Hosodan Poika ja peto oli komea katsottavaa, vaikka tarina olikin perusteiltaan, sanoisinko, tuttu ja perinteinen (millä en tarkoita että olisi ollut huono ... mutta jäin kaipaamaan että erityisesti muutamaa elementtiä olisi kehitelty vähän enemmän).
Ihmisen sydämessä asuu pimeys, petojen ei. Mitä tämä ero oikeastaan tarkoittaa, muuta kuin reikää rintakehässä ja telekineettisiä voimia?
Tullee myöhemmin Finnkinon ohjelmistoon, heikkouksista huolimatta suosittelen.