Olen yllättynyt, kuinka hyvin Cena osaa näytellä, rooli on kuin suorastaan räätälöity hänelle.
Itse oon tykäänyt tästä! Mua ei raakuus haittaa...enemminkin hyvä lisä näihin sarjoihin. Jos joku antaa jollekin turpaan, niin kyllä se pitää näkyä naamassa ja jos ammutaan niin verta tosielämässä pursuaa haavasta.Mun näkemys on se että jos vaikka lyödään nyrkillä naamaan, se toimii tarinan kerronnallisesti ihan yhtä hyvin, vaikka ei näytettäisi lähikuvassa sitä kun käsi läsähtää ja nenä siirtyy poskelle. Siis periaatteessa riittää, että katsoja tietää että nyt on turvauduttu väkivaltaan. Asian turha alleviivaaminen on useimmiten huonoa taidetta.
Liian silotellut leffat ja sarjat, niitä en kaipaa!
Mun näkemys on se että jos vaikka lyödään nyrkillä naamaan, se toimii tarinan kerronnallisesti ihan yhtä hyvin, vaikka ei näytettäisi lähikuvassa sitä kun käsi läsähtää ja nenä siirtyy poskelle. Siis periaatteessa riittää, että katsoja tietää että nyt on turvauduttu väkivaltaan. Asian turha alleviivaaminen on useimmiten huonoa taidetta.Mä tahdon realistisuutta enemmän elokuviin. On leffoja, jossa lyödään toisia niin maan perkuleesti ja ne ei ole moksiskaan. Oikeasti yhdestäkin lyönnistä saattaa taju mennä, jos lyö kovaa. Sit nassu pysyy ihan ehjänä vaikka sitä hakataan olan takaa...ei turvotusta, ei haavoja. Ihmistä päin ammutaan läheltä ja kaikki luodit osuus maahan tai sivuille...edes rynnäkkökiväärillä ei osuta.
2000-luvun leffoissa on järjetön määrä minuutteja (varsinkin supersankarielokuvissa) joissa mätetään toista turpaan. Se on älyttömän pitkäveteistä ja graafisena se on paitsi tylsää myös ällöä.
Mun näkemys on se että jos vaikka lyödään nyrkillä naamaan, se toimii tarinan kerronnallisesti ihan yhtä hyvin, vaikka ei näytettäisi lähikuvassa sitä kun käsi läsähtää ja nenä siirtyy poskelle. Siis periaatteessa riittää, että katsoja tietää että nyt on turvauduttu väkivaltaan. Asian turha alleviivaaminen on useimmiten huonoa taidetta.
2000-luvun leffoissa on järjetön määrä minuutteja (varsinkin supersankarielokuvissa) joissa mätetään toista turpaan. Se on älyttömän pitkäveteistä ja graafisena se on paitsi tylsää myös ällöä.
Mun näkemys on se että jos vaikka lyödään nyrkillä naamaan, se toimii tarinan kerronnallisesti ihan yhtä hyvin, vaikka ei näytettäisi lähikuvassa sitä kun käsi läsähtää ja nenä siirtyy poskelle. Siis periaatteessa riittää, että katsoja tietää että nyt on turvauduttu väkivaltaan. Asian turha alleviivaaminen on useimmiten huonoa taidetta.
Eihän tässäkään ns. näytetä kaikkea ja silti on mestariteos niin taiteellisesti kuin viihteellisestikin, annetaan vaan ymmärtää (esim. mitä Wellesin hahmon toimet saavat aikaiseksi, sekin olisi luultavasti nykyaikana mässäilty näkyviin). Etenkin vanhoista elokuvista (miksei nyt sarjoistakin) löytyy vaikka kuinka paljon esimerkkejä vastaavasta. Nyt tiedän että menin kaaaaauas varsinaisesta aiheesta mutta silti ;D
https://www.imdb.com/title/tt0041959/?ref_=nv_sr_srsg_0_tt_8_nm_0_in_0_q_third
Silloin kun väkivalta menee liioitteluksi, niin se menettää osittain tehonsa. En katsonut Peacemakerin mitään kohtausta niin, että tässä on nyt tavallisia ihmisiä, jotka eivät kestä tuollaista määrää väkivaltaa. Vähän sama, kuin että kun luen Asterixia, en ajattele, että eihän tuo roomalainen sotilas kestäisi tuollaista nyrkiniskua, joka saa hänet lentämään ilmaan, eikä sitä pudotusta sen jälkeen.
Juttelin pari päivää sitten langon kanssa, joka katselee paljon sarjoja, mutta ei harrasta sarjakuvia. Hän ei ollut oikeastaan edes huomannut, että kausien välissä oli tullut retconni, eikä muistanut, että hahmot olivat vaihtuneet aiemmasta DC:stä Gunnin versioon. (Eli kohtaus missä olivat puherooleissa Aquaman ja Flash, vaihtui Gunnin myötä Green Lanterniin, Mr. Terrificiin, ja Hawkgirliin.) Joskin kun tarkemmin asiasta puhuttiin, hän ei ollut myöskään ikinä kuullut sanaa retcon, joten en tiedä onko se normi-maailmassa kovin käytetty sana.
Sarjismiehet juttelivat myös enemmänkin Peacemakeristä, katso täältä! (https://www.youtube.com/watch?v=rVib_4xGwcI)