Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => : [kivi] 24.10.2003 klo 18:50:37
-
Sarjakuvaharrastajina varmaan kaikki vietämme huomattavan määrän aikaa muiden sarjakuvaharrastajien parissa, jolloin helposti syntyy illuusio, että sarjakuvahan on totta vie vakiinnuttanut asemansa.
Kuvitellaan, että sarjakuvat ovat kaikille niin umpituttuja, että arkipuheessakin voi viljellä puhekuplien tekstiä, siteerata intertekstuaalisesti lähdettä mainitsematta, ja toinen tunnistaa silti lähteen.
Tai kun aletaan piirtää sitä sarjakuvaa, poimitaan sumeilematta esimerkiksi mangassa tai miksei länsimaisessa sarjakuvassa paikkansa vakiinnuttaneita ikoneja, ja pidetään niitä koherenttina kerrontana. Kaikki varmaan tuntevatkin syttyvän hehkulampun pään päällä, tai puhekuplassa sahaavan justeerin, mutta entäs nenäverenvuoto? Hikoilu? Kasvojen vääristyminen lasten leimasinta muistuttavaksi?
Kun sitten palaa kotiin joukkoliikennevälineessä, ja katselee muita matkustajia (jotka selvästi eivät koskaan lue sarjakuvia), tajuaa, että oikeastaan vain pari sarjakuvaa saatavilla olevista nimikkeistä on astunut sarjakuvan raja-aitojen yli, siis sillä tavalla, että niitä lukevat nekin jotka eivät lue sarjakuvaa, jopa nekin, jotka eivät lue koskaan mitään.
Aku Ankka ja pienemmässä mittakaavassa Karvinen ja Mustanaamio ovat ajattelemani esimerkit.
Mikä on pienin yhteinen nimittäjä? Tämä oli alustus, kommenttia..?
-
Eikös Suomessa juosta paljon trendien perässä? Tai ratsasteta trendiaalloilla aina seuraavaan aaltoon. Aku, Karvinen ja Mustis nyt tietysti ovat vakiinnuttaneet asemansa eivätkä katoa laskevaan aaltoon, olettaisin. Puhunen tässä nyt niistä tuotteista, joita mainostetaan suurella volyymillä, niistä jotka täyttävät kauppojen hyllymetrit tai saavat oman myyntitelineensä. Jostain syystä monet kassamagneetit menevät ohitseni aiheuttamatta kiehtovuutta ja lukukiinnostusta, luultavasti juuri liiallisen tuputtamisen takia. Harmi sinänsä, ne voivat olla ihan hyviäkin teoksia. Sitä en tiedä miten Aku, Karvinen ja Mustis ovat aikoinaan tulleet tuoduiksi suuren yleisön tietoon. Aku Ankalla lienee melko suuri vaikutus amerikkalaisen kulttuurin tuonnilla, ja ehkä jopa juurruttamisella, Suomeen.
-
Eikös Suomessa juosta paljon trendien perässä? Tai ratsasteta trendiaalloilla aina seuraavaan aaltoon. Aku, Karvinen ja Mustis nyt tietysti ovat vakiinnuttaneet asemansa eivätkä katoa laskevaan aaltoon, olettaisin.
Jos ymmärsin oikein, tarkoitat että noiden sarjakuvien valttina olisi "tasalaatuisuus" verrattuna esim Tintin, Astexin, Lucky Luken tai Ahmed Ahneen (yhtä lailla vakiinnuttaneet paikkansa) romahdettua, kiitos tekijälähtöisen tuotantotavan alttiuden vanhenemiselle ja kuolemalle.
Uusin tulokas noista oli Karvinen, jonka King Features lanseerasi Suomeen muistaakseni vuonna 1982. Muistan jo silloin todenneeni kovaan ääneen, "ettei kukaan iki maailmassa haluaisi samaistua tuollaiseen vastenmieliseen hedonistiin" ...ja kuinkas kävi. (Vasta kaksi vuotta aiemmin olin profetoinut Annie Lennoxille ja Dave Stewartille pikaista epäonnistumista popmaailmassa.)
Akkari on tyypillisesti "peritty" sarja, joka tulee tutuksi jo siinä, kun siitä opetellaan lukemaan. Mutta nuo muut? Tasalaatuisuus (oli laatu mitä hyvänsä) ei mun mielestäni riitä selitykseksi.
-
Niih, muistakaatten, että Suomessa ei tapahdu mikään salamana eikä edes nopeasti vaan pikku hiljaa. Tintti juurtui Suomeen vasta toisella yrittämällä, ja hilkulla oli ettei Asterixien suomentamista keskeytetty alkuunsa. Tenavat ilmestyi Ilta- ja Viikkosanomissa 5-6 vuotta ennen ensimmäistä pokkaria.
Se on se kun ihmiset lukevat aamukahvipöydässä B. Viivi & Mustanaamion ja sitten se jää heidän päihinsä - jos jää - sarjakuvina. Eikä pidä pitää muita sarjakuvia, paitsi tietenkin Aku Ankka, joka on niin etabloitunut suomikuvaamme, ettei se siitä mihinkään lähde. Viimeksi AA oli Markkinointi & Mainonta-lehden brändilistalla sijalla 31., eli tippunut kyllä selvästi edellisen vuoden 7. sijasta, mutta silti yhä esim. Nokian renkaiden edellä.
Hyvä että AAlla on nyt yleisesti sarjakuvasta innostunut vastaava päätoimittaja, ties vaikka miten sarjismyönteiseksi kansan maku salakavalasti muuttuukaan seuraavien 10 vuoden aikana, kun pikkuaivoihin säteilytetään AA:n sivuilta arvosteluja muistakin kuin Disney-sarjoista...
-
Hajahuomioita...
Animeunionin foorumeilla oli (ja on) säie aiheesta "pelottaako ajatus animesta mainstreamina ketään". Oma vaatimaton kantani oli, että se anime josta meillä on puhe, on jo lähtökohdiltaan niin kaupallista kuin olla voi (käyttääkseni tätä establisoitunutta 1970-luvun termistöä), joten se on lähtökohtaisesti mainstreamia. Kokeellinen japanilainen animaatio on jotain ihan muuta, eivätkä sitä japanilaiset itsekään välttämättä näe.
Nyt kun manga alkaa Suomessa olla yksi näistä muotitrendeistä, josta vouhotetaan sitä sun tätä, niin sama pätee siihenkin.
Jossakin toisessa yhteydessä on esitetty ajatus, että sarjakuva olisi jo vakiintunut taidemuoto, ja siksi automaattisesti muuttunut tai muuttumassa hampaattomaksi ja merkityksettömäksi. Tälläkin sivustolla on esitetty erinäisiä uutisia, jotka kovasti lyövät korville tällaista käsitystä. Aivan yllättäen vaikuttaa päinvastoin siltä, että sarjakuva ei olekaan mikään 70-vuotias Mick Jagger kähisemässä tekohampaidensa välistä "I can't get no... mitäs se olikaan", vaan pikemminkin aina äkäinen ja ilkeä Frank Zappa.
-
Olisiko pienin yhteinen tekijä latteasti näkyvyys? Ihmiset katsovat televisiosta sitä mitä niille näytetään, voisiko tämä päteä myös sarjakuvaan? Mikä on pääasiallisin kanava, siis vastaava kuin tv, jossa nuo ihmiset törmäävät sarjiksiin? Niin no, VesaK jo mainitsikin tuossa sanomalehdet. Tuleeko muuta mieleen?
Kääntäkääs nyt joku vielä tuo establisoitunut ja etabloitunut suomeksi.
-
Sarjakuvaharrastajina varmaan kaikki vietämme huomattavan määrän aikaa muiden sarjakuvaharrastajien parissa, jolloin helposti syntyy illuusio, että sarjakuvahan on totta vie vakiinnuttanut asemansa.
Kirottua, tähän piti vastaamani tuoreeltaan, mutta näemmä unohtui aivan ja tyystin.
Tässä kun on työkseen saanut tehdä/joutunut tekemaan sarjakuvia eri tahoille viestintään ja mainoksiin ja toisinaan tavannut asiakkaitakin, niin sen on huomannut, että eipä tuommoinen tavallinen sukan kuluttaja, olipa sitten vaikka firman viestintäihminen tai mainostoimiston AD tai ihan joku muu, paljon sarjakuvia tunne. Aku Ankka on se mikä yleensä tulee mieleen ensimmäisenä, sitten tiedetään Viivi ja Wagner, ehkä B-Virtanen ja Mämmilä. Monet pitävät itseään sarjakuvaharrastajana jos tilaavat Ankan itselleen, eivätkä lapselleen, ja eritoten jos vielä lukevat Asterixia ja Tinttiä. Tintti -paita on kova juttu. Kotimaiset sarjat koetaan paria (jo edellä mainittua) poikkeusta lukuunottamatta ihmeellisenä ja vaikeasti lähestyttävänä taiteena (mitä ne usein ovatkin, kun keskivertoihmistä ajattelee) tai muuten kummajaisena.
Kaikkein useimmin sarjakuva on koettu lasten juttuna ja semmoisen käyttö mainontaan tahi viestintään ylipäänsä kohdistaa viestin lapsille. Tai sitten kyse on rohkeasta kokeilusta ja on todella vallankumouksellista ;D Sitten laitetaan sarjakuva "houkutteeksi" jonnekin esitteen takasivulle tms. Harva taho on kokenut sarjakuvan niin tehokkaana viestintävälineenä että se yksin pystyisi välittämään halutun sanoman. Vain pari vihkosta on tehty meillä www.emailcartoon.net (http://www.emailcartoon.net) kokonaan sarjakuvana. Molemmat olivat ammattiliittojen jäsenhankintakampanjan osia. Sarjiksena kerrotun tarinan avulla on kerrottu (nuorelle) kohderyhmälle liiton jäseneduista ja liittymisasioista.
Yleisesti voin sanoa, että keskivertosuomalainen taitaa hakea sarjakuvasta sitä viihdettä. Huumoria pitää olla, vakavia sarjakuvia ei usein osata edes ajatella. Strippiä pidemmät jutut tehnevät joillekin jopa nikottelukohtauksia, "mitä tässä tapahtuu?".
Pessimisti?
Establisoitunut on yhteiskunnallisesti tärkeiden ("tärkeiden"?) piirien hyväksymää. Establishment= yhteiskunnan vakiintunut järjestelmä ja sitä johtavat ihmiset. Etabloitunut on jotain mikä on vakiintunut, käytössä niin pitkään ollutta että siitä on tullut lähes itsestäänselvyys tjms.
Timo
-
Kas, tämmöinenkin keskustelu löytyi melkein kuuden vuoden takaa. Kvaak on jo niiiin vanha.
Sarjakuva on etabloitunut melkoisesti tämän reilun puolen vuosikymmenen aikana. Ei ne kuvasarjat tietenkään vieläkään kaikkien kalloon ole iskostuneet mutta eteenpäin on menty! Semmoisetkin aviisit kuin Suomen Kuvalehti ja vaikkapa Ilta=Sanomat ovat, vähän yllättäen, tehneet hartiavoimin töitä, jotta se iso yleisö löytäisi sarjakuvan. Pienkustantajat ovat päässeet pinnalle sarjakuvalla. Hyvä. Katsotaan taas kuuden vuoden päästä.
-
Mielenkiintoista. Helsingin kirjastot, koulut ja lastentarhat ovat täynnä Tinttejä, Asterixeja ja Pikoja&Fantasioita, kaikki olettavat että lasten yleissivistykseen kuuluu tietää miltä näyttää marsupilami. Kiroileva siili ja Fingerpori myy enemmän kuin mitä Paasilinna saa jurrissa aikaan. Joskus sarjakuvat olivat samanlaista huvia kuin pilvenpoltto, jos sitä mainosti julkisilla paikoilla ei saanut juurikaan sosiaalisia lisäpinnoja. Tämä muutos ei tietenkään ole tapahtunut kuudessa vuodessa vaan on ollut vähän hitaampi prosessi. Toisaalta, kun katsoo vaikka sitä mitä Pitkämiehessä on tarjolla se on vähän helvetin kaukana jostain kepulaisesta eppunormaalikulttuurista, jokseenkin arvaamatonta toimintaa. Ehkä on hyvä näin, sarjakuva häilyy siellä jossain yleisesti hyväksytyn ja täysin vihattavan välimaastossa.
-
Kävin viime viikolla pienen keskustelun erään liikkuvan kuvan kanssa työskentelevän ihmisen kanssa ja mainitsin tekeväni sarjakuvia. Hän tietenkin ihmetteli miten sillä voi tienata elantonsa. Vastasin että varminta on tehdä strippejä. Hän kysyi mitä strippi tarkoittaa. Räpäytin silmiäni ja vastasin että ne kolme ruutuset jutut sanomalehdessä.
-
Strippi on siis kaikille aivan tuntematon käsite. Albumiakin saa selittää.
-
Strippi on siis kaikille aivan tuntematon käsite. Albumiakin saa selittää.
Yksi toimittaja oli kerran silmät ymmyrkäisenä sarjakuva-albumin äärellä. "Ai tässä on siis vain yksi pitkä tarina?"
-
Oliko se VesaK jolta toimittaja oli kysynyt Viivi & Wagnerista, että onko tämä värityskirja?
Olisiko se toimittaja kuitenkaan voinut todellisuudessa olla noin tyhmä? Taisi vain soittaa nousuhumalassa suutaan. Haaste olisi tietysti kannattanut ottaa vastaan...
-
Ei se tainnut olla toimittaja, asiakas vaan.
-
Oliko se VesaK jolta toimittaja oli kysynyt Viivi & Wagnerista, että onko tämä värityskirja?
Se oli "tavallinen asiakas" Turun Booktorilla. Sanoin että mikä ettei näitä voi värittääkin. Ei ostanut.
Useampikin toimittaja on kyllä ihmetellyt että miksi ja miten sarjakuvia kannattaa julkaista kovissa kansissa.
-
Se oli "tavallinen asiakas" Turun Booktorilla. Sanoin että mikä ettei näitä voi värittääkin. Ei ostanut.
Tiedä vaikka olisi sen ostanut, jos olisit kirkkain silmin väittänyt Viivin & Wagnerin olevan nimenomaan juuri värityskirjan. Kaikilla ei sanaristikot tai sudokut suju.
-
Viimeviikonloppuna kun näki Kaapelilla livenä sen mangustien paljouden tuli sellainen olo että nämä asiat joudutaan arvioimaan taas pian uudestaan. Mangaporukkaa on todella paljon ja osa niistä tulee olemaan kohta johtavia kulttuuripieruja. Silloin määritellään taas uusia parametrejä siinä mikä on arvostettua ja mikä ei. (minulle rakasta bedeä ne ei uhkaa mutta X-Men ja Hämähäkkimies voi olla vähän heikoilla).
-
Tiedä vaikka olisi sen ostanut, jos olisit kirkkain silmin väittänyt Viivin & Wagnerin olevan nimenomaan juuri värityskirjan. Kaikilla ei sanaristikot tai sudokut suju.
En usko että kyseinen häiskä olisi kuitenkaan onnstunut pysymään viivojen sisässä. Saati että holhooja olisi antanut hänelle kyllin rahaa ostamiseen. Tori- ja markkina- ym. (kesä)tapahtumissa sitä näkee kansamme kokovartalokuvan.
Yrittäkää nyt muistaa, että vaikka miljoona+ suomalaista sen Akuankan joka viikko lukee, aitoja sarjakuvan yleisharrastajia on vain muutama tuhat. Postimerkkeilijöitä ja (pienois)junaharrastajia on maassamme paljon enemmän, tai ainakin oli ennen mangan aaltoa. Ei voi kuin toivoa että luoja tautia lisäisi yleissarjakuvaharrastuksen kasvun suuntaan.
-
Mangaporukkaa on todella paljon ja osa niistä tulee olemaan kohta johtavia kulttuuripieruja. Silloin määritellään taas uusia parametrejä siinä mikä on arvostettua ja mikä ei.
Helvetti. Tuota en ole tullut koskaan ajatelleeksi, mutta juuri noinhan siinä pahimman skenarion mukaan käy. Ehkä tuolla saattaisi olla joitakin positiivisiakin vaikutuksia, vaikka en niitä näin yhtäkkiä pystykään näkemään. Jospa se esimerkiksi tekisi lopun nykyajalle tyypillisestä kulttuuripossujen pönötyksestä? Mutta jos Hämiksen ja X-menin asemat alkavat olla uhattuina, niin silloin sedät suuttuvat!
-
Helvetti. Tuota en ole tullut koskaan ajatelleeksi, mutta juuri noinhan siinä pahimman skenarion mukaan käy. Ehkä tuolla saattaisi olla joitakin positiivisiakin vaikutuksia, vaikka en niitä näin yhtäkkiä pystykään näkemään. Jospa se esimerkiksi tekisi lopun nykyajalle tyypillisestä kulttuuripossujen pönötyksestä? Mutta jos Hämiksen ja X-menin asemat alkavat olla uhattuina, niin silloin sedät suuttuvat!
Haluaisin tietää, miten manga tuhoaa Hämähäkkimiehen. Voisiko joku selittää minulle tämän? Vaikka kuvin?
Sarjakuvan myynti (ja tämä maaginen "arvostus") on pers'tuntumalta kasvanut länsimaissa koko 2000-luvun ajan. Samana aikana käännösmangan määrä on räjähtänyt.
Tässä ei toki välttämättä ole korrelaatiota, vaan sarjakuvan myynti heilahtelee pikemminkin taloussuhdanteiden mukana. Mutta en nyt kykene näkemään merkkejä esimerkiksi siitä, että supersankarigenre olisi uhattuna mangan takia.
-
Masakazu Katsuran Zetman (http://www.conceptart.org/forums/attachment.php?attachmentid=478113&d=1222739465).
-
Masakazu Katsuran Zetman (http://www.conceptart.org/forums/attachment.php?attachmentid=478113&d=1222739465).
Hupsut japanilaiset! Eivät edes tiedä, että Batman on kuollut.
-
Kyllä mangan vaikutus on positiivista. Kuinka mangan vaikutus näkyy sarjakuvakentässä yleisesti, lienee ollut jo jonkin aikaa nähtävissä.
Kuten aiemminkin on keskusteltu, suuri kuluttajamassa – se joka tähän asti on lukenut vain Aku Ankkaa – on yksinkertaisesti hajoamassa pienempiin osiin. Eli manga on sarjakuvakulttuurin suhteen katalyytti siinä kehityksessä, mikä on jakanut yhteiskuntaa entistä pienempiin alakulttuureihin muutoinkin.
Lehtihyllyillä tämä on näkynyt entistä monipuolisempana tarjontana. Tätä ei hyväksy se väki, joka niputtaa kaiken mangan yhteen ja samaan koriin.
On kuitenkin harhaa, että sarjakuvaa lukeva massa olisi Kvaak-väen tapaista geneerisesti sarjakuvasta kiinnostunutta. Mikäli mangaa ei olisi, sen lukijoiden rahat eivät suinkaan ohjautuisi kuin korkeintaan Aku Ankkoihin. Olisi yhtä pöhköä väittää, että Tex Willerin lukijat tukahduttaisivat muun eurooppalaisen sarjakuvan Suomessa.
Supersankarisarjakuvan tukahdutti laadullinen notkahdus, minkä aikana vanhat lukijat vieraantuivat lapsuuden suosikeistaan ilman että lehdet olisivat kiinnostaneet uusia lukijoita.
Korkeintaan pojille suunnattu manga tyydyttää saman jännityksen tarpeen, mitä supersankarisarjakuvat ovat tarjonneet, mutta tytöistä harva on koskaan Hämähäkkimiehistä kiinnostunut. Tytöille suunnattu manga onkin positiivisin yksittäinen sarjakuvakulttuuria rikastanut asia, mitä sarjakuvalle on Suomessa kuluneen vuosikymmenen aikana tapahtunut. Todennäköisesti myös kauaskantoisin.
Kuinka mangan harrastajat vaikuttavat perinteiseen sarjakuvaväkeen, sen vastaus lienee yhteiselo Finncon-/Animecon-mallin mukaisesti.
-
Kuinka mangan harrastajat vaikuttavat perinteiseen sarjakuvaväkeen, sen vastaus lienee yhteiselo Finncon-/Animecon-mallin mukaisesti.
FinnCon-AnimeCon-linja on uusi Paasikiven-Kekkosen linja.
Asiaan liittyen, julkistettu eilen:
"Marvel Entertainment Inc., has partnered with renowned Japanese animation studio Madhouse (Paprika, Tokyo Godfathers) to create four all new anime versions of classic Marvel Super Heroes." (http://www.warrenellis.com/?p=7557)
-
Kuten aiemminkin on keskusteltu, suuri kuluttajamassa – se joka tähän asti on lukenut vain Aku Ankkaa – on yksinkertaisesti hajoamassa pienempiin osiin. Eli manga on sarjakuvakulttuurin suhteen katalyytti siinä kehityksessä, mikä on jakanut yhteiskuntaa entistä pienempiin alakulttuureihin muutoinkin.
Lehtihyllyillä tämä on näkynyt entistä monipuolisempana tarjontana. Tätä ei hyväksy se väki, joka niputtaa kaiken mangan yhteen ja samaan koriin.
On kuitenkin harhaa, että sarjakuvaa lukeva massa olisi Kvaak-väen tapaista geneerisesti sarjakuvasta kiinnostunutta. Mikäli mangaa ei olisi, sen lukijoiden rahat eivät suinkaan ohjautuisi kuin korkeintaan Aku Ankkoihin. Olisi yhtä pöhköä väittää, että Tex Willerin lukijat tukahduttaisivat muun eurooppalaisen sarjakuvan Suomessa.
Supersankarisarjakuvan tukahdutti laadullinen notkahdus, minkä aikana vanhat lukijat vieraantuivat lapsuuden suosikeistaan ilman että lehdet olisivat kiinnostaneet uusia lukijoita.
Korkeintaan pojille suunnattu manga tyydyttää saman jännityksen tarpeen, mitä supersankarisarjakuvat ovat tarjonneet, mutta tytöistä harva on koskaan Hämähäkkimiehistä kiinnostunut. Tytöille suunnattu manga onkin positiivisin yksittäinen sarjakuvakulttuuria rikastanut asia, mitä sarjakuvalle on Suomessa kuluneen vuosikymmenen aikana tapahtunut. Todennäköisesti myös kauaskantoisin.
Kuinka mangan harrastajat vaikuttavat perinteiseen sarjakuvaväkeen, sen vastaus lienee yhteiselo Finncon-/Animecon-mallin mukaisesti.
Hyvin vastattu jiksi ja voin yhtyä (ja näköjään ekan kerran osaan "vastata lainaten, kylläpä kestikin) MELKEIN kaikkeen tuohon paitsi että kaikki Kvaakin "väki" olisi kiinnostunut YLEENSÄ sarjakuvista. Uskoisin että itseni kaltaisia satunnaisharrastajia löytynee enemmänkin. Myönnetään, olen itsekin kyllä "sortunut" niin mangaan (todella vähän kyllä, lähinnä Vagabond tällä hetkellä) kuin näihin teidän suomalaisten "alan miesten ja naisten" (lähinnä) omaelämänkerrallisiin "blogi"tyyppisiin sarjakuvateelmiinnekin.
Mangan vaikutus (kuten myös Kvaakin!) on positiivista juuri siinä että (lähinnä) nuoret jotka eivät aiemmin ole sarjakuvista (myönnetään, tämä on oletuksiini perustuvaa osin) juurikaan piitanneet mutta anime/manga on iskenyt (ehkäpä osin aluksia vain koska se on "muotia" nyt...ainakin Länsimaissa?) ovat ehkäpä antaneet myös MUILLE sarjakuvamuodoille mahdollisuuden. Aivan samalla tavalla kuin minä aloitin ensin Aku Ankalla, sitten tulivat Tintit, Alixit yms. alpparit, sitten supersankarisarjakuva, sitten dekkari/"genresekoitukset" ja sarjakuvaromaanit ja loppujen lopuksi myös nuo "ihmissuhdesarjakuvat" ja mangatkin.
Hmmm?
-
Haluaisin tietää, miten manga tuhoaa Hämähäkkimiehen. Voisiko joku selittää minulle tämän? Vaikka kuvin?
No tuo oli tosiaan ihan älyvapaa heitto, mitään korrelaatiota ei ole. Kunhan pääsi kalsarisankarien faneille jotain töräyttämään. Mutta siihen uskon oikeasti että spidermanista tulee samalla tavalla pikkuhiljaa marginaalisarjakuvaa miten on käynyt eurooppalaisille isonenille. Spiderman ei ole vuosiin kyennyt tarjoamaan muuta kuin kalliimpia oheisleluja, kapitalismi tappaa tuon sarjakuvan.
-
Mutta siihen uskon oikeasti että spidermanista tulee samalla tavalla pikkuhiljaa marginaalisarjakuvaa
Kyllä se on jo tapahtunut. Lehtihyllyillä supersankarit ovat painosmääriensä ja valikoimansa osalta painuneet marginaaliin jo vuosia sitten, joten ei siihen enää uskoa tarvita. Kovakantisissa on käännössarjakuvan ainoa tulevaisuus, lehtihyllyt jakautuvat jatkossakin mangan, lännensarjojen ja Ankkojen kesken.
Lehtiformaatti alkaa jo näin harrastajan näpeissäkin tuntua menneisyydeltä, pokkarit ja kovakantiset ovat käytännöllisempiä kestävyytensäkin puolesta.
-
Niin mutta entäs nämä laskukaudet yms. ja pitääkö KAIKKIEN sarjisharrastajien siis tulla pirhanan rikkaiksi. Kovakantiset nimittäin maksavat aikas paljon...
Ja kyllä oma sarjakuvaharrastukseni hiukan hiipui kun lehtipisteet alkoivat täyttyä lähes pelkästä mangasta ja muuta saa vain kirjakaupasta tyyriissä ulkokuoressa.
Ja minä sentään käyn töissä mutta ei sitä koko ajan voi ostella noita kovakantisia eepoksia kun niitä vieläpä tulee niin suakutan tiuhaan aina kerralla useita kiintoisia peräkkäin. Onneksi on kirjastot. Suomi on hieno maa siinä mielessä (kirjastopropaganda-annos päivältä suoritettu).
-
Ja kyllä oma sarjakuvaharrastukseni hiukan hiipui kun lehtipisteet alkoivat täyttyä lähes pelkästä mangasta ja muuta saa vain kirjakaupasta tyyriissä ulkokuoressa.
Muistatko vielä esimerkiksi 90-luvun lopun lehtipisteet, ajan ennen mangakäännöksiä? Aivan, tuolloin lehtipisteissä oli vielä vähemmän (ei-manga)sarjakuvia kuin nyt. Esimerkiksi suomennettujen Marvel-sarjakuvien julkaisu typistyi vuoden 1996 jälkeen Hämähäkkimieheen ja yhteen 6 kertaa vuodessa ilmestyvään antologiaan. Nyt vaikkapa X-Men ilmestyy säännöllisesti ja lisäksi pukkaa kaikenmoista Ihmesarjaa ja spesiaalia vaikka manga onkin kioskit "täyttänyt".
-
Mun mielestä tilanne on tällä hetkellä aika hyvä. Vaikka ehkä varsinaisten supersankarinimikkeiden määrä kotoisissa lehtipisteissämme on pieni, niin tuntuu, että sarjakuvatarjonta yleisesti on monipuolistunut.
-
en näe vaikutusta suuntaan Y tai X.
Mangan tulo on rikastuttanut kenttää ja jatkaa sitä mutta kuten todettua kaikki tasaantuu iän myötä.
"aikuistuttuaan" näistä manganharrastajista vain osa jää harrastuksen pariin(aivan kuten muissakin sarjakuvagenreissä) ja aivan yhtä pieni osa on kiinnostunut sarjakuvasta laajemmin.
Sama pätee BD, vaihtoehto-, supersankari-ja muilla puolilla olevaan harrastukseen.
Laajemmassa määrin tällä ei ole merkitystä nk. suurelle yleisölle. Ja se pieni yleisö suree ettei sarjakuvaa arvosteta samoin kuin muita taiteita.
Se onko jokin "arvostettua" vai ei on eri asia, kuin onko jokin hyvää ja ansiokasta vai ei.
-
Hmmm...noh, en minä ole mittään tilastoja katsonut. Tämä on ihan mutu-tuntuma että vähemmän löydän kiintoisaa kamaa nimenomaan kaupoista/kioskeista kuin ennen. Johtuuko sitten oman makuni muutoksesta? Mene ja tiedä.
Toki on hienoa että mm. Jonah Hexiä, Ken Parkeria, italokamaa (mihin ne muuten katosivat?) pokkarina yms. on ilmaantunut kipakkeihin.
Kukaan ei vielä vastannut tuohon "kovakantiset ovat kalliita"-nurinaani. Juuri eilen muuten kaiffarin kera biliksen ohessa horistiin mm. Jenkkilän älyttömistä keräilijöistä (nämä "lehti muoveihin ja hinta päälle, ja tätä ei sitten AVATA eikä LUETA"-keräilyzibaleet yms. järjettömyydet). Minä kun lasken itseni keräilijäksi ja pyrin toki mahdollisuuksien mukaan pitämään sarjikset kondiksessa mutta luettavaksi niitä kuitenkin ostan. Kovakantiset editsoonit kun enempi tuntuu sellaiselta keräilijäkamalta.
-
Aaah? Okei. Siis sinänsä ne on ihan siistejä mutta kun KAIKKI tunnutaan nykyään koottavan koviin kansiin. Oli sen arvoista kamaa tai ei. Ääh. Jaksa siitä jauhaa. (viitannet että syksyllä se jatkuu sarjisfestareilla vai?)
-
Tämä on ihan mutu-tuntuma että vähemmän löydän kiintoisaa kamaa nimenomaan kaupoista/kioskeista kuin ennen.
Omalla kommentillani en muutes viitannut varsinaisesti julkaisujen kiinnostavuuteen. Paino oli siis monipuolisuudessa (myös ei-mangan kohdalla). Itse taidan tätä nykyä ostella säännöllisesti lähinnä vain Ihmesarjan ja Ken Parkerin. Tämän lisäksi mukaan tarttuu satunnaisesti joitakin erikoisjulkaisuja ja muita (esim. näin kesällä matkustellessa ostan usein Willeriä matkalukemiseksi).
-
Totta sarjakuva myy ja myy enemmän kuin "vakavastiotettava" "Establisoitunut" kirjallisuus kirjakauppamyynnissä mutta Disney johtaa ja syy on jo todettu alkupään viesteissä: saatavuus ja näkyvyys.
keskivertokansalaiselle sarjakuva on aku ankka. Saatavuus laaja ja julkaisutiheys suuri.
Tilastossa on vahvistus asialle jos kohta useimpien sarjakuvaharrastajien keskusteluissa ei-sarjakuvaharrastajien kanssa.
Tämä ei väheksy sarjakuvan asemaa missään määrin, eikä Disneyn tuotteiden laatua.
Sarjakuva on taidemuoto. Taide on myös viihdettä niin ikävä kuin sitä monen onkin myöntää.
Aivan kuten elokuva ja musiikkikin jaetaan lajityypeittäin niin myös sarjakuvakin.
Se pitääkö mangasta, BDstä supersankareista tms on makuasia.
on niitä jotka pitävät tangomarkkinoista ja Metallican Master of Puppetsista yhtä lailla, mutta he ovat vähemmistö.
Isoin ongelma on tarjonnan vähyys: kun ei ole tarjontaa ei voida täyttää kysyntää eikä tuo kysyntä päädy tilastoihin.
Itse hankkisin laajemmalti sarjakuvaa, mutta varsinkin käännettynä ei tipu ei herise.
Kustantajille tämä on kova riski lanseerata ja vie aikaa ennen kuin rahansa saa takaisin ja laitettua kiertämään seuraavien sarjakuvien kustantamiseen, mutta lukijan kannalta tilanne on markkinoiden sanelema.
On syynsä miksi disney jyrää. Joka keskiviikko.
Ja siitä se myös ansaitsee kiitoksen.
Mangakin julkaistaa lehtiformaattina asia joka usein unohtuu, mutta mangan ja amerikkalaisen version "waiting for the trade" ajattelun myötä .
isot kokoomat ovat käytännöllisempiä ja kovat kannet hienoja, mutta verrattuna mahdollisuuteen ostaa jatkuvaa antologiasarjakuvaa á la Non stop Zoom Ruutu Jysäys tai ihan mitä tahansa sarjakuvaa.
Nyt lehtipisteistä( ei kirjakaupat vaan lähikaupat, kioskit, huoltoasemat jne) omaavat aina aku ankkaa.
Jos hyvin käy Tex willeriä, joskus on mangaakin.
Muuten tarjolla on naisten tai miestenlehtiä.
Lehtiä tarvitaan mikäli halutaan nähdä se että sarjakuvat yleistyy ja jokapäiväistyy samalle tasolle kuin sudokut. Koska maailma kärsii kroonista ADHDta on julkaisutahdin oltava tasainen ja mahdollisimman lyhyt.
Kuukauden odotus on ylimaallinen suoritus, mutta se että olisi laajalla spektrillä niin eurooppalaista kuin amerikkalaista kuin japanilaista sarjakuvaa saatavilla on utopia.
Nyt tarjonta on vain rajallista. On netti toki mutta nettitilaaminen ei vieläkään ole kaikkien käsillä.
Ikävä totuus on että sarjakuvissa tilanne on yhä sama kuin elokuvapuolella tänne tulisi vuodessa kaksi eurooppalaista elokuvaa ja amerikan viisi suosituinta elokuvaa, ei muita.
Onneksi tämä on parannusta entiseen mutta parantamisen varaa yhä on.