Eilen katsoin tämän uuden MCU:n kuuluvan tv-sarjan aloituksen.Tietenkin sarja jää kesken ja kliimaksi nähdään sitten vuoden kuluttua. Näinhän nykyään sarjoja tehdään.
Lähti liikkeelle e-r-i-t-t-ä-i-n rauhallisesti. Toki jakson lopetus oli ihan killeri ja seuraavaa jaksoa odottaa taas viikon kynsiään pureskellen, mutta hieman jopa huolettaa, että jos tämä tosiaan on kuusiosainen, kuten on etukäteen julistettu, että miten tässä mitään ehditään tekemään. Toki tahti varmasti jatkossa kiihtyy, mutta jotenkin tuntui että WandaVision kaappasi paremmin mukaansa heti ensijaksosta lähtien.
Tietenkin sarja jää kesken ja kliimaksi nähdään sitten vuoden kuluttua. Näinhän nykyään sarjoja tehdään.
Mä kun katsoin tuota, niin alku oli rämäkkä, mutta sitten lässähti. Ei tapahtunut mitään. Lopussa se naurettava juttu...näytti ihan toopelta...katsokaa ite. En viitsi ihan suoraa spoileria kertoa.
Tapahtuihan jaksossa paljonkin. Tapahtuminen kun on muutakin kuin toimintaa.
Onhan sitä alun toimintakohtausta kehuttu, mutta The Falcon and the Winter Soldier on selvästi omimmillaan kuvatessaan sankareiden arkielämää, sankaruuden kuplan ulkopuolella: miten elää menneisyyden taakan kanssa, kuinka saada rahat riittämään kun ei ole oikeissa töissä - ja kuinka paljon elämästään oikein pitää antaa yhteisen hyvän eteen saamatta itse juuri mitään. Tämä taitaa juurikin olla sarjan koko idea. Uskoisin, että tulevissakin jaksoissa on aina messevä äksönosuus ja sen vastakohtana sitten ne arkielämän isot ja pienet hankaluudet. Pariterapiajaksoa odotellessa!
Tosiaankin loistava lopetus. Kapteeni Amerikan varjossa eletään. Onko sankaruus sellaista, joka annetaan vai sellaista johon kasvetaan.Lopetus oli tosiaan loistava! Kapteeni amerikka näytti varmasti ihan tarkoitukselta toopelta. Tosin sarjiksista tutun USAgentin levelille on vielä matkaa, mutta tähän juonilankaan suhtaudun heti postitiivisesti.
Joo en tällaista supersankarin arjen ja vaikkapa Talvisoturin menneisyyden traumojen pureksimista kritisoinutkaan. Kritisoin sitä, että se tehtiin hitaasti ja pitkäpiimäisesti. Esim. mainitsemani Netflixin Daredevil syväluotasi Matt Murdockin siviilielämää paljon mielenkiintoisemmin ja napakammin. Sivuhenkilöt kuten Karen Page ja Foggy saivat nopeasti lihaa luidensa päälle ja heistä alkoi välittää. Samoin Punisherin omassa sarjassa. Mutta kyllähän tämäkin sarja voi vielä tästä parantaa.
Lopetus oli tosiaan loistava! Kapteeni amerikka näytti varmasti ihan tarkoitukselta toopelta. Tosin sarjiksista tutun USAgentin levelille on vielä matkaa, mutta tähän juonilankaan suhtaudun heti postitiivisesti.