Vielä palatakseni tuohon aikaisempaan kysymykseeni... koska keräilysarjakuvan käsite löi läpi Suomen? Milloin divaressa alettiin hinnoitella sarjakuvalehtiä?
Ei 50-60-luvun Ankkoja divareissa ollut 70-luvullakaan.
Jostain 8-vuotiaasta 14-vuotiaaksi metsästin vanhoja Akkareita.
Mistä lähtien Aku Ankka -lehdestä on käytetty nimeä Akkari?
Hiirimäen kielellä se on "Akkis"Haagaksi se oli "Akkari".
Haagaksi se oli "Akkari".
Eipä ole enää Taivalkoskella ollut kirjakauppaa vuosiin ja tämänkin kaupan pitäjä kaikkosi kylältä jo ennen viimeistä kirjakauppaa.
Kirjoittakaa nuoremmatkin vertailun vuoksi muista ajoista kuin 70-luvun alusta.Muistuupa mieleeni...
Tästä keskustelusta tuli mieleeni: vieläkö luukkukioskeja on? Kemissä oli meidän kulmilla 80-luvulla kolme, nykyään ei yhtään.Pietarista ostin sellaisesta kaksi venäläistä Playboy-lehteä [äännetään plibo], koska lehteä haluavat olivat itse turhan ujoja jopa siihen.
Kai siellä Taivalkoskella joku paikka on mistä voi ostaa Kalle Päätalon kirjoja, jos ei muuta :)
Taivalkoskella kai suhtautuivat paikkakunnan suureen poikaan joskus vähän penseästi kun hän kertoi kirjassaan ikäviäkin asioita sieltäpäin.
...piirtämiseen tarvittiin noin monta litraa keskiolutta. (Kannessa kun oli lista, mitä kaikkea albumin tekemiseen oli käytetty). Kaveri ehdotti että jos sillä laimennetaan vaikka tussia.
Kaverini kanssa ihmettelimme miksi piirtämiseen tarvittiin noin monta litraa keskiolutta. (Kannessa kun oli lista, mitä kaikkea albumin tekemiseen oli käytetty). Kaveri ehdotti että jos sillä laimennetaan vaikka tussia.
Lopulta sitä oppi lausumaan "Vihreä Mies Hulk" kokonaan tai kertomaan monesko lehtirivi ja missä kohtaa siinä. Jotenkin vaan sen lehden ostaminen irtonumerona oli aina yhtä vaikea tapahtuma. Ihmeneloset löytyi kiskasta helpommin.Mutta Ruotsissa törmäsi uusiin ongelmiin 80-luvun alussa, kun kiskan tädille sai hokea "Hulk, Hulk" vaikka kuinka, eikä lehteä vaan suostuttu ojentamaan -- siellä kas piti sanoa fiinimmin että "Hylk".
Samanlainen hauska ( alle 10-vuotiaan) ajatusvirhe liittyy niihin Tex Willereihin, joissa seikkailua jatkettiin ensimmäiselle takakannelle: ajattelin, että tarina oli niin hiton arvokas, hyvä, että se jyräsi mainokset pois. Näinhän tapahtui 1974.
Vielä nykyäänkin joskus tarina menee takasivulle (esim. Tex Willer 16/2007). Se on ihan p**stä, kyllä sen verran pitäisi olla varaa, että yhden sivun voisi lisätä tarpeen vaatiessa. Mutta jos vaihtoehtona on tarinan lyhentäminen, niin kai se on sitten kestettävä ^-^
Minkälaisia muistoja muilla liittyy suomalaisten tekijöiden luomuksiin törmäämiseen?
Muistan, että käytiin mm. Vastelinin Joren (r.i.p.) kotona HaagassaAi, Jore teki sarjakuviakin?
Pienlehdet eivät yleensä olleet sarjakuvajulkaisuja, vaan niissä meni hienosti sekaisin kaikenlainen tee-se-itse -meininki, punk, uusi aalto ja vaikkapa kasettijulkaisut. Tärkeintä oli tekemisen into, joka yhdistyi kaikkeen, Elmujen noususta organisoituihin liftausretkiin ja festarimatkoihin.Juuri vastikään pähäilin tuota Elmun nykytilannetta.
Ai, Jore teki sarjakuviakin?
Juuri vastikään pähäilin tuota Elmun nykytilannetta.
Aika paljon taitaa olla meinki muuttunut noita alkuvuosista vaikka esmes festarimatkoja edelleen tehdäänkin.
Tarzanin jättikirjan, se jossa liilaa kannessa ja Tarzan norsun päällä katsojaan päin, olikohan vielä niitä jalattomia hirviöitä tarinassaKoko kirja oli täynnä Burne Hogarthin sarjakuvia. Nam.
Koko kirja oli täynnä Burne Hogarthin sarjakuvia. Nam.
Joka kuukausi dotin uutta taskaria, odotin ja odotin.
Mä pidin enemmän siitä jättikirjasta, jonka kannessa Tarzan oli lammessa puukko kädessä. Koko kirja oli täynnä Russ Manningia. Oparin kuningatar La... nam nam (ja olin jotain 9).Mun suosikki oli/on se ensimmäinen jättikirja, jossa oli Manningin piirtämiä Burroughs-tarinoita. Tuossa toisessa Manning-kirjassa tarinat ei ole kuvituksen tasoisia.
Tekisi mieleni lukea niitä vanhoja Turtles-lehtiä.
Ensimmäinen sarjakuvahankintani? [.....] poistuimme kohti kotia minä kädessäni tiukasti puristaen Aku Ankan näytenumeroa! Tarkka havaintokyky niin pieneksi pojaksi!
Aika loistohomma! Onko mitään muistikuvia siitä miksi nimenomaan tuo uusi lehti piti saada? Olivatko hahmot jo tuttuja ennestään vai oliko kansikuva muuten vaan houkutteleva? (Vaikeahan näitä voi olla varmaan muistaa).Oikein,erittäin vaikea tuota on muistaa kaikkien näitten vuosien ja litrojen (hehto-) jälkeen. Kokemus on kuitenkin ollut järisyttävä, koska luulen yhä muistavani tuon kioskin ulkomuodon! Eräs varhempi muistikuva, joka tosin on kerrottu minulle, sijoittaa minut jämsäläiseen elokuvateatteriin (jesh, penkit olivat pukeille asetettuja lankkuja) mihin isäni ja äitini olivat saapuneet katsomaan jotain puhuvien päiden esittämää mustavalkoista elokuvaa ja ottaneet minut mukaan sen valkoisen valheen nojalla että kyseessä olisi ns. non-stop esitys (näissä esitettiin vuoronperään joku uutiskatsaus ja piirretty filmi, esitykset sunnuntaisin yleensä tunnin mittaisina jonka jälkeen sama kela uudestaan, katsoa sai niin kauan kuin sielu sieti)...no, pikkupirultahan paloi pinna ja niin teatterissa alkoi yhä tiheämmin ja äänekkäämmin raikua nelivuotiaan angsti:'Milloin Tippari-Talle tulee? Milloin Tippari-Talle tulee?'
Timo
...tiheämmin ja äänekkäämmin raikua nelivuotiaan angsti:'Milloin Tippari-Talle tulee? Milloin Tippari-Talle tulee?'Samankaltaisen angstin valtaan joutui aikoinaan myös eräskin pikkupoika oululaisen elokuvateatterin salissa, kun Tarzan ei huutanutkaan täsmälleen samalla tavalla kuin Johnny Weissmüller omissa Tarzan-elokuvissaan. Tähän vääryyteen oli puututtava välittömästi ja pettymys oli tehtävä äänekkäästi tiettäväksi muillekin salissa istuville.
Kerran kakarana mutsille kävi vähän nolo tapaus. Se oli hakenut mulle kasan sarjakuvalehtiä divarista kesäloman ajaksi maalle. Niitä oli varmaan jotain parikymmentä...vähän joka sorttia. No plarasin ne läpi...mitähän olin jotain alle 10 vanha silloin. Sitten huomasin, että joukkooon oli eksynyt jotain tosi mielenkiintoista. Sitä tuli luettu suurella mielenkiinnolla...kunnes äiti huomas ja kauheella tohinalla otti kyseisen sarjakuvan pois multa ja pisti saunan pesään palamaan. Pyyteli kovasti anteeksi ja kävi plaraamassa kaikki ostamansa lehdet läpi. Ei ollut muita samanlaisia lehtiä. Mutsin sarjakuviin oli ilmestynyt Karzan-sarjakuva.
Olikohan divarin omistaja tehnyt kepposen...mutsi on kova tinkimään ja joskus saa myyjät hermoraunion partaalle. Piruuttaan pistänyt väliin tommosen lehden.
No kyllä se meikäläiselle kelpas, vaikka pääsinkin nauttimaan siitä vain hetken.
Luukkukioski
Kyllä irtokarkkeja oli vaikka mitä sorttia minun lapsuuteni luukkukioskilla. Nallekarkit olivat sen pennin. Viiden ja kymmenen pennin karkeissa oli valikoimaa. Pienet karkkiaskit maksoivat 25 penniä. Oli myös puolikkaiden pennien karkkia. Systeri piti 2,5 pennin salmiakkikarkeista. Minä taas isommista 7,5 pennin hedelmäkarkeista.
Naapurin tyttö oli kerran varma ettei minulle myydä 20 pennin edestä nallekarkkeja kun olin varoissani. Lidlissä on ihan samanlaisia saksalaisia nallekarkkeja pussissa myynnissä.
Merkkarit tulivat 70-luvulla (http://www.iltalehti.fi/ruoka/2013013016615968_ru.shtml), 60-luvulla niitä ei vielä ollut.En ole elänyt 60-luvulla...liian psykedeelistä hiippiyttä mun makuuni.
En ole elänyt 60-luvulla...liian psykedeelistä hiippiyttä mun makuuni.
Myyjä ei jaksanut laskea vaan punnitsi meille 100 grammalla karkkeja. Muistan vieläkin, kuinka syvältä riipaisi, kun nalleja olikin vain 97. KOLME PUUTTUI! Olisi kannattanut ostaa kioskilta pienemmissä erissä...
Apteekin salmiakissa oli tujua. En niistä kiparin salmiakeista juuri piitannut. Systeri oli niiden suuri ystävä.Niitä voi ostaa apteekista vieläkin...ovat pistäneet ne askiin. Pitemmän päälle syön kyllä mieluiten merkkareita. Apteekin salmiakki alkaa etoa, kun niitä syö paljon.
Koska vanhempani puuttuivat siihen mitä ostimme viikkorahoilla (?), oli myös pientä jännitettä kun joutui salaa viemään ostoksensa kotiin.
Meillä oli vanhempien kanssa sellainen sopimus, että televisio ja elokuvat kuuluivat rajoitusten piiriin mutta lukea sai mitä tahdoin.
Ihan reilu peli silloin lapsena ja tulipa luettua varmasti enemmän kuin lapset keskimäärin. Toki myös sarjakuvia.
Menee vähän ohi sarjakuvista vähän kaikilla.
Onkos kellään muuten tietoa tai havaintoa miten Aku Ankan taskarien levitys hoitui alkuvaiheessa? Ja milloin lehtipisteet tulivat kauppoihin? Oliko se vasta markettien perustamisen myötä? Ei kai perus maito/lähikaupoissa mitään lehtiä myyty?
Perhonen sentään
Nokitan. Delegoin Lahden torin lehtikioskilla ostokseni mummolleni, joka sitten pokkana astelee luukulle ja lausuu tunnussanan:
"Varsinainen välkky!"
Myyjätär kääntelee päätään ja yrittää hymyillä väkinäisesti samalla kun hän odottaa käsittämättömälle tokaisulle mahdollista jatkoa.
Onkos kellään muuten tietoa tai havaintoa miten Aku Ankan taskarien levitys hoitui alkuvaiheessa? Ja milloin lehtipisteet tulivat kauppoihin? Oliko se vasta markettien perustamisen myötä? Ei kai perus maito/lähikaupoissa mitään lehtiä myyty?Lehtipisteistä kauppohin en tiiä, mutta ennen vanhaan kaduilla (ainakin isommissa kaupungeissa) oli ns. lehtikojuja ja siellä mummoja, jotka kutoi sukkia samalla kuin myivät lehtiä.
Lehtipisteistä kauppohin en tiiä, mutta ennen vanhaan kaduilla (ainakin isommissa kaupungeissa) oli ns. lehtikojuja ja siellä mummoja, jotka kutoi sukkia samalla kuin myivät lehtiä.
http://oulu.ouka.fi/ppm/laukka/kuvat/2/1190.jpg (http://oulu.ouka.fi/ppm/laukka/kuvat/2/1190.jpg)
Myyjä ei nyt ihan mummolta näytä, mutta onpa hieno valikoima lehtiä!Yleensä niissä lehtikojuissa oli juurikin vanhoja mummoja myymässä lehtiä. Tietysti nuorempiakin löytyi!