Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvien ostaminen ja keräily => Aiheen aloitti: Foxtrot - 20.11.2004 klo 09:50:01
-
Tästä aiheesta käytiin aikoinaan mielipiteen vaihtoa ainakin Marvel-lehtien lukijapalstoilla. Itselläni aihe herättää nykyisin ristiriitaisia tuntemuksia. Aiemmin olin ehdottomasti niittikannalla, samalla kannalla olen kylläkin edelleen, mutta ehken aivan niin ehdottomasti. Monet liimaselät ovat ratkenneet (varsinkin käytettyinä hankituissa lehdissä) tai molekyylisidokset ovat muutoin vain höltyneet ja kansia on saanut liimailla takaisin paikoilleen. Liimaselkien mahdollistama tunnistetietojen lisääminen lehtien selkiin on toki kätevä asia lehtiä "arkistoidessa", mutta soisin tuotteiden olevan mielummin kestäviä ja luettaessa käytännöllisiä (niitatun lehden lukeminen on miellyttävämpää, koska sen uskaltaa avata ammolleen pelkäämättä lehden ratkeamista), kuin käteviä järjestellä. Olisi tietysi ihanteellista jos molempien mallien edut voisi yhdistää.
-
Lehdissä niitit. Järjestelyn pystyy tekemään muutenkin.
ALbumit ovat eri asia, koska niissä laatu on (yleensä) jotain ihan muuta kuin kioskisarjakuvan liimaselissä.
-
Eipä tähän mitään lisättävää. Marveleissa (ja muissakin vastaavissa julkaisuissa) liimaselät tuottavat harmaita hiuksia kun lehtiä täytyy lukea kuin 2000 vuotta vanhaa papyruskääröä.
Albumeissa tosin liimaselkä tuntuu luonnollisemmalta ratkaisulta. Esim. Nemejä on hyvin vaikea hyvällä tahdollakaan kuvitella albumeina. (Tosin sivumääräkin vaikuttaa asiaan.)
-
Niitit. En tosin pane pahakseni liimaselkääkään, jos se on hyvä, mitä nykyisin enimmäkseen on.
Toisaalta liimaselkä on jo vähän pakollinen paksumpiin lehtiin, eli välttämätön paha ainakin.
-
Niitit niitit, ehdottomasti lukemisen kannalta se parempi ratkaisu.
Kerronpa pienen opettavaisen tarinan. Kerran löysin divarista ikäänsä nähden loistokuntoisen ja halvan Tenavat pokkarin (Olet söpö, Jaska Jokunen, toinen painos 1969). Kannettuani tämän löydön kotiini ajattelin lukea sen. Ja todellakin, edellinen omistaja ei ollut vuonna 1969 edes lukenut koko pokkaria, sillä noin kymmenen sivun jälkeen vastaani tupsahti joulukortti, joka oli siihen jätetty kirjanmerkiksi. Upeata, ajattelin, mutta ei kuitenkaan, sillä muutaman sivu tästä kirjanmerkistä eteenpäin liimaselkä sanoi riksraks ja iso lohko sivuja tippui pois.
Johtopäätelmäni on seuraava. Kun kirjaa luetaan tuoreeltaan ja sivuja auotaan tulee liimaselkään "tila" tätä toimenpidettä varten, kun kirjaa ei lueta ei tätä "tilaa" synny ja vuosien päästä tapahtuva lukeminen aiheuttaa välittömän tuhon, kun kuivahtanut liimaselkä ei jousta tippaakaan. Senpä tähden auoin huolella heti ensimmäisellä lukukerralla esim. Nausicaä pokkarit, jotta muutaman vuoden päästä se olisi yhä lukukunnossa.
Tämä vaikuttaa myös tekemiini ostoksiin, en mieluusti osta mitään liimaselkäisiä "suoraan painosta pussiin ja nyt myynnissä" -teoksia, koska tarkoituksenani on lukea ostokseni ei vain pinota sitä hyllyyn. Eli jos luet, et sijoita/kerää sarjakuvia niin kunnon käsittely teokselle heti tuoreeltaan tekee sille vain hyvää. Nidotuissa/sidotuissa tuotteissa ei tätä ongelmaa ole, siispä ääni niille.
-
Tarpeen tullen molemmille löytyy paikkansa. Niitit luonnollisesti lehtiin, mutta jos sivuja on hiemankin suurempi määrä, niin kyllä liimaselkä on pakollinen. Liimaukset eivät onneksi ole enää sellaisia kuin 70-luvulla, ja uskoisin niiden kestävän melko hyvin.
-
Liimaselkäiset on niin paljon helpompi säilyttää pitemmän päälle, että äänestin niitä. Tietysti ohuissa julkaisuissa (68 sivua ja alle*) niittiselät ovat silti parempi vaihtoehto. Taannoin 90-luvulla julkaistiin jopa muutamia 52-sivuisia liimaselkäisiä Marvel-lehtiä, ja se ratkaisu ei todellakaan toiminut. Esimerkiksi Hämiksen spesiaali 1990 on mulla ihan pirstaleina. Enkä ole kohdellut huonosti.
* pois lukien isokokoiset albumit
-
Taannoin 90-luvulla julkaistiin jopa muutamia 52-sivuisia liimaselkäisiä Marvel-lehtiä, ja se ratkaisu ei todellakaan toiminut.
Eikös siitä puhuttu Mail-Manin palstalla paljonkin, että kumpi on parempi ja enemmistö tuntui sillon olevan liimaselän kannalla ja siksi mm. Ryhmä-X oli jonkin aikaa liimaselkäinen, vaikka sivuja oli vain ne 52?
-
Eikös siitä puhuttu Mail-Manin palstalla paljonkin, että kumpi on parempi ja enemmistö tuntui sillon olevan liimaselän kannalla ja siksi mm. Ryhmä-X oli jonkin aikaa liimaselkäinen, vaikka sivuja oli vain ne 52?
Näinhän se oli. Mail-Manin ajan jälkeen ei lukijoilta enää olla kyselty tällaisia asioita. Tiedä sitten onko tarvettakaan.
-
Liimaselkä on minun valintani. Liimaselkä on mukavampi ja niitit saattavat repiä lehteä, ainakin vanhempia lehtiä on repeytynyt. Liima tietysti on sikäli huono että se joissain hajoaa. Kirjoissa käytettävä lankasidonta on todella hyvä, mutta taitaa olla liian kallis ja varmasti hankala ohuelle lehdelle.
Tietääkö muuten kukaan, mistä sitä liimaa saisi millä voisi korjata lehtiä ja albumeja? Moni taskari ja albumi kaipaisi korjausta. Harmittaa kun ovat muuten kunnossa mutta liimaus on pettänyt. Olen kysellyt Suomalaisesta kirjakaupasta mutta siellä ei ainakaan ole. Ostavathan ne kirjapainot ja sitomotkin sitä jostain.
-
Kirjapainot ja sitomot käyttävät ihan tavallisia liimoja, joten voit ostaa vaikkapa Erikeepperiä ja liimailla sillä (se on ainakin mulla ollut hyvä, kun olen kirjoja sitonut).
-
Ainakin se liima jota vuosiavuosia sitten jouduin pikkuruisessa kirjapainossa käyttämään oli tosiaan kuin hiukan ohennettua erikeeperiä. Erikeeperillä olenkin menestyksekkäästi korjaillut kirjoja. Siveltimellä levitellään.
Todennäköisesti uudenaikaisissa koneellisissa liimauslinjoissa on aika vaihtelevia liimoja ja liimausmenetelmiä. Kuumaliimaa jne.. En ole perehtynyt.
Timo
-
Olen ajatellut, että Erikeeper jne, ovat liian kovia siihen tarkoitukseen, eli murtuvat helposti. Minusta hyvä liima on sellaista vähän kumimaista, joustavaa mutta pitävää. Joustava ei murru. Erikeeper menee aika lasimaiseksi ja tiedä sitten onko se sitten hyvä.
No, pitää kokeilla jollain taskarilla joita olen jo ostanut uusia kun ovat niin hajalla.
-
Liimaselkä minua miellyttää.
Pysyvät lehdet siistimmissä pinoissa ja näyttävät pitkän päällekin olevan parempikuntoisia.
Kyllähän niistä joskus sivuja rapisee, mutta on minulla useampi niitattukin lehti pirstoina. Joko niitti poikkeaa tai sivu kuluu puhki niitin kohdalta.
Liimaustekniikat ovat painoissa kehittyneet 70-luvun jälkeen paljonkin, eli ei kannata liian rajuja johtopäätöksiä vanhoista lehdistä tehdä. Kuumaliimaus, jota käytetään suuremmissa painoksissa, on joskus vuosikymmenet sitten ollut varsin heikkolaatuista. Nyttemmin on tilanne parantunut paljonkin.
Kuumaliimauksessa liima mähmätään kirjaan tai lehteen kuumana, jäähdyttyään hetken päästä, liima on kovettunut ja opus valmis. Näin saadaan nopeasti iso kasa tavaraa liimatuksi.
Kylmäliima (sitä erikeepperisysteemiä), vaatii sitten pidemmän kuivumisajan, eli eivät mieluusti isoja painoksia näin tee.
En kylläkään tiedä miten tämäkään juttu sarjakuvien valmistamiseen liittyy, ei ole siltä alalta kokemusta.
-
Perinteinen kirjansidontaliima sekoitetaan liivatteesta(ns. "jänisliima") johon on joustinaineeksi lisätty glyserolia.
Sekoitetaan 1 osa liivatetta ja 1 osa kylmää vettä
Seos sulatetaan lämmittämällä.
Lisätään porvoon mitalla glyserolia - sopiva suhde selviää kokeilemalla- Noin 1:2 glyseroli:liivate voi olla sopiva.
Sekaan voi lisätä pari tippaa valkosipulimehua homemyrkyksi.
Liima käytetään kuumana.
Liivate hyytyy jäähtyessään ja kuivuu käsittelyä kestäväksi noin vuorokaudessa.
Jos synteettistä käyttää, niin Kiilto B3 jää vähän erikeeperiä/Kiilto66:tta joustavammaksi.
Sitten on erilaisia kumiliimoja ja liimamaisia silikonitäytteitä.
-
Niitit. Liimatut lehdet menevät aina sadaksi kappaleeksi. Esimerkiksi Taskarit menevät aina kappaleiksi, mutta ei paksuja kirjoja voisikaan niitata. Liimaukset lehdissä kuten Megassa ja Ryhmä-Xssa menee usein ruttuun ja joskus tulee irtosivuja.
-
Olisin kiinnostunut kuulemaan mielipiteitänne seuraavaan asiaan.
Kumpi on mielestänne parempi, se että sarjakuvat julkaistaan pääosin lehtinä ja albumeina, jolloin kuluttajan maksama hinta säilyy pääsääntöisesti alle 15 eurossa vai se, että sarjakuvia painetaan koviin kansiin, jolloin niistä tulee näyttävämpiä, mutta tottakai myös kalliimpia.
Mielestäni esim. Arktinen banaani tekee hyvää kulttuurityötä yrittäessään kohottaa sarjakuvan asemaa tekemällä niistä enemmän kirjoja muistuttavia. Sarjakuva saa mahdollisesti sellaisiakin lukijoita, jotka vierastavat sarjakuvalehden käteen ottamista pitäen sitä ehkä lapsellisena. Mutta karsiiko hinta myös potentiaalisia ostajia?
Itse olen kasvanut albumeiden ja lehtien maailmassa ja olen tottunut siihen, että kovakantisena julkaistaan vain kokoomajulkaisuja. Onko sarjakuvan kulutus muuttumassa?
-
Mikäli fysiikanlajit ja kustannukset sallivat liiman käyttöä, niin että sivut ovat kiinni kannessa vielä 10 vuoden päästä, niin sitä. Tykkään siitä että lehdessä on "ulkoreuna", johon on kirjoitettu mahdollisimman paljon tietoa sisällöstä. Tämän vuoksi varsinkin viime vuoden DC-spesiaalit olivat niin suuri pettymys tältä osin; liimaselän hyvyyttä ei osattu käyttää (vaan reuna oli pelkästään musta). Tänä vuonna homma on hoidettu. Tämä on iloinen juttu, sillä itse tykkään pitää suosikkilehtiäni kirjahyllyssä. Ja on se aika noloa joutua ottamaan lehti aina hyllystä nähdäkseen mikä numero se ny oli.
Ei sarjakuvan "vakavuutta" nosta ne kovat kannet, vaan hyvä sarjakuva, ja siisti ulkoasu. Se että kannessa on Liefeldin piirros ja tekstit "HÄMÄHÄKKIMIES! THOR! KAPTEENI AMERIKKA! VAIN YKSI JÄÄ PYSTYYN!" tiputtaa rispektiä huipusti. Toisaalta, jos kannessa on vaikka yksi arvokkaasti tehty kuva (lue: ei huutomerkkejä, ei isoja pyssyjä, vaan kuva joka on piirtäjän taitojen huippu. Plussaa myös jos kannessa ei ole tappelu menossa), niin se nostaa respektiä.
En ole koskaan oikein tykännyt noista "Tässä numerossa X tappaa Y:n!". Se ei tuo uusia lukijoita. Uskon että jonkun DC- tai Marvel lehden suurin menestystekijä on sen sisällä oleva hahmo. Mitään mitä kannessa sanotaan sisällöstä ei pysty nostamaan tai laskemaan ostohalua, kenties kuvittajan ja käsikirjoittajan maininta isolla voisi vaikuttaa positiivisesti..
Yleisestikin, uskon että "arvokkaan" auran lehden/kirjan/albumin ympärille voi luoda muutenkin kuin nostamalla hinnan korkealle ja pistämällä kovat kannet. Uskon myös, että arvokkuus on aina hyvästä. En usko että edes lapset kiinnittävät huomiota niihin pulppeihin kansissa. Lapsena suosikkikanteni oli Batmanin kansi, jonka oli piirtänyt McFarlane, jossa Batman on kietonut siipensä naisen ympärille lohduttaakseen tätä. En muista enään mitä kannessa luki, mutta mielestäni siinä EI olisi pitänyt olla mitään muuta kuin lehden nimi, tarinan otsikko ja mahdolliset myyntpointit (tekijänä Peter David ja piirtäjänä Todd McFarlane [ei ollut, mutta olisi saanut]).
Mielestäni Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten osat I ja II olivat hyvin arvokkaita. Kenties ne olisivat näyttäneet viellä paremmilta kovissa kansissa, mutta en näe sitä todellakaan tarpeellisena; niissä oli asialliset kannet, tekijöiden nimet "kirjamaisesti", eikä "Seiska-otsikoita", kuten takavuosina oli MARVELeissa. Ne tekijöiden nimet olisi vain voineet olla vielä liimaselässäkin...
Tämän pitkän tekstin synopsisuus;
Mikäli lehti sisältää kokonaisen tarinan, eikä minkäänlaista "to be continued" juttua, on lehden hyvä näyttää kirjamaiselta. Tämä tarkoittaa liimaselän käyttöä, jossa on samat tiedot kuin kannessa. Kovat kannet eivät ole hyviä, koska uskon että suuri osa nykyisestä lukijakunnasta ovat "rahallisesti rajoittuneita", joko opiskelun, viikkorahan pienuuden tai muiden ongelmien tähden. Hyvin hoidetusta hommasta esimerkkinä KMHL 1 ja 2.
-
Minä haluan että sarjakuvassa on sisältöä. Sillä ei ole väliä onko se sidottu vai liimattu vai nidottu. Totta kai on kaunista ja komeaa jos kirjassa on kovat kannet. Ranskassa ja Belgiassa ymmärtääkseni sarjakuva-albumit ovat olleet kovakantisia 1930-luvulta lähtien. Täällä samanmoiset kovakantiset ovat olleet lastenkirjoja.
Perinne puuttuu. Vasta nyt olemme päässeet kovakantisiin. Hassua sinänsä, koska kuulemma puolestaan vasta nyt suomalaiset ovat löytäneet kaunokirjallisesti ne freaking pehmokantiset pokkarit. olihan niitä jo ne Salamanterit ja ne... 1980-luvulla.
Timo
-
Yhdistin kaksi samaa aihetta käsittelevää ketjua yhdeksi.
-
Minä äänestin niittejä. Tykkään niistä paljon enämpi. Lueskelin tässä nyt inferno-saagaa
ja jokaisessa lehdessä meinaa irrota kannet. Hermot menee!
-
Niitit on paremmat.Sitä en tajua miksi spiderman lehti ensimmäisen lukukerran jälkeen menee rikki?!?!?!!???????!!!???(siis kannet ja sivut irtoilee.)
-
Niitit on paremmat.Sitä en tajua miksi spiderman lehti ensimmäisen lukukerran jälkeen menee rikki?!?!?!!???????!!!???(siis kannet ja sivut irtoilee.)
Siksi kun olet sille liian raju. Ensimmäiset lehtenikin ovat vielä hyvässä kunnossa (ei nyt mitään nm:ää, mutta kaikissa kannet kiinni ja taittumatta) vaikka ne olenkin jo 9 vuotiaana hankkinut.
Rakkautta ja Biolania.
EDIT: niin, ja varsinaiseen kysymykseen. Liima. Tosin tuntuu olevan semic/egmontin lehtien välillä suurta hajontaa liimauksen kestävyyden kanssa. Jonkun vuoden 2000 lehden avatessani pitkästä aikaa kuului se ilkeä rasahdus, joka kuuluu kun liimaus pettää. Sitten taas joku v. 95 numero voi tuntua kuin vasta liimatulta. Nykyisin lehdet tuntuvat siltä, että niiden liimaus tullee pitämään. (mutta niitit alle 80-sivuisiin)
-
Siksi kun olet sille liian raju. Ensimmäiset lehtenikin ovat vielä hyvässä kunnossa (ei nyt mitään nm:ää, mutta kaikissa kannet kiinni ja taittumatta) vaikka ne olenkin jo 9 vuotiaana hankkinut.
Rakkautta ja Biolania.
Mun lähes kaikki 80-luvun terikset menettivät kantesan ja jotkut sivunsa jo viime vuosikymmenen puolivälissä. Batmanit taas ovat loisto kunnossa ja muutkin semic sajakuvalehdet voi hyvin. Suurimmaksi osaksi lehdet taisivat olla niittejä. Hämiksetkin on turhan hyvässä kunnossa. Ei niitä tule luettua ja mietinkin miksi niitä aikoinani ostin.
-
Niitit lehdissä, paksummissa pokkareissa ym. liimaselkä. Minullakin kaikki vanhatkin Aku Ankat ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa, ei ole hajonnut kuin muutama. Niittejä jos on irronnut niin laitan uuden tilalle. Taskukirjoista pakkaa nuo vanhemmat taittua keskeltä >:(! Mikähän tähän auttaisi?
-
Minun Akkaritaskarit ovat melkoisen huonossa kunnossa, liimaukset pettävät täysin. Parhaalla tiedollani se on sokeritoukkien ansiota! >:( Pääsevät nakertamaan liimoja & musteitakin joka rakosesta. Onneksi tämän hetkisessä asunnossa ei noita ole näkynyt, toivottavasti ei ilmaannukaan. Harmittaa tolkuttomasti kun uudemmistakin pokkareista kannet lähtevät siististi irti.
Liimaselät ovat kyllä hienon näköisiä hyllyssä & paremmin löydettävissä, mutta liian monesti tuppaavat hajoamaan... Ainakin mulla. Riippuu ilmeisesti & tieten laadusta. Niitit eivät ole pettäneet.
-
Sokeritoukkia!
(http://www.keuruu.fi/terve/sokerito.jpg)
Tuommoisten otusten syytä on siis se että Marveleistani rapisee liima. Ja minä aina luulin että siitä pitää syyttää Egmont/Semiciä...
-
Meillä on näitä kavereita jonkun verran kämpässä. Tulevat vessan viemäreistä. Itse en kyllä lähtisi tähän liimaselkä väitteeseen. Kaverit viihtyvät enemmälti lattialla ja listojen alla ja näistä kavereista on myöskin hyötyä: syövät likaa lattialta ravinnokseen.
-
Melkein tulee nostalgian kyynel silmäkulmaan kun tätä foorumia selailee...
Aikanaan itsekin kiihkoilin niittien puolesta ja vihasin mm. Sarjakuvalehden numeroja, joissa oli ohuet kannet ja liimaselät. Toki niitit vasta tuhdin kansipaperin vaativatkin, koska muutoin niitit saattoivat "upota" kannesta läpi, ainakin divarissa tuollaisia on joskus osunut vastaan.
Itse keksin toimivan ratkaisun liimaselkäisten numeroiden kanssa: taitos siitä virallisesta taitoskohdasta, jos sellainen sattui olemaan ja lisäksi sekä etu, että takakannen selkämyspuolelle (sinne selkämyksen tuntumaan) liimaa. Numerot ovat nykyisinkin moitteettomassa kunnossa, eivätkä rapsahtele luettaessa. Tätä ei kyllä ole tarvinnut enää vuosiin tehdä, vaan ensimmäinen sivu tuntuu olevan selkeästi läheisemmässä suhteessa kansien kanssa kuin vuosia sitten, eli kai painotaloissakin joku on saanut saman idean.
-
Kumpi on mielestänne parempi, se että sarjakuvat julkaistaan pääosin lehtinä ja albumeina, jolloin kuluttajan maksama hinta säilyy pääsääntöisesti alle 15 eurossa vai se, että sarjakuvia painetaan koviin kansiin, jolloin niistä tulee näyttävämpiä, mutta tottakai myös kalliimpia.
On sarjakuvia, joita mä uskon lukevani uudestaan ja uudestaan vanhanakin. Kaikki tällaiset voisivat hyvin olla kunnolla sidottuja - vaikka sitten maksaisivatkin. Tietyt kirjat ja levytkin saavat maksaa enemmän kuin äärimmäisen minimin, mikseivät sitten sarjakuvatkin.
Gallup-kysymykseen vastasin että niitit - ne ovat mielestäni paremmat, silloin kun niitä voi käyttää (l. kyse on sopivan lyhyestä sarjakuvasta). Syy on tämä: liimaselän prakaamisesta lähtevä kuiva rusahdus on yksi niitä ääniä joita todella inhoan. Näitä on kuultu joskus, vaikka esitaitan kannet sopivasta kohdasta, ja pidän sarjakuvia muutenkin mielestäni hyvin.
-
Kannattaa taittaa se ensimmäinen sivu oikein kunnolla liimaselkäisissä! Siis mikäli siinä menee se sellanen taitoskohdan-viiva. Omasta mielestäni tämä ainaki auttaa albumin/taskukirjan kunnossapysymistä reilusti, kun sivut saavat kääntyä vapaammin eivätkä käänny aivan sieltä juuresta.
-
Minä pidän niiteistä enemän koska muutama liimattu Marvel on sanonut liimasopparinsa irti kun taas niitatut on pysyneet hyvin kuosissa (tosin nykyään lehdet on niin paksuja ettei niittejä juuri näe kuin joissakin lehdissä).
-
Minä pidän niiteistä enemän koska muutama liimattu Marvel on sanonut liimasopparinsa irti kun taas niitatut on pysyneet hyvin kuosissa (tosin nykyään lehdet on niin paksuja ettei niittejä juuri näe kuin joissakin lehdissä).
Joskus tätä näkee, että vanha liimaus pettää tai joskus uusissa on jo valmiiksi huono liima (viimeksi Amazonista tilatussa Groon TPB:ssä), mutta se on helposti hoidettu eli ohut kerros erikeeperiä ja muutama tunti painon alla ja nide on kuin uusi liimauksen osalta...
-P.
-
Joskus tätä näkee, että vanha liimaus pettää tai joskus uusissa on jo valmiiksi huono liima (viimeksi Amazonista tilatussa Groon TPB:ssä), mutta se on helposti hoidettu eli ohut kerros erikeeperiä ja muutama tunti painon alla ja nide on kuin uusi liimauksen osalta...
Niinpä mutta ei se kivaa ole kun keskeltä lehteä pettää liimaus ja toinen puoli on pelkästään etusivun liimauksen avulla kiinni.
-
se on helposti hoidettu eli ohut kerros erikeeperiä ja muutama tunti painon alla ja nide on kuin uusi liimauksen osalta...
Eikös tässä kuitenkin ole oletuksena se, että koko liimaus pettää eli kannet lähtevät irti muista sivuista? Esim. tuo X-menin tapaus on vaikeampi hoitaa näin tai jos sattuu liimaus pettämään yksittäisten sivujen kohdalla.
-
Eikös tässä kuitenkin ole oletuksena se, että koko liimaus pettää eli kannet lähtevät irti muista sivuista? Esim. tuo X-menin tapaus on vaikeampi hoitaa näin tai jos sattuu liimaus pettämään yksittäisten sivujen kohdalla.
Ilmeisesti en nyt hahmota sitten ihan oikein, mutta kyllä sellainen on melkein yhtä helppo liimata paikalleen. Mutta ehkä tämä ei ole sen tason juttu, että kannattaa peistä lähteä vääntämään... ;D
-P.
-
Niitit. Omistan n.5000 sarjaukuvalehden kokoelman ja niiteistä on ainoastaan silloin ollut ongelmia jos lehtä on käsitelty huonosti. Eli lehti on vaikkapa ollut jossain pinossa jossa se on päässyt liikkumaan niin että kansi on niittien kohdalta hieman repeytynyt. Ongelma noin 5% kokoelmasta. Liimaselkäiset lehdet taas tuntuvat vanhemmiten kaikki hajoavan vaikka kuinka varovasti yrittäisi lukea. Laadukkaat albumit (Jalava, Like) jotka yleensä ovat paksumpia kestävät mutta ohuet albumit irtoavat yleensä kokonaan kansista. Näissäkin on se ero että albumeista lähtevät yhtenä nippuna jolloin helppo liimata takaisin kun taas lehdissä kaikki sivut yleensä hajoavat erilleen joka hankaloittaa korjausta. Uusimmat hienot Conan spesiaalit piti liimata ensimmäisen lukukerran jälkeen molemmat joka mielestäni ei ole kyllä osoitus hyvästä laadusta.
-
minuakin potuttaa se että taskarit raksahtelee ilkeästi ellei niitä käsittele kunnolla vaikka olenkin niiden käytössä helläkourainen mutta silti liian monesti ne rapsahtaa. Tietääkö joku onko niissä semmoinen taitoskohta että ei tarvi aivan juuresta taittaa.
-
Tietääkö joku onko niissä semmoinen taitoskohta että ei tarvi aivan juuresta taittaa.
Jos siinä on, niin sen kyllä näkee ihan silmillä kannessa. Eli selkäpuolella on pienen matkan päässä selkämyksestä pieni ura, joka menee yläreunasta alas asti. Jos semmoinen on, niin siitä taitetaan kansi. Jos ei, niin sitten ei.
-
Tuli tossa divarista mukaan yks 86 vuoden Aku Ankka(kun ei oo Akuja kun 83 vuoteen asti) ja kattelin että tässähän on kolme niittiä,no sitten mää vähän tutkin ja 76-83 vuotisissa on kaikissa kaks niittiä ja 85 vuoden numerossa 10 on kaks niittiä,mutta numerosa 39 on kolme niittiä.Vuodesta 88 tähän päivään on taas kaks. Niin tietääkö kukaan missä vaiheessa vaihtu kolmeen ja missä takas kahteen ja MIKSI? ???
-
Taas kysymys: (liittyy nidontaan tai liimaamiseen) Mitä ovat Perfect bound ja Saddle stitch? Jotain kirjan sivujen toisiinsa kiinnittämiseen liittyvää ne ovat. ???
-
Taas kysymys: (liittyy nidontaan tai liimaamiseen) Mitä ovat Perfect bound ja Saddle stitch?
Perfect bound on nidottu kirja eli pehmeäkantinen ja liimaselkäinen.
Saddle stitch on perinteinen nidottu lehti kuten vaikkapa Hämähäkkimies.
-
Onko niillä suurta hintaeroa? Eikö liimaselkäinen ole kalliimpi, aika paljonkin?
-
Liimaselkä tosiaan maksaa vähän enemmän kuin niitit.
-
5 vuotta vanha topicci mutta konteksti tuskin on vanhentunut ;)
Mä inhoon liimaselkiä just ton takia että sivut irtoaa, pitää olla tosi varovainen kuinka auki lehden avaa ettei kuulu rasausta ja muutama sivu lähtee irtopainokseksi. Sitten ne sivut ei enää mene sinne ihan selkään asti vaan jää vähän kansista yli.....grrrr
Mutta suurin osa mulla on just liimaselkäsiä. Mä meinaan pidän Englantia paremopana kielenä sarjakuvissa ja siksi suurin osa sarjakuvistani on Englanninkielisiä, tilaan ne siis jostain Amazonista tai ostan Fantasiapelistä tai Goodfellowsista. Mutta nämä TPB (Trade Paper Back) ovat aina liimaselkiä, ja jotkut vielä niin hiton paksuja ettei niitä oikein uskalla ensimmäisen lukukerran jälkeen selailla.
Joillekin olen tehnyt niin, että kylmästi oon lyöny isolla nitojalla niitin niihin. Arvohan siinä kärsii, mutta so what? Mielummin luen niitä rauhallisin mielin pelkäämättä karkailevia sivuja kuin mietin että jos joskus myyn tämän niin arvo on kärsinyt. Ja ostan sarjakuvani ittelleni, enkä niitä myy.
Mutta niittaus ei toimi, jos liimaselkä on liian paksu. Niitti pitää ylettyä kokonaan läpi silleen että toisessa päässä "piikit" mahtuvat taittumaan. Muutenhan ne saattaa jopa vahingoittaa muita samassa pinossa olevia.
Miten noita liimaselkiä voi korjata muuten? Pysyykö ne jollain eri-keeperillä ja miten liimaa levittää, jos vain muutama sivu on irronnut?
-
Mutta nämä TPB (Trade Paper Back) ovat aina liimaselkiä, ja jotkut vielä niin hiton paksuja ettei niitä oikein uskalla ensimmäisen lukukerran jälkeen selailla.
En ole itse useinkaan törmännyt siihen että jenkkiläistä liimaselkäisistä olisi alkanut sivut irtoilla. Selkämys kyllä menee ruvelle, mutta sivut lähes aina pysyvät paikoillaan.
Ehkä käsittelet sitten noita huolettomammin kuin minä, tosin en minäkään noita silkkihansikkain lue... Etenkään paksuja alppuja ei ole tarkoitus painellen taittaa auki joka aukeamalla.
Miten noita liimaselkiä voi korjata muuten? Pysyykö ne jollain eri-keeperillä ja miten liimaa levittää, jos vain muutama sivu on irronnut?
Pysyy.
Varovasti.
Keeperiä vaikka irtosivun reunaan, sivu paikoilleen, ylimääräiset liimaturseet sipasitaan sormella veke ja alppu puristuksiin vaikka pyykkipojilla. Ja a-vot!
-
En ole itse useinkaan törmännyt siihen että jenkkiläistä liimaselkäisistä olisi alkanut sivut irtoilla. Selkämys kyllä menee ruvelle, mutta sivut lähes aina pysyvät paikoillaan.
Mulla valtaosa on just noita Jenkkilän tuotoksia, Star Warsseja aika moni ja niistä kyllä lähtee. Varovaisesti mä niitä luen, just ton takia. Välillä jos on koko aukeaman kokoinen kuva ei kokonaisuutta aina kunnolla edes näe, kun yritän olla avaamatta lehteä liikaa. Turhauttavaa.
Sain Jouluna just niitä Marvelin 80-luvun Star Wars sarjiksia TPB:ksi kerättynä ja se on paksu, monta lehteä kerätty samoihin kansiin. Stressaan jo niiden sivujen irtoamista etukäteen ::)
Pitää kokeilla tota eri-keeperiä. Kiinnostaisi myös jos joku on keksinyt tuon estämiseen jonkun keinon.
-
Minusta paras ratkaisu olisi se, että sarjakuva albumit julkaistaisiin kovissa kansissa ja vielä olisi niitti selkämykset. Vaikka se ehkä lisäisi jollakin tasolla valmistuskuluja, mutta luulen että monet sarjakuvien kuluttajat sen ilo mielin maksaisivat (tosin työttömät ja muut heikompi tuloiset ovat asia esikseen).
Vihaan :( suunnattomasti liimaselkäisiä sarjakuva albumeita, josta viimeistään parin kuukauden kuluttua alkaa ensimmäiset sivut tippumaan. Tämä on toistunut lähes poikkeuksetta. Mitä enemmän albumia lukee sitä nopeammin liima selkä kuluu ja lopulta antaa periksi. Olen nähnyt että esimerkiksi sarjakuvaliikke Kulkukatin pojassa myyjä iloisesti liimailee juuri vanhojen Tex Willereitten ja muiden liimaselällä varustettuja sarjakuva lehtiä ennenkuin laittaa ne myyntiin. Hyvä asia tietenkin myydä siistejä sarjakuva lehtiä. Mutta miksi yleensä kustantajat tekevät tollasta roskaa joka aiheuttaa pelkkää päänvaivaa ajan kanssa.
Siksi iloitsin suunnattomasti kun Sillage albumi esimerkiksi julkaistiin kovissa kansissa.
Annoin ääneni niitti selkäiselle formaatille.
-
Minusta paras ratkaisu olisi se, että sarjakuva albumit julkaistaisiin kovissa kansissa ja vielä olisi niitti selkämykset.
Mainitsehan joku esimerkki julkaisusta, jossa näin on tehty. ;D
Jos sisälmykset on sidottu langalla, sivut eivät irtoa, olivat kannet pehmeät tai kovat.
Jos on käytetty vain liimaa, ratkaisee liimasidonnan laatu sivujen pysyvyyden.
-
Pitää kokeilla tota eri-keeperiä. Kiinnostaisi myös jos joku on keksinyt tuon estämiseen jonkun keinon.
Laita sarjakuva hyllyyn.
Pidä se siellä.
:P
-
Paksut niitataan, laihat liimataan...eikun tietysti toisin päin :P
-
Mainitsehan joku esimerkki julkaisusta, jossa näin on tehty. ;D
En tiedä, onko Redmanilla joku oikea esimerkki mielessä, mutta kyllähän kirjoja on joskus sidottu myös rautalangalla. Ei se kai milloinkaan mikään yleinen käytäntö ole ollut, mutta pari kertaa on tullut vanha kirja vastaan, jossa on ollut rautalankasidonta. Samalla on myös tullut ilmeiseksi tämän käytännön heikkous: rautalanka on ruostunut ja ruoste on haperruttanut paperin niin, että sivut irtoavat.
-
Mulla valtaosa on just noita Jenkkilän tuotoksia, Star Warsseja aika moni ja niistä kyllä lähtee. Varovaisesti mä niitä luen, just ton takia. Välillä jos on koko aukeaman kokoinen kuva ei kokonaisuutta aina kunnolla edes näe, kun yritän olla avaamatta lehteä liikaa. Turhauttavaa.
Sain Jouluna just niitä Marvelin 80-luvun Star Wars sarjiksia TPB:ksi kerättynä ja se on paksu, monta lehteä kerätty samoihin kansiin. Stressaan jo niiden sivujen irtoamista etukäteen ::)
Pitää kokeilla tota eri-keeperiä. Kiinnostaisi myös jos joku on keksinyt tuon estämiseen jonkun keinon.
ARRRGGGGHHHHH... ei eri-rääpplettä taas!
Liimaselkäiset albbarit ja lehdet hajoavat juuri siksi, että niitä liimataan tuollaisilla kovettuvilla ja halvoilla puuliimoilla. Kirjansitojan liima on saman näköistä, mutta se pysyy kuivuttuaankin elastisena ja lehdet kasassa niin pitkään kuin paperi vain kestää. Eikä se näillä litramäärillä voi olla rahakysymys.
-
Ups.....nyt minulla pätkii. Tarkoitin siis kova kantisia, jossa olisi kunnon sidos langalla tai käytetäänkö enään niittejä?? Sitähän tässä äänestyksessä kait tarkoitettiin. Eli niitataan paperit kunnolla selässä kiinni langalla. Mutta se oli ajatukseni, että kunnon sidos kirjan selkämykseen ja kovat kannet. Unohdetaan kokonaan toi liimaselkä joka ei pysy vaan hajoaa. Onhan tossa oiginaalissa lanka sidoksessakin liimaa, mutta juuri langat pitävät jokaisen paperinipun siististi kiinni. Tämä oli ajatukseni.
Minulla on englanninkielinen vanha sarjakuva jossa on niitti selässä. Voi olla jälkeenpäinkin laitettu, mutta epäilen.
Yksí mahdollinen formaatti on mainitsematta kokonaan CD kirjat. Käsittääkseni ainakin ulkomailla on julkaistu sarjakuvia CD muodossa. Tästä esimerkkinä Ebayssä myynnissä olleita CD juttuja. Eli CD levyyn on skannattu jonkun sarjakuvalehden joka ainut numero.
-
Kirjansitojan liima on saman näköistä, mutta se pysyy kuivuttuaankin elastisena ja lehdet kasassa niin pitkään kuin paperi vain kestää. Eikä se näillä litramäärillä voi olla rahakysymys.
Mistä tuota vois tavanjannu ostaa?
-
Niittaus, eli stiftaus = metalliset hakaniitit lehden selkämyksessä eli keskeltä taitettu nippu arkkeja on liitetty näin yhteen.
Liimaselkä = irralliset arkit on liimattu yhdeltä sivulta yhteen, joka muodostaa selkämyksen.
Lankasidonta on vielä erikseen, eikä sitä kysytä tässä.
Kaipa nämä on tässä ketjussa aiemminkin jo selitetty.
-
Mistä tuota vois tavanjannu ostaa?
Minä olen aina ostanut suoraan kirjansitomoista.
-
Tulipa luettua tätä vanhaa ketjua.
Olen itse käyttänyt 90-luvun liimaselkäisissä marveleissa aikanaan Erikeeperiä, ja varmaan sellainen ohut ja huokoinen paperi päästää liimaa sivujen lävitse, koska käänneltyäni vaikkapa vuonna 1992 ostamiani ja uutena liimaamiani lehtiä (juuri aloitussivulla mainittuja 52-sivuisia), ne ovat edelleen todella silkoisia ja napakoita, ei kuulu rapsahtelua ja selkämys ei pyri auki/taittumaan keskemmältäkään.
Ero divarista ostettuun ja liimaamattomaan on suuri kuin päivällä ja yöllä, sillä ilman tuota Erikeeper-käsittelyä rapsuu, rasahtelee ja kannet pyrkivät suorastaan itsestään irti sivuista, ja pari vanhaa divariostosta päätyi paperinkierrätykseen.
Sanoisin, että ilman liimaamista luokittelen itse korvakuulolta rapsuvat lehdet arvottomiksi ainakin tavanomaisen lukunautinnon antajina, mutta ymmärrän myös toisia näkemyksiä.