Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen => Topic started by: Reima Mäkinen on 15.07.2017 klo 17:17:36
-
Tänään oli Hesarissa kolumni tästä "vanhasta" aiheesta otsikolla:
10 000 tunnin harjoittelulla tulee mestariksi – Mutta riittääkö se maailman huipulle?
Kymmenen tuhannen tunnin taikarajan määritteli 1990-luvulla ruotsalainen psykologi Anders K. Ericsson
Ruotsalaisten keksintöä siis tämäkin mouhotus, mutta eipä ole muistaakseni tullut sarjakuvassa vastaan ainakaan mulle. Pikemminkin meillä on tällä vuosituhannella hehkuttu sitä että ei tarvi harjoitella tuntiakaan kun voi jo syntyä ihan kelpo sarjakuva.
Vanhoista tekijöistä tähän kymppimuottiin sopisivat jotenkin ainakin Kari Leppänen ja Tarmo Koivisto, nuoremmista ehkä Milla Paloniemi ja Pertti Jarla. Onko Kvaakilaisilla aiheesta omakohtaisia kokemuksia tai muita näkemyksiä?
-
Onko Kvaakilaisilla aiheesta omakohtaisia kokemuksia tai muita näkemyksiä?
On.
Tämä:
Pikemminkin meillä on tällä vuosituhannella hehkuttu sitä että ei tarvi harjoitella tuntiakaan kun voi jo syntyä ihan kelpo sarjakuva.
on hevonpaskaa, paitsi ettei kelpaa lannoitteeksikaan.
Täällä on käsitys että kyseessä on hengettömäksi hinkkaamista ja rentouden menetystä, pyrkimystä taideopiskelupiireihin ei kädentaitoon.
Kuten missä tahansa asiassa, kokemus puhuu.
Kokemus ei automaattisesti tarkoita kaavoihin jämähtämistä, fakkiintumista "näin piirrän aina korvan" "käsikirjoituksen on noudetettava Aristotelista dramaturgiaa pilkulleen"
tietenkään ei.
Kyse on hapatuksen sijasta perusmatematiikasta jota enin osa ei haluakaan hallita jostain syystä. Harjoituksen ja töiden määrä korreloi väistämättä tietyn kynnyksen jälkeen, syntyy kokeiluja, vahinkoja, löytöjä.
Totta kai jotain uuden kokeiluja menetetään, sitä intoa ja idealismia joka alussa on. Iän karttuessa tulee muuta elämää, ihmissuhteita ja oppeja joita taasen voi piirrospuolen lisäksi soveltaa käsikirjoituspuolella(Suomessa pahasti alakantissa, ei tosin sarjakuvan puolella läheskään niin pahasti persiillään kuin elokuvissa jossa meillä on oikeastaan vain Iiro Küttner)
10 000 tuntia on vähän, termi harjoittelu on tosin minusta harhaanjohtava. Semanttisesti haparoivan oloinen. Vaikka kyseessä olisi oma-aloitteinenkin olisi koulutus silti parempi termi.
Ala on eri mutta perustelen miksi kylmiltäänkin voi tehdä kelpo sarjakuvaa-lauseke on metsässä:
Moniko suostuisi kirurgiseen leikkaukseen jos lääkärin kokemus ja koulutus on nolla tuntia?
Ihan kelpo leikkaus siitä tulee.
Niinpä.
Kuulostaa enemmän "insinöörihenkiseltä" ajattelulta, mutta jokainen kokemus, jokainen kokeilu edistää sarjakuvien teossakin.
Kukaan ei ole syntyjään seppä, kirurgi tai sarjakuvantekijä.
Jokaisesta voi tulla, ainakin jonkin näköinen.
Mutta minusta se vaatii muutakin kuin onnenkantamoisen.
-
Joo, ehkä sarjakuvan yhteydessä pitäisi puhua mieluummin 10 000 tunnin tavoitteellisesta tekemisestä kuin "harjoittelemisesta". Hommaa sotkee entisestään se että pitäisikö sekä käsikirjoitttamista että piirtämistä reenata se 10 000tuntia vai riittäisikö 5000 molempia. :)
Ja on se niinkin, että pelkällä oivaltavalla näkökulmalla ja persoonallisella otteella voi saada ilman harjoittelua hyvän sarjiksen aikaiseksi. Mutta sen jälkeen se temppu onkin siltä tekijältä niin sanotusti nähty ja pitäisi olla mieluusti esittää jotakin hm... hiotumpaa.
[Harmi kun Kreegah Bundolo poisti sen kirjoituksensa tästä. Onneksi kerkesin edes lukea. Siinä oli asiaa esim. Daniel Clowesin tekemisistä. Ei kai nyt foorumiviestien tarvitse ollaan mitään täydellisen tyhjentäviä vastauksia tai esseitä annetusta aiheesta.]
Ulkkareista tämmöisinä työn sankareina mulle tulee mieleen oikeastaan vain Don Rosa. No, ehkä Hergékin sopisi kategoriaan. Mutta vaikeahan se on sanoa, kun ei tunne niin kovin hyvin tyyppien historiaa.
-
Lewis Trondheim oli kuullut jostain että kun alkaa tekemään
sarjakuvia, niin ensimmäiset 1000 sivua on täyttä paskaa. Joten
hän tosiaan piirsi 1000 sivua pöytälaatikkoon ja alkoi sitten
työstämään julkaistavaa matskua.
-
Harmi että Kreegah poisti viestinsä, sekä yleisesti että mm. Crumbista ja arvioistaan kotimaisesta kentästä osui monessa minusta kohdilleen.
itse olen lähestynyt tuntimäärän sijaan Jake Parkerin ajattelumallilla
valmista, ei täydellistä (https://www.youtube.com/watch?v=lRtV-ugIT0k)
ja 3-4 ohjetta taiteilijalle (https://www.youtube.com/watch?annotation_id=annotation_663015089&feature=iv&src_vid=Xxa01j9Ns7o&v=hnA8Vj9cxEM#t=14m44s)
(jälkimmäisen videon pitäisi alkaa oikeasta kohtaa)
ei ole olemassa tuntimäärää ainoastaan treenimäärä. Piirtäjien ohjeet pätevät kirjoittajiinkin. Itsellä on pöytälaatikkoa/muita laatikoita/hyllytasoja yms täynnä versioita 1-20 joista osa päätyy siinä version 21 -50 kohdalla "valmiiksi".
Trondheimin menetelmä kuulostaa sangen toimivalta.