Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => : Reima Mäkinen 18.03.2004 klo 14:19:58
-
Siirretään tämäkin nyt tänne...
Otto K."Ääni jo yksinään on taas niin vaikea käsiteltävä, että ihan selvyyden vuoksi on hyvä jättää sen analysoiminen muihin yhteyksiin."
Tästä syystä puhuisinkin mielummin auditiivisesta kokemuksesta kuin äänestä. Sarjakuvaan ei yleensä sisälly auditivista kokemusta. Vaikka joitain kokeiluja taustamusiikilla on tehty, minun on vaikea nähdä niiden yleistyvän tulevaisuudessa. Perusteluja:
1. Periaatteessa joku silmän liikkeisiin perustuva tunnistus mahdollistasi ääniefektin liittämisen tarkasti kohteeseensa, mutta kysymys onkin siitä, mitä lisäarvoa tällä muka saavutettaisiin nykytilanteeseen nähden?! Auditiivinen kokemus vaatii avukseen laitteen (mikä sekään ei ole ongelma multikoiden ansiosta) mutta silloin se myös rajaa teoksen vastaavien päätelaitteiden sisälle.
2. Sarjakuvan yksi tunnusmerkkihän on ns. laiteriippumattomuus. Sarjakuvaa voi esittää millä tahansa pinnalla, eikä katsojalta vaadita mitään "apuvälineitä".
3. Ääni tuo teokseen mukaan sarjakuvalle vieraan aikakäsityksen. Toisin kuin ääni, sarjakuvaruutu ei ala eikä lopu, se on.
-
Joskus muistan lukeneeni jotain multimediasarjakuvahommelia. Ladattiin lukijaohjelma ensin ja sitten irtonumeroita netistä. Niitä ilmestyi satunnaisesti. Homma perustui yksittäisiin ruutuihin joita selattiin eteen/taakse napeilla.
No, noissa oli satunnaisesti ääniä ja jopa lievää animaatiota.
Periaatteessahan kyse siis ei olisi sarjakuvasta, vaan jostain sarjakuvamaisesta multimediasta tai vastaavasta. Tiedä kannattaisiko moisille ihan omaa taideluokitusta keksiä. Heräisi myös samalla kysymys, onko sarjakuva televisiosta tai näytöltä katsottuna vielä sarjakuvaa? Vai TV ohjelma?
Tavallaan tuo yhden ruudun toimintatapa pelasi strippityyppisissä jutuissa yllättävän hyvin, loppuhuipennusta tai mitään muutakaan ei päässyt vahingossakaan vilkuilemaan etukäteen.
Äänistä ei sen suurempaa lisäetua juttuihin löytynyt.
Toisaalta: "kuka nyt haluaisi kuulla näyttelijöiden puhuvan?" Tälläisellä kommentilla tyrmäsi joku elokuvamoguli (20th century foxin pomo?) aikoinaan äänielokuvan mahdollisuudet!
Joskus kannattaisi olla avarakatseisempi...
-
No, noissa oli satunnaisesti ääniä ja jopa lievää animaatiota.
Periaatteessahan kyse siis ei olisi sarjakuvasta, vaan jostain sarjakuvamaisesta multimediasta tai vastaavasta. Tiedä kannattaisiko moisille ihan omaa taideluokitusta keksiä. Heräisi myös samalla kysymys, onko sarjakuva televisiosta tai näytöltä katsottuna vielä sarjakuvaa? Vai TV ohjelma?
Tässä tulee juuri se sarjakuvan määrittely avuksi :)
Kannattaa myös muistaa, että sarjakuva ja elokuva, samoin tv, ON multimediaa sillä niissä yhdistyy kuva ja teksti. Hypermedia (esim. netti) on sitten erikseen.
Muistatko Jarmo mikä/milloin tuo ruutu kerrallaan multimedia tuli? Ite näin/luin ekan vissiin joskus 1994. Se pyöri just Dossisoftana.
-
"kuka nyt haluaisi kuulla näyttelijöiden puhuvan?" Tälläisellä kommentilla tyrmäsi joku elokuvamoguli (20th century foxin pomo?) aikoinaan äänielokuvan mahdollisuudet!
Heh, tuo on juuri tuota kun ei ikinä tiedä mistä tulee menestys. Tuoreena esimerkkinä on Harry Potter joka hyllytettiin ainakin kolmella (oliko jopa viidellä) isolla kustantamolla ennenkuin pikkukustantamo nappasi sen.
Olisin kuitenkin valmis tyrmäämään koko sivun sarjakuvassa "oikeassa sarjakuvassa" tuon mahdollisuuden ;D Mutta jos joku haluaa kokeilla niin minä olisin innokas. Mutta sitten tulee se kaikki hankaluus, siitä ettei voi painaa t-paitaa yms. Ja tuollaisen sarjakuvan hintahan olisi taivaallinen - paitsi jos tuosta tulisi yhtä yleinen kuin dvd:stä.
"Yksi ruutu kerrallaan" on hauska idea. Itsekkin teen sellaista powerpointilla, jolla voi laittaa esim. puhekuplat ilmestymään omia aikojaan tai auton kaasuttavan yhtäkkiä pihaan yms. Animaatiosarjakuvaa! Seuraava kysymys onkin missä on sarjakuvan ja animaation raja? Kumpaa tuo powerpointin kanssa säheltäminen on?
-
Muistatko Jarmo mikä/milloin tuo ruutu kerrallaan multimedia tuli? Ite näin/luin ekan vissiin joskus 1994. Se pyöri just Dossisoftana.
No en. Ehkä saattaisin nippa nappa muistaa, jos joku nyt sanoisi vaihtoehtoja. :P Suunnilleen noita vuosia sen täytyi olla, macillekin oli versio siitä lukijasta ja sitä käytin.
Kannattaa myös muistaa, että sarjakuva ja elokuva, samoin tv, ON multimediaa sillä niissä yhdistyy kuva ja teksti.
Nipottaja. ;D
-
Elämä on multimediaa.
... ::)
-
Vaikea tähän nyt on sanoa mitään lopullista, mutta tuli mieleen noista aiemmista kirjoituksista, että jos ääni kuuluisi joka ruudussa, niin miten voisi katso aukeamaa tai yhtä sivua kokonaisuutena, jota sivu ruutuineen aina on? Niin, että tälläinen tuli mieleen. En kyllä oikein keksi mitä extraa se ääni oikeastaan antaisi. Paitsi musiikin. Se vähän harmittaa kyllä. Nuottien kirjoittaminen on vähän kalpea versio.
-
Musiikin liittämistä sarjakuvaan on varmasti harrastettu silloin tällöin. Onko joidenkin sarjakuvien mukana tullut "soudtrackia"? Kertokaas tietävämmät.
Itse olen huomannut, että sopiva musiikki sopivassa lukutilanteessa kyllä vaikuttaa huimasti lukuelämykseen. Nykyään teen usein niin, että pistän sarjakuvan henkeen sopivaa musaa soimaan. Musa eristää muun hälinän, tunkeutuu sielun syövereihin je sekoittuu hienoksi mikstuuraksi sarjakuvan visuaalisen elämyksen kanssa - varsinkin jos musiikki on sellaista elokuvamaista taustamattoa, joka ei vedä huomiota itseensä.
(Kokeilkaahan Akiran kanssa tiukkaa elektroa tai brakbeattia... Konemusa muutenkin käy usein hirmu hyvin "soundtrackiksi", kun vokaalit eivät ole sotkemassa ja biisit ovat pitkiä. No, minä olen konemusadiggari...)
Olen maistellut ajatusta pitkähköstä verkkosarjakuvasta, jonka taustalle voisi laittaa muzakkia. Ääniraita ei siis muuttuisi ruutukohtaisesti vaan musa muuttuisi parin sivun välein, aina tarinan tunnelman mukaan. Ämppäreiden latausajat aiheuttavat tällaisessa kuitenkin vielä riesaa, minä en ainakaan jaksa lukea jos sivun vaihtuminen vie minuutteja. Mutta onko teillä kokemuksia tällaisista? Onko tätä tehty? (varmaankin on...) Onko se yhtään kehityskelpoinen konsepti?
-
JOssain vanhassa Sarjainfossa oli juttua sarjakuvien mukana julkaistuista soundtrackeista. Pitää kaivella. Ja tulihan suomalaisen Tommi Hännisen robottisarjakuvan mukana (tai ei ihan suoranaisesti - sen sai halutessaan ostaa, mutta liittyi kyllä sarjakuvaan) kasetillinen konemusaa.
3. Ääni tuo teokseen mukaan sarjakuvalle vieraan aikakäsityksen. Toisin kuin ääni, sarjakuvaruutu ei ala eikä lopu, se on.
Tuo on totta. Mistä ruutu alkaa? Miten pitkä aika ruudussa kuluu? vai kuluuko ollenkaan, eli se on vain yksi hetki, sadasosasekuntiakin lyhyempi. Vai kestääkö se sen aikaa kun sen lukeminen kestää tai... Äänitehoste on sarjakuvassa visuaalinen elementti, mutta kuinka kauan se kestää? Määritteleekö se ruudun keston? Entä ääni joka kestää ja ulottuu ruutujen yli (Castafioren korujen pianoharjoitukset)?
Onko näiden miettimisessä mitään mieltä?
Timo
-
Tuo on totta. Mistä ruutu alkaa? Miten pitkä aika ruudussa kuluu? vai kuluuko ollenkaan, eli se on vain yksi hetki, sadasosasekuntiakin lyhyempi. Vai kestääkö se sen aikaa kun sen lukeminen kestää tai...
Jos ruudussa on viisi puhekuplaa ja kaikissa älyttömästi tekstiä niin tuskinpa ruutu kestää sadasosasekuntia.
Jos taas kuvassa on patsas eikä ruutuja niin silloinhan se voi olla vaikka tuhannesosasekunti. Nämä on hankalia :-\ Ja jos ruudussa on vauhtiviivat niin silloinhan hahmo tavallaan
liikkuu... vai kuinka?
-
Sarjainfon numerossa 36 Jukka Murtosaari spekuloi sarjakuvasävellyksen mahdollisuuksilla. Numerossa 40 Mika Alhanen vastaa lukijankirjeen muodossa ja kertoo sarjakuva-äänilevy -kombinaatiosta, joka käsittelee rock-oopperan muodossa Ranskan vallankumousta. Kaksi LP-levyä ja 12 sivua sarjakuvaa. Teos on vuodelta 1973.
Lehden toimitus niin ikään kertoo älppylevystä The Amazing Spider man - a Rockomic (1972). "Ideana on kuunnelma ... tulos on kaamea, sarjakuvassa ei ole puhekuplia, pelkkää kuvasarjaa ja äänitehostetekstejä vain, ja levyllä kamalaa rokintapaista sekä välissä koomista kuunnelmaa..."
Timo
-
Jos ruudussa on viisi puhekuplaa ja kaikissa älyttömästi tekstiä niin tuskinpa ruutu kestää sadasosasekuntia.
Niin, kestääkö ruudun aika kaikkien noiden puhekuplien ajan? Lukemiseen menee puoli minuuttia, mutta sinä aikana hahmot eivät ole liikkuneet lainkaan. :P
Muutamia hauskoja esimerkkejä ajankulusta ja -käytöstä sarjakuvaruudussa löytyy jo monasti mainitusta Understanding Comics -opuksesta.
Muuten, eikös puhekuplakin ole sarjakuvan ääntä? Ja kuplan avulla voidaan tarvittaessa ilmaista äänen laatu ja voimakkuus. Aina kun joku puhuu, kuluu aikaa. JSiis jo tuo sarjakuvan peruselementti, sarjakuvamaisin kaikista, tuo teokseen mukaan sarjakuvalle vieraan aikakäsityksen. Paradoksi?
Timo
-
Onko näiden miettimisessä mitään mieltä?
Kai siinä jotain mieltä pitää olla, kun noita kerran tekiessäänkin joutuu alati pähkäilemään. Minä nyt seuraavassa toistelen itsestäänselvyyksiä (?):
"Visuaalisiin äänitehosteisiin" liittyy vahvasti kokijan kokemukset reaalielämästä. Tutut äänet osataan "ajastaa" ja suhteuttaa ruudun sisältöön. Jos kuvassa on Tau Cetin tuolla puolen vaeltavien ionikaasuolentojen paritteluääniä, niin niiden kestosta tuskin on vaikea sanoa juuta tai jaata... (sitä paitsi avaruudessa kun ei ole ääntä...:))
Ääniefektin sijoittuminen kuvassa on myös oleellinen tekijä. Se määrittää missä vaiheessa kuvassa tapahtuvaa toimintaa ääni tulee mukaan. Äänen ja toiminnan (+ kaiken muun sisällön) suhteesta tulee sitten mielikuva ruudun kestosta.
Äänitehoste pitää lisäksi suhteuttaa muuhun tyyliin, että "mittasuhteet" ja käsitettävyys pysyvät selkeinä. Tähän siis liittyy tehosteen koko ja muoto. Karrikoituun tyyliin pitää yhdistää vastaavasti liioitellut tehosteet, realistisessa sarjakuvassa tehosteet jätetään - varsinkin Euroopassa - usein pois.
Siinä pari perusajatusta. Ne ovat kai väitteinä yhtä tosia kuin epätosia, sillä pystyykö noiden paikkaansapitävyyttä perustelemaan tyhjentävästi - taikka kieltämään. Noita yleistyksiä voi tietysti halutessaan lähteä syventämään.
Äänen (kuten muidenkin elementtien) sommittelussa kai pitää lähteä siitä perusoletuksesta, että kohdeyleisön sarjakuvanlukutaito on tekijän "koodeja" vastaava. Äänen sommitteluun on muodostunut hiljalleen omat kirjoittamattomat sääntönsä, joita on vaikea lähteä rikkomaan, jos teoksen ymmärrettävyys halutaan säilyttää.
-
Sarjainfon numerossa 36 Jukka Murtosaari spekuloi sarjakuvasävellyksen mahdollisuuksilla...
Tattista, Timo! Jos muistat (tai joku muukin tietysti) muita lähteitä, jossa aihetta on käsitelty, niin olen innokas kuulemaan. Onko verkkosarjakuvan käsittelyn yhteyksissä noussut esiin musiikin yhdistäminen sarjakuvaan?
Kyllä tämän pojan pitää kirjoitusten jälkeen muuttaa kirjastoon asumaan, sen verran on taas sarjakuvateoriainnostus noussut. Kyllä Kvaak on ältsin fantsu juttu! (Paitsi että se on teidän vika jos kirjoitukset menee penkin alle... ;))
-
Yhden Corto Maltesen (Argentiinassa? Tango?) mukana tuli CD:llinen argentiinalaista tangoa. En muistaakseni ole tullutk kokeilleeksi yhdistelmänä, kun ostin albumin divarista ilman levyä ja levyn sain myöhemmin.
-
Timo: "Aina kun joku puhuu, kuluu aikaa. Siis jo tuo sarjakuvan peruselementti, sarjakuvamaisin kaikista, tuo teokseen mukaan sarjakuvalle vieraan aikakäsityksen. Paradoksi?"
Asian voi ajatella myös niin, että sarjakuvaa lukiessa hahmojen puhetta kuvaavat merkit tulkitaan samalla tavalla kuin muukin kuvan visuaalisuus. Tällöin ruudussa ei kulukaan lukijan käyttämä aika vaan hahmon käyttämäksi arveltu aika.
Tämähän on johtanut uudemmassa sarjakuvassa siihen, että dialogia on virtaviivaistettu. Pitkistä löpinöistä luovutaan mielellään, sillä muuten uskottavuus kärsii. Siis kärsii siitä, että sarjan sisäinen todellisuus ei ole tolkullista. Pahimmillaan tai huvittavimmillaan tämä ilmiö on vanhoissa supersankarisarjiksissa, joissa supernopeat hahmot ehtivät pölöttää pitkät litaniat, samalla kun muuten ruuduissa aikaa näyttää kuluvan vain sekuntien murto-osia.
Toki tekstin määrällä vaikutetaan myös lukijan aikakäsitykseen, eli rytmitetään sarjaan hitaampia (paljon tekstiä) osioita nopeamman toiminnan lomaan, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Minusta tausta- eli tapeettimusiikki on ainoa äänitehoste mitä sarjakuvaan voi kuvitella, ellei sitten tosiaan toteuttaisi jossain multimediassa pisteääniä silmän liikkeitä seuraamalla. Tyyliin silloin kun katsotaan laukeavaa pyssyä, kuuluu pamaus. Mutta tällöin pitää tietenkin luopua äänen visuaalisesta kuvauksesta ettei taas mene homma huumorin puolelle.
Taustamusiikkiin sisältyy myös ongelma. Jokaisen on nimittäin fiksua antaa valita itse se lempimusiikkinsa (tai hiljaisuus) sinne taustalle. Vaikka kuinka olisi kyse tunnelmasta, toisen musiikkivalinta koetaan helposti tuputukseksi.
Otto k:
"Onko verkkosarjakuvan käsittelyn yhteyksissä noussut esiin musiikin yhdistäminen sarjakuvaan?"
Jatkuvasti, ja useimmiten mennään metsään siitä mistä aita on matalin. Toki suon mielelläni kokeiluja tälläiselle nuorelle medialle. Sen kautta voi joskus löytyä jotain mielenkiintoista, ihan arpapelilläkin.
-
Reima:
Toisen musiikkivalinta koetaan helposti tuputukseksi.
Tosiaan käytännössä nettisarjakuvassa kannattaa ainakin olla musiikit pois -vaihtoehto. Muttapa mutta... En menisi noin herkästi teilaamaan musiikin ja sarjakuvan yhdistämistä, tässä pari vasta-argumenttia:
Ensinnäkin: kaikki tekijän tekemät valinnat ovat joka tapauksessa lukijan kritiikin kohteina. Voihan vaikkapa värityksen käyttöä kyseenalaistaa sillä, etteivät kaikki lukijat juuri tekijän valitsemasta värityksestä pidä. Tekijä tekee valintansa tekniikan, tyylin ja sisällön suhteen. Kaikkia ei joka tapauksessa voi miellyttää. Musiikin lisääminen toisi sarjakuvaan yhden tällaisen valintakysymyksen lisää. Musiikkiin tässä tapauksessa pitää suhtautua niin, että se on tekijän tekemä perusteltu valinta ja kiinteä osa kyseistä teosta.
Toiseksi: Elokuvassa on musiikki toiminut alusta lähtien, jo silloin kun muuta ääniraitaa ei vielä ollut. Nykyään suositaan elokuvissa entistä enemmän ihan listamusiikkia, mikä varmasti jakaa sinänsä katsojien mielipiteitä, muttei välttämättä pilaa teoksen kokonaisuutta.
Sarjakuvaan yhdistettävä musiikki pitäisi luullakseni silti olla nimenomaan tapettimusiikkia, kuten Reima sanoi. Verkossa musiikin voisi toteuttaa samantyylisenä "orgaanisena" kokonaisuutena kuin elokuvassa. Selkeästi erottuvia biisejä tai voimakkaita rytmejä pitäisi välttää, sillä se rikkoo lukurytmin. Musiikin pitäisi olla melko pitkinä looppeina, jotka muuttuisivat aina tiettyjen sivunvaihtojen yhteydessä. Sellainen midi-looppimusiikki mitä peleissä ja joillakin nettisivuilla aikoinaan tapasi on hyperärsyttävää toistoa.
Tästä vielä:
"Onko verkkosarjakuvan käsittelyn yhteyksissä noussut esiin musiikin yhdistäminen sarjakuvaan?"
Jatkuvasti, ja useimmiten mennään metsään siitä mistä aita on matalin.
Tuleeko mieleen esimerkiksi nettisivuja, joita voisin tsekata. Virheistä oppii - toisten varsinkin. Tarkoitin kuitenkin, onko aiheesta kirjoitettu "syväanalyyseja".
-
Reima:
Toisen musiikkivalinta koetaan helposti tuputukseksi.
En menisi noin herkästi teilaamaan musiikin ja sarjakuvan yhdistämistä, tässä pari vasta-argumenttia:
Ensinnäkin: kaikki tekijän tekemät valinnat ovat joka tapauksessa lukijan kritiikin kohteina. Voihan vaikkapa värityksen käyttöä kyseenalaistaa sillä, etteivät kaikki lukijat juuri tekijän valitsemasta värityksestä pidä.
Juu, näitä kyseenalaistettavia asioita on minusta normisarjakuvassakin jo ihan tarpeeksi ilman muzakia. Mutta sitä en epäile etteikö se olisi tulevaisuus. Hyviä piirtäjäkertojasäveltäjiä vaan on aika harvassa.
-
... Hyviä piirtäjäkertojasäveltäjiä vaan on aika harvassa.
Jooh, olisvat kai jotain luonnonoikkuja.
Ja jos jotkut ryhmätyönä tekis tota, yx kertois, toinen kuvittais ja kolmas tekis musiikkia nii ne vois yhtä hyvin perustaa bändin ko sillai varmasti tienais paremmin kun jakaen sarjakuvantekijäpalkkioo kolmeen ...
"The Three Amigos..." ? (tais olla elokuva mut ei nekään totta oo...)
-
Toistaiseksi ne ääni-multimediat mitä olen netissä kohdannut, ovat olleet mielestäni varsin kankeaa luettavaa. (Puhumattakaan siitä että homaan olisi yhdistetty vielä animaatiota). Mutta periaatteessa kyllä kokeilemisen arvoista maaperää on tämä musiikin liittäminen.
O.K: "Tosiaan käytännössä nettisarjakuvassa kannattaa ainakin olla musiikit pois -vaihtoehto."
Samaa mieltä. Yksi ratkaisu saattaisi olla, että musiikin voisi latailla jostain sivustolta, ja kuunnella sitä omaan tahtiin tai noudattaa tekijän suosituksia. Mielestäni homma saattaisi toimia hyvin, jos musiikkia käytettäisiin "laajentamaan teemaa", tuomaan lisäulottuvuuksia itse sarjakuvaan, eikä niin, että se olisi kiinteästi sidottu itse tarinankerrontaan. Joka tapauksessa musiikin tulisi olla vapaasti skipattavissa jos ei kiinnosta.
-
Eli otsikolla tarkoitan sarjakuvia, joissa olisi kuvat aivan normaalisti, mutta ei tekstejä lainkaan. Tekstien sijaan kaikki, mitä esimerkiksi henkilöt sanovat, olisi puhuttuna ja tulisi kuvan kanssa samaan aikaan.
Onko tällaisia kokeiluja olemassa? Tietokoneet mahdollistaisivat hyvin kyseisen tyylin. Lisäksi kyseistä tapaa olisi mielenkiintoista nähdä käytettävän nettisarjakuvissa, toisi mukavia etuja verrattuna perinteiseen sarjakuvatyyliin.
-
:P Tulee mieleen jokin köyhä ja ärsyttävä animaatio, jossa hahmojen suut eivät liiku, eivätkä välttämättä hahmot muutoinkaan. Kait esimerkiksi televisiossa ollaan jotain satukirjoja luettu siten, että ruudussa näkyy kirjan kyseisellä sivulla oleva kuva.
En nyt kuitenkaan tuomitse ideaa, mutta sanon vain, että vaatii sitten huolellista ääninäyttelemistä. Jos olen täällä jo kritisoinut sitä, että jossain puhekuplassa oleva tekstisisältö ei tunnu luontuvan hahmon ruumiinkieleen, niin entäs sitten äänensävyt ja painot, tahdit sun muut!? :-\
Onnistuessaan voi toki olla syvällinenkin elämys.
-
Onhan näitä tehty... mutta vierastan kyllä henk. koht. tällaisia. Joko tehdään animaatiota tai sarjakuvaa, mutta... :p
Suurin ongelma on ehkä se, että tällaista "sarjakuvaa" (pikemminkin multimediaa) ei saa lukea omaan tahtiin, vaan on pakko odottaa, että puhe on loppunut, että pääsisi seuraavaan kuvaan. Koska silmällä ei kulu aikaa tekstipaneelien lukemiseen, kuvassa täytyisi kai olla pirusti katseltavaa, jotta sitä jaksaisi kyylätä kunnes jaaritus on loppunut.
-
Musiikin käyttäminen taustalla on mielestäni järkevämpää (tästä on keskusteltu aikaisemminkin). Näitähän kokeiluja on vastikään myös ilmestynyt, joissa on musiikki-CD mukana, mutta musiikin pitäisi tässä tapauksessa olla mielestäni olla huomaamatonta ja instrumentaalista. Kappaleet, joissa on lyriikoita, laulua ja kaikkea ovat huono valinta siinä mielessä, että nämä ovat tietysti piirtäjän omia suosikkikappaleita, ja yksi maailman universaaleista totuuksista on se, että sinun oma musiikkimakusi ei kiinnosta ketään!
-
Joo, ei ole vielä tulossa Viiviä & Wagneria äänikirjoina... mutta onhan noita tehty, Disney-kirjoina esimerkiksi.
-
Joo, ei ole vielä tulossa Viiviä & Wagneria äänikirjoina... mutta onhan noita tehty, Disney-kirjoina esimerkiksi.
Siis legendaariset Disneyn äänikirjat nyt tuskin ovat lähelläkään äänisarjakuvaa. Ne toimivat hyvin myös ilman kirjaa tai kirja toimii ilman ääntä. Sarjakuva ehkä vaatisi lukemista ja katsomista samaan aikaan enemmän, kuin nuo lasten sadut.
-
Eli otsikolla tarkoitan sarjakuvia, joissa olisi kuvat aivan normaalisti, mutta ei tekstejä lainkaan. Tekstien sijaan kaikki, mitä esimerkiksi henkilöt sanovat, olisi puhuttuna ja tulisi kuvan kanssa samaan aikaan.
Onko tällaisia kokeiluja olemassa?
Muistelen nähneeni lukuisia, ehkä jopa kymmeniä teoksia joissa on esitetty liikkumatonta (tai varovaisesti kameralla hitaasti panoroitua) kuvitusta, samalla kun sadunkertoja selosti tarinaa äänellään taustalla. Anglia TV:n legendaarinen Kaislikossa Suhisee heti ensimmäisenä esimerkkinä.
Mutta niitä ei tietysti kutsutakaan äänisarjakuviksi, vaan TV-animaatioiksi. Tällä tiellä joudumme taas määritelmien suohon.
-
En tiedä mitä aiemmin on keskusteltu (laiska), mutta tällaisia erilaisia kokeiluja olisi kyllä kiva nähdä. Sarjakuvakaan ei mielestäni oikein suoraan sellaisena nettiin siirry. Ainakin lapsilla (lukutaidottomat) äänisarjakuvat toimisivat hyvin. (Ja vähän helpompi toteuttaa kuin animaatiot.)
Suurin ongelma on ehkä se, että tällaista "sarjakuvaa" (pikemminkin multimediaa) ei saa lukea omaan tahtiin, vaan on pakko odottaa, että puhe on loppunut, että pääsisi seuraavaan kuvaan.
Äänihän voisi, vaikka tulla vasta henkilöä klikkaamalla/siirtämällä hiiri kuvan päälle? (Tarviiko niiden puolta tuntia mölöttää.) Ihan mielenkiintoinen voisi myös olla, jos sarjakuvalla olisi taustana kohtaukseen sopiva äänimaisema. (sateenropina, liikenteenmelu...tällaisia varmaan löytyy?) Entä voisiko puhutut repliikit ja puhekuplat keskustella keskenään??
Sinänsä hassua: tuntuu ettei äänisarjakuvaa jaksaisi kuunnella, kuitenkin Lasse Pöystin iltasadut, telkkarin lastensadut kuvilla höystettynä hypnoottista. Kyllä hyvää lukijaa on mukava kuunnella. Ylellisyyttähän se on, kun joutuu vaan istumaan paikallaan eikä voi hötkyillä.
-
Kuten aiemmat keskustelijat totesivat, onhan näitä. Varsinkin rompuissa näki virityksiä, joissa puhekuplat oli MYÖS luettu valmiiksi kuunneltavaksi. Eli ei tartte vaivautua lukemaan. Sama systeemi kuin jossain seikkailupeleissä.
Teoreettiselta kannalta ongelma on siinä, että ääni etenee lineaarisesti ja kestää jonkin aikaa. Sarjakuva taas on epälineaarista, ja sen "kohtien kesto" ja järjestys riippuu täysin lukijasta. Esim. pelkkä tekstikin on enemmän peräkkäin seurattavaa kuin sarjakuva. Ääni (ja animaatio) siis pakottaa katselun/lukemisen tiettyyn muottiin, jolloin elämys (media) ei enää ole sarjakuvaa. Yksi sarjakuvan olennaisimmista piirteistä on lukijan täydellinen kontrolli tarinan eteenpäin viemiseen ja tahtiin. Siksi sarjakuva on sellaista kuin on, viehättävää omalla tavallaan.
Minustakin musiikkitapeetti on paras äänivaihtoehto sarjakuvaan. Elokuvassahan ääni virittää usein tunnelmaan, mutta sarjakuvassa sitäkään keinoa on hankala käyttää, paitsi jos koko sarjakuva on samaa tunnelmaa.
Jotkut tykkäävät kuunnella lukiessaan lempimusiikkiaan. Kannattaakin siis kysyä, millainen äänitausta voi kilpailla menestyksekkäästi lukijan lempimusiikin kanssa?!
-
Corto Maltesen Tango -teoksen mukana seurannut levy kyllä toimii erittäin hienosti. Se on puhdasverinen sarjakuvasoundtrack. Varsinkin jos jaksaa naatiskella albumista rauhallisesti ja kunnolla.
Voi itku ja katku, ihan muuten vaan tässä sanoakseni, että Hugo Prattin piti kuolla ennen kuin ehti tehdä yhteistyötä Neil Gaimanin kanssa. Hankin viimein "Endless Nightsin" ja sanoa täytyy, että ei ole Manara ollenkaan sama asia... kun ajattelee, mitä Pratt olisi saanut irti Gaimaanin tekstistä...
-
Näitähän kokeiluja on vastikään myös ilmestynyt, joissa on musiikki-CD mukana
*idea* :o
Olisikohan vastaavantyyliselle omakustanteelle kysyntää :D Taustalle kun vielä väsäisi synkän maalailevaa ambienttia...
Vielä kun osaisi :-\
-
Olisikohan vastaavantyyliselle omakustanteelle kysyntää :D Taustalle kun vielä väsäisi synkän maalailevaa ambienttia...
Höm... Lukekaa välillä etusivuakin:
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=340 (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=340) ;D
Timo
-
Muistan joskus nähneeni tai kuuleeni sarjakuvan puhuttuna ja mielestäni se oli järkyttävää. Koko, kuva ja teksti yhtälö katoaa ja siirryttään johonkin muuhun kuin sarjakuvaan. Lisämausteena musiikki kyllä mielestäni sopii...kuuntelen aina musiikkia lukiessani sarjakuvaa.
Mutta ehkä tällöinkään kyseessä ei ole enään perinteinen sarjakuva....vaan jonkun tyylinen alalaji?
Aika suhteellista ja kyseenalaista, että kuinka tarkkoja ollaan.
Mutta kyllä ollaan silloin vanhasta ideasta ainakin poikettu...vaikka ainahan pitäisi olla avoin uusille ideoille.
-
Amazing Spider-Man: A Rockomic!-lp 70-luvun alusta on eräänlainen oman aikansa multimediapaketti. Tarina käydään läpi levyn sisäkansilla simppelinä kuvasarjana ilman tekstiä, mutta varsinaisesti se on kuunneltavissa levyltä. Levylle on myös väliin ympätty ”The Webspinnersin” – aika kammottavia - musiikkiesityksiä. Alun perin pakettiin on kai kuulunut julistekin. Parasta levyssä on John Romitan piirtämät kannet ja sisäkannen ”sarjakuva.”
Rocketeer-elokuvasta tehdyn sarjakuvasovituksen mukana oli myös kasetti, missä tarina on näytellyssä muodossa. Sarjakuvakin on kolmiulotteinen ja Neal Adamsin piirtämä – ”In 3-D art and 3-D audio.” En kyllä ole vertaillut kuinka hyvin kasetti esim. dialogin puolesta on synkassa sarjakuvan kanssa.
-
Työpöydälläni seikkailee vinyylilevy "A story of Dracula, the Wolfman and Frankenstein". Power Records BR - 508, 1975. "Especially designed to co-ordinate sight and sound, this book and record set is a valuable and entertaining learning aid. This educationally valuable multi-sensory reading concept is approved by reading specialists. Everyone becomes totally involved reading the words in the book as they hear them spoken on the record. The dramatic performances enlivened with sound effects and music create thrills and exitement."
Taidatkos paremmin sanoa? LPn kotelossa on todellakin mukana 16-sivuinen sarjakuva, ilmeisesti Neal Adamsin piirtämä, tyylikäs mutta veretön.
Viivi ja Wagner -strippejä voi kuunnella livenä ensi viikon torstaista alkaen Kemin taidemuseossa ja myöhemmin kesällä Kemin makasiineilla.
-
olla huomaamatonta ja instrumentaalista. Kappaleet, joissa on lyriikoita, laulua ja kaikkea ovat huono valinta siinä mielessä, että nämä ovat tietysti piirtäjän omia suosikkikappaleita, ja yksi maailman universaaleista totuuksista on se, että sinun oma musiikkimakusi ei kiinnosta ketään!
Mitenköhän instrumentaalikappaleet tässä suhteessa eroavat lauletuista? Isompi ongelma kaiketi on yritettäessä lukea ja kuunnella kieltä yhtä aikaa, aiheuttaako se sekaannusta.
Mutta noin yleensä, kenenkään taiteilijan musiikkimaku ei varmaan moniakaan kiinnosta, mutta jos se on tarpeeksi laaja, taitelija voi varmaan osata luoda teokseen sopivan ääniraidan. Minä nyt ainakaan koskaan tangoa kuuntele noin muuten, mutta Prattin sarjakuvaan se sopi oivallisesti. Sama tietenkin pätee jazziin.
-
Toi Tango on sillä tavalla mielenkiintoinen, että Cesar Stroscio ja Trio Esquina itse halusivat tehdä kunniaa Pratin työlle. Toteutus on todella fantastinen ja instrumentaali tango levynä erittäin tasokas. Älkää myöskään unohtako kotimaista Liken 1993 kustantamaa Tommi Hännisen Konrad Orbiter albumia, johon soundtrackin teki Insult that made man out of mac (tai pelkkä Insult, riippuu tilanteesta).
Kalle