Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Strippi- ja sanomalehtisarjakuvat => Aiheen aloitti: Justus - 22.12.2003 klo 00:22:26
-
Mikä sanomalehdessä esiintyvä ns. strippisarja on Sinun suosikkisi? Tästä on turha tehdä galluppia kun vaihtoehtoja on vähän liikaa. Eli minkä luet sunnuntaihesarista ensimmäisenä tai mistä lehdestä niitä nyt luetkin. Oma suosikkini on siinä su. hesarissa ilmestyvä Piraijaklubi. Viikonloppu-iltasanomissa on myös hyviä, mm. Larson ja Kamut.
-
B. Virtanen. Niitä harvoja strippisarjoja joissa jokaisessa on jokin vitsi tai juoni. Yksinkertaisesti mutta taidokkaasti piirretty ja tekstattu sarja. Ja hauska...
-
Dilbert...
Ennen B. Virtanenkin oli suosikkejani, mutta nämä nykyiset stripit naurattavat aika harvoin...
-
Karvinen. Itsellänikin on kissoja jolloin vitsit uppoavat paremmin(?)
Ennen suosikkini oli Harald Hirmuinen ja B. Virtanen
Nykyään Top5 on seuraavanlainen:
1.Karvinen
2.Harald Hirmuinen
3.B. Virtanen
4.Masi
5.Aku Ankka/Mikki Hiiri
-
Nykyään en oikeastaan seuraa mitään sanomalehtisarjakuvaa kovinkaan intensiivisesti. Ihan mukavia ovat: Jere, B. Virtanen ja Tiikeri. Lassi ja Leevi on kuitenkin kaikkein paras, tosin olen vissiin lukenut jo kirjoina nykyään Iltiksesä ilmestyvät stripit, ainakin tuntuvat niin tutuilta. Joten en seuraa sitä tällä hetkellä.
Olisin kiinnostunut ostamaan klassisia seikkailusarjakuvia albumeina. No, ruotsiksi olen hankkinutkin niitä isoja Jag, Modesty Blaise -albumeita. O'Donnell kirjoittaa mielestäni erinomaisia käsiksiä. Tarkoitus olisi hankkia myös Vainukoirat, Romeo Brown, Rip Kirby -albumeita. Jos vain tietäisin mistä niitä saa.
Muuten: Metro-lehdessä ilmestyvä Modesty tuntuu jotenkin laiskasti ja innottomasti piirretyltä. Taitavat olla Romeron myöhäistuotantoa, sillä ero esim. 70-80 luvun vaihteen tuotantoon on ilmiselvä, mielestäni.
Tässä oma Top 5 sanomalehtisarjakuvat:
1. Lassi ja Leevi
2. Harald Hirmuinen (Dick Brownin piirtämä)
3. Modesty Blaise
4. Romeo Brown
5. Mafalda
Jos sunnuntaisivut lasketaan, niin prinssi rohkea saattaisi kiilata johonkin väliin.
Joku hyvä sarjakuva on kyllä saattanut unohtua joukosta. Eli lista voi olla huomenaamuna hieman toisenlainen.
-
Hitto, Tenavat unohtui! Toimii kuitenkin paremmin yhteen koottuina, albumimuodossa.
-
Suosikkini on iliman muuta Krazy Kat.
Nykyisin ilmestyvistä sarjakuvista Kamut on ottanut siitä vaikutteita, ja oikeastaan se on varsin mainio sarjakuva (ehkä jopa suosikkini), mutta siitä on ote lähtenyt jo ajat sitten. Viimevuosina aina uuden albumin ostettuani olen ollut jokseenkin pettynyt.
Kotimaistakin suosin, eli B.Virtanen on oivallinen. Sen sijan eräs Helsinkiläisissä Sanomissakin ilmestyvä suomalaisten suursuosikki ei saa minulta minkäänlaista arvostusta.
Kirjahyllyssäni on myös Jere-albumeita....
-
Jos joskus harvoin luen sanomalehteä niin luen siitä Viivin ja Wagnerin. Ja jos jossain lehdessä (Kouvolan sanomissa) on B. Virtanen niin senkin. En mä kuitenkaan ikinä pelkkiä sarjakuvia lue. No mun mielestä esim Hesarissa on aika huonot sarjakuvat.
-
Tällä hetkellä suosikkejani on ainakin Metro-lehdessä ilmestyvät Hermannin laguuni ja Piraija Klubi.
Ja sanomalehden lukuhan aloitetaan aina sarjakuvista. Ja siitä sitten takaperin alkua kohti. :)
-
No mun mielestä esim Hesarissa on aika huonot sarjakuvat.
Niin on. Pitääkö kukaan siitä Tiikeri-sarjakuvasta, joka on hesarissa? Minun mielestäni nimittäin ennalta-arvattavampaa ja lapsellisempaa huumoria saa hakea... ja pitkään.
Mitenkä tuollainen köntsä voi roikkua suomen suurimman (?) sanomalehden sivuilla...
-
Lassi ja Leevi on tietysti ylivoimainen vertasi sitä mihin tahansa. Harmi vaan että ne stripit alkavat pikkuhiljaa käydä tutuiksi.
Toinen hyvä on valtiaat, joka taitaa ilmestyä ainakin hesarissa. Siinä on hyviä piikkejä ja kärjistyksiä maailman menosta eikä se huumori ole aivan hampaatonta ole.
Ja top kolmoseen pääsee myös dilbert, joka on paikoin aivan älyttömän hyvä. Tietysti massaan mahtuu myös tusinakamaa mutta välillä saa kyllä nauraa oikein kunnolla. Dilbert on hyvä esimerkki siitä ettei piirrosjäljen aina tarvitse kurottaa taivaisiin, jota jutut toimivat.
-
No mun mielestä esim Hesarissa on aika huonot sarjakuvat.
Niin on. Pitääkö kukaan siitä Tiikeri-sarjakuvasta, joka on hesarissa? Minun mielestäni nimittäin ennalta-arvattavampaa ja lapsellisempaa huumoria saa hakea... ja pitkään.
Mitenkä tuollainen köntsä voi roikkua suomen suurimman (?) sanomalehden sivuilla...
En! Tästä oli kyllä keskustelua jossain jo aiemmin, mutta ei ole ikinä edes hymyilyttänyt missään stripissä.
-
Tenavat on ikuinen, ainakin 1960-1980 välillä ilmestyneet stripit ovat parasta sanomalehtisarjaa ikinä.
Kamut on loistava esimerkki siitä miten vähällä voi sanoa todella paljon.
Pulteri oli parhaimmillaan aivan mieletön, samoin Velho.
Sitten tulee aivan loputon lista... B. Virtanen, Viivi&Wagner, Lassi&Leevi, Get Fuzzy, FoxTrot, Dilbert, Monty... Helpompi on sanoa mistä sarjoista ei pidä: Karvinen, Mika Mokanen, Pojun remmissä, Ellit... äh, niitäkin on liikaa. Noin 80-90% nykyisistä jenkkisarjoista on kurjaa päkistystä ja vanhojen klassikoiden letkuissa elättämistä, vaikka töpselin olisi voinut kiskaista irti jo aikaa sitten.
-
Ainoa sanomalehti, jota luen, on Turun sanomat. Sen perusteella sanoisin Lassin ja Leevin olevan paras. B.Virtanen sisältää joskus todella hyviä supliikkeja ja Viivi ja Wagnerikin menee(harvoin kylläkin). Muut stripit ovat ihan OK, mutta se h****tin Karvinen on edelleen siellä ärsyttämässä minua.
-
Ainoa sanomalehti, jota luen, on Turun sanomat. Sen perusteella sanoisin Lassin ja Leevin olevan paras. B.Virtanen sisältää joskus todella hyviä supliikkeja ja Viivi ja Wagnerikin menee(harvoin kylläkin). Muut stripit ovat ihan OK, mutta se h****tin Karvinen on edelleen siellä ärsyttämässä minua.
No nyt kun siellä Turun sanomissa alkaa ilmestyä Juhan Loikan vuoksia niin sitten sun mielipide parhaasta sarjakuvasta muuttuu!! Harmi etten vain Turun Sanomia itse pysty lukemaan.
-
No nyt kun siellä Turun sanomissa alkaa ilmestyä Juhan Loikan vuoksia niin sitten sun mielipide parhaasta sarjakuvasta muuttuu!! Harmi etten vain Turun Sanomia itse pysty lukemaan.
Kyllähän Loikkari lyö Lassin tainnoksiin, kun ei ole miljoonatta kertaa uusintana. Hieno sarjahan se on edelleen, mutta voisihan se väistyä syrjään (paitsi vaihdetaan ekaksi ne muut todella surkeat pois).
-
Minulle Lassin ja Leevin voittanutta ei ole vielä eteen tullut, mutta mikäli vanhoja Tenavat-sarjoja saisi päivittäin, siinäpä olisi kova kilpailija.
Dilbert tappelee myös ajoittain sangen kovassa sarjassa, varsinkin absurdeimmillaan ollessaan. Kamut myös löytyy sieltä parhaasta päästä.
Eipä ole omaperäistä tämä minun makuni, mutta hyvää kuitenkin. Mm. :)
-
En oikein lue muita kuin Hesarin strippejä ja niistä paras on varmaankin Valtiaat, tosin kyllä Karvinenkin on hyvä. Tenavia kyllä soisi julkaistavan myös, tällä haavaa se tuntuu kuukausittain ilmestyvän vain Karvnen-sarjiksessa.
-
Ainoa sanomalehti mitä luen on Kymensanomat. Paras sarja mitä sielllä tällä hetkellä on on B. Virtanen ja Jere.
Paras kuitenkin oli Väinämöisen paluu, jota ikävä kyllä ei enää tule, niitä jaksaisin lukea vaikka uusinta kierroksena.
-
Käy ostamassa kaikki Jalavan julkaisemat Väinämöisen paluu-albumit*, niin Petri Hiltunen kiittää ja nimmaroi ne mielellään. Tuet hyvää kotimaista sarjakuvaa ja hyvää kotimaista sarjakuvantekijää yhdellä kertaa.
*Siis ei "kaikkia" vaan kappale kutakin albumia, www.jalavakustannus.fi
-
Ensimmäisenä pomppaa mieleeni Hermannin laguuni, jota julkaistaan täällä Hkissä ilmaisjakeluna olevassa paikallislehdessä. Olin suorastaan repiä pöksyni, kun huomasin sitä Akateemisessa myynnissä. Tosin paikalla oli ainoastaan 7. albumi ja hiukan hirvitti, että saakohan 6 aiempaa ostettua sitten mistään. Noh, rahat ovat kuluneet nyt muihin hankkeisiin, joten vielä ei Sherman's lagoon löydy meitsin hyllykön kätköistä. Ehkä tässä vielä joku kerta annan himoilleni vallan ;)
-
Lassi ja Leevi on paras, tuon tason ylittäminen alkaa olla jo todella vaikeaa. Suomalaisista parhaimpana pidän tällä hetkellä Väinämöisen Paluuta, B. Virtanen on myös ihan hyvä mutta enää se ei iske samalla tavalla. Ai niin ja Tove Janssonin muumit rokkaa myös.
-
mielestäni hämeen sanomissa ilmestyvä vastakarvaan on paras sarjakuva
-
Ykkönen jo vuosia on ollut sanaton Ferdinand, jonka luen päivittäin netistä ja mahdollisuuksien mukaan Etelä-Suomen Sanomista kun kyseisen läpyskän käsiini saan.
Jere eli Zits on ok, toimii mielestäni paremmin englanniksi. Toisinaan luen myös Akun ja Touhulan perheen värilliset sunnuntaisarjat Etelä-Suomen Sanomista.
-
en osaa sanoa eipä ole juuri paljonkaan tullut luettua
-
Kyllä, ainakin niistä strippisarjoista, joita olen tähän mennessä lukenut on Lassi ja Leevi ollut paras.
Pidän todella paljon strippisarjoista, ja koko ajan tulee luettua uusia.
Joten eihän sitä tiedä vaikka joku syrjäyttäisi Lassin ja Leevin...
Niin ja joillekin sarjoille on käynyt niin, että aluksi en ole sarjasta pitänyt, mutta pienwn kypsyttelemisen jälkeen olen huomannutkin sarjan olevan todella hyvä.
-
Helmiä sioille ja Tenavat ovat tietenkin tärkeimmästä päästä. Tenavia parempaa sanomalehtisarjakuvaa ei ole olemassakaan sitten 1950-luvun.
-
Helmiä sioille ja Tenavat ovat tietenkin tärkeimmästä päästä. Tenavia parempaa sanomalehtisarjakuvaa ei ole olemassakaan sitten 1950-luvun.
Helmiä sioille ja Tenavat kuuluu kyllä minullakin tuonne kärkipäähän Lassin ja Leevin kanssa. Myös Jere on erittäin hauska varsinkin kun itse olen tällä hetkellä samanikäinen kuin nimihahmo, niin osa sarjan vitseistä hykerryttää aivan erityisen paljon, kun on niistä omaakin kokemusta... ;)
-
Sekin pointti on, että ilman Tenavia ei olisi Lassia ja Elvistä, ei Helmiä sioille, ei Doonesburya, ei Sin Festiä, ei Hannesta, ei paljon mitään.
-
Tässä tulee mieleen kaikenlaisia kriteereitä, mutta totta puhuen se jonka lukemisesta nautin eniten on Helmiä sioille. Realistiselta puolelta lemppari taitais olla Jeff Hawke.
-
Noin äksiön-puolelta on tietenkin Modesty Blaise, 1960-luvun Fredricksin Taika-Jim ja Frank Robbinsin Johnny Hazard. Aattellisuus viimeksimainitussa hiiteen, pupillittomat ja jumalattomat kommarikonnat vain ovat upeita. Kasvoton kuolema! "Johnny Hassinen! Tervetuloa, saanemme toivottaa sinut tervetulleeksi!"
-
Lassi ja Leevi on kyllä huippuunsa viritetty sarja kaikilta osiltaan, strippisarjojen Ferrari. Vaikka täytyykin tunnustaa, että en sitä ole pitkiin aikoihin todella lukenut - selannut, katsellut, ihaillut kylläkin, mutta todellakin huolellisesti LUKENUT.
Ne tuli käytyä läpi niin intensiivisesti silloin, kun ne ensi kerran tulivat 90-luvulla vastaan.
Tenavat on klassikko, varsinkin Jaska Jokusen tilitykset iskevät aina lujaa.
Sarjassa on ihme taika: vitseinä ajateltuina useimmat sen jutut ovat uskomattoman laimeita. Mutta sitten kun siihen maailman on päässyt sisälle, jollain oudon herkällä tavalla ne kaikki sitten kuitenkin toimivat. Mutta ei kai sitä käy kiistäminen, että ne sarjan suurimmat tehot ovat kuitenkin vallan muualla: niissä riipaisevissa ahdistuksissa ja peloissa, joissa oikeastaan ei ole mitään hauskaa.
(Kuinka tehokas onkaan esimerkiksi sunnuntai-sarja, jossa Jaska Jokunen valittelee, ettei koskaan enää voi turvallisesti nukahtaa vanhempiensa auton takapenkille, niin kuin teki pikkulapsena).
Masin vanhat jaksot toimivat edelleenkin noin vuoteen 1975 asti. (Selkeä lukuohje: jos strippi on vanha ja siinä on rasteria, kannattaa lukea. Jos siinä ei ole rasteria, se on uudempi ja sen joutaa sivuuttaa).
Yliopistossa löysin Berke(ley) Breathedin Bloom Countyn. Se on nykyaikakauden strippien suuri vaikuttaja, esim. juuri Lassi ja Leevi on saanut siitä paljon. Tekijä oli sarjan ilmestyessä nuori, vasta parinkymmenen, ja sen myötä taso heittelee aika rajusti. Mutta parhaimmillaan tämä on yksi parhaiten kirjoitetuista strippisarjoista koskaan. (Minulla sitä lukiessa se kolahti niin tarkasti omiin makuhermoihin, että tuli olo, että tämä on se sarja, jonka minä olisin itse halunnut tehdä).
Lasketaanko Feiffer sanomalehtisarjaksi? Se on jotain stripin ja sunnuntaisarjan väliltä, viikottainen sarja, jossa on KAKSI strippiä. Aikuisten aiheiden suoran käsittelyn ja kaikkien "puhuva pää" sarjojen kantaisä, terävintä ja tasalaatuisinta tekstiä, mitä sarjakuvissa on kuunaan nähty.
Frank Chon lyhytikäinen Liberty Meadows (Turvatarha) oli kyllä raikas tuulahdus strippisarjojen maailmaan. Itse piirtäessäni huomaan sen vaikuttaneen omaan piirtämistapaani, ilman että sitä olen mitenkään tietoisesti ajatellutkaan.
Nykyisin pyörivistä jenkkisarjoista pidän eniten Jerestä ja Kamuista. Jere on tasalaatuinen, hyvin kirjoitettu ja piirretty ja Kamujen visuaalinen ilme on niin tarkkaan mietitty, etenkin sunnuntaisarjojen upea väritys hivelee silmää.
Dilbert on terävästi kirjoitettu, pureutuu hyvin moniin nykymaailman ongelmiin, mutta kyllä minä aina tympäännyn siihen, että se on niin minimalistisesti piirretty. Tämä sarja saa minut aina kysymään, että jos piirrokset ovat näin primitiivisiä, tarvitaanko niitä sitten ollenkaan? Scott Adamsin ajatukset ovat vähintäänkin yhtä viihdyttäviä puhtaassa tekstimuodossa hänen kirjoissaan ja sähköposteissaan.
Klassikoista suosikkini on Walt Kellyn Pogo. Hurmaava, hölmö, loistokkaasti piirretty oma maailmansa, joka vie mukanaan laakista. Ja se saa minut myös aina itse innostumaan: otanpa taas siveltimen käteen ja alan piirtää minäkin!
Hiljattain olen tutustunut Cliff Sterrettin Polly and Her Palsiin, joka myös on parhaimmillaan yksi hienoimmista ikinä. Vaikka arvostankin Krazy Katia ja ymmärrän, miksi se on niin kunnioitettu, jotenkin kuitenkaan se ei ole täysin omakohtaisesti minulle koskaan kolahtanut mitenkään erityisesti. Mutta Sterrett taas iskee kyllä lujaa. Parhaimmillaan taiteellisesti yhtä kunnianhimoinen ja surrealistinen kuin Herriman, mutta Sterrettin töissä on vielä lisänä se, että jokaisesta kynänvedosta näkee, että kaiken pohjana on, että tämän on tarkoitus olla HAUSKAA. Kaikki outoudet ja taiteellisuudet tapahtuvat kuitenkin selvästi huumorisarjakuvan kehikossa. Pohjimmiltaan tässä on kuitenkin kyseessä perinteinen perhesarjakuva. Se tekee sarjan saavutuksista mielestäni tavallaan vieläkin huikeampia. Sillä sanotaan Herrimanista mitä hyvänsä, niin ei se kyllä kummoinen vitsinkirjoittaja ollut... ;)
Yksiruutuisista Gary Larson on tietysti 1900-luvun suuria, omaperäisiä humoristeja, joiden töiden kohtaamisen jälkeen maailmasi ei enää koskaan ole ennallaan. Larsonin jälkeen tulleiden huumorisarjakuvien on mahdoton ohittaa hänen vaikutustaan.
Ville Vallattoman vanhat yksiruutuiset ovat myös positiivinen ylläri, kun niitä kaivaa käsiinsä: kekseliään vaihtelevasti piirrettyjä ja suunniteltuja ja kaiken huipuksi vielä ihan oikeasti hauskoja.
Väärää johtopäätöstä luen silloin kun se on yksiruutuinen. Arvostan sitä, miten yhtenevällä tyylillä piirtäjä kykenee kuvaamaan mitä tahansa: vuoristoa, metsämaisemaa, mitä vain - kaikki on menevän vaivattoman näköistä, mutta samalla myös hyvin vakuuttavaa.
Seikkailusarjoja en lue juurikaan. Mutta tunnustan pitäväni aivan ensimmäisistä Ray Mooren piirtämistä Mustanaamioista: pari kolme ensimmäistä Mustis-seikkailua olen lukenut moneen kertaan uudelleen.
Yksi klassikko, joka pitäisi varmaan katsastaa, on E.C.Segarin Kippari Kallet. Siihen tutustuneet ovat kaikki vakuuttaneet, että se on yhä nykypäivänäkin vielä tykkiä kamaa.
Kotimaisista pidän B.Virtasesta - ja Fingerporin luen tietysti joka päivä.
-
Segarin Kippari Kalle on täyttä pinaattia. Lupaan nyt ja tässä että sitä tulee lisää suomex kyllä. Ynnä Pulterin varhaisvuodet, ellei oikeasti kukaan muu niin...
Tajuatteks te nyt lopulta?? Kustantaminen EI ole vaikeaa. Levitys ja vastaanotto ON.
"Mutta minä en halua porno pätkiä! Minä haluan klassisia sanomalehti sarjakuvia! Vanhoja!"
-
B.Virtanen, Jere, Hesarin "Minun elämäni" paranee päivä päivältä. Aikanaan FC Palloseura oli myös yksi suosikkeja.
-
Calvin & Hobbes putosi 90 -luvulla sangen kovaa.
Klasaripuolelta olen tykästynyt Pogoon.
-
Sanomalehtisarjakuvat Top-5:
1. Tenavat
2. Lassi ja Leevi
3. Helmiä sioille
4. Mafalda
5. Jere
Kohtalaisen helppohan nämä oli järjestykseen sijoittaa. Tenavat hakee vertaistaan millä tahansa saralla ja lienee samalla minulle kaikkein merkittävin sarjakuva kautta aikojen. Lassi ja Leevi kärsii puhkilukemisesta, mutta on kieltämättä nerokas. Helmiä sioille hoitaa häijyydellään ja sanaleikeillään kolmannen sijan kotiin. Pastisin tuotos onkin edelleen ilmestyvistä amerikkalaisista syndikaattisarjoista paras.
Lueteltujen ulkopuolelta maininnan arvoisia ovat Dilbert, pienin varauksin Kamut ja ehdottomasti Väinämöisen paluu, joka on harvoja aidosti hyviä ja idealtaan omaperäisiä kotimaisia sanomalehtisarjakuvia.
-
Ihme kyllä suomalaiset on parhaita. Ne on tehty meille. Ulkomaalaiset on tehty yleensä ulkomaalaisille ja usein oloihin jotka ei sivua pätkääkään suomalaista elämää. Niin sanotut yleisinhimilliset stripit on vain mitäänsanomattomia ja keinotekoisia.
Juba on kehittänyt genreä, samoin Jope, jonka koko tuotanto kymmeninetuhansine strippeineen on aikasen rikasta hengenviljelystä.
Kiva oli nähdä ennen kuin suomen kieli lakkautetaan.
-
Ihme kyllä suomalaiset on parhaita. Ne on tehty meille. Ulkomaalaiset on tehty yleensä ulkomaalaisille ja usein oloihin jotka ei sivua pätkääkään suomalaista elämää. Niin sanotut yleisinhimilliset stripit on vain mitäänsanomattomia ja keinotekoisia.
Höpsistä töppönen. Sarjakuvassa voi esiintyä tiettyjä elementtejä, jotka sitovat sen leimallisesti johonkin tiettyyn maahan - käytettäköön tässä esimerkkinä argentiinalaista Mafaldaa ja eteläafrikkalaista Madam & Eveä. En ole välttämättä saanut jokaisesta stripistä yhtä paljon irti kuin natiivi lukija, mutta se ei ole estänyt minua pitämästä kummastakin. Hyvässä lykyssä olen oppinut myös jotain uutta vieraista kulttuureista ja historiasta.
Joku "Tenavat" puolestaan todistaa omalta osaltaan sen, että yleisinhimillisistä aiheista kasatut stripit ovat kaikkea muuta kuin mitäänsanomattomia tai keinotekoisia. Jaska Jokusen kokemat murheet ja epäonnistumisen tunteet ovat yleismaailmallisia, eivätkä katso lukijansa ikää, sukupuolta, kansallisuutta tai ihonväriä. "Lassiin ja Leeviin" pätee pitkälti sama juttu.
Lisäksi mitäänsanomattomuutta ja keinotekoisuutta on kaikkialla, missä kulttuuria tehdään: myös meillä kotimaassa.
-
Tenavat, Lassi ja Leevi, Muumipeikko... ei tule enempää nyt mieleen. Tenavat on NIIN mahtava sarja: Ressu ja punainen paroni, Tellu, Jaska Jokunen, ja kaikki muut. Lassin ja Leevin hahmot ovat mahtavia, joskus tapahtumat kääntyvät suorastaan hulluiksi. H.I.T. oli hauska kerho, ei tietenkään tyttöjenvihaamisen takia. Muumipeikko on todella hauska myös. Tenavat ovat jotenkin hauskempia sarjan alkupuolella noin yleisesti ottaen, oikein naurattaa. Harmi vain että kaikki kolme sarjaa ovat jo loppuneet.
-
Jere on kyllä mun kestosuosikki. Se on vaan niin sympaattinen hemmo. Hesarin Väärä johtopäätös on kans ihan hauska ja piirustusjälki on mukavan näköistä.
B.Virtanen on mun mielestä vähän ennalta-arvattava ja tavanomainen strippisarjis, mutta Virtasen yltiölannistunut olemus ja lakonisuus on kyllä hupaisaa... :)
-
Lassi ja Leevi on paras! Piste! ;D
-
Lainaan Otto Sinisaloa (Sarjainfo 04/07, s. 37) koska paremmin ei voine totuutta kiteyttää.
Tenavista on lähes mahdotonta kirjoittaa kriittisesti. On kuin yrittäisi arvostella Raamattua - paitsi toisin kuin Raamattu, Tenavat on syvästi inhimillinen, näkemyksellinen ja herkkä teos, jonka on luonut todellinen lahjakkuus. Kaikki pitävät Tenavista. Jos et pidä Tenavista, olet varmasti jonkinlainen mielipuoli.
-
Tuosta Sinisalo-lainauksesta heräsi kysymys - Olenko ainoa, jonka Tenavat jättää kylmäksi?
En mitenkään inhoa kyseistä sarjaa ja pystyn jopa jollain tasolla ymmärtämään mistä kehut johtuvat. Mutta silti Tenavat on aina tuntunut jotenkin tylsältä ja kliiniseltä.
-
Tenavat on minusta ihan jees, mutta ei houkuttele esim. keräämään koko sarjaa, toisin kuin vaikkapa Lassi ja Leevi (okei, Lassia ja Leeviä on huomattavsti vähemmän kerättäväksi).
Onkohan monikaan minun lisäkseni maininnut parhaiksi yhtään jatkuvajuonista sanomalehtisarjakuvaa? Voihan tosin olla niin, että Top vitoseen ei sitten kerta kaikkiaan mahdu muita kuin lyhyitä strippisarjoja.
-
Tällä hetkellä en seuraa muita strippejä kuin Metron, 100:n ja Hesarin nettisivujen strippejä, joten keskitetään otanta niihin.
Viivi ja Wagner.. noin kerran vuodessa luen Hesarin nettisivuilta sinne kertyneen arkiston. Fingerporin luen päivittäin, ja se on tietysti paras. Modesty Blaisea tykkään katsoa piirrosjäljen vuoksi, mutta en koskaan vaivaudu seuraamaan juonta. Helmiä sioille -sarjan jutut ovat joskus ihan hyviä, mutta mutta täysin motivoimaton pöydän tai tiiliaidan takana seisoskelu pännii. Hermannin laguunia luen lähinnä pitääkseni kirjaa siitä kuinka usein stripin aihe jollain tavalla ottaa peräti huomioon sen, että päähenkilöt ovat mereneläviä... noin kerran kuukaudessa. Tuplat on suosikkini Satasessa / Metrossa ilmestyvistä stripeistä. Joskus peräti hymähdyttää.
-
Tuosta Sinisalo-lainauksesta heräsi kysymys - Olenko ainoa, jonka Tenavat jättää kylmäksi?
En mitenkään inhoa kyseistä sarjaa ja pystyn jopa jollain tasolla ymmärtämään mistä kehut johtuvat. Mutta silti Tenavat on aina tuntunut jotenkin tylsältä ja kliiniseltä.
Et. Asiaa ei vain uskalleta sanoa ääneen. Tenavat ei ole koskaan huvittanut minua, ja aikuisten sivullisuus tekee ahdistavan tunnelman. Varsinkin animaatioversiossa.
-
...ja aikuisten sivullisuus tekee ahdistavan tunnelman. Varsinkin animaatioversiossa.
Eivätkös ne lapset ole sivullisia Tenavien maailmassa, vai olenko ymmärtänyt ihan väärin?
-
Eivätkös ne lapset ole sivullisia Tenavien maailmassa, vai olenko ymmärtänyt ihan väärin?
Täh? Tarkoitin sitä että aikuiset ei näy. Mitä sinä tarkoitat?
-
Et. Asiaa ei vain uskalleta sanoa ääneen. Tenavat ei ole koskaan huvittanut minua, ja aikuisten sivullisuus tekee ahdistavan tunnelman. Varsinkin animaatioversiossa.
Ja sitten taas kun aikuiset (vai oliko ne teinixejä) piirrettiin animaatioon, sekin näytti... oudolta. Olen kerran kärsinyt läpi jonkin pimeimmän kasarihuuman aikaan väsätyn juonettoman Tenavat-animaatiojakson, jossa hahmot muistaakseni vain lauloivat ja aerobiccasivat leggingseissä flashdance-tyyppisten kappaleiden tahtiin. Diskossakin piipahdettiin toki.
-
Olenko ainoa, jonka Tenavat jättää kylmäksi?
Juu et ole.
Itse en ole voinut sietää sarjaa 70-luvun jälkeen.
Hatara muistikuva noiltakin vuosilta on se että Tapiolan wanhasta kirjastosta niitä tuli pokkareina lainattua silloin kun juuri ja juuri osasi lukea. En ole ihan varma että kuinka hyvin loppujen lopuksi sarja noihinkaan aikoihin putosi.
No, sinänsä ymmärrettävää on että sarja alkaa pykiä sellaisen rupeaman kuluessa Schulz niitä väänsi. Loppuvuosikymmenien "hauskat" "vitsit" yhdistettynä tärisevään kynäilyyn ei kuitenkaan todellakaan pudonnut.
-
Omia suosikkejani (ei arvojärjestyksessä):
Väinämöisen intertekstuaalisuus ja eri aikatasojen yhdistäminen viehättävät, samoin lempeästi esitetty yhteiskuntakiritiikki.
Rip Kirbyä olen taas tänä kesänä alkanut fanittaa, sarja ei ole mikään järjen riemuvoitto, vaan hyvällä tavalla huttua.
Modesty Blaise on klassikko, sarjan lukeminen lapsena lienee vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen vanhemmalla iällä.
Karvinen osaa kiteyttää sen miten kivaa on viettää päivää syömällä ja nukkumalla. Myös "karvinen ilman karvista" ja ilman puhekuplia -versiot ovat loistavia.
Kaksin on mukavan pehmeä ja ilahduttavan ei-perinteinen, Pieniä julmia tarinoita taas koskettavan julma ja pistävä.
-
Lainaan Otto Sinisaloa (Sarjainfo 04/07, s. 37) koska paremmin ei voine totuutta kiteyttää.
Hei, olen mielipuoli, en tykkää sarjasta, koska mielestäni se on ahdistava ja masentava, juuri sitä, mitä minun mielestäni strippisarjakuvat eivät juuri saisi olla. Mutta niin, koska olen mielipuoli, mielipiteeni kuuluu jättää huomiotta.
Jere taitaa omalla kohdalla kolahtaa parhaiten, mutta Lassi ja Leevi ja Kirjaston kissat piristävät päivää ihan mukavasti näin turkulaisena.
-
Paras sanomalehtisarjis on tietenkin Lassi ja Leevi. Lassi on huikea tyyppi! Juokse villi lapsi...
Tenavat on loistava, tykkään myös uudemmista stripeistä. Masi on hyvä, samoin Jere. Jereä morkataan joskus kiltteydestä, mutta minulle se putoaa.
Suomalaisista esmes Pieniä julmia tarinoita on loistava. Myös parjattu Naisen kanssa on usein hauska. B Virtasen taso on pysynyt ihailtavan vakaana, mutta parhaimmillaan hienon Viivin ja Wagnerin meno on aikalailla romahtanut.
Ja sitten haluan tuoda esiin yhden klassikon, jota ei ole mainittu: Floyd Gottfredsonin Mikki on parhaita sanomalehtisarjoja ikinä. MOT.
-
Ja sitten haluan tuoda esiin yhden klassikon, jota ei ole mainittu: Floyd Gottfredsonin Mikki on parhaita sanomalehtisarjoja ikinä. MOT.
Ihan totta. Tekisipä joku nytkin yhtä huolella ja hyvin jatkuvajuonista humoori/seikkailusarjakuvaa. Tai sit joku lehti voisi alkaa julkaista niitä vanhoja Mikkejä.
-
Ei paras, mutta ehdottomasti maininnan arvoinen on Petri Hiltusen Kalkkaro.