Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => Aiheen aloitti: X-men - 25.10.2017 klo 19:55:58
-
Jenkkilässä IDW yhdisti Mikin ja Akun lehdet ilmeisesti erillislehtien huonon myynnin takia ja täällä taasen Roope-setä loppuu ja tilalle tulee Ducktales. Huonosti menee.
-
^Joo näyttää huonolta, muutenkin IDW:n Disney-kirjojenkin kohdalla taitaa käydä kylmät, muutama on vielä tulossa ensi vuoden alussa, ne joiden ilmestymisestä on kerrottu hyvissä ajoin, mutta ainakin Amazonin haulla ei löydy enää sen jälkeen mitään, ellei sitten tule täydennyksiä, yleensä ei tule.
"Jännitän" eniten jatkuuko Al Taliaferro-kirjasarja, pahalta näyttää. Käsittääkseni Alin AA-strippisarjakuvatuotantoa on vielä julkaisematta?
-
Amerikkalaiset kustantamot antavat viralliset julkaisutiedot Diamondin Previewsissä, jossa ilmoitetaan noin kolme kuukautta myöhemmin ilmestyvät julkaisut. Esimerkiksi Amazonin sitä kauemmaksi menevät tiedot julkaisuista ovat yleensä ennakkotietoja, jotka muuttuvat ja täydentyvät ajan kuluessa. Niiden perusteella ei siis voi mitään selkeitä päätelmiä tehdä. Tällä hetkellä IDW:n Disney-julkaisuja löytyy Amazonista toukokuulle saakka, kun taas viralliset ilmestymistiedot koskevat korkeintaan helmikuuta.
Lisäksi erityisesti juuri tällaiset kaikenikäisille tarkoitetut lehdet sekä kokoelmat leviävät laajemmin muita kanavia pitkin kuin Diamondin kautta, joka siis jakelee Amerikassa julkaisut sarjakuvakauppoihin. Ei siis IDW:llä hirveästi mitään hiipumisen merkkejä Disney-julkaisujen suhteen tunnu olevan. Akun ja Mikin lehtien yhdistäminenkin voi johtua resursseista. Eli kun aloitettiin uusi lehti (Duck Tales) yhdistettiin kaksi lehteä yhdeksi ja kokonaistuotanto pysyy samana.
-
No IDWn WD-lehtien yhdistäminen resurssipulan takia voi olla mahdollista kun firmalla on avaruudellisissa tarinoissa monta rautaa tulessa.
-
^^IDW:n ja Dark Horsen kohdalla Amazonin ennakot ovat pitäneet hyvin paikkaansa. Sieltä meikäkin sai ennakkomakua siitä että esim. Creepyn julkaisu loppuu kesken.
IDW:kin on katkaissut kirjasarjoja kesken, ettei se ole mikään uusi asia.
^Joo näitä scifi-juttuja on tullut paljon ja niihin tuntuu IDW satsaavan tosi paljon. Kait ne myy ja sitten on yhteistyötä Syfy-kanavan kanssa koskien tv-sarjoja.
Ehkä näihin menee ne resurssit ja vähän kannattavat karsitaan pois?
-
Ja se selkein asia: Disneyn hiiret ja ankat eivät ole mikään myyntitäky yhdysvaltain markkinoilla
Italiassa ja pohjoismaissa toki, mutta USAn kamaralla ei.
-
Silti Walt Disney Comics and Stories on päässyt reippaasti yli 700 numeron (toki eri kustantajia ollut vuosien saatossa).
-
Toki ja vertailun vuoksi missäköhän numeroinnissa menisi tämän maan Aku Ankka lehti? yksin viimeisen 20 vuoden aikana n.1000 numeroa ja levikki ihan eri numeroissa täällä.
tämä 10 vuotta vanha artikkeli (http://www.wolfstad.com/dcw/blog/2007/04/disney-comics-around-the-world/)ei rakentavasti ole käsittääkseni muuttunut
-
Toki ja vertailun vuoksi missäköhän numeroinnissa menisi tämän maan Aku Ankka lehti? yksin viimeisen 20 vuoden aikana n.1000 numeroa ja levikki ihan eri numeroissa täällä.
tämä 10 vuotta vanha artikkeli (http://www.wolfstad.com/dcw/blog/2007/04/disney-comics-around-the-world/)ei rakentavasti ole käsittääkseni muuttunut
Olisko nyt jokin 3200 numero menossa...en tiedä tarkkaa lukua. Eikös 2013 tullut 3000. numero. Joo me suomalaiset ollaan selvästi Aku Ankka-kansaa...jenkit lukee vaan supersankareita ja kohta ei varmaan sitäkään.
-
Joo me suomalaiset ollaan selvästi Aku Ankka-kansaa...jenkit lukee vaan supersankareita ja kohta ei varmaan sitäkään.
Kyllä sikäläinen sarjakuvaskene on selkeästi hengissä, enenevässä määrin muukin kuin supersankarit.
Ankat kumppaneineen vaan ei ole aikoihin lyönyt läpi rapakon takana.
Itse en ikinä ole kuulunut ankka-faneihin vaan sen lukeminen on ollut kuten aikoinaan Star trekin katsomiseni, scifi kyllä kiinnostaa mutta kun muuta ei ole tarjolla kuin trekkiä niin sitä sitten..
-
Eipä tuolla IDWn Duckates-lehdellä näytä hyvin menevän kun jo numero 3 tippui alle 7000 myydyn kappaleen ja kakkonen myi reilut 7600 kappaletta. Toki tuosta luvusta puuttuvat digitaalisena ostetut kappaleet.
-
IDW:n ja Disneylehdeksi tuo myyntimäärä on ihan ok. Lehden lisäksi tuottoa tulee sitten myös kokoelmista.
-
IDW:n ja Disneylehdeksi tuo myyntimäärä on ihan ok. Lehden lisäksi tuottoa tulee sitten myös kokoelmista.
Toki ja edellä esim. Uncle Scroogea.