Kvaak esittelee Condoriton (https://www.kvaak.fi/2338/2016/08/17/condorito-chilen-ylpeys/), Chilen suosituimman sarjakuvan!
(https://www.kvaak.fi/wp-content/uploads/2016/08/16082016054959-0.jpg) (https://www.kvaak.fi/2338/2016/08/17/condorito-chilen-ylpeys/)
Condorito on kotimaansa tärkeimmäin sankarin lisäksi maanosansa menestyneimpiä sarjakuvia jääden toiseksi vain Argentiinan Mafaldalle.
Condoritoa tuotetaan vuosittain tuhatkunta pilakuvaa, strippiä ja, sivun tai kahden, lyhyttarinoita. Sanomalehtien lisäksi Condoritoa esitetään lehtinä ja kaikkia kootaan vuosittain, vuosikymmenittäin ja muuten vain kokoelmajulkaisuihin.
Condorito on menestyksestään huolimatta kadunmies. Siivekkään tapaa useimmiten pienten katukioskien lehtihyllyllä. Sarjakuvakaupoissa niitä löytyy korkeintaan syrjäisimmistä nurkasta ja kysyttäessä asiakkaalle lähinnä tuhahdetaan.
Käytettyjen kirjojen sekä valtavien, korttelien mittaisten, loputtomia myyntipöytiä sisäänsä sulkevat hallimyymälät ovat se todellinen aarreaitta paitsi Condoriton, myös yleisemmin sarjakuvan ystäville. Toisaalta nämä hallit eivät ole turistialueilla, eikä tottumattoman kannata niitä ilman paikallista apua suunnata.
Vanhimmissa, 50-luvun lyhyttarinoissa on samaa charmia kuin aikansa amerikkalaissarjoissa. Uusimmat ovat puolestaan siistiytyneet pahimpiin törkyilyvuosiin nähden. Erityisesti 90-lukua kannattaa välttää, mutta tätä ennen ja jälkeen löytyy monia rimanalituksia.
Condorito ei ollut helppo pala esitellä niin, että sarjalle tekee samalla oikeutta, kun sen pyrkii taustoittamaan ja kuvaamaan myös oikeassa valossa.
Ensi alkuun Condoriton kanssa saa pyöritellä silmiään. Osan huumorista voisi kuvitella löytävän miestenlehden sivuilta. Chilessä moni sanoo oppineensa lukemaan Condoritoa tavaten. Kuulostaako tutulta?
Oivaltavimmillaan Condorito puolestaan iskee nerokkaasti, kommentoi ympäröivää yhteiskuntaa monitasoisesti tai ainakin onnistuu esittämään asiansa monitasoisen törkeästi.
Matkustaja-aluksen kapteeni Condorito toteaa, että alus täynnä saksalaisia ja chileläisiä matkustajia on pelastettava kehoittamalla näitä hyppäämään mereen. Kun miehistö soutaa kapteenia turvaan – matkustajien siis räpiköidessä hyisessä meressä – he kysyvät päälliköltään, kuinka hän onnistui houkuttelemaan kaikki veden varaan. Condorito toteaa, että saksalaisille hän sanoi kyseessä olevan käsky ja chileläisiä hän puolestaan ehdottomasti kielsi hyppäämästä.
Tämä on mielestäni aivan hillittömän hauska, monellakin tapaa. Olen minä toisaalta jo asunut Chilessä viitisen vuotta.
Kulttuurille altistumattoman on alussa vaikea hoksata paitsi sanaleikkejä ja viittauksia, myös alla piilevää, kulttuurisidonnaista huumoria. Huumori aukenee aivan toisella tasolla vasta, kun tuntee Chileä ja sen kansalaisia. Condoriton huumori, sen enempää kuin hahmo itse, ei Mafaldan tavoin ole yleismaailmallista.
Sarjaa edustaa Yhdysvalloissa Universal Press Syndicate (jonka hymistelyesittelyn voi nolostella täältä (http://gocomics.typepad.com/editors/2008/12/follow-that-bird.html)), mutta sekään tarjoaa Condoritoa vain espanjaksi.
Euroopassa tietääkseni vain Italiassa on oltu suopeita Condoritolle. Espanjassa perinteisesti katsellaan nenänvartta pitkin kaikkea Etelä-Amerikasta tulevaa, mikä on sääli. Condorito on saavuttanut rajansa, oman kulttuuripiirin ulkopuolella sille ei ole markkinoita.
Otetaan vielä mihinkään liittymätön näyte ajankohtaisesta huumorista 50-luvun lopulta.
Tunnistatte varmasti kyseisen laulun (https://fi.wikipedia.org/wiki/Nel_blu_dipinto_di_blu)...
Arvatkaa myös, montako ruutua tarvittiin, että päästiin tähän loppuhuipennukseen saakka.
Ruutuja on, ei yksi, ei kaksi, vaan yhdeksän ruutua, eli sivulla on kaikkiaan 11 ruutua!
Kvaak esittelee Mampaton (https://www.kvaak.fi/5139/2020/10/05/mampato-chilen-rakastetuin-lastensarja/), Chilen rakastetuimman sarjakuvan!
(https://www.kvaak.fi/wp-content/uploads/2020/12/Mampato-etusivu.jpg) (https://www.kvaak.fi/5139/2020/10/05/mampato-chilen-rakastetuin-lastensarja/)
Jos Condorito vastaa Aku Ankkaa, Mampato on Chilen oma Muumit. Kansainvälistä suosiota se ei koskaan tule saavuttamaan. Themo oli taidokas piirtäjä, mutta työtahti oli armoton ja kiire on toisinaan ollut niin paha, että kuvitus on kauniisti sanoen luonnosmaista. Kuvitus esim. myöhemmissä lehdissä, kun aikaa on ollut enemmän käytössä, on aivan toista tasoa. Hän myös palasi niissä korjailemaan vanhoja töitään.
Mampaton luonut Oskar kopioi varsin rumasti Asterixia (http://generacionmampato.blogspot.com/2009/08/mamato-vs-asterix.html). Themo on siihen viaton, eikä ollut mielissään Oskarin vielä palatessa sarjan pariin myöhemmin. Kyseinen tarinakaan ei olisi ilmeisesti saanut entisöityä ja uudelleenväritettyä albumijulkaisua ilman Oskarin pojan työtä sen eteen.
Sarjan yhteydessä on käsiteltävä myös sotilasvallankaappausta. Tähän liittyen on monta hurjaa juttua, mutta niitä tarpemmin penkoessa osa osoittautuu pelkiksi jutuiksi, toisista ei saa totuutta ulos. Sama ihminen on yhden suulla sotilasjuntan kätyri, toisella suulla sen uhri jonka läheisten henkeä uhattiin.
Osa jutuista näyttää vetoavan kahtia jakautuneen maan oikea-vasen-narratiiviin, mitä toisinaan sovitetaan ulkoa pakotetusti, kuten Pepon ja Themon vastakkainasettelu.
Sotilasvallankaappaus päätti monen tekijän elannon. Isabel Allende pakeni maasta uskoen henkensä olleen uhattuna. Sen sijaan moni lähti maasta yksinkertaisesti elannon perään. Themo valitsi toisin ja eli vaatimattomasti aina viimeisiin vuosiinsa. Kustannussopimus 1996 lähtien paransi hänen taloudellista tilannettaan, mutta animaatioelokuvasta hän ei saanut tuottoja lainkaan.
Viimeisen elinvuoden aikana Themo vaikutti katkeroituneelta, ja hänen antamansa lausunnot sotilashallinnon uhmaajana – jotka saivat huomiota Chilen päivälehdissä – voi sivuuttaa. Hänen elämänkertansa kirjoittajan mukaan Themo ei pitänyt poliittisesta kannastaan diktatuurin aikana ääntä vaan sopeutui.
On sekin totta, että Mampaton omisti Chilen rikkaimpiin lukeutunut mediamoguli, joka tuki voimakkaasti Pinochetia. Silti vallankaappauksella ei ollut tekemistä kansallispäivän kunniaksi julkaistulla epäonnisella numerolla, joka ilmestyi lehtihyllyille muutama päivä vallankaappauksen jälkeen. Tämä käy selväksi kahta numeroa myöhemmin (numerossa 196) julkaistusta selityksestä. Ei omistajaa koskaan näyttänyt kiinnostavan, mitä Mampatossa tehtiin.
Themo paheksui Flash Gordonin ja Mustanaamion realistisesti kuvattua väkivaltaa ja provokatiivisia, liian seksikkäitä naisia. Tämä kuulostaa hassulta, mutta Themolla oli hyvin yleviä periaatteita lastenkulttuurin osalta. On mahdoton olla tuntematta sympatiaa tekijää kohtaan, kun hänen haastattelujaan lukee vuosikymmenten ajalta.
Themo paneutui aina syvälti kuvaamiensa kulttuureihin. Valaidenpyyntiä kuvaava tarina on verisyydessään niin hurja, että se tuntuu lähes pahalta lukea aikuisestakin.