Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : Janne Kuusinen 12.04.2004 klo 15:30:17
-
Blueberryjä lukiessa tuli taas mieleen jo pitkään jatkunut ihmetykseni: mikä magia siinä on, että kun ukkeleita ja akkeleita väritetään muuten luontevan / "oikean näköisen" värityksen keskellä täysin rotanmyrkynsinisiksi, pinkeiksi, syaaneiksi, sinapinkeltaisiksi yms., se ei tunnu silmään yhtään harmittavalta?
Samanlaista löytyy yllättävänkin monesta sarjakuvasta, ainakin Lucky Lukesta. (Eikä siis ole lännensarjoihin sidottu ilmiö)
Onko tämä hyvin rohkea väritystapa jokin psykologinen juttu, ja onko siitä olemassa väriteorioita?
-
Itse havahduin kerran pohtimaan samaa. Uskoisin, että se on luontevaa silloin, kun väri sopii tilanteeseen ja tunelmaan. Esimerkiksi punamusta ruutu, jossa Joe Dalton hyökkää Awerellin kurkkuun toimii.
Välillä tosin mielestäni tuotakin tehokeinoa on käytetty liikaa. Esim. eräs Lucky Luke (en muista nimeä) oli väritetty siten, että lähes puolet kuvista oli näitä yksivärisiä ja siinä tuli kylä mieleen, että nyt on vain kiireessä suhellettu. Toisaalta taas (sinänsä surkeassa) Rantanplan: Pitkä Matka "teoksessa" on käytetty tyylikkäästi vain parissa ruudussa tuota erilaista väritystä tehokeinona.
Nuo "ufoväritykset" toimivat usein pienissä ruuduissa, joissa tätyy tavoittaa jokin tietty tunne(lma). Jos väri on väärä, niin kuva särähtää silmään. Tosin se "oikea" värikin saattaa järjellä ajateltuna olla vaikka mitenkä outo...
-
Urho Tulitukassa vieraat heimot olivat yleensä sinisiä tai vihertävän keltaisia tms.
Paitsi Urho itse oli terveen possunpunainen.
Siihen tottui niin , että luonnollisemman väriset ihmiset näyttivät omituisilta.
-
Toisaalta, eihän luonnollinen maailmakaan ole (ainakaan kovin monelle meistä) täysin mustavalkoinen, mutta värittömien ruutujen lukemisessa kukaan ei nosta tätä ihmetyksen aiheeksi. Samoin valokuvat ja elävät kuvat olivat aikoinaan värittömiä.
Jos ei-luonnollinen värimaailma niellään mukisematta mustavalkokuvissa, niin miksi ei sitten värikuvissakin?
Ehkä tämä ei ole täysin vertailukelpoinen ilmiö, mutta kuitenkin...
-
Juu, teoria on se, että kun kuva on vaan""etäinen kuva todellisuudesta" eli tulkinta, niin ei sillä niin ole väliä mitä siihen laittaa.
Loppupeleissä tärkeintä on vain se, ymmärtääkö lukija mitä (asiaa tunnelmaa, henkilöä, esinettä, tms.) kaksiulotteiselle pinnalle tällätyt pisteet, viivat ja pinnat yrittävät esittää. Sarjakuvassa esimerkiksi peräkkäiset ruudut tukevat toistensa sanomaa. Jatkumosta irrotettuna joku väritys tai muu taiteilijan tekemä visuaalinen ratkaisu saattaisi tuntua oudommalta, mutta ei välttämättä sittenkään.
-
Lucky Lukeja lueskellessani kiinnitin jälleen kerran huomiota mielenkiintoisiin väriratkaisuihin. Esim. eräässä ruudussa Jolly Jumper ja Lucky Luke on väritetty tasaisella vihreällä ja toisaalla taas nurmikko oli vetäisty räväkästi punaiseksi. Sinänsä väritykset eivät haittaa lukukokemusta, mutta aloin miettiä että mikä tuollaisten ratkaisujen takana on? Onko kyseessä painotekninen seikka vai tarinan rytmittäminen vai mikä?
-
Hmhh... Toxic Avenger kolmosessa Piru on vihreä koska Troman varastossa ei ollut punaista maalia. Mutta eiköhän Luckyn värimaailma ole joko painokoneen ottamia vapauksia (niinku Hulkinkin piti aluksi olla harmaa) tai sitten rohkeita taiteellisia ratkaisuja värittäjältä, mahdollisesti Studio (Vittorio) Leonardolta.
-
Ei, kun Hulkin piti aluksi olla vihreä, mutta ensimmäisessä numerossa painossa väri muuttuikin harmaaksi.
Mutta tästä Lucky Luken väriasiasta on puhuttu aikaisemminkin. Täytyykin etsiskellä se ketju.
-
Riippuu lähteestä. Olen ihan varma, että jossain haastattelussa Stan Lee väitti että kävi just toisiappäin. Mutta mistä senkin äijän miettteistä ja tulkinnoista tietää.
Joku koloristiopiskelija voisi kyllä tehdä gradunsa Ryhmä-Äksän 80-luvun jaksojen värien käytöstä. Keltainen taivas ja öllövaaleanpunaisia pilviä keskellä päivää, uh. Karamelliväriä oikke.
-
Löysin tämän vanhan ketjun ja liitin siihen tuon Riekon aloittaman keskustelun Lucky Luken väriratkaisuista.
-
Eikös tuo juttu Hulkin kaa menny yksinkertasesti niin että harmaa Hulk ei toiminutkaan painettuna (pinnat meni tukkoon tai muuten vaan näytti tuhnuiselta) joten väriä päätettiin heti ensiesiintymisen (http://members.fortunecity.com/jmolinamuscara/imcv001.html) jälkeen vaihtaa.
Lucky Luken värivalintoja (ja laajoja värialueita) on tullut itsekin ihmeteltyä ja hiukan ihasteltuakin. Varsinki vanhemmat stoorit on väritetty todella omintakeisesti mutta niin vain homma kuitenki toimii. Ei voi ku hattua nostaa vaikka (tai varsinki jos) kaiken takana olisi vain kustannustehokkuuteen pyrkimistä tai painoteknisiä rajotteita tai jotain.
-
Mulla on yks tollanen 50 ja 60 lukujen vaihteen Isku-sarja niminen lehti. Siinä seikkailee Salainen Agentti X9 (tekijöitä en tunnistanut, mutta se on kasattu strippejä muokkaamalla).
Juttu kertoo vallankumouksellisen autonmoottorin varastamisesta. Alkuun moottori on vaaleanpunaisessa autossa. Roistot maalaavat sen keltaiseksi jäljittäjien hämäämiseksi, mutta sitten värittäjä puuttuu peliin. Auto muuttuu nimittäin lukijan todellisuudessa takaisin vaaleanpunaiseksi. Roistot siirtävät seuraaavaksi moottorin toiseen autoon, joka alkaa pakomatkalla vaihtaa villisti väriä. Kompakti väripinta käy vaaleanpunaisen lisäksi myös sinisessä, punaisessa, oranssissa ja keltaisessa. Myös takaa-ajajien auton väri vaihtuu kerran.
Ainoa keksimäni selitys tälle on se, että värittäjä ei ole nähnyt sarjakuvan tekstejä (jotka on ladottu) ja että häntä ei ylipäätään kiinnosta koko asia tippaakaan. Tai sitten värittäjä on täysin värisokea. No, värit ovat vain värejä, toisin kuin musta ja valkoinen, jotka sentään ovat sarjassa oikein päin.
-
Joo. Pienen tutkimisen jälkeen Kaltsu (ja Vesa) taitaa tosiaan olla oikeassa. Harmaa oli liian vaikea toteuttaa painossa ja siksi siirryttiin vihreään väriin.
-
Joo. Pienen tutkimisen jälkeen Kaltsu (ja Vesa) taitaa tosiaan olla oikeassa. Harmaa oli liian vaikea toteuttaa painossa ja siksi siirryttiin vihreään väriin.
Vai liittyiskö tuo sittenkään siihen, että harmaa olisi vaikea toteuttaa painoteknisesti (sillä eihän se edes ole! edes vanhoilla laitteilla), kuin enemmänkin siihen, että esim. tuo Kaltsun peistaaman linkin takaa löytyvä Hulkin kansi (http://members.fortunecity.com/jmolinamuscara/imcv001.html) näyttää yksinkertaisesti värimaailmaltaan lattealta.
Sarjakuvalehtiä myydään edelleenkin periamerikkalaiseen tapaan kannen perusteella ja värityksellä on valtava merkitys huomioarvoon. Varsinkin tuolloin männeinä vuosikymmeninä räikeät värit perustelivat itseään juuri sillä perusteella, että lehti erottuisi kymmenien muiden ehdokkaiden joukosta hyllystä. Liekö Hulkikin muuttunut vihreäksi juuri tämän vuoksi?
-
Kahdesta lähteestä löysin tuon Kaltsun selityksen. Tässä Wikipedian (http://en.wikipedia.org/wiki/Incredible_Hulk) selitys:
In the first issue of The Incredible Hulk, the Hulk was supposed to be gray. However, the publishers of the time had
difficulties with printing a consistent and clear shade of gray, so after the first issue they decided to make him green and that
color stuck.
Jos värimaailman latteus olisi ollut syynä, niin kai sitten Batmankin olisi saanut pian uusia värejä. Vaikka olihan senkin puku violetti 60-luvulla...
-
Mutta eiköhän Luckyn värimaailma ole joko painokoneen ottamia vapauksia (niinku Hulkinkin piti aluksi olla harmaa) tai sitten rohkeita taiteellisia ratkaisuja värittäjältä, mahdollisesti Studio (Vittorio) Leonardolta.
Luulisin ettei noita vanhoja (1960-l.) Lukeja Leonardo värittänyt. Leonardon työt ovat olleet yleensä aikas huolellisia ja naturalistista jälkeä (Yoko Tsunot). Vaan eipäs noita tiä. Joku varmaan tietäs. Koitetaan keksiä.
Timo