Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Amerikkalaiset sarjakuvat => Aiheen aloitti: Jarkko Sikiö - 14.12.2021 klo 23:33:54

Otsikko: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 14.12.2021 klo 23:33:54: Aloitan oman ketjunsa argentiinalaisille tekijöille, mikä sopii myös laajemmin Argentiinan sarjakuvaan liittyvälle keskustelulle. Koska moni tekijöistä on päätynyt maansa ulkopuolelle, siitä syystä painotus tekijöihin.

Kvaakissa omat ketjunsa ovat jo saaneet José Muñoz (https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7588.msg537927.html#msg537927) sekä Alberto Breccian suku (https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,24107.0.html). Lisäksi tietenkin Eternautti (https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,19117.0.html) on argentiinalaisen sarjakuvan klassikko.

Ricardo Barreiron ja Juan Giménezin mustavalkoinen, episodeissa julkaistu Ciudad on kulttimaineessa, joka ei ole syntynyt aivan syyttä. Toisaalta 1982 ensi kertaa julkaistu sarja on hyvin paljon kiinni julkaisuajassaan, ja siinä viitataan niin tieteiselokuviin ja kirjallisuuteen tavoin, että se ei aivan niin iske kuin vuosikymmeniä sitten.

Kammottava, painajaismainen kaupunki itse on hieman määrittelemätön tapahtumaympäristö, ja siltä osin yhdistyy mielessäni Judge Dreddin seikkailuihin. Tarinan päähenkilöt voivat loputtomiin jatkuvilla kaduilla kohdata yhtä hyvin Draculan kuin vedenpaisumuksen. Tästä sääntöjen puutteesta johtuen pian mieleen tulee kaupunkiin eksyneiden olevan kiirastulessa. Barreiro ei aivan näin helpolla lukijaansa päästä, mutta lopulta se voisi olla yhtä lailla perusteltu tulkinta.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 22.12.2021 klo 03:42:48: Jos espanja sujuu, valikoituihin argentiinalaissarjoihin tekijöineen on helppo tutustua Fierro-lehden näytesivujen avulla (https://www.revistafierro.com.ar/revistafierro/series).

Lisäksi Argentiinan kattava lehtiarkisto (https://ahira.com.ar/revistas/) sisältää juorulehtien lisäksi myös sarjakuvajulkaisuja, minulle kokonaisten digitoitujen lehtien lisäksi erityisesti tarkoista ja luotettavista indeksoinneista on ollut suuresti hyötyä, kunhan ensin tarkistaa miten pitkälle jotain julkaisua on luetteloitu.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 23.12.2021 klo 00:27:52: Tämmönen dokkari tulossa Hugo Prattin Argentiinan vuosista.
https://cineuropa.org/en/film/409629/

Timo
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 23.03.2022 klo 15:17:23: Keskitän minulta toivottuja juttuja argentiinalaistekijöistä tähän ketjuun, vaikka toki Carlos Trillo ansaitsisi oman ketjunsa. Etusivulla on Trilloa käsittelevä juttu (https://www.kvaak.fi/37085/2022/03/23/carlos-trillo-ja-yhteiskuntakritiikki/).

(https://www.kvaak.fi/wp-content/uploads/2022/03/04-Trillo-Cosecha-verde.jpg) (https://www.kvaak.fi/37085/2022/03/23/carlos-trillo-ja-yhteiskuntakritiikki/)

Trillon kirjoittamista tarinoista kovatasoisimmat löytyvät yhteistöistä Mandrafinan, mutta toki myös Risson ja Altunan, kanssa. Sekä Cosecha verde että El Iguana on eri maissa hassusti käännetty nimelle "suuri huijaus", mikä on hämäävää tekijöiden ollessa samoja.

Jos joku kustantaja miettii, mikä on järjettömän korkeatasoista, mutta samalla mahdollisimman riskaabelia, niin nämä ovat aika hyviä. Sarjoista yksi voi olla suurmenestys Italiassa, mutta myy Espanjassa tuskin mitään, ja Ranskassa iso hitti on sitten ollut Italiassa täysi floppi. Tätä kuvanäytteen Cosecha verdeä myytiin kokoelmana Argentiinassa vuosien ajan peräti hulppeat tuhatkunta kappaletta. Eli maassa, jossa on vaivaiset nelisenkymmentä miljoonaa asukasta ja Trillo sarjakuvan supertähti. Jos ei tällaisella myyntipuheella kustantajat parveile oikeuksien ympärillä kärpästen tapaan, niin ei sitten millään.

Trillo on muuten hassun rohkaiseva esimerkki siitä, että pitää vain tehdä. Kuvitelkaa, että kaveri kirjoittaa toista vuotta kirjaa sarjakuvan historiasta ja matkalla Ranskassa 1978 hoksaa, että se lapsuuden "hyvä Ankka-piirtäjä" on nimeltään Carl Barks. Historiikista hän toteaa, että eihän siinä nyt vuosiluvut oikein menneet. Huonojen juttujen hän totesi kuuluvan oppimisprosessiin, eikä niitä tarvitse surra. El Loco Chávez -sarjasta muodostui koko maan legendaarisimpia sarjakuvia, jonka hän vain sattui pitchaamaan uutta sarjaa etsivään lehteen Altunan kanssa, ja kun sarja tuli valituksi piti vain keksiä mitä sen kanssa tekee. Trillon mukaan toimittaja ensimmäisten kolmen kuukauden aikana vieraili Suomessa, mutta olisiko lipsahtanut Kööpenhamina ja Helsinki sekaisin. Annoin maininnan Suomesta jäädä kuvatekstiin.

Oliko se sitten pelkkää tuuria, että Alberto Breccia aloitti yhteistyön tuollaisen radiossa, televisiossa ja mainostoimistossa puuhailleen sekatyömiehen kanssa. Videolla Trillo vastaa kysymykseen siten, että Breccia valikoi nuoria käsikirjoittajia, koska oli "vampyyri sillä tapaa". Samassa Trillo tajusi puhuneensa sivu suunsa, ja korjaa että kyseessä oli pelkkä vitsi. Kiintoisaa kuitenkin, että Enrique Breccia kuvasi isäänsä samoin.

Tämä kirjoitti itsensä, koska vaikka Trillo esiintyy miljoonassa eri videossa, hänet on kutsuttu puhumaan muiden töistä.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 23.03.2022 klo 16:15:26: Artikkelin kuva on esimerkki sarjasta Dragger, jossa Trillo tietoisesti käyttää stereotyyppistä kuvastoa. Kuvassa keihäät muodostavat kalterit, jotka edustavat naisia orjien tapaan kahlitsevia perinteitä. Toisaalta sarja on eurooppalaisen perinteen tavoin seksistinen. Ironiaa?
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 01.04.2022 klo 22:35:49: Tex Willer -legenda Miguel Ángel Repetto on niin ikään tehnyt yhteistyötä Héctor Oesterheldin kanssa Hora Cero Semanal -lehdessä. Samoin hän peri El Cobra -sarjan toiselta lännensarjoistaan kuulun piirtäjän, eli mm. Randall, the Killer ja Loco Sexton -sarjoista muistetun Arturo del Castillon jälkeen.

Tuo yllä vinkkaamani lehtiarkisto on näppärä indeksiensä ansiosta, ne voi ladata julkaisukohtaisesti PDF-tiedostona, mistä on sitten helppo aina tarkistaa puheita sitä mukaa, kun eksyy vanhoja haastatteluja lukemaan.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 02.04.2022 klo 00:09:59: César Spadari lienee monelle tuttu Mustanaamio-piirtäjänä, Semicille hän alkoi argentiinalaistietojen mukaan työskentelemään 1987. Samana vuonna julkaistiin Suomessakin hänen piirtämänsä Mustanaamio-tarina, Moogin arkiston mukaan.Hän on myös piirtänyt Hevoshullun ruotsalaista sisarlehteä Min Häst. Spadari kuoli Buenos Airesissa 4.10.2020.

Spadari ei yhdistynyt minulla oikeaan suuntaan, kun huomasin nimen El Eternauta -antologialehden (Editorial Ramírez, 1962–1963) kuvituskuvia piirtäneiden taiteilijoiden joukossa. Tässä on kuvanäytteitä hänen töistään uransa varrelta (https://luisalberto941.wordpress.com/2020/10/14/otro-doloroso-adios-en-el-mundo-de-la-historieta-cesar-spadari-1938-2020/).

EDIT: Kvaak se tiesi jo tämänkin yksityiskohdan Hevoshullusta kuvanäytteineen (https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,3303.msg53831.html#msg53831).
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 02.04.2022 klo 04:48:34: Etusivulla on tällä päivämäärällä kaksi vuotta sitten kuolleen Juan Giménezin muistokirjoitus (https://www.kvaak.fi/37071/2022/04/02/juan-gimenez-matkasi-tahtiin/).

(https://www.kvaak.fi/wp-content/uploads/2022/03/02-Gimenez-As-de-Pique.jpg) (https://www.kvaak.fi/37071/2022/04/02/juan-gimenez-matkasi-tahtiin/)

Täällä voi ihastella pelilaatikkojen kansitaidetta (https://videojuegosretro-upm.blogspot.com/2016/07/entrevista-juan-gimenez.html).

Tämän linkin takaa voi puolestaan kurkistaa kuvanäytteitä julkaisemattomista sarjakuvista (https://www.akiracomics.com/blog/el-coronavirus-se-lleva-a-juan-gimenez-vida-y-obra) vuodelta 1959 (useassa lähteessä on virheellistä tietoa niiden julkaisuun liittyen). Sivulla näkyvä tankkisota lipsahtaa monessa lähteessä Giménezin ensimmäiseksi julkaistuksi sarjakuvaksi. Kyseessä on kuitenkin Hugo Prattin Ernie Pike -tarina ”Desencuentro” (Hora Cero Semanal n:o 4, 1957) ja tarkemmin sen myöhemmin väritetty, pystyformaattisen lehden sivuille sovitettu, uudelleen nimetty (”Dos amigos”) ja Euroopassa julkaistu versio.

Artikkelissa plastoliini ei ole muovailuvahaa, vaan kyse on temperavärejä vastaavasta tuotteesta (esim. Giménezin taidekirjoissa kuvanäytteiden alla on merkintä ”temperaväritöitä”). Tämä liittyy siihen, että eri maissa maalausvälineisiin viitataan eri tavoin, Breccia-artikkelin yhteydessä oli pakko kaivaa nämä perusteellisesti.

En ihmettele em. sekaannuksia lainkaan, sillä julkaisuhistoria ihan perustöissä on hirvittävän sekava, kun kaikki on julkaistu samaan aikaan eri maissa ja sitten ne on uusittu eri nimillä ja vaikka mitä. Giménez saattaa kertoa työskennelleensä ranskalaiskustantajalle, mutta sitten viittaa julkaisun kohdalla kuitenkin espanjalaiskustantajaan.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 06.04.2022 klo 20:54:47: Kirjoitin tajunnanvirtana tekstiä, jossa on hieman liikaa tarkistettavia faktoja, että pystyisin sen punnertamaan loppuunsa. Kenties tämä löytää tulevaisuudessa tiensä etusivulle, mutta tässä muodossa siitä varmaan on sama huvi niille, jotka ovat argentiinalaisesta sarjakuvasta kiinnostuneita ylipäätänsä.

Sarjakuvan poliittinen historia Argentiinassa

Argentiinassa sarjakuvan historia on läpikotaisin politiikan ja kansallistunteen sävyttämää niin hyvässä kuin pahassa.

Don Quijote

Espanjasta itsenäiseksi vuonna 1816 julistautuneen Argentiinan ensimmäisiä poliittisia pilapiirroksia painettiin kaupungilla jaettaviin lehtisiin. Sanomalehtiin El Museo Americano (1835), El Mosquito (1863) ja Don Quijote (1884) siirtyneistä pilapiirroksista kehittyi vähin erin kuvasarjoja. Caras y Caretas -päivälehden (1898) Viruta y Chicharrón -sarjassa (1912) esiintyi ensi kertaa puhekuplia. Sanaleikeistä painopiste hivuttautui entistä painokkaammin tapahtumien esittämiseen kuvallisessa muodossa.

Kustantaja ja pilapiirtäjä Eduardo Sojo (1849–1908) oli Espanjassa tasavallan ja kansalaisoikeuksien puolustaja. Sojo ajautui törmäyskurssille valtaapitävien kanssa myös muutettuaan Argentiinaan.

Don Quijoten poliittisia pilapiirroksia sensuroitiin, ja lehden toimintaa vaikeutettiin jo toisesta numerosta lähtien. Sojo vangittiin vuonna 1887, ja peräti vapautumisen ehdoksi koetettiin asettaa pilapiirrosten julkaisemisen lopettaminen. Sojoa ei nujerrettu, ja hän jatkoi Don Quijoten julkaisemista. Lisäksi Sojo alkoi julkaista lehteä myös Espanjassa (1892).

Patoruzú

Ensimmäisiä pitkiä sarjakuvia sisältäneet lehdet olivat PBT (Eustaquio Pellicer, 1904) ja Tit-Bits (Editorial Manuel Láinez, 1909). Billiken (Editorial Atlántida, 1919) oli puolestaan ensimmäinen lastenlehti, ja El Tony (Editorial Columba, 1928) lasketaan ensimmäiseksi varsinaiseksi sarjakuvalehdeksi.

Dante Quinternon (1909–2013) intiaanipoika Patoruzú syntyi vuonna 1928. Patoruzú vilahti ensi kertaa sivuhahmona Crítica-lehden sarjakuvassa Las aventuras de Don Gil Contento (”Herra Gil Tyytyväisen seikkailut”). Oman nimikkosarjansa Patoruzú sai vuonna 1931.

Quinterno ystävystyi Walt Disneyn kanssa ja tutustui syndikaattimalliin Yhdysvalloissa vuonna 1933. Quinterno perusti oman yrityksen vuonna 1935. Hän teki sen yhtäältä suojatakseen hahmojensa tekijänoikeuksia ja toisaalta hallinnoidakseen lisenssituloja. Hänen viimeinen itse piirtämänsä kansikuva julkaistiin Patoruzú-lehdessä vuonna 1940.

Quinterno ohjasi Argentiinan ja samalla koko maanosan ensimmäisen värillisen animaation, Upa en apuros (”Touhukas Upa”, 1942). Patoruzú-sarjakuvalehteä julkaistiin yli 2 000 numeroa vuosina 1936–1977, ja se poiki useita sisarjulkaisuja, joista merkittävin oli Patoruzito (1945–1977). Quinterno antoi elämänsä aikana vaivaiset kolme haastattelua, joista toisen ja kolmannen välillä kului peräti 50 vuotta.

Cacique-heimoa edustaneen Patoruzún valitsi maskotikseen niin Argentiinan viimeinen sotilasjuntta (1976–1983) kuin Carlos Menemin hallitus (1989–1999). Argentiinan alkuperäiskansoja tuhottiin rajasodissa, mutta kyseisten heimojen kulttuuria on silti käytetty niin kansallistunteen voimistamiseen kuin ulkovaltojen imperialismin vastustamiseen.

Kirjailija Oscar Steimberg tulkitsi Quinternon tukeneen sotilasdiktatuureja aina 1930-luvulta saakka. Jälkipolvet eivät ole antaneet anteeksi myöskään Patoruzún avointa juutalaisiin ja ulkomaalaisiin kohdistunutta pilkkaa. Tätä nykyä moni suhtautuu Quinternoon suopeammin, ja huomauttaa rasismin ja muukalaisvihamielisyyden leimanneen yhteiskuntaa laajemmin. Tekijänsä arvomaailman on kuitenkin perusteltua sanoa heijastuneen Patoruzún sivuille, koska ongelmia ratkaistiin rahaa tai voimaa käyttäen.

Sanomalehtisarjat

El Rázon -sanomalehden argentiinalaiset strippisarjakuvat olivat pöyristys sen lukijoille vuonna 1920. Sensaatiojulkaisu Crítica aloitti värillisen sarjakuvaliitteen vuonna 1931. El Mundo -sanomalehti lisäsi jatkuvia strippisarjoja sivuilleen 1934, Noticias Gráficas seurasi 1935 ja La Razón vuonna 1937.

Sarjakuvalehdistön esikuvat olivat omistuspohjan vuoksi ensi alkuun Britanniasta, josta Tit-Bits lainasi myös nimensä. Pif-Paf (Editorial Tor, 1937) erottui monin osin kilpailijoistaan, ja pakotti nekin muuttumaan. 1940-luvulla valtaosa sarjoista oli jo amerikkalaisia.

Oscar Masotta määritteli kirjassaan La Historieta en el mundo moderno (Sarjakuva nykymaailmassa, 1970) argentiinalaisen sarjakuvan huippukauden perustuneen piirtäjiin José Luis Salinas, Arturo del Castillo, Hugo Pratt ja Alberto Breccia. Heidän ansiokseen laskettiin, että argentiinalaistuotanto valtasi tilaa amerikkalaissarjoilta lehtihyllyillä.

Kansallisylpeys liitettiin sarjakuvan menestykseen jo varhain. Kuitenkin Salinas oli maineikkaista piirtäjistä ainoa syntyperäinen argentiinalainen. Hän aloitti Editorial Columban lehdissä El Tony ja Páginas de Columba vuonna 1929. Salinasin menestyssarjaa Hernán el Corsario (1936) julkaistiin Patoruzún sivuilla.

Uruguayssa syntyneen Breccian suurmenestys oli Patoruzitossa julkaistu etsiväsarja Vito Nervio, jonka parissa hän aloitti vuonna 1947. Chilessä syntynyt Castillo loi yhdessä käsikirjoittaja Héctor Oesterheldin kanssa lännensarjan Randall, the Killer (Editorial Frontera, 1957). Oesterheld, Castillo ja italialainen Pratt työskentelivät kustannusyrityksessä Editorial Abril 1950-luvulla.

Editorial Abril

César Civita (1905–2005) oli italianjuutalainen, joka pakeni fasismia toisen maailmansodan alla Yhdysvaltoihin. Hän perusti Editorial Abril -kustannusyrityksen Argentiinaan vuonna 1941. Aikakauslehtien lisäksi Abril julkaisi Disney-lisenssillä satuja ja kuvituksia samasta vuodesta lähtien, sekä El Pato Donald -lehteä vuodesta 1944 alkaen. Kustantaja toi maahan myös Asterixin 1970-luvulla.

Sarjakuvalehtien kokonaismyynti kasvoi vuosikymmenen aikana lehtien Rico Tipo (Guillermo Divito, 1944), Patoruzito ja Intervalo (Columba, 1945) ansiosta. Editorial Abril aloitti kilpailun italialaissarjoilla. Kustantajan tärkeimmät lehdet olivat Misterix (1948) ja Rayo Rojo (1949).

Civita yhtiökumppaneineen oli perustanut Argentiinan ensimmäisen sarjakuvasyndikaatin nimeltään Surameris. Civita työllisti italialaisia syndikaatin välityksellä, ja lisäksi hän toi italialaisia maahan. Tärkein Argentiinaan muuttaneista sarjakuvataiteilijoista oli Hugo Pratt. Oesterheld käsikirjoitti vuoteen 1955 mennessä kaikki kustantajan menestyssarjat, joista monia kuvitti Pratt. Pratt monien taiteilijoiden tavoin seurasi Oesterheldiä hänen perustamaansa Editorial Fronteraan.

Editorial Abrilin omistaja Civita uhmasi äärioikeistoa, joka toimi avoimesti maassa ennen vuoden 1976 sotilasvallankaappausta. Civita pakeni väkivallan uhkaa Brasiliaan. Hänen veljensä oli vuonna 1949 perustanut kustannusyrityksen, joka tunnetaan tätä nykyä mediajättinä Grupo Abril.

Ediciones Récord

Italialainen lehtimies ja kirjailija Alvaro Zerboni oli värikäs persoona, joka päätyi ystävänsä Federico Fellinin elokuviin. Fellinin sarjakuvia julkaistiin Marc'Aurelio-lehdessä 1940-luvun taitteessa, jolloin he tutustuivat toisiinsa.

Zerboni oli osa Argentiinaan kohdistunutta italialaisten siirtolaisten aaltoa 1950-luvulla. Hän toimitti vuodesta 1957 lähtien Editorial Fascinación -kustantajan julkaisuja, kuten Tótem-lehteä.

Huomattavimpia Fascinaciónin julkaisemista sarjakuvista oli Hugo Prattin käsikirjoittama ja piirtämä sarja Ana de la jungla, jota julkaistiin nimellä Ann y Dan. Sitä julkaistiin Supertótem-lehden ensimmäisestä numerosta alkaen vuosina 1959–1960.

Editorial Fronteran tavoin argentiinalaisen sarjakuvan kukoistuskausi päättyi 1960-luvun taitteeseen. Tótem sinnitteli italialaistuotannon voimin lehtihyllyillä aina vuoteen 1966 saakka.

Zerboni perusti Ediciones Récord -kustantamon vuonna 1971. Récord julkaisi italialaisia sarjakuvasovituksia tunnetuista kirjallisuuden klassikoista sekä fotonovelana tunnettuja sarjoja.

Skorpio-lehden muodossa argentiinalaistekijöille aukesi väylä kansainvälisille markkinoille vuonna 1976. Skorpion historia päättyi Argentiinassa vuoteen 1996. Sen sijaan Italiassa vuonna 1977 alkanutta lehteä julkaistaan edelleen.

Argentiinassa Afredo Scuttin johtama Récord muistetaan myös Eternautin kokoelmaversion sekä jatko-osien kustantajana. Zerboni perusti myös italialaisen L’Eternauta-antologian (Edizione Produzione Cartoon, 1980). Eternautin tekijöiden eduksi ratkennutta oikeustaistelua tekijänoikeuksista ja tavaramerkistä seurattiin Argentiinan lehdistössä vuosikymmeniä maajoukkuehengessä.

Sensuuria

Sosialisteja tukenut Editorial Haynes oli maansa merkittävimpiä kustantajia 1940-luvulla. Sumeilematta sen otti haltuunsa ensin peronistipuolue, ja Juan Perónin vuonna 1955 puolestaan syrjäyttänyt sotilasdiktatuuri teki lopun mediatalosta.

Sotilasdiktatuureja riitti jokaiselle vuosikymmenelle. Kukin niistä siivosi lehtihyllyiltä vaarallisina pitämänsä aviisit. Oesterheldin ja Breccian yhdessä poikansa Enriquen kanssa piirtämä Vida del Che -sarjakuva tuhottiin vuonna 1969. Oesterheldin ja Leopoldo Durañonan töitä julkaissut El Descamisado -lehti määrättiin lakkautettavaksi 1974. Trillon parodioita julkaisseet huumorilehdet Satiricón ja Mengano päättyivät vallankaappaukseen vuonna 1976.

Tekijöiden poliittisia mielipiteitä merkittävämpää oli usein lukijoiden vanhoillisuus. Eternautti 1969 julkaistiin perikonservatiivisen Editorial Atlántidan Gente-lehdessä, vaikka samojen tekijöiden Vida del Che -sarjakuva oli vasta kohdannut julkisen tuomion. Columba niin ikään työllisti Oesterheldin lisäksi myös monia vasemmistoon luokiteltavia piirtäjiä.

Sanotaan, että argentiinalaiset ottivat 1970-luvulla tavaksi lukea sanomalehtensä aloittaen takasivun sarjakuvista. Trillon ja Horacio Altunan El Loco Chávez -sarjaa julkaistiin Clárin-sanomalehdessä vuodesta 1975 lähtien. Usein sensuuriviranomaisen huomion välttämiseen riitti, ettei lehtien toimitus avoimesti julistanut väärinä pidettyjä arvoja. Siitä syystä Trillon oli peitettävä terävin yhteiskuntakritiikin kärki, joka ei läpäissyt lehden omaa kustannustoimitusta. Vuosikymmeniä sotilasdiktatuurien kanssa tasapainotellut media oli löytänyt turvarajansa.

La Urraca

La Urraca -kustantaja syntyi vastareaktiona Satiricón-lehden lakkauttamiselle vuonna 1974. Humor (1978) ja Superhumor (1980) olivat aluksi kustantajan tärkeimmät sarjakuvalehdet. La Urraca asemoitui liberaaliksi vastavoimaksi konservatiivisiin kustantajiin nähden. Todellinen jakolinja Columban ja La Urracan välillä kulki arvojen sijaan tekijänoikeusten suhteen.

Récordin julkaisema Skorpio sai kilpailijan Columban Nippur Magnum -lehdestä vuonna 1979. Skorpiosta huolimatta lehtikioskeja hallitsi Columban halvalla tuotettu viihde yhä koko 1980-luvun.

La Urraca ei palkkioiden osalta pystynyt kilpailemaan suurempansa kanssa. Sen sijaan La Urraca ei hamunnut sarjojen tekijänoikeuksia, ja palautti myös sarjakuvaoriginaalit tekijöilleen. Tästä johtuen se veti puoleensa vasemmiston lisäksi tekijöitä oikeiston puolelta.

Kirkko sai edustaa konservatiivisia arvoja, joita saattoi uhmata myös sotilasdiktatuurien aikana rangaistuksetta. Kuitenkin alastomuudesta ja seksuaalisesti vihjaavasta kuvastosta vakiintui maassa yleisempi tapa viestiä liberaaleista arvoista. La Urracan Fierro-lehden (1984) kansiin valittiin eurooppalaisten esikuvien mukaan vihjailevaa scifikuvastoa. Trillon luotsaama Puertitas (1989–1991) esitti puolestaan jokaisessa numerossaan yläosattomia naisia.

Argentiinalaiset olivat 1950-luvulta lähtien hakeneet työtilaisuuksia maansa ulkopuolelta, mutta 1990-luvulla myös suurimmat sarjakuvien kustantajista olivat taloudellisesti ahtaalla. Vuosituhannen taitteen talousmyllerrys päätti monen kustantajan taipaleen arvopohjasta riippumatta. Siitä huolimatta vasta 2010-luvulla tekijöiden uusi polvi on tarkastellut suoraan kansakunnan vaikeita teemoja, kuten Falklandin sotaa.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 15.05.2022 klo 17:12:59: Sivuutin edellisestä tekstistäni ensimmäisenä läpikotaisin argentiinalaisena pidetyn sarjakuvan, eli Las aventuras del Negro Raúl (https://www.pagina12.com.ar/419537-el-rescate-de-las-aventuras-del-negro-raul-la-primera-histor) haluamatta mennä syvemmälle vaikeisiin teemoihin.

Kultuurilehti Pagina 1/2 käsittelee sarjakuvan perusteellisesti tänään. Kuten nimestä voi arvata, sarjassa on stereotyyppistä kuvastoa eikä artikkelin kirjoittajakaan voi olla koskematta rasismin historiaan maassaan sarjakuvaa esitellessään.

En tiedä onko asia artikkelin perusteella täysin selvä, jos sen vetää kääntäjästä esim. englanniksi, mutta valokuva miehestä nimeltään Raúl Grigera esittää tavallaan sarjakuvan esikuvaa, mutta legendaarinen Negro Raúl on samaan aikaan kaupunkimyytti, eli totta ja tarua yhdistävä ilmiö ajalta jolloin joukkotiedotusvälineet olivat painotuotteita ja kuppiloiden juoruja.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 20.05.2022 klo 23:28:36: Luen juuri haastattelukirjaa Modern Masters Volume Five: José Luis García López (toim. Eric Nolen-Weathington, 2005). Modern Masters -kirjat esittelevät supersankarien piirtäjiä. García López (https://en.wikipedia.org/wiki/Jos%C3%A9_Luis_Garc%C3%ADa-L%C3%B3pez) on maineikas DC Comicsin taiteilija. Suomessa hänet muistetaan mm. Batman vastaan Hulk -cross-overista, Thriller-lehden Cinder & Ashe -sarjasta, Matkalla kadotukseen (Perditioniin) -pokkarista ja muutamista Teräsmies-jaksoista.

José Luis García López syntyi Espanjassa, mutta hänen perheensä muutti taloudellisista syistä Argentiinaan vuonna 1953 pojan ollessa noin viisivuotias. Siksi häntä yleisesti häntä pidetään argentiinalaisena.

Mainitun tietokirjan haastattelussa tulee esiin, että Alberto Breccia opetti García Lópezia taidekoulussa (EPDA, Escuela Panamericana de Arte) kolmen kuukauden ajan. Breccia opetti hänelle etenkin fiktion, lastenkirjojen ja mainonnan kuvittamista, mutta ennen kaikkea tarjosi nuorelle miehelle kaksi tajunnan laajentavaa näkemystä: että taiteilijan tyylit saavat muuttua koko hänen elämänsä ajan ja että sarjakuvataiteilijan pitää opiskella muutakin kulttuuria kuin sarjakuvia.

García López muutti Yhdysvaltoihin New Yorkiin vuonna 1974 tuntematta siellä ennakkoon ketään. Siellä hänelle avautui yhdysvaltalaisten sarjakuvalehtien valtava kenttä; aiemmin hän oli tiennyt lähinnä vain klassisia yhdysvaltalaisia strippejä ja niiden tekijöitä. Hän sai töitä DC:ltä näytettyään heille versioitaan Big Ben Bolt -stripistä.

García Lópezia arvostettiin DC:llä niin paljon, että hän sai luoda DC:n taiteilijoille piirtämisohjeet yhtiön keskeisimmistä hahmoista. Ohjeita päivitettiin useasti mm. sankarien pukujen vaihdosten myötä. Hän myös piirsi DC:n hahmoja nimettömänä lukuisiin mainoksiin, julisteisiin, tarroihin, lelupakkauksiin ja peleihin.

Mielenkiintoisesti vaikka García Lópezin Teräsmies näyttää tyylikkäältä, hän ei pitänyt Teräsmiehen sarjakuvien piirtämisestä, koska kuulemma hahmon kirjoittamista ja piirtämistä vahdittiin ja rajoitettiin paljon.

LISÄYS: Nuorena Argentiinassa García López piirsi historiallisia sarjoja ja seikkailusarjoja etenkin suurelle Columba-kustantajalle, mutta agentin kautta myös romanssisarjoja yhdysvaltalaiselle Charltonille. Hänen tunnetuin Argentiinan-ajan sarjansa lienee Roland, el Corsario, jota kirjoitti Héctor Oesterheld.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 28.05.2022 klo 12:45:28: Mario Morhain (1945–2022) kuoli 19. toukokuuta (https://www.infocanuelas.com/cultura-y-eventos/fallecio-mario-morhain-dibujante-de-historietas-y-concejal-electo-en-1983) laajalle levinneen syövän johdosta.

Suomessa argentiinalaisen piirtäjän Commando-lehdessä julkaistuja töitä on julkaistu nimimerkillä Morehin Taskukorkkarissa 2000-luvun mittaan. Tarkempi listaus (https://moog.antikvariaattimakedonia.fi/index.php?sivu=lehdet&moog_piirtaja_id=1304) löytyy Moogin arkistosta.

Kuvanäyte tarinasta Hollywoodin Sotaurho (Taskukorkkari 4/2009) löytyy tästä blogista (https://luisalberto941.wordpress.com/2011/10/24/mario-morhain-y-sus-cuatro-decadas-largas-en-la-historieta/), kuten kuvia vanhemmista Marion piirtämistä sarjoista.

Teinisarjaa Sabina Morhain piirsi kotimaassaan peräti kuusitoista vuotta (1980–1996). Brittikustantaja Thompson julkaisi niin ikään Morhainin teinisarjoja 1990-luvun taitteessa. Koska Morhain käytti nimimerkkiä teinisarjoja työstäessään, mikä selittänee miksi myös myöhemmissä sotasarjoissa on sama nimimerkki käytössä.

Käsikirjoittaja Jorge Claudio Morhain on Marion isoveli. Mario oli lähtöisin työläisperheestä, joka muuttaessaan paremmalle asuinalueelle pystyi maksamaan vain Jorgen koulunkäynnin. Isoveljen lisäksi Mariolla oli kaksi nuorempaa siskoa.

Mario kertoi pyytäneensä isäänsä hyvityksenä maksamaan edes maineikkaan Escuela Panamerinana de Arte -taidekoulun kirjekurssin, jota hän ei kuitenkaan suorittanut loppuun saakka. Kun Jorge sai käsikirjoituksiaan julkaistuiksi, hän tasoitti nuoremman veljensä tietä tehtaan kokoamislinjalta piirustuspöydän ääreen.

Sotilasdiktatuurin kaaduttua Mario vaikutti myös kunnallispolitiikassa. Sitä ennen Mario osallistui (http://www.canuelasya.com/actualidad/mario-morhain-es-uno-de-los-dibujantes-anonimos-detras-de-la-tercera-parte-de-el-eternauta/) myös kolmannen Eternautin piirtämiseen. Kustantaja pimitti tekijöiden nimet antaen lukijoiden kuvitella sen olleen alkuperäisten tekijöiden työtä.

Taustoista vastannut Mario varmisti, että tekijöiden signeeraukset päätyivät lukijoiden tietoon kustantajien silmien alta (tässä blogissa kyseinen ruutu (http://laduendes.blogspot.com/2016/06/entrevista-al-dibujante-mario-morhain-y.html), vieritä sivu alas ja kuvassa on punaisella ympyröityinä nimet). Hassuna anekdoottina Eternautin piirtäjä Francisco Solano López nimikirjoituksen nähdessään kuvitteli Jorgen olleen kyseinen piirtäjä. Tätä selittää paitsi se, että Mario usein kuvitti veljensä käsikirjoittamia tarinoita ja muissa yhteyksissä ei joko saanut nimeään julki tai käytti eri nimimerkkejä.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: hdc - 01.06.2022 klo 22:42:57: Nuoremmista tekijöistä, ranskaksi on ilmestynyt jonkin verran Juan Saenz Valienten (https://www.bedetheque.com/auteur-10045-BD-Saenz-Valiente-Juan.html) sarjoja, itse olen niistä lukenut kaksi albumillista Norton Gutiérrezin (https://www.bedetheque.com/serie-43272-BD-Norton-Gutierrez.html) seikkailuja: ligne clairella tehtyjä pulp-seikkailuja jotka ovat hyvin genretietoisia vähän parodisuuteenkin asti, mutta huumorin ja vauhdin seassa on kanssa melankolisuutta...symppiksiä, sopii lukea.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 04.06.2022 klo 16:25:14: Lainaus käyttäjältä: Timo Ronkainen - 04.06.2022 klo 11:50:34
Hee, ton kataloginhan saa ladattua!

A todo Patoruzú (Biblioteca Nacional de la República Argentina, 2018) (https://www.bn.gov.ar/micrositios/admin_assets/issues/files/c8782ee80a000ff6abb2b58d5f850687.pdf) on tarjolla pdf-muodossa.

Kansalliskirjaston julkaisemat opukset ovat julkisesti rahoitettuja ja siksi ilmaisia, ellei kyseessä ole sellainen yhteisjulkaisu, jossa mukana on esim. perinteinen kustantaja.

Sen voi kamppailla itselleen digitaalisen lainausjärjestelmän kautta tai tehdä helposti, eli googlata suora linkki tiedostoon. Oikean tuntee siitä, että se on yleensä hakutuloksissa ensimmäinen, palvelin päättyy viralliseen "gov.ar"-tunnukseen ja tiedoston nimi on koodisarja numeroita ja kirjaimia.

Patoruzú-lehtiä on skannattu tänne (https://ahira.com.ar/revistas/patoruzu/). Tuo linkki puolestaan ohjaa kansalliseen lehtiarkistoon, joka saa ilmeisesti julkista rahoitusta, mutta toimii kuitenkin itsenäisesti.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.06.2022 klo 17:43:50: Kas, Patoruzúista löytyi Jose-Luis Salinasin varhaistöitä, ennen kuin muutti Yhdysvaltoihin Cisco Kidiä piirtämään!

Timo
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.06.2022 klo 17:54:53: Quinternollahan oli myös Patoruzito - eli "pikku Patoruzú" (?). En osaa sanoa onko hahmo aikuisen Patoruzún poika vai sama pienempänä - tyyliin pikku-Aku. Tämä voisi olla yhtä hyvin "kuin kaksi marjaa" -ketjussa, mutta laitanpa kuitenkin tänne. Alexander Lindeberg oli Suomen taitavimpia kuvittajia, ja melkeinpä samaan aikaan Patoruziton kanssa ilmestyi (1945) tämä kuvitus Ekki-sedän kirjaan Bawa merenpohjassa. Tyylillinen ja hahmojen samankaltaisuus on silmiinpistävä. Yhteys? En tiedä.

Timo
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 04.06.2022 klo 20:09:54: Lainaus käyttäjältä: Timo Ronkainen - 04.06.2022 klo 17:54:53
Quinternollahan oli myös Patoruzito - eli "pikku Patoruzú" (?). En osaa sanoa onko hahmo aikuisen Patoruzún poika vai sama pienempänä - tyyliin pikku-Aku.

Patoruzito on todella Patoruzú lapsena ja nimikin on sen hellittelymuoto eli diminutiivi.

Metkasti sinulla yhdistyi hahmo Suomeen, mutta kuten itsekin mainitsit niin yhteys voi olla hyvin välillinen. Huolimatta siitä, että Patagonian intiaanikansan eli Cacique-heimon jäsen Patoruzú edelsi Hiawathaa, Quinterno muutti hahmoa ulkoisesti useita kertoja, eräänlainen iteraatio oli myös tuo lapsiversio.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 07.06.2022 klo 20:52:52: Olen varmaan nämä jossain toisessa ketjussa linkittänyt, mutta tästä ketjusta niistä varmaan on eniten hyötyä.

Argentiinalaisia esitellään tässä blogissa (https://milpluminesargentinos.wordpress.com/). Kaikki faktat eivät ole oikein, mutta usein tuon ansiosta pääsee nopeasti kiinni sellaisista langanpätkistä, joiden kerimisestä voi olla suuresti hyötyä.

Täältä löytyy kuvanäytteitä halpaviihteen jättiläisen, eli Editorial Columban lehdistä (http://columberos.blogspot.com/). Tekijöitä ei ole esitelty, ja sama tekijä voi olla moneen kertaan eli omalla nimellään ja useammalla nimimerkillään. Blogissa on paljon huolimattomuusvirheitä ja puhdasta höpöä, mutta joskus on hyödyllistä omin silmin todeta jonkin asian olevan jollain tavoin, joten menköön tämäkin.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 17.10.2022 klo 08:48:34: Eternautin varjolla esittelen enemmän ja vähemmän tunnettuja argentiinalaistaiteilijoita KVAAK Kirjan kotisivuilla. Kaikkea en tänne linkkaile, mutta tunnisteella "Eternautti" ne löytyvät helposti myöhemmin.

Julio Schiaffinon (https://kvaakkirja.blogspot.com/2022/10/eternautin-taiteilijat-julio-schiaffino.html) jalkapallosarjoja on julkaistu myös Suomessa, ja siitä syystä nostan tämän jutun ensimmäisenä myös tässä ketjussa. Schiaffino käytti nimimerkkiä "Alan Davis" kotimaansa lisäksi myös myöhemmissä brittisarjoissaan. Vaikka tekijät eivät saaneet nimiään julki, muistan bonganneeni kyseisen signeerauksen Buster-lehdessä. Kun internetiä ei ollut vielä olemassakaan, sitä sai vain arvuutella oliko kyseessä joku toinen piirtäjä (supersankaripiirtäjä Alan Davis on tietenkin se tunnetumpi ensimmäinen).
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 09.11.2022 klo 10:06:08: Héctor Oesterheldin käsikirjoittama ja Arturo del Castillon Randall, The Killer -sarjaa on skannattu ja pienen ehostuksen jälkeen julkaistu myös maineikkaan Fierro-lehden sivuilla helpommin luettavassa muodossa (https://revistafierro.com.ar/revistafierro/series/randall-the-killer).

Kiinnostava yksityiskohta on, että kirjan Oesterheld en primera persona mukaan sarjan kuusi ensimmäistä sivua (tarinan "Muerte y venganza" alku) on osin tai kokonaan kreditoimattomana Guglielmo Letterin kynästä. Harmi, että lähteeksi kirjoittajat (Luis Rosales ja Andrés Ferreiro) mainitsevat vain itsensä. Sinänsä tuo kirja on luotettavuudeltaan vähän niin ja näin (esim. Guglielmo on kirjoitettu muodossa Guillermo), mutta en sinänsä epäile asiaa koska alku silmin nähden poikkeaa del Castillon omasta tyylistä. Kyse ei voisi kuitenkaan olla esim. Letterin veljestä, joka ei tietääkseni tehnyt Oesterheldin kanssa yhteistyötä. Huomattavasti luotettavammassa Los Oesterheld -kirjassa mainitaan Guglielmo (mutta lempinimellään "Memo", joka on yleinen Guglielmon lempinimi).

Cuatro jinetes -tarinan viimeinen osa on se suuresti lukijoita järkyttänyt ruutu, jossa Randall kuolee. Kyseessä todella oli päähenkilön kuolinkohtaus (sanallisesti se tulee selville eli ruudussa haava avautuu ja veri valuu maahan). En tiedä, miten nopeasti Oesterheld muutti mielensä, mutta seuraavassa numerossa Randallin taru kuitenkin jatkui kuin ei mitään, kuten tuolta sivulta näkee.

Tex Willer -ketjussa (https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7219.msg547513.html#msg547513) keskustelimme eilen Jannen kanssa Miguel Ángel Repettoon liittyen ja vahingossa osui heti seuraavana Repetton haastattelu (https://texwillerblog.com/intervista-esclusiva-miguel-angel-repetto-un-viaggio-a-lujan/), jossa toteaa ettei koskaan tavannut Arturo del Castilloa henkilökohtaisesti.

Tätä pidin jokseenkin hämmästyttävänä tietona, koska Repetto mainitsi ihailleensa juuri del Castilloa ja kuitenkin tunsi mm. Héctor Oesterheldin ja samassa haastattelussa muistelee hauskasti vielä Hugo Prattia.

EDIT: Toinen mainituista kirjoittajista lipsahti väärin.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 03.12.2022 klo 09:34:58: (https://www.kvaak.fi/wp-content/uploads/2022/11/Arturo-de-Castillo-Randall-HCE-1958.jpg) (https://www.kvaak.fi/37761/2022/12/03/arturo-del-castillo-lannensarjojen-taituri/)

Kirjoitin etusivulle jutun lännensarjakuviin erikoistuneesta Arturo del Castillosta (https://www.kvaak.fi/37761/2022/12/03/arturo-del-castillo-lannensarjojen-taituri/).

Olisin kirjoittanut hänestä myös syvemmin, mutta yllätyksekseni hän ei juuri antanut haastatteluja eikä kummoisia kirjallisuuslähteitäkään tullut vastaan.

Larrigan-kokoelman kuvanäytteet kannattaa katsastaa sillä, paitsi että sivuja on poikkeuksellisen runsaasti selailtavana, kirjaa näyttää olevan vielä saatavana.
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Lurker - 03.12.2022 klo 10:30:12: Lainaus käyttäjältä: Jarkko Sikiö - 03.12.2022 klo 09:34:58
(https://www.kvaak.fi/wp-content/uploads/2022/11/Arturo-de-Castillo-Randall-HCE-1958.jpg) (https://www.kvaak.fi/37761/2022/12/03/arturo-del-castillo-lannensarjojen-taituri/)

Kirjoitin etusivulle jutun lännensarjakuviin erikoistuneesta Arturo del Castillosta (https://www.kvaak.fi/37761/2022/12/03/arturo-del-castillo-lannensarjojen-taituri/).

Olisin kirjoittanut hänestä myös syvemmin, mutta yllätyksekseni hän ei juuri antanut haastatteluja eikä kummoisia kirjallisuuslähteitäkään tullut vastaan.

Larrigan-kokoelman kuvanäytteet kannattaa katsastaa sillä, paitsi että sivuja on poikkeuksellisen runsaasti selailtavana, kirjaa näyttää olevan vielä saatavana.

Hirveä halu tuli jutun perusteella näitä lukea, mutta kovin vähän on suomeksi tarjolla. Moogin arkisto kertoo, että Larrigania löytyy satunnaisesti ainakin muutamasta Cowboy, Lännen Korkeajännitys ja Yippee -lehdestä (https://moog.antikvariaattimakedonia.fi/index.php?sivu=lehti&moog_lehti_id=15804).

(https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=24374.0;attach=43374;image)
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 03.12.2022 klo 10:56:36: Lainaus käyttäjältä: Lurker - 03.12.2022 klo 10:30:12
Hirveä halu tuli jutun perusteella näitä lukea, mutta kovin vähän on suomeksi tarjolla.

Turun Sarjakuvakaupalla näyttää olevan Larrigan-kokoelmaa (https://www.sarjakuvakauppa.fi/fleetway-picture-library-classics-larrigan.html) pari kappaletta.

Sheriffi Kendall on seikkaillut niinkin lähellä kuin ruotsalaisessa Fantomen-lehdessä, mutta ei ilmeisesti koskaan päätynyt Suomen Mustanaamioon.

Moogin arkiston piirtäjähaku on melko lailla korvaamaton apu. Kuten sivulla pohditaan, näytesivu lehdessä Yippee 1/1978 näyttää aivan Arturo del Castillon jäljeltä. Ja hiiskatti sentään, nythän minä vasta oivalsin että tuo lehti on minullakin jossain varastossa (https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=12550.0).
Otsikko: Vs: Argentiinalaiset tekijät sarjoineen
Kirjoitti: Jarkko Sikiö - 26.12.2022 klo 10:05:50: José Muñozin töitä on julkaistu runsaasti Suomessa ja mm. Sarjainfossa on julkaistu hänestä artikkeli. Tiesitkö, ettei Muñoz ole laajemmin tunnettu kotimaassaan Argentiinassa? Jos tämä tieto yllätti, niin kirjoittamani juttu (https://kvaakkirja.blogspot.com/2022/12/eternautin-taiteilijat-jose-munoz.html) (linkki KVAAK Kirjan kotisivulle) voi tarjota pari lisäyllätystä.