Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvien ostaminen ja keräily => : Justus 17.11.2004 klo 13:21:41
-
Itse vastaan tuohon kolmanteen ja neljänteen. Minulle ei ole kamalan väliä, onko kyseessä ensipainos vai mikä, kunhan laatu on hyvä. Ärsyttää suunnattomasti varsinkin irtoavat lehdet. Repaleinen ja sotkettu ei myöskään minulta saa pisteitä. Eilen ostin uuden Tintin joka minulta puuttui (7 kristallipalloa. Tintti neuvostojen maassa puuttuu vielä). En edes harkinnut etsiväni ensipainosta.
-
Ei väliä.
Kerään sarjakuvia ja kirjoja lähinnä vain lukeakseni niitä ja siksi pääasia on, että lukemaan pystyy. Painosta ja kuntoa tärkeämmäksi tuleekin hinta. Voin siis ostaa hiukan huonompikuntoisenkin jos saan sen halvemmalla kuin uuden ja virheettömän.
-
Pyrin ostamaan aina ensipainoksen, mutta jos jotain sarjakuvaa tekee mieli ja vain uusintapainoksia on saatavilla, sekin välttää. Silti keräileminen on niin ihon alla, että aina tuntuu paljon hienommalta, kun löytää puuttuvasta albumista sen ensimmäisen suomipainoksen. Viimeksi niin kävi Mausin kanssa.
Sama juttu kirjojen ja levyjen kanssa.
-
Uusintapainoksissa on se etuisuus, että niihin on mahdollisesti tehty korjauksia ja lisäyksiä, ks. Corto Malteset. Joistakin göpöistä 1. laitoksista (Lassi ja Leevi 1) on taasen joku valmis maxamaan kymmeniä euroja.
Hehee, maankierto kannattaa - joissakin puodeissa kyseistä lättyä on yhä myynnissä parilla - kolmella eurolla, mikä onkin sille oikea hinta/laatusuhde. Jos törmäätte niin pelastakaa joutumasta ahneiden divariistäjien rasvakouriin... tienatkaa itse "helpolla" rahaa!
-
Ei väliä, mutta en oikeastaan tiedä olenko edes keräilijä vaikka lehtiä taitaa olla tuhatmäärin... "Kerään" niitä kolmesta syystä: lukeakseni, mielenkiinnosta kauniisiin kuviin tai käyttääkseni niitä malleina opetellessani itse piirtämään.
-
Iloitsen ensipainoksesta, mutta ei se ole minulle niin tärkeä, etteikö uusintapainoskin kävisi.
8)
-
Jos ne on samalla hinnalla vierekkäin, otan ensipainoksen vaikka siinä olisi naarmu.
En, jos siinä on repeämiä tai jos se on monta euroa kalliimpi.
Jotkin jutut on vähän poikkeavia. Tinteistä olisi kiva olla aiempia(kin) painoksia.
Esim. vanhassa "tintti afrikassa" oli hauskoja jutskia jotka on uudemmasta siivottu pois.
Myös puuttuu uusista "oikea" takakansi.
Jos ovat identtisiä muuten kuin versionumeron osalta, en välitä.
Ei viitsi parin kirjaimen erosta kovin paljoa maksaa.
-
Jos sisältö on sama, niin painoksen numerolla ei ole mitään väliä.
Mutta kieltämättä kovakantinen Alfolol, vallattu planeetta ois ihan kiva omistaa. Mutta vain kovien kansien takia, ei ensipainoksen.
-
JOs en löydä esipainosta, näköispainoskin kelpaa.... Mutta onhan se aina hienoa saada hyväkuntoinen esipainos kovan vaivannäön jälkeen... :)
-
Mun mielestä ei oikeestaa oo mitään välä kumpi se on.Oishan se tietysti aina kiva jos olis hyväkuntonen eka painos.
-
Minäkin kerään sarjakuvia lukemista varten, mutta on se ensipainos aika ehooton. Siltikään en ala maksamaan siitä mansikoita ja katson kunnon päälle, jotta opus kestää vielä lukemista. Juu, uusintapainosten korjaukset ja lisät ovat melkoinen porkkana.
-
Mutta kieltämättä kovakantinen Alfolol, vallattu planeetta ois ihan kiva omistaa. Mutta vain kovien kansien takia, ei ensipainoksen.
Puhutko suomenkielisistä painoksesta? Se on pehmeäkantinen. Päiväntasaajan sankarit ja Varjojen lähettiläs ovat Tammen julkaisemat kovakantiset Valerianit.
En yleensä intoile ensimmäisten painosten perään. Aku Ankan taskukirjat muodostavat poikkeuksen, kun aloin sarjan täyttymisen jälkeen kerätä kaikista ensipainoksia. Nyt puuttuvat enää numerot 3 ja 5. Silti en niistä ole mistään yli 10 euroa maksanut ja tuskin Makedonia-hintoja koskaan suostun maksamaankaan. Muuten valitsen yleensä halvimman hyväkuntoisen version eli uudemman painoksen.
-
En yleensä intoile ensimmäisten painosten perään. Aku Ankan taskukirjat muodostavat poikkeuksen, kun aloin sarjan täyttymisen jälkeen kerätä kaikista ensipainoksia.
Sama vika rahikaisella. Muista sarjakuvista en ole edes katsellut mitä painoksia mahtavat olla. Akkarin taskukirjoista puuttuu kokonaan kaksi ja ensipainoksia parisenkymmentä. Vielä on vähän työsarkaa mutta onko elämää sen jälkeen, kun kokoelma on täydellinen. :-\
-
Kyllä itselleni se sisältö on painosta tärkeämpää.
Parasta ensipainoksissa on se, jos ne voi myydä huuto.netissä ja saaduilla rahoilla ostaa parempikuntoisen uusintapainoksen (joka kestää taas lukuisia lukukertoja). Ja yli jääneillä rahoilla voi ostaa sitten jotain muuta kivaa sarjakuvaa.
-
Kerään lukeakseni, jos sattuu olemaan useampi kappale myynnissä eri kuntoisina / painoksina eikä hintaero ole merkittävä (tyyliin 50centtiä) niin tietysti silloin tulee ostettua keräilyarvoltaan "parempi".
-
Koska sarjakuvien ostamiseni on hyvin vahvasti lehtipainoitteista, ei ko. probleemaa ole edes tullut ajatelleeksi. Eipä sitä muutenkaan tule katsottua onko julkaisu ensimmäine vai kymmenes painos, vaan se paljonko mikäkin versio maksaa. Halvempi saa kelvata ellen sitten tiedä että jotain olennaista on jälkimmäisissä painoksissa muutettu. (Esim. jos haluaisin kerätä Dragon Ballit ostaisin ensimmäisen laitoksen.)
-
Yhden juovikkaan rubiinin hinnalla saa monta laatikollista viirullisia karamelleja.
-
Ei ole suurta väliä, paitsi huonokuntoinen ei saa olla.
-
En ymmärrä mitä merkitystä sillä pitäisi olla. Kunhan on hyväkuntoinen. Varmasti rahallisesti kannattavampiakin keräilykohteita, sarjikset ovat minulle pelkkää lukemista varten.
-
Aku Ankan Taskukirjat muodostavat tosiaan poikkeuksen. Koetan, jos vain mahdollista saada ensipainoksen tai aikaisemman painoksen. Taskareitahan raiskataan, uusintapainoshan saattaa olla kokovärinen, kansi hologrammisoitu ja mitä kaikkea. Taskareiden suhteen olen Keräilijä kuten jokin filatelisti, tosin kerään vain alle taskareita alle 160. Numerot 1- 50 ovat eri paikassa kuin muut ja hyvin saatavilla. Samoin 50-100 ovat hyllyn etuosassa ja takana muut joutavat Kumikalle-taskarit.
-
pyrin etsimään vanhaa lehteä mutta jos en löydä niin tyydyn uusinta painokseen. tai jos hinta on kahtasataa, en kuitenkaan fanaatikko ole
-
tosin kerään vain alle taskareita alle 160. Numerot 1- 50 ovat eri paikassa kuin muut ja hyvin saatavilla. Samoin 50-100 ovat hyllyn etuosassa ja takana muut joutavat Kumikalle-taskarit.
Eihän tuossa "alle 160" -ole mitään järkeä, koska Kumi-Kalle esiintyy jo taskarissa 138, Taikaviitta ja Kumi-Kalle. Ei minusta, nyt kun olen katsonut niitä vähän tarkemmin, ole mitään isoa eroa 160 jälkeen. Uusissakin on hyviä tarinoita.
Menee hankalaksi.
-
uusintapainos jos ei löydy ehjää ensipainosta! kyllä uusintapainos käy, mutta ensipainos on parempi...aku ankoissa siis.
-
Luettavuus on tärkeintä. En enää kerää sarjakuvia, lukeakseni niitä ostelen kyllä.
Toisaalta oma fiiliksensä on vanhan ensipainoksenkin lukemisessa; esim. sellaisen joka on painettu silloin kun itse on ollut lapsi.
-
Taskareissa tärkeintä on saada kaikki numerot kerättyä.
Sen jälkeen ruvetaan pelaamaan ykköspainoksilla 8]
Aku Ankka lehdistä ei taida olla uusinta painoksia, jos mukaan ei lueta toivesarjoja
-
Eihän tuossa "alle 160" -ole mitään järkeä..
Jos nyt jotain kiinnostaa, niin olen saanut kerättyä taskarit alle 175. Yksi alkupään numero puuttuu mutta se on jo postissa tulossa. Jotain risoja voin ostella uusiksi, ärsyttävät irtosivut. Kerään sitten vielä tasanumeroita, kuten 200, 225, 250, 275, 300 jne. ihan keräilyarvon vuoksi.
-
Minua kiinnostaa lähinnä se tarina(t). Tietty jos kansi on Rosan tai Bourgeonin itsensä taiteilema on se mukava olla hyvässä kunnossa. Mutta siis kunhan teos on lukukelpoinen, en piittaa noista "keräilyarvoa nostavista seikoista". Taidetta/viihdettä ei keräillä keräilyn/rahan vuoksi, vaan ihan yksinkertaisesti riettaan nautinnon vuoksi.
-
Onhan se hienoa tietää omistavansa ensimmäisen painoksen mutta minusta sillä ei ole sen enempää väliä. Kovakantisista en edes katso mikä painos se on - tärkeintä on, että on hyväkuntoinen. Akun taskareissa tosin ei kelpaa mikään muu kuin ensipainos, ne uudet ovat raiskausta.
-
Akun taskareissa tosin ei kelpaa mikään muu kuin ensipainos, ne uudet ovat raiskausta.
On niistä vanhemmista sentään aika monta painosta, joita ei ole "paranneltu". Itsekään en näitä uusia laitoksia hyllyyni haluaisi, ovat ne niin karmeita kansiltaan jos vanhoihin vertaa.
-
En osta itselleni säilytettäväksi yhtään sarjakuvaa ihan pelkästään keräilyarvon takia. Harvoin vastaantulevat reilusti alihontaiset löydöt pistän suoraan eteenpäin jos en niistä ole lukuarvoltaan kiinnostunut. Eli kunto/lukuarvo on tärkein kriteeri mutta silti pyrin ykköspainoksen hankkimaan jos se on järkevin ehdoin mahdollista.
-
Taidetta/viihdettä ei keräillä keräilyn/rahan vuoksi, vaan ihan yksinkertaisesti riettaan nautinnon vuoksi.
Itse keräilen lähinnä sarjakuvalehtiä, joten kuten joku jo aiemmin totesi ei silloin tätä ensipainos/uusintapainos ilmiötä juuri esiinny, mutta ei ensipainosten keräilemisessäkään välttämättä rahasta aina ole kyse. Kyllä mun keräilyni ainakin rakentuu juuri tuon nautinnon varaan. Ilmeisesti vain on meikäläisen piuhat kytketty jotenkin erikoisesti, koska nautin suunnattomasti vanhan sanomalehtipaperin tuoksusta ja vanhoille mainoksille (etenkin amerikkalaiset) naureskelusta. Suurin osa ostamistani sarjiksista on uusia, kokoelmia, yms., mutta itselleni tärkeät kohteet haluan alkuperäisinä ensipainoslehtinä.
-
Jep, kyllä ensipainoksen omistaminen jotenkin lämmittää vaikka sinänsä lukuarvo olisikin täysin sama. Etsin itsekin ensipainoksia kirjoista joista sellainen hyväkuntoinen on vain löydettävissä. Ensipainosta tärkeämpi kriteeri on kuitenkin kunto, minttikuntoinen uusintapainos on paljon parempi kuin huonokuntoinen ensipainos.
Toisaalta sitten taas on muutamia harvoja tapauksia joissa pitää hankkia kaikki painokset (Näitä on mm. Cómesin Lumikko) tai kirjoja joissa eri kansikuvan takia pitää omistaa monta eri painosta (esim. Pikon ja Fantasion seikkailuja 1).
Olen myös havainnut oudon ilmiön jossa ensipainoksen puuttuminen jää harmittamaan. Mulla on Fantagraphicsin Prince Valiantit 1-50. Noista kolme ensimmäisenä julkaistua (numerot 26-28) on toisia painoksia. Vähän rassaa edelleenkin ettei noi ole ensimmäisiä painoksia vaikkakin kunto on hyvä.
On tää vähän outo harrastus. Ei parane puhua enempää noista piuhojen kytkennöistä :-)
-MTT
-
Jos rinnakkain on ensipainos ja uusintapainos, jotka ovat samassa kunnossa, otan tietenkin ensipainoksen. Varmaan kaikki tekisivätkin niin.
Mutta jos ensipainos on huonossa ruodussa, otan tietysti sen uutuuttaan kiiltävän uusintapainoksen.
Ja mulle ei ole mikään ongelma, jos kokoelmassa kaikki ei ole ensipainoksia. Ja jos omistan jo uusintapainoksen, en osta ensipainosta tilalle, vaikka hyväkuntoinen olisikin. Jos se on arvokas, ostan sen ja myyn jollekin keräilijälle. Niillä rahoilla voi ostaa lisää uusintapainoksia.
-
Saatan ostaa ensin uusintapainoksen ja sitten ensipainoksen, jos löytyy sopivan hintainen.
-
Kerään vain niitä sarjiksia mistä tykkään ja mitkä myös luen vähintään kertaalleen. Uusintapainos siis käy aina myös, jossei se jotenkin merkittävästi ja häiritsevästi eroa vanhasta. Mutta molempia kyllä löytyy sekä ensipainoksia että uusintapainoksia, mutta en ala mitenkään ensipainoksia metsästämään vaan kunto on se tärkein tekijä.
-
Pyrin aina ostamaan ensipainoksen. Mutta jos ensipainos on todella huonossa kunnossa, niin silloin kelpaa myös uusintapainos.
-
Vartijoiden ekaa painosta ei myydä yhtään missään. Tokaa painosta saa edelleen.
Onko sarjakuvienkeräilijöissä merkittävästi painosintoutuneita keräilijöitä? Taskarien kanssa kyllä, mutta tällaisen muun sarjakuvan keskuudessa?
-
Ensipainoksiin paneutuminen, etenkin fanaattisesti on vähän hassua, jos ajattelee että toinen painos saattaa toisinaan olla täydennetty, korjattu tai muuten laadukkaampi. Ei tietysti aina.
Timo
-
Onko sarjakuvienkeräilijöissä merkittävästi painosintoutuneita keräilijöitä?
On niitä minunkin asiakkaissani. Siis semmoisia jotka eivät huoli hyllyynsä muita kuin ensipainoksia.
-
Eivät edes Valerian 1:n tai Kramppeja ja Nyrjähdyksiä 1:n laajennettuja toisia painoksia? ja onhan näitä Corto Maltesejakin.
En tiiä. Jokainen vetänee omat rajansa, joiden sisällä toimii.
-
Onko sarjakuvienkeräilijöissä merkittävästi painosintoutuneita keräilijöitä?
Koko Disneyn tuotanto. Disneyn tuotannon keräilyhän on Suomen mittakaavassa niin laajaa, että nuoremman polven keräilijät ottaa mallia keräilyynsä vanhemman polven keräilijöiltä. Lukematon 1.painoshan se pitää olla HC ankistille ja lukemattomaksi se jääkin, lukukappaleet hankitaan erikseen. Siis eihän tämän tason keräilijöita Suomessa montaa ole, mutta on kuitenkin.
Asterix, Tintti ja Lucky Luke. Näiden keräilijöistä löytyy myös sellaisia jotka kelpuuttavat näistä varhaisemmista 1. ja 2. painokset, mutta ei muita painoksia. Tämä johtuu värityksestä.
Ensipainoksiin paneutuminen, etenkin fanaattisesti on vähän hassua, jos ajattelee että toinen painos saattaa toisinaan olla täydennetty, korjattu tai muuten laadukkaampi. Ei tietysti aina.
Intohimolla asiaan suhtautuvat ostavat kummankin painoksen. Ostaja ei kovinkaan helposti tiedosta, että miten tuo 2.painos on täydennetty/korjattu. Eihän niissä yleensä ole listaa mitä parannuksia 1.painokseen verrattuna on tehty ja jos tuo lista on jossain sisäsivulla pienellä niin ei sitä osata sieltä katsoa. Pohjimmaisena ajatuksena 1.painoksen keräilyssä on kai se, että kyseessä on alkuperäinen versio, ei sillä niin ole väliä onko 2.painos parempi.
-
Koko Disneyn tuotanto. Disneyn tuotannon keräilyhän on Suomen mittakaavassa niin laajaa, että nuoremman polven keräilijät ottaa mallia keräilyynsä vanhemman polven keräilijöiltä. Lukematon 1.painoshan se pitää olla HC ankistille ja lukemattomaksi se jääkin, lukukappaleet hankitaan erikseen. Siis eihän tämän tason keräilijöita Suomessa montaa ole, mutta on kuitenkin.
Näinhän se on. Itse olen ostanut esim. nuo minitaskarit jokaisen kahtena kappaleena. Toisen lukukappaleeksi ja toisen odottamaan hyllyyn aikoja parempia.
Lähtihän tuota minitaskarin ensimmäistä numeroa palautuksiin ties kuinka monta kappaletta kioskeista aikanaan ja hävitettäviksihän ne päätyivät, ellei lehtikuski vetänyt niitä välistä. Vain erillispalautettavat lehdet päätynevät käsittääkseni takaisin julkaisijalle.
-
Minitaskari 1:stä on tietty kentällä ihan järkyttävät määrät, tuhansia kappaleita verrattuna "oikeisiin" keräilyharvinaisuuksiin.
Kysyntä tietty määrää hintaa ja se, että massapsykoosiin taipuvaisia (heh, äläkääs loukkaantuko...) Disney-keräilijöitä on paljon. Ilmeisesti monet ns. myöhästyivät lähdöstä. Ja kuten jo aikaisemmin oli puhetta, sarjan eka osa halutaan, jos sarjaa aletaan kerätä.
-
Eikös näissä upouusissa kovakantisissa Tinteissä ole oikein kelpo värit ja paperi? Melkeinpä paremmat kuin ennen, tai ei nyt ainakaan huonommat.
-
Ostaja ei kovinkaan helposti tiedosta, että miten tuo 2.painos on täydennetty/korjattu. Eihän niissä yleensä ole listaa mitä parannuksia 1.painokseen verrattuna on tehty ja jos tuo lista on jossain sisäsivulla pienellä niin ei sitä osata sieltä katsoa.
Niin, kun niitä ei voi lukea. Lukemalla ne erot näkyy. Mutta arvohan putoaa lukiessa. >:D
Timo
-
Oma suhtautumiseni ensipainoksiin menee kategoriaan "Kiva, mutta ei välttämätön". Jos sarjakuva löytyy jo hyllystä jonakin muuna painoksena, niin enpä sitä mene enää uudemman kerran ostamaan, ellei sitten hinta ole todella edullinen. Sarjakuvat ovat ensisijaisesti lukemista varten. Pauli Kallion "Kramppien ja nyrjähdysten" ensimmäisen osan eka painos on tosin sellainen, että olen sitä pyöritellyt kädessäni pitemmän aikaa. Schulzin "Tenavat" kelpaa myös esimerkiksi.
Ensipainoksiin paneutuminen, etenkin fanaattisesti on vähän hassua, jos ajattelee että toinen painos saattaa toisinaan olla täydennetty, korjattu tai muuten laadukkaampi. Ei tietysti aina.
Fanaattisuus on tosiaan avainsana. Nyttemmin eläkkeellä oleva ex-esimieheni totesi, ettei Mika Waltari -kokoelmaan kuuluvia kirjoja anneta asiakkaiden tutkittavaksi muuten kuin henkilökunnan valvovan silmän alla. Kuulemmma pahaksi äitynyt bibliofilia on sellainen sairaus, että tiukan paikan tullen ensipainoksia hankitaan vaikka kirjastosta varastamalla.
-
Väreistä en Tinteissä huomannut mitään erikoista
Tätä juurikin tarkoitin, kirjoitin tosin mitä sattuu: Otavan ensipainokset Tinteissä ja Lucky Lukeissa olivat hieman paksumpaa paperia, vanhimmissa osissa.
Fanaattisuus on tosiaan avainsana. Nyttemmin eläkkeellä oleva ex-esimieheni totesi, ettei Mika Waltari -kokoelmaan kuuluvia kirjoja anneta asiakkaiden tutkittavaksi muuten kuin henkilökunnan valvovan silmän alla. Kuulemmma pahaksi äitynyt bibliofilia on sellainen sairaus, että tiukan paikan tullen ensipainoksia hankitaan vaikka kirjastosta varastamalla.
Näistähän voi vaikeimmat luokitella erittäin hankaliksi keräilyharvinaisuuksi. Keräilyhän on mennyt siinä vaiheessa hiukan överiksi, kun on pakko saada kaikki maksoi mitä maksoi tai pitää varastaa puuttuvat kappaleet jos ne ei ole ostettavissa tai rahat ei riitä. Terveisiä vaan sille mulkulle joka pölli -52 Ankan kustantajan sidoksen.
Vanhoissa sarjakuvissa (Kieku ja Kaiku, Rymy-Eetu, Pekka Puupää) se pieni keräilijäkunta joka noita kerää arvostaa tuon 1.painoksen korkealle. Eivätkä he oikeastaan noteeraa noita uusinta painoksia edes samoiksi julkaisuiksi, mikä on ihan ymmärrettävää kun ajattelee tuota aikaväliä mikä painoksilla on ollut ja ulkoasua.
-
On toki ihan eri asia hypistellä käsissään alkuperäistä wanhaa painosta, joka on toteutettu vieläpä vähän eri painotekniikalla kuin tuoreemmat painokset, ovatpa sitten vaikka kuinka facsimilea ja näkkäriä. Kivi- koho- ja syväpainetut oopukset näyttää ja tuntuu toiselta (usein hienommalta) kuin nykyoffsetit, ja paperi sitten jne... Mutta kun ne on ittelle kuitenkin ne tarinat jotka ratkaisee. Noo.. kukin omalla tavallaan.
Timo
-
Ensipainoksella ei ole mulle mitään merkitystä.
Mutta en olekaan keräilijä. Luulisin.
-
Noissa Blueberryissähän on keräilijöille koukkuna tuo numeroinnin jatkuminen, lisäksi niissä on esilehdellä listaukset alkuperäisestä ilmestymisjärjestyksestä. Enkä tiedä huomaako tuota vikaa perus sarjakuvan lukija joka selailee niitä, eikä ole lukenut aiheesta kvaakista. Lisäksi nuo Zoom albumit 1 ja 3 on melko yleisiä.
Sitä en tiedä kuinka paljon keräilijät/lukijat miettivät ostoa harkitessaan uudelleen tehtyä käännöstä.
-
Esitit olettamuksen että Zoomin ensipainokset olisi arvossaan ja uudet painokset ei olisi haluttuja. Minä esitin eriävän mielipiteeni ja perustelin miksi näin ei ole. Pitääkö tällekin avata uusi ketju?
-
Eikö tässä ole kysymys?
Mutta nythän ovat Blueberry- eli Navaho-albumit 70-luvulta arvossaan, kun noita on sössitty tämän vuoden painoksissa?
Ja tässä ole minun mielipiteeni sisältävä vastaus
Noissa Blueberryissähän on keräilijöille koukkuna tuo numeroinnin jatkuminen, lisäksi niissä on esilehdellä listaukset alkuperäisestä ilmestymisjärjestyksestä. Enkä tiedä huomaako tuota vikaa perus sarjakuvan lukija joka selailee niitä, eikä ole lukenut aiheesta kvaakista. Lisäksi nuo Zoom albumit 1 ja 3 on melko yleisiä.
Olisiko vastaus pitänyt muotoilla näin: 70-luvun Blueberry ensipainoksissa ei ole juoksevaa numerointia, eikä esilehdellä alkuperäistä listaa ilmestymisjärjestyksestä, eli se laskenee niiden haluttavuutta. Eikä nuo 70-luvun painokset taida olla painolaadultaan kovin paljon parempia kuin nämä tämän vuotisetkaan. Lisäksi nuo Zoom albumit 1 ja 3 on melko yleisiä.
Sama asia vaikeammin ilmaistuna. Ymmärrän kyllä pointtisi, että jutut lähtevät rönsyilemään aihepiirin ulkopuolelle. Mutta ei kai tästä sen enempää tarvitse vääntää.
Voit poistaa nämä turhat viestit minun puolestani.
-
Taannoin kun tuli joskus nuoruudessa vaihtoon menneet alput hankittua uudelleen pyrin keskittymään noihin vanhempiin painoksiin klassikko-osastosta (Tintti, Asterix) koska uudempien painosten parempilaatuinen paperi sai alpparit vaan tuntumaan jotenkin oudoilta. Eli kun oli koko lapsuuden lukenut niitä tietynoloisina ei luultavimmin parempi painatus tuntunut oikealta ja niistä puuttui "se" fiilis.
Ensipainoksilla ei muuten ole merkitystä.
Toki jos hinta on sama niin aina eka painos tulee mielummin valkattua.
Mangapuoleta muistelisin lukeneeni että Sagatsun mankassa ykköspainos on se merkittävästi isompilevikkinen lehtipiste(?)painos. Pienempi kakkospainos tehdään samaan/samoihin aikoihin ja se menee kirjakauppa(?)levitykseen. Kummalla on sitten enemmän keräilyarvoa (jossain epämääräisessä kohtaa tulevaisuutta)? Isommalla ensipainoksella vai samaan aikaan painetulla mutta pienemmällä kakkospainoksella?
-
Mutta nythän ovat Blueberry- eli Navaho-albumit 70-luvulta arvossaan, kun noita on sössitty tämän vuoden painoksissa?
Jos jossain on hyväkuntoisia Navaho-albbuja, olen kiinnostunut.
Mun omat Navahot on ihan repaleina, uusien laatu ei tyydytä.
Minusta esim. Huuto-netissä myytäessä pitäisi mainita selkeästi,
että nuo uudet Blueberryt ovat viallisia.
-
Minusta esim. Huuto-netissä myytäessä pitäisi mainita selkeästi,
että nuo uudet Blueberryt ovat viallisia.
No kun ei kukaan normaali lukija huomaa niissä mitään vikaa... ;)
-
Onko sarjakuvienkeräilijöissä merkittävästi painosintoutuneita keräilijöitä? Taskarien kanssa kyllä, mutta tällaisen muun sarjakuvan keskuudessa?
Joistakin tietyistä sarjoista haluan ensipainokset. Syy on ensisijaisesti nostalginen. Tenavat nyt vain pitää omistaa samanlaisina kuin ne ekan kerran luki. Lucky Luket, Asterixit ja Tintit omistan samasta syystä vanhoina painoksina, 70- 80-luvun kappaleina, ensipainoksia en niistä kaipaa, mutta (Lönkan tapaan) uusissa ei vain ole sitä fiilistä.
Valerianeista ja kaikista muistakin scifisarjoista olen hankkinut kaikki eri versiot, mikä kylläkin käytännössä on tarkoittanut, että olen ostellut (muuttuneita) uusintapainoksia alkuperäisteni rinnalle.
Siinä se painoskikkailu taitaa olla. Alkuperäiset Tex Willerit 4- ja 5-1971 kyllä haluaisin kronikoiden seuraksi, mutta en nykyhinnoilla. Maltan helposti odotella sopivaa ostotilaisuutta vielä seuraavat 10 vuotta.
Ja minun kokoelmissani kaikki lehdet ovat lukemista varten.