Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => Aiheen aloitti: VesaK - 10.09.2004 klo 20:52:21
-
9.05 TV 1
Lauantaivekkari
Mitä ujous on? Psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila. Vedenalaisen
luonnon opas. 30-luvun Suomi lentokoneen siivillä. Atso Almila jututtaa
opperalaulaja Tommi Hakalaa. Sarjakuvataiteilija Timo Mäkelä viikon
taiteilijana ja vekkarikutsujana, kutsuttuna kirjailija Hannu Raittila. Jari
arvuuttelee viikon mikätintä. Toimittajat Inari Uusimäki, Sakari Heiskanen
ja Jari Vesa. Stereo.
-
Tulee myöhässä, mutta Tapiolan Akateemisessa kirjakaupassa Mäkelä oli tänään (pe, 10.9.) kohtausnurkassa allekirjoittamassa nimeään uuteen sarjakuvaansa Rooma. Jos olisin rikas (tai tili olisi edes plussan puolella) olisin mennyt ostamaan albumin ja hankkimaan siihen nimmarin. Hellasärökin vaikutti asiaan.
-
Tämmöisen jutun tein tästä albumista. (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=551)
-
Kävellessäni pitkin lähes kesäistä Esplanadin puistoa, aivoissani jyskyttää ajatus että Timppa on jättiläinen joka kulkee joukossamme.
"No huh huh, mikä jätti muka mä olen... 167 senttiä..." Kommentoi Timppa itse, joka toki oli imarreltu "ylitsevuotavasta" arviosta. Vaatimaton on hän myös.
-
Tätä odotan aivan mielettömästi, jotain ihan muuta kuin huonostisuditut A4-kopiot joissa taidelukiolaiset vinkuu kuinka ankaraa on kun ei ole rahaa parempaan punaviiniin. Näitä naurettavia egotrippejä kutsutaan omaelämäkerrallisiksi sarjakuviksi nykyään
-
Tätä odotan aivan mielettömästi, jotain ihan muuta kuin huonostisuditut A4-kopiot joissa taidelukiolaiset vinkuu kuinka ankaraa on kun ei ole rahaa parempaan punaviiniin. Näitä naurettavia egotrippejä kutsutaan omaelämäkerrallisiksi sarjakuviksi nykyään
No johan nyt. Viestin pelkistäminen on kyllä hieno taito.. kai sitä nyt punaviinien takia on syytä vinkuakin. Ja taiteen. Onko siellä rankkaa? Nykyään?
Mäkelän jutut toimivat kyllä useasti. Kiitos niistä.
-
Oho, toi meni julkiseen levitykseen jonka ajattelin poistaa. Eipä mitään, Timppa on loistava ja vinkuvat taiteilijanalut on tylsempiä kuin tippuri. Tätä olen vahvasti mieltä
-
No johan näyttää hyvältä. En varmaan viitti tätä ostaa, mutta kirjastosta täytyy kyllä lainata. Monipuolinen mies se Timppa.
-
Näyttää erittäin hyvältä.
Pitää tsekata, jos tuon saisi Helsingin Suomalaisesta kirjakaupasta.
-
Mää lainasin tänään kirjastosta ja heti luin. On todella hieno. Kyllä tämä pitää omaksikin saada, mutta alennusmyynnistä varmaan vasta kuten aikaisemmatkin Timpat.
Ja syy suomalaisen sarjakuvan huonoon menekkiin oli..?
Ei vainenkaan, Surfin Joehan kuitenkin ilmaisi halunsa ostaa tämän kutenkin aikaisemmatkin Timpan työt.
Luin itse teoksen perjantai-iltana Cosmicin tiloissa. Peittoaa tarinana ja graaafisesti vaaleanpunaisen pilven 82-0. Tarina häviää taiteelle, mikä ei ole ihme, mutta marginaalin pienuus on. Puolustaa julkaisuaan loistavasti. Arktisen kassa kolahtaa.
-
Tuli vihdoin hankittua ja luettua eikä pettänyt. Allekirjoitan kaikki ylistykset grafiikasta, nuo kuvat öisestä kaupungista esim. on niin hienoja että meinaa kuuppa räjähtää. Juuri tällaista kuvittelin tuon ajan Helsingin olleen:tyylikäs, porvarillinen ja hiukan unelias pikkuinen provinssipääkaupunki.
Pieni epäilys hiipii silti mieleen että jaksaako tästä kaikki innostua yhtä paljon kuin minä jolle juuri tämä aikakausi kaupungin historiassa on pidempään ollut melkein intohimo. Emilin ja Sofin päähenkilö on Helsinki eikä nuo otsikossa mainitut, taustaduuni on ollut aika hengästyttävän iso (lopussa olevista lähdeviitteistä iso kiitos, noissa oli monta lukematonta). Tarina ei ole huono eivätkä henkilöt varsinaisesti valjuja mutta kyllähän tuo fiilistely ja ajan rekonstruktio menevät niiden edelle. Ei vanhan rautatieaseman esittely esimerkiksi palvele juonta mutta se oli niin pirun hyvännäköinen että ymmärtää hyvin miksi sille uhrataan tilaa.
Ei pitäisi narista kun kyseessä on niin kaunis albumi mutta ei tämä minusta vielä ole se täysosuma jota Timpalta odotan
Edit. Timppa ei taida tuntea wikipediaa, sieltä olisi löytynyt oikean näköinen ase heti (tuskailee sivun 86 pyssyä). Melkein oikeinhan tuo meni, lipas edestä vain puuttuu
-
Timo Mäkelä on mainio ihminen ja piirtää kohtalaisesti. Liikaa tätä teosta kuitenkin hehkutetaan - viiva ei ole uran alkuajoista juuri kehittynyt, rutinoitunut vain - ja tässä teoksessa runsastunut. Kokeilijaksi Mäkelää ei voi luonnehtia.
Tarina on sinänsä kulunut, tuli olo että on tämä nähty. Kuvakerronta keskittyy tosiaan kadonneeseen Helsinkiin, tarinaan se ei imaise. Ja tuo Helsinkikin näkyy valokuvien perusteella piirrettynä, ei elettynä - hajuton ja liaton (hevonkakat T. on siivonnut pois), statistit yksi-ilmeisiä ja puvustamosta vaatetettuja kuin Edvin Laineen elokuvassa. Miksi Sofiasta tuommoinen tylsä, tai Emil? Kyllä heistäkin inhimillisyyttä olisi saanut löytyä - vaikka käytöskulttuuri oli kankeaa, sarjakuvantekijällä on tarjolla keinoja päästä hahmojensa sisään. Konna toimi vain konnamaisesti eikä motiiveja ymmärtänyt, jostain putkahti persoonaton salapoliisi josta niin ikään olisi saanut irti elämää.
Piirtämisen ja julkaisemisen arvoinen teos Helsinki-faneille, mutta hei: sarjakuva on tarinan taidetta! Kuvakirja olisi ollut rehellisempi.
-
Timo Mäkelä on mainio ihminen ja piirtää kohtalaisesti. Liikaa tätä teosta kuitenkin hehkutetaan - viiva ei ole uran alkuajoista juuri kehittynyt, rutinoitunut vain - ja tässä teoksessa runsastunut. Kokeilijaksi Mäkelää ei voi luonnehtia.
Vai kohtalaisesti? Melkoinen understatement. Muutenkin ikävästi sanottu, jos on löytänyt tyylinsä niin miksi lähteä kokeiluihin, se on teinien hommia
-
... jos on löytänyt tyylinsä niin miksi lähteä kokeiluihin...
Äärimmäisen totta! Piirtäjän tyyli kehittyy, jalostuukin, mutta ei hittovie sen ole mikään pakko uudistua kuin aikakauslehden ulkoasun tai autonkorin, kun vuosimalli vaihtuu.
Timppa Mäkelä on sarjakuvapiirtäjä, jota olen tavattomasti kunnioittanut kolmekymmentä vuotta. Niin piirrostyylinsä kuin tarinansakin ovat osanneet naurattaa, viihdyttää ja liikuttaakin (mutta ei välttämättä samassa sarjassa kaikkia kolmea). Kokeilut ovat tarpeettomia niin kauan, kuin taiteilija itse ei niitä katso tarpeellisiksi.
Ja Emil ja Sofi on hyvä.
-
Timo Mäkelä on mainio ihminen ja piirtää kohtalaisesti. Liikaa tätä teosta kuitenkin hehkutetaan - viiva ei ole uran alkuajoista juuri kehittynyt, rutinoitunut vain - ja tässä teoksessa runsastunut. Kokeilijaksi Mäkelää ei voi luonnehtia.
Makuasioita kaiketi. Tässä minun tulkintaani vielä lisää. Mielestäni Mäkelä on niitä kokeilevimpia ammattipiirtäjiämme. Esimerkiksi Vaaleanpunaisen pilven tekniikka oli ihan omanlaistaan. ...ja käsittääkseni hänelle uutta. Eroa ei ehkä huomaa niin selkeästi ellei ole itse tekijä tai ellei ole nähnyt niitä originaaleja ja lukenut haastiksia. Sitä siitä VP:stä saatua kokemusta Timppa on sitten hyödyntänyt mm. Minun elämäni -sarjassa. Nyt Emilin ja Sofin (kollaasi)tekniikka on tavallaan yhdistelmä Vaaleanpunaisen pilven ekspressiivisyyttä ja rohkeaa sivellintussausta joka on ollut koko ajan nouseva trendi hänellä.
Sivellin on haastava väline ja omasta mielestäni Timppa hallitsee sen ilmaisun hyvin. Hän mm. käyttää ns. kuivan siveltimen tekniikkaa, jota harvemmin näkee sarjakuvissa tuossa mittakaavassa. Toisaalta impressionistinen lähestymistapa on sarjakuvissa yleensä mukavaa tuuletusta, varsinkin näin kuvallisella puolella. Vielä toivoisin piirun verran lisää jämäkkyyttä ja hallintaa siihen siveltimen kosteaan viivaan, siis jotenkin Milton Caniffin tai alkuaikojen Eisnerin tapaan, mutta sekin on vain minun mieltymykseni. Kun lisää kontrollia ja ennalta arvattavuutta, vähentää samalla sattuman sanelemia viivoja, jotka taas juuri omalta osaltaan saavat kuvan hengittämään.
Kerronnassa on mielenkiintoista myös se, että Timppa tuntuu VPn ajoista alkaen täysin omaehtoisesti päätyneen ilmaisuun joka on hyvin lähellä mangan parhaita puolia (esim. aukeama 102-103) on sarjakuvallisesti silkkaa mangaa. Taustalla lienee hänellä kuitenkin elokuvat ja oma tarve kerronnan kehittämiseen. Kaikki tämä kuvaamani kehitys on tapahtunut noin 5-10 vuodessa (näin uskottelen itselleni) ja kun kyseessä on sentään 5-kymppinen kaveri, niin onhan se huimaa. Tämä vahvistaa uskoani siihen, että Timpan parhaat työt ovat edelleenkin vasta tulollaan.
Mitä taas tulee ko. albumin substanssiin ja käsiksen ongelmiin, niin tämä on mielestäni yleisempi, koko sarjakuvaa koskeva ongelma. Jos Spiegelman tai David B. kypsyttelee ja väsää elämänkokoista aihettaan 10 vuotta, niin tuleehan siitä sitten myös painava teos (kun tekijät ovat ensin hankkineet tarvittavan ammattitaidon). Hyvän sarjakuvan tekemiseen menee mielestäni (piirrostekniikasta riiippuen) aina vähintään 1-2 miestyövuotta, keskiarvon ollessa kuitenkin mieluummin siellä lähempänä 10:tä vuotta.
Pitäisi myös hyväksyä se tosiseikka, että sarjakuvan tekeminen vaatii hyvin monen laista lahjakkuutta. Vähän niin kuin elokuvan ohjaaminen. Toisaalta on olemassa aika vähän rakenteita jotka tukevat sarjakuvantekijää hänen työssään ja elokuva on ryhmätyötä aivan eri mittakaavassa. Mutta nyt eksyin sivuraiteelle, joten lienee parasta lopettaa.
Eipäs, kun sanon vielä sen että lajityyppi sentään ohjaa sarjakuvassa kulutusta niin että pahimmilta pettymyksiltä usein välttyy. Toiminnan ja viihteen ystävät eivät väkttämättä heti eksy Emilin ja Sofin pariin, ja ne jotka eksyvät, osaavat arvostaa nimen omaan sarjan kuviin sisältyvää "hiljaisempaa sisältöä". Konnotaatiot tekstin tasolla saattavat jäädä vähiin, mutta loistava kuvitus huolehtii siitä että albumista voi saada kaiken laista irti. Ja sanotaan nyt vielä sekin, että minulla tämä toimii juuri näin nimen omaan siitä syystä, että en koe Timpan (taiteeseen päin kallellaan olevaa) grafikkaa sen paremmin itsetehostukseksi kuin itseisarvoksikaan.
Suon toki mielelläni muille oikeuden katsoa ja lukea Timpan juttuja omalla tavallaan. On hyvä että on kaikenlaisia erilaisia sarjakuvia :)
-
Erinomaisen upeasti kuvitettu ja taustoitettu teos. Mutta niin kevyt tarina, että rupesi hieman harmittamaan. Joku taisi vihjaista toisessa ketjussa, että Timppa kuvittaa seuraavaksi jonkun toisen kirjoittajan tarinaa? Sitä sietää odotella innolla.
Niin ja ulkoasu kirjassa on täysi kymppi. AB satsaa kovakantisiinsa ihailtavalla tavalla.
-
Timppa kuvittaa seuraavaksi jonkun toisen kirjoittajan tarinaa? Sitä sietää odotella innolla.
Juu, Jukka Parkkarin kanssa syntyy teos "Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri": Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri pohjautuu suureen määrään Mannerheim –kirjallisuutta, mukaanlukien tietysti hänen omat muistelmansa. Mannerheimin elämänvaiheista on olemassa myös laaja kuva-aineisto, johon tekijät ovat tarkoin perehtyneet. Monet sarjakuvan ruuduista on piirretty melkein suoraan valokuvien perusteella. Teoksen lopusta tulee löytymään luettelo tärkeimmistä käytetyistä kirjallisista ja kuvallisista lähteistä. “Carl Gustaf Emil Mannerheim on erittäin mielenkiintoinen tarkastelun kohde monessakin mielessä. Hänestä on kirjoitettu paljon, mutta ei vieläkään tieteellisesti katsottuna vakavasti otettavaa elämänkertaa”, toteaa käsikirjoittaja Parkkari. “Mannerheim esitti koko myöhäisemmän ikänsä – Suomeen paluunsa jälkeen – suurta roolia, jonka taakse monikaan ei päässyt kurkistamaan. Mannerheim näki paljon vaivaa roolinsa vetämisessä, mutta varmasti nauttikin siitä. Hänellä oli ehdottomasti huumorintajua – siitä kertovat lukuisat häneen liitetyt anekdootit mm. sotien ajalta.” “Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri onkin yritys etsiä ihmistä roolin takaa. Sarjakuva antaa erinomaisen mahdollisuuden rakentaa eräänlaista Mannerheimin luonnekuvaa, hieman vanhahtavaa sanontaa käyttääkseni. Kaikki teoksessa kerrottu tukeutuu tosiasioihin. Näin todella tapahtui, tai ainakin olisi voinut tapahtua...”
Mukana teoksessa ovat myös mm. Hitler ja Battler Britton!
-
Vai niin.
Onko Emil ja Sofi myynyt huonosti, vai mistä syystä Timppa on päättänyt sotkeutua tällaiseen laskelmoidun populistiseen Mannerheim-aiheeseen?
-
Vai niin.
Onko Emil ja Sofi myynyt huonosti, vai mistä syystä Timppa on päättänyt sotkeutua tällaiseen laskelmoidun populistiseen Mannerheim-aiheeseen?
Jos unohdetaan kuinka paljon siitä on jauhettu, niin on Mannerheim oikeasti kiinnostava ja vaiheikas henkilö. Jos tästä tulee hyvä sarjakuva (mitä toivon), sen elinkaari kestää yli nykyisen hypetyksen.
(Elinaikanaanhan Mannerheimia ei näin yleisesti suitsutettu. Kun mies kuoli, isäni mukaan oli tapana sanoa hänen sortuneen "Aasialaiseen hevoskuppaan")
-
Vai niin.
Onko Emil ja Sofi myynyt huonosti, vai
Asioilla ei liene yhteyttä toisiinsa. Mainittu Mansku-juttu tuli esiin jo E&S:n julkkareissa, eli projekti lienee muodossa tai toisessa aloitettu/lyöty lukkoon jo ennen tuon uusimman ilmestymistä.
-
Ekat jaksot olivat jo ilmestyneeet Kansan Uutisten viikkolehdessä (jonka pt. Parkkari on) silloin kun Emil & Sofi tuli julki. Komeeta jälkeä on, värimaailmakin on just niinkuin miltä 40-luvun harvoissa värifilmeissä näyttää.
-
Komeeta jälkeä on, värimaailmakin on just niinkuin miltä 40-luvun harvoissa värifilmeissä näyttää.
Värit? Ihanko väreissä?
Tämä alkaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta...
Kerro vielä ettei kieli ole liian poskessa, vaan enemmän pulp-lukemiston puolella ja myyntipäätös on tehty ennen teoksen valmistumista.
-
Tarinoiden ydin siis on tismalleen historiallinen, mutta yksityiskohdat hiemankin ironismikoituja ja ehkä ihan hitusen fantasioituja, kuten kohtaus, jossa nevostoliittolaiset naispuoliset itsemurha-hävittäjälentäjät kohtaavat Battler Brittonin Suomenlahden yllä...
-
Luin. Onhan tuo komean näköistä, mutta missä tarina on? Sekavaa poukkoamsita harlekiinista dekkariin ilman mitään johdonmukaisuutta tai kantavaa teemaa. Jälleen kerran on unohdettu kirjailijan ensimmäinen sääntö: MUOTO ON AINA ALISTEINEN TARINAAN NÄHDEN.
-
Luin. Onhan tuo komean näköistä, mutta missä tarina on? Sekavaa poukkoamsita harlekiinista dekkariin ilman mitään johdonmukaisuutta tai kantavaa teemaa. Jälleen kerran on unohdettu kirjailijan ensimmäinen sääntö: MUOTO ON AINA ALISTEINEN TARINAAN NÄHDEN.
Ja sinähän diggasit Kaurismäkiä? Hyvä että on johdonmukaisuutta...
Mäkelän jutut eivät ole juuri koskaan klassisen tarinan muotoa noudattavia, vaan enemmän siivuja, kohtauksia ja tapahtumia.
Niin Emil & Sofikin.
Onhan se elämänmakuista ja todentuntuista siinä mielessä.
Voidaan alkaa tietysti väitellä semanttisin sanankääntein onko teoksessa teemaa vai ei, mutta kuitenkin luisuttaisiin siihen että niin asiat kuin ihmisetkin tappelevat.
ennenkaikkea E&S on ajankuva ja kuten kaurismäen elokuvatkin sen ainoa funktio on luoda ilmapiiri, miljöö, ei tarinaa.
myönnän ettei siitä yksiselitteisesti löydä "sanomaa".
Harmi ettei ollut makuusi.
Ehkä väärä aika ja väärä ilmapiiri?
-
Vai niin.
Onko Emil ja Sofi myynyt huonosti, vai mistä syystä Timppa on päättänyt sotkeutua tällaiseen laskelmoidun populistiseen Mannerheim-aiheeseen?
Onneksi valtaosa suomalaisista sarjakuvantekijöistä on suoraselkäistä väkeä, eikä sorru laskelmoidun populistisiin aiheisiin. Laaja kansansuosiohan olisi siis ihan kauheaa. Ranne kipeytyisi jatkuvasta nimmareiden jakelusta ja innokkaimpia faneja pitäisi juosta karkuun. (Tämä kappale sisälsi 20% päivittäisestä sarkasmiannoksesta -Lääkintöhallitus)
-
Juu ei kyllä Mannerheimia ja ihmissyöjätiikeriä tehdä kaupallisuus etunojassa rynnistäen. Hommahan selkiää sitten kun albbari on valmis, ja aika varma käsitys lienee niillä, jotka ovat jutut lukeneet jo KU: viikkoliitteestä. Kirjaversioon tulee sitten hiukka lisää sivuja, taustatarinaa jne.
Itse toivoisin (olikohan Potsi 2:sessa yksi esim., hulvaton Hollywoodi-haihattelu), että Parkkari/Ruusuvuori/Mäkelän aiempiakin irrotteluja koottaisiin albbariksi...
-
Joo, fiilistelyä ja tarkoitushakuista turismiahan pari viikkoa sitten luettu Emil ja Sofi oli. Mutta kaikki eivät (onneksi) noudata ensimmäisiä eivätkä toisiakaan sääntöjä.
Tästä tuli jostain syystä mieleen Helvetistä -sarjan ensimmäinen osa - osa josta pidän ehkä eniten. Ero on siinä, että Moore sai minut kiinnostumaan Lontoosta, kaupungista jossa en ole koskaan edes käynyt, kun taas Helsingissä ei minusta ole mitään mielenkiintoista tämänkään jälkeen. Yritin olla vastaanottava, mutta en päässyt fiilikseen mukaan. "Ihan kiva" silti, toiminee asiasta enemmän kiinnostunuille.
-
ennenkaikkea E&S on ajankuva ja kuten kaurismäen elokuvatkin sen ainoa funktio on luoda ilmapiiri, miljöö, ei tarinaa.
Ai jaa?
-
Minua taas miellytti Emilissä ja Sofiessa eniten tarina.
Makuasioita.
-
Emil ja Sofie kertoi elämästä eri aikatasoilla, jotka yhdistyivät toisiinsa; ei se mitään juonellista seikkailua ollut. Ja hienoa että taiteilija oli saanut inspiraation vanhasta Helsingistä kertovasta valokuvateoksesta. Siinäkin vanha siirtyi uuteen...
Upea teos.
-
Jeeze. Ootte kyllä ukot eläneet jossain aika hyvässä paikassa, jos olette sitä mieltä että Mannerheim on populistinen aihe.
Onneksi valtaosa suomalaisista sarjakuvantekijöistä on suoraselkäistä väkeä, eikä sorru laskelmoidun populistisiin aiheisiin. Laaja kansansuosiohan olisi siis ihan kauheaa. Ranne kipeytyisi jatkuvasta nimmareiden jakelusta ja innokkaimpia faneja pitäisi juosta karkuun. (Tämä kappale sisälsi 20% päivittäisestä sarkasmiannoksesta -Lääkintöhallitus)
Sanoisin, että jopa 95%. Mutta yliannostushan on poikaa.
Mäkelässä kunnioitan sitä että kaverilla on oma (hieno) tyylinsä ja se toimii erinomaisesti juuri siinä mihin sitä (tässäkin) käytetään.
-
Timo Mäkelän ystävien kanattaa hakea käsiinsä päivän Metro, jossa herran haastattelu.
Jotenkin Helsinki/Hitchcock-vertauksesta tuli juuri Emil & Sofi mieleen vaikka varsinaisesti viitattiinkin Helsingin sanomien Pieniin julmiin tarinoihin.
-
Eroa edelliseen (2002) on kuin yöllä ja päivällä.
Toinen on mustavalkoinen ja toinen värillinen!
Outoa silti että molemmilla on sama nimi. Menee sekaisin.
-
Toinen on mustavalkoinen ja toinen värillinen!
Outoa silti että molemmilla on sama nimi. Menee sekaisin.
Niin no, sekoittamisen vaarahan on peloittavan suuri, mutta kyllä ne Kirjavälityksessä asiansa osaavat... ja se ensimmäinen (m/v) "Minun elämäni" on jo käytännössä loppuunmyyty.
Muuten, sarjakuvakurssien järjestäjät, Timppa pitäisi ehdottomasti saada luennoimaan mm. värittämisestä. Hän kun on omien sanojensa mukaisesti "viimeinen mohikaani", joka ei käytä tietokoneen avuja missään työvaiheessa. Sarjojen värityskin syntyy erilliselle paperille. Hänen kaltaisiaan sarjakuvantekijöitä ei enää ole monia, ja moisen käsityöläisen tietopankin kollateraalin ei pitäisi päätyä roskaobligaatioiksi!
-
Hän kun on omien sanojensa mukaisesti "viimeinen mohikaani", joka ei käytä tietokoneen avuja missään työvaiheessa.
Eli värittää jokaisen painetun albumin? ;D
Vaativa osa lopputuloksen onnistumisessa on värioriginaalin käsittely tietokoneella painokuntoon. Joku sen tekee. Kaipa Timppa tarkistaa.
Vesiväritys viehättää minua silloin (harvoin) kun akvarellipaperin pinta päästetään näkymään painotuloksessa, silloin tuntuu siveltimen kosketus "todistusvoimaiselta" ja näkyy välineen hento sattumanvaraisuus. Muutos on melkoinen kun väritys siirtyy pinnoitetulle valkealle paperille ja musta painetaan erikseen, ja siinä on tekijän syytä päättää kuinka kontrastisen tai kylläisen vaikutelman hän sietää.
P.S. Suostuisikohan Timppa esittelemään videokuvaajalle sarjakuvasivun väritysprosessin? Lahdessa on eräs opiskelija joka tekee videopätkiä sarjakuvantekijöistä YouTubeen.
-
Eli värittää jokaisen painetun albumin?
Painokone ei ole tietokone!
Vaativa osa lopputuloksen onnistumisessa on värioriginaalin käsittely tietokoneella painokuntoon. Joku sen tekee. Kaipa Timppa tarkistaa.
Kyllä tokkiinsa, Kari Rissanen on tehnyt ja tekee edelleen erinomaista työtä mm. Timppan originaalien kanssa. Ei tietokoneista nykyään mihinkään pääse, mutta halusin nyt vaan mainita asiasta ennen kuin kaikki sarjat ovat silmille jysähtävää liukuväriliipastelua.
P.S. Suostuisikohan Timppa esittelemään videokuvaajalle sarjakuvasivun väritysprosessin? Lahdessa on eräs opiskelija joka tekee videopätkiä sarjakuvantekijöistä YouTubeen.
Tästä olen ennenkin kvaakissa sanonut, kun Suomessa on kuitenkin 1000 x n media-alan opiskelijaa: Pitäisi tehdä vaikkapa dvd kymmenestä suomalaisesta sarjakuvantekijästä & työskentelytavoistaan, kymmenen minuuttia per tekijä.
-
Luin sen juuri.
Tama uusi 'Minun elamani' on MINUN MIELESTANI Timpan ehka onnistunein kirja...tassa on syvyytta joka suuntaan, kuva & teksti kohtaavat, leikiskelevat sopivassa rytmissa toistensa kanssa. Ukon tuntemukset pistavat omat ajatukset kulkemaan kiinnostavia ratoja...(kai ne muutenkin kulkisi mutta tasta saa "kunnon annoksen" tiettya tulevaa ajanjaksoa). Eivatka jutut ole kuitenkaan koskaan liian raskaita.
Tama on HYVA, oikein hyva! Ainakin muhun...osui ja upposi!
-
Yhdistetty useampi ketju:
Emil ja Sofi (Timo Mäkelä)
Timo Mäkelä Lauantaivekkarissa
Timo Mäkelä: Minun elämäni
-
Huh, tulipas nyt suorituspaineita..
Kylläpäs on hyvä sarjis toi Romeo ja Julia. En ole vielä läpi lukenut, mutta n. puolet nauttineena ja teoksesta herkistyneenä toivoisin Timo Mäkelän tarttuvan johonkin toiseen suureen teokseen (esim. Caruso, vaikka onkin laulu).
Kupliissa kun R&J tarttui mukaan ja nopeasti vilkaisin sisälle, niin Mikko Jeskasen Perkele tuli mieleen. Sanoinkin silloin kavereille, että jos Jeskanen piirtäisi hyvin (tarkoitin mielessäni hienosti), niin hän tekis hyvin samanlaista jälkeä kuin Mäkelä.
Mutta taidokkaat tekijät muokkaavat tyylinsä tarinan tarpeitten mukaan ja siksi Romeo ja Juulia on tehty herkästi ja rohkeasti, kun taas Perkele kuin päreellä maalaten, eli hyvin molemmat.
-
70-luvulla Timppa piirsi Timo ja Tiina -sarjakuvaa lasten ikiomaan lehteen Rakettiin.
-
Arvostelu Timo Mäkelän Vaaleanpunaisesta pilvestä. (https://sarjakuvat.wordpress.com/2015/06/24/timo-makela-vaaleanpunainen-pilvi/)
-
Syyskuussa ilmestyy kokoelma "Minun elämäni - Singing in the rain".
-
"Ranteet auki rankkasateessa", olis ollu vähän saman henkinen nimi. :) Ei maar, minusta tuo ei ole koskaan ollut mikään synkkä sarja, vaikka joku onkin joskus väittänyt niin.
-
Arvostelua nyt tästäkin löytyy blogistani! (https://sarjakuvat.wordpress.com/2015/12/31/timo-makela-minun-elamani-2-singing-in-the-rain/)
-
Mikael Mäkinen on tavoittanut "Minun elämäni" idean varsin hyvin. Timppa on niitä graafisen alan "viimeisiä mohikaaneja", jotka eivät kajoa tietokoneeseen vaan uskovat käsityöhon - viivat eri paperille kuin värit, taittaja (Kari Rissanen) on huolehtinut yhdistämisestä ja "värimäärittelystä".
Semmoisen selkeytyksen kuitenkin sanoisin, että "Singing in the Rain" -kokoelman sarjoja ei ole julkaistu Helsingin sanomissa vaan Suomen Kuvalehdessä.
Eikä kirjassa ole sentään 196 sivua, vaan 96.
-
Kun aiheesta tuli Kirjamessuilla puhetta:
mikäli joku sattuu eksymään helsinkiin kannattaa käydä kaupunginmuseossa, aleksanterinkatu 16, katsastamassa helsingin valitut palat näyttely.
Enimmäkseen kovin tavanomainen ja mitään sanomaton esitys mutta joukossa on vaikuttava Timo Mäkelän sarjakuva joka on sovitettu löytyneestä päiväkirjasta.
Ihan itsellään syy käydä paikan päällä, varsinkin kun ei ole pääsymaksua.
-
Helsingin uuden Oodi-Oden ensimmäiseksi hyllytetyksi kirjaksi on valittu Timo Mäkelän Emil ja Sofi.
Pikku-uutinen (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2571) etusivulla.
-
Helsingin uuden Oodi-Oden ensimmäiseksi hyllytetyksi kirjaksi on valittu Timo Mäkelän Emil ja Sofi.
Pikku-uutinen (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2571) etusivulla.
Mahtavaa, että Oodin eka hyllyyn laitettu kirja on sarjakuva. Jospa tuonne Oodiin tulisi TODELLA JÄTTIMÄINEN sarjakuvaosasto.
-
Lueskelin Lapsen kengissä. Kokonsa, taittonsa tai minkä lie, vuoksi tulee mieleen Vaaleanpunainen pilvi. Kulkee sujuvasti ja lähestyy helpon oloisesti vaikeaa aihettaan, lapsen maailman asiallista kuvaamista. Toki mukana on pakollinen tikku-ukko-osio, mutta ei haittaa. Lopun oivallus lapsuuden päättymisesta yllätti, vaikka ei ollutkaan mikään ennennäkemätön idea. Omaelämäkerrallisuus vahvaa. Värieissä olisin pitänyt tästä varmasti vielä enemmän.
-
IS: Timo Mäkelä on tehnyt kantaaottavia piirroksia jo 40 vuoden ajan – muutaman poliitikon piirteet aiheuttavat taiteilijalle edelleen päänvaivaa (https://www.is.fi/viihde/art-2000007629840.html)
– Piirtäjän työ ei ole minun kohdallani paljoakaan muuttunut. Piirrän paperille, en skannaa, väritän sarjat itse ja tuon toimitukseen kaksi kertaa viikossa.