Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvamarkkinat => Tapahtumat, näyttelyt ja koulutus => Aiheen aloitti: Reijo Valta - 17.03.2013 klo 20:34:30
-
Suomen ainoa animaatioon keskittyvä elokuvafestivaali Animatricks järjestetään 19.-21.4.2013 Bio Rexissä Helsingissä. Animatricks esittää uuden animaatioelokuvan huippuja Suomesta ja ulkomailta jo 12. kerran. Animatricksin keskiössä on elokuvan kokeilulaboratoriona toimiva ja animaatioilmaisua uudistava lyhytanimaatio.
UUSIEN KOTIMAISTEN näytöksissä nähdään kutkuttavaa vaihtoehtoeanimaatiota niin tuoreilta kyvyiltä kuin vanhoilta konkareiltakin. Tämän vuoden elokuvissa nousee vahvaksi teemaksi ihmisen ja luonnon sekä ihmisten väliset valtasuhteet.
KOKO PERHEELLE suunnatussa näytöksessä esitetään mainioita lasten ja nuorten itse tekemiä animaatioelokuvia.
KANSAINVÄLISTEN HUIPPUJEN sarja nostaa esiin uraauurtavinta uutta lyhytanimaatiota maailmalta. Korkeatasoisessa kattauksessa nähdään muun muassa lukuisia palkintoja napsinut Oh Willy… (Emma De Swaef & Marc James Roels, Belgia/Ranska/Alankomaat 2012). Lämpimänkarheassa elokuvassa lapsuutensa naturistiyhteisössä viettänyt mies kohtaa äidin kuoltua menneisyytensä ja löytää yllättävän lohduttajan.
PITKÄNÄ ULKOMAISENA ELOKUVANA nähdään Jean-François Laguionien upea Le Tableau/The Painting (Ranska/Belgia 2011), jossa maalauksen keskeneräinen, sorsittu hahmo lähtee etsimään maalaria viimeistelemään työnsä.
Eksoottisen tuulahduksen tuovat KUUBA-teemaiset lyhytelokuvat. Havannan kuumassa yössä rakastuvat myös muusikot Chico & Rita saman nimisessä pitkässä elokuvassa (Tono Errando, Javier Mariscal, Fernando Trueba, Espanja 2010).
Bio Rexin aulaan rakennetaan festivaalin ajaksi vuorovaikutteisista mediateoksista koostuva ANIMA LAB. Maksuttomassa näyttelyssä pääsee tutustumaan animaation, kuvien ja äänien maailmaan kokeilemisen ja kokemisen kautta. Tässä näyttelyssä esineisiin saa koskea!
Animatricks Animation Festival, Helsinki
19.-21.4.2013
www.animatricks.net (http://www.animatricks.net)
www.facebook.com/animatricks (http://www.facebook.com/animatricks)
-
Animatricksin ohjelmisto (http://www.animatricks.net/festivaali/elokuvat/) on julkistettu.
-
Animatricks-animaatiofestivaalin (http://www.animatricks.net/festivaali/) Kuuba-elokuvasarjaan liittyen Sarjakuvakeskuksella nähdään ainutlaatuinen karikatyyrinäyttely kuubalaiselta Ramiro Zardoyalta, taiteilijanimeltään Zardoyas. Hän on yksi Kuuban arvostetuimpia nykykuvittajia.
Zardoyasin grafiikoiden aiheet ovat kantaaottavia, maailman ja Kuuban tilanteeseen liittyviä mutta myös yleisinhimillisiä. Näyttely avoinna 15.–26.4.2013 klo 10–18 Sarjakuvakeskuksen Galleriassa (Hämeentie 150, Helsinki). Vapaa pääsy.
http://sarjakuvakeskus.fi/galleria/galleria-sarjakuvakeskus/313-animatricks-kuubalaiset-karikatyyrit-nayttely-15-26-4-2013 (http://sarjakuvakeskus.fi/galleria/galleria-sarjakuvakeskus/313-animatricks-kuubalaiset-karikatyyrit-nayttely-15-26-4-2013)
(http://sarjakuvakeskus.fi/images/Tapahtumat/Kev13/Nayttelyt/Zardoyas_nayttelykuvat-2_low.jpg)
-
Animatricks-tapahtuma on tällä erää ohi, tiedotteen mukaan järjestäjät ovat tyytyväisiä kasvaneeseen kävijämäärään. Zardoyasin näyttely Sarjakuvakeskuksella on avoinna vielä perjantaihin saakka.
Animatricksin verkkosivujen Galleriassa (http://www.animatricks.net/galleria/) kannattaa poiketa festivaalien jälkeenkin. Galleriassa on näytillä kuusi animaatiota perheestä.
Galleria jatkaa toimintaansa ympäri vuoden. Uudet animaatiot sivulle ovat tulossa kesäkuun alussa.
-
Nyt galleriassa Kohtuullisen kostea kesänäyttely, filmeinä mm. Forman & Balserin Alkoholi ihmisruumiissa (1961) ja Maria Björklundin Helsingin kesä (2011).
* Kohtuullisen kostea kesänäyttely (http://www.animatricks.net/galleria/) 30.9.2013 saakka
-
Alkoholi ihmisruumiissa (1961)
Ensimmäinen ja kukaties viimeinen kerta, kun Suomessa pistettiin UPAksi. Balser käväisi myös Tanskassa samoihin aikoihin tekemässä filmin Radioaktivt nedfald, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Keltaisessa sukellusveneessä äijä laati alkujaksot, joissa kersantti Pippurin Keltainen sukellusvene yhyttää betaleet Liverpoolissa.
-
Gallerian animaatiokattaus on vaihtunut.
Animaationäyttely piristää pimeneviä syysiltoja
ANIMATRICKS ESITTÄÄ: ELÄMÄN TARKOITUS
Animatricks Galleria tuo kotimaisen laatuanimaation kaikkien ulottuville. Teemalliset verkkonäyttelyt esittelevät tyyleiltään ja tekniikoiltaan vaihtelevia lyhytelokuvia, joissa näkyy suomalaisen animaatiokentän monipuolisuus ja kovatasoisuus. Animaatio-ohjaaja Ami Lindholm on kuratoinut gallerian historian kolmannen näyttelyn, joka on katsottavissa tammikuun 2014 loppuun saakka. ELÄMÄN TARKOITUS -otsikon alle on koottu viisi kovaa kotimaista ja yksi unkarilainen elokuvahelmi.
* Animatricks Galleria: Elämän tarkoitus (http://www.animatricks.net/galleria/elaman-tarkoitus/)
-
Helmiä kotimaisen animaation satavuotiselta taipaleelta
ANIMATRICKSIN VERKKOGALLERIASSA SUOMALAISEN ANIMAATION JUHLAA
TIEDOTE 6.2.2014
Vuosi 2014 on suomalaisen animaation 100-vuotisjuhlavuosi. Juhlan kunniaksi Animatricks Gallerian vuoden ensimmäinen verkkonäyttely esittää sarjan kotimaisia animaatiohelmiä 1930-luvulta uuden vuosituhannen alkuun.
Juhlanäyttelyn on kuratoinut ohjaaja, tutkija Tuula Leinonen, jonka kirjoittama animaatiohistoriikki 100 vuotta suomalaista animaatiota ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.
”Nämä ovat animaatioita, jotka haluan katsoa aina uudestaan, mutta joiden näkemiseen on liian harvoin tilaisuus. Ne osoittavat, että animaattorin vaiva palkitaan: heidän työnsä puhuttelevat aina uusia katsojapolvia ja kestävät hyvin ajan hammasta”, luonnehtii Tuula Leinonen näyttelyn elokuvia.
Suomalaisen animaation juhlaa -näyttely on katsottavissa toukokuun 2014 loppuun saakka osoitteessa animatricks.net/galleria (http://www.animatricks.net/galleria/suomalaisen-animaation-juhlaa/).
-
IKKUNA AUKI JA VALOA! 2.6.–30.9.2014
Kuraattorina sarjakuvataiteilija Kati Kovács
Animatricksin tuore verkkonäyttely kurkistaa tällä kertaa animaatioiden mielikuvitukselliseen maailmaan. Näyttelyn on koonnut sarjakuvataiteilija Kati Kovács, jonka herkullisia hahmoja nähtiin Animatricks-festivaalin ohjelmistossa noin kuukausi sitten, elokuvassa Lisa Limone and Maroc Orange, a Rapid Love Story.
"On kiinnostavaa tutkia animaation ja sarjakuvan yhtäläisyyksiä ja eroja. Kummallekin lajityypille yhteistä ja tyypillistä on, että niillä voidaan luoda juuri sellaisia maailmoja kuin halutaan ja saada ne elämään juuri niin kuin halutaan. Avatkaa mielienne ikkuna, antakaa kertomusten valon tulvia sisään." - Kati Kovács
Ikkuna auki ja valoa! -näyttely on katsottavissa 30.9.2014 saakka osoitteessa animatricks.net/galleria (http://www.animatricks.net/galleria/ikkuna-auki-ja-valoa/).