Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Eurooppalaiset sarjakuvat => : Antti Vainio 17.11.2004 klo 08:23:36
-
divarista tarttuivat mukaan kaksi ensimmäistä osaa ruotsiksi pilkkahintaan. en odottanut ihmeitä mutta nyt epäilen että kyseessä saattaa olla jopa paras sarjakuva mitä tänä vuonna tulee luettua. naivistisen oloisen piirrosjäljen ei kannata antaa hämätä, se sopii kuin nakutettu kerronnan tyylilajiin. tässä on vähän sama juttu kuin Mausissa, jos iitä julkaistaan näytteeksi yksi ruutu tai vaikka koko sivu niin eipä se juuri anna mitään kuvaa siitä millainen lukukokemus on kyseessä. aloitin uuden aiheen kun tästä ei yllättäen ole juuri minkäänlaisia kommentteja kuulunut. vai eikö muille kolahtanut?
-
Kirjastosta tuli taannoin lainattua ja varsin hyväksihän tämä osoittautui. Koskettava kokonaisuus ja lapsen paikoin varsin naiivikin näkökulma rankkoihin tapahtumiin esti liiallisen tunkkaisuuden.
-
Juu, aivan loistavahan se on. Tosin en ehkä kutsuisi sen näkökulmaa "naiiviksi", sillä minusta se pikkuvanhan lapsen vinkkeli juuri mahdollistaa silviisii tarkkanäköisemmän ja yleisinhimillisemmän asiainkäsittelyn, kun ei tarvitse pelätä "tyhmiä" kysymyksiä.
Oli kirjasta puhetta täällä jossain toisen säikeen sivujuonteena, mutta enpä muista missä. Ainakin se taisi olla huomattu, miten rikollisen vähälle huomiolle tämä oli medioissa jäänyt/jätetty.
Se on sitäkin suurempi harmi harmi, kun ottaa huomioon että englanninkielistä Pantheon-kirjaa ovat alan harrastajat tilailleet jo pitemmän aikaa noin 14 euron hinnalla, ja nyt tarvitsisi sitäkin ahkerammin houkutella uutta yleisöä hankkimaan suomalainen versio 23 eurolla...
Mitenkähän tarkkaan muuten kouluissa opetetaan Iranin historiaa? Voisin kuvitella, että jos Persepolis lyötäisiin oppilaille nenän eteen, lukemisinto nousisi huomattavasti - ja samaan hintaan saisi perusfaktojen lisäksi vielä oikeasti valaisevaa arkielämäotetta.
-
Kirjamessuilta irtosi tämä suomiversio tarjoushintaan ja piti ottaa vaikka olin jo lukenut. Erinomainen. Eipä tule mieleen että tuon alueen lähihistoriaa olis koulussa näin tarkkaan käsitelty. Mielenkiintoista oli lukea moinen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva tarina. Hyvin rakennettu kokonaisuus, välillä traaginen, välilä hauska ja välillä molempia. Jeh!
Timo
-
Teos olisi ihan aiheellista luettavaa koulujen historiantunneilla, Lähi-Itä kun tuntuu olevan tapahtumien polttopisteessä koko ajan.
Lukiessa tuli mieleen miten erilaisen kuvan elämästä siellä Persepolis antaa verrattuna kotimaiseen uutisointiin. Pommi siellä, sota täällä, kiihkousvaisia jokapuolella. Tosiasiassa siellä historian rattaiden välissä jauhaantuu ihan tavallisia ihmisiä, joilla on ihan tavallisia huolia, iloja ja toiveita.
Toinen ihmettelyn aihe oli se, että miten Iranin sisäpolitiikassa päädyttiin kertomuksen alusta tilaan jossa oltiin kertomuksen lopussa. Jopa kertojan perheen puheista ja toimista olin havaitsevinani täysin typertynyttä WTF ??? -olotilaa, eikä syyttä.
Kolmas aika vahva reaktio tuli ihan nurkan takaa, kun kerrottiin noista oman aikansa avainkaulalapsista. Siitä lukiessa aukesi tajunnassani muutamia muistilokeroita aikojen takaa, juuri tästähän me puhuimme kaverien kanssa koulussa silloin kun olin 3:lla luokalla. :-\
Hege on vaikuttunut.
-
Turhan kalliita vain nämä nykyiset julkaisut. Kannattavatko nämä kovakantiset luksuslaitokset tosiaan?
Tätä mäkin oon aatellut.
Okei, Joonaksen ja Mämmilä-koosteet ymmärrän.
Mutta kannattaako karkottaa osa yleisö kovilla kansilla ja kovalla hinnalla uusien tekijöiden kohdalla?
Vai onko laskettu, että se porukka, joka ostaa, niin ostaa hinnasta riippumatta. Ja ne, jotka ei osta, ei ostais vaikka sais kuinka halvalla vaan?
Kai tässä joku idea on takana?
Kannet on tosin kovat, mutta painettu vain kahdella värillä, kai. Joonas ja Virtanen ainakin. Se ehkä sitten vastaavasti laskee kustannuksia.
-
Mun mielestä Persepolis oli yllättävän halpa. En sitä ole ostanut, mutta hinnaltaan on sellainen, että sen voisin ostaa.
Kuitenkin tommonen n. 200 sivuinen (montakos sivua siinä onkaan?) kuvakirja kovilla kansilla maksaa helposti enemmänkin. Tavallinen kirjakin maksaa yleensä yli 20e.
Tässä näkyy tietenkin se (vaikka ei todennäköisesti täällä), että sarjakuvaa ei ehkä arvosteta yhtä paljon kuin kirjoja, eikä siksi olla valmiita maksamaan siitä ihan niin paljoa kuin kirjoista. Kovat kannet siis voivat olla sellaiselle "tavalliselle" ostajalle kannustus ostaa. Jos on kovat kannet, niin tulee olo, että sisältökin on arvokkaampaa.
-
Iltsikassa 4.12. kerrottiin että Persepoliksesta on jo Suomessakin otettu toinen painos. -Mikä lie ensipainoksen koko... Ja että Ranskassa ykköstä on myyty yli 200 000 kpl! Nyt kai on toivoa että kakkonenkin saadaan suomeksi...
-
kyllä komeat kannet pitää olla. ja tuon persepoliksen kansityylissäkin on jotain samaa kuin siinä turkmenistanilaisten ruhnamassa, jonka suomennosta myös odotamme. ei tosin vielä sarjakuvana.
-
Meno muuten vaan parantuu tuossa kakkososiossa. Siinä kun käsitellään näitä kasvukipuja, identiteettiongelmia ja
Paranee vai? Jotain vastakkaista olin kuullut, mutta jos niin on, niin hienoa! Odotamme suomeksi. Kyllä tämä on tämän hetken parasta, jep! eikä hinta ole ollenkaan kallis jos sama taso on yllä!
Timo
-
Mulle toi oli hienoinen pettymys. Odotukset oli ehkä liian korkealla. Episodimuoto ei mitenkään imaissut mukaansa, vaikka kirjassa ihan hyvää elämänmakua olikin. Pikku-pikku-Marjanen lapsuusmuistelot oli hieman köpösiä, eli lavastetun oloisia ja kuvapuolella David B. vaikutteet ovat ilmeiset. Tuhottoman vaikeaahan tuollaista on tehdä.
Ruokakunnassa johon kuulun, lukijoita häiritsi myös se että kirja jäi tavallaan kesken.
Kovat kannet on perseestä, vievät aivan liikaa tilaa hyllystä. Yritän välttää niitä parhaani mukaan mutta aina ei voi jättää hankkimatta. Tietty tämäkin albumi olisi ollut ehkä vähemmän arvokkaan oloinen pehmeissä kansissa, kun piirroskin on tuollaista naivistista. Toivottavasti saadaan kuitenkin jatkoa. Laadukasta käännössarjakuvaa on edelleen aika nirkkosesti meidän markkinoilla.
-
Mummielestä Ppolis on ehkä paras
sarjakuva vuosiin... Samaan aikaan liikuttavaa
ja hauskaa. Oisko tietoa milloin 2 tulee
suomeks?
-
Ostin joululahjaksi sen suomenkielisen ja luin samalla itse. ;D Pidin kovasti. En osaa oikein vertailla sitä Mausiin koska kuitenkin kyse on aika erilaisista sarjakuvista, mutta vaikuttava se silti oli. Loppu jäi tosin hiukka hämäräksi, ehkä syy oli juuri siinä että se jää kesken...? Toivottavasti julkaisevat jatkonkin suomeksi.
-
Toinen painos menossa, että sikäli mikä ettei tulisi jatkoa? Otava ei ole julkaissut vielä syksyn 2005 ohjelmaansa, netissä ainakaan.
-
Koko illan animaatioelokuva on jo näin pitkällä:
http://www.sonyclassics.com/stills/persepolis.html
Näyttää ihan hillittömän hyvältä!
-
Vuosi sitten kyselin kustantajalta jatko-osan kohtaloa. Vastaus oli silloin että ei ole suunnitelmissa, koska kirja ei myynyt huhuista huolimatta tarpeeksi eikä laadullinen taso ollut ekan osan veroinen. Tosin kustannustoimittaja harmitteli että sarja jäisi kesken. Toivottavasti vuodessa kirjan myyntikäyrä on noussut tarpeeksi...
Ehkä kakkososa tulee leffan kanssa markkinoille sitten joskus. Elokuvan persoonallinen piirrostyyli ja mustavalkoisuus näyttää ihanan tuoreelta. Ei sinänsä 3D-animaatioita vastaan mitään, mut on sitä muitakin tapoja tehdä 'piirrettyjä elokuvia'.
(http://www.robotinpoikanen.com/sekakuvat/persepolis.jpg)
-
Elokuva näyttää liaan hyvältä ollakseen totta, Satrapin itsensä tekemä. Julkaisu pitäisi sivujen mukaan olla joskus ensivuonna, sitten painostamaan Finnkinoa.
http://www.sonyclassics.com/comingsoon.php?page=2
Synopsiksen mukaan leffa olisi ehkä vain ykkösosa, mutta katsellaan.
Directed by: Marjane Satrapi and Vincent Paronnaud
Written by: Marjane Satrapi
Based on the Book: Persepolis, by Marjane Satrapi
Cast includes: Chiara Mastroianni, Catherine Deneuve, Danielle Darrieux, Simon Abkarian
-
Toivottvasti leffa toisi tokan osan suomeksi. Kyllähän se löytyy englanniksi hyllystä, mutta kyllä siitä jäisi niin paljon enemmän käteen äidinkielellä.
On suorastaan rikollista julkaista ensin jotain näin hyvää suomeksi ja sitten jättää kesken. Tosin ei olisi ensimmäinen joka sen kohtalon kokisi.
Pirun kaupallisuus!
-
Ihan varoiksi mainitsen että jokunen viikko sitten oli suomalaista kovakantista alppua saatavilla ainakin Helsingissä lasipalatsin kirjatorilta kympillä.
Luin ja pidin. Erinomainen hinta/laatusuhde.
-
Leffa taitaa saada ensi-iltansa Cannesissa?
http://www.afnews.info/public/afnews/viewnews.pl?newsid1178962136,4287,.htm
-
Persepolis on jumalaisen hyvä kirja. Kertakaikkiaan. Näin kun naiset alkaa antaa omaelämänkerrallista perspektiiviä niin kyllä raavaankin miehen mieli hiljenee.
Onneksi löytyy näitä meiltäkin, Rojua ja sillai :)
-
"Cannesissa näytetty Marjane Satrapin Persepolis-animaatio on herättänyt paheksuntaa Iranissa, kertoo Forbes."
via Kasa (http://www.kasablogi.com/arkisto/007238.html).
-
Esittäisivät sitä tuplanäytöksenä "300" kanssa.
-
ystävämme youtube esittää tälläistä teaseria:
http://www.youtube.com/watch?v=rUp9o_CNo04
Vieressä olevat pätkätkin on katsomisen arvoisia...
KOMEETA tavaraa, tosi raikkaan näköstä animaatiota, ja upeita ilmeitä! Tekstistä en tiiä, kun en tuota ranskaa (vielä) niin osaa. Mut kauniiltahan se kuulostaa ;D
Millos tossa on ensi-ilta ranskassa?
-
Mukava uutinen tää PP 2:n suomijulkaisu. Joutuu varmaan ostamaan.
-
Myyvät Marjanelle rokkikasetteja salaa. Ja mustiin pukeutuneet akat paheksuvat Marjanea.
Joo, se selvis mullekin :D Vähän viittasin ehkä enemmän noihin toisiin pätkiin jossa on enemmän dialogia. Mut vissiin aika pitkälti sarjakuvalle uskollisesti tehty tuo animaatio, vai...?
-
Animaatioversio näyttää lupaavalta. Varmasti tuo Suomeenkin saadaan, vähintään Rakkauden ja Anarkian avulla, toivottavasti ilmankin.
-
Todella komean näköistä jälkeä! Sekä animaation puolesta että muutenkin... Toivottavasti tuovat tänne.
-
No nyt sai sitten Persepolis jaetun juryn palkinnon Cannesissa. Jopa voittoa arveltiin, niin ajan hermolla ja Iranin hallituksen paheksuma elokuva oli. Kiva kiva, nyt myy l'Asso ja muut Persepoliksen kustantajat muutaman kirjan lisää :)
Onnea Marjanelle! Ja Winschlussille!!
-
Ruotsalainen siveyspoliisi tulee Helsingin valkokankaille Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleille. Leffan lisäksi Lasipalatsin näyttelytilassa on taidenäyttely, jossa on esillä alkuperäisiä vedoksia elokuvan storyboardeista ja kuvista.
http://www.hiff.fi/
-
Like mainosti Persepolis 2:ta jo jossain ja mainoksessa luki "saatavilla myös ykkösosa". Mitäköhän toi meinaa? Julkaiseeko ne siitä uuden painoksen vai?
-
Liken sivuilla viitataan vain Otavan 2004 painokseen. Eikö sitä sitten ole saatavilla enää?
Ehkä sitten on. En muista nähneeni enää kaupoissa.
-
Käsitin että ykkös-PPsista otettiin kaksi painota, mutta varsin pieniä molemmat. Satrapihan on Suomessakin sarjakuvafestareilla vieraillut, elokuvaprojekti ilmeisesti lähti käyntiin kun Satrapi ja Monsieur Ferraille -ryhmä jakoivat Pariisissa saman työhuoneen. Sarjakuvantekijä ja animaattori hra "Winshluss" ryhtyi sitten elokuvaversion ohjaksiin.
-
http://www.hiff.fi/elokuvat/elokuva.html?elokuva_id=7
Ja oikea Suomen ensi-ilta 5.10.2007. Ou jee!
-
Käsitin että ykkös-PPsista otettiin kaksi painota, mutta varsin pieniä molemmat.
Eilen perjantaina tuota oli suuressa Helsinkiläisessä kirjakaupassa "läjittäin". Sen verran kurkistin sisään että näin sen olevan toinen painos.
-
Eilen perjantaina tuota oli suuressa Helsinkiläisessä kirjakaupassa "läjittäin".
Turun Akateemisessa oli kanssa useampia. Oli vieläpä tarjous, 8.90 muistaakseni. Kannattaa napata. En katsonut mikä painos oli, kun mulla kerta ko. teos on.
Timo
-
www.Suurikuu.com myi ekaa persepolista hintaan 5,90. Ainakin koko kesän oli tarjouksessa siellä. En katsonut onko enää. Se on muutenkin aika edullinen paikka ostaa sarjiksia. Näin syrjäseutujen asukille ainakin hyvä vaihtoehto.
-
Ote arvostelusta:
"Kuvien naivistinen tyyli tekee vaikeiden asioiden lukemisen helpommaksi tai ainakin helpommin lähestyttäväksi. Karrikoituihin hahmoihin ei samaistu samalla tavoin kuin realistisempiin hahmoihin, jonka seurauksena lukija ei ahdistu liikaa murheellisista kohtaloista ja rankoista vastoinkäymisistä. Vastaavaa etäännyttämistä on havaittavissa Spiegelmanin Mausin eläinhahmoissa ja Saccon Palestiinan pallopäisissä ihmisissä."
Eikös se juuri ole toisinpäin? Eli mitä yksinkertaisempi / etäännytetympi hahmo on ulkonäöltään, sitä helpompi siihen on samaistua? Eli jos päähenkilö on todella pikkutarkan realistisesti piirretty ja vaikkapa jokapuolelta tatuoitu, yksikätinen, vihreäsilmäinen, 80-luvun tyyliin pukeutuva blondi megamuskeliäijä niin minun on siihen vaikeampi samaistua kuin hahmoon joka on piirretty vaikkapa näin: :)
Mielestäni nimenomaan eläinhahmojen käyttö ja yksinkertaistaminen yleensä avaa sarjakuvissa suuremmat mahdollisuudet suuren yleisön samaistumiskokemukseen ja sitä kautta suurempaan tunne-elämykseen (ahdistus, murhe jne). Persepolin tapauksessa naivistinen tyyli vahvistaa tunnetta siitä, että Marjane/ hänen perheensä ja tuttunsa ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin minä/ me. Eikä siis jotain hämäriä tummaihoisia isoviiksisiä paholaisia idästä.
Ihan hyvä arvostelu muuten, tuo jäi vaan ihmetyttämään.
Muoks: Sitä vielä että maailmalla huhutaan, että Persepolis-elokuva on menossa Ranskan Oscar-listalle ts. "Paras ulkomaalainen elokuva"-valikoimaan. Ranska saa käsittääkseni lähettää kolme leffaa ko. valikoimaan. Ei ole ihan mahdoton ajatus että se jopa voittaisi - sen verta ajan hermolla teema USAssa on... Ja Berliiniinkin elokuva on menossa kisaamaan.
-
Eikös se juuri ole toisinpäin? Eli mitä yksinkertaisempi / etäännytetympi hahmo on ulkonäöltään, sitä helpompi siihen on samaistua? Eli jos päähenkilö on todella pikkutarkan realistisesti piirretty ja vaikkapa jokapuolelta tatuoitu, yksikätinen, vihreäsilmäinen, 80-luvun tyyliin pukeutuva blondi megamuskeliäijä niin minun on siihen vaikeampi samaistua kuin hahmoon joka on piirretty vaikkapa näin: :)
Eli koet valtavaa samaistumista Tinttiin.
Teron pointtihan on jo alussa eli : "Myös naivistinen kuvitus tuki vaikutelmaa, että katsomme tapahtumia lapsen silmin."
Ja vaikka niin Mausista kuin vaikkapa Blacksadista pidänkin on vaikutus etäännytää osin tarkoituksena juuri mainitsemasi:
naivistinen tyyli vahvistaa tunnetta siitä, että Marjane/ hänen perheensä ja tuttunsa ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin minä/ me. Eikä siis jotain hämäriä tummaihoisia isoviiksisiä paholaisia idästä.
joka kyllä osin on vastoinkin mitä Persepoliksesta käy ilmi.
En voi puhua tero Mielosen puolesta mutta oletan (en tiedä) että tässä yhteydessä tarkoitetaan että huolitellumpi realistisempi tyyli ei olisi toiminut kertomusta vastaan.
Viittaan samaan kuin seitsämäs kerros-albumissa jossa nähtävästi tarkoituksellisen huono piirrosjälki oli estää tutustumasta kuvitustaan moninverroin parempaan tarinaan.
(pelottava ajatus: realistinen piirrosjälki joka kuvaisi ihmiset mahdollisimman naturalistisesti estää samaistumisen.Jos se ei ole kulttuuri-imperialismia rumimmillaan en tiedä mikä on.)
Eli kritiikki koski ainoastaan kuvituksen teknistä puolta.
Se että alternative puolella ollaankin ei tarkoita että tuon osuuden voisi kokonaan unohtaa.
-
Elokuva ei estä samastumista realistisuudessaan. Ei se noilla nuoteilla kulje.
Mielos-Terolle huomauttaisin siitä, että Sacco ei piirrä muita pallopäiseksi kuin itsensä. Tyyli nojaa muuten tuskallisen tarkkaan piirrokseen.Saccon taito on juuri kuvakerronnan realismin, tunnistettavuuden ja vivahteiden liikuttavuudessa. Vaikka tekstiä on paljon, juuri kuva välittää sisällön. En pysty tarkistamaan Palestiinan tyyliä mutta Safe Area Gorazden ihmiset tulivat ilmeineen ja eleineen läheisiksi, ja tapahtumat pitävät valveilla vieläkin öisin. Helvetillisin sotakirja mitä olen kohdannut.
Aiheen vierestä mutta kun tuossa nyt otettiin Sacco esiin.
-
Mä olen samaistunut Blueberryyn ja Tex Willeriinkin, mutta en koskaan Asterixiin enkä edes Tinttiin. Mutta Mikki Hiireen kylläkin.
-
Elokuva ei estä samastumista realistisuudessaan. Ei se noilla nuoteilla kulje.
Liikkuvan kuvan on mahdollista olla ilmeikkäämpää kuin still-kuvan. Mielestä'ni sarjakuvissa pitäisi mieluiten karrikoida ainakin vähän. Muuten voi mennä arvailuksi, mitä tunnetilaa kasvot ilmaisevat, koska jotenkin fotorealistisissa kuvissa ilmeikkyys katoaa helposti.
-
Eli koet valtavaa samaistumista Tinttiin.
Eikö Tintin kohdalla nimenomaan ole aina korostettu juuri tuota puolta, että yksinkertaiseen "tyhjä merkki" hahmoon ole helppo samaistua ja "astua mukaan tarinoihin"?
Timo
-
Eikö Tintin kohdalla nimenomaan ole aina korostettu juuri tuota puolta, että yksinkertaiseen "tyhjä merkki" hahmoon ole helppo samaistua ja "astua mukaan tarinoihin"?
Timo
Sitähän McCloud selittää (ja saa kritiikkiä Comics Journalin jossain numerossa jota ei ole käsillä) mutta en minä ainakaan ole samastunut tinttiin silloinkaan kun sitä eniten diggasin: se oli hyvä päähenkilö joka ei tunkenut lukijan ja tapahtumien väliin mutta mielenkiinnoton persoona eikä ainakaan käyttäytymismalli.
Ehkä kyse on nimen omaan samastumattomuudesta? Samastumista, toisen asemaan asettautumista, koen sivuhenkilöiden kohdalla usein, kun ne on laadittu "tavallisiksi" ihmisiksi, mikä lienee tarkoituskin. Kuka samastuisi Peppi Pitkätossuun mutta niihin nilkkeihin Tommiin ja Annikaan helpommin?
-
Sitähän McCloud selittää (ja saa kritiikkiä Comics Journalin jossain numerossa jota ei ole käsillä) mutta en minä ainakaan ole samastunut tinttiin
[....]
Ehkä kyse on nimen omaan samastumattomuudesta?
Tjaa... hmm. Ehkä kyseessä onkin kutakuinkin tuonkaltainen tilanne. Persoonattomaan Tinttiin ei ehkä voi samastua, mutta sen nahkoihin on helppo pujahtaa ja mennä mukaan tarinaan.
Asia olis siis toisin sitten yksinkertaista piirrostyyliä käytettäessä. Tinttihän on kaukana yksinkertaisesta piirrostyylistä. Kun ajatellaan Persepolista, Mausia tai 7 kerrosta, niin yksinkertainen piirrostyyli ehkä avittaa lukemista. Mutta epäilemättä se on voinut myös karkoittaa joitakin em. teosten parista. Toisaalta näytin joskus Persepolista ihmiselle joka ei tietääkseni pahemmin ole sarjakuvia lukenut ja kommentti oli ihaileva "jännä piirrostyyli", ei mitään ennakkoasenteita. Ehkä niitä tuleekin enemmän perinteisten perussarjakuvien kuluttajilta?
Asiaan: näkemäni filmikuvat Persepoliksesta oli mun mielestä sarjakuvaan verrattuna vähän liiankin siloitellun oloisia, liian siistejä.
Timo
-
Asiaan: näkemäni filmikuvat Persepoliksesta oli mun mielestä sarjakuvaan verrattuna vähän liiankin siloitellun oloisia, liian siistejä.
Timo
Näin animaation Rakkautta ja Anarkiaa-festarilla ja mielestäni elokuvan visuaalit ohitti sarjiksen tason. Näin koska piirrosten ja animoinnin taso oli todella hyvä ja animaation mahdollisuudet oli käytetty taidolla hyödyksi. Kandee käydä katsomassa!
-
Mukava huomata, että arvosteluni sai keskustelua aikaiseksi.
En voi puhua tero Mielosen puolesta mutta oletan (en tiedä) että tässä yhteydessä tarkoitetaan että huolitellumpi realistisempi tyyli ei olisi toiminut kertomusta vastaan.
Curtvile oli ymmärtänyt ajatukseni ainakin osittain oikein. Mielestäni kertomus olisi voinut toimia realistisemmallakin tyylillä, mutta siitä olisi voinut tulla liian raskasta luettavaa. Etenkin kaikki taistelukuvaukset irtoraajoineen (muistaakseni siellä oli sellainenkin) olisivat tuntuneet ahdistavammilta kuin nämä karrikoidut kuvat. Voi olla, että yksinkertaisemman näköisiin hahmoihin samaistuu helpommin, mutta minusta ainakin tapahtumien todellinen kauhu laimenee, kun sitä on kokemassa hyvin karrikoitu ihmishahmo tai eläin. Ja tämä mahdollistaa näistä tapahtumista lukemisen, sillä asiat mitä Persepoliksessa, Mausissa ja Palestiinassa käsitellään ovat todella rankkoja.
Tämä menee hieman ohi aiheen, mutta näin joku aika takaperin dokumentin, jossa käsiteltiin miesten ja naisten eroja. Tässä ohjelmassa näytettiin tarhaikäisillä tehtyä koetta, jossa lapset katsoivat kolmioilla tehtyä animaatiota. Animaatiossa oli isompi kolmio, joka tökki ja ohjasi pienempiä kolmioita neliön sisään. Lasten katsoessa animaatiota, heiltä kysyttiin mitä siinä tapahtuu. Tytöt vastasivat, että äiti-kolmio ohjaa lapsi-kolmiot kotiin tai muuta vastaavaa. Pojat vastasivat, että kolmiot tökkivät toisiaan.
Tietysti tuohon ohjelmaan oli kerätty ääriesimerkit, mutta voisin kuvitella, että ihmiset todellakin samaistuvat eri tavalla ja sukupuolten välillä voisi olla systemaattisia eroja. Toisille riittää kolmio ja toisille pitää olla itsensä näköinen tatuoitu bodari.
Mielos-Terolle huomauttaisin siitä, että Sacco ei piirrä muita pallopäiseksi kuin itsensä. Tyyli nojaa muuten tuskallisen tarkkaan piirrokseen.
Aiheen vierestä mutta kun tuossa nyt otettiin Sacco esiin.
Keijo on ihan oikeassa. Kirjoittamisen hetkellä mieleeni ei vain tullut parempaa tapaa ilmaista hahmojen karrikointia. Tietenkin Saccon hahmot ovat ihan eri maailmasta kuin Satrapin tai Spiegelmanin.
Huolimattomasta taustatyöstä huolimatta halusin ottaa Mausin ja Palestiinan esiin, sillä mielestäni ne kuuluvat sanomansa puolesta samaan kategoriaan Persepoliksen kanssa. Kaikki ovat sellaisia teoksia, jotka lasten pitäisi lukea ennen peruskoulusta pääsyä.
Oikeastaan Palestiinaa parempi vertailukohta olisi ollut Hiroshiman poika, mutta omaksi (ja lukioiden) harmiksi muistin teoksen vasta arvostelun kirjoittamisen jälkeen. Hiroshiman pojassa on erittäin karrikoituja hahmoja, jotka kokevat käsittämättömän karmeita asioita. Tämäkin teos kuuluisi pakollisten luettavien listalle.
-
Lukiessani Persepolista (ykkösosaa) mieleeni tuli että sen yksinkertaistettu piirrostyyli pohjasi persialaiseen kuvaperinteeseen, jonka tyylittelyssä yksi tärkeä osa on arvoperspektiivi, kun meillä taas on syvyys- ja tilaulottuuvuuteen vaikuttava perspektiivi, jonka avulla saadaan aikaan ns. "realismi" (tai sen illuusio).
Timo
-
>Liken sivuilla viitataan vain Otavan 2004 painokseen. Eikö sitä sitten ole saatavilla enää?
Ykkösosan loppupainos on nyt kokonaan hallussamme, ja tarkoitus oli painottaa, että sitäkin saa vielä. Näköjään sivuillamme on jopa yhteistarjous: http://www.like.fi/kirja.php?detail_id=5794
Nora Varjama
Liken tiedottaja
-
Voi olla, että yksinkertaisemman näköisiin hahmoihin samaistuu helpommin, mutta minusta ainakin tapahtumien todellinen kauhu laimenee, kun sitä on kokemassa hyvin karrikoitu ihmishahmo tai eläin. Ja tämä mahdollistaa näistä tapahtumista lukemisen, sillä asiat mitä Persepoliksessa, Mausissa ja Palestiinassa käsitellään ovat todella rankkoja.
Oikeastaan Palestiinaa parempi vertailukohta olisi ollut Hiroshiman poika, mutta omaksi (ja lukioiden) harmiksi muistin teoksen vasta arvostelun kirjoittamisen jälkeen. Hiroshiman pojassa on erittäin karrikoituja hahmoja, jotka kokevat käsittämättömän karmeita asioita.
Totta, kauhuelementtien teho laimenee kun kärsijät ovat pallopäitä tai hiiriä... Ja kuitenkin: Hiroshiman pojassa tosin yksinkertaisella tyylillä on saatu aika karmeat näyt aikaiseksi: Matoja elävässä lihassa, sulaneet nahat yms. Tätä pitääkin miettiä vähän lisää...
Luin juuri Art Spiegelmanin haastattelun jossa tekijä itse kertoi päätyneensä eläinhahmoihin koska ihmisten piirtäminen olisi ollut henkilökohtaisesti liian rankkaa, kauhu olisi tullut henkilökohtaiseksi, liian lähelle.
-
Totta, kauhuelementtien teho laimenee kun kärsijät ovat pallopäitä tai hiiriä... Ja kuitenkin: Hiroshiman pojassa tosin yksinkertaisella tyylillä on saatu aika karmeat näyt aikaiseksi: Matoja elävässä lihassa, sulaneet nahat yms. Tätä pitääkin miettiä vähän lisää...
Hiroshiman pojan kuvasto todellakin oli karmeaa ja voisin kuvitella, että jos piirrostyyli olisi ollut realistisempi, niin ympäristö olisi ollut vielä karmaisevampi.
Minulla tämä ajatus karikatyyrien laimentavasta vaikutuksesta lähti elokuvista liikkeelle. Muutama viikko sitten kävin katsomassa Last King of Scotland ja Pan's Labyrinth -rainat. Molemmissa elokuvissa oli realistiselta näyttävää ja todella rankkaa väkivaltaa, joka suorastaa käänsi vatsassa; eikä katsojia säästelty yhtään. Jos kohtaukset olisivat olleet vielä pidempiä, niin varmaan kaikki katsojat olisivat kääntäneet katseensa pois kankaalta.
Nämä kohtaukset palasivat mieleeni, kun luin Persepolista ja sain idean, että karrikoidut hahmot helpottavat raakuuksista lukemista. Jos Hiroshiman pojan kuvitus olisi hyvin realistista, niin minulta saattaisi jäädä se lukematta, sillä osa kuvista olisi liian etovia.
En tiedä voiko sarjakuvien kuvitusta verrata elokuvien "kuvitukseen" tai onko ajatusketjussani muita aukkoja, mutta mielenkiintoista tätä on ainakin pohtia.
Tietenkin Satrapin kuvitustyylin valintaan vaikuttavat monet asiat, esimerkiksi omat mieltymykset ja perinteet, kuten Timo jo toi esille. Minun teoriani on vain spekulaatiota.
-
Menee aiheen ohi taas viheltäen. Mutta, oletteko tämän lukeneet:
(http://ec1.images-amazon.com/images/I/51N9M9VJQWL._SS500_.jpg)
Kuvitus melko lailla realistisempaa kuin mainituissa teoksissa. Jostain syystä teho ei ollut yhtä kova. "Vika" pillee jossain muualla? Korvien välissä? Tarinassa? Kosmisen aineen värähtelyissä? Ei silti mitenkään huono albumi.
Timo
-
Kuvitus melko lailla realistisempaa kuin mainituissa teoksissa. Jostain syystä teho ei ollut yhtä kova.
Ehkä tämä sitten todistaa teoriani vääräksi.
Tuota en ole lukenut, mutta jos se joskus julkaistaan jollakin kielellä, jota ymmärrän, niin pitää katsastaa.
Pitää myös muistaa, että lukemisen ajankohdalla on suuri vaikutus teoksen tehoon. Itse luin Mausin herkässä teini-iässä ja se kolisi kovaa enkä usko enää yhdenkään sotasarjakuvan/kirjan/elokuvan tekevän yhtä lähtemätöntä vaikutusta.
Vastaava esimerkki elokuvien puolelta (taas). Katsoin Schindlerin listan yläasteella ja se oli silmät avaava kokemus. Vuosia myöhemmin katsoin Pianistin, joka oli hyvin samanlainen ja teknisesti onnistunut elokuva, mutta se ei kuitenkaan tehnyt lähellekään samanlaista vaikutusta. Ennemminkin tuntui siltä, että tämä on jo nähty.
-
Ehkä tämä sitten todistaa teoriani vääräksi.
Tuota en ole lukenut, mutta jos se joskus julkaistaan jollakin kielellä, jota ymmärrän, niin pitää katsastaa.
Löytyy englanniksi.
Timo
-
Savon Sanomissa oli tänään Petri Hanninin rustaama arvostelu Persepolis 2:sta. Arvostelu oli huomattavasti laadukkaampi kuin oma kyhäelmäni, mutta hänkin oli päätynyt siihen lopputulokseen, että realistisempi kuvitustyyli olisi tehnyt teoksesta liian raskasta luettavaa.
Ehkä Hannini on seurannut tiiviisti Kvaakin keskusteluita.
-
Elokuva nähty, vihdoinkin:
Odotin aika paljon tuttujen juttujen & kuvien perusteella ja en pettynyt yhtään. Tajuttoman kauniisti ja omaperäisesti animoitu, mustavalkoisuus toimi loistavasti koska taustoissa yms. oli käytetty harmaasävyjä ja "käsinpiirretympää" rosotyyliä. Marjanen naivistiset hahmot oli muokattu animaatioon uskollisesti mutta kuitenkin "siistimmin", kaiken kaikkiaan kaunista jälkeä. Ääninäyttelijät olivat hyviä.
Lyhytepisodimaisuudestaan huolimatta tarina kulki hyvin, tarina toimi siis paremmin ja jouhevammin kuin sarjakuvassa. Juttuja oli sopivasti karsittu (mm. nuoruusosiosta Wienissä) jotta kokonaisuus toimisi paremmin. Lisäjuttujakin oli ja mm. lisää mahtavan isoäidin osuutta oli lisätty. Elokuva löytää hienosti tasapainon traagisten tapahtumien ja humorististen kohtausten/huomioiden välillä. Nauroin paljon ja itkin kahdesti (!).
Tyylillisesti uutta luova, rohkea ja kaunis kokonaisuus, siis.
-
Ehkä Hannini on seurannut tiiviisti Kvaakin keskusteluita.
Sanoisin enemmän kuin todennäköistä.
Scott Mcleod on luettu, tiedän kyllä teesin "pelkistettyjen hahmojen samaistumispotentiaaleista" yms ja toki voi käyttää myös periaatetta persialaisen kuvakerronnan jatkumosta, mutta ei.
Realistinen tyyli ei itseisarvoisesti ole raskas.
Aihepiirin huomioon ottaen mikä vika olisi jos teos olisi raskaampi?
-
Realistinen tyyli ei itseisarvoisesti ole raskas.
Täysin samaa mieltä. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että realistinen tyyli tällaisessa realistisessa tarinassa voisi tehdä tarinasta raskaamman.
Aihepiirin huomioon ottaen mikä vika olisi jos teos olisi raskaampi?
Ei siinä olisi mitään vikaa, mutta se voisi karkoittaa potentiaalisia lukijoita, joille tarinassa käsitellyt julmuudet olisivat liikaa. Tietysti tuollainen yksinkertaisempikin tyyli voi sen tehdä. Lukija plärää hetken albumia ja ajattelee kuvien perusteella, ettei teoksessa käsitellä asioita tarpeeksi vakavasti tai aikuismaisesti ja jättää sen hyllyyn.
en pettynyt yhtään. Tajuttoman kauniisti ja omaperäisesti animoitu, mustavalkoisuus toimi loistavasti koska taustoissa yms. oli käytetty harmaasävyjä ja "käsinpiirretympää" rosotyyliä. Elokuva löytää hienosti tasapainon traagisten tapahtumien ja humorististen kohtausten/huomioiden välillä. Nauroin paljon ja itkin kahdesti (!).
Tyylillisesti uutta luova, rohkea ja kaunis kokonaisuus, siis.
Pakko päästä katsomaan tuo leffa, kun kaikki sen nähneet sitä vuolaasti kehuvat.
-
Realistinen tyyli ei itseisarvoisesti ole raskas.
Aihepiirin huomioon ottaen mikä vika olisi jos teos olisi raskaampi?
Realistinen tyyli ei ole itsearvoisesti raskaampi, eikä sitä pysty vertailemaankaan ennen kuin Satrapi piirtää Persepoliksesta realistisen version rinnalle. Mutta Geoff Darrown piirtämänä Persepolis olis varmasti raskas lukukokemus.
Raskauden vika olisi, että Satrapin huumorin rytmi kärsisi, ja vitsit todennäköisesti lakkaisivat toimimasta ellei niidenkin rakennetta muutettaisi (ja samalla koko sarjakuvan rakennetta).
On ihan turhaa keskustella siitä olisiko jokin muu tyyli ollut parempi. Se on aina pelkkä yksilön mielipide.
-
Realistinen tyyli ei itseisarvoisesti ole raskas.
Aihepiirin huomioon ottaen mikä vika olisi jos teos olisi raskaampi?
Minusta tällainen Persepolisin ja Mausin tyylinen pelkistäminen on vain eduksi noille sarjakuville. Liian realistinen tyyli vähentäisi samaistumisen tunnetta. Minusta on ainakin helpompi keskittyä itse tarinaan ja samaistua päähenkilöihin, jos niitä ei ole piirretty liian persoonallisiksi. Silloin ne tuntuisivat etäisemmiltä.
Vaikka olenkin mitä suurimmassa määrin realistisen piirrostyylin ystävä, pidän näissä vakavammissa ja henkilökohtaisemmissa kertomuksissa selkeästi pelkistetymmästä piirrännästä. Jos jälki olisi sellaista kuin vaikkapa jossain "Kuumetta Urbicandessa", olisi se kyllä liian kylmän insinöörimäistä, että sitä kautta voisi päästä henkilön nahkoihin.
-
Mukava uutinen tää PP 2:n suomijulkaisu. Joutuu varmaan ostamaan.
Niinkuin joutuikin. En oo vielä ehtinyt lukemaan, mutta jo ulkoasunsa puolesta julkaisu ansaitsee kehut: kiva että tää oli tehty samaan kovakantiseen muottiin Otavan ykkösosan kanssa. :)
-
Mielenkiintoinen bloggaus Iranista, suomalainen kääntäjäopiskelija kävi katsomassa Persepolis-elokuvan ja sen ohessa järjestetyn virallisen kritiikkitilaisuuden:
http://iranoia.blogspot.com/2008/02/thse-antithse-foutaise.html (http://iranoia.blogspot.com/2008/02/thse-antithse-foutaise.html)
-
Mielenkiintoinen bloggaus Iranista, suomalainen kääntäjäopiskelija kävi katsomassa Persepolis-elokuvan ja sen ohessa järjestetyn virallisen kritiikkitilaisuuden:
http://iranoia.blogspot.com/2008/02/thse-antithse-foutaise.html (http://iranoia.blogspot.com/2008/02/thse-antithse-foutaise.html)
Onpa tosiaan mielenkiintoinen blogi.
-
Lisäänpä tähän lievästi off topic-huomautuksen siitä että Akademibokhandel (Ruotsissa) myy nyt kirja-alen aikana Persepolista kokoelmana (1-4) 99 kruunun pilkkahintaan. Eli jos satutte olemaan lahden tällä puolen ettekä pane pahaksenne lukea ruotsiksi...
-
Kiva, että olette löytäneet blogini! Jos haluatte lisätietoja Irania koskevista aiheista, laittakaa kommenttia!
terv. GranGanga, www.iranoia.blogspot.com
-
http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/vasen/id86321.html (http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/vasen/id86321.html)
Libanon on kieltänyt palkitun Persepolis-elokuvan esittämisen maassa. Animaatioelokuva on jo aiemmin ärsyttänyt Iranin viranomaisia, koska se kuvaa kriittisesti maan islamilaisen vallankumouksen aikaa. Iranissa on kuitenkin esitetty sensuroitua versiota ranskalaisanimaatiosta.
Libanonin sisäministeriön virkamiehet eivät suostuneet virallisesti kommentoimaan syytä elokuvan kieltämiselle. Yksi virkamiehistä sanoi kuitenkin nimettömänä, että elokuva oli suututtanut maan turvallisuuspalveluiden päällikön kenraali Wafiq Jizzinin, jonka huhutaan olevan läheisissä väleissä Hizbollah-järjestön kanssa.
- Hän ei halua sallia elokuvaa, joka antaa Iranista kuvan, että asiat ovat siellä huonommin kuin shaahin aikana, virkamies sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Persepolis perustuu iranilaissyntyisen Marjane Satrapin omaelämäkerralliseen sarjakuvaan. Elokuvan ovat ohjanneet Marjane Satrapi ja Vincent Paronnaud.
Animaatio sai tuomariston palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla viime vuonna. Se kilpaili myös tämän vuoden Oscareissa parhaan animaation pystistä, mutta jäi palkinnotta.
-
Pikaselauksella en löytänyt linkkiä vielä ketjusta:
Guardianin artikkeli Satrapista/url].
(http://books.guardian.co.uk/departments/biography/story/0,,2268725,00.html)
-
Minä tykkäsin Luumukanasta. Hieno, vähäeleinen ihmissuhdetarina. Eri sarjassa kuin Persepolis mutta omassa sarjassaan oikein hyvä.
-
Herra Winshluss, Persepoliksen elokuvaversion toinen ohjaaja ja ihanan Monsieur Ferraille-ryhmän jäsen, on toiseksi pitkäksi elokuvakseen ohjannut/käsikirjoittanut/tuottanut/kuvannut jne. jotain aivan muuta ...ranskalaisen zombie-elokuvan Villemolle 81 (http://villemolle81.com/). Nam.
-
Minä tykkäsin Luumukanasta. Hieno, vähäeleinen ihmissuhdetarina. Eri sarjassa kuin Persepolis mutta omassa sarjassaan oikein hyvä.
Komppaan. "Luumukanaa" oli hyvin kerrottu ihmissuhdetarina, jossa oli surumielisestä pohjavireestä huolimatta myös (melko mustaa) huumoria mukana. Pidin myös tavasta, jolla Satrapi yhdisteli 1950-luvulle sijoittuvaan kehystarinaan niin mennyttä kuin tulevaakin. Ja tulihan tuossa lukemisen myötä opittua taas vähän Iranista.
-
Iltalehdessä on juttua Marjane Satrapista:
http://www.iltalehti.fi/viihde/200902029020212_vi.shtml
STT:n jutuksi aika pitkä ja hyvä. Kukahan noita kirjoittaa? STTn alla nimettömänä.
Timo
-
Eräät STT:n jutun julkaisseet lehdet ovat kertoneet kirjoittajankin nimen:
Ville Hänninen.
No ilmankos....
Timo
-
Lontoon reissulta tuli ostettua uutta Satrapia, Embroideries (http://www.complete-review.com/reviews/iran/satrapi3.htm). Melkein heti Suomeen päästyäni huomasin Kirjavälityksen listoilta, että teos on tulossa myös kevään aikana suomeksi (http://www.levykauppax.fi/book/satrapi_marjane/pistoja/)ja hyvähän se on, että tulee. Sen verran helppoa tarinan seuraaminen oli tosin Lontoon murteellakin, että en kyllä suomenkielistä albumia taida ostaa, edes kannatuksen vuoksi.
Tykkäsin kyllä tarinasta vaikka (tai ehkä juuri siksi, että) siinä ei tapahtumien määrällä ja hurjalla kerronnan tempolla mässäilläkkään. Vanhat naiset vain kertovat nuorelle Marjannelle omista ja tuttavien seksi- ja aviollisista kokemuksistaan. Ei sisällä pornoa, ei oikeastaan edes seksiä, mutta paljon puhetta miehestä, naisesta, parisuhteesta ja tasa-arvosta. Tykkäsin.
Loppuun vielä huomautus. Olisiko aika vaihtaa ketjun nimi Persepoliksesta Satrapiksi. Alkaa olla jo kuitenkin tekijän tuotannon yleisketju ennemminkin kuin pelkkä Persepolis-ketju.
-
Satrapin uutuus, Luumukanaa, on nyt ilmestynyt. Persepoliksesta jäädään jälkeen, ja paljon. Kirja kertoo muusikosta 50-luvun Iranissa. Ohkainen ja äkkiä luettu kovakantinen.
Kuinka monta sivua? Entä onkos piirtäjälle tullut kokemuksen myötä tyyliin tms. muutosta? Perustuuko tämäkin tositapahtumiin?
Kolmas aika vahva reaktio tuli ihan nurkan takaa, kun kerrottiin noista oman aikansa avainkaulalapsista.
Joo. Tuo oli minusta hyvä olla lähempänä loppua, jossa muutenkin oli haikea ja tummansävyisempi tunnelma. Jäin aikalailla monttu auki ajattelemaan tätä asiaa. Joskus muistan jonkun kaverin höpöttäneen tämän asian olleen jossain dokumentissa, mutta luulin sitä vain joksikin Lähi-Idän vastaiseksi propagandaksi. Hämmentävä on maailma jossa elämme.
Kovat kannet siis voivat olla sellaiselle "tavalliselle" ostajalle kannustus ostaa. Jos on kovat kannet, niin tulee olo, että sisältökin on arvokkaampaa.
Jep. Ja me Kvaakkilaiset saamme hiljaa mielessämme hymähtää niille ihmisille, jotka ovat lukeneet takakannen vain silmällä selaten, ja ostaneet tämän monia alan kirjallisuuksia mielenkiintoisemman ja tunteisiin vetoavamman teoksen luullen sitä kirjaksi, ja sitten ovat vielä kaiken lisäksi alkujärkytyksensä jälkeen pitäneet tästä, ja muuttaneet kaikki käsityksensä sarjakuvasta ja sen ilmaisuvoimasta. :)
Näin kun naiset alkaa antaa omaelämänkerrallista perspektiiviä niin kyllä raavaankin miehen mieli hiljenee.
Kyllä. Itse henk. koht. tykästyin tähän Marjane Satrapiin ennen kaikkea ihmisenä. Ehkä juuri sen takia, miten välkkynä, itsevarmana, omatoimisena ja kypsänä hänet oikeastaan oli esitelty PP:ssä, verrattuna Länsi-Maalaisen kulttuurimme nuoriin. Toista osaa en ole vielä lukenut, mutta pidän hänestä.
Minusta monien Länsi-Maalaisten pitäisi myös ottaa oppia tästä teoksesta siten, että kertoisivat elämänkertasarjakuvissaan myös inhimillisemmän puolen kerrottavasta henkilöstä. Kaikki tähän asti lukemani elämänkerta sarjakuvat eivät osaa nauraa lapsuuden hölmöille puolille, eivätkä esitellä kerrottavaa henkilöä lapsena, joka saattaisi omata myös kypsyyttä, ja aitoa kiinnostusta ympäristöönsä. Marjane tekee tämän itsestään. Näyttää lapsuutensa hölmön/hauskan puolen, siinä missä kypsän/vakavan puolen.
-
Viikonloppuna tuli luettua Satrapin Pistoja. Pitkään pähkäilin raaskinko niteen ostaa, sillä kansi ei ollut mitenkään houkutteleva ja kaunolla kirjoitettu teksti näytti vaivalloiselta lukea. En kuitenkaan löytänyt kaupasta Rämeen olentoa, joten nappasin tämän mukaan lohdutukseksi.
Lyhyesti sanottuna, erittäin suositeltavaa luettavaa kaikille hyvän sarjakuvan ystäville. Kuvittajana Satrapi ei ole mikään virtuoosi, mutta tarinankertojana sitäkin parempi. Mielestäni tämä oli paljon parempi kuin Luumukanaa, vaikka lopetus olikin hieman hätiköidyn makuinen. Luokittelisin Satrapin sarjakuvien Almodovariksi, sillä niin samanlaisissa tunnelmissa mennään.
-
Vihdoin viimein paikkaan aukon sivistyksessäni ja ostin Akateemisesta Persepolis 1:n. Eipä hullumpi menestys käännössarjakuvaksi - kolmas painos menossa ja täyteen hintaan (yli 20 eur) tekee edelleen kauppansa!
-
Vastaus tuli niin myöhään, että olen ehtinyt nyt jo lukea tuon. No, ei se mitään. Luumukanaa oli kyllä hyvä kirjanen, ja siinä musta huumori ja absurdi kerronta vietiin pidemmälle. Tarina muistuttaa jopa hiukan satujen kerronta tapaa, paitsi että se on humoristisempi. Samaa "tunneaaltoa" tuo ei synnyttänyt, mutta kyllä tuo näyte siitä että Marjane Satrapi osaa kirjoittaa muustakin kuin omasta elämästä. Ja sukulaisestahan tuossa oli kyse. Tarinaan vaan on selkeästi yhdistetty fiktiota ja siitä on tehty elävämpi kerronnallisesti.
-
Embroideries (englanniksi aikoinaan luin, eli Pistoista en tiedä mitään) oli sellainen "ihan kiva", minkä johdosta tuli lykättyä Luumukanaan tarttumista...mutta tämähän olikin sitten erinomainen. Suhtautumiseen epäilemättä vaikuttaa se kuinka paljon arvostaa faabelia kerrontamuotona, minä pidän siitä joten pidin tästäkin. Myös epälineaarisuus, sivutarinat ja siirtymiset menneisyyteen ja tulevaisuuteen toimivat hyvin, eivät tuntuneet tarpeettomalta kikkailulta vaan tukivat tarinaa. Ja toki myös se musta huumori.
Piirros on erilaista kuin aiemmin, vaikka yhä voimakkaasti tyylitellään ja yksinkertaistetaan niin tässä ei ole Persepoliin lapsekkuutta tai Pistojen rosoisuutta ja hetkellisyyttä; tämä on kertomus ja näyttää kertomukselta. Jos jossain vaiheessa vielä arvelin että Satrapi saattaa olla yhden hitin ihme, jolla on se yksi suuri tarina kerrottavanaan, niin tämä vakuuttaa että pystyy myös muuhunkin ja seuraaviakin teoksia on siis syytä odottaa innolla.
Sinänsä hassu flashback/yhteys tuli lukiessa mieleen, "tämähän on ihan kuin Flies on the Ceiling" (Love & Rockets -albumisarjan yhdeksäs osa, sekä Jaimen nimitarina Izzystä Meksikossa että Beton surrealistiset pätkät).
-
Luumukanaa kääntyy näytelmäelokuvaksi tämän vuoden aikana. Ohjaajina Vincent Paronnaud ja Satrapi, jotka yhdessä ohjasivat myös Persepoliksen.
http://www.imdb.com/title/tt1663321/
-
"Luumukanaa" luettu vasta nyt, edesauttajana Rosebud-kirjakaupan ale. "Pistoja" oli jäänyt minullekin hieman ohkaiseksi ja pintatasolle: tokkopa tuo nyt yllätys ole, että Iranissakin naiset keskenään hihittelevät miesasioistaan.
Mutta sekä miehenä että muusikkona "Luumukanaa" kyllä liikutti. Satrapi kuvaa miehen tunnemaailmaa lähes pelottavan taitavasti. Rakkaustarinan ei aina tarvitse olle naiivi, loppusuudelmaan päättyvä pöljien pariutumiskoodistoiden kertaus.
Ja vaimot: miehenne soitinta ei tosiaankaan kannata rikkoa. Päähenkilön vaimo oli mielestäni onnekas jäädessään henkiin...
Kunpa Satrapin kuvaamat tavalliset iranilaiset näkyisivät enemmän mediassa. Miksi meille aina näytetään niitä fanaattisia nyrkinheiluttajia?
-
Persepolis -elokuva esitettiin eilen televisiossa ja onhan se upea, kuvat soljuvat saumattomasti eteenpäin mustavalkoisissa maisemissa.
Vihdoin onnistuin näkemään Requins Marteaux -ryhmän zombiespedeilyn "Villemolle '80". Se on niin ikään Vincent "Winshluss" Paronnaudin ohjaama. Villemollea mainostettiin lauseella "Uusi elokuva Persepoliksen ohjaajalta!"
Mikä on verrattavissa siihen miten Bad Tasten dvd:tä kaupattiin mainoksella "Taru Sormusten Herrasta -ohjaajalta!"
Tässä lisää Winshlussin ja Cizon neroutta: Raging Blues!
http://videos.arte.tv/fr/videos/raging_blues_un_film_de_de_winshluss_et_cizo-6366832.html
-
Persepolis -elokuva esitettiin eilen televisiossa ja onhan se upea, kuvat soljuvat saumattomasti eteenpäin mustavalkoisissa maisemissa.
Täysin samaa mieltä!
Itse asiassa ne muutamat värikohtaukset tuntuivat häiritseviltä.
Hirmu onnistunut filmatisointi ja oli mielestäni erittäin uskollinen sarjakuvalle -tai ainakin sen mitä vuosien takaa lukukokemuksesta muistan.
Jäi tavallaan kaivelemaan se että ei päässyt kuulemaan englanninkielisestä dubbauksesta Iggy Popin roolia, vaikka tokihan alkuperäinen on alkuperäinen. Pitäpä kuikuilla clippejä youtubesta.
-
Luumukanaa oli alehinnalla Suomalaisessa. Vaikka aihe oli ikivanha romanttinen rakkauden vuoksi riutuminen, niin käsittely oli varsin tuore. Ei lukiessa tullut mieleen, että kulunutta teemaa kalutaan.
Luumukanaa on esitelty myös tuoreimmassa Särössä (http://sarolehti.net/uusin.php). Lehden teemana on Iran, ja siihenhän Satrapi sopii mukaan mitä parhaimmin.
Omaan blogiin kanssa kirjoitin Luumukanasta: Rakkaus kannattaa (http://poistyopoydalta.blogspot.fi/2013/01/rakkaus-kannattaa.html)
-
Satrapin seuraava elokuva on "graafisen romaanin" kautta toteutettu kuvaus Marie Curiesta.