Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => Topic started by: Curtvile on 17.03.2019 klo 23:31:30
-
Hiljan tuli napattua kantoon Tuomas Myllylän lyhyitä sarjakuvanovelleja kokoava Syvänne albumi
(https://66.media.tumblr.com/957bf3b76aef516e32fa4d967511a68a/tumblr_poj0h4LUIB1qj34j2o1_1280.jpg)
Kansi antaa enteen mitä tuleman pitää...osin.
Kannesta huolimatta pääpaino ei ole pelkästään kovissa äijissä, valtaosa sankareista kun onkin naisia ja onpa joukossa siedettävä kissakin.
(ei, en ole missään määrin kissaihminen)
kaikki 44 sarjakuvasivua ovat ennen julkaisemattomia, ainakin paperimuodossaan. Osa on nähnyt päivänvalon tekijän omilla sivuilla mutta paljon globaalimmalla kielellä.
Sisältää tarinat Suku on pahin jossa sekoitetaan länkkäriä ja kauhua sekä rasismin synkkää varjoa isolla kädellä.
Ei ole Tex Wileriä tämä vaan paljon, paljon nasevampaa menoa.
Lupaava alku saa vertaistaan jatkoa. Ihan tavallinen työpäivä on selkeästi itselle kovin näyttö. Kaveriutta, duunariutta, ihmisyyttä ja road movieta kauhulla ja toiminnalla ilman että ne jyräävät henkilöt alleen.
Joskin käännettynä tässä metsuriläppä on arvattavissa ja sopii silti hienosti.
Suurin yleisösuosikki tulee arvattavasti olemaan Epäkuollut kirkkoherra.
Päätrio on sympaattinen ja folklorea hyödyntävää pariskuntasarjakuvaa ei koskaan ole liikaa. Tämä on se kissastoori, joten suurin osa elikoiden ystävistä varmasti tykkää.
Tasaista varmaa laatua, niin graafisesti kuin kerronnaltaan, itselle tämä silti oli ensimmäistä kahta heikompi. Tosin vain keskenään verrattuna. Monessa muussa yhteydessä olisi erittäin kova veto.
Viimeinen kertomus Syvyyden laulu edustaa tieteisfiktiota. Sen piirrostyyli on aavistuksen tyylitellympi kuin aiempien. Vaikka kaikki ovat mustavalkoisia harmaasävyin tässä on kylmin valaistus ja se tuntuu ansiokkaan perinteikkäästä lopustaan huolimatta keveimmältä.
Asiaa ei auta että tähän on lipsahtanut englanninkielinen sivu, yks kaks dialogi solahtaa lontoonmurteeseen ja sitten takaisin.
Kohdeyleisö lienee sellaista joka sitä lukee sujuvasti mutta tämä on kauneusvirhe kokonaisuudessa.
Viimeinen sivu antaa ymmärtää että kansanperinteen ystävien kannattaa odottaa jatkoa.
Ahkeruudestaan ja nopeudestaan huolimatta Tuomas Myllylä on hyvin tasalaatuinen ja rima on asetettu korkealle.
Piirros on naturalistista mutta karskilla pinnalla, säröjä ei siloitella liikaa, kieli ja tarinat ovat kerrassan toimivia.
Reunaehtona on tietty sinikauluksisen estetiikan ja karhean katkeran humanismin hyväksyntä. Kuvasto lainaa 1970- ja 1980-lukujen henkisestä elokuvallisesta maastosta, lisäten joukkoon spagettiwesternien tuntua ja maailmankuvaa.
ainoastaan Syvyyden laulussa on infodumppauksen häivähdystä mutta kokonaisuus on silti voimakkaan plussapuolinen.
Kelpaa suositella kenelle tahansa seikkailusarjakuvan ystävälle tai jos ns genresarjakuva kiinnostaa.