Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => Aiheen aloitti: Doc Lomapäivä - 11.06.2005 klo 14:20:28
-
Aikoinaan oli Aku Ankka ja Roope-Setä limsaa, Aku muistaakseni päärynää ja Roope vadelmaa. Muitakin taisi olla. Onkohan näitä pulloja ja etikettejä enää kellään tallessa?
Joskus oli sellainen kampanja, että Aku-limsojen etikettien takana oli yksi sarjakuvaruutu. Etiketit irrottamalla ja (keräilykansioon?) liimaamalla niistä sai yhtenäisen sarjakuvan. Keräsikö joku tätä sarjaa?
-
Minulla taitaa olla yksi Mikki-Fanta jossain tallessa. Etiketit vielä kiinni pullossa.
-
Hämähäkkimiestä ???
-
Hämähäkkimiestä ???
Olisikohan tuo ehtinyt jo hävitä hyllyistä. Muistan itsekin sellaisen nähneeni jossain vaiheessa, mutten yhtään pulloa ostanut.
-
Olisikohan tuo ehtinyt jo hävitä hyllyistä. Muistan itsekin sellaisen nähneeni jossain vaiheessa, mutten yhtään pulloa ostanut.
Saattaa olla että on hävinnyt, koska vuosia taaksepäin tietty sininen väriaine kiellettiin ja hämyrilimsan väri oli muistaakseni juuri näillä pannaan pannuilla atsoväreillä aikaansaatu.
-
Perjantai, muistan keränneeni noita pienenä ja yhteen vihkoon liimasin irtiliuotetut etiketit. Ikävä kyllä sen jälkeen perhe on muuttanut kerran ja kaapit siivottu turhan monta kertaa, niin eihän sitä sitten mitään vanhoja vihkoja enää löydä. Löysin kyllä Disney-aiheisia Nestlen suklaakäärepapereita, Turtles-purkkakuvia ja Indiana Jones -tikkareissa olleita tarroja. Ja ei, minulla ei ole minkäänlaista keräilyviettiä. ;D
-
Ei siitä nyt niin montaa vuotta ole, ja sinistä kolaa on tänäkin vuonna ollut Lidlissä.
Ilmeisesti tuota sinistä väriä osataan nykyään tuottaa turvallisemmin kuin ennen. Ainakin Pepsi lanseerasi taannoisen sinisen juomansa näin:
"Erikoisesta ulkonäöstä huolimatta uutuusjuomaa voi juoda turvallisin mielin, sillä räväkkä sininen sävy on saatu aikaan ilman allergisoivia atsoväriaineita."
-
Hämis -limua muistan juoneeni viimeeksi joskus 1997-1999. Muuttui sen jälkeen lyhyeksi ajaksi Raketti -limuksi ja poistui sitten kokonaan. Enää ei taida saada millään nimellä.
-
Aku- ja Roope-limsan mainokset löytyy vanhojen Aku Ankkojen takamainoksista.
Pitänee skannata kun seuraavan kerran tulee vastaan.
Tässä Mikki-päärynälimsa- ja Hessu-vadelma(?)limsaetiketit 90-luvulta.
Etenkin tuo Hessu Fanta oli erinomaista.
(http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/etiketti_mikki.jpg) (http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/etiketti_hessu.jpg)
Muistanko muuten oikein, että 90-luvulla oli myös punaista Smurffi-limsaa, etikettinä Papa Smurf?
Hugo-peikkolimsaa oli myös.
Ja Smurffi- ja Muumi-limsat tuntuivat aikoinaan paremman makuisilta lasipullosta, kuin nykyisestä muovisesta.
Olisiko jollain etenkin noita Smurffi-lasipulloetikettejä tallessa?
PS. Disney-jäätelötikkuja oli 80-luvulla ainakin Aku ja Iines, Tiku ja Taku, Pluto, ja 90-luvulla Roger Rabbit (hyytelömehujää)...
Kääreet olisivat melkoisia harvinaisuuksia jos joltain löytyy :).
Roope Ankan kolikot -karkkipussia saa kuulemma jälleen, mutta tuskin samalla kuvalla (enkä tiedä mausta).
-
Roope Ankan kolikot -karkkipussia saa kuulemma jälleen, mutta tuskin samalla kuvalla (enkä tiedä mausta).
Kyllähän noita syö (vähän, pussi on pieni), mutta eivät mitään ihmeellisiä. Jotenkin tuntuu että olisin maistanut saman maun jo monesti ennenkin.
-
Minullapa on pullo Sihi-juomaa. Sitä jaettiin Linnanmäellä tässä puolitoista vuotta sitten ilmaiseksi lapsille, oli joku lasten päivä tai mikä. Kyseessä on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan (www.laitila.com) tilaustyönä tekemä limonadi, jossa on oikein vanhanaikainen repäisykorkki ja pullo lasia 33 cl tms. Mutta ihan oikeaa Aku Ankan lempijuomaa. Mahtaa olla keräilyharvinaisuus.
-
Minullapa on pullo Sihi-juomaa.
Olisko laittaa kuvaa kehiin?
Timo
-
Päärynänmakuinen ankkalimppari oli hyvää. Samoihin aikoihin kaupoista sai myös sellaista ihmettä kuin puolukkalimonadi, mutta sen etiketissä ei ollut Disneyhahmoa. Kunhan vain haikeana muistelen - oli meinaan mun lempilimsaa.
Sitten ainakin joskus seitkytäluvulla sai Kalle Ankka -keksejä, muistelisin että niitä olisi saanut vielä myöhemminkin. Tiedä vaikka niitä vieläkin jostakin löytyisi? En oo katellu.
Niitten pakkausten takana oli hienoja naamareita, taisi olla Aku Ankkaa ja Karhukoplan konnaa ainakin. Keksit itse maistuivat lähinnä pahvilta, se naamari taisi olla paremman makuista.
-
Sitten ainakin joskus seitkytäluvulla sai Kalle Ankka -keksejä, muistelisin että niitä olisi saanut vielä myöhemminkin.
...
Niitten pakkausten takana oli hienoja naamareita, taisi olla Aku Ankkaa ja Karhukoplan konnaa ainakin. Keksit itse maistuivat lähinnä pahvilta, se naamari taisi olla paremman makuista.
Juu, nämä muistan hyvin 80-luvulta. Jokunen pahvi taitaa olla jossain vielä tallessa :).
Naamareita oli muistaakseni Akun ja Karhukoplan lisäksi ainakin Tiku ja Taku, Iines, Tupu/Hupu/Lupu, ehkä Roope...
Lisäksi joka keksipakkauksen mukana tuli muistaakseni muovinen Disney-hahmo.
-
Lisäksi joka keksipakkauksen mukana tuli muistaakseni muovinen Disney-hahmo.
Niinpä tosiaan taisikin tulla. Muistaakseni sellainen pieni, yksivärinen kovamuovinen hahmo, joka ei ollut kovinkaan kummoisen näköinen. Mutta ne naamarit olivat hauskoja.
Toinen kadonnut limsa oli Zoo - voi olla etten muista nyt nimeä oikein. Sen etiketeissä oli iloiseen sirkustyyliin piirrettyjä eläinhahmoja, papukaijaa ja mitä kaikkea. Sain jostakin Zoon mainostarra-arkin, jossa kerrottiin tulevat telkkarin Tarzanelokuvat.
Banaaninmakuista Zoota ainakin oli, se oli hyvää. Saako nykyään muuten mistään banaanilimsaa?
-
Banaaninmakuista Zoota ainakin oli, se oli hyvää. Saako nykyään muuten mistään banaanilimsaa?
Olvin retrolimsoja Mombasa (banaani), Rio Grande (karamelli-hedelmä) ja Honolulu (passion) sai vielä pari vuotta sitten, mutta ilmeisesti menekki ei ollut tarpeeksi hyvä kun ei ole enää näkynyt...
Itse pidin erityisesti Riosta ja Honolulustakin, mutten tuosta banaanilimsasta.
Jos jonkun kyläkaupan nurkasta löytyisi eikä 'parasta ennen' ole vielä mennyt umpeen niin ostaisin kyllä Rio Grandea varastoon näin jälkiviisaana :).
Perustin näille muillekin kuin Disneyn kadonneille juomille ja elintarvikkeille oman threadin, niin siellä voitaneen jatkaa aiheesta (vaikka tuskin se tässäkään olisi haitannut):
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=3971.msg63964#msg63964
-
Löytyi Aku Fanta -appelsiinilimsankin mainos; olin sen kokonaan unohtanut (en tainnut kyllä koskaan päästä juomaankaan):
(http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/etiketti_aku.jpg)
(Fixasin hieman etikettiä, koska sen skannauksesta puuttui oikea puoli.)
Tuosta etiketistä alkuperäisenä maksaisin maltaita :).
Ja tässä Kalle Anka Kex :)
(http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/kalleankakex.jpg)
Skannailin noita limsa- ja muita mainoksia joita löytyi. Lisäilen niitäkin myöhemmin.
-
Mulla on semmonen fiilis että noita Aku -keksejä saa yhä. Niitä tuodaan Ruotsista. Tutkinen kaupan hyllyjä lähiaikoina.
Timo
-
Sellainen fiilis on, että olen syönyt noita Aku-keksejä tämän vuosituhannen puolella. Mutta ota nyt kaikista kekseistä selvää: minua huimaa aina, kun yritän kaupan hyllyn edessä päättää, mitä herkkua ostaisi. Joskus taisi olla myynnissä myös noiden Aku-keksien tapaisia Tom&Jerry -keksejä. Ja hyvältä ne maistuivat, eivät pahvilta.
-
Aikoinaan oli Aku Ankka ja Roope-Setä limsaa, Aku muistaakseni päärynää ja Roope vadelmaa. Muitakin taisi olla. Onkohan näitä pulloja ja etikettejä enää kellään tallessa?
Joskus oli sellainen kampanja, että Aku-limsojen etikettien takana oli yksi sarjakuvaruutu. Etiketit irrottamalla ja (keräilykansioon?) liimaamalla niistä sai yhtenäisen sarjakuvan. Keräsikö joku tätä sarjaa?
Minä keräsin...taisi olla se keräilykansio -79 akkarissa liitteenä. Eipä ole enää tallella, enkä kyllä edes saanut niitä kaikkia kerätyksi.
Tossa muutama etiketin kuva:
(http://koti.welho.com/apuska/kvaak/LIMUETIKETTI_13.jpg)
(http://koti.welho.com/apuska/kvaak/LIMUETIKETTI_14.jpg)
(http://koti.welho.com/apuska/kvaak/LIMUETIKETTI_16.jpg)
(http://koti.welho.com/apuska/kvaak/LIMUETIKETTI_17.jpg)
Tää on vissiin jo vanhemman puoleinen juttu
(http://koti.welho.com/apuska/kvaak/AKU_ANKKA_ETIKETTI.jpg)
-
Hienoja etikettejä! Pistä lisää jos löytyy.
Erityisesti tuo keltainen Aku Fanta kiinnostaisi parempilaatuisena, jos jollain on.
Minä keräsin...taisi olla se keräilykansio -79 akkarissa liitteenä. Eipä ole enää tallella, enkä kyllä edes saanut niitä kaikkia kerätyksi.
Tässä kyseinen liite:
(http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/aku_koff2.jpg)
(http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/aku_koff1.jpg)
Kuvat isompana (kuvanlaatu on tosin huono):
http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/aku_koff2b.jpg
http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/aku_koff1b.jpg
-
http://koti.mbnet.fi/psychic/pics/temp/aku_koff1b.jpg
Siis onko tämä etiketeistä valmiiksi kerätty sarjakuva, vai jokin liite johon voi liimailla vielä lisää?
-
Siis onko tämä etiketeistä valmiiksi kerätty sarjakuva, vai jokin liite johon voi liimailla vielä lisää?
Tämä on se liite mikä tuli Akkarin 14/1979 mukana ja tuohon ei ole mitään liimailtu.
Limsaetikettien toisella puolella oli puhekuplat, jotka piti leikata ja sovittaa tuohon sarjakuvaan.
Kukin kupla sopi vain yhteen kohtaan.
-
Ei sinine väriaine taida olla nykysin kiellettyä.
Melkein joka kaupasta saa nyt sinistä spriteä. ???
-
Tässäpä annos tietoutta sinisistä elintarvikeväreistä ja lähteenä toimii http://www.coloria.net, boldaukset Riekon:
E130 indantreenisininen [indanthrone blue R PB60, E130, food blue 4, CI 69800] Kielletty ainakin Euroopassa.
E131 patenttisininen V (patent blue V) [food blue 5, CI 42051] Violetinsininen triaryylimetaaniväriaine; valmistetaan synteettisesti, käytetään mm. virvoitusjuomissa - kielletty mm. Australiassa, Norjassa ja USA:ssa
E132 indigokarmiini, indigotiini (indigotine, indigo carmine) [food blue 1, AB74, FD&C blue no. 2] Tummansininen, keinotekoinen väri, jota käytetään mm. makeisissa, jäätelössä, konvehdeissa ja lääkkeissä. Saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (ihottumaa, pahoinvointia, hengitysoireita). FDA pitää väriä turvallisena elintarvikekäyttöön. Kielletty mm. Norjassa.
E133 briljanttisininen (brilliant blue FCF [PB24, AB9, E133, food blue 2, FD&C Blue #1, CI 42090] Kirkkaansininen keinotekoinen väri, käytetty mm. makeisissa, juomissa ja meijerituotteissa - kielletty mm. Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa, Itävallassa ja Norjassa.
-
Mitä varten kielletty? Miks siinä spritessä? En ymmärrä... ???
Tässäpä annos tietoutta sinisistä elintarvikeväreistä ja lähteenä toimii http://www.coloria.net, boldaukset Riekon:
-
Ympäri käydään, yhteen tullaan. Kiva, että Mikki on päässyt Fanta-limsan etikettiin. Hänet on siis rehabilitoitu.
Mitäh?
No, Fantahan keksittiin Natsi-Saksassa, jossa suhtautuminen Mikkiin oli tällaista:
"Mickey Mouse is the most miserable ideal ever revealed... Healthy emotions tell every independent young man and every honorable youth that the dirty and filth-covered vermin, the greatest bacteria carrier in the animal kingdom, cannot be the ideal type of animal... Away with Jewish brutalization of the people! Down with Mickey Mouse! Wear the Swastika Cross!" - newspaper article, Pomerania, Germany, mid-1930s. (Löytyy Spiegelmanin Maus II:sta).
Eli Mikki voitti Aatun kelpo sankarin tavoin.
-
Kaupassa pullohuoneessa töissä ollessani huomasin kuinka paljon noita pulloja tuli liukuhihnaa pitkin. Varsinkin Akuja.
Onko nyt niin että noita on alettu taas tekemään?
-
Kaupassa pullohuoneessa töissä ollessani huomasin kuinka paljon noita pulloja tuli liukuhihnaa pitkin. Varsinkin Akuja.
Onko nyt niin että noita on alettu taas tekemään?
en tiiä mitä törkyä ne uudet aku-limpskat pitää sisällään, mutta pahaa on.
etiketissä taitaa olla vielä maininta että suositusannos olisi 2 dl päivässä, ainakin lapsille. ihme myrkkyä.
mutta onhan niissä se mahtava mikkihiiri-väritystehtävä!
-
Olen yrittänyt kerätä yhteenvetoa näistä suomalaisista Disney limonadietiketeistä. Tietoa on täytynyt haalia monesta paikkaa. Sammonlaari on hyvä, muttei valitettavasti täydellinen (tunnen ainakin 4 eri etikettisarjaa, joita ei ole mainittu). Toivon tälle keskustelulle jatkoa, mikäli jollain on lisätietoa asiasta.
-
Ennen sotia myivät ainakin Mikki-aiheista suklaata, todennäköisesti ilman minkäänlaisia lupia Disneyltä. Sellaisen käärepaperi mahtaisi olla jokseenkin arvokas keräilyharvinaisuus.
-
Niinpä, täytynee ruveta käymään lehdet läpi skannaamaan tietoa jemmaan.
-
Kävimpä tuossa kaikki 70 ja 80-luvun alun Akujen takakannet läpi. Löytyi kyllä monta moninaista tavaraa jota tuli käytettyä aikoinaan. Mielenkiintoisesti ne asiat vaan ovat syöpyneet muistilokeroihin. Kun edes purkkapaketin kuvan näkee muistaa jo maunkin...
-
Jäin pitkäksi aikaa kaipaamaan noita salmiakkipurukumeja. Pitkään oli myös tallessa noita keräilysarjakuviakin mitä noitten mukana tuli. Huonojahan ne on.
Timo
-
Nää Olvin valmistamat ovat nähtävästi uudempaa tuotantoa. Jopa 2000-luvulta. Enää eivät kuitenkaan näytä olevan Olvin valikoimissa. Onko jollain Olvin Akuetskoista tietoa?
-
80-luvulla valmistettiin Disney-limua (http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/miten_esineet_syntyvat_79805.html#media=79801) Pirve oy:ssä Tampereella.
-
80-luvulla valmistettiin Disney-limua (http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/miten_esineet_syntyvat_79805.html#media=79801) Pirve oy:ssä Tampereella.
Juu tämän pätkän olen nähnytkin ja saanut siitä jonkintasoisen kuvakaappauksen. Mielenkiintoista, että paikallispanimossakin tehtiin Akua.
-
Ennen sotia myivät ainakin Mikki-aiheista suklaata, todennäköisesti ilman minkäänlaisia lupia Disneyltä. Sellaisen käärepaperi mahtaisi olla jokseenkin arvokas keräilyharvinaisuus.
Mikki suklaasta löytyy hyvä sivu: http://www.sammonlaari.net/kerailykuvat6.htm
-
Olisko laittaa kuvaa kehiin?
Timo
Tuossapa Sihikuvaa Keskiseltä!
-
Olen tekemässä tutkielmaa Disney limppareista Suomessa. Tarkoitus on saada kerättyä mahdollisimman täydellinen aineisto erilaisista etikettivariaatioista, joita yllättäen löytyy satoja!
Myös Disney purukumikuvista ja -kääreistä sekä Disney elintarvikkeista Suomessa tutkielmat ovat nyt loppusuoralla. Molemmista materiaalia kasassa yli 300 A4 sivullista. Myös niissä on tarkoitus saada tietoa ja kuva jokaisesta tuotteesta. Mäitä olen vääntänyt alkukeväästä saakka johtavien alan keräilijöiden kanssa.
Julkaisen tuotokset syksyn aikana Disney keräilijäsivustolla: www.hanivei.fi.
HH
-
(https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/0b/93/9b/0b939bd9e8bb5709be6509c502d625b9.jpg)
-
Olen tekemässä tutkielmaa Disney limppareista Suomessa. Tarkoitus on saada kerättyä mahdollisimman täydellinen aineisto erilaisista etikettivariaatioista, joita yllättäen löytyy satoja!
Myös Disney purukumikuvista ja -kääreistä sekä Disney elintarvikkeista Suomessa tutkielmat ovat nyt loppusuoralla. Molemmista materiaalia kasassa yli 300 A4 sivullista. Myös niissä on tarkoitus saada tietoa ja kuva jokaisesta tuotteesta. Mäitä olen vääntänyt alkukeväästä saakka johtavien alan keräilijöiden kanssa.
Julkaisen tuotokset syksyn aikana Disney keräilijäsivustolla: www.hanivei.fi.
Niistä limppareista kun kerrot, niin käy myös se korkki eli avaus-systeemit läpi...niissä on monenlaisia variaatioita ja joissain korkeissa on erilaisia logojakin.
Nuoremmat kvaakilaiset ei tiedäkään mitä tuskaa oli ennen avata 1/3 litran limupullo. Välillä tarvittiin veistäkin avuksi, että saatiin korkkia auki.
Oikeasti tuo puolen litran limu on turhan iso...voisi tulla takaisin nuo 1/3 litran pikkupullot, hienoinen etiketteineen.
Käytiin kerran koulun kanssa Hartwalilla (80-luvun alku), silloin kun sen omistivat vielä suomalaiset. Meille esiteltiin tehdasta ja lopuksi päästiin huoneeseen, jossa oli pyöreät pöydät täynnä pikkupulloja. Niitä juotiin sitten antaumuksella, kun saatiin ilmaiseksi. Oltiin kyllä aika hiilihapossa sen jälkeen.
-
Juu korkkihomman aion käydä, monesti tuli sormensa halkaistua aikoinaan ennen takuukorkkeja. Sittemminhän Disney limuissakin siirryttiin kruunukorkkeihin. Fantalla oli kruunukorkeissaan sisäpuolella lasten nimiä ja Disney hahmoja 80-luvulla. Niitä ei paljoa markkinoilla näy.
-
Takuukorkkia mainostettaessa käytetään ankanpoikien suulla mielenkiintoisesti puhekieltä eikä Akkarin sivuilta tuttuun tapaan moitteetonta kirjakieltä. Ei ole ulottunut tämä periaate mainosten tekijöille asti.
No joo, oli Taskareissakin pitkään huomattavasti puhekielisempää ilmaisua kuin Akkarissa.
-
Sivuille ja ylirevittävittästä korkeista nimenomaan muistan saaneeni haavoja muutaman kerran. Sitten oli vielä semmonen korkki, missä oli rinkula, josta piti vetää ja se jäi lähes aina käteen.
Timo
-
Rengaskorkki tuli takuukorkin jälkeen. Laitilan virvoitusjuomatehdas käyttää niitä nykyisinkin ainakin limonadien korkkina. Se on pääosin aivan käyttökelpoinen kapine.
Muistan vielä minäkin, ihan 70-luvun lopussa syntyneenä, että en muksuna saanut juuri takuukorkkeja avattua. Joissain limonadeissa niitä vielä oli 80-luvun puolivälissäkin, repäisykorkeista ei ole muistikuvaa. Rengaskorkkia ei tarvinnut enää pyytää ketään avaamaan, paitsi jos se rengas jäi käteen.
Omassa lapsuudessani limonadien kulutus kohdistui lähinnä oman kylän tehtaan, Mallasjuoman tuotteisiin. Disney-juomia muistan kyllä juoneeni, mutta mitään mielikuvaa niistä itsestään ei ole jäänyt.

Onnistuneen repäisykorkin aukaisu tekniikkana oli, että repäistään sivulle ja vähän ylöspäin. Näi korkki saattoi avautua melkein aina. Joskus se metalli oli vahingoittunut tai jo kaupassa valmiiksi rikki. Silloin korkki avattiin terävällä puukolla. Kyllä monta laastaria olen minäkin lapsuudessa joutunut käyttämään repäiykorkkien takia...takuukorkissa vähemmän.
Takuukorkissa aukaisuun tarvitsi enemmän voimaa, muuta se aukeni yleensä aina.
Rengaskorkki taas oli semmoinen alumiininen erittäin herkästi rikkimenevä, joka yleensä jäi käteen.
Myös korkin tiivisteet oli eri aikoina erilaiset. Repäisykorkissa käytettiin oikeata puukorkkia ja usein se korkkiosa jäi aukaistessa pullon suulle. Rengaskorkissa tiiviste oli muovia. Yritin aina repiä sen muovin siitä korkista veke vahingoittumattomana...välillä onnistuin.
Maalla oli kellarissa semmoinen iso pakastelaatikko, joka oli varsinkin kesäisin ihan täynnä erilaisia limupulloja...siitä sitten otettiin limukkaa ja lisää haettiin aina kauppa-autolta tai joskus autolla Hämeenlinnasta, jossa oli paremmat valikoimat.
-
Tästäpä kehkeytyikin mielenkiintoinen keskustelu. Ohessa ainakin eräänlainen rengaskorkki. Niitä ei tietojeni mukaan ole käytetty yhdessäkään Disney limpparissa.
Repäisykorkissa oli sitten viimeisenä avauskonstina, nimittäin jos se lipare katkesi kokonaan ennen kuin pullo aukesi, se että tehtiin korkkiin reikä vaikkapa naulalla ja työnnettiin pilli siitä läpi ja imaistiin juoma sitten pillillä.
Korkkipuiset tiivisteet olivat aikoinaan käteviä askartelumateriaaleja. Mustan kun äitimuorini nitoi niistä yhteen erilaisia kuvioita ja jonoja ja teki saunan ikkunanpokan sisään laitettavat koristeet!
-
Just tommosia ne rengaskorkit oli 70-luvulla. Sitä en osaa sanoa, oliko tosiaan missään Disney-limpparissa tommosta. Laitilahan on tunnettu tämmösenä retrolimppareiden tekijänä.
Timo