Tuo kyseinen osa on haastavaa luettavaa. Se vaatii lukijaltaan paljon ja lukukokemus on henkisesti rankka, peräti kuluttava. Käsitellyistä teoksista yksikään ei unohdu mielestä.On varmasti haastavaa jos on tottunut pelkkään Marvel-DC-manga-kulttuuriin. :)
Itse olen ulkomaille muutettuani, vuoden 2010 lopusta, seurannut aiempaa kapeammin sarjakuvan kenttää. Siten tutustuin näihin vasta hiljattain. Hieman yllättäen Kvaakissa näitä on tuskin edes mainittu. Matti Ratia sentään on käsitellyt Dahmerin tarinan blogissaan.
Suomessa yleisemmin tällaiset teokset pistävät silmään sarjakuvaan erikoistuneiden kauppojen myyntilistoilla julkaisuvuotenaan – joku näitä siis lukee.(http://www.kvaak.fi/images/articles/06092015010550-6.jpg) (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2242)
Kun täällä ei näistä keskustella, ei niin voi jatkossakaan tehdä?Yksin ei tosiaan voi kaksin ei ole paljon mieltä jne. :)
Vielä muistan, kun täällä kilvan paukuteltiin toisiamme selkään, että Kvaak ylläpitää ja laajentaa sarjakuvasivistystä.Nettikaupat, kuten Kreegah ja Turun Sarjakuvakauppa tyrkyttävät myös taidesarjakuvaa ja siinä ohessa myös kaikkea indietä. Kirjastoja unohtamatta. Kvaakissa puhutaan kyllä uutuuksista ja käännössarjoista, mutta se sarka on tainnut painottua viime vuosina Eurooppaan ja joka tapauksessa muualle kuin Pohjois-Amerikkaan.
Onhan näitä varmasti viime vuosinakin ollut taas sarjakuvafestareilla niin, että pinot vain notkuivat. Mitä jos ei pääse sarjakuvafestareille?
Erityisen jännittäväksi tälläisen ketjun ilmaantuminen
Nuo lienevät sitä tematiikkaa mitä underground edusti
Nettikaupat, kuten Kreegah ja Turun Sarjakuvakauppa tyrkyttävät myös taidesarjakuvaa ja siinä ohessa myös kaikkea indietä. Kirjastoja unohtamatta.
Oliko alternative sitten parempi, lavea se ainakin on. Suomessa taidesarjakuva on hieno termi, latauksineen kaikkineen.Ihmetyttää miten moninainen kenttä mielletään taidesarjakuviksi. Ja ihmetyttää miksi sitä käytetään haukkumasanana, sarjakuvahan on taidetta ja viihdettä sopivassa suhteessa riippumatta tyylistä. Näin sen ainakin itse koen.
Ehkä tosiaan voisi olla myös underground-retroilun aika!
Ja ihmetyttää miksi sitä käytetään haukkumasanana, sarjakuvahan on taidetta ja viihdettä sopivassa suhteessa riippumatta tyylistä.Kuka käyttää?
The first major historical work about the most influential artistic movement in America since the Beat Generation revolutionized literature.
This is a provocative chronicle of the guerilla art movement that changed comics and popular culture forever. This comprehensive book follows the movements of about 50 artists from 1963 to 1975, the heyday of the underground comix movement. Through interviews with the participants and other materials, Rebel Visions is the most intimate look ever at the people and events that forged the phenomenon known as underground comix, from New York to San Francisco, from the corn belt to deep in the heart of Texas, beginning that day in 1968 when R. Crumb debuted Zap #1 from a baby carriage in San Francisco's Haight-Ashbury district. Rosenkranz spent over 30 years researching this book and acquiring the cooperation of every significant underground cartoonist who worked throughout this period, including Crumb, Gilbert (Fabulous Furry Freak Brothers) Shelton, Bill (Zippy) Griffith, Art (Maus) Spiegelman, Jack Jackson, S. Clay Wilson, Robert Williams, and many more. The book is illustrated with many never-before-seen drawings by all of the underground cartoonists and exclusive photographs.
The book is centered in San Francisco's Haight-Ashbury district, where Crumb and the rest of his Zap cronies commingled with the rest of the city's countercultural scene, notably musicians like the Grateful Dead and Janis Joplin. The counterculture was omnipresent in San Francisco for those few years, with underground tabloids like Yellow Dog and the San Francisco Oracle steering the zeitgeist out-of-control, along with the music, political, and psychedelic drug scenes, all of which found a group of unlikely revolutionaries who drew cartoons right at the epicenter. This is the definitive book on a memorable and historic era.
Kuka käyttää?
Jossain välissä sellaistakin nokittelua on ollut. En tarkoittanut että sinä käytät.En ajatellutkaan että minua syytit, mutta se Hesarin masinoima keskustelu, jossa puhuttiin kai taidehiippareista ja jostain vastakkainasettelusta oli aika keinotekoinen. Mielestäni tuon voisi täällä hyväksyä löysäksi rajaukseksi ilman mitään arvolatauksia, käsittääkseni useimmat ovat hyväksyneetkin. Olisi kätevää. Kaikki kuitenkin tietävät mitä taidesarjakuvalla tarkoitetaan (ja mitä ei). Eri asia sitten on että joissain piireissä jopa adjektiivi sarjakuvamainen on negatiivisesti arvolatautunut.
Brownilta en ole yhäkään lukenut vielä mitään muuta kuin sen Ed, iloisen klovnin, vaikka pitäis.
Siinä mielessä loppupään rajaus jonnekin 70-luvulle tai alueellinen rajaus jenkkeihin olisi minusta mielekäs.
Tosin olihan toki Kurtzmanillakin omat vaikutteensa ja innoittajansa
En tiedä miten asia on kirjallisuudessa ja tutkimuksessa esitetty, mutta minulle on päivänselvää, että yksi heistä on Tex Avery.
Jungle Bookilla(1959) oli vaikutuksensa myös Eisneriin, A Contract with God(1978) noudattelee jokseenkin samanlaista muotoa kaksikymmentä vuotta myöhemmin.
- Who did you study to learn illustrating?
- I tried to be unique, but we’re all influenced. Carl Barks, who did Donald Duck, is a huge influence.
Goscinny oli ollut vauhdissa jo jonkin aikaa. Lisäksi se koskee Kurtzmanin välillisiä vaikutteita undergroundin kautta Euroopassa, ei suoria vaikutteita mitä Goscinny on voinut saada.Kurtzmanin vaikutus Goscinnyyn lienee siinä, että minkälaisen lehden Goscinny teki Pilotesta. Eli sellaisen, joka kommentoi päivänpolitiikkaa ja muuta ajankohtaista menoa.
Ööh. jos mennään siihen kuka vaikutti kehenkin tai innoitti ketäkin, joudumme monimutkaiseen hetteikköön, joka jatkuu taaksepäin vaikka minne asti. Crumb innottui Barksista ja Walt Kellystä, jotka puolestaan innoituivat... joistakin... Huomannet..?
Kurtzmanin vaikutus Goscinnyyn lienee siinä, että minkälaisen lehden Goscinny teki Pilotesta.
Ellei Eisner ole itse sanonut noin, en nieleToistinkin lähinnä huomioita jokseenkin samanlaisesta muodosta, 4 novellisarjakuvaa molemmissa. Lisäksi molemmissa kahdessa sarjassa on omaelämänkerrallisia aineksia. Ne kaksi olivat ensimmäiset tuollaiset kirjat. Kurtzmanin teos on tituleerattu "satiiriseksi mestariteokseksi" mikä sitten taas ei ole varsinaisesti Eisnerin tyylilaji ja se luo toki eroja tunnelmiin.
purematta. Sen verran pitkä aikavälikin noilla
on.Jungle Bookissa on sitäpaitsi 1 harmaasävy ruutu/sivu,.
toisin kun Contractissa
edit: jaa, olihan siinä useampi ruutu per sivu, kun
tarkistin. Tiedä sitten...
Novellikokoelmia tosin
kumpikin, mutta tunnelmiltaan aika kaukana kirjat
toisistaan.
Ööh. jos mennään siihen kuka vaikutti kehenkin tai innoitti ketäkin, joudumme monimutkaiseen hetteikköön, joka jatkuu taaksepäin vaikka minne asti.
The Playboy jäi aiheensa vuoksi väliin, mutta kun muuta tuotantoa on ehtinyt lukemaan, sitä jotenkin herää uteliaisuus kurkistaa tekijän pään sisään.
On myös mielenkiintoista, kuinka tietty tekijäjoukko puhuu alternativesta jonain 90-luvun ohimenevänä juttuna – osa suoraan sanoo vihaavansa koko käsitettä – kun 2000-luvulla pitäisi puhua independentistä.
Tuli etsittyä aivan muuta ja esiin osui korkeatasoinen, kriittinen Crumbin ja undergroundin jalustaltapudotus (https://www.popmatters.com/no-girls-allowed-crumb-and-the-comix-counterculture-2495784021.html), vuodelta 2007, myös naisen kynästä.
Eli "independet" olis sitä tekijäomisteista. Se taas ei kerro sisällöllisesti tyylilajista oikeastaan mitään.Ei näiden termien mielestäni tarvitsisikaan. Toisinkin päin on nimittäin seonnut, eli suuretkin yhtiöt ovat julkaisseet kaiken maailman kauhua-, väkivaltaa perversioita yms. käsitteleviä sarjoja sen jälkeen kun Comics Code murtui.
Independentistä minulle tulee muuten taidemuodoista mieleen lähinnä elokuva.
Esimerkiksi Image taitaa julkaista pelikästään tekijäomisteista kamaa