Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Eurooppalaiset sarjakuvat => Aiheen aloitti: Reima Mäkinen - 06.10.2003 klo 10:29:05
-
Åsa Grennvallin sarjakuvasta puhutaan jotakin tuolla:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=3;action=display;threadid=303;start=0
Mutta esimerkiksi sen merkittävyydestä tai sisällöstä voitaisiin (esim. arvosteluni tiimoilta) jatkaa ihan täällä omassa säikeessä? Hau abaut?
-
Minusta se on hyvin vakuuttava ja karun realistinen albumi parisuhdehelvetistä pahimmillaan. Joskus toki olisi kiinnostavaa nähdä vastaava tarina alistetuksi joutuneen miehen näkökulmasta tehtynä.
-
Minusta tuossa ei pohjimmiltaan ole kysymys päähenkilön sukupuolesta. Ihan yhtä lailla se pätee toisinkin päin. Tunteet ovat yleisinhimillisiä, fyysinen väkivalta on vain "lisämauste". Se palvelee tarinankerrontaa koska homma konkretiosituu siinä toiminnaksi. Nainen on usein fyysisesti heikompi, joten se väkivalta on ehkä hankalampaa esittää (sarja/elokuvassa), tai ainakin siinä on herkemmät nyanssit.
Itse tein aikoinaan pieneen kurpitsaan jutun joka tavallaan käsitteli aihetta. Tai niin minä sen näin. Siinä oli vaan hommaa etäännytetty homotaiteilijapariskunnan keskiseksi.
Lapsen näkökulma olisi sitten vielä rankempi. Huh!
-
Kertokaapas veikkoset, että kannattaako tähän tutustua jos ei ole mitään tarvetta masentaa itseään? Arvostelun luettuani sain sellaisen käsityksen, että tämä kuuluu samaan kategoriaan useiden suomalaisten elokuvien kanssa. Minä kutsun kategoriaa nimellä "Ahdistus, ahdistus".
Arvostan melko korkealle laadukasta piirrosta. Pystyykö sellainen henkilö lukemaan kyseistä teosta? Minä kun en ole aivan varma, että pystynkö samaistumaan "keskivertopiirokseen" yhtä hyvin, kuin vaikkapa Ville Tietäväisen upeasti taitelemiin realistisen näköisiin ja aidon oloisiin ihmisiin.
-
Palataan aiheeseen kun kaikki ovat lukeneet kyseisen opuksen. Mulle ainakin arvostelu antoi virikkeen käydä kirjakaupassa (kunhan pääsen joku päivä kaupunkiin asti)...
-
minäki oon täällä että mitä mitä kuka ihmeen åsa reenvalli? mä haluun lukee ton alpparin heti. hitsi kun en tajunnu festareilla puhua salomaata tekemään vaihtaria. ja tero on kyllä tehny huonoa jopia ku ei oo mulle tota mitenkään erityisemmin tyrkyttäny. silloin ois ollu rahaakin. äääääh.
-
Minua masentavat mm. televisiomainokset ja sanomalehden uutiset. Jälkimmäiset aiheuttavat toisinaan myös ahdistusta.
Mihinkähän elokuvaan, Wilpuri, nyt viittaat? Nää levottomat triliogiahässäkät on kyllä aika masentavia ;)
Eiköhän sen sitä Grennvallista näe kun sitä alkaa kaupassa lukea, että jaksaako kerronta imeä mukaansa vai ei.
Yhtenä motiivina voisi myös olla monipuolinen tutustuminen ns. laatusarjakuvaan. Minusta monet järkyt sarjakuvat, kuten Hiroshiman poika, Minne tuuli kuljettaa tai Epileptic voi olla masentavia tai hienoja kokemuksia, vähän siitä riippuen, kuinka helposti ahdistuu. En kyllä ole kuullut, että kukaan olisi esim. noita luettuaan vetänyt itteensä jojoon.
-
Juu en minä masentavaa/ahdistavaa/synkkää sarjakuvaa pelkää... ajattelin vain, että onko se pelkkää "toi hakka ja mua ahistaa ja mun elämä on ihan *******tä" tavaraa...
täytynee pläräillä kaupassa jos osuu silmiini. Silmiini ei ole kyllä osunut monia muitakaan täällä hehkutettuja julkaisuita... esim. Nemiä en ole vielä löytänyt.
-
Silmiini ei ole kyllä osunut monia muitakaan täällä hehkutettuja julkaisuita... esim. Nemiä en ole vielä löytänyt.
Hmm... outoa, Nemin olen löytänyt tähän mennessä jokaisesta lehtihyllystä jonka olen tarkistanut. R-kioskista K-kauppaan.
-
Sitten minä olen vain sokea. Sellaista sattuu. :P
-
ajattelin vain, että onko se pelkkää "toi hakka ja mua ahistaa ja mun elämä on ihan *******tä" tavaraa...
No ei se ole. Kyllä siitä "vähän" paha olo tulee, sen verran henkkoht tasolla Grennvall aiheensa kertoo. Eli ei siis mitään "kärsin kaksi viikkoa burnoutista ja väkivallasta, tulin sitten uskoon ja vaihdoin tylsyyden villiin seksiin" - senssatsuunikamaa.
Nemiä muuten pitää hankkia kaksin kappalein, kun kirjakauppalevityksessä olevissa albuissa ei ole hintaa painettuna kanteen ja kioskilevityksessä olevissa on. Keräilijöiden kiusausta, sanon mää!
-
Onneksi en ole kiräilijä, vaan lukija.
-
hyvä että myös tälläisiä pahaa oloa tuottavia sarjiksia tehdään. ajattelun aihetta niin miehille kuin naisillekin. tilastojen mukaan suomessakin kuolee vuosittain n. 30 naista parisuhdeväkivallan seurauksena, ja joka viides nainen on kokenut nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa(!). minä olen nainen ja minulla on monta siskoa ja suppeassa lähipiirissäni on ainakin yksi varsin kekseliäs vaimonhakkaaja, joten minusta tämä albumi on erittäin tärkeä ja ostin sen heti kun käsiini sain.
minä kyllä oikeastaan jopa pidin grennvallin piirrosjäljestä vaikka se alkuun aika kömpelöltä tuntui jopa minunkin makuuni. tuli ihan sellanen olo että näinhän tätä juuri pitääkin kertoa, pehmeästi ja herkästi vakavaa aihetta, ettei liikaa sentään ala oksettamaan.
ja heh! frida kahlon kasoisolento opiston opettajana oli aika hulvaton kaiken sen surullisuuden keskellä.
-
Vihdoinkin tuli hankittua tämä. Ja olipa aika kylmäävää luettavaa; loistavaa muttei mitenkään mukavaa. Tämä sarjakuva kosketti.
Ja se kiistelty kuvitus toimi minusta hyvin. Toisaalta juttu oli sen verran rankka ja imi niin täysin mukaansa, ettei siinä lukiessa mitään perspektiivivirheitä tullut edes mieleen miettiä. Ehkä tarpeettomammassa tarinassa olisi tullut, tiedä häntä.
-
Huomenna maanantaina on kuulemma juttu Åsasta Hesarissa.
-
Ja nyt on Åsasta juttu Kvaakin etusivulla, artikkelit-osastossa.
-
Mulla lukemisesta on jo 7 vuotta aikaa, mutta on tämä jäänyt mieleen yhtenä järkyttävimmistä sarjakuvista ikinä.
Tuttavantuttavapiirissä on yksi nainen, jonka epäilen olevan samassa tilanteessa kuin Seitsemännen kerroksen päähenkilön...
-
Tämäkin tärkeä ja järkyttävä teos vihdoin arvosteltu (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/09/poikaystavani-on-psykopaatti.html). Näkyy olevan yhä myynnissä kirjakaupoissa kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen.