Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Manga ja anime => : Conan 26.12.2004 klo 08:22:43
-
Kuinka moni lukee mangaa?Must sitä sais tuoda enemmän tänne Suomeen :(
Hmm,tiedättekö mitään paikkaa mistä tilata enkunkielisiä sarjiksia??
EDIT: Muutin otsikon. Tätä ketjua on turha kasvattaa viesteillä "Mä luen mangaa" ja "Mä luen dragonballii"
- Joe -
-
Ei paljon suurisilmät ja pikkunenät kiinnosta. Katotaan nyt, kestääkö mangabuumi Suomessa yli vuoden.
-
No minä luen, sen on varmaan kansa huomannutkin... Jos tarkotat, että mistä voi tilata mangaa, niin ainakin Akateemisen kirjakaupan nettisivuilta voi jotain löytää, ihan edulliset postikulut... sitten Fantasialinnan, Fantasiapelien ja Kukunorin nhettisivuilta ´löytyy kans. Kannattaa vertailla hintoja, niissä on paikoitellen melko isot erot, samoin kuin tarjonnassa.
-
Itse luen, mutten niin kauhian aktiivisesti.
Suomen manga tarjonta on niin aneemista, ettei sitä pahemmin viitti seurata.
Detective Conan saattaa muodostua hyväksi sarjaksi, Ranmaa ei ole jaksanut lukea ja DB on luopunut kaikesta siitä, mikä oli niin hienoa sarjan alkuaikoina.
On se surku kun kaikki ne sarjat, joita todellakin jaksaisin lukea, ovat pysyneet poissa kauppojen hyllyiltä.
Edes Battle Royalea ei kaupata kiskalla, vaikka alkp. leffa on ollut alekopissa jo pitkään :'(
-
Ei paljon suurisilmät ja pikkunenät kiinnosta. Katotaan nyt, kestääkö mangabuumi Suomessa yli vuoden.
:-\ Jos sitä lähtisi ulos juoksentelemaan huutaen, että "ei kiinnosta eurooppalainen sarjakuva kun kaikilla on pottunenä eikä amerikkalainen kun niillä kaikilla on trikoot" niin ei sitä taitaisi kukaan ottaa vakavasti.... Vaan ei kaikilla ole trikoita tai pottuneniä ...eikä kaikilla mangahahmoilla isoja silmiä tai pientä nenää. No, mutta en halua riidellä, piti vain sanoa.... eihän kaikesta toki tarvitse pitää.
Minä luen mangaa, ja kaikkea muutakin. (Toisivat Nausikaän Suomeen! Yksi parhaista mangoista ja sarjakuvista yleensä. 8))
Eiköhän Fantasiapeleillä ja Fennicalla ole suurin valikoima, Akateemisen kautta voi käsittääkseni tilata aika lailla kaikkea jos vain pystyy antamaan tiedot kirjasta. Japaninkielisiä ei kait.... muistelisin.
-
Manga jäänyt itselleni kovin vieraaksi. En oikein ole pitänyt kyseisestä tvasta piirtää. Jokin vierastuttaa...sekavan näköistä...
-
Ei paljon suurisilmät ja pikkunenät kiinnosta. Katotaan nyt, kestääkö mangabuumi Suomessa yli vuoden.
:-\ Jos sitä lähtisi ulos juoksentelemaan huutaen, että "ei kiinnosta eurooppalainen sarjakuva kun kaikilla on pottunenä eikä amerikkalainen kun niillä kaikilla on trikoot" niin ei sitä taitaisi kukaan ottaa vakavasti.... Vaan ei kaikilla ole trikoita tai pottuneniä ...eikä kaikilla mangahahmoilla isoja silmiä tai pientä nenää. No, mutta en halua riidellä, piti vain sanoa.... eihän kaikesta toki tarvitse pitää.
Aura, Aura, en tahdo sinua enkä muitakaan vakavamielissään mangaan suhtautuvia loukata, minua ei vaan juuri tuo perustylsästi rustattu kioskimanga (Ranmat, DragonBallit, Conanit) juuri liikuta. Sitten taas Adolf ja Eagle toimivat mielestäni erittäinkin hyvin. Mutta kohta on tämäkin maa lastattu täyteen mangaa ja kaikki pienlehteilijät piirtävät mangatyylillä (niinku ennenvanhaan kaikki piirsivät Barksin ja sittemmin Franquinin tyylillä...) ja se rupee ahistaan. Manga on tämän päivän Masters of the teenage mutant ninja Transformers.
-
Olen porttiteorian vankkumaton kannattaja. Tänään Aku/sukkahousumiehet/manga. Huomenna Maus. Mutta suurin yleisö on tietty stripeillä. Stripit opettaa. Sarjakuvan lukijaksi ja tekijäksi. Sanotaan että sarjakuva on helppoa lähestyä. Tietty Hesarilla on enemmän lukijoita kuin gallerioissa kävijöitä. Mutta myös sarjakuvan kielioppi on huomaamatta hallussa. Ja sitä kautta paljon muutakin kuvienluentaa.
Mä tykkään Lone Wolf and Cubista ja niist mitä jo mainitsin siellä yhdessä toisessa ketjussa. Ylipäätään pidän sarjakuvista joissa ei tapahdu paljon mitään. Olisipa elämäkin sellaista.
-
En lue mangaa - tällä hetkellä. Ajauduin hedelmättömään ja äärimmäisen kiehtovaan keskusteluun siitä, oliko Macross ensimmäinen TV-anime, joka sisälsi kolmiodraaman. Jos en muuta keksi, huitaisen opponenttiani Candy Candyllä.
Jatkakaa.
-
Niin, enhän minäkään TÄYSIN mangaton ihminen ole enkä sitä sarjakuvataidemuotona tyrmää. Taannoinen Hiroshima-juitsualppari oli oikein mielenkiintoinen. Ja...ja...ja...noh, ei vaan tule muita nyt mieleen. Jotenkin kovin vaan on kylymäksi jättänyt...eivätkä pirulaiset jää edes mieleen kun on kerran lukenut!
-
Olen porttiteorian vankkumaton kannattaja. Tänään Aku/sukkahousumiehet/manga. Huomenna Maus.
Toimi mun kohdallani: Aku Ankka -> sukkahousumiehet -> Maus.
Luen yhä Dragonballia, kun sen kerran aloitin. Käy viihteeksi. Muutkin kioskilta löytyvät mangapokkarit lienevät sujuvaa hömppää, mutta yksi kuussa sitä lajia riittää kyllä mulle.
Akirat on hyllyssä ja Hiroshiman poika, siitä tykkäsin tosi paljon. Vakavampaa mangaa kun vaan saataisiin lisää suomeksi, ei oikein riitä intoa metsästellä englanninkielisiä.
-
"Mangaa piirtävät infantiilit ja lukevat pedofiilit."
Näin jämäkän kommentin oli joku jättänyt Turussa CCC:n vieraskirjaan. Sarjakuvabaarissa on jokin finnmanga-henkinen näyttely, jonka tarpeellisuudesta en minäkään kyllä täysin vakuuttunut.
Mangaa on tullut luettua melko vähän, mutta onhan se muinainen Hiroshiman poika tosiaan aika kova...ja jotkut samurai-jutut, niin kuin Lone Wolf pentuineen.
-
Mainiota! Tämä tietää sitä, että päätin juuri kaksinkertaistaa ponnisteluni alan lähetyssaarnaamisen alalla.
-
Olen porttiteorian vankkumaton kannattaja. Tänään Aku/sukkahousumiehet/manga. Huomenna Maus.
Tai Nausicaa. ;) ...joka minun kirjoissani oli yhtä päätäkivistävän rankka ja ajatuksiaherättävä kuin Maus. (Tosin Maus oli ehkä kokonaisuutena hieman ehyempi.)
-
Tai Yokohama Kaidashi Kikou. Tai Aruku hito. Tai 20th Century Boys. Tai Galaxy Express 999. Tai Phoenix, uskaltaako tätä enää mainitakaan infantiileille pedofiileille.
Mutta mikä sarjakuva suomalaisella kielialueella yleensä myy mitenkään. Se ikuinen kysymys.
-
Kuinka moni lukee mangaa?
Minä en lue. Paitsi Sexy Losersia ja Rapid Monkeysiä, mutta en nyt semmoista varsinaista anime/manga/hentaita eli Digi-Pokémonia. En edes tunne termejä! Lonkeropornoa? Mikä se Ctulhu on? Metallican instrumentaalibiisinä minä sen tunnen; Call of the -edessä.
-
Luen mangaa. Suosikkeja ei tulla koskaan julkaisemaan suomeksi, hyvä jos edes englanniksi. Eivätkä tosiaankaan ole mitään taidesarjakuvaa. Niin että.
Mutta kyllähän sitä Gravitationia ja Inu-Yashaakin mieluummin lukee kuin turpaansa ottaa.
(Edit: ...tosin jos Jin Ping Mei on korkeakulttuuria, niin tekisi mieli sanoa, että Mizukami Shinin sarjissovitukset ovat sitä myös. No, joo.)
-
En ymmärrä miksi jotkut lukevat mangaa.
Kyllähän ne lapsista voi olla hauskoja, kun lapsilla ei ole niin väliä onko jutussa päätä taikka häntää, pääasia että tapahtuu ja hahmot on hauskan näköisiä. Ja saatavissa pehmoleluina lähimmästä supermarketista.
Aikuisten pitäisi kyllä hankkia parempaa luettavaa, ei nyt välttämättä Hesaria, vaikka sieltäkin niitä vinkkejä lukemisen arvoisista sarjakuvista ja kirjoista voi löytää. Turha tuhlata aikaa johonkin liukuhihnatuotettuun mangaan kun samalla rahalla saa aitoakin vohvelia.
-
Toden totta, viimeksi kun kävin katsomassa Kitymarketista olisiko heillä Alpha tai Kokone-plushdollia, Kenshin-figuuria, tai Crayon Shin-Chan -pierutyynyä, niin sain kuulla että eipä ole, menivät kuin kuumille kiville viime viikolla. Oli tarjolla vain Hulkkeja ja Hämähäkkimiehiä action figuureina. Pitänee tässä siirtyä hyvässä järjestyksessä angloamerikkalaisen keski-ikäisten setien harrastaman taidesarjakuvan ystäväksi, kun muu ei auta. Harmi.
-
En ymmärrä miksi jotkut lukevat mangaa. ... Aikuisten pitäisi kyllä hankkia parempaa luettavaa ...
Hmm. Jos noin saa sanoa, niin saanko minäkin sanoa että mielestäni ihmisten pitäisi lukea Dostojevskiä, kun alkaa tehdä pornoa mieli?
Pahoittelen kärjistystä. Mutta tuskinpa ainakaan itse lukisin enemmän taidesarjakuvia, jos kieltäisin itseäni lukemasta mangahömppää. Saattaisi vain jäädä se satunnainen kotimainen taidesarjakuvakin ostamatta, koska kohta en ehkä mieltäisi itseäni sarjakuvan harrastajaksi enää ollenkaan.
-
Kerronpa anekdootin. Tämä on tositapaus.
Oulun Yliopistolla oli eräänä syksynä kerhojen esittäytymistilaisuus. Eräs herrashenkilö kulki kerhojen tiskiltä toiselle. Hän suuntasi ensimmäiseksi roolipelaajien pöytään ja aloitti sananvaihdon tokaisemalla:
- Minä en ymmärrä roolipelejä.
Roolipeliyhdistyksen edustaja vastasi ystävällisesti:
- Kaikkien ei tarvitsekaan.
Herra jatkoi matkaansa ja sai tiellään vastaansa anime- ja mangakerhon. Hän yhytti kerhon puheenjohtajan ja loihe lausumaan:
- Minä en ymmärrä mangaa.
Anime- ja mangayhdistyksen vastaava oli nopeasti juonessa mukana ja selitti avuliaasti:
- Valitettavasti manga ei ole kaikkia varten.
Tässä vaiheessa herran ymmärtämättömyys kaikkea maan ja taivaan alla olevaa kummallista kohtaan alkoi jo herättää siinä määrin ympäristön huomiota, että hänen otteitaan seurasi runsaslukuinen tarkkailiajoukko, kun herra etsiytyi science fiction -kerhon pakeille ja lausui, aivan oikein:
- Minä en ymmärrä scifiä.
Yleisenä johtopäätöksenä kyseisen vieraan edesottamuksista todettiin, että kyseessä oli uskomaton tyyppi.
Tarinassa ei ole opetusta.
-
Kuinka moni lukee mangaa?Must sitä sais tuoda enemmän tänne Suomeen :(
Minä luen. Myönnän. Myös "hömppämangaa" vaikka nykyään vähemmän. Silloin kuin manga oli minulle uusi juttu (muutama vuosi sitten) kaikki kelpasi. Nykyään on tullut kriittisemmäksi ja tämän vuoden ostoslistalla on ollut mangan osalta lähinnä Tezukan Phoenixia.
Turha kai sanoa mangan vastustajille että japanilaisessa sarjakuvassa on muutakin kuin hömppämangaa yllinkyllin. Jos jotakin vihaa niin tuskin päätä saa kääntymään. Jos nyt vihatussa jutussa on pari juttua joista pitää niin ovat yleensä vain "poikkeuksen vahvistavia sääntöjä." Minusta vain jonkin sarjakuvan lajin, maan, tyylin, genren jne vihaaminen rajoittaa aivan helkutisti. Pahimmillaan tämä on johtanut esim. siihen että jollekin on suositeltu jotain oikeasti merkittävää tarinaa mutta hän on jättänyt sen väliin koska "hän ei pidä supersankarisarjakuvista."
Kyllähän nykyisessä manga innostuksessa on paljon sairaitakin piirteitä mutta ei sen takia kannata minusta suhtautua rasistisesti tietyn erittäin sarjakuvarikkaan maan sarjakuvaan.
Kai se miksi itse en pidä mangan yleistämisestä kaupalliseksiliukuhihnahömppämangaksi on se silloin tuomitaan kaikki manga. Viimeksi tarinansa puolesta kolahtaneita juttuna on Haibane Renmei (anime) ja kyllä minua hieman loukkaa jos kaikki anime tuomitaan ennalta esim. Suomessa esitettävän animen takia kaupallisiksi lapsille suunnatuiksi lelumainoksiksi.
Ai niin... tuohon mangaa saisi tuoda lisää Suomeen sanoisin sen että itse epäilisin nimikkäin määrän olevan jo sen verran suuri ettei uusille (siis niiden lisäksi mitä nyt on jo tuloillaan) vastaaville sarjoille välttämättä löydy enää hirveästi markkinoita. Ei ainakaan samanlaisia mitä ensimmäisillä yrittäjillä on ollut. Ainakin jonkinlaista kyllästymistä on ollut havaittavissa niissä hieman vanhemmissa sarjakuvan ystävissä jotka tutustuivat mangaan vasta nyt kuluneen vuoden sisällä.
-
Pahoittelen kärjistystä. Mutta tuskinpa ainakaan itse lukisin enemmän taidesarjakuvia, jos kieltäisin itseäni lukemasta mangahömppää. Saattaisi vain jäädä se satunnainen kotimainen taidesarjakuvakin ostamatta, koska kohta en ehkä mieltäisi itseäni sarjakuvan harrastajaksi enää ollenkaan.
Eiköhän jokainen saa lukea mitä mielii. Ongelmani (monen) mangan suhteen lienee se etten osaa suhteuttaa niitä oikein, yritän etsiä jotain totutun ja tutun kertomakirjallisuuden piirteitä mutta ne ovatkin jotain paljon ameebamaisempia. Mikä ei tarkoita että ne olisivat erityisen haastavia, vaan että... ne eivät ole, pyörivät vain omissa ympyröissään loputtoman tuntuisesti pääsemättä mihinkään. Ja nimenomaan pyörivät, toistavat, kertaavat. Kuin kerrottaisiin sama kehno vitsi sata kertaa. Mikä itse asiassa kuulostaa nyt aika hyvältä korvissani (minä niin pidän noista modernisteista), joten ehkei se olekaan noin. Ehkä se on vaan se saippuahömppäscifi mitä niissä kaikissa tuntuu olevan.
Sitä kehuttua Nausicaata yritin joskus lukea kun Miyazakin elokuvatkin ovat niin maanmainioita, mutta sarjakuvaa oli aika vaikea seurata. Manga-kerronta on kovin elliptistä, siis pätkii ihan pirusti.
Pornon korvikkeeksi suosittelen lyhytjänteisempää Tsehovia. Dostojevski korvaisi paremminkin jonkun tantra-pornon.
-
Suurin osa suomeksi/englanniksi käännetystä mangasta on suunnattu lapsille/teineille, joten en sinänsä yhtään ihmettele, että Kvaakin "älymystö" ei siitä tykkää. Kyllä Japanissakin jotain Nurse Angel Ririkaa lukevaa aikuista pidetään varmaan aika lapsellisena, mutta faktaa on, että aikuisiakin joskus lapsettaa. Munkin iskä aina kokosi jouluisin mun lahjaksi saamat tekniikkaleegot, vaikka kuinka yritin tunkea väliin.
No joo, mangaa olen lukenut viimeiset kymmenen vuotta, ja aina siitä löytyy joku uusi genre, josta jaksaa innostua. Viime aikoina ovat kolahtaneet realistisemmat mangat, kuten nuoren nyrkkeilijän edesottamuksia kuvaava Hajime no Ippo ja nuoren näyttelijittären vastoinkäymisistä kertova Glass Mask. Myös baletin maailmaan sijoittuva The Swan vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutten ole vielä ehtinyt ostamaan.
-
Sitä kehuttua Nausicaata yritin joskus lukea kun Miyazakin elokuvatkin ovat niin maanmainioita, mutta sarjakuvaa oli aika vaikea seurata. Manga-kerronta on kovin elliptistä, siis pätkii ihan pirusti.
Yrittäessäni Nausicaäta eka kerran vuosia sitten en tajunnut siitä juuri mitään. Myöhemmin ei ole ollut samaa ongelmaa. En tiedä mitä siinä välissä tapahtui. Ehkä folkloren ym. lukeminen tutustutti muihin kuin eurooppalaiseen tapaan kertoa tarinoita. Tai sitten muutuin vain viisaammaksi. Tai tyhmemmäksi. Itse asiassa paljonkin tyhmemmäksi...
Pornon korvikkeeksi suosittelen lyhytjänteisempää Tsehovia. Dostojevski korvaisi paremminkin jonkun tantra-pornon.
Omituista, minusta Dostojevski on nopeaa luettavaa. Silloin milloin sen lukeminen ei ole kuin raahais tiilisäkkiä perässään.
-
Viime aikoina ovat kolahtaneet realistisemmat mangat, kuten nuoren nyrkkeilijän edesottamuksia kuvaava Hajime no Ippo ja nuoren näyttelijittären vastoinkäymisistä kertova Glass Mask. Myös baletin maailmaan sijoittuva The Swan vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutten ole vielä ehtinyt ostamaan.
Nojuu, aiheet kuulostaa vähän aidommilta kuin monet muut. Googlasin noita, aika paljon niitä on netissä näköjään. En kyllä erityisemmin tykännyt kummankaan piirrosjäljestä, tuon Glass Maskin sivuista oli lisäksi vaikea saada mitään tolkkua vaikka ihan oikein luin väärinpäin, japanilaisessa kerronnassa tuntuu olevan jotenkin omituisen summittainen ote ihan perusasioihin?
Tiedä häntä, pääni ei jotenkin vain taivu mangaan, parhaani olen yrittänyt mutta ei ole auennut ainakaan nykyiseen antiin.
(Connard le?) Canardille lisäisin viel että kulttuurissa sikäli kun sitä voi niputtaa ei ole korkeuseroja, on vain erilaisia juttuja (jotka voivat olla huonoja tai hyviä, se on sitten mielipidekysymys mistä tykkää, ja minä en nyt pidä liukuhihnamangasta tai huonosta scifistä - paitsi jostain huonosta scifistä pidän, mutta en liukuhihnamangascifistä). Asioihin suhtautuminen sen perusteella miten luulee muiden niihin suhtautuvan on jotenkin perustavalla tavalla väärin ja rajoittaa lähinnä vain sinua itseäsi. Heti huomenna oopperaan! Jääkiekkomatsiin! Taidenäyttelyyn! Ja snackarin kautta kotiin.
-
Aura, Aura, en tahdo sinua enkä muitakaan vakavamielissään mangaan suhtautuvia loukata, minua ei vaan juuri tuo perustylsästi rustattu kioskimanga (Ranmat, DragonBallit, Conanit) juuri liikuta. Sitten taas Adolf ja Eagle toimivat mielestäni erittäinkin hyvin. Mutta kohta on tämäkin maa lastattu täyteen mangaa ja kaikki pienlehteilijät piirtävät mangatyylillä (niinku ennenvanhaan kaikki piirsivät Barksin ja sittemmin Franquinin tyylillä...) ja se rupee ahistaan. Manga on tämän päivän Masters of the teenage mutant ninja Transformers.
Ei ongelmaa, tuota manga vs. kaikki muu sarjakuva -hommaa vaan kuulee välillä liiaksi asti... ;) Siksi oli pakko sanoa jotain. (Nyt joku ajattelee että "siellä se Aura taas valittaa...") En myöskään myönnä suhtautuvani mangaan kuolemanvakavasti.
Tulee sitä manga-kritiikkiä tältäkin suunnalta jos on tarvis, ehkä enempi sarjakohtaisesti kuin mangasta yleensä. Kahta eri piirtäjää tai sarjakuvaa kun on usein huono vertailla, oli kyse sitten mangasta tai muusta. (Esim Nausikaä ja Dragon Ball. Molemmat ovat mangaa. Ehkä hieman ääripäästä kumpikin mutta silti...)
En sentään ole ainoita, joille kelpaa sekä kevyempi luettava että Maus? Myönnän myös lukevani joskus jotain höhlää kertakäyttösarjaakin jos se vain muuten on mieleen. Ei kaikkea onneksi aina tarvitse ottaa niin vakavasti. :P En tosin osta noita höhliä kertaköyttösarjakuvia mielelläni, ainakaan kovin suuria määriä. Tuntui mukavammalta kuluttaa rahat Nausikaähan. (Uusi painos! Nyt piirrosjäljestäkin saa selvää! Jeeeee!)
Japanin lukutottumuskista en voi sanoa tietäväni paljoa, mutta monella ns teinisarjalla tuntuu olevan myös aikuisia faneja. Ja joskus vaikuttaa siltä, kuin lukijat löytäisivät sarjakuvan eikä päinvastoin.
-
Nojuu, aiheet kuulostaa vähän aidommilta kuin monet muut. Googlasin noita, aika paljon niitä on netissä näköjään. En kyllä erityisemmin tykännyt kummankaan piirrosjäljestä, tuon Glass Maskin sivuista oli lisäksi vaikea saada mitään tolkkua vaikka ihan oikein luin väärinpäin, japanilaisessa kerronnassa tuntuu olevan jotenkin omituisen summittainen ote ihan perusasioihin?
Perusasiat ja perusasiat... sellaiset tuppaavat monesti vaihtelemaan kulttuurista toiseen. Japanissa tytöille suunnatut sarjakuvat, joita tuo Glass Mask juuri edustaa, ovat kieltämättä yleensä hiukan sekavia kuvakerronnaltaan; se ilmeisesti ikään kuin kuvastaa päähenkilöiden tunteiden pyörteitä. Glass Mask on omasta mielestäni vielä siitä helppolukuisemmasta päästä... lienee tottumuskysymys.
Mutta jos manga yksinkertaisesti vain tökkii, niin anna tökkiä vaan; kyllä maailmassa hyvää taidetta aina sen verran riittää, että ilman mangaakin voi elää. Se nyt on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa.
-
Japanilaisessa kertomakirjallisuudessa on omat perinteiset konventionsa. Monesti kertomus alkaa "ei mistään" ja päättyy "ei minnekään". Sen sijaan että esitettäisiin suuri maailmoja järisyttävä draama, tallennetaan pala elämää, ihmisiä, ajatuksia ja tunteita. Suurin kriisi, mikä monikymmenosaisessa romaanisarjassa voi esiintyä, on se kuinka henkilöiden välinen tasapaino ja harmonia järkkyy. Länsimainen kirjallisuudentutkimus kutsuu näitä teoksia "juonettomiksi", mikä minusta on vitsi. Sovitaan sitten länsimaisen kirjallisuudentutkijan mieliksi, että itse elämä on juonetonta, vailla päämäärää ja tarkoitusta. Minä-muotoinen kerronta on länsimaiseen kirjallisuuteen verrattuna yliedustettuna.
Kaikki tämä tulee parhaimmassa tapauksessa hienosti esiin niin elokuvissa (Ozu) kuin mangassa (Ashinano, Taniguchi, Azuma) ja myös animessa (To Heart, Umi ga kikoeru, Sentimental Journey, Kita he, jne jne.) On piristävää että Aristoteleen runousoppi ei ole ainoa tapa rakentaa tarina, vaikka niin meidän päähämme on 2500 vuotta propagandistisesti paukutettu ja korvaamme huudettu. (Huomautus: Aristoteles on kirjoittanut paljon roskaa.)
Itseään toistava huumori puolestaan on tullut tutuksi jo kauan sitten Ahmed Ahneesta. Minusta se on upein koskaan tehty eurooppalainen sarjakuva, joten en kai sitten vain osaa ajatella kuten ehkä "pitäisi".
Yhtenä päivänä pidin hauskaa lukemalla kuinka monta eri kertaa ja kuinka monella eri tavalla kapteeni Harlockin kumppani Tochiro on kuollut eri tarinoissa. Hän on päättänyt päivänsä aina silloin kun se kulloiseenkin tarinaan parhaiten sopii.
http://www.cornponeflicks.org/harlock/continuity.html#INDEX
Ja miksi ei sopisi. Onhan Roope Ankkakin periaatteessa vielä tänäkin päivänä luolassa Tyhjälän vieressä odottamassa kuinka leikkijuna tuo hänen rahojaan ilmoille. Asialla on merkitystä vain niille, jotka vaativat että yhdellä hahmolla voi yhdessä universumissa olla vain yhdenlainen kohtalo. En tiedä, miksi niin pitäisi olla. "Uskottavuuden" takiako? Kyllä Tochiro noissa elokuvissa on erittäinkin uskottava, yksi elokuva kerrallaan. (Huomautus: Matsumoto on piirtänyt paljon roskaa.)
Elliptinen kerronta on vaikuttavimmillaan Takahashin Maison Ikkokussa. Yusaku ja Kyoko kiertelevät toisiaan kuin kissa kuumaa puuroa, ja sama komedia toistuu toistumistaan, mutta tarinansa mittaan he vajoavat aika ajoin niin syvälle ja erilleen toisistaan että kaavan mukainen uusi yhteenliittyminen näyttää aina entistä epätodennäköisemmältä. Tarina on koomista romanttista höttöä, mutta hahmot ovat uskottavia. Yusakun ja Kyokon hahmojen kautta saavutetaan todentuntuisuus, johon Ranmassa ja Urusei Yatsurassa ei päästä, mutta niissä ei siihen ole edes pyritty. (Huomautus: Takahashi on piirtänyt paljon roskaa.)
Hajime no ippo on muuten toisen luokan remake Ashita no Joesta. Kun Ashita no Joe päättyi kuten päättyi (1973), surevat ihmiset kansoittivat Kodanshan kustantamon, jossa järjestettiin päähenkilön muistoksi buddhalaisen papin toimittama sielunmessu.
(Lopullinen huomautus: Dostojevski ja Tsehov ovat kirjoittaneet paljon roskaa.)
-
Japanilaisessa kertomakirjallisuudessa on omat perinteiset konventionsa. Monesti kertomus alkaa "ei mistään" ja päättyy "ei minnekään". Sen sijaan että esitettäisiin suuri maailmoja järisyttävä draama, tallennetaan pala elämää, ihmisiä, ajatuksia ja tunteita.
Onhan meilläkin Kauniit ja rohkeat.
Teoriassa manga kuulostaa aina hyvältä, mutta ei sillä mitään tekoa ole todellisuuden kanssa, sen enempää kuin Ridgellä tai Brookellakaan.
En tiedä, luultavasti olen vain liian paatunut että pystyisin ikinä sisäistämään mikä mangassa jaksaa viehättää. Ei kai kaikkien ole tarkoituskaan. Mielenkiintoinen ilmiö se on, mutta vähän ontto minun näkövinkkelistäni, niin kuin saippuaoopperatkin.
-
Teoriassa manga kuulostaa aina hyvältä, mutta ei sillä mitään tekoa ole todellisuuden kanssa, sen enempää kuin Ridgellä tai Brookellakaan.
Japanissa julkaistaan muun muassa Young Mama -antologiaa, joka on tarkoitettu nuorille/odottaville äideille, ja sisältää äidiksi tulemisesta kertovia mangatarinoita. Lienee melko ainutlaatuista koko maailmassa, ja vaikken ole ko. antologiaa lukenutkaan, voisin helposti kuvitella, ettei se mitään täysin Ridgesta temmattuja tarinoita sisällä.
Myönnettäköön silti, etten muista nyt yhtään äärimmmäisen realistisesti kuvitettua/kerrottua mangaa, jota voisin tässä suositella. Mutten minä lukemiltani sarjakuvilta koskaan mitään hyperrealistisuutta ole vaatinutkaan, miksi olisin? Jäisi nimittäin aika moni hyvä pätkä väliin...
-
Myönnettäköön silti, etten muista nyt yhtään äärimmmäisen realistisesti kuvitettua/kerrottua mangaa, jota voisin tässä suositella.
Enhän minä semmoista realismia kaipaa. Paitsi ehkä hahmojen pitää olla aidon tuntuisia, se usein erottaa kovalevyn palasen kokolihapihvistä.
Nyt riittää tämä manguminen! Töihin.
-
Jos/kun nyt ei oteta huomioon kaikkea sitä piiloanimea, jota muksuna tuli nähtyä televisiosta, niin ensikosketukseni japanilaiseen kertomuskulttuuriin taisi olla Tetsuo-elokuvat 1 ja 2, jotka todella hyödynsivät ei-eurooppalaista rakennetta: Tarina alkoi keskeltä ja eteni joka suuntaan. Turha on kuitenkin väittää, etteikö siinä olisi ollut juonta.
Nykyisin muuallakin ollaan harrastettu enenevissä määrin normaalin aikajanan periaatteen rikkomista. Ääriesimerkkinä Memento-elokuva, jota itse en ole vielä onnistunut näkemään. :'( Lievempinä Pulp Fiction.
Manga ja anime viehättävät minua edelleen eksoottisena uutena tuulahduksena. Avatessaan jonkin länsimaisen albumin tai lehden, sitä aika pian tietää jo, mitä suurin piirtein tuleman pitää. Mangan kanssa näin ei vielä ole.
Ja mangaa tosiaan löytyy laidasta laitaan. Esimerkiksi The Crying Freeman ei juuri erotu Korkeajännitys/Agentti-X9/jne. sarjakuvista. Sitten taas mlietzenin mainitsema päämäärätön jankutus tuo mieleen Suomessa tällä hetkellä tiedostetuimmat tapaukset Dragonball ja Ranma½. Noista etenkin jälkimäisen. Noita lasten sarjakuvia ostan (tosin DB:n ostamisen jo lopetin) lähinnä sen vuoksi, että haluan kantaa korteni kekoon käännösmanga-suosiossa. Enemmän ylpistelen hyllyistäni löytyvistä Akira-albumeista ja Battle Angel Alita, sekä Maison Ikkoku -kirjoista, sekä siitä yhdestä Nausicaasta, jonka olen ehtinyt hankkimaan. Näistä neljästä sarjasta eniten ehkä pidän Alitasta. (Vaikka Maison Ikkokun loppu oli aika herkistävä kokemus.)
Narutoa seuraan animena, mutta kiinnostuksen vuoksi ostin Amazonista (nyt äkkiä muistaakseni) neljä kappaletta kirjojakin. Enempää en ole ostamassa, koska tarinaa ollaan parannettu animeen.
Jossain määrin kiinnostaisi tilata naapurimaahamme kohdistuva kateuteni kohde: ruotsinkielinen Shonen Jump, joka siis on manga-aikakausilehti, hieman Hevy Metalin tyyliin, mutta ilman "aikuis-materiaalia" ja siis manga-tarinapätkillä.
-
Mielenkiintoinen ilmiö se on, mutta vähän ontto minun näkövinkkelistäni, niin kuin saippuaoopperatkin.
Kaikki ei ole kaikkia varten... itse olen löytänyt mangasta (ja gekigasta) suunnattomasti sisältöä ja hengenravintoa... jopa siinä määrin, että jonkun sarjan seuraavan osan löytämistä olen odottanut yhtä kovasti viimeksi silloin, kun 7-10 vuotiaana metsästin kaikki kotikaupungin kirjastot läpi Tinttejä, Asterixeja ja Lucky Lukeja etsien.
No, se siitä.
Omia viimeaikojen mangasuosikkejani:
Erica Sakurazawa: Angel ja Angel Nest (http://www.tokyopop.com/dbpage.php?page=product&productid=1656) - Shoujo -mangaa, korkeintaan 2-3 episodia jatkuvia toisistaan erillisiä ihmissuhdetarinoita, joiden yhdistävä tekijä on se, että kaikissa esiintyy gini-lime shoteista pitävä mykkä enkeli, joka ilmestyy henkilöille, jotka ovat alamaissa ja lähes itsemurhan partaalla. Kaunis, pelkistetty piirrostyyli teki erityisesti vaikutuksen.
Rumiko Takahashin Maison Ikkokuun (http://www.csua.berkeley.edu/~leon/mi/) pääsin viimein tutustumaan, kiitos Rovaniemen kaupunginkirjaston, joka tätäkin mangaa oli kokoelmiinsa hankkinut. Loistavaa sarjakuvaa, tosin nautintoa häiritsi hieman se, että olin Ranmojen viimenumeroiden kohelluksesta saanut yliannoksen Rumiko Takahashia.
Azuma Kiyohiko - Yotsubato! (http://www.yotuba.com/) Maailma nähtynä 6-vuotiaan ylivilkkaan Yotsuban silmin. Hillittön sekoitus komediaa ja aikuisten raadollista maailmaa. Tämä sarjakuva ei selittelemällä parane.
Animen puolella on tullut katsottua :
Hikaru no Go:ta (http://www.animenfo.com/animetitle,719,jahmbq,hikaru_no_go.html), ihan vain koska halusin nähdä, että miten niin tylsästä aiheesta kuin GO-lautapelin pelaamisesta on mahdollista tehdä niin suosittu manga/anime, että se aiheutti Japanissa nuorten keskuudessa oikean GO -villityksen. Ja... oli se mahdollista. Ei nyt mikään maailmojajärisyttävän omaperäinen anime, mutta koukussa ollaan silti.
Kare Kano (http://karekano.cjb.net/ring.html) Yliopiston porukan kanssa ollaan pidetty syksyn mittaan animeiltoja ja katsottu Kare Kanoa. Kare Kano on jotain... aivan muuta.
Ja sitten on tullut luettua myös paljon huonoa/keskinkertaista mangaa, mutta niitä nyt ei viitsi listata.
-
Mitä minä olen venäläistä kirjallisuutta lukenut, se on täynnään väsyttävää jaarittelua, ihmiset puhuvat ja puhuvat ja puhuvat ja mikään ei etene, yritin kerran lukea Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan, en koskaan päässyt loppuun saakka.
Hitto vie, saatan kyllä jakaa saman uskonnon venäläisten kanssa, mutta heidän kirjallisuuttaan en kestä.
Mutta Italo Calvino, siinä oli todellinen sanan mestari.
-
Japanilaisessa kertomakirjallisuudessa on omat perinteiset konventionsa. Monesti kertomus alkaa "ei mistään" ja päättyy "ei minnekään". Sen sijaan että esitettäisiin suuri maailmoja järisyttävä draama, tallennetaan pala elämää, ihmisiä, ajatuksia ja tunteita.
Onhan meilläkin Kauniit ja rohkeat.
Teoriassa manga kuulostaa aina hyvältä, mutta ei sillä mitään tekoa ole todellisuuden kanssa, sen enempää kuin Ridgellä tai Brookellakaan.
En tiedä, luultavasti olen vain liian paatunut että pystyisin ikinä sisäistämään mikä mangassa jaksaa viehättää. Ei kai kaikkien ole tarkoituskaan. Mielenkiintoinen ilmiö se on, mutta vähän ontto minun näkövinkkelistäni, niin kuin saippuaoopperatkin.
Hoh, onpas niin typerä kommentti, (Lietzen siis) että miksi tuohon edes vastaan? Ehkä tekemisen puutteessa. Jari Lehtinen tuossa jo kirjoitti paremman vastauksen, jos et sitä ymmärtänyt niin tuskinpa tähän enää mitään kannattaisi kirjoitella.
Kannattaisi koettaa lukea se Nausicaa loppuun. Omassa asteikossani se on yhä paras sarjakuva koskaan. Ehkä alku voi olla hankala, johtuen länsimaalaiselle epätavallisesta kerronnasta, mutta viimeistään toisen kirjan aikana tarina vie mukanaan. Jos tämän mangan luettuaan vielä ajattelee, että Manga on yhtä kuin kauniita ja rohkeita, henkilöhahmot eivät ole yhtä syvällisiä kuin suomalaisissa jalkapalloiluun, lähiöihin ja synkistelyyn keskittyvissä taidesarjakuvissa ja tarinankerronta ei aiheuta tunteita pääkoppaan voi aivan huoletta unohtaa japanilaiset sarjakuvat.
Japanilainen sarjakuva on valtava kenttä. Vaikea sitä on lokeroida. Myös piirrostyylit vaihtelevat, vaikka heillä tietyt tyylikeinot ovat yhteisiä.
Ja lopuksi, kun huomasin että kvaak.fi uudistuu ja tänne on tullut nyt ihan oma Manga-alue, niin ajattelin että hienoa , viimein manga-keskustelua ilman asiattomuuksia ja kuinka ollakaan, heti sinne kirjoittelee mollaaja, vaikka uusi alafoorumi on perustettu juuri siksi että asiasta ymmärtämättömät eivät sinne vahingossa ilmesty?
Marko
-
Mielenkiintoinen ilmiö se on, mutta vähän ontto minun näkövinkkelistäni, niin kuin saippuaoopperatkin.
Kaikki ei ole kaikkia varten... itse olen löytänyt mangasta (ja gekigasta) suunnattomasti sisältöä ja hengenravintoa... jopa siinä määrin, että jonkun sarjan seuraavan osan löytämistä olen odottanut yhtä kovasti viimeksi silloin, kun 7-10 vuotiaana metsästin kaikki kotikaupungin kirjastot läpi Tinttejä, Asterixeja ja Lucky Lukeja etsien.
No, se siitä.
Omia viimeaikojen mangasuosikkejani:
Kiitos JJ. Tällaisia vinkkejä on aina kiva saada. Omat mangavinkit on yleensä pelkästään Tähtivaeltajasta tai animeunionin (aika subjektiivisista) arvosteluista. Ehkä voisi perustaa tännekin jonkinlaisen arvosteluthreadin?
Marko
-
Kiitos JJ. Tällaisia vinkkejä on aina kiva saada. Omat mangavinkit on yleensä pelkästään Tähtivaeltajasta tai animeunionin (aika subjektiivisista) arvosteluista. Ehkä voisi perustaa tännekin jonkinlaisen arvosteluthreadin?
Marko
Ehkäpä jokin yhteinen arvosteluthreadi sellaiselle mangalle, jonka voi olettaa olevan tuntematonta kamaa suurimmalle osalle muita lukijoita.
(Tunnetummat nimikeet voivat kyllä saada - ja varmasti tulevat saamaankin - oman threadinsa, kuten Nausicaa, Tetsukan eepokset, Clampin ja Takahashin tuotokset jne. jne.)
-
......
Teoriassa manga kuulostaa aina hyvältä, mutta ei sillä mitään tekoa ole todellisuuden kanssa, sen enempää kuin Ridgellä tai Brookellakaan.
En tiedä, luultavasti olen vain liian paatunut että pystyisin ikinä sisäistämään mikä mangassa jaksaa viehättää. Ei kai kaikkien ole tarkoituskaan. Mielenkiintoinen ilmiö se on, mutta vähän ontto minun näkövinkkelistäni, niin kuin saippuaoopperatkin.
....
Ja lopuksi, kun huomasin että kvaak.fi uudistuu ja tänne on tullut nyt ihan oma Manga-alue, niin ajattelin että hienoa , viimein manga-keskustelua ilman asiattomuuksia ja kuinka ollakaan, heti sinne kirjoittelee mollaaja, vaikka uusi alafoorumi on perustettu juuri siksi että asiasta ymmärtämättömät eivät sinne vahingossa ilmesty?
Marko
Hmph. Niin se vain on, että aina, kun mangasta tulee puhetta niin paikalla on joku, joka sanoo että "mä en ymmärrä miks jotain mangaa". Eiköhän tuo kamala ja läpeensä omituinen manga ole jo sen verran vanha juttu, että voisi jättää nuo kommentit pois. Kyllä varmasti belgialaisen sarjakuvan harrastajiltakin menisi hermot, jos jatkuvasti kuulisi samaa "mä en ymmärrä miks jotain pottuneniä". :( Yritän olla toistamatta sitä, mitä täällä on jo sanottu paremmin kuin mitä itse osaisin... saas nähdä onnistuuko...
Lietzenin kommentit kuulostavat vähän ajattelemattomasti lausutuilta, ei siinä mitään, kyllä kaikki jotain joskus möläyttävät.... Hassua, mangassa viehätyin juuri hyvin rakennettuihin henkilöhahmoihin, joihin usein keskitytään huomattavasti syvemmin kuin monessa länsimaisessa sarjakuvassa. Viehätyin myös elokuvamaiseen tarinankerrontaan. Vai että ontto.... ::)
Totta on, että suurin osa länsimaissa julkaistusta mangasta on juuri sitä aivottomampaa. Siitä voimme syyttää legendaarista "suurta yleisöä", joka haluaa katsoa saippuasarjoja, urheilua ja Hollywood-elokuvia. Mutta turha on sanoa, etteikö täälläkin olisi saatavilla "jokaiselle jotakin", hyvin pienessä määrin ehkä, mutta silti....
Japanissahan todella on jokaiselle jotakin. Mistä lie sekin tullut, etteivät aikuiset lukisi siellä sarjakuvia? Siis ihan ns. "valtavirtaa". Olen itse kuullut ihan päinvastaista. Saatan tietty olla väärässä. ??? Olen myös ymmärtänyt, ettei Japanissakaan ole niin tarkkaa että kuka lukee ja mitä. Ihan hyvä niin. En minäkään suostuisi lukemaan pelkkää "naistensarjakuvaa", suunnattu-yli-20-vuotiaille-naisille jne. :P
Mutta kuten sanottu jo monta kertaa, ei mangaa tarvitsekaan lukea. Tai mitään muutakaan. Tai sitten voi lukea vähän kaikkea. Ehkä olenkin kummajainen, kun niin monenlainen tavara menee ihan täydestä? Aina ei jaksa pelkkää maatajärisyttävän syvällistä, voi siirtyä vähäksi aikaa johonkin kevyempään. Uskallankohan edes mainita, että pidän Lietzeninkin sarjakuvista? Toivottavasti niissä ei ole jotain vialla, kun "manga-ihminen" ajattelee noin. ;)
Voi hemmetti kun tuli pitkä viesti. Viimeinen lause: pitääkö kaiken sarjakuvan olla todellista?
-
Marko kirjoitti:
"Ja lopuksi, kun huomasin että kvaak.fi uudistuu ja tänne on tullut nyt ihan oma Manga-alue, niin ajattelin että hienoa , viimein manga-keskustelua ilman asiattomuuksia ja kuinka ollakaan, heti sinne kirjoittelee mollaaja, vaikka uusi alafoorumi on perustettu juuri siksi että asiasta ymmärtämättömät eivät sinne vahingossa ilmesty?"
Tämä ei ollut suinkaan syy. Syy oli raadollisempi. Keskusteluja on niin paljon että ne hukkuivat "yleisosastoon".
Kvaak toivottaa edelleen tervetulleiksi kaikki asialliset (lue: perustellut ja henkilökohtaisiin loukkauksiin menemättämät sekä provosointia välttävät) mielipiteet ihan jokaiselle foorumille. Parhaiten keskustelu toimiikin omasta mielestäni silloin kun esiin tulee erilaisia mielipiteitä.
-
Viimeinen lause: pitääkö kaiken sarjakuvan olla todellista?
JES! Nyt haluan hieman purkaa tässä mangan suhdetta realismiin! ^__^
Usein sellainen manga, joka käsittelee todellisia asioita, ottaa käyttöönsä symbolistisia elementtejä, jotka ovat niin merkittävä ja voimakas osa kuvakerrontaa, että niitä saattaa ensisilmäyksellä erehtyä pitämään fantasiaelementteinä.
Mangassa kun on se hassu puoli, että kaikki mitä piirretään ei välttämättä ole totta, ja se todellinen tarkoitus pitää osata lukea sieltä seasta. Harjaantuneelle mangan lukijalle, joka hallitsee jo käytetyn kuva/efekti/symbolikielen, ei ole mitään ongelmaa lukea näitä merkkejä, päin vastoin, merkit ovat tuleet jo niin luontaiseksi osaksi kerrontaa, että niihin ei edes kiinnitä huomiota, vaan huomio kiinnittyy itse tarinaan, henkilöihin jne.
Esimerkki 1: Kare Kano -manga/anime. Kare Kano toimii hyvänä esimerkkinä tästä ilmiöstä, johtuen siitä, että Kare Kanossa KAIKKI mahdolliset efektit on valjastettu käyttöön. (Kuten se, että päähenkilöt on kuvattu 3-4 pelkistämisen eri asteella riippuen siitä mitä roolia he kulloinkin pitävät yllä ja missä ympäristössä he ovat; kotona, koulussa jne.) Tunteiden vaihtuessa laidasta laitaan lukijaa pommitetaan varsinaisella visuaalisella efektiryöpyllä, ja kuitenkin tarina pohjimmiltaan on äärimmäisen realistinen kertomus teini-ikäisen pojan ja tytön suhteesta, suhteen alkamisesta, sen kehityksestä ja siitä miten hahmot kasvavat sen myötä. Mitään ei-realistista ei OIKEASTI tapahdu.
Esimerkki 2: Mainitsemani Erica Sakurazawan Angel Nest. Päähenkilöt saavat vieraakseen enkelin, joka auttaa näitä selviämään vaikeiden aikojen yli. Enkelin ainoa vaikutus tarinaan on se, että se auttaa henkilöitä jaksamaan ja antaa näille rohkeutta. Ei mitään taikasauvan-heilautus -ihmeratkaisua ongelmiin. Enkeli saattaa olla oikea, tai se saattaa olla henkilöiden mielikuvituksen tuotetta tai se sillä saattaa olla jokin symbolinen merkitys... kukapa tietää. Sillä ei kuitenkaan ole väliä. Tarina toimii yhtä hyvin fantasiana kuin realistisena ihmissuhdesarjakuvana, ihan miten itse haluaa asian tulkita.
Ok, esimerkkejä löytyisi loputtomiin.
Sitten toinen pointti realismista ... ja takaisin Nausicaan.
Nausicaa on fantasiaa, mutta sen voi nähdä vertauskuvana aika monelle asialle mitä tässä maailmassa on tapahtunut. Nausicaan tärkeimmät teemat ovat pasifismi ja ekologia; ihmisen suhde luontoon. Kenellä on oikeus elää maan päällä? Sivistyneellä mutta tuhoa kylvävällä ihmiskunnalla vai eläimillä ja kasveilla... vai molemmilla, ja jos, niin kuinka ihmeessä se on mahdollista? Kysymykset jäävät auki.
Näitä teemojahan Miyazaki olisi täysin hyvin voinut käsitellä sarjakuvassa, joka on sijoitettu jonnekin maapallolle nykyaikaan tai lähihistoriaan, kyllähän maapallolla sotivia ja saastuttavia maita riittää. Mutta mutta... Miyazaki ei kuitenkaan halunnut puuttua johonkin todelliseen historialliseen tai maantieteteelliseen aikaan ja paikkaan, koska silloin ihmisten ennakkokäsitteet näistä paikoista ja ajoista olisi hämärtänyt itse tarinan teemaa ja viestiä.
Sen olisi voinut vaikka sijoittaa Tsaarinajan Venäjälle, mutta silloin lukija saattaisi ajatella, että "No, se oli silloin joskus, kyllähän me nykyään olemme paljon viisaampia, tiedekin on kehittynyt, ei tuommoista enää tapahdu" tai "No, Venäläiset, tietäähän sen, siitä ei hyvää seuraa, kyllä me täällä olisimme tehneet asiat paljon paremmin." Ja sillä, olisimmeko ME tehneet asiat NYT paljon paremmin ei ole mitään väliä, vaan itse teemojen; pasifismin ja ekologian käsittelyllä! Miyazaki todella kääntelee Nausicaassa näitä kysymyksia niin monelta kantilta, että kaikki näkökannat asiaan tulevat esille; vähän väliä Nausicaa lennätetään tarkastelemaan asioita yhä uusien ryhmittymien näkökulmasta; ryhmittymien, joita on pidetty aiemmin vihollisina.
Sijoittamalla Nausicaan tapahtumat epämääräiseen tulevaisuuteen ja ennalta tuntemattomaan fantasiamaailmaan Miyazaki vältti ihmisten ennakkoasenteita jotain tiettyä aikaa ja paikkaa kohtaan hämärtämästä sitä, mitä hän halusi sanoa. Aloitettiin ikäänkuin puhtaalta pöydältä, ja maiden ja kansojen nimet (Valley of Wind, Torumekia, Sea of Corruption, Wormhandlers) olivat vapaita kerrontaa haittaavista mielleyhtymistä.
Tätähän voi verrata vaikkapa George Orwellin Eläinten Vallankumoukseen: Puhutaan OIKEISTA asioista, mutta eläinten kautta symbolisesti siten, että ei osoiteta sormella suoraan mitään tiettyä kansakuntaa tai ihmisryhmää.
Tosin sanoen (huh!) fantasia ja symbolismi sekoitetaan liian usein keskenään. Ja symbolismi on (mielestäni) hyvin, hyvin lähellä realismia. Nausicaa:ta voi lukea sekä viihtellisenä fantasiasarjakuvana ja/tai symbolistisena kertomuksena Eläinten vallankumouksen tapaan.
Ja mangassa (Kuten Kare Kanossa, Erica Sakurazavan tarinoissa ja Nausicaassa) tätä realismin, symbolismin ja fantasian välistä maastoa on käytetty loistavasti tuomaan esiin asioita (vaikkapa ihan arkisista aiheista), joita ei välttämättä yhtä tehokkaasti pystyisi kertomaan yksi/yhteen "realistisella" sarjakuvalla. Tällä en tarkoita kuvan pelkistämisen astetta, vaan sitä, mitä elementtejä kuvassa näytetään. (Silloinkin kun ei olla jossain "unijaksossa".)
Mikä parasta, harvoin tämänkaltainen kertominen mangassa kuitenkaan yltyy itsetarkoitukselliseksi kikkailuksi, vaan usein taustalla on myös vahva tarina ja moniulotteiset, inhimilliset henkilöt. (Ei tietenkään aina, mutta vaikkapa aiemmassa postissa arvostelemissani esimerkeissä on.)
Tässä yksi monista syistä siihen, miksi manga tuntuu jo monen vuoden altistumisen jälkeenkin edelleen yhtä tuoreelta ja herkulliselta.
(Ja Lietzenin jutuistakin tykkään minäkin, erityisesti siitä Kemin voittosarjiksesta parin vuoden takaa. ;) )
-
Ja pointti oli siis se, että:
Realismikin on venyvä käsite, ja mangassa realismin rajojen hämärtäminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.
...Ja se, että:
Manga saattaa vaikuttaa ontolta ja sisällyksettömältä, jos sitä yrittää tulkita menemättä pintaa syvemmälle, eli opettelematta ymmärtämään mangan koodikieltä ja kerronnan keinoja ja tasoja. Sen oppii lukemalla mangaa tarpeeksi paljon ja tarpeeksi laaja-alaisesti. Kun on tarpeeksi oppinut ymmärtämään, palaset alkavat loksahdella kohdalleen, sisältö ja kokonaisuus alkavat hahmottua selkeämpänä eikä enää ei edes kiinnitä huomiota pinnallisiin seikkoihin, visuaalisiin ihmeellisyyksiin ja kerronnallisiin maneereihin, jotka tuntuivat vastenmieliseltä ja vieraalta ensi silmäyksellä.
7-8 vuotta sitten itsekin saarnasin ihmisille, että manga on roskaa, enkä pitänyt mangan visuaalisesta ilmeestä; isoja silmiä, pieniä neniä ja kaikkea. No, niin mieli muuttuu.
-
Juu no pahoittelen jos ymmärtämättömyyteni kohotti verenpaineita, kaipa vain yritän ymmärtää miksi jokin minulle käsittämätön asia voi herättää niin suuria intohimoja. Vaikka periaatteessa minunkin pitäisi olla kiinnostunut kun sarjakuvaa se kuitenkin on.
Tai no, suuri osa länsimaisesta sarjakuvastakin on mielestäni täyttä tyhjänpäiväistä huttua. Muutamia pelastavia helmiä on, kaipa niitä on mangassakin.
Se Nausicaa nyt on varmasti iso helmi, Miyazakin Prinsessa Mononokekin on kerrassaan häkellyttävän upea piirroselokuva. Tarinakin aivan ässä. Se että sarjakuva jäi etäiseksi johtui lähinnä siitä että kerronta oli niin hankalaa. Noo, pitää yrittää joskus uudelleen.
-
Hikaru no Go:ta (http://www.animenfo.com/animetitle,719,jahmbq,hikaru_no_go.html), ihan vain koska halusin nähdä, että miten niin tylsästä aiheesta kuin GO-lautapelin pelaamisesta on mahdollista tehdä niin suosittu manga/anime, että se aiheutti Japanissa nuorten keskuudessa oikean GO -villityksen. Ja... oli se mahdollista. Ei nyt mikään maailmojajärisyttävän omaperäinen anime, mutta koukussa ollaan silti.
Hikaru ei loppujen lopuksi uponnut minuun. Syynä ehkä se, että tuota lajiketta tällä hetkellä yksi riittää. Ja se on Naruto. Eddingsin ja muiden nykyfantasiakirjoittajien jälkeen tämä nuoren untuvikon suureksi sankariksi kasvamisen tarina omaa minun maailmassani rajoitetun kiintiön, että kuinka paljon sitä on kiinnostunut harrastamaan.
Narutossa jaksaa kiinni pitämään tyypilliseksi kokemani shonen-visuaalisuus ja hahmosuunnittelu.
-
Hikaru ei loppujen lopuksi uponnut minuun. Syynä ehkä se, että tuota lajiketta tällä hetkellä yksi riittää. Ja se on Naruto. Eddingsin ja muiden nykyfantasiakirjoittajien jälkeen tämä nuoren untuvikon suureksi sankariksi kasvamisen tarina omaa minun maailmassani rajoitetun kiintiön, että kuinka paljon sitä on kiinnostunut harrastamaan.
Narutossa jaksaa kiinni pitämään tyypilliseksi kokemani shonen-visuaalisuus ja hahmosuunnittelu.
En ole Narutoa nähnyt, joten Hikaru kai sitten pitää huolen minun untuvikosta-sankariksi -kiintiön täyttämisestä... Evangelionin ohella. Tosin en nyt sanoisi että Shinji Ikari missään vaiheessa Evangelionia miksikään varsinaiseksi sankariksi kasvoi.
Mistä puheen ollen...
Eikös Neon Genesis Evangelionin ole tarkoitus alkaa näkymään SubTV:llä ensi sunnuntaina?
-
Asteriksin nenää?! :o
-
Joskus muinoin rakastin mangaa. Sitten pääsin sinne, missä sitä tulvi kuin mangaa taivaalta. Siihen loppui minun rakkauteni.
Syy ei ollut se, että en olisi ymmärtänyt juonia tai että kerronta olisi ollut jotenkin epäselvää. Ehkä olen liian tyhmä huomatakseni noita hienouksia. Lukeminen onnistui vallan mainiosti. Joskin itseänikin rasittaa se yletön toisto, minkä varassa valitettavan suuri osa sarjakuvista toimii.
Syy oli se, että tajusin kuinka pahasti se on tuhonnut japanin nuorten kyvyn piirtää millään toisella tavalla. Liian suuri osa tuntuu piirtävän kaikki kuvansa juuri mangan perusskeemojen kautta. Se on vähän sama kuin jos kaikki Suomessakin piirtäisivät sitä samaa pottunokkaista ukkoa. Toinen syy on se, että sitä kuraa on niin tolkuttomasti. Paljon sontaa sitä turpoaa länsimaissakin, mutta täällä valtaosa menee jonkin roskatuubin läpi kuin liukuhihnalta.
Toki ne harvat hyvät, jotka osuvat käsiin, ovat sitten lukemisen arvoisia. Nausicaan laitan ehdottomasti sarjakuvalistani kärkijoukkoon. Muut ovatkin sitten Prattia ja Munoz-Sampayota ja vastaavaa. Uskoisin muuten, että jonain kauniina päivänä Miyazaki tunnustetaan yhtä korkealle kuin esim. Kurozawa. Se mies tekee pakahduttavan kauniita elokuvia.
-
Uskoisin muuten, että jonain kauniina päivänä Miyazaki tunnustetaan yhtä korkealle kuin esim. Kurozawa. Se mies tekee pakahduttavan kauniita elokuvia.
Hämmentävää kuinka samat ajatukset aaltoilevat toisistaan riippumatta. Jouluna rustasin tällaista tekstiä (vielä kauhean typistettyä ja hiomatonta, asiasta olisi enemmänkin sanottavaa ja esimerkkejä lukuisia, mutta ne tulevat ehkä myöhemmin)
http://koti.phnet.fi/otaku/jorina/meidansilmin.html
EDIT: Vielä muotoiltavaa: todelliset kulkeneet vaikutteet, jotka on erotettava uskotelluista, erotettava se että Kurosawa tietoisesti ohjasi länsimaiselle yleisölle ja Miyazaki kotimaiselle yleisölle, jne. jne.
-
Ossi, olitiko eli tulitko käyneeksi ettimässä paikallisista liikkeistä mitään klassikkojuttuja? Saakohan niitä edes?! Oon jonkun verran kilahtanut Sanpei Shiraton samuraimeininkeihin, ja totesin, että eihän hältä ole ilmeisesti käännetty englanniksi kuin kaksi pokkarillista. Ajatus oli siis kysyä, että mikä on käytetyn tai vähänkään vanhemman matskun saatavuus esim. Tokiossa. Löytääkö sieltä divareita ja jos niin löytääkö divareista mitään?!
-
Mjoo, nuh, luin vuodenvaihteessa siitä Nausicaasta noin puolet eikä se niin vaikealukuista ollut, meni muistikuvat ilmeisesti sekaisin jonkun toisen jutun kanssa.
Hyvä juttuhan se, ohmut on komeita otuksia. Tarina tuntui lainailevan aika reippaasti Frank Herbertin Dyynistä, mikäpäs siinä, onhan siinä ideoita vaikka useammankin fantasiaeepoksen lainattavaksi. Piirrostyyli oli myös kaunista eikä mitään maneerista, eiköhän ainakin Sfar ja Blain ole ottaneet vaikutteita. Majaluoma tai Moebius tuskin, mutta nekin tuli mieleen. Bryan Talbotkin.
Tästä puuttui kokonaan sellainen liukuhihnamaisuus mikä tekee suuresta osasta mangaa (ja vaikkapa länsimaisista strippisarjakuvista ja pallonenistä) kovin tylsää. Tämä oli huolellisesti ja hyvin tehtyä. Miyazaki tuntuu olevan ihan Tove Janssonin kokoluokan ja koulukunnan tekijä.
Jepjep. Oikein hyvä. Taptaptaputap. Mutta en minä silti Dragonballia tajua. :)
-
ainakin Sfar ja Blain ole ottaneet vaikutteita. Majaluoma tai Moebius tuskin, mutta nekin tuli mieleen. Bryan Talbotkin.
Moebiuksella ja Miyazakilla oli vähän aikaa sitten juttutuokio Pariisissa herrojen yhteisnäyttelyn tiimoilla. Osa haastattelusta on saatavilla ranskankielisinä videopätkinä ja englanniksi käännettynä selostuksena
http://www.nausicaa.net/miyazaki/newspro/latest_news.shtml (http://www.nausicaa.net/miyazaki/newspro/latest_news.shtml)
Moebius tuli tosiaankin minunkin mieleeni, kun ensi kerran Nausican käsiini sain. Vaikka Moebiuksen piirroksissa on enemmän ilmaa mukana verrattuna Miyazakin välillä täyteen tungettuihin ruutuihin, niin hahmoiltaan ja ympäristöltään näyttävät tulevan samasta perheestä.
-
Ajatus oli siis kysyä, että mikä on käytetyn tai vähänkään vanhemman matskun saatavuus esim. Tokiossa. Löytääkö sieltä divareita ja jos niin löytääkö divareista mitään?!
En tiedä tarkalleen miten vanhasta tavarasta on kyse, mutta voin varsin hyvällä syyllä olettaa, että kyllä löytyy. Oikeastaan joka kaupungista löytyy useita varsin massiivisia käytettyjen sarjakuvien kauppoja, joista löytyy hyväkuntoisina hyvinkin monenlaista tavaraa. Nähdäkseni pokkarit ovat suhteellisen uusia, eli ei mitään hirveän vanhoja ole. Ehkäpä jotain 10-15 vuotta maksimissaan. Silti tuntuu, että klassikoita on julkaistu uusina painoksina, eli mahdollisuus sellaisen löytämiselle on hyvä.
Tokio on tietysti jo oma lukunsa. Kaikille bibliofiileille suosittelen lämpimästi yhden päivän omistamiselle Jimbochoun antivariaattikadulle. Siinä on yhden pitkän kadun varrella ja lähikujilla puolitoista sataa antivariaattia täynnä erilaista enemmän tai vähemmän omituista luettavaa. Siitä on muodostunut minulle pyhiinvaelluskohde. Aina löytyy jotain mielenkiintoista. Joistain liikkeistä on käännyttävä pois kyynel silmäkulmassa, kun kaikkea haluamaansa ei kerta kaikkiaan voi hankkia. Jos harvinaisuuksia etsii, lienee paras aloittaa sieltä.
-
Jepjep. Oikein hyvä. Taptaptaputap. Mutta en minä silti Dragonballia tajua. :)
Dragonball on varttuneemmalle ihmiselle korkeintaan pikkuhuvia. Jos on hissimusiikkia, niin DB olisi ehkä hissilukemista. Riittävän kevyttä, että voisi melkein käyttää zeppeliinin täytteenä. ;D
-
Luen mangaa. Japanista tulee hyvää sarjakuvaa siinä missä Euroopasta ja Yhdysvalloistakin.
(turha paasaus alkaa)
Mangassa on paljon täyttä roskaa, mutta missä ei olisi? Ja mitä tulee piirrosjälkeen, niin eiköhän melkein kaikkialla ole se tyypillinen piirrostyyli, jota käytetään. Voiko joku ihan oikeasti sanoa, että Asterix, Piko ja Fantasio, tai muut suositut keskieurooppalaiset sarjakuvat olisivat kovinkaan persoonallisesti piirretyjä toisiinsa nähden? Tai Marvelin ja DC:n supersankarit?
Itse ainakin näen todella selvän eron esim. Ranman, Appleseedin, Nausicaan, Akiran ja Crying Freemanin piirrosten välillä. Miksi pitää kokonaisen maan laaja tuotanto tuomita sen ns. pohjasakan perusteella.
Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt sitä, että miksi japanilaisen sarjakuvan haukkuminen on jotenkin sallitumpaa, kuin monen muun.
Jos minä menisin eurooppalaiset sarjakuvat osastolle tokaisemaan, että eurooppalainen sarjakuva on todella lapsellista, enkä tajua, että miten kukaan terve voi niitä lukea, ja perustaisin kommenttini Aku Ankan taskukirjoihin, niin kuinka vakavasti minut otettaisiin?
Joten hillitään sitä manga-vihaa hieman ja toisaalta sitä "Kawaii! Watashi wa totemo manga-fani desu" -hehkutusta, niin kaikilla on kivempaa. Mielestäni manga ei ole mörkö eikä pelastaja, vaan nimitys jota käytetään erään maan sarjakuvista.
(turha paasaus ohi)
-
Joten hillitään sitä manga-vihaa hieman ja toisaalta sitä "Kawaii! Watashi wa totemo manga-fani desu" -hehkutusta, niin kaikilla on kivempaa. Mielestäni manga ei ole mörkö eikä pelastaja, vaan nimitys jota käytetään erään maan sarjakuvista.
Wilpuri puhuu täyttä asiaa.
Henk.koht.. en ole mikään manga-fani, mutta olenkin nähnyt vain "tusinamangaa" (ja eräässä nettigalleriassa liikaa furry-fanien fan artia), joten uskon, että genrestä löytyy myös paljon erinomaista luettavaa kuten niin moni on täällä todistellut. Ja toisaalta, kyllähän osa ns. eurooppalaisesta sarjakuvastakin näyttää ensi vilkaisulla hyvin samankaltaiselta pottunokkineen päivineen, mutta syvempi perehtyminen asiaan antaa aivan toisenlaisen kuvan. Joka genressä on omat hyvät ja huonot puolensa.
-
Raha nauraa matkalla mangan kustantajien tileille. Akateemisen myyjä sanoi että mangaa menee niin nopeasti kuin ehtivät tilata ja hyllyyn kantaa. Suosio on todella suurta. Kun olen katsellut mangahyllyn kävijöitä, olen myös todennut, että sukupuoli- ja ikäjakaumat ovat melko lailla laajemmat kuin esim. ranskalaisen sarjakuvan selaajilla.
Itse olen muutaman manga-sarjan lukenut ja joistakin ihan tykännyt, mutta en ole vielä ainakaan sellainen vannoutunut genrefani.
Toisaalta mangan saatavuus kun on niin hyvä kuin on, epäilen että tulen lukemaan sitä aika paljon. Mutta jos muutakin olisi yhtä paljon, kilpailu minun lukupinossani olisi kovempaa.
Olisihan hauska tietää, mikä sarjakuvan alalaji mangan jälkeen nousee suosioon ja koska...
-
Olisihan hauska tietää, mikä sarjakuvan alalaji mangan jälkeen nousee suosioon ja koska...
Sarjakuvan alalaji? Öh, Japanissa tehdään vuodessa sarjakuvaa enemmän kuin koko muussa maailmassa yhteensä, joten alalajiksi manga on aika raavas. Uskoisin, että mangasta tulee maailmanlaajuisesti vähintään yhtä pysyvä ilmiö kuin supersankareista, mutta mistä sitä koskaan tietää; ehkä korealainen manwha syrjäyttää mangan jo ensi vuonna...
-
En toki tarkoita, että manga mihinkään katoaisi. Mutta kun mainitsit nuo supersankarit, niin niissäkin tarjonta on tänään vain murto-osa 90-luvun hulluista vuosista. (Amerikkalaisten supersankarien painosluvut laskivat kymmenessä vuodessa pahimmillaan kymmeneen prosenttiin parhaista vuosista ja nimikkeiden määrä miltei yhtä paljon.)
En toivo mangalle mitään pahaa. Mutta pidän enemmän kuin todennäköisenä että sarjakuvan alueellakin tulee uusia 'megatrendejä'.
-
Mutta pidän enemmän kuin todennäköisenä että sarjakuvan alueellakin tulee uusia 'megatrendejä'.
Toivottavasti. Italialaisen 70-80 luvun kioskisarjakuvan uusi tuleminen olisi ainakin sellainen megatrendi, jonka haluaisin nähdä...
-
...korealainen manwha...
Minkäslaista tämä on?
-
...korealainen manwha...
Minkäslaista tämä on?
En ole lukenut kovinkaan montaa manwhaa, joten en osaa tähän hätään sanoa muuta kuin "hyvin mangamaista". Tokyopopin julkaisema Island on ainoa manwha, josta yksi albumi on hyllyynikin tiensä löytänyt, ja netistä olen lukenut hiukan huumorimanwhaa Change Guy ja kauhupätkää Zombie Hunter. Kannattanee googlettaa.
-
Mangaa tulee luettua. Japanista tulee loistavaa, hyvää, kohtalaista ja täyttä pa**** kuten muistakin maista. En valitse lukemistoani maiden mukaan. Laatu ratkaisee.
-
Juuh, olenhan minä syyllistynyt tuohon mangan ja manwhan lukemiseen jopa useamman kerran.
Yhteensä tullut tutustuttua pyöresti kolmiseenkymmentä eri sarjaan. Tällä istumalla lemppareita ovat Full Metal Panic ja Fushigi Yûgi :D
Manwhasta ei tule just nu muuta mieleen kuin tuo Under the Glass Moon (tokyopopin) vaikuttipa ihan kelvolliselta.
Voih ja oih, jos jostain saisinkin kätösiini Lady Lady mangaa! >_<
-
nettigalleriassa liikaa furry-fanien fan artia), joten uskon, että genrestä löytyy myös paljon erinomaista luettavaa kuten niin moni on täällä todistellut. Ja
(Turha paasaus alkaa)
Minusta yksi ongelma on se että mangaa pidetään yhtenä genrenä. En minä nyt yleensä sanojen oikeista merkityksistä niin silti minua vähintään kummastuttaa että yhden maan hyvin laajaa sarjakuvatarjontaa pidetään yhtenä genrenä vaikka hyvin paljon siellä tehdään eri genren sarjakuvia kuten scifiä, fantasiaa, romanttista komediaa, mecha sarjakuva puhumattakaan tsiljoonista muista.
Wilpuri puhuu kyllä asiaa edellä. Itsestäni on mielenkiintoista että on olemassa ns. manga "tyyli" käsite tai piirtää "manga vaikutteisesti" vaikka melkein kaikilla merkittävillä japanilaisilla sarjakuvan tekijöillä on minusta ihan oma tyyli. Jotenkin on minusta jopa loukkaavaa sanoa että näiden suurten taitelijoiden tyyli olisi kaikki sitä samaa tyyliä. Toki jostain syystä japanilaisten sarjakuvan tekijöiden tyylit muistuttavat enemmän toisiaan kuin esim. eurooppalaisten... tai euroopassa on enemmän selkeämmin toisistaan eroavia tyylejä. Vielä enemmän minua kummasuttaa se että näitä Disney Italian osaston sarjakuvia kutsutaan mangamaisiksi vaikka ne sarjakuvalliselta ilmaisultaan ovat paljon lähempänä eurooppalaista kerrontaa ja isoja silmiä on ollut ihan riittämiin euroopassa ja amerikassakin. Tarkoittanen lähinnä Witchiä (joka ehkä on vielä jossain määrin "mangamainen" jos tämä ilmaisu sallitaan... tosin ko sarjasta en paljoa osaa sanoa kun käsiin ei ole eksynyt yhtään numeroa) ja Monster Allergyä. Se ei mielestäni ole missään nimessä mangavaikutteinen (lukemani numeron perusteella) vaikka sitä joskus sellaiseksi "haukutaan". Yleensä ainakin minä miellän manga-vaikutteisen halventavaksi loukkaukseksi.
Sen kyllä myönnän ongelmaksi minkä Ossi on muutaman kertaan tuonut esiin että nuoret japanissakin piirtävät ns. anime tyyliin ja että sitä imitoidaan ympäri maailmaa. Muullakin tavalla voisi piirtää. Toisaalta kuinkahan moni on aloitteleva sarjakuvan tekijä on aikoinaan suoraan imitoinut supersankari "tyyliä" joskus 70 ja 80 luvuilla? No Roju on tainnut moneen kertaa mainostaa porttiteoriaa (menikö oikein?) eli sitä että ihmiset saadaan edes kiinnostumaan sarjakuvista mangan supersankarien tai ties minkä mega trendin kautta. Kai nämä "anime imitoijat" jossain vaiheessa siirtyvät kehittämään omaakin tyyliään?
Vielä kummallisempaa on ihmiset jotka väittävät olevansa manga-taiteilijoita. Erään tällaisen töitä oli tuossa vähän aikaa sitten (ehkä on edelleenkin) Cosmic Comic Cafeessa esillä. Ei siinä mitään muuta mutta jos väittää olevansa manga taitelija niin tekisi sitten edes puhtainta "manga tyyliä" (Jos siis jälleen tällainen ilmaisu sallitaan) eikä jotain omaa tyyliä jossa on vähän manga vaikutteita.
(Äh. Tietty minä vain toivoisin ettei omia töherryksiäni haukuttaisi manga vaikutteiseksi p*sk*ksi josta kukaan ei pidä kun ei pidä "siitä tyylistä" vaan kaikki huomaisivat miten nerokkaasti olen osannut luoda oman tyylin jossa on hieman vaikutteita mm. suurilta japanilaisilta taiteilijoilta.)
(Turha paasaus päättyy)
Edit: Niin jos tuossa turhassa paasuaksessa piti olla joku pointti niin kai se oli se että minua ärsyttää se että "mangamaista tyyliä" tunnutaan käytettävän liian usein halventamaan jotain teosta joka ei ehkä edes ole kovinkaan "mangamainen". Esim. Monster Allergystä olen monen kuullun sanovan minusta hieman halventavaan sävyyn että se on "mangamaista". Ei niin että yhden numeron lukemisen jälkeen arvostaisin ko. teosta mitenkään korkealle mutta ehkä maailma olisi hieman parempi paikka jos teoksia edes yritettäisiin arvostella itsenäisinä teoksina eikä tuomittaisi kaikkea "mangamaiseksi" tai "supersankariroskaksi" tai ties miksi.
-
Terolle ja muille: Mangasta "tyylinä" alettiin jo keskustella tuolla:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1760.msg31034#msg31034
-
<snip>
japanilaisilla sarjakuvan tekijöillä on minusta ihan oma tyyli. Jotenkin on minusta jopa loukkaavaa sanoa että näiden suurten taitelijoiden tyyli olisi kaikki sitä samaa tyyliä. Toki jostain syystä japanilaisten sarjakuvan tekijöiden tyylit muistuttavat enemmän toisiaan kuin esim. eurooppalaisten... tai euroopassa on enemmän selkeämmin toisistaan eroavia
<snip>
Lisätään vaikeusastetta kaksoisvoltilla... ja käännetään lähtökohta nurinkurin.
Tämä käsitys siitä, että taiteilijalla pitäisi olla yksilöllinen tyyli on länsimainen.
Kiinassa ja Japanissa taiteilija on sitä parempi mitä paremmin hän pystyy imitoimaan vanhojen mestareiden tyyliä.
Ei japanilainen mangan lukija halua eri lailla vaan aina samalla lailla piirrettyä mangaa!
-
Tämä käsitys siitä, että taiteilijalla pitäisi olla yksilöllinen tyyli on länsimainen.
Kiinassa ja Japanissa taiteilija on sitä parempi mitä paremmin hän pystyy imitoimaan vanhojen mestareiden tyyliä.
Hyvä huomio. Mangakouluissa opetetaan että kun on piirtänyt mallista tietyn hahmon viisituhatta kertaa, sen jälkeen se alkaa sujua. Mutta asia ei tietenkään ole noin yksioikoinen. Jostakin kuitenkin tulevat ne kapinalliset, jotka luovat kaikesta huolimatta aivan oman tyylinsä ja pysyvät siinä kunnes se hyväksytään, malliesimerkkinä Miyazaki. "On hirvittävän vaikeaa pysyä uskollisena omalle tyylilleen" sanoi kerran lonkeropornon ja sadomasokismin mestari Toshio Maeda, ja mainitsi että tuosta syystä hän arvostaa Miyazakia suunnattomasti. Sillä keinolla menestyy huonommin kuin tekemällä kuudennentoista kopioversion Tenchi Muyosta. Ei Miyazakikaan käynyt aluksi kaupaksi. Jossakin vaiheessa tapahtuu se pieni ihme, jonka jälkeen Miyazaki saa huomata että hänelläkin on peräti budjetissa rahaa, ja Matsumoto kuulee että hänen sarjaansa ei lopetetakaan enää kesken. Ja sitten on joku Robin Nishi, joka ei voisi koko asiasta vähääkään välittää ja piirtää hurmaavia outouksiaan riippumatta siitä onko hänellä yksi vai kaksi lukijaa.
-
Täälläkin yksi mangaan tykästynyt. Suureksi osaksi kokemukseni eri sarjoista on paikallisen kirjaston tarjonnan ansiota mutta kotiin en ole ehtinyt hankkia kuin suomeksi käännettyä Ranmaa sekä Dragonballia. Suosikkisarjoiksini voin mainita Ranma 1/2:n sekä Tenchi Muyon, ylipäätään komedia on ehkä sydäntä lähinnä
-
Manga ja anime on molemmat aivan mahtavia. Rakastan animea, mutta manga on mun intohimo. Luen shojomangoja, fantasia, scifi ja komedia mangoja. Yks parhaista mangasarjoista on ehdottomasti Inu-Yasha.
-
Akiraa tuli aikoinaan luettua. Kotoa löytyy yksi pokkari länsimangaa (sandmanin books of death- spin-off) ja sekin tarttui käteen fennica comicsista vain nätin kannen takia. Manga ei siis ihan hirveästi kolahda.
Anime sensijaan on mitä mainiointa viihdettä tylsien päivien varalle. Pannu kahvia, kokista ja neljä tuntia animea putkeen... Aaah, veltompaa kuin löhöily ;D
Kyllä mun kelpaa, kun kaveri on vannoutunut animenörtti ja lainailee täyteenpoltettuja DVD- levyjä kun tarve vaatii 8)
-
Jup tuleehan sitä luettua.
Paras mangasarja on Rurouni Kenshin. Ikävä kylläkin niitä on todella vaikea löytää suomesta.
Paras paikka taitaa olla Fantasialinna, sieltäkin saa vain muutaman englanninkielisen kirjan.
Edellisiin ostopaikkoihin voisi vielä lisätä Book Plussan. www.bookplus.fi
-
Paras mangasarja on Rurouni Kenshin. Ikävä kylläkin niitä on todella vaikea löytää suomesta.
Paras paikka taitaa olla Fantasialinna, sieltäkin saa vain muutaman englanninkielisen kirjan.
Fantasipeleistä pitäisi löytyä 9 ensimmäistä osaa:
http://www.fantasiapelit.com/index.php?main=ai&etsittava=kenshin&mista=*&offset=0&yhteen=eri&alue=
-
Kuinka moni lukee mangaa?Must sitä sais tuoda enemmän tänne Suomeen :(
Hmm,tiedättekö mitään paikkaa mistä tilata enkunkielisiä sarjiksia??
"Mangan" arvosteleminen on vähän kuin arvostelisi länsimaista sarjakuvaa yhtenä klunssina. Mutta miksi se, mitä suomennetaan, on niin scheissea?Jos yli kouluikäisiä yritetään houkutella mangan pariin, niin miten ois Nausicaa, Lone Wolf & Cub..ai niin, Akiraa yritettiin ja vituiks men. Mutta kustantajat, mangaahan voisi painaa vessapaperille tikkuaskin kokoon ja se ois just siistiä?
-
..ai niin, Akiraa yritettiin ja vituiks men.
Näinkö? Eikös sieltä vain vieläkin ole tulossa seuraava numero? Ruoskivatko itseään selkään tappiota tehden?
-
Kyllä, luen Salapoliisi Conania. Ja olen lukenut ne kaikki Suomeksi ilmestyneet. One Piece vaikutti ihan hyvältä, mutta en ole sitä enempää lukenut. Dragon Ball on syvältä scifin, ja tappeluiden takia. Ranmaa en ole edes (vielä) lukenut, mutta tarkoitukseni olisi ostaa divarista yksi osa, ja lukea se. BeyBlade on......surkea, vaikken ole edes lukenut, mutta mitä telkkarista olen katsonut, niin sanoisin, että: Huh, Huh!
Olen ajatellut, että jos divarista löytäisin halvalla yhden osan Akiraa, niin voisin ostaa sen. Mulla on mangaa tällä hetkellä hyllyssä : Conanit:1,5,6,7,8,9 Dragon Ball:21 ja One Piece:1
Ei minua voi manga-friikiksi kutsua, koska seuraan vaan Conania.
Tulipas pitkä viesti... Täytyy lopettaa, ennen kuin minua aletaan luulemaan joksikin pitkien viestien kirjoittajaksi.... ;)
-
Kylläkyllä. Mangaan olen jäänyt koukkuun. Vaikka monet ovat kielteisiä Ranmaan, luen jopa sitäkin. Minusta Ranma ei ole paras, hitaasti etenevä juoni jokseenkin häiritsi aikoinaan, mutta en tujua. Minusta hahmot ovat kehittyneet aika mielenkiintoiseksi! Tiedän, että joku voi pitää, etten tiedä paremmasta, muttamutta. ^^' Tämä harrastus tulee vain aika kalliiksi todellakin, ajattelin, etten enää osta Anime -lehteä.. :)
-
Mä tykkään myös lukee tai katsoo mangaa telkkarista.
Täytyy vähän pilkuttaa. ::) Telkkarista tuleva "manga" on animea. Eli, manga on sarjakuva, anime piirretty.
Itse en ole kovin paljon kokeillutkaan piirtää mangaa, kuin pari vuotta sitten kun olin Witch -lehden lumoissa (mikä tämäkään ei ole varsinaisesti mangaa). Nykyään varsin surkea sarja vaikuttasi olevan. Miksi ensimmäiset osat ovat aina ne parhaimmat... ???
-
Mangaan koukussa. Hirveästi erilaisiin sarjoihin en ole ehtinyt tutustua. Hyllystäni löytyy: Ranmaa osaan 17 saakka suomeksi,
Naruto vol.3 englanniksi ,
Fushigi Yugi vol.3 saksaksi,
Ragnarök vol.1 saksaksi(ostin ennenkuin alkoi suomessa ilmestyä),
D.N.Angel vol.1 englanniksi,
Conan vol.3 suomeksi,
Kenshin vol.1 englanniksi.
One Piece osat 1-5 suomeksi.
Tässä vaatimattoman hyllyni sisältö,joka on koko ajan kasvamaan päin,nuo ovat vain mangoja elfquesteja ja Nemiä lötyy kanssa aika reippaasti. ;)
Kaverilta tällä hetkellä lainassa High school girls, se on hiukan rivo joten nuorimmille en suosittele xD *Naur* ja imu jaska.. siis Inu-yasha vol1,englanniksi.
Lukenut joskus. Demon diary vol. 3 englanniksi
Fushigi Yugia vaikka kuinka monta osaa.
Chobits , Flower of the deep sleep ja vaikka mitä. Suomesta löytyy kyllä vaikka mitä mangoja,jos vain osaa etsiä oikeista paikoista ;) *wink,wink*
-
onko one piece hyvä sarja kannaisiko lukea mistä se kertoo onko naruto englannin kielinen
Kyllä One Piece ihan hyvä sarja on. Siitä vain lukemaan. Naruto on englannin kielinen. Tähän mennessä ei suomennoksia ainakaan ole tulossa.
(En haluaisi nipottaa, mutta pilkkujen, pisteiden ja isojen kirjainten puuttuminen vaikeuttaa lukemista ja näyttää ärsyttävältä.)
-
Eka Manga jota luin on varmaankin.... juuri nimenomaan YWAM (http://ywam.ozymandias9.net/finnish/index.html), jota nyt suomennan, sittemmin olenkin lueskellut Love Hinaa ja seuraavaksi oletettavasti alan lukemaan Cowboy Bepoppia. ;D
Terv,
Ossi-kun
-
Lauantaina tuli ostettua Demon diary vol.4 (joo englanniksi sekin on), ja eikun hyllyn anti karttuu :) Hjuva.
-
Joo,siis mähän aloitin mangan lukemisen jo ennen tota buumia ja olen kyllä tykännyt.Sitä saa kaikkiin mielentiloihin sopivaa.Ja kyllä on kiva lukea välistä suomeksi kun enkuks on suurimmaks osaks luettu.Fantasiapeleistä olen tilaillut.(tilausten peruminen on siellä aivan mahotonta!!)
-
luen mangaa. se vaan onnniiiin mukavaa ja erikoista ja osana japanin kulttuuria... ;D
enkun kielisiä pokkareita saa ainakin fantasiapeli- kaupoista ja akateemisista kirja kaupoista...
-
Jotain todella kiehtovaa siinä on...
Jotkut tuntuu aivan hirveältä jaskalta,
jotkut lehdet/sarjat/hahmot taas aivan mahtavilta.
Kannatan ehdottomasti myös sitä,
että kaiken ei pidä olla niin perk... amerikkalaista.
-
No, en minä kyllä aivan kaikkia mangoja lue.
Mutta kuitenkin... Niitä mangoja joita minä luen luen siksi, että niissä on hyvä juoni. Ei oikein kiinnosta vaikka manga olisi kuinka hyvin piirretty mutta idea olisi kokonaan täysin idioottimainen.
-
No aloitin lukee mangaa,ku nappasin jotain luettavaksi kirjastosta...no tietenkin tartuin siihen mahtavaan juoneen!
-
Minulla on tapana sanoa etten lue mangaa mangan takia. Luen niitä vain hyvinä sarjakuvina niinkuin lukisin mitä tahansa sarjista. Mangan valtteina vain on se että monet sarjat ovat tuhansia sivuja pitkiä jolloin niistä riittää iloa pitkäksi aikaa. :)
Ja yleensä päädyn lukemaan jotain mahdollisimman länsimaistyylistä mangaa/manhwaa, samurait sun muut Japanin kulttuuriin liittyvät eivät minua voisi kiinnostaa tipan vertaa, ja mitä ns. länsimaisempi piirrostyyli, sitä iloisempi olen.
-
No, Lone Wolf & Cub (joka on minusta parasta mangaa) kertoo samuraista, ja on verrattain länsimaisesti toteutettu. Historiallista sarjakuvaa joka ei kuitenkaan vaadi pahemmin tietoa etukäteen Japanin historiasta.
On eroa, onko sarjakuvassa japanilainen aihe vai japanilainen toteutustapa. Eivätkä nuo sulje pois tai edellytä toisiaan.
No jaa. Kyllä mielestäni "sivuja tuhlaileva" ja taisteluissa runsaasti vauhtiviivoja käyttävä tyyili on melko leimallisesti japanilainen.
-
Vauhtiviivoja käytetään länsimaissakin, ja hahmot muistuttavat Hugo Prattin tekemiltä ennemmin kuin Osamu Tezukan.
Mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin Japanissa, etenkään 70-luvulla.
Hugo Pratt-vertaus menee hieman ohi. Tietenkin kaksi jotenkuten realistisesti piirrettyä sarjista muistuttavat enemmän toisiaan kuin realistinen ja lähes täysin karrikoitu mutta muita yhtäläisyyksiä Goseki Kojimasta ja Prattista löydä. Kojima ei piirrä lähellekään yhtä pelkistetysti tai karkeasti kuin Pratt. On kuitenkin mahdollista, että hän olisi saanut jostain länsimaisia vaikutteita.
-
Luen mangaa ja katselen animea ihan mielellään. Tällä hetkellä hyllystä taitaa löytyä seuraavat:
XXXholic
Dragon Ball
Conan
Time Stranger Kyoko
Azumanga Daioh
Hellsing
Ja niin edelleen.
Itse asiassa taidan lukea enemmän mangaa kuin katson animea. Ja animenkin valitsen yleensä mangan perusteella. Mangaa luen siksi, että olen japanissa asunut ja siihen tottunut. Tyyli miellyttää (yleensä) silmää, ja hahmosuunnittelu on loistavaa (tosin poikkeuksiakin on).
-
Luen mangaa, koska olen kiinnostunut japanisaatiosta ilmiönä. Eli lähinnä ostan pistokokeiden omaisesti pokkarin sieltä, lehden täältä. Kaupassa pläräilen englanninkieliset, ja katsastan suomenkieliset. Myös on tullut ostettua joitain mangoja vaan haalimisen takia, pun pikkujannuna olisi toivonut niin kovasti jotain mangaa, ja sitä ei saanut. Nyt kun on iso setä, ja noita nimikkeitäkin alkaa löytyä, ja rahaakin on pikkuisen enemmän, niin noita on tullut sitten haettua senkin edestä.
Yhteenveto tähän mennessä: suomeksi julkaistu manga on ollut kyllä melko tuubaa kaikki. Kyllä sitä nyt lukee, mutta parempaakin ärrältä saa, siitä "manga" hyllyn vierestä, nimittäin. Noh, toi Conan oli yllättäen ihan passeli, mutta kyllä se vanha kunnon Mikki Hiiri on nämä etsivänhommat hoidellut ihan naftisti, joten...meh.
Anime>Manga :)
-
Tutustuin mangaan noin neljä-viisi vuotta sitten. Vaikka luen yhä mielelläni myös länsimaista sarjakuvaa (toisin kuin ilmeisesti varsin monet "hardcore-otakut"?), on hyllyyni kertynyt vuosi vuodelta yhä enemmän japanilaisia tuotoksia. Suomennetut julkaisut ovat olleet laadukkaita pikku kömmähdyksistä huolimatta ja sarjavalikoimakin parantunut ajan kuluessa. Mangassa kiehtoi aluksi lähinnä eksoottinen piirrostyyli, tosin harrastelijavuosien kartuttua olen saanut huomata, että myös länsimaisista teoksista vaikutteita saaneita sarjoja on vaikka millä mitoin. Vaikkei manga olekaan niin erilaista ei-japanilaisiin sarjakuviin verrattuna kuin välillä annetaan ymmärtää, yksittäisistä sarjoista on löydettävissä virkistäviä ja ajoittain jopa nerokkaita oivalluksia, esim. Azumanga Daioun omaperäinen huumori.
Joidenkin sarjojen sivujen ja kuvien asettelu on niin henkeä salpaavaa, että ne saavat monen muun nimikkeen sivut näyttämään tylsiltä ja yksitoikkoisilta. Mangaan tutustumattomille tämä tosin saattaa aiheuttaa lähinnä sekaannusta ja hämmennystä, kun taiteellisesti ripoteltuja ruutuja olisi tarkoitus yrittää lukeakin.
Myös lajityyppien kirjo on valtaisa, vaikka myös esim. patonkimaan julkaisuista löytyy läjäpäin sarjakuvia moneen makuun. Paitsi perinteiset nuorille pojille suunnatut toimintasarjat, joista suomennettujen sarjojen kirjo paria poikkeusta huolimatta koostuu, on myös esimerkiksi romanttisia sarjoja niin nuorille tytöille kuin aikuisille naisillekin. Myöskään juonenkäänteillä maustetun tarinan (joka ei tietysti ole vain mangan yksinoikeus eikä edes jokaisesta sarjasta löydykään) osuutta en rupea kieltämään.
-
luen mangaa,ja tämä ei johdu siitä,että se olisi nyt IN,vaan koska yksinkertaisesti Pidän niistä!Manga on kaunista katseltavaa,tarinat ovat erinomaisia ja yllättäviä.Olen kyllästynyt jo aikapäiviä sitten länsimaalaisiin sarjakuviin ja Aku Ankkaan.Manga on vain jotain mikä saa katseeni kääntymään,heti kun kuulenkin tuon sanan korvani hörähtävät.Itsekkin harrastan piirtämistä ja olen saanut vaikutteita mangoista,kuten sen kuvien koista ja muodoista.Toivon kyllä,että tämä muoti-ilmiö menisi pian ohi,että nämä muotia seuraavat(ja vain siksi mielenkiintoa osoittavat)ihmiset jättävät minullekin mangaa..Ja on paljon ihanampaa ihailla jotain mitä voi ihailla yksinään,ei miljoonan ihmisen porukassa.Minunkin kavereista vain yksi minun lisäkseni pitää japanilaisista tuotteista.Tarinoista on hauska keskustella asian tuntevan kanssa ;)
-
<snip>
Toivon kyllä,että tämä muoti-ilmiö menisi pian ohi,että nämä muotia seuraavat(ja vain siksi mielenkiintoa osoittavat)ihmiset jättävät minullekin mangaa..Ja on paljon ihanampaa ihailla jotain mitä voi ihailla yksinään,ei miljoonan ihmisen porukassa.
<snip>
Taitaa käydä toisin päin. Luin juuri artikkelin, jossa todettiin mangan suosion olevan loivassa laskussa Japanissa. Suuri osa uudesta mangasta on jo suunniteltu vietäväksi myös länsimaihin, jotka ovat mangan kasvava markkina-alue.
-
Sama syy, miksi ylipäätänsä tykkään lukea sarjakuvia: se kuvallinen kerronta, sivussa kirjallinen kommunikointi, koska pinnani ei kuitenkaan jaksaisi lukea mitään "oikeita" kirjoja.
Mutta syy, miksi mangaa löytyy enemmän kirjahyllystäni on yksinkertaisesti sen saatavuus: Kirjastosta saa Sandmania, Sin Cityä kuin Tinttiäkin, mutta eipä pahemmin näy mitään muita mangaa kuin ranma puolikas tai DB. Onhan japanilaisten oma tapa piirtää hieman tavallisista sarjakuvista poikkeava, samoin sommittelu, mutta myös se, kuinka nopeasti se tempaa itsensä mukaansa ja tarjoavat paljon. Jotain Sandmania pitää kirjaimellisesti harrastaa, ennen kuin tajuaa, ja monet hyvät, ideologioiltaan omaperäiset ovat niin pirun lyhyitä.
Silti yritän pitää sitä kultaista keskitietä sarjakuvamaailmassa. Manga tai sarjakuva, aivan sama, kunhan on hyvä juoni ja ennen kaikkea kaunis tyyli piirtää.
-
Luen mangaa ja sen lisäksi myös länsimaista sarjakuvaa. Täytyy myöntää idän ihmeiden ottaneen viime aikoina yliotteen, mutta lähinnä siksi koska paikallisesta kirjastosta ei paljon kumpaakaan lajia löydy ja (yleensä) halvemman mangapokkarin ostamiseen on alempi kynnys. Aku Ankan tilaamisen lopetin jokin aika sitten, kun minua ketutti se että osasin arvata mitä juoni tuo tullessaan. (Muutakin kuin Akun räjähtäneen pään.) Ja kun taskukirjoissa esiintyi vielä "neljän maun hedelmä" kaksi kertaa... Vetäydyn nurkkaan vanhojen divarilöytöjeni kanssa. Nih.
Turkuun päin mentäessä kesälomalla löytyy kumminkin ilahduttavan paljon länsimaista sarjakuvaa, mutta se ei kuulu aiheeseen.
Mutta mangasta. Pidän siitä, kuinka... hmm, no, shonen-sarjoissa pidän siitä kuinka nopeasti tarina etenee. Tykkään myös vakaasta piirustustyylistä, mutta tämähän ei todellakaan koske kaikkia sarjoja. Esim. Shaman King ja Yu-Gi-Oh! aiheuttivat "iikääk"-elämyksen, varsinkin kun niitä luettiin ruotsinkielisestä Shonen Jumpista. Kenshin, Bleach ja Hagaren ovatkin sitten eri maata minun mielestäni ja niitä luen mielelläni. (Ja nyt vinetystä, kuka ilkimys laittoi Kenshinin sanomaan "årrå?!")
Shoujon suhteen olenkin sitten nirsompi, ainoa jota varsinaisesti fanitan ovat jotkut CLAMPin uudemmista sarjakuvista. (Chobits, Tsubasa, xxxHolic... CCS:stäkin pidin, paitsi että hampaat sulivat.) Arina Tanemuran töistä luin Suomessa julkaistun TSK:n, enkä siitä nyt hirveän paljon pitänyt, mutta luettavaa se oli. Mukavaa aivontyhjennystavaraa jota syödään samaan aikaan sokerituttien kanssa. Suurin osa kumminkin menee ohi, muuan sarja nimeltä Othello kasvatti luultavasti epävarmuuttani tyyliä kohtaan entistä enemmän. Paitsi että Fruits Basket onkin sitten hyvin lähellä sydäntäni. *höpinää*
Ja lopuksi fanitusta Azumanga Daiohin ja Yotsubaton nimeen. Eihän näistä yksinkertaisesti voi olla pitämättä. "Santa is der Führer!"
Vastaus kysymykseen: en lue kaikkea mangaa mitä eteeni tulee, mutta jos sarja on laadukas niin miksi minä jättäisin sen lukemattakaan? Ne tarjoavat myöskin uusia ideoita.
/Aijoo. Harrastusta on ollut jonkin aikaa ennen "buumin" alkamista, ja pitää myöntää koska olen kateellinen ja mustasukkainen suomalainen että salaa päiväkirjoissani toivon ilmiön lieventyvän hieman. On paljon hienompi fiilis ostaa sarjakuva erikoiskaupasta tai ostaa se jostain kaukaa vaikka se maksaakin paljon kuin kipaista ärrälle ja lukea jotain minkä kaikki muutkin ovat lukeneet.
-
Luen mangaa, koska haluan kokea ja oppia jotain uutta. Eurooppalainen ja Amerikkalainen sarjakuva on jämähtänyt muottiinsa. Isoja yllätyksiä kerronnan ja muodon puolella tulee hyvin harvoin (niin on varmasti mangassakin, mutta siitä kun on vielä perusteetkin oppimatta). 36-sivun lehtimuotti ja 48-sivun albumimuotti on alkaneet kyrsiä. 200 sivun, tai 2000 sivun tarinat kiehtovat. Minua kiinnostaa mitä mangasta voi oppia ja miten sitä voi kehittää, ja mitä syntyy länsimaisen ja aasialaisen sarjakuvan ristinaitoksesta.
-
Niinpä, tuo oli hyvä kysymys. Miksiköhän sitä edes tulee luettua? Rahat vaan menee... :)
Mutta en kyllä lopettais lukemista mistään hinnasta, kerta oon nyt mangan keksiny niin pitäähän tätäkin "harrastusta" pitää yllä kynsin ja hampain... :)
-
Minä luen mangaa siksi koska se kivaa. hankin viikko sitten kirjan nimeltään:
piirrä mangaa ;D opin vähän piirtämään mangaa. mun manga hahmon nimi on: kazuka.
-
Jup tuleehan sitä luettua.
Paras mangasarja on Rurouni Kenshin. Ikävä kylläkin niitä on todella vaikea löytää suomesta.
Paras paikka taitaa olla Fantasialinna, sieltäkin saa vain muutaman englanninkielisen kirjan.
Edellisiin ostopaikkoihin voisi vielä lisätä Book Plussan. www.bookplus.fi
Fantasialinnasta ostanut paljon tavaraa.
Ja siellä näyttäisi olevan muutamat sadat eri mangat hyllyssä, englanninkielisinä.
Katsokaa liikkeen kuvia täältä--->
http://irc-galleria.net/archive.php?nick=JauhoFL
-
Tarkasteltuani nyt lähinnä tätä manga-osiota keskustelualueesta uskaltauduin rekisteröityäkin. Mielenkiintoisia vastauksia useimmilla.
Ensimmäinen kosketukseni mangaan oli suomennettu Akira, jonka löysin kirjastostani. Näin sivuhuomautuksena että kirjaston sarjakuva-alue oli lempipaikkani, mutta ehkä heidän olisi kannattanut laittaa vähän tuhmemmat sarjakuvat kauemmas... Tuolloin minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä mangasta, mutta olin harras sarjisten lukija. Aku Ankkaa tilasin vuoteen 96 saakka, jolloinka muutimme paikkaan jonka ullakolle joku neropatti oli jättänyt laatikoita Marvelin parhaimmistoa ja Aku Ankkoja(Korkeajännityksiä, Asterixia ja Lucky Lukeakin) niin että olisin luultavasti hukkunut niihin mikäli äiti olisi antanut. No, Akira meni ensikosketuksen aikoihin hieman yli hilseen, kuten meni myös suurin osa Marvelin sarjakuvista(Inferno jäi erittäin epäselväksi kun ei löytynyt kaikkia numeroita). Mutta Aku Ankat sulivat oikein mainiosti. Myöhemmin kuitenkin sitä oppi rakastamaan Daredeviliä ja Hämistä kuin Kanedan "munakasta" asennettakin. Meillä oli köyhä perhe joten en saanut paljoa enempää sarjakuvia ullakkoaarteen lisäksi...
Suuri(n) osa kasvatustani oli myös videopelit, jotka ovat kai pääsyy siihen miksen käsittänyt heti että manga on erilaista kuin "muut sarjakuvat". Niin sanottu "manga-tyyli" ja japanilainen kulttuuri oli videopeleissä erittäin vahvasti ainakin Nintendolla ja vielä enemmän PlayStationilla esillä enkä oikein silloin erottanut sitä muusta. Joka tapauksessa, tuossa muutama vuosi sitten lukioon tultuani uusi tuttava (no nykyisin vanha) tutustutti minut animeen "Häh, ai tätä kutsutaan animeksi?!" Jonka jälkeen siirryin nopeasti mangaan, sillä sitä oli edullisempaa saada. Manga tuntui useimmiten myös selvemmältä ja rakastin niitä kerrontatekniikoita (komeita "ruutuhäivytyksiä" ja muita asioita joita ei animen kautta voi kertoa).
Rakastan melkein kaikkia sarjakuvia joita olen lukenut Marsupilamista Korkeajännitykseen, Karvisesta Alfiin ja Narutosta Berserkiin, mutta nykyisin luen lähinnä mangaa, koska olen jo tyhjentänyt kirjaston muista sarjakuvista pariinkin otteeseen ja syistä joita en viitsi tässä pidemmälle mainita. Vaikuttavimpia teoksia on ollut varmaankin Akira, Blame, Berserk, 20th Century Boys, Battle Angel Alita ja Great Teacher Onizuka. Viisi ensimmäistä tarinan ja tunnelmansa takia, GTO sen takia kun se on niin halvatun huvittava. Jonain päivänä aion omistaa ainakin kaikki edellämainitut.
-
Kieltämättä aika hankala kysymys... hurahdin mangaan kesällä 2005. Syynä kai oli se, koska manga on jotenkin ihanaa. Pidän erityisesti siitä, miltä manga näyttää. Paremmin en osaa perustella... ::)
-
Mangaa luen sen takia, että juonet ovat keskimäärin mahtipontisempia kuin länsimaisissa... Ja piirtojäljestä pidän jotenkin enemmän....
-
:police:
-
Olen pitänyt mangaa siitä lähtien parempana sarjakuvana(sis kaikkea mangaa), kun ensikertaa otin Timestranger kyokon käteen ja luin... Vaikka se ei ollut minun sukupuolelleni suunnattua se iski kuin moukari. Aloin kuitenkin keräillä one pieceä ja Raknarökkiä.
Kaikki manga lyö yli tintin ja asterixin... Vai johtuuko se vain siitä, että en ole lukenut juuri muuta kuin mangaa ???
-
Luen mangaa, koska se on hauskaa ja piirrostyyli on mahtava! SIksi.
:D
-
Itse luen useempaaki sarjaa kavereitten luona ja lainaan kirjastosta, ite en oo ostanu paljoo ku on liian kallista...
No tässä paikkoja mistä mangaa voi ostaa enkuks:
- http://www.viz.com
- http://www.tokyopop.com
- http://www.fantasiapelit.com
- http://www.goodfellows.fi/webpages/info/bulletin.htm
Kannatta käydä kattomassa. ;D
-
Luen mangaa, koska piirrosjälki on useimmissa hienoa, sekä kun lukee mangaa voi hukuttautua täysin teoksen valtaan.
Ei tarvitse miettiä omaa elämää, kun elää muiden elämää mangapokkarissa..
Ja tosiaan, kun luen mangaa, en kuule ympärilläni mitään, ennen kuin huudetaan melkein korvan juuressa "kuuletko sä yleensäkään mitään"? :D
-
Nopea kysymys Sadnessille; eikö muunmaalaisessa sarjakuvassa mielestäsi ole hienoa piirrosjälkeä? Yhdessäkään?
-
No onhan niissä, kai?
Enpä ole muunmaalaisia paljon lukenut, en edes
suomalaisia.
-
tutustua "muunmaalaiseen" sarjakuvaan
Entä kun ei kiinnosta?
Itse luen mangaa mieluummin kuin länsimaalaista sarjakuvaa yksinkertaisesti siksi, olen lopen kyllästynyt länsimaalaiseen sarjakuvaan jota koko kasvuikäni ennen "valaistumistani" luin ja piirtelin kopioiden. Pääasiassa luin tyypillisiä supersankarisarjakuvia, mutta sain myös oman osani muunlaisesta sarjakuvasta kun suvun muut taiteellisuudet tukivat nuorta alkajaa laajentamalla näkökenttää. Muutamat sarjakuva-albumit ovat arvossaan, mutta sekin johtuu pääasiassa nostalgiasta, eikä sinänsä siitä että sarjakuva olisi kovinkaan kaksinen. Länsimaalainen sarjakuva tuntuu riittämättömältä ja myös siltä, että tekijät eivät ottaisi sitä tosissaan - olipa kyse sitten huumorista tai toiminnasta. Hankala asia selittää, mutta taipunee jonnekin uskottavuuden suuntaan.
Taustalla tietysti vaikuttaa ja muhii yleinen kiinnostus itään - Japaniin, Kiinaan ja muihin lähialueiden maihin. Oma painonsa mielipiteissä - tarkoittaa käytännössä sitä, että jos olen diskriminoiva mangan ja animen suhteen, olen sitä satakertaisesti länsimaalaisen sarjakuvan ja animaaton suhteen.
Olisi kai terveellistä kaivaa jostain jokin "länsimaalaisen sarjakuvan Top 10" ja alkaa siitä sitten miettimään uudelleen mistä tässä kaikessa on kyse ja missä sitä itse omine aivoituksineen seisoo.
-
Länsimaalainen sarjakuva tuntuu riittämättömältä ja myös siltä, että tekijät eivät ottaisi sitä tosissaan - olipa kyse sitten huumorista tai toiminnasta. Hankala asia selittää, mutta taipunee jonnekin uskottavuuden suuntaan.
Jännä, mutta kuvasit tässä juuri ne syyt, miksi minä en pidä mangasta. Näin se vaihtelee, mutta oikeastaan halusin vastata vain tämän seuraavan vuoksi
Olisi kai terveellistä kaivaa jostain jokin "länsimaalaisen sarjakuvan Top 10" ja alkaa siitä sitten miettimään uudelleen mistä tässä kaikessa on kyse ja missä sitä itse omine aivoituksineen seisoo.
Ei ole mikään länsimaisen sarjakuvan top kymppi eikä edes virallinen, mutta Kvaakissa koottiin porukalla sarjakuvan yleissivistykseen kuuluvat sarjakuvat. Niistä voit lukea täältä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1692.0).
Jos haluat suoraan listaan, niin sitten tämän (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1692.msg79584#msg79584) kautta. Koko ketju on kuitenkin hyödyllistä lukea, koska siinä selviää, miksi mitäkin teosta pidetään hyvänä ja lukemisen arvoisena.
-
Eikös se ole ihan universaalia, että Ferrarifanit paheksuvat Porssea, vaikka hyvinkin samankaltaisia ominaisuuksia autoissa arvostavat - enemmän tai vähemmän samat asiat toteutetaan hiukan eri tavoin. Kenties omakohtainen ylitsevuotava saturaatio länsimaalaisen sarjakuvan ja animaation suhteen lapsena ja nuoreja on ikäänkuin tehnyt vastaanottavaisemman meikäläisestä jollekin täysin toisenlaiselle, jonka ottaa omaksi.
Täytyy tutustua tähän teidän foorumiin ajan myötä, sillä paljon arvokkaita tiedonjyviä on taatusti löytämistä vailla. Kenties sitä löytäisi hieman enempi tuon kuvataiteen ja grafiikan. Armeijan jälkeen (josta jo useampi vuosi) on tullut omistauduttua pelkästään tekstille ja musiikille, joka kai on jonkinlainen jatkumo sitten sille että skidinä pelkästään sarjiksia ja piirrettyjä.
Jokatapauksessa, hyviä asioita aidan kummallakin puolella :)
-
Ei paljon suurisilmät ja pikkunenät kiinnosta. Katotaan nyt, kestääkö mangabuumi Suomessa yli vuoden.
Kyllä kestää. Kyseessähän on sentään lasten saippuaoopperat. Ikävä kyllä.
-
Kyllä kestää.
Ja kesti. Tuo Vesan viestihän on jo kohta puolitoista vuotta vanha.
-
Ja kesti. Tuo Vesan viestihän on jo kohta puolitoista vuotta vanha.
heh heh. Enpäs hoksannnu tuota katsoa ollenkaan :)
Eipä näytä vieläkään mitään hiipusen merkkejä olevan.
Siihenhän toi homma perustuu; pyöritetään samaa kaavaa uudestaan ja uudestaan. Se tuo katsos turvallisuuden tunnetta.
-
enpä paljon niitä lue . ::) vaan ne on nii epäselvii... ::) Siksi .
Ja jotkut sannoo että siksi kun niillä ihmisillä on ISOT silmät
;)
Ylläpito: Poistin hymiöitä.
-
(Selitys tulee lopussa, jos joku jaksaa sinne asti.)
Aloitetaanpa ihan sarjakuvaharrastukseni alusta, eli siis 80-luvun alkupuolelta. Ensimmäinen sarjakuva, joka räjäytti tajuntani, oli Mustanaamio. Siinä oli äijä viidakossa ja Hero ja Devil ja Pääkalloluola. Ja Paha Merkki ja viidakon vanhoja sananlaskuja ja vaikka mitä. Olin ihan että "vau, mahtavaa, näinkin siis voi sarjakuvaa tehdä, tähän tuhlaan vielä kaikki rahani!" Liityin Naamiokerhoon, ratkaisin salasivujen tehtävät, ja sain Mustanaamion pronssi-,hopea- ja kultamerkit.
Sitten tulivat Marvelit. Niissä äijä muuttui Hulkiksi ja seittiä ammuttiin ja adamantiumkynnet sanoivat "snikt". Olin ihan että "vau, mahtavaa, näinkin siis voi sarjakuvaa tehdä, tuhlaan sittenkin rahani näihin!" Tilasin kaiken mahdollisen, ja piirsin omia supersankarieepoksia.
(Jossain välissä huomasin, että kaupoissa oli myös kauhusarjakuvia, mutta niihin en uskaltanut käyttää kolikkoakaan. Ja vieläkin kauheampaa oli, kun joku kertoi, että oli olemassa sellaisia sarjakuvia kuin superroisto Diabolik ja Piispaa Panettaa. Olin varma, ettei sellaisia kukaan pystyisi ikinä lukemaan.)
Anyway, seuraavaksi ryhdyin lukemaan Sandmania ja Doom Patroleita ja muuta DC:n aikuissarjakuvaa. Niissä oli skitsoja supersankarittaria ja söpö kuolema ja Paholainen sulki helvetin. Olin ihan että "vau, mahtavaa, näinkin siis voi sarjakuvaa tehdä, näihinhän ne rahat vasta tuhlaankin!" Luin Tähtivaeltajasta vinkkejä, tilasin Kalman ja palvoin Gaimania.
Jossain vaiheessa sarjakuvien tilalle tulivat enemmän elokuvat. Hongkong-leffat räjäyttivät pään hienoilla taistelukohtauksillaan ja hölmöllä huumorillaan. Siihen aikaan semmoinen kama oli vielä varsin harvinaista ja eksoottista. Kaikki aasialainen alkoi vaikuttaa epämääräisesti kiinnostavalta.
Sitten 90-luvun puolivälissä tuli manga. Siinä sankareiden muodot venyivät ja paukkuivat tunnetilojen mukaan, isoja hikipisaroita pulppusi ja otsasuonet pullistelivat. Söpöilyä ja superhönöä huumoria piisasi, ja joskus pinnan alta saattoi paljastua aika pirullisen fatalistisia juonikuvioitakin. Olin ihan että "vau, mahtavaa, näinkin siis voi sarjakuvaa tehdä, tähän nyt ainakin tuhlaan kaikki rahani!" Ostin, waretin, luin.
Lopulta tuli fumetti neri, johon olen tuhlannut jo nyt enemmän rahaa kuin noihin edellisiin yhteensä. Mutta mangan lukeminen ei ole vielä tyystin jäänyt, vaan vajaata kymmentä sarjaa tulee yhä aktiivisesti seurattua, ja joskus myös uusia katsastettua.
Eli lyhyesti sanottuna: luen mangaa ihan muuten vaan. Niin kuin kaikkea muutakin sarjakuvaa.
-
Se on Jööti eri asia, että on kyllästynyt länsimaiseen sarjakuvaan kuin että ei ole edes yrittänyt lukea muuta.
Mistä sinä tiedät mitä olen lukenut? :)
Ellei vuosien länsimaalaisessa sarjakuvassa kahlaaminen tuo haaviin edes jotain elämää suurempaa, miksi olettaa että sieltä itselleen moista löytäisi seuraavan 10 vuoden aikana?
Myönnän että olen noviisi itämaisessa sarjakuvassa, mutta olen löytänyt länsimaisesta sarjakuvasta enemmän vaihtelua ja tyylilajien kirjoja kuin itämaisessa.
Itämainen sarjakuva erottuu koska se on itämaista sarjakuvaa. Eri tyylejä on tietysti tuhottomasti, mutta ne ovat nimenomaan hieman tietämättömämmille hankalempia hahmottaa jos keskittyy vain huomaamaan ne suuret silmät ja pienet suut jne. Länsimaalainen sarjakuva on paljon muodottomampaa ja siinä missä idässä saattaa samanlaisella koulukunnan tyylillä piirtää satojakin artisteja, on länsimaissa monasti lopputulos enemmän tai vähemmän persoonallisempaa.
Makukysymyksistä on jokseenkin turha väitellä, sillä lopputuloksena useimmiten vain vieraannutetaan toinen siitä omasta kiinnostuksesta.
-
en mä oikeen tiiä miks sitä mangaa luen ;)mut se tekee muhun vaikutuksen. suuret silmät ja erilaisen väriset hiukset tekee mangasta mukavan luettavan :)kokeilen kaikkii fontteja tässä samalla :Pmanga on kivaa luettavaa joo, mut en osta mitenkään säännöllisesti esimerkiksi Conania
-
Ai miksikö? No tässä vastaus. Se alkoi siitä, että katsoin tv:stä DragonBall Z:taa ja mietin ostasko kirjan ja nyt ollaan koukussa. ;D Se on ainakin jotain errillaista Suomessa olevaan Aku Ankkaan. Olen lukenut mangakirjani ties kuinka moneen kertaan, enkä ole kyllästynyt, vaan löydän joka kerta jotain uutta. :) Taas kun Aku Ankka kyllästyttää minua jo silloin kun se on luettu kerran läpi.(http://)