Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => Topic started by: KH on 30.08.2004 klo 15:42:18
-
No totta mooses puhuttais! Miten tämmöinen saattoikaan lipsahtaa sivu silmien? Ja etenkin: miten ihmeessä Kvaakissa ei ole käsitelty Harri Pystystä, yhtä universumin nerokkaimmista ja hauskimmista - ja kitkerimmistä - suomalaisista sarjakuvavisionääreistä?
www.helsinkifestival.lasipalatsi.fi/kirja/kirjaesittelyt/elamalle_kiitos.html (http://www.helsinkifestival.lasipalatsi.fi/kirja/kirjaesittelyt/elamalle_kiitos.html)
Mielenkiintoista keskustelua on muuten käyty pian kuukauden verran HS:ssa ja telkkarissa. Aiheena kirjallisuusarviot ja -palkinnot, käynnistimenä toimi kirjailija Siekkisen suikkari(?). Puhuttaisko me Pystysestä?! (vaatinee uuden säikeen...)
Kummasta Pystysestä? Vai molemmista? Liittyykö edellisen kappaleen asiat jotenkin yhteen? MIelenkiintoni heräsi... luin just uudelleen H. Pystysen Jäähyväiset aaseille. Ainakin takakannessa mainitaan kuinka heppu voitti Kemissä kahtena vuonna peräkkäin. Ja albumin oli julkaissut WSOY. Mutta kerkeskö kaveri saada Puupää-hattua? Ja saiko se siis huonoja kritiikkejä? Kerro kerro Reima...
Uusi säie! Uusi säie!
Tosiaan, koko Puupää-historian suurin epäkohta on eittämäti se, ettei Harri sitä ikinä saanut. Tosin äijän Kemi-voittojen aikaan Puupää-kisa taisi olla jostain syystä tauolla, muistaako joku miksi?
Tuo Reiman viittaus kriitikkosuhteisiin liittyy varmaankin siihen, että Harri oli myös orkesterimuusikko ja joutui kohtaamaan alan kritiikin ylilyöntejä niin paljon että rakensi sarjoihinsa Hesarin legendaarisen ja pelätyn Heikinheimon näköisen antisankarihahmonkin.
Pystys-albumeita tuli WSOY:ltä pari ja Likeltä pari, joten niitä luulisi olevan kohtuullisesti liikkeelläkin. Elämälle kiitos käännettiin ranskaksikin - tietääkö kukaan, millaisen vastaanoton se sai? Ainakin luulisi noin inhorealistis-filosofisen sappihuumorin uppoavan Lauzieriin ja kumppaneihin tottuneessa ilmapiirissä?
Huima mutta lyhyt ura päättyi v. -90 oman käden kautta. Tommi Aitio tiivisti Rumban arvostelussa: "Harri Pystynen tuntuu olevan pelottavan oikeassa. Tästä todellisuuden syvästä ymmärtämisestä kasvaa paitsi Pystysen taiteen keskeinen jännite myös hänen oman elämänsä tragedia. Eihän tällaisessa maailmassa voi elää, jos näkee sen mädännäisyyden niin selväpiirteisesti kuin Harri Pystynen näki."
-
miten ihmeessä Kvaakissa ei ole käsitelty Harri Pystystä, yhtä universumin nerokkaimmista ja hauskimmista - ja kitkerimmistä - suomalaisista sarjakuvavisionääreistä?
Siis EI OLE?!??!?
*järkyttynyt*
Ensimmäinen lukemani Pystys -albumi taisi olla Kadekismus. Se teki erittäin suuren vaikutuksen ja sittemmin olen hankkinut kokoelmani helmiksi muutkin ilmestyneet albumit paitsi sitä ranskankielistä, jotka ovat Elämälle kiitos, Jäähyväiset aseille ja Pystynen, joka on postuumi kokoelma-albumi.
Harri Pystynen on eräitä kaikkien aikojen parhaimpia ja oivaltavimpia Suomessa koskaan vaikuttaneista sarjakuvantekijöistä ja hänen poislähtönsä oli erittäin suuri vahinko.
Kaikki tosin eivät välttämättä hänen töistään pidä - olenhan täällä muistaakseni kuullut jopa sensuuntaisia kommentteja että erään toisen suomalaisen makaaberin satiirin taiturin, Kalervo Palsan, työt olisivat vastenmielisiä. Jotkut eivät vain tunnista neroa vaikka se ajaisi Scanialla heidän päälleen.
Mutta makunsa kullakin.
Kaikki nyt vain eivät halua että sarjakuva on pelkästään söpöjä suurisilmäisiä mangahahmoja jotka leikkivät kukkakedolla edestakaisin hyppelihei hyppelihei tai pukuihin sonnustautuneita supersankareita jotka sitten mätkivät toisiaan lehdestä toiseen, vaan he haluavat että sarjakuvalla on ihan oikeasti jotakin sanottavaakin.
-
Siitä vain laatimaan juttua Pystysestä! Itse asiassa, jos otetaan tämä hattu-asia taas esiin, niin kokonainen artikkelisarja otsikolla :Hatutta jääneet, voisi olla myös paikallaan...
-
Pystynen teki ratkaisunsa hiukan liian pikaisesti, mikä tietysti nyt hatuttaa. Vaan eipä saanut Kalle Palsakaan Puupää-hattua, vaikka sarjispiirtäjän uransa kesti yli parikymmentä vuotta pitempään kuin Pystysellä.
Elämälle kiitos -albumi meni franskiksilta täysin ohi. Eivät ne tajua suomalaista huumoria, älyllistäkään.
-
Minulle on jäänyt mieleen Pystysestä liikkuneita tarinoita Huonolassa, jossa vaikutin itsekin joskus. Pystynen oli DX-kuuntelija siihen aikaan 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa kun se oli nuorison hittiharraste. Tiina Pystynen mainitsi joskus jossakin kuinka Harri Pystynen kuunteli öiseen aikaan ulkomaisia asemia ja jupisi itsekseen.
Jäähyväiset Aaseille on ollut omistuksessani iät ja ajat. Joskus luenkin sitä.
PS: Jippo Kenguru, kaksi sanaa: Sanpei Shirato.
-
Reima, tarkoitin tietty vain ettei Pystystä ole käsitelty täällä foorumillakaan - ja nythän asia korjaantuu, toivottavasti.
Jari, hyvä idea: Harrista ei varmaan ole liikaa tietoa tai edes jorinoita missään, joten kaikki vain muistelemaan! Itseltäni ropisi pisteet äijää kohtaan jo ensimmäisenä Keminvoittovuonnaan, kun cocktail-tilaisuudessa muu porukka taputteli toisiaan selkään tuttuun tyyliin, mutta tuorein kumouksellisemme jurotti omassa nurkassaan viinilasi kädessä ja näytti vain miettivän miten päästä pakoon :)
-
Mielestäni Harri Pystynen oli angstinen nero ja pessimismin mestari, jolle jonkun olisi tarvinnut ajoissa vakuuttaa, että ei maailma ole 100-prosenttisesti paha. On myös hyviä ihmisiä, hyviä asioita, hyviä uutisia. Maailma on vain 99-prosenttisesti angstin arvoinen, mutta se yksi prosentti auttaa jaksamaan.
Ilmeisesti kuitenkin HIV mursi miehen lopullisesti, mikäli albumien tilityksiin on uskominen?
Ajatelkaamme intiaanien tapaan, ettei hän ole kuollut niin kauan kuin yksikin muistaa hänet. Ja varmasti on myös esikuvana monelle. Ainakin allekirjoittaneelle.
-
Joo, tämä pitää täysin paikkansa, vahvisti Jouko Pukkila joka tuolloin jakoi saman hotellihuoneen Pystysen kanssa. Pystyselle oli tärkeintä saada palkintosekki lunastettua mahdollisimman nopeasti ja Kemistä pois... tai vain pois Kemistä, sarjakuvaihmisten joukosta. Miten tuo ihmiskammo sitten sopii yksiin kaupunginorkesterin huilistin viran kanssa, niih, siinäpä on pohtimista.
Ei Pystysellä mitään HIViä ollut, maailmantuska oli tarpeeksi tappava.
"Kävin muuten AIDS-testissä."
"Ei ollut AIDSia."
"Ei minullakaan."
"No miksi me sitten hypätään?"
"Tulis se kumminkin."
"Niin tuliskin."
"Se, jolla on silmät, näkee ikuisuuden maitokaupassakin, mutta se, jolla ei niitä ole, voi kiertää koko maailman eikä hän sitä näe."
"Äiti herää! Komerossa on hahmoja."
"Juuttaan Tolvanen, missä on kulttuuri!?"
(Sairaalan sorsa:) "20 vuotta ja joka päivä kustiin silmään - se panee miettimään..."
"Näin: pyhäpyhäpy krusifiksaatio. - Totisesti, mutta ylösnousemus kolmantena päivänä saa minut kyllä Tuomaaksi."
"Se olis lähtö ny!"
-
Pystynenhän teki (harmiksemme) itsemurhan. Hänen vaimonsa, Tiina Pystynen kolumnoi eräässä lehdessä (olikohan Hyvä Terveys). Olen lukenut niitä useita, ja yhtään kolumnia hän ei pysty kirjoittamaan niin, että viittaisi miehensä itsemurhaan. Eihän siinä mitään, mutta kyllä minua kiinnostaisi lukea vuodesta toiseen vähän muustakin. Sama oli Macmaailma -lehdessä jossa yksi ukko kertoi ihmetellen joka ikisessä kolumnissa, kuinka hänen nykyinen mäkkinsä on nopeampi, hienompi ja enemmän muistia omaava samalla hinnalla kuin vuonna yksi ja kaksi. Mies ei ollut tainnut kuulla Mooren laista mitään.
Omistan yhden Pystysen ison kovakantisen albumin. Varsin vaikuttavaa piirtojälkeä ja hyvää mustaa huumoria. Hän oli muistaakseni muusikko myös, soitti jotain puhallinsoitinta.
-
yhtään kolumnia hän ei pysty kirjoittamaan niin, että viittaisi miehensä itsemurhaan. Omistan yhden Pystysen ison kovakantisen albumin. Varsin vaikuttavaa piirtojälkeä ja hyvää mustaa huumoria. Hän oli muistaakseni muusikko myös, soitti jotain puhallinsoitinta.
..että viittaisi? p. o. ETTEI viittaisi... Pystysen soittimesta, lue edellinen viesti.
Läheisen itsemurha ei ole helposti unohdettavissa, mutta kieltämättä Tiina Pystynen on mennyt jo useamman kierroksen aiheen varassa, onhan hänen esikoiskuvateoksensakin nimeltään "Leskikuningattaren muistelmat".
-
"Eivätkö vanhempasi olekaan kotona?"
"He ovat harrastustensa parissa. Isä on kaappijuoppo ja äiti pöytälaatikkorunoilija."
"Hikk!"
"Ah, mik' on tää tuska?"
Kun Hjallis Harkimo harrasteli tupakan mainostamista maailman ympäri Belmont Finland -purjeellaan, niin Pystynen vastasi Ylioppilaslehdessä koristamalla viikon sarjansa piirrosveneen reilusti Marlboron tuotenimellä. Mainitsipa samassa yhteydessä Kansallispankin Bulevardin konttorin tilinumeron, jonne Philip Morris Inc:in sopi lähettää Pystyselle palkkio Marlboron mainostamisesta Ylioppilaslehden sivulla.
Tarina ei valitettavasti kerro, maksettiinko hänelle koskaan, mutta lehti tai Pystynen eivät joutuneet toisaalta myöskään edesvastuuseen tupakkamainonnasta.
-
Läheisen itsemurha ei ole helposti unohdettavissa, mutta kieltämättä Tiina Pystynen on mennyt jo useamman kierroksen aiheen varassa, onhan hänen esikoiskuvateoksensakin nimeltään "Leskikuningattaren muistelmat".
Höpsistä pussiin. Eipä sotketa taas faktoja ja mielipiteitä. Ensimmäinen kuvateos oli Ihminen tunkee kirjoituksesta lihana ulos (Weilin+Göös 1987), toinen Onnenkoukku (WSOY 1992) ja vasta kolmas, joskin läpimurtoteos, tuo Leskikuningatar (1993). Josta muuten osia ilmestyi alunperin Naarassarjoissa. Sitten ilmestyi Ystävänä yksinäisyys (1997) ja romaani Häpeähäkki jossa ei puhuta aviomiehen itsemurhasta vaan muuten vain lähtemisestä. Eli kaikki ei ole totta mikä siltä näyttää. Ja ensi vuonna (?) muuten tulee sitten jotain ihan muuta. Jos joku muistaa T:n Aristoteleen runousoppia käsitelleet kuvaset Imagessa, saa vähän osviittaa suunnasta.
Kyllä mä voin uskoa että kenen tahansa ihmisen elämä ja taiteen aihepiiriit menis aika eri tavalla ilman puolison ja yhteisten lasten isän itsemurhaa. Vaan kukapa täällä on sattumansa valinnut.
Mutta Tiinan jutut taitaakin taas olla niitä ns. tyttöjen juttuja. Nehän ei ees oo sarjakuvahyllyssä vaan tavallisten kirjojen joukossa. Kuviakin on vaan yksi per sivu. Tunteella piirretään ja tunteista puhutaan. Niinkuin ei Hevoshullukaan oo sarjakuvalehti ;D vai oliko vika sittenkin määritelmissä... ja Puupäähattujahan jaetaan vaan sarjakuvalle...
-
Dou! Eipä sitä mitn muista, minullahan on tuo "Ihminen tunkee...jne." Itsellänkin. Ja "Leskikuningatar". Kyllä ne enemmän kuvitettuja runoteoksia ovat kuin sarjakuvaa. Asiallista ja toimivaa, mikä ei ole itsestäänselvyys, todellakaan, mitä tulee suomalaiseen nykyrun... runouteen. Tai sarjakuvaan, sen puoleen. Häpeähäkkiä en ole vielä lukenut.
-
Arkistojen aarteita, osa 1. Albumien välistä hyllystä pullahti yllättäen Lempi-Sanomat vuodelta 1991, ja siinä oli julkaistu Pystysen (postuumi?) kokosivun essee nimeltä Esitelmä kahdelle mummolle, lehtimiehelle, vaimolle ja Kari Levolalle. Koskapa en juuri nyt jaksa keskittyä käännöstöihini, ajattelin säilyttää joitain otteita Pystysen aivoituksista Kvaak-polvillekin:
Lapsena sain kaksi hymypoikaa. Se oli rikollinen teko jälkimmäisen hymypojan antaneelta opettajalta, sillä hymypoikasäännöt sanovat, että yhdelle oppilaalle tulee antaa vain yksi hymypoika.
Sain hymypojat sen takia, että hymyilin aina. Hymyilin aina sen takia, että pelkäsin ihmisiä. Pelkäsin ihmisiä sen takia, että minua kannustettiin kotona olemaan maailman kiltein lapsi. Minua kannustettiin olemaan maailman kiltein lapsi sen vuoksi, että vanhemmistani oli hauskaa omistaa lapsi joka oli maailman kiltein. Siitä seurasi se, että kuvittelin uuden, maailmaan syntyvän ihmisen -siis lapsen- olevan muodoton, paha, lähes kriminaali möhkäle, jonka tulee tunkeutua itse kaikin voimin oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden muottiin, eräänlaiseen sapluunaan, josta sitten putkahtelee onnellisia, hyviä, oikeudenmukaisia, nöyriä, hurskaita aikuisia, jotka elelevät onnellisina ikäänkuin taivaassa, missä ei ole pahaa kuten siinä lapsessa.
Kun sitten myöhemmin käsitin, että näin ei ole, ryhdyin sarjakuva- ja pilapiirtäjäksi.
Sellainen oli vaikea lapsuuteni.
Seuraavassa kerron, kuinka vaikeasta lapsuudesta johtuvat sarjakuvat ideoidaan, ja miksi asia on niin kuin se on.
..jännityksen tiivistämiseksi - tai no okei, tarkistaakseni kiinnostaako asia edes ketään - jatkan naputtelua kenties joskus myöhemmin, ok? Juttua nimittäin piisaa liuskakaupalla..
-
No jatka nyt jo ihmeessä, kyllä tämä ainakin minua kiinnostaa. Ja luulen etten ole ainut.
-
Pyydän, ollos hyvä kiltti mies ja jatka.
-Hiski
-
***offtopic***
jumalauta että ottaa pannuun:
naputtelin äsken kolmen vartin ajan seuraavaa massiivista osiota Pystys-esseestä ja ehdin jopa esikatseluvaiheeseen -- kunnes Mozilla-selaimeni katkaistiin väkisin Netscapen ilmoituksen toimesta tyyliin "näin vaihdat tuotteesi meidän vastaavaan" ja SULKI koko selaimeni, pitkine teksteineni! tätä tapahtuu säännöllisesti muutenkin -- kertokaa nörtit, voiko moinen olla edes laillista?? rötösherrat kuriin!
-
***offtopic***
jumalauta että ottaa pannuun:
naputtelin äsken kolmen vartin ajan seuraavaa massiivista osiota Pystys-esseestä ...
Murphy´n laki on ankara laki!! Tietsikkojen kanssa räpeltäneenä ylläoleva ilmiö onkin hyvin tavallinen ja tuttu ja variaatioita on : 1. Kone kaatuu 2. Verkkoyhteydet pätkii tai kaatuu
1.& 2. Yhdistelmänä sekä-että kaikki kaatuu .. joskus tuntuu että olis lekalle töitä.
Vahingoista en näemmä viisastu .. mutta yritän nykyää aina kirjoitella sähköpostit, pitemmät selittelyt foorumeille ja muut vastaavat vaikkapa word´issa ja joka toisella lauseella säästäen!! (ja copy-paste kun valmis lähettämään.) Eliminoi virhemahdollisuudet.
Mutta totta ihmeessä, pure hampaat uusiksi yhteen ja jatka Pystys-esseetäsi .. Pliiiis!!
-- j --
-
Tästä saat 3 kiloa (aitoa) myötätuntoa, tsemppaa ja pistä se juttu jakeluun vastoinkäymisistä huolimatta. Täällä innokkaat lukijat odottaa...
-
Huh joo, kiitoksia -- lähinnä tarkoitin sitä, että miten voi olla mahdollistakaan, että kilpailevan selaimen mainos änkeää päälle vakituisesti ja katkaisee aina omalle koneelle valitun selaimen? Ilmeisesti asiantuntijatkaan eivät täällä tiedä?
No, Pystynen kuitenkin jatkaa:
Seuraavassa kerron, kuinka vaikeasta lapsuudesta johtuvat sarjakuvat ideoidaan, ja miksi asia on niin kuin se on.
Ensin otetaan vaikea lapsuus, sieltä kaivetaan esille ns. omatunto, joka yleensä löytyy ihmisen päästä äänitetyn nauhan muodossa. Nauhalta löytyy kaikki se, mikä on oikein ja mikä on väärin. Varsinkin se mikä on väärin. Nauha pyörii ihmisen päässä siten, että se on teipattu päistään yhteen, joten se toistaa lakkaamatta samoja asioita.
Nauha kaivetaan joka kerta esiin, kun ideoidaan sarjakuvia. Sitten otetaan kaapista videofilmi. Se on dokumentti siitä todellisuudesta, missä sarjakuvapiirtäjä sillä hetkellä elää. Sitten vain aletaan vertailla omatuntonauhaa ja maailmannauhaa toisiinsa. Aina kun havaitaan kohta, missä nauhat eivät ole yhtenevät, otetaan molemmilta nauhoilta kyseinen kohta ja tehdään siitä sarjakuva. Tarkemmin sanottuna se tehdään näin:
Kyseinen kohta on omatuntonauhalle se, missä sanotaan kuinka on oikein. Dokumenttinauhalla on sama asia eri tavalla, joten silloin se on väärin. Sarjakuvassa ei esitetä sitä, mikä on oikein, vaan se mikä on väärin. Kun asia esitetään komiikan keinoin, syntyy laji, jota kutsutraan ironiaksi.
Ironiaa harrastavat tavallisesti kyynikot. Kyynikko tarkoittaa ihmisen vilpittömyyttä epäilevää henkilöä. Hurskaat ihmiset paheksuvat kyynikkoa. He paheksuvat häntä siksi, että hurskaan mielestä kyynisyys on hajoittavaa pessimismiä, ja siis hurskailun vastakohta, sillä hurskaus on rakentavaa optimismia. Hurskas ihminen ei koskaan harrasta esimerkiksi satiiria, joka tarkoittaa ihmisen heikkouksien pilkkaamista, sillä pilkkaaminen on syntiä. Sarjakuvissani pohdin siis sitä, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Se mikä on niin sanotusti oikein, löytyy tekijän omasta päästä, eikä esimerkiksi lakikirjasta. Se mikä taas on väärin, löytyy ulkopuolisesta maailmasta. Mutta sitten tulemme asian ytimeen. Minä itse, se kenen päästä löytyy oikeus ja kohtuus, kuulun kehoni kautta ulkopuoliseen maailmaan, siihen josta löytyy se mikä on väärin. (Huomatkaa että puhun sarjakuvan ideoimisesta.)
Edustan samalla sekä oikeutta että vääryyttä, eli hyvää ja pahaa. Minussa itsessäni on yhteen kysymykseen kaksi vastausta tai useampia, jotka ovat ristiriidassa keskenöään. Tuollaiselle ilmiölle on keksitty nimikin: se on paradoksi. Sarjakuvissani pyrinkin siihen, että jokainen piirtämäni juttu sisältää jonkinlaisen paradoksin, mielettömyyden, jota ei rationaalinen järki voi tavoittaa.
Tietämisen ja olettamisen rajalla törmätään käsiteköyhyyteen. Siellä missä järjen välineet päättyvät, eteneminen katsotaan järjettömäksi. Kuitenkin tietämisen ja luulemisen raja on myös tieteessä erittäin liukuva. Tiede nimittäin kutsuu omaa uskomisen aluettaan hypoteesiksi tai teoriaksi ja täyttää sen omilla mielikuvillaan.
Mitä itseasiassa on tieto? Joku väittää, että se on rationaalisuutta, mutta rationaalisuuskin on vain eräs uskomisen laji, joka tosin on osoittautunut hyödylliseksi, sillä kun haluamme kuvailla jotain, tarvitsemme rationaalisia käsitteitä. Nämä käsitteet joutuvat kuitenkin romukoppaan silloin, kun halutaan kuvailla tuntemattomia alueita. Silloin on otettava välineeksi taide. Sarjakuva.
Tässä välissä kannattanee myös mainita, että esseen kuvituksena on Pystysen piirros, jossa Pystysen näköinen mies on siivet selässä taivaassa tiuskimassa känniselle Jumalalle (jolla on alaston pimu kainalossa) tähän tyyliin:
- Jaaha - siinähän se on ite pääkettu! Mitäs helvettiä sä jätkä menit niin pimeen maailman luomaan, häh?!
Jumala sokeltaa vastaukseksi (pullo toisessa kädessä):
- Häh? Minkä ihmeen maailman? (HIK) Onksh jossain joku maailma?
(Muuten, olisikohan tämä WSOY:n tuotos vaadittu sensuroitavaksi sarjisfestareilla? ;) )
Seuravassa osassa Pystynen kertoo ihmisestä sosiaalisena eläimenä sekä lisää totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Lopuksi luvassa myös järisyttävät loppupäätelmät (ottaen huomioon, että esitelmä oli ilmeisesti kirjoitettu vain vähän ennen itsemurhaa).
-
Huh joo, kiitoksia -- lähinnä tarkoitin sitä, että miten voi olla mahdollistakaan, että kilpailevan selaimen mainos änkeää päälle
Ymmärtääkseni Mozilla ja Netscape ovat samaa tavaraa. Korjatkaa jos olen väärässä.
Kiitos kuitenkin, että jaksoit vielä uudestaan!
Timo
-
Missäs jatko luuraa? Ei kai tämä tähän jää?
-
Mää olen tässä jo pidemmän aikaa odotellut, että KH ei taas pystyisi keskittymään käännöstöihinsä, jotta pääsisin lukemaan Pystysen esseen loppuun. Kai se sieltä on tulossa -kö?
Mikä se Lempi-sanomat oikein on? Kuulostaa jotenkin etäisesti tutulta. Liekö jokin Kemin juhliin liittyvä julkaisu? Ajattelin vaan, että jos ei sitä jatkoa ala kuulumaan, niin mistäkähän sen kyseisen Lempi-läpyskän saisi käsiinsä.
-
Pahoittelen viivettä; piti vain niin haipakkata, että näinkin lyhyen lopputekstin jouduin naputtelemaan kahdessa osassa viikon välein talteen (mutta dramaturgian vuoksi ne oli postattava yhdessä).
Niin, tuo Lempi-Sanomathan oli Kemin festarilehti, mutta en usko että niitä on ainakaan yli 10 vuoden takaa mistään saatavilla. Siksi halusinkin esseen jälkipolville näin varmistaa.
Vaan asiaan, hyvät naiset ja herrat. Harri Pystysen loppupäätelmät vähän ennen itsemurhaansa:
Ihminen on sosiaalinen eläin. Sosiaalinen tarkoittaa sitä, että hän kuvittelee olevnsa yksilöllinen minuus, joka ajattelee ja toimii vapaan tahtonsa mukaan, mutta todellisuudessa hän on yksi solu kollektiivisen ihmisenidean tutisevassa aladoopissa. Solu, jonka kautta kollektiivinen informaatio kulkee, mutta tuo solu, siis ihminen, luulee ajattelevansa itse.
Eläin on biologisten vaistojensa ja lajin jatkuvuuteen tähtäävien viettiensä vanki, joka koneen tapaan toteuttaa geneettistä ohjelmaa jota kantaa soluissaan voimatta asialle mitään.
Koska näin on, toteuttaa ihminen myös lajina sitä informaatiota, joka siihen on ohjelmoitu. Ja näyttäisi siltä, että pääsääntöisesti biologisen elämän näyttämöllä lajit seuraavat toisiaan, edellisten sammuessa ja tehdessä tilaa uusille lajeille. Lajin poistuminen näyttämöltä on ohjelmoitu geeneihin. Keskimatkan ohjusten vähentäminen ei auta mitään, silloin kun vastassa on biologinen lainalaisuus.
Ja jotta totuus ei unohtuisi, totean, että totuutta ei ole olemassakaan. Käsite nimeltä totuus -miltä sektorilta tahansa- on silkkaa propagandaa, jonka tarkoituksena on estää ihmismieltä näkemästä olemassaoloa kokonaisuutena ja jatkuvana muuttuvana likkeenä.Ihmiselle tarjoillaan absoluuttisia osatotuuksia, jotta heidän järkensä sumenisi, ja maailmassa jatkuisi ikuinen hillitön kaaos. Kukako meitä muuten näin pottumaisesti sitten sumuttaa? Ensiksi täytyy todeta, että kysymys on väärin muotoiltu: pitää kysyä että mikä. Ja vastaus kuuluu, että luonnonlaki.
Näen usein painajaisia siitä, että olen elämässäni ajautunut ammattiin, joka on oikeudenmukaisuuden vertauskuva: tuomariksi. Tuomarikin syö leipää ja pyrkii mahdollisimman tunnollisesti toteuttamaan sen yhteiskunnan lakikirjaimen, jota hän edustaa, mutta painajaismaisuus syntyy siitä, että kunkin kulttuurin lakikokonaisuus syntyy normeja luovasta etiikasta, ja on siinä mielessä absoluuttista - mikä komplementaarisen maailmankuvan mukaan ei ole mahdollista.
Todellisuus on kyllä erittäin loogista ja mielekästä, mutta ihmisen käsiteaparaatti vähän niin kuin se vanha höyryradio, se kidekone, joka vastaanottaa vain yhtä taajuutta. Totta! Asia on juuri niin. Kuulemme vain yhden kanavan ja sekin tulee ulkomailta, joten se mitä kuulemme, kuulostaa mössöltä josta ei selvää saa, paitsi sanakirjan avulla vähäsen.
Suurimmalla osalla ihmisistä tämä mössö solahtaa kurkusta alas antaen elinvoimaa suolistossa, tullakseen peräaukosta ulos. Tämän mössön voimalla hän rientää läpi elämänsä ajattelematta kertaakaan nittä mahdollisia terveellisiä ituja, joita saisi kun hankkisi kunnon vastaanottimen, jossa olisi tuhat kanavaa ja näyttöpääte. Mutta sellainen omn asioiden tila, että henkilö joka saa mössöstä vatsanväänteitä ja kivistävää päänsärkyä, alkaa etsiä sitä parempaa vastaanotinta, ja löytääkin sellaisen, mutta saa tuhannelta kanavalta niin paljon terveellisiä ituja, että halkeaa vähintään kahdeksi kappaleeksi, ja usein hän myös pirstoutuu niin pieniksi pirstaleiksi, että Hesperian sairaalassa hänet voidaan ainoastaan imuroida pölypussiin.
Selkokielennän äskeisen: ihmisen ei ole hyvä tietää liikaa.
-
Kiitos ja kumarrus sulle KH! Oli siinä järkevää asiaa vaikka muille jakaa. Tuota tarvii jopa sulatella ja mietiskellä kotvan ..
Sääli se on että ne, jota nää sokeasti omaa varmaa tuhoaan kohti kiitävät itsekeskeiset ihmisolio tarvitsisivat, ottavatkin enneaikaiset loparit täältä. Mutta siihen se kanssaihmisten välinpitämättömyys voikin viedä. Ja liika tietoisuus ..
-- j --
-
Kiitos tästä KH!
Mustaa on ja huumoria. Siinä kyllä tekstin tyyli ja sisältö lyöpi meikäläiselle ihan jauhot suuhun. Ja olosuhteet, joissa teksti on tuotettu lyövät vielä jauhoja silmillekin. Tässähän täytyy lähteä kaivelemaan varastosta Pystysen alpparit taas pitkästä aikaa luettavaksi.