Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => : Henendo 09.09.2015 klo 20:18:27

: Marco Rota
: Henendo 09.09.2015 klo 20:18:27
Tänään ilmestyneessä oli syyskuun palkintotehtävä.

Juu, näin oli.

Mutta ei valittelu ei tähän lopu! Ah ja voi! On tuskaa nähdä Marco Rotan kaltaisia kykyjä joutuvan piirtelemään näitä viheliäisiä lyhyitä sarjoja, joiden juonessa ei ole lainkaan panosta. Ne ovat vain kuin velvollisuudesta väsättyjä. Ikävä on aikoja, jolloin Rotakin sai tehdä sellaista työtä, johon hänet oli tarkoitettu eli pitkien seikkailusarjojen sekä selkeän vision omaavien lyhyempien juttujen luomiseen.
: Marco Rota
: Migron 09.09.2015 klo 22:50:53
Harmittavasti Rota taitaa ainakin Akkarin perusteella tehdä nykyään lähinnä kuvituspuolella hommia kässäröinnin sijaan. Tietysti ikääkin alkaa miehellä varmaan olemaan, mutta jos tuoreempia ja pitempiä juttuja löytyy Rotan itsensä kässäröimänä niin äkkiä julkaisuun.
: Marco Rota
: Henendo 10.09.2015 klo 15:38:20
Harmittavasti Rota taitaa ainakin Akkarin perusteella tehdä nykyään lähinnä kuvituspuolella hommia kässäröinnin sijaan. Tietysti ikääkin alkaa miehellä varmaan olemaan, mutta jos tuoreempia ja pitempiä juttuja löytyy Rotan itsensä kässäröimänä niin äkkiä julkaisuun.

Kyllä on Rotalta jäänyt sarjojen käsikirjoittaminen. Muiden kynäilemiä sarjoja hän on viime vuodet piirtänyt eikä niiden joukossa noita tyypillisiä 12 sivun johtosarjoja pidempiä ole. Voi tietysti olla, että Rota on itse tarkoituksellisesti lähtenyt vähentämään työtaakkaansa. Eilisessä viestissäni lähdin turhan yksioikoisesti tuomitsemaan Egmontia asiasta. Rohkenin sitä epäillä suoraan muiden tehtyjen linjauksien, kuten jatkosarjojen tuotannon kuivattamisen takia.
: Marco Rota
: Timo Ronkainen 11.09.2015 klo 00:12:23
Kyllähän Rota on ollut parhaimmilaan pitkien barksilaisten seikkaillullisten tarinoiden tekijänä. Albumimittaisiakin juttuja on lakkarissa, jotka ovat juurikin niitä parhaita. Vähintääkin visuaalisesti. Ja parhaimpien joukossa ovat ne hienot viikinkijutut ym. ja parhaimpana se pitkään suomeksi odottamani Paperino pendolare (Pendelöijien parhaimmistoa) helkutin hauska tarina.

Timo
: Marco Rota
: KaiketsuZ 11.09.2015 klo 00:51:15
Ja parhaimpien joukossa ovat ne hienot viikinkijutut ym.
Augustus Ankoista olisi mukava saada kokoelmakirja, tarinoitakin on sopiva määrä yhdeksi niteeksi. Yhtään heikkoa tarinaa en sarjasta muista, tosin muutama on jäänyt välistä kun ne tosiaan ovat aivan levällään eri julkaisuissa.

Onko joku erityinen syy, miksi kukaan muu kuin Rota itse ei ole kuvittanut näitä tarinoita?
: Marco Rota
: Timo Ronkainen 11.09.2015 klo 01:07:11
Onko joku erityinen syy, miksi kukaan muu kuin Rota itse ei ole kuvittanut näitä tarinoita?

Eikös Vicar ole tehnyt yhden? Vai sotkenko joihinkin aikakone-tarinoihin, joissa on toki yksi tai kaksi Rotan piirtämää pitkää juttua.

Timo
: Marco Rota
: KaiketsuZ 11.09.2015 klo 01:32:57
Eikös Vicar ole tehnyt yhden? Vai sotkenko joihinkin aikakone-tarinoihin, joissa on toki yksi tai kaksi Rotan piirtämää pitkää juttua.

Timo
Täytyi oikein tarkistaa... Inducksin mukaan Rota on kuvittanut kaikki Augustukset. http://coa.inducks.org/character.php?c1=date&c=MCP&view=4
: Marco Rota
: Henendo 13.09.2015 klo 20:33:39
Onko joku erityinen syy, miksi kukaan muu kuin Rota itse ei ole kuvittanut näitä tarinoita?

Augustuksesta on tainnut vain tulla yksi niistä hahmoista, jotka ovat jääneet ainoastaan luojansa tarinoihin esiintymään. Hänessä olisi kyllä potentiaalia ihan säännöllisestikin nähtäväksi tuttavuudeksi. Tiedä sitten mitä siitä tulisi, jos näin kävisi. Todennäköisesti hahmon erityinen hohto katoaisi muiden tekijöiden käsissä ja Augustukseenkin tulisi enemmän tusinan tuulahdusta.
: Marco Rota
: Timo Ronkainen 13.09.2015 klo 23:50:04
Aivan aivan, Aikakone-tarinasarjassa oli muutama viikinki-aiheinen tarina, joilla ei tainnut olla yhteyttä Augustus Ankkaan. Tämäkin hieno juttu (http://coa.inducks.org/story.php?c=D+10611) on suomentamaton ja oli pakko hommata ruåtsinkielisenä. Joitain anakronismeja tässä taisi kyllä olla, mutta kuvitus on hienoa.
Miksei enää voi tehdä albumimittaisia tarinoita, suoraan albumiksi? Rota osaisi kyllä.

Timo
: Marco Rota
: Henendo 14.09.2015 klo 10:37:51
Miksei enää voi tehdä albumimittaisia tarinoita, suoraan albumiksi? Rota osaisi kyllä.

Ei myy, veikkaan ma. Sama kehitys näkynee tässäkin kuin yhteiskunnassa muutenkin. Kaikki täytyy saada heti ja mahdollisimman tiiviissä muodossa. Ei jakseta enää lukea yli 140 merkkiä. Kärsivällisyys ei riitä moisen pitkän sarjakuvan kahlaamiseen.
: Marco Rota
: hdc 14.09.2015 klo 11:19:20
Aivan aivan, Aikakone-tarinasarjassa oli muutama viikinki-aiheinen tarina, joilla ei tainnut olla yhteyttä Augustus Ankkaan. Tämäkin hieno juttu (http://coa.inducks.org/story.php?c=D+10611) on suomentamaton ja oli pakko hommata ruåtsinkielisenä. Joitain anakronismeja tässä taisi kyllä olla, mutta kuvitus on hienoa.

Juttuhan on kyllä ilmestynyt Jumbossa  (http://coa.inducks.org/story.php?c=D+90243)vaikka albumimuotoinen julkaisu puuttuukin (ja tuo kansi siis myös).
: Vs: Marco Rota
: Timo Ronkainen 14.09.2015 klo 23:25:15
Kas, Jumbo toisinaan yllättää. Sivukooltaan pienempihän tuo nyt sitten on.

Timo
: Vs: Marco Rota
: Henendo 15.09.2015 klo 20:49:01
Jumboissa on ollut enemmänkin noita aikamatkustustarinoita. Alkupään numeroissa niitä julkaistiin. Jumboissa on julkaistu myös muita mainioita tarinoita ja isompien tarinasarjojen osia, kuten Hessu suurmiehenä -juttuja, joissa Hessu nähdään erilaisten historian henkilöiden rooleissa, esimerkiksi Hessu Kolumbuksena. Jumbot ovat varsin korkeasta hinnastaan huolimatta ostamisen arvoisia opuksia ja luettavaahan niissä kyllä riittää. Sittemmin niissä on koettu hieman taantumusta takavuosien tarinoiden uusintajulkaisujen alustaksi, mutta niin oli toki asianlaita myös ensimmäisten Jumbojen kohdalla. Vuosien myötä on vain siirrytty 1980-luvun uusinnoista tälle vuosituhannelle.
: Vs: Marco Rota
: hdc 15.09.2015 klo 21:13:25
Joo, Jumboissa on ollut kiva että ovat julkaisseet jatkosarja- ja albumimittaisia tarinoita, niin uusintoja kuin joitain julkaisemattomia. Kuten nämä Rotan aikakone-jutut ja Saraseenien yön (vaikka pienemmässä koossa joka tietysti Rotan tasoisella piirtäjällä vähän haittaa).
: Vs: Marco Rota
: Janne 13.12.2015 klo 00:16:05
Mikä mahtoikaan olla nimeltään se Rotan tarinoista koostettu Aku Ankan kovakantinen tilaajalahja, joka ilmestyi tänä tai viime vuonna?
: Vs: Marco Rota
: KaiketsuZ 24.10.2016 klo 03:16:29
Beowulf Ankassa julkaistu ensimmäinen Augustus-tarina on kai taas näitä alkuperäiselle tekstille uskollisempia käännöksiä? Pikkuveikko puhui viikkolehdessä jollain murteella, joka huvitti paljonkin. Beowulf Ankan versiossa teksti tuntuu jotenkin lattealta, lennokkuudesta ei ole enää tietoakaan.
: Vs: Marco Rota
: Timo Ronkainen 19.09.2017 klo 02:01:06
Heijuu! Rota täytti 18.9.2017 75 vuotta! Sen kunniaksi Ankkalinnan Pamaus julkaisee verkossa (PDF) Rotan haastattelun (https://drive.google.com/open?id=0B3dJdXi4FPaGc3pQb05MNjE3UWs), joka ilmestyi lehden numeroissa 16 ja 18.

Timo
: Vs: Marco Rota
: Kääk13 06.11.2019 klo 18:15:20
Tuoreimmassa Topolinossa alkaa Marco Rotan jatkosarja. Rota ei ole tehnyt tarinoita italialaiselle kustantajalle käsittääkseni sitten 1980-luvun.

Jatkiksen teko on aloitettu jo vuosia sitten, mutta vasta nyt se on saatu valmiiksi. Ilmeisesti Rota on tekemässä uusia tarinoita italialaiselle kustantamolle jatkossakin: https://fumetti.badtaste.it/2019/11/topolino-marco-rota-ha-realizzato-una-storia-disney-da-record-luccacg19/268864/

Kenties yhteistyö Tanskan Egmontin kanssa kokonaan ohi tai ehkä todennäköisemmin työmäärä on vähentynyt niin paljon, että taiteilijan on täytynyt tarjota töitään toisellekin kustantamolle.
: Vs: Marco Rota
: Timo Ronkainen 06.11.2019 klo 18:38:05
Ooh. Jokin kansikuvakokoelma...

In fiera è stato presentato il volume Zio Paperone – Marco Rota Cover Collection, che raccoglie tutte le copertine realizzate dall’artista, assieme ad alcuni bozzetti e versioni alternative.

Kaikki Rotan tekemät kannet + luonnoksia ja vaihtoehtoisia versioita. Mahtaako tarkoittaa Roope-aiheiset vai aivan kaikki... ??

Timo
: Vs: Marco Rota
: Kääk13 06.11.2019 klo 18:49:18
Olisiko kaikki Zio Paperone-lehteä varten tehdyt kansikuvat?
: Vs: Marco Rota
: Timo Ronkainen 06.11.2019 klo 19:45:33
"Marco Rota Cover Collection (17 x 23.7 cm, C, 160 pp., Col., 19.90 Euro)"

Kustantaja tarjoaa pienellä alennuksella. (http://comics.panini.it/store/pub_ita_it/1wspev013f-it-disney-special-events-disney-special-events-13-marco-rot.html)
Paitsi ettei ole saatavilla. Non disponibile.

Timo
: Vs: Marco Rota
: Lurker 19.05.2024 klo 20:18:12
Pehmeäkantinen reilu satasivuinen Marco Rota -kokooma tulossa: Kuninkaan kultainen istuin (https://storyhouseegmont.fi/2024/05/17/aku-ankka-kuninkaan-kultainen-istuin/). Sisältää ainakin tarinat "Ryövärilehdon salaisuus", ”Sisimmässään nuori”, ”Suolaisen meren rosvot”, ”Mielevä mies”, "Bermudan pyörre" ja tietenkin ”Kuninkaan kultainen istuin”.