Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : Holle 26.10.2003 klo 23:28:06
-
Nyt kun pahin ruudinsavu on foorumilta haihtunut puutumme jälleen teknisiin kysymyksiin.
Olen oppilailleni neuvonut rakentamaan puukalikoista , pahvirasioista ym. roinasta kaupungin tai kylän pienoismallin, jotta hahmojen kuljeskelu ja oleskelu mielikuvitusympäristössä pitäisi kutinsa eikä kukaan pääsisi huomauttelemaan virheistä taustoissa.
Onko jollakulla hyllyssään Lontoon ja naantalin pienoismalleja tai onko hommaan muunlaisia ratkaisuja?
Holle
-
Kartta ja erittäin hyvä valokuva-arkisto.
Itse olen uusimman sarjakuvani vuoksi etsiskellyt netistä kuvan jos toisenkin erinäisistä paikoista ja esineistä ja pian myös ihmisistä.
Tietenkin pienoismallilla on vapaa kuvakulman valintaan, vaikka voihan sitä vaihtaa, vaikka käyttäisikin valokuvaa mallina.
-
tai onko hommaan muunlaisia ratkaisuja?
Kartta tai kaavio, johon lisäät yksityiskohtia sitä mukaa kun piirrät tarinan taustaan detaljeja on hyvä olemassa, ja muutaman kerran on tullut ihan pakolliseksi, kun on joutunut pyörittämään istuvia hahmoja (aina sama järjestys) huoneessa (aina samat kalusteet) että saa puhekuplat oikeaan järjestykseen liikerataa rikomatta.
Muuten olen yleensä sitä mieltä, että liiallinen detaljitarkkuus vain vierottaa lukijan. Lukijan pitäis päästä osallistumaan auteur'ina tarinan tekoon, eli täyttää tyhjät kohdat omilla mielikuvillaan; liian tarkat detaljit syövät lukijan osallistumista.
Ongelma onkin enemmän siinä, mitä piirretään; että se mitä taustaan laitetaan pitäis olla tyylinmukaista ja paikallistunnetta lisäävää, vaikka paikan päältä kuinka löytyisi hassusti ihan samanlaisia taloja kuin kotonakin. Tämän takia en oo turhan tarkka autenttisuudesta, vaan käytän sumeilematta väärästä kadunkulmasta otettuja valokuvia tai mielummin ihan pelkkää muistikuvaa näkemästäni.
Ise asiassa mä otan hirveät määrät katukuvia kaikkialla kulkiessani, mutten juuri käytä niitä mallina. Jos niitä tahtois autenttisesti käyttää, helpoin tapa olis varmaan merkitä katukarttaan kynällä kohdat, mistä kuvat on otettu, loput menee kuvausvapauden piikkiin?
Koiviston Tape käyttää videokameraa, jolla saa pitkät pätkät maisemaa talteen kertaheitolla, ja jolta on helppo pysäytyskuvilla hakea oikea kulma.
Toisaalta, ainahan elokuvissa ja televisiossakin pääsee Munkkivuoren ostoskeskuksesta Rautatieasemalle, ja Pasilan Ison pajan ovesta Tavastian rappuun.
-
Yllätyin kanssa, miten paljon netistä löytyy katukuvia jos vaan osaa etsiä. Nettikuvissa on minun kannaltani se hyvä puoli, että niiden resoluutio on usein niin huono, että yksityiskohtia on näkyvissä vain sopivasti. Paperivalokuvista piirtäessä ykstyiskohtien rajoittaminen on meikälle liian hankalaa.
Pienoismalleja en ole jaksanut ikinä rakennella, mutta jossain perspektiivin ymmärtämisessä (opetustark.) se saattaa toimiakin. Toisaalta miksei voisi piirtää katukuvia esim. ulkona ja sitä kautta opetella perspetiivin hahmottamista. Sen jälkeen kun perspektiivipiirrännän perusteet on hallussa, eri kuvakulmien käyttö ei oo temppu eikä mikään.
-
Timppa Mäkelä on loistava valokuvien käyttäjä, ja häneltä opin, että varsinkin elollisia kohteita piirrettäessä kannattaa tutkia sitä kuvaa kunnolla etukäteen, ja sitten kääntää se näkyvistä kun alkaa piirtää. Muuten kuva ohjaa liikaa kättä, eikä oma järki pääse väliin.
Kun tulee detaljien piirtämisen aika, voi kuvan kääntää taas esiin. Usein väärä määrä kerroksia, ikkunarivejä jne. on "oikeampaa" kuin oikea, kunhan tietyt tuntomerkit ovat kohdallaan.
-
Hmm. Mä teen toisinaan pohjapiirroksia huoneista, joita piirrän. Niin on helppo suunnitella kuvakulmat. Olen miettinyt, että voisi tehdä ulkokuvista saman, mutta en ole ihan niin paljoa panostaa...
-
Kolmedee ohjelmalla rakentaa äkkiä kuule vaikka mitä ja saa mittasuhteet kohdilleen. Vaikka kyllä palikatkin kuulostaa hyvältä ::)
Hazart
-
Valokuvista saa hyvin mallia. Kun olen lomalla jossain otan yleensä valokuvia mielenkiintoisista rakennuksista. Yhdistelen rakennukset ja Vol'a valmis tausta on valmis. 8]
-
On pitäny tehdä joskus niin että rakentaa tikkuaskeista mutkikas rakennusrykelmä ja valokuvaa sitä halutuista kulmista. Rakennelman alle kun ei pääse eikä sitä saa siivosti ripustettua sammakkoperspektiivitutkintaa varten paitsi pitelemällä kädessä, ja ei ku ottaa kuvan. Piirtää siitä sitten modernia arkkitehtuuria.
-
Rakennelman alle kun ei pääse eikä sitä saa siivosti ripustettua sammakkoperspektiivitutkintaa varten paitsi pitelemällä kädessä,
Paitsi jos on lasinen sohvapöytä tjms. Keksin just. :o En tiedä kyllä auttaako moinen pienoismalli muuten kuin suuntaa-antavasti. Joskus se kyllä varmaan riittää. Hyvä idea tuo tikkuaskihomma silti, ainakin näin digikamera-aikaan. Muinaisaikoina olis ollu turhauttavaa odottaa viikko filmin kehittämistä. ;D
Timo
-
Muinaisaikoina olis ollu turhauttavaa odottaa viikko filmin kehittämistä. ;D
Mutta mäpä odotin! Sitte hommattiin Kutilan kans Polaroid. Videokameraa kyttäsin kauan mutten löytäny tarpeeks halvalla.
Ne paperikuvat on tallella vaan en löytäny äsken...
-
Arkkitehtuurissa likimain inhottavimpia ovat räystäiden reunat, sadevesikourut ja -rännit, ikkunalaudat ja -puitteet, siis kaikki ne yksityiskohdat, jotka niin helposti tulee piirrettyä liian paksulla tai liian ohkasella viivalla. Sotkee mittakaavan, ja on sitäpaitsi turkasen hidasta. Ja niissä kaikissa on yritettävä muistaa perspektiivi.
Toisaalta, katsokaapa (jos ketä kiinnostaa) Björn Landströmin laivakirjojen kuvituksia. Siellä on kuvat täynnä vantteja, naappeja, rikejä, ruorirattaita ja kaikkia ihmeen heebeleitä, jotka oikeastaan näyttävät siltä, että nehän ovat pienoismallinosien näköisiä. Ja silti ihan "oikean" näköisiä! Sarjakuvahahmot voisivat seikkailla oikein luontevasti tuollaisten laivojen kansilla.
-
Toisaalta, katsokaapa (jos ketä kiinnostaa) Björn Landströmin laivakirjojen kuvituksia. Siellä on kuvat täynnä vantteja, naappeja, rikejä, ruorirattaita ja kaikkia ihmeen heebeleitä, jotka oikeastaan näyttävät siltä, että nehän ovat pienoismallinosien näköisiä. Ja silti ihan "oikean" näköisiä! Sarjakuvahahmot voisivat seikkailla oikein luontevasti tuollaisten laivojen kansilla.
Suosittelen minäkin, myös muistelmien lukemista, jotta saisi käsityksen millaista kustannustoiminta oli silloin kun kustantamoissa toimi sivistysherroja. Ja kuinka kuvittajalle maksettiin.
Siitä on aikaa kun viimeksi on ollut varaa rakennuttaa purjealus.
-
Voit myös kokeilla rakentaa rakennusten perusmudot 3-d ohjelmalla. Tähän käyttöön sopii esim Googlen talojen mallinnukseen kehitelty ilmainen Sketchup-ohjelma. Se on todella helppokäyttöinen, uskoisin että tavallinen tallaaja omaksuu sen kokonaan yhdessä illassa helposti. Kun olet saanut palikat tehtyä pyörittelet näkymää sopivaan kohtaan ja maalaile päälle, tai tulosta vaikka koulun tai iskän printterillä ja kopioi perspektiiviin asetetut talot paprulle.
http://sketchup.google.com/download.html
esim tähän tyyliin
(http://www.vyle-art.com/projects/pop_3/env/700_B_steps.JPG)
noin pitkällevietyä ei tietenkään tarvii, mutta nopeuttaa aika hullusti prosessia ja eliminoi perspektiivi virheitä.
-
Huikea. Osuipa sopivaan kohtaan vinkkisi, AnttiV. On ollut vähän perspektiivin havainnollistamisongelmia. Toi opastusohjelma on korkeatasoinen. Myönnetään, olen innoissani kun on löytänyt jotain josta ei tiennyt haaveilla.
Nii nii että kiitos!
-
Sketchup on todella kätevä ohjelma. Helppokäyttöinen ja modeleita löytyy netistäkin valmiina. Kiitos Antille minunkin puolestani.
-
keijoahlqvist ja Refu
Kiva jos tuosta oli apua, itse tykkään tosta hemmetisti kans. Tähän vielä tähdennän, että en itse tuota tekniikkaa kehittänyt, vaan toisilta foorumeilta nappasin vinkin tohon.
tutoriaali on "Vyle" -nimisen herran käsialaa.
-
Hienolta na:ytti toi Antin tekele. Itse olen tottunut cadilla myo:s va:a:nta:ma:a:n. Ostin jokunen vuosi Turbo-CAD nimisen ohjelman, ei ollut hinnalla pilattu, muistaakseni noin satkun luokkaa. Ohjelman ka:ytta:minen on jotakuinkin samanlaista, kuin minka: tahansa cadin. Jos on esmes Auto-CADia: ka:ytelly, niin tonkaan ei pita:is tuottaa vaikeuksia. Silla: sitten palikoita piirtelen ta:ha:n tyyliin. Ton tulostan halutun kokoisena paperille ka:ytta:en eritta:in vaaleaa harmaata ja sitten tussaan pa:a:lle. Ka:teva:a:.
Jos kiinnostaa, voi ka:yda: katsomassa www.imsisoft.com (http://www.imsisoft.com)
-
SketchUp joo on varsin mukava [=ilmainen=] ohjelma jolla pistää kasaan perusmuotoja. Ja saahan sillä vaikeampiakin tehtyä vaikka pari puutetta mitä oon löytänyt on että *grid*-mode [vapaasti siireltävä *grid*] puuttuu ja senttimetreistä pienempiä mitoituksia se ei siedä! Siihen voi myös lisätä *omia* textuureja tai muokata niitä jo ohjelmaan esiasetettuja!
Ja Google-Earth-3D-Warehouse-sta löytää Vaikka Mitä >> (http://sketchup.google.com/3dwarehouse/cldetails?mid=ef76f5d3b6f0e3dadca4c6c411a88f4c)
Muuten, jos pienemmillä puitteilla pärjää niin Lego-palikat on aina hyvä rakennus materiaali! Mutta kuitenkin, kuvat sekä CGI vääristää perspektiivit ..
-- j --
-
Tässä on toinen toistaiseksi ilmainen ja beta-vaiheessa oleva helppo mallinnosohjelma. Tuolla onnistuu myös orgaanisemmat mallinnokset.
http://moi3d.com/
-
No tähän voidaan lisätä sitten myös Blender >> (http://www.blender.org/) soveltuu MacOS-ään, Peeseelle ja Linux-een, ilmainen ja nähdäkseni aikas pätevä, lähes 3D Max-ia vastaava ohjelma.
Gallerioissa on tosi mahtavaa 3D mallitusta.
-- j --
-
Kun tuossa SketchUp:ssa lataa jonkun rakennuksen tms., niin mihin se menee talteen? Vai meneekö ollenkaan, pitääkö aina ladata uudestaan?
Entä onko jossain opasta tuon käyttöön?
Joonas
-
Kun tuossa SketchUp:ssa lataa jonkun rakennuksen tms., niin mihin se menee talteen? Vai meneekö ollenkaan, pitääkö aina ladata uudestaan?
Entä onko jossain opasta tuon käyttöön?
Joonas
Öö.. ohjelmassa voi tallentaa tuotoksensa niin kuin missä tahansa ohjelmassa. Ohjelmaan löytyy hyvät oppaat help-valikosta tai internetistä. Helpointa varmaan aloittaa noilla video-tutoriaaleilla.
http://sketchup.google.com/gsu5vtvideos.html
-
Tässä Eric Bauthierin pikku tarina sarjakuvan "taustaelementistä", joka tehtiin pienoismallia apuna käyttäen, ja sitten, kun sarjakuva oli kuuluisa, tehtiin vielä lisää pienoismalleja... Tintin seikkailusta Rakham punaisen Aarre tuttu kauppalaiva Sirius!
http://modelstories.free.fr/analyses/avions/MS2008_04P/SCRH_SIRIUS/index.html
Vaikka ei olisikaan niin lahjakas lukemaan ranskaa, jutun kuvistakin löytyy paljon hienoa nähtävää (klikkaamalla kuvat aukeavat isommiksi).