Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : Renki 23.02.2005 klo 17:38:33
-
Lämmitelen tässä vanhaa piirtoharrastusta, joka on ollut kymmenisen vuotta jäissä. Tänään päätin piirtää hevosen kuvamallista ja ei muuta kun netistä rupesin etsimään. Viimeinkin löysin anatomian ja asennon kannalta mielenkiintoisen kuvan ja otin se malliksi. Nyt tässä muutama tunnin päästä heräsi kysymys, että kumpi on järkevämpää mallista piirtämistä: valokuvasta vai piirrustuksesta ?
Tämä voi kyllä olla makuasiakin. Itse jotenkin ajattelen että valokuvasta piirtäminen antaisi enemmän taiteellisia vapauksia kuin piirrustuksesta mallaaminen. Nythän tämä minun mallini on maalaus hevosesta ja huomaan, etttä lähden liian helposti mukaan alkuperäisen kuvan tekijän mieltymiin, enkä edes yritä rikkoa rajoja joka voisi antaa kuvalle omaa persoonallisuutta. Muutenkaan en ole oikein mallista tarkkaan piirtämisen kannalla. Sitä varten on keksitty kamera. Tosin onhan tällaiset mahdollisimman tarkkaan mallinnetut kuvat todella hienoja. Esmes: http://aukea.net/mp/db/Teos/yksi/?K=1052263&NRO=1&AINOA=1 ja http://aukea.net/mp/db/Teos/yksi/?K=803569&NRO=1&AINOA=1 . (Kummatkin lyikkärillä tehtyjä. Kataja on melkonen äijä!)
Tai sitten yritän vaan selitellä tässä, koska minulla menee aina hermot kun rupean piirtämään mallista aivan saman näköistä, pikkunäpertämisen takia.
EDIT: Vaikka laitoin nuo Katajan kuvat esimerkiksi. En todellakaan tarkoittanut mallin "tarkkaa" jäljentämistä ihan noni loistokkaasti. Lähinnä siis, että piirustus on tarkkaan kopioitu alkuperäisestä kuvasta: ääriviivat, varjostukset jne. mutta piirustus kuitenkin näyttää piirustukselta eukä näin realistiselta kuin Katajan todella hienot työt.
-
Kai se on pääasia, että yleensä piirtää jostain mallista välillä :)
Ihan totta, valokuvasta ei tietty välity kenenkään muun piirrustustyyli, vaan 'piirretyn näköinen' look tulee kehiteltyä ihan oman harkinnan mukaan (paitsi tietty nämä äärirealistiset piirrokset, sekä yleensäkin valokuvien tarkka kopiointi).
Ja mä olen samoilla linjoilla tuosta valokuvien käyttämisestä mallina yleensäkin; Just tänään aamulla olin kuvaamassa auringonnousun aikoihin yhtä proggista varten, ja kun sormet oli jo lyhyen session jälkeen niin jäässä että filmirullan vaihtaminen ei onnistunut, ei olisi kyllä tullut mieleen siellä tuulessa ja pakkasessa alkaa luonnostelemaan jollain lyijykynällä tai vesiväreillä.. Sisätiloissa - ja sään salliessa ulkonakin - toi on tietty ihan mukavaa vaihtelua, mutta yleensä homma hoituu kaikin puolin tehokkaammin valokuvien avulla.
Se, ettei valokuvasta välity syvyysvaikutelma tai että mallia ei osaa ajatella kolmiulotteisesti, on useinmiten valokuvaajan tai mahdottoman valaistuksen ansiota. Valokuvan kolmiulotteinen tuntu on periaatteessa helposti saavutettavissa valon ja varjon avulla siinä missä piirtämälläkin.
Lisäksi itse otetuissa valokuvissa on semmoinen kiva juttu, että yksityiskohdat muistaa helposti sen kuvan avulla, mutta kuvaushetken alkuperäinen tunnelma (ja mahdollisesti valokuvan kadottama osa siitä kolmiulotteisesta ymmärryksestä) löytyy helposti vähän muistia kaivelemalla. Ihan samalla tavoin, kuin luonnoskirjaan piirretyn pikaluonnoksen avulla.
-
.. (Kummatkin lyikkärillä tehtyjä. Kataja on melkonen äijä!) ..
Aikamoinen nysvääjä tosiaan on, hermothan tuommoisessa jo menee .. mutta tyyli ehkä herralle istuu omanaan. 10cc´n ´the Original Soundtrack´-kansi (Humprey Ocean -75) on kanssa hyvää näyttöä mitä kynillä saa aikaan.
Valokuvista vaan on se hyvä pitää mielessä että ne aina vääristää perspektiivin. Ihmisen mallia jos ottaa kuvasta niin se ei ehkä haittaa. Mutta jos piirtelet esineitä, autoja, rakennuksia tai muuta vastaava niin kameran linssi vääristää enempi tai vähempi sopusuhtaisuuksia.
-- j --
-
Tästä oli jo joskus tosi pitkä ketju. Kannattaa kaivaa jos kiinnostaa.
Suurin ero lienee siinä että mallina käytetty kuva on jo valmiiksi kaksiulotteinen niinkuin piirroskin. Kun piirtää todellisuudesta, joutuu miettimään aivan eri tavalla noin miljoonaa pikku asiaa. Kiteytettynä sitä, miten esität kolmiulotteiden todellisuuden kaksiulotteisena piirroksena.
Ja sitäkin ehtii miettimään että onko tarpeen osata piirtää ns. "oikein" jos piirtää sarjakuvia. Sarjakuvassahan yksittäisellä kuvalla ei ole niin väliä, tarkoitan että kuvan tarkoitus on olla luettava, yhtenä kuvana etenevässä tarinassa, ei yksi kerrallaan pitkään katseltava (kuten galleriassa). Tikku-ukoilla voi piirtää oikein hyviä sarjakuvia. Esim. Chris Ware pyrkii äärimmäiseen luettavuuteen ja välttää perspektiivejä ("litteät" kuvat ovat selkeämpiä), ruudusta toiseen rajusti vaihtelevia kuvakulmia ym. elokuvista lainattuja tehokeinoja. Mutta tarinoita ja tavoitteita on monia. Tämä vain oli harvemmin kuultu näkökulma.
Piirtämisen (havainnosta!) opetteleminen on sen sijaan erittäin kannattavaa muista syistä. Rauhoittavaa, opettaa ajattelemaan luovasti, maailman näkee aivan eri silmin, oppii itsestään (hehkuti hehkuti!) jne. Näin siis parhaassa tapauksessa.
Tai sit vaan turhautuu nysväämään perspektiivien ja viivoittimien kanssa.
Betty Edwardsin Luovan piirtämisen opas ei ole hullumpi kirja.
-
Aihetta sivuavia keskusteluja. Luulisin, että viimeinen on se Rojun viittaama keskustelu.
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1436.0
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1094.0
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=672.0
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=832.0
-
Suurin ero lienee siinä että mallina käytetty kuva on jo valmiiksi kaksiulotteinen niinkuin piirroskin. Kun piirtää todellisuudesta, joutuu miettimään aivan eri tavalla noin miljoonaa pikku asiaa. Kiteytettynä sitä, miten esität kolmiulotteiden todellisuuden kaksiulotteisena piirroksena.
No riippuu vähän, miten tuota ajattelee.. Jos piirtää valokuvasta ruudukon ja selvästi 'kaksiulotteisen ajattelumallin' mukaan - mittailee etäisyyksiä ja kulmia kuvapinnalla - niin siinä ei välttämättä opi sitä hahmottamista, mutta jos sä piirrät vaikka auton tai kahvinkeittimen lähtökohtana se, mistä kolmiulotteisista muodoista ne rakentuu, niin on nähdäkseni ihan sama onko mallina ihan konkreettinen kohde vai valokuva.
Ja (joku kirjoitti perspektiivistä, en nyt saa quoottia tähän näkyviin, mutta anyway) valokuvassa tietty perspektiivit näkyy erilailla, lähinnä koska kamera on 'yksisilmäinen' sekä ennen kaikkea koska linssin polttoväli voidaan valita miksi hyvänsä laajakulmaisen kalansilmäobjektiivin ja todella pitkän teleobjektiivin väliltä. Toisaalta, mun mielestä perspektiivin piirtäminen siten, kuin se näkyisi valokuvassa, ei ole välttämättä mikään virhe. Tuota voi käyttää tyylikeinona ja jopa tunnelman tehosteena. Esimerkiksi varmaan suurin osa ihmisistä käsittää hyvin 'litteän' perspektiivin ja vain vähän kapenevat perspektiivilinjat 'kaukaa kuvatun näköiseksi', sillä tavalla perspektiivi näkyy teleobjektiivin - tai kiikarin - läpi. 'Laajakulmainen' piirros taas voi tuoda kuvaan hyvin avaran ja vauhdikkaan tunnelman.
Mutta erilailla se kyllä näkyy kuin tosielämässä.
Piirtämisen (havainnosta!) opetteleminen on sen sijaan erittäin kannattavaa muista syistä. Rauhoittavaa, opettaa ajattelemaan luovasti, maailman näkee aivan eri silmin, oppii itsestään (hehkuti hehkuti!) jne. Näin siis parhaassa tapauksessa.
Hehe. Mä meinasin kirjoittaa tuolla ylempänä siitä, miten valokuvia ottamalla oppii näkemään maailmaa ihan eri silmin :)
Pääasia on varmaan se, että katsoo ympärilleen, kiinnittää asioihin huomiota ja miettii, miten ympärillä näkyvät asiat toimisivat kuvassa.. Piirretyssä tai valokuvatussa.
-
Itse pidän mallista piirtämistä ainoastaan kun kyseessä on elävä malli. On outoa millä tavalla opin alunperin piirtämäänkin juuri elävästä mallista - omaa tyyliäni siis - mutta kun nyt myöhemmin otan esille digikuvia malleista ja yritän niiden mukaan piirtää, niin homma ei onnistu. Johtunee kyllä myös siitä että vaikka piirrän mallista, en ota lainkaan huomioon yksityiskohtia vaan piirrän enemmän fysikaalisia ominaisuuksia.
Mahdollisimman tarkka mallinnus sopii joillekin ihmisille ja tällainen taidehan myös on kaikkein helpoimmin tajuttavissa. Kun edessä on taidetta minkä tajuamiseen tarvitaan vain silmät päässä ja täytyy arvioida kuinka todentuntuista se on, uppoaa tyyli kansan massoihin helposti.
Yleisin asia mitä minulle on jäänyt mieleen juuri lapsesta asti on, kuinka ihmiset morkkaavat abstraktia taidetta ja Vincent Van Coghia, koska tämän teoksista ei ota pirukaan selvää. Ivan Siskin sen sijaan on maailman paras maalari koska tämä osasi maalata kutakuinkin yhtä tarkkoja maalauksia kuin mitä kameralla saa kuvia.
Realistinen taide on helppo arviointikohde, siinä on suureita joita voi verrata tosielämän nähtävyyksiin ja tämän perusteella miettiä onko teos hyvä vai huono.
Mutta mallista piirtäminen äärimmilleen vietynä on vain sen mallintamista mitä näkee. Maisema voi olla hieno, unohtumaton paikka metsässä tai metsojen soidintappelua tai mitä tahansa. Mutta ainoa viesti teoksessa silloin on se näkymä itsessään. Kun siihen keskittyy riittävän paljon, ei pysty astumaan pois siltä polulta. Et voi vääristää kuvaa jota olet koko ajan mallintamassa.
Mutta jos alun alkaenkin otat vain aineksia näkemästäsi ja niiden pohjalta teet kuvan joka sopii näkemykseesi, ei tämä ole enää pelkkää mallintamista vaan mallista piirtämistä.
Tämä on joskus vaikea oppia, tai edes tajuta ilman että näkee esimerkkejä.
Muistan jonkin julkaisun jossa oltiin otettu yhteyttä muutamaan kuuluisaan eri taiteenlajin harrastajaan ja pyydetty heitä tekemään muotokuva täysin vapain käsin juuri samasta henkilöstä.
Kukaan näistä taiteilijoista ei jäänyt nyhertämään silmäripsiä ja oikeaa värisävyä hiuksiin. Vaan he kaikki maalasivat juuri näkemyksensä mukaan, ottivat muotokuvaan niitä piirteitä henkilöstä jotka omasta mielestään tekivät tämän piirteistä sellaisia kuin ne olivat.
Itse olen kokeillut tällaista ja onnistuin piirtämään muotokuvan jossa ei ollut lainkaan kasvoja eikä mitään kämmentä pienempää tuntomerkkiä, mutta jonka moni mallin tutuista pystyi nimeämään tai vähintäänkin myöntämään samannäköisyys.
Kokeilin myös yhtä lailla harjoittelun tuloksena valmistaa tarkkaa kuvaa elävän mallin kasvoista. Teos valmistui aika hyvin ja sen todellakin tunnistaa tietyn näköiseksi ihmiseksi jolla ei ole mitään silmiinpistäviä tuntomerkkejä - ainoana ongelmana esiintyi se, että tämä ei muistuttanut lainkaan malliaan. Olisi vaatinut tuhottomasti lisävaivaa ja taitoja valmistaa valokuvantarkka mallinnus henkilöstä.
Tämän pienen tarinan ei ollut tarkoitus puolustaa kumpaakaan tyyliä tai morkata toista. Ainoastaan kertoa että se, kuinka tarkkaan pystyy kopioimaan mallin paperille ei aina kerro kaikkea tekijän taidoista.
Insinöörit ja tekninen piirustus ovat äärimmilleen vietyä pilkunviilausta jossa yksittäisillä millimetreillä on väliä. Tämä on mielestäni täysin näkemyksetöntä, matematiikalla toimivaa mallinnusta mutta joka täyttää periaatteessa taiteen kriteerit jos sitä katsotaan perinteiseltä kantilta: "Se näyttää todenmukaiselta joten se on taidetta"
Taiteen pitää ilmaista jotain. Olkoonkin se sitten luonnon kauneutta silmien edessä tai pelkästään liikkeen suloutta ilman yksityiskohtia. Ainoa tapa piirtää mallista ei ole pyrkiä piirtämään silmien iirikset oikein tarkalla kynällä.
... hups, tulipa kirjotettua.
-
Elävästä mallista piirtäessä kannattaa muistaa että siinä on (ainakin) yksi etu jota ei ole staatisessa valokuvassa.
Mallia voi tutkia ympäriinsä! Ja tarkentaa missä ja miksi syntyy varjoja ja kuulaita pintoja. Kuinka ruumis on rakennettu ja mikä osa lepää ja mikä jännittää. Kuva on tosiaan tähän verrattuna riittämättömänä vain kaksiulotteinen ..
Voidaan vertailla esim. Rodin´in pronssiveistoksiin, joissa on ´sisäänrakenettuja´ jännitteitä, lihaksien ponnistusta jne. Pronssi antaa myös enempi hohtopintoja mitä ihmisiho yleensä. Mutta miten ja mistä ne syntyy on helpointa todeta vain todellisesta veistoksesta.
-- j --
-
Elävästä mallista piirtäessä kannattaa muistaa että siinä on (ainakin) yksi etu jota ei ole staatisessa valokuvassa.
Mallia voi tutkia ympäriinsä! Ja tarkentaa missä ja miksi syntyy varjoja ja kuulaita pintoja. Kuinka ruumis on rakennettu ja mikä osa lepää ja mikä jännittää. Kuva on tosiaan tähän verrattuna riittämättömänä vain kaksiulotteinen .. --
Tämän huomasin itsekin äskettäin. Vaikka valokuva on staattinen ja sitä voi siten tutkia juuri niin kauan kuin itse jaksaa, on elävästä mallista silti helpompi piirtää. Kolmas ulottuvuus parantaa helpottaa huomattavasti piirrettävän kohteen hahmottamisessa. Mallin liikkuminenkaan ei haittaa niin pahasti.
Eli väittäisinpä jopa elävästä mallista piirtäminen on helpompaa kuin valokuvasta piirtäminen. Tietysti mittasuhteiden ja perspektiivin hahmottaminenkin on helpompaa kun piirtää elävästä mallista, niinkuin ylempänä jo mainittiinkin.
-
Siitä lienee lähes viisitoista vuotta, kun naureskelin kaverilleni, joka ryhtyi tekemään elokuvan storyboardia käyttäen apunaan erilaisia pienoismalleja, joita sitten asetteli oikeisiin kuvakulmiin... mielestäni vaiva oli kohtuuttoman suuri ja turha hommaan, joka kuitenkin oli vain välivaihe.
Nyt en naura. Omia töitäni varten olen ruvennut ostelemaan leluautoja (1/43 mittakaava on hyvä) ja koottavia lentokoneiden rakennussarjoja (1/72). Ja jos osun kamera kädessäni paikkaan, missä on hyvää katutaustaa, niin näppäänpä valokuvankin muistinavuksi. Myös se nivelletty nukke ajelehtii hyllynreunalla, lähes käyttämättömänä useimmiten, mutta väänneltynä aika tuskallisen näköisiin poseerauksiin. Divarista olen viimeksi poiminut eurolla Dolomiittien vuoristosta kertovan turistikirjan. Taivas tietää, milloin tulee seuraavan kerran piirrettyä vuoria... Mutta onpa referenssiä omassa hyllyssä niin, että riittää.
Toisaalta piirrostyylini on kehittynyt suuntaan, jossa tuosta taustasälän seulomisesta on oikeasti hyötyä. Vaikka pienenä poikana osasin kunnioittaa vaikkapa Leloupin nikerrystaustoja, en ikinä olisi tahtonut itse ruveta semmoisiin hommiin; sehän vei aikaakin, ja 80-luvulla aika oli rahaa! Nyt, kun tajuan, ettei sillä ole tosissaan niin väliä, voin rauhassa tehdä hidasta työtä ajattelematta niinkään tuntipalkkaa.
Ai niin: eläviä malleja löytyy julkisista kulkuvälineistä, mutta älkää antako niiden huomata. Pitävät teitä vielä outoina. Ja ainakin kerran kuussa on Kuvittajat ry:llä Sörnäisissä muutaman tunnin croquis-ilta, jonne en ole ikinä ehtinyt, mutta useasti aikonut. Ei edes jäsenistön ulkopuolisilta maksa kuin tuopin hinnan, suunnilleen.
-
Nostetaanpa threadi taas esiin, kun löysin sattumalta tämän:
http://www.bdgraphie.com/infos/photos.html
Että kärähtävät ne kuuluisuudetkin referenssiaineistonsa kanssa joskus.
-
http://www.bdgraphie.com/infos/photos.html
Että kärähtävät ne kuuluisuudetkin referenssiaineistonsa kanssa joskus.
No eipä noissa nyt ole mitään hävettävää. Antaapa vaan lukijoillekin ja aloitteleville piirtäjille hieman mielikuvaa, etteivät ne starat niitä kuvia ihan mielensä syövereistä nostele. Työhuoneidensa seinät luultavasti notkuvat erilaisia leikekirjoja. Itsekin on ollut tarkoitus alkaa työstämään sellaista, mutta kun ei ole varaa tilata lehtiä ja hankkia hyllyä. Kaikki tuntemani realismiin pyrkivät kuvittajastarat käyttävät surutta löytämiään kuvia. Jos siitä ei tee ongelmaa itselleen, niin omatunto saa levätä.
Se, miten kuvaa käyttää on tärkeämpää. Pieni muuntelu (kuten Serpierillä Druunan istumalihasten leventäminen vielä mallikuvastakin) on toki aina paikallaan. Nuo taidehistoriaan viittavat kuvat nyt olivat niin itsestään selvyyksiä, että ne olisi voinut jättää kokonaan pois. Ne oli luultavasti tehtykin huomattavaksi.
Mallit ja mallikuvat useimmiten nopeuttavat tekemistä, kun ei tarvitse arpoa, miten se nyt menee. Eikä tule typeriä ongelmia, kuten "mitenkäs tuolla on nyt kaksi vasenta jalkaa?" etc. Itse suosin kuitenkin eniten itse otettuja kuvia, jos suinkin mahdollista. Silloin poistuu se ongelma, että joku bongaisi kuvan muistuttavan kovasti sitä viime torstain Iltasanomissa julkaistua kuvaa. Digikamerat ovat kyllä autuas keksintö oman kuvakansion rakentamista varten. Kun vain jaksaisi aina napsia kaikkea eteen sattuvaa ja sitten arkistoida sen johonkin tietokantaan, että sen vielä myöhemmin löytäisikin.
Mallipiirustus on (kuten niin usein ole täällä muistanut mainita) paras mahdollinen tapa oppia piirtämään ihmistä. Se tietämys kantaa pitkälle. Valokuviin ei kannata luottaa ellei opi näkemään sen rajoituksia.
-
Että kärähtävät ne kuuluisuudetkin referenssiaineistonsa kanssa joskus.
Joku aika sitten oli paljon keskustelua ainakin Byrnefoorumilla (ja käsitin, että muuallakin) Greg Landin kuvituksista, kun mies on piirtänyt kansiaan ja muita melko suoraan läpi lehdistä. Ja kyllähän sen Landin piirustuksissa näkeekin, että valokuva on taustalla. Sen sijaan Adam Hughes ei pahemmin referenssikuvia käytä...
-
Todella, Adam Hughes: siinäpä piirtäjä, jonka aivoissa on 3-d-mallit kuva-aiheistaan! Olen töitänsä toistuvasti ihaillut, vaikken tuotantoaan niin tarkasti tunnekaan.
Kalifornian hidas mies Dave Stevens taas on käyttänyt paljon valokuva-aineistoa taustoihinsa, ja eläviäkin malleja ihmishahmoihinsa, jos olen oikein ymmärtänyt.
Ja sivumennen: en tokikaan ketään ikinä tahdo syyllistää valokuvareferenssien käytöstä. Jollei itselläni olisi valokuva-aineistoa, jäisivät useimmat kulkuneuvot (erityisesti linja-autot) piirtämättä. Ja, sikäli kuin se ketään kiinnostaa, käyttämäni avatarin jänis on lähtöisin jostain vanhasta eläinkirjasta. Kun olin sen huvikseni lyijännyt, enkä keksinyt kuvalle mitään järkevää käyttöä, piirsin kilpikonnan mukaan (revolveriakin varten piti vielä erikseen hakea mallikuva). Kun en yhäkään keksinyt kuvalle mitään hyötykäyttöä, tyrkkäsin sen sitten Kvaak-avatarikseni. Kiitokset tuntemattomalle luontokuvaajalle.
-
Jep, digikamera! Siinäpä oiva keksintö. Nyttenkin olen lähdössä pienelle lenkille ja kamera mukana, tietty.
Kuvien arkistointi onkin sitten hankalampaa. Siis niin, että sieltä löytäisikin jotain tarvittaessa.
A. Rauhalan Avataria ihailisi mielellään isommassakin koossa.
Et viittis panna sitä vaikka Kynsintään ja raateluun?
-
A. Rauhalan Avataria ihailisi mielellään isommassakin koossa.
Et viittis panna sitä vaikka Kynsintään ja raateluun?
Samaa mieltä. Sehän on hauska! Enpä aiemmin tuohon kiinnittänyt huomiota.
Timo
-
Tykkään piirtää valokuvista. Se on todella kätevää tänä digiaikakautena. Pistän ystäväni usein mallailemaan eri poseja ja piirrän sitten valokuvista summittaisesti ne asennot, koska täytyy tosiaan muistaa miten kuva aina vääristää...
Piirroksistakin tulee joskus katottua mallia, esim jos huomaa jonkun sievän nenävarjomallin.
-
Ängetään tämä (http://www.deviantart.com/view/12732908/) nyt tännekin.. Olisi tuossa huoneen seinällä vielä yksi (minun tasoisekseni piirtäjäksi) suht kelvollinen mallinnus nenäliinaa pitävästä kädestä, mutta en ole toistaiseksi keksinyt turvallista tapaa änkeä A3 -kokoista hiilivärityötä skanneriin. Oispa ees digikamera~
Harvemmin on tullut valokuvista piirrettyä.. Suosin eläviä malleja (tosin tuo orava oli kyllä täytetty..).
-
-- en ole toistaiseksi keksinyt turvallista tapaa änkeä A3 -kokoista hiilivärityötä skanneriin. Oispa ees digikamera~
--
Jos olet laittanut fiksatiivia niin kyllä se hiili pysyy paperissa kiinni sen verran hyvin että kestää skannauksen. A3 kokoinen täytyy sitten tietenkin skannata osissa ja se tahtoo aina mennä vähän pelleilyksi.
-
Jos olet laittanut fiksatiivia...
Varmaan kolme purkkia, mutta ongelma on siinä, että itselläni ei ole skanneria ja ko. kuva pitäisi kuljettaa ystävälle ja minua epäilyttää, missä kunnossa kuva pysyy. Paras vaihtoehto lienee kääriä se rullaksi, mutta pelkään silti hiilen hankautuvan pois :-X (kun hiilityö on juuri sellaisella karhealla paperilla). Vai pitäisiköhän paperin päälle laittaa joku "liukas" välipaperi, jolloin alla oleva ei hankaa itseään karheaa vaan liukasta paperia vasten.. *pohdintaa* *muminaa*
edit: no tietysti, eihän se paperi ole molemmilta puolin karheaa (duh!)
-
en ole toistaiseksi keksinyt turvallista tapaa änkeä A3 -kokoista hiilivärityötä skanneriin. Oispa ees digikamera~
Oletko ajatellut lainata digikameraa, sen kuljettaminen on helpompaa.
Kuvatessa onnistuu jos saa valaistua tasaisesti kuva-alan. Ei siis kirkkaasti vaan tasaisesti.
-
Oletko ajatellut lainata digikameraa, sen kuljettaminen on helpompaa.
Kuvatessa onnistuu jos saa valaistua tasaisesti kuva-alan. Ei siis kirkkaasti vaan tasaisesti.
Valaisin mahdollisimman kirkkaasti ja valo ei ollenkaan levinnyt tasaisesti..
Noh, tässä tulos.
(http://img530.imageshack.us/img530/8821/dscf00153om.jpg) (http://imageshack.us)
Kuva myös koko komeudessaan (http://img530.imageshack.us/my.php?image=dscf00153om.jpg). Ideanahan oli siis harjoitella laskosten varjostuksia.
edit: ja oli aika hankalaa käyttää mallina sitä kättään, jolla piirsi..
-
Jaa-a. Onkohan sillä kummempaa väliä, taitaa olla kyse siitä, mistä itsellä on helpoin piirtää. Itse tykkään eniten piirtää valokuvasta.
-
tahtoisin oppia ´piirtämään koiran koska ittelläni on 2 koiraa ja koirat on mun elämä on ollu 3 mut hankittii yks ni 2 kuoli nyt on suomenp ja rottis rakastan koiria jotenkin osaan jo piirtää...parempaan haluaisin : :P
Edit. Hymiöistä riittää vähempikin, eikä haittaisi oikeinkirjoitus. -Ylläpito.
-
No eipä noissa nyt ole mitään hävettävää. Antaapa vaan lukijoillekin ja aloitteleville piirtäjille hieman mielikuvaa, etteivät ne starat niitä kuvia ihan mielensä syövereistä nostele.
Malleja voi käyttää myös tyylikeinona. Esim Bryan Talbotin Heart of Empiresssä monet kuvat viittaavat suoraan tunnettuihin maalauksiin.
-
Esim Bryan Talbotin Heart of Empiresssä monet kuvat viittaavat suoraan tunnettuihin maalauksiin.
...mikä on useimmiten sarjakuvan tarinan kannalta merkityksetöntä, turhanpäiväistä kulttuuriviittauksilla lesoilemista, minkä funktio on alleviivata tekijän omaa sivistyneisyyttä, mutta monet niistä tykkäävät. Eräät parhaista ystävistänikin tykkäävät niistä.
Mutta tunnetut maalaukset ovat usein tunnettuja hyvästä syystä, ja niistä voi oppia paljon.
-
...mikä on useimmiten sarjakuvan tarinan kannalta merkityksetöntä, turhanpäiväistä kulttuuriviittauksilla lesoilemista,
... ja hyvin brittiläistä (vrt Gaiman ja Moore). ;)
minkä funktio on alleviivata tekijän omaa sivistyneisyyttä, mutta monet niistä tykkäävät.
Sivistyksellä ja sen osoittamisella oman kulttuurihistoriansa tuntemisella on luokkatietoisessa brittikulttuurissa erilainen merkitys kuin tasa-arvoa korostavassa Suomessa. Kun vihjeen tajuaminen kuitenkin edellyttää lukijalta sen tunnistamista, ei tekijä pääse asettumaan lukijan yläpuolelle muuten kuin mahdollisesti omassa mielessään. Viittaukset ovat tekijän silmäniskuja, jotka tarjoavat lukijoille tunnistamisen iloa. Ne ovat myös kunnioitusta omalle kulttuurihistorialle. Parhaimmillaan intertekstuaalisuus ja -kuvallisuus tuovat syvyyttä tarinaan, kun kaikkia merkityksiä ei tarvitse kirjoittaa /piirtää itse tarinaan. Tuskin esim. Sandman-sarja tai Mooren monet työt olisivat yhtä kiinnostavia ilman lukuisia kirjallisuusviittauksiaan.
-
Viittaukset ovat tekijän silmäniskuja, jotka tarjoavat lukijoille tunnistamisen iloa.
Jos viittaukset tapahtuvat tarinan ulkopuolisella metatasolla tekijältä lukijalle, se rikkoo lukukokemuksen immersion niin pahasti, että itse yleensä lakkaan lukemasta tasan siinä kohtaa.
Kirjallisuusviittausten käyttö on kai vähän eri asia. Kirjallisuusviittaukset ovat useimmiten osa tarinan rakennetta, kun taas maalausten käyttö ruutusommittelun pohjana ei tuo tarinalle mitään lisäarvoa (tai en ainakaan muista että olisi koskaan yhtään missään tuonut).
-
Jos juttu toimii muuten, niin saahan tommosia viittauksia olla lisänä, ne, jotka ne äkkää, saavat olla sitten itsetyytyväisiä ja onnellisia siihen päälle. Jos homma taas näkyy liian selkeesti niille, jotka eivät tiedä, mihin viitataan, ollaan väärässä. Usein tommoseen liittyy semmonen ikävä itsensä nostelu turhan korkealle, ja lukija joko tuntee itsensä tyhmäksi tai sitten käy niin, ainakin mulle, että vituttaa.
Sandmanit olen lukenut ja Moorelta noi suurimmat saavutukset, eikä jäänyt ihan hirveästi harmittamaan, paitsi Gaiman ja Shakespeare. Osaan muuten myös kuunnella CMX:ää sillä "valuu toisesta korvasta ulos" -periaatteella.
-
Ei se taida olla ihan noin mustavalkoista.
Kuten sanoin, monet pitävät piilotettujen metatasojen bongailemisesta. Huumorikontekstissa itsekin joskus pidän niistä, mutta yleensä niiden tiedostaminen omalla kohdallani vain johtaa tarpeettomaan lukukokemuksen häiriintymiseen, vähän kuin jos joku hahmo kesken elokuvan kääntyisi kameraan päin ja sanoisi katsojille että, hei, tämä on vain elokuvaa. Toimii hyvin vaikka Wayne's Worldissa mutta ei ehkä toimisi Schindlerin listassa.
-
Kirjallisuusviittausten käyttö on kai vähän eri asia. Kirjallisuusviittaukset ovat useimmiten osa tarinan rakennetta, kun taas maalausten käyttö ruutusommittelun pohjana ei tuo tarinalle mitään lisäarvoa (tai en ainakaan muista että olisi koskaan yhtään missään tuonut).
Paitsi kun maalaus on tarinan rakenteeseen elimellisesti liittyvä interseksuaalinen kirjallisuusviite.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=2373.0;attach=13068;image)
-
Paitsi kun maalaus on tarinan rakenteeseen elimellisesti liittyvä interseksuaalinen kirjallisuusviite.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=2373.0;attach=13068;image)
Jooh toimii kai.. ihan hauska itse asiassa.
Mutta kun nyt kerran Bryan Talbotista oli puhe niin jos en nyt väärin muista, niin eikös Luther Arkwrightiakin lähdetty piirtämään tarkoituksena nostaa sarjakuvan statusta vakavasti otettavana taiteena? Jos tämä sama lähtökohta selittää Talbotin motiiveja käyttää maalauksia ruutuina muissa projekteissa, JA mikäli tämä Talbotin metodi on päämäärän kannalta oikea niin.. äkkiä kaikki nyt käyttämään maalauksia ruutuina niin sarjakuvistakin tulee viimein Oikeaa Taidetta.
-
Bongasin aika selkeän tapauksen, missä valokuva on toiminut mallina tunnetulle maalaukselle (http://www.archipictor.com/referenssi-reference/). Tässä tapauksessa valokuvakin on ollut tunnettu, joten kyseessä lienee homage.
Edit. Tässä tapauksessa luulen, että Rockwell on kuvannut kohteet uudestaan mutta alkuperäinen valokuva lienee toiminut inspiraation lähteenä.
-
Tuosta Jukan ruudusta tuli mieleen tämä oma nuoruudenhairahdus (Sarjari 16). :)
-
Kotimaista maalaustaidetta tuli hyödynnettyä myös Metropoli-lehden tilaamassa jos ei nyt sarjakuvassa niin kuvasarjassa ainakin:
http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/viihde/kataisen-hammastyttava-ilmaveivi-katso-rekonstruktio/ (http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/viihde/kataisen-hammastyttava-ilmaveivi-katso-rekonstruktio/)
-
Heheh. Enpä tajunnutkaan vaikka joku kaverini Facebookissa kehuikin kuvitusta nerokkaaksi. Loistavaa.
-
Sunnuntaipäivän levoksi ja rentoutukseksi lueksin Bob de Moorin elämäkertaa, ja sitten lyijäsin näkymän laivankannelta. Säilytin Bobin rehvakkaan poseerauksen, vain vasemman oikealle kääntäen ja lisäten "merimiespuvustusta". Olisikohan jossain vanhoissa käsikirjoitusvarastoissa jotain, mihin tämänkin nivoisi?
-
Lehtipiirroksissakin on käytetty valokuvia mallina jo 1800-luvun puolella (http://jivetoons.blogspot.fi/2015/08/pilapiirrosten-alastonmallit.html).