Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => Topic started by: Kari Heikonen on 02.10.2003 klo 16:48:43
-
Tuolla Sisältö-säikeessä sivuttiin varsin mielenkiintoista aihetta, josta voisi yrittää jatkaa täällä:
Ehkä kyse on kulttuurieroista.
Tuntuu siltä että Ruotsissa ja Norjassa molemmissa listakärkiä hipovat ainakin suomalaisen mielestä rumat ja kömpelöt sarjakuvat. Ainakin itselläni on sellainen näkemys ettei moiset sarjakuvat voisi selvitä suomalaisessa, visuaalisesti paljon pedantimmassa sarjakuvailmapiirissä.
Nimittäin alan ruotsalaiset tuttavani ovat jo vuosikausia hymähdelleet suomalaisen vaihtoehtoisenakin pidetyn sarjakuvan sisällölliselle jämähtämiselle lähes 80-luvulle. Kaunista ja pätevää piirrosjälkeä syntyy kautta linjan, mutta muuten vaikuttaa kuulemma siltä että oltaisiin tyydytty kuluneeseen kevyen ironiseen yleisotteeseen. Ruotsissa on sitten osattu keskittyä sisältöön joka kirpaisee ja kouraisee, ja kömpelömpikin ("alkuvoimaisempi"?) piirrosjälki on valjastettu tämän välittymiseen, väittivät.
Näiden kvaliteettienhan ei tarvinne olla toisensa poissulkevia ansioita - mutta täytyy myöntää, että aikoinaan minultakin kesti pitkään ennen kuin vaivauduin keskittymään esim kokonaiseen Åsa Grennvall -albumiin asti. Se sitten iskikin vielä tehokkaammin kuin monet pikkunäppärät kotimaiset taidepläjäykset, joita tulee makusteltua viileän tyytyväisenä myhäillen vaikkapa vartin kerrallaan. Sen sijaan nyt Sarjamaniankin julkaiseman Seitsemäs kerros -albumin takia oli aikoinaan pakko valvoa yhdellä kertaa aamuun asti, niin ..öh, kouraiseva kokemus se oli. En kuitenkaan usko, että Grennvallin ansiot lepäisivät pelkästään järkyttävän, omaelämäkerrallisen tarinan varassa, sillä kerrontatekniikaltaankin teos on harvinaisen taitavaa ja tasapainoista tavaraa. Ja vaikka pedanttisin tyyliniekkasilmin hätäisesti vilkaistuna uusinkin piirrosjälki saattaa vaikuttaa raivostuttavan amatöörimäiseltä, se on jopa kehittynyt vuoden 1999 debyytistä Det känns som hundra år - jonka ensimmäisen ruudun puhekupla kertoi: "Kuten näette, minä en osaa piirtää yhtään"...
Tosiaankin: voiko tällainen pärjätä Suomessa? Ruotsissahan Grennvallin lisäksi tuollaista "huterammin" piirrettyä tilityssarjakuvaa on julkaistu kasoittain (Mats Jonsson, Gunnar Krantz, Daniel Ahlgren, Rasmus Gran, Coco Moodysson, Karna Rusek jne), sekä omina albumeina että laajemminkin levinneinä MegaPyton-lehdessä (eräänlainen Ruotsin Myrkky, mutta paremmilla sarjoilla).
Ja toisaalta: mahtaisiko Suomessa olla taipumusta väheksyä tehokkaampiakin omaelämäkerrallisia tilityksiä "akkojen kitinänä"? Vai ovatko ne käytännössä sittenkin sama asia?
-
Ruotsalaiset tuttavani ovat jo vuosikausia hymähdelleet suomalaisen vaihtoehtoisenakin pidetyn sarjakuvan sisällölliselle jämähtämiselle lähes 80-luvulle. Kaunista ja pätevää piirrosjälkeä syntyy kautta linjan, mutta muuten vaikuttaa kuulemma siltä että oltaisiin tyydytty kuluneeseen kevyen ironiseen yleisotteeseen. Ruotsissa on sitten osattu keskittyä sisältöön joka kirpaisee ja kouraisee, ja kömpelömpikin ("alkuvoimaisempi"?) piirrosjälki on valjastettu tämän välittymiseen, väittivät.
Minä luen ainakin huomattavasti mielummin 80-luvulle jämähtänyttä sarjakuvaa, kuin jotain "modernia" ja "alkuvoimaista" soopaa, joka näyttää vauvan tuhertelulta.
Taas kerran on on yritetty uudistua vaikka väkisin ja onkin otettu pari harppausta taaksepäin. Kyllä kirpaiseva/kouraiseva tarina kirpaisee/kouraisee enemmän jos mukana on hieno visuaalinen tuki. Ei kaiken tarvitse olla älyttömän upeasti taiteiltua, mutta itsetarkoituksellinen rumuus (tarkoitan siis rumuutta, enkä rumuutta. Rumuus voi näyttää hyvältäkin, toisin kuin rumuus ???) on mielestäni typerää.
Jos ei osaa piirtää, niin kirjoittakoon kirjan tai tehköön pelkän käsikirjoituksen ja palkatkoon piirtäjän.
-
Wilpuri: puhuitko nyt yleisesti ottaen, vai olitko myös lukenut juuri Grennvallia?
-
Minä luen ainakin huomattavasti mielummin 80-luvulle jämähtänyttä sarjakuvaa, kuin jotain "modernia" ja "alkuvoimaista" soopaa, joka näyttää vauvan tuhertelulta.
Taas kerran on on yritetty uudistua vaikka väkisin ja onkin otettu pari harppausta taaksepäin.
Ymmärrät kai, että jos jatkat samojen, kärjistettyjen mielipiteiden toistamista viestiketjusta toiseen alat vaikuttaa aika kapeakatseiselta ja pikkusieluiselta - vaikket sitä olisikaan? Varsinkin, kun yleistät surutta.
Tarkoitan lähinnä käsitteiden "taiteellinen", "moderni" ja "uudistua" käyttämistä kirosanoina. Minä ainakin olen "saanut pointtisi", kiitos vaan.
-
Otto kuule... jos lukisit vähän vähemmän valikoidusti tekstiäni. Uudistus on hyvästä, mutta uudistuksen varjolla tapahtuva taantumus on mielstäni huonompi juttu...
Jos joku haluaa lukea huonosti piirrettyä ruotslaista sarjakuvaa, niin hänellä siihen täysi oikeus. Jos joku sanoo, että se on jotenkin edistyneempää sarjakuvaa, kuin "perinteinen" sarjakuva olen eri mieltä. Ja varmuuden vuoksi totean vielä, että en yleistä, että kaikki ruotsalaiset sarjakuvat olisivat huonosti piirrettyjä.
Ja oikea uudistuminen tapahtuu useimmiten luonnostaan, eikä väkisin. (MUTTA EN SUINKAAN VIHAA UUDISTUSTA ;) )
-
Otto kuule... jos lukisit vähän vähemmän valikoidusti tekstiäni. Uudistus on hyvästä, mutta uudistuksen varjolla tapahtuva taantumus on mielstäni huonompi juttu...
Jarkko: luin viestisi ja luinpa ne vielä toistamiseen, ennen kuin ryhdyin kitisemään.
Kritiikkisi ongelma on se, ettet mainitse näitä huonoja teoksia nimeltä. Tämän vuoksi argumentointisi näyttää siltä, että lyöt yleistäen kaikkea kokeilevaa materiaalia ja leimaat niiden lukijat hölmöiksi, jotka eivät näe tätä "keisarin vaateettomuutta".
En tiedä, oletko itse sarjakuvantekijä, jolloin kollegoiden osoittelu luonnollisestikin olisi riskaabelia hommaa. Mutta jos tuomitset sarjakuvia tekotaiteelliseksi ja taantumukselliseksi, olisi hyvä tietää, mistä puhut ja oletko ne lukenut.
-
En tiedä, oletko itse sarjakuvantekijä, jolloin kollegoiden osoittelu luonnollisestikin olisi riskaabelia hommaa. Mutta jos tuomitset sarjakuvia tekotaiteelliseksi ja taantumukselliseksi, olisi hyvä tietää, mistä puhut ja oletko ne lukenut.
Olen itse sarjakuvan tekijä (melko amatööri vielä) enkä halua mollata ketään. Taide sarjakuva on minusta OK juttu, mutta jos taide maakarit (JOTKUT! EIVÄT KAIKKI!), jotka ilmeisesti pitävät nykyään surkeasta kuvituksesta (VAIN JOTKUT!),rupeavat "hymähtelemään" vanhan tai "perinteisen" sarjakuvan ystäville ja pitävät näitä takapajuisina, niin jossakin on mielestäni jotakin vialla.
Tehkööt ja lukekoot mitä haluavat, mutta heidän tulee myös ymmärtää se, että välttämättä he eivät ole kulttuurin kärkeä kuin omasta mielestään.
(Miksiköhän kaikesta kirjoittamastani tekstistä tulee aina kauhean kriittinen kuva? Ehkä se johtuu siitä, että täällä tekstimaailmassa ei ole äänenpainotuksia... :P)
-
Olen itse sarjakuvan tekijä (melko amatööri vielä) enkä halua mollata ketään. Taide sarjakuva on minusta OK juttu, mutta jos taide maakarit (JOTKUT! EIVÄT KAIKKI!), jotka ilmeisesti pitävät nykyään surkeasta kuvituksesta (VAIN JOTKUT!),rupeavat "hymähtelemään" vanhan tai "perinteisen" sarjakuvan ystäville ja pitävät näitä takapajuisina, niin jossakin on mielestäni jotakin vialla.
Aina, jos joku ryhtyy määrittelemään, että "taide on x" tai "taide on sitä, että ei x" niin hälytyskellojen pitäisi alkaa soimaan. Se, että yksikäsitteisesti tuomitaan kaikki yhden elementin pohjalta - esimerkiksi "sarjakuva on roskaa, jose piirrosjälki on huono" tai "sarjakuva on roskaa, jos tarinasisältö on surkea" - on jo vaarallista.
Pitäisi ymmärtää, että sarjakuvissa - ja elämässä ylipäätäänkin - on sävyjä mustan ja valkoisen välillä. Absoluuttisen vihan tai raivon purkaminen jotakin tyylisuuntaa tai ilmaisutapaa kohtaan on vähän turhaa, varsinkin kun kyse on lähinnä mielipide-eroista.
Lähinnä taustalta seuranneena tulee mieleen, että pitäisiköhän ajoittain miettiä omia käsitteitä ja niiden merkityksiä ja pohtia vasta sitten, että mitä sanoo - tai kannattaako sanoa ollenkaan.
Jatkakaa, kunhan vain mutisen ja keskityn jatkossakin olemaan hiljaa. :)
-
Absoluuttisen vihan tai raivon purkaminen jotakin tyylisuuntaa tai ilmaisutapaa kohtaan on vähän turhaa, varsinkin kun kyse on lähinnä mielipide-eroista.
Absoluuttisen raivon? Häh? Minä olen ainakin aivan rauhassa. Täällä kysyttiin mielipidettä asiasta. Annoin omani. Nyt minua syytetään, että mieleipiteeni on liian jyrkkä... Miksi? Pitäisikö minun pitää huonosti piirretystä sarjakuvatsa? Minä annan muiden pitää siitä. Antakaa minun olla pitämättä...
Syy miksi avasin turpani täällä oli se, että asiasta kysyttiin ihmisten mielipidettä. Annoin omani. Turha teidän on ryhtyä vaahtoamaan siitä, että vastaan kun kysytään.
-
Hyvä Wilpuri!
Minäkin pidän hyvin piirretystä sarjakuvasta.
En pidä sellaisesta, jonka tekemiseen ei vaadita piirustustaitoa. Eli ymmärrän aivan hyvin Wilpuria. Itsekään en pystyisi nimeämään näitä taiteellisia juttuja nimeltä, koska ne eivät ole todellakaan jääneet mieleen.
Yksistään hyvin piirretyt ruudut eivät tietenkään riitä. Juonenkuljetuksen pitää olla kiinnostavaa.
Tosin piirustustaidon puutetta voi korvata sillä, että osaa sommitella sivut niin, että sarjakuvan luettavuus on hyvä. Siis kuvien suhde toisiinsa on sellainen, että ajatus ja silmä etenee sujuvasti.
Teknisesti taitavasti piirretty, mutta kuvakerronnaltaan kömpelö ei ole hyvää. Omasta mielestäni Ronkoteus on tästä esimerkki. En ole kyseistä teosta lukenut. Mielipiteeni perustuu kirjakauppaselailuun. Ja kirjakauppaan kyseisen albumin olen jättänytkin.
Harmi, sillä haluaisin löytää kotimaisen sarjakuvan, josta pitäisin oikeasti.
Minusta se, että itse tekee sarjakuvia, ei saa olla este sille, ettei voisi arvostella muita kotimaisia tekijöitä. Kuulostaa vähän hyväveli-toiminnalta. Ja sarjakuva-arvosteluja lukiessa on väkisinkin tullut useaan otteeseen mieleen, että tässä on taas Keskinäisen kehumisen kerho -meininki meneillään (en muista missä ja kenen arvosteluissa).
Kaikkea mikä on julkisesti julkaistu, voi julkisesti arvostella tai digata.
Edeltävä on siis vain mielipiteeni.
Muut ajatelkoot ihan mitä huvittaa.
-
Jos maksan karikatyyriautomaatille karikatyyristä, haluan karikatyyrin esim. itsestäni. En vain jotain piirrosta, missä on pää.
-
Omasta mielestäni Ronkoteus on tästä esimerkki. En ole kyseistä teosta lukenut. Mielipiteeni perustuu kirjakauppaselailuun. Ja kirjakauppaan kyseisen albumin olen jättänytkin.
Harmi, sillä haluaisin löytää kotimaisen sarjakuvan, josta pitäisin oikeasti.
Omistan Ronkoteuksen ja olen osittain samaa mieltä. Kuvitus on mielestäni todella hyvää, mutta se ei riitä. Tarina on paikoitellen todella puuduttavasti kerrottua. Tämä on outoa, koska itse pidän Paasilinnan tekstistä kirjan muodossa.
Pelkkä taidokas kuvitus ei siis riitä huippu sarjakuvaan, mutta OMASTA mielestäni pelkkä "riipaiseva" sisältökään ei sarjakuvassa oikein toimi, jos kuvittaja ei osaa hommaansa.
Ja mielestäni tuo Åsa Grennvall ei ole edes niitä huonoimpia kuvittajia (ja sitä paitsi kukas nyt nätin naisen sarjakuvaa kehtaisi mollata ;) ). Hänen tarinoistaan en tiedä mitään, koska en ole koskaan LUKENUT yhtään hänen sarjakuvaansa.
-
No, toivottavasti kaikki jaksavat antaa Seitsemännelle kerrokselle lukemisen kautta mahdollisuuden, vaikka olisivat kenties jo teoreettisesti tottuneet olemaan kömpelömpää piirrosjälkeä vastaan...
Nimittäin ainakaan Grennvallilla ei taatusti ole kyse mistään itsetarkoituksellisesta "moderniuden" hakemisesta - ja kuinka ollakaan, hänen tyylinsä onnistuu vieläpä välittämään halutun tunnelman erinomaisesti, puutteistaan huolimatta. Kärjistäen sanottuna: johonkin vähemmän ekspressiiviseen Ronkoteus-tyyliin piirrettynä samoilla tarinoilla saattaisi jopa olla vaikeuksia välittyä yhtä koskettavasti.
Ergo: Seitsemäs kerros onkin hyvin piirretty?
-
Ergo: Seitsemäs kerros onkin hyvin piirretty?
Nämä hyvin piirretty/huonosti piirretty -jutut ovat joskus henkimaailman hommia.
Esim. Reiser on mielestäni hyvin piirretty. piirostyyli sopii tarinaan ja korostaa haluttua(?) tunnelmaa.
Luettavuus, se on se juttu.
-
Kaikilla on luonnollisesti oma mielipiteensä siitä, että mikä on hyvää piirrosta. En voi kuitenkaan ymmärtää sitä, että joku ryhtyisi naureskelemaan niille, jotka työstävät huolella kuvitettua ja mietittyä sarjakuvaa...
Samaa ilmiötä on kyllä nykyään musiikissakin. 70-luvulla ei ollut toivoakaan levytyssopimuksesta, jos ei ollut soittotaitoa. Nykyään asia on päinvastoin. Jos soitto kuulostaa liian taidokkaalta, niin bändille naureskellaan ja kriitikot sotkevat suohon, koska puuttu "räkä" ja "asenne"... melodiasta on tullut kirosana.
Toivottavasti kuvataiteessa kuitenkin säilyy joku tolkku, ja taito pysyy arvostettavana asiana.
-
Kaikilla on luonnollisesti oma mielipiteensä siitä, että mikä on hyvää piirrosta. En voi kuitrenksaan ymmärtää sitä, että joku ryhtyisi naureskelemaan niille, jotka työstävät huolella kuvitettua ja mietittyä sarjakuvaa...
Toivottavasti kuvataiteessa kuitenkin säilyy joku tolkku, ja taito pysyy arvostettavana asiana.
täysin samaa mieltä
-
Luettavuus, se on se juttu.
Aivan, ja onneksi Grennvallilla se on suorastaan harvinaisen hyvin hanskassa (kuten jo aluksi totesin), vai mitä?
En voi kuitenkaan ymmärtää sitä, että joku ryhtyisi naureskelemaan niille, jotka työstävät huolella kuvitettua ja mietittyä sarjakuvaa...
Onneksi tämmöisestä ei olekaan tietoa ???
Mainitsemani ruotsalaiset siis pitivät vain sisältöä tärkeämmässä asemassa kuin pintakiiltoa - ja ne hymähtelytkään eivät kohdistuneet "huolella kuvitettuun" sarjakuvaan vaan sisällöllisesti (mielestään) jämähtäneisiin...
Ne jämähtäneisyyden asteethan sitten ovatkin vähintään yhtä kinkkinen juttu kuin piirrosjäljen laatukin. Ja siksi niistä keskustellaankin. Toivottavasti.
Samaa ilmiötä on kyllä nykyään musiikissakin. 70-luvulla ei ollut toivoakaan levytyssopimuksesta, jos ei ollut soittotaitoa. Nykyään asia on päinvastoin. Jos soitto kuulostaa liian taidokkaalta, niin bändille naureskellaan ja kriitikot sotkevat suohon, koska puuttu "räkä" ja "asenne"...
Oletko nyt ihan ihan varma? Nähdäkseni soittotaitoa osataan arvostaa paljonkin - etenkin jos bändillä riittää muutakin näkemystä kuin ...aivan, sitä pintakiiltoa ;)
-
En minä mikään pintakiiltofani ole. Pidän esim. Millerin rosoisesta tyylistä oikein kovasti juuri siksi, että siinä kromi ei kiillä.
Toivottavasti ruotsalaiset sallivat sitten sen, että minä "hymähtelen" heidän suosikkiensa kökköiselle kynänjäljelle...
En kuitenkaan usko, että Suomi-sarjakuva on sen jämähtäneempää, kuin vaikka ruotsalainen. Se on ehkä vain erilaista. Minun mielestäni suomalaisten ei kannata lähteä apinoimaan liiaksi muualla vallalla olevia tyylejä... jostakin muualta katsottuna Suomi voikin näyttää yllättäen uranuurtajalta ja "tuhertelijat" (Ei mitään otsasuonet pullollaan kirjoitettua vastakommenta kiitos! ;D) hyvinkin takapajuisilta. Makuja on monia.
(Ja nykymusiikista vielä: kyllähän nykyäänkin ON bändejä, joissa kaverit osaavat soittaa, mutta esim. nykyrock koostuu pelkästä (AAAGH! YLEISTYS!) kitaran "hakkaamisesta" ja peltien kolinasta... ilmeisesti yritetään kuulostaa jotenkin rankalta, mutta rankkuus ei mielestäni synny metelistä, vaan voimasta... joku saa aikaan huuliharpulla kovempaa heviä, kuin joku toinen kolmella sähkökitaralla) <- Off topic soopaa 8)
-
Absoluuttisen raivon? Häh? Minä olen ainakin aivan rauhassa. Täällä kysyttiin mielipidettä asiasta. Annoin omani. Nyt minua syytetään, että mieleipiteeni on liian jyrkkä... Miksi? Pitäisikö minun pitää huonosti piirretystä
No joo, ilmaisin vähän kehnosti. Tarkoitin, että ihan yleisellä tasolla kaikenmoinen turha kiehuminen on ... no, turhaa - tässä ei toki mistään hirveilystä ole ollut, pahoitteluni. Mielipiteet toki ovat sallittuja suuntaan ja toiseen, ja hyvä niin. :)
-
kaikenmoinen turha kiehuminen on ... no, turhaa
Samaa mieltä. Myönnän kyllä, että joskus kirjoittamani teksti on melko... mmm... ankaran kuuloista, mutta en minä niin jyrkkä henkilö ole, kuin tekstistäni voisi päätellä. 8)
-
Kannattaakohan enää sohaista tähän säikeeseen?
Kyllä kai se sisältö on kuitenkin sarjakuvalle välttämätön ominaisuus. Ruotsalaiset ovat osanneet tarttua kipeisiin aiheisiin ja käsitellä niitä oivasti sarjakuvan keinoin.
Omasta mielestäni tyylin rosoisuus ja karikatyyrit sopivat parhaiten huumori- ja ihmissuhdesarjakuviin. Niissä turhien yksityiskohtien jättäminen pois antaa lukijalle tilaa käyttää mielikuvitustaan. Ihmismielihän tekee yleensä "täydentävää" työtä luetusta ja näetystä.
Joskus piirrosjäljen alkukantaisuus tai erilaisuus verrattuna monitasoiseen sisältöön synnyttää kutkuttavan ristiriidan. Tässä on varmaan yksi syy eläinhahmosarjakuvien (Herkmanhan käyttää osuvasti nimitystä "eläimiksi naamioituneet ihmiset") suosioon. Kun asioita etäännytetään tarpeeksi kauas toisistaan ne tekevät voimakkaamman yhteisvaikutuksen lukijaan.
Oma ruotsalainen suosikkini Ulf Lundkvist piirtää yhtä ruminta lukemaani sarjakuvaa, mutta hahmot ovat ihmeen hellyttäviä ja inhimillisiä, kun tussilla on roiskittu niitä nenäkarvoja. Bretecherin Turhan joukon ihmissuhdeongelmat tuntuvat paljon osuvammilta, kun hahmoina on pottunenäisiä, harvatukkaisia ja litteäpäisiä hahmoja kuin realistisesti kuvattuja ihmisiä.
Suttutyylit ja tikku-ukot ovat hyviä tyylikeinoja huumori- tai ihmissuhdesarjakuvissa. Tällaisella tyylillä voidaan helposti korostaa ja liioitella ilmeitä ja asentoja. Kauniilla piirrostyylillä ei piirrellä raivoavia rumia akkoja. Tai huumorisarjassa ne eivät ainakaan naurattaisi.
Seikkailusarjakuvat ovat sitten asia erikseen. Niissä tarkasta ja kauniista piirrosjäljestä on hyötyä, kun tarinaa kuljetetaan kuvallisesti eteenpäin.
Oletteko muuten koskaan lukeneet sarjakuvaa, jossa kuvitus on tehty valokuvilla (siinähän se autenttisuus ja tarkkuus on huipussaan)? Ei liene mitään tylsempää...
"Miun kaks senttii."
-
Oletteko muuten koskaan lukeneet sarjakuvaa, jossa kuvitus on tehty valokuvilla (siinähän se autenttisuus ja tarkkuus on huipussaan)? Ei liene mitään tylsempää...
Olen itse tätä miettinyt, mutta en suoraan valokuvien käyttöä vaan sen tyylistä toteutusta kuin Max Payne-tietokonepelin sarjakuvissa(juonta kuljetetaan toimintajaksojen välissä sarjakuvilla). Eli Kun valokuva on otettu niin sitä on käsitelty tietokoneella sitten siitä on otettu printti ja maalattu käsin päälle ja sitten skannattu ja jatkettu käsittelyä tietokoneella.
Itse en osaa piirtää pätkän vertaa, mutta haluaisin yrittää erään tarinaidean toteuttamista ja pitkällisen harkinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen että tuon tyylisellä tekniikalla yritän sen toteuttaa. Lopputuloksestahan sen sitten näkee kuinka hyvin on onnistuttu.
Mutta suoraan valokuvien käyttö mitenkään niihin koskematta on varsin tylsän näköistä.
-
Hyvällä piirroksella ei useinkaan tarkoiteta valokuvamaisuutta tai äärimmäistä realismia. Eräs suosikki taiteilijoistani on Jeff Smith. Ei hänen tyylinsä kovinkaan realistista ole, mutta kiistatta suorastaan nerokkaan upeaa. Pelkistä valokuvista koostuva sarjakuva on ajatuksenakin suorastaan pelottava (paitsi Max Payne tyyli). Hyvää piirrosta on se, mikä sopii tarinaan. Dilbert on mielestäni hyvin piirretty sarjakuva, koska selkeät ohuet viivat toimivat hienosti insinööreistä kertovassa huumorisarjakuvassa.
En vastusta missään nimessä "huonommin" piirrettyä sarjakuvaa. Vastustan vain sitä, että sitä nimitetään edistyksellisemmäksi, kuin huolella kuvitettua... ja väittäisin, että Linnut ja Meret teoksen upeat kuvat eivät ainakaan latista herkkää ja surullista tarinaa. Tuskin se olisi yhtään riipaisevampi jos siinä olisikin naivistisia suoraan sivultapäin piirrettyjä ukkeleita ja akkeleita.
-
Oletteko muuten koskaan lukeneet sarjakuvaa, jossa kuvitus on tehty valokuvilla (siinähän se autenttisuus ja tarkkuus on huipussaan)? Ei liene mitään tylsempää...
Eikö ?
Entäs Nooan juoppous
http://www.thereverend.com/brick_testament/genesis/noahs_insobriety/gn09_20.html
Tai Vanhan testamentin lait
http://www.thebricktestament.com/the_law/sexual_discharges/lv15_16a.html
Jopa Paavalin epistolasta tulee yllättävän hilpeää luettavaa
http://www.thebricktestament.com/
Osta oma Pyhä Henki:
http://www.thereverend.com/brick_testament//merchandise/holy_trinity.html
- hohtaa pimeässä
-
Ja tarinathan voivat olla silkkaa samaa kaavaa - kuten esim. Tex Willerissä! Jonka uusimman numeron on kuitenkin huolitellun tarkasti ja täsmällisin viivoin pukannut Civitelli. Ostelen kyseistä sarjakuvaa vain ja ainoastaan mielenkiintoista kuvitusta nähdessäni...
Ja taaskaan tiedä liittyikö stoorini yhtään mihinkään...
;D
-
Joskus piirrosjäljen alkukantaisuus tai erilaisuus verrattuna monitasoiseen sisältöön synnyttää kutkuttavan ristiriidan[.....] Kun asioita etäännytetään tarpeeksi kauas toisistaan ne tekevät voimakkaamman yhteisvaikutuksen lukijaan.
Hyviä huomioita ja näinhän se onkin. Hyvänä esimerkkinä on myös Maus ja kyllähän näitä löytäisi.
Kuvitustyylin vaikutusta tarinankerrontaan ja tehoihin voisi testailla vaihtamalla piirrostyyliä ja pitää tarina kuitenkin samana. Ehkä hyvänä harjoituksena sarjakuvantekijöille (itsellekin) voisi toimia vaikka jonkun olemassa olevan sarjan yhden sivun piirtäminen kokonaan toisella tavalla. Ja tutkia tapahtunutta muutosta. Miten se vaikuttaa kerrontaan, tunnelmaan, jne.
Mutta tämä taitaa mennä vähän ohi aiheesta.
Kauniilla piirrostyylillä ei piirrellä raivoavia rumia akkoja. Tai huumorisarjassa ne eivät ainakaan naurattaisi.
Kyllä rumaa voi piirtää kauniisti ja toisin päin. Esim. Kovacsin rumat ukot ja akat on piirretty (IMO) kauniisti.
Oletteko muuten koskaan lukeneet sarjakuvaa, jossa kuvitus on tehty valokuvilla (siinähän se autenttisuus ja tarkkuus on huipussaan)? Ei liene mitään tylsempää...
Kyllä senkin voi tehdä hyvin. Crumb, Gilliam ja kumppanit (ketä näitä nyt oli) tekivät Helpiin ainakin aika hauskoja valokuvasarjoja.
Timo
-
Kiitos Jukka Koivusaari! Olinkin jo unohtanut "legosarjakuvat". Onkohan se oma genrensä??
http://www.meansquareerror.com/content/darth/
Valokuvasarjiksista tuli vain ensimmäisenä mieleen ne kamalat ihmissuhdejorinat, joita joskus ilmestyi jossain nuortenlehdissä...
-
En vastusta missään nimessä "huonommin" piirrettyä sarjakuvaa. Vastustan vain sitä, että sitä nimitetään edistyksellisemmäksi, kuin huolella kuvitettua...
Heh, vastusta ihan rauhassa - sellaista mitä ei siis ollut tapahtunut...
Eli vielä kerran: edistyksellisemmäksi jotkut ruotsalaiset olivat rohjenneet väittää sitä, että raaempi piirrosjälki oli osattu valjastaa sisällön välittymisen palvelukseen.
Vai sinustako kömpelömmältä näyttäviä sarjakuvia ei voi missään olosuhteissa väittää "edistyksellisemmiksi" kuin mitä tahansa perinteisessä mielessä siististi piirrettyjä? ;)
-
kuin mitä tahansa perinteisessä mielessä siististi piirrettyjä? ;)
hups, näyttipä vaarallisen tulkinnanvaraiselta tuo kiireinen ilmaisu, sorg (enkä pääse muokkaamaan). eli tarkoitushan oli vain kärjistää siltä kannalta, että "kaikki siististi piirretytkö ovat automaattisesti vähintään yhtä edistyksellisiä kuin kömpelömmät"...
-
Kuten täällä on aikaisemmin todettu, niin sanottu huonosti piirretty voikin olla hyvin pirrettyä. Olen samaa mieltä. Mutta: omat suosikkisarjakuvani ovat kyllä mielestäni hyvin ja tarkasti piirrettyjä.
Tarkoitan esim. Waltheryä ennen vuotta 87 sekä Franquinia ja Giraudia.
Enkä voi olla ihailematta tiettyjä Tex Willerin piirtäjiä.
Kyllä Texiäkin on mukavaa lukea silloin tällöin.
-
Tehdään sitten vielä tämäkin selväksi: hyvä piirrosjälki ilman hyvää tarinaa on minusta joutavaa. Se on silloin vain ns. taidegalleria. Loistava tarina kerrottuna hieman vaatimattomammalla kuvituksella taas on huomattavasti parempi juttu.
Mutta en kuitenkaan vieläkään tajua tätä "ruman" piirroksen "valjastamista" sisällön kerrontaan ja miten se oikeuttaa mihinkään naureskeluihin. En minä itsekään mikään piirtäjäguru ole, mutta kyllä minä sentään yritän tehdä niin hienoa, kuin osaan. Jos piirrän ruman kuvan, niin en lähde puolustelemaan sitä sillä, että " No nyt siitä välittyykin se sanoma, kun turha kromi on poissa"... MUTTA EN VÄITÄ, ETTÄ NÄMÄ TÖHERÖTAITEILIJATKAAN TEKISIVÄT NÄIN!
Minusta pitäisi arvostaa sekä tarinaa, että kuvitusta. Minä luen mieluiten sarjakuvaa, jossa molemmat osa-alueet ovat kunnossa (ja sanottakoon vielä, että kyllä minäkin varmaan jotain Åsan sarjakuvia pystyn lukemaan... ehkä jopa ostan tämän uusimman. En puhukaan nyt Åsasta, vaan muutamista muista, jotka ovat reilusti surkeampia). Töherötaiteen yliarvostaminen on sikäli vaarallista, että se synnyttää sisällöttömiä jälkeläisiä, jotka ratsastavat esikuviensa kulttirellilla maineella (näin sunnuntaisuttaajat pääsevät esille olemattomilla avuillaan).
Sanottakoon vielä, että esim. Bilalin kuvitus on mielestäni "raakaa", ja varmasti kaukana mistään kromista, mutta se on samalla myös aivan sairaan upeaa. Kyllä minä arvostan enemmän riipaisevaa sarjakuvaa sellaisella kuvituksella, kuin riipaisevaa sarjakuvaa kehnommalla kuvituksella... MUTTA kaikilla on makunsa. Minulla on omani ja niin on muillakin.
-
Töherötaiteen yliarvostaminen on sikäli vaarallista, että se synnyttää sisällöttömiä jälkeläisiä, jotka ratsastavat esikuviensa kulttirellilla maineella.
Tähänhän se juttu kiteytyy. Toisaalta minusta sarjakuvan puolellla yleisö on aina oikeassa. Kaunotaiteessa kriitikko tai alan harrastaja jyrää diletantin, tätä ilmiötä emme varmaan sarjakuvaan kaipaa. Lopulta siis yleisö saa sitä mitä tilaa. Huonoa sarjakuvaa tehtäisiin vähemmän jos sitä ostettaisiin vähemmän. Mutta jos karvisesta tykätään, niin karvinen myy. Mikäs siinä - ei auta kuin katsella muualle. Jokainen voi tosin yrittää koulia silmäänsä erottamaan hyvän ja huonon taiteen, mutta mitä tarinoihin tulee (tai kerrontaan ja huumoriin) hyvyys on entistä vaikeampaa määritellä.
-
Töherötaiteen yliarvostaminen on sikäli vaarallista, että se synnyttää sisällöttömiä jälkeläisiä, jotka ratsastavat esikuviensa kulttirellilla maineella.
Jokainen voi tosin yrittää koulia silmäänsä erottamaan hyvän ja huonon taiteen, mutta mitä tarinoihin tulee (tai kerrontaan ja huumoriin) hyvyys on entistä vaikeampaa määritellä.
Silmän kouliminen erottamaan hyvän ja huonon taiteen on yhtä helppoa, kuin Terry Gilliamille tehdä normaali elokuva. Palaan taas ihastusta ja vielä enemmän vihastusta aiheuttaneeseen DK strikes again sarjakuvaan (koska se on hyvä esimerkki totaalisesta mielipiteiden jakamisesta), johon viittasin joskus jossain... luulisin.
Mielestäni DKSA on hyvä, koska se on hyvin kerrottu, se osaa nauraa itselleen (ja muille) ja on onnistunut yhdistämään synkän ja brutaalin Batmanin hieman Adam West tyyliseenkin meininkiin. Kuvitus on yksinkertaista ja väritys taas on yliräikeää ja kikkailevaa, joka sopivasti yhdistää tulevaisuuden meininkiä ja retroilua. Kaiken tuon takana on mielestäni vielä hienoja hahmoja ja jopa merkityksellisen oloinen tarina. Monet kuitenkin pitävät, että koko sarjakuva on pelkkä vitsi ja huono sellainen. Eli se mitä toinen pitää taiteena voi olla täyttä saastaa toisen mielestä.
Jos saan lähteä hortoilemaan hieman off topiciin, niin minusta Hulk oli hieno elokuva, jossa oli hyviä näyttelijöitä, hieno tunteisiin vetoava tarina, mahtavaa leikkausta, upea musiikki ja kohtalaisen viihdyttävää toimintaa. Minun mielipiteeni ei kuitenkaan estä Tapani Maskulaa antamasta sille vain yhden tähden. Hän on tavallaan oikeassa, mutta yhtä oikeassa on myös sellainen henkilö, joka pitää Hulkia taiteena (minä en sentään pidä sitä taiteena).
On vaikea sanoa, että mikä on ehdottomasti sontaa ja mikä ehdottomasti taidetta... sarjakuvista mielestäni ehdottomasti taidetta ovat esim. Watchmen, Guardian Devil, Luupäät, Akira, Linnut ja Meret, Nausicaä, Lassi ja Leevi sekä Kraven's Last Hunt. Joku voi kuitenkin olla taas tästäkin eri mieltä.
-
Monet kuitenkin pitävät, että koko sarjakuva on pelkkä vitsi ja huono sellainen.
Minusta se on vitsi mutta hyvä sellainen.
kuin Terry Gilliamille tehdä normaali elokuva.
Ja tästä vaikeudesta olemme todella kiitollisia.
-
Heh... Tämä iäisyyskysymys taiteen saralla... Kuka osaa piirtää ja kuka ei. Toistenhan mielestä esim. Katja Tukiainen ei osaa piirtää, mutta minun mielestäni Katjalla on todella omaperäinen ja taitava piirrosjälki, jonka tarkoituksellisena tehokeinona on naivistisuus.
Sitten taas jotkut väittävät, että teknisesti korkeatasoinen piirrosjälki on persoonatonta massaa.
Sama kun vertaisi Da Vincia ja Picassoa. Suurin osa ihmisistä ei osaisi piirtää kuin Da Vinci, mutta monet osaisivat varmaan jotenkin kopioida Picassoa. Monien modernien taiteilijoiden kohdalla jotkut tuhahtavat harmistuneena että "höh, tollasen mäki osaisin piirtää!". Kopiointihan on tietenkin helppoa, mutta kuka osaisi piirtää tänään sitä, mitä Picasso piirtää (tai piiräisi, jos eläisi) huomenna?
-
kuin Terry Gilliamille tehdä normaali elokuva.
Ja tästä vaikeudesta olemme todella kiitollisia.
Niin olemme.
-
sarjakuvista mielestäni ehdottomasti taidetta ovat esim. Watchmen, Guardian Devil, Luupäät, Akira, Linnut ja Meret, Nausicaä, Lassi ja Leevi sekä Kraven's Last Hunt. Joku voi kuitenkin olla taas tästäkin eri mieltä.
Huh huh... Siis nuo ovat AINAKIN taidetta. Aika kapea otos. Kaikki esimerkkisi edustavat valtavirtaa.
Mutta on mielenkiintoista, että löydät taidetta jokaiselta vastaantulevalta lehtikioskilta.
-
Huh huh... Siis nuo ovat AINAKIN taidetta. Aika kapea otos. Kaikki esimerkkisi edustavat valtavirtaa.
Mutta on mielenkiintoista, että löydät taidetta jokaiselta vastaantulevalta lehtikioskilta.
Niinpä. En halua guruilla. Taidetta on (mielestäni) se, jossa on taitavat tekijät, ja jonka lukeminen tuottaa edes pienen elämyksen. Toki vaikuttaisin varmasti hienommalta, älykkäämmältä ja ehdottomasti enemmän "taidetta" tuntevalta jos olisin pläjäyttänyt listaan jotain koillis-Bolivialaista puuhunkaiverrettua sambasarjakuvaa tai sokeiden latvialaisnaisten riipaisevia ja henkilökohtaisia ja alkuvoimaisesti taiteiltuja murhenäytelmiä, mutta minä nyt satun vain tyytymään siihen, että sarjakuva on HYVÄ.
Onko taide enemmän taidetta jos se on tuntematonta? Tai jos se ei ole suosittua. Onko joku teos korkeampaa kulttuuria jos se on tuntematon suurelle yleisölle? Jos joku väittää sellaista, niin se on mielestäni elitististä potaskaa, jolle ei viitsi edes nauraa. Listassa ei ollut kaikkia taiteena pitämiäni sarjakuvia, vaan sellaisia, jotka ovat melko tuttuja ihmisille.
Minä pidän taiteena juuri sitä, mikä minua miellyttää, niin elokuvissa, kuin sarjakuvissakin. Elokuvista vosini taiteeksi nimetä vaikka sellaiset teokset, kun Batman Returns, Kadonneiden lasten kaupunki, Brazil, Hana-Bi, Postman Blues, Hero, Infernal Affairs, Princess Mononoke, Henkien Kätkemä, Ashes of Time, Dolls, Hero never dies, PTU ja Bangkok Dangerous. Suuri osa edellämainituista on valtavirran elokuvia jossain päin maailmaa, mutta ei se mielestäni vähennä niiden arvoa.
Ja pahoittelen, että jälleen kerran ryhdyin hallusinoimaan elokuvista sarjakuvapalstalla.
-
Mitäköhän tuo Sihvonen tuolla snobbailee...?
Ei millään pahalla mutta...
-
No, itse luen paljon samoja sarjakuvia kuin esim. Wilpuri, mutta en tosiaan lähtisi luokittelemaan niitä taiteeksi. Minusta ne on sellasia ihan kivoja juttuja, joiden parissa viihtyy tovin, jos toisenkin.
Itsekin pyrin, aika huonolla menestyksellä tosin, tekemään myös tuollaisia viihteellisiä pikkukivoja juttuja... Mutta, hei, miksi määritellä, kun voi vain diggailla.
-
Miksei valtavirran tuotos voi olla taidetta? ???
Tai miksei taidetta voi ostaa lehtikioskilta? ???
Eh?
-
Voihan Maxi-marketista ostaa Da Vincin Mona Lisa -julisteen tai Sibeliuksen musiikkia CD:llä. Eivätkö ne ole taidetta? Ei voida sanoa, että valtavirran tuote ei olisi taidetta. Silloinhan mikä tahansa suosittu taideteos menettäisi taidestatuksensa. Aleksis Kiven 7 veljestä on erittäin suosittu teos, onhan se taidetta. Sama pätee sarjakuvaan. Aku Ankka on sarjakuvataidetta siinä missä Nylon Beat on musiikkitaidetta. Molemmat ovat taiteenlajeja. Taiteen asteesta voidaan sitten kiistellä.
-
Siitä ovatko sarjakuvat taidetta (vai mitä?), keskusteltiin viimeksi täällä:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=3;action=display;threadid=158
Täällä puolestaa keskusteltiin "taidesarjakuvan" ja kaupallisemman sarjakuvan eroista ja paremmuuksista.
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=12;action=display;threadid=293
Mistä päästiinkin mahdollisiin kulttuurierojen vaikutuksiin sarjakuvan ymmärtämisessä ks. tämän säikeen otsikko.
-
ZZZZZZZZZZZZZ...jaa mitäh???
Hohhoijakkaa...kylläpäs nukutti...
-
Sellainen kulttuurierotuli esille tuolla mikä ärsyttää -ketjussa, että japanilaiset sarjakuvat olisivat pinnallisempia, kuin muut... minusta moinen on roskaa. Jos pinnallisuutta perustellaan naisten jalkojen pituudella tai rintojen koolla, niin kyllä supersankarit (ja Lara) jyräävät mangatypykät alleen... Appleseedeissä, Akiroissa ja Nausicaäissä (meneekö se noin?) naishahmot ovat ruumiinrakenteeltaan huomattavasti sirompia ja vahemmän liioiteltuja, kuin vaikkapa Ryhmä X:ssä, Witchbadessa tai Batmanissa...
Eivätkä eurooppalaisetkaan liioittelua karta. Asterixit mukaan lukien, lähes kaikissa tyypillisellä eurooppalaisella kuvitetuissa sarjakuvissa nuorilla naisilla on terhakat ( ;)) rinnat, piitkät kauniit jalat, hulmuavat hiukset ja kauniit kasvot...
Ehkä Manga voi vaikuttaa pinnalliselta, jos sitä verrataan sitten vaikka Åsaan...
-
Nimittäin alan ruotsalaiset tuttavani ovat jo vuosikausia hymähdelleet suomalaisen vaihtoehtoisenakin pidetyn sarjakuvan sisällölliselle jämähtämiselle lähes 80-luvulle. Kaunista ja pätevää piirrosjälkeä syntyy kautta linjan, mutta muuten vaikuttaa kuulemma siltä että oltaisiin tyydytty kuluneeseen kevyen ironiseen yleisotteeseen. Ruotsissa on sitten osattu keskittyä sisältöön joka kirpaisee ja kouraisee, ja kömpelömpikin ("alkuvoimaisempi"?) piirrosjälki on valjastettu tämän välittymiseen, väittivät.
Tämä viesti on vuodelta 2003. Suomi otti Ruotsin kiinni ja taisi ajaa ohitsekin.
Sarjakuvan kulttuurillinen murros taisi meillä tapahtua uuden vuosituhannen ensimmäisen kymmenluvun loppupuolella. Ruotsalaiset keskittyvät dekkareihin, suomalaiset sarjakuviin.
Viestin kirjoittaja lienee juuri tämä Kari Heikonen (http://desibeli.net/juttu/1724).
-
Tämä viesti on vuodelta 2003. Suomi otti Ruotsin kiinni ja taisi ajaa ohitsekin.
Sarjakuvan kulttuurillinen murros taisi meillä tapahtua uuden vuosituhannen ensimmäisen kymmenluvun loppupuolella. Ruotsalaiset keskittyvät dekkareihin, suomalaiset sarjakuviin.
en jaa optimismiasi ohitse ajamisessa, enkä kulttuurillisesta murrosta. Ja mikäli dekkari><sarjakuva -vertauksesi pitää 100% paikkaansa, niin Pasila ei soiteta porilaisten vaan surumarssi.
Onneksi asia ei ihan näin yksinkertaistava minusta ole ja molemmissa maissa on tekijöitä jotka kulkevat omia latujaan ja muuttavat tilannetta.
minusta kulttuurierot summaa eurooppalaispuolen ruotsalaisia sarjakuvia keskustelun laina:
Mutta noin yleensä, Suomi on isompi sarjakuvamaa kuin naapuri, ei siellä ole mitään kätkettyjä aarteita vaan ne tyypit on tehnyt Fantometia ja Bamsea, kaikki se kuuluisa kapinakin keskittyi musiikkiin ja Vietnamin sodan vastustamiseen.
Kunkin maan sarjakuvakulttuuri kun ei ole suurimpien saavutusten summaa minusta vaan se yleisilmapiiri ja luku-ja julkaisuhistoria.
Itse en kumpaakaan maata, Suomea tai Ruotsia, menisi niin juukelisti olalle taputtamaan että teillähän lujaa menee ja kaikki on parasta ikinä.
Alan itse vuosi vuodelta nähdä molemmat maat samassa jamassa kuin comics coden jälkeisen USAn, kapeasti urautuneina. Kyllä kyllä: pienet kielialueet ja olemassaoleva kulttuuriperimä ja niin edelleen, minusta kun Warren Ellisiä vapaasti lainaten :"olisi muuten aika vänkää että tehdään jotain muutakin kun vaan sairaanhoitajia käsitteleviä sarjakuvia".
Ei että sairaanhoitajissa mitään vikaa olisi, mutta sitten ei saa urputtaa jos amerikkalaiset hoitsut pukeutuu tiukkaan PVChen ja että ranskalaisilla, italialaisilla ja japanilaisilla on laajempi valikoima hoitajia eri erikoisalojen puolelta.
Tämä ei väheksy yksittäisiä hoitajia vaan kertoo vain eri alojen panostuksesta hoidon alalla.
ketjun aloittaneen viestin sisältöön ja omaan karkeaan yleistykseeni en törmää keskustellessani sarjakuvapiireihin kuuluvien ja mm HCkvaakkaajien kanssa.
En.
Sen sijaan ns. suuren yleisön kanssa keskustellessa se on normimpi ja jakauma kulkee omien kokemusten mukaan joko "ai tällaistakin on? minä tykkään ungergroudpunkista, ei muuteta mitään!" tai "...ja eipä sitten tarvitsekaan lukea näistä ikinä toiste mitään. On huonoa."
Itse olisin näkemässä niin tuossa kuin edeltäneessä keskustelussa niitä kovin tuttuja kansallisia kulttuurisia piirteitä, molempien maiden stereotypioita mukaellen: toinen on entinen suurvalta eikä sitä ole ollut yli sataan vuoteen mutta kulkee rinta rottingilla ja toisen taakkana oleva "huono itsetunto" johtuu että on oltu alusmaana ja altavastaajan osa on kunniamerkki.
Se että kummankaan tekijän ei pitäisi nykyaikana vaikuttaa yhtään mihinkään ei estä näitä piirteitä heijastumasta sarjakuvakenttäänkin.
minusta on niitä ainoita missä Sarjakuvapuoli muistuttaa urheilupuolta: kun yksittäinen tekijä ei onnistu se on henkilökohtainen tappio, jos tekijä taas onnistuu me kaikki, koko maa olemme voittajia!
-
Niin muuttuu aika ja nousee punnus, laskee punnus. Jos ruotsalaista sarjakuvaa pitää minun lukeman, niin sitten Aarne Ankkaa. Tekorankkuus, itkuiset nillitykset ja "titta Jag har en fitta" - lässytys ei kiinnosta.
-
Jos ruotsalaista sarjakuvaa pitää minun lukeman, niin sitten Aarne Ankkaa. Tekorankkuus, itkuiset nillitykset ja "titta Jag har en fitta" - lässytys ei kiinnosta.
och samma i inhemska med mig.
-
Den där grabben som tecknar Arne tecknar också skandinaviens snyggaste tuttar. Nej, Europas.