Koen kyllä vähän nolona tällaisen pitkäjänteisyyden puuttumisen julkaisemisessa. -- Itse jättäisin vaan ostamatta moiset kokonaan, oli sitten alennuksessa tai ei.
Toivottavasti tämä ale ei ole heikko signaali kehnosta menekistä....
On ne painokset liian isoja jos oletettava menekki on alle 500 kappaletta ja painos on 2000-3000 kappaletta. Sit dumpataan siitä se 2500 kappaletta.
-- Varasto on pahasta. Jos tätä ei nopeasti opi, niin toimialasta riippumatta mennään mukkelis makkelis.
Varasto on pahasta. Jos tätä ei nopeasti opi, niin toimialasta riippumatta mennään mukkelis makkelis.
En ole oppinut vieläkään, onneksi, mukavasti tulee koko ajan perustuloa loppuvarastoista, joita olen ostanut kuluneen reilun kymmenen vuoden aikana.
Ei tämä taida ihan tavallinen dumppaus olla. Törmäsin siinä mm. Ilpo Koskelan albumiin Irlantilainen (https://www.adlibris.com/fi/kirja/irlantilainen-9789529027385), joka on sentään vuodelta 1991 ja Hitleri poimii hilloja (https://www.adlibris.com/fi/kirja/hitleri-poimii-hilloja-9789529686094) ( 1995 ) eli hyvinkin vanhaa tavaraa on.
Mahtaako taustalla olla muutto tai vastaava, joka on saanut penkomaan kaikki mahdolliset nurkat. Ja jos muutetaan, niin pienempään vai isompaan...
En ole oppinut vieläkään, onneksi, mukavasti tulee koko ajan perustuloa loppuvarastoista, joita olen ostanut kuluneen reilun kymmenen vuoden aikana. Vastustan ajatusta myös ihan periaatteellisista syistä. Hyvät kirjat täytyy pitää saatavilla, ja koska Suomessa ei uusien painosten ottaminen ole yleensä järkevää, täytyy pitää varastoa.
Käytännössä perinteiset divarit on liiketoimintaidea, mitä on ollut lähes mahdoton monistaa. Omistajan syvä toimialatuntemus ja tuntuma asiakaskuntaan ovat riittäneet porskuttamiseen, kunnes sitten tuli netti.
Nää kuolinpesät ei välttämättä tiedä, että jokin 50-luvun Aku Ankka voi olla tosi arvokas. Silloin ne pistää huolettomasti sarjakuvat roskiin. Varsinkin, jos Akkareita on paljon, ja niitä 50-luvun lehtiä ei mitenkään ole pistetty vähän paremmin esille.
Toivoisin, että sarjakuvat eivät tulevaisuudessa mene kokonaan digitaaliseksi. Sarjakuvat taitaa olla viimeinen paikka jossa kohta enää piirretään mitään perinteisiä piirroksia.
Nykytaide kun on pelkkää veren ja kakan heittämistä kankaalle ja abstrakteja värien sekasotkua...mihin on kadonnut ne taiteilijat, jotka piirtää niin hienosti, että voi luulla maalausta valokuvaksi. Mihin on kadonnut se maalaustaide. Sarjakuvissa sitä vielä näkee ja mukana on vielä tarinakin.
En saa samoja kiksejä katsoessani näyttöä, kuin että lukisin sarjakuvaa oikealta paperilta. Ajatelkaa nyt esim. Carl Barksin maalauskirjaa.
Jäi tämä asia Adlibriksen edustajan kanssa keskusteltuani ikiaikaiseksi mysteeriksi että miksi on osa kirjoista saatavilla ja osa sitten ei.Voisikohan tässä olla kyse erilaisesta bisnes- ja hinnoittelumallista. (Tämä on ihan mutua, joten korjatkaa jos menee pieleen. Omat kokemukset Suomalaisesta ovat ajalta ennen omistajanvaihdosta) Käsittääkseni Suomalainen kirjakauppa hinnoittelee tuotteensa lätkäisemällä "oman katteensa" tukkuhinnan päälle. Tavaraa otetaan sisään riippumatta siitä mikä se tukkuhinta on. Ad Libris sen sijaa yrittää saada hyviä alennuksia, mahdollisesti isoja eriä, jotta pystyisi dumppaamaan hintaa. Tämä alimman hinnan ja tukkualennuksen tavoittelu ei varmaankaan koske aivan kaikkia tuotteita, mutta se voisi johtaa siihen että kaikki kustantajat eivät kaikkia tuotteitaan halua Ad Librikselle dumpata.
Että kun vertaa vaikkapa Suomalaisen kirjakaupan NETTIvalikoimaan (ja mielelläni parjaisin Suomalaista kirjakauppaa joka käänteessä) on se paljon parempi ja kattavampi Suomessa julkaistujen sarjakuvien osalta.
Vaikea on myös ymmärtää kustantajia, jotka eivät juuri markkinoi uutuuksia, eivätkä markkinoi ollenkaan vanhaa katalogiaan (backlistia) ja silti kuvittelevat, että kuluttajat pysyisivät kärryillä siitä mikä nyt milloinkin sattuu olemaan uusi sarjakuvakirja.
Jos tulevaisuudessa on sarjakuvakeräilijöitä niin tämän ajan julkaisut lienevät himoittua tavaraa. Nyt tulee komeita kirjoja tutuista nimikkeistä ja painosmäärät muutamia satoja.
Mielenkiintoista nähdä, minkälaiset sarjakuvamarkkinat on Suomessa vuonna 2038. Toivottavasti saan olla näkemässä.
Ei Suomessa ole enää sarjakuvien kustantamista 2038.Tämä on minunkin valistunut arvaukseni. Toivottavasti olen väärässä.
Tämä on minunkin valistunut arvaukseni. Toivottavasti olen väärässä.
Keräilykin lienee tuolloin hyvin marginaalista.
Hirveät tietokoneladonnat, ruma ja ammattitaidoton graafinen suunnittelu, julkaisijoiden päämäärätön julkaisuripuli. Ihan hirveetä paskaa pistetään markkinoille. Koko ajan. Nytkin Tampere kupliin lähestyessä sarjakuvajätteen määrä lisääntyy räjähdysmäisesti. Turhia kirjoja tulee huonosti toteutettuna.Samaa mieltä. Ja luettelosta unohtui vielä piirrosten palikka- ja rasterijälki... Ja ihan loogista tietenkin, että ei kannata kirjan tekemisestä kenellekään maksaa kun niitä ei saa myytyä kuin muutaman kappaleen. Tässä ollaan kohta (tai jo nyt) vastaavassa ajassa kuin ennen kirjapainotaidon keksimistä. Silloin alusta loppuun käsintehdyt kirjat olivat arvossaan sekä komeita statussymboleita, siis sen lisäksi, mitä sisältö nyt sattuikin sitten olemaan. Joku fiksu, jolla on liikaa aikaa, voisi perustaa firman, joka tekisi sarjiksista yksittäiskappaleita halukkaille, maksukykyisille. Ja tekemisellä tarkoitan nyt painamisen lisäksi kokoamista ja toimittamista, ehkä jopa sisällön teettämistä.
Samaa mieltä. Ja luettelosta unohtui vielä piirrosten palikka- ja rasterijälki...
Meikäläisen silmin tarkasteltuna nyt eletään kammottavaa aikaa sarjakuvajulkaisemisen saralla ja mitä nopeammin tämä aika painuu unholaan ja nyt julkaistavat sarjakuvat päätyvät kaatopaikalle, sen parempi. Hirveät tietokoneladonnat, ruma ja ammattitaidoton graafinen suunnittelu, julkaisijoiden päämäärätön julkaisuripuli. Ihan hirveetä paskaa pistetään markkinoille. Koko ajan. Nytkin Tampere kupliin lähestyessä sarjakuvajätteen määrä lisääntyy räjähdysmäisesti. Turhia kirjoja tulee huonosti toteutettuna.
Itsekseni juuri tänään olen miettinyt sitä, että romskut ja muut oikeat kirjat selvisivät digitalisaatiosta aika paljon paremmin kuin sarjakuvat (siis lehdet ja albumit). Epävarmuus ja kirjavuus erilaisten julkaisualustojen ja maksamisen kanssa on johtanut siihen, että ylimenokaudesta, sarjakuvan kannalta kaikin puolin järkevään digijulkaisemiseen, tuli liian pitkä. Kaikki, myös yleisön kasvattaminen pitää aloittaa sitten ihan alusta, jos homma joskus hieman tasaantuu. Nyt kyllä vaikuttaa siltä, että ainakaan käsinpiirretyllä sarjakuvalla ei paljon ole kaupallisia mahdollisuuksia tulevaisuudessakaan.
Meikäläisen silmin tarkasteltuna nyt eletään kammottavaa aikaa sarjakuvajulkaisemisen saralla ja mitä nopeammin tämä aika painuu unholaan ja nyt julkaistavat sarjakuvat päätyvät kaatopaikalle, sen parempi. Hirveät tietokoneladonnat, ruma ja ammattitaidoton graafinen suunnittelu, julkaisijoiden päämäärätön julkaisuripuli. Ihan hirveetä paskaa pistetään markkinoille. Koko ajan. --
-- Hurmaavia aina nämä koneladonta, fontti, LIIAN PIENI TEKSTAUS jne graafisen alan ininät sarjaamme "taustoja ei ole erikseen piirretty vaan valopöydällä /tietokoneella copypastattu" itkut.
Näin taannoin sivusta kun kirjansitoja kävi Helsingissä alan näyttelyssä eikä löytänyt kuin virheitä esillä olevista alan näytetöistä.
Tuli kvaakin vakioporukka mieleen heti
--
En nyt niinkään vihaa koneladontaa kuin väärin valittua koneladontaa - sillä kyllä voidaan pilata sarjakuvan koko graafinen ilme lähes totaalisesti.
En usko että sarjakuvakustantamot ovat kuolleet 2038, nykyiset ehkä mutta uusia on tilalla tai osa on luonut nahkansa ja brändätty toisella nimellä.
Eivätkä keräilijätkään, eri asia minkä keräilijät sitten.
Jokaista keski-iän ylittänyttä kyynikkoa kohden löytyy niitä jotka yrittävät vastakin.
Supersankarikäännösalbumi, jonka painos on 300 kappaletta...
Vai onko sarjakuvien kustannus vain tappiollinen harrastus joillekin,On. Montakohan liiketaloudellisesti tarkasteltuna kustantamon nimen ansaitsevaa sarjakuvakustantajaa meillä on? Hädin tuskin kourallinen, ensi vuonna ehkä taas vähemmän...
öh, harrastajille?
Silloin herää kysymys, miten nämä pienkustantamot pysyvät pystyssä?Tavallaan "painattaminen" on "halpaa" jos tekee kaiken muun itse tai teettää naapurin nörtilä ilmaiseksi. Tietotaidolla (graafisella- ja teknisellä ymmärryksellä) saavutettava laatu kuitenkin usein maksaa. Pienet, omakustantajat eivät tietenkään ymmärrä kaikkia kommervenkkejä, eivätkä usein tunne edes graafisen suunnittelun perusteita, kun tärkeintä on vain nähdä se oma juttu ns. kansissa. Isoilla kustantajilla taas paitsi käy vahinkoja, on myös suuri houkutus oikoa, kun suurin osa kuluttajista ostaa keräilyn merkeissä myös sen paskan. Oli kyse sitten palikoituneesta Barksista tai Modesty Blaisesta tai vessapaperille painetusta Pikosta.
Onko sarjakuvan painattaminen jo niin halpaa, että on varaa roiskia
sinne tänne?
Hurmaavia aina nämä koneladonta, fontti, LIIAN PIENI TEKSTAUS jne graafisen alan ininät sarjaamme "taustoja ei ole erikseen piirretty vaan valopöydällä /tietokoneella copypastattu" itkut.Veikkaanpa että joka työmaalla on inisijöitä, jotka tietävät aina miten asiat voisi tehdä paremmin. Tälle on myös kauppatieteissä ihan oma terminsä. Ylilaatu. Ylilaatua ei kannata tuottaa jos sellainen semilaatukin menee kaupaksi. Koska sarjakuva on estetiikkalaji, on minusta ihan normaalia valittaa siitä että mieltä mielin tyrkytetään kuluttajille rumaa, kun se kaunis olisi usein saavutettavissa, ja joskus vain muutaman klikkauksen päässä.
Näin taannoin sivusta kun kirjansitoja kävi Helsingissä alan näyttelyssä eikä löytänyt kuin virheitä esillä olevista alan näytetöistä.
Tuli kvaakin vakioporukka mieleen heti
Ehkä olen luonteeltani pessimisti, mihin näkemäni kehitys on antanut yksinomaan aihetta, mutta uskon yhä vakaasti tuohon aiempaan ennustukseeni. Käytännössä muutos on jo viime vuosina ollut äärettömän nopeaa ja myyntikäyrät huikeassa syöksykierteessä. Nykyiset painokset eivät olisi muutama vuotta sitten kelvanneet edes huonoiksi vitseissä. Ja pääosa ostavasta yleisöstä tuntuu vain lämmittelevän vanhaa nostalgiaa, sen sijaan että olisi kiinnostunut uusista, aidosti päheistä luomuksista, joita maailma on silti pullollaan.
Supersankarikäännösalbumi, jonka painos on 300 kappaletta... Camoon! Ei siitä ole montakaan vuotta, kun jopa pienkustantajat valittivat, jos levikki jäi alle tuhannen kappaleen.
Omakustanteitakin myytiin aikoinaan enemmän.
Vai mitä tässä nyt tarkoitetaan "ylilaadulla"?Puhuttiin ihan yleisestikin. Mutta yritykset kai helposti näkevät, että se mitä me "hifistelijät" täällä vaadimme, olisi jo liikaa. :)
Ylilaatu ei ole kallista, jos sillä tarkoitetaan pikselöitymätönta ja rasteroitumatonta viivaa. Muutama klikkaus enemmän per albumi.
--
Molemmilta menee pointti ohi niin korkealta ettei jätä näkyviin edes tiivistymisjuovaa:
kun perustaso, jo mainittu fontista saa selvää paljain silmin ilman apuvälineitä ei rasteria väripinnat kohdillaan paperi ei ole läpikuultavaa jne ad nauseam, on kuosissa se on siinä.
Sen yli on ylilaatua. --
Jokainen ymmärtää (tai ainakin tulisi) että Ferrari tai Villa Xanadu tehdään ihan eri speksein kuin kauppakassiToyota tai peruskaksio.
Sitä olettaa että kaksioonkin tulee lämmin vesi eikä ikkunoista vedä ja että Toyota vie pisteestä a pisteeseen b.
Perusasiat.
Se miksi pointtini on ylilaadun olevan turha ja haitallinen on se mikä on pitkään ollut sarjakuvakustantamisen malli: lisää Ferrareja, lisää Rolls Royceja, lisää Villa Xanaduja.
Niitäkin tarvitaan mutta jollei valtaosalla ole edes polkupyörää tai vuokrassopparia soluyksiöön panostaminen ylilaatuun ei pitkällä tähtäimellä hyödytä kuin muutamaa harvaa ja näivettää kulttuurin.
Molemmilta menee pointti ohi niin korkealta ettei jätä näkyviin edes tiivistymisjuovaa:Mun on vähän vaikea toisinaan saada tiivistettyä se juova, eiku pointti, sun maalailevista teksteistä, sori.
Vaikka ei voidakaan puhua mistään sarjakuvataiteen merkkiteoksista (ja painojäljenkin kanssa saattoi olla niin ja näin), niin väittäisin että monien lehtipistesarjislehtien katoaminen lehtipisteistä, tyyliin Korkkarit, Myrkky, Suomen Mad, Buster ja mitänäitäoli, oli ankara isku kansalliselle sarjakuvaharrastukselle...Tottakai, käyttösarjakuvaakin tarvitaan. Ja säännöllisesti ilmestyviä lehtiä, ihmisen kokoisia foorumeita, joissa tekijät pääsevät hiomaan timanttejaan.
Toinen on kustannustekijä, olit kustantaja tai kuluttaja.Hinta, se se vasta onkin mielenkiintoinen juttu. Suomessa luovuttiin joskus kauan sitten ohjevähittäishinnoista. Nyt hinnoittelun ryssii tai hoitaa himaan se viimeinen taho, eli vähittäiskauppias.
On järkeviä hintoja tuotteelle ja ne jotka jättävät odottamaan ad libriksia, aleja, joulua tai tuntemattomia ystävällisyyttä mikä ikinä nyt ensin tuleekaan.
-- monien lehtipistesarjislehtien katoaminen lehtipisteistä, tyyliin Korkkarit, Myrkky, Suomen Mad, Buster ja mitänäitäoli, oli ankara isku kansalliselle sarjakuvaharrastukselle...
Korkeajännitys on kyllä yhä eturintamassa lehtihyllyillä.Totta.
Totta.
Se on helppoa kun siellä ei montaa sarjakuvaa ole.
-- Sarjakuvakustantaminen tässä maassa on aina ollut
minusta kummallista, hiljaisten miesten salatiedettä.
Paras pysyä loitolla...
On. Montakohan liiketaloudellisesti tarkasteltuna kustantamon nimen ansaitsevaa sarjakuvakustantajaa meillä on? Hädin tuskin kourallinen, ensi vuonna ehkä taas vähemmän...
Arktisen Banaanin alkuvaiheissa oli olennaista kova yritteliäisyys ja koko alan yleinen hulivilihenki joka on nyt tiessään. Operaatiot olivat silloin pienempiä mutta liikkumavaraa enemmänKyllä, usein muistutettu, lieneekö tämänkin ketjun alussa, että liikkumavaraa toi aikanaan juuri kirjasto-ostot. Jotka avittivat kustantamista aivan eri tavalla kun nykyään (kun nimikkeitä on ainakin 10-kertainen määrä ja ostomäärärahat olemattomat). Tuskin olisi Jalavakaan pystynyt siinä mitassa tekemään, kuin teki, ilman kirjastoja.
Hunajakennolla on by the way sellainen ansio silmissäni että siinä on hirvein kansikuva mitä koskaan on ollut suomalaisessa sarjakuvassa.Totta. Mulla on pyörinyt Hunajakenno jo pitkään luettavaksi jonottavien pinossa. (Tuoreeltaan kyllä sen jo lukaisin.) Sitä piti kai ehdottaa mukaan Kvaakin Suomi 100 -sarjisprojektiin ja joskus oli semmoinenkin idea, tehdä SarjakuvaTV:lle jonkinlainen listaus näistä kaameimmista kansista. Joita on tosiaan muutama aika legendaarinen.
Viime päivinä miettinyt tuota/tätä somea, että miten sarjakuva pääsisi paremmin esiin? Vaikeaahan se on, kun koko aihe on niin julmetun epäseksikäs. (Sarjakuviin pohjaavia kökköelokuvia lukuunottamatta) Hyvä esimerkki on Duck Talesin lanseeraus jossa käytettiin apuna Roni Back -nimistä tubettajaa. Katsojalukujen perusteella Roni on tubessa ainakin 2-4 kertaa isompi brändi kuin Aku Ankka. Ja muut sarjikset ei sitten olekaan mitään. Ainakaan suomenkielisessä Tubessa.
Itse albumihan on muistaakseni ihan korkeatasoinen. Pitääpä lukaista se pitkästä aikaa.
On tuo kyllä järjenvastaiseksi mennyt, kun albumit pistetään alennusdumppaukseen jo ennen kuin suurin osa niistä kiinnostuneista on huomannut moisten edes ilmestyneet ja arvostelut ovat vasta tulossa. Onko tämä vain Otavan tyyli vai esiintyykö samaa muillakin kustantajilla? On kyllä pari kotimaista kirjaiijaakin valittanut trendistä, jossa kirjat dumpataan aleen jo 3 kuukauden jälkeen.
On tuo kyllä järjenvastaiseksi mennyt, kun albumit pistetään alennusdumppaukseen jo ennen kuin suurin osa niistä kiinnostuneista on huomannut moisten edes ilmestyneet ja arvostelut ovat vasta tulossa. Onko tämä vain Otavan tyyli vai esiintyykö samaa muillakin kustantajilla?
Onko kustantajalla itsellään sananvaltaa asiaan vai määrääkö ulosmyyntihinnan jälleenmyyjä?
elokuvien kökköys asustaa ihan omassa päässäsi.Ei, kyllä se on objektiivinen totuus. Amerikkalaisen elokuvateollisuuden tuotteet on silkka tuubaa, mutta sitä voi olla vähän vaikea hahmottaa kun vertailukohtaa ei oikein ole. :)
Tiedän että ärsytän taas joitain, mutta minulla ei ole halpuutusta vastaan mitään. Kuten muutamissa ketjun viesteissä todetaan niin nykyään on tajuttu varastokiertonopeus.Ei täällä kai nyt ärsyynnytä tai mieliä pahoiteta. Kunhan spekuloidaan. :) Halpuutuksessa ja dumppauksessa vika on siinä, että
Ei, kyllä se on objektiivinen totuus. Amerikkalaisen elokuvateollisuuden tuotteet on silkka tuubaa, mutta sitä voi olla vähän vaikea hahmottaa kun vertailukohtaa ei oikein ole. :)
niin elinkaari on lyhyt ja niin sen pitääkin olla kun kyse on kertakäyttöviihteestä.
--
4. Kuluttajat ovat ihan pihalla siitä mikä kulttuurituotteiden järkevä hinta on
--
Tänään mietin sitä, miten h**vetin epäekologista nettikauppa on verrattuna kivijalkaan. Järjetön määrä pakkaus- ja kuljetuskustannuksia per tuote, vain koska luonnolle koituvaa todellinen kuorma ei näy kuluissa. (Sama toki muussakin nettikaupassa.)
Noi Netflixit ja vastaavat antavat kai vain mahdollisuuden katsella sisältöä. Mitään fyysistä ei siirry minnekään?
Sarjakuvan ostaessaaan omistaa sen vaikka maailman tappiin asti. Mutta jos moisella asialla ei ole ostajalle mitään arvoa, niin sitten ei voi mitään.
Niin, olen kohta kolmetoista vuotta myynyt sarjakuvia antikvariaatistani Jyväskylässä ja onhan tämä ralli mennyt aika hurjanpuoleiseksi viime vuosina. Otetaan tuosta esimerkkinä nuo Otavan sarjakuvat. Krazy Kat taisi ilmestyä lokakuussa. Nyt maaliskuussa se on Adlibriksellä hintaan 9,90€. OVH-hinta on 29,00€, josta jälleenmyyjä saa -40% eli sisäänostohinta on 17,40€. Otin kyseistä kirjaa 5 kappaletta myyntiin tuolloin lokakuussa. Nyt minun kannattaa tehdä mahdolliset lisätilaukset Adlibrikset kautta. Yritän tässä sanoa sitä, että kun vauhti on tällainen, niin minun ei seuraavan sarjakuvan kohdalla kannata ottaa alkuun kuin 1-2 kappaletta ja täydennellä se sitten myöhemmin näistä dumppialeista. Kustantaja saa tällöin vähemmän fyrkkaa meikäläiseltä ja en varmaan ole ainoa jälleenmyyjä, joka näin miettii.
Ja muutkin tekee kuin Otava. Eräs nimeltä mainitsematon kustantaja möi sarjakuvan ilmestyttyä (ovh 25€) kirjaa meille nettona 14€. Ilmestymisestä meni kuukausi ja nettohintalistalta löytyi kyseinen kirja hintaan 6€. Taas tulee tuo vastaan, paljon sitä viitsii aluksi uutuutta tilata ja kustantajaa tukea.
Jälleenmyyjähän sen hinnan määrittää, mutta kustantaja nyt on avittanut noita adlibriksenkin hintoja jollain nimellisillä nettohinnoilla. Ei tuolla vanhoja varastoja pois myydä. Olen itse tykännyt pitää mahdollisimman laajaa valikoimaa mahdollisimman pitkään myynnissä, mutta tällaisilla dumppauksilla ei jatkuvuutta sarjakuvakulttuuriin luoda. Tietenkin asiakas, joka seuraa kohtuu aktiivisesti skeneä, voittaa.
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että kun kustantaja aloittaa jonkin pitkän vedon, niin se päästää sarjan alkupään menemään loppuunmyydyksi. Otetaan nyt esimerkkinä vaikka Blueberryn integraali, johon kolmososa juuri ilmestynyt ja ykkösosaa ei saa enää kustantajalta. Ei näin. Tolle Sagalle käy varmaankin samoin.
Jollain Otavalla olisi rahkeita pitää sarja saatavilla viimeiseen osaan saakka, ymmärrän jos joku Apollo tai Sininen Jänis joutuu miettimään toisin. Kun eivät saa edes Suomalaiseen tuotteitaan myyntiin. Iso peukku RW Kustannuksen suuntaan Sandmanista, jossa näytetään olevan sillä meiningillä, että koko sarja olisi vielä saatavilla kun kymmenes osa ilmestyy.
Juurikin näin, kaikki on bittejä, ei atomeja.
itseä ei kiinnosta *****jakaan vaikka Sandmania ei olisi ensimmäistäkään saatavilla, pikemminkin päinvastoin mutta hyvä että edes joidenkin tuotteiden kohdalla näin on.
Laaja sarjakuvasivistys kun ei ole mahdollista mikäli kiertosykli on nykyinen ja siis globaalilla tasolla.
--
--12 per.
plus miten haluaa laskea tai olla laskematta juoksevat pilvikulut eli suhteellisen laskentaenergian tarpeen.
Pääsyypää varastotyhjennykselle on valtion asettama idioottimainen vaihto-omaisuuden verorasite.
Koska pitkällä aikavälillä ylläpidetty varasto syö jatkuvasti yrityksen tulosta, on yrittäjän/yrityksen pakko dumpata varastoaan.
Varaston nopea kierto on OK, kun myydään kulutushyödykkeitä ja kausiluontaisia tavaroita, vaatteita, suksia, yms.
Kirjojen ja levyjen suhteen varastoinnistarankaisu tulisi lakkauttaa. PRKL! ;)
Edit.
Oikeastaan valtion tulisi kannustaa kirjojen varastointia verohelpotuksilla. :P
Joltisenkin ignorantti kommentti, mutta jokaiselle se oma kuppinsa teetä suotakoon. Se synkän tenhoava fantasiamaailma, joka kiertyy Lucifer, Sandman, Hellblazer, Justice League Dark ja Rämeen Olento -sarjakuvien ympärille, on kyllä yksi hienoimmista koskaan luoduista: jalokivi DC:n kruunussa.
Niin, olen kohta kolmetoista vuotta myynyt sarjakuvia antikvariaatistani Jyväskylässä ja onhan tämä ralli mennyt aika hurjanpuoleiseksi viime vuosina. Otetaan tuosta esimerkkinä nuo Otavan sarjakuvat. Krazy Kat taisi ilmestyä lokakuussa. Nyt maaliskuussa se on Adlibriksellä hintaan 9,90€. OVH-hinta on 29,00€, josta jälleenmyyjä saa -40% eli sisäänostohinta on 17,40€. Otin kyseistä kirjaa 5 kappaletta myyntiin tuolloin lokakuussa. Nyt minun kannattaa tehdä mahdolliset lisätilaukset Adlibrikset kautta. Yritän tässä sanoa sitä, että kun vauhti on tällainen, niin minun ei seuraavan sarjakuvan kohdalla kannata ottaa alkuun kuin 1-2 kappaletta ja täydennellä se sitten myöhemmin näistä dumppialeista. Kustantaja saa tällöin vähemmän fyrkkaa meikäläiseltä ja en varmaan ole ainoa jälleenmyyjä, joka näin miettii.
Isoin ongelma on juurikin se: kun vain murto-osa klassikoista on saatavilla kulttuurin pohja rapistuu ja kapenee.
Ongelma ei ole että Sandman on saatavilla, ongelma on että lähinnä vain Sandman on saatavilla.
Mainitsit ansiokkaasti Tinttien ja Asterixien saatavuuden joka osaltaan elvyttää ja moniäänistää sarjakuvakulttuuria, mutta mitä harvemmasta lajityypistä on mitä vähemmän teoksia netflixit, spotifyt ja pelit täyttävät tyhjiön uusien sarjakuvien sijaan tehden pienestä kielialueesta ja markkina-alueesta itseään toteuttavan profetian.