Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => Aiheen aloitti: Pekka Pakkala - 11.06.2007 klo 08:59:37
-
Noista alkukauden taskukirjoista nimenomaan Mikit olivat niitä parempia; juonet olivat hurjia ja scifimeininkiä täynnään ja muutenkin inspiroituneita. Mieleen ovat jääneet Tsaarin kuriiri -muunnos ja se Irlantiin sijoittuva seikkailu jossa seikkailtiin pienen väen keskuudessa. Aku Ankat taas olivat tuskaisia ja jotenkin ankeita vääntöjä. Tai sitten en tajunnut niiden nerokkuutta silloin 70-luvulla?
-
Oo, erikiva ketju- ja kirjoitusidea. Voin hyvinkin naputella muutaman sanan esimerkiksi taskarista 41 (Aku Taikaviitta), joka lienee monella tavalla merkittävä taskukirjataiteennäyte. Ja syystäkin.
Vanhoista taskukirjoista löytyy niin monta italodisneyklassikkoa, että ei paremmasta väliä. Moni vähän vanhempi ankkaharrastaja lieneekin viimeistään näiden myötä rakastunut Disney-sarjakuvaan - itselleni ainakin juuri varhaiset taskaritarinat olivat se juttu - Barksit sun muut tulivat vasta kakkosena.
-
Taskukirjoja voisi alkaa julkaista kovakantisina uusintapainoksina, joissa jokainen sivu olisi värillinen. Ostaisin ainakin 10-15 ensimmäistä, sen jälkeen taso alkoi laskea, jos muistan oikein.
Kannatetaan, paitsi että väritys saisi olla kunnollista. Näissä nykyisissä uusintapainoksissa värityksen ja kuvan laatu on sellaista, että vatsaa vääntää. Ja senpä vuoksi suosinkin vanhempia painoksia, joissa joka toinen sivu on ah niin nostalgisesti mustavalkoinen. Minun on kyllä aika vaikea nimetä omaa suosikkiani 70-luvun taskareista. Jostain syystä mieleen tulee mieleen Roope ja Kroisos kilpasilla, vaikka en edes muista, mitä tarinoita siinä on...
-
Onhan tämä sanottu, mutta sanonpa vielä kerran: Topolino eli Mikki on Italiassa paljon Paperinoa eli Akua suositumpi, ja siksi Mikki-tarinoihin käytettiin enemmän kykyjä ja vaivaa.
Olisi kiinnostavaa vertailla onko 1970-luvun tarinoita paljonkin muokattu, muuten kuin pyssyjen poistamisen ja tupakan/viinan käytön osalta? Ainakin Tampereen divareissa näytti olevan vanhoja saksankielisiä AA-taskukirjoja edullisesti, mutta jäi nyt tällä erää ostamati.
-
Olisi kiinnostavaa vertailla onko 1970-luvun tarinoita paljonkin muokattu, muuten kuin pyssyjen poistamisen ja tupakan/viinan käytön osalta?
Saksalaisdonaldistit ovat tehneet aiheesta oman julkaisunsa, paksulti esimerkkejä nimenommaan sakemannien saksimisista.
Timo
-
Saksalaisdonaldistit ovat tehneet aiheesta oman julkaisunsa, paksulti esimerkkejä nimenommaan sakemannien saksimisista.
Hmm, kiintoisaa. Sitä kautta ne sitten tulivat meille - saksittuina? - pitemmän aikaa - saksankielisistä versioistahan ne suomennettiin. Nykyisin Topo- ja Paperinot kiertävät Tanskan kautta, ja ne jutut mitkä eivät juuttimakuun sovi, tulevat sitten Roope-Sedän Taskulehteen.
-
Noista alkukauden taskukirjoista nimenomaan Mikit olivat niitä parempia; juonet olivat hurjia ja scifimeininkiä täynnään ja muutenkin inspiroituneita.
Itse olen aina vihannut syvästi näitä Tsaarin kuriirin tapaisia tunnettujen klassikoiden Ankkalinna-sovituksia.
Alkuaikojen Mikki-tarinat olivat kyllä loistavia. Tuo ensimmäisen taskarin Mikki Hiiri keisarina onnistui soittelemaan sellaisia outoja tunteita, joita ei pikkunaskalina vielä osannut käsitellä. Päällimmäisenä tuosta tarinasta jäi sellainen erikoinen haikean menetyksen tunne.
Harmi, että Disney-maailmasta katosi tuo alkuaikojen mahtava tatsi lähes täysin jossain vaiheessa. Nykyisin en Ankkoihin koske missään muodossa, mitä nyt minäkin pidän tietysti Don Rosan tarinoista.
-
Aivan, kuten VesaK sanoi että Mikkeihin käytettiin enemmän aikaa ja vaivaa. Lisäksi sellainen pointti että Mikillä ei ollut painolastina veljenpoikia kuten Akulla seikkailuissaan joten seikkailut saivat olla rajumpia; eikös näissä sarjakuvissa ole sellainen sääntö että lapsihahmoihin ei saa kohdistua suoranaista väkivallan uhkaa? Mikillä oli vain Hessu jota konnat löivät ja osoittelivat aseella ehtimiseen...
-
Itse olen aina vihannut syvästi näitä Tsaarin kuriirin tapaisia tunnettujen klassikoiden Ankkalinna-sovituksia.
Mihail Hiirof! Jes.
Mutta on se vaan niin, että meitin lapset tykkää näistä uusista Akkari-pokkareista enemmän kuin vanhoista - varsinkin fantsupainotteisista.
Disney-maailmasta katosi se alkuaikojen tatsi siinä vaiheessa kun sinä kasvoit tarpeeksi isoksi. Niin siinä käy.
-
Aloitetaan puhuttu aihe, tulossa on sarja kolumneja. Aloitan tietysti ykköstaskarilla Mikki Kiipelissä (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=844).
Kukaan ei sitten taskarikolumneja enempää laatinut?
Mutta huomasinpa nytten vasta, kun tuota seuraavaa Pamausta - taskarispesiaalia - tässä duunaan, niin Taskarissa Neljännesvuosisadan kakku (185) olevassa historiikkitekstissä väitetään että Mikki kiipelissä ilmestyi elokuussa 1970, eikä maaliskuussa kuten Joe kolumnissaan sanoo. Kumpi on oikein?
Jahas, EDIT: Maailman Hauskin Kuvasarjalehti -kirja sanoo "keväällä 1970".
Timo
-
Jaa, Ruotsissa oli tarkoitus 40 v-juhlavuoden (1968-2008) kunniaksi aloittaa Kalle Ankas Pocketien julkaisu alusta kovakantisina luksusversioina, artikkelein höystettynä, uusituin värityksin. Siitä ei sitten syystä tai toisesta tullut mitään, mukaan ilmoittautuneille vain ilmoitettiin ettei hommaa tule. Saa nähdä mitä meillä keksitään ensi vuonna.
-
Olisi ihan mielenkiintoinen juttu, mutta realistisesti ei taida onnistua Suomessa, syinä lama ja Sanomien muutosvastarinta!
-
Jos tuollainen tulisi Suomeen edes kohtuullisella hinnalla, ilmoitttautuisin heti ostajien joukkoon.
Muutenkin olisi aika päivittää nuo alkupään taskarit. Eihän uusintapainoksiakaan ole tullut enää vuosiin niistä. Divareista niitä taas ei oikein löydä, ja jos löytääkin, niin vain satunnaisia kappaleita, ja nekin ovat yleensä melkoisen kärsineitä. Näin ainakin Oulussa.
-
Olisi ihan mielenkiintoinen juttu, mutta realistisesti ei taida onnistua Suomessa, syinä lama ja Sanomien muutosvastarinta!
Akkarin mainostoimisto on (kai jonkin aikaa jo ollut) Bob Helsinki, heillä on sen verran kykyä että muutosvastarinta voi taittua.
-
Mitään deluxe-kultahelapippeliversioita taskareista ei todellakaan kaivata, vaan ainoastaan uudet painokset, täsmälleen alkuperäisiä vastaavat, väreineen ja värittömyyksineen. Piste!
-
Mitään deluxe-kultahelapippeliversioita taskareista ei todellakaan kaivata, vaan ainoastaan uudet painokset, täsmälleen alkuperäisiä vastaavat, väreineen ja värittömyyksineen. Piste!
Hyvä PurPur! Juuri näin! Ja miten hieno ja osuva kielikuva tuo "kultahelapippeliversio" onkaan. Juuri sellaisia emme kaipaa. Näin o.
-
Kyllä nuo uusinnat voisi tehdä pikkuisen paremmalla laadulla eli sellaisiksi etteivät rapsahta kappaleiksi alle 20 vuoden sisällä. Ts. vaatii kunnollisen sidoksen, liima ei riitä.
Itse pitäisin parhaana ratkaisuna "näkkärityyliä" eli esim. aina 4 taskaria yksiin koviin kansin kunnolla sidottuna ja kunnon paperille.
-
Eipä tuossa näkkärityylissä muuta vikaa olisi kuin se, että kirjoista tulisi luultavasti melko hävyttömän hintaisia. Tosin ostaisin silti. Ehkä olen kuitenkin yksittäisten uusintojen kannalla. Tulisi nyt edes ne uusintapainokset, vaikka kyllä mulle tollainen kovakantinenkin laitos kelpaisi.
-
Onhan noista taskareista jo uusintoja. Ei minua haittaisi kultapippeliversiokaan. Toki olisin ratkiriemuissani jo KUNNOLLA ja kokonaan väritetyistä versioista.
-
Onhan noista taskareista jo uusintoja. Ei minua haittaisi kultapippeliversiokaan. Toki olisin ratkiriemuissani jo KUNNOLLA ja kokonaan väritetyistä versioista.
Kirjastosta lainatut versiot on olleet kaikki kovilla kansilla, mutta ilmeisesti niitä ei ole myyty missään. Yhden (taisi olla nro 8) sain haalittua kirjaston poistomyynnistä ja se kyllä kestää lukemista. Kirjan selkä noissa ei tosin ollut alkuperäinen, mutta muuten ei ole mitään moitteen sijaa.
Lopetin itse taskukirjojen keräilyn johonkin 150-200 paikkeille ja pikkuveli jatkoi siitä mihin jäin. Jossain vaiheessa luovuin kokonaan noiden uusimpien lukemisesta ja alkupään kirjoihin ei uskalla koskea, sillä niitä avatessa alkaa kuulua kuivuneen liiman ratinaa. Niistä kovakantiset versiot voisi kiinnostaa, mutta korkeintaan numeroon 50 asti. Aloitin lukemisen numerosta 41 vuonna 1978 jouluaattona, ja alkupään numeroita sain metsästää aika kauan, joten ehkä itselle "rakkaimmat" tarinat on vuosina 1977-1981 ilmestyneissä (ml. uusintapainokset).
-
Aloitin lukemisen numerosta 41 vuonna 1978 jouluaattona, ja alkupään numeroita sain metsästää aika kauan, joten ehkä itselle "rakkaimmat" tarinat on vuosina 1977-1981 ilmestyneissä (ml. uusintapainokset).
Kun nyt tuli puheeksi, niin oma ensimmäinen taskukirjani taisi olla numero 38 "Varo velhoja, Roope-setä". Taskukirjan numeroon 57, eli "Akun onnenpäivät", minulla liittyy puolestaan lämpimiä joulumuistoja. Oikein rinnassa läikähti, nyt kun näin tuon kannen. Näistä varhaismuistoistahan saisi vaikka oman keskusteluketjunsa.
-
Näistä varhaismuistoistahan saisi vaikka oman keskusteluketjunsa.
Eikös tämä ketju ole juuri sellainen?
-
....Taskarissa Neljännesvuosisadan kakku (185) olevassa historiikkitekstissä väitetään että Mikki kiipelissä ilmestyi elokuussa 1970, eikä maaliskuussa kuten Joe kolumnissaan sanoo. Kumpi on oikein?
Jahas, EDIT: Maailman Hauskin Kuvasarjalehti -kirja sanoo "keväällä 1970".
Sattuneesta syytä palaan tähän aiheeseen, kun olen nyt vähän tarkemmin tutkaillut asiaa. Vain neljä ensimmäistä taskukirjaa julkaistiin vuonna 1970, eli toisin kuin Inducksissa (http://coa.inducks.org/publication.php?c=fi/AATK) ja Wikipediassa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikki_kiipeliss%C3%A4) sanotaan.
Älä hermoile, Roope-setä -kirjaa mainostetaan Aku Ankan numerossa 51/1970 joulukuussa. Mikki ja Hessu timanttien jäljillä ilmestyi siis vasta 1971.
Timo
-
Kuinkas tuollainen asia on nyt vasta saatu selvitettyä? Jänskää!
Selailin hiukan noita inducksin listaamia taskarien alkupään numeroita. Meni kyllä sellainen nestolgia-aalto ylitse, että tässähän ihan liikuttuu. Pitää ottaa vaikka ensi kesäksi ihan ohjelmaan noiden lukeminen alusta lähtien ja samalla voi tutkia taumuksella omien suosikkipiirtäjiensä tyylittelyä.
En muistanutkaan, että noita Mikki-taskareita oli alkuaikoina noin vähän. Onko nitä tehty vähemmän kuin Ankan klaanin juttuja, vai oliko Mikki jo tuolloin joutunut epäsuosioon Suomessa (ja Saksassa)?
-
No kun nyt sattuneesta syystä olen taskareista kirjoitellut muutenkin, niin laitoin uuden 70-luvun taskareita käsittelevän jutun kolumneihin. (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1358)
Pamauksen juttuja vanhoja juttuja muokaten, ketjussakin mainitusta taskarin numerosta 8.
Timo
-
Minua kummastuttaa, että asiassa olisi ollut jotakin epäselvää. Minulla on ollut niin vahvat omat muistikuvat (jotka Timo on nyt vahvistanut Aku Ankan mainoksilla) että vuonna 1970 tuli neljä taskukirjaa, 1971 neljä taskukirjaa, ja 1972 neljä taskukirjaa.
Muutenhan joutuisi vastaamaan kysymykseen, miten vuonna 1971 painovuosimerkintöjen mukaan olisi ilmestynyt vain kaksi taskukirjaa.
Pistin silkkaa ilkeyttäni ja vihamielisyyttäni Wikipediaan asiasta korjauksen. Ei ne kyllä sitä hyväksy. Tämähän on sitä "uutta tutkimusta".
-
Pistin silkkaa ilkeyttäni ja vihamielisyyttäni Wikipediaan asiasta korjauksen. Ei ne kyllä sitä hyväksy. Tämähän on sitä "uutta tutkimusta".
Peergeni... pitäsköhän laittaa asiasta maininta artikkelini loppuun, johon voit sitten viitata Wikiartikkelissasi. Ei ole uutta sitten enää.
Timo
-
No kun nyt sattuneesta syystä olen taskareista kirjoitellut muutenkin, niin laitoin uuden 70-luvun taskareita käsittelevän jutun kolumneihin. (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1358)
Hieno artikkeli, erityisesti taustatiedot tekijöistä ovat mielenkiintoisia!
En tosin viiteentoista vuoteen ole taskareihin koskenut, eikä lapsenakaan tämä nimenomainen taskari ollut mitenkään erityisen läheinen, mutta kuvanäytteet kyllä näyttävät tutuilta. Hupaisaa, että lapsena kokemani tuntemukset ovat olleet samansuuntaisia näiden tarinoiden kohdalla.
Tekstin ansiosta tosin tekisi mieli noutaa lapsuudenkodista kauan sitten nuorempien sisarusten omistukseen siirtyneet taskarit lainaan ja tarkastella lapsena luettuja tarinoita nyt uusin silmin.
-
Nostanpa esille tän Joen tästä ykköstaskukirjasta tekemän jutun (http://kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=844), kun se tulee nyt uusintapainoksena. Pääsee nykynuorisokin testaamaan taskareiden entisen tason.
Timo
-
Pääsee nykynuorisokin testaamaan taskareiden entisen tason.
Vaikkakin tarinat ovat uudestaan suomennettuja ja sivut kokonaan väreissä (paitsi esinäytökset)...
-
Onko se siis jo ilmestynyt?
-
Onko se siis jo ilmestynyt?
Ihan kohta. Painettu se on jo.
Timo
-
Pitkään olen miettinyt miksi Sigognacin paroni on käännetty Aku Suurisuu (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1358) -tarinassa Jukonjakin vapaaherraksi. Baron Sigognac (http://www.sigognac.com/page.pl?lg=uk&pg=la_legende) on armanjakkia. Konjakkihan siinä nimessä haisee: "sì" on kyllä ja niin myös "juu". Heh. Jukonjak. :-)
Timo
-
sellaisen huomion olen tehnyt, että numeroon 132 saakka pääsääntöisesti taskarissa julkaistut tarinat olivat vielä 1970-luvun puolelta, jotain 1976 tai 1977. Sitten numerosta 133 pääsääntöisesti mentiin kertarysäyksellä 1980-luvun puollelle, useimmiten tarinat olivat vuodelta 1983 tai vieläkin uudempia. Poikkeuksiakin toki on. Tämä on mielestäni vistanpylväs, jolloin taskarin taso lähti kaltaiseni jäärä-nostalgikon mielestä huimaan laskuun. Onkohan toimituksessa tuolloin tehty joku periaatepäätös keskittyä uudempiin tarinoihin ja uusiin taiteilijoihin?
Koska taskarin ohella ei muita julkaisuja juuri ollut, jossa noita italo-juttuja olisi julkaistu ja kun harppaus oli noinkin selvä, niin sanoisin, perusteellisesti inducksia tutkimatta, että usealta vielä huippuvedossa olleelta mestarilta, Scarpa, Gatto, De Vita, Cavazzano, Chierchini, Carpi jne., on vuosilta 1978-82 kymmenittäin tarinoita julkaisematta Suomessa. Ja osa on varmasti ollut erittäin hyviä. Ja tämä on mieltäni raastava harmituksen aihe!
-
Pääsiäisen alla tuli tämä kohuttu uusintapainos vastaan Jalasjärven Juustoportissa. Aijjai! Lukunautinto! Kyseinen opus vahvistaa sen, mitä olen toitottanut (muiden muassa) useaan otteeseen: Scarpa, Carpi ja Bottaro ovat Mikki-piirtäjien ehdotonta aatelia. Näistä jälkimmäinen on saanut ikävän vähän tilaa taskareissa nimenomaan Mikin osalta. Joka tapauksessa julistavan vielä, että tuo ykköstaskari on (edelleen) täysosuma, joka nyt on kruunattu kokonaan väritetyillä tarinoilla. Suomennokset oli uusittu, mutta nimet oli jätetty ennalleen juuri niin kuin minä olen vastikään jossain toitottanut ja toivonut (taitavat toimittajat lukea kvaakia... :)). Myös väritys oli onnistunut eli oltiin kaukana siitä ruputasosta, joka on riivannut taskariuusintoja nro 92-132. Atomiinuksella oli kylläkin suureksi ihmeekseni mutta ei harmikseni kaunis persikkaiho. Ei taideta näissä uusintavärityksissä noudattaa yleisesti sovittuja linjauksia. Tai sitten tätä ei ole väritetty uudestaan vaan vain julkaistu tällä kertaa kokonaan väreissä. Pitää vähän vertailla vanhempaan painokseen...
-
Mitenköhän mahtaa olla, aletaanko nyt julkaisemaan myös noita alkupään taskareita rinta rinnan uusintapainoksina noiden 130 ja risat taskareiden kanssa? Onhan näitä kuitenkin mukavampi lueskella kuin vanhoja ensipainoksia, joissa ei oikein tohtisi sivujakaan kääntää.
Melko hölmöiltähän nämäkin jutut tuntuivat nyt uusintalukemalla, poislukien viimeinen tarina, mutta näille antaa kyllä nostalgian nimissä lähes kaiken anteeksi.
-
Heh, sehän oli noissa vanhoissa taskareissa että taso vaihteli laidasta laitaa, sieltä ovat ne kaikkien aikojen parhaat taskarit mutta myös ne onnettomimmat rimanalitukset (erityisesti vanhimmissa Aku-taskareissa, Mikit olivat tasalaatuisempia).
Valikoituja niteitä on joista uusintapainokset voisivat olla tervetulleita mutta nuo Roope-sedän miljoonien tasoiset teokset, nojoo...
-
Ah, Kuumatka (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=025), sen tasoista outoutta että harvoin olen moista nähnyt. Ei tässä ihan helvetissä käydä mutta aika lähellä.
Muistelen joskus nähneeni version tuosta tarinasta jossain suomalaisessa omakustanteessa, puhekuplia oli napattu sellaisinaan mutta kuvat laitettu uusiksi...
Muut tarinat tuossa taskarissa on sellaista heikompaa keskitasoa.
-
Mikki-taskareista olen kerrannut numeron 27, Mikki on suurin (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=027). Nimenomaan Irokeesikaulanauha-tarinan vuoksi kaivoin tämän esiin.
Minulle tämä uusintakierros tarjoaa oivan tekosyyn ottaa nämä vanhemmat taskarit pitkästä aikaa luentaan. Ja juuri tuossa taskarissa 27 kuvituspuoli on Mikki-taskareiden parhautta. Tuskin maltan odottaa 2,5 vuotta, ennen kuin lukaisen sen opuksen uudestaan.
-
Tai sitten tätä ei ole väritetty uudestaan vaan vain julkaistu tällä kertaa kokonaan väreissä. Pitää vähän vertailla vanhempaan painokseen...
Tämäkin vertailu on nyt sitten tehty jakyllä ne sivut on uudelleen väritetty kokonaan. Käytetyt värit ovat huomattavasti kirkkaammat kuin vanhemmat ja osumatarkkuus viivojen sisäpuolelle on huomattavasti parantunut. Hatunnosto tästäkin!
-
Taskukirjat 2 ja 3 ilmestyvät sitten samassa niteessä kääntökirjana. Hölmöä.
-
Oli niin outo, että oli jälkikäteen naamioitu Hessun uneksi esinäytöksen avulla.
Esinäytöksissä viljellään aika paljon ja surutta "kaikki oli vain unta"-kikkaa. Joissain taskukirjoissahan vain käväistään pikaisesti hereillä tarinoiden välillä (ottamaan vastaan nuijanukutus, hypnoosi, lääkärin pistos jne)
-
Huhhuh. Tuo juttu oli jo kouluikäisenä luettuna todella päätön. Menikö se niin, että Aku kaivoi koko tunnelin kokonaan itse? Maapallon läpi! Mä en kestä...
-
http://coa.inducks.org/issue.php?c=fi/AATKU++2-3 (http://coa.inducks.org/issue.php?c=fi/AATKU++2-3)
Tämä on siis ilmestynyt maaliskuussa, mutta ei ole ollut myynnissä kuin yhdessä nettikaupassa.
Aikooko Sanomat jatkaa alkupään taskukirjojen uudelleenjulkaisemista? Jos aikoo, kai niitä olisi hyvä olla myynnissä vähän useammassa paikassa.
(Ja voisiko joku kertoa, mikä kauppa sitä myi/myy.)
-
Taskarin # 22 (AA pinteessä) viimeinen sarja oli aika hupaisa.
Mutta eikö ensimmäinen sarja Akun koulunpidosta ole varsin kuolematon sekin?
"Pommeri, hummeri, louhoksen meri"
-
Minä Peregon fanittajana ja Cavazzanon vihaajana vain pahoittaisin kaikkien mielet.
Sen sijaan olisi kiinnostavaa lukea Koninkauluksen asiantuntija-arvioita vanhoista taskareista.
-
Vesa H muokkasi viestiään jälkikäteen: Olen huomannut Mikkiä kiipelissä myynnissä ihan lähikaupassakin. K-market Otso, Kontiontie 34, Riihimäki
Niin, kyllä ykköstaskukirjaa on kaupat täynnä, mutta entä se tupla, joka sisältää numerot 2 ja 3?
-
Tuplanide kuulostaa hoopolta ratkaisulta.
-
Etenkin kun kakkonen oli Aku-taskari ja kolmonen Mikki-taskari. Mutta ehkä tässä on se sama juttu, mikä joskus tuli taskaritoimituksessa esille: Mikki-taskarit eivät myy. Eivät millään. Mikin dekkaripokkarit oli jänniä, mutta ei niitäkään lukevainen yleisö suostunut ottamaan omakseen.
-
Kaikesta päätellen päätös tuplaniteestä oli tehty jo ennen kuin numero ykkönen oli edes nähnyt kaupan hyllyä, joten ennakkoasenteet ne tässä jylläävät. Toivottavasti ykkösen myyntiluvut tulevat osoittamaan ennakkoasenteet vääriksi.
-
Hmm, kinkkinen äänestys, kun ne varsinaiset suosikkitaskarit tulevat vasta myöhemmillä numeroilla...hyviä tarinoita löytyy mutta huippujen rinnalla on myös ne kauheimmat limbot, joskus myös samassa kirjassa...
Nuo esitellyt 8 ja 14 ovat varmastikin ankkataskareista ne parhaat, ja Mikeistä 1 on ihan ansiokas mutta kallistun siltikin enemmän kahteen muuhun, numeroihin 5 ja 23. Mikki kuulee kummia on mitä mainioin seikkailutaskari mutta kun asiaa pohdin niin kiehtovin kokonaisuus on merkillinen, ristiriitainen mutta tunnelmallinen Mikki ja Hessu timanttien jäljillä, siis vitonen.
Jotenkin muuten kuvaavaa että ainoa taskari jossa Hessu on päässyt kirjan nimeen...
Kolumneilu pitäisi kai kirjoittaa omalla nimellä?
-
Mikki kuulee kummia on mitä mainioin seikkailutaskari mutta kun asiaa pohdin niin kiehtovin kokonaisuus on merkillinen, ristiriitainen mutta tunnelmallinen Mikki ja Hessu timanttien jäljillä, siis vitonen.
Jotenkin muuten kuvaavaa että ainoa taskari jossa Hessu on päässyt kirjan nimeen...
Kolumneilu pitäisi kai kirjoittaa omalla nimellä?
kyllä se(omalla, vanhempien antamalla nimellä kirjoittelu) on kvaakissa vaateena kolumni/artikkelipuolella halusi tai ei.
70-luvun taskareista on muistaakseni Voimakolmikko luettavin. Ankat on jäänyt aina jotenkin lapsipuolen asemaan omassa sarjakuvaharrastuksessani.
-
Oli pakko äänestää vitosta. Se oli ensimmäisiä vanhoja taskareita, joita joskus 70-luvun loppupuolella, 80-luvun alussa sain käsiini. Repaleinen divariosto, jonka teippailin ja kursin kasaan. Tunnelma siinä oli jotenkin unenomainen. Ulkoa en olisi muistanut kuitenkaan siitä kuin pari tarinaa. Taisivat kaikki jutut kuitenkin olla hyviä.
-
Näissä 25:ssä ekassa on useimmat itselle nostalgisimmat taskarit. Neljää ekaa muistan tavailleeni kannettomina riekaleina, jostain syystä kukin sarja oli useimmissa yhtenä omana palanaan.. mistä lienevät kotiin tulleet. Myöhempiä tuli hankittua divareista. Eka ihan uutena ja "omalla" rahalla ostettu oli Voimakolmikko legendaarisine ruotsalaisine tulitikkuineen. Neljä ekaa ostettiin sitten myös uusintapainoksina, kaikki ne oli yhdessä paketissa ja ne ovat yhä hyllyssä (harmi, että sen pahvikuoret ovat kadonneet), samoin kuin lähes kaikki noin 50-60 ekaa.
Vaikea, vaikea valinta. Mikki kiipelissä ja huiman jännä Kalidornian keisari, Mikki ja Hessu timanttien jäljillä -kirjan viidakkosarja (Joe Pelata ja Hessu Kettu!), joka oli melkein pelottava kakarana ja saman kirjan oudot taikuussarjat (Gottfredsoniakin), Aku Baban "neljänneshernettä", Amerikan keisarin oudot jutut, Ritari Pelottoman erikoinen esinäytös ja ritariseikkailut, Voimakolmikon loistavat Scarpat, Roopen joulutervehdyksen "aidot" kultakannet (vain eka painoksessa kultavärillä painettu)... jne jne...
Taivunko lopulta Voimakolmikkoon...
Timo
-
Juuh, vitosessa ei yksikään yksittäinen tarina nouse ihan kaikkien aikojen huippujen joukkoon, muttei siellä huonojakaan tarinoita ole ja niistä tulee sellainen omalaatuinen kokonaisuus jonka tunnelma liikkuu film noirin ja vanhojen kansansatujen välimaastossa...kova juttu pienenä kun Aku oli Vicarin tai Barksin piirtämä ja Mikki Tellon, niin sitten löytyy tällaista Jotain Aivan Muuta...ja on se kova vieläkin.
Sinänsä muuten hassua että vaikka tässä on paljon sellaista mistä minä italo-Disneyssä pidän niin kaksi tarinaa viidestä onkin Amerikasta. Mutta toisaalta ne kaksi ovatkin teemoiltaan perustaskaria, Lockman-Strobl tekee jutun Hessun esi-isistä ja Walsh-Gottfredsonin Irlanti-seikkailu on enemmän kauhuelementeillä höystettyä satua kuin mikä Westernillä tai Egmontilla on yleislinjana...
Ja sitten on tosiaan se Matamorojen timantit, joka jaksaa pöyristyttää yhä vain.
Jos tarkasteltaisiin objektiivista laatua, kuinka hyvin sarjat on teknisesti toteutettu jne. niin eihän tämä pärjäisi, mutta tässä onkin tietoisesti tai vahingossa saatu aikaan sellainen hivenen dekadentin b-noirin tunnelma. Jos siihen ei pääse kiinni tai ei vetoa niin se on ihan kiva nostalginen Mikki-taskari jossa on Gottfredsonin sarja.
-
Ääni meni ykköselle !
Pakko oli sitä hyvien joukosta äänestää.
Kuolasin sitä aikoinaan kioskilla ja järkyttävän kalliista hinnasta huolimatta sain sen juuri ja juuri ostettua, UUTENA.
(Suurin osa vähistä rahoistani valui sittemmin divareihin)
Järisyttävän hyvä ja "erilainen" aikaisempiin ankkohin verrattuna.
Eiköhän ne taskarin kultavuodet ajoittuneet 50 ensimmäiseen numeroon.
-
Äänestin Amerikan Keisaria, ensimmäistä sarjakuvaa josta minulla on edes muistikuvia. Aiheesta on taidettu keskustella aiemminkin, tosin silloin mietittiin taskareiden top threetä.
Aku ja Amerikan Keisari on maaginen, jo nimi herättää kummallisia mielleyhtymiä, ja tarinoissa (unissa) vaihtuu aika ja paikka tuiki tiheään, mennään pöllähtäneestä sateenkaarifantasiamaailmasta "historialliseen" Venetsiaan, sitten 1600-luvun Pariisiin ja kohta ollaankin vapauttamassa Ankkalinnaa (Uutta Jerusalemia) sekä aivopestyä Pelle Pelotonta Mikin ja Hessun ohjaaman louhikäärmeen avulla. Lopuksi ei ihmetytä yhtään tieto siitä, että Walesin prinssi Madoc löysi ensimmäisenä Amerikan. Joskin veljenpojat pilaavat ilon huomauttamalla että Gutenberg keksi kirjapainotaidon..
Kunnon stuffia, ei ikinä mitään tämän kaltaista siinä läpsyskässä joka Saapuu Kotiisi Joka Keskiviikko.
-
Vuosi 1973 on itsellenikin rakas taskukirjavuosi. Silloin alkoivat valjeta sarjakuvakerronnan salat, ja sama ahaa-elämys kulki lävitseni kuin monilla muillakin: Nämähän ovat päheitä juttuja! Ihan ensimmäinen käsiini saamani taskukirja oli numero 9 (1972, Ota rennosti, Aku!) mutta eka aivan itse ostamani oli numero 17 - Roopen joulutervehdys.
Rodolfo Ciminon kirjailema ja Romano Scarpan piirtämä "Roope-sedän kaksoisolento" -tarina tuotti aitoja kauhun väristyksiä.
Roope menee kansanopiston robottikurssille ja rakentaa itselleen väsymättömän näköisrobotin bisneksenpitoon - mutta kohta olio käy kateelliseksi lihaa ja höyheniä olevalle Roopelle.
Roobo paiskaa Roopen tyrmään vedelle ja leivälle. Pian kuitenkin Tupu, Hupu ja Lupu aistivat outoja isosetänsä käytöksessä - eivät edes ilmaiset herkkumunkit maistu. "Hmm... näitäkö syödään? Minkä vuoksi?" "Pidän vain tehosta! SÄHKÖVIRRASTA!"
Veljenpojat saavat vahvistuksen klassisella tavalla, nähdessään miten metallirunkoinen Robo-Roope lataa itseään valtakunnanverkosta. Oikea Roopekin löytyy ja vapautetaan, mutta sähköä sädehtivä Roboranka lähtee tulemaan kourat ojassa kohti Roopea ja poikia... Ei tuntunut Terminaattori paljon miltään 10+ vuotta myöhemmin.
Kirjan lopussa on toinen, aivan erilainen robostelu, Roope-setä ja kotirobotti, jossa Kroisos ja Roope kisaavat monitoimirobotin omistamisesta. Yltiöahkeran Guido Martinan kynäilemä ja Giuseppe Peregon osaamallaan tyylillä rustaama hulluttelu oli ensi- ja toisio- ja kolmannellakin lukemalla riemastuttava elämys.
Ylitehokas piippupää-nököhammas-robotti rusikoi ihan kaiken mäskäksi ja lakaisee raivoavan Roopenkin roskiin. Veljenpojat + muistaakseni Pelle Peloton ovat taas nokkelimpia, ja oivaltavat että robotti turhautuu jos joutuu vain pölyhuiskan virkaan. Ei muuta kun luonnonvaroja kuppaamaan! Kroisoskin saa lopuksi ansionsa mukaan: Ryms! Räms! Kukkuu! Robotti pistää Kroisoksen palatsin säleiksi...
Hienoja juttuja! Jälkikäteen ajatellen varsin peruskauraa, mutta silloin joskus niissä oli ihmeen tuntua!
-
Kirjan lopussa on toinen, aivan erilainen robostelu, Roope-setä ja kotirobotti, jossa Kroisos ja Roope kisaavat monitoimirobotin omistamisesta. Yltiöahkeran Guido Martinan kynäilemä ja Giuseppe Peregon osaamallaan tyylillä rustaama hulluttelu oli ensi- ja toisio- ja kolmannellakin lukemalla riemastuttava elämys.
Kyllä, tosi posketonta sekoilua ja vielä Peregon mykäksi vetävän viivan ryydittämänä.
Jostain kumman syystä muistan siitä aina yhden ruudun, jossa Roopea aivopestään robotin hankintaan. Roope kuulee autoradiosta biisin, ja siinä lauletaan:
”Kas robotti se joulun alla...”
Eehhehee! Siinäpä täysin älytön joululaulun aihe. Heitän rajun arvauksen, ettei tarinassa alun perin laulettu mitään joulusta, mutta kääntäjä on sen väkisin ympännyt mukaan, koska taskari on nimeltään Roopen joulutervehdys. Se tosiaan ilmestyi jouluksi. Sain sen itsekin pukinpussista.
-
Rodolfo Ciminon kirjailema ja Romano Scarpan piirtämä "Roope-sedän kaksoisolento" -tarina tuotti aitoja kauhun väristyksiä.
Jos tämä on se sama tarina minkä muistan lukeneeni, niin siitä on ilmeisesti sensuroitu ase robotti-Roopen kädestä pois? Tällaisen vaikutelman sain, kun robo osoitti Akua pelkällä sormella ja puhui siihen malliin että ampu tulee.
-
Kyllä juu, tämä oli sitä aikaa kun AA taskukirjoissa sormet sanoivat poliiseilla ja rosmoilla PAM PAM. Taisivatpa olla saksalaiset pilkunpaikkaajat asialla.
Myöhemmissä painoksissa ei siistimistä enää harrastettu, oletan, en ole tutustunut kuin satunnaisesti.
-
Jos tämä on se sama tarina minkä muistan lukeneeni, niin siitä on ilmeisesti sensuroitu ase robotti-Roopen kädestä pois? Tällaisen vaikutelman sain, kun robo osoitti Akua pelkällä sormella ja puhui siihen malliin että ampu tulee.
Ei tämä ole se, vaan tarkoitat tarinaa "Roopen kaksoisolento", joka on taskari nro 6:ssa Aku Baba ja viisi rosvoa. Siinä Pelle Pelottoman monistuskone tekee Roopesta kaksoisolennon (eikä siis robottia). Tarinassa on sensuroitu aseita useammastakin ruudusta ja joissakin kohdin pyssyjen tilalle on piirretty jotain pölynimurin näköisiä ruiskuja!
-
Saksalaisethan näitä tosiaan sensuroivat. Alla yksi esimerkki. Vaahtosammutin (Schaumlöschern) aseeksi konnille!
-
Kröhöm... Taskarihistoriaa voi lukea lisää Pamauksen numerosta 21. :angel:
-
mutta eka aivan itse ostamani oli numero 17 - Roopen joulutervehdys.
Rodolfo Ciminon kirjailema ja Romano Scarpan piirtämä "Roope-sedän kaksoisolento" -tarina tuotti aitoja kauhun väristyksiä.
Roope menee kansanopiston robottikurssille ja rakentaa itselleen väsymättömän näköisrobotin bisneksenpitoon
Heh !
Pari päivää sitten juolahti jostain syystä tuo tarina mieleen, mutta en muistanut missä taskarissa se oli.
Mielessä oli laittaa jossain vaiheessa kysely tänne.
No ei tarvinnut, kun vastaus tuli ennen kysymystä ! ;D
Nyt vaan lukemaan, justiinsa kaivoin kaapista.....
-
On se joskus niinkin että kvantiteetin kautta oivaltaa kvaliteetin. Vaikka itse oli todella nuori, niin jo vain kohta Barksin tarinat erottuivat 1970-luvun Akuista kuin kermaleivokset mämmistä.
Samaten sitten kun taskukirjoja ryhtyi urakoimaan, Romano Scarpan tyyli pomppasi silmille. Ei niin väliä oliko jutun juonessa päätä tai häntää, piirroksissa oli hohtoa ja sitä kautta hahmojen toilailukin ihan siedettävää.
Scarpan nimen opin ensi kertaa varmaankin Sarjainfosta 1980-l. alussa, kun uutisena mainittiin että televisiomme oli joulun aikaan tehnyt ihmeen ja esittänyt ei-pahvipala-animaation, jonka teossa Scarpa oli ollut vahvasti mukana. Lienee The Fourth King (1977)?
Rauha myös Mary A. Wuorion muistolle, aivan upeita käännöksiä vaikka välikielen (saksan?) kautta tulivatkin eikä varmasti ollut liikaa aikaa hinkata repliikkejä.
-
Saksalaisethan näitä tosiaan sensuroivat. Alla yksi esimerkki. Vaahtosammutin (Schaumlöschern) aseeksi konnille!
Aah, ne olivatkin siis vaahtosammuttimia eikä pölynimureita!! ;D
-
Muistan kun 80-lopulla - jolloin elättiin vielä vahvasti barksilaista aikaa - Sarjainfon silloiset toimittajat/totuuskomissiolaiset suorastaan halveksivat "italoakuja." Tähän asenteeseen saattoi myös vaikuttaa se, että nämä italialaiset jutut alkoivat siihen aikaan murtautua taskareiden ghettosta sarjakuva-albumeihin, jotka oli vielä silloin pyhitetty toivesarjoille ja vanhoille klassikoille. Ei muka voinut olla tilaa kaikille.
Ajat, ne ovat a-muuttuvaiset.
-
Heh, muistelen tuota samaa että vanhemmissa Sarjainfoissa oltiin hyvinkin taskari-kielteisiä ja ankisteille ei ollut muuta jumalaa kuin Barks...en ymmärtänyt enkä ymmärrä vieläkään.
-
Italokamaa julkaistiin albumeina 70-luvun alussa (Aku Ankan klassikot), ja myös Akkareissa sitä nähtiin, ei usein, mutta aina välillä ihan 60-luvulta 70-luvun loppuun asti. Sitten ne hävisivät.
-
Italo-akujen ja -mikkien halveksunta näkyy siinäkin, että suunnilleen puolet kaikista 80-luvulla Aku Ankan satasivuisissa ja paksuissa koosteissa (kuten Aku Ankan riemuralli) julkaistuista italotarinoista on törkeällä tavalla lyhennelty. Joistakin tarinoista on jäljelle jäänyt hädintuskin kolmannes. Stroblin ym. jenkkipiirtäjien tarinoista on jokainen ruutu muistettu ottaa mukaan.
Leikkely selittynee osittain sillä, että alkujaan kolmiriviset tarinat on haluttu ajaa sopiviksi neliriviseen julkaisuun. Olisi kuitenkin mielestäni saanut riittää, jos olisi huomaamattomasti nipsaissut ruudun sieltä, toisen täältä.
-
Ajat, ne ovat a-muuttuvaiset.
Eipäs nyt vielä innostuta liikaa, viel on vanha kaarti voimissaan ainakin tietyissä arvovaltaisissa kulttuurinsäilömislaitoksissa.
Kun reilut pari vuotta sitten Kansalliskirjasto juhlisti 300-vuotiasta vapaakappaleoikeutta ( http://www.kansalliskirjasto.fi/kulttuuritoiminta/tapahtumat/1173086826203.html ) näyttelyllä "Agricolasta Aku Ankkaan", herätti näyttelyn nimi kuulemma suurta vastustusta kirjaston vanhimmissa viisaissa: "Aku Ankka! Semmoista amerikan-hapatusta, ei tuollainen nimi käy ollenkaan suomalaisen kulttuurin ylistämisen yhteyteen... kuka nykyään edes lukee jotain Akua..."
Näyttelyn avannut arkkipiispa puolestaan osoittautui Aku-faniksi ja kertoi oppineensa lukemaan Akun avulla. Hänellä ei ollut mitään nimeä vastaan, päinvastoin.
-
Eipäs nyt vielä innostuta liikaa, viel on vanha kaarti voimissaan ainakin tietyissä arvovaltaisissa kulttuurinsäilömislaitoksissa.
Tuolla saralla joo, mutta sarjakuvaskenen sisällä tämä italokama vs. "oikeat" ankat -vastakkainasettelu on mielenkiintoista, joskin tavallaan ymmärrettävää. Vanhoissa taskareissa on paljon kivaa, mutta myös ihan hirveästi kuraa. 50-60-luvun Akkareihin verrattuna vähintäänkin persoonallinen taskarityyli on epäilemättä jakanut sukupolvia.
Juu, 70-luvun alussa julkaistiin italialaisia myös albumeissa, mutta käsittääkseni sitä ei vielä silloin pidetty niin leimallisesti italialaisena, sillä ankkafanit eivät olleet vielä niin sofistikoituneita, että olisivat tunnistaneet tyylejä ja taiteilijoita tai etsineet tietoa juttujen tekijöistä ja taustoista Wikipediasta. Huutakaa heti hep, jos olen mielestänne väärässä.
-
1970-luvulla oli Euroopassa ehkä kourallinen ihmisiä, jotka tunsivat jonkun muunkin piirtäjän kuin Barksin nimeltä ja erotti eri tyylit toisistaan. Koko maailmassa ehkä pari kourallista. Barks-fanejahan oli enemmän toki kuin niitä, jotka alkoivat tunnistella ja etsiä muittenkin tekemiä sarjoja. Kovimmat fanit etsivät just noihin aikoihin vielä elossa olevia sanoma- ja sarjakuvalehtien veteraanisenttareita. Kovimmat usalaiset keräilijät ja tutkijat tekivät vierailuja Western-yhtiön tiloihin ja arkistoihin ja haastattelivat toimittajia ja saivat kontakteja piirtäjiin. Willits, Barrier, Naiman ja ketä noita oli. Italiassa myös kovasti etsiskeltiin omia piirtäjiä, monet vissiin yllättyivät että nämä kaikki ovat kotimaisia...
Timo
-
1970-luvulla oli Euroopassa ehkä kourallinen ihmisiä, jotka tunsivat jonkun muunkin piirtäjän kuin Barksin nimeltä ja erotti eri tyylit toisistaan. Koko maailmassa ehkä pari kourallista.
Kyllä ihan tavallinen umpiluupääkin oppi piirtäjät erottamaan toisistaan kun oli jonkun aikaa ankkoja lukenut. Nimiähän ei tiennyt aluksi kukaan.
-
Kyllä ihan tavallinen umpiluupääkin oppi piirtäjät erottamaan toisistaan kun oli jonkun aikaa ankkoja lukenut. Nimiähän ei tiennyt aluksi kukaan.
Itseasiassa monille kävi niin, että Barksiakin pidettiin kahtena-kolmena eri piirtäjänä. Kun 1970-luvun alussa alkoi Barksilta tulla vanhoja 1940-luvun sarjoja, joita ei pohjoismaissa oltu nähty ollenkaan, pidettiin näitä jonkun jäljittelijän uusina sarjoina, joka piirtää klassiseen tyyliin. Amerikoissakin ajateltiin, että kun Barksin 60-luvun jutut poikkesivat tyyliltään 1940-luvun alun tyylistä siinä määrin, niin moni piti näitä kahden eri piirtäjän sarjoina. Harva hoksasi että joku olisi jaksanut tehdä sarjoja yli 25 vuotta putkeen tai että ne olivat kokonaan yhden miehen tuotetta (tämä tilanne siis siinä 1960-luvun puolivälissä). Studiohan ne kaikki teki (tai Walt ;D )
Timo
-
Romano Scarpan nimi taisi tulla suomalaisen yleisön tietoon ensimmäistä kertaa 1970-luvulla yhden jättikirjan esipuheesta. Muistan että siinä oli suttuinen valokuva herrasta, ja sen vieressä työnäyte, jossa Mikki, Hessu ja Eka Vekara ajelivat autolla.
Näitä opuksia ei ole tässä nyt käsillä, joten en pysty tarkistamaan.
-
Romano Scarpan nimi taisi tulla suomalaisen yleisön tietoon ensimmäistä kertaa 1970-luvulla yhden jättikirjan esipuheesta.
Jep. Minä Hessu. Saksalais-ruotsalainen Horsst Schröder oli tutkimustyön takana.
Monelta tuommoinen menee kuitenkin ohi. Jos ei ole tarkkana.
Edit: olihan siinä kirjassa monta muutakin nimeä. Paras jättikirja kaikista.
Timo
-
On toki totta että eräiden piirtäjien eri tyylikausia ei osannut yhdistää samaan henkilöön. Taskareiden ollessa kyseessä pidin 50-luvun ja 60-luvun Scarpaa eri piirtäjinä, ja vastaavasti pidin Cavazzanon tuotoksia 60-luku-Scarpan myöhäisempänä kautena.
Vicar ja Strobl oli ensimmäisiä nimiä, joita Barksin lisäksi opin, varmaan Sarjainfosta. Sitten tuli se joku keltakantinen mahtiopus, jonka esipuheessa esiteltiin käsittääkseni ensi kertaa moni tuttu piirtäjä nimeltä. Sitten tuli Akkariin toimituksen oma nurkka, jossa nimiä tiputeltiin jo enempikin.
Mikä Barksiin tulee, niin kyllä minä muistelisin tajunneeni että sama tyyppi oli vastuussa niistä sarjoista jotka esiteltiin toivesarjoina ja "johtosarjoina". Kerran oli toivesarja, jota ei ollutkaan tehnyt Barks, ja sen näki oitis.
-
Varhaista Cavazzanoa en osaa vieläkään erottaa Scarpasta...
Minä olen sen verran nuori että Akkarissa On Aina Ollut toimituksen oma nurkka, ja sieltä tuli tutuiksi muutamakin, Marco Rota lienee ensimmäinen jonka opin nimenä tunnistamaan, Barks, Murry ja pari muuta sitten perään. Mutta aika aikaisin olen hahmottanut että kyllä sitä Akkaria tekevät ihan oikeat ihmiset eikä vain Walt-setä kun siinä kuuden ikävuoden tienoilla minusta piti tulla isona yksi heistä...
-
Sarjainfossa oli joskus 78-80 (?) Joulumanteli-indeksi piirtäjineen (strobl etc). Kalervo Pulkkisen ulkomaisista lähteistä ansiokkaasti koostama. Omat nurkat oli liialti pelkästään niitä kysymyksiä tyyliin missä veljenpoikien isä on ja miksei Pikku-Hukalla ole äitiä, miksi Ankkalinnassa on vain setiä, tätejä ja serkkuja jne. Vastauksina jotain tylsää lässytystä.
Timo
-
Varhaista Cavazzanoa en osaa vieläkään erottaa Scarpasta...
Varhais-Cavazzanolla veljenpoikien silmät kiiltää. Hahmot ovat yleensä pulleampia ja söpömpiä.
Scarpalla on paljon enemmän liikettä ja elämää. Scarpan tavaramerkki on siluettihahmot, joita ei ole täytetty mustalla, vaan vaaleilla väreillä.
-
Jep. Minä Hessu.
Edit: olihan siinä kirjassa monta muutakin nimeä. Paras jättikirja kaikista.
Timo
Miksiköhän tuosta ei ole otettu uusintapainoksia ?
On äärimmäisen harvoin divareissa liikkunut.
-
Miksiköhän tuosta ei ole otettu uusintapainoksia ?
On äärimmäisen harvoin divareissa liikkunut.
Se ei vissiin alkuaankaan myynyt kyllin hyvin. Semmosta se vaan on.
Timo
-
Aku Ankan Toivesarjat -kirjasta sitten 10 vuotta myöhemmin selvisi että kyseessä on Harvey Eisenberg.
Sehän se keltakantinen opus olikin, johon aiemmin viittasin, ja jossa esiteltiin varsin monta piirtäjää.
-
Pitäähän ne ideat tarinoihin jostain kaivaa...
-
Vaikka tossa taskariäänestyksessä ei olekaan kuin 25 numeroon asti taskareita, niin ehdottomasti paras taskukirja 70-luvulla oli Nro 41 eli Aku Taikaviitta.
Se oli myös eka ns. kirja jonka luin yhtenä päivänä kannesta kanteen. Olin just oppinut jotenkuten lukemaan silloin.
Muuten eikö Taikaviitan auto muistuta tekniikaltaan erästä 80-luvulla esitettävää sarjaa. Vaikka Ritari Ässän auto KITT ei ulkomuodoltaan muistutakaan Akun vanhaa romua, niin tekniikaltaan siinä oli paljon yhtäläisyyksiä. Olivatkohan Ritari Ässän porukat ottaneet vaikutteita Taikaviitan auton vempeleistä.
Taskukirja oli ainakin minulle tosi tärkeä. Luin moneen kertaan ne läpi ja metsästin ensimmäisiä osia divareista. Joskus nro 130 kohdilla tarinat alkoi menettää kiinnostukseni ja lopetin niiden ostamisen. Mulla on pikkubroidin kanssa 12 vuoden ikäero ja pienen pähkäilyn jälkeen annoin koko taskarikokoelmani sille. Pikkubroidi on jatkanut kirjojen ostamista tähän päivään asti, mutta nyt silläkin alkaa mitta tulemaan täyteen. Mitä itse olen välillä selaillut nykyisiä taskareita niin ihan täyttä paskaa suurin osa.
Olen yhden taskarin ostanut 2000-luvulla ja se on nro 309 eli Tähtien Setä. Tämä vain sen takia, että olen Star Wars-fanaatikko. No eipä ollut häävi sekään kirja.
Yksi hyvä puoli uusissa taskareissa on...kaikki sivut on värillisiä. Jotkut eivät siitä pidä ja haluavat elää vanhassa, mutta minua se ei häiritse. Eniten mua häiritsee nykyisin selkämysten palapelikuvat. Takaisin ne yksilölliset selkämykset. Erottaa paremmin kirjahyllystä eri numerot.
-
...luulen vähän että sekä Taikaviitan että Ritari Ässän tekijät ovat ottaneet vaikuttimensa Batmobilesta...
Aku Taikaviitta on kyllä mainio opus, ja vankka ehdokas 70-luvun parhaaksi (vielä parempia tuli sitten muutama numero myöhemmin 80-luvun puolella, Mikki Kummitusjahdissa ja Aku Maankiertäjä noin esimes.)
-
...luulen vähän että sekä Taikaviitan että Ritari Ässän tekijät ovat ottaneet vaikuttimensa Batmobilesta...
sekä vähemmän suomessa tunnetusta Green Hornet Vihreä herhiläinen sarjasta ja sen Black Beauty autosta.
itsellä on 70-luvun taskareista Voimakolmikko eittämättä paras esitys, myönnettäköön pitkälti juuri tarinan Ruotsalaiset tulitikut ansiosta
-
Moderni populaarikulttuuri on täynnä tuunattuja superautoja, joten on aika kaukaahaettua olettaa, että jonkun Ritari ässän tuottajat olisivat lukeneet jotain vuosikymmenten takaista italialaista akuankka-versiota Diabolikista, kun vaihtoehtoja löytyy tosiaan lähempääkin.
-
Ei pidä nyt ottaa hernettä nenään, jos vertasin Taikaviitan autoa Ritari ässään. Se tuli nyt ekaksi mieleen. Olisinhan voinut verrata vaikka Riemukuplaan. Autotkin ovat vähän saman muotoisia. :laugh:
Noista taskareista vielä sanoisin, että nää jotkut uusimmat taskareiden etukannet on kyllä aika hienoja. Löytyy kohokuviointeja, kolmiulotteisia jne.
Myös taskukirjojen ns. tuplanumerot on ihan mukava lisä 70-lukulaisiin verrattuna.
Kattelin kaupassa myös niitä minipokkareita, mutta ne oli liian pieniä sarjakuvia mun makuuni. Varmaan tenaville ihan hyvä lisä, joilla on vielä näkökyky hyvä, mutta meikäläisellä on kyllä vaikeuksia semmoisen kanssa. Taskareiden koko on just sopiva...menee hyvin matkoilla mukana.
-
Kyllä Taikaviitan kosla on suoraa lainaa James Bondin vimpainmenopeleistä heittoistumineen kaikkineen.
Pelle on Taikaviitan Q.
-
Pelle on Taikaviitan Q.
Jep !
Tarkemmin KOKO Q-osasto.
-
Vanhojen taskareiden ehdoton kuningaskäsikirjoittaja on Guido Martina, jonka varsinkin alkuajan tuotannon tarinat suorastaan pursuavat radikaalisuutta, outoja tapahtumia ja absurdia huumoria - kuten mottoni kertoo, outous on aina hyve! Martinan tarinoita näkyi vanhoissa taskareissa varsin tiuhaan tahtiin (suosikkeinani mm. Jättiläissirkat sekä Aku ja salaperäinen herra Mosteri). Pidän varsinkin taskarista 63, jonka kaikki kolme tarinaa ovat Martinalle pyhitettyjä, varsin mainiot esimerkit siitä, kuinka älyvapaa tarina tulee tehdä täysillä ja varmana siitä, että lopussa kiitos seisoo. Kaksi niistä on kuvittanut Pier Lorenzo de Vita, jonka sopivasti kajahtanut piirrosjälki sopii hyvin omituisiin tarinoihin. Martinan kaltaisia absurdisteja jäämme kaipaamaan...
-
Lueskelin 6-vuotiaalle tyttärelleni vanhaa Roope-setää. Taisi ensimmäinen tarina olla Martinan kirjoittama. Isi oli aika vaikeana yrittäessään selittää, kun Roope 3-4 kertaa tarinan aikana pahoinpiteli Akua tai jotain muuta. Hyvää selitystä en siinä hädässä keksinyt. Taitavat normi-akut olla harmittomampia ja helpompia iltasaduiksi.
-
Lapsena luin muutamia vanhoja Guido Martinan ja Giovan Battista Carpin tarinoita, enkä pitänyt ollenkaan. Ne tuntuivat "90-luvun tanskalaiseen Ankkaan" tottuneelle vekaralle niin oudoilta, että pistin lapsuudessani Taskarin omaan boikottiini. Nykyään, sivistyneempänä (?), taas pidän Martinan ja Carpin, ja muidenkin Italian vanhojen maestrojen tarinoita mahtavina. Pienoinen väkivaltaisuus ei haittaa. Omissa tilastoissani aikoja sitten tunnustettu mestari Romano Scarpa ja tuntemattomammaksi jäänyt Carpi ovat nykyisin rinta rinnan, ja ohittelevat usein toisiaan sijoituksissa. Niin muuttuu ihmismieli...
(Taskari-boikottini ei kestänyt kauaa ja niitä onkin kertynyt aika kasa, myös vanhoja Taskareita.)
-
Nyt meillä on penska nuori joka kommentoi vanhoja taskareita. Eihän pelästytetä sitä pois?
Henendo, jatka ja etkä välitä silakkaakaan meistä vanhoista.
Tämä on tärkeä asia !
Laita Henendo kommenttia vaikkapa 10 vanhimmasta taskarista.
Ovatko ne mielestäsi hyviä ?
Meidän, jotka luimme ne nuoruudessamme, mielestä ne ovat hyviä, mutta johtuuko se siitä, että ne ovat muistuma nuoruudesta.
Mitä ne antavat nykynuorelle ?
Käy myös heittämässä kommenttisi näköispainos keskusteluun.
Miten esim. 67 - 68 näkkärit vertautuvat nykyankkaan nykynuoren silmin.
Asialla on merkitystä myös keräilyarvollisesti.
Kiinnostavatko vanhat jutut enään nykyisiä sukupolvia ?
Keräävätkö he vanhempina vain 2000 lukua vai myös vanhempaa ?
-
Kiinnostavatko vanhat jutut enään nykyisiä sukupolvia ?
Keräävätkö he vanhempina vain 2000 lukua vai myös vanhempaa ?
Minua kiinnostaa hyvinkin paljon, suurin osahan vanhats aon parempaa kuin suurin osa nykypäiväisestä ankasta.
Kerään paljonkin vanhempaa, varsinkin taskareiden ja ropsujen kohdall ainakin itse. Akkareitakin jonkun verran. Vanhat hyvät kunniaan, sanoo minä joka olen 13-vuotias.
Mutta Henendo siis sanokoon, hältähän työ kysyjä. : D
-
Mutta Henendo siis sanokoon, hältähän työ kysyjä. : D
Kyllä OP:n vastaus oli yhtälailla relevantti.
-
Kyllä OP:n vastaus oli yhtälailla relevantti.
Kiitoksia kiitoksia.
Tuo nyt tulikin ihan tuosta vain noin hupskeikkaa, tiedänhän että kyllä minunkin sanani on joskus merkityksellinen. (=
-
Nyt pitäisi sitten enää löytää vanhoja lukijoita, jotka pitävät uusista taskareista...
-
Nyt pitäisi sitten enää löytää vanhoja lukijoita, jotka pitävät uusista taskareista...
Hyvää etsimisretkeä! : P
(vähän sarkastinen tuo virke, mutta kai niitäkin nyt jokunen, edes yksi löytyy?)
-
Tämä on tärkeä asia !
Laita Henendo kommenttia vaikkapa 10 vanhimmasta taskarista.
Ovatko ne mielestäsi hyviä ?
Meidän, jotka luimme ne nuoruudessamme, mielestä ne ovat hyviä, mutta johtuuko se siitä, että ne ovat muistuma nuoruudesta.
Mitä ne antavat nykynuorelle ?
Asialla on merkitystä myös keräilyarvollisesti.
Kiinnostavatko vanhat jutut enään nykyisiä sukupolvia ?
Keräävätkö he vanhempina vain 2000 lukua vai myös vanhempaa ?
Taidanpas hieman vastailla tähän K.I.P:n kysymysketjuun. :)
Noita aivan vanhimpia Taskareita en omistakaan kuin muutaman, kun vasta viime vuosina olen alkanut heräilemään. Mutta ainakin lukemieni perusteella ne ovat klassikoita kannesta kanteen! Peittoavat nyky-Taskarit leikiten! Minullekin ovat aina rakkaita nuo lapsuudessa luetut tarinat, mutta kyllä nämä antavat myös todella hyvän tunteen, vaikka ei ikinä aiemmin olisi lukenutkaan.
Ja vanhat jututhan ne juuri kiinnostavatkin, uudet tulee luettua/hankittua ne sisältävät julkaisut vain periaatteen vuoksi (huh, olipas kauheasti sanottu!).
-
Olen tässä viimeisen vuoden aikana selannut näitä vanhoja taskareita uusintakierroksella läpi (nrossa 27 menossa). Suosikkini 25:stä ensimmäisestä on edelleen nro 25. Tämä kaikesta yleisestä Scarpan ylistyksestäkin huolimatta; taskarissa ei ole yhtään tämän Venetsian suurmestarin tarinaa.
Se, miksi juuri tämä taskari ehkä kuitenkin alkupään numeroista eniten sykähdyttää vielä uusintakierroksen jälkeenkin, on sen nostattama nostalgia. Kotona oli tämä numero hiirenkorville luettuna ja ilman kansia jo ennenkuin opin lukemaan. Vasta vuosia myöhemmin sain ehjän kappaleen käsiini ja näin minkälaisissa kuorissa tämä eepos on aikoinaan julkaistu. Mikki vauhdissa. Kyllä.
Kirjan tarinat Scarpan puutteesta huolimatta edustavat alkupään taskareiden yleistä sisältöä erittäin hyvin. Peregon ja Dalmasson huikea kudos tarinoiden ympärille on monista esinäytöksistä poikkeava; oma kohtalainen tarinansa joka huipentuu Hessun ja härän taisteluun Sonninsuussa. Monia ruutuja tupataan kehumaan, mutta loppupään ruutu jossa juonikas härkätaistelija Juanito joutuu oman jekkunsa uhriksi on Peregon parhaimpia :) Tsekatkaa itse sivulta 253.
Muut tarinat kuitenkin nostavat taskarin suosikikseni. Kaksi grandmaster Carpin tarinaa; Astronautti Mikki ja huikea Kuumatka, jotka muodostivat maailmankaikkeuden ja ulkoavaruuden kuvani 1970-luvun lopulla ennen kuin peruskoulu kertoi muista planeetoista kuin Saturnus. Tuo Kuumatka on edelleen yksi parhaista taskaritarinoista, sanokaa mitä sanotte. Myös Giulio Chierchinin ja Lucianio Capitanion tarinat ovat jännittäviä ja näiden aliarvostettujen herrojen kädenjälki on jäänyt 70-luvun taskareista tunnistettavasti mieleen. Ja sokerina pohjalla Dalmasson käsikirjoittama ja Pier Lorenzo DeVitan taiteilema "Minkä mitäkin". Nimestään huolimatta todellinen helmi.
http://coa.inducks.org/issue.php?c=fi/AATK+25
Ankkataskareista suosikkini on nro 12, Tervetuloa Ankkalinnaan. Se sisältää myös kaksi Carpin tarinaa, joista kirjassa ensimmäisenä oleva "Köyhän ankan tarina" on toinen kaikkien aikojen suosikkitarinani. Koko kirjaa ympäröi eteerinen tunnelma, johtuneeko oopiumi- ja sikarihuuruista mitä kirjan tarinoista pöllähtää sivuja selatessa. Eteerisyyttä kuvaavat myös kirjan muiden tarinoiden nimet, vai mitä sanotte näistä: "Ankat aivopesussa", "Aku ja perintökummitus" ja "Aku ryöstää Kala-Kalan silmän".
http://coa.inducks.org/issue.php?c=fi/AATK+12
Kyllähän näiden ulkopuoleltakin hyviä löytyy, kuten seuraavana yöpöydällä odottava nro 27: "Mikki on suurin".
http://coa.inducks.org/issue.php?c=fi/AATK+27
-
Taskarin 13, Ritari Peloton, luin kesäaikaan uudelleen. Oliko näin että näitä ritarisarjoja olisi tehty aikoinaan enemmänkin kuin nuo kaksi mitä tuossa oli (vai oliko joku niistäkin toisessa taskarissa?)
Mullakin on semmonen kutina, että enemmän on tehty ja ollut, mutta pitäisi kaivella Inducksia. Tuossa olleita molempia on muuten rutkasti lyhennetty. Eka sarjis tuli kokonaisena kolmannessa Ankkojen maailmanhistoriassa. Kalparitari Aku -tarinaa, joka lyheni 60-sivuisesta 20-sivuiseksi, ei ole nähty meillä kokonaisena.
Timo
-
Sinänsähän tuo on aika perusasetelma hahmoille, eli jos laitetaan Aku ritariksi niin muiden roolit lankeavat luonnostaan noin...Hansulla on ehkä enemmän liikkumavaraa että onko aseenkantaja vai mikä sivurooli.
Eipä taida Iineksellekään koskaan osua Bradamante (http://en.wikipedia.org/wiki/Bradamante)-rooleja...
-
Ei nyt aivan ritarimeininkiä, mutta muskettisoturilinjaa kuitenkin-
Taskari 8. Aku ja Amerikan keisari:
Aku de Ankkarac.
Myös Aku suurisuussa miekkailua....
-
Nyt meillä on penska nuori joka kommentoi vanhoja taskareita. Eihän pelästytetä sitä pois?
Minäkin olen penska, huomioikaa minutkin. ;D
Vanhoissa taskareissa on nostalgiaa ja silloin tällöin myös lievää hulluutta tai tyhmyyttä, ja siksi ne ovatkin suosiossani. Taskarin 63 tarinat ovat mahtavia, Guido Martinan 50-luvun tuotanto on kerrassaan mieletöntä ja absurdia! Pier Lorenzo de Vitan piirrostyyli on myös vähintäänkin sitä.
Nykyajan taskaritarinat ovat enimmikseen roskaa, vaikka välillä sieltäkin löytää helmiä.
-
Aku Ankassa ollaan aina suosittu hienoa kirjakieltä, mutta vanhoissa Taskareissa hahmojen puhe oli usein räikeästi puhekieleen kääntyvää. Missä lie syy tähän radikaaliin muutokseen? En kuitenkaan halua moittia ilmiötä, vaan kehun sitä vuolaasti. Erilainen kielenkäyttö on yksi vanhojen Taskarien lumovoiman syistä. Tällaista kieltä käytettäessä syntyy enemmän hauskoja lohkaisuja ja muita kielikukkasia. Esimerkiksi Akun ja Roopen riitatilanteet ovat vanhoissa Taskareissa hupaisia juuri kielensä ansiosta. Nykyään Taskaritkin ovat siirtyneet Akkarin käyttämään kirjakielityyliin, mikä sekään ei ole toki huono asia. Missähän välissä muutos tapahtui?
-
Missähän välissä muutos tapahtui?
Mary A. Wuorion jäädessä eläkkeelle, veikkaan ma. ^-^
-
Erilainen kielenkäyttö on yksi vanhojen Taskarien lumovoiman syistä. Tällaista kieltä käytettäessä syntyy enemmän hauskoja lohkaisuja ja muita kielikukkasia. Esimerkiksi Akun ja Roopen riitatilanteet ovat vanhoissa Taskareissa hupaisia juuri kielensä ansiosta.
"Ähäs!" on yksi nerokkaimmista huudahduksista vanhoissa taskareissa.
-
Vieläköhän jostain saa boxia, jossa on sekä taskarit numero 2 sekä 3 yhdessä? Eikö tällaista myyty jossakin välissä? Muistelisin nähneeni nettikaupoissa, mutta enää en ota löytääkseni mistään. Onko tullut nähtyä unta? ???
Uusintapainoksiahan ne tietysti ovat, eivät 1970-luvun priimaa, mutta laitoin viestin kuitenkin tähän ketjuun.
-
Merkuriuksessa sitä myytiin, mutta tällä erää tuote on loppu.
Keskustelua kyseisestä niteestä. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8372.msg311085.html#msg311085)
-
Tänks. Turha kuvitellakaan saada tuota siis hyppysiini. Mokomakin Merkuriusten kerho, olisi saanut tulla laajempaan myyntiin. No, kyllä minä nuo taskarit vielä nappaan jostakin divarista.
-
Tässäpä onkin sopiva rako hieman ylpeillä taannoisella ostoksellani. Ostin vanhalta tuttavaltani 100 ensimmäistä Taskaria (ja sain kaupan päälle vielä Taskarin 255). Kaikki Taskarit eivät toki ole ensimmäisiä painoksia, mutta suurin osa silti. Hyväkuntoisiakin ovat jokainen. Taitavan tinkimiseni ansiosta sain hilattua hinnan 40 euroon. Mielestäni tein hyvät kaupat. Nyt olisi kesällä tarkoitus saada näitä hieman luettua.
Viesti sisältää tarkoituksella pienoista ylimielisyyttä. Pahoittelen asiaa.
-
Ostin vanhalta tuttavaltani 100 ensimmäistä Taskaria (ja sain kaupan päälle vielä Taskarin 255). Kaikki Taskarit eivät toki ole ensimmäisiä painoksia, mutta suurin osa silti. Hyväkuntoisiakin ovat jokainen. Taitavan tinkimiseni ansiosta sain hilattua hinnan 40 euroon.
No halvallapa sait. Ois tuosta voinut enempikin maksaa.
-
Tämä nyt sivuaa jonkin verran topiccia joten kirjoittelen tänne. Selasin kaupassa Kalle Ankas pocket numeroa 389, jonka alkuosa vastannee siis meillä kesäkuun taskaria. Kyseessä on kuitenkin Dubbel-taskari ja sen sisältö on indeksoituna täällä:
http://coa.inducks.org/issue.php?c=se%2FKAP+389
Se mikä tuossa liittyy tähän topicciin on se, että jälkiosa taskarista koostuu vanhasta Kalle Ankas pocket 12 -nrosta, joka on suomessa julkaistu taskari nro 11, eli Roope Suuri:
http://coa.inducks.org/issue.php?c=fi/AATK+11
Onko tämä yleistäkin Ruotsinmaalla? Käsitykseni mukaan suomalaisissa taskareissa vältetään uudelleenjulkaisuja (toivottavasti myös jatkossa), mutta olisihan se hienoa, jos meilläkin tulevissa tupla- ja triplataskareissa koottaisiin loppuosa suomessa ennen julkaisemattomasta vanhasta taskarista, jossa olisi tuon KAP 389:n tyyliin oikein Peregon esinäytökset ja kaikki. Tietääkö kukaan, onko sellaisia suomessa julkaisematta (saksalaisia tai alkuperäisiä italialaisia)?? Tällähän saataisiin myös se materiaalipula ratkaistua, mistä Koninkaulus kirjoitti toisessa ketjussa...
Tuo KAP 389 näytti oikein hyvältä (lukuunottamatta uudelleenjulkaisua), tuplanollaa, Andersenin Aku-dekkaria, Castyn Mikkiä ja Indiana Hopoa ja taskarin nimitarinakin näytti lupaavalta, tekijöistä huolimatta (McGrealit+Fecchi). Sokerina pohjalla, kirjan päättää Tito Faracin ja Paolo Motturan 5-sivuinen Mortti ja Vertti -tarina, toivottavasti tuo nähdään myös meillä joskus (ei nimittäin ole Hollannin vastaavassa 256-sivuisessa)
http://coa.inducks.org/issue.php?c=nl%2FPO3+186
Mutta konseptina toi nykytaskaria parhaiden tekijöiden voimalla + vanhaa (ei uusintajulkaisua) esinäytöstaskaria kuulostaisi mannalta myös Suomen taskariin, mahdetaankohan koskaan nähdä...
Miqz
-
En ole hirveästi perehtynyt 70-luvun Taskareihin, tuona aikana julkaistuista omistan about 12 kappaletta.
Roopen joulutervehdyksessä julkaistu Roope-setä ja kotirobotti on kaikessa typeryydessään varsinainen mestariteos. Mahdottomia käänteitä ja puolivillaisia ideoita puskee sellaiseen tahtiin, että joku Don Rosa tekisi varmaan harakirin jos saisi tämän luettavakseen. :P
Ronks Ränks Kukkuu!
Akukin saa vaihteeksi Roopelta ansaitsemaansa tunnustusta.
Omistaisipa täydellisen Taskarikokoelman niin tällaisia hillittömyyksiä löytyisi taatusti enemmänkin.
Italiassa sarja on julkaistu peräti neljä kertaa. http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL++627-C&search=kotirobotti
-
Selailin huvikseni noita Italian wanhojen taskarien indeksointeja:
Prima serie:
http://coa.inducks.org/publication.php?c=it%2FCWD&pg=img&num=1
Seconda serie:
http://coa.inducks.org/publication.php?c=it%2FCD&pg=img&num=1
Onhan siellä aika tukku julkaisemattomia kokonaisuuksia. Ihan itku tulee kun miettii miksi osa on meillä aikoinaan skipattu. Siellä on mm. Scarpan esinäytöksiä jne. Tästä vois nyt ottaa nykytoimitus vaarin. Ihan eka noista taskareistahan on meillä julkaistu "Klassikko" sarjassa 70-luvulla, mutta uusinta ei haittaisi. Tässä ihan pari helmeä, jotta muillekin tulee paha mieli:
http://coa.inducks.org/issue.php?c=it%2FCWD+++3
http://coa.inducks.org/issue.php?c=it%2FCWD+++4
http://coa.inducks.org/issue.php?c=it%2FCWD+++5
http://coa.inducks.org/issue.php?c=it%2FCWD++16
http://coa.inducks.org/issue.php?c=it%2FCWD++50
Ja hienoja oli muuten kannet tuolloin :)
Miqz
-
Tässä ihan pari helmeä, jotta muillekin tulee paha mieli:
Kyllä, muiden muassa näiden linkkien takaa löytyviä tarinoita on tullut kaipailtua Suomeen useasti. En käsitä, miksei näitä aikoinaan meillä ilmestymättä jääneitä mestareiden töitä voi julkaista välillä esim. Roope-sedässä kuukauden klassikkoina...Mitä sitten, jos ovat pitkiä? Pakkoko yhteen lehteen on hirveän montaa tarinaa mahtua? Mutta ei. Sen sijaan nämä nähtävät "arkistojen aarteet" ovat lähes järjestään lyhyehköjä tarinoita jostain 70- ja 80-luvuilta, jolloin kovinkaan moni tekijämies ei ollut uransa parhaassa iskussa. Martina ei ollut keskimäärin enää kuin kelvollinen liukuhihnakirjoittaja; tuoreemmista kirjoittajanimistä esim. Giorgio Pezzin oli vasta kehittymässä tuntemaksemme neroksi. Romano Scarpan huikeimmat vuodet niin piirtäjänä kuin käsikirjoittajana sijoittuivat 50-luvun loppuun ja 60-luvun alkuun ja Luciano Bottaro oli aktiivisimmillaan ja luovimmillaan samoihin aikoihin. Ei sillä, että Bottaroa meillä ylipäätään koskaan julkaistaisiin. Cavazzanon kultakausi alkoi kasarista ja jatkui läpi 90-luvun. Nuorempi De Vita saavutti parhaan tasonsa piirtäjänä oikeastaan vasta 90-luvulla hylättyään ankat ja keskityttyään vahvuuteensa eli Mikkiin. Hänen tyylinsä elää edelleen omaa huippuvaihettaan. Kovimmista vanhoista piirtäjistä vain Carpi oli parhaimmillaan 80-luvulla (ja paransi vieläpä sen loppua kohti), vaikka hän alkuvaikeuksien jälkeen toki olikin koko uransa ajan tasaisen erinomainen kuvittaja.
En osaa nimetä ensimmäistäkään italialaistekijää, joka olisi ollut edes kohtalaisen lähellä parasta virettään 1970-luvulla. Silti tuntuu, että todella suuri osa Roopessa julkaistavista klassikoista — samoin kuin ihan missä tahansa suomalaisessa julkaisussa nähtävistä "vanhoista" italotarinoista — on juuri tuolta aikakaudelta. Esimerkiksi nämä Miqz:n esiin kaivamat helmet, samoin kuin monet muut vastaavat, kiinnostaisivat niin paljon enemmän. Nämähän niitä todellisia klassikoita olisivat.
-
Internetistä löydettyä: Taskarissa nro 36 Aku kuumilla jäljillä käsitellään science fictionissa yleisestikin tuttua kaksoisolennon tai kopion käsitettä (kts. mm James Patrick Kelly: Think Like a Dinosaur, suom.Portti 4/00 "Näin ajattelee dinosaurus") varsin kylmäävän kevytmieliseen tapaan (http://mjr.iki.fi/humor/akunmurha/).
-
Internetistä löydettyä: Taskarissa nro 36 Aku kuumilla jäljillä käsitellään science fictionissa yleisestikin tuttua kaksoisolennon tai kopion käsitettä (kts. mm James Patrick Kelly: Think Like a Dinosaur, suom.Portti 4/00 "Näin ajattelee dinosaurus") varsin kylmäävän kevytmieliseen tapaan (http://mjr.iki.fi/humor/akunmurha/).
Inducksin mukaan sarja on vuodelta 1955, jolloin ainakaan eurooppalaisten ankkasarjojen maailma ei vielä ollut niin tabuntäyteinen. Ensimmäisessä suomennoksessa viitataan kiinalaisiin huumekauppiaina ja Aku taitaa käydä oopiumiluolassakin. Myöhemmissä julkaisuissa (Taskarin teemanumero 7 ja Taskarin sankarit 3) käännöstä on näiltä osin muutettu. Kun luin tämän tarinan pienenä, ihmettelin enemmän näitä huumejuttuja kuin kaksoisolennon kovaa kohtaloa, ajattelin kai jotenkin, ettei se ole "aito", vaan jonkinlainen elämän jäljitelmä.
-
Internetistä löydettyä: Taskarissa nro 36 Aku kuumilla jäljillä käsitellään science fictionissa yleisestikin tuttua kaksoisolennon tai kopion käsitettä (kts. mm James Patrick Kelly: Think Like a Dinosaur, suom.Portti 4/00 "Näin ajattelee dinosaurus") varsin kylmäävän kevytmieliseen tapaan (http://mjr.iki.fi/humor/akunmurha/).
Puhumattakaan poikien jäätävästä kommentista tarinan viimeisessä ruudussa: olisi ehkä sittenkin ollut parempi tappaa oikea, äksy Aku, koska kopio ei ollut sairastanut aivokuumetta ja menettänyt älliään.
-
Mikäpäs siinä . Olisi yksi toinenkin taskari mietinnässä. On vaan ollut koko ajan kaikkea muuta kiirettä, mutta ehkä nyt olisi oikea aika...
-
Melkein 2,5 v on kulunut. Kirjoittaisikohan Janne kolumnin taskari 27:stä? Saa kirjoittaa muustakin, myös te muut.
Nyt on tehty http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1782
-
Mainio juttu ja mainio taskari. 27 on suurin. Klassikoita täynnänsä.
Timo
-
Nyt on tehty http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1782
Tosi hyvä juttu Janne! Pitäisiköhän koittaa väsätä omani, vaihtoehtoja olisi kaksi: 12 ja 25, Tervetuloa Ankkalinnaan ja Mikki Vauhdissa. Nämä ovat itselleni tärkeimmät, niin ja tietenkin eka oma taskarini, 37, jonka muistan lukeneeni kun opin luemaan...
-
Luin jälleen pitkän tauon jälkeen uudestaan taskarin 28. Ei lukeudu ihan kirkkaimpien helmien joukkoon, mutta hetkensä on siinäkin. Johtosarjassa Milla Magian lumoama onnenlantin vartija puhkeaa laulamaan: "Kuulkaapa nyt mun lauluain, en ole enää vartija vain! Olen sankaritenori, on ääneni suuri, sen huomasin tässä äsken juuri!" Hehhehhee!
-
Nyt on tehty http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1782
Tuosta irokeesikaulanauha-tarinastapa tuli taas kylmäävä oivallus. Pikku-Pekka ja Tytteli-Herttahan yrittävät murhata Mikki-vauvan upottamalla hänet märkään sementtiin! Yhden kaulanauhan takia!
Halpaa oli henki takavuosien Ankkalinnassa.
-
Tuosta irokeesikaulanauha-tarinastapa tuli taas kylmäävä oivallus. Pikku-Pekka ja Tytteli-Herttahan yrittävät murhata Mikki-vauvan upottamalla hänet märkään sementtiin! Yhden kaulanauhan takia!
Halpaa oli henki takavuosien Ankkalinnassa.
Palaanpas tämän kommentin kautta takaisin Mosteri -tarinaan.
Minua siinä aikoinaan häiritsi, jopa järkytti, se että Aku tappaa Mosterin. Vahingossa kyllä, mutta eipä siinä tunnontuskia juuri syntynyt. Oli ensimmäinen kerta kun joku "ihminen" oikeasti kuoli.
Kaksoisolennon kohtaloa en osannut kummastella.
-
Aika rankkaa oli esimerkiksi Guido Martinan huumori. Tästä lisää tuolla Ankkasensuuri-säikeessä. 1950- ja 1960-luvuilla elettiin ihan erilaisessa maailmassa -tosin jännää miten moderneilta vaikkapa Scarpan tarinat yhä tuntuvat. Onneksi vapauksien ottaminen ei jäänyt vain estottomaan räiskiniseen ja mäiskintään.
Uskomattomimmista taskari-tarinoista mainittakoon nyt "Vapautettu Ankkalinna" eli Paperopoli liberata (1967), Martinan ja Carpin fantasia Torquato Tasson ristiretki-mukaelman "Vapautettu Jerusalem" - pohjalta.
-
http://kvaak.fi/index.php?articleID=1358
Laajempi esittely AATK kahdeksasta. Olen varma ettei suojeleva / vangitseva kupu ole Martinan keksintöä - olisiko peräisin jostain Hämärän rajamailla -jaksosta tms. Vuosikymmenien kuluessa aikalaisviittaukset himmenevät, mutta selvää on, että usein tuottelias Martina valitsi ankallistaakseen sellaisia klassikoita jotka olivat ajankohtaisia elokuvaversion vuoksi tai muuten esillä. Eräänlaista MAD-henkisyyttä siis.
-
http://kvaak.fi/index.php?articleID=1358
Laajempi esittely AATK kahdeksasta. Olen varma ettei suojeleva / vangitseva kupu ole Martinan keksintöä - olisiko peräisin jostain Hämärän rajamailla -jaksosta tms. Vuosikymmenien kuluessa aikalaisviittaukset himmenevät, mutta selvää on, että usein tuottelias Martina valitsi ankallistaakseen sellaisia klassikoita jotka olivat ajankohtaisia elokuvaversion vuoksi tai muuten esillä. Eräänlaista MAD-henkisyyttä siis.
Kuvun alla oleva kaupunki on esiintynyt scifissä sata vuotta, ja vähän kauemminkin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Domed_city
-
Kuvun alla oleva kaupunki on esiintynyt scifissä sata vuotta, ja vähän kauemminkin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Domed_city
Ettei olisi Jules Vernellä jo?
Mutta siis, tuumailin että Aku-tarinan kirjoittamisen aikaan olisi teeveestä tullut jokin scifijuttu joka innoitti Martinaa. Vai ehkä se on muistumaa Gottfredsonin Mikin pilvikaupungista?
-
Ettei olisi Jules Vernellä jo?
Tämmöinen (http://en.wikipedia.org/wiki/Captain_Nemo_and_the_Underwater_City) teoksesta "Sukelluslaivalla maapallon ympäri" vaikutteita ottanut leffakin on olemassa, mutta sai ensi-iltansa vasta "Vapautetun Ankkalinnan" jo ilmestyttyä.
-
Disney-leffassa Mars and Beyond pitäisi olla kupukaupunki Marsissa (tuttu idea scifistä (http://www.paleofuture.com/blog/2009/6/27/the-martian-base-1951.html)). En tosin pikakelauksella löytänyt.
http://www.youtube.com/watch?v=iEg7dF5rg8Y
EDIT: Löytyi sittenkin. Kohdassa 48:05.
-
En koskaan jaksanu lukea Tasson yli 600-sivuista runoelmaa kokonaan, mutta siellä on saraseeniläinen taikuri Ismeno, joka taiallaan lumoaa metsän niin, ettei sen puista voi rakentaa hyökkäystornia, jonka avulla voisi hyökätä Jerusalemiin. Rinaldo (Aku) poistaa lumouksen/kirouksen. Olisko tämä modernisoituna se näkymätön kupu? Mene ja tiedä.
Timo
-
Ostin jonkin aikaa sitten ykkösnumeron uusintapainoksen. Suututtaa kun ovat menneet kääntämään uusiksi repliikit, joista monet muistan ulkoa entisessä ja nostalgian pyhittämässä muodossaan.
-
Aikansa kutakin niin, mutta vähemmän taskukirjojen uudelleenkääntäminen riepoo kuin varsinkin Barksin sarjojen "talibanisointi", vaikka toki uudet käännökset ovatkin lähempänä alkuperäistä.
Erika Fuchsia kovasti ylistetään, mutta käänsikö hän myös taskukirjojen sarjoja? Jos saksalaiset väänsivät ensin italialaisen sanaleikin omakseen tai keksivät kokonaan uuden repliikin, mitä jäi jäljelle suomalaiseen versioon?
Joka tapauksessa Aku Ankkaan verrattuna AATK:n kieli oli alkupään kirjoissa melko töksää.
-
Mitä muuten luulette, kuuluivatko luonteenpiirteitä kuvailevat sanat jäkkärä, kurho, patustelija ja hyrkkö alkuaikojen taskarisuomentajan omaan päivittäiseen sanastoon? Hyrkköä lukuun ottamatta nuo vilahtivat puhekuplissa useamminkin kuin kerran.
Merkityksiäkin saa arvailla.
-
Kenen kääntäjistä? Uskon että hassujen perinnesanojen käyttö oli yleisempää taskukirjoissa, kun taas Akun runkolehden puolella pidettiin kiinni selkeästä ja ajanmukaisesta peruskielestä.
Käännökset elävät ajan mukana. Uusintakierroksella tehdään toisaalta sanatarkempaa työtä mutta samalla muovataan repliikkejä nykyajan puhekieleen istuviksi.
-
Kenen kääntäjistä?
Ainakin Mary A. Wuorion, jonka suomentamista Roope-sedän maailmanmatkoista on jäänyt pysyvästi mieleen lännenballadin Aku ja kaksi pistoolia alkulaulu:
"Aku Ankasta rohkeasta
en herkeä laulamasta.
Tihutyöt hän hurjasti kostaa,
se maineeseen hänet nostaa.
Se poika on oikea urho,
vaan ei jäkkärä eikä kurho."
Samainen Wuorio näkyy kääntäneen myös taskarin Täyttä vauhtia, Mikki Hiiri, jossa kummitteleva hiirulaisemme pilkkaa Mustaa Pekkaa patustelijaksi. Ja veikkaanpa hänen käsialakseen tämänkin Roope-sedän taidekritiikin, josta en muista missä kirjassa ja tarinassa se esiintyi:
"Patustelija! Ryynipää! Hyrkkö!"
"Taiteilija minä olen."
"Erotettu te olette!"
-
"Patustelija! Ryynipää! Hyrkkö!"
"Taiteilija minä olen."
"Erotettu te olette!"
Tämä on aivan loistava lainaus, muistin sen heti. Se nauratti hirveästi silloin aikoinaan. Erinomaista käännöstyötä ja sanankäyttöä! Mary A. Wuorio on aina ollut suosikkini.
-
Wuorio, joka päätoimitti Zoomiakin, oli hirmuisen työteliäs. Taskukirjoja kääntäessään hän selvästi nautti. Valitettavasti ei ole enää haastattelijoiden tavoitettavissa.
Viheltävien sillien fanfaari hänen muistolleen.
-
Wuorion suosimaa "iiskotti"-nimitystä ovat käyttäneet muutkin kääntäjät.
Erinomaista käännöstyötä ja sanankäyttöä! Mary A. Wuorio on aina ollut suosikkini.
Aamen.
-
Heti tähän kaikki haukkumanimet. Epeli. Ankankutjake. Kako.
"Epatto" jäi omaan sanavarastooni näistä, mutta en mene vannomaan sen olleen juuri Wuorion taiturutta. Kovasti samantyyliseltä kyllä kuulostaa.
-
"Akulaista" ja "Roopelaista" tulee joskus ikävä.
-
Heti tähän kaikki haukkumanimet. Epeli. Ankankutjake. Kako.
Ottaja-antaja, ankanpyrstön kantaja.
-
"Pysähdy, senkin juupeli. Pysähdy!"
-
Ikävä juttu, ettei Mary A. Wuoriosta taida löytyä haastattelua. Olisi ollut kiva lukea hänen ajatuksiaan käännöstyöstä.
-
Ei löydy Sarjakuvaseurankaan arkistosta kuin Hesarin nekro.
Mary A. Wuorio 1924 - 1988
Viikkosanomiin toimittajaksi 1952, Sanoma Oy:stä eläkkeelle 1985.
Vuonna 1958 toimitti "Aikamme tieteislukemisto" -novelliantologiaa.
Reportaaseja Viikkosanomiin.
Oli mm. mukana Aatos Erkon vetämässä suomennostiimissä ristimässä Jaska Jokusta, Ressua, Eppua, Tellua, jne.
Päätoimitti Zoom -lehteä.
-
Lisäksi muistelisin jostain kuulleeni tai lukeneeni että M.A.W olisi ollut kova polttamaan sikareja.
-
Lisäksi muistelisin jostain kuulleeni tai lukeneeni että M.A.W olisi ollut kova polttamaan sikareja.
Reippaita tätejä kaikki: Wuorio, Sirkka Ruotsalainen, Alli Peltonen, Kirsti "Kippari" Toppari.... Pitää keräillä lisää raapaleita jos saisi jutun vaikka Ankkalinnan pamaukseen.
-
Wuoriosta löytää ainakin netistä hyvin vähän tietoa. Oli kuitenkin jo 50-luvulla kääntämässä ja toimittamassa Aikamme Tieteislukemistoa. Asioista pitäneekin kysellä tahoilta jotka hänet ovat tunteneet.
Hauskoja olivat hänen taskarikäännöksensä, joskin toisinaan vähän sähkösanomatyyliä. Johtunee käytetyistä saksalaisista versioista, joissa kuplatekstejä oli lyhennelty.
Timo
-
Taskarin # 22 (AA pinteessä) viimeinen sarja oli aika hupaisa. Roope kaivattaa Maapallon läpi käytävän löytääkseen maailman suurimman kultaesiintymän. Se on tietysti Roopen rahasäiliö. Onkohan Don Rosa tietoinen tästä tarinasta jonka on piirtänyt vanhempi de Vita?
"Olemme maapallon keskipisteessä. Kamalan kuuma paikka."
"Parempi kuin kylmä", toteaa Roope.
Ja Roope ampuu Akua haulikolla jo kannessa.
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/a/af/Aku_Ankka_pinteess%C3%A4.jpg/150px-Aku_Ankka_pinteess%C3%A4.jpg)
Liekö sama myös tässä uusimmassa versiossa?
-
Uusimman taskarikolumnin teki Hannu:
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1887
Ja hyvän kolumnin olikin kirjoittanut! Jos vaan sais oman joskus aikaiseksi...
-
"jouluna meitsiä odottikin sitten kaamea pettymys, sillä en saanutkaan joululahjaksi toivomaani taskaria No:17 Roopen joulutervehdys, vaan jonkun onnettoman jääkiekkopelin."
Peukutan!
-
Omassakin nostalgia-top-10 on tämä taskari Voimakolmikko. Pitänee käydä taas pitkästä aikaa läpi uudelleen. Hyvä kolumni!
Timo
-
Pieni kommentti ansiokkaaseen Voimakolmikko-arvioon: veljenpoikien ilotanssi ei voi olla muuta kuin tämä aikakauden suurmiehen M.A.Nummisen legendaarinen kappale. (http://www.youtube.com/watch?v=bDdS5p1aBpM)
Rockin iskua siis, ei diskoa. :)
-
Vähän aihe karkaa, mutta osaisiko joku valaista enemmän ko. kappaleen taustoja ettei asia jää vaivaamaan. Äänitearkiston mukaanhan Nummisen kappale Dägä Dägä levytettiin vuonna 1976, eli siis kolme vuotta taskarin julkaisun jälkeen. http://www.aanitearkisto.fi/firs2/ulko.php?Id=D%E4g%E4+d%E4g%E4. Voihan kappale toki olla olemassa liveversiona jo vuonna 1973.
-
Jospa veljenpojat veisasivatkin Suomen Talvisodan Däng-Däng-Däng-dängiä (http://www.phinnweb.org/early/suomen_talvisota/dang.html) (1970), jossa dägä-dägä myöskin esiintyy.
-
Mitä mahtavatkaan sitten laulaa alkukielellä.
Mutta hieno teos on Voimakolmikko ja hyvä esittelykin.
-
Vähän aihe karkaa, mutta osaisiko joku valaista enemmän ko. kappaleen taustoja ettei asia jää vaivaamaan. Äänitearkiston mukaanhan Nummisen kappale Dägä Dägä levytettiin vuonna 1976, eli siis kolme vuotta taskarin julkaisun jälkeen.
Kappas pahusta. Minun päässäni on tuon ruudun kohdalla soinut aina Numminen ja veljenpoikien käsissään nakkelemat kolikot ovat kilahdelleet rockin iskun tahtiin.
Taas mureni pala lapsuushistoriaa. :'(
-
Dägä on rockin vastaus dadaan.
Timo
-
Vähän aihe karkaa, mutta osaisiko joku valaista enemmän ko. kappaleen taustoja ettei asia jää vaivaamaan. Äänitearkiston mukaanhan Nummisen kappale Dägä Dägä levytettiin vuonna 1976, eli siis kolme vuotta taskarin julkaisun jälkeen. http://www.aanitearkisto.fi/firs2/ulko.php?Id=D%E4g%E4+d%E4g%E4. Voihan kappale toki olla olemassa liveversiona jo vuonna 1973.
Roskaa. "Dägä dägä" on jo Nummisen ensimmäisen kirjallisen teoksen "Kauneimmat runot" (1970) äänilevyliitteellä kirjallinen äänilevy "M.A. Numminen laulaa ja lukee runojaan".
TT, Nummismaatikko
-
Roskaa. "Dägä dägä" on jo Nummisen ensimmäisen kirjallisen teoksen "Kauneimmat runot" (1970) äänilevyliitteellä kirjallinen äänilevy "M.A. Numminen laulaa ja lukee runojaan".
Niinpäs näkyy. (http://www.perunamaa.net/sarjakuvarock/man/ept.html) Kiitos nostalgiani pelastamisesta!
-
No hyvä. Tulipahan sekin selvitettyä ettei jäänyt ketään vaivaamaan. ;)
-
Roope näkee punaista, tosin ~viiden kandinaatin kanssa erot minimaaliset. ARVAAN ykkösnumeron ylivoimaiseen johtoon on lukuisten uusintapainosten määrä. Isoa osaa ekasta 25 taskarista on vaikeuksia löytää divarista kohtuullisessa ajassa.
Osasta taskareita ei varmaan uusintapainoksia koskaan tulekaan, nykyisessä poliittisessa ilma-alassa tummaihoiset alkuasukasankat koettaisiin varmasti rasistisiksi.
Ja onhan noissa monessa väkivaltaakin jonkin verran...
-
Finaaliin pääsivät nämä taskukirjat: Mikki ja viidakon vaarat, Aku urhokas, Mikki kuulee kummia, Roope-sedän maailmanmatkat ja Mikki vauhdissa.
Ja voittaja, sisältäen eniten suosikkitarinoitani, on Taskukirja numero 23, Mikki kuulee kummia. Varsinkin Kuningatar Kalhoan ikuinen tuli ja Tapaus XYZ ovat Mikki-tarinoiden parhaimmistoa.
-
Kesän kunniaksi kolumnoin taskarista 117 Juhlaparaati (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1961). Ei se ole mikään suosikkini, mutta näin kesäaikaan yksi tietty tv-kaapissa sijaitseva kappale on tärkeä.
-
Ah, symppis löytö, ja sijoittuu siihen aikaan kun taskarien taso alkoi taas parantua niistä alamaista joissa se oli satasen molemmilla puolilla...
Vanhan linnan salaisuus taisi olla kärkipäätä niistä julkaistuista valintatarinoista, ja Vesi on poikaa miellytti minuakin mutta minulla onkin perverssi viehtymys noihin opettavaisiin juttuihin (tuo ei ole mitenkään ainoa, esimes tämä (http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+1614-AP) on kaikessa draamattomuudessaan symppis.
-
Kalle Kinnusen arvioi kipakassa blogissaan (http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/brad-pittin-zombieepos-world-war-z-vuoden-muovisin-maailmanloppu) uutta WWZ-leffaa ja kommentoi samassa yhteydessä yllättäen taskareita. Kommentti on tulkittavissa negatiiviseksi, mutta on silti jotenkin asian ytimessä:
"Uskottavuusongelma on kuitenkin ylittämätön. Stereotyyppien ja jatkuvien ihmeellisten yhteensattumien vuoksi fiilis on lähinnä Aku Ankan taskukirjoja, noita eurooppalaisia halpatuotantopokkareita, joiden semipsykedeelisesti leijuvien tarinoiden laatijoilta kai vaadittiin jatkuvaa päihtymistilaa."
-
Oih. Pitäisi olla:
"Stereotyyppien ja jatkuvien ihmeellisten yhteensattumien vuoksi fiilis on PARHAIMMILLAAN lähinnä Aku Ankan taskukirjoja!
Tai enhän mie tiiä kun en ole tätä kovasti mainostettua lehvaa oo nähny, mut trailereitten perusteella viilis on kyllä lähellä Guido Martinan houreisimpia näkyjä tyyliin Topolino e i grilli atomici (http://coa.inducks.org/s.php?c=I+TL+++13-AP) tai jotain sinne päin. ;D
Timo
-
Etusivultakin löytyy uusi taskarikolumni taskarista 25, Mikki vauhdissa:
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=2016
-
Etusivultakin löytyy uusi taskarikolumni taskarista 25, Mikki vauhdissa:
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=2016
Kiitoksia kolumnista! "Mikki vauhdissa" kuuluu omienkin varhaisvuosieni lukemistoon ja erityisesti "Kuumatkan" houreisuus vetoaa yhä edelleen, kuten olen Kvaakissa joitakin kertoja aiemminkin todennut. Parhaus alkaa heti tarinan ensi sivuilta, joilla telkkarissa haastatellaan "tuoksuvan aaltopituuden" keksijää professori Lemusta. Attilio Mazzanti ei kauhean montaa (http://coa.inducks.org/creator.php?c=AMa&showStats=1) Disney-tarinaa ole käsikirjoittanut, mutta kaikki kolme Suomessa nähtyä ovat timangeja, varsinkin tämä ja Jukka Laineen aiemmassa kolumnissaan (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1406) ruotima "Aku Ankka vuonna 2001". Nyrjähtänyttä logiikkaa ja vanhojen italoankkojen tenhoon olennaisesti kuuluvia tylyjä tempauksia.
Myös "Mikki ratkaisee Kariban arvoituksen" on jostain kumman syystä jäänyt mieleen erityisen mukavana lukukokemuksena, vaikken nyt aikuisena enää osaakaan nähdä tarinassa mitään erityistä viehätystä.
-
Kyllä, Kuumatka on helmi sarjakuvataiteen kruunussa.
Muuten taskarista on jäänyt mieleen että siinä oli yksi kivemmista esinäytöksistä (ja välijutuista), muut jutut on kyllä jääneet vähän varjoon (Kariban arvoituksessa muistan kyllä ärtyneeni kuinka Hessu oli siinä jatkuvasti nukahtamassa...)
-
Nyt pärähtää käyntiin keräilysarja alkupään taskareista tupla-uusintapainoksina:
http://www.lehtipiste.fi/fi/kirjat/Sarjakuva-albumit/591530/Aku+Ankan+Taskukirja+(extra)+Uusintapainos+no+1-2/
onkos joku jo nähnyt, ovatko nuo nyt kokonaan väreissä vai näköispainoksia alkuperäisistä?
-
Miksipä palaisivat vanhaan jos kerran on korjaillut "pellit" tehtynä. Ainahan se vähän kirpaisee kun on käännöksiä rukattu sarjojen alkukielen mukaisiksi. Esim. Mary A. Wuorion piti sorvailla omia nokkeluuksiaan puhekupliin saksalaisten ja/tai tanskalaisten jäljiltä. Nyt ne ovat historiaa.
Mutta jos kuvalliset sensuroinnit on poistettu niin se olisi toki plussaa.
-
Tekstejä ne ei voi laittaa enää sellaisenaan, koska surullisen kuuluisana esimerkkinä vaikkapa tämä Aku Ankan taskukirja 19, jossa tarinassa Paljon puuhaa painovirheestä on yhdessä kuplassa ihan surutta "nekru".
Ja sitten vielä nämä: Sarjassa esiintyy mm. MaLuLi (Makarandan Lukutaidottomien Liitto), Neekerkuja 1313, huone 13.
Muuta kummallista: valkoiseksi itsensä värjännyt afrikkalaismies, joka puhuu savoa "Erreys. Oon musta. Mualoon valakoseksi, jotta ei oo niin vari".
Caramba-Rombaan ei päästetä valkoisia "älä tule valkoinen, kohtalosi on kalpoinen". Aku kimmastuu: "Ennenkuulumatonta. Hävyttömiä rotuennakkoluuloja."
Sarja on alunperin tehty 1956 (Guido Martina/G.B. Carpi). Tuona aikanahan alkoi Afrikan valtioiden itsenäistymiskehitys. Heijastuisiko sarjassa? Valkoiset eivät olleet varmaankaan kovassa kursissa itsenäistyneissä entisissä siirtomaavalloissa.
Onko tämä sama suomennos "nekru" -sanoineen samanlainen vielä vuoden 1989 painoksessa? Kääntäjä juurikin Mary A. Wuorio.
Timo
-
En kyl tykkää tommoisista yhteisniteistä.
Mutta jos tekisivät kovakantiset uusintapainokset noista 100 ensimmäisestä taskarista ja tietysti alkuperäisillä teksteillä ja kuvilla...ei sensuuria kiitos.
En sit tiedä voisiko ne värittömät sivut olla värillisiä...eihän se olisi silloin näköispainos, jos ne olisi väritetty. Kuitenkin olis kiva saada noi kokonaan värillisinä. Tietysti jos rahaa olisi rutkasti tehdä molemmat versiot niin kyllä sekin kävisi, mutta asumme Suomessa ja kaikki kiva tehdään halvalla ja asiakkaiden toivomuksia noteeraamatta.
Täytyykin katsoa kaupoissa minkä näköisiä nää on. Toivottavasti näihin ei ujuteta niitä tyhmiä selkämys-kuva-palapelejä.
-
Onko tämä sama suomennos "nekru" -sanoineen samanlainen vielä vuoden 1989 painoksessa? Kääntäjä juurikin Mary A. Wuorio.
Voihan se olla, ei sitä vielä tuohon aikaan taidettu mieltää niin pahaksi sanaksi kuin nyt. Mm. Me Tenavat -kirjan esipuhe vuodelta 1987 esitteli aivan pokkana Samin sarjan "kiintiöneekeriksi."
-
Mulla on jostain syystä vahva mielikuva, että se oli 1989 jo poistettu. En kuitenkaan pysty tarkistamaan. Neekeri-sanaa esiintyi neutraalissa sanomalehtikielessäkin vielä 90-luvun alkupuolella, mutta "nekru" miellettiin jo silloin ja luultavasti myös 1970-luvun alussa erittäin halventavaksi ilmaisuksi.
-
Toivottavasti jatkavat vielä uusintapainoksia siinä vanhassakin sarjassa eli Taskarista 157 ylöspäin. Sitä kautta on ollut helppo ostaa puuttuvia numeroita.
Mika voi huokaista helpotuksesta, koska näissä tuplauusintapainoksissa ei ollut mitään erityistä selkämyskuvaa. Selasin opusta kaupassa, mutta en nyt millään saa päähäni, oliko kirja kokonaan väreissä vai olivatko mustavalkoiset aukeamat vielä mukana. En ala näitä ostaa, koska numerot löytyvät jo hyllystäni.
Jos molemmat Taskarit lukee niteestä kerralla, pitää ensimmäisen jälkeen kiepsauttaa opus ylösalaisin ja jatkaa toiseen numeroon takakannesta. Opuksen puolivälissä numerot erottaa toisistaan mainospläjäys, joka normi-Taskareissa on tuttu kahdelta viimeiseltä sivulta.
-
Selasin opusta kaupassa, mutta en nyt millään saa päähäni, oliko kirja kokonaan väreissä vai olivatko mustavalkoiset aukeamat vielä mukana. En ala näitä ostaa, koska numerot löytyvät jo hyllystäni.
Kaikki sivut olivat väreissä, käännöksetkin olivat fontteja myöten alkuperäiset. Ostin ihan kannatuksen vuoksi, vaikka hyllystäni taitaa löytyä molemmista taskareista jo neljät versiot.
-
Toivottavasti jatkavat vielä uusintapainoksia siinä vanhassakin sarjassa eli Taskarista 157 ylöspäin. Sitä kautta on ollut helppo ostaa puuttuvia numeroita.
Mika voi huokaista helpotuksesta, koska näissä tuplauusintapainoksissa ei ollut mitään erityistä selkämyskuvaa. Selasin opusta kaupassa, mutta en nyt millään saa päähäni, oliko kirja kokonaan väreissä vai olivatko mustavalkoiset aukeamat vielä mukana. En ala näitä ostaa, koska numerot löytyvät jo hyllystäni.
Jos molemmat Taskarit lukee niteestä kerralla, pitää ensimmäisen jälkeen kiepsauttaa opus ylösalaisin ja jatkaa toiseen numeroon takakannesta. Opuksen puolivälissä numerot erottaa toisistaan mainospläjäys, joka normi-Taskareissa on tuttu kahdelta viimeiseltä sivulta.
Niin nää uudet keräilykappaleet ei olleet varmaan kovakantisia kirjoja?
Joo itse keräsin noita taskareita jonnekin 150 asti, josta sitten mun broidini jatkoi keräämistä, jonka lopetti muutama vuosi sitten. Vietiin taskarit maalle ja ovat ns. yhteisomistuksessa mun ja broidin kesken. Itse en niin dikkaa 100. jälkeisistä taskareista...laatu huononi.
Pitäisi kyllä uusia niitä vanhempia taskareita ja ostaa 1. painokset. Mikki Kiipelissä taitaa kyllä olla vähän liian kallis nykyään hyväkuntoisena. Itselläni taitaa olla 2. painatuksena tuo ja ei niin hyvässä kunnossa.
Aku Taikaviittaa (Nro 41) olen joutunut ostaa muutaman uuden kirjan, kun on tullut luettua se aina ihan rikki. Sitä voi lukea vaikka kuinka monta kertaa...on se niin hyvä kirja...koko taskarin paras.
-
käännöksetkin olivat fontteja myöten alkuperäiset.
Olisiko forumin arvovallalla ollut osuutta tähän?
Kääntäjien nimiä ei oltu mainittu kansilehdillä.
Mutta hallelujaa.
-
Meillä on Paanasen kanssa työn alla taskareista samanlainen keräilijän tietopankki joka julkaistiin taannoin Ankkalinnan pamauksesta. Valmistunee tässä kesän aikana. Siinä pyritään huomioimaan kaikki taskarien painokset ja niiden erot kuvien kera tietty!
-
Meillä on Paanasen kanssa työn alla taskareista samanlainen keräilijän tietopankki joka julkaistiin taannoin Ankkalinnan pamauksesta. Valmistunee tässä kesän aikana. Siinä pyritään huomioimaan kaikki taskarien painokset ja niiden erot kuvien kera tietty!
Hienoa!
Siinä vois myös olla tiedot alkuperäisestä materiaalista eli missä se on ekan kerran ilmestynyt. Noihan kyllä löytäisi Inducksista, mutta olisi ihan hyvä olla tuossa teidän tietokannassakin.
-
Niin nää uudet keräilykappaleet ei olleet varmaan kovakantisia kirjoja?
Ei, näistä löytyy ne tutut "pehmeät" Taskari-kannet.
Alkuperäisten käännösten säilyttämisestä, mikä tässä keskustelussa tuli ilmi, nostan kyllä hattua korkealle. Lieneeköhän luvassa kuitenkin jonkinlaista sensuuria, juurikin noiden mainittujen, nykyisin poliittisesti epäkorrektien sanojen kohdalla?
-
Onko infoa kuinka usein tuplauusinnat ilmestyvät? Ensimmäinen jäänee ostamatta mutta 2&4&7 ovat varmoja hankintoja...Viidakon vaarat ja amerikan keisari uupuu kokonaan ja ritari peloton suht heikossa hapessa...
-
Uusintapainos 3-4 ilmestyy syyskuun puolivälissä. Eli ei siis kovin tiheään tahtiin, ainakaan tämän vuoden puolella.
-
Näissä taitaa sitten tulla esille joitain vielä hurjempia laatueroja, esim. 5-6 ja 13-14 ovat oikein mukavia paketteja kun taas joku 9-10 ei niin vakuuta...
-
Onko 1. ja 2. taskarissa ollut sensuroituja kuvia? Voisi vähän vertailla... Mutta minun mielestäni tämä on erinomainen juttu, varsinkin kun painojälki vaikuttaa enimmäkseen olevan ok. Jotkut tarinat vaikuttavat vähän pikselöityneiltä selailun perusteella, mutta se ei ole mikään yllätys. Olen saanut käsityksen, että olisivat Italiassa skannailleet viime aikoina paljon paremmin näitä vanhoja tarinoita.
-
Uusintapainos 3-4 ilmestyy syyskuun puolivälissä. Eli ei siis kovin tiheään tahtiin, ainakaan tämän vuoden puolella.
Harmillisen verkkainen julkaisutahti. Täytynee silmäillä divareissa aina taskariosastoa josko löytyisi siistikuntoiset kappaleet niistä mitkä uupuvat/vajaakuntoisia. Ja asiaa pohdittuani, onhan mukavampi lukea 256 sivuista kartonkikantista kuin 512s pehmytkannellista taskaria.
Hieno juttu yleisesti ottaen kuitenkin tämä alkanut taskarisarja on.
-
Kävin kaupassa ja näin nyt itsekin oikein käsikopelolla nämä uudet keräily-taskarit.
Minkä takia siihen taskarin yläosaan on pistetty mainos tästä uudesta taskarista...piila taskarin kannen. Ei hyvä...jätän tämmöiset kyllä tyystin ostamatta.
-
Itseäni tämä tuplajuttu miellyttää, noita alkuaikojen taskareita ei enää mulla ole, olivat niin huonossa kunnossa että osa meni paperikeräykseen ja osa kirppismyyntiin.
En tiedä mitä noista on sensuroitu, toivottavasti ei itse sarjakuvaa?
Toivottavasti ensi vuonna ilm.tahti on tiiviimpi.
-
Vilkaisin lehtihyllyssä nopsasti. Kaikki sivut väritettyjä, ainakin osa viivoista rasteroituneita (ei pahasti). Onneksi omistan vanhat versiot.
Timo
-
En tiedä mitä noista on sensuroitu, toivottavasti ei itse sarjakuvaa?
Odottava näkee. Toivottavasti "vain" mahdollisesti nykyaikana poliittisesti "vääriä" ilmaisuja eikä sarjakuvaa missä esim. alkuasukasankkoja...
Tex Willerin uusintapainoksissahan on n*****i ja sen lyhyempi versio säilynyt, ankassa tuota ei tosin taidettu edes käyttää...
>:D
-
Niin taitaa se sensuuri olla juuri tuota "poliittisesti epäkorrektien" sanojen muuttamista.
-
Tex Willerin uusintapainoksissahan on n*****i ja sen lyhyempi versio säilynyt, ankassa tuota ei tosin taidettu edes käyttää...
Höh, vastahan minä pääsin sanomasta (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8372.msg427627.html#msg427627) että Roope-sedän miljoonat -kirjan tarinassa Paljon puuhaa painovirheestä on ruutu jossa mainitaan tuo "n-sanan lyhyempi versio".
Timo
-
Onko tämä sama suomennos "nekru" -sanoineen samanlainen vielä vuoden 1989 painoksessa? Kääntäjä juurikin Mary A. Wuorio.
Muuttamattomina löytyy kuplat vielä tuosta painoksesta, myös tuo "nekrun"kuvatus.
-
Jahans joo. Kirjasta on uudet painokset Inducksin mukaan 1981 ja 1989. Saa nähdä mitä tapahtuu kun tuosta tulee uusi painos näissä tuplaniteissä. Milläs vauhdilla niitä tuleekaan ja milloinkahan tuohon silä vauhdilla päästään?
Timo
-
Hmm, miksiköhän tähän ensimmäiseen tuplaniteeseen on lisätty sarjojen tekijöiden nimet, mutta suomentajan/suomentajien nimiä ei ole mainittu?
-
Sehän ei olekaan oleellista tietoa. Tekstit ovat varmaankin kääntyneet suomeksi ihan itse.
Todennäköisesti kääntäjille on maksettu aikanaan kertakorvaus, joten sen suhteen ongelmaa ei kai kuitenkaan pitäisi olla...
Tämä tuplanidejuttu on kokonaisuudessaan mainio juttu. Aion hommata jokaisen osan. Harmittaa vaan tuo Timon mainitsema rasteroituminen. Mutta onneksi se ei tällä kertaa sieltä ihan heti erotu.
-
Kääntäjän nimeä ei lie ollu ensipainoksissakaan? Eli - gasp - nimi on hukkunut ja tieto hävinnyt(?).
Timo
-
Jos ensimmäisten taskareiden kääntäjä ei ollut muka Mary A. Wuorio niin olen apina.
Ettei se nyt vaan olisi Marja Kelo.
Alahan hyppiä puissa ;D
-
Jahans joo. Kirjasta on uudet painokset Inducksin mukaan 1981 ja 1989. Saa nähdä mitä tapahtuu kun tuosta tulee uusi painos näissä tuplaniteissä.
Riippuu todennäköisesti täysin siitä, miten lähelle eduskuntavaalit sattuvat noita uudelleenjulkaisuja. Jostain syystä vähän ennen vaaleja Suomeen syntyy aina hurja "moraalinen puhdistusaalto", jossa muutama kansanedustaja alkaa ajatella lapsia ja pyrkii puhdistamaan kaiken sarjakuva/peli/elokuvaviihteen (myös täysi-ikäisille suunnatun) kukkahattutätien hyväksymään muotoon. Vaalien jälkeen asia ei sitten kiinnosta enää ketään.
Toivotaan siis, että julkaisuaikataulu osuu heti vaalien jälkeen, niin päästään nauttimaan alkuperäisistä suomennoksista.
-
Jos ensimmäisten taskareiden kääntäjä ei ollut muka Mary A. Wuorio niin olen apina.
Varmasti luotan tähän tietoon, mutta eihän kukaan enää SanomaMegazinessa muista kuka oli Mary A. Wuorio.
-
Riippuu todennäköisesti täysin siitä, miten lähelle eduskuntavaalit sattuvat noita uudelleenjulkaisuja. Jostain syystä vähän ennen vaaleja Suomeen syntyy aina hurja "moraalinen puhdistusaalto", jossa muutama kansanedustaja alkaa ajatella lapsia ja pyrkii puhdistamaan kaiken sarjakuva/peli/elokuvaviihteen (myös täysi-ikäisille suunnatun) kukkahattutätien hyväksymään muotoon. Vaalien jälkeen asia ei sitten kiinnosta enää ketään.
Toivotaan siis, että julkaisuaikataulu osuu heti vaalien jälkeen, niin päästään nauttimaan alkuperäisistä suomennoksista.
Paitsi että sarjakuvat eivät ole kiinostaneet ketään enää vuosikausiin (ja ei-japanilaiset sarjakuvat vieläkin pitempään). Pelit ja netti ovat nykymaailman kovimpia paniikkihysterian lietsojia, mutta vanhan maailman sarjakuvat ja elokuvat ovat saaneet olla rauhassa. Kukaan kansanedustaja ei taatusti lotkauta korvaansa jollekin vanhalle taskarille.
-
Riippuu todennäköisesti täysin siitä, miten lähelle eduskuntavaalit sattuvat noita uudelleenjulkaisuja. Jostain syystä vähän ennen vaaleja Suomeen syntyy aina hurja "moraalinen puhdistusaalto", jossa muutama kansanedustaja alkaa ajatella lapsia ja pyrkii puhdistamaan kaiken sarjakuva/peli/elokuvaviihteen (myös täysi-ikäisille suunnatun) kukkahattutätien hyväksymään muotoon. Vaalien jälkeen asia ei sitten kiinnosta enää ketään.
Toivotaan siis, että julkaisuaikataulu osuu heti vaalien jälkeen, niin päästään nauttimaan alkuperäisistä suomennoksista.
Totta, eiköhän jotain moraalista närkästystä taas kuulla vaalien alla, teemalla "lapsia pitää suojelle siltä ja siltä". Ja varsinkin nyt kun ei ole mitään taloudellista hyvää jaettavana puolueiden omille eturyhmille.
Sitten asiaan! En usko että vanhoja "vihatekstejä" julkaistaan, Sanomien lippulaiva Hesarihan on ollut viime vuosina moralistisen närkästymisen pää-äänenkannattaja ja olisi aika noloa jos firman julkaisuissa olisi esim. n-sana
-
Totta, eiköhän jotain moraalista närkästystä taas kuulla vaalien alla, teemalla "lapsia pitää suojelle siltä ja siltä". Ja varsinkin nyt kun ei ole mitään taloudellista hyvää jaettavana puolueiden omille eturyhmille.
Sitten asiaan! En usko että vanhoja "vihatekstejä" julkaistaan, Sanomien lippulaiva Hesarihan on ollut viime vuosina moralistisen närkästymisen pää-äänenkannattaja ja olisi aika noloa jos firman julkaisuissa olisi esim. n-sana
Paitsi että sarjakuvat eivät ole kiinnostaneet ketään enää vuosikausiin (ja ei-japanilaiset sarjakuvat vieläkin pitempään). Pelit ja netti ovat nykymaailman kovimpia paniikkihysterian lietsojia, mutta vanhan maailman sarjakuvat ja elokuvat ovat saaneet olla rauhassa. Kukaan kansanedustaja ei taatusti lotkauta korvaansa jollekin vanhalle taskarille.
-
^Pässi taitaa olla oikeassa. Sodimmeko me sarjakuvaharrastajat 1970-luvun haamuja vastaan...?
-
^Pässi taitaa olla oikeassa. Sodimmeko me sarjakuvaharrastajat 1970-luvun haamuja vastaan...?
Kyllä. Suorastaan toivomme, että joku "päättäjä" vielä huomaisi sarjakuvan ja jopa närkästyisi sen takia. Nyt täällä itse närkästellään ihan kuviteltuja juttuja...
-
Kyllä. Suorastaan toivomme, että joku "päättäjä" vielä huomaisi sarjakuvan ja jopa närkästyisi sen takia. Nyt täällä itse närkästellään ihan kuviteltuja juttuja...
Kun eka n-sanan sisältävä opus on kauppojen hyllyillä, niin ostan yhden ja lähetän Teuvo Hakkaraiselle, uskoisin hänen saavan tästä hyvän julkisen debatin aikaiseksi...
-
Niin no, onhan tässä nytkin ilmestyneessä uusintajulkaisussa
sitä rasismia ihan riittämiin jos haluaa tosissaan lähteä herkuttelemaan.
Löytyy ihmissyöjäheimo Gopos-Gopos, klassisine kumihuulineen.
Ja sääkone-tarina josta olen tainnut aiemmin jo mainitakin, että
siinä on sensuroitu alkuperäinen "afrikkalainen kuningas" - joka on luultavasti
ollut niin paha karikatyyri että se on osunut hermoon jo silloin 60-luvun
lopulla - ja se on sitten fiksusti korvattu Peregon tekaisemalla
valkoisella siirtomaaherralla joka juoksee keihäs kädessä leijonia metsästämässä.
Eiköhän jo ruveta nostamaan kohua?
-
En minäkään usko että sarjikset aiheuttavat enää pahennusta, nyt kukkahattujengin kohteina ovat internet, ja konsoli- ja tietokonepelit.
Sarjiksen kannalta joku kohu olisi hyvä, sillä se lisää aina myyntiä.
-
Paitsi että sarjakuvat eivät ole kiinnostaneet ketään enää vuosikausiin
Eipä tuosta Dragon Ball -"skandaalista" (http://web.archive.org/web/20111117135444/http://koti.phnet.fi/otaku/jorina/cacciatore.html) nyt vielä kovin kauan ole.
Osui tosin sen verran tarkasti eduskuntavaalien aikaan, että en ihan tarkkaan muista tulivatko ne kohua herättäneet mainoskirjaset jo ennen vaaleja vai heti vaalien jälkeen. Homma taisi siis mennä pitkälti myös vastavalittujen edustajien vallannäytön ja pätemishalujen piikkiin. Turvallisin kohta vähänkään erikoisempiin julkaisuihin taitanee siis olla juuri siinä vaalikauden puolivälissä.
-
en ihan tarkkaan muista tulivatko ne kohua herättäneet mainoskirjaset jo ennen vaaleja vai heti vaalien jälkeen.
Kvaakin keskustelussa suurinpiirtein ensimmäinen repliikki oli, että eikö arvoisa edustaja ole huomannut, että vaalit oli jo.
Kun puheeksi tuli, niin huomautus. Arkiston kautta viitattu sivu on oma tekeleeni, jota ei enää löydy alkuperäisestä osoitteesta. Webbipreesensini katoamiselle on yksinkertainen syy: DNA-internet paransi palveluaan ja lopetti kaikkien asiakkaidensa kotisivutilan. Hankin tilalle oman domainin, mutta siellä ei ole vielä mitään.
-
Kun puheeksi tuli, niin huomautus. Arkiston kautta viitattu sivu on oma tekeleeni, jota ei enää löydy alkuperäisestä osoitteesta.
Kovasti harmittelinkin, ettei alkuperäistä tekstiä enää netistä löytynyt, mutta onneksi arkisto pelasti. Tuo kirjoitus on kuitenkin sen verran loistavasti kiteytettyä asiaa suomalaisesta poliittisesta pelleilystä, että tekstin soisi pysyvän esillä vielä jälkipolvienkin ihailtavana (kuten tekstissä vuoteen 2103 viitataankin).
Sodimmeko me sarjakuvaharrastajat 1970-luvun haamuja vastaan...?
Tähän liittyen: en tiedä kuvittelenko, mutta minusta Suomessa oli 70-luvulla ainakin sarjakuvien suhteen huomattavasti vapaampi meininki kuin nykyään. Esim. taskareiden sensuurihan oli lähtöisin jo ulkolaisista materiaaleista. Suomessa sarjakuva ei siihen aikaan tainnut aikuisissa sen suurempaa kiinnostusta herättää ja melkein kaikki meni läpi, Shokki ja Karzan noin ensimmäisinä mieleentulevina esimerkkeinä.
Nykyään sen sijaan on tuskin toivoakaan edes Minä Mikki Hiiri -kirjan uusintapainoksesta, eikä Mikki Hiiren epäsuosio Suomessa taatusti ole ainoa syy asiaan. Shokista sentään saatiin uusinnat, mutta eipä tuo Shokin materiaali tietysti enää nykysilmin niin epäsovinnaista olekaan kuin ilmestymisaikanaan.
-
En minäkään usko että sarjikset aiheuttavat enää pahennusta, nyt kukkahattujengin kohteina ovat internet, ja konsoli- ja tietokonepelit.
Juuri Euroopan parlamenttiin valittu kansanedustaja ja entinen liikenneministeri Merja Kyllönen on ollut aikoinaan huolissaan Paavo Pesusieni -elokuvan ikärajoista (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=8521.0). Tuorein tällainen kohu, jonka itse muistan.
Ketjun varsinaiseen aiheeseen liittyen kysyn, onko tässä tuoreessa kaksoisniteessä muutettu tuttujen hahmojen suomenkielisiä nimiä vastaamaan myöhemmin vakiintuneita? Muistelen, että esimerkiksi ykköstaskarissa tohtori Ykskorva oli alkuaan Kari Katyyri ja etsivä Kaasi Sakkonen.
-
Tähän liittyen: en tiedä kuvittelenko, mutta minusta Suomessa oli 70-luvulla ainakin sarjakuvien suhteen huomattavasti vapaampi meininki kuin nykyään. Esim. taskareiden sensuurihan oli lähtöisin jo ulkolaisista materiaaleista. Suomessa sarjakuva ei siihen aikaan tainnut aikuisissa sen suurempaa kiinnostusta herättää ja melkein kaikki meni läpi, Shokki ja Karzan noin ensimmäisinä mieleentulevina esimerkkeinä.
Kuvittelet.
Sarjakuvalehdistä tehtiin eduskuntakysely vuoden 1974 lopussa. Shokki, Dracula, Vampirella ja etenkin Jymyn kaltaiset lehdet herättivät närää.
Sarjakuvia koskevassa eduskuntakyselyssä kansanedustaja Anna-Liisa Jokinen (skdl) tiedusteli "mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä väkivaltaa kuvaavan ja ihannoivan elokuva- ja julkaisutoiminnan rajoittamiseksi ja kieltämiseksi Suomessa. Hän korosti väkivaltajulkaisujen haitallista vaikutusta lapsiin. Keskustelu laajeni nopeasti tiedotusvälineisiin. Eräässä lehdessä arveltiin Dracula-sarjakuvilla olevan yhteyttä lasten itsemurhiin Suomessa.
http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=266
Timo
-
Kannattaa lukea tohtori Mannisen artikkeli reilun 10 vuoden takaa.
http://old.tahtivaeltaja.com/IV-02/shokki.html
Suomessa Aku Ankka oli vapaammissa käsissä kuin Kalle Anka tai Anders And, kiitos Markkujen Saarinen ja Kivekäs. Esimerkiksi Vanhan linnan salaisuus julkaistiin Norjassa ja Tanskassa "Minä, Roope-setä" -kirjan yhteydessä 1975, kun se oli julkaistu Akussa jo 1972. (Ruotsissa 1966, mutta ei päälehti Kalle Ankassa vaan erillisjulkaisussa.)
Taskukirjat taas... niin, ne oli editoitu jo Saksaa varten eli ei ollut paljon tehtävissä. Hassua muuten miten kuvia on voitu muuttaa, mutta teksti on silti säilynyt alkuperäisenä. "Ampukaa" ja sormet sanoo pang pang pang...
-
...etenkin Jymyn kaltaiset lehdet herättivät närää.
Huuli sitten vielä enemmän. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1864.msg189003.html#msg189003) Rautakirja totesi, että "Huuli-lehden pitäminen myynnissä vahingoittaa kiistattomasti yrityskuvaamme ja toimintaamme, ja niin muodoin katsomme oikeaksi lopettaa lehden myymisen."
70-luku oli yhtä raivokasta paheksuntaa myös TV:n puolella. Klassikkojen klassikko oli Monty Pythonin leimaaminen "vammaisille nauramiseksi", Jukka Kajava muistaakseni.
Ikinä ei ole Suomessa ollut meininki niin vapaata kuin nyt, ainakaan minun elämäni aikana.
Taskarin nekrut voisi kyllä poistaa. Niitä kun lukevat maahanmuuttajina jo suomalaiset pikku-nekrut. Me valkoiset tietty voidaan toki suvaita tämmöistä.
-
Ikinä ei ole Suomessa ollut meininki niin vapaata kuin nyt, ainakaan minun elämäni aikana.
Joissain suhteissa on vapaampaa, mutta joissain sitten taas ei. Suomen ilmapiiri on minusta mennyt koko ajan enemmän amerikkalaisempaan suuntaan. Eli ennen väkivalta ja kauhu oli se suurin mahdollinen kauhistus. Nykyään taas nämä asiat ovat arkipäiväistyneet, mutta sen sijaan seksi ja "väärä" kielenkäyttö tuntuu olevan entistä enemmän hyi hyi. Iltapäivälehdet huutavat hoosiannaa heti, jos joltakulta lipsahtaa kielletty sana...
-
Ei kai tämä aika sen kummempaa ole kuin mikään
muukaan.
Kolmenkymmenen vuoden päästä sitten hymähdellään
nykyhetken kuohuille.
-
Ei kai tämä aika sen kummempaa ole kuin mikään
muukaan.
Kolmenkymmenen vuoden päästä sitten hymähdellään
nykyhetken kuohuille.
Niin tänä päivänä nauramme esim. sille kuinka 70-luvulla Aku Ankan housuttomuutta kauhisteltiin siinä määrin että kirjastossakin Akut pistettiin piiloon. Joka aikakautena on näitä mielensä pahoittajia tai yliinnokkaita maailmanparantajia. Kumminkin nuorisosta kasvaa samanlaisia aikuisia kuin muinakin aikoina.
-
-- tänä päivänä nauramme esim. sille kuinka 70-luvulla Aku Ankan housuttomuutta kauhisteltiin siinä määrin että kirjastossakin Akut pistettiin piiloon. --
Ja sarjakuvanharrastajien Kvaakissakin, vaikka tämä "legenda" on ammuttu alas joka paikassa noin miljoona kertaa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5278.msg82561.html#msg82561), jaksetaan toistaa tätä housuttomuuden kauhistelua (jota ei siis ole koskaan ollut muuten kuin vitsinä) ajasta ikuisuuteen...
Ite ootte käänteisiä kukkahattutätejä. Kauhistelette (kuviteltua) kauhistelua.
-
Se, että DM on jo TOISTAMISEEN ihan kujalla tästä akuankkajutusta (hänelle on selitetty tämä housuttomuusjuttu aiemminkin) kertoo itse asiassa aika hyvin mistä tässä jankkaamisessa on kyse. Kun on jo valinnut oman ennakkoluulonsa ja maailmankuvansa, niin on helppo sulkea silmänsä ja korvansa päinvastaiselta todistusaineistolta. Jotkut ilmeisesti tarvitsevat sen kukkahattutätimaailmansa, vaikka sitä ei todellisuudessa olisi muualla kuin oman pään sisällä.
Joissain suhteissa on vapaampaa, mutta joissain sitten taas ei. Suomen ilmapiiri on minusta mennyt koko ajan enemmän amerikkalaisempaan suuntaan. Eli ennen väkivalta ja kauhu oli se suurin mahdollinen kauhistus. Nykyään taas nämä asiat ovat arkipäiväistyneet, mutta sen sijaan seksi ja "väärä" kielenkäyttö tuntuu olevan entistä enemmän hyi hyi. Iltapäivälehdet huutavat hoosiannaa heti, jos joltakulta lipsahtaa kielletty sana...
Tässä kohdin olisi hyvä saada näytiksi jotakin raakaa dataa, sillä tuo kommentti on tuollaisenaan sataprosenttinen mutu.
70-luvun vaarallisista eduskuntakyselyistä on todella pitkä harppaus siihen, miten tämän päivän roskalehdistö keksii roskaotsikoita mielikuvituskohuista omaa myyntiään edistääkseen. Jälkimmäinen on ärsyttävää, mutta ei ne viimevuotiset GTAV-kohutkaan johtaneet mihinkään. Kunhan saatiin taas kauhistella molemmissa poteroissa.
-
Ei kai tämä aika sen kummempaa ole kuin mikään
muukaan.
Kolmenkymmenen vuoden päästä sitten hymähdellään
nykyhetken kuohuille.
Ja toisaalta tullaan ihmettelemään kuinka tyynesti kaikki ottivat jonkin toisen asian (kuten nyt ihmetellään "nekru"-sanan käyttöä taskareissa).
-
Ja toisaalta tullaan ihmettelemään kuinka tyynesti kaikki ottivat jonkin toisen asian (kuten nyt ihmetellään "nekru"-sanan käyttöä taskareissa).
Vanhusten"hoito", lasten"suojelu"...
-
Tässä kohdin olisi hyvä saada näytiksi jotakin raakaa dataa, sillä tuo kommentti on tuollaisenaan sataprosenttinen mutu.
Siksi kirjoitinkin, että "minusta". Saa olla vapaasti eri mieltä.Roskalehdistöstähän nämä suurimmat vastustukset tiettyjä asioita tosiaan yleensä syntyvät, mutta minä en osaa sanoa mihin suuntaan korrelaatio tässä asiassa menee. Eli kuvastaako roskalehdistö "kansan syvien rivien" tuntemuksia, vai ohjaavatko roskalehdet yleistä mielipidettä tiettyyn suuntaan? Ja lieneekö suuren yleisön mielipiteellä lopulta mitään väliäkään, koska nimenomaan lehdistön synnyttämien kohujen perusteellahan nämä tietyt mielensäpahoittajapäättäjät yleensä omat kohteensa valitsevat?
Mutta en siis itsekään usko, että suomennoksien annettaisiin olla uusintapainoksissa rauhassa. Huomattavasti vähemmän yllättyisin, jos nuo "väkivallan" takia sensuroidut ruudut olisi uusintapainoksiin korjattu alkuperäiseen muotoonsa. (Yllättyisin tosin siitäkin, mutta lähinnä vain sen takia, että sanoman laiskuuden takia en kunnollista restaurointityötä osaa edes odottaa.)
-
Se, että DM on jo TOISTAMISEEN ihan kujalla tästä akuankkajutusta (hänelle on selitetty tämä housuttomuusjuttu aiemminkin)...
Näinhän huhut ja urbaanit legendat juuri säilyvät hengissä niin sitkeään.
Vaikka kuinka faktoilla todistetaan väite pötypuheeksi, niin silti monilla nämä humpuukiväittämät jäävät asiasta mieleen päällimmäisiksi. Kun sitten myöhemmissä keskusteluissa taas sivutaan aihetta, niin se legendahan se sieltä taas putkahtaa.
Urbaani legenda on aina myös herkullisempi "läppä", joten kiusaus on useimmille liian suuri.
-
Sanaa XXX kyllä paheksuttiin jo 70-luvulla, haukkumasanana.
Se, että se löysi tiensä Akun Ankan taskukirjaan ja sai siellä olla,
johtuu Mary A. Wuorion omintakeisesta kielenkäytöstä. Siinä yhteydessä
missä tuo sana esiintyy, sitä ei kohdisteta erityisesti kenellekkään;
kunhan vaan veljenpoika tokaisee kiivastunutta alkuasukasheimoa
paetessaan että "Kiirus, sano XXX", joka on ehkä jonkin
savolaisen sanonnan väännös.
Vasta myöhemmin XXXsta ja samoin sen kantamuodosta XXXstä (lat.
niger = musta) on tullut kirosanoja, siis sellaisia joita ei sovi
kunnon (s.o valkoisen) ihmisen huulilta päästäkään.
Jossain netillä muuten joskus törmäsin tuohtuneeseen kirjoitukseen,
jossa eräs äiti oli joutunut kiusalliseen tilanteeseen kun oli joutunut
lukemaan ääneen juuri tätä taskukirjaa lapselleen. Tarinahetki oli
tökkääntynyt juurikin tuohon puhekuplaan.
edit: Kiihottavat sanat poistettu Kvaakin valvojien ohjeistuksen mukaisesti.
-
No tarkastin tän Aku Ankan housuttomuuden...taisi ollakin kaupunkilegendaa. En muista kyllä, että kvaakissa olisin tästä puhunut ja minua oltaisiin korjattu asiasta.
Ei kaikkea voi aina muistaa.
Monesti tuosta Akun housuttomuudesta olen kyllä kuullut ja ihan lähiaikoinakin...joten ei ihme, että aina muistuu mieleen asia.
Ja miten tää liittyy meikäläisen maailmankuvaan ja ennakkoluuloihin...Pässi vääntelee taas omiaan tuossa asiassa, niin kuin tavallista.
-
Kun nyt keskustelu on mennyt osin tähän Ankkojen housuttomuuteen, voi todeta, että naapurisarjakuvan Repe Sorsallahan ei ole edes paitaa! Mitähän tällaisesta totaalinakuilusta seuraakaan... ;D
-
Osaakos joku guru täällä kertoa, onko juuri alkanutta "Taskarit tuplana alusta asti" -sarjaa varten tehty sisältöön jotain muutoksia, esim. käännökseen tai sensuroidun materiaalin palauttamisen suhteen? Bongasin eilen ensimmäisen niteen jossa siis taskarit 1-2. Hinta oli muistaakseni 8,20 joten korjasin talteen.
Sen huomasi ei-gurukin, että nyt kaikki sivut olivat väreissä. :) Kääntäjän nimeä ei enää löytynyt (buu, sanoo kääntämistä opiskellut), mutta tekijöiden nimet oli lisätty juttujen alkusivulle. Olen siis viimeksi lukenut 70-80-lukujen painoksia, joten onhan näitä varmaan tässä välissä julkaistu uudelleen useampaankin kertaan?
-
Osaakos joku guru täällä kertoa, onko juuri alkanutta "Taskarit tuplana alusta asti" -sarjaa varten tehty sisältöön jotain muutoksia,
Tässä ketjussa on puhuttu tästä tuplaniteestä osapuilleen tästä viestistä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8372.msg427614.html#msg427614) alkaen, välillä vähän muustakin. Vertailevaa tutkimusta ei lie vielä kukaan tehnyt.
Timo
-
Olis kyllä mielenkiintoista jos joku saisi kaikki taskarien eri painokset käsiinsä ja tutkisi mitä eroja niissä on alkuperäiseen nähden. Myös hintakehitys eri painosten välillä kiinnostaisi ja minkä arvoisia nuo 1. painoksen kirjat ovat tällä hetkellä.
Eikös joku täällä ilmoittanut tekevänsä jonkun uuden taskaritietokannan.
Taskukirjat ovat meinaa ainakin meille pullamössökansalle se ensimmäinen kirja, jolla opimme lukemaan. Ensimmäisiä sarjakuvia joita systemaattisesti aloimme keräilemään. Siis tärkeä kirjasarja kaiken kaikkiaan.
-
Olis kyllä mielenkiintoista jos joku saisi kaikki taskarien eri painokset käsiinsä ja tutkisi mitä eroja niissä on alkuperäiseen nähden. Myös hintakehitys eri painosten välillä kiinnostaisi ja minkä arvoisia nuo 1. painoksen kirjat ovat tällä hetkellä.
Eikös joku täällä ilmoittanut tekevänsä jonkun uuden taskaritietokannan.
Tuonne ostoksille. Mikki kiipelissä, ensimmäinen painos, 330 euroa.
http://www.antikvariaattimakedonia.fi/index.php?sivu=tuotehaku&tuotenimi=aku+ankan+taskukirja&hae=Hae
-
Käyn huomenna ostamassa tuon kirjan. Ja minusta puhekuplien tekstejä ei pidä muutella, ei niitä ole muutettu Aku Ankka -lehden näköispainoksissakaan. Ne ovat osa historiaa, kuten toimituksen kuviin tekemät muutoksetkin.
Vain värin lisäämisen kaikille sivuille hyväksyn. Nehän julkaistiin oudosti puolivärillisinä ilmeisesti säästösyistä.
-
Näköispainoksen idea on tosiaankin se, että se myös on näköispainos. Jos jotain muutellaan, niin se on sitten korjattu painos tai uusi painos.
-
Onhan Aku Ankan näköispainoksiakin muutettu siten, että alun perin ne olivat irrallisia lehtiä, mutta näköispainokset on nidottu kirjoiksi. Ovatko ne sittenkin uusia painoksia?
-
Onhan Aku Ankan näköispainoksiakin muutettu siten, että alun perin ne olivat irrallisia lehtiä, mutta näköispainokset on nidottu kirjoiksi. Ovatko ne sittenkin uusia painoksia?
No ovat. Niissähän on lisäksi artikkeleita, sisällysluetteloita jne. Kustantajan sidokset ovat ehkä lähinnä alkuperäisiä...
Faksimile on alkuperäisen kaltainen. Mutta toki pitää aina olla merkintä jossain siitä, että kyse on näköispainoksesta ettei kukaan erehdy luulemaan ensipainokseksi.
Hmm, onko skannattu kirja/lehti näköispainos? Lataamonkin Ankat ovat "näköisiä" mutt'eivät ne alkuperäisen "kaltaisia" ole.
Tämäkin selvä asia muuttuu monimutkaiseksi, kun sitä oikein fundeeraa.
-
Nykyään sen sijaan on tuskin toivoakaan edes Minä Mikki Hiiri -kirjan uusintapainoksesta, eikä Mikki Hiiren epäsuosio Suomessa taatusti ole ainoa syy asiaan.
Miksei olisi? Siihen tarvitsee vain kirjoittaa uusi esipuhe, jossa kerrotaan että nämä ovat vanhoja sarjakuvia ja niissä esiintyy näkemyksiä, joita nykyään pidetään sopimattomina.
Samoin taskukirjoihin esipuhe, jossa kerrotaan, että 1970-luvulla kun tämä kirja ensimmäisen kerran ilmestyi, n-sana ei vielä ollut ruma sana.
-
Mulla ja Paanasella on työn alla vastaavanlainen tietopläjäys taskareista kuten tehtiin kevättalvella Akkareistakin: Aku Ankka lehden erikoisnumeroita ja erilaisia kansiversioita (http://www.perunamaa.net/ankistit/listat.html).
Kasassa on jo 68 sivua tekstiä ja kuvia (15,6 Megaa).
Nyt on vaan vähän kiireitä kun rakentelen kesäkeittiötä kaiket vapaa-aikani. Ehkäpä sitten lomalla ehtii... :)
-
Miksei olisi? Siihen tarvitsee vain kirjoittaa uusi esipuhe, jossa kerrotaan että nämä ovat vanhoja sarjakuvia ja niissä esiintyy näkemyksiä, joita nykyään pidetään sopimattomina.
Samoin taskukirjoihin esipuhe, jossa kerrotaan, että 1970-luvulla kun tämä kirja ensimmäisen kerran ilmestyi, n-sana ei vielä ollut ruma sana.
Ei toimi Suomessa. Se on vähintään eduskunnan välikysymyksen paikka, jos Mikki Hiiressä / Aku Ankassa / muussa "lapsille suunnatussa" sarjakuvajulkaisussa näytettäisiin nykyään vanhojen Mikkien tyylistä viinaa, naisia, uhkapelejä ja turpaanvetoa -iloittelua. Sikarien polttelusta nyt puhumattakaan. Siinä ei paljon selittelyt auta. Ja vaikka auttaisikin, niin Sanoma Magazines ei tuollaista riskiä suostu ottamaan.
Alkuperäisissä muumeissa nämä aiheet vielä menevät läpi, niillä kun on Suomessa tietty kansallinen erityisasema, eikä niitä samalla tavalla lasten materiaalina edes pidetä. Mutta ei Aku Ankassa. Johan se viikon takainen kansikuvakin kiinankielisine kakkamerkkeineen tuntui taas herättelevän aktiivisimpia mielensäpahoittajia...
-
Ei nyt taas paheksuta paheksujia ennen kuin nämä ovat oikeasti paheksuneet. Paheksutaan vasta sitten.
-
Ei toimi Suomessa. Se on vähintään eduskunnan välikysymyksen paikka, jos Mikki Hiiressä / Aku Ankassa / muussa "lapsille suunnatussa" sarjakuvajulkaisussa näytettäisiin nykyään vanhojen Mikkien tyylistä viinaa, naisia, uhkapelejä ja turpaanvetoa -iloittelua. Sikarien polttelusta nyt puhumattakaan. Siinä ei paljon selittelyt auta. Ja vaikka auttaisikin, niin Sanoma Magazines ei tuollaista riskiä suostu ottamaan.
Alkuperäisissä muumeissa nämä aiheet vielä menevät läpi, niillä kun on Suomessa tietty kansallinen erityisasema, eikä niitä samalla tavalla lasten materiaalina edes pidetä. Mutta ei Aku Ankassa. Johan se viikon takainen kansikuvakin kiinankielisine kakkamerkkeineen tuntui taas herättelevän aktiivisimpia mielensäpahoittajia...
Hei THK, eikö me käsitelty tämä sun vainoharhainen soopasi jo edellisellä sivulla tässä ketjussa? Mihin oikein tarvitset tätä?
-
Nyky-Suomessa on kukkahattutäteilyä luultavasti vähemmän kuin koskaan aikaisemmin, tai ainakin vähemmän kuin hyvin pitkään aikaan. Onhan se vähän outoa, että osa sarjakuvaharrastajista vieläkin veisaa tuota 1970-luvun virttä.
-
Nyky-Suomessa on kukkahattutäteilyä luultavasti vähemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Ennen seuraavaa.
-
- - Onhan se vähän outoa, että osa sarjakuvaharrastajista vieläkin veisaa tuota 1970-luvun virttä.
Hmm, sopinee jotenkin keskustelun otsikkoonkin? Sitäpaitsi kaikenlainen retroilu on muotia, tosin joillakin mielipiteet on ihan vintagea. Mutta en tiedä, onko se huvittavaa vai pelottavaa.
-
Tutkielmani Akun taskareiden eri painosten eroista on nyt loppusuoralla. Olen kasannut ja skannannut materiaalia viime keväästä saakka vaihtelevalla intensiteetillä. Materiaalia on nyt kasassa parisen sataa sivua ja se on tällä hetkellä oikolukuvaiheessa. Pyrin saamaan eka version keräilysivuilleni http://www.hanivei.fi/ tammikuun 2015 aikana.
-
Reippaita tätejä kaikki: Wuorio, Sirkka Ruotsalainen, Alli Peltonen, Kirsti "Kippari" Toppari.... Pitää keräillä lisää raapaleita jos saisi jutun vaikka Ankkalinnan pamaukseen.
Disney-sarjakuvia Sanomalla toimittaneilla ja suomentaneilla daameilla on vankat yhteydet yhtiön ja sen lippulaivan Hesarin alkujuurille ja johtoportaaseen. Sirkka Ruotsalainen oli Hesarin päätoimittajana 1906-1908 toimineen Severi Nuormaan tytär, myöhemmän päätoimittajan ja yhtiön suurimman omistajan Eljas Erkon sihteeri ja naimisissa lehden toimituspäällikön kanssa.
Mary A. Wuorio oli, kuten edellä on todettu, töissä Viikkosanomissa Aatos Erkon päätoimittajakaudella, aikana, jota Erkko itse piti mukavampana kuin myöhempiä vaiheitaan työelämässä. Antti Blåfieldin teoksessa "Loistavat Erkot" Wuorio mainitaan muutaman kerran ja hänen kerrotaan olleen suorapuheinen viskin ja sikarien ystävä, jonka mottoja oli, ettei lukijaa voi aliarvioida. Ronski käytös tuntuu olleen tuon ajan miesvaltaisissa toimituksissa naistoimittajille aika tyypillinen tapa suhtautua miespuolisten kollegoiden naljailuun.
Ainakaan taskarisuomennoksissa Wuorio ei nyt mielestäni näytä aliarvioivan lukijaa. Vaikea sanoa, kuinka nopeasti tai hitaasti käännökset häneltä syntyivät, mutta eivät ne kömpelöiltä tunnu.
Kirsti Toppari on Saima Harmajan pikkusisko, sanankäytön lahja kulkee suvussa.
-
Mikki kummitusjahdissa ei taida olla 70-luvun taskari, mutta laitanpa silti tänne.
Pamauksen blogissa yksi omituisimmista taskareista koskaan. (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.fi/2015/11/jattilaissirkkoja-piraatteja-ja.html) Mikki kummitusjahdissa. Kääpiöt atomitutkijoina. Viinaa letkulla! Kummituksia, noitia, piraatteja, aaveita!
Timo
-
Mikki kummitusjahdissa ei taida olla 70-luvun taskari, mutta laitanpa silti tänne.
Pamauksen blogissa yksi omituisimmista taskareista koskaan. (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.fi/2015/11/jattilaissirkkoja-piraatteja-ja.html) Mikki kummitusjahdissa. Kääpiöt atomitutkijoina. Viinaa letkulla! Kummituksia, noitia, piraatteja, aaveita!
Timo
Hyvä blogiteksti. Tee siitä taskarikolumni (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2016)?
-
Pamauksen blogissa yksi omituisimmista taskareista koskaan. (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.fi/2015/11/jattilaissirkkoja-piraatteja-ja.html)
En usko tuota ahkerasti lukeneeni, mutta ihanan häröjä lapsuusmuistoja nousee vahvana pintaan. Kvaakin etusivulle taskarikolumnina, ehdottomasti!
-
"Tuokaa hämähäkkejä, olemme västäräkkejä!" Ai autuutta.
Hengeltään "Jättiläissirkat" on melkein yhtä kuvia kumartelematon kuin "Inferno". Mieleeni on piirtynyt myös ruutu, jossa lapsisotilaat Tupu, Hupu ja Lupu seisovat kaulaa myöten hylsyissä yritettyään pysäyttää sirkkoja blogissa mainitulla it-tykillä ja vastuullinen kasvattaja Aku pauhaa vieressä, ettei saa antaa periksi tjsp. Tämä on kumma kyllä mennyt Ehapan seulasta läpi.
-
En usko tuota ahkerasti lukeneeni, mutta ihanan häröjä lapsuusmuistoja nousee vahvana pintaan.
Samoin nuoremman sukupolven edustajalle, koska sarja julkaistiin uusintana Taskarin neljännessä teemanumerossa Munaajassa vuonna 2002. Erikoinen suomennos, jota Timokin pui, on tärkeässä asemassa tarinan sekamelskaisen tunnelman ylläpitämisessä.
-
(http://images.bookcrossing.com/images/journalpics/134/46/cover/300_13419146.jpg)
Kirja on vuodelta 1972 ja kirjoittaja oli Suomessa asuva
kenialainen.
-
Kun olin ala-asteella Helsingin Norssi 2:ssa, niin siellä opettajat ihan avoimesti puhuivat neekereistä ja myös nekruista. Ylä-asteella en kuullut kertaakaan opettajien suusta neekeri sanaa.
Mutsin vanhoissa oppikirjoissa taidettiin afrikkalaisia puhua neekereiksi.
Olihan meillä "laku-pekka" lakritsit ja" neekerinsuukotkin" vielä jokunen aika sitten. Itse kyllä vielä kutsun noita vanhoilla nimillä, enkä rasistisessa mielessä.
Mulle Twix-suklaapatukkakin on edelleen Raiders-patukka.
No ihan hyvä, että ovat karsineet pois nuo ikävät rasistiset nimitykset.
-
Mun mielestä sanoissa neekeri ja neekerinsuukko ei ole mitään rasistista, vaan äärimmäisen nopsasti "tyhmentyvä" nyky ihminen nyt mieltää kaiken rasistiseksi. Sana nekru onkin sitten aivan eri asia ja loukkaava. Tuntuu vaan että sanoo mitä vain nykyään, niin jo heti vedetään rasistikortti esiin ::)
Vielä pienenä lisäyksenä. Kyllä musta/keltainen/ruskeakin voi olla rasisti toisiaan sekä myös valkoisia kohtaan. On naivia ajatella että vain valkoiset voivat olla rasisteja.
-
Mun mielestä sanoissa neekeri ja neekerinsuukko ei ole mitään rasistista, vaan äärimmäisen nopsasti "tyhmentyvä" nyky ihminen nyt mieltää kaiken rasistiseksi. Sana nekru onkin sitten aivan eri asia ja loukkaava. Tuntuu vaan että sanoo mitä vain nykyään, niin jo heti vedetään rasistikortti esiin ::)
Vielä pienenä lisäyksenä. Kyllä musta/keltainen/ruskeakin voi olla rasisti toisiaan sekä myös valkoisia kohtaan. On naivia ajatella että vain valkoiset voivat olla rasisteja.
Eikös romaanit kutsu meitä "valkoisia" jollain halventavalla nimellä? En muista mikä se nyt oli.
-
Eikös romaanit kutsu meitä "valkoisia" jollain halventavalla nimellä? En muista mikä se nyt oli.
Romaanit on sulla hyllyssäs: romanit. Valkolaisiksi sanovat.
Googlaamalla löytyi tällaisia:
Mies (romani) - Jeeno,
Mies (valkolainen) - Kaajo (vääntyy joskus kaavoksi), Siiva
Nainen (romani) - Juuli, romni
Nainen (valkolainen) - Kaaji, sessi
-
Mun mielestä sanoissa neekeri ja neekerinsuukko ei ole mitään rasistista, vaan äärimmäisen nopsasti "tyhmentyvä" nyky ihminen nyt mieltää kaiken rasistiseksi. Sana nekru onkin sitten aivan eri asia ja loukkaava. Tuntuu vaan että sanoo mitä vain nykyään, niin jo heti vedetään rasistikortti esiin ::)
Erotus toki on se, että englannin sanojen merkitys on syntynyt tilanteessa, jossa mustia oli yhteiskunnassa kun taas muutama (no, ehkä noin viisi) vuosikymmen sitten "neekeri" oli suomalaisille tuttu lähinnä mediasta, maaseudulla varsinkin, erittäin harvoin saattoi kirkkoa tuottaa jonkun vierailivan saarnaajan paikalle. Mutta toiseuttava sävy siinäkin oli, jos lukee kirjen kuvauksia "lapsellisen hyväntahtoisesta, mutta helposti silmittömään vihaan yltyvästä väestöstä". En ymmärrä miksi sitä joku vielä väkisin haluaa käyttää (ellei nimenomaan historiallisessa kontekstissa tai kääntäessään jotain teosta).
Kaverini gradu (https://tampub.uta.fi/handle/10024/84465) käsittelee aihetta.
-
Yksi viimeisistä ensimmäisen polven italialaisista Disney-piirtäjistä on poissa. Giulio Chierchini kuoli 91-vuotiaana (https://www.afnews.info/wordpress/2019/08/18/giulio-chierchini-passed-away/?fbclid=IwAR0hGXPgRaiILMQND_-L6dBboKnyBuyM8_FOgKLTO0A0d-ymk_w3IafQpb4). Vuonna 1928 syntynyt Chierchini aloitti Disney-sarjojen tekemisen Mondadori-kustantamolle vuonna 1953. Ura jatkui viimeiseen asti. Viimeiset sarjakuvansa tämä veteraanitaiteilja teki tänä vuonna.
Timo
-
Kappale historiaa katoaa rajan taakse. Chierchinin muistan erityisesti italialaisen Disney-tuotannon pidäkkeettömien alkuvuosikymmenten luottopiirtäjänä. Chierchinin Roope jahtaamassa Akua jonkin teräaseen kanssa tiivistää mielikuvani. Aika paljon Mikkiäkin hän teki, mutta ankat ovat jääneet muistiin paremmin. Matamorojen timantit taskukirjasta 5 toki kannattaa mainita.
Myöhäistuotannossa alkaa ikä ymmärrettävästi näkyä, vaikka miehen kuvittama tarina Fecchien ja Frecceroiden täyttämissä myöhemmissä taskareissa toi mukavia mielleyhtymiä lapsuuteen.
-
Surullinen tapaus. Aina olen innolla Chierchinin piirtämää taidetta seurannut. Mukavaa, että mielenkiinto sarjakuvan tekoon säilyi loppuun asti.
-
Jos meillä vielä olisi Roope-setä-lehti, niin odottaisin siihen jotain muistonumeroa tai ainakin tarinaa ja palstatilaa Päivän Pamauksesta.
Toisaalta tekihän Chierchini myös monta lehtiformaattiin sopivaa 4-rivistä sarjakuvatarinaa, että ihan hyvin toimitus voisi valita vaikka yhden sellaisen Aku Ankka-lehteen ja kirjoittaa sisäkanteen muistokirjoituksen mestarille.
-
Voisihan sellaisen muisteloteeman pykätä Taskariinki. Tätä julkaisematonta materiaalia löytyy varmasti vuosien takaa paljon.
-
Kuten ehkä tiedätte, kirjoitan paraikaa Disney-sarjakuvien historiaa. Sanoma Osakeyhtiön Päivälehden arkistoja alkuvuodesta kolutessani löysin tietoja yllättävän vanhasta projektista, joka jostain syystä kuitenkin peruuntui.
Sanoma suunnitteli aloittavansa taskareitten julkaisua suoraan Italiasta hankitulla materiaalilla jo 1959! Löysin arkistosta vanhasta mapista Mondadorin kanssa tehdyn julkaisusopimuksen ja jotain kirjeenvaihtoa kustantajien välillä.
Lukekaa lisää Pamauksen blogista. (https://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/04/suuri-harvinaisuus.html)
-
Hyvänen aika! Jos tämä olisi toteutunut olisimme viettäneet 60 vuotiasta taskaria jo viime vuonna.
Onko blogissasi oleva kuva sinusta pitelemässä pokkaria kädessä vai onko se jotain arkistokuvaa?
Sanomattakin selvää, että kaikki keräilijät tahtoivat tuollaisen taskarin kokoelmiinsa.
-
Ei, saakeli! Ja minähän nielaisin tämän koukkuineen siimoineen. :laugh: :laugh:
Olen niin intohimoinen taskarifani, että en osannut epäillä mitään, vaikka Akkari-ketjussa itse puhuin aprillipiloista.
Siitäkin huolimatta olen sitä mieltä, että jokainen keräilijä haluaisi tuollaisen kokoelmiinsa. ;D
-
Otin kuvan Päivälehden arkistossa. Siellä oli yksi kappale tätä koepainosta. Blogissa lisää matskua linkin takana.
Timo
-
Siis tuollainen koepainos on oikeasti olemassa? Vai jatkuiko pila siltä osin?
-
Kaikki oli pilaa. Mitään kuvissa näkyvää ei ole olemassa. ;D
Timo
-
;D
-
Pitää vielä erikseen kiittää Timoa hyvin toteutetusta pilasta (mikä taisi jo ilmetä aprillipäivänä poistetusta viestistäni). :D ;D
Pitkään aikaan ei ole Suomen Disney sarjakuvarintamalta kuulunut näin mielenkiintoisia uutisia ja vaikuttaa, että ihan lähitulevaisuudessa mitään erityisen jännää ei ole tulossakaan.
-
Pitää vielä erikseen kiittää Timoa hyvin toteutetusta pilasta (mikä taisi jo ilmetä aprillipäivänä poistetusta viestistäni). :D ;D
Oli tosiaan mainiosti kehitetty pila! En nähnyt viestisi poistoa, mutta siihen oli varmasti hyvä syy. Älkää hyvät ihmiset sanoko, jos tiedätte tai epäilette jotakin aprilliksi. Harmittaa monesti lukea, kun joku möläyttää pilan julki. Jättäkää oivaltamisen ja huijatuksi tulemisen ilo muille, tai vielä parempi, lähtekää mukaan leikkiin lisäämällä vettä myllyyn!
-
Juuri tuosta oli kyse. ;D
Jäi harmittamaan itseänikin kun menin mukaan valittelemaan, että miksen tajunnut asiaa aprillipilaksi. Onneksi joku ylläpidon porukasta oli nokkelampi ja kävi jälkikäteen poistamassa viestit missä asia paljastettiin.
MUOKS. Näköjään viestini onkin palautettu paikoilleen, mutta aprillipilan paljastusviestiä ei. Minä en ollut niin nokkela, että olisin itse tajunnut jutun tuolloin pilaksi. :-X
-
Mary A Wuorion kuolinilmoitus löytyi Hesarista (19.01.1988). Eka kerta kun näen hänestä kuvan, vaikka tuo onkin nyt aika huonolaatuinen.
Roope-Setä (sic!) ja Aikamme (po. "Aikamme tieteislukemisto")
Timo
-
Jepjep. Luin naistenlehtitoimittaja Riitta Lindegrenin muistelmat, ja hän kertoo että Wuoriolle maistui viina työpaikalla ja sen ulkopuolella.
Ai hänet mainitaan Lindegrenin muistelmissa? Pitää lukea. Jotenkin haikeaa, että Wuorio kuoli suhteellisen varhain, vaikka eläkkeelle ehtikin.
Harmi, ettei Wuoriota ilmeisesti koskaan haastateltu sarjakuvien parissa tehdystä työstään, eikä hän siitä vaikuta ajatuksiaan itsekään jälkipolville kirjanneen. Vähän epäilen, etteivät taskarikäännökset Sanomallakaan saaneet työyhteisössä kaikkea ansaitsemaansa arvostusta, mutta lopulta ne muistetaan pidempään kuin moni muu asia.
-
Kuuraketit räjähtelevät karamellisateeksi, lainsuojaton tekee Mikistä keisarin, jäävuoreksi naamioitu sukellusvene nielaisee Hessun uumeniinsa, onko Mustalla Pekalla sormensa pelissä? 256 sivua huimia seikkailuja. Tule mukaan!
Näin mainostettiin ensimmäistä Aku Ankan taskukirjaa keväällä 1970. Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.
Ensimmäisenä Varjojen armeija (https://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/06/varjojen-armeija.html).
Arvannettekin varmasti, mistä sarjakuvasta on kysymys. ;)
Timo
-
Hyvä oivallus tuo blogissa mainittu tohtori Ykskorvan taipuminen monenlaisen tutkijan muottiin. Einstein on toki ilmeinen esikuva, mutta myös latvapuolen asioihin perehtyneet oppineet ovat luonteva mielleyhtymä.
Keskieurooppalainen saksalaisittain murtava tiedenero on populaarikulttuurissa laajalle levinnyt "stock character". Hän voi olla Ykskorvan kaltainen sankarien neuvonantaja tai arkkikonnan kätyri. Puhuneeko Ykskorva Topolino-sarjoissa alkukielellä murteellisesti?
-
Juttusarja jatkuu kakkostaskarista Aku Ankka ja Karhukopla poimitulla juustoisella tarinalla! (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/06/ruritanialainen-romanssi-juustomaassa.html)
Timo
-
Haipakkata: Juttusarjan kolmas osa on julki, viidakon pygmeistä (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/06/mikki-ja-viidakon-pygmit.html)!
Timo
-
Haipakkata: Juttusarjan kolmas osa on julki, viidakon pygmeistä (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/06/mikki-ja-viidakon-pygmit.html)!
Timo
En yhdy kirjoittajan näkemykseen tason laskusta. Scarpan tarinat Mikki ja Altacrazin karkuri sekä Hessu ja hypnoosihyrrä ovat päinvastoin suorastaan huikeita. Niissä on mestarillisesti yhdistetty huumori, jännitys, vauhti sekä monipolvinen, elokuvallinen kerronta. Kummassakin säilyy jännite vahvana loppuun asti. Nuo tarinat ovat koko taskukirjasarjan parhaimmistoa. Myös Mikki ja kurpitsamaan kummitukset on kiinnostava juttu, joskin se on osittain pilattu kesken kaiken ilmestyvällä Peregon typerällä piirrosjäljellä.
-
Tasolaskua on ykkösestä, mutta kakkonen oli minusta kyllä yhtä epätasainen kuin tämä kolmonenkin.
Ja sinänsähän on huomioitava, että kuten Martina toi Topolinoihin maailmankirjallisuuden klassikoita, niin voisin arvella että Italiassa muutenkin antiikin kirjallisuus on hyvin esillä, eli jonkun Herodotos- tai Plinius-viittauksen tiputtaminen tarinaan saattoi olla ihan luontevaa intertekstuaalisuutta, tunnistaa kuka tunnistaa :)
-
Altacrazin karkurissa on vähän liikaa törmäilyhuumoria ja arvoituksellinen tapahtumasarja ratkeaa vähän liian nopeasti. Lisäksi aika epäuskottavaa, että vankilasellissä salaa rakennetaan jotain niinkin high tech -vehjettä kuin ajatustenlukukonetta.
Timo
-
Tasolaskua on ykkösestä, mutta kakkonen oli minusta kyllä yhtä epätasainen kuin tämä kolmonenkin.
Ja sinänsähän on huomioitava, että kuten Martina toi Topolinoihin maailmankirjallisuuden klassikoita, niin voisin arvella että Italiassa muutenkin antiikin kirjallisuus on hyvin esillä, eli jonkun Herodotos- tai Plinius-viittauksen tiputtaminen tarinaan saattoi olla ihan luontevaa intertekstuaalisuutta, tunnistaa kuka tunnistaa :)
Tuli mieleen kun Ylen sivuilla oli juttua italialaisista abeista (https://yle.fi/uutiset/3-11414122), joista ainakin kahdella esitellyllä on kokeissa myös latina ja muinaiskreikka, eli ihan koulussakin saattaa tulla vastaan tarinat pygmien ja kurkien taisteluista :)
-
Yle Areena: Aku Ankan taskukirjojen esi- ja välinäytökset (https://areena.yle.fi/audio/1-50535467)
Aku Ankka -sarjakuvissa ei ole jatkuvuutta, vain paisuva, keskenään ristiriitainen tarinoiden massa. Poikkeuksen tekevät taskukirjat, joiden ensimmäisen 79 numeron ajan varsinaiset kertomukset liitettiin yhteen muutaman sivun mittaisilla välitarinoilla.
Tommi Liimatta on nyt lukenut nuo välikkeet ja kertoo Suuren serkkuteorian ensimmäisessä jaksossa, mitä ne paljastavat italialaisten piirtäjien sodanjälkeisestä mielenlaadusta, millaiset hahmot Minni Hiiri kokee eroottisiksi uhiksi sekä sen, mistä tunnistaa hikipiirtäjän.
Jaksossa kuullaan myös taskukirjojen tarinoiden nimistä koostuvia improvisaatioesityksiä.
-
Yle Areena: Aku Ankan taskukirjojen esi- ja välinäytökset (https://areena.yle.fi/audio/1-50535467)
Aku Ankka -sarjakuvissa ei ole jatkuvuutta, vain paisuva, keskenään ristiriitainen tarinoiden massa. Poikkeuksen tekevät taskukirjat, joiden ensimmäisen 79 numeron ajan varsinaiset kertomukset liitettiin yhteen muutaman sivun mittaisilla välitarinoilla.
Tommi Liimatta on nyt lukenut nuo välikkeet ja kertoo Suuren serkkuteorian ensimmäisessä jaksossa, mitä ne paljastavat italialaisten piirtäjien sodanjälkeisestä mielenlaadusta, millaiset hahmot Minni Hiiri kokee eroottisiksi uhiksi sekä sen, mistä tunnistaa hikipiirtäjän.
Jaksossa kuullaan myös taskukirjojen tarinoiden nimistä koostuvia improvisaatioesityksiä.
Vallan mainio ja viihdyttävä tuokio Liimatan seurassa! Tuotahan olisi kuunnellut pitempäänkin. Perego ja Gatti saavat esi- ja välinäytöksistä ansionsa mukaan. Pari pikkujuttua: Riitta on Hanhi eikä Ankka ja Kroisos Pennonen on esiintynyt myös Aku Ankka -sarjakuvalehdessä eikä vain taskukirjoissa.
-
Altacrazin karkurissa on vähän liikaa törmäilyhuumoria ja arvoituksellinen tapahtumasarja ratkeaa vähän liian nopeasti. Lisäksi aika epäuskottavaa, että vankilasellissä salaa rakennetaan jotain niinkin high tech -vehjettä kuin ajatustenlukukonetta.
Eihän se kauhean realistiselta tunnu edes taskarikontekstissa. Sitä paitsi Scarpalta menee mielestäni kuvittaessa sekaisin, kuka sen ajatustenlukukoneen lopulta rakentaakaan. Tai sitten sekaannukset johtuvat käännöksestä. Mutta lähiluvulla moni Scarpan sinänsä hieno tarina on täynnä tuollaisia pikkuisen laiskoja tai epäuskottavia juonenkäänteitä.
-
Vallan mainio ja viihdyttävä tuokio Liimatan seurassa!
Oli varsin oivaltavia huomioita kyllä. Mainitsemiesi lisäksi vielä semmonen huomio, että niitä välinäytöksiä tehtiin yksinomaan I Classici -kirjoihin, ei ollenkaan Topolinoihin, kuten Liimatta väittää. Mutta kokonaisuuteen nähden pikkujuttu.
Liimatan sukupolvelle Maisa on siis Riitan oikea nimi?
Timo
-
Jännittävää sikäli, että esinäytösten ns. käsikirjoitusten suoltaja G. Dalmasso toimi päätyökseen kustannustoimittajana, jonka tehtävä oli revisoida epäloogisuudet ja ylimääräiset juonenkoukerot pois käsikirjoituksista. Mutta kiire painoi päälle, ruutusalamia piti saada kioskeihin 100 sivua joka viikko vuodesta 1957 lähtien.
-
Lisäksi aika epäuskottavaa, että vankilasellissä salaa rakennetaan jotain niinkin high tech -vehjettä kuin ajatustenlukukonetta.
No, Rosvo-Riku rakensi laitettaan "ainakin 10 vuotta". Tuosta Scarpan kuvasta, jossa Rosvo-Riku istuu sellissään laite sylissään, minulle tulee aina mieleen Curt Swanin lukuisat vastaavat ruudut 1960-luvun Teräsmiehissä. Ne joissa Lex Luthor näpertelee (kuin MacGyver) yhtenään ihmeellisiä vehkeitä sellissään aivan vartijoiden nenän alla. Ehkä Scarpa oli lukenut Teräsmiehensä. Ainakin voimme päätellä, että Altacrazin vankilan ja Metropolis Penitentiaryn johto ja vartijat ovat samasta lahosta puusta veistettyjä.
https://thechronologicalsuperman.tumblr.com/post/158551155943/the-chronological-superman-1961-lex-luthor-once
-
Vallan mainio ja viihdyttävä tuokio Liimatan seurassa! Tuotahan olisi kuunnellut pitempäänkin. Perego ja Gatti saavat esi- ja välinäytöksistä ansionsa mukaan. Pari pikkujuttua: Riitta on Hanhi eikä Ankka ja Kroisos Pennonen on esiintynyt myös Aku Ankka -sarjakuvalehdessä eikä vain taskukirjoissa.
Suosittelen myöskin kaikille, ei ollut mitenkään ylipitkä, vaikka pitkä olikin, ja minua rupesi jostain syystä naurattamaan aivan jumalattomasti Liimatan täysin naama (tai no ääni) peruslukemilla suorittama väkivallantekojen erittely.
-
Älä hermoile, Roope-setä, eli Pamauksen blogin juttusarjan neljäs osa on ulkona (https://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/07/televisiomainontaa-ja-visailuja.html)!
Timo
-
Suomalaiset taskukirjathan ilmestyivät täydellisessä synkroniassa saksalaisten kanssa ensimmäiset kolme vuotta eli 1970-1972. Mikki kiipelissä oli Saksassa taskukirja numero 11 ja numerointi oli siis meillä kymmenen numeroa jäljessä.
Molempiin kieliin kirjat käännettiin italiasta, meillä neljän ensimmäisen jälkeen (joiden kääntäjäksi on merkitty mystinen "Aku Ankan toimitus) suurimman osan Marja Kelo (josta olisi hauska tietää enemmänkin.) En tiedä miten nämä oli valikoitu julkaistavaksi, italialaiseen julkaisujärjestykseen verrattuna vaikuttaa siltä, että (varmaan Saksassa) joku valitsi parhaaksi näkemänsä käännettäväksi.
Italia alkukielenä näkyy selvästi käännöksissä, koska saksalaiset repliikit olivat paitsi selvästi siistittyjä, vertaamalla käännöksiä huomaa, että niistä oli poistettu myös alkuperäistekstin kaikki viittaukset Ankkalinnan amerikkalaisuuteen. Entenhausen sijaitsi jossain tarkemmin määrittelemättömässä ankka-avaruudessa, muttei enää itsestäänselvästi Yhdysvalloissa.
Vuonna 1973 näiden neljän vuosittaisen kirjan lisäksi ilmestyi Perhonen sentään, ensimmäinen Saksassa ilmestynyt taskukirja Mary A. Wuorion nähtävästi saksasta kääntämä.
Vuoden 1974 alussa ilmestyi vielä italiasta saksalaisten kanssa synkassa käännetty Aku urhokas, siis numero 18 ja Saksassa numero 27. Tästä eteenpäin Wuorio alkoi kääntää meillä ilmestymättä jääneitä saksalaisia numeroita. Taskukirjat 19-27 ovat samat kuin saksalaisten taskukirjat 2-10.
Kelon äärimmäisen lyhyt sähkösanomatyyli on tietenkin meille nostalgikoille sitä oikeaa, mutta ehkä Wuoriota pidettiin yksinkertaisesti parempana. Hänen kaksi ensimmäistä käännöstään (Perhonen sentään ja Roope-sedän miljoonat) sisältävät melkoista kielellistä revittelyä, josta on jäänyt hokemia elämään nykypäivään saakka.
Kun vertaa saksalaisiin käännöksiin, Kelo oli jättänyt repliikeistä paljon pois. Lisäksi hän ei ollut nähtävästi viitsinyt tarkastaa hahmojen nimiä ja Taavi oli Pekko Ankkala ja Kroisos Pennonen Rahankka. Wuoriollakin käännöksissä on hutiloinnin makua, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan ne ovat paljon sujuvampaa replikointia kuin Aku Ankkaa 70-luvun alusta riivannut paperinmakuinen koukeroisuus, joka meni 80-luvulta lähtien aivan sietämättömäksi.
Kirjat painettiin aluksi Mondadorilla Veronassa. Painotyö oli laadukasta, mutta kirjojen selkien liimaus petti nopeasti. Vuosina 1974-1976 uudet kirjat painettiin Sanomapainossa ohuelle kiiltävälle paperille. Pian myös puhekuplien tekstitys muuttui käsin kirjoitetuksi. Näin nojatuolista käsin taustoja tietämättä voisi siis ajatella, että toimituksessa on tapahtunut jotain olennaisia linjanmuutoksia vuoteen 74 tultaessa.
Numerosta 28 (Rohkea rokan syö) eli vuoden 1976 alusta alkaen numerointi on sama meillä ja Saksassa. Suomessa kirjat ilmestyivät noin kaksi vuotta myöhemmin saksasta käännettyinä. Jostain syystä vain numerot 38 ja 39 olivat meillä eri päin kuin Saksassa.
Vuonna 1979 järjestys alkoi murtua, mutta kaikki taskarit vastasivat saksalaisia hieman muuttuneessa järjestyksessä.
Poikkeuksena vuoden viimeinen kirja eli Taikaviitta taas vauhdissa (48), joka oli ensimmäinen muutettu taskukirja. Alkuperäisestä oli poistettu Aku Ankassa (lyhennettynä) ilmestyneet Kultakuume ja Homeiset setelit ja tilalle oli teurastettu kaksi viimeistä tarinaa kirjasta Hoppla, die Ducks kommen! (Saksan nro 47)
Seuraavasta eli vuoden 1980 ensimmäisestä kirjasta Mikki ja Aku (49) oli poistettu Saksan Micky hat den Bogen raus -kirjan Aku Ankassa 1975 ilmestynyt Salaperäinen luola ja korvattu kahdella muulla Hoppla, die Ducks kommen -kirjan tarinalla (Valvova silmä ja Rentoutuskuuri.) Tästä varaosiksi hajotetusta kirjasta yksi tarina Aprillipila oli julkaistu Aku Ankassa 1977 ja yksi tarina Akusta Otellona on vieläkin julkaisematta. Ehkä katsottiin, että Shakespeare menee yli suomalaisen lukijakunnan hilseen.
Pää pystyyn Aku Ankka eli taskukirja 51 on koottu kahdesta saksalaisesta kirjasta eli heidän numeroistaan 50 (Degobert gewinnt immer) ja 51 (Kopf hoch, Donald!) Näistä ensimmäisestä oli poistettu Aku Ankassa 1976 ilmestynyt Sininen vuohi sekä Lohikäärmesammal, joka ilmestyi meillä vasta 2011 Roope-sedässä. Jälkimmäisestä oli poistettu Roope-sedässä 1979 ilmestynyt Aku Ankka käy kylmää sotaa ja Aku Ankassa 1975 ilmestynyt Roope-kuninkaan aarre.
Jos kultaa kaivanet eli numero 52 on sitten jo toisen asteen mutantti, eli Saksan Dagobert macht Geschichten (55) on koostettu aivan ensimmäisestä italialaisesta I classici -kirjasta (joka ilmestyi toisessa I classici -sarjassa kirjana kolme vuonna 1977) sekä samana vuonna ilmestyneestä Toisen I classici -sarjan kuudennesta kirjasta Paperoniana. Suomessa tästä poistettiin Aku Ankan klassikot -sarjassa ilmestynyt Tarasconin Tartarin, ja korvattiin Dagobert gewinnt immer -kirjan Hatspurin jalokivet -tarinalla. Jostain syystä samassa sarjassa ilmestynyt Monte Criston kreivi jätettiin kirjaan.
Tästä eteenpäin taas suomalaiset kirjat vastasivat saksalaisia versioita, järjestys ehkä vaihteli, mutta kun sitten tullaankin jo vuoteen 1981 jolloin alkoi 80-luku, ne eivät enää kuulu tämän ketjun aihepiiriin.
-
Mainio läpikäynti, Lottorivi! Pitäisköhän aloittaa oma ketju myös muiden vuosikymmenten taskareille? Onhan nyt vieläpä Taskarien juhlavuosi.
Monesta yksityiskohdasta voi päätellä, että osa taskukirjoista, tai ainakin niiden tekstit, on käännetty suomeen syystä tai toisesta suoraan italian kielestä, vaikka kuvamateriaali saatiinkin usein muokattuna ja sensuroituna Saksasta. Siihen viittaavat mm. Aku Ankka ja rauhanpiippu -tarinan puhekuplat, joissa puhutaan luodeista, vaikka vettä kuvissa aivan selvästi suihkutetaankin.
Italialaisen alkuteoksen käytöstä tässä kielii myös yhtenä kääntäjänä toiminut Liisa Ryömä. Arvostettu suomentaja on kääntänyt melko paljon italiasta, mm. Italo Calvinoa ja Antonio Tabucchia. Hän on kääntänyt myös italialaisalkuisen Minä Aku Ankka-kirjan julkaisuaikanaan aiemmin suomentamattomat Barks-sarjat – ilmeisesti italian kielestä - nämä kirjathan koottiin Italiassa. Marja Kelon suomentama taskari Aku Urhokas on ensimmäinen jossa mainitaan alkuteos. Se on italialainen Paperino Il Grande. Lähes kaikissa myöhemmin ilmestyneissä kirjoissa alkuteoksena mainitaan saksalainen laitos.
Teki se Mary A. Wuoriokin sähkösanoma-käännöksiä (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2015/11/jattilaissirkkoja-piraatteja-ja.html).
Timo
-
Minulla sattuu olemaan juuri tuo Ryömän kääntämä Voimakolmikko saksaksi. Siinä Voimakolmikon Euroopan setä tulee Amerikasta. Samoin Mikki ja Hessu timanttien jäljillä -kirjassa Mikki pelastetaan merestä ja hän sanoo haluavansa Amerikkaan koska "se on koti", mutta saksankielisessä hän on matkalla Ankkalinnaan (Entenhausen.)
Taskukirjoja varmasti käännettiin halvalla ja hutiloimalla, Ryömänkin käännöksestä Kari Kuuvineen näkyy, ettei hän ottanut hommaa kovinkaan vakavasti. Näin jälkeenpäin pitää kuitenkin todeta, että sekä Wuorion että Kelon lyhyt tyyli toimii sarjakuvallisesti paremmin kuin Aku Ankka -lehden koukeroisuus.
-
Tässä graafinen kuvaus äskeisestä pitkästä viestistäni. Ensimmäisessä kaaviossa saksalaisten taskukirjojen järjestysnumerot suomalaisiin verrattuna. Kuvaajassa näkyy kuinka meillä otettiin numeroiden 19-27 aikana kiinni Saksassa aiemmin julkaistut numerot. Yksittäinen poikkeama on Wuorion saksasta kääntämä Perhonen sentään.
Toisessa kuviossa italialaisen I classici di Walt Disney -taskukirjojen ensimmäisen sarjan järjestysnumerot suomalaisiin verrattuna. Huomaa, että saksalainen julkaisu kuitenkin seurasi hieman soveltaen italialaista. Tarkemmin katsoen näytti siltä, että välistä oli jätetty olympialaisiin tms. keskittyneitä julkaisuaikanaan vanhentuneita teemanumeroita.
Italialaisessa kuvaajassa erottuu muutamia järjestysnumeroltaan huomattavasti muita vanhempia kirjoja. Ne ovat numero 5 eli Mikki ja Hessu timanttien jäljillä, numero 26 eli Aku ei anna periksi ja sen vieressä Mikki on suurin sekä numero 36 eli Aku kuumilla jäljillä.
Vuonna 1977 alettiin Italiassa julkaista I classicin toista sarjaa, jossa oli sekaisin uusia kirjoja ja ensimmäisen sarjan uudelleenjulkaisuja. Niiden mukana tuli myös suomennettavaksi vanhimman pään taskukirjoja kuten meikäläiset numerot 50, 55, 57, 63, 64, 66 ja 73.
-
Italiankielisen kuplan suora suomennos: "seuraa luoteja: hänen talonsa on ensimmäinen aidan takana!"
Vasemmalla saksalainen sensuuri ja oik italialainen alkuperäinen ruutu. Samassa tarinassa runsaasti erilaisia sensurointeja. Jännä keksintö tuo vesiletku. Tyyppi kastelee kukkia letkulla sisällä?!
Timo
-
Urakka sen kun etenee! Taskari-juttusarjan viides osa, taas ollaan viidakossa.
Mikki ja Hessu pimeyden ytimessä (https://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/07/mikki-ja-hessu-pimeyden-ytimessa.html).
Timo
-
Etkä edes maininnut Gottfredsonin Taikakenkää, jossa siinäkin on aika painajaismainen meno...
-
Etkä edes maininnut Gottfredsonin Taikakenkää, jossa siinäkin on aika painajaismainen meno...
Arvasin, että tähän puututaan. Sepustus oli aika pitkä noinkin.
Kaikkiko ne pitää mainita? ;)
Timo
-
Tottakai. Joka tarinasta oma postaus ;D
-
Ikävää, ettei nykyään voi kirjottaa tästäkään saarnaamatta rotuoppeja. Afrikan villit symboloivat tässä tietenkin hallitsematonta ja väkivaltaista alitajuntaa.
Ei ihme, että tämä taskukirja on niin arvostettu. Se koskettaa melko suoralla symboliikalla elämän tärkeimpiä asioita, päinvastoin kuin useimmat populaariksi tarkoitetut ja lapsille suunnatut sarjakuvateokset.
Kaikki alkaa kauniina aamuna. Niin kauniina, että otsikkokin on pitänyt kirjoittaa kaunokirjoituksella. Mikki on nukkunut hyvin hienossa talossaan ja Minni ajaa sen eteen arvatenkin melko kalliilla autollaan. Tästä poroporvarillisesta ideaalista syöksytään sitten kohti tuhoa.
Minni edustaa naista nalkuttavana vaimona. Seuraavan tarinan kohtalokas nainen Blonda Lauranen tekee miehistä toisiaan raatelevia petoja. Jopa Sisu käyttäytyy tavallista tylymmin. Tarinan lopussa kalan ainoa toive on muuttua lokiksi. Kukaan ei haaveile muusta kuin siitä, että pääsisi edes hetkeksi niskan päälle ja saisi voitettua kilpailijansa. Hakematta tulee mieleen film noir -klassikko "Laura".
Seuraavassa tarinassa Hopeainen edustaa tavoittamatonta neitseellistä naista. Tarina on täynnä seksuaalisen heräämisen symboliikkaa. Hessu perii talon ja matkustaa sinne lapsuudenmuistojaan uusimaan, mutta talo onkin huonossa kunnossa ja lähde kuivunut. Lapsuus on loppunut. Rantakäärme Matti muuttuu yön aikana kauniiksi tytöksi ja ilmakin on lämmennyt. hän tarvitsee myös matkan läpi tulen ja veden, jolla matkalla Mikki ja Hessu uhraavat itsensä, mutta eivät saa muuta palkkaa kuin että Hopeainen lentää pois heidän luotaan. Samalla hyökkäävät psyyken syövereistä Afrikan villit.
Mikki edustaa tässä persoonan älyllistä ja tunteellista puolta. Hessu taas tämänpuoleista ja vaistonvaraista. Hessu ei tunnu tajuavan mitään Mikin tunteellisuuksista, mutta lopussa kun Mikki kuulee Hopeaisen äänen, Hessu myös näkee hänet.
Kolmannessa tarinassa on kyse isyydestä, perinteen ja elämänkokemusten välittämisestä. Jokainen Hessun tarina epäonnistuu ja lopulta Hessun pitää tunnustaa olevansa edelleen pelkurimaisempi ja kypsymättömämpi kuin Pelle. Tässäkin tarina safarista, jossa Hessu kuvaa sukulaistaan (itseään) kykeneväksi hallitsemaan alitajuntaansa, joka sekin johtaa sarvikuonon (fallos) pakenemiseen paniikissa.
Neljännessä tarinassa on kyse hulluudesta. Afrikan alitajuiset villit kiduttavat Hessun sedän mielisairauteen saakka. Mutta mikä hänessä on hulluinta? Hessu Kettu on rikollinen, jonka syyllisyys (villit) on ajanut pakenemaan eristyksiin. Siellä hän yrittää luoda elollista elottomasta, valaisevia kasvia kiiltomatojen siemenistä (timanteista) joille on haudattu lamppu viereen malliksi. Aidon neurootikon tavoin hän odottaa vielä kolmenkymmenen vuodenkin jälkeen siemeniä itäväksi. Hän ei myönnä syyllisyyttään vaan yrittää torjua oireitaan vuosikymmenestä toiseen ja näköjään mitenkään tajuamatta, miten toivotonta se on.
Viidennessä tarinassa Mikki on kuollut. Minni ja Hessu ovat kadonneet kuin heitä ei olisi koskaan ollut. Tarina on täynnä synnytyskanavan symboliikkaa: aseman pimeä rappukäytävä, rautatietunneli, jatkuvasti madaltuva käytävä kääpiöiden linnassa... On vaikea kuvitella ilmeisempää kuvaa kuin matkustaa junalla, jonka ainoa matkustaja on. Junalla, jolla ei ole kiire minnekään. Tyhjään kylään, jossa asuu vain kuolleita (linnuksi, kukiksi tai jalokiviksi "muuttuneina")
Nyt tietenkin nousee kysymys, miksi näin synkkäaiheinen kirja on niin suosittu. Vastaus löytyy kehystarinasta ja heti esinäytöksen ensimmäisestä kohtauksesta. Tarinoissa koetaan vuorollaan ensin väkivaltaista intohimoa ja sosiaalisista konventioista piittaamatonta kilpailua, sitten tavoittamatonta rakkautta, isyyttä, seikkailua ja lopuksi vapautuminen arkielämästä ja sen rajoituksista. Kaikki sellaista, mitä Mikin ja Minnin päämäärätön aikuisiän deittailu porvarillisessa mukavuudessa sulkee pois, mutta jotka tekevät elämästä kokonaisen ja täyden, hankaluuksistaan huolimatta.
Kirjan lukija tekee fantasiamatkan, muttei mihinkään toiveiden täyttymisen paratiisiin vaan johonkin, mitä hän ei helppoa elämää kaivatessaan edes muista toivoneensa.
-
Pamauksen blogin juttusarjan kuudes osa tulee vasta nyt, mutta pitäähän sitä vähän lomaillakin.
Roope muistelee kullankaivuuaikojaan. Tavanomaista. Aku muistaa muistaa kahdekymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Todella erikoista. Miksi?
Kun ikuinen nykyhetki murtui (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/07/kun-ikuinen-nykyhetki-murtui.html).
Timo
-
Jännä nosto kyllä.
Mieleen tuli että ehkä sensuuriinkin vaikuttaa tuo ajattelu, että ammuskelu jossain nykyhetkestä irrallaan olevassa historiassa on okei, mutta nykyhetkessä tapahtuva on ongelmallista. Mites se menikään noissa vanhemmissa selvään länkkärimiljööseen sijoittuvissa tarinoissa, aseita ainakin heilutellaan...
-
Tuore näkökulma tuttuun tarinaan, kiitos Timo. Disney-seikkailujen historiattomuus on yhä pääsääntö, vaikka suhteellisen tuoreisiin vanhoihin (itse laatimiinsa) tarinoihin viittaavat jo Gottfredsonia paljon käsikirjoittanut Bill Walsh ja itse Barkskin (esimerkiksi Kulta-Into Piin toisessa esiintymisessä). Ihan tästä Timon kuvailemassa historiattomuudessa ei ole kyse, mutta sukulaisilmiöstä kuitenkin. Vaan mikä lienee ensimmäinen italialaisjuttu, jossa viitataan toiseen varhaisempaan italialaisjuttuun?
-
Vaan mikä lienee ensimmäinen italialaisjuttu, jossa viitataan toiseen varhaisempaan italialaisjuttuun?
Ainakin Taikaviittoihin tuli nopeasti viitteellistä jatkumoa, ihan alkupään tarinoissa jo oli puhetta Ruusulinnasta ja käytiin myös sen raunioilla...mahtaako niitä vanhemmissa olla.
-
Barksin tarinoissa tämä oli ehkä ainoa viittaus aiemmin tapahtuneeseen tarinaan. Edellisessä numerossa (WDC 61) ankanpojat olivat napanneet pankkiryöstäjän, ja kuukautta myöhemmin (WDC 62) Tupu, Hupu ja Lupu rypevät palkkiorahoissa. Kuplassa viitataan siis edelliskuukauden tarinaan.
Timo
-
Italiassa Taikaviittaa vanhempi tarinoiden välinen jatkumo on ainakin vuonna 1968 alkanut Zantaf / tohtori Hoto. Vuonna 1973 alkoi sitten Reginella -sarja.
-
Olikos se juuri tuo tohtori Hoto, joka jossain jutussa huijasi Akun ja Roopen johonkin autiosaarelle ja lähetti aikakoneella merirosvojen aikaan?
-
Barksin tarinoissa tämä oli ehkä ainoa viittaus aiemmin tapahtuneeseen tarinaan.
Huomattavan tarkka viittaus kyllä! Kuitenkin Darzee mainitsi juuri, että ainakin Kulta-Into Piin paluussa viitattiin hänen ensiesiintymiseensä.
Mikäs taskari se nyt olikaan jossa Robert Ankka lähti kotikonnuile Akun kanssa paikalla oli autiokylässä sussu odottamassa sikari suussa ja toinenkin kilpailija tuli.
Ei sopinut Don Rosan kanssa yhteen.
En tiedä tai ainakaan muista tuota tarinaa, mutta taskukirjassa 90, Kullan mahti, esiintyy 1800-luvun lopun takautumassa Roopen isä Roopertti ja Roopertin kihlattu, Roopen tuleva äiti Piritta. Roopen isänisäksi mainitaan Robert. Samassa tarinassa Roope lähtee Klondikeen kaivamaan kultaa jo 12-vuotiaana. "Hieman" menee eri lailla kuin Rosalla.
-
Mikäs taskari se nyt olikaan jossa Robert Ankka lähti kotikonnuile Akun kanssa paikalla oli autiokylässä sussu odottamassa sikari suussa ja toinenkin kilpailija tuli.
Tämä tarina taitaa olla Roopen rakkaat muistot (http://www.perunamaa.net/taskarit/taskari.php?numero=012#7), taskarista 12. Idean alkuperästä ei ole tietoa, ehkä alkuperäinen nimi "Paperino e la mezzanotte di fuoco" sanoo jotakin.
-
Italiassa Taikaviittaa vanhempi tarinoiden välinen jatkumo on ainakin vuonna 1968 alkanut Zantaf / tohtori Hoto. Vuonna 1973 alkoi sitten Reginella -sarja.
Hyvä huomio tämä Zantaf! Se on tosiaan ollut maisemissa pitkään, vaikka tarinoita ei ole ihan kasapäin.
-
Ja nyt tulee Pamauksen blogin juttusarjan seitsemäs osa. Freudilaista meininkiä melkein. (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/08/pojat-ovat-poikia-ja-naiset-naisia.html)
Timo
-
Ja nyt tulee Pamauksen blogin juttusarjan seitsemäs osa. Freudilaista meininkiä melkein. (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/08/pojat-ovat-poikia-ja-naiset-naisia.html)
Timo
Aivan loistavaa analyysia! Kiitos.
-
Tänks! Kiva jos kelpaa.
Kolme osaa vielä tekemättä. Puh. Mutta minkäs teet, kun itsensä haastoi. ;D
Timo
-
Oli Me Mikki ja Minni -kirjassa, jossa oli muutenkin italialaisia.
-
Kesä ei ole ohi, vaikka lokakuu alkoikin. Sillä vielä on kolme taskaria läpikäymättä. Pitkä tuli tauko, mutta jep: Aku ja Amerikan keisari on nyt tässä (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/10/prinssi-vai-amerikan-keisari.html)! Eikä se ole uusinta aiemmasta Kvaakin taskarikolumnistani.
Timo
-
Nyt kun vauhtiin päästiin, niin heti perään kirjoitutti itsensä arvoituksellinen ja päänvaivaa aiheuttanut tahdonkukka (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/10/arvoituksellinen-tahdonkukka.html) Ota rennosti, Aku -kirjasta.
Timo
-
Olikos se juuri tuo tohtori Hoto, joka jossain jutussa huijasi Akun ja Roopen johonkin autiosaarelle ja lähetti aikakoneella merirosvojen aikaan?
Olihan se. Taskarista 18 Aku urhokas löytyy tarina Professori Hoton kosto.
-
Ja nyt kesä virallisesti loppuu, kun Pamauksen blogin Taskari-kesän juttusarja loppuu. Viimeinen osa, jossa Roope näkee punaista (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.com/2020/10/kapitalisti-nakee-punaista.html). Hulluutta, psykiatriaa, rikollista touhua!
Timo
-
Tarinan käsikirjoittanut Rodolfo Cimino (1927–2012) toimi politiikassa Italian sosialistipuolueen PSI:n (Partito Socialista Italiano) edustajana Venetsian paikallispolitiikassa. Hän jopa lopetti sarjakuvien käsikirjoittamisen poliittisen uransa vuoksi vuosina 1975–1986. Topolinon käsikirjoitustiimiin hän palasi vuonna 1987. Kertoman mukaan Romano Scarpa ei halunnut poliittisten kiistojen vuoksi enää piirtää Ciminon käsikirjoituksia.
Mielenkiintoista triviaa, en ollut aiemmin tästä asiasta kuullut. Kiitos juttusarjasta, pitää vielä lähiaikoina lukea koko hoito ajatuksen kanssa läpi.
-
Enpä ollut minäkään kuullut Ciminon poliittisesta urasta. Puolueväri ei tosiaan yllätä kun Roopen ahneuden kritisointi on kantavia teemoja uralla...
-
Tämä tieto oli tosiaan "piilotettu" italiankielisen Wikipedian Cimino-sivulle.
Timo
-
Nyt vasta huomaan, että joitakin 1970-luvun taskukirjoja käännettiin uusiksi jo 1990-luvun alussa. Iris Lindmanin käännös (1975) kirjaan Mikki kuulee kummia (https://inducks.org/issue.php?c=fi%2FAATK+23) ei kelvannut enää kolmanteen painokseen (1991), johon sen teki uusiksi Helena Kemmo. Onkohan näissä minkälaisia eroja? Jostain syystä kolmatta painosta ei olekaan ihan niin helppo löytää esim. Huutonetistä.
Olisiko kellään skannata jotain näytettä? Erityisesti kiinnostaisi tietää, onko alkuteokseksi ilmoitettu tässä kolmannessa painoksessa italialainen alkuteos, kun kahdessa aiemmassa se on ollut saksalainen "Hallo... hier Micky!".
Timo
-
Enpä ollut minäkään kuullut Ciminon poliittisesta urasta. Puolueväri ei tosiaan yllätä kun Roopen ahneuden kritisointi on kantavia teemoja uralla...
Cimino ilmeisesti joutui poliittisella urallaan itsekin leivättömän pöydän eteen jossakin lahjusskandaalissa, muita en oikein Google Translate avustuksella saa selvää, miten tuo lopulta meni.
-
Joo, Ciminoa syytettiin jopa kiristyksestä.
Julkisten töiden rahoittamisen yhteydessä Saveco-yhtiötä painostettiin maksamaan lahjuksia PSI:lle (epäilemättä vastineeksi julkisista rakennusurakoista). Ciminolle vaadittiin kiristyksestä ja rahoituslakien rikkomisesta neljän ja puolen vuoden vankeusrangaistusta ja 50 miljoonan liiran sakkoja vuonna 1986. Syytettä lievennettiin lahjonnaksi vuonna 1990 ja Venetsian tuomioistuin katsoi samalla syytteen vanhentuneeksi (Prescrizione) eli Wikipedian määritelmän mukaan: "Vanhentuminen eli preskriptio (lat. praescriptio) tarkoittaa jonkin oikeuden raukeamista, ellei sitä ole saatettu voimaan lain säätämässä tai sopimuksessa määritellyssä määräajassa."
Vanheneminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö jotain olisi tapahtunut. Ei ihme että Cimino palasi kässäröintihommiin.
Timo
-
Nyt vasta huomaan, että joitakin 1970-luvun taskukirjoja käännettiin uusiksi jo 1990-luvun alussa. Iris Lindmanin käännös (1975) kirjaan Mikki kuulee kummia (https://inducks.org/issue.php?c=fi%2FAATK+23) ei kelvannut enää kolmanteen painokseen (1991), johon sen teki uusiksi Helena Kemmo.
No nyt on saatu selville, että kolmas uudistettu painos tehtiin ranskan kielestä. Ranskalaisen taskarin nimi on Le mystère rôde. Jos nyt vielä jostain sais kolmospainoksen.
Timo
-
Pokkari taskareista. Esseet tukevasti ja pysyvästi paperilla ja lisäksi historiikkia, piirtäjäesittelyjä yms.
Kioskikirjojen kuningas (https://www.sarjakuvakauppa.fi/kioskikirjojen-kuningas.html) juhlistaa vielä täpärästi Aku Ankan taskukirjojen 50-vuotisjuhlavuotta! Joululahja taskarijäärille, jotka ei tykkää lukea ATK-ruudulta mitään.
Timo
-
Taskarikeräilijänä tämä täytyykin hankkia. :D
Onhan pokkari kooltaan yksi yhteen taskareiden kanssa, että sopii kivasti taskarihyllyn kirjojen jatkoksi?
Edit: Olihan tuolla ne mitatkin kun malttoi tarkemmin lukea. ;D
-
Ihan mahtihomma, jääräksi olen liian nuori ja keräilijäksi liian laiska, mutta kyllähän tämän luokan asiateos pitää hyllyyn hankkia.