Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen => Topic started by: Hazart on 13.12.2003 klo 00:40:02
-
Hello!
Kysyn sinulta oi suuri sarjakuvantekijä:
Mikä inspiroi sinua tekemään sarjakuvaa alunperin ja mikä pitää intoa yllä nykyään. Ja mistä olet saanut vaikutteita omaan tekemiseesi?
Vastaan itse, kunhan olen kuulostellut muita. Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu, jotta hän kuuntelisi puolet enemmän kuin puhuu. 8)
-
kun minä piirrän pelkkiä kuvia. alkuun piirsin vesiväreillä. kun isä vei minut jyväskylän kaupunginkirjastoon (asun 30 kilometriä kaupungista) josta menin katsomaan sarjakuvia ja löysin Suuren Kurpitsan. aluksi vain luin, sitten mietin että kyllä kai minäkin osaan piirtää ja siitä se alkoi.
niin vaikuttajat ovat: Jukka Tilsa, ville pirinen ja Tommi Liimatta.
innostus on säilynyt sillä että piirtämisestä on tullut tapa ja se on yksi luonteva vaihtoehto ilmaista itseään.
-
Minun inspiraationani ovat Aku Ankat (hehheh). Kun lueskelin Barksin tarinoita silloin pienempänä ja tiesin kuinka kuuluisaksi hän oli tullut niin ajattelin että jos Rosa on Barksin mantelinperijä niin minä voisin olla Rosan mantelinperijä. Osasin kuitenkin piirtää Ankkoja vain ulkomuistista ja vartaloa en silloinkaan. Opettelin piirtämään n. 5 erillaista Akun päätä ja näyttelin niitä sitten kavareilleni. Sittemmin kun juonen kerrontani oli mielestäni tarpeeksi hyvää minut valtasi into piirtää sarjakuvia, mutta osasin vain Ankkoja enkä niitäkään hyvin. Käytin mallinani Jippesin Ihmissusia ja sudenpentuja -kirjaa sekä Juhlasarjoja ja kopioin jokaisen Ankan. Olin mielestäni OK tässä hommassa ja ajattelin että jos harjoittelisin... Mutta minua harmitti että Suomessa ei ollut oikeuksia julkaista Ankkoja vaan minun pitäisi lähteä Tanskaan sitten 15 vuotta myöhemmin esittelemään kovalla harjoittelulla tehtyjä sarjoja. Sen jälkeen minua inspiroi taasen Aku Ankka ja sen hahmot ja tarinan kerronta ja aloin piirtää samankaltaisia tarinoita, mutta omilla hahmoillani. Eli Aku Ankka on inspiraationi lähde.
-
Minä haluan periä Peter Baggen "mantelin". Sen voi sitten vaikka joulupuuroon laittaa kallattavaks.
-
Koska minä en soisi itselleni, että tietoisesti jäljittelisin toisia, minä tuskin voisin tehdä sarjakuvaa, joka on ihmisten mielestä sellainen kuin Krazy Kat.
Haluaisin tehdä sarjakuvaa, joka on minua itseäni, mutta josta pyyhkisin tarkoituksellisesti pois kaikki Krazy Katiin mahdollisesti yhdistettävissä olevat elementit.
Mutta jos ne kuitenkin tulisivat ihan spontaanisti minusta itsestäni, niin eihän niitä silloin saisi ottaa pois.
Voi surkeutta!
(Onnittelut hänelle, joka pysyi kärryillä ajatuksen juoksustani)
-
Alkuperäisessä kysymyksessä oli kolme osaa ja koitan niihin vastata.
Ihan alku on mulla kadonnut jo muistin hämäriin, joten en sitä ensimmäistä innostajaa muista. Muistan vain, että Frederikin Kung Fu taistelee -laulun innoittamana piirtelin kung fu -aiheisia tikku-ukkosarjiksia joskus kymmenen ikäisenä.
Nykyisin välillä itseikin ihmettelen, mikä pitää piirustuspöydän ääressä. Välillä olen koittanut olla piirtämättä, mutta aina sitä on vain palattu sarjakuvien pariin (pisin tauko oli 1999-2000, jolloin en muista piirtäneeni ainuttakaan sarjakuvaa). Nykyään sarjakuvien lukeminen on lähinnä vain hidaste, koska intoudun lukemaan niitä niin, että se piirtely jää vähemmälle. Aina välillä vain pörähtää päähän sellainen innostus, että nyt on tehtävä. Harvemmin sitä kylläkin odottelen, vaan piirtelen ihan muutenkin vain. Ilman erityistä innostusta.
Suurin vaikutteeni sarjakuvien saralla on kieltämättä John Byrne (jonka kaikki jo varmaan tiesivätkin, mutta joka on aina hyvä mainita ;) ). Mutta toki vaikutteita on tullut muualtakin. Esim. tussaukseen imin aikoinaan vaikutteita Don Rosalta ja sitä on nähtävissä vähän vieläkin (jos osaa katsoa).
Mutta ehkä joskus vielä opin piirtämään ihan omalla tyylilläni...
-
En itseasiassa tiedä tai muista miksi aloin sarjakuvia tekemään. Mutta nykyään intoa pitää yllä tarve saada kerottua tarinoitani paperille, koska en ole koskaan ollut kummoinen kirjoittamaan, mutta sarjakuviin vain saan purettua mielikuvitukseni niin hyvin. Ja olenhan minä parempi piirtämään kuin kirjoittamaan.
Vaikutteita saan muista sarjakuvan piirtäjistä, taiteilijoista, musiikistakin joskus, kirjoista jos sattuu joku oikein hyvä kohdalle, televisiosta(harvemmin) sekä ihan omasta ja sukulaisten/tuttavien/ystävien elämästä.
Vaikutteita saa kaikkialta.
-
Noniin... Ehkä voisin itsekin vastata kysymykseeni.
Minua inspiroi melkein mikä tahansa taitavasti tehty sarjakuva ja yksittäiset kuvat myös. Kun surffailen piirtäjien sivuilla tai luen sarjiksia niin heti kohta on pakko itse hakeutua paperin ääreen.
Aluksi minua inspiroi erityisesti Will Eisnerin tuotokset. Pidin mustavalkoisesta tyylistä ja asettelusta (Spirit ei innostanut) ja koskettavista tarinoista. Myöhemmin löysin Luupäät ja se oli viimeinen niitti innostuksen arkussa (ei kovin toimiva vertaus...öh). Kaikesta huolimatta koitan löytää omaa tyyliä.
-
Joskus viime vuoden puolella satuin löytämään tussin pöydältä ja paperia lattialta... Olin tehnyt muutaman 'puhuva pää' sarjakuvan (Vegetarinat-nettisarjakuvani..) kokonaan tietokoneella, ja ajattelin kokeilla miten onnistuisi vastaavien piirtäminen käsipelillä. (Tuloksena tämä (http://vegetarinat.keenspace.com/comics/20020819.gif) :o)
Ja koska se olikin yllättävän hauskaa, päätin alkaa piirtämään. :)
Intoa ei kyllä hirveästi ole nykyään.. Mutta se ei tarkoita etteikö piirtäminen edelleen olisi hauskaa. Kynnys aloittaa on vaan nykyisten kiireiden seassa melkoisen korkea.. 'Ehkä armeijan jälkeen sitten', se saa jaksamaan. :D
Innoittajina toimivat kaikki hienot piirtäjät joita sattuu eteen. En vaan muista koskaan heidän nimiään... :( Sarjakuvialehtiä/kirjoja en pahemmin lue (Witchblade kyllä tulee yleensä ostettua..), mutta olenkin enemmän nettisarjakuvaihmisiä.
-
Omat inspiraationi lähtivät aikoinaan Aku Ankasta, Lucky Lukesta, Asterixista ja Tintistä. Aloinm piirtelemään sarjakuvia melkein heti, kun opiin lukemaan.
Myöhemmin intoa tullut pidettyä yllä Don Rosan, Jeff Smithin, Frank Millerin ja kumppaneiden avustuksella...
Suurena apuna ovat myöskin olleet P.A Mannisen kurssit, jotka potkivat puhtia piirtämiseen kummasti... ja uusia tyylejäkin tuli siellä kokeiltua.
Varsinainen innostus WILPURI-sarjakuvaan tuli Wilbur and Friends -leluista, joita ovi ripustaa johonkin roikkumaan päässä olevasta lenkistä.
-
Musta tuli sarjakuvapiirtäjä sattumalta. Aina oon kyllä piirtänyt, ihan pienestä asti myös sarjakuvia (äiti kirjoitti puhekuplat). Menin sitten kuviskerhoon 14-vuotiaana, taidelukioon ja eri taidekouluihin myöhemmin. Sarjakuvia vaan alettiin julkaista nopeammin kuin galleriaan pääsi. Niitä tuli sitten tehtyä enemmän kun kerran kelpasi ja mua alettiin kutsua sarjakuvapiirtäjäksi. Uravalintaa tuli varsinaisesti mietittyä vasta kun oli sarjakuvataiteilijan pahvit kourassa. Niin kai usein valmistuttua käy. Ja pidinkin taukoa piirtämisestä kun tuntui ettei ollut mitään sanottavaa. Nyt taas on löytyny omat aiheet. Rahatyöt vaan vie aikaa piirtämiseltä silloin kun ei o apurahalla (esim. nyt). Vaikutteet löytyy 1974-säikeestä. Crumb sieltä unohtu.
-
Elo-,still ja valokuvat, sarjakuvat, kaduilla vastaantulevat ihmiset, musiikki...
Yhtä ainoaa inspiroijaa en edes osaa valita. Tämä tosin johtuu suurelta osin siitä että keskityn lähinnä parodiaan ja usein huomaan kuinka naurettavia jotkin asiat ovat. Sitten kun mietin mikä olisi paras tapa ilmaista asian naurettavuus tulee julkaisuformaatiksi aina mieleen sarjakuva. Tällä hetkellä työstön alla onkin yksi masiivinen parodia saaga, joka tosin on vasta "ikuisuusprojekti"- ja käsikirjoitus vaiheessa.
-
Mulla on aika nolo ja typerä vastaus. (varsinkin kun en ole koskaan saanut mitään valmiiksi.)
Muistatteko kun Sandmanissa Morfeus tapaa ensimmäistä kertaa Shakespieren? Unien valtias kysyy että mitä hän halusi elämältään ja William vastasi kutakuinkin että " To make mortal men dream" tms.
Kun luen hyviä sarjakuvia, ajaudun usein niiden luomaan maailmaan ja uneksin niistä. Tahtoisin omilla tarinoillani välittää samanlaisia kuvia myös muille.
-
Allekirjoittaneella inspiraatio lähtee ehkä eniten siitä, että haluaa käsitellä mielessä pyöriviä asioita jollain tavalla. Pseudo-omaelämäkerrallinen sarjakuva on siihen ihan hyvä keino. Silloin kun aloittelin näitä hommia, inspiraatio lähti Ghostbustersista ja Zoidseista, joiden seikkailuja piirsin (varsinkin tuo pienenä piirtämäni Ghostbusters-juttu on todella hämärä, pienen pojan psykedeliaa...). Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi, halu piirtää sarjakuvia kumpuaa sanomisen tarpeesta, halusta tulla kuulluksi. Aika tärkeää on myös se, että saisin tehtyä jotain, mistä voin olla tyytyväinen.
-
Kun luen hyviä sarjakuvia, ajaudun usein niiden luomaan maailmaan ja uneksin niistä. Tahtoisin omilla tarinoillani välittää samanlaisia kuvia myös muille.
Jännä juttu. Tämä tuntui minunkin inspiraationi lähde olevan... Hyvin sanottu. ;)
-
Nykyisin vaikuttajat löytyvät varmasti Petri Hiltusen, Frank Millerin ja underground- piirtäjien suunnalta (Bagge, Crumb, Shelton ja muut). Tykkään myös mm. Roman Dirgen töistä ja heartshapedskull (http://www.heartshapedskull.com) on eräs suosikkisivuistani :)
Ideoita ja inspiraatiota haen, paitsi muiden piirtäjien töistä ja sarjakuvista (internet avarsi maailmaani valtavasti), myös musiikista. Piirrosteni määrässä näkyy aina pieni piikki uuden levyn oston jälkeen :D
Tulisi nyt vaan se Omnium Gatherumin Years in waste kauppoihin niin pääsisi piirtämään :'(
-
Hmmm... Minä olen ollut päiväuneksija niin kauan kuin muistan. Viihdyin hyvin (ja riehumatta) tylsissäkin tilaisuuksissa, kun istuessani itse asiassa pääni sisällä lentelin taisteluplaneetta Galactican avaruustaisteluissa, tai pieksin roistoja supersankarina.
Nykyisinkin etenkin nukkumaan mennessäni kuvittelen näkemiäni elokuvia siten, että olen itse jonakin hahmona siellä lisänä.
Hyvät tarinat kiehtovat. Haluan lukea niitä ja haluaisin kertoa niitä muille.
-
Ottamatta tällä kertaa kantaa sisällöllisiin seikkoihin, voisin sanoa, että mitä piirrostyyliin tulee, en hirveästi ota vaikutteita mestaripiirtäjiltä, jotka täysin hallitsevat tyylinsä, vaan mieluummin vaikutun tekijöistä, jotka ovat kylläkin hyviä ja ilmaisukykyisiä piirtäjiä, mutta joiden tyyli hakee vielä jatkuvasti muotoaan. Tällaiset piirtäjät ovat siinä mielessä kehittäviä, että heidän töistään pystyy vielä erottelemaan miten he kunkin asian ovat ratkaisseet, kun taas ammattimaisten mestaripiirtäjien kuvia katsellessa voi vain ihmetellä että miten tämä oikein on tehty, saamatta vastausta kysymykseen.
-
Ottamatta tällä kertaa kantaa sisällöllisiin seikkoihin, voisin sanoa, että mitä piirrostyyliin tulee, en hirveästi ota vaikutteita mestaripiirtäjiltä, jotka täysin hallitsevat tyylinsä, vaan mieluummin vaikutun tekijöistä, jotka ovat kylläkin hyviä ja ilmaisukykyisiä piirtäjiä, mutta joiden tyyli hakee vielä jatkuvasti muotoaan. Tällaiset piirtäjät ovat siinä mielessä kehittäviä, että heidän töistään pystyy vielä erottelemaan miten he kunkin asian ovat ratkaisseet, kun taas ammattimaisten mestaripiirtäjien kuvia katsellessa voi vain ihmetellä että miten tämä oikein on tehty, saamatta vastausta kysymykseen.
Tässä nyt puit sanoiksi sen mitä minä olen miettinyt. Kyselin tässä taannoin mitä ihmiset pitävät Mark Bagleyn tyylistä -- Bagley ei ole aivan huipputasoa, mutta hyvin opettavainen esimerkkinä. Jim Lee on varmasti huikeasti parempi, mutta Leen tyylistä on vaikea oppia mitään.
Eli viisaasti sanottu, JJ Naas! ;D
-
Viime aikoina olen lukenut paljon Byrnen varhaista tuotantoa (Doomsday +1 ja Iron Fist) sekä aivan uusinta (JLA ja Doom Patrol).
Mielestäni tämä on ollut hyvin opettavaista ja myös rohkaisevaa, kun omin silmin näkee, miten piirrostyyli kehittyy.
Eli JJ:n viestiin viitaten voisin sanoa, että kyllä etenkin niiden "mestaripiirtäjien" varhaisiin töihin tutustuminen voi opettaa paljonkin.
-
Eli JJ:n viestiin viitaten voisin sanoa, että kyllä etenkin niiden "mestaripiirtäjien" varhaisiin töihin tutustuminen voi opettaa paljonkin.
Käyhän se niinkin.
Itse pidän kuitenkin tällä hetkellä kehittymisvaiheessa olevien piirtäjien seuraamisesta, koska siinä on mukana se jännityselementti, että ei vielä tiedä mihin suuntaan piirtäjän tyyli seuraavaksi lähtee.
-
Russ Manning, Burne Hogarth, Joe Kubert, John Prentice, Jim Holdaway, André Franquin, Jean Giraud/Moebius, Francois Walthéry, Tarmo Koivisto, Joonas, Frank Robbins, John M. Burns, Hermann Huppen, F'murr, Michel Blanc-Dumont.
Tässä meikäläisen suurimmat vaikuttajat. Heitä olen kopioinut ja tutkinut enemmän kuin muita.
Pitäisi varmaan lopettaa sarjakuvien lukeminen, jotta ei inspiroituis aina jostain uudesta tyylistä. Täytyy yrittää ihan tosissaan luoda oma tyyli. Mutta ainahan on helpompi matkia jotain jo olemassaolevaa kuin tehdä jotain uutta.
-
Miller oli ensimmäinen, Moebius toinen. Se oli se simppeli viiva mikä Moebiuksen kuvissa räjäytti tajunnan ja suorastaan pakotti kopioimaan. Sittemminkin on ollut erinäisiä vaikuttajia, muttei niinkään suoraan kopioinnin kautta kuin esimerkin tapaan. "noinkin voi varjostaa" ja "onpa näppärästi käytetty viivaa tuossa" ja "hienosti on mustaa lätkitty" Sitten sitä koettaa päästä samankaltaiseen lopputulokseen/ soveltaa sopivissa kohdissa. Tämä pätee kuvituksen lisäksi myös kerronnallisiin ratkaisuihin.
Tämän vuoden joulukorttiin olisi tarkoitus hakea hieman Franquinin Mustien sivujen tapaista jälkeä. Saas nährä miten käy.
Itse pidän esikuvissani siitä vaiheesta eniten jossa se murros tekijästä mestariksi tapahtuu, esim. Bluberryn Tsi-Na-Pah osuus.
-
Herge. Ei ole muita.
Tai no jos nyt kuitenkin. Selkeän viivan koulukunta on kyllä vienyt minun sydämeni ja innosti aikoinaan sarjakuvien tekoon. Hergen lisäksi voisin mainita vielä Alixin tekijän Jacques Martinin.
Kotimaisista Christer Nuutisen ja etenkin Sami Toivosen aikaiset Krampit & nyrjähdykset inspiroivat myös kovasti. Toivosen piirrosjälki on yhtä aikaa sekä selkeää että hupaisaa, pelkistettyä mutta silti täynnä pieniä yksityiskohtia. Myös Maria Björklund piirtää ihmisiä sellaisella monipuolisuudella ja mielikuvituksella, että toivoisin pystyväni itsekin samaan.
-
Inspiraatio? Hmm... kai se jostain Aku fuckin' Ankasta lähti.. Se oli ainakin ensimmäinen sarjakuva mikä kouraan löytyi. En itseasiassa koe, että olisin aina ollut jotenkin hyvä piirtämään tai mitään - useimmiten en usko siihen edelleenkään...
Veikkaisin, että idea sarjakuviin tuli joskus 11-13 vuotiaana kun asuimme ulkomailla eikä kavereita koulun ulkopuolella hirvittävästi nähnyt. Mitä nyt pikkuveljen kanssa vähän leikittiin. Päässä oli mitä ihmeellisimpiä tarinoita ja mielikuvitusta piisasi - vielä silloin - ja tarve saada ne pihalle iski jo silloin.
Sarjakuvajulkaisustamme 66:25:kin tuttu KP Alare oli silloin ala-asteella jo kova sälli piirtämään. Se potki jotenkin perseelle että "hitto, mä kans". Muistan viettäneeni koko yläaste-ajan huoneessani vääntämässä sarjakuvia tai muuten vain piirtämässä. Sillon sitä kehitty.
Vaikutteita oon ottanut lähestulkoon kaikesta. Itse en juuri perusta suorasta kopioinnista. Joskus se on tosin ollut välttämättömyys kun on tarvinnut tehdä kuvitusta asiakkaalle, jolla on ollut tietty visio mihin tyyliin kuvitus tulisi toteuttaa.
Anyways, vaikutteita olen ottanut maalaustaiteesta, luonnosta (kliseistä mutta totta), valokuvaajilta, animaatioista, elokuvista, kirjallisuudesta, musiikista, sarjakuvista... you name it. Periaatteessa uskon, että kun pitää silmät, korvat ja mielen auki, se kaikki siirtyy tietyn suodatuksen jälkeen kynän varteen.
Ruuasta en vielä ole saanut inspiraatiota, but I hope I'm getting there. ;)
-
ammattimaisten mestaripiirtäjien kuvia katsellessa voi vain ihmetellä että miten tämä oikein on tehty, saamatta vastausta kysymykseen.
En ole koskaan pitänyt suuremmin abstraktista taiteesta, mutta yhden kiistattoman argumentin kuulin sen puolesta. Eräs maalari sanoi: "Naturalistisia kuvia katsellessa ihmiset yleensä pohtivat 'kuinka tuo oikein on tehty?'. Abstraktia kuvaa katsoessaan he pohtivat 'mitä se oikein yrittää sanoa?'" Kumpi onkaan tekijälle tärkeämpi reaktio katsojassa?
Samaan hengenvetoon on kyllä lisättävä, että minun omat suosikkini ovat kyllä juuri niitä, jotka pistävät hämmästelemään, miten ihmeessä se oikein on tehty! Drew Struzan. Moebius. Franquin. Uderzo. Bill Watterson. Walt Kelly.
Näistä tämä viimeksi mainittu on minulle sangen erikoinen. Nämä kaikki piirtäjät ovat töillään minulle melkein kuin isku vasten kasvoja: niin hyviä, että tuntuvat melkein lamaannuttavilta. "Minä-en-vaan-tajua-en-ikinä-pysty-itse..." Mutta tämä Walt Kelly (siis Pogon piirtäjä) vaikka ehdottomasti kuuluukin samaan nero-kategoriaan, on kaiken lisäksi vielä jotenkin niin käsittämättömän positiivinen ja pirteä latauksessaan, että aina saa minut itsekin innostumaan. "Nytpä otan itsekin siveltimen käteen ja rupean piirtämään!"
En tiedä, mistä se oikein johtuu! Jotenkin hän saa nerokkuutensa kaiken lisäksi näyttämään vielä tosi HELPOLTA ja INNOSTAVALTA! Kaipa se on sitten hyvä esimerkki semmoisesta esikuvasta, joka innoittaa oma tekemistä tälläkin hetkellä.
-
Tämä ketju pisti kyllä tosiaan meittimään että mistä sitä imeskelee inspiraatiotansa ja luomistyölle intoa. Itselläni se tulee enemmänkin tästä maailmasta ympärillä kuin muista taiteilijoista, vaikka kyllähän niitäkin seuraa ja ihailee ihan kittettävissä mitoissa.
Jos puhutaan sarjakuvasta, mistä siihen löytää elinvoimansa, niin itselläni ainakin on ympäri Euroopan kiertely pitkillä monen kuukauden matkoilla avannut hirveästi kuvaista arkkua. Koska isoin sarjisprojektini kertoo keski-euroopan sotkusita lähitulevaisuudessa, on sitä tutkinut esimerkiksi Saksan ja Ranskan alueita oikein kaksin verroin.
Myös historialliset tapahtumat, kuten toinen maailmansota, näkyvät ainakin omasta mielestäni aika vahvasti sarjiksissa.
Ja sitten toinen peruspilari inspiraatiolle on katumuoti, katuelämä ja siihen liittyvä kaunis rujous. Jään yleensä seuraamaan pitkiksikin ajoiksi jos satun törmäämään esimerkiksi kaupungilla punkkari-ihmiseen, tutkin tämän käyttäytymistä ja ulkonäköä ja tekemisiä. Rakastan myös selailla kaikenmaailman muotilehtiä.
Ja vaikka tämä teksti nyt venähti oikein urakalla niin lisättäköön vielä että elokuvat nimiältänsä Out of Ashes, Wonderful Days, Fabuleux destin d'Amélie Poulain ja Pianisti sekä jossainmäärin the Matrix ovat inspiroineet kamalissa määrin.
-
Vaikuttajia ovat olleet vaikka Jari Rasi, WB:n (ja vähän Disneynkin) animaatiot, Eric Schwartz (jostain Amiga-ajoilta). Nykyään netistä löydetyt guru-ukkojen tekemät luonnokset ovat mannaa. Ja jotkut yksittäiset sarjikset, kuten Lobo the Duck.
Edellisestä inspiraatiosta on jo niin kauan etten edes muista minkä näköinen otus se on.
-
Aikanaan luin lähes kaiken minkä käsiini sain ja kaikkia hienoja teoksia en enää muistakaan...
Mutta nämä voisin laskea innoittajakseni omassa tuotannossani (sitten kun sitä oikeasti valmistuu).
Hugo Prattin Corto Maltesen hahmot ja kerronta, vaikea päästä lähellekään.
Avaruusagentti Valerianin kiehtova maailma yhdistettynä Sokalin Ankardon synkkään ja likaiseen maailmankuvaan.
Bourgeonin Hämärän matkamiehet on aivan loistava, mutta en ikinä pääse vastaavaan kuviukseen, tarinat ovat todella kiehtovia. Ja Judge Dreddin kiero maailmankuva on myös aika muikea. Juonikuvioihin lainaan mytologiaakin, Belsebub-helvetin ex valtias, helvetin esitanssijat jne jne.
-
Innostus piirtämiseen lähti Walt Disneystä ja hänen loistavista elokuvistaan. Tuolloin tosin ajattelin lähinnä animaattorin alaa, mutta opittuani piirtämään aika hyvin ja tutustuttuani paremmin Barksin tuotantoon, aloin kiinnostua sarjakuvien piirtämisestä. Varsinkn ankkasarjojen piirtäminen on aina kiinnostanut minua, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kunnianhimoni ei ilmeisesti salli mnun piirtää Disney-hahmoja vaan haluan välttämättä luoda omat hahmoni ja tehdä niistä yhtä tunnetuja kuin Disney-hahmoista ja siinä minulla on työtä koko elämäni ajaksi. ;D
-
Musiikista useimmiten nykyään. Siitä saan inspiraation hahmoon, josta saan inspiraation genreen. Sitten usein miksaan genrejä ja aikakausia toisiinsa, niin tulee kunnon sekametelisoppa. Hyvänä esimerkkinä fantasiamaailma, jossa oli nykypäivän kaupunki, minkä viemäreissä senttimetrin korkuiset oliot viettivät heimosotia. Kun tähän vielä lisätään laboratorioita, ulottuvuushalkeamia, manapurkauksia sun muuta mukavaa, voi lopputulos olla vain hyvä (tai vähintään huvittava).
-
Itse pidän esikuvissani siitä vaiheesta eniten jossa se murros tekijästä mestariksi tapahtuu, esim. Bluberryn Tsi-Na-Pah osuus.
Minusta mestaritasoa oli jo Kadonnut kaivos.(Ja oikeastaan jo albumi Kohtalokas kaivos oli mestarin jälkeä)
Giraudin tyyli heittelee aika lailla albumista toiseen. Mutta kaiken kaikkiaan taso on hänellä keskimäärinkin todella kova. Mutta Tsi-na-pah on todella mestarillisesti piirretty, totta kai.
Giraudilla ja Caharlierilla oli kustantajansa Dargaudin kanssa ongelmia ja Blueberryä ei piirretty moneen vuoteen. Charlier ja Giraud tekaisivat siinä välissä yhden Jim Cutlass-albuminkin. Tsi-na-pah on ensimmäinen Blueberry-seikkailu joka ilmestyi Humanoides associeesin Metal Hurlantissa. Eikä siis enää Dargaudin Pilotessa.
-
Minua inspiroivat eniten kuvat, elokuvat, taulut, valokuvat ja arkkitehtuuri. Suurimpia idoleitani ovat Piranesi symbolistit, prerafaeliitit ja jugend-tyylinen kuvitus. Koko tämänhetkinen sarjakuvaviritelmäni on lähtöisin erilaisista interiööreistä, lähinnä 1700-luvun lopun sisustuksesta ja vaatteista.
Tarinallisesti suurin isnpiroijani on 1700-1800-lukujen gothic, vaikka en kirjoitakaan varsinaisesti kauhua. Toinen inspiroiva kirjallisuusgenre on fantasia, koska se on niin uskomattoman mustavalkoista ja yksipuolista. Minusta on hauska keksiä tarinoita, joissa harjoitetaan mahdollisimman epäritarillista ja kunniatonta sodankäyntiä ja pelotellaan olemattomilla mystisillä voimilla. Eräänlaista anti-miekka ja magiaa.
-
Tarinallisesti suurin isnpiroijani on 1700-1800-lukujen gothic, vaikka en kirjoitakaan varsinaisesti kauhua.
Oletko muuten lukenut Castlevania-doujinsheja?
-
En. Kerro ihmeessä mistä niissä on kysymys?
-
En. Kerro ihmeessä mistä niissä on kysymys?
Castlevania on Konamin kuuluisa sarja pelejä mm GBA:lle ja PS:lle (näistä mainittakoon mm Symphony of The Night), joiden ympärillä pyörii kokonainen fanikulttuuri, mm tosi hyvintehtyjä doujinsheja. Ei muuta kuin googlaamaan. Ohessa pikku alkupala.
http://wall.mythicdesigns.net/alucard/alucard.jpg
-
Inspiraatio voi olla hyvin nopea, se voi mennä hetkessä ohi, jäädä kummittelemaan tai syöksyä salaman lailla aivoihin. Sitten vain antaudutaan mielikuvituksen vietäväksi. ;)
-
Rudy Nebres, Nestor Redondo, Alex Nino, John Byrne, Dan Barry. Eivät ole sen kummemmin missään järjestyksessä mutta noita olen ihaillut aina ja voipa olla, että näkyy omassakin jäljessäni jollain tapaa.
Sarjakuvia olen jostain syystä tykännyt piirtää jo ihan pienestä lähtien. Ensimmäiset lienevät jo ennen peruskoulua tehty. Ja tietysti scifiä. Tapahtumien pukeminen kuviksi on mukavaa ja ehkäpä siinä saan välitettyä jotain tunteita lukijalle.
Sama into on edelleen päällä ja onpa pari kirjaakin joista olen haaveillut tekeväni sarjakuvan: Alfred Bester - Määränpäänä tähdet, Stanislaw Lem - Voittamaton, Gerard Klein - Sodan valtiaat. Nuohan menisivät pöytälaatikkoon, kun on ne tekijänoikeudet ellei sitten jotain yrittäisi neuvotella mutta olisihan se hienoa saada jotain tuollaista aikaiseksi.
-
Alfred Bester - Määränpäänä tähdet
Se on kyllä tieteiskirjoista parhaimpia. Ihme ettei kukaan ole yrittänyt kääntää elokuvaksi.
-
No niinpä. Kaikissa noissa olisi kyllä ainesta elokuvaksi.
-
Liekö ihan varhaisena tönäisynä sarjakuvien pariin olleet perus tex willerit ja aku ankat, joita selailin jo ennenkuin osasin lukea. Alusta alkaen olen ollut jonkinsortin tarinaniskijä, ja ennenkuin osasin kirjoittaa, ne oli pakko piirtää.jotenkin se vain jäi päälle, ja hieman nykien etenin sinne kahdeksanteentoista ikävuoteen jolloin eksyin kvaakkiin ja lopullisesti löysin itseni. Historiaharrastus on alusta alkaen pyörinyt mukana, muistan että ala-asteella tein sarjiksia 1700-luvun merirosvoista ja keskiajasta, ja sitten hyvin pitkään ja paljon sivuja eräänlaista tähtien sota-parodiaa, joka muotoutui ihan omanlaisekseen universumiksi. Villi länsi oli myös muistaakseni mukana noissa varhaisissa viritelmissä.
Ensimmäinen taiteilija, joka vaikutti minuun valtavasti, erityisesti kertojantaidoillaan, oli Hugo Pratt, muita myöhemmin tulleita ovat Ivo Milazzo ja tietenkin Jean Giraud. Herman menee myös lujaa kun tutustuin Bois Mauryn torneihin. Kotimaisista olen aina ihaillut Hiltusta. En tosin koskaan ole yrittänyt mitenkään "matkia" ketään näistä esikuvistani, mutta ainahan jotain vaikutteita tulee, ma luulen. Kuitenkin tavoite on ollut aina kertoa tarinoita omalla tavallani, ja visuaalisena ihmisenä sarjakuvat ovat siinä luonnollinen väline.
-
Se on kyllä tieteiskirjoista parhaimpia. Ihme ettei kukaan ole yrittänyt kääntää elokuvaksi.
Muistinkin, että Howard Chaykin on tehnyt tuosta jonkilaisen sarjakuvasovituksen.
-
Yksi hyvä lähtökohta jota itse käytän kutakuinkin aina on yhdistää jokin oma henkilökohtainen kokemus johonkin klassiseen tarinarunkoon, mielellään yllättävällä tavalla. Mitä enemmän ikää karttuu ja seikkailuja kokee itse, sitä helpompaa on tehdä tarinoita joissa on seikkailuelementti mukana.
Lapsena luin jatkuvasti Jules Vernen, Karl Mayn, Sven Hedinin ja Thor Heyerdahlin kirjoja ja haaveilin kaukaisista maista. Pelatessani Afrikan Tähteä unohduin mielessäni katselemaan maisemia Viktorian putouksille ja Tamataveen. Sitten minussa heräsi sosiaalinen omatunto ja tahdoin kertoa oman aikani työttömistä, kapinallisista ja toimettomista kuten Colin MacInnes (Absolute Beginners) ja Hanif Kureishi (The Buddha of Suburbia). Matkalla taide lakkasi olemasta jotain hienoa ja tavoittamatonta ja taiteen keinot muuttuivat osaksi normaalia arjen aihepiiriä. Työttömyysaika opetti köyhyyttä, mutta kun sen saattoi jakaa ystävien kanssa se myös opetti näkemään maailman toisin, ohimennen tavattu guru opetti katsomaan ruohonkortta kunnes koko maailman näki pyörivän sen ympäri. Pitkät keskustelut maailman yökahviloissa ja toreilla opettivat, että uskonnosta ja kulttuurista riippumatta ihmiset ovat samanlaisia, maailmassa kuuluu pyrkiä hyvyyteen ja ihmisten yhteinen tavoite on rauha ja oikeudenmukaisuus.
Nyt istun huoneessa, joka on ehkä sama huone jossa Robert Louis Stevenson ja August Strindberg ovat asuneet ja kuuntelen kyyhkysten kujerrusta räystäissä. Kaikki 1700-luvun jälkeen täällä asuneet taiteilijat istuvat räystäällä ja katselevat minua, tönien toisiaan kyynärpäällä: Onko hän käyttänyt aikansa täällä hyvin? Ajattelen tänä vuonna saamiani uusia ystäviä joista osa varmasti seuraa kanssani elämän loppuun, ja tarinoita jotka olen tänä vuonna aloittanut ja varmasti kohta lopetan, piirtämiäni ja kirjoittamiani sarjakuvia, maalaamiani tauluja ja Leonardo Da Vincin sanoja: "Kun suljet silmäsi, hetki jota elit lakkaa olemasta eikä tuleva hetki ole vielä läsnä."
Tuskin maltan odottaa että pääsen kertomaan teille kaikesta siitä mitä olen nähnyt ja mielessäni tarinoiksi ajatellut, juomaan kanssanne punapippurilla maustettua grappaa ja tuoretta Sangiovesea sardinialaisen kapakkaan syvälle Etruskien luoliin, algerialaisten torille juomaan teetä ja puhumaan politiikkaa, Lontoon laitamille, Ardennien mystisiin metsiin, Alaskan intiaanien valaanpyyntiretkelle ja Trasteveren kujille. Tai Helsinkiin, sellaisena kuin se oli 1980-luvun puolivälissä kun koko maailma muuttui niin kovin paljon pienemmäksi. Ankeisiin betonilähiöihin joissa kellään ei ole töitä, tai maatalon umpeenkasvaneelle pihamaalle.
Inspiraatio ja vaikuttajat ovat koko ajan ympärillä, kun vain avaa silmänsä ja katsoo.
Kyllä sarjakuvantekijän ammatti vaan on jotain ihan muuta. :-D
Kivi
-
Aina oon piirrelly ja pienempänä suosikki aihe oli tietokonepelit ja eri hahmot, joita veljien kanssa tuli paljon piirreltyy. Muutenkin piirtelin aika paljon omaks huvikseni.
Oikeastaan isompi innostus piirtämiseen/kuvikseen syntyi nyt vasta parin vuoden sisällä ja kehitys on ollu helposti huomattavissa. Jotenkin se lähti käyntiin jonkinlaisesta oivalluksesta kun eksyin fantagraphicsin nettisivuille ja wikipedian artikkeleihin vaihtoehtoisista/omakustanteisista sarjiksista joista löysin nopeesti mielenkiintosia tekjöitä. Jotenkin ihan uudenlainen innostus syntyi kun huomasin ettei piirrosten (varsinkaan sarjisten) tarvi aina olla teknisesti niin kauheen tasokkaita ja löysin oikeenlaiset välineet.
Isoja inspiksen lähteitä on sittemmin ollu mm. Robert Crumb, Dave Sim, Peter Laird, Kevin Eastman, Gilbert Shelton, Gary Panter, Art Spiegelman, Charles Burns ja Don Rosa, jonka tarinoiden piirtojäljestä jo pienenä tykkäsin.
-
Erittäin suositeltavaa katsottavaa kaikille luoville ihmisille, ja oikeastaan ihan kaikille ihmisille, tänään klo 21:00 YLE Teemalta dokumentti Jason Beckeristä (Not Dead Yet, 2012).
Becker sairastui ALS-lihasrappeumatautiin 90-luvun alussa, elinaikaa annettiin korkeintaan muutama vuosi. Becker tekee musiikkia edelleen, 20 vuoden jälkeen, vaikkei ole pystynyt liikuttamaan muuta kuin silmiään. Beckerhän oli tuolloin 90-luvun alussa juuri aloittanut, alle parikymppisenä, David Lee Rothin bändissä (jostain pitää leipäkin tienata), mikä ei sinällään kylläkään kerro vielä mitään kaverin taidoista kitaristina ja monipuolisuudesta, mikä tulee kyllä osin dokkaristakin ilmi. Becker on ollut itselle yksi suurimmista vaikuttajista tuon 20 vuoden aikana, ei pelkästään kitaristina, vaan myös ihmisenä, ja kuten sanottu, erittäin suositeltava katsottava tuo, vaikkei mistään musiikista olisi kiinnostunut.
Joskus kuulee "taiteilijoiden" kertovan, kun ei ole moneen kuukauteen saanut mitään tehtyä, kun ei ole ollut "inspiraatiota"... Becker on parhaita esimerkkejä siitä että todellinen pakkomielle luomiseen säilyy pahimmistakin esteistä huolimatta, "mind over matter" ihan äärimmillään.
-
Mikä inspiroi sinua tekemään sarjakuvaa alunperin ja mikä pitää intoa yllä nykyään. Ja mistä olet saanut vaikutteita omaan tekemiseesi?
Joinakin päivinä riitttää että on tarpeeksi kahvia.
Joinakin päivinä pitää rakastaa itseään ja omia ideoitaan.
Joinakin päivinä pelkkä elämän absurdius riittää.
Joinakin päivinä hyvä elokuva.
Joinakin päivinä hyvä kirja.
Joinakin päivinä hyvä sarjakuva.
Joinakin päivinä oikeastaan melkein mikä tahansa.
Se vaan iskee. Ja kun se iskee, auta armias jos olet tiellä kun haluan kirjoittaa.