Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvien ostaminen ja keräily => Aiheen aloitti: Leo - 13.12.2003 klo 16:04:43
-
Ei kai tälläistä ole jo ollut? Noh, kysymys on siis mikä on rakkain sarjakuvanne? En tarkoita siis sarjakuvaa (esim. Aku Ankka) vaan siitä tehtyä esim. pokkaria. Itselläni se on hankala päätös. Vanhimmat Akuni eivät ole minulle niin tärkeitä, sillä olen useimmat niistä saanut vasta vähän aikaa sitten. Koko Juhlasarjat -sarja varmaankin sekä taskari "Joku odottaa soittoasi" myös mninsarjakuvat ovat, sillä keräilin niitä pienempänä innoissani. Koko taskarikokoelmani on minulle tärkeä kuten jo ketjussa "1974" kerroin. Kertokaa omat aarteenne.
-
Dragon Ball vol. 1, 2, 3 ja 4 (Kolibri).
-
Hoi!
Sarjakuvista Jeff Smithin Luupäät sarja + Stupid stupid Rat-tails ja Rose. Jos näistä pitäisi luopua, tulisi kyynel silmään.
-
Minä luopuisin viimeksi Lassi ja Leevi Juhlakirjoista 1-8 sekä Batman-vuosikerroista 1987-91. Molemmat sarjat on tarkkaan luettu ja ulkoa opeteltu. Pätmänneissä (etenkin 1991) oli sarjakuvien lisäksi myös lukijapalstat parhaat mitä ikinä missään, kiitos Detective C.:n eli Esa Toivosen.
-
Sanoisin Pahkasiat. Omistan ne kaikki, paitsi 10 ekaa - niistä on se kokelma - ja ovat vielä ensipainoksia suurin osa, mutta se ei ole ihan puhdas sarjakuva-albumi, joten voin mainita Tapiirit. Nekin on melkein kaikki jo hallussa, niitähän jäi osa ilmestymättäkin välistä. Kyllä tietysti joku vanha Jymy jossa on isomunainen mies Crumbin piirtämänä kannessa pissalla on aivan ehdoton. Vanhempi kuin minä :-).
-
Mää en oo mikään keräilijäluonne. Harvinaisuudetkin lentää oitis divariin kun pitää kaljaa saada eikä ole enää yhtään kaveria jolle ei jo entuudestaan olisi velkaa. Äidilläkään ei ihan aina oo laittaa rahaa.
Yks rakkaimmista opuksista kirjahyllyssäni onkin sellainen josta en vain ole ehtinyt pääsemään eroon, viime vuonna ilmestynyt Ghost world. Tokihan tuo pidemmälläkin tähtäimellä hyvin pärjäisi. Hemmetin upea teos jota on mukava lukea suomeksi. Heikoselle vielä kerran terveiset ja kiitokset. Ostakaa nyt jo omanne.
Toinen rakas teos on hiukan vanhempi ja se on - signeerauksen lisäksi - säilynyt vain siitä syystä ettei sitä ihan joka divariin huolittaiskaan. Mortti Tenuponin Piirtäjä comix kirja* jostain 90-luvun alkupuolelta on kaunis ja koskettava teos jota painettiin kai vain parisataa kappaletta. Sitä jaettiin vain harvoille ja valituille mutta minäkin onnistuin jotenkin oman kappaleen saamaan.
* En muista tarkalleen miten nimi kirjoitetaan enkä teosta edes tähän hätään löydä mutta kämppäni kaoottisuuden lisäksi kirjan pienellä koolla on asian kanssa tekemistä - liekö edes aaseiskaa.
Vanhoja omakustanteita(niitä on kans vaikea muuttaa rahaksi) mulla on muutama pahvilaatikollinen ja sieltäki löytyy aikamoisia helmiä. On hauska lukea esimerkiksi niinkin loistavan piirtäjän kuin Hans Nissenin alkuaikojen tuotantoa ja huomata että hänkin on(ainakin joskus ollut) vain tavallinen kuolevainen ::)
Christer Nuutisen ensimmäinen Muusa on edelleenkin erittäin kaunis teos kuten myös J. Styrmanin kaikki Kadonneet pojat ja vaikkapa Jenni Ropen Hissi-lehdet. Timo Ronkaisen muutamista tuotoksista voisi joku Ankkalinnan pamauksen lukija jopa hieman järkyttyä ja hitto löytyyhän noita: J.Lehtoa, Jii Roikosta, Reima Mäkistä, Kivi Larmolaa ja vaikka ketä. Melkoisia aarrearkkuja nuo muutamat pahvilaatikot.
-
Kyllä kai rakkain sarjakuva-aarre on Ruutu ja NonStop lehdet. Ne olivat aikoinaan mieletön elämys kymmenvuotiaalle nassikalle. Ei ole niitten jälkeen Suomessa julkaistu vastaavaa. Mielestäni.
MUTTA, olen lukenut kyseiset lehdet niin monta kertaa, että osaan ne jos en nyt ihan ulkoa, niin melkein.
Niinpä rakkain aarre kirjahyllyssä ei ole sarjakuva, vaan Numa Sadoulin kirja "Et Franquin crea la gaffe". Sitä on tullut vuosien varrella tavailtua huonolla ranskantaidolla, sanakirjan avustuksella, säännöllisesti ja hartaasti. Siinä on kuvattu belgialaisen sarjakuvan kultaiset vuodet erään keskeisimmän taiteilijan suulla. Ja minkälaiset kuvat siinä onkaan!!! Vau!
-
Rahallisesti arvokkain sarjakuva mulla varmaan on Aku Ankka 11c 1954. Mulla on myös täydellinen kokoelma Don Martin lehtiä. Myös kaikki Dragon Ballit. Yhtenä päivänä löysin sellaisen lehden kuin Seikkailu kertomuksia. Siinä on tosiaan seikkailu kertomuksia ja jonkin verran myös sarjakuvaa. Tietääkö kukaan tästä lehdestä? Se on vuodelta 1954. Mutta mulle rakkaimmat sarjakuva-aarteet on varmastikin Ville Rannan Sade ja Anne Muhosen Ada.
-
Tinttejäni en ikuna voisi kantaa divariin. On ne niin rakkaita. Samoin kaikki Barksin juhlasarjat ja Rosan kovakantiset (myös Captain Kentucky) jäisivät talteen.
Rahallisesti arvokkaita ei taida paljoa ollakaan. Olen varma että jossain kätköissä on se kuuluisa sähkölaitos-ankka, josta jotain jo maksetaankin (löytäisi vielä). Samoin arvokas lienee sellainen 60-luvun(?) kovakantinen Robin Hood -sarjakuva, jonka sain pikkupoikana kaverilta, jolla sattui olemaan kaksi.
En kyllä pidä sarjiksiani mitenkään erityisen hyvin. Minusta lehtien ja kirjojen pitää olla luetun näköisiä. Nimmaroidut lehdetkin pyörivät ties missä lattioilla.
-
En osaa valita rakkainta sarjakuvaa, koska pidän hyvin monista sarjoista tosi paljon. En luopuisi vapaaehtoisesti yhdestäkään kappaleesta kokoelmassani.
Rahallisesti arvoikkaimpia voisivat olla vaikka Kustannus Oy Williamsin "Jätti KAUHU kirja" sekä Semicin vanha 130 sivuinen "Shokki special" ja ne 6 vanhaa Tähtien Sota -albumia.
Myös vanhemmat Conan sarjakuvat ovain kuulemma jo aika hintavia. En omista itse niitä ihan ensimmäisiä 70-luvulla ilmestyneitä, mutta melkein kaikki muut jo löytyvätkin.
-
En lähde miettimään kysymystä lainkaan rahalähtöisesti, kun arvokkain rahallisesti lienee tuo taskarikokoelmani.
Sen sijaan rakkaimpia muistoja tai muuten vaan tärkeitä hetkiä ovat tarjonneet mm. Roope-Sedän jouluspesiaali, jossa ensi kertaa julkaistiin Rosan "Takaisin Xanaduun".
Samanlaisia väristyksiä aikanaan tarjosi puolivahingossa ostamani suomenkielinen Sandman: Unien aika -kokoelma.
Ja eräänlaiseksi kuriositeetiksi kai voisi mainita, omalla tavalla arvokkaan King Kong -sarjakuvakokoelman, joka on yhteisomistuksessa ystäväni kanssa. Eräästä numerosta hieman tarinaa tuolla:
http://bulbasaur.ton.tut.fi/echramath/misc/king_kong/
-
Onneksi sitä kysytään välillä helppojakin kysymyksiä. :)
Kaiken yläpuolella omassa kokoelmassani ovat taskarit 1-100. Rahallista arvoa niillä ei ole paljon, kun kunto vaihtelee huonosta keskinkertaiseen, mutta tunnearvoa muutaman kottikärryllisen verran. Silloin kuin noita keräsin, ei viikkorahaa herunut viitosta enempää viikossa, mikä tarkoitti sitä, että kuukaudessa pystyi ostamaan uuden taskarin ja pari käytettyä lähidivarista. Ja silloin valittiin aina repaleisin (=halvin) kappale. Niitä sitten luettiin huolella ja useampaan kertaan. Ja voi sitä onnen päivää, kun oli saanut synttäreiden tai perunannoston johdosta 50 markan setelin. Se kourassa polleana divariin ja pino taskareita tiskiin. ;D
Niin se on, että kaiken muun voi kokoelmastani ostaa uudestaan muttei näitä taskareita.
-
Rahallisesti en tiedä mikä olisi "arvokkain", tuskin juuri mikään, ovat niin luetun näköisiä. Paitsi kyllähän nuo kovakantiset Elektra Lives again ja juuri hankitut League of Extra...jne... vol 2 ja Sandmanin Endless Nights on aika ehtaa kamaa säilytettäväksi. Niin ja tietysti se Dark Knight Returns kovak. painos jonka just hommasin.
Mutta jos puhutaan niistä sarjakuvistani joita LUEN n. 5 kertaa vuodessa eli uudelleen ja uudelleen niin kysymyshän on helppo: Corto Maltese Siperiassa ja Dark Knight Returns v. 1986 pehmeäkantinen painos, joista etenkin tuo DKR on aivan hajalla, olen lukenut sitä niin monta kertaa, milloin vessanpöntöllä, milloin sängyllä lojuen, milloin sohvalle lyyhistyneenä, junassa, matkoilla, keittiön pöydän ääressä ja ties missä. Oy vey.
;D
-
Kyllä se mulla täytyy olla muutamaa numeroa vajaa oleva suomenkielisten Dreddien kokoelma ja keskeneräinen englanninkielisten Dreddien kokoelma(lukuun ottamatta 2000AD lehtiä, puhtaat Dredd-lehdet ja albumit)
-
Tuossa joku sanoi, että kerrankin helppoja kysymyksiä...Mutta itse olen miettinyt jo monta päivää, että mikä sarjakuvistani olisi se kallein...
Tunnepitoisesti kalleimmat ovat Teräsmies 11/88 ja Ryhmä-X 2/85, vaikka kumpaakaan en ole lukenut piiiiitkään aikaan. Kuitenkin niihin sisältyy sen verran nostalgiaa ja muistoja sieltä sarjakuvakeräilyn alkuajoista, että.
Muissa ehkä se vähän vaihteleekin ja se kallein aarre tuntuu usein olevan se uusin hankinta (esim. viikonloppuna ostin Sternin ja Byrnen War and Rememberancen ja sitä tiiviisti odotan ja tuo Chrisis on Infinite Earthskin tuntuu mukavalta tuolla kirjahyllyssä).
Jos lukukertojen mukaan arpoo, niin sitten mm. Rosan kovakantiset on aika hyvillä sijoilla samoin kuin Byrnen neliosainen OMAC. Myös Millerin/Machucchellin (aah miten se oikein kirjoitetaan) Born Again (tykkään niin Davidin tyylistä varsinkin tässä sarjassa).
-
Tässä viestiketjussa alunperin tarkoitin "henkisesti" rakkainta aarretta, mutta ihan kiva että kerrotte noita kalleimpiannekin ;D Itse en tiedä arvoikkaintani, sillä niitä on hankala arvioida... Minkä arvoisia muinoin ilmestyneet 3D-kirjat ovat? Onko vuoden -58 Aku Ankka lehdellä kummempaa arvoa? Minusta tuntuu että yksittäiskappaleista arvoikkampani saattaa olla "Maailman hauskin kuvasarjalehti" -kirja, sillä se maksoi uutenakin ihan tuntuvasti ;D Osa minun sarjakuvistani on arvokkaita myös sen takia että niitä lukiessani olen kuullut jonkin hyvän uutisen yms. tai päinvastoin saatan kammota niitä kuultuani jonkin huonon uutisen. Taskarikokoelmani onkin minulle TODELLA rakas, sillä muitan JOKAISESTA taskarista mistä olen sen saanut ja ainakin pari paikkaa/tilannetta jossa olen sitä lukenut.
-
Henkisesti tärkeimpiä ovat Asterix Olympialaisissa, Jumaltenrannan nousu ja tuho ja Caesarin laakeriseppele sekä Tenavat-pokkarit 11 ja 19. Syystä että näitä minulle luettiin pienenä mummolassa. Ja Tenavat pokkareista minulle luettiin juuri näitä hyllyssäni olevia kappaleita.
Rahallisesti arvokkain ollee Valerian: Varjojen lähettiläs.
Luetuimpina kisaavat keskenään Lassi & Leevi Juhlakirjat.
-
Mikäköhän olisi mun rahallisesti arvokkain sarjakuva...? Kirjamessuilla näin Alex Raymondin Matka jään valtakuntaan -albumin melkoisella myyntihinnalla varustettuna, joten se. Tietääkseni myös Teräsmies vs. Hämähäkki -albumi 70 -luvulta omaa jonkinlaista arvoa.
Noissa jenkkilehdissä saattaa olla useampikin rahallisesti arvokas (tosin mikä on raja, että voi sanoa arvokkaaksi?) mm. Next Men #21, jossa on Hellboyn ensiesiintyminen, maksaa n. $ 50 monissa paikoissa.
Mitään oikeaa, todellista keräilyharvinaisuutta ei sitten löydykään. Kirjoissa on jo vähän yritystä, kun löytyy Raamattua 1800 -luvulta ja vaikka mitä.
-
Disneyn studioiden raamattu, "The Illusion of Life" lienee arvokkain yksittäinen teos hyllyssä. Toisaalta, animaatiopiirtäjäksi havittelevalle se on hyvinkin sen arvoinen, minkä siitä joutunee maksamaan. EDIT: hinta on pudonnut, ei se ookaan enää kallis.
Varmaan sitten "nahkakantiset" numeroidut Gladstonen ankka-kokoelmat ja Hornin ja Goulartin sarjakuvaensyklopediat on hintakärjessä.
Mut henkisesti rakkaimpia taitaa kuitenkin olla ne underground-lehdet, kotimaisista Jymyistä ja Huulista harvinaisempiin ja tuntemattomiin 60-luvun lopun ja 70-luvun ihan alun jenkkilehtiin ja vaikka Vaughn Boden alkuperäisiin Cheech Wizardeihin. Niihin liittyy niin paljon ...värinää, kapinaa, "tupakkakaupoissa" notkumista, kaikkea sellaista mitä rahalla ei voi ostaa. Enkä mä kyllä tiedä, voiko noita lehtiäkään, jos ei tavallisimpia; Friikkilän poikia tms. lasketa...
EDIT2: Sinänsä, keräilyarvoja en tiedä mistään. Eikä mua kiinnostakaan. Eli saattaa hyvin olla, että joku albumi hyllyssä maksaa jonkun verran, kysyjähän ne hinnat määrittelee, mitä suostuu maksamaan. Itse en tuosta tiedä, enkä ole myymässä mitään.
-
Rahallisesti arvioiden tuo Disneyn studioiden raamattu, "The Illusion of Life" lienee arvokkain yksittäinen teos hyllyssä. Toisaalta, animaatiopiirtäjäksi havittelevalle se on hyvinkin sen parinsadan euron arvoinen, minkä siitä joutunee maksamaan.
Öh... Onko sulla tosta joku erikoispainos, sillä 42 euroa tuo maksaa tällä hetkellä Amazonilla. Komian näköinen opus.
-
Öh... Onko sulla tosta joku erikoispainos, sillä 42 euroa tuo maksaa tällä hetkellä Amazonilla. Komian näköinen opus.
Joo, niinpä näkyy. www.amazon.co.uk tarjoaa:
US List Price: $60.00
UK Equivalent: £35.35
Our Price: £24.74
You Save: £10.61 (30%)
18 Used & New from £24.74
Se maksoi varmaan liki tonnin markoissa 1989. Jos ja kun se nykyään on noin paljon halvempi, kannattaa harkita hankkimista.
Teen korjaukset edelliseen.
-
Illusion of Life ilmestyi jo 1981. Tuo on vissiin isommalla volyymillä tehty uusintapainos. Eli hinta muodostuu halvemmaksi. Otaksun. Halpa on.
Mutta aiheeseen. Omassa kokoelmassa kalleimmat kaikin tavoin ovat varmaan tekijäin signeeraamat kirjat ja alpparit. Ykkösenä kulkee Barksin signeeraama CB-library, johon sain nimmarin Hesassa 1994. Librarysta mulla on vaan tuo ykkösboksi, jos vaan saisi rahaa hankkia koko sarja. :(
Seuraavaksi arvokkaimmat lienevät Eisnerin nimmaroimat Talo Bronxissa ja Elinvoimaa ja Uneksija.
Signeerauksia on myös muissa kirjoissa mutta nuo ovat toki ykkösiä.
Lapsena mielikirja oli Kaukoranta-Kemppisen Sarjakuvat, joka oli kaiken aikaa lainassa kirjastosta. Ja kun uusi päivitetty painos ilmestyi 1982 varasin sen jo etukäteen kirjastosta (eihän mulla mitään ostaa varaa ollu). Sitten oli melkein juhlaa hakea tuo uusi painos kirjastosta. Haa! Paljon uutta tietoa! Ja voi onnea kun löysin sen sitten divarista 1984. Oli yllätys huomata keräilykirjahinnastosta että tuollahan on jo jotain keräilyarvoa. Nykyäänhän tuo ei ole enää mitenkään huima juttu, mutta 70-luvulla se teki todella vaikutuksen. Kirja sarjakuvista! Uskomatonta!
Timo
-
Joku vanhoista Ryhmä-X lehdistä, joista olen pitänyt hyvää huolta vaikka ne ostettuina oli aika pahasti kärsineet.
-
Kotimaisista epäilen että jonkin verran arvoa on Comics: Suuri sarjakuvakirjalla vuodelta 1970. Kunto on loistava. Tietääkö kukaan? Naapurin täti oli töissä Hyvinkään kirjapainolla ja sai näitä ilmaiseksi. Minullakin oli useita mutta tämä säästyi ja pysyi kuin uutena. Lisäksi minulla oli ruotsinkieliset versiot sarjan muista osista joita ei suomeksi sitten tullutkaan mutta ne ovat kadonneet kauan sitten.
Piti käydä katsomassa hyllystä, ja muistin oikein: ostin jossain vaiheessa toisen kappaleen tuota Comics-kirjaa kun sen tuoreeltaan ostetun olin pienenä poikana lukenut kirjaimellisesti puhki. Ei maksanut älyttömiä aikuisiälläkään, painos taisi olla alunperin aivan ylimitoitettu Suomen markkinoihin, ja hyllyssä (Shokki Specialin ja Avaruuden jätti-korkeajännityksen välissä) oleva kappale on kunnoltaan sillai nm+.
Mutta sillä on kyllä nostalgia-arvoa. Olihan se ensitutustuminen Roy Craneen jonka jäljestä ei oo kahta sanottavaa vaikka mun täytyy kyllä myöntää että Buzz Sawyerit putoaa mulle paremmin kuin aikuisiällä hankitut Wash Tubbs & Captain Easyt jotka jäi about kymmenennen kokooman kohdalla sillai, että en jaksanut enää ostaa enkä lukea. Kemiallisen rasterin käyttö on Buzz Sawyerissa ihan omaa luokaansa. Tai Dick Tracy. Mitä olis ollut sarjakuvanharrastaminen ilman Dick Tracya yksitotisine juonineen, rannetelevisioineen ja kahjoine hahmogallerioineen? Sitä paitsi - Dick Tracyssa kuoltiin, ja paha sai palkkansa kaunistelematta...
Nostalgiatrippi.
PS. Mullakin on ne ruotsinkieliset Comicsit teillä tietymättömillä. Mikähän ne hävittää?
-
Roy Crane:
Sillä oli erikoispaperia, joku "-tone" se kai oli. Sitä kasteltiin jollain ihme kemikaalilla ja siihen tuli rasteria, sitä viivaa. Toinen kastelu siveltimellä ja siihen tuli ristiviivarasteri.
Timo
-
En noista rastereista väitä mitään tietäväni, mutta Sarjainfossa kerrottiin kerran muistaakseni Juntusen haastattelun yhteydessä (Sarjakuva ja rock -teemanumero noin vuonna 1982), miten Crane ne teki. Jotain vedellä kastelusta oli puhetta. Jos sulla ei ole sitä, niin voin sen kotona illalla naputella tänne.
Mulla on se kyllä, tosin sattuneesta syystä Sarjainfoja on vähän liikaakin, ettei joukosta oo aina niin helppo etsiä. Se oli muistaakseni se numero, jossa oli Aarnialan Timpan "kuu on juustoa" -kansi.
Asia on muuten otettu myöhemminkin esille Sarjainfossa, kysy-palstalla, joskus mun päätoimittajakautenani. Muistelen hämärästi.
Olen myös joskus ottanut tuosta rasterista tarkemmin selvää, ja tuotemerkki tais olla "Instantone" tms. Joka tapauksessa siinä oli yhtä tai kahta eri nestettä (ei vettä, jotain liuotinta) joista toisella sivelyllä sai yhden kerroksen paperin pintaa auki, ja toisella toisen, tummemman. Oli vain aika tyyristä tuollainen paperi, ja hiukan epäkäytännöllistäkin, minkä vuoksi lienee painunut historian hämäriin.
Ainakaan mä en onnistunut sitä amerikoista enää ostamaan. Kanadalainen Seth sanoi jossain kaupassa nähneensä jonkun arkin vielä, muttei sitten muistanut tarkemmin. Sen sijaan vanha pomoni, Hiidenpata-animaattori Glenn Vilppu, muisti nuo ihan elävästi.
EDIT: Timo on nopee.
-
Jaa-a
Jos tönöni syttyisi tuleen ja savun seassa hamuillessani sarjakuviani tajuaisin että pystyisin pelastamaan vain muutaman sarjakuvan (sen verran, kuin toiseen kainaloon mahtuu, kun vaimo olisi jo toisessa:) jne. (tuttu vertaus varmasti) Niin varmaankin hamuaisin Hugo Pratt kokoelmani syliini ja yrittäisin vielä tarttua hampaillani Sandmaneistani, Seasons of Mistiin, jossa on Gaimanin nimmari.
Toisaalta tulipalon sattuessa tuokaan ei paljon lohduttaisi. Sinne palaisiavat vanhat Ruudut ja NonStopit, Zoomit ja Alixit sekä Ritari Ardentit. Johannekset ja Prikaleet, Kylmät metallit, Eisnerin albumit, 100 Bulletsit, Batmanit (hetki. Eivätkä palaisikaan, kun ovat vanhempien vintillä:) ja muut aarteet. Heavy Metalleistakin jäisi ruumiskirstullinen tuhkaa.
Tulikin mieleeni että ovatko keräilijät vakuuttaneet sarjakuvakokoelmansa? Ja jos ovat, niin mistä summasta ja paljonko se maksaa vuodessa? Jos kysymys on liian epähieno ja tungetteleva, niin älkää vastatko numeroilla.
Mutta siis kaikenkaikkiaan rakkain sarjakuvani taitaa olla siis Corto Maltese Etelä Merellä.
-
Eiköhän tasokkaasta kotivakuutuksesta löydy sellainenkin pykälä että kokoelmansa saa "turvattua", vaikka eihän raha ikinä korvaa tunnearvoa.
Omasta puolestani sanoisin tällä hetkellä, että tyylikkäin lienee Bryan Talbotin originaalisivu Sandman-tarinasta "A Game of You", se jossa Barbie pikkutyttönä kysyy aikuisversioltaan: "Would you mind if I kill you, I mean, compleatly destroy you." (jsp.)
-
"Would you mind if I kill you, I mean, compleatly destroy you."
Ideaa?! Joku pilajuttuko?! Selitä tarkemmin :)
-
Ööh.. no tuota noin, Sandmanin maailmassa sattuu olemaan parikin hahmoa jotka eivät ole aikuisina päätyneet ihan siihen asemaan mitä ovat lapsina toivoneet. Barbaran (Barbien) ohella (Hippo)lyta Hall, esim. Eli hommahan on ihan selvä: Kun Barbie päätyy (lapsuuden) unimaailmaansa, siellä hallitsee tyttö-Barbie, joka haluaa vain tappaa aikuisen minänsä ja siten "aloittaa alusta" -> A Game of You.
BARBARA: ... Everybody has a secret world inside of them. I mean everybody. All of the people in the whole world -- no matter how dull and boring they are on the outside. Inside them they've all got unimaginable, magnificent, wonderful, stupid, amazing worlds... Not just one world. Hundreds of them. Thousands, maybe. -
Chapter Six, I Woke Up And One Of Us Was Crying.
Originaaleja haluaisin hankkia enemmänkin jos olisi varaa.
-
Tinttejäni en ikuna voisi kantaa divariin. On ne niin rakkaita.
Sama juttu. Suurella hartaudella metsästettyjä, lähes omia lapsia. Erityisen rakkaita minulle ovat myös Alix-kokoelmani ja ainoa omistamani Roberta Gregoryn Bitchy Bitch-kokoelma "A Bitch is Born", divarista ostettu ja vasta kotona huomasin, että sisäkannessa on taiteilijan omakätinen signeeraus Bitchyn kuvalla varustettuna :D
Kyllä myös vino pino enemmän tai vähemmän kärsineitä Korkkareita lämmittää mieltä yön hämärinä tunteina kun Nukkumatti on vielä kaukana.
-
Erityisen rakkaita minulle ovat myös Alix-kokoelmani
Olen kateellinen!! Alixit ovat hienoja sarjakuvia! Omistan suomeksi vain Oribalin kruunun ja se ei ole ollenkaan suosikkini.
Vesa K: Originaaliien omistaminen on sarjakuvaharrastuksen suola! En tosin itse omista yhtään originaalia, mutta kuiteskin...
Ehkä jonain päivänä Angulista ...
-
Täydellisestä kokoelmasta tinttejä en luopuisi. Keräilyarvoa niillä tuskin on mutta sarja sentää on täydellisessä kunnossa ja kaikki samaa painosta.
Lisäksi kaikki albumit, jotka on tuhrittu tekijän nimmarilla JA piirroksella. Esim. eka viivi ja wagner, jonka kansilehdessä wagner makaa sohvalla ja sanoo jotain minulle. Myös pari Hiltusen albumia pienillä kuvilla ja nimmareilla terästettyinä lukeutuvat aarteisiini.
-
OIskohan rakkaimpia John Carter kokoelma, viimeisen osan löytymiseen meni yli 10 vuotta. :)
Tai sitten Yön Ritarin Paluu. Siinäkin meni jokunen vuosi, ennenkuin löysin ykkösnumeron.
Rahallisesti arvokkaimmista ei ole tietoa.
Koko kokoelma on kuitenkin vakuutettu n. 10 000 euron arvosta. Tiedä sitten mitä ne suostuisivat maksamaan jos käry käy tai vesi kastelee. En nyt muista mitä se maksaa, mutta ei paljoakaan muiden vakuutusten ohessa. Veikkaisin, että alle satasen.
-
Rahallisesti arvokkaimmat kirjani taitavat olla nuo Kadonneen Kirjaston Vartijat ja Roope Ankan Elämä ja Teot. Vartijat on ensimmäistä painosta ja Elämä ja Teot toista. Mutta en myy.
Oikeastaan kaikki ovat yhtä rakkaita, vanhempien luota löytyvät taskarit ja Tex Willerit ehkä erityisimmin. Omaan kämpään en ole niitä viitsinyt raahata kun ei ne tänne kuitenkaan mahdu. Myös Petri Hiltusen sarjakuvat ovat tärkeitä kun olen niitä vuosien varrella pikkuhiljaa keräillyt.
Myös vanhat Tintit ovat rakkaita, vaikka monet niistä on luettu puhki ja repaleisiksi. Heti kun saan rahaa niin ostan kyllä kaikki itselleni uutena.
-
Jaahas. Hankala kysymys, hankala kysymys....
Joko Jeff Smithin Bone (One Volume Edition) tai Hayao Miyazakin Nausicaä of the Valley of the Wind. Sanotaan nyt Nausicaä, kun miehen muutkin työt ovat todella loistavaa tavaraa (ei sillä, etteikö Smithin olisi).
-
Rakkautta löytyy:
Vanhat Masi albumit, 50-luvun korkkarit ja Texit
Rakkain lehti taitaa olla Ratsupoliisi King albumi vuodelta -48.
-
Onhan sitä hyllyssä kaikenlaista (kaikki Alixit, kaikki Valerianit, joo, myös ne kovakantiset, 60-luvun Teräsmiehen poikia...), mutta mitä niistä.
Pitää osata myös antaa. Jätin muuttojen yhteydessä pikkuveljelle kaikki Zoomit, Ruudut ja NonStopit (täydelliset kokoelmat!). Iloista antajaa jumala rakastaa.
Omat tenavani saivat eräältä tutulta "aarrearkun", jossa oli varmaankin satoja 60-70 -luvun Akkareita, Nakkeja ja joitakin Tarzaneita - jälkimmäiset poimin itselleni ;-).
Kiva katsella, kun uudet sukupolvet saavat lapsuudessaan "tartunnan" sarjakuviin. Siinä iässä jotkut parhaat tarinat jäävät ikiajoiksi elämään aivopoimuihin.
-
Omasta puolestani sanoisin tällä hetkellä, että tyylikkäin lienee Bryan Talbotin originaalisivu Sandman-tarinasta "A Game of You", se jossa Barbie pikkutyttönä kysyy aikuisversioltaan: "Would you mind if I kill you, I mean, compleatly destroy you." (jsp.)
Ihan mielenkiinnosta, mistä hankit ja mitä maksoi?
-P.
-
Bryanilta itseltään, maksoi muistaakseni jotain 120 euroa. Onnekseni satuin vielä löytämään Turusta (!), Omituisista opuksista (http://www.turunseutu.net/intratad/trader10.nsf/0/febfb03bb9038cc4c225688c0060d272?OpenDocument) kyseisen Sandmanin irtonumerona, joka on nyt ko. taulun takana muovitaskussa. Originaali on kyllä paree...
Sarjakuva-originaalit ovat vielä suht halpoja "oikeaan" taiteeseen verrattuna, joten kannattaa olla tarkkana varsinkin ulkomailla festareilla kierrellessänne. Talbotin töitä voi tiedustella www.bryan-talbot.com :in välityksellä.
-
Itselläni rahallisesti lienee arvokkain paketti 1930-luvun ne kuusi pientä Mikki-kirjaa kotelon kera (jota eräänkin arvostetun hesalaisen divarinpitäjän mukaan löytyy Suomesta kplmääräisesti yhden käden sormilla laskennallinen määrä) ja toinen vois olla tuo tiiliskivikappale aidosta -52 vuoden Lumikista eli harvinaisimmasta akkarista. Tavaraa hyllystä toki löytyy mutta nuo selkeästi kalleimmat hankinnat.
Tunnepuolella taas 1970-1978 vuoden Akkarivuosikerrat ovat niin uskomatonta tykitystä, että osa niistä on kolmena kappaleena ihan vaan omaa ja tulevaisuudessa lasten lukemista varten, samoin kaikki Mustanaamiot vuoteen 1985 ovat sellainen juttu, että aina kun jonkin kannen tunnistan lapsuusvuosilta niin meinaa tippa tulla silmään. Harmi vaan kun esim. 60-luvun Naamioita (jolloin en ollut vielä syntynytkään) ei lapsena löytynyt mistään eikä löydy vieläkään, niiden kansipiirrostyyli on verrattavissa taiteeseen ;D
-
Lontoossa vuonna 1989 käydessäni Forbidden Planetissa oli myynnissä Brian Bollandin alkuperäissivuja Killing Jokesta.
Niillä oli sen verran hintaa että koko matkakassa olisi mennyt yhteen sivuun.
Tuohon aikaan aina Lontoon reissuilla meni muutenkin matkakassa Forbidden Planetiin. Hyvä, että nykyisin meillä on internet, eikä tarvitse vaivautua edes Lontooseen saakka... :)
-P.
-
Mielenkiitoisiin aarteisiin kuuluvat Ilkka-lehdestä vuosina 1961-1964 kerätyt Fantom stripit, joissa on Wilson McCoyn viisi viimeistä Mustanaamiosarjista ihan tuoreeltaan julkaistuna. Muutamia ajan saatossa kadonneita strippejä olen kylläkin joutunut paikkailemaan uusintajulkaisuista (Mustanaamio Sarjakirjoista) valokopioiduilla riveillä.
Toinen kaapista löytyvä erikoinen kokonaisuus on Seura lehdet vuodelta 1936. Niissä alettiin julkaista Ankka Lampinen strippejä. Lienevät "Viisas Kana Kananen" jälkeen ensimmäiset Akun OMAT sarjat suomeksi (Mikkisarjoissa Aku kai oli vilahdellut).
Rahallista arvoa noille on vaikea määritellä, ja tunnearvokin on niin ja näin, kun en varsinaisesti keräile enempää Mustanaamioita, kuin Disneytäkään. Mutta siksipä adjektiivi "mielenkiintoiset" aarteet.
-
Lontoossa vuonna 1989 käydessäni Forbidden Planetissa oli myynnissä Brian Bollandin alkuperäissivuja Killing Jokesta.
Niillä oli sen verran hintaa että koko matkakassa olisi mennyt yhteen sivuun.
Suomessa vieraillessaan (1990-luvun alussa) Bolland kertoi kaupanneensa ne puoli-ilmaiseksi FPlanetiin, jossa sitten hinta tuplattiin tai jopa triplattiin keräilijöiden "iloksi" ... Edullisin taisi maksaa 90 puntaa. Samassa telineessä oli myös Garth-strippioriginaaleja.
Viimeksi olen nähnyt kaupiteltavan (Haarlemissa viime keväänä) mm. Sienkiewiczin Elektra Assasin -sivuja, yllättävän pieniä muuten (reilu A4). Niissä hinta olikin jo sitten 1800 € ja ylöspäin...
-
Rakkaimmat aarteeni ovat joka ikinen divarista kotiin kannettu Marvel-lehti. Hinnaltaan arvoikkainta yksittäisteosta on siis turha edes arvioida. Puuttuvista numeroista jokainen keräilijä on valmis maksamaan normaalia enemmän saadakseen sarjansa täyteen. Vaikka omistankin paljon jenkkilehtien ensinumeroita ja lähes kaikki suomessa vuoden 1980 jälkeen ilmestyneet Marvel-julkaisut, niin hinnaltaan kaillein yksittäinen ostos on ollut Marvel Masterworks vol.23 (1.painos) vuodelta 1992. Maksoin kyseistä kovakantisesta kirjasta aikanaan nykyrahassa noin 60 euroa. Kanteen merkitty hinta oli 39,95 $. Suosittelen opusta kaikille Dr. Strange faneille. Kirjasta löytyy uusintajulkaisuna Strange Tales # 110-111, 114-141. Ja väreissä!
-
Meikäläiselle ne rakkaimmat lehdet ovat luonnollisesti Tex Willer vuosikerrat 1976-1979. Niistä on kipinä pikkupoikana 'hulluuteen' lähtenyt, vaikka myöhemmin on tullut haalittua rahallisesti paljon arvokkaampiakin opuksia.
Melko tärkeä juttu on myös Apu-lehdestä joskus 80-luvulla saksimani Asterixin 12 urotyötä. Joka viikko ilmestyi yksi sivu! Liimasin vierekkäiset sivut vastakkain ja piirsin ruutupaperille jopa kannen tarinalle. Ruutupaperin liimasin pahville ja rytkäisin nitojalla koko homman kasaan :D.
-
Ah, rakkaimmat lehdet...Helppo kysymys: Texin 1. vuosikerran numerot 13-25, jotka käytännössä aloittivat luku- ja keräilyharrastuksen lapsena, kun sain ne sukulaisten kautta lahjaksi. Ja tallella ovat edelleen.
Toisena tärkeänä olisivat varmaan Ryhmä-X:n numerot 1-3/84 & 1-12/85, niitten kautta ajauduin lukemaan supersankareista. Valitettavasti alunperin itse uutena ostetut numerot myin jo kertaalleen pois, ja vaikka myöhemmin hankin ne uudestaan, niin nostalgia-arvo on hieman haihtunut.
-
Sarjakuvan harrastus taitaakin nykyään ollakin suureksi osaksi keräilyharrastus.
Kysäisin tutulta divarinpitäjältä, käykö hänellä asiakkaina läheisten koulujen oppilaita. Hän kertoi, että ei käy! Ei yhtään.
Ennen kävivät, mutta nykyään lapset ja nuoret ovat hävinneet asiakaskunnasta lähes tyystin - lukuun ottamatta satunnaisia Ryhmä-X:n keräilijöitä, jotka metsästävät puuttuvia numeroita.
Aku Ankka -pinkatkin, joita koululaiset kävivät ennen ruokatunnilla penkomassa, saavat rauhassa pölyttyä hyllyllä.
Sarjakuvien hinnatkin ovat nousseet niin, ettei niitä viikkorahoilla kovin montaa ostella. Tenavat eivät varmaankaan enää edes tiedä, että divarista niitä saisi halvemmalla. Vaan taitavat ne tietokonepelit kiinnostaa muutenkin enemmän...
-
Sarjakuvan harrastus taitaakin nykyään ollakin suureksi osaksi keräilyharrastus.
Kysäisin tutulta divarinpitäjältä, käykö hänellä asiakkaina läheisten koulujen oppilaita. Hän kertoi, että ei käy! Ei yhtään.
Tuohon asiakaskunnan katoon voi olla syynä ihan vain se, etteivät tenavat tiedä ko. liikkeiden sisältöä, jos näyteikkunassakin on vain vanhoja kirjoja niin varmasti kiertävät kaukaa. Vielä jos vanhempia ei kiinnosta lukeminen tai kirjastossa tahi divarissa käynti, eikä sarjakuvia osu eteen kuin korkeintaan marketissa matkalla maitohyllylle niin tuskin ne kiinnostavat perheen lapsiakaan.
Hiukan aiheen vierestä.
Tässä mielessä kvaak on todella merkittävä paikka, tänne saattaa ankkamaisen nimen perusteella eksyä juuri sopivan ikäisiä Aku Ankan lukijoita, jotka sitten täällä aiheita lukiessaan havahtuvat tietoon että on olemassa sarjakuvaa Disneyn ulkopuolella.
Ja takaisin aiheeseen:
Täytyy muuttaa aiemmin kertomaani tietoa hyllyni arvokkaimmasta teoksesta, se taitanee olla Roope Ankan elämä ja teot -teos, josta on Huuto.netissä maksettu jopa 112 euroa. :o Mitähän se maksoi silloin vuonna 1997, alle 150mk? Ja Larsonin Kauakana poissa albumeille oli joku laittanut laoitushintaa 25 euroa. Kyllä tämä näillä hinnoilla muuttuu äkkiä keräilyharrastukseksi, jossa sitten harmaahapsiset ukot keskustelevat virhepainoksista paikallisen seuran kuukauden kokouksessa filatelian tapaan. Ja minun täytyy kohta nostaa kotivakuutuksen summaa jos tämä hintojen nousu jatkuu laaja-alaisena.
-
Ehdottomasti Don Rosan kirjat. Harmi, että puuttuu Roope Ankan elämä ja teot ja Sammon salaisuus. Juuri ne mitkä eniten haluaisin. Mutta molemmat olen lukenut kirjastossa.
Mutta jos vain yksi pitäisi valita, niin se olisi ehdottomasti Kadonneen kirjaston vartijat, koska siinä on Rosan nimmari. Oi ihanaa!
Siitä en luovu ikinä.
-
Ja Larsonin Kauakana poissa albumeille oli joku laittanut laoitushintaa 25 euroa.
Larsoneista ainoa harvinainen on tietääkseni numero 5, josta jostain syystä otettiin TODELLA pieni painos. (Tietääkö joku miksi?) Sitä metsästin varmaan kymmenen vuotta, kunnes viime kesänä ostin sen huuto.netistä. Eikä maksanut kuin jotain 7 euroa. Ei takuulla saa äijä myytyä 25 eurolla albumeitaan.
Don Rosa -kirjojen arvonnousu on yllättävää. Eikö niistä ole otettu uusintapainoksia?
-
Don Rosa -kirjojen arvonnousu on yllättävää. Eikö niistä ole otettu uusintapainoksia?
Ensimmäisestä, Kadonneen kirjaston vartijat, on otettu toinen painos erivärisellä kannella. Muista en muista nähneeni uusia painoksia ja vanhat taitavat olla loppu. Ainakaan Akateemisen nettikauppa ei niitä löydä. RA:n elämä ja teot saattaa tulla tulevaisuudessa uusittuna painoksena, johon on lisätty Rosan myöhemmin kirjoittamat väliosat. Miksi muista kirjoista ei sitten oteta uusintapainoksia, on hämärän peitossa. Luulisi kysyntää olevan. Juhlasarjojen alkupään numeroistakin tuli ties kuinka monta painosta.
-
Akuankka.fi sivujen mukaan vain RA:n elämä ja teot on loppuunmyyty. Muita kokoomia siis löytyy.
-
Larsoneista ainoa harvinainen on tietääkseni numero 5, josta jostain syystä otettiin TODELLA pieni painos. (Tietääkö joku miksi?)
Muistaakseni tarinalle ei ollutkaan julkaisuoikeuksia vaan jouduttiin vetämään pois markkinoilta. Parhaillaan hyväkuntoisesta vitosesta maksettiin hyvinkin se 25 euroa ja luulisin esim. Makedonian hinnan olevan sen verran nytkin...
-P.
-
Toihan selittäisikin miksei albumia liiku. Kiitos tiedosta.
-
Juu, herra Gary Larson on lievästi sanoen anaalinen piirustuksiensa suhteen. Eli Semic/Egmontin tapa paalata neljä tasakokoista kuvaa per sivu ei kelvannut ollenkaan. Viitosalbbu ehdittiin laittaa myyntiin kun Larsonin firmasta tuli ukaasi sopimusrikkomuksesta. Eli loput pois markkinoilta ja makkeliksi, sama juttu myös muille vielä tuolloin kaupan olleille albuille. Siksi ei ole tullut uusia painoksia tai muita suomilaitoksia Harhamoista, Larson on niin kaukana poissa ettei sulata edes piirrostensa digitointia, kuvat pitää painaa filmeistä, olivatpa painovilmit kuinka rupusia vaan.
-
Don Rosa-aiheeseen palaten Kadonneen kirjaston vartijoista on julkaistu 3 painosta, muista Rosista vain 1 painos..
-
Don Rosan kovakantisista en luovu, Kadonneen kirjaston vartijat on niistä tärkein. Sitä on luettukin tosi paljon, mutta hyväkuntoisena on onneksi säilynyt!
Minä olen ostanut Rosat heti kun ne ovat ilmestyneet, kyllä pikkasen tympäisisi alkaa etsiä niitä nyt. Mikäs muuten on niiden arvo nyt? No enpä minä niitä ikinä myisikään.. ;)
Rahallisesti arvokkain omistamani sarjakuva: taitaapi olla Lassi ja Leevi -liuska, se pieni Semicin asiakkaille tarkoitettu mainosalbumi josta on otettu n. 500 kappaleen painos. Hinta on noin 50 € paikkeilla jos oikein muistan mitä huuto.netissä siitä on tarjottu.
-
Minun rakkain aarteeni on akuankka 58 vuodelta ...
-
Jumbestuikka ja jihuu! Ostin juuri Timppa Mäkelältä klassikkosarjan "Niilo Yli-Vainio Neuvostoliitossa" (Kutka 1?82, Gummerus 1981) originaalit!
Uskomaton Tintti-parodia ja vielä niin hienosti piirretty. Nyt säästämään rahaa kehyksiin...
-
Roy Crane:
Sillä oli erikoispaperia, joku "-tone" se kai oli. Sitä kasteltiin jollain ihme kemikaalilla ja siihen tuli rasteria, sitä viivaa. Toinen kastelu siveltimellä ja siihen tuli ristiviivarasteri.
Duotone, tai "Craftint" valmistajan mukaan. Jenkkipilapiirtäjät käyttivät näitä miltei järjestään 70-luvulla, osa kai vieläkin. Kummallista tavaraa... Kamut-sarja oli myös alkuun tehty sillä, mutta McDonnell joutui lopettamaan, kun kävivät nuo kemikaalit hänen terveytensä päälle. (Hän sai selville, että paperi sisälsi mm. elohopeaa. Kovaa kamaa!)
Minulla kun noita piirrosoriginaaleja pyörii nurkissa enemmänkin - voin vain Vesa sanoa, että vaaralliselle, kaltevalle pinnalle olet suistunut, varo vain! - niin pari tämmöistä ihmepaperi-juttuakin on mukana myös, mm. Jeff MacNellyn ja Pat Oliphantin pilapiirrokset. Kyllä niistä näkee, että epäterveellisen oloista kamaa tämä on, niin kummallisesti ovat kemikaalit osittain paperia kellastaneet...
Keräilyharrastus on todella kummallista tasapainottelua nykyään, kun mukana ovat sekä rahallinen että tunnearvo. Originaalipiirroksissa pätee sama kuin sarjakuvalehdissäkin, hintaskaala on vain paljon isompi. Loputon, itse asiassa - tälläkin hetkellä eräs kaveri koittaa myydä Carl Barksin kuuluisia ankkamaalauksia ebayllä $125,000 lähtöhintaan! Niin että montako laitetaan tulemaan? ::)
Mutta eiväthän ne rakkaimmat keräilykohteet useinkaan silti ole niitä kaikkein kalleimpia. Ei minullakaan.
Eräs kokoelmani tärkeimpiä helmiä itselleni on Bill Wattersonin signeeraama Lassi ja Leevi -printti. Se on L&L kirjojen kansia vastaava vesivärityö, hiukan A3:sta isompi, josta on otettu tuhannen kappaleen signeerattu ja numeroitu painos. Se ei hinnaltaan ole kokoelmani kalleimpia kohteita, mutta kun on alaan perehtynyt keräilijä, alkaa ymmärtää, kuinka merkittävä löytö se on: Bill Wattersonin nimikirjoitushan on TÄYSIN MAHDOTON hankkia!! Eihän se niitä missään jaellut! Sitä paitsi - eihän Lassista ja Leevistä koskaan edes tehty MITÄÄN julisteita tai muita printtejä, ei mitään semmoistakaan pitäisi olla olemassa!!
Ilmeisesti tätäkään printtiä ei koskaan edes myyty missään julkisesti. Se on copyright-merkitty vuodelle 1992, joten oletan sen liittyvän Wattersonin pitämään sapattivuoteen. Oma veikkaukseni on, että tämä printti lähetettiin tyynnyttelynä sarjaa julkaiseille lehdille tauon yhteydessä. Tiedän nimittäin, että samalla lailla tehtiin sarjan päättyessä, jolloin kiitoksena lähetettiin signeerattuja vedoksia viimeisestä L&L sunnuntai-sivusta. (Ostin tämän eräältä sarjakuvatoimittajalta Jenkeistä joka oli saanut sen toimituksesta mukaansa eläkkeellejäämis-lahjana. Sillä oli myös se sunnuntai-sivu).
Kyllä tämä aito on: USAssa 2001 olleessa L&L originaalien näyttelyssä (josta tehtiin se "katalooki"kirja joka julkaistiin Suomessakin) ainoa muu näyttelyesine niiden alkuperäispiirrosten lisäksi oli tämä printti. Ja jos Watterson on jollain ihmeen kaupalla taivuteltu tämmöiseen suostumaan, niin voi uskoa, että se on kyllä sitten myös jokaisen nimmarin rustannut korkeimman omakätisesti!
Mikä olisi sarjakuvista tärkein? Paha, paha... Niilo Pieliset, Lassit ja Leevit, Pogot, Bloom Countyt - ei, eihän näistä mistään voisi luopua!! Ja ehkä hiukan yllättäen, myöskin minulle on aina ollut tärkeä Frank Millerin Dark Knight. En tiedä yhtään, miten se liittyy mahdollisesti noihin huumoristrippeihin, mutta kirotun hyvä se vaan on joka lukukerralla, ei siitä mihinkään pääse!!
Kun sarjakuvista liu'utaan takaisin tuohon uniikkikappaleiden keräily-fanitus-fetissiosastolle, niin ehkä signeeratuista kirjoista tärkeimpiä olisivat minulla Me Tenavat-jättikirja, jonka raahasin Charles Schulzille nimmaroitavaksi Kaliforniaan, Minä Lucky Luke -kirja johon sain pienen piirroksen Morrisilta Angoulemessa (se kirjoitti nimeni väärin), Chuck Jonesin muistelmat, jonka se nimmaroi Tampereella käydessään - ja suomalainen Asterix-albumi, johon sain omistuskirjoituksen Uderzolta ihan vain lykkäämällä sen kirjekuoressa postiin hänen studiolleen!
(Posti on häkellyttävä laitos: uuttera fani saa sen avulla paljon aikaan pelkän postimerkin hinnalla!)
Loppuun vielä kommentti käsittämättömistä divarin hinnoista: yllättäen löysin Kari Suomalaisen 50-60-luvun taitteessa tekemän englanninkielisen piirroskokoelman Christmas Street antikvariaatista San Franciscosta. Ne nauroivat, että taisitpa tehdä hyvät kaupat, se on varmaan siellä teillä Suomessa tosi arvokas. Minä tuhahdin, että joo niin varmaan. Mutta eikö mitä: viime kirjamessuilla Helsingissä näin jonkun vaativan siitä aivan käsittämättömät 120 EUROA!! Onkohan näillä nyt mennyt markat ja eurot sekaisin??
-
Käykääpä tuolta katsomassa miten tietokoneet häivyttävät originaalin melkein kokonaan kadoksiin:
http://www.arte-tv.com/fr/art-musique/741688.html
Spiegelman siellä videolla kertoilee työstään ja siitä miten hän kasaa sarjansa tietokoneella. Originaalit ovat kasa lappusia ja luonnoksia. Näe ja kuule. :o
Timo
-
Akuankka.fi sivujen mukaan vain RA:n elämä ja teot on loppuunmyyty. Muita kokoomia siis löytyy.
Varmistin asian käymällä kirjakaupassa. Kaikkia muita oli hyllyssä.
-
No mulla on melkein kaikki akkarit vuodesta 1984 eteenpäin, ja niistä en kyllä luovu. Toki myös muita rakkaita aarteita löytyy, esim. omistan kaikki Rosan kokoelmat, paitsi Kadonneen kirjaston varitjat, Joulumanteli-kotelo (sitä väitettiin loppunmyydyksi Akkarissa joulun jälkeen) ja itseasiassa KAIKKI omistamani Disney-kirjat ovat minulle tunnearvoltaan tärkeitä. Kuten jo sanoin, niistä en kyllä luovu.
-
Kokoelmani rakkain sarjakuva-albumi on Ankka Lampinen vuodelta 1939.
Originaaleista varmaankin kaikki Barksin originaalit.
-
mun aarre on digimonin ensimmäänen numero. en kyllä tiedä on arvokas. tai sitten mun action force ja masters of the universe lehdet ne on tosi hyviä mutta en oo löytäny niitä paljon :'(
-
Hei!
Aika vaikea valita mikä on se rakkain, mutta kyllä se taitaa kuitenkin olla varhainen suomalainen scifialbumi Jorva ja Tannu ennenmuinoin vuodelta 1912. Olen itse aina tykännyt dinoista ja 4 v poikani on myös dinofani, joten ko. sarjis perheesaan hyvin istuu.
Kyseinen albumi on myös keräilyllisesti superharvinainen - mm. "kaiken nähnyt" antikvariaatti Makedonian omistaja - joka itsekin kerää scifisarjakuvaa - ei ollut teosta koskaan aikaisemmin nähnyt, kun se hänellä Jyväskylässä toin näytille. Ei Aarnisalokaan sitä kaiketi koskaan nähnyt (poikansa näin epäili), koska se puuttuu kokonaan hänen hintaluetteloistaan.
Olen miettinyt, että onkohan tuota sarjista kenelläkään muulla Suomessa tai Telluksella...? Olisi mielenkiintoista tietää. Periharvinaista Amerikalaista kuvakirjaa (1904) kun lienee kokonaista 3 kappaletta olemassa, mutta tätä teostako vain kaksi? - se toinen on HYK:n kokoelman ainoa kappale...
-
50-luvun Akuja joita muutama löytyy ja jotka olen kehystänyt arvostan toki kovasti.
Etenkin '7B/1954 Mikki ja Torstai'-lehdellä on omaa nostalgista arvoaan,
kun sen nuorempana löysin torilta ja sain kokoelman ensimmäisen 50-luvun Akkarin.
Ja '11c/1954 Vahva Jussi' (haalea versio).
Muitakin muistorikkaita Aku Ankka -lehtiä (http://www.akuankka.tk) (yleensäkin ne missä on Barksia)
toki riittää, kuten AA juhlanumerot ja tilaajalahjat (Pavunvarsi,
Vanhan linnan salaisuus, Koralliluolan kummitus...).
'Aku Ankan parhaat' on suosikkisarjakuva-albumisarjani.
Kirjoista 'Aku Ankan juhlasarjat', 'Minä Roope-setä', 'Minä Aku Ankka'
ja 'Me Tupu, Hupu ja Lupu'.
Taru sormusten herrasta -sarjakuvat (http://koti.mbnet.fi/psychic/_fin_tsh.html) ovat myös todellisia aarrrrteitani,
etenkin kun niiden löytäminen oli oma seikkailunsa.
Ostin eräänä syksynä ensin uteliaisuuttani sarjan keskimmäisen osan,
jonka jälkeen etsin intohimoisesti kahta muuta osaa joka paikasta.
Kiersin lukuisia divareita, mm. Lohjalla ja Helsingissä.
Stadin ekasta paikasta löytyi kolmas numero ja viimeisen
paikan myyjä muisteli että hänen ullakoltaan voisi sarja löytyä,
ja sainkin ne viikkoa paria myöhemmin postitse.
(Huuto.Net on muuten paras paikka tuon sarjan hommaamiseen;
äärimmäisen harvoin näkee divarissa.)
-
Rakkain aarteeni on aku ankka 1952: 9b Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Koko ikäni se on minulla ollut sillä isäni sen on aikoinaan tilannut. Ihan priima kuntoinen se ei ole (repeämiä), mutta silti se on minulle todella rakas.
-
Minun ehdottomaista rakkain keräilyaarteeni ja kokoelman kruununi on Ryhmä-X 3/84. Sain sen isoveljeltä joululahjaksi samaisena vuonna ja sarjakuvakeräilyinnostukseni sai alun kyseisestä opuksesta. Mihinkään muuhun opukseen ei liity lähellekään vastaavaa nostalgian tulvaa.
-
kyllä se on se Akkarin 11c vuodelta 1954
-
En ikinä luopuisi mistään sarjakuvistani >:(.Mutta tärkeimpiä ovat kaikki Rosan kovakantiset eteenkin Roope Ankan elämä ja teot ;D(vaikka ei olekkaan harvinaisuus)
-
Minen jättäisi Willereitäni minnekään, saati Ken Parkereita. Niin, enkä Punaniskoja.
Muutakin relettä on, muttei täydellisiä kokoelmia.
-
Kokoelmani rakkain aarre taitaa olla Spawn-lehden ensimmäinen Suomessa julkaistu numero. Tämä kyseinen läpyskä herätti minut huomaamaan, että sarjakuvia on muunlaisiakin kuin pelkkiä Aku Ankkoja, joita pääasiallisesti olin lukenut. Sen jälkeen uskaltauduin tutustumaan paljon erilaiseen sarjakuvaan ja olen siitä varsin kiitollinen.
Tämä lehti on luettu jo niin moneen kertaan läpi että se on hapertunut pahemman kerran, mutta löysin joskus kirpparilta itselleni hyväkuntoisen säilytysnumeron ja toista pidän lukukappaleena. ;D
-
Jännää miten ihmiset muistavat harrastukseensa liittyviä pikkutarkkoja yksityiskohtia vuosienkin jälkeen. Minun veljeni harrastaa tietokonepelejä ja kun hän taannoin vuosien tauon jälkeen viritteli vanhaa Amigaa ja kokeili joitain lapsuuden pelejä, hän muisti monia yksityiskohtia, jotka hänellä olivat tallentuneet mieleen hyvinkin tarkasti, mutta joita minä en muistanut ollenkaan.
Mutta kun itse rupesin muistelemaan, totesin kykeneväni muistamaan hyvinkin tarkasti muutamia keskeisiä sarjakuvaharrastukseni käännekohtia. Eniten niitä tuntuu kertyneen vuodelle 1987, (jolloin minä olin 9).
Muistan sen poikkeuksellisen aamun, jolloin kouluni alkoi vasta kymmeneltä ja satuin sitä ennen pääsemään vanhempien mukana kaupunkiin (Naantaliin) ostoksille. Käytiin myös kirjakauppa Birgitassa ja siellä komeili hyllyllä kaksi uutta sarjakuva-albumia: Semicin ensimmäinen Niilo Pielinen ja Piko ja Fantasio.
Paras kaverini oli perinyt isoveljeltään tämän Non Stopit ja Ruudut, joten olin hyvin tietoinen näistä sarjoista. Minulla niitä ei ollut, joten osasin oitis arvostaa sitä, että nämä sarjat tulivat taas saataville. Voi sitä onnea, kun sain mukaani molemmat kirjat - voi sitä kärsimätöntä odotusta, kun sitten jouduin menemään kouluun MONEKSI TUNNIKSI, ennen kuin pääsin niitä lukemaan!
Joskus loppukesästä taas kävin isän kanssa Rymättylän Röölän rantakaupassa. En tiedä, miten satuimme sillä kertaa käymään siellä, yleensä asioimme kirkonkylän kaupassa. Mutta siellä kuitenkin käteni osui kaupan pienessä pyörivässä lehtihyllyssä Mustanaamio-lehteen (nro 18/87) ja sain sen itselleni.
Siinä oli avaustarinana ensimmäinen puolisko Jaime Vallven piirtämästä kaksiosaisesta historiallisesta seikkailusta. Jäin koukkuun välittömästi.
(Lehden lopussa ollutta Blueberry-sarjaa opin jostain syystä ymmärtämään vasta vuosia myöhemmin. Kuulin myös että lehdessä oli joskus julkaistu "kolmiulotteinen Spirit-sarja", enkä tiennyt mitä se tarkoittaa, tai että se oli ainutkertainen tapaus. Kun näin niitä muita Spirit-jaksoja, ihmettelin, että mikä näissä nyt sitten on niin erityisen kolmiuloitteista).
Juuri ennen vuodenvaihdetta, joulun välipäivinä, kaverini isä vei meidät elokuviin Turkuun. Menimme Hansa-korttelin Kino Thaliaan katsomaan Mel Brooksin Avaruusboltseja. Se taisi olla ensimmäinen ei-animaatioelokuva, jonka näin elokuvateatterissa. (Jos muistan oikein, kaverini isä meni mieluummin naapurisaliin katsomaan Tappajahai 4:sta. Me taisimme tehdä paremman valinnan).
Elokuvan jälkeen poikkesimme kauppakorttelin R-kioskilla. Olimme juuri alkaneet oivaltaa, että oli olemassa sellainen asia kuin Marvel-sarjakuvat ja kuinka ollakaan, mikäs kimalteli siellä näyteikkunassa ellei ihka uusi lehti nimeltä Marvel, sen ensimmäinen numero jossa oli John Byrnen Ihmenelosia. Lehden numero oli 1/88, mutta minä ostin sen jo vuoden 1987 puolella.
Itse asiassa kaikkien näiden sarjakuvaostosten jälkeen minulle oli kyllä kotona sanottu, etten nyt saa ostaa sarjakuvia, mutta tämä minun nyt oli PAKKO saada. Lehtihän oli valtava, siinä oli yli sata sivua!
Niinpä keksin neuvokkaan juonen: Kaverini sanoi haluavansa heti lainata tämän lehden minun sen luettuani. Vein sen tyynesti kotiin ja kun äiti sanoi "et kai sinä taas ostanut sarjakuvia" vannoin, että lehti oli kaverini ostama ja minä olin sen vain lainannut. Luin sen mahdollisimman nopeasti ja sitten näkyvästi pakkasin sen pari päivää myöhemmin koululaukkuuni, jotta voisin "palauttaa" sen, siis lainata kaverilleni.
Kyllä sarjakuvat siis todella ovat paheellinen harrastus: näin ne saavat lapset koukkuun jo nuorena ja heti johtavat nämä turmiolliseen ja valheelliseen elämään!
Mutta jokainen näistä lehtilöydöistä vuodelta 1987 on piirtynyt muistiini hyvin tarkasti - ja saivat minut lähtemään vuoteen 1988 elinikäisenä sarjakuvafanina.
-
Kaksi 60-luvun Ihmesarjaa jotka ostin täältä kun joku myi ne.Ja sitten suomenkieliset Salatut sodat lehdet.Ja sitten yksi englanninkielinen Marvel saga ja Kostajat erikoisjulkaisu.Ja Marvelin ensimmäinen numero eli 1/88.
-
Minun aarteeni on mangahyllystäni löytyvät CLAMPin Cloverit. Oli ykkös osan saaminen niin kiven alla etten ikinä voisi raaskia antaa/myydä sitä pois (etenkään kun sain siitä maksaa yli 40 €, normaalihinnan ollessa n18€ ja kirjani siis on käytetty JA hieman kärsinyt mutta se oli pakko ostaa koska uutta painosta ei ole tulossa. Ikinä :'() Myös muut CLAMPin mangat ovat aikamoisia aarteita minulle ♥ Niiden lisäksi Gravitation mangalla on tunnearvoa koska se oli ensimmäinen "poikarakkaus" sarjani- Nyt on tullut ihan hardcore Yaoita (eli siis poika ja poika harrastamassa seksiä, ihan ettei kenenkään tarvitse googlettaa sitä tuhoisin seurauksin *muistaa itse googlettaneensa aikoinaan sanan "hentai", eli animeporno, 14 vuotiaana*) osteltua aika ahkerasti. Kyllä on kivaa olla täysi-ikäinen kun kukaan ei voi valittaa asiasta ;D Ja vanhemmillehan ei tarvitse ihan kaikkea näyttää ;)
-
Hyväkuntoinen Aku Ankan Taskukirja numero 1: Mikki Kiipelissä.
-
Hyväkuntoinen Aku Ankan Taskukirja numero 1: Mikki Kiipelissä.
Älä...? Miltä vuodelta tu on? Nyt on tullut pari mielestäni aika arvokasta löytöä. Eli rakkaimpia ovat siis Marvelin eka numero, vanhimmat Hämähäkkimieheni (87 vuodelta ovat vanhimmat kun ei täältäkään vanhempia oikein löydy), ensimmäinen Marvel lehteni (Hämähäkkimies 2/2003), 60-luvun Ihmesarjan 2 numeroa, 1 Kung-Fu lehti, 1 Teräsmies lehti vuodelta 1980, Teräsmiehiä 80-luvulta ja Aku Ankka numero 21 vuodelta 1982.
-
Jaahas... Että rakkain aarre... Arvollisesti se olisi ehkä Aku Ankan näytenumero vuodelta -51, kiitos ukki siitä ja monesta muustakin akusta.
Sitten tietysti on Aku Ankan taskukirjojen 10 ensimmäistä numeroa 1.painoksina, muutin numerot löytyy 1.painoksena, mutta niissä on enemmän tunnearvoa, sillä taskukirjoista olen itse metsästänyt kaikkien numeroiden 1.painokset.
Mutta tunnearvollisesti rakkain on ehdottomasti Don Rosan Kadonneen kirjaston vartijat -kirja, silllä se sytytti kipinän takaisin sarjakuvista sisälläni.
Olen siis ukkini avustuksella kasvanut ankistiksi, enkä todellakaan mollaa siitä ukkiani.
Muutt sarjakuvat tuli kuvioihin keräilymielessä noin kolme vuotta sitten...
-
Arvokkaimpia ovat kenties muutamat 60-luvun ankat. ;D Sitten löytyy Asterix ja tintti 1.painoksia... Ja löytyyhän hyllystä 70-luvun taskareitakin... Sitten on joku pahvilaatikko joka on täynnä joitain
Alffeja. ??? (80-lukua näkojään)
Tunnearvoa eniten on Ankkalinnan Konnakronikka kirjalla. Se oli ensimmäinen saamani sarjakuva.
-
Minulla on monta josta en luopuisi. MM Nastasarjat sarjakuvalehdet sekä ruotsinkieliset. Siinä seikkailee Dan Dare.
Muita on kaikki sci-fi sarjakuvalehdet kuten Korkeajännityssarjat, Star Wars, Flash Gordonit ja monta muuta. Sekä vanhat kauhusarjakuvat kuten Tales from the Crypt, The Vault of Horror, Shock SuspenStories sekä Shokki ja ruotsalainen vastine Chock.
Jos ajattelen vähän tarkemmin niin en halua lupua mistään.
-
Kesän aikana olen löytänyt divareista n. puolet suomeksi julkaistuista Perry Rhodaneista (ei sarjakuvia). Niillä on kovasti tunnearvoa, koska muksuna niitä luin. Valitettavasti vain pistin ne jossain vaiheessa pois, mutta ehkä taas löytyy kaikki...semmonen paitakin ois kiva.
-
Kesän aikana olen löytänyt divareista n. puolet suomeksi julkaistuista Perry Rhodaneista (ei sarjakuvia).
Olin Perry Rhodanin tilaaja! Lehti luettiin iskän kanssa vuorotellen...
Meitä tilaajia ei vain ollut tarpeeksi, sillä lehti lopetti suht' nopeasti. Korvaukseksi muistaakseni luvattiin lähettää Diabolik-lehtiä mutta ei niitä koskaan kuulunut. Vieläkin kaivelee.
-
Duunin toimitusjohtaja on aikoinana ollut armoton Rhodan fani ja musitelisin että tällä olisi ollut nuo kaikki.
Lisäksi muistelisin että olisi jokunen vuosi ollut niitä kauppaamassa mutta eipä kukaan tainnut olla kiinnostunut. Joten voisivat Veli olla vielä myynnissä. Pistä vaikka privaa jos haluat että selvittelen asiaa...
-
Minulta löytyy myös 13-14 Perry Rhodan lehteä. Kun niitä on luettu niin välillä on kyllä miettinyt että mitä kaikkea sitä tulee luetuksi.
Ei kyllä innosta mutta en minä niistä luovu. Kerään kaikkea sci-fi aiheista luettavaa. :-[
-
Pistä vaikka privaa jos haluat että selvittelen asiaa...
No enpä tiedä. Oon sen verran nuuka, että en kummiskaan noista viitti paljoa maksaa (suurin osa maksoi n. 30 senttiä kipale, mikä oli mielestäni ihan kohtuusumma).
-
Jupun välityskilja! ;D
-
Perry Rhodan elää ja voi tukevasti Saksassa. Frankfurtin kirjamessuilta löytyi kaikkia aarteita, kuten PR-kynä ja sytkäri. Kynän lahjoitin ReimaMlle, mutta sytkä on valitettavasti kadonnut...
-
Perry Rhodan elää ja voi tukevasti Saksassa.
Totta.
Toten Hosen -toivioretkellä taannoin tuli pistäydyttyä myös Düsseldorfissa, jossa oli meneillään suuret antikvaariset kirjamarkkinat (noin 10 x Vammalan kokoiset) ja divaritelttojen tiskeillä silmänkantamattomiin Perry Rhodania.
Sitä kysellään vuosittain meiltäkin uudelleen julkaistavaksi, mutta taitavat olla samat yksi-kolme henkilöä, kun jaksavat toivoa tekstilukemiston uutta nousua.
-
No kaikeista tärkeimmät ovat Aku Ankka lehteni, sillä ei olisi kovin kiva jos kaikki Aku Ankka lehet vaikka palaisivat ynms..
Mutta kyllä muutkin sarjakuvat on myöskin hyvin tärkeitä.
-
Don Rosan nimmarilla varustettu Sammon salaisuus on ehkäpä tärkein, mutta on niitä muitakin akuja, josta en luopuisi kovin helpolla.
-
Jaa, hankala rakkainta sanoa. Ylppee olen, etton elämä ja teot omana (myös osa 2 nyt). Ja toinen pitkään tavoittelemani PF, KJNU.
-
Sellaiset sarjakuvat ovat rakkaimpia, joihin on käyttänyt itse aikaa ja vaivaa, ei välttämättä huimia summia rahaa. Tällä hetkellä erittäin hienolta tuntuu omistaa n. 400-500 sivuinen kooste Romano Scarpan Roope Setä -lehdessä julkaistuista ankka-sarjakuvista. Olen tehnyt koosteen ihan itse pikkupikkukätösilläni ja askarrellut siihen vielä hellyytävän kömpelöt kannet. Sain eilen valmiiksi.
Homman taustalla on se, että Scarpaa ja muita mestareita on julkaistu hyvät kasat Roope-Sedissä, mutta yhden kunnon tarinan tukena on yleensä ihan silkkaa roskaa. Roope-Setä lehti siis onnistuu ärsyttämään minua. Toimenpiteenä oli tietojen kaivaminen inducksista, armotonta kiertelyä divareissa ja kirppiksillä sekä lopulta leikkaa/liimaa/askartele. Eikä tämä tähän jää, seuraavana on vuorossa Scarpan Mikki-tarinat. Ja sitten tulee muitakin, Cavazzanoa, De Vitaa jne... Suosittelen lämpimästi kaikille muillekin höyrähtäneille ;).
-
Minäkin olen tehnyt lapsille lehtiä skannaamalla vanhoja suomalaisia sarjakuvia (Kapteeni ja Ville, Herra Kerhonen jne.) ja nitonut niistä pikkulehden. Siis toki vain omaan käyttöön!
-
Oma aarteeni on Franquinin Mustat sivut erittäin priimakuntoisena kappaleena.
Myöskin kolmea albumia vaille täysi Blueberry sarja on itselleni tärkeä. Jos joskus vaikka saisi sen Kultaisen luodin kohtuuhintaan... (Ja kyllä olen tietoinen kaikista Blueberry nimekkeen alla julkaistuista sarjaksista. Mukaan lukien Semicin julkaisemat ja Zoomit.)
Tietysti sitä osaa myös arvostaa sellaisia kirjoja ja albumeita joihin on saanut tekijältä henkilökohtaisesti omistuskirjoituksen. Tosin niitä ei paljon ole. Valitettavasti... Petri Hiltuselta oli hienoa saada nimmarit Preadoreihin.
-
Paljon tarjoat Kultaisesta luodista?
-
??? Olisiko eka Mikki-lehteni v. 1930, jossa Walt-setä antaa taivaasta rasavillinä ulos potkitulle ja hänen katolleen tipahtavalle Mikille nimen Mickey.
-
Rahalisesti arvokkain opukseni on kenties vuoden 1951-52 näköispainoksen nahkakantinen versio Barksin nimmarilla, ja on sillä mulle muutenkin arvoa kuin vain rahallisesti. Hankin sen muistaakseni n. 15 vuotiaana rippilahjaksi saamillani rahoilla :D 2400 markkaa taisin siitä maksaa. Ikävä kyllä en enää muista myyjän nimeä tahi osotetta; hänellä nimittäin oli niitä kaksin kappalein ja voisin ostaa sen toisenkin, vaikka epäilenkin ettei hän siitä halua luopua :) Jos kyseinen herra pyörii näillä sivustoilla ja tunnistaa itsensä tästä viestistä niin terveisiä vain sinne päin :)
Tämän lisäksi itselleni arvokkaita teoksia ovat Don Rosan kovakantiset, joista joissain on jopa nimmarikin, ja muut kirjat joihin olen saanut tekijän nimmarin ja joihinkin piirroksenkin. Eihän monikaan näistä opuksista varmaankaan ole sen arvokkaampi kuin nimmaroimatonkaan versio, mutta omissa silmissäni teos saa heti paljon suuremman arvon jos siinä on nimmari (sekä piirros).
Eniten pidän kenties teoksista joihin olen saanut jo useampien tekijöiden nimmareita; Maailman hauskin kuvasarjalehti -kirjaan olen saanut Don Rosan nimmarin ja Kari Korhosen piirroksen nimmarilla, ja Rokikukot -teoksesta löytyy nimmarit Gavazzanolta, Korhoselta ja Tuomas Holopaiselta.
Eräs Aku Ankan taskukirjakin on lähellä sydäntäni, nimittäin nro. 12, Tervetuloa Ankkalinnaan. Tämä oli aivan ensimmäisiä sarjakuvia joita omistin ja aivan ensimmäinen Aku Ankan taskukirjani. Huonossa kunnossahan se jo on eikä se ole edes ekaa painosta, mutta tunnearvoa sillä on sitäkin enemmän :)
-
Täydellinen (mutta ei aivan täydellisessä kunnossa) Anu&Antti-kokoelma. Katselin kuvia niistä ennen kuin osasin lukeakaan, opin lukemaan kun se tuli viimeistä vuotta suomessa. Oli hauska saada tietää täydelliset juonet, muuten olin vain koittanut pysyä kärryillä kuvien perusteella.
-
Perry Rhodanin suurin sarjakuvallinen ansio oli lasten ja nuorten itsetekemien ja itsepiirtämien scifi-strippien ja scifi-kuvitusten julkaiseminen. Olen monta kertaa miettinyt, miten iso rooli PR:lla oli omassa tulevaisuudessa ammatinvalintaan, olihan se aika mahtava tunne 12-vuotiaalle löytää vaivalla duunattu piirrosjuttu julkaisusta, joka ei ollut mikään Kevätpörriäinen tai Koululainen.
Rakkain sarjakuva-aarre on samoihin aikoihin pikkuveljen kanssa piirretty hupiämmä-sarjakuvalehti, jonka pitkä sarjis on tajunnanvirtaa Burroughsin Tarzan-tarinoista. Olen aina pitänyt veljen kuvituksista ja kreiseistä tarinoista vaikkei hän niitä ole tehnyt kuin omaksi ilokseen.
-
??? Hmm.. hankala kysymys, ehkä kauan sitten löydetty kohtuukuntoinen Seikkailusta seikkailuun, Mustekalojen kaupunki tai priima Atlantiksen kuningas 3/1949.
Ehkä kuitenkin USA:n 1. Mikki-hiiri lehti vuodelta 1930, josta paljastuu tämän alunperin varsin aktiivisen hiiren 1. nimi ennen Mikki-hiiri nimeä, Mikki-vintiö kun potkaistiin taivaasta ulos kepposten ja pahatapaisuutensa takia ja hän siinä lehdessä kerrotun tarinan mukaan tämä hiiri pudota putkahti savupiipun kautta tänne maan pinnalle, taisi olla Walt-sedän ullakolle 🏡 !
Mikin 1. nimestä saisi aika vaikean "tupla-tai-kuitti" -kysymyksen, kun tietääkseni sitä ei missään muussa lehdessä ole sen koommin kerrottu, joten se lienee arvoitus useimmille Mikin ystävillekin. :D
Korkealle sijoitan myös Teräsmiehen pojan 1964 -vuosikirjan, vaikka kannet ja pari lehteäkin edestä ja takaa puuttuvat, mutta sain sen lempi-enoltani Matilta, joka oli sitä lueskellut jo 40 vuotta ennen kuin antoi minulle 2000-luvun puolella. Lämmittää aina ajatuskin.
-
X-men lehdet 94-380 sekä annualit mutta tykkään myös viime vuonna SPR kontista löytämästäni nimikirjoitetusta Hopeanuoli manga kirjasta. Hämähäkkimiehestä tulikin mieleen että yksi rakas aarre on Marvel 8/1990 joka oli eka Marvel-lehti sekä Maximum Clonage -lehdestä originaalisivu.
-
Tarkoittaako tämä aihe, että pitäisi valita se rakkain aarre sarjakuvapuolelta!
Tietysti voisi sanoa Tintti-albumit, Carl Barksin kootut ja ehkä alkupään Aku Ankan taskukirjat.
Mutta jos ottaa pitkältä väliltä omaa keräilyä, niin sitten on pakko sanoa Hämähäkkimieslehdet.
Aloin meinaa jo ihan silloin vuonna 1980 ostamaan Hämähäkkimieslehteä…tykästyin siihen heti. Tykkäsin myös lukea Teräsmiestä, Batman-sarjakuvia, mutta Hämähäkkimies tuntui niin oikealta.
Vuosia keräsin noita lehtiä ja sain mun broidinkin innostumaan Hämähäkkimiehestä. Luovutin omat lehteni broidille tai ehkä ne on jonkinmoisessa yhteisomistuksessamme tätä nykyä.
Sitten lehti muuttui ja klooni-jutut, sisällissota ja se Mefisto-sähellys veti maton alta. Lehti ei enää ollut entisensä. Lopullinen niitti tuli sitten, kun The Amazing Spiderman lehti lopetettiin ja sen lopussa Spiderman vähän niin kuin kuoli.
Minulle ja broidilleni riitti…ei enää Hämähäkkejä meidän sukuun. Mutta sanoisin, että osa siitä meidän kokoelmasta Hämähäkkimies-lehtiä, myöhemmin Spiderman-lehti. Katsoisin, että ne ovat minun keräilijän aarre. Osan niistä olen siis ostanut lehtipisteestä, osaa olen metsästänyt divareista, osan broidi on tilannut kotiin. Kokoelmaan kuuluu myös albumeja ja muita lehtiä, myös osa IHME-sarjaakin. Vain osan siitä kokoelmasta katsoisin omaksuvan ”Keräilijän aarre” tittelin. Eli vuoden 1980 vuodesta siihen asti kun ei vielä tule niitä klooni-tarinoita. Siinä on Hämähäkkimiehen eli Spidermanin parasta sarjakuvaa, mitä voi Suomesta rahalla ostaa ja minun aarteeni sarjakuvapuolella. Ne kaikki lehdet on nyt böndellä isossa kirstussa. Olen maalannut näyttämään sen oikeelta aarre-arkulta…siis arvoisensa paikka sarjakuva aarteelleni, no niin myös broidin aarteelle myös.
Mutta jos otetaan mukaan muutakin keräilyä, kuin vain sarjakuvat, niin kyllähän Star Wars –leffojen keräily on ehkä vieläkin parempaa. Varsinkin minun vuonna 2008 aloittamani Star Wars laserdiscien keräily. Jotenkin tuo laserdisc on aina kiehtonut minua. Olin meinaa joskus 80-luvulla kuullut huhuja, että on olemassa paljon parempi formaatti katsella elokuvia kuin VHS tai Betamax, jotka silloin vielä tappeli keskenään. Silloin jo kuulin LP-levyä muistuttavista kiiltävistä levyistä, joista voi katsella elokuvia ja se näyttää paremmalta kuin VHS:llä. Valitettavasti laserdisc ei koskaan rantautunut Suomeen. Täällä vannottiin VHS:n nimeen. Laserdisc oli muutenkin enemmän elokuva-harrastajien juttu, kuin tavallisen kansan. Ehkä Japanissa ja USA:ssa sillä oli oma suuri kannattajakuntansa.
Ensimmäisen kerran Tampereen Kukunorissa (olisiko 80-luvun lopulla) sain ensimmäisen kerran koskettaa oikeaa laserdisc-levyä ja rakastuin jo silloin siihen täysin. Sitten 2000-luvun alussa Pienessä Leffakaupassa, Kalliossa törmäsin noihin levyihin uudestaan. Jonkun vuoden pähkäilyn jälkeen ostin ensimmäisen laserdisc-elokuvani, vaikka ei ollutkaan mitään vehjettä millä sitä olisi voinut soittaa. Se oli Manaaja-elokuva. Ostelin levyjä ja yritin netistä etsiä halpaa Laserdisc-soitinta, mutta ei vain löytynyt. Sitten, kun olin ostanut jo jotain 50 levyä, löysin ilmoituksen, jossa jokin pikkufirma myi Pioneer CLD-D925 soitinta. Maksoin 150 euroo siitä ja se oli lähes käyttämätön.
Vuonna 2008 Huutio.netistä ostin ensimmäiset 3 kpl Star Wars laserdiscejä. Ne olivat viimeiset, jotka tehtiin ennen Special Editoneja. Nuo oli pakko saada…sen jälkeen olen pikkuhiljaa kartuttanut kokoelmaani. Tällä hetkellä minulla on 20 kpl Star Wars laserdisceja. Matkaa kuitenkin täydelliseen Star Wars laserdisc-kokoelmaan on ihan mukavasti, koska omien keräämieni tietojen mukaan erilaisia Star Warsiin liittyviä laserdisceja on olemassa noin 132 kpl. Ehkä suurin helmi tuosta minun kokoelmastani on ensimmäinen koskaan tehty Star Wars-elokuva laserdiscille…se tuli markkinoille kesäkuussa 1982.
https://www.lddb.com/laserdisc/07519/1130-80/Star-Wars:-A-New-Hope-(FOX) (https://www.lddb.com/laserdisc/07519/1130-80/Star-Wars:-A-New-Hope-(FOX))
Muuten ensimmäinen VHS ja Betamax Star Wars –elokuva tehtiin 27.5.1982, mutta se oli vuokrakasetti…ensimmäinen myyntikasetti tehtiin taas 1.9.1982 elikkä tuo minun laserdisc on toiseksi ensimmäinen koskaan julkaistu Star Wars elokuva. Tuo minun laserdisc on myös vanhin omistamani Star Wars –elokuva. Olen maksanut tuosta elokuvasta 66,62 euroa ebayssa. Pitäisi ostaa myös tuo eka VHS (vuokraversio) joskus...Suomen ekan Star Wars -elokuvan omistankin jo.
Jokin noissa laserdisceissa vain kiehtoo. Onko se ääni, levyn kansi taide ja koko, alkuperäiset Star Wars elokuvat ilman speciaali hössötyksiä, optinen formaatti, harvinaisuus (varsinkin Suomessa). En tiedä, mutta nuo Star Wars laserdiscit on kyllä minun koko keräilyhistoriani rakkain aarre, vaikka aika nuori kohde, jos ottaa huomioon muu Star Wars-keräilyni.
-
Laserdisc oli muutenkin enemmän elokuva-harrastajien juttu, kuin tavallisen kansan. Ehkä Japanissa ja USA:ssa sillä oli oma suuri kannattajakuntansa.
Eipä kannattajia paljon ollut, soittimia oli parhaimmillaankin käytössä noissa maissa vain muutamia miljoonia, se on vähän suhteessa väestön kokoon. Muna-kana ongelma myös, levyt oli kalliita, 30-50 US dollaria, Suomesta ostettuna 300 mk helposti. Harrastin formaattia 90-luvulla kun sille vielä julkaistiin uusia elokuvia, pari kertaa kävi niin että sain levyn Suomeen ennen kuin leffa oli ensi-illassa täällä mutta tuolloin aikaikkuna USA:n ja Suomen ensi-iltojen välillä saattoi olla kuukausia.
Keräilymielessä nuo ovat toki yhä hienoja suuren kokonsa vuoksi ja käyttävät vielä useimmiten alkuperäisjulisteiden taidetta kansissa. Viimeiset LD-julkaisut oli USA:ssa 2000 ja Japanissa 2001, Pioneer lopetti soittimien valmistamisen 2009.
-
Eipä kannattajia paljon ollut, soittimia oli parhaimmillaankin käytössä noissa maissa vain muutamia miljoonia, se on vähän suhteessa väestön kokoon. Muna-kana ongelma myös, levyt oli kalliita, 30-50 US dollaria, Suomesta ostettuna 300 mk helposti. Harrastin formaattia 90-luvulla kun sille vielä julkaistiin uusia elokuvia, pari kertaa kävi niin että sain levyn Suomeen ennen kuin leffa oli ensi-illassa täällä mutta tuolloin aikaikkuna USA:n ja Suomen ensi-iltojen välillä saattoi olla kuukausia.
Keräilymielessä nuo ovat toki yhä hienoja suuren kokonsa vuoksi ja käyttävät vielä useimmiten alkuperäisjulisteiden taidetta kansissa. Viimeiset LD-julkaisut oli USA:ssa 2000 ja Japanissa 2001, Pioneer lopetti soittimien valmistamisen 2009.
Joo ei ollut paljoo Laserdisc käyttäjiä, jos vertaa VHS:ään. VHS:llä kun pystyi nauhoittamaan myös telkku-ohjelmia...siksi se menestyi. Tarkoitus oli sanoa, että jenkit ja japanilaiset suhteutettuna esim. euroopplaisiin oli ihan eri asteikolla. Täällä Euroopassa ei paljoa laserdiscejä ollut.
Olen samaa mieltä laserdisin teko maksoi kai sen 5 dollaria, kun VHS:llä se maksoi jotain 1 dollarin...hinnat oli sitten aika kovat Laserdiscillä.
Laserdiscillä on paljon semmoisia juttuja, mitä et löydä VHS, DVD, Bluray tai 4K formaatissa. Esimerkiksi jotain teatteriversioita ei ole koskaan tehty millekään muulle formaatille yhtä täydellisenä kuin laserdiscille.
Sitten on myös olemassa CED. Siihen en ole vielä tutustunut, mutta ehkä ostan niitäkin joskus. Siinä onkin sitten ihan outo tapa katsoa leffoja ja ovat laserdisciäkin harvinaisempia.
-
Täällä Euroopassa ei paljoa laserdiscejä ollut.
Brittein saarilla ilmestyi yllättävän paljon PAL-levyjä 90-luvun aktiiviaikana mutta siellä ei tarvinnut miettiä dubbauksia tai tekstityksiä kuten muualla Euroopassa. Sensuuri tosin oli joskus ongelma, esim. True Lies.
CED oli ihan pimeä systeemi, olen yhden sellaisen levyn nähnyt. Miten kenenkään mielestä oli hyvä idea tuoda cd-aikakauden alkaessa markkinoille systeemi jossa levyä luetaan neulalla ja levyt kuluu toistettaessa? No, kehitystyö oli vienyt niin paljon rahaa about 10 vuoden aikana että jotain oli kai pakko saada sisäänkin. Sitä ei montaa vuotta kestänyt. Jenkkien kirpputoreilla noihin voi varmaan vieläkin törmätä.
-
Brittein saarilla ilmestyi yllättävän paljon PAL-levyjä 90-luvun aktiiviaikana mutta siellä ei tarvinnut miettiä dubbauksia tai tekstityksiä kuten muualla Euroopassa. Sensuuri tosin oli joskus ongelma, esim. True Lies.
CED oli ihan pimeä systeemi, olen yhden sellaisen levyn nähnyt. Miten kenenkään mielestä oli hyvä idea tuoda cd-aikakauden alkaessa markkinoille systeemi jossa levyä luetaan neulalla ja levyt kuluu toistettaessa? No, kehitystyö oli vienyt niin paljon rahaa about 10 vuoden aikana että jotain oli kai pakko saada sisäänkin. Sitä ei montaa vuotta kestänyt. Jenkkien kirpputoreilla noihin voi varmaan vieläkin törmätä.
Silti niin omituinen systeemi, että tuo on ihan piruuttaankin pakko kokea. Muuten ensimmäinen CED levy oli "Race for Your Life, Charlie Brown" (maaliskuu 1981). Viimeinen taisi olla "The Jewel of the Nile" (1986). Mitä nyt tähän CED projektiin oli mennyt jotain 600 miljoonaa dollaria. Saivat sentään Star Wars trilogian tehtyä.
Nyt on pakko lopettaa tää muistelu...kvaakin moderaattorit jo siellä repivät hiuksia ja kiroilee niin perkuleesti. Me fossiilit osataan aina puhua asian vierestä.
-
Anteeksi, tuli vastaan mainio video Imperiumin vastaiskusta VHD-levyllä että pakko heittää tähän vielä linkki että mahdollisesti uteliaat tietävät mistä fossiilit puhuvat :D , videossa näkyy myös CED-levy.
From the Star Wars Home Video Library #102: The Empire Strikes Back on VHD: https://www.youtube.com/watch?v=ulufoYgC0ug
Demonstration of CED Videodisc: https://www.youtube.com/watch?v=hfDpsVVZeGM
CED: https://en.wikipedia.org/wiki/Capacitance_Electronic_Disc
VHD: https://en.wikipedia.org/wiki/Video_High_Density
LaserDisc: https://en.wikipedia.org/wiki/LaserDisc
-
Anteeksi, tuli vastaan mainio video Imperiumin vastaiskusta VHD-levyllä että pakko heittää tähän vielä linkki että mahdollisesti uteliaat tietävät mistä fossiilit puhuvat :D , videossa näkyy myös CED-levy.
From the Star Wars Home Video Library #102: The Empire Strikes Back on VHD: https://www.youtube.com/watch?v=ulufoYgC0ug
Demonstration of CED Videodisc: https://www.youtube.com/watch?v=hfDpsVVZeGM
CED: https://en.wikipedia.org/wiki/Capacitance_Electronic_Disc
VHD: https://en.wikipedia.org/wiki/Video_High_Density
LaserDisc: https://en.wikipedia.org/wiki/LaserDisc
Itse en ole näihin tutustunut, vaikka tiedän kyllä noista soittimista. VHD:llä on vähän sama juttu kuin CED:llä, että itse leffoja on aika vähän...ehkä jotain vähän yli 2000. Tämä on Japanin suunnalla enemmänkin vaikuttanut, kuin Euroopassa tai Jenkeissä. Kuitenkin sama periaate kuin CED:ssä, että se leffan ns. levy on kotelossa ja se soitin aukaisee sen kotelon ja ottaa sieltä sen levyn ja heittää tyhjän kotelon ulos.
Koskaan en ole nähnyt näitä Suomessa...onkohan kenellään...ehkä jollain japanilaisella maahanmuuttajalla voi olla. Aika harvinainen formaatti kuitenkin kyseessä.
Lax on näköjään löytänyt tuon "From the Star Wars Home Video Library" kanavan. Tällä Nathan Butlerilla on ihan tajuttoman iso Star Wars kotivideo kokoelma. Silti multa löytyy muutama Star Wars Laserdisc, jota hänen kokoelmistaan puuttuu.
-
Joo tuo VHD-esittely oli hyvä, olin aiemmin nähnyt levyistä vain kuvia. Vertailu CED:n oli havainnollinen, en tiennyt että koossa oli eroa ja toistoaikaa kuitenkin enemmän. VHD oli pelkästään Japanissa, julkaisuja sentään 90-luvun alkuun saakka mikä on aika hyvin harvinaiselle formaatille mutta kyllähän Japanista asiakkaita löytyy. Vaikea uskoa että näitä olisi toimivana edes koko Euroopassa, ehkä jollain maahanmuuttajalla tosiaan.