Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : Tuipal 07.12.2018 klo 12:24:10
-
Kvaakin joulukalenteri 2018. Aikani odottelin, sitten päädyin tähän.
Tällä kertaa joulukalenteri kestää vain kaksi viikkoa. Jos joku kuitenkin haluaa aikaisempiakin päiviä varata, niin siitä vaan.
Mikael? Muistaakseni Mäkistä lainatakseni:
”Säännöthän ovat seuraavat:
1. Jokaisena päivänä (jolloin on joku ilmoittautunut luukun pitäjäksi) on luukun takana sarjakuvaa, niihin liittyvää tai jotain tarjolla.
2. Se kenen luukku on, saa päättää miten palkintonsa antaa. Esimerkkejä:
a) Ensimmäinen joka kertoo mitä tarkoittaa "Ruki ver" saa itselleensä näpsäkän ja täysin todellisiin tapahtumiin sijoittuvan "Isku Porkkalaan"sarjakuvateoksen.
b) Ensimmäinen joka täydentää lauseen "Mutta miten saamme sen pois sieltä..." saa tämän Batman aiheisen rintapumpun.
c) Kirjoita runo käyttämällä seuraavia sanoja: Rapumerta, Veikka Gustavsson, Liikennevalot, Molekyylitaso, ja voita tämä upea teloitetun karvispehmolelun puolikas.
3. Tuomaroinnista ei voi valittaa. Tai voi mutta siitä ei ole hyötyä. Tai saattaa ollakin, riippuu tuomarista.
4. Kuka tahansa saa osallistua. Niin lahjojen vastaanottamiseen kuin antamiseenkin. Lista on olemassa vain sen takia, ettei tulisi tyhjää päivää väliin. Jokaisena päivänä voi olla kymmenenkin luukkua listassa olevan luukun lisäksi.
5. Jos ja kun voitat, lähetä osoitteesi yksityisviestinä sille luukuttajalle jonka luukun voitit. Näin voittosi saapuu paremmin perille.
6. Tuomarit eivät voi olla koneella koko päivää. Joten lopullisen voittosi varmistaminen saattaa viivästyä. Älä hermostu.
7. Jos on kysyttävää, niin kysy.
Mutta nyt, arvoisat Kvaakin kansalaiset, äänekkäät tai vain lukemista harjoittavat, joulu on vain kerran vuodessa, joten varatkaa luukkuja iloiten!”
10. Tuipal
11.
12.
13.
14. Shunchiro
15. Mikael Mäkinen
16. El Reijo
17.
18. Pässi
19. El Reijo
20. Shunchiro
21. X-men + J-Viilee bonusluukku
22. X-men
23. El Reijo
24. Tuipal
-
Varaan luukun 23.
-
Varaan luukut 14 ja 20.
- Jukka
-
21 ja 22 mulle
-
Nostetaas tätä etusivulle, jos vaikka joulumieli valtais useampia ja saataisiin tynkäkalenteri täyteen.
-
19 mulle
-
Älkää nyt hyvät ihmiset nukkuko oman onnenne ohi. Minun muistikuvani mukaan sekä Miki Räikkänen että Maisa Kämäräinen aloittivat uransa osallistumalla Kvaakin joulukalenteriin. Nyt he tienaavat miljoonia omassa mielikuvitusmaailmassaan. Osallistukaa.
-
No mitäs, luukku 18 osuu sopivasti yövuorojeni väliin. Otan nyt vaikka sen.
-
Luukku 10
The joulukalenteri tehtiin reilu 20 vuotta sitten. Silloin miehitys oli neljä. Mikä olisi tänään osajako? Roolit olivat:
Iki-iäkäs, Hande, Kauko ja Toivo, Näsä, Antti Pentti Nieksen sekä Kerttu ja Olli.
Iki-iäkkään rooli oli sen verran sivuosassa, että siihen kelvannee kuka tahansa, mutta kolme nimeä ja mielellään pieni perustelu.
Palkintona wc-paperirullan kokoinen aito rulla kaunista koristelupaperia, vaikka joulukuuseen. Paperista on helppo irrottaa kätevän kokoisia palasia. Repäisyreiät ovat valmiina. Joka palasessa on toisella puolen erään suuren amerikkalaisen Donaldin kuva.
Aikaa on kolme päivää eli aika loppuu 13/12 klo 2400.
-
Taisi karahtaa kiville tämä joulukalenteri tänä vuonna.
Säästän oman lahjani ensi vuodelle, jos silloin saataisiin taas tästä joku happeningi entisaikojen tyyliin. Eli poistun luukusta 23.
-
Taisi karahtaa kiville tämä joulukalenteri tänä vuonna.
Säästän oman lahjani ensi vuodelle, jos silloin saataisiin taas tästä joku happeningi entisaikojen tyyliin. Eli poistun luukusta 23.
Toiveesi on täytetty. Et ole enää mukana tässä looseritapahtumassa.
-
Kisahan muodostuu mielenkiintoiseksi.
Oma ehdotukseni:
Hande ja Kerttu = Anne Berner, pisin naama ja rumimmat kuteet
Nieksen ja Näsä = Juha Sipilä, tarinan roisto
Kauko ja Olli = Petteri Orpo, porukan tyhmin.
Oho, meni koko kaarti hallitukseen, mutta olkoon.
Edit 13.12-18 klo 22.12 perustelut lisäsin.
-
Onpas hiljaista, mutta kokeillaan silti, josko perinteinen puhekupla-arvoitus kirvottaisi itse kunkin mielikuvitusta. Toisin sanoen kerro puhekuplien sisältö oheiseen kuvaan.
(https://i.imgur.com/zF1aEGb.jpg)
Mitä Tiina Tietävä ja Mikki tässä hämmästelevät? Nyt ei etsitä oikeaa vastausta (ei siis tarvitse kaivaa sarjakuvaa esiin), vaan hauskimpia, oudoimpia, oivaltavimpia, tai muulla tavalla sopivimpia repliikkejä.
Voittaja saa osakseen custom-piirroksen valitsemastaan (hyvän maun rajoille mahtuvasta ja mielellään sarjakuviin liittyvästä) aiheestaan.
- Jukka
-
"Mikki, voisiko tämä olla sen aikoinaan kaatamasi jättiläisen palttoon nappi?" "Luulen, että tämä on kuitenkin Aladobixin kilpi!"
-
Mitä Tiina Tietävä ja Mikki tässä hämmästelevät?
”Tää on se SOTEn kadonnut idea.”
”Soitanpa heti Sipilälle”
-
Mitä Tiina Tietävä ja Mikki tässä hämmästelevät?
Tiina: Eikös tämä ole Ronald Dumpin munasuoja?
Mikki: Mutta eikös se ollut ihan munaton tyyppi?
Vähän ronskimpi, mutta menkööt tällä kertaa!
Niin ja älä anna mulle palkintoa...mähän voitin viime vuonna ton saman palkinnon ja sitä sun taideteosta on kyllä ihailtu mulla.
-
- Katso mitä löysin. Muinainen atlantislaisten Kvaakin joulukalenteri.
- Sehän on ihan tyhjä. Onko tässä ratkaisu kadonneen Atlantiksen arvoitukseen?
-
TT: - Mikki, eikö tämä ole se kiveen kirjoitettu Brexit-sopimus?
MH: - Mutta siitähän puuttuu allekirjoituksia!
- V
-
Pahoitteluni muuten että en tänä vuonna jaksanut toimia pääpukkina joulukalenterissa, on ollut liikaa kiirettä! Mutta kun tässä kerran ollaan jo, niin otetaanpa luukku tällekin päivälle! Eli aikaa on 15. päivän loppuun asti.
Epic Rap Battle of Historyn paluun myötä innoistuin ajattelemaan, että kenet kaksi suomalaista kuuluisuutta olisi hauska pistää vastakkain sanailemaan sanan kääntein.
Helpot vaihtoehdot olisivat tyyliin Jean Sibelius vastaan Antti Tuisku, muusikoita molemmat tai Tony Halme vastaan Matti Nykänen, urheilijoita molemmat.
Mutta ketä hauskempia sinä keksisit? Ja yhteen liittävän tekijän täytyy olla mukana, mutta sen ei tarvitse olla järkevä, esim. Mannerheim vastaan Komisario Palmu, molemmilla oli viikset. Omasta puolestani keksin parhaimmaksi Aimo J. Lahti vastaan Spede, keksijöitä molemmat.
Plussaa saa totta kai, jos keksii vielä hyvän riimin mukaan.
Palkinnoksi saa Kersantti Napalm-paketin, joka sisältää Kersantti Napalm aiheisia tavaroita.
-
Mitä Tiina Tietävä ja Mikki tässä hämmästelevät? Nyt ei etsitä oikeaa vastausta (ei siis tarvitse kaivaa sarjakuvaa esiin), vaan hauskimpia, oudoimpia, oivaltavimpia, tai muulla tavalla sopivimpia repliikkejä.
Tähän ei onneksi oltu annettu aikarajaa, joten uskon ehtiväni vielä.
-
Tähän ei onneksi oltu annettu aikarajaa, joten uskon ehtiväni vielä.
Ehtiipä hyvinkin, ja luukkuvoitonkin nappasit samalla!
Muutkin ehdottivat hyviä, mutta tämän itseironia oli osuvaa, ja istui hyvin hahmojen ilmeisiin. Ilmoitapa piirrostoiveesi yksityisviestillä, kiitos!
- Jukka
-
Epic Rap Battle of Historyn paluun myötä innoistuin ajattelemaan, että kenet kaksi suomalaista kuuluisuutta olisi hauska pistää vastakkain sanailemaan sanan kääntein.
Helpot vaihtoehdot olisivat tyyliin Jean Sibelius vastaan Antti Tuisku, muusikoita molemmat tai Tony Halme vastaan Matti Nykänen, urheilijoita molemmat.
Mutta ketä hauskempia sinä keksisit? Ja yhteen liittävän tekijän täytyy olla mukana, mutta sen ei tarvitse olla järkevä, esim. Mannerheim vastaan Komisario Palmu, molemmilla oli viikset. Omasta puolestani keksin parhaimmaksi Aimo J. Lahti vastaan Spede, keksijöitä molemmat.
Plussaa saa totta kai, jos keksii vielä hyvän riimin mukaan.
Palkinnoksi saa Kersantti Napalm-paketin, joka sisältää Kersantti Napalm aiheisia tavaroita.
Tom of Finland vs. Tuure Boelius
Molemmat ovat taiteilijoita ja stadin kundeja.
-
Epic Rap Battle of Historyn paluun myötä innoistuin ajattelemaan, että kenet kaksi suomalaista kuuluisuutta olisi hauska pistää vastakkain sanailemaan sanan kääntein.
Mutta ketä hauskempia sinä keksisit? Ja yhteen liittävän tekijän täytyy olla mukana, mutta sen ei tarvitse olla järkevä, esim. Mannerheim vastaan Komisario Palmu, molemmilla oli viikset.
Plussaa saa totta kai, jos keksii vielä hyvän riimin mukaan.
Jussi Halla-aho: ”Sulla on mamuille lämmin käsi,
kaikki homot on ystäviäsi.
Millainen on jatkosssa Suomen kansa
Ei käy Tauno Palo, ei Ikosen Ansa.”
Pekka Haavisto: ”Et ole ihminen parhaasta päästä,
Sun sydäntäs ei erota jäästä.
Vaikka et ehkä sä olekaan Natsi,
näet kuinka käy, jos otetaan matsi.”
Halla-aho: Turpiin saat, että vihreys katoo, muistutat aivan tallattuu matoo.
Haavisto: Sähän oot stara ja macho niin oiva, mun nahkapilli vois sullekin soida.
Kertoja: Kaksin ne lähti, häipyivät yöhön, mihinkä mahtoivat ryhtyä työhön?
-
Moro!
Aika rauhallista on tosiaan täällä mutta laitetaas vähän liikettä kun luukku näyttää olevan vapaana vaikka ei ookkaan mun vuoro vielä...
Jokunen vuosi sitten muropaketeista löysi semmoisen mini-aku ankan, niitä oli neljä erilaista. 2 hauskaa tarinaa ja KAIKKI.....STA (tässä siis joku disney-hahmo).
Luukun henki on se että jos arvaat oikean disneyhahmon joka on mainittu mini-akkarin kannessa, niin saat kyseisen lehdykän + SPORTTI-ANKKA julkaisun. tällainen siis neljälle ensimmäiselle oikein arvanneille. VAIN YHTÄ HAHMOA SAA VEIKATA JA VAIN KERRAN. Bonuksena vielä yksi disneyn nimikkojulkaisu jonka hahmon arvaaja saa tämän julkaisun omakseen, eikun nimiä kehiin ;D
-
Hannu Hanhi
-
jos arvaat oikean disneyhahmon joka on mainittu mini-akkarin kannessa
Joakim von Anka
-
Hessu
😄 Osallistuinko oikein?
-
Roope
- Jukka
-
Luukun henki on se että jos arvaat oikean disneyhahmon joka on mainittu mini-akkarin kannessa
Milla Magia
-
Hyviä vastauksia on tullut, jo kolme oikein :) Pari siis vielä puuttuu mutta kannattaa vain arvailla koska saatan jakaa jotain ylläreitäkin...
Lännenmies ei valitettavasti hyväksy muita kuin suomenkielisiä nimiehdotuksia.
Voisin vielä varata tuon luukun 23 joten pysykää kuulolla 8]
-
pelle peloton
-
Aku Ankka
-
Jepulis, eiköhän tää luukku ole taputeltu...kaikki neljä hahmoa on mainittu eli Aku, Hannu, Roope ja Hessu. Kaikki tän luukun vastailijat voi laittaa yksärinä osoitetietonsa myös ne jotka ei vastanneet juuri näitä niin laitan jotain matskua tulemaan. Ai niin, tuota hakemaani nimikkojulkaisua ei arvattu mutta jos joku vastailijoista haluaa juuri sen niin eka haluaja saa, kyseessä sis Iines Ankan omalehti, eka numero.
Kun mä seuraavaks olen äänessä niin lisää sarjakuvaa tulee jakoon...
-
Vain kuusi päivää jouluun. Ja 18. päivän kunniaksi kysytään K-18 aiheinen kysymys.
Serpierin Druunaa julkaistiin Suomessa kolmen albumin verran. Kuinka monen ihmisen tai muun elävän olennon kanssa Druuna harrastaa seksiä näissä kaikissa kolmessa albumissa yhteensä?
Mukaan lasketaan myös unet ja pakottaminen.
Oikein vastannut saa palkinnoksi tällaisen:
(http://www.sarjakuvakauppa.net/sites/www.sarjakuvakauppa.net/files/2011-06-04-sarjakuvitettu-suomen-mad-spesiaali.jpg)
-
Kuinka monen ihmisen tai muun elävän olennon kanssa Druuna harrastaa seksiä näissä kaikissa kolmessa albumissa yhteensä
87
-
Aika lailla nihkeää on alku ollut. Toivotaan, että viimeinen viikko menee paremmin.
-
vastaan että 19
-
11
-
64
-
Mun luukutusvuoro taitaa olla huomen, ...johonkin aikaa päivästä laittelen mut en vielä. Kannattaa sit olla hereillä ku panokset kasvaa, sillä keräsin nyt laatikkoon uusia albumeita, jotain vanhempaa ja kaikennäköistä, 5kg laatikon laadukasta sarjakuvaa saa joku onnellinen huomenna...
ja ps. edellisestä ei oo kaikilta vielä tullut yksäreitä eli jos jotain haluaa niin viesti pitää laittaa, en kysele!
-
11
Ja vuorokausi on päättynyt, joten pannaan myös tämä luukku pakettiin. Oikeaa vastausta ei arvannut kukaan, mutta E. Miranda osui lähimmäksi. En tiedä oletteko edes lukeneet suomennettuja Druunia vai ovatko muistikuvanne vähän värittyneitä, sillä ei Druuna sentään kymmeniä kertoja hässi näissä albumeissa. Käydäänpä läpi järjestyksessä:
Druuna 1
- Pepputemppu hikisen tohtorin vastaanotolla
- Suihinotto pakotettuna konnalta sivukadulla
- Rakastelua niityllä miehen kanssa, joka muuttuu kesken kaiken iljettäväksi hirviöksi
Druuna 2
- Pano rannalla jonkun miehen kanssa
- Poliisipäällikön sängyssä korsetissa ja silkkilakanoissa
Druuna 3
- Mustan miehen kanssa naimista
- Kimppakiva yhteensä kolmen miehen kanssa. Mukana myös pyöreämuotoinen vaalea nainen.
Eli ainakin yhdeksän tai ehkä kymmenen, jos nainen lasketaan viimeisessä mukaan. Joka tapauksessa E. Miranda saa huikean jouluyllätyksen, jos laittaa osoitetietonsa yksityisviestinä.
-
Huomenta!
Joulu siis lähenee ja tästä luukusta löytyy reilu 5kg lahjapaketillinen sarjakuvaa, uusia tai uudenveroisia + suojamateriaalina pari mikki hiiren kulta-aikaa mutta hyvin luettavia nekin. Mukana mm. Asterix (kovakantinen ja tavallinen + erikoisnumeroita), pari Lucky Lukea, Comanche, Nemi, Natasha, Sokal, Bruno Brazil, Veikko Tette ja Jykke, Ilmojen Haukat, vähän jotain... ja tietysti Aku Ankkaa.
Tästä sitten aasinsilta varsinaiseen kysymykseen, eli mun sarjakuvaharrastuksen aloittajana lienee toiminut Aku Ankka ja saattekin arvata minä vuonna se tuli tilattuna mulle ekan kerran. Ilmoitan voittajan joko oikean tai lähimmäksi ensin päässeen veikkauksen perusteella. Vuosilukuja siis kehiin ja vain yhtä voi ehdottaa 8]
-
1964

1971
Ekku
-
Millos se oppi-ikä oikein alkoikaan. Onko tuolloin ollut kansakoulu vai joko peruskoulu on ollut. Mutta ajoitan Aku Ankan tilauksen siihen, kun oppii lukemaan.
Ja kun tietää tuon El Reijon iän, niin sanoisin, että 7 vanhana mennyt kouluun ja 2. luokan alussa osaa sujuvasti lukemaan. Ajoittaisin tuon Aku Ankan tilauksen siis vuoteen 1972.
-
Aku Ankka ja saattekin arvata minä vuonna se tuli tilattuna mulle ekan kerran.]
1970
-
1968
-
Minun molemmat vastaukseni 1970 ja 1971 on jo arvattu joten laitetaan sitten vastaukseksi 1969
-
1973
-
1974
-
Vahva tuntuma on että oikea vuosihan olisi 1967.
-
veikataan 1966
-
Mukavasti tuli arvauksia ja tulihan se oikeakin vastaus eli 1969. Varmaan tuli aikainen tilaus kun olin vissiin ehtinyt aika tehokkaasti kuluttaa velipojan 50-luvun akut kuulemma (mää oikein tiärä oonks mä siit kauhen ylpee...).
TOSA voi laittaa mulle yksärinä osoitetiedot ja onnittelut voitosta ;D
Mut hei, ny on räkäpäät räiskitty ja sunnuntaina on sitten kovat piipussa. Silloin vaaditaankin jo vähän enemmän mutta mitä mahtaakaan olla voittajille tarjolla...enpäs kerro vielä...pysykää linjoilla!
-
Luukusta 20 paljastuu eräänlainen kuva-arvoitus. Ohessa Tikari kauniissa sivusommitelmassa, jollaisesta nykypäivän kökköpiirtäjät eivät voisi edes unelmoida. Kysymys kuuluukin, kuka on piirtäjä? Bonuksia myös tussaajan nimeämisestä.
(https://i.imgur.com/W2fVs36.jpg)
Ensimmäinen, mahdollisesti molemmat nimet mainitseva, voittaa. Hän saa osakseen custom-piirroksen valitsemastaan (hyvän maun rajoille mahtuvasta ja mielellään sarjakuviin liittyvästä) aiheestaan.
- Jukka
-
Veikataan Bill Sienkiewicz (ei arvausta tussaajasta)
-
Noo vedetään vaikka piirros Hannigan ja tussaus Milgrom.
Ekku
-
Leopartin Risto ja Austinin Terri.
-
No sehän ratkesi nopeasti! Ekku vastasi oikein, eli Ekku, ilmoitapa piirrostoiveesi yksityisviestinä, kiitos!
- Jukka
-
Toivotaan, että X-man herää talviunestaan jo tänään.
-
kuka näytteli sekä hulkin tv-sarjassa että ritari ässässä (2 näyttelijää)?
palkintona sarjakuva (jota joutuu odottamaan kunnes en ole enää liikuntakyvytön).
-
Barret Oliver. Mut lasketaanko William Danielsin äänirooli?
-
Harmittavasti on jäänyt Kvaakki vähemmälle taas, vaikka itse kalenteria kyselinkin.. Mutta, järjestän tässä tämmöisen bonusluukun!
Kuka tietää tai arvaa että kuinka kuumaksi tänä vuonna nousee minun kinkkuni sisälämpötila ennen kuin nappaan sen folion alle vetäytymään? Sitten sinapit päälle ja uuniin vielä toviksi. Käytössä leivinuuni mutta kuorrutuksen teen sit ihan sähköisessä.
Lisätään vielä haastetta! Montako glögimukia kerkeän juoda ennen kuin kinkku on kypsä?
Eli vastaukset lottomuotoon tyyliin 53+2. Jos jompaankumpaan tulee oikea vastaus niin ilmoitan ja sit alkaa kilpa toden teolla.. Yks vastaus väliin ja saa yrittää uudestaan.
Palkintona sarjakuva-aiheinen setti. Kaappien kätköistä ja uutuutta hohtavaa. En tiedä vielä itsekään.. Tammikuussa postitus.
Nyt saunaan ja odottelemaan. Vastaus-aikaa on kunnes oikea löytyy.
-
kuka näytteli sekä hulkin tv-sarjassa että ritari ässässä
Perehdyttyäni asiaan voin ilmoittaa, että sekä Kitt auton vasen takarengas, että oikea eturengas olivat mukana myös Hulkissa. Ko. renkaita sai optiona sekä Transamiin että Thunderbirdiin. Ymmärtääkseni vasemman takarenkaan nimi oli Joe ja oikea eturengas Ty.
Olen pahoillani, jos Sinulla on ongelmia liikkumisen kanssa, mutta älä nyt stressiä ota jonkin palkinnon lähettämisen takia. Se on maailman pienimpiä murheita.
-
Mutta, järjestän tässä tämmöisen bonusluukun.
82 + 12
-
Lämpötila väärä. Glögistä en tiedä, Kypsyy kinkku vielä mut voin sanoa et kohta ollaan maalissa. Sit uusi arvaus. Saat toki arvata uudestaan koska vielä hetki menee lopullisiin tuloksiin..
-
75 + 11
- Jukka
-
Harmittavasti on jäänyt Kvaakki vähemmälle taas, vaikka itse kalenteria kyselinkin.. Mutta, järjestän tässä tämmöisen bonusluukun!
Kuka tietää tai arvaa että kuinka kuumaksi tänä vuonna nousee minun kinkkuni sisälämpötila ennen kuin nappaan sen folion alle vetäytymään? Sitten sinapit päälle ja uuniin vielä toviksi. Käytössä leivinuuni mutta kuorrutuksen teen sit ihan sähköisessä.
Lisätään vielä haastetta! Montako glögimukia kerkeän juoda ennen kuin kinkku on kypsä?
Eli vastaukset lottomuotoon tyyliin 53+2. Jos jompaankumpaan tulee oikea vastaus niin ilmoitan ja sit alkaa kilpa toden teolla.. Yks vastaus väliin ja saa yrittää uudestaan.
Palkintona sarjakuva-aiheinen setti. Kaappien kätköistä ja uutuutta hohtavaa. En tiedä vielä itsekään.. Tammikuussa postitus.
Nyt saunaan ja odottelemaan. Vastaus-aikaa on kunnes oikea löytyy.
Leivinuuni käytössä, ai hitto kun nousee vesi kielelle. Siellä olis kyllä tilaa laatikoillekin mutta arvellaan että jätät kinkun kinkun aluksi 72 ja sitten se kypsyy lisää joten 72+7
Ekku
-
Ette ole jäljillä. Juuri otin kinkun uunista ja glögilaskenta päättyy tähän. Oikea vastaus siis tiedossa.
Olipa mahtava tuoksu kun laskin paistorasvat talteen. Aijaijai.
Lämpötila saattaa löytyä populäärikulttuurista?
Biisi joka minun etunimellä nykymusiikin avulla sai huiman suosion. Toivoisin olevani kymmenen vuotta nuorempi jotta voisin käyttää tätä treffeillä. Tai ehkä en.
-
Yrität päästä 75 asteeseen, mutta menet hetkeksi kattomaan kvaakin vastauksia ja mittari onkin kohonnut 76 asteeseen.
Minähän en glögistä tykkää, kun on liian makeeta mun makuuni, joten sanon, että et juo yhtään glögiä vaan maistelet erialaisia oluita paiston aikana...sanotaan nyt oluiden määrä: 2 x 0,33 l lagereita, yksi 0,33 vehnäolut ja lopuksi 2 x 0,5 l tummempaa olutta.
Vastaukseni siis yksinkertaistettuna: 76+0
-
En sanonutkaan että glögistä tykkään. Kaljaa oon kyl juonu jokusen ja halvinta paskaa. Mut kun joulu on ja joulu on niin, glögiäkin oli tarjolla. Ja kuuluu ajankohtaan vuodesta sitä ainakin maistella.
Mut sanon sen verran että kuulostaa tuo sinun ehdottama kinkku raakalta...
-
77 + 17
-
80+8
-
En paistanu ees teflonvuoassa.
Yrittäkää edes.
-
En sanonutkaan että glögistä tykkään. Kaljaa oon kyl juonu jokusen ja halvinta paskaa. Mut kun joulu on ja joulu on niin, glögiäkin oli tarjolla. Ja kuuluu ajankohtaan vuodesta sitä ainakin maistella.
Mut sanon sen verran että kuulostaa tuo sinun ehdottama kinkku raakalta...
Mä en muista niitä oikeita paistoaikoja ja en löytänyt omaa paistomittariakaan josta olisi voinut tarkistaa, siksi heitin ton lukeman.
Meikäläisellä taas mennyt jouluoluita aika paljon viime aikoina. Glögiä juon, kun jouluaattona on juotava pakollinen yksi lasi vanhempien luona...usein puolet saan alas ja sit alkaa ällöttää.
-
Mut hyvä et tuli eloa kalenteriketjuun. Vihjeet on selvät mut kuka ne hiffaa? Vieläkö entinen mies ilmoittaa et olinko ihan hakoteillä vastauksessa? Onko vihreät puolue?
Se selviää seuraavassa jaksossa.
-
88 + 1
-
Voe. Oikea vastaus tuli! Ja kertalaakista. Pistähän MarXus yhteystietoja yksärillä niin saat alkuvuonna paketin!
Kerro vielä kuinka päättelit vastauksen :-)
-
Pitää nyt tässä mainita että kinkku on parasta ylikypsänä. Nyt vein sen vielä pari astetta ylemmäs kuin aiemmin. Ja ei kaduta, luu jäi käteen jo ritilältä nostaessa ja liha halkesi sinappia valellessa. Tuli niin suussasulavaa että... Ja hyvää.
-
Luukku 22. Hiljaista on, mutta toivotaan, että, X-man saa tänäänkin luukun tehtyä.
-
Otetaas ylimääräinen luukku 22. Puhekuplakilpailu. Keksipä sanomista. Aika päättyy noin 23/12 klo 2400. Ja jotta pääsisin helpolla lupaan voittajalle digitaalisen tai printatun custom-piirroksen valitsemastaan (hyvän tai huonon maun mukaisesta ja mihin tahansa liittyvästä) aiheesta.
-
1. Mitäs te nyt ootte tekemässä. 2. Ei me tässä mitään. 3. Ei kuulu sulle (perheystävällinen versio).
Ei ollut Hulk ja Ritari Ässä hallussa joten ei palkintoa.
Kokeillaanpas tätä naisparia eli missä leffassa Heather Locklear ja Drew Barrymore esiintyivät yhdessä?
-
1. PETTERI! Tänään oli minun vuoro!
2. Mutta ku minäkin haluan välillä.
3. Minun sarviin et gubbe enää koske, muiden oletkin jo jauhanut käyttökelvottomiksi.
-
1. Mitäs te nyt ootte tekemässä. 2. Ei me tässä mitään. 3. Ei kuulu sulle (perheystävällinen versio).
Ei ollut Hulk ja Ritari Ässä hallussa joten ei palkintoa.
Kokeillaanpas tätä naisparia eli missä leffassa Heather Locklear ja Drew Barrymore esiintyivät yhdessä?
Kingin Firestarter.
-
Suuri Potifar!
Aaton aatossa mennään jo ja kukapa muu luukussa olisikaan kuin juhlavuottaan viettävä Tex Willer.
Olemme yhteistuumin Tex-possen kanssa laatineet vähän teille puuhaa...posse myöskin tuomaroi vastaukset ja kolmelle parhaalle on luvassa hulppeat Tex-paketit.
Jaossa on pokkarien vuosikertapaketit 2013-2018 (2013 sis. vain numerot 12-16). Voittaja valitsee ensin näistä kaksi jne...
-pokarit ovat tulleet tilattuina eli niissä on allekirjoittaneen nimi takakannessa ja osassa postin aiheuttamia jälkiä mutta muuten uudenveroisia.
Jaossa on kolmelle ensimmäiselle 2 uutta suuralbumia. Voittaja valitsee allaolevasta listasta kaksi jne...
-Kadonnut laiva
-Kadonnut pueblo, värillinen
-Yksinäinen kostaja, mustavalkoinen
-Yksinäinen kostaja, värillinen kovakantinen
-Auringonlaskun paholaiset
-Kuoleman ratsumies
-Captain Jack
-Loistava lainsuojaton
-Sankari ja legenda & Fronteran vanki, värillinen
Jaossa on kolmelle ensimmäiselle 2 uutta Maxia. Voittaja valitsee allaolevasta listasta kaksi jne...
-Läpi lyijytuulen ja luotituiskun
-Kadonnut poliisipäällikkö
-Vaarojen Panama
-Lakia ja oikeutta
-Irlannin poika Pat
-Alaskan ihmissyöjät
-Oikeuden mies
-Verilöylyn hetki
Jaossa on kolmelle ensimmäiselle 2 uutta kronikkaa. Voittaja valitsee allaolevasta listasta kaksi jne...
-Kronikat 8, 9, 10, 15, 22, 25, 38, 39, 41, 46
Lisäksi voittaja saa Lännen Sankari kovakantisen keräilykirjan korteilla ja tarroilla (ei liimattu)
ja kaksi seuraavaa pehmeäkantisen version keräilykorteilla ja reilulla kasalla tarroja mutta ei kaikkia.
JA SITTEN ITSE ASIAAN ELI KYSYMYKSIIN, piste oikeasta vastauksesta. Kolme eniten pisteitä saanutta palkitaan
ja jos samat pisteet niin ensin vastanneella on etu. Kysymys 45 voi olla jopa kolmen pisteen arvoinen joten kannattaa säveltää.
Jos haluaa vain testata Tex-tietämystään mutta ei halua vastaanottaa mahdollista palkintoa niin voi osallistua ja ilmoittaa
että "vain Tex tiedot"
Kysymykseen 45 vastataan tähän ketjuun ja muut vastaukset lähetetään mulle yksityisviestinä.
Vastausaika päättyy 26.12 klo 23:59,59 ja voittajien julistaminen saattaa hetken kestää.
1. Kuka on Tex Willerin alkuperäinen käsikirjoittaja?
a. Sergio Bonelli
b. Claudio Nizzi
c. Giovanni Luigi Bonelli
d. Mauro Boselli
2. Kuka on Tex Willerin alkuperäinen kuvittaja
a. Aurelio Galleppini
b. Corrado Mastantuono
c. Giovanni Ticci
d. Guglielmo Letteri
3. Kuka Pat MacRyan on?
a. Chiricahua-Apachien päällikkö
b. Irlantilainen nyrkkeilijä ja Texin kaveri
c. Texasin Ranger
d. Santa Fen poliisimestari
4. Tarinassa Dynamiittirosvot Tex voittaa lihaksikkaan intiaanin
a. kädenväännössä
b. sormikoukussa
c. leuanvedossa
d. puukkotaistelussa intiaanien tapaan
5. Minkä loitsun Yaman piti lausua, jotta Aryman (lepakko) ilmestyisi hänelle?
a. Aryman, hari hari
b. Hari hari Aryman, hari hari
c. Hari hari, Aryman
d. Hari, Aryman, hari
6. Kuka näistä on Tex Willer piirtäjä?
a. David Villa
b. Don Rosa
c. Rafael Fleece
d. Claudio Villa
7. Mitä tietäjä Punapilvi antoi Texille ja hänen kumppaneilleen suojaksi Mefiston taikoja vastaan?
a. hopeiset rannerenkaat
b. kultaiset kaiverretut sormukset
c. kaulakäädyt
d. kristallikiven
8. Mitä olivat Jana ja Aiko?
a. Zhenda-noidan panttereita
b. Tappajahaukkakotkia
c. Papago-poppamiehen liskoja
d. koulutettuja krokotiileja
9. Piirtäjä Erio Nicolòn erikoisuus oli piirtää
a. Texin housun lahkeet saappaiden päälle
b. Carsonin paidanhelma housujen päälle
c. Kit Willerille polkkatukka
d. Tiger Jack ilman päänauhaa
10. Tex on nopea vetäjä, mutta kerran hän jäi toiseksi. Kuka päihitti Texin?
a. Bill Cody
b. Jack Thunder
c. Paco Ordonez
d. Ruby Scott
11. Mitä erikoista Kit Carson teki albumissa Kauhun laakso?
a. Hukkasi aseen kesken ammuskelun
b. Nukahti vartiossa
c. Löi naista
d. Ampui vahingossa oman hevosensa
12. Millä nimellä Kuunkukka kutsui Kit Willeriä tarinassa ”Mies ilman menneisyyttä”?
a. Tonkawa
b. Kit
c. Pikku Haukka
d. Willer
13. Kuka kätkeytyi tohtori Fiesmontin salanimen taakse?
a. Montales
b. El Morisco
c. Parry Drayton
d. Mefisto
14. Kuka lähetti viestin nimellä Salmonte?
a. Jim Brandon
b. Cochise
c. Gros-Jean
d. Montales
15. Kuka heistä on Texin vihollinen?
a. Timothy O´Sullivan
b. Martin Floyd
c. Perry Drayton
d. Lefty Potrero
16. Kerran Tex käytti Raamattua apunaan aarteen löytämisessä. Mikä jae oli kyseessä?
a. Ps 23:1
b. Hoos. 13:15
c. Luuk. 22:61
d. Saarn. 12:1
17. Kerran Tex-tarina alkoi Lontoon museosta. Kyseessä on
a. Lincolnin surmaajat
b. Konfederaattien kulta
c. Kalmankalinaa Wyomingin luutarhassa
d. Meksikon luotijuna
18. Tex on pari kertaa hoitanut intiaanipäällikön rutiinitöitä. Hän
a. toimi sovittelijana nuorten kolmiodraamassa
b. järjesti intiaanivanhukselle asumuksen
c. jakoi lampaiden laidunmaat
d. määräsi navajovuorten kultaesiintymälle vartiovuorot
19. Tarinassa Lousianan rämeillä Kabagi muuntautui
a. lepakoksi
b. käärmeeksi
c. alligaattoriksi
d. seminole-inintiaaniksi
20. Pankkivirkailija Strasberg oli
a. Mefiston apulainen
b. Jack Thunderin apulainen
c. Paul Balderin apulainen
d. sotaprofeetta Manitaryn apulainen
21. Kanadalaisella Gros-Jeanillakin on ollut intiaaniheila nimeltä
a. Hento Koivu
b. Nopea Paju
c. Vihreä Jade
d. Pieni Jousi
22. Mikä oli Viattomien koplan tunnusmerkki?
a. Musta hatun nyöri
b. Punainen huivi
c. Punainen hatun nyöri
d. Musta huivi
23. Mikä Mefiston sisar on nimeltään?
a. Lily
b. Marie
c. Joan
d. Cora
24. Kuka oli Luke MacLean?
a. Jokilaivan kapteeni
b. Nuori lehtimies ja Pinkertonin agentti
c. Rancheri
d. Sheriffi
25. Mikä on isoin Texin päästä tarjottu rahasumma?
a. 1 000 $
b. 5 000 $
c. 10 000 $
d. 15 000 $
26. Missä Texillä on pieni veitsi?
a. Selässä paidan alla
b. Hatun sisänauhassa
c. Housujen vyön salataskussa
d. Saappaan korossa
27. Mefisto ensiesiintyi tarinassa
a. Luurankoylänkö
b. Bourbon Streetin murhat
c. Kaukomaille
d. Santa Fen tuho
28. Mihin noita Louise kuoli?
a. Putosi jyrkänteeltä
b. Käärme puraisi
c. Intiaani tappoi
d. Rikostoveri tappoi
29. Tarinassa Murha Corpus Christissä Tex ja Carson pukeutuvat
a. munkeiksi
b. naisiksi
c. meksikolaisiksi
d. sotilaiksi
30. Ketä Tex Willer on kerran lyönyt
a. Kit Carsonia
b. Kit Willeriä
c. Tiger Jackia
d. Pat McRyania
31. Lilythin kuolemaan syyllisiä olivat
a. Abbott ja Costello
b. Laurel ja Hardy
c. Brennan ja Teller
d. Dempsey ja Makepeace
32. Vindex harrasti
a. solubiologiaa
b. puutarhan hoitoa
c. mustaa magiaa
d. voodoota
33. Kuka kosi Texiä?
a. Lupe
b. Lilyth
c. Mitla
d. Allison
34. Kun lukijoille kerrotaan Texin jälkeläisesta ensimmäisen kerran Suomessa, tämän sanotaan olevan
a. tyttö
b. poika
c. Kit Carsonin näköinen
d. puoliksi intiaani
35. Minkä järjestön palveluksessa Tex ja Carson jahtaavat Hurjaa joukkoa
a. Texas Rangers
b. Pinkerton
c. US Marshalls
d. FBI
36. Paljonko Carson maksaa pelastaakseen Texin vankilasta tarinassa Suuri vehkeily
a. 500$
b. 1000$
c. 5000$
d. 50000$
37. Millä tavalla Tex ja kenraali Davis tapasivat?
a. Tex sai Fort Apachee sijoittuvan toimeksiannon rangereilta
b. Davis nimitti Texin intiaaniasiamieheksi
c. Tex pelasti Davisin apassikahakassa
d. Davis johti ratsuväkipataljoonan navajoreservaattiin
38. Carson töppöilee tarinassa Tehtävä Bostonissa
a. Raitiovaunussa
b. Pyöröovissa
c. Kuumailmapallossa
d. Ilotalossa
39. Texin äidin nimi on
a. Tea
b. Mia
c. Lea
d. Mae
40. Tex ampuu kiikarikiväärillä tarinassa
a. Murha Corpus Christissä
b. Traaginen risti
c. Viikatemiehen tiellä
d. Cheyenne Club
41. Paljonko Tex Willer suomalaisen mittapuun mukaan täyttää tänä vuonna?
42. Mitä isältään saatua Kit Willer kantaa aina selässään?
43. Mainitse ainakin viisi maata jossa texiä on julkaistu italian ja suomen lisäksi?
44. Mikä on Tex Willeristä tehdyn elokuvan nimi?
45. Täydennä oheisen kuvan puhekuplien tekstit, maukkaimmat setit saavat parhaat pisteet...
- El Morisco
-Viinipullo
-Carson
-El Morisco
-Tex
-Kit
-Tiger
-
Onnittelut sekä kiitokset hienoista kysymyksistä ja lahjapaketeista!
-
Hieno kisa.
Nyt meni joulunalusen suunnitelmat uusiksi :-) Kotopuolessa on kaikki Texit vuodesta -87 Tietenkin lisäksi kaikki mitä vanhempaa oon divareista kaivanut ja hyvä kokoelma oli jo ennestään porukoilla.. Enhän mie kaikkee kerkee läpi käymään kautta tietämään mut yritän ilman googlea. Jos eukko sanoo et mennään huomenna appiukon luo niin kusee kyl kynsille tämä tehtävä.
-
Voisko nää vastaukset lähettää jollekin yksärillä, jotta peesaaminen ei olis mahdollista?
Harmittaa että en ehdi osallistua, kun huomenna on leipomispäivä ja ystävien tapaamista. Mutta hienosti hoidettu luukku, kerta kaikkiaan.
-
Vastaukset voi halutessaan lähettää suoraan mun sähköpostiin reijotam(at)gmail.com kunhan vastaa kysymyksen 45 myös joulukalenteriketjuun (kahta samanlaista ei hyväksytä) ja ilmoittaa että vastaukset sähköpostissa.
Hyvää jahtionnea kaikille osallistuville ;D
-
Taas on hiljaiseloa. Kaikki lahjaostoksilla?
-
Tai jos porukka kelaa Willereitä ja yrittää löytää vastauksia :laugh:
No mutta jos on hiljaista niin vähemmänkin tietävän kannattaa ehdottomasti yrittää koska suurin osa on monivalintoja eikä kaikkiin ole pakko vastata. Puhekuplatehtävän vastaus tähän ketjuun ja yksärillä tai sähköpostilla mulle loput vastaukset.
Palkinnot ovat tosiaan kaikki yli 100€ arvoisia ja voin sanoa että ainakaan minä en
enää moista spektaakkelia tule tänne järjestämään ja tuskin kovin moni muukaan
joten käyttäkää tilaisuus hyväksenne.
Oikein mukavaa ja antoisaa joulunaikaa koko kvaakin väelle ;D
-
Pannaas yksi pikapaketti tähän väliin.
Ensimmäinen, joka ilmoittaa halukkuutensa, saa 2 kpl "maailman parhaita" tussiteriä, Brause & Iserlohn 33 ef. (Näköjään pukinpajalta on näitä toimitettu aiemminkin Kvaakin joulukalenteriin)
https://fi.pinterest.com/pin/550565123177944124/ (https://fi.pinterest.com/pin/550565123177944124/)
-
Kokeillaanpas tätä naisparia eli missä leffassa Heather Locklear ja Drew Barrymore esiintyivät yhdessä?
Wayne's World 2
-
Kun kaikilla tuntuu olevan joulukiireitä niinTex Willer luukkuun annetaan vastausaikaa Tapaninpäivän loppuun eli vastaukset 26.12 klo 23:59,59 mennessä, säännöt entiset...lukekaahan Willereitä rauhassa...
-
45. Täydennä oheisen kuvan puhekuplien tekstit, maukkaimmat setit saavat parhaat pisteet...
Morisco: - Ja pitkää ikää kaikille.
Viinipullo: - No, ei kyllä koske meikäläisiä tässä talossa.
Carson:- Peeveli, se alkaa taas. Ja nyt jo ennen ensimmäistä ryyppyä !
Morisco: - Ah, nyt tiedän miksi spiritus tarkoittaa sekä alkoholia että henkeä.
Tex: - Liian korkealentoista, Morisco. Väistä, niin ammun tuon esi-isiensä luokse.
Kit: - Odota, isä, se ei ole ihan väärässä. Yritetään neuvotella sen kanssa.
Tiger: - Ugh.
( Voi olla, että Texin lukijat ei vain avaa tätä ketjua. En itsekään avannut ennen kuin Uusin Willeri-ketjussa vihjattiin kyselystä - joka alkoi helppona, mutta loppupuolella alkoi tulla arvattaviakin joukkoon )
-
Osa kysymyksistä sen verran hankalia että joutuu ensin googlettamaan mikä tarina ja sitten etsimään hyllystä texit että löytää vastauksen. Lisäksi vielä joulukiireet. Saa nähdä moniko vastauksista on pakko laittaa arvauksella kun ei ehdi etsiä oikeaa vastausta. Todella hienot kysymykset olet kehitellyt.

Mulla on vielä vaikeampaa, kun en omista Tex Willereitä, vaan olen lukenut noita kirjaston kappaleita. Ei voi mennä tarkistamaan, kun suurin osa lähikirjastoista kiinni ja meikä on kuumeisena kotona.
Osan kysymyksistä muistan, osan googlaan, osan päättelen ja lopuilla osallistun lottoarvontaan. Vaikeata on, mutta mahtava luukku...tämmöiset isot visat on parhaita.
-
Voe. Oikea vastaus tuli! Ja kertalaakista. Pistähän MarXus yhteystietoja yksärillä niin saat alkuvuonna paketin!
Kerro vielä kuinka päättelit vastauksen :-)
Kiitos! Lämpötila löytyi musiikkivihjeestä. Glögi osui arvaamalla, riittää kun kerran maistaa. :)
-
Kingin Firestarter.
Wayne's World 2
Firestarteria hain mutta kumpikin on oikein joten palkitsen kummatkin.
-
Ylimääräinen luukku 22. Vielä ehtisi tämän illan puhekuplia tekstittämään, eikä sitä, palkintoa ole pakko ottaa, jos se pelottaa.
-
Eikä mitään tapahdu!
-
Luukku 23:
Kohta 45
El Morisco: Tilasin tätä tujua viiniä Euroopasta, maasta nimeltä Suomi. Oli muuten tosi kallista!
Viinipullo: Morisco hei! Muistitkos tehdä tulliselvityksen ja maksaa alkoholiveron? Mites se maahantuontivero?
Kit Carson: Hornan kekäleet! Pitääkö alkoholista maksaa jotain verojakin?
El Morisco: Okei tunnustan! Ostin sen kyllä verovapaana mustasta pörssistä!
Tex Willer: Onko tää viini siis laitonta!
Kit Willer: Mä olen alaikäinen...en voi juoda kuin inkivääriolutta!
Tiger Jack: Mä liityin just AA-kerhoon...ei viiniä mun lasiini!
-
Luukku 22.
Toivoin puhekuplia tyyliin: 1. Tiättekö, Tampereelle tulee ratikka! 2. Älä äijä valehtele. 3. Kyllä mä sen tiesin.
Mutta luukun voitti arvonnan jälkeen x-men, yksärillä tietoja ja toivetta.
LUUKKU 24
Helppo anagrammitehtävä, vastausaikaa klo 2400 26/12-18 asti. Joululauluja löytyy, toivottavasti. Vastatata voi yksärillä tai tuipal@gmail.com. Mutta ilmoitus myös tänne.
1. Painokoneet purtu
2. Juonet tutkijat
3. Koulutettujen riitojen
4. Auvo kujalla
5. Uudistus homma
6. Kuikelo häiritsi hiekkaa
7. Ei aika estä
8. Edut yleensä, juominen
9. Joo, ilves löi liki
10. Kissan pelko.
Ja jotta pääsisin toisenkin kerran helpolla niin lupaan voittajalle digitaalisen tai printatun custom-piirroksen valitsemastaan (hyvän tai huonon maun mukaisesta ja mihin tahansa liittyvästä) aiheesta.
Ja vielä jonkinlainen joulukorttikin löytyy: http://aqh59ym2.c4-suncomet.com/tuipal/?p=7132
-
Morisco: otetaas taas
pullo: jättäkää jämät
Carson: mene muualle kerjäämään
Morisco: tämä on laatuainetta
Tex: näyttäisi kelpaavan hengillekin
Kit: oliskos mehua mulle?
Tiger: tää ei ole punaisen miehen juomaa
-
Minun vastaukseni LUUKKKU 23, Willerin teksi
45.
- El Morisco : Otetaas nyt, seikkailu on päättynyt.
-Viinipullo: Antaas olla viime kerta, tää on härän hengen verta.
-Carson: Outo pullo, joka puhuu
-El Morisco: tähän asti pelkkää huhuu.
-Tex: Mä en yhtä pulloo pelkää.
-Kit: karata ei yön selkään.
-Tiger: Kieli kaksihaarainen, on kieli pullonhenkien.
Edit: poistettu vastaukset 1-44 ja lisätty j.k.
J.k. Vastauksiani ei kannata ottaa vakavasti. Esim. kysymykseen 42 vastasin: Visakorttia.
-
No kiitti Tuipal eikös tämän vastausaika ollut tämä:
Vastausaika päättyy 26.12 klo 23:59,59 ja voittajien julistaminen saattaa hetken kestää.
Olit ennenaikainen...olisin nyt oman vastauksen halunnut pistää ennen tuota...oli meinaa muutaman kyssärien kanssa vähän vaikeuksia ja ajattelin huomenna katsoo niitä paremmalla ajalla.
Tämä visa nyt lässähti tähän sitten...hohhoijaaa!
-
No kiitti Tuipal eikös tämän vastausaika ollut tämä
Kiitos, mutta en ymmärrä enkä suostu syylliseksi.
-
Vastaukset oli tarkoitus lähettää yksityisviestinä. Paitsi tuo viimeinen vastaus. Pikaisesti vilkaisin että Tuipalin vastauksissa on useampi väärin (ainakin minun mielestä) joten aion ainakin itse jatkaa vastauksien etsimistä
-
Vastaukset oli tarkoitus lähettää yksityisviestinä. Paitsi tuo viimeinen vastaus.
Pyydän anteeksi, minun virheeni, en lukenut kunnolla. Poistan vastaukset.
-
Tässä kysymykseen 45 yksi vastaus lisää.
Morisco: Nyt kun tapaamme taas, niin kertokaapas, mitä Proteukselle oikein kävi?
Pullo: Hah hah hah! Egyptiläistollo, Tex Willer ja onnettomat kaverit! Luulitteko päässeenne meistä eroon? Tällä kertaa on teidän vuoro kärsiä!
Carson: Kautta Kainin kainalokarvojen!
Morisco: Taas nuo mustan magian taitajat!
Tex Willer: Yama ja Mefisto yhdessä! Hornamainen kaksikko!
Kit Willer: Pahus!
Tiger: Woah!
-
Kysymyksen 45 vastaus:
- El Morisco: Olemme nyt jo kaksi kuukautta juhlineet juomalla kaikkien vihollisiemme tuhoa. Mefisto, Yama ja muut pahikset ovat enää vain haaleita muistoja. Otetaan uusi kierros sen kunniaksi.
-Viinipullo: Juomisenne aikana minä, Mefisto, sekä poikani Yama olemme palanneet ja tuhonneet tuntemanne maailman. Sinitakit ovat teurastaneet Navajot ja muut intiaanit viimeiseen mieheen. Rangereita ja sheriffejä ei enää ole. Saluunat on poltettu. Karjaa ei enää ole josta saisi pihvejä. Huurteiset maistuvat kuselta. Hah hah hah.....
-Carson: Turkanen! Ei enää pihvejä ja kalja maistuu kuselta!
-El Morisco: Voi hyvä tavaton! Olisi pitänyt jättää juhliminen yhteen kupilliseen.
-Tex: Peijooni! Olemme maailman viimeinen toivo. Nyt on aika jakaa oikeutta.
-Kit: Isä, odota. Ehkä meidän kuitenkin olisi parempi ottaa vielä hieman viiniä ja miettiä tarkemmin mitä teemme.
-Tiger: Olen samaa mieltä. Laskuhumalassa ei kannata lähteä sotimaan.
-
Hei Tuipal! Lähetit kai sen visasi vastauksen myös El Reijolle, koska täältä sitä nyt ei enää löydy? Eikä sillä nyt loppujen lopuksi niin väliä ole, että mihin/miten vastaa. Savumerkitkin käy.
-
No niin, luukun 23 Tex Willer visa on päättynyt.
Vastauksia tuli niukahkosti mutta ne olivat sitäkin tasokkaampia ja kärjessä oli todella tiukka ja kunniakas taisto niinkuin tämän tasoiselle kilvalle pitääkin olla (vain 45 vastauksen setit kyväksyttiin).
Tex-posse tarkisti vastaukset ja tässä ovat parhaat tietäjät:
1. Mosabacka
2. Willeristi
3. Tosa
Lisäksi erityispalkinnon saa Darth Mika kekseliäästä puhekuplatehtävästä ja fair play henkisestä osallistumisesta.
Eli nyt sitten tehtävän annossa mainituista valittavista palkinnoista 1. tullut valitsee
2 vuosikertapakettia, 2 suuralbumia, 2 maxia ja 2 kronikkaa ja ilmoittaa ne tähän ketjuun jotta 2. tullut osaa valita vastaavan setin ja sitten 3. tullut.
Osoitetiedot laitetaan mulle yksityisviestinä jolloin vielä tarkistetaan yhteys oikeaan tehtävälistaan.
Darth Mika saa valita myös vastaavan paketin jäljelle jääneistä eli
2 suuralbumia, 2 maxia ja 2 kronikkaa
Tex-posse kiittää osallistujia ja onnittelee voittajia.
Hyvää Sarjakuvavuotta 2019

Jihaaa!
Mähän sain kanssa palkinnon tai siis tässä tapauksessa palkintoja...nyt on hyvä mieli mennä nukkumaan.
Laita myös oikeat vastaukset sit huomenna esille, niin tietää mitkä meni pieleen!
-
Joulukalenteri on päättynyt ja omalta osaltani se meni erityisen hyvin. Ei tarvitse ravata postissa sen enempää lähettämässä kuin hakemassakaan.
Erityiskiitokset El Reijolle ja Darth Mikalle Fair Play -hengestä.
-
No niin, luukun 23 Tex Willer visa on päättynyt.
Vastauksia tuli niukahkosti mutta ne olivat sitäkin tasokkaampia ja kärjessä oli todella tiukka ja kunniakas taisto niinkuin tämän tasoiselle kilvalle pitääkin olla (vain 45 vastauksen setit kyväksyttiin).
Tex-posse tarkisti vastaukset ja tässä ovat parhaat tietäjät:
1. Mosabacka
2. Willeristi
3. Tosa
Lisäksi erityispalkinnon saa Darth Mika kekseliäästä puhekuplatehtävästä ja fair play henkisestä osallistumisesta.
Eli nyt sitten tehtävän annossa mainituista valittavista palkinnoista 1. tullut valitsee
2 vuosikertapakettia, 2 suuralbumia, 2 maxia ja 2 kronikkaa ja ilmoittaa ne tähän ketjuun jotta 2. tullut osaa valita vastaavan setin ja sitten 3. tullut.
Osoitetiedot laitetaan mulle yksityisviestinä jolloin vielä tarkistetaan yhteys oikeaan tehtävälistaan.
Darth Mika saa valita myös vastaavan paketin jäljelle jääneistä eli
2 suuralbumia, 2 maxia ja 2 kronikkaa
Tex-posse kiittää osallistujia ja onnittelee voittajia.
Hyvää Sarjakuvavuotta 2019
Kiitos kisasta ja erityisesti hyvistä loppupään kysymyksistä! Onneksi on oma kokoelma, josta pystyi kaivelemaan vastauksia, kun ei kaikkea tiedä suoriltaan ;)
-Vuosikerrat 15 ja 16
-Kadonnut laiva ja Kuoleman ratsumies -suuralbumit
-Läpi lyijytuulen ja luotimyrskyn ja Kadonnut poliisipäällikkö -Maxit
-Kronikat 8 ja 9
Vuoro Willeristille.
-
Jees, tässä on oikea rivi Tex Willer visaan:
1c 2a 3b 4a 5c 6d 7a 8b 9b 10d 11c 12a 13d 14d 15c 16b 17c 18c 19c 20c 21a 22b 23a 24b 25d 26d 27d 28b 29a 30c 31c 32a 33a(b) 34a 35b 36d 37c 38b 39d 40c.
41 65
42 Valjaat joissa puukkokotelo+puukko selässä
43 mm. ruotsi, norja, viro, braslia, intia, kroatia, englanti, saksa, tsekki, venäjä, hollanti, jugoslavia, turkki, brasilia, chile, israel, espanja, portugali...
44 Tex e il signore degli abissi/Tex and the Lord of the Deep
Muistakaa osoitetietojen lähettäjät laittaa matkapuhelinnumero mukaan niin saan pakettikortit tehtyä netissä.
-
Pässin järjestämän Druuna-aiheisen luukun lahjapaketti saapui tänään. Oikein on mieluista luettavaa MAD-spesiaali. Kiitokset paketista ja Hyvät Uudet Vuodet! :)
-
Morisco: - Ja pitkää ikää kaikille.
Viinipullo: - No, ei kyllä koske meikäläisiä tässä talossa.
Carson:- Peeveli, se alkaa taas. Ja nyt jo ennen ensimmäistä ryyppyä !
Morisco: - Ah, nyt tiedän miksi spiritus tarkoittaa sekä alkoholia että henkeä.
Tex: - Liian korkealentoista, Morisco. Väistä, niin ammun tuon esi-isiensä luokse.
Kit: - Odota, isä, se ei ole ihan väärässä. Yritetään neuvotella sen kanssa.
Tiger: - Ugh.
Kyllä tämäkin ansaitsee vielä maininnan hienoista kuplateksteitä vaikka itse kisa jäi valitettavasti väliin 🤠
-
Kertokaa sit mitkä Tex Willerit jäi jäljelle, että voin valita omat palkintoni!
-
Toivottavasti Willeristi olisi pian linjoilla niin päästäisiin Tex Willer valinnoissa eteenpäin
-
Toivottavasti Willeristi olisi pian linjoilla niin päästäisiin Tex Willer valinnoissa eteenpäin
Pistä sille sähköposti!
-
Willeristille on sähköpostia mennyt ja varmaan vastaa parin päivän sisään...
-
Willeristi palaa linjoille. Valintani ovat seuraavat Texit:
Tex-pokkarit vsk 2014, 2017
Albumit: Loistava lainsuojaton
Auringonlaskun paholaiset
Max Lakia ja oikeutta
Oikeuden mies
Kronikat 10, 15
Kiitos jännittävästä kisasta.
Vuoro Tosalle
-
Vuosikerrat: 2013 ja 2018
Albumit: Yksinäinen kostaja, värillinen kovakantinen ja sankari ja legenda & Fronteran vanki, värillinen
Max: Vaarojen Panama ja Verilöylyn hetki
Kronikat:22,25
Paljon kiitoksia hienosta kisasta
Vuoro Darth Mikalle
-
Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä.
Meikän vuoro...
Suuralbumeista: Kadonnut Buelbo ja Yksinäinen kostaja (mv)
Maxit: No sinnehän jäi Irlannin Poika Pat ja Alaskan ihmissyöjät
Kronikoista: 38 ja 39
Postituksesta: Sijaitseeko nää sarjakuvat jotka luettelin Helsingin alueella. Jos on Stadissa, niin palkinnon annon voisi suorittaa jossain keskustassa. Ei menis postimaksuja ja ei tarttis pelätä mitä ne postilaiset paketille tekisivät.

Lännenlehdet tulee lännempää...palttiarallaa 163km mut nou hätä, pakkaan hyvin.
Ja sitä patsi lupasin sulle ekasta mun joulukalenterin luukusta luettavaa et jotain ylläriäkin on sit mukana.
-
Lännenlehdet tulee lännempää...palttiarallaa 163km mut nou hätä, pakkaan hyvin.
Ja sitä patsi lupasin sulle ekasta mun joulukalenterin luukusta luettavaa et jotain ylläriäkin on sit mukana.
Oho!
Sataako taivaalta rahaa!
Perkele tää joulukalenterin luukku tulee koko ajan paremmaksi.
No heitän sulle ton osoitteen!
-
Jos pässi haluaa lahjansa jossain vaiheessa niin pistää yksäriä.
-
Tex-paketti saapui eilen perille. Kiitos joulukalenterista, tietokisasta ja huikeasta palkinnosta!
-
Tex-paketti saapui tänään. Painoa vaatimattomat 6,9 kg :)
Tuhannet kiitokset hienosta kisasta ja mahtavista palkinnoista.
-
Myös minulle paketti saapui tänään. Kiitoksia
-
Tuli jo eilen tieto paketista, mut kävin hakee sen tänään. Suuret kiitokset lähettäjälle.