Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Toimintasarjakuvat => : Jarkko Sikiö 05.04.2017 klo 02:12:41

: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 05.04.2017 klo 02:12:41
Suurten kustantajien sankarit, erityisesti mittava kirjoitusrupeama Kapteeni Amerikan seikkailujen parissa, nostivat Ed Brubakerin isojen nimien joukkoon.

Tätä nykyä parhaimmisto, rikostarinat, tulevat ulos Imagen kautta. Luottomiehet, erityisesti Sean Phillips, takaavat maanläheisen otteen.

Tätä nykyä kaksikko voi julkaista Imagen kautta mitä huvittaa, tarvitsematta edes hyväksyttää ideoitaan toimituksen puolella. Tällaiseen etuoikeutettuun asemaan ei moni tekijä nouse.

Kenties ennen mittaa tärppää myös elokuva- tai televisio-optioiden puolella ja – kuten mm. Millarin ja Kirkmanin esimerkit osoittavat – kun Hollywoodin katse on kerran kääntynyt, osuu valokeila kohdalle herkästi vielä useamminkin.

Criminal on Brubakerin rikostarinoiden perusteos. Seitsemän kokoelman mittainen kokonaisuus ulottuu sukupolvien ylitse ja tapahtumaympäristö – kenties Sin City -kunnianosoitus – sitoo kokonaisuuden yhteen siinä kuin henkilöhahmotkin.

Keskivaiheillakaan ei meno heltiä löystymään saakka, mutta silti kuvittelin ensimmäisten kahden kokoelman jäävän parhaimmistoksi. Lopulta kuudes ja seitsemäs kokoelma kolisivat vielä oikein komeasti. Loppuun päästessään Brubaker hieman jo laskettelee rennommalla otteella, mikä sopii kun Phillips on oikealla aaltopituudella.

Tuore Kill Or Be Killed (Image, 2016-2017) on niin ikään miesten tuotannon kärkeä seitsemän numeron perusteella. Kolmantena tunnelmaa luomassa on Elizabeth Breitweiser väreineen.

Tarinan päähenkilö, Dylan, yrittää itsemurhaa, jää henkiin ja adrenaliinionnen tilassa päättää aloittavansa paremman elämän... kunnes paholainen saapuu ottamaan ansion tapahtuneesta. Elinaikaa paholainen antaa kuukauden ja säilyäkseen elävien kirjoissa, on Dylanin toimitettava helvettiin joku sen ansaitseva. Vuokran tapaan uusi murhattava on löydyttävä kerran kuukaudessa.

Tästä alkaa paitsi jyräävän kova rikostarina, myös mielenkiintoinen matka murha(viihtee)n moraaliseen oikeutukseen. Kuka ansaitsee kuolla? Kuinka murhattavat tulisi edes ylipäätänsä löytää?

Dylan on huolestuneempi mielenterveydestään ja tappamisen käytännön pulmista kuin toimintansa oikeutuksesta. Opuksen nimi sen jo puristaa, pakon edesssä on helppo löytää tekosyitä. Muutoin Dylan on kuin Peter Parker ihmissuhde- ja muine ongelmineen, joten kalmankalskeista tunnelmista huolimatta ollaan lähellä supersankariparodiaa.

Scene of Crime (Image, 2012) on albumimuotoinen dekkaritarina, jonka on kuvittanut Michael Lark. Sean Phillips on tässäkin ollut tussausapuna.

Jack Herriman on yksityisetsivä, jonka poliisituttava vuosien takaa lähettää hänelle asiakkaan. Jack ryhtyy naisen toimeksiannosta selvittämään kadonneen siskon olinpaikkaa. Tästä alkaa purkautua vyyhti, jonka aikana paljastuvat rumat perhesalaisuudet.

Ei tämä aivan Brubakerin kärkimateriaalia ole, vaikka alkusanoissa vanha kaveri Bendis koettaa muuta väittää. Kelpo välipala korkeintaan.

Fatale (Image, 2012-2014) yhdistää okkultismia ja yliluonnollista varsin onnistuneesti. Tarinan mielenkiintoisinta antia on tarinan keskiössä oleva miestennielijä. Sen sijaan vuosikymmenten kuluessa niellyksi tulevat miehet vaihtuvat sen verran ripeästi – vaikka monesti palaavat kuvioihin uudestaan – ettei muuta kiintopistettä tarinaan ehdi muodostuakaan. Siten mielenkiinto laskee nopeasti ja tarinan viimeiset kuusi numeroaa pitää vääntää jo ihan pakolla loppuun.

Täytyy nyt hieman pitää taukoa muutoinkin. Kill Or Be Killed on lukulistalla ja väliin jääneistä varmaan Velvet on seuraavana vuorolla, ellei sitten Fade Out. Onhan niitä vielä muitakin, Sleeper ja Incognito, ainakin tulevat sen kummempia kaivelematta mieleen.
: Vs: Ed Brubaker
: Curtvile 05.04.2017 klo 21:21:51
Me todellakin saadaan hiukan eri laitokset sarjakuvista noiden perusteella.
Brubaker on kaikessa kyynisyydessään ollut luottokirjoittaja, nimi johon todella voi uskoa laadun takeena omalta osaltani.

Fade Out on priimaa ja jokaisen Hollywoodin kulkta-ajan elokuvista tai vaihtoehtoisesti noirista kiinnostuneiden täky.
Velvet on vakoojatrillerien eliittiä, moni koittaa painaa villasella ja esittää Modesty Blaise modernisaationa, mutta sametti peittää rautaisen nyrkin jolla rusennetaan agentti kuin agentti. Itse en parhaalla tahdollakaan voi verrata kuin Queen & Countryyn joka tämän kanssa edes voi kisailla.

Sleeper ja Incognito käsittelevät osin samoja kuin Brubakerin Kapteeni Amerikka ja Daredevil juoksut ja toisaalta taasen Criminal.

Se joka erottaa Brubakerin on että on oiva henkilöiden kirjoittaja, tarinaa uhraamatta. Itseen leimallisen ikävä ihmiskuva kaikista enemmän tai vähemmän muita ja itseään petävinä yksilöinä jota tarjoaa fiksusti esitettynä puree myös.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 10.04.2017 klo 22:12:53
Sleeper on ollut kova sarja myös Kvaakin perusteella, kun silmäilin vanhaa Image-ketjua.

Tästä on siis  julkaistu Season One ja Season Two sekä vielä esiosa. Minulta Season One jäi muutaman numeron jälkeen kesken.

Tekijät ovat sen verran kovaa jälkeä saaneet tämän jälkeen taottua, ettei tämä millään nykypäivänä enää pärjää.

Isoin harmistus oli kuitenkin, että tämä(kin) on sidoksissa Wildstorm-universumiin ja väkisin pitää muistin perukoilta kaivaa sellaisia olennaisuuksia, että, kuka tai mikä se Lynch nyt sitten olikaan (Wildstormin vastine Nick Furylle).

Gotham Central on se sarja, jossa Gothamin poliisilaitos ratkaisee rikokset soittamalla Batmanille. Toisen kokoelman jätin puoliväliin, kun en yksinkertaisesti enää kestänyt.

Siis kuvitelkaa, sarja jonka kirjoitusvastuun jakavat Brubaker ja Rucka ja kuvittajana on Lark. Ja siinä on Batman. Mutta. Silti. Ei. Vain. Riitä.

Toisen kokoelman lukematta jäänyt puoli olikin sitten se parempi osuus. Otan kolmannen kokoelman joku päivä esiin, nyt on pakko lukea vaihteeksi taas jotain muuta.
: Vs: Ed Brubaker
: Curtvile 10.04.2017 klo 22:24:03

..... Toisen kokoelman jätin puoliväliin, kun en yksinkertaisesti enää kestänyt.

Siis kuvitelkaa, sarja jonka kirjoitusvastuun jakavat Brubaker ja Rucka ja kuvittajana on Lark. Ja siinä on Batman. Mutta. Silti. Ei. Vain. Riitä.

....

Nyt on parempi olla sanaton kuin ääntää se mitä ensimmäisenä tuli mieleen.

Tyydytään siihen että makuerot ovat likipitäen verrattavissa siihen pikakelaukseen suhtautumisessakin.
Harva sarja kun tulee edes lähelle Gotham Centralia. (Powers ja Chase ja osat District Xää sekä Savage Dragonia)
: Vs: Ed Brubaker
: Petteri Oja 11.04.2017 klo 00:10:39
Isoin harmistus oli kuitenkin, että tämä(kin) on sidoksissa Wildstorm-universumiin ja väkisin pitää muistin perukoilta kaivaa sellaisia olennaisuuksia, että, kuka tai mikä se Lynch nyt sitten olikaan (Wildstormin vastine Nick Furylle).

Lukiessani Sleepereitä en edes ollut tietoinen, että joku Wildstorm-universumi on olemassa. Loistavasti kirjoitettu sarja, joka innosti perehtymään tekijäkaksikon muuhunkin tuotantoon.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 11.04.2017 klo 00:30:13
Varmaan tuo vaikuttaa, milloin (ja missä järjestyksessä Brubakerin muihin sarjoihin nähden) Sleeperin lukee. Tässä oli mielestäni hieman kiinni vuosituhannen vaihteessa, olin poimivinani vaikutteita mm. Warren Ellis -akselilta.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 03.03.2018 klo 20:30:11
Brubaker ja Epting ovat sellainen kaksikko, että miesten peruspullakin on parempi kuin moni huonompi juttu. Silti The Marvels Project (2009–2010) on vähän vaisu tapaus.

Kapteeni Amerikkaa Brubaker on mielestäni jo hahmon omassa lehdessä pumpannut aivan riittämiin, ja tuossa vuosikymmenen taitteessa käynnistyivät mm. erinomaisen onnistuneet The Twelve ja The Torch.

Kaikki kolme sarjaa kuuluivat lyhyeksi jääneeseen pulp-hahmoja nostaneeseen trendiin, joista kirjoitin sanan, pari myös Kvaakin etusivulle (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2283) pari vuotta sitten.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 05.03.2018 klo 18:59:46
Huh, huh, että on kova sarja tämä Kill Or Be Killed.

Ote on samaan aikaan tiukkaa kuin se rentoa.

Philipsin kuvitus on jo 16-numeroon mennessä vähän liiankin rentoa, mutta Brubaker on niin iskussa, että tämä menisi läpi vaikka raapetekniikalla toteutettuna.

Jos tässä ei jotain ihan ihmeellistä nokkalopetusta tule eteen, niin sanotaan jo tässä vaiheessa, että Brubaker kirjoittaa uransa parasta sitten Kapteeni Amerikan. Ja se on paljon se.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 06.03.2018 klo 23:31:09
The Fade Out, eli Brubaker ja Phillips -yhteistyö, on hallittu kokonaisuus.

Ei tämä tempaa mukaansa, mutta ilahduttavasti tahti kiristyy loppua kohden.

Hollywood ja kommunistivainot ovat sopivan likainen yhdistelmä, aikakausi on tässä puoli ruokaa.

Selkeä kokonaisuus on kolmen kokoelman mittainen, ja sopii putkeen luettavaksi. Sarjamuodossa vähän mittaan en tätä kuvittelisi lukevani.

Tämä on varmaan Brubakerin määrätietoisin yritys valkokankaalle. Tästä selkeästi näkee, että tarina on suunniteltu loppuunsa ennen kuin sormet ovat koskettaneet näppäimistöä.

Brubakerin innokkaimmille faneille neljä, ehkä jopa neljä ja puoli tähteä, muille kolme ja puoli.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 08.03.2018 klo 05:16:10
Velvet on Brubaker-Epting-yhdistelmän, unohtamatta liian usein mainitsematta jäävää Breitweiseria – jonka värit viimeistelevät tunnelman – mainio agenttimukaelma.

Ei kannata jumiutua sarjan kuvaukseen. Sarjassa on samaa vaivattomuutta kuin Kapteeni Amerikassa sen alkuvaiheessa, kun sarja oli parhaimmillaan.

Velvet pitää otteessaan koko 15 numeroa, hyvä mitta putkeen luettavaksi.

Toisin kuin moni varhaisempi Brubakerin työ, eivät nämä uusimmat ole saaneet lainkaan sellaista "hieno juttu, mutta vähään aikaan ei taas tee mieli tarttua" -fiilistä.

Tätäkin lukisi hyvin mielellään lisää. Toivottavasti tekijät vielä palaavat näihin maisemiin.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 11.03.2018 klo 05:00:33
Gotham Central on se sarja, jossa – itseäni lainaten – "Gothamin poliisilaitos ratkaisee rikokset soittamalla Batmanille".

Kiskaisin kivuitta kaksi viimeistä kokoelmaa kaikkiaan neljän kokoelman mittaisesta sarjasta.

Hieman vielä hetkittäin kasvaa kypärä otsaan, kun poliisilaitos TAAS soittaa Batmanin ratkaisemaan ihan yksinkertaisen jutun, koska sarjan nimessä on Gotham.

Kuitenkin sarjan loppupuolella jo pilkistää punainen pää siitä vaihtoehtotodellisuudesta, jossa tekijät olisivat kirjoittaneet maailman korruptoituneimman poliisilaitoksen arjesta ilman Batmania.

Tämä ei kuitenkaan ollut se sarja, joten se siitä.

Kokeilen tarttua uudestaan Sleeperiin, mutta sillä mielellä että se on lahjakkaiden tekijöiden varhaistyö, jonka nimi ja mainokset eivät sanallakaan viittaa sarjan olevan supersankariparodia, eikä Brubaker ole Garth Ennis.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 15.07.2018 klo 18:44:05
Kill or be Killed on nyt julkaistu kokonaisuudessaan. Koska olen tämän jo useaan otteeseen kehunut, enää ei ole tarpeen. Viimeinen numero oli aika jänskä, siinä oli vähän sellainen kokeilullisempi ote ja ikään kuin useampi lopetus.

En ole kovin innoissani mielisairaalasta tapahtumaympäristönä, koska vankila toimii paremmin. Kuitenkaan lukijaa ei kiusata lääketokkuralla numerotolkulla.

Olisi varmaan pitänyt lukea tämä 20-osainen sarja putkeen, että osaisi sanoa miten nuo numerot sijoittuivat lopulta kokonaisuuteen. Joka tapauksessa Brubakerin parhaimmistoa.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 07.03.2019 klo 22:52:50
My Heroes Have Always Been Junkies (Image, 2018) on jälleen yhteistyö Phillipsin kanssa. Olihan tämän moni Twitterissä tuoreeltaan ylistänyt, joten jäin tätä vähän kärkkymään.

Kaksi nuorta kohtaavat huumehoitolassa, sellaisessa siistissä rikkaiden kakaroiden hoitolaitoksessa, ja rakastuvat ja harrastavat paheita.

Oikein muuta tästä ei voi sanoa pilaamatta koko juttua. Kun koko jutun koukun vetää siihen tarinan päätökseen, sen pitäisi olla Oldboyn tasoa, sellainen joka jysäyttää lekalla takaraivoon ja vääntää vatsan ympäri.

Brubaker vihjaa lopetuksesta, joten yllätyksenä se ei tule. Eikä yllätyksenä se kovin kummoinen olisikaan.

Kun Phillips vetää sellaista luonnosmaista, vähän huolimatonta jälkeä ja värit on valittu ihan syksyn pastellikuvastosta niin ei tätä voi oikein mitenkään kehua.

Tämä olisi todellisuudessa ollut hyvä kehystarina johonkin Criminalin väliin, mutta jos tämä on heitetty täkynä Hollywoodin suuntaan, niin ei näin heppoisella indie-materiaalilla ovi aukene. Tämän lauseen voitte sitten lainata, jos se Netflixiin kohta tulee.

Ei lukusuositusta tälle, sori.
: Vs: Ed Brubaker
: Curtvile 07.03.2019 klo 23:14:04
en yleensä nykyään jaksa/muista/viitsi laittaa mitään kvaakkiin sarjakuvista joita on tullut luettua mutta nyt täytyy sanoa että saadaan Jiksin kanssa ihan täysin eri kappaleet sarjakuvista.
Siis ei mitään varianttikansijuttua vaan että sisältö vaihtuu jotenkin.

Arvostan kyllä oman kantansa jakamista.
Satun vasan olemaan päinvastaista mieltä.

En spoilaa minäkään tarinaa josta siitäkin ollaan jotenkin luettu eri versiot
tätä:

Kun Phillips vetää sellaista luonnosmaista, vähän huolimatonta jälkeä ja värit on valittu ihan syksyn pastellikuvastosta niin ei tätä voi oikein mitenkään kehua.

en kykene ymmärtämään. Sean Phillipsin jälki on jatkanut kehittymistään ja on yhä skarppia mutta rentoa ja kun tässä Jacob Phillipsin väritys tukee isänsä ekspressionistista jälkeä.
Joista kumpikaan ei toimisi ilman toista (vrt. Frank Millerin ja Lynn Varleyn 300)
mutta yhdessä olivat minusta enemmän kuin osiensa summa.

Itse antaisin vankan lukusuosituksen kun vaikka elokuvasovitukset ovatkin kehittyneet se on vielä kaukana tämän kombon tasosta ihan budjeteista riippumatta.

Juurikin Ed Brubakerin ja Sean Phillipsin pitkä yhteistyö on sellainen harvinainen kummankin kirittäessä toista eteenpäin. Luottamus on syntynyt ja molemmat uskaltavat kokeilla asioita ja koska en ole ainoa jolle ovat korkean laadun ja odottamattomuuden tae saavat näitä julkaistuksi Imagen kautta.
: Vs: Ed Brubaker
: VesaK 17.06.2019 klo 12:51:42
Amazon Primessä nyt N. W. Refnin ja Ed Brubakerin sarja "Too Old to Die Young".
Los Angelesin poliisi- ja rikosmaailma siirrettynä johonkin Refniläis-Lynchiläiseen ulottuvuuteen.

Hidasta, tylyä ja neonväristä sosiaalista kanssakäymistä teknopimpelipompelin säestyksellä. Ahdistavaakin. Tarpeellista väkivaltaa. Autoja.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 07.09.2019 klo 19:12:04
Brubakerin legendaarinen Kapteeni Amerikka -juoksu tuli kahlattua joskus maratonitahtia lävitse, joten muistan jättäneeni Winter Soldier -sarjan väliin ihan välttääkseni turhaa ähkyä.

Hetken epäilytti, iskeekö tämä enää pitkän tauon jälkeen, mutta ei epäilykselle olisi pitänyt olla edes sijaa, kun kuvittajina ovat jälleen Guice, Lark ja muut mestarit tusseissa ja väreissä.

Agenttiseikkailun ja supersankarimaailman genresekoitukseen menee pitkästä aikaa hetki tottua, mutta jo ensimmäinen kokoelma vetää alkulämmittelyiden jälkeen mukavasti.

Toinen kokoelma on juoksun selkeästi parasta antia, ihan Kapteeni Amerikan tasoista rynnimistä, kun kolmannessa on vähän jo sellaista kunhan kirjoitetaan sivut täyteen -menoa. Itse en olisi kaivannut lisää supereita, mutta ehkä myyntikäyrät näyttivät siihen suuntaan, että Wolverine oli pakko taas lisätä.

Neljänteen kokoelmaan vaihtuvat tekijät, joten siihen en enää tarttunut. Olisihan tuota kaikenlaista minisarjaa, joissa kirjoittajina on sellaisia nimiä kuin Rick Remender ja Ales Kot, joten taatusti palaan Talvisotilaan pariin muissa ketjuissa.

EDIT: Kiitos, automagia, totta kai Guice on "Guide", tätä minä tietotekniikaltani haluan.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 13.09.2020 klo 01:11:20
Bad Weekend (Image 2019) on terävintä Criminal-laatua tutulta Ed Brubaker ja Sean Philips -kaksikolta. Toisin kuin kannesta voisi päätellä, on jälkimmäisen poika, Jacob, saanut tällä kertaa värit kohdalleen. Tämä on hyvä juttu, koska kuvitus on muutenkin kirkkaasti sitä parasta Philips-tasoa.

Vuosi on 1997 ja puolikuuluisan vanhuksen ex-assistentti saa soiton sarjakuvatapahtuman järjestäjältä. Tämä tarvitsee päältäkatsojan ja on kysynyt nimeltä entistä assistenttiaan.

Tämä on vähän kuin nuhjuisen Stephen King -romaanin lähtötilanne, mutta nyt ei kirjailija päädy syrjäseudulle yksin konetta nakuttamaan vaan keskelle ihmisvilinää.

Selitettynä tämä ei kamalan hyvältä kuulosta, mutta kolahtaa aivan täysillä.

Käsikirjoituksessa on mahdollisesti aiheesta johtuen henkilökohtainen, rehellinen sävy. Hieman nostalgiaa, ehkä jo omaa vanhentumista käsittelevää nostalgiansekaista tunnelmointia, hieman viimeaikaiset kohut huomioiden häiritsevää ahdistelua väsyneenä "kaikki tietää" -vitsinä jne.

Parhaiden tarinoiden tapaan Brubaker sallii lukijan aavistaa tulevan, mutta pitää narut tiukasti omissa käsissään niin, ettei tarinan loppu jää yllätyksellisyyttä vaille tai viimeistä traagista tiristämistä vajaaksi.

Tässä on sarjakuva, jota voin suositella yhtä hyvin lahjaksi sellaiselle, joka ei koskaan ole Brubakeria lukenut tai sille joka on tavannut läpi kaikki opukset tähän saakka.

En ole uutta Criminal-sarjaa lukenut, mutta kirjan lorem ipsum kertoo tarinan julkaistun tätä ennen sen numeroissa 2 ja 3.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 13.09.2020 klo 03:19:08
Uunituore Pulp (Image 2020) hujahti surkean viikonlopun jatkeiksi.

Ihan kelpo tarina samoilta tekijöiltä. Entinen lainsuojaton kirjoittaa lännentarinoita, mutta hyllyt ovat täynnä lännentarinoita ja kustantaja palkkaa veljenpojan täyttämään sivuja.

Vanhus päätyy nyrkkitappeluun ensi kertaa sitten vuoden 1922 ja saa sydänkohtauksen.

Elokuvateatterissa esitetään natsien etenemistä Euroopassa ja salissa omat natsit hurraavat.

On sitä vähemmästäkin lähtenyt rankan päivän ilta käyntiin, ja entinen postivaunuryöstäjä päätyy ase kainalossa odottamaan rahalähetystä, kunnes...

Tarinassa oikeastaan mikään ei kulje odotetusti, mikä idea onkin ja kertoja sen ihan näin sanoiksi vielä pukee, että tyhminkin ymmärtäisi.

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että Jacob Phillips värittää isänsä sivut, ja kyllä minä ymmärrän että menneisyyteen sijoittuvat kohtaukset ovat rakeisia, vähän kuin hatarat muistot ja vanhat filmikelat. MUTTA. Olisi sen voinut tehdä muutoin kuin vetämällä kuvankäsittelyohjelmalla värilayerin latteasti kuvituksen päälle. Tulee laiska fiilis ja näyttää rumalta.

Samoin täytyy sanoa, että ilmeisesti Sean vääntää parhaat työt Criminalin sivuille ja tämä sekä My Heroes jne. ovat sitten sitä huolettomampaa sivellintä. No, ei minulla senKÄÄN kanssa ole ongelmaa, ja ovathan aina ne Criminalit odottamassa lukemistaan, MUTTA kuvittelisi asian olevan päinvastoin ja sitten tulee taas Matti Näsälle asiaa.

Em. natinasta huolimatta suosittelen ja lopetuksesta johtuen erityisesti suosittelen tätä uusnatseille ja kaikille ko. aatteen suuntaan symppaaville ja larppaaville.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 17.09.2020 klo 20:45:49
Bad Weekend innoitti kiskaisemaan viimevuotisen Criminal-sarjan.

Hieman harmittelin alussa, että tuttu tekijäkaksikko taas lämmittelee vanhoja eikä alussa edes kovin niin vetävästi. Kummasti tarina kuitenkin taas vetää puoleensa siihen tahtiin, että kokonaisuus menee parissa päivässä lävitse.

Isoksi tarinaksi tarinan päätös on alun tavoin hieman lattea, ja sarjan pääanti on kaksikon taidokas kerronta. Kokonaisuus jättää vähän kahden vaiheille, toisaalta tämä meni hyvin lävitse ja hioutunutta otetta on helppo ihastella, mutta toisaalta irtiotto entiseen olisi irroittanut varmaan kovempaan taputukseen.

Alkuperäisestä Criminal-sarjasta on niin monta vuotta, että pitäisi melkein tarttua siihen taas uudestaan.
: Vs: Ed Brubaker
: Petteri Oja 17.09.2020 klo 22:54:43
Bad Weekend innoitti kiskaisemaan viimevuotisen Criminal-sarjan.

Hieman harmittelin alussa, että tuttu tekijäkaksikko taas lämmittelee vanhoja eikä alussa edes kovin niin vetävästi. Kummasti tarina kuitenkin taas vetää puoleensa siihen tahtiin, että kokonaisuus menee parissa päivässä lävitse.

Isoksi tarinaksi tarinan päätös on alun tavoin hieman lattea, ja sarjan pääanti on kaksikon taidokas kerronta. Kokonaisuus jättää vähän kahden vaiheille, toisaalta tämä meni hyvin lävitse ja hioutunutta otetta on helppo ihastella, mutta toisaalta irtiotto entiseen olisi irroittanut varmaan kovempaan taputukseen.

Aika lailla eri mieltä. En kokenut Cruel Summeria millään tavalla latteaksi, vaan päinvastoin se vain parani sitä mukaan kuin eteni, ja loppu sai jopa herkistymään. Irtioton toivominen tuntuu myös kummalta, kun kyseessä oli nimenomaan se tarina, mikä on vanhan Criminalin taustalla mutta mitä ei aiemmin ollut kerrottu.

Loistava kokonaisuus, parempi kuin My Heroes Have Always Been Junkies, Bad Weekend ja Pulp. Vaikka hyviä ovat nekin.

Brubaker & Phillips on laadun tae, aina vaan.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 17.09.2020 klo 23:40:35
Irtioton toivominen tuntuu myös kummalta, kun kyseessä oli nimenomaan se tarina, mikä on vanhan Criminalin taustalla mutta mitä ei aiemmin ollut kerrottu.

Tarkoitin, että olisin lukenut ennemmin uusia juttuja kuin lisänäytöstä vanhaan.
: Vs: Ed Brubaker
: Curtvile 18.09.2020 klo 01:17:30
Mutta kun se ei välity.
Kuulostat minulta jos puhun kamalasta luonnosta, bondeista, beatlesista tai aki kaurismäen tuotoksista. Eli että kyseessä olisi aavistuksen lämmin suolentuote.
Minullakin kantani noista on kokemuksen kautta ja jätän kommentoimatta lähinnä koska on suhteellisen turha käydä keskusteluja jossa toinen osapuoli ei edes suostu kuuntelemaan kritiikkiä ja perustelu "mutta kun moni tykkää siitä" ei muuta omaa kantaansa ja mennään kuluttavan turhan toiston puolelle.

Älä ota mentaalihygienisenä yrityksenä, selkeästi pidät Brubakerin töistä. Silti puolet ajasta en kuvailuistasi voi parhaalla tahdollakaan tunnistaa teosta.
Itsellä Pulp uupuu lukusetistä kun edelliskerralla ne oli ehditty myydä muille.

Kvaak on foorumi ja siinä on hyvä jos on hajontaa, mielipiteitä tulee olla ja ajatus yhdestä ainoasta tavasta kokea asiat. Se että asioita käsitellään, tutkitaan eri näkökulmista on on koko sivustomme idea.
Osa kokee sen olevan vain omien ja kavereidensa mainostamisalusta, mikä pitkälti on jokaisen some/digipalvelun ominaisuutena myös.

Itsellä suurin osa on irtolehtinä koska ovat tunnetusti suosimani formaatti.
Siinäkin voi olla ero, mutta paitsi etten ymmärrä latteutta (?) tuoreessa Criminalissa en ymmärrä miten Fade Out olisi suunniteltu elokuvaksi.
Sen muoto, niin kuvassa kuin tekstissä on toimivaa sarjakuvana ja aikakautta ja sen elokuvallista ja niin yhteiskunnallista kuin poliittista historiaa tuntien se on juuri sellainen johon Hollywood ei koske mielellään edes pitkällä tikulla.

Iso osasyy on siinä mistä on ollut nykyään muinaisilta tuntuvissa sarjistapaamisissa ollut ilo keskustella: Brubaker osaa kirjoittaa harmaita hahmoja. Ihmisiä joissa on vikoja eikä aina edes lunastavia piirteitä.
Näissä keskusteluissa olen joutunut miettimään ja perustelemaan  miksi Brubakerin kyynisyydelle ja nihilismiä lähestyville hahmoille tulee antaa tilaa.
Ontuva hypoteesini on ollut että kirjoittaa vahvoja aidonoloisia henkilöitä, vahvan kuvatessa monisyisyyttä. Useimmat kun ovat jollain tapaa heikkoja ja hauraita.

Brubaker ja Phillips ovat itselleni paitsi lupaus laadusta niin myös esimerkki mitä tekijälähtöinen sarjakuva voi olla.
Jos jokin latteus heihin tulee liittää niin se että luomuksensa eivät useinkaan ole mitä haluaisi mutta mitä ei arvannut tarvitsevansa.

Mutta makuasioista ei voi kuin kiistellä.

: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 18.09.2020 klo 02:56:45
Mutta makuasioista ei voi kuin kiistellä.

Hyvä, että joku vielä jaksaa haastaa omia näkemyksiä, kovin väsyneeksi menisi yksin kirjoitella.

Silti kuvittelin haukkumisen sijasta kehuneeni Bad Weekendin (joka sekin on osa Criminal-sarjaa), sanonut pitäväni Pulpista muutoin paitsi värittäjä saisi olla huolellisempi Photoshopin kanssa ja että uusi Criminal jätti sitten kahden vaiheille.

Petteri totesi tarinan kiihdyttävän, mitä se tekeekin. Kuitenkin minusta se enimmäkseen johtuu siitä, että lähdetään liikkeelle hiljaa.

En pitänyt kuinka Brubaker veti tarinan lopussa kasaan, siinä oli mielestäni liian vähän sivuja näin mittavankokoiseen kudokseen suhteutettuna.

Tiedän kyllä, että nyt pengotaan vanhoja ja Brubaker mm. kertoo sanallisesti ensimmäisessä numerossa, miten tarina päättyy.

Kyseenalaistan kuitenkin, että oliko tätä tarinaa tarpeen kertoa lainkaan. Itse olisin lukenut hyvin muutakin Brubakeria, vaikka ihan uusille urille vietyä Criminalia.

Ihan nautittava tämä kuitenkin oli, ja ei monessa muussakaan jutussa tärkeintä ole alku ja loppu vaan mitä siihen väliin tulee. Tässä se väliin tuleva olikin sitä parasta, minkä alkuperäisessä viestissä toisin sanoin kirjoitin.

EDIT: Minusta on hienoa, että sarjakuvaan suhtaudutaan intohimoisesti, myös puolustavasti. Luen kuitenkin Brubakeria siksi, että kyseessä on tätä nykyä yksi suosikeistani. Sen sijaan usein lähestyn mitä tahansa juttua nostamalla plussat ja miinukset. Harvoin mikään on yksipuolisesti tosi mahtavaa tai sitten tosi surkeaa.
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 17.12.2021 klo 22:37:35
Tartuin sen suurempia miettimättä Destroy All Monsters -kokoelmaan, joka oli mukavan tasapainoinen kokonaisuus. Tarina kolahti kerralla ja kovaa. Hieman miettimällä tämä iski varmaan kaikessa pelkistetyssä mutkattomuudessaan, joka nostetaan myös The Comics Journal -arvostelussa (https://www.tcj.com/reviews/destroy-all-monsters-a-reckless-book/) esiin.

Samaisessa arvostelussa hymyilytti kohta, jossa kirjoittaja toteaa Brubakerin kirjoittaneen samaa tarinaa Philipsin kanssa parikymmentä vuotta. Hymyilytti siksi, että lukemisen jälkeen aloin kaivamaan, mitä tämä A Reckless Book -alaotsikko tarkoittaa. Kyseessä on jo toinen Reckless-sarjan jatko-osa, mutta tarinan päähenkilö tuntui aivan tutulta, vaikka tämä oli ensimmäinen lukemani Reckless. Eipä se lukiessa jarruttanut lainkaan, joten paitsi että tämä oli kohdallani täysi kymppi, nyt on vielä lisää luettavaa jonossa!
: Vs: Ed Brubaker
: Jarkko Sikiö 19.12.2021 klo 02:41:49
Reckless (2020) on takakireä origin story, joka kulkee rutiinimaisen varmasti alusta loppuun. Hienoisia käänteitä on sullottu loppuun, mutta vähän kuin näön vuoksi. Kenties ainoan todellisen yllätyksen Reckless tuottaa silloin, kun siinä käytetään visuaalista efektiä (lautojen välistä siivilöityvä valo), jota en muista tässä tarkoituksessa (tunnetilan kuvaamiseen) näin käytetyn. Tällaisten pienten hetkien ansiosta luen ja nautin sarjakuvista suuresti.

Ensimmäinen jatko-osa Friend of the Devil on kuitenkin Destroy All Monsters -tarinan tavoin aloitusta parempi – sanoisin jopa että tämä on paras kolmesta – ja rullaa sulavasti, ilman konstailuja. Jatkoissa parasta on, että Jacob Philips on molemmissa rukannut väripalettiaan roimasti tummempiin ja syvempiin sävyihin, mikä sopii isänsä, Sean Philipsin, kuvitukseen paremmin. Koska teknisesti isänsä töitä värittävä Jacob on huipputasoa, niin nyt viimeinenkin osa tässä palapelissä on kunnossa.

Brubakerin ystäville tässä ei ole yllätyksiä, eli alussa esitetään väläys jotain jännää, millä saadaan lukija koukkuun ja sitten kuljetetaan tarina vain kiireettä loppuunsa. Sama sapluuna saattaa tuntua jo kuluneelta, mutta tällä tasolla sitä ei oikeastaan tee kukaan toinen. Jos tämä on lukijalle ensimmäinen Brubaker, niin aivan räjäyttävän kovahan tämä silloin olisi. Parkkiintunutta Brubakerin lukijaa tässä viehättää pelkistäminen aina siihen, että lukeminen tuntuu vaivattomalta. Omanlaisensa sarjakuvataivas.
: Vs: Ed Brubaker
: Doc Lomapäivä 25.12.2021 klo 03:16:19
Tänä vuonna otin ja luin kaikki kirjastosta löytyvät Brubakerit. Yleisesti niistä jäi sellainen olo, että Ed on hyvä kirjoittaja, mutta kaikki sen jutut on jo luettu/nähty jo aiemmin. Kaikissa on jotain tuttua, ja omia ideoita on vähän. Esim. Fade Out haiskahtaa niin James Ellroylle ettei oo tottakaan.

Eniten pidin ekasta Recklessistä, Pulpista ja Bad Weekendistä.