Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => Aiheen aloitti: Foxtrot - 05.10.2003 klo 17:48:50
-
Minkälaiset asiat ärsyttävät tai ovat joskus ärsyttäneet teitä jossain tietyssä sarjakuvassa tai sarjakuvissa ylipäänsä? (En rajaa kysymystäni tämän tarkemmin, enkä esitä esimerkkiä, vaikka sellainen olisi kyllä takataskussani).
-
Disneyn sensurointi. Esim. parissa AATK:ssa on ollut aiheena tupakka, joka on muutettu purukumiksi tai suklaaksi. Esim. Eräässä Romano Scarpan piirtämässä vanhassa tarinassa Flip saisi perinnön Hessun enolta, jos onnistuu löytämään erään suklaarasian. Eka Vekara on allerginen rahalle ja koittaa sabotoida etsimistä. Eräässä kohtauksessa "Musta aave" polttaa kaikki tupakat jotka on käsin piirretty suklaamuoteiksi jotka vielä savuavat.
Aikaisemmin kun poltin vielä olin tuosta närkästynyt, mutta nyt taas kun olen lopettanut tupakan pari vuotta sitten, ymmärrän kyllä tavallaan miksi sarjoja on tökerösti sensuroitu. Vastustan itsekin tupakan piilomainostamista. Ankkalinnassahan ei käytetä päihteitä, tosin joissain Carl Barksin sarjoissa Miljonääriklubilaiset polttavat sikareita.
Periaatteessa en vain pidä siitä, että toisen tekemää työtä mennään muuttelemaan omavaltaisesti. Barkshan joutui myös hylkäämään useita kansia ja joitakin sarjojakin on laitettu hyllylle, muistaakseni Brutopialaisia pidettiin veli venäläisinä joten sitä sarjaa ei UKK:n itsesensuuri-Suomessa näytetty.
-
Kaikissa esimerkkitapauksissa oli mukana John Byrne, onko tästä tehtävä johtopäätöksiä. No, onhan äijä tarjonnut ilon hetkiäkin.
Luulenpa, että Byrnellä ei ollut osaa eikä arpaa noihin Marvelin ja DC -lehtien juttuihin. En muista Byrnen mielipidettä Mystikon ja Painajaisen sukulaisuudesta, mutta WCA:n jatko Byrnen jälkeen oli ihan uuden tiimin työtä (ja ehkä toimittajan eikä ole edes ensimmäinen kerta, kun Byrnen aloittamaa juonta ei viedä loppuun kunnolla). Muutenkin Byrneä kohdeltiin "kaltoin" Kostajien lehdissä 90 -luvulla. Pakotettiin mm. ottamaan muutama hahmo mukaan ryhmään ja tekemään niistä jopa sarjan päähahmoja (taisivat olla Kvasaari ja USAgentti).
Mutta kyllä minuakin jäi kismittämään se Next Menin lopetus samoin kuin Lab Ratsin, joka oli mielestäni parasta Byrneä vähään aikaan (ja siitä on taso vain noussut).
Kuitenkin ehkä traumaattisin ja ärsyttävin tapaus oli, kun Tähtien sota -lehti lopetettiin jouluna 1987.
-
Loogiset virheet ärsyttävät, esimerkiksi erään WOW. (nämä lienevät nimikirjaimet) tekemät Etsivä T.Erävän rikospähkinä-sarjakuvat polttavat minulta sulakkeen aika usein. Siinä on pistetty viattomia linnaan useammankin kerran, ja syyllisyysperustelut ovat olleet ajoittain tyyliä: "Thaimaassa ei ole silloin lomakausi". >:( Olenkin koettanut vähentää kyseisen sarjan lukemista.
Sitten on näitä "klaffivirheitä", jotka pistävät silmään erinäisissä teoksissa.
-
Vanhojen Barksien sensurointi harmittaa. Muistan, kun pienenä luin Barksin Karkkeja ja kepposia sarjakuvaa. Ihmettelin aina ruutua, jossa noita hyppii jonkin tumman möykyn päällä. Myöhemmin luettuani "leikkaamattoman version" havaitsin, että möykky oli peikon knalli... knalli jäi lsaksittuun versioon, vaikka peikko jätettiin pois.
Toinen raivostuttava Barksin "saksiminen" on liekkiemehen loppu (olikohan se tuon niminen?). Alkuperäisessä Barksin versiossa Aku joutuu vankilaan, koska on riehunut pyromaanina pitkin Ankkalinnaa. Julkaistussa versiossa kaksi viimesitä ruutua on kuitenkin korvattu ilmeisesti jonkun toisen piirtämillä ruuduilla, joissa Aku herää nähtyään painajaista (puhekuplatkin näissä ruuduissa ovat aivan kammottavaa soopaa).
Yksi todella ärsyttävä asia on mielestäni se, että Joe Quesada on jo niin arvovaltainen henkilö, että hänen ei tarvitse enää piirtää. On suorastaan rikollista, että niin pätevä sälli ei piirrä sarjakuvaa enää juuri lainkaan.
Tällä hetkellä eräs melko ärsyttävä piirre on X-Menin rikkonaisuus. Lehdissä mennään ainakin neljää eri stooria sekaisin ja mikään ei jatku ikinä seuraavassa numerossa. Putoilen kärryiltä vähän väliä, kun pähkäilen, että hetkonen mitäs juuri TÄSSÄ tarinassa taas onkaan tapahtunut. Lisäksi X-Menissä ärsyttää, että Rogue, Varjokissa ja pari muuta loistohahmoa on kadonnut.
-
Suoranaiset asiavirheet yms. tietenkin ärsyttävät omalla tavallaan. Sen sijaan Disney-sensuuri nykyään lähinnä huvittaa, esimerkkinä juuri ylempänä mainittu Sukkeli-suklaa -tapaus. :)
Vaan varsinaisesti eniten ehkä ärsyttää niinkin abstrakti asia kuin "käyttämättä jätetty potentiaali". Se, että sarjakuvaa lukiessa tulee fiilis, että "tämä olisi voinut olla niin paljon parempi, jos..." on asia, joka tosissaan ärsyttää.
Samalla myös mitäänsanomattomuus - sisällöllinen tyhjyys - häiritsee, sekä turha sievistely, esimerkiksi kirosanojen muuttaminen #&#¤-muotoon.
Nämä toki kontekstissaan ärsyttäviä; automaattisesti ja kaikissa tilanteissa nuo eivät ole inhotuksia. Mutta monesti ovat.
-
häiritsee, sekä turha sievistely, esimerkiksi kirosanojen muuttaminen #&#¤-muotoon.
Minusta nuo #"==?>&% kiroilut jotenkin kuuluvat sarjakuvaan. Eivät ne tietenkään kaikkeen sovi. Olisi kohtalaisen outoa, jos karski pumppuhaulikkoa kanniskeleva ja rautanauloja syövä (ja ........... kakkantava) palkkatappaja sanoo, että "senkin &%##¤" !!!
-
Ei puhuta kuitenkaan tässä ketjussa lehtien lopettamisesta vaikka se onkin ärsyttävää. Siitä on toinen ketju.
Sori, en muistanut tuota toista ketjua, kun sanoin etten rajaa kysymystä tai aihetta sen tarkemmin. No, nyt se on siis rajattu.
-
Suuresti ärsytti/ärsyttää takavuosien sarjakuvien pilkkomiset ja leikkelyt (ehkä parhaana esimerkkinä Ryhmä-X 1/86) tarkoituksena hypätä pitkän tarinajatkumon yli mahdollisimman helposti. Varsinkin Teräsmiehessä tätä nähtiin paljonkin joskus vuosikymmenen vaihteessa (mm. Terästyttö -sagan alkurämistelyt ja Teräsmiehen omaehtoinen karkoitusseikkailu).
Tokihän tämä on hyvä tapa hypätä huonosti kuvitettujen mutta tarinaltaan oleellisten jatkumoiden yli, mutta kun niin on tehty hyvienkin juttujen kohdalla.
-
AATK:n sensuroinneista oli parhaita heti tupakanpätkien lisäksi ampuma-aseiden muuttaminen huonosti piiretyiksi sormiksi!!! Pienenä ihmettelin että miksi se poliisimestari Sisun etusormi on piirretty paksummalla tussilla ja muutenkin huonommin kuin koko muu sarja! Vastaavia juttuja oli monissa varhaisissa taskiksissa. Hahmot jopa saattoivat sanoa ampuvansa toisiaan, mutta osoittelivat vain huonosti piiretyillä sormillaan. Hassua.
Ja jossakin 70-luvun Aku Ankassa on kohtaus jossa Veli Nalle on alunperin amupnut Sepe Sutta, mutta haulikko on vaihdettu heinähangoksi jolla Sepeä tökätään persauksille (kumpi niistä nyt on julmempi tapa pahoinpidellä toista...). Yhdessä kuvassa tosin oli unohtunut retusoida myös aseen perä.
Sepe Suden jutut yleensäkin noudattivat samaa kaavaa, että ei niissä muuta iloa ollut kuin bongata epäonnistuneita sensurointeja.
-
Byrne on käsittääkseni ainakin pyrkinyt ottamaan kunniaa Claremontin aikaisista tarinoista, sanoen että hänen lähdettyään Chrisu olisi kaivanut esiin hänen hylkäämiään juoni-ideoita ja teettänyt niitä myöhemmillä piirtäjillä. Itse tosin tykkäsin enemmän juuri 86-88 vuosien tarinoista, ehkä se oli se että ne eivät olleet NIIN hyvin ja selkeästi piirrettyjä, että ne tuntuivet jotenkin arkisemmille, ei supersankaristisille, niissä oli tuntu että hahmoille saattoi oikeasti sattua jotakin. Ja niillehän sattui.
Byrne on ainakin väittänyt CC:n ajatelleen jättää Wolverinen alun jälkeen vähän syrjemmälle, kun hänellä ei ollut oikein käyttöä hahmolle, mutta Byrnen ansiosta hahmo löysi paikkansa ja tuli kuuluisaksi ja suosituksi. Kuulostaa hiukan itsekehulle.
-
.. Esim. Eräässä Romano Scarpan piirtämässä vanhassa tarinassa Flip saisi perinnön Hessun enolta, jos onnistuu löytämään erään suklaarasian. ... Eräässä kohtauksessa "Musta aave" polttaa kaikki tupakat jotka on käsin piirretty suklaamuoteiksi jotka vielä savuavat.
Toi kuuluis oikeastaan tuonne "näytä ja kerro maailman hauskin sarjakuvaruutu"-säikeeseen :
"Ja jälkiruuaksi suklaamakeinen , aah"
Ankkalinnassahan ei käytetä päihteitä, tosin joissain Carl Barksin sarjoissa Miljonääriklubilaiset polttavat sikareita.
" ... röyhyää kuin savupiippu."
Mikäs oli se mikkijuttu, jossa Mikki Hiiri käy 'mehu'panimolla maistelemassa tuopeista huurteista vaahtoavaa 'mehua' ja sitten liiasta 'mehusta' väsyneenä sammuu autoonsa ?
Ja sitten oli niitä Roopen itsemurha-aikeita, joista oli lakattu musta yli. Mutta väreistä vielä näki , että "keppi" olikin kirves jolla piti lyödä pää poikki.
, muistaakseni Brutopialaisia pidettiin veli venäläisinä joten sitä sarjaa ei UKK:n itsesensuuri-Suomessa näytetty.
Tuskakirja no 50 , Bombastium-tarina ilmeistyi Kekkosen aikana.
-
Byrne on käsittääkseni ainakin pyrkinyt ottamaan kunniaa Claremontin aikaisista tarinoista, sanoen että hänen lähdettyään Chrisu olisi kaivanut esiin hänen hylkäämiään juoni-ideoita ja teettänyt niitä myöhemmillä piirtäjillä. Itse tosin tykkäsin enemmän juuri 86-88 vuosien tarinoista, ehkä se oli se että ne eivät olleet NIIN hyvin ja selkeästi piirrettyjä, että ne tuntuivet jotenkin arkisemmille, ei supersankaristisille, niissä oli tuntu että hahmoille saattoi oikeasti sattua jotakin. Ja niillehän sattui.
Byrne on ainakin väittänyt CC:n ajatelleen jättää Wolverinen alun jälkeen vähän syrjemmälle, kun hänellä ei ollut oikein käyttöä hahmolle, mutta Byrnen ansiosta hahmo löysi paikkansa ja tuli kuuluisaksi ja suosituksi. Kuulostaa hiukan itsekehulle.
Hmm. Mistähän olet kuullut näitä? Ainakin nykyään Byrne ihan julkisesti sanoo pyrkineensä toppuuttelemaan Claremontin juoniratkaisuja, joita mies sitten Byrnen lähdettyä alkoi toteuttamaan.
Wolverinenkin kohdalla Byrne olisi nimenomaan halunnut pitää hiljaiseloa ja varsinkin hahmon salaperäisenä (eli ei tietoa menneisyydestä) vastoin kuin Claremont. Lopultahan Byrne lähti juuri siksi, kun mielipiteet X-miesten tulevaisuudesta alkoivat olemaan liian erilaiset ("viimeinen" pisara oli Ryhmä-X 9/85 sivu 25).
Mutta lisää ärsyttäviä asioita sarjakuvissa: kiiltävä paperi. Inhoan sitä. Lehteä on paljon vaikeampi lukea ja viiva näyttää latteammalta. Onneksi sellaista näkee harvemmin.
-
Tällä hetkellä eräs melko ärsyttävä piirre on X-Menin rikkonaisuus. Lehdissä mennään ainakin neljää eri stooria sekaisin ja mikään ei jatku ikinä seuraavassa numerossa. Putoilen kärryiltä vähän väliä, kun pähkäilen, että hetkonen mitäs juuri TÄSSÄ tarinassa taas onkaan tapahtunut. Lisäksi X-Menissä ärsyttää, että Rogue, Varjokissa ja pari muuta loistohahmoa on kadonnut.
Rikkonaisuus on johtunut osakseen myös kirjoittajien nopeasta vaihtumisesta. Nykyisinhän suomennettua R-X lehteä on helppo seurata: tarina jatkuu joka toisessa lehdessä. Storm, Rogue, Gambit ja muutamat muut seikkailevat X-treme X-men lehdessä, jota ei ole valitettavasti suomennettu. Varjokissa lähti collageen ja esiintyy Mekanix-lehden sivuilla. Ja silloin tällöin X-treme X-menissä
Supersarjiksissa risoo lähinnä voimatasojen jatkuva vaihtelu. Etenkin telepaatit ja telekineetikot ovat välillä todella voimakkaita ja välillä eivät kuule mitä vieressä oleva ajattelee. Myös esim. Magneton voimataso on heilahdellut välillä aika rajustikin.
Mahdollisuuksien hukkaaminen on todella myös ärsyttävää. Ehkä meidän pitäisi kirjoittaa tarinoiden loppu itse ja verrata niitä sitten julkaistuihin. Ja lähettää kustantajille, jos oma loppu on huomattavasti parempi. ;)
Ja Byrnestä puheen ollen: vihasin häntä verisesti Visionin purkamisen takia. NykyVisionkaan ei ole IMHO yhtä hyvä kuin klassisten Kostajat-tarinoiden Vision.
-
yksi mikä ärsytti suuresti, oli se kun Witchblade lehdessä oli n.vuosi sitten kakkossarja No Honor.
tykästyin heti tähän kys.sarjakuvaan ja odotin innolla aina seuraavaa numeroa. no, sitten kun tuli viimeinen osa... se oli aivan kauhea pettymys. kaikki tapahtui liian nopeasti, ikäänkuin piirtäjillä olisi aika tai mielikuvitus loppunut kesken. yleensäkkin sarjakuvissa vihaan liian töks töks loppuja, varsinkin jos sarjakuva on ollut muuten aivan loistava :(
-
......se viimmeinen numero joka ei löydy mistään divarista tai se yksi albumi jonka muistat harmaasti omistavasi jonka haluisit lukea mutta et löydä.
missing/in/action/pkaa
-
IMHO
Mitä tuo tarkoittaa?
-
Mutta lisää ärsyttäviä asioita sarjakuvissa: kiiltävä paperi. Inhoan sitä.
Kuin myös. Tai ainakaan en pidä siitä.
Niin ikään en pidä nykyteknologian mahdollistamasta värityksestä, poikkeuksia toki on. Pelkistetyt wanhanaikaiset väritykset toimivat paremmin, luettavuus on niissä huippuluokkaa. Tosin vanhojen sarjisten millin kokoiset värirasteripilkut tökkivät nykyään silmään. Samoin luettavuutta haittasivat varsinkin takavuosien tuhottoman lukuisilla yksityiskohdilla ja vauhtihässäköillä täyteen ahdetut ruudut. (Puhun siis lähinnä suomessa julkaistuista supersankari/antisankari-lehdistä) Eikä sivuilla juuri muunlaisia ruutuja ollutkaan. Liiat poseerauskuvat ovat myös ärsyttäviä. Samoin tarinat tai kokonaiset lehdet, joissa ei tapahdu oikeasti juonellista etenemistä.
Mielestäni esimerkiksi Spawnissa yhdistyi moni mainitsemistani ärsyttävistä seikoista. Aluksi lehti näytti oikeinkin korealta, mutta alkoi kyllästyttää muutaman numeron jälkeen. Käsittääkseni Toddilla oli Spawnin suhteen aika vapaat kädet, toisin kuin Marvelin leivissä. Ehkä hieman ikävästi sanottu, mutta usein syntyy mielenkiintoisempaa ja oikeasti luovaa jälkeä, jos taiteilijalla on jotkin rajat, sen sijaan että hänellä ei ole mitään rajaa. Rajat mahdollistavat useita asioita, kuten esimerkiksi niiden rikkomisen.
-
IMHO
Mitä tuo tarkoittaa?
In My Humble Opinion
-
Mikäs oli se mikkijuttu, jossa Mikki Hiiri käy 'mehu'panimolla maistelemassa tuopeista huurteista vaahtoavaa 'mehua' ja sitten liiasta 'mehusta' väsyneenä sammuu autoonsa ?
Tarina on Mikki pelastaa korallikengurun taskarista 29. Ei sentään lähtenyt 'väsyneenä' ajamaan, siinä olisi ollut roolimallia kerrakseen.
Ja sitten oli niitä Roopen itsemurha-aikeita, joista oli lakattu musta yli. Mutta väreistä vielä näki , että "keppi" olikin kirves jolla piti lyödä pää poikki.
Tämä puolestaan löytyy tarinasta Aku Ankka höyryjyrärallissa taskarista 4.
Sensuroinneista ja yleensä alkoholin/huumavien aineiden esiintymisestä Disney-sarjakuvissa täytyy suositella Ankkalinnan pamauksen numeroa 11, jossa asiaa käydään läpi. Lisäksi saksaa osaaville löytyy Der Donaldist Sonderheft 34 "Ehapa durchleuchtet", jossa on lähes 200 sivun edestä asiaa ja esimerkkejä tarinoiden muokkauksesta. Sitä saattaapi vielä löytyä (varma en ole), jos kyselee Saksan ankistiyhdistykseltä.
http://www.donald.org/de/ (http://www.donald.org/de/)
-
Yksi pieni asia Aku Ankassa, kun Veli Nalle kurmottaa Sepeä kun tämä jahtaa possuja, mutta toisissa tarinoissa sitten taas Veli Nalle onkin jahtaamassa Veli Kania pataan Mikko Repolaisen kanssa. Aika paradoksi! Uudemmissa sarjoissa hommaa on vielä sekoitettu, Veli Kani käy munavarkaissa ja niinpäin pois.
Kuka muuten on se piirtäjä joka piirtää/piirsi todella taidokkaasti Sepeä? En muista näissä uudemmissa joissa on nimet kerrottu sen piirtäjän töitä nähneeni. Todella yksityiskohtaista ja siistiä jälkeä ohuella viivalla, jälki erottuu kyllä muista suttaajista kuin yö päivästä.
Taskareissa muuten vielä, joskus näkee kesken sarjaa että sinne on täydennetty jotain ruutuja, ihan eri heikkolaatuinen piirtäjä on piirtänyt jotain väliin. Onko kyse sensuroinnista vai siitä, että on haluttu selventää jotain?
Esi- ja välinäytökset ovat taas luku sinänsä... Niistä voi lukea Taskaritietokannassa:
http://www.perunamaa.net/taskarit/esinaytokset.html
..jossa muuten ovat kaikki taskarit ja hahmot jne.
-
Enpä ole tullut lukeneeksi Akkareita lapsena yhtä tarkasti kuin te. Aku Ankan viisikymmentäluvun vuosikertojen näköispainoksissa ärsyttää kyllä todella huonosti piirretyt juonettomat pikkustripit. Välillä käy mielessä, että silloinen kotimaan toimitus on lisännyt tällä tavalla aineistoa suomalaisiin Akkareihin.
Eniten kai ottaa päähän sarjakuvissa huono piirrosjälki (suttuinen, hakeva piirrostyyli on ihan toinen asia). Juonta voi lukea vähän "toisella korvalla", mutta visuaalinen ulkoasu pomppaa silmään.
Huonoimpia piirtäjiä löytyy japanilaisesta sarjakuvasta. Piirtäjät eivät näytä hallitsevan ihmiskehon mittasuhteita, mutta ovat oppineet piirtämään niitä kosteita teevadinkokoisia silmiä ja vellovaa tukkaa. Taustaa on myös minimoitu äärimmilleen, niin että seikkailut näyttävät tapahtuvan jonkinlaisessa tyhjiössä. Tuskallista katsottavaa.
Samaa taidottomuutta oli joskus X-men lehdissä (sori, en lue niitä niin aktiivisesti, että osaisin nimetä mitään tarkemmin). Hahmot näyttivät siltä, että niitä oli piirretty harpin ja viivottimen kanssa. Autot koostuivat lähinnä laatikoista ja ympyröistä. Mutta hei, ainakin jälki oli siistiä (joo, varsinaista "ligne clairea").
-
Huonoimpia piirtäjiä löytyy japanilaisesta sarjakuvasta. Piirtäjät eivät näytä hallitsevan ihmiskehon mittasuhteita, mutta ovat oppineet piirtämään niitä kosteita teevadinkokoisia silmiä ja vellovaa tukkaa. Taustaa on myös minimoitu äärimmilleen, niin että seikkailut näyttävät tapahtuvan jonkinlaisessa tyhjiössä.
Huonoimpia? Saanko nimiä? Oman kehnohkon mangan tuntemukseni perusteella väitän, että paria poikkeusta lukuun ottamatta japanilaiset sarjakuvataiteilijat ovat erittäin pätevää väkeä. Kyllä surkeita piirtäjiä yhtä lailla löytyy euroopasta ja amerikastakin (lue USA).
Akiraa, Appleseediä ja muita vastaavia lukevana olen sitä mieltä, että myös yksityiskohtaisimmat ja realistisimmat taustat ovat usein japanilaisten taiteilijoiden tekemiä. Mitä ihmiskehon mittasuhteisiin tulee, niin kuuluuko sarjakuvassa kaikkien aina olla oikeassa mittasuhteessa? Eikö sarjakuvassa saa liioitella esim. silmien, pään, nyrkkien tai vaikka rintojen kokoa? Minun mielestäni saa.
En minä mikään mangafani ole, mutta mielestäni japanilaiset sarjakuvat ovat keskimäärin yhtä laadukkaasti taiteiltuja, kuin länsimaisetkin. Ainoa häiritsevä seikka on mielestäni se, että värien puuttuminen on sääntö, jota ei juurikaan vahvisteta edes poikkeuksilla.
-
Mikäs se yksi mangapiirretty oli, tuli vuosia sitten, missä oli sellaisia tyyppejä millä ei ollutkaan niitä isoja akuankkasilmiä vaan ihoa sen kohdalla ja siinä kohdassa missä olisi kuulunut olla kulmakarva, olikin pienenpieni silmä. En ymmärtänyt koko juttua. Tämä oli siis ennen Pokemoneja.
Sarjakuvissa saa liioitella, mutta kyllä se voi piirtäjän anatomian tuntemustakin heijastaa jos ei osaa oikein kunnolla piirtää.
-
Sarjakuvissa saa liioitella, mutta kyllä se voi piirtäjän anatomian tuntemustakin heijastaa jos ei osaa oikein kunnolla piirtää.
Samaa mieltä. Jonkin asian liioittelu ei kuitenkaan liity piirustustaitoon. Kyllä sen näkee onko joku tahallaan tehnyt hahmosta isopäisen, vai onko se taidottomuuden seurausta. Mangassa nämä "anatomiset mahdottomuudet" ovat lähes poikkeuksetta tahallisia.
Minusta esim. Don Rosa ei ole huono piirtäjä, vaikka hänen ankkansa poikkeavat jonkin verran perinteisistä Disney-ankoista eivätkä ole anatomisesti lähelläkään oikeata ankkaa.
-
Byrne on käsittääkseni ainakin pyrkinyt ottamaan kunniaa Claremontin aikaisista tarinoista, sanoen että hänen lähdettyään Chrisu olisi kaivanut esiin hänen hylkäämiään juoni-ideoita ja teettänyt niitä myöhemmillä piirtäjillä. Itse tosin tykkäsin enemmän juuri 86-88 vuosien tarinoista, ehkä se oli se että ne eivät olleet NIIN hyvin ja selkeästi piirrettyjä, että ne tuntuivet jotenkin arkisemmille, ei supersankaristisille, niissä oli tuntu että hahmoille saattoi oikeasti sattua jotakin. Ja niillehän sattui.
Byrne on ainakin väittänyt CC:n ajatelleen jättää Wolverinen alun jälkeen vähän syrjemmälle, kun hänellä ei ollut oikein käyttöä hahmolle, mutta Byrnen ansiosta hahmo löysi paikkansa ja tuli kuuluisaksi ja suosituksi. Kuulostaa hiukan itsekehulle.
Hmm. Mistähän olet kuullut näitä? Ainakin nykyään Byrne ihan julkisesti sanoo pyrkineensä toppuuttelemaan Claremontin juoniratkaisuja, joita mies sitten Byrnen lähdettyä alkoi toteuttamaan.
>>>
"hylkäämiään" / "toppuuttelemaan" kuulostaa minusta aika samalle, viittaamme ilmeisesti jokseenkin samaan lausuntoon, en muista tarkkaan mistä sen luin. Ja tottahan moisesta pitää Byrnen jo ottaa hiukan kunniaa itselleen, kun on ollut vaikuttamassa suosituimman jenkkilehden tarinakulkuun.
Ei sillä että minulla olisi mitään Byrneä vastaan, nautin kovasti hänen Ihmenelosistaan ja Teriksestä.
-
Tässä keskustelussa on muuten viuhahtanut monta hauskaa juoni-ideaa, jota Claremeont on jättänyt/joutunut jättämään käyttämättä, kuten Mystikon ja Painajaisen isä/poikasuhde.
Miltä sivulta näitä löytyy lisää, kiinnostaisi kovasti?
-
Miltä sivulta näitä löytyy lisää, kiinnostaisi kovasti?
Google-taikasana on "plot danglers". Ensimmäinen linkki on tämmöinen, vaikuttaa kattavalta:http://www.geocities.com/Area51/Rampart/8644/dangler.html (http://www.geocities.com/Area51/Rampart/8644/dangler.html)
-
Mua ärsyttää Non stopeissa ja Ruuduissa sun muissa jatkosarjalehdissä just nää jatkosarjat. Pitäis olla kaikki et pystyis lukemaan...........
-
Ei ärsytä mua kun mulla on ne kaikki. Anteeksi, olen vanha.
Eikö edes se ärsytä, että tarinaa ei voi lukea yksissä kansissa, vaan pitää olla lukuisia läpysköjä? :D
-
Ei se häiritse yhtään. Mix pitäis?
-
Tuli muotoiltua vähän huonosti oma ärsykkilista. Nämähän ovat vain omia subjektiivisia mielipiteitäni. ;) Varmaan myös huono japanilaisen sarjakuvan tuntemukseni saa minut kirjoittamaan tällaisia törkeitä yleistyksiä.
Halusin vain kertoa mikä minua ärsyttää sarjiksissa. Ja japanilainen sarjakuva siltä osin kuin sitä tunnen tuntuu, vain jotenkin kylmän oloiselta ja kliiniseltä . Piirrosviiva on välillä kuin koneella tehtyä, ja koneellahan sitä taidetaan viimeistelläkin (Akira, Gunsmith Cats). Siistiähän on, mutta vähän elotonta.
Se voimakas manierismi jota piirtäjät harrastavat ei yhtään paranna kylmyyden vaikutelmaa. Kun kaikki piirretään aina samalla tavalla ei siinä jää paljon yllätyksiä lukijalle/katsojalle. No, kyllähän minuakin välillä huvittaa joku Fushigi Yugin albumi, jossa raivoavat teini-ikäiset muuttuvat melkein poikkeuksetta liioitelluiksi chibi-hahmoiksi.
Niistä mittasuhteista... Liioitella toki saa ja tehdä karikatyyrejä, siihenhän perustuu sarjakuvahahmojen idea. Tuntuu vaan aika ärsyttävältä kun liioittelu menee jotenkin yli. Kainaloon asti ulottuvista jaloista ja deekuppikoon rinnoista ja teevatisilmistä tulee aika pinnallinen vaikutelma. Toisaalta tiettyjen ruumiinosien kaunistelun rinnalla usein tönkön oloiset jalkaterät ja kengät näyttävät kummalliselta (jo ihan Hayao Miyazakikin piirtää näitä kampurajalkoja).
No, kaikesta tästä huolimatta luen japanilaistakin sarjakuvaa ja löydän siitä paljon hyviäkin puolia.
Edelleenkin nämä olivat ihan vain omia mielipiteitä!
-
Halusin vain kertoa mikä minua ärsyttää sarjiksissa. Ja japanilainen sarjakuva siltä osin kuin sitä tunnen tuntuu, vain jotenkin kylmän oloiselta ja kliiniseltä . Piirrosviiva on välillä kuin koneella tehtyä, ja koneellahan sitä taidetaan viimeistelläkin (Akira, Gunsmith Cats). Siistiähän on, mutta vähän elotonta.
----------------------------------
Niistä mittasuhteista... Liioitella toki saa ja tehdä karikatyyrejä, siihenhän perustuu sarjakuvahahmojen idea. Tuntuu vaan aika ärsyttävältä kun liioittelu menee jotenkin yli. Kainaloon asti ulottuvista jaloista ja deekuppikoon rinnoista ja teevatisilmistä tulee aika pinnallinen vaikutelma.
----------------------------------
Edelleenkin nämä olivat ihan vain omia mielipiteitä!
Kliinistä jälkeä tulee nykyään kaikkialta... vai näyttävätkö Witchbladet, X-Menit yms. jotenkin käsintehdyiltä? Jopa käsintehdyn näköinen Origin, on tietokoneella maalattu. Itselläni ei ole ollut kyllä mitään ongelmia samaistua Akiran ym. "etäisiin" ja kliinisesti (mutta hienosti) piirrettyihin hahmoihin. Minä tosin pidän aivan suunnattomasti myös "etäisiksi", "kylmiksi" ja "kolkoiksi" haukutuista japanilaisista elokuvista.
Jos isorintaisista (mielestäni länsimaiset ovat yhtä kovia rintojen liioittelijoita, kuin japanilaisetkin) ja pitkäjalkaisista mangatypyistä tulee pinnallinen vaikutelma, niin tuleeko täydellisellä lihaksistolla siunatuista, tiukkoihin asuihin ahtautuneista länsimaisista (mies)sankareista sinulle sellaista vaikutelmaa?
Sinulla on kuitenkin täysioikeaus olla mitä mieltä hyvänsä japanilaisesta sarjakuvasta. Ensimmäinen kommenttisi aiheesta vain kuulosti hivenen... tökeröltä. Minun puolestani kaikki saavat tykätä (hih... se sano tykätä) tai olla tykkäämättä ihan mistä huvittaa... kunhan vain vaahtoan taas aikani kuluksi. 8)
-
Ehkä järkyttävintä ruumiinmuotojen liioittelua on monissa Imagen lehdissä. Onneksi sentään hahmoilla on eriväriset vaatteet, muuten niitä ei edes erottaisi toisistaan. Siis saman sukupuolen edustajia.
Ei sillä, kyllä isot rinnat on silloin tällöin ihan kivat ja muuta, mutta kun Imagen lehtiä lukiessa tuntuu että ne on itsetarkoitus.
-
Huono tekstaus muakin ärsyttää.
Tietokonefonteissa on suuria eroja, joten fontti kannattaa valita harkiten ja huolella.
Ja pitää ne tietsikkatekstitkin asemoida eikä vain lätkäistä miten sattuu.
-
koneellahan sitä taidetaan viimeistelläkin (Akira, Gunsmith Cats). Siistiähän on, mutta vähän elotonta.
Öh näin todella myöhäisenä sivuhuomautuksena tota Akira on tuota niinku 80 luvulta. Niinku saatu valmiiksi 91 tai 93... Gunsmith Catskin taitaa olla niin vanha että sen ajan tietokoneista ei välttämättä paljoa apua saanut sarjakuvan tekoon. Viimeisen jälki on kyllä sellaista että insinööri on selvästi ollut piirtämässä mutta sopihaan se hyvin sarjaan minkä pääosassa on aseet ja autot joita kuvataan mahdollisimman realistisesti.
Lähinnä halusin puuttua tähän kun samalla tulee itsekin paremmin tajuttua ajan kulumista ja miten lyhyessä ajassa tietokoneet ovat kehittyneet ja miten itsestään selvältä se tuntuu että tietokoneissa on riittävästi tehoa sarjakuvan viivan muokkaamiseen muuksikin kuin pikselimössöksi. Ja että niin muka olisi aina ollut. Niin ja miten pitkä aika kymmenisen vuotta ja 2160 sivun elämäntyö on verrattuna tietokoneiden kehityksen historiaan.
-
Ärsyttää lähinnä se kun niitä on niin hiton paljon, toisaalta tietty hyviä sarjakuvia on vähän. Niilo Gaiman sitä kertoili, että ihaili kovasti Metal Hurlantin sarjakuvia, mutta oletti, että ei tajua niitä kun ei kunnolla osaa ranskaa. No, sitten tuli Heavy Metal ja silloin Gaimaanikin tajusi jotta sarjat yksinkertaisesti vain ovat käsittämättömiä. Kuten KaukorantaKemppinen asian ilmaisi: "Tavattoman taitavaa grafiikkaa, mutta..."
Eli kyllä kaikenmaailman sarjiksista suomeksikin saadaan "kermat päältä", tosin usein vasta hyyyyvin pitkän ajan päästä eikä ollenkaan varmuudella samassa asussa kuin mitä alkuperäinen teos on.
Nyt just ärsyttää se kun Ruokosenmäki sai erään Alan Mooren pääteoksista suomennettavakseen... sen on parempi sitte olla hyvää loistavampi käännös, tai muuten Näsijärvestä nousee näkki ja syö Särkänniemen ja Hipporoxin ja puoli prinsessaa... Ei vaiteskaan, uskon kyllä että hyvä siitä tulee.
-
KaukorantaKemppinen asian ilmaisi: "Tavattoman taitavaa grafiikkaa, mutta..."
Muistan kuinka Artsakia mollattiin KaukorantaKemppisessä. Itse olin ja olen edelleen täysin eri mieltä. Artsak on loistava sarjakuva. Harmi, ettei Moebius tehnyt sitä enempää. Tais olla aika työläs piirrettävä/maalattava.
Druillet oli toinen mollauksen kohde. Hänen tuotantoaan en juuri tunne, muutaman kuvan olen nähnyt, en muuta.
-
Arzachin olen tavaillut läpi ja onhan se aikansa monumentti. Mielestäni Mobbella on kyllä parempiakin fantasioita, mutta herra tuppaa sortumaan egotrippailuun. Tai muuten vaan trippailuun. Blueberry-elokuvan nähtyäni olen todella tyytyväinen jotta Charlierin perikunta on pistänyt luuta kurkkuun Giraudin ajatuksille kuljettaa Mustikkalutin sarjakuvaversion tarinaa psykedeeliseen suuntaan, niin jotta Mike BBstä tulisi sieniä napppaileva taikuri-shamaani...
-
Nyt just ärsyttää se kun Ruokosenmäki sai erään Alan Mooren pääteoksista suomennettavakseen...
Jaa... Kerrohan lisää. :)
-
Giraudin omat käsikset tuppaavat hieman hajoamaan. Ei ole kovin sujuva tarinankertoja hän. Oiva esimerkki uusin Blueberry-sykli , joka tapahtuu Tombstonessa. Saa nähdä miten äijä onnistuu sitomaan kaikki langanpäät yhteen tulevassa Dust-albumissa.
Angel face albumin alku Dupont ja Dupond -imitaatioineen on muuten Giraudin käsikirjoittama. Charlier oli Amerikassa ja Dargaud halusi uuden seikkailun Piloteen.
Charlier otti loppualbumissa taas käsikirjoitusvastuun.
EDITH: Joo, samaa mieltä olen, että kiitosta vaan Charlierin perikunnalle. Girillä oli aika villejä visioita luutnanttimme uusista seikkailuista.
-
Jaa... Kerrohan lisää. :)
Kerron kun on kerrottavaa, tai saapi Jouko kertoa itse. Sinä päivänä kun tämä åbus suomenkielisenä saapuu, tirautan kyllä sinivalkean kyyneleen.
Johanna Sinisalon kanssa olimma tiiviisti sitä mieltä, että Kerrassaan Liiga Herrasmiehet Merkilliset oli ihan kevyttä kauraa tähän käännösurakkaan verraten, mutta Ruokosenmäki vakuutti luottavansa itseensä.
-
Minä ihmettelin tuota Stevie Hunteria. Kuvittelin että tuo on superrikollinen tai jotain mutta Ororon suhtautuminen olikin ilmeisesti mustasukkaisuutta. Joissakin fanzinessa on väitetty Ororoa lesboksi eikä se ihan kaukaa haettuakaan ole.
Minäkin muistan lukeneeni jostakin, että fanzineissa tai X-Menin kirjepalstoilla olisi spekuloitu X-naisten välisten suhteiden luonteesta. Ja yllämanitussa tapauksessa päädyin samanlaiseen johtopäätökseen.
Minua ärsytti suuresti Byrnen lähtö West Coast Avengersista kesken tarinan ja varsinkin kökkö tapa, jolla se lopetettiin. Alkuperäinen tarina kun oli mielestäni aivan erinomainen. Mutta tuohan ei tosiaankaan ollut mikään ainutlaatuinen tapaus.
-
Oliko tämä Ihmesarja 5:n sivu 218? Olen myynyt vanhat Ryhmikset.
Ei, vaan se "viimeinen pisara" oli sivu 215.
Osaako Veli tai joku muu kertoa asiasta jotain?
En ainakaan minä tiedä tuosta. Pitäisi ehkä kysyä...
Tässä muuten Byrnen selitys, miksi hän lopetti AWC:n
The departure was as sudden as it was for a simple reason: a bone-head EiC who did not pay attention. Several months before the Immortus storyline got started, we writers and editors were summoned to the EiC's office for the purpose of concocting the latest . . . shudder. . . Summer Crossover. As I had a storyline coming up in AWC that would be pretty cosmic and wide reaching, I offered it as the basis for the Crossover. The EiC said no, he didn't want to do that for the Crossover. So Howard Mackie (AWC Editor) and I returned to our jobs on the book, and went ahead with the story as planned. One month before we got to the Big Reveal, as it were, the EiC suddenly noticed we were doing the storyline he had "rejected". He ordered us to change it, immediately. Howard protested -- the EiC had not said we could not do the storyline, only that he did not want to use it for the Crossover. Finally the EiC pulled rank -- we Must change our story, as we did not have "permission" to do it. (Permission was needed only if stories caused major changes to characters or continuity. This did neither.) Since there was nothing I could do with all my months setup, other than the story as planned, I quit in protest, with Howard's support.
Lisää selityksiä osoitteessa http://www.byrnerobotics.com/FAQ/listing.asp?ID=3&T1=Questions+about+Aborted+Storylines
-
Muistan kuinka Artsakia mollattiin KaukorantaKemppisessä. Itse olin ja olen edelleen täysin eri mieltä. Artsak on loistava sarjakuva. Harmi, ettei Moebius tehnyt sitä enempää. Tais olla aika työläs piirrettävä/maalattava.
Arzach on... loistava. Ja on muuten monen amerikkalaispiirtäjänkin vaikuttajana ollut, ainakin haastatteluista päätellen.
Druillet oli toinen mollauksen kohde. Hänen tuotantoaan en juuri tunne, muutaman kuvan olen nähnyt, en muuta.
Kaikkien pitäisi lukea The Six Voyages of Lone Sloane. Se on visuaalisesti loistava ja tarinakin on kerrassaan vaikuttava.
-
Kerron kun on kerrottavaa, tai saapi Jouko kertoa itse. Sinä päivänä kun tämä åbus suomenkielisenä saapuu, tirautan kyllä sinivalkean kyyneleen.
Jee, tuosta voikin päätellä jo aika paljon... Elämme jännittäviä aikoja.
-
Kolossin kannon repiminen? Selityksiä?
Byrne (http://www.byrnerobotics.com/forum/forum_posts.asp?TID=4042&PN=8&totPosts=63):I have written before of how, as time passed working on UNCANNY X-MEN, I developed what I came to call my "ARGH Moment" -- the moment when I would hit something, reading the published issue, where Chris had deviated from what we had originally plotted. One of his "That's how I felt when I wrote it" moments. Well -- that page up there was the first time the ARGH Moment came on the splash page! And it was the moment I realized my time on UNCANNY was over.
Study the page, assuming you don't already know what caused my ARGH, and see if you can spot the source of my "distress". Hint: it has nothing to do with Chris ignoring my color notes. He always did that.
...
Peter is yanking the stump out of the ground with ease. Hence the speedlines.
...
Oh, it's hardly "junk", as Chris' long career and success has demonstrated. Merely a manifestation of his annoying habit to write "what I felt at the moment" rather than what is actually on the page. Doubly annoying, when on considers how many fans are not aware of the "Marvel Method" of plot-pencils-script, and looking at a page like the one that starts this thread will make the (perfectly natural) assumption that I just drew it wrong!
Lucky, too, isn't it, that Glynis was one of the colorists who actually read what she was working on, or we would have had a color scheme (following my notes in the margin) that was also at odds with the words in the captions.
Byrne teki sivun mittaisen anteeksipyyntösarjakuvan AWC:iin (muistaakseni) jossa hän pahoitteli että Mike Higginsin kirjoittamassa tuon kesän Avengers Annualissa esiintyi Tigra joka ei Byrnen oman jatkumon mukaan voinut olla mukana.
Joo AWC #56. Tigrahan oli pienessä lasipurkissa kissaksi muuttuneena tuohon aikaan.
Tässä muuten Byrnen muistelu yhteistyöstä Jim Leen kanssa Wolverinen puvusta
I still recall with something akin to a wry smile one of my earliest phone conversations with Jim Lee, when he was asking me if I would script UNCANNY and X-MEN, and he declared proudly that he had "gotten rid" of the brown suit and "put Wolvering back in his real costume."
I resisted telling him who had designed the brown outfit.
I sometimes wonder if anyone ever did.
-
Sarjakuvissa (kuten muissakin populaarikulttuurin muodoissa) ärsyttää alan äänekkäitä harrastajia vaivaava tunnelinäköisyys. Katsotaan, että on jetsulleen yksi oikea tapa tehdä asioita, ja otetaan ihan sikana pulttia kaikista muista tyylisuunnista ja niiden mahdollisesta suosiosta. Ikään kuin esimerkiksi mangan suosio olisi jotenkin pois "oikealta" sarjakuvalta (mitä se sitten onkin) tai amerikkalaisten supersankarisarjakuvien olemassaolo vähentäisi jotenkin ranskalaisen taidesarjiksen arvoa ja sen suomaa lukunautintoa.
Tässä vapaassa maassamme ainoastaan sarjakuvakriitikoiden ja -toimittajien on PAKKO lukea kaikkia eri genrejä (ja se on heille ihan oikein), muut ovat vapaita aukomaan ainoastaan sellaisia opuksia, joiden sisältä löytyy itseä oletettavasti miellyttävää jälkeä.
Näin sanoen alan lukea Teininoita-Sabrinan mangaversiota. Päätelköön kukin, oletanko nauttivani kokemuksesta.
Rmäki
-
AATK:n sensuroinneista oli parhaita heti tupakanpätkien lisäksi ampuma-aseiden muuttaminen huonosti piiretyiksi sormiksi!!!
Pitää ilmeisesti ryhtyä lukemaan vanhempia Aku Ankan taskukirjoja uudelleen, sillä vekarana en osannut / älynnyt kiinnittää huomiota tuollaisiin sensuroituihin ruutuihin. Ankkalinnan alkoholipolitiikasta on jäänyt mieleen tosin se ruutu, jossa kaksi karjapaimenta laulaa selkeässä sivumyötäisessä laulua "limsasta me voimaa saamme, limsa mielet aukaisee" tai jotakin siihen suuntaan.
-
Ikään kuin esimerkiksi mangan suosio olisi jotenkin pois "oikealta" sarjakuvalta (mitä se sitten onkin) tai amerikkalaisten supersankarisarjakuvien olemassaolo vähentäisi jotenkin ranskalaisen taidesarjiksen arvoa ja sen suomaa lukunautintoa.
Rmäki
supersankarithan eivät ole ongelman syy vaan seuraus. comics code oli se syy minkä vuoksi amerikkalainen sarjakuva rappeutui 50-luvun puolivälin jälkeen. supersankarit eivät tietenkään millään lailla vähennä eurooppalaisen sarjakuvan arvoa mutta sitäkin enemmän amerikkalaisen, ne ovat tyhmistäneet ja yksipuolistaneet sen
-
Höh. Hyvä sarjakuva on hyvää sarjakuvaa, oli aihe sitten vaikka jalkasilsa.
Keskustelu menee samalle tasolle kuin musiikista. Minä tykkään Rammsteinista, mutta kyllä sinä saat kuunnella siitä huolimatta Mattia ja Teppoa (vaikka se onkin kaameaa ;D ). Kunhan nuo aggressiiviset Beethovenin kuuntelijat lakkaisivat häiritsemästä ja terrorisoimasta meitä, jotka kuuntelemme Oikeaa Musiikkia.
(Ok. Esimerkki OLI outo. ;D)
Lopulta päädytään siihen että sekä hyvää että huonoa löytyy kaikilla alueilla.
-
Pitää ilmeisesti ryhtyä lukemaan vanhempia Aku Ankan taskukirjoja uudelleen, sillä vekarana en osannut / älynnyt kiinnittää huomiota tuollaisiin sensuroituihin ruutuihin. Ankkalinnan alkoholipolitiikasta on jäänyt mieleen tosin se ruutu, jossa kaksi karjapaimenta laulaa selkeässä sivumyötäisessä laulua "limsasta me voimaa saamme, limsa mielet aukaisee" tai jotakin siihen suuntaan.
[häpeämätön mainos]
Ehkä kiinnostaisi ostaa aiheeseen liittyvä Ankkalinnan Pamauksen numero:
(http://www.perunamaa.net/ankistit/Pam11.jpg)
Alkoholi, huumeet ja addiktoivat aineet Ankkalinnassa.
www.perunamaa.net/ankistit
[/häpeämätön mainos]
Timo
-
Keskustelu menee samalle tasolle kuin musiikista. Minä tykkään Rammsteinista, mutta kyllä sinä saat kuunnella siitä huolimatta Mattia ja Teppoa (vaikka se onkin kaameaa ;D ). Kunhan nuo aggressiiviset Beethovenin kuuntelijat lakkaisivat häiritsemästä ja terrorisoimasta meitä, jotka kuuntelemme Oikeaa Musiikkia.
(Ok. Esimerkki OLI outo. ;D)
Mutta piristi minua ja auttoi huomattavasti persiilleen mennyttä työpäivää. :)
-P.
-
No, minua ärsyttää tietyt piirustustyylit. Esim. Sandmaniä ovat piirtäneet henkilöt, joiden tyyliä rakastan, kuten vaikka Michael Zulli ja Charles Vess ja tyypit, joiden tyylistä en pidä yhtään, en muista nimiä. Useimpia supersankarisarjakuvia en jaksa lukea piirrostyylin takia. Semmoinen perinteinen supersankarityypi ei napaa yhtään.
-
No sarjakuvissa voi tietty käytännössä olla minkälaisia tahansa ärsykkeitä.
Monesti minua ärsyttäneet seikat ovat esim värit, jotka saattavat vähän vanhemmissa sarjakuvissa vaihdella, esim. vaikka "tukkien" väri, joka ottaa päähän jos tukan väri vaihtelee ruskeasta vihreään.
Visuaallinen kokemus sarjakuvasta, jää kenelle tahansa mieleen, eli siis hyvä painanta on puolet sarjakuvan lukemiskokemuksesta. Vaikka eihän nykyaikana enään, tälläisiä virheitä ei saa edes tapahtua.
Myös tekstien "heilautukset" ovat ärsyttäviä.
Myös turhan pitkät sepistykset ärsyttävät, sarjakuvaa ei jaksa lukea vaikka haluaisi turhien pitkien ja jaarittelivien puheiden tai selityksien vuoksi, totta kai myös puolitiehen jätetyt sarjakuvat ottavat päähän, ensi vaikutelma vaikuttaa hyvältä, mutta loppu onkin jotain ihan muuta. Aivan kuin sarjakuvan tekiältä olisi loppunut puhti?
Sarjakuvien hintakin ottaa myös välillä päähän, vaikka kyllähän aina hyvästä sarjakuvasta voi maksaa. pitäähän taiteilian saada lanttia tumppuun.
-
Mikäkö ärsyttää? **Varoitus. Kohta alkaa katkeran ihmisen valitus, jolla ei ole mitään muuta tekemistä kuin ärsyyntyä asioista**
1#
Ranskalaiset sarjakuvat.
Mitkä ovat kaikki Ankardoa lukuunottamatta tekohienoa sontaa. Ranskassa ollaan olevinaan hirveän hienoja ja taiteellisia, vaikka inhoan niiden marsupilameja ja samalla tyylillä tehtyjä ihmisiä, jotka kaikki ovat joko bimboja tai taviksia. Yäk.
2#
Kiiltävä paperi.
3#
Tekohienot.
Esimerkiksi jokin "Olemme kaikki vain lokkeja sielumme taivaalla ah, oih" Jokin sellainen, joka yrittää olla hirveän hienoa ja syvällistä, mutta todellisuudessa taiteilija ei itsekkään tiedä mitä on meneillään ja kirjoittaa ja piirtää kaikkea outoa, koska tietää että se "vetoaa" ihmisiin.
Ja se tottakai ärsyttää, jos sarjakuva on melkein pelkkää tekstiä, sillä eikö sarjakuva olekin jotain, jolla kerrrotaan kuvin? Sin Cityyn paljo teksti sopii, koska sillä kasvatetaan tunnelmaa mutta jokin pitkä sepustus jostain kukkasesta auringonpaisteessa on vain typerää, kun sen saman voisi tehdä kirjana, jossa vain on kuva siellä täällä.
-
1#
Ranskalaiset sarjakuvat.
Mitkä ovat kaikki Ankardoa lukuunottamatta tekohienoa sontaa.
Hyvä hyvä, olen tiukasti eri mieltä mutta poliittisesti epäkorrektit äärimmäiset yleistykset on joskus ihan paikallaan. Niiden safka on kanssa hanurista, tekohienoa piperrystä jolla ei nälkä lähde
-
Se, että samassa sarjassa jatkumo pätkii tai sarjaa uudistetaan. Jossakin huumorisarjassa saman jatkumon säilyminen ei ole kovinkaan merkittävää mutta melodramaattisuuteen pyrkivään Hämähäkkimieheen kyllästyin jokin aika Byrnen uuden alun jälkeen.
Suttuiset värit. Enimmäkseen häiritsee jenkkisarjoissa, etenkin 80-lukuisissa ja sitä aiemmissa.
Liialliset selityslaatikot. Osaan antaa anteeksi vanhempien sarjakuvien kohdalla, ja sopivat tiettyihin kohtiin, mutta etenkin taistelukohtakset tahdon mieluiten pelkillä kuvilla kerrottuna.
Överit yliluonnollisuudet ja niissä piilevät epäloogisuudet. Marvel-sarjoissa inhoan Galactuksen kaltaisia tyyppejä, enkä ole vielä ymmärtänyt miten joku kuolevainen velho noin vain onnistui manaamaan jumalia vanhemman kuolemattoman unien ruumiillistuman omaan taloonsa. Kusetuksen vielä ymmärtäisin mutta sitä en tajua mikä pakotti Sandamanin tottelemaan velhon aneluita.
-
Minusta heikkoudet ja erehtyväisyys ovat jumalankaltaisille olennoille välttämättömiä. Kuka viitsii lukea tarinoita Morpheuksesta tai Galactuksesta jolta onnistuu kaikki? Juuri siksi Teräsmiehen voimiakin vähennettiin.
Ainakaan ekassa Sandman-albumissa ei kunnolla perustella, miten Nukkumatti joutui ansaan. Minä en ainakaan vastaisi jokun huru-ukon kutsuun ilman kunnon syytä.
-
Mutta sinä et olekaan Sandman.
Suttuiset värit. Enimmäkseen häiritsee jenkkisarjoissa, etenkin 80-lukuisissa ja sitä aiemmissa.
Minussa on jotakin perustavanlaatuista vikaa, koska tykkään juuri näistä suttuisista lehdistä. Jotenkin niissä on paljon enemmän tunnelmaa kuin nykyisissä kiiltävälle paperille painetuissa lehdissä.
-
<snip...>Jotenkin niissä on paljon enemmän tunnelmaa kuin nykyisissä kiiltävälle paperille painetuissa lehdissä.
Vanhat sarjakuvalehdet (paperi huonoa, väritys vinossa) olivat 10 centin kulutustavaraa lapsille, eivät fanien collectors item -tuotteita - kuten nykyään.
-
Aiheen vierestä. Jumalolennoillehan on tyypillistä se että niitä voidaan kutsua erilaisin summon loitsuin. Ilmeisesti myös loputtomille on kutsumisloitsut. Se on aika yleinen heikkous jumalissa. Enpä ole vielä oikeastaan kovinkaan moneen fiktiiviseen okultistispohjaiseen jumaljuttuun törmännyt missä jumalien ei tarvitsisi totella kun pienet surkeat ihmisolennot heitä kutsuvat. Ovathan loputtomatkin Sandman sarjakuvissa vain ihmisten palvelijoita vaikka jotkut tähän tehtävään kovin ylimielisiä. Ja unihan ei varsinaisesti totellut kutsujaansa johon hän ei ollut pakotettu vaan vain oli sidottu kehään melkein koko 1900-luvun. Myöhemmin kyllä Sandmanissa käy ilmi että DC maailman jumalatkin on selvästi kuolevaisten loitsujen alaisia.
-
Yhdessä oli vierailevana tähtenä Thor (jonka oman mahdollisen tv-sarjan kantavuutta testattiin). Thor ja Don Blake olivat tuossa täysin eri hahmot, Blake kutsui Thorin paikalle aina loitsulla. Tuota sai videovuokraamoista aikoinaan. En muista mikä sen nimi oli.
http://www.imdb.com/title/tt0095368/ Oliskoha kyseessä tää?
-
http://www.bryanshulkpage.com/
-
Etevä piirtäjä fuskaa raivostuttavasti Voima-lehden Anssi ja Mika -sarjakuvassa.
1 Saman kuvan toistaminen ruudusta ruutuun on (mm.) Groeningin härski vitsi, jonka tarkoitus ei ole helpottaa sarjakuvantekijän työtaakkaa. Lukija ei katso kun kaksi ruutua. Huomatessaan että loputkin ovat kopioita, hän närkästyy tekijälle.
2 Baaripöydän käyttäminen keskustelunäyttämönä on tehty miljardi kertaa. Ammattilaisen pitäisi osata keksiä uusi tapa lavastaa näkemysten vertailutilanne.
3 Omien ajatuskehittelyjen jakaminen kahdelle keskustelijalle pallotettavaksi räikyy epäaitoutta. Samanmielisetkin keskustelijat katselisivat aihetta eri suunnista.
Piirtäjä on lupaava mutta jähmettyy keskinkertaiseksi jos ei jatka piirtämistä kopioimisen sijasta.
Aivojakin pitää treenata.
Todellisuudessa piirtäjäkin kohtaa vastoinkäymisiä. Niistä saa todellisia ideoita ettei tartte lainata keinotekoisia trendiongelmia.
Siis jos haluaa että joku viitsii lukea/ostaa sarjakuvantekijän töitä:
1 Pitää piirtää joka viiva
2 Tuore tapa kertoa sisältö herättää uteliaisuuden
3 Ideoita on enemmän kuin tekijöitä, niitä ei tarvitse lainata, vain löytää
-
Luin tuossa äsken jalavan joskus muinoin julkaiseman Slaine 1 albumin ja harvoin on noin pahasti häirinyt kuvitus. ELi kysymykseen, sarjakuvissa juilii se jos/kun näkee kuvitusta joka olisi muuten hyvinkin toimivaa ja mielenkiintoista& tukisi tarinaa hyvin, mutta on onnistuttu pilaamaan jollain täysin käsittämättömällä pikkujutulla. Slainen tapauksessa hihat alkoivat savuta tussauksen takia. Kuvitus on täysin mustavalkoista ja mustia pintoja on paljon. Mutta kuinka ollakkaan suuret mustat pinnat on hyvin huolimattomasti ja ilmeisen tarkoituksellisesti tussattu ohuella viivalla ja alueisiin on jätetty valkoisia viivoja. Kyseinen ratkaisu teki albumista erittäin vaikealukuisen, etenkin kun monessa ruudussa ei saanut selvää missä ensimmäinen hahmo loppui ja toinen alkoi.
-
Luin tuossa äsken jalavan joskus muinoin julkaiseman Slaine 1 albumin ja harvoin on noin pahasti häirinyt kuvitus. ELi kysymykseen, sarjakuvissa juilii se jos/kun näkee kuvitusta joka olisi muuten hyvinkin toimivaa ja mielenkiintoista& tukisi tarinaa hyvin, mutta on onnistuttu pilaamaan jollain täysin käsittämättömällä pikkujutulla. Slainen tapauksessa hihat alkoivat savuta tussauksen takia. Kuvitus on täysin mustavalkoista ja mustia pintoja on paljon. Mutta kuinka ollakkaan suuret mustat pinnat on hyvin huolimattomasti ja ilmeisen tarkoituksellisesti tussattu ohuella viivalla ja alueisiin on jätetty valkoisia viivoja. Kyseinen ratkaisu teki albumista erittäin vaikealukuisen, etenkin kun monessa ruudussa ei saanut selvää missä ensimmäinen hahmo loppui ja toinen alkoi.
Hanki käsiisi Simon Bisleyn upeasti maalaama Slaine -minisarja, niin johan ärtymys alkaa heltiämään... Minua on aika lailla aina ahistanut toi 2000AD -tyyli, omituista on kyllä se, että pienemmässä lehtikoossa ne ovat olleet paljon siedettävämpiä, ja Judge Dreddit väreissä. Harmittaa, että jää hyvät Mooren ja kumppanien tarinat lukematta kun on visuaalisesti niin nirso ( ja varmaan aika iso läjä muutakin sarjakuvaa..)
-
Yhdistin tuon Kaunan aloittaman keskustelun tähän ketjuun. Mielenkiintoisia mielipiteitä siitä mitä saisi tehdä ja mitä ei. Kaikki on kuitenkin niin paljon kiinni siitä miten tehdään (ja kuka tekee). Ruutujen tai niiden osien kopioiminen, baaritiski ja "Omien ajatuskehittelyjen jakaminen kahdelle keskustelijalle pallotettavaksi" saattavat joskus toimiakin. En ole lukenut ko. sarjista joten ei tästä sen enempää. Minua ärsyttää noista ainoastaa tuo kohta 1.
-
Minua ärsyttää liiallinen apinointi.
Kun tietyt rajat yritetään ja hommaa pidetään omana juttuna,
ni alkaa kyllä sapettamaan.
-
Viime aikoina minua on alkanut ärsyttämään lokalisointi. Piparminttu-Pipsa viettää itsenäisyyspäivää 16.9 päivätyssä stripissä lausuen Maamme-laulun käsi sydämellä. Sen voi ehkä laittaa 80-luvulla julkaisun piikkiin, mutta huomattavasti nuoremmassa albuissa (norjalainen) Nemi ränttää suomalaisuudesta viitaten niin tilastotietoon kuin Kalevalaankin, vaikka kuvassa näyttää olevan menossa Norjan kansallispäivän vietto omine perinteineen, kuitenkin siniristiliput liehuen. Myös Jeressä on viitattu suomalaisen populaarikulttuuriin, ja koulujärjestelmääkin on muistaakseni yritetty ahtaa suomalaiseen muottiin. Kaikki huomiot on tehty strippisarjakuvissa, lieneekö taustalla sitten joku tavoite tehdä vitsit ymmärretyiksi.
Hassua sinällään, että lapsena minun oli hankala hahmottaa Ankkalinnaa Amerikkaan -siellähän puhuttiin ensinnäkin suomea!