Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Toimintasarjakuvat => Aiheen aloitti: VesaK - 18.11.2003 klo 15:08:24
-
Kysely herran merkkipäivän kunniaksi... nämä teokset ovat Mooren "alkuperäistä" tuotantoa, siksi esim. Swamp Thing ja Marvel/Miracleman eivät ole mukana.
-
Pistin Watchmenin. Se taisi tuosta joukosta olla paras. Vaikka en kyllä ollut noista lukenutkaan kuin pienen osan (Watchmen, Halo Jones, LXG).
Jos oltaisiin otettu myös muut mukaan, niin olisin varmaan sanonut, että "Viimeinen Teräsmies -tarina" (Teräsmies 12/86). Alun pitäenhän Alanin piti uudistaa Teris ja tuo Teristarina oli jonkinlainen johdanto tms. siihen.
-
Minäkään en näemmä ole lukenut kuin aivan pari herran teosta...
Suht vaikea valinta piti tehdä Halon ja Leaguen välillä (nostalgia iski?)
mutta jälkimmäisen puolelle kellahdin.
-
From Hell. Sen kuva pitäisi olla sanakirjassa kohdassa "sarjakuvaromaani". Ja Watchmen ei tietenkään ole Mooren "alkuperäistä" tuotantoa, koska se perustuu Carlton Comicsin supersankarihahmoihin. :P
-
From Hell sai minunkin ääneni.
Eikö myös "A Small Killing" (suom. Pieni kuolema) ole Mooren käsikirjoittama albumi? Vai muistanko päin mäntyä?
-
Vaikka omistankin Watchmenin kokonaisuudessaan - viimeinkin - ja pidän itse siitä enemmän, niin silti From Hell on sen luokan työ käsikirjoituksellisesti sarjakuvan alalla (pöh, kirjallisuutta se on!) että oksat pois! Lievästi rasittava ja raskas kaiken kaikkiaan kaikkine asiatietoineen mutta ehkä juuri siksi niin antoisa lukukokemus.
-
Montaakaan en ole noista lukenut, mutta kyllä minä Watchmenin valitsin. Se on kunnon Teos isolla Teellä.
-
En ole näitä uudempia viritelmiä Leaguen ohella lukenut, mutta veikkaan etteivät ne mitenkään voi From Hellille pärjätä. Watchmen ja V tulevat kyllä aika lähellä perässä.
-
V For Vendettaa äänestin. Leaque olisi varmaan hyvä kakkonen. Kaikkia en ole kyllä lukenut ja esim. Watchmen on todella huonosti muistissa. Pitäisi kyllä kerrata.
-
Vendettaa äänestin. Siinä maailmassa on jotain mikä imaisee mukaansa. Watchmen ei sekään huono ole. Tom Strong ei iskenyt ja LXG:stä ei vielä ole haastajaksi.
Halo Jones, sekin oli Mooren kirjoittamaa? Enpä koskaan ole huomannut. Oppia ikä kaikki. Ei kuitenkaan yllä Vendetan ja W-miesten tasolle.
Ai niin, From Hell oli minulle liian tuhtia tavaraa. Lukunautinto kärsi sen yksityiskohtatulituksen alla. Pitäisi se viitososa kai vielä lukea.
-
Mielipiteitä?!?
-
Aihetta käsiteltiin jo tuolla:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=7;action=display;threadid=478
Vaihtoehdoissa ei ollut ihan kaikkia (voiko niin tehdäkään?) ja valinta on joka tapauksessa vaikea.
Parhaiten tuohon voisi vastata vasta kun jokainen niistä on tullut luettua. Nyt puuttuu vielä joku. Antakaa rahaa niin paikkaan puutteet ;D
Timo
-
Kysely herran merkkipäivän kunniaksi... nämä teokset ovat Mooren "alkuperäistä" tuotantoa, siksi esim. Swamp Thing ja Marvel/Miracleman eivät ole mukana.
Hm. Mutta kun ne Mooren ekat Swamp Thingit kertakaikkiaan ovat äijän paras työ, lue uudestaan vaikkapa My blue heaven (Titanin albari 10) tai koko 'American Gothic' (numerosta 5 eteenpäin) Ja sama vika (ettei saa äänestää) vaivaa Batman-albumia The Killing Joke.
Kakkossijalle menis tietty vakavista Watchmen, mutta mun on pakko sanoa, että Halo Jonesin aikainen DR&Quinch's Awesome guide to life on hillitön, samoin EC-henkiset varhaistyöt Shocking futures ja Twisted times, joita ei myöskään mainita.
V for Vendetta on Orwellinsa ja Bradburynsa lukeneelle liian tuttua kauraa, ja Small Killingiä ihmettelin, mikä siinä oikein oli ideanakaan, kunnes luin Zaraten loistavan Geoffrey the tube train and the fat comedian -albarin. Samanlainen hämmennys valtasi mielen (osat eivät kertakaikkiaan sovi yhteen) From Hellin kohdalla, kunnes tutustuin Campbellin muuhun tuotantoon. Alan Moorelle on tosiaan aivan liian monta kertaa käynyt, että omilla ehdoillaan mainio piirtäjä ei pystykään tekemään Mooren kässäreistä laadukasta jälkeä.
Niin tai näin, League of Extraordinary Gentlemen valaa muhun uskoa, että välillä kovin sekaisin ollut Moore saa itsensä vielä kasaan. Vaikka semmoinen 1800-luvun historia- ja kirjallisuusviitteillä masturboimisen orgia onkin.
PS. Teilläpä ei olekaan The Alan Moore Songbook -biisintekstikokoelmaa
;-)
-
Mielipiteitä?!?
Ei kun silkkaa faktaa:-)
Titanin mustavalkoisena julkaisemat 10 ekaa Swamp Thing -kirjaa. Niissä Moore on yksi harvoista (joo, yhtä totaalisia lukukokemuksia ei montaa oo) sarjakuvantekijöistä jotka ovat saaneet mut tuntemaan, että kyseessä on enemmän kuin sarjakuva, ja saaneet mut itkemään ja nauramaan tarinan kanssa.
-
En ole läheskään kaikkea Alan Mooren olennaista tuotantoa lukenut, mutta A Small Killing on suosikkini - siitäkin huolimatta, että Kotimaisten sarjakuvapiirtäjien Top 5 -listaani sisältyvä Larmola ehti jo sitä ns. disauttaa tuolla toisaalla.
-
Onpas kivi taas niin 100 % varma asiastaan. Heh.
Siis juu. Luin Watchmenin juuri uudelleen. Ai ai ai, kaikki Afganistanit ja Pakistanit ja hyökkäilyt ja "yksi yhteinen vihollinen niin maailma yhdistyy"-hyperaivosuunnitelmat voisi muuten viitata kintaalla ja sanua että voi voi onpa mielikuvitusta - jollei nykyaika olisi sitä mitä on (terroristeistahan yritettiin juuri tätä yhtä yhteistä vihollista, tosielämässä maailma ei yhdistykään niin helposti). Paitsi että se Afganistaniin ja Pakistaniin hyökkäilijä on tätä nykyä suuremmalla todennäköisyydellä USA kuin ex-USSR.
Rorscachin kohtalo oli ikävä - noh, niin oli n. 3 miljoonan nykkiläisenkin heh.
Ne Black Freighterit siellä joukossa olivat hieman liikaa aivoilleni samaan aikaan seurattavaksi juonen kera.
Olipas urakka. Tuskin ihan vähään aikaan tartun Watchmeniin uudelleen.
-
Siis tässähän voi tulla kyseeseen jokin Mooren mestarillinen käsikirjoitus, jonka piirtäjä on sitten tunaroinut niin perusteellisesti, että sarjakuvana sitä ei voi pitää kovin hyvänä. Joku Rob Liefeldin kuvittama Supreme, kenties? ;D
-
En ole läheskään kaikkea Alan Mooren olennaista tuotantoa lukenut, mutta A Small Killing on suosikkini - siitäkin huolimatta, että Kotimaisten sarjakuvapiirtäjien Top 5 -listaani sisältyvä Larmola ehti jo sitä ns. disauttaa tuolla toisaalla.
Saat sä siitä vapaasti tykätä, mä vain en pitänyt sitä osuneena työnä. Mielipiteeni ei oo sen arvokkaampi kuin kenenkään muunkaan, silloin kun se makuasioihin perustuu.
:-)
Suosittelen, jos Zaratesta diggaat, Geoffrey the tube trainia, vaikka se ei Mooren käsikirjoittama olekaan, vaan Alexei Saylen, sen kaljun koomikon, joka on tuttu mm tv-sarja the Young Onesista. Jos vain saat käsiisi.
-
Onpas kivi taas niin 100 % varma asiastaan. Heh.
Jep, vakaumukseni on vahva, vaikka onkin muovailtavissa kuin sinitarra.
Osittain kyse on myös siitä, että harjoittelen pyörtämään puheeni jos tarve vaatii
;-)
-
Tuntee itsensä aika ummikoksi (eikä pelkästään tunne) kun suurin osa noista nimistä joita heitätte on minulle aivan outoja mutta kyllä From Hell on aika vaikuttava kans jos sen vaan jaksaa lukea alusta loppuun.
-
sitä paitsi kaikki eivät ole välttämättä lukeneet yhtään Alan Moore tarinaa sillä niitä julkaistiin (kai) lähinnä 50-luvulla.
Taidat nyt sekoittaa johonkin muuhun jäppiseen sillä Alan Moore syntyi 50-luvulla...
-
Luin muuten tuota Watchmenia klo 2.00 asti yöhön. Huhhuh. Sain kärsiä tänään lievästi hömelönä olona töissä.
En muistanut tuotakaan että sehän oli nk. vaihtoehtotodellisuus tuo Watchmenin maailma. Mielenkiintoisia lisähuomioita tarinan maailmankuvaan voi tehdä esim. lukemalla pienenpienellä präntättyjä sanomalehtilööppejä ym. joita eri sivuilla esiintyi.
Jonkinasteinen NeroHullu tuo Moore kyllä on.
-
Hmmm... niin, onhan noita Mooren lyhykäisempiäkin juttuja toki aika rutosti. Galluppiin menivät eli mahtuivat vain nämä "suurteokset".
Mikä ei missään nimessä tarkoita etteivätkö myös mm. The Bojeffries Saga, D.R. & Quinch, Skizzz, A Small Killing, Tomorrow Stories ja keskeytynyt Big Numbers olisi vähintään yhden lukukerran arvoisia. Lost Girlskin unohtui...
Moore itse arvostaa A Small Killing:iä kovasti, mutta ei niinkään ollut tyytyväinen Killing Joke:en, vaikka Brian Bolland työstikin sitä kolme vuotta.
-
Aloittelin lukemaan League of etc... vol 2:ta ja pakko sanoa että heti ensimmäiset 10 sivua ovat aika mainiot Mars-sotineen, kivaa bongailla ja penkoa muistia: John Carter ja vihreät nelikätiset marsilaiset, Tripodit ja ne pitkät hemmot joilla "valo"(?) kädessä ovat kaiketi eräästä Mars-elokuvasta 50-luvun scifikauhistelusta jonka nimeä en nyt tietysti muista, himassa on sen laminoitu elokuvajuliste seinällä - tosin en ole nähnyt leffaa.
Mainiota.
-
Siis Tripodit toki eri lähteestä kuin ne "pitkät valohemmot", ed. kirjoitukseni hieman muotoiltu harhaanjohtavasti...
-
Sanoisin että Watchmen on kaikkein kiehtovin. Tietysti tarinasta saa enemmän kicksejä jos pystyy suhteuttamaan sen julkaisuajankohtaan. Toisaalta kovin huona Mooren käsikirjoittamaa sarjakuvaa en ole koskaan edes lukenut. (Tosin Tom Strongeihin en ole vielä perehtynyt.)
-
Vastasin Watchmen, vaikka V for Vendetta onkin yksi henkilökohtaisista suosikeistani. Vaikeaa on valinta: Watchmenistä löytyy kuitenkin enemmän pieniä yksityiskohtia ja erilaisia tapoja lähestyä tarinaa, ja vaikka V:n aihepiiri onkin tiiviimpi ja intensiivisempi, se on myös paikoitellen hajanainen. V kuitenkin teki aikaan paljon suuremman vaikutuksen, koska se tuli luettua nuorempana ja vaikutusalttiimpana kuin Watchmen.
Supreme: Story of a Year oli kans yllättävän hauska, vaikken Teräsmiehen historiaa juuri tunnekaan. Vain sen verran, että sain riittävän määrän deja-vu-elämyksiä mielenkiinnon herättämiseksi. Ja koko hommahan oli sen verran kieli poskessa tehty, et se toimi (varsinkin Mad-episodi). Mooren Supremeahan olis myös lisääkin, ainakin 'Supreme: The Return' -albumi näyttäisi löytyvän. Lieneekö millainen? Onko kenelläkään lukukokemusta?
-
kyl V for Vendetta on suosikkini, vaikka lähes yhtä paljon tykkään aika monesta muustakin teoksesta. Oma unelma ois ollut nähdä "Big Numbers" loppuun asti tehtynä.
-
Kirjallisuusfriikkinä annoin ääneni League of Extraordinary Gentlemenille. Silläkin uhalla että viestini siirretään toiseen threadiin, niin kysyn huvikseni, keitä muuten mielestänne Liigaan pitäisi kuulua nykyaikana? Omia ehdokkaitani ovat ainakin James Bond ja Harry Potter :)
-
V niin kuin verikosto. Teki suurimman vaikutuksen, vaikka viimeiseksi luin.
Mielestäni jopa Mooren itsensä kirjaamat viat, kuten 80-luvun vaillinainen käsitys ydinsodasta, vain viehätti itseäni. Samalla nousi vastustamaton tarve etsiä käsiini 80-luvulla lukemani Whitley Strieberin ja James W Kunetkan kirja War day, joka suomeksikin käännettynä kulkee tuolla nimellä.
-
Tripodit ja ne pitkät hemmot joilla "valo"(?) kädessä ovat kaiketi eräästä Mars-elokuvasta 50-luvun scifikauhistelusta jonka nimeä en nyt tietysti muista
Mainiota.
Ne pitkät hemmot ovat sorneja C. S. Lewisin Space Trilogyn ensimmäisestä osasta Out of the Silent Planet. En ole kuullut, että kirjan pohjalta olisi koskaan tehty elokuvaa, eikä IMDb:stä löytynyt, joten luulen sinun sekoittaneen sornit nyt johonkin muihin avaruusolioihin. Suosittelen tuota Lewisin trilogiaa muuten lämpimästi kaikille, vaikkei kristillinen pohjavire miellyttäisikään.
Trilogiasta löytyy lisätietoja esimerkiksi Wikipediasta, http://en.wikipedia.org/wiki/Space_Trilogy
-
Annetuista vaihtoehdoista olen lukenut muita paitsi Halo Jonesia. Ääneni annan V for Vendettalle, jonka olen lukenut uudelleen aina muutaman vuoden välein ja siten huomannut tarinan ja tunnelman jaksavan viehättää eri elämänvaiheissa.
Oma kakkoseni on LXG, jonka kumpaakin tarinaa jaksaa tavata kerran toisensa jälkeen. Sarjakuvaa voi lukea fiiliksistä riippuen sujuvana viihteenä tai vaihtoehtoisesti voi koettaa sivistää itseään seuraamalla lähes ruutukohtaisesti Jess Nevinsin kirjaamia viitteitä. Mikä parasta Moorelta uskaltaa odottaa lisää tätä herkkua.
Kolmonen olisi kenties sitten From Hell, jonka diabolinen pohjavire nostatti jopa kerran niskakarvat pystyyn samalla tavoin kuin Stokerin Dracula joskus teini-iässä. Muutama vuosi sitten kysäisin eräältä Jack the Ripper -kävelylläkierroksen vetäjältä Lontoossa tunteeko hän Mooren teoksen. Siitä huolimatta että sarja oli hänelle vieras, hän epäili Viiltäjä-Jackiksi samaa miestä kuin Moore. Käsittääkseni moni muu ripperologi on kyllä täysin eri mieltä syyllisestä.
Listan ulkopuolelta viime vuosien suosikikseni on noussut antologiasarja Tomorrow Stories. Jenkkiparodia First American ja Eisneria kunnioittava formaattikokeilu Greyshirt ovat hyvää viihdettä mutta hattuani nostan erityisesti Jack B Quickin edessä; silkkaa nokkeluuden ilotulitusta.
.
-
Vieraana en voine äänestää; too bad.
Jos et ole lukenut kaikkia Mooren teoksia niin olet missannut paljon; kipi kapi kauppaan! Jone Nikulaa muokaten siteeratakseni: "Paskinkin Moore on parasta!" :)
League on varmaan kovin. Joskin loistavista teoksista on vaikea valita.
Kovasti tykkään myös Vendetasta, Prometheasta (#12 varmaan tiukimpia stooreja ikinä!), listalta pois jääneestä Top 10:stä, Swamp Thingistä sekä 2000AD:n Twisted Tales ja Future Shock lyhäreistä.
-
V for Vendetta olisi ollut minun listan ykkönen viisi vuotta sitten. Silloin olin lukenut sen englanninkielellä ja joitain juttuja en osannut suomentaa. Nyt kun luin sen suomeksi niin jotenkin jäi vähän etäinen maku. Hieno hahmo tuo herra V ja muutenkin upea tarina, mutta jotenkin se ei lunastanut ihan paikkaansa minun sydämessä.
From Hell on kova. Siinä on paljon hyvää, mutta paljon puuduttavaa.
Watchmen on kiehtova näkemys supersankareista aikuisemmalle väelle kirjoitettuna. Miinuksena sivujuoni joka ei jotenkin istu luontevasti kokonaisuuteen (sarjakuvan sisällä merirosvosarjakuva?).
Tuosta listasta kuitenkin minun mielestäni paras on Herrasmieliiga. Herrasmiesliiga viihdyttää ja pistää ajattelemaan. Siinä on silmäkarkkia ja kerronnallista suoraselkäisyyttä. Herrasmiesten parissa palaa usko seikkailuihin ja vanhojen hahmojen kierrättäminen on onnistunut yllättävän hyvin. Vaikkakin harmillista, että Hyde on jo uhrattu.
Onko muuten totta, että Herrasmiesliiga elokuvaan lupautui Sean Connor sillä ehdolla, että saa käsikirjoittaa omat osuutensa itse? Siinä mentiin metsää heti. Alan Mooren sarjakuvassa Allan on narkkari ja siksi juuri kovin kiehtova sankarihahmoksi.
Mutta mutta... kyllä minä kallistuisin Alan Mooren sarjakuvatuotannon huipuksi laittamaan Swamp Thing aikakauden. Siinä luotiin pohja jonka päälle Neil Gaiman on rakentanut oman uransa. Siinä luotiin koko DC:n "VERTIGO" alamerkin pelisäännöt (eli niitä ei ole). Swamp Thing sarjakuvana on kiehtovalla tavalla pimeä, mutta herkkä. Siinä Alan Moore käsittelee yhteiskunnallisia asioita ja yksilöiden kohtaloita. Kauhun kautta perheidylliin. Siinä Alan päästi itsensä irti toden teolla.
Muistan kokeneeni Swamp Thing sarjakuvan parissa samanlaisia väristyksiä kuin hyvän musiikin. Eikä Steven Bissette / John Totleben / Rick Veitch kolmikko kuvittajan hommissa yhtään vähentänyt kokemusta. Tuo kolmikko oli se hyvin yhteensoittava bändi jolle Alan teki biisit.
Ja yksi juttu vielä. Minä en lukenut ensin Titan booksin julkaisemia Swamp Thing tarinoita mustavalkoisina. Minä luin ne värillisinä Kalma -lehdistä. Sittemmin olen ostellut niitä värillisiä Swamp Thing kokoelmia ja joitain mustavalkoisia. Mustavalkoiset on ihan ok... mutta kallistuisin kuitenkin noiden värillisten puoleen. Minusta vihreän vehreyden läsnäolo on suhteellisen hyvin saavutettu noissa värityksissä.
Mikä sitten tekee Swamp Thingistä niin hyvän? Syy voi olla hyvin yksinkertainen. Kauhu noissa tarinoissa tuli lähelle. Alan ei ole ottanut meitä ympäröivää ekosysteemiä itsestäänselvyytenä. Hän kuvasi sen välillä viheliäisen tuhoavana. Lukukokemuksen jälkeen jäi lievä paniikinomainen tunne siitä, että entäs jos kotini huonekasvit ryhtyisivätkin kapinaan ja yhteyttäisivätkin kiihtyvällä tahdilla ja tarvittaisiin vain yksi kipinä... BOOM!!!
-
Luin pari päivää sitten Lost girlsin kolme kirjaa ja tykkäsin niin kovasti, että harkitsen vakavasti uraa viktoriaanisena, rietastelevana lesbona. :D
Kokonaisjuoni nyt ei päätä huimannut, mutta siitäkin pelasti paljon tuo aikakauteen sidonnaisuus ja historiallisten tapahtumien mukaan ottaminen (mm. ensimmäisen maailmansodan alkamiseen johtaneet tapahtumat).
Albumeista ja päähenkilöiden taustoista löytyi traagisiakin tapahtumia: lasten hyväksykäyttöä, insestiä, sadismia, mutta niitä oli käsitelty hyvin taitavasti, ei tarkoitushakuisen sosiaalipornahtavasti. Pornoa toki löytyi vaikka muille jakaa (öh), mutta hyvin toteutettua semmoista. Runollisesti ilmaistuna teos oli ylistys naisen (ja miksei miehenkin) seksuaalisille fantasioille.
En tiedä, onko tämä nyt ihan parasta Alan Moorea, mutta virkistävä poikkeus ainakin. Sijoittuu kyllä mun omaan top-3:een.
-
From Hell, paljon sen arvosta vaan kuuluu Campbelin piirokselle.
-
Minä olisin äänestänyt Lost Girlsiä ihan aiheensa takia. ;)
Kokonaisjuoni nyt ei päätä huimannut, mutta siitäkin pelasti paljon tuo aikakauteen sidonnaisuus ja historiallisten tapahtumien mukaan ottaminen (mm. ensimmäisen maailmansodan alkamiseen johtaneet tapahtumat).
Minä taas tykkäsin siitä miten eri tapahtumat, sanat ja kuvat oli sidottu toisiinsa monenlaisilla keskinäisillä viittauksilla. Gebbie myös laittoi parastaan, harvoin näkee albumia, jossa on yhtä montaa eri tyyliä saman piirtäjän tekemänä.
Albumeista ja päähenkilöiden taustoista löytyi traagisiakin tapahtumia: lasten hyväksykäyttöä, insestiä, sadismia, mutta niitä oli käsitelty hyvin taitavasti, ei tarkoitushakuisen sosiaalipornahtavasti.
Tabuistahan tuossa on kyse, niiden rikkomisesta. Siitä, miten lukija pakotetaan (tai pikemminkin vietelllään) hyväksymään totutusta poikkeavat tulkinnat erilaisista seksitabuista. Hyvä satu, jota ei pidä ottaa turhan vakavasti. :)
-
Noista valittava varmaan V for vendetta, on se vaan niin toimiva paketti.
Mutta kaiken kaikkiaan Swamp Thingin ja Miracle Manin välillä.. Miracle Man taitaa voittaa. Ensimmäisen kerran värisyttävä lukukokemus on vieläkin muistissa. Ja kolmannen osan tuhonäkymät oli uskomattomia.
-
Hyvä että en vielä ehtinyt äänestää, sillä sain vasta nyt Promethean käsiini. Ihastelen mielikuvituksen ylistystä, mystiikkan ja nykyajan yhdistämistä sekä karismaattisia ja keskenään niin erilaisia sankarittaria. Piirrosjälkikin on huippuluokkaa, vaikka ei Lost Girlsin taiteellisiin ulottuvuuksiin pääsekään.
Omat Moore-suosikkini top 5 (eli lukemani mooret parhausjärjestyksessä):
1. Lost Girls
2. Promethea (jossa olen vasta päässyt alkuun, saattaa hyvinkin nousta suosikikseni)
3. Watchmen (tarinankerronnallinen mestarinäyte)
4. Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga (johon en ole päässyt kunnolla keskittymään, ansaitisi syvempää tutustumista).
5. Helvetistä (vähän tylsä, ei juurikaan mooremaisia kikkailuja tai sitten ne vaan jäivät huomaamatta)
-
Olen lukenut Moorea hyvin vähän. Tappavan Pilan ja Kapteeni Britannian olen kyllä lukenut. Pidin molemmista erittäin paljon. Vartijat olen yrittänyt saada käsiini jo neljä kertaa, joka kerralla on mennyt pieleen. Voisi taas varmaan kokeilla.