Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen => Aiheen aloitti: JJ Naas - 27.05.2003 klo 16:04:18
-
Minulla on pitkään ollut ongelma millaista suomea sarjakuvassa käyttää. Kirjakieltä käyttämällä pääsee helposti siinä mielessä, että kun tietää kielioppisäännöt, niin ei voi tehdä väärin. (Teknisesti katsoen siis. Se millaiset lahjat sanalliseen ilmaisuun omaa, onkin sitten toinen juttu.)
Puhekieli on siitä pirullinen, että riippumatta siitä missä päin Suomea asuu, vaikka asuisi murteiden suhteen neutraaleilla alueilla, niin silti tulee vastaan ilmaisuja ja slangisanoja, joita kirjoittaessa miettii, että ymmärtääköhän nyt joku muu tämän... sanoja, joiden ei välttämättä edes tiedosta olevan slangisanastoa.
Ok, eihän Kunnaksen Nyrok Cityistä kaikkea ymmärrä, mutta se toimii silti. Ongelma on se, että kun alkaa miettimään tällaisia "ymmärtääkö joku" -juttuja, niin on hankala tuottaa tekstiä rennosti "antaa mennä vaan" -tyylillä. Varsinkin jos pyrkimys on kuitenkin hillittyyn puhekielen käyttöön, ei sellaiseen ilotulitukseen mitä Kunnas käytti.
Viimeistään puhtaaksipiirtämisvaiheessa alan usein korjailemaan... -Pitäisikö tämän olla "Ooksä menossa" vai "oletsä menossa" vai "Ootsä menos " jne...
Onko kenelläkään tarjota mitään helppoa nyrkkisääntöä tähän? :-X
-
Ei. ;D
Neutraaliin puhekieleen tuskin on mitään nyrkkisääntöä. Ainakin näin savolaisena ukon jöllikkänä noista kolmesta esimerkistäsi "ootsä" kuulostaa neutraaleimmalta puhekieleltä. Muilla murrealueilla asuvat varmaan löytävät muista vaihtoehdoista mieleisensä.
Mutta miksi hakea jotain neutraalia? Kirjoita sellaista puhekieltä mitä parhaiten osaat ja itse puhut. Kielen persoonallisuus on rikkaus eikä haitta. :)
-
Hauskaa että joku muukin pähkäilee tämän asian kanssa. Itse olen päätynyt siihen että kirjoitan vain rohkeasti sellaista kieltä mikä ensimmäisenä tulee mieleen enkä lähde sitä kummemmin hiomaan. Siitä eikun huonoa seuraa. Ihan vain luottaen ensifiilikseen. Ei se loppujen lopuksi niin tärkeää kuitenkaan ole. Lukija harvemmin kiinnittää asiaan huomiota ellei nyt ihan murretta viännä.
Ja siitä ei mielestäni kannata olla kovin huolissaan että ymmärtävätkö kaikki kaiken mitä sanot koska sarjakuvat kertovat jo kuvillaan niin paljon. Itse käytän mielelläni vähän oudompia sanoja kuten vaikkapa timmi tai uppana ja kyllä ne läpi menevät. Konteksti kuitenkin auttaa ymmärtämään. Ne joille harvemmin käytetyt sanat ovat entuudestaan tuttuja saavat ehkä lisäiloakin huomatessaan esimerkiksi jotain kotimurteestaan tuttua sanaa käytettävän. Ja eiköhän se ole pelkkää plussaa jos muiden yleissivistystä tai sanavarastoa pystyy laventamaan.
-
Jeps.. Ja etenkin kaikki savon- tai karjalanmurteella kirjoitetut kommentit pistävät silmään, vaikka olenkin kotoisin juuri siltä murrealueelta.
Kaikki painettu sana pitäisi kirjoittaa kirjakielellä, niin kaikki eri puolilla maata olevat lukijat olisivat aina täysin samassa asemassa.
-
Vaikka olen itsekin joskus tuskaillut asian kanssa, olen sitä mieltä että käytetty kieli kuuluu olennaisesti sarjakuvan "soundiin" ja voi olla vaikka viittomakieltä. Enkä murehtisi miten lukija tekstiä arvostelee. Samoin kuin itse piirrät sarjan ,määräät mikä tyyli siihen sopii. Jotkut voivat vuosien päästä pitää kirjoitusvirheitäsi neronleimauksina.
Holle
-
Minä sanoisin että toi riippuu täysin sarjakuvassa esiintyvistä hahmoista. Yksi puhuu yhdellä tavalla ja toinen ihan jollain muulla, jos niin on tarvis. Mitäpä olisi ollut Mämmilä kirjakielellä? Pitää tehdä niin kuin omaan korvaan kuulostaa hyvältä ja mitä kulloinenkin tilanne/henkilöhahmo vaatii.
Timo
-
Tuo "niin kuin omaan korvaan kuulostaa hyvältä" -neuvo toimii varmastikin suurimpaan osaa tapauksista. Mutta entäpä kun suomenkielinen kirjoittaja tekee (suomeksi) tarinaa, joka sijoittuu ei-suomenkieliselle alueelle?
Muistanpa eräänkin sarjakuvan, jossa skottilainen roisto puhui Tampereen murretta, nääs.
-
Muistanpa eräänkin sarjakuvan, jossa skottilainen roisto puhui Tampereen murretta, nääs.
Joo, tommosissa tapauksissa saattaa käydä niin, että se mikä omaan korvaan on OK, tuntuukin jostain toisesta tosi oudolta. Eipä näissä tapauksissa ole mitään selvää nyrkkisääntöä. Muistan mm. vanhoista Pekka Lippos -seikkailuista (ei siis sarjakuva) että kirjoittaja ainakin yritti tehdä niin, että kun esim Pekka itse puhui englantia repliikit oli kirjoitettu yleissuomeksi, mutta äidinkieltään puhuessaan repliikit muuttuivat savoksi (rantasalmelaisia kun oli).
Jotain tämän suuntaista voi ehkä käyttää yleissääntönä. Mutta monet roistot, etenkin jos yhteiskunnan alimmalta portaalta ovat, puhunevat jotain murretta, slangia tms. Nämä asiat tulevat esille siis myös sarjakuvia kääntäessä. Jos murteellinen kieli näyttelee tärkeää osaa tarinassa, on se jotenkin tultava myös käännöksessä ilmi, esim Asterix Belgiassa Belgit puhuvat savoa.
Timo
-
Tällä hetkellä päätäni vaivaavat yiddish ja jamaika. Käännän Spider-Manissa normaalin puhekielen siten, että rakenne ja rytmi on puhekielimäinen, mutta sanat ovat kirjakielisiä (olen vs. oon, minä vs. mä). Tämä frankensteinmainen ratkaisu on tarpeen lähinnä siksi, että ensinnäkin se helpottaa lukemista, ja toiseksi tarinoissa esiintyy aika paljon myös vahvemmin murrettua puhekieltä (gonna vs. going to), joka on jotenkin saatava erotettua tyylillisesti. Silloin yleensä käytän, sattuneesta syystä, Espoon murretta, ns. tsadin slangia.
Mutta silloin tällöin tulee noita erikoistapauksia. Yiddish on osa amerikkalaista kulttuuria, ja moni yiddishinkielinen sana on siirtynyt yleiseen puhekieleen (schmuck nyt tulee ensimmäisenä mieleen...). Toisaalta jamaikan kieli on kuin erittäin vahvasti murrettua englantia, jossa tietyt sanayhdistelmät ovat saaneet aivan omia merkityksiään. Englanninkielisestä se näyttää todella tutulta, mutta sen ymmärtäminen voi olla lähes mahdotonta. Miten tuollaiset yhteydet voi esittää suomennoksessa, ilman että vetää liikaa huomiota siihen, että ne on väkisin siirretty suomalaiseen kontekstiin? No, enköhän minä jotain keksi...
-
Kaltsu: "...ellei nyt ihan murretta viännä."
Siinäpä se. Oman päivittäisen puheilmauksen käyttäminen toimii varsin mainiosti Jyväskylä–Helsinki akselilta operoitaessa, mutta jos satut olemaan oikeasti savolainen (tai Vihannista), vaikuttaa puhekielinen teksti tarkoitushakuiselta "viäntämiseltä", ja sitenollen saattaa harhauttaa lukijaa itse tarinasta.
Oma murteeni on etelässä jo pitempään asuttuani laimentunut, joten enää ei näistä jutuista juuri harmia ole, mutta kun joskus joutuu katsomaan (sosiaalisista paineista) Salattuja elimiä, meinaa hivenen harmittaa.
Miksi ne saa tehdä noin ja minä en.
-
Miten tuollaiset yhteydet voi esittää suomennoksessa, ilman että vetää liikaa huomiota siihen, että ne on väkisin siirretty suomalaiseen kontekstiin? No, enköhän minä jotain keksi...
Voithan aina käyttää ns. "claremontismeja", mon ami. Sacre bleu!
-
Voithan aina käyttää ns. "claremontismeja", mon ami. Sacre bleu!
Zum Teufel, gospodin Sinisalo! Ensimmäisessä tapauksessa päädyin hieman toisenlaiseen ratkaisuun, saapa nähdä miten yleisö ottaa sen vastaan (jos se nyt edes pääsee Rmäen seulan läpi...). Toisessa tapauksessa joudun ehkä käyttämään claremontismia. Jo siitäkin syystä, etten lainkaan ymmärrä, mitä siinä jamaikankielisessä repliikissä sanotaan...
-
Hah... löysinpäs tällaisenkin topicin, kun oikein etsiskelin... (Pikahaulla ei löytyny mitään... itse asiassa koskaan mitään siitä hyötyny...) ja etsiskelin, koska halusin kaivaa tämän esille, kun muistelin, että tästä on joskus jotain sanottu. Itse olen nyt tämän probleeman kimpussa ja pahasti sen alla...
Mediassa puhutaan toistuvasti siitä, että nuoriso oppii nykyään täysin paskaa suomenkieltä, kun on tekstiviestit, chätit, foorumit ym... ja kaikkialla puhutaan puhekieltä painettunakin ja pahimmillaan jopa kunnon slangia...
Eli miten tämä nyt sitten pitäisi ottaa, kun jos sarjakuvassa on vaikkapa pahimmassa teini-iässä olevia nuoria, niin ne kyllä valitettavasti kaikki puhuvat slangia tai vähintään voimakasta puhekieltä, yksinkertaisesti siitä syystä, että nuoret puhuu sillä tavalla. Puhekieltä ja slangiakin voi kuitenkin vääntää eritasoisilla voimakkuuksilla:
"Eli miten tää nyt sitten pitäis ottaa, kun jos sarjakuvas on vaikkapa pahimmas teini-iässä olevia nuoria, niin ne kyllä valitettavasti kaikki puhuu slangia tai vähintään voimakast puhekielt..." tai
"Siis mites tää ny sit pitäs ottaa, ku jos kert sarjakuvas o vaik pahimmas teini-iäs olevii nuorii, ni ne kyl sori ny vaan jokikinen vääntää slangia tai ainaski voimakast puhekielt..." tai
"siis onks idiksii, millai tää ny sit kandeis handlata, ku jos esmes sarjikses o vaik teinei, ni ne kyl sorge vaa spiikkaa stadin slangii tai ainaki tykittää sit puhekielt..."
Eli en edes osaa stadin slangia tai jotain vastaavaa todella voimakkaasti slangiin taipuvaa, mut eihän tosta jälkimmäisestä enää mitään selvää jokin kainuun teini saa... Saati sitten kääntäjä, joka yrittää kääntää sitä vaikkapa englanniksi. Käsittääkseni useimmiten kääntäjäkin valitaan siten, että mielellään pyritään löytämään sellainen, jonka äidinkielenä on se kieli, johon käännetään. Eli toikin pitäisi ensin jonku kääntää suomeksi ja vasta sitten englanniksi... ::)
Kuitenkin olen itse sitä mieltä, ja kuten Timokin tuossa jo sanoi, että siihen vaikuttaa paljon sarjakuvan aihe ja hahmot. Sisältö ja kohderyhmä tietenkin myös. Olen myös sitä mieltä, että puhetavoilla voi muokata ja ilmaista paljonkin sarjakuvassa esiintyvien hahmojen persoonallisuutta. Niiden erilaisuus ja vaihtelevuus on, erityisesti arkirealismia kuvaavassa sarjakuvassa, enemmänkin rikkaus kuin jokin kielellinen rimanalitus, sillä sehän kertoo juuri siitä, mitä se todellisuudessa tuolla kentällä on. Siellähän sitä puhutaan eri asteisia puhekielen ja kirjakielen kombinaatioita, joihin sekoittuu vaihtelevasti slangia tai murretta, riippuen henkilöstä...
Minusta kirjakieli voi jopa kääntyä sarjakuvaa vastaan, jos se osuu väärään kohtaan ja väärän tyyppisen ihmisen suuhun. Esimerkiksi osa nuorista kiinnittää takuulla huomiota heti, jos jossakin sarjakuvassa nuori teini-ikäinen puhuu kaverilleen kirjakieltä. Luulen, että tällaisessa tilanteessa se pikemminkin tekee hahmoista epäuskottavia kuin päinvastoin. "Eihän yksikään normaali nuori puhu tuolla tavalla!" Sarjakuva voisi hyvinkin tällaisessa tapauksessa muuttua kovin jähmeäksi ja vaikealukuiseksi, koska sen ristiriidan tiedostaminen voisi häiritä lukijan heittäytymistä tarinaan ja tapahtumiin... tai jotain...
Ja jos ajatellaan vaikkapa niin, että sarjakuvassa on aika ajoin kertojana vaikkapa joku sarjakuvassa esiintyvistä ihmisistä, niin kuka oikeasti kirjoittaa päiväkirjaansa kirjakielellä? No ehkä joku, mut ainakin minä kirjoitan sitä siten kuin livenäkin puhun... Tai sitten sellainen tilanne, jossa sarjakuvassa julkaistaan jonkun toisen kirje... eihän kukaan nyt kirjettä tai postikorttia kaverilleen kirjoita kirjakielellä? Tai no ehkä joku Martti Ahtisaari tai joku Jaakko Hämeen-Anttila...
No... tää on mun ongelma juuri nyt, enkä tiedä, mihin suuntaan tämän nyt uskaltaisi ratkaista... Toisaalta paljon kiitellyssäkin Tietäväisen linnut ja meret albumissakin puhutaan osin puhekieltä... lähinnä siis nuoret ja "virallisemmat" aikuiset vähän enemmän kirjakielimäisesti... ja se sopii mun mielestä ihan hyvin siihen teokseen ja jos se kerran on "kansainväliset maneerit täyttävä", ni voiko se olla väärässäkään...?
-
Käytän aina kirjakieltä. Pilkut kohdalleen niin hyvin kuin osaan.
Slangi ja murresanoja mausteeksi sekaan, jos tarve vaatii.
Siinä se.
-
Sehän nyt riippuu aika paljon sarjakuvastakin. Esimerkiksi jos juttu sijoittuu Helsingin keskustaan ja taajamiin on aika paha tikki laittaa hahmot puhumaan Turun murretta. :)
Riippuu paljon mitä hahmoilla haluaa kertoa, sillä halusivat eli eivät ihmisen puhetyyli vaikuttaa aika paljon persoonaan.
Milloin voi ja on suositeltavaa käyttää voimakastakin murretta, slangia tai puhekieltä:
Jos jutun koukku sitä vaatii, esim uusimman Nemin turkulainen kaveri joka kyselee Nemiltä baarissa miksi kaikki gootit ovat samanlaisia.
Jos hahmolle halutaan voimakas persoonallisuus, esim Harry Potterin Hagrid. Iso mies puhuu voimakkaasti ja hieman hassusti murtaen, lapset ja lapsen mieliset samaistuvat helpommin.
Toisaalta jos Teräsmiehen vääntäisi puhumaan tampereen aksentilla niin tulos olisi sama kuin suomeksi dubattu Kauniit ja Rohkeat, surkuhupaisaa, osin jopa mautonta.
Pääsääntöisesti sanoisin kuitenkin, että jos ei osaa slangia tai murretta varmasti kannattaa pitäytyä kirjakielessä. Tekstistä tulee helposti kovin raskasta luettavaa jos murretta on paljon ja se on "liian voimakasta" tai "väärin".
Esimerkkinä Näkymätön Viänänen jossa Savon murre on oikeaoppista mutta koska murre itsessään on voimakas on sen lukeminen pidemmän päälle puuduttuvaa.
Teini puhumassa kirjakieltä on huomattavasti vähemmän häiritsevää.
Slangissakin on niin paljon vivahde eroja, esimerkiksi Axuzin käyttämä "spiikata" on varsin uutta nuorisoslangia joka kuulostaa ja etenkin kijoitettuna näyttää varsin tyhmältä. Parempi olisi vanhempaa slangia oleva "bamlata".
Toivottavasti tsennasit (snaijasit) mitä mä yritin bamlata tällä mun stoorilla. ;D
-
Yksi ongelma on se, että puhekieli on nimenomaan puhekieltä.
Kuuluk' siihe laitta jotta heittomerkei ja kui sää osota, et tosa enne ja-sana on semmonen vahvemp j-äänne, ko siin o i erellise sana lopus?
Minkä lisäksi puhekieli on kovin paikallista. Kymmenen korttelin päässä asuva karsastaa jotain sanoja, ainakin kirjoitettuna, vaikka kuultuna ei yhtään ihmettelisikään.
Uusimmassa Nemissä esimerkiksi katselin itse pitkähköön jotain niistä sen turkulais-jutun sanamuodoista.
-
*harrastaja höpisee taas sivusta omia näkemyksiään*
Kirjoitettu teksti on eri juttu kuin puhuttu kieli. Kirjoitetun tekstin tehtävä on imitoida puhuttua kieltä omien sääntöjensä puitteissa. Eli toisinsanoen kirjoitettu teksti on puhutun kielen mukailemista ja sovittamista.
Jos slangia tai paksua murretta yrittää litteroida sanatarkasti, lopputulos on usein rasittavan vaikealukuinen.
Tosiasiaksi jää sekin, että puhutun kielen kaikkia elementtejä painotuksineen, taukoineen, äänenkorkeuksineen jne. ei koskaan voi vangita kirjoitettuun muotoon muuten kuin kielentutkijoiden käyttämillä erikoismerkeillä.
Kannattaa muistaa sekin, että aniharva ihminen oikeasti osaa muita murteita kuin omansa. Stadilainen voi kuvitella osaavansa Turun murretta riittävästi, mutta perusturkulaisen korvissa stadilaisen murreimitaatio luultavasti kuulostaa piinallisen epäaidolta.
Minusta luontevin kieli sarjakuvassa on jotakin kirjakielen ja puhekielen välimaastosta. Murteita ja slangi-ilmaisuja kannattaa, kuten tertsi sanoi, käyttää tehokeinoina, korostamaan joidenkin yksittäisten henkilöhahmojen luonnetta.
-
"siis onks idiksii, millai tää ny sit kandeis handlata, ku jos esmes sarjikses o vaik teinei, ni ne kyl sorge vaa spiikkaa stadin slangii tai ainaki tykittää sit puhekielt..."
Eli en edes osaa stadin slangia
Hei, hiffaaks kundit, et mite kandeis hanskaa, jos seriööris vaik teiniskidit bamlais stadisproogii. ???
(http://www.kolumbus.fi/jik/strip14.gif)
-
Voithan aina käyttää ns. "claremontismeja", mon ami. Sacre bleu!
Asiaa asian vierestä.
Tuossa täytyy vaan olla tarkkana, ettei ole hölmö.
Esim. juuri claremonisointi tai texwilleröinti on ok, jos tyypit puhuvat muuten jotain kieltä
(molemmissa tapauksissa englantia), mutta heittävät väliin jotain zum teufelia tai muy bieniä
myös osaamallaan kielellä.
Mutta blueberryismit ovat puhtaasti pöhelöjä ratkaisuja. Eli puhutaan englantia suomeksi käännettynä,
mutta väliin heitetään Damned! Vieraan kielen läsnäololle ei ole perusteita.
-
Paalujuntta, olet niin oikeassa. Puhekieli on villi lapsi, jota ei voi vangita kirjakieleen.
Tavallinen yleiskieli toimii suomenkielisessä sarjakuvassa parhaiten. Aika toimivaa paikallisväriä saa lisäilemällä yleiskieliseen tekstiin yksittäisiä slangi- tai murresanoja. Muuten suomen puhekieli on eriytynyt kirjoitetusta kielestä niin paljon, että ainakin itse pidän sen lukemista aika raskaana ja se vie ilon lukemisesta. Ja mihin vedetään se raja, miten pitkälle puhetta translitteroidaan. No, itse ainakin nauroin Jukka Koivusaaren petankki-stripin foneettiselle kirjoitukselle, mutta montako kertaa samaa vitsiä voi käyttää...
Noista "claremontismeista". (Hitsi, niillä piti olla joku ihan oikea termi, mutten saa sitä mieleen.) Joissain tarpeeksi eksoottisissa yhteyksissä ne voivat toimia tiettyyn rajaan asti. Kyllähän ihmiset muutenkin sekoittelevat eri kieliä puheessaan, esimerkiksi useimmat eivät voi kertakaikkiaan laskea kuin äidinkielellään. Saahan tuollakin tavalla taas sitä paikallisväriä.
-
Minua häiritsee vanhoissa Blueberry suomennuksissa erityisen paljon viljelty "Bloody hell!!"
Kun yhdellä aukeamalla saataa olla puolen tusinaa tuollaista huudahdusta niin hiukan epäaidoksi menee... Mielikuvitusta käyttäen hahmojen kiroaminen olisi voinut olla monipuolisempaa.
Tex Willerissäkin ainoat espanjalaiset sanonnatkin näyttävät olevan Muy bienit ja tampienit.
Olisi paljon uskottavampaa jos hahmot puhuisivat joskus kokonaisia lauseita espanjaksi. Tämä tosin on käsikirjoittajan valinta. Mutta ei sen luulisi olevan ongelma italian julkaisuissa. Minä osaan vähän espanjaa ja ymmärrän jonkin verran italiaa kun ovat sukulaiskieliä vähän.
Kääntämis kysymys on aina ongelma kun ei ossaa toista kieltä riittävästi, murteita ja silleen.
Omissa tuotoksissani hahmot puhuvat hillittyä puhekieltä ja jos sorrun slangiin niin se on Järvenpään getto slangia, jota ei ymmärretä edes järvenpään keskustassa. Minä en taassen ymmärrä keskustan slangista mitään.
Slangin lukeminen on yleisesti ottaen vaivalloista, jos sitä on liian monessa pätkässä. Murteet taas ovat söpöjä.
Kukin tallaa omalla tyylillään. :)
-
Korkeajännityssachsasta puhumattakaan...
Mielenkiintoista on myöskin Frode Överlin Pondus-sarjan kielenkäyttö, puoliksi norjaa ja puoliksi englantia...
-
Yksi apu tähän ongelmaan tulee siitä, että vaikka suomesta useampia murteita löytyykin, on puhekielessä myös joitain sellaisia yleisiä elementtejä, joita suurin osa suomalaisista käyttää. Pari esimerkkiä:
1) omistusliitettä ei puheessa juuri käytetä:
sinun talosi vrt. sinun talo.
2) persoonapäätteiden hylkääminen 1. ja 3. persoonissa:
me mennään vrt. me menemme
ne menee vrt. ne menevät
3) yksikön ja monikon 3. persoonapronominit:
hän puhekielessä usein se (ja he=ne)
Eli kirjoitetun puhekielen ei tarvitse olla mitenkään selkeästi murteellista, vaan eräänlaista kirjakielen ja puhekielen sekoitusta. Kun sanojen muotoseikkojen lisäksi pohdiskelee sanavalintoja ja lauserakennetta, voi ihan kelpoa puhekieltä saada aikaan :) Tosin hyvän puhekielen kirjoittaminen on tuskallisen vaikeaa enkä minä sitä ainakaan osaa. ..vielä ;)
-
Tex Willerissäkin ainoat espanjalaiset sanonnatkin näyttävät olevan Muy bienit ja tampienit.
Olisi paljon uskottavampaa jos hahmot puhuisivat joskus kokonaisia lauseita espanjaksi.
Joissain jaksoissa näin on ollutkin, mutta siinä on se paha puoli että ne vaativat yleensä suomennoslaatikon, varsinkin jos päähenkilö puhuu kieliä.
Ja kyllä Texeissä pitää olla Muy bieneitä ja Con Mucho Custoja, turpiin annan jos ne menevät poistamaan.
Blueberryjen vieraskieliset repliikit häiritsevät minuakin, ennen ne vielä pysyivät jotenkuten aisoissa, mutta varsinkin näissä uudemmissa tuntuu välillä ettei suomentaja ole jaksanut suomentaa kaikkea. Hornan lieskat sanon minä.
-
Blueberryt on kai suomennettu suoraan ranskasta, eli varmaan ne englanninkieliset "blueberryismit" ovat jo siellä alkuperäistekstissä?
"Blueberryismi" lienee jäännettä aikakaudelta, jolloin enkuntaito oli vielä sen verran harvinainen, että yksittäiset englanninkieliset fraasit tekstin seassa näyttivät coolilta. Nykyisin vaikutelma on helposti päinvastainen.
-
Puhekieli tuppaa vanhenemaan aika nopeasti, muotisanonnat häviävät nekin ja kuluvat niin pahasti, että ne lopulta näyttävät suorastaan tyylivirheiltä. Kliffaa, hei!
Käytetäänkö sarjakuvan suomennoksissa enää ollenkaan puhekieltä? Puhekielen rytmi onkin sitten jo toinen juttu, kuten Rami (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,44.msg326.html#msg326) totesi.
Kotimaisissa sarjakuvissa slangin tai murteen käyttö voi toimiakin, mutta kovin nurkkakuntaiselta se kuulostaa.
-
"Blueberryismi" lienee jäännettä aikakaudelta, jolloin enkuntaito oli vielä sen verran harvinainen, että yksittäiset englanninkieliset fraasit tekstin seassa näyttivät coolilta. Nykyisin vaikutelma on helposti päinvastainen.
Voinee pitää paikkansa. Vastaavaahan näkee nykylukijan mielestä koomisen paljon ainakin Edgar P. Jacobsin Blake ja Mortimer-sarjoissa; vähän tämmöinen korkkarisaksaefekti. Ilmiö tunnetaan myös laajemmin kirjallisuuden piirissä, hakemattakin tulee mieleen esimerkiksi Hercule Poirot.
-
Mun ekassa Sarjarissa olleessa sarjassa (1987) käytiin tällainen keskustelu:
- Oottekste Jeesus-nuoria ?
- Ollaanhan me.
- Liity messiin!
- Kliffaa hei!
Kliffaa hei oli dorkan kuulonen spedeläppä jo silloin. Siis milloinkahan joku on vakavissaan sanonu että onpa kyllä kliffaa, hei! Joku perhanan merimies 1910-luvulla? Vai joku helsinkiläisteini joratessaan olohuoneessaan 1962??
-
Suomisen Olli -elokuvat tulevat aina mieleen Stadin slangista: Eri nastaa, Pipsa!
Hyvää ja sujuvaa kirjakieltä ei oikeastaan "huomaa" ollenkaan, kun sellaista lukee. Se välittää ajatukset puhtaimmin ja ajattomimmin. Joskus voi tietty hakea pientä vanhahtavuutta kieleen, jos aihe sitä vaatii (kuten nyt vaikka niissä Robin Hoodeissa).
-
Puhekieli tuppaa vanhenemaan aika nopeasti, muotisanonnat häviävät nekin ja kuluvat niin pahasti, että ne lopulta näyttävät suorastaan tyylivirheiltä. Kliffaa, hei!
Mmm. Mutta toisaalta, meillä on mahdollisuus yrittää tehdä aikalaiskuvausta ja ajankuvaa ajassa. Aika on ihan yhtä tärkeä kuin paikka.
-
Mmm. Mutta toisaalta, meillä on mahdollisuus yrittää tehdä aikalaiskuvausta ja ajankuvaa ajassa. Aika on ihan yhtä tärkeä kuin paikka.
Joo, tajuan kyllä. Mutta tämä toimii vain silloin, kun sitä aikaa halutaan korostaa. Jossain Kovanen- Kieltolain Korkeajännityksessä pitääkin käyttää ajan mukaista kieltä ja sanontoja.
Aku Ankoissa kieltä näytetään muutettavan aika useinkin ajan myötä. Vanhat tarinat suomennetaan uudestaan. Eli ne siirretään nykyaikaan, koska ne aina tapahtuvat nykyajassa.