Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : JaffaPullo 23.05.2005 klo 02:52:57
-
En siis ole piirtänyt melkein koskaan, mutta nytten on kauhea innostus piirtää.
Osaisitteko neuvoa jotain hyviä perus juttuja piirtämiseen, tai vastaavaa.
Esim.
Linkkejä missä olisi hyviä malleja aloittelijalle ;)
Jotain perus vinkkejä.
Ehkä jokunen hyvä opetus sivusto.
Sun muuta samatyylistä ;D
Kaikki neuvot ja avut tulee tarpeen. Kiitos jo etukäteen vastanneille
-
Tämä nyt varmaan on tarpeetonkin vastaus, koska olit jo rekisteröitynyt Kvaakkiinkin kysyessäsi... Olet siis epäilemättä jo kahlannut läpi Kvaakin etusivulta löytyvän linkkihakemiston? Sehän tarjoaa jo melkoisen määrän aihetta käsittelevää materiaalia. Osa ylivertaisen hyödyllistä, osa muuten vain kiva tietää.
Ja kirjastoista uskoisin olevan vielä 2000-luvullakin mahdollista lainata kirjanmuotoisia piirustusoppaita, kuten Kutilan ja Ahlqvistin Piirrä Sarjakuvaa!, O. Ojan Piirtämisen taito (melkein sata vuotta vanha, mutta hyvä), erilaisia piirtämisen ja maalaamisen erikoisalueita käsitteleviä oppaita, taidekirjoja ja onhan näitä. Ja kirjaa on helppo pitää levällään siinä kyynärpään vieressä samalla, kun treenaa tekniikoita.
Sen kummempaa neuvoa itse piirtämiseen en tarjoa, paitsi, että koita pitää kynäkäden sormenpäät irti paperista, kun piirrät. Suttaantuu jälki vähemmän. Lyijykynällä luonnostellessa se ei ole niin tarkkaa, mutta tussausvaiheessa jo aika oleellista.
-
Mee elävän mallin kurssille! Vaikka sit piirtäisit mitä isopääukkeleita. Tai piirrä kavereita jos ei muuten onnistu, siis luonnosta, ei pelkästään kuvista. Ja ennenkaikkea, älä opettele piirtämään vain muista sarjakuvista.
-
Kvaakissa on kokonainen alue näille asioille. Erikoisesti ketju
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=2202.0
on omistautunut esittämällesi kysymykselle. Keskustelufoorumin haku-ominaisuutta kannattaa käyttää yksityiskohtaisempien kysymysten ratkaisemiseen.
-
Mee elävän mallin kurssille! Vaikka sit piirtäisit mitä isopääukkeleita. Tai piirrä kavereita jos ei muuten onnistu, siis luonnosta, ei pelkästään kuvista. Ja ennenkaikkea, älä opettele piirtämään vain muista sarjakuvista.
Just - älä opettele piirtämään vain kuvista.
- Piirrä tuttuja esineitä ja tiloja.
- Piirrä nopeasti muistiin, älä pyri tyylikkyyteen. Kun piirrät 3000 piirrosta vuodessa, et pysyt skannamaan ja arkistoimaan niitä joten älä suhtaudu niihin kaikkiin kovin juhlallisesti.
- Mene odotussaleihin, kahviloihin, asemille ja piirrä ihmisiä jotka on hetken paikallaan.
- Piirrä televisiostakin.
Pidä paperia aina ulottuvilla.
-
Kemppisen ja Hännisen Lähtöruutu sarjakuvaan on aika hyvä.
-
Jos Sarjakuvaa aiot piirtää, niin opettele realistinen piirtäminen ensin ja sitten "unohda" mitä olet oppinut. Animaationtekijöitä harjoitetaan piirtämällä sama aihe (valokuva, elävä malli, esine, jne.) puolisen tusinaa kertaa aina uudelle paperille. Sitten piirrät ulkomuistista saman aiheen jälleen vähintään viisi kertaa. Kun tulos on mielestäsi riittävän hyvä, vaihda mallia ja uudestaan! Uudestaan!
-
Jep. Sitä oppii piirtämään piirtämällä.
Piirtämällä konkreettisia esineitä, ihmisiä, eläimiä yms on tehokas tapa oppia hahmottamaan perspektiiviä, massaa ja ylipäätään muotoja. Piirrä ensin vaikka ihan tikku-ukkoja tai sellaisia palloista yms. koostuvia hahmoja nopeasti. Croquix-tyyliin. Ja muista liioitella. Tuherra menemään, äläkä pelkää sitä valkoista tyhjää tilaa, joka möllöttää edessä.
Anna palaa vaan. Kun pari päivää piirtelet niin saat jo tällaista jälkeä:
http://www.goodbrush.com/
;) Ei mutta oikeasti. Piirrä menemään.
-
Aloitin piirtämään lyijykynällä jotain yksinkertaisia olioita.. Googlen kuvahaulla hain jotain mukavia japanilais olioita :)
-
Aloitin piirtämään lyijykynällä jotain yksinkertaisia olioita.. Googlen kuvahaulla hain jotain mukavia japanilais olioita :)
Hjuuston, vii häv ö prooplem. Ehkä on kuitenkin vielä mahdollisuus pelastaa tämä yksilö... :) Tosiaan, kannattaa tehdä mitä ylempänä neuvottiin, mutta älä missään nimessä piirrä mitään japanilaisolioita. Meillä on niiden piirtäjiä jo ihan tarpeeksi.. Yksi piirtämisen hauskuudesta on se että saa luoda jotain omaa. Siihen kannattaa pyrkiä.
-
.. Googlen kuvahaulla hain jotain mukavia japanilais olioita ..
Just joo .. piirtele niitä jos haluat olla kolmastoista tusinaan ..
Omaperäisyys on kova valtti, yritä löytää oma´luonnollinen´ ilmaisutapa, muoto tai piirustustyyli. Luulen että meillä kaikilla se on, niinkö kaikilla on yksilöllinen äänikin. (vaikkaskin kaikki ´teenit´ haluaisivatkin olla ´prittnyspiaruja´)
-- j --
-
Hjuuston, vii häv ö prooplem. Ehkä on kuitenkin vielä mahdollisuus pelastaa tämä yksilö... :)
No niin, otetaas nyt ihan rauhallisesti. Voimme pelastaa vain ne, jotka haluavat tulla pelastetuiksi.
Jos Jaffa haluaa piirtää kuin japanilaiset, treenatkoon valitsemallaan saralla. Tässä, kuten oletan, aloitusvaiheessa on kai päällimmäisenä se rutiinin haku, että ihan vain totutellaan kynä&paperi -käyttöliittymään. Harjoittelua vaan. Iän myötä sitä sitten aikanaan voi kyllästyä "japanilais olioihin" ;) ja jatkaa harjoituksia jollakin muulla alueella. Piirtämistäkin loppujen lopuksi on niin monen sorttista. Tärkeää on, ettei jää jumiin johonkin yhteen ja samaan.
-
No niin, otetaas nyt ihan rauhallisesti. Voimme pelastaa vain ne, jotka haluavat tulla pelastetuiksi.
Jos Jaffa haluaa piirtää kuin japanilaiset, treenatkoon valitsemallaan saralla. Tässä, kuten oletan, aloitusvaiheessa on kai päällimmäisenä se rutiinin haku, että ihan vain totutellaan kynä&paperi -käyttöliittymään. Harjoittelua vaan. Iän myötä sitä sitten aikanaan voi kyllästyä "japanilais olioihin" ;) ja jatkaa harjoituksia jollakin muulla alueella. Piirtämistäkin loppujen lopuksi on niin monen sorttista. Tärkeää on, ettei jää jumiin johonkin yhteen ja samaan.
Nii. Piirtäminen on sitä että haluaa piirtää omia näkymiä eikä sitä että haluaa luoda samoja päiväunia kuin suosikkisarjakuvasta on tottunut lukemaan. Ei siis sitä, että osaisi piirtää lempparisarjakuvaansa. Mikään sarjakuvakoulu Suomessa ei voi auttaa tuossa. Mutta jos olet kiinnostunu sarjakuvakeinoilla kertomisesta... kursseja ja kouluja on.
Mangatyylillä toki kannattaa piirtää, koska aina se on enimmäkseen etevämpää kuin Myrkky- tai Akuankka-tyyli. Mutta jos et saa siihen elämää, et ainakaan pääse Japaniin sarjakuvapiirtäjätähdeksi.
-
Pakkohan sitä on jollakin kokeilla miten piirtäminen sujuu.
Kun en ole varmaan koskaan piirtänyt kunnollista piirrustusta loppuun, niin taidan ottaa silti mallia ensiksi.
Vai onko joku täällä löytänyt oman tyylinsä aivan heti ?
Kuitenkin ajattelin harjoitella hieman tälläisilla ja sitten siirtyä muuhun. Kuka nytten samaa jaksaisi aina piirtää ?
Nytten tänään piirsin käteni kipeäksi ;)
-
Kun en ole varmaan koskaan piirtänyt kunnollista piirrustusta loppuun, niin taidan ottaa silti mallia ensiksi.
Vai onko joku täällä löytänyt oman tyylinsä aivan heti ?
Toivottavasti ymmärsin japanilaisoliot väärin, nimittäin minua ihmetyttää miten niin monet haluavat välttämättä aloittaa piirtämisen ottamalla mallia juuri mangatyylistä? Johtuuko se vain siitä että sitä on vaan niin paljon joka puolella? Kyllähän minä ymmärrän että suomisarjakuvasta ei kannata paljoa mallia ottaa, mutta onhan niitä tyylejä muitakin.
Se vaan nyt on niin että karrikoitujen mangaolentojen ja realistisen mallista piirretyn ihmisen ero on iso. Mielestäni vain kannattaisi aloittaa realismista koska siitä on sitten helpompi siirtyä karrikoidunpaan, ei toisinpäin.
Tietystihän se on pääasia että piirtäminen on hauskaa, ihan sama mitä piirtää. Itse olen sen johonkin hävittänyt. Mutta voin sanoa suoraan omalta kohdaltani että en halua tähän maailmaan enää yhtään "mangapiirtäjää".
Tyyli kehittyy niin kauan kun vaan piirtää. Se on vaan piirtäjästä kiinni mihin suuntaan sitä kehittää.
Kuka nytten samaa jaksaisi aina piirtää ?
Tiedän kyllä muutaman...
-
Laittaisin esimerkin mistä olen ottanut mallia, jos saisin tuon liitetiedoston viestiin..
Voisikohan joku nopeasti neuvoa. En ainakaan löytänyt nopeasti ohjeista.
-
Mutta voin sanoa suoraan omalta kohdaltani että en halua tähän maailmaan enää yhtään "mangapiirtäjää".
Toisinaan ymmärrän sinua niin hyvin.
Mutta silti olen onnellisempi mangapiirtäjistä kuin Myrkky-tyylin edustajista tai supersankarikökköilijöistä. How to draw manga -sarja on sentään ainoa sarjakuvaa opettava teossarja josta todella voi saada jotain hyötyä.
Ei tosin, ellei opettele piirtämään elävää todellisuutta monipuolisilla välineillä.
-
Hyvä JaffaPullo,
Otan osaa työperäisen vammautumisesi johdosta. Käsi tulee kipeäksi, tiedän kokemuksesta. Mutta se on sama juttu kuin kaikessa harjoittelussa: ensin sitä rasittaa lihaksiaan, sitten lihakset mukautuvat rasitukseen, ja lopulta saat kynäkäteesi pysyviä muodonmuutoksia. Tapahtuu varmaan meille kaikille.
Varo jännetupentulehdusta, se voi kipeytyä pahasti ja pitkäksikin aikaa. Rentouta välillä, venyttele ja ravistele (muista sulkea tai siirtää pois lähistöltä kaikki tussipullot ja värimukit -kuten myös virvoitusjuomapullot).
Työ voi johtaa semmoiseenkin, kuin F. Walthéryllä Belgiassa: miehen kättä joutui kirurgi leikkaamaan pariin otteeseen, jotta vuosia jatkunut kramppaus saatiin hellittämään. Että oli siihen oikeitakin syitä, miksi Waltheryllä on apupiirtäjiä töissä.
Mikä joillekin miehen laiskuudesta happamasti maininneille muistutettakoon.
-
Voisikohan joku nopeasti neuvoa. En ainakaan löytänyt nopeasti ohjeista.
Tuosta vihreästä palkista painat linkkiä Vastaus. Sitten skrollaat sinne sivun alaosaan, josta löytyy Lisätoiminnot. Painat siitä ja saat näkymiin nämä lisätoiminnot (jos ei jo näy). Siellä on sitten teksti Liite ja sen jälkeen tyhjä kenttä ja sen jälkeen nappula, jossa lukee Browse. Painat siitä ja haet haluamasi kuvan (ei saa olla yli 100:aa kiloa).
Sitten vain lähetät viestin (muista kirjoittaa viestikenttäänkin jotain).
-
No kokeillaan sitten sitä lähettämistä.
Eli nytten on tekstiä.. Sitten vain liitetiedosto
Tälläisen etsin googlella ja otin mallia..
Eihän tuo nytte mikään kovin monimutkainen olio ole, mutta ajattelin että tuollaisilla voisin aloittaa piirtelemään :D
-
OK. Meistä jokainen aloitti alusta. Olen itsekin tehnyt nuorempana (KAUAN sitten) pienen Disney-källin, kun maalasin Superhessu-kuvan enoni seinälle. Älkää vaan kertoko Disneyn lakimiehille.
Eräänlainen merihevonen eli hippocampus siis? No, nyt rupeat sitten taivuttelemaan hahmoasi... korjaan, valitsemaasi hahmoa erilaisiin asentoihin: kurkkimaan olkansa yli, kumartumaan, hyppimään ilmassa, juoksemaan (no, tiedät kyllä mitä tarkoitan) ja sitten vielä kehität sille erilaisia ilmeitä. Iloinen, vihainen, epäluuloinen, ällistynyt, klapilla päähän lyöty... teet siis hahmollesi sen tuhannen verran erilaisia tilanteita.
Jos yksi hahmo alkaa uuvuttaa, rupeat tekemään samoja harjoituksia jollain muulla hahmolla. Ja sitten, kun alat tehdä omia hahmoja, joille kehität omia seikkailuja, sitten se hupi vasta alkaakin! Silloin olet sarjakuvasi luoja. Ja se meistä jokainen haluaisi lopultakin olla.
Hitto, kun Joann Sfarin piirustuskouluartikkeleita ei kai ole käännetty suomeksi... vaikka mistä sen tietää, vaikka joskus tulisi mahdollisesti käännettyäkin. Sfar nimittäin on joskus tehnyt aika valistavasti semmoista järjestelmällisen piirtämisen opastusta Pavillion Rouge -lehteen.
-
Hitto, kun Joann Sfarin piirustuskouluartikkeleita ei kai ole käännetty suomeksi... vaikka mistä sen tietää, vaikka joskus tulisi mahdollisesti käännettyäkin. Sfar nimittäin on joskus tehnyt aika valistavasti semmoista järjestelmällisen piirtämisen opastusta Pavillion Rouge -lehteen.
Hei, saisko tuota lainaan? Tai jos jaksat skannata, sähköset kopiot? Pliiiiis?
t. roju
-
Hei, saisko tuota lainaan? Tai jos jaksat skannata, sähköset kopiot? Pliiiiis?
t. roju
Lehdet oli minulla vain lainassa ja palautinkin jo, mutta ei hätää! Koko höskä löytyy saitilta http://www.pastis.org/joann/dessinez/dess_accueil.html !
Paitsi opettavaista, myös hauskaa. Ja "la belle langue francaise" (näppiksestäni ei löydy sitä akseerattua c-kirjainta: PC...) tulee treenattua entisestään.
-
Mangatyylillä toki kannattaa piirtää, koska aina se on enimmäkseen etevämpää kuin Myrkky- tai Akuankka-tyyli.
Mitäs sinä Keijo nyt tuollaista...
On meillä Myrkky-piirtäjilläkin tunteet.
-
Mangatyylillä toki kannattaa piirtää, koska aina se on enimmäkseen etevämpää kuin Myrkky- tai Akuankka-tyyli.
Pari kökköä linkkiä, mutta asia tulee varmaan selväksi:
www.lambiek.net/overli_frode.htm
www.geocities.com/kongpondus/overli.html
Siinä teille maailman paras sarjakuvapiirtäjä ... nykyään miljonääri ja piirtää mm. myrkkyyn.
Tosin sillä se ei tainnut rikastua...
Manga-tyylissä ei ole muuta vikaa kuin se, että niitä on ihan liikaa. Kannattaako jostain
suomesta enää lähteä tekemään sellaista mitä jo miljoonat muut tekevät?
Erottuvuus kannattaa.
-
Mikähän on myrkky tyyli ?
No kuitenkin ajattelin tehdä näin.
1. Kokeilen piirtää ihmisiä, olentoja ja kaikkea muuta.
2. Piirrän jotain mukavaa hahmoa pari kertaa, että osaan piirtää ilman mallia.
3. Piirrän sen mukavan hahmon monta kertaa, eri asennoissa, niinkuin tuolla joku mainitsi. Eli hyppimassa, kurkkaamassa olan-yli...
Kun niin moni on täällä eri tyylejä vastaan, niin mikä sitten on suositeltava tyyli, siis sen oman tyylin jälkeen ???
-
Kun niin moni on täällä eri tyylejä vastaan, niin mikä sitten on suositeltava tyyli, siis sen oman tyylin jälkeen ???
Ainoa oikea tyyli on imitoida surkeasti Franquinia, Walthéryä ja Giraudia ja lisätä ripaus Koivistoa joukkoon. ;)
Mielestäni.
-
Ainoa oikea tyyli on imitoida surkeasti Franquinia, Walthéryä ja Giraudia ja lisätä ripaus Koivistoa joukkoon. ;)
Mielestäni.
Ota rennosti, JaffaPullo. Tertsi kiusaa vaan vähän.
Myrkky-tyyli on se semmoinen yleisnimike, mitä käytetään karkeasta, pottunenäisestä huumoripiirrännästä. Ja sitten on erikseen nämä kaikki amerikkalaiset, eurooppalaiset, japanilaiset ja sensemmoiset tyylit; nekin voidaan jaotella yhä kapeampiin siivuihin. Amerikanhuumori on erilaista kuin eurohuumori, joka on aivan erilaista kuin eurooppalainen realistinen sarjakuva... oikeastaan siinä ei ole enää edes kysymys TYYLISTÄ, vaan KOULUKUNNASTA.
Tyyli, jolla piirrät, on loppujen lopuksi sinun oma tyylisi. Se voi muistuttaa jonkun muun piirtäjän tyyliä, erityisesti alkuvaiheissa (ja alkuvaihe voi kestää vuosia), mutta ajan kanssa totut piirtämään tavalla, joka on itsellesi helpoin ja luonnollisin.
Äläkä lue liian tarkkaan kaikkea, mitä itsekukin täällä sinunkin piirroksistasi sanoo. Ota ihmisten mielipiteistä huomioon mieluummin vain se, mitä voit käyttää opiksesi ja soveltaa myöhemmissä töissäsi. Kvaak on täynnä ihmisiä, joilla on oma mielipide. Jokaisen ei tarvitse olla samaa mieltä keskenään.
-
Kvaak on täynnä ihmisiä, joilla on oma mielipide. Jokaisen ei tarvitse olla samaa mieltä keskenään.
hyvin sanottu!
-
Mahtavaa että täällä kvaakissa tosiaan vastataan viesteihin. Yleisimmät foorumit ovat täynnä porukkaa, jotka eivät jaksa vastata/neuvoa.
Tietäisiköhän joku jotain sivua missä olisi hahmoteltuja ihmisiä, että niistä voisi ottaa mallia.
Tämän tapaisia
http://koti.mbnet.fi/hazart/palomiestutorial.htm
Mieluiten että naama näkyisi aika hyvin, myös asentoja olisi kiva kokeilla :)
Löysin jo pari mukavaa sivua tuolta toisesta topicista, mutta kertokaa ihmeessä lisää, jos joku tietää.
Löysin mahtavan sivun jossa oli hyvin näytetty asentoja tikku-ukoilla. En nytten laita linkkiä tänne, koska se on linkki-kirjastossa Operassa, enkä jaksa avata Operaa.
-
Mielestäni vain kannattaisi aloittaa realismista koska siitä on sitten helpompi siirtyä karrikoidunpaan, ei toisinpäin.
Ja minun mielestäni kaikkien pitäisikin aloittaa realistisesta. Silloin oppii ihmisen anatomian parhaiten.
"mangapiirtäjää".
Ainakin pseudomangapiirtäjää. Oikeat japanilaiset ovat ainakin mulle eri juttu.
-
Tuli muuten mieleen tällainen linkki: http://delusionstudio.com/evolution.html
Aika kiva evoluutio.
Pikkupirpana-piirroksista realistisen piirtämis-tyylin taitajaksi. Vaikka tuohan on kyllä niinkustota ikä-taide-kehittymis-kaava, mutta sehän on perjaatteessa sama asia. No kuitenkin.
PS. Minusta tuntuu, että minun pitäisi rekisteröityä, kun olisi asiaa vähän joka topikkiin.
-
Jaffa-pullo: Ihan hyvä toi sun eka olio. Diggailin siitä.
Koita tuota: http://www.conceptart.org/forums/showthread.php?t=14735
8]
-
;)
Moi kaikille,
me piirretään Manga tavalla, ja tehdään enimmikseen Manga paperinukkeja ja niille vaatteita..
Teettekö te niitä ja niille vaatteita??
Me ei kyll tehä niit iha joka päivä ku me harrastetaa Fudist.. fudis on kiva laji :-*
No puhutaan Mangasta ja Fudiksesta..
Terv. Santtu ja Isa
:D :)
-
Hei,
olisiko kenellä hyviä linkkejä tämän tyylisiin helppoihin ohje sivustoihin?
http://www.drawbooks.com/123_draw_series/73.htm
http://www.cartoonconnections.com/draw_a_dog_page.htm
Olen pitkästä aikaa taas aloittelemassa piirtämistä, ja haluaisin lähinnä oppia sen, että pystyn "rennosti" heittämään hahmoja/ajatuksia paperille. Niinkään realistiset kuvat eivät kiinnosta, vaikka se tyyli on se mitä arvostan taiteen puolelta.
Ongelma piirtämisessä on ollut se, että olen ollut "hyvä" jäljittelemään, mutta täysin kädetön luomaan tyhjästä mitään. Ajatukseni on, että jos piirrän 1000kpl erilaisia hassuja hahmoja, eläimiä ja esineitä eri asennoissa, niin pakosti lopulta pystyn piirtämään "ajatuksia paperille", ja opin sekoittamaan näitä esineitä/hahmoja keskenään, ja luomaan jotain omaa. Minusta on melkein käsittämätöntä se, kun täällä on paljon ihmisistä, jotka eivät piirrä juurikaan mallista, vaan voivat tuottaa paperille kuvia pelkästään omista mielikuvistaan.
Siitä olen useammastakin threadista lukenut, mistä kannattaa aloittaa, ja mitä kannattaa harjoitella, mutta tämähän varmaan riippuu paljon siitä, mitä tavoittelee. Jos tavoittelee ammattipiirtäjyyttä, pitää varmaankin sitkeästi vääntää ihmismalleja, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, välttää mangaa ja ties mitä. Itse en usko haluavani koskaan julkaista mitään sarjakuvaa, ja minua ei harmittaisi yhtään, vaikka maailmassa olisi 5.9 miljardia muuta ihmistä, jotka piirtäisivät samalla tyylillä kuin minä, kunhan osaan piirtää "helposti" itselleni/tenaville.
Tällä hetkellä harjoittelen kuvia kirjasta "creating manga superheroes..." Pidän kirjassa siitä, että siinä on hyvin välikuvia, että opin hahmottamaan hahmot "elementteinä". Aiemmin jos olen piirtänyt mallista jotain, olen suoraan alkanut kiertää ääriviivoja ja yksityiskohtia, ja tehnyt suoraan lopullisen tarkkaa jälkeä. Tämä on ajan saatossa juurtunut syvälle, joten tarvitsen todennäköisesti hyvin paljon harjoitusta siihen, että opin rakentamaan hahmot palloista ja putkista, ja sitten kumittamaan ne pois, ja viilaamaan lopullisen muodon vasta sitten. Tyhjästä tuskin voi hyvin luoda mitään, ilman että hahmottelee ensin mittasuhteet kuntoon.
-
Onhan niitä kaiken maailman opuksia ja hyödyllisiähän ne ovat.
Itse en kuitenkaan ole ikinä pitänyt mallin käyttämisestä :-\
98% piirrustuksista on omasta päästä ja taidot kehittyivät sillä, että mietin jotain ja hahmotin paperille. Sitten vain näiden 6 vuoden aikana otin vaikutteita ja piirsin. harjoitteli ja harjoittelin. pikku hiljaa se ketkeytyii tähän "hyvään" piirto tyyliin.
Silti olen käyttänyt myös malleja...Ei sillä...
-
rupeenkin tästä piirtelemään... ;)
-
Olen pitkästä aikaa taas aloittelemassa piirtämistä, ja haluaisin lähinnä oppia sen, että pystyn "rennosti" heittämään hahmoja/ajatuksia paperille. Niinkään realistiset kuvat eivät kiinnosta, vaikka se tyyli on se mitä arvostan taiteen puolelta.
Kokeile "puhelinpiirtämistä" eli piirtele puhelimessa, kahvilla, koulussa, töissä... eli aina silloin kun et varsinaisesti omistaudu piirtämiselle vaan teet jotain ihan muuta. Avaa mieli mitä yksinkertaisimmille muodoille. Tuhertele. Niin minä pääsin irti realismista ja pakkopiirtämisestä.
Jos tavoittelee ammattipiirtäjyyttä, pitää varmaankin sitkeästi vääntää ihmismalleja, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, välttää mangaa ja ties mitä.
Roskaa! Ammattipiirtäjyys iskee nurkan takaa kuin halolla päähän. Ei siihen ole olemassa mitään oppeja, joistakin tulee vaikka eivät yritä ja joistakin ei tule vaikka kuinka yrittävät. Keskusteluissa mainitut neuvot ovat usein hyviä, muttei niiden hallitseminen takaa mitään.