Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => : Timo Ronkainen 06.12.2012 klo 23:43:02
-
En löytänyt sopivaa ketjua, joten aloitan oman. Saa siirtääkin jonkun jatkoksi.
FL Mervi Miettisen englantilaisen filologian alaan kuuluva väitöskirja
Truth, Justice, and the American Way? The Popular Geopolitics of American Identity in Contemporary Superhero Comics (Totuuden, oikeudenmukaisuuden ja amerikkalaisuuden puolesta? Supersankarisarjakuvan populaari geopolitiikka ja Yhdysvaltojen kansallinen identiteetti)
tarkastetaan 15.12.2012 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.
Vastaväittäjänä on Dr. Jared Gardner (Ohio State University). Kustoksena toimii professori Päivi Pahta.
*****
PhL Mervi Miettinen defends her doctoral thesis
Truth, Justice, and the American Way? The Popular Geopolitics of American Identity in Contemporary Superhero Comics
on the 15th of December 2012 at 12 o'clock in the University of Tampere, building Pinni B, at lecture hall 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.
Her opponent will be Dr. Jared Gardner (Ohio State University) and custodian Professor Päivi Pahta.
*****
LEHDISTÖTIEDOTE
Väitöskirja tutkii amerikkalaisen supersankarisarjakuvan suhdetta Yhdysvaltojen kansalliseen ja kulttuuriseen identiteettiin. Tutkimus tarjoaa sekä kokonaiskuvan supersankarisarjakuvan kulttuurisesta merkityksestä että analysoi, kuinka se on muokannut ja ylläpitänyt Yhdysvaltain kansallista identiteettiä. Keskeiseksi havainnoksi nousee erityisesti supersankarin edustaman kansallisen ihanteen ja Yhdysvaltojen todellisuuden välinen ristiriita.
Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana julkaistut supersankarisarjakuvat ja niiden luoma kuva supersankarista ”amerikkalaisuuden” ruumiillistumana. Työn lähtökohtana on populaari geopolitiikka, eli kansakunnan ja kansallisuuden ”kertominen” populaarikulttuuristen tekstien kautta.
Tutkimus keskittyy supersankarisarjakuvassa tyypillisesti esiintyvään äärimaskuliiniseen identiteettiin ja siihen, miten identiteetti on vahvasti sidoksissa esimerkiksi väkivallan käyttöön. Supersankarisarjakuvien väkivalta on monin tavoin ongelmallista, sillä se esitetään usein paitsi voimaannuttavana, myös luonnollisena miehisyyden ilmaisuna. Supersankarin väkivalta ja maskuliinisuus liittyvät keskeisesti vallankäytön kysymyksiin, joita väitöskirja lähestyy poikkeustilan käsitteen kautta. Poikkeustila havainnollistaa supersankarin ongelmallista suhdetta demokratiaan ja tuo esille, kuinka supersankarin todellinen toiminta on voimakkaasti ristiriidassa sankarin edustamien demokratian periaatteiden kanssa. Maskuliinisuuden, vallankäytön ja poikkeustilan kautta väitöskirja analysoi, millainen kansallinen ihanne supersankarin kautta välittyy ja miten tämä ihanne on monin tavoin ongelmallinen juuri sisältämiensä ristiriitaisuuksien takia.
Väitöskirjan viimeinen luku tarkastelee tätä ristiriitaa ja sen merkitystä Yhdysvaltojen kulttuuriselle identiteetille 11. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen. Supersankarisarjakuvat pyrkivät tuolloin tarjoamaan lukijoilleen kertomuksia, jotka korostivat kansallista yhtenäisyyttä sekä ylistivät pelastustyöntekijöitä päivän ”todellisina” sankareina. Tämä yhteisöllinen reaktio oli kuitenkin lyhytaikainen, ja tutkimus tuo esille tämänhetkisen supersankarisarjakuvan sankaruutta kyseenalaistavan luonteen.
*****
Mervi Miettinen on suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa.
Miettisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1790, Tampere University Press, Tampere 2012. ISBN 978-951-44-8995-2, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1266, Tampere University Press 2012. ISBN 978-951-44-8996-9, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.
-
Mielenkiintoista ja mukavaa että tältäkin alueelta tehdään väitöskirja.
Toinen mielenkiintoinen(sempi) aspekti lienee tuo vastaväittäjä. Oispa nyt joku (kvaakin)toimittaja paikalla ja saisi haastattelua Ohio State Universityn sarjiskokoelman ja palveluiden tiimoilta ?
-
Herralla on kotisivu (http://jaredgardner.org/), löytyy myös linkki Ohio Staten sivulle (http://people.cohums.ohio-state.edu/gardner236/) jossa monenlaista kurssitusta.
-
Olin seuraamassa väitöstilaisuutta ja pääsin juttuihin Gardnerinkin kanssa. Puhetta tuli sarjakuvakirjastosta sen verran, että kirjasto on saamassa uusia, hulppeampia tiloja (ensi vuoden aikana?). Käväisin viime kesänä Columbuksessa ja vierailin kirjastossakin, mistä voi lukea blogistani: http://kirjoituksiasarjakuvasta.blogspot.fi/2012/06/billy-ireland-cartoon-library-museum.html. Blogissa on myös postaus Gardnerin luennosta, jonka hän piti Tampereen yliopiston Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä viime perjantaina.
-
Essi Varis on tehnyt lisensiaatintyön sarjakuvista. Turun Sanomiin (http://www.ts.fi/kulttuuri/501610/Kuvien+ja+sanojen+niukkuus+luo+vahvan+sarjakuvan) on jututettu, yliopiston tiedote (https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2013/06/tiedote-2013-06-17-12-29-27-434790) kertoo:
FM Essi Variksen lisensiaatintutkielma "A Frame of You: Construction of Characters in Graphic Novels" pureutuu lukuprosessiin, joka sujuu monelta vaivatta, mutta jonka tarkemmat mekanismit ovat vielä varsin tuntemattomia: kuinka paperille sirotellut kuvat ja tekstinpätkät muotoutuvat mielissämme yhtenäisiksi, merkityksellisiksi sarjakuvahahmoiksi?
– On oikeastaan hämmästyttävää, että luomme erilaisista merkkiketjuista miltei huomaamattamme monimutkaisia olentoja, joissa tunnistamme jotain itsestämme ja muista ihmisistä. Vielä hämmästyttävämpää on, kuinka vähän ilmiötä on tutkittu, Varis arvioi.
– Sarjakuvatutkimuksen puolella henkilöhahmojen teoriaan ei ole perehdytty vielä lainkaan, vaikka kulttuurimme, ja siten myös kohtaamamme henkilöhahmot, muuttuvat yhä kuvakeskeisemmiksi ja sirpaleisemmiksi.
Sarjakuvakieli tavoittelee ihmisyyttä omalla tavallaan
Sarjakuvan henkilöhahmoille oman, muista taidemuodoista poikkeavan sävynsä antavat juuri pysähtyneet, tyylitellen piirretyt kuvat sekä kerronta- ja julkaisumuotojen sirpaleisuus. Vaikka sarjakuvahahmot on usein tuomittu litteiksi, tyyppimäisiksi ja epäuskottaviksi juuri pelkistettyjen kuvien ja ohuisiin irtonumeroihin mahtuvien tarinasisältöjen perusteella, pintapuolisesti yksinkertaisetkin hahmot voivat taitavan lukijan käsissä ja yhä uusien julkaisujen kertyessä muotoutua yllättävän monimutkaisiksi.
Kuten Scott McCloudin kuuluisa toteamus kuuluu, sarjakuva on näkymättömyyden taidetta, eli se jättää henkilöhahmoihinsa paljon aukkoja. Viivojen, ruutujen, lyhyiden tekstielementtien ja irtonumeroidenkin väliin jää paljon sellaista, mitä ei koskaan kerrota tai näytetä. Näihin aukkoihin voi suhtautua kahdella tavalla: joko merkityksettömänä tyhjyytenä, tai alueena, johon lukija voi tuoda omia merkityksiään. Tyyppimäisiä henkilöhahmoja, kuten supersankareita, voi käsitellä universaaleina symboleina. Vaihtoehtoisesti niissä olevia "puutteita" voi täyttää ja paikata omilla ihmiskuvillaan tai – kuten McCloud esittää – jopa minäkuvallaan. Sarjakuvat pystyvät siis juuri paljon parjatun pelkistyneisyytensä ansiosta kuvaamaan ihmistä ja maailmaa ainutlaatuisilla tavoilla.
Toisaalta sarjakuvan multimodaalisuus eli kuva- ja tekstielementtien sekoittuminen tekevät niiden henkilöhahmoista erityisen monitahoisia ja inhimillisiäkin – havainnoimmehan myös todellisia ihmisiä pitkälti näköaistin varassa. Toiseksi sarjakuvahahmojen uniikit, nopeasti havaittavat "visuaaliset ruumiit" antavat niille sellaista välittömyyttä, yhtenäisyyttä ja yksilöllisyyttä, jota kirjallisuuden henkilöhahmoilta puuttuu. Kolmanneksi eri tyylisten kuva- ja tekstielementtien pastissimaisuus tuntuu rohkaisevan myös abstraktimpien tarinaelementtien, jopa kokonaisten henkilöhahmojen lainaamiseen muista tarinoista.
Angloamerikkalaisista sarjakuvaromaaneista, joihin Variksen tutkimus pääasiassa keskittyy, onkin havaittavissa, että vanhat oletukset sarjakuvahahmojen yksiulotteisuudesta eivät enää pidä paikkaansa, vaan hahmot ovat alkaneet kehittyä, esimerkiksi pitkien julkaisusyklien myötä. Lisäksi arvostettujen henkilöhahmojen lainaaminen saduista, myyteistä ja klassikkokirjallisuudesta on yhä yleisempää. Erityisesti fantasiasarjakuvissa hahmojen visuaalisten ruumiiden tuomat ajatusavut näyttävät myös kannustavan yhä erikoisempiin, inhimillisyyden ja henkilöhahmouden rajoja venyttäviin kokeiluihin. Epäilemättä myös omaelämällisen sarjakuvan trendi on osaltaan vaikuttanut sarjakuvahahmojen monimuotoistumiseen.
– Sarjakuvassa toteutuvat vahva visuaalisuus, pirstaleisuus ja jonkinlainen ajatuksellinen interaktiivisuuskin. Koska nämä piirteet ovat keskeisiä nykypäivän mediakentällä, sarjakuvahahmojen luulisi heijastelevan aikamme ihmiskuvia vähintään yhtä hyvin kuin muidenkin mediumien hahmojen, Varis summaa.
Kirjalliset esi-isät myös tutkimuksellisina esikuvina
Koska sarjakuvatutkimusta on harjoitettu vasta muutaman vuosikymmenen ajan, sarjakuvahahmoista ei ole rakennettu aiempaa teoriaa. Näin ollen tutkielman – kuten itse tutkijankin – teoreettinen tausta on kirjallisuudentutkimuksessa. Palkituista sarjakuvaromaaneista tehtyjen esimerkkiluentojen pohjana ovat erityisesti 1900-luvun lopulla syntyneet kognitiiviset henkilöhahmoteoriat, joiden mukaan järjestämme teksteistä löytämiämme merkityksiä samaan tapaan kuin todellisesta maailmasta tekemiämme havaintojakin. Näin koko henkilöhahmon käsite perustuu inhimillisyyteen: ne oletetaan tietoisiksi, joskin fiktiivisiksi toimijoiksi, joilla on ruumis, ajatuksia ja elämänkaari. Tällaiset "valmiit", tosielämästä lainatut ajatusmallit mahdollistavat sarjakuvissa ja muunkinlaisissa tarinoissa esiintyvien aukkojen täydentämisen.
Lisäksi lukijan ajatusprosesseihin ankkuroitu käsitystapa auttaa kasvattamaan henkilöhahmoteoriaa kirjallisuudentutkimuksen ulkopuolelle. Mikäli henkilöhahmot eivät perustu niinkään kerrontatekniikkaan kuin lukijan taitoon ja taipumukseen yhdistellä paperilla olevat viivat omaksi kuvakseen, henkilöhahmoilla on oltava jotain yhteistä halki taidemuotojen. Koska erilaiset ihmisenkaltaiset olennot tapaavat olla keskeisiä kaikenlaisissa ja kaikin tavoin tuotetuissa tarinoissa ja koska nykysarjakuva lainaa hahmoja niin ahkerasti muista mediumeista, monimediaisemmalle henkilöhahmotutkimukselle olisi selvästi jo tarvetta.
Essi Varis kirjoitti ylioppilaaksi Lahden Yhteiskoulun lukiosta 2007. Humanististen tieteiden kandidaatiksi ja filosofian maisteriksi hän valmistui Jyväskylän yliopistosta 2012, ja jatko-opinnot alkoivat heti valmistumisen jälkeen. Lisensiaatintyön teemoja laajentava ja syventävä väitöskirja on aikataulutettu valmistuvaksi vuonna 2016. Väitöskirjatutkimus, työnimeltään "Graphic Human Experiments: Cores and Limits of Comic Book Characters", tulee otsakkeensa mukaisesti kaivautumaan syvemmälle sarjakuvahahmojen perusehtoihin ja toisaalta epäinhimillisiin, erikoisiin hahmokokeiluihin.
Tutkielma on luettavissa Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistossa (JYX): http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201306071922
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan sarjakuvahahmojen rakentumista monitahoisena semioottis-kognitiivisena prosessina, jossa sarjakuvakielen erilaiset merkit yhdistyvät muista medioista tuttuihin henkilöhahmokonventioihin ja lukijoiden ihmiskäsityksiin. Suurennuslasin alla ovat erityisesti angloamerikkalaiset sarjakuvaromaanit ja kognitiiviset henkilöhahmoteoriat.
Tutkimuskysymykset kiteytyvät siihen, kuinka irralliset kuva- ja tekstielementit yhdistetään ajatusrakennelmiksi, jotka sekä muistuttavat että eivät muistuta käsityksiämme todellisista ihmisistä. Koska sarjakuvahahmoista ei ole luotu aiempaa teoriaa, tutkimuksessa luetaan ristiin yhtäältä kirjallisuuden henkilöhahmoteorioita ja toisaalta yleistä sarjakuvateoriaa. Aluksi E.M. Forsterin, W.J. Harveyn, Baruch Hochmanin ja Aleid Fokkeman näkemysten pohjalta kootaan yhtenäinen, lukijan kognitioihin ja merkkidataan perustuva henkilöhahmokäsitys. Soveltamalla tätä kirjallisuuslähtöistä hahmokäsitystä sarjakuvien kontekstiin, voidaan oppia ymmärtämään paitsi sarjakuvahahmoja sinänsä myös niiden eroja ja yhtäläisyyksiä kirjallisuuden hahmoihin nähden. Tätä intertekstuaalista näkökulmaa syventää edelleen W.G. Müllerin interfiguraalisuusteoria. Lopuksi sarjakuvan institutionaalisten, semioottisten ja rakenteellisten erityispiirteiden vaikutusta henkilöhahmoihin tarkastellaan sekä teorian että tapaustutkimusten tasolla. Scott McCloudin sarjakuvateoria sekä lähilukuun valikoituneet arvostetut sarjakuvaromaanit – Neil Gaimanin The Sandman, Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmen, Art Spiegelmanin Maus sekä Mike Careyn ja Peter Grossin The Unwritten – paljastavat kaikki erilaisia puolia sekä henkilöhahmoista että sarjakuvan kerrontatekniikoista.
Sarjakuvan monimuotoiset ja sirpaleiset merkkirakenteet näyttävät vaikuttavan muun muassa henkilöhahmojen realismiin, koherenssiin ja samastuttavuuteen. Kuvat ja sanat kykenevät sarjakuvissa liikkumaan useilla abstraktiotasoilla ja limittyvät näin sekä henkilöhahmojen sisäisten että ulkoisten aspektien kuvauksessa useilla mimeettisillä ja figuratiivisilla tavoilla. Toisaalta kuvan ja sanan osittainen päällekkäisyys näyttäisi luovan erityisen joustavia ja yhtenäisiä hahmoja. Vahva koherenssi auttaa hahmoja selviytymään ruutujen, pelkistettyjen viivojen sekä eri teosten ja tekijöiden väliin jäävistä aukoista. Aukot ja sirpaleisuus näyttäisivät puolestaan luovan tilaa lukijalle ja transtekstuaalisille elementeille, toisin sanoen vahvistavan hahmojen samastuttavuutta ja taipumusta intertekstuaalisuuteen.
Asiasanat: henkilöhahmo; sarjakuva; sarjakuvaromaani; sarjakuvahahmo; interfiguraalisuus; intertekstuaalisuus; Gaiman, Neil; Moore, Alan; Spiegelman, Art; Carey, Mike
Itse työ luettavissa täällä (https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/41711).
-
Leena Romu väittelee Tampereella huomenna.
FL Leena Romun väitöstilaisuus
Liiallisuutta, nurinkääntämistä ja rajojen rikkomista : Kati Kovácsin sarjakuvateokset Vihreä rapsodia, Karu selli ja Kuka pelkää Nenian Ahnavia? kertomuksina ruumiillisuudesta
Väitöskirja kuuluu Suomen kirjallisuuden alaan.
Vastaväittäjänä on dosentti Kai Mikkonen (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimii professori Mari Hatavara.
Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Sarjakuvakertomuksen keinot ruumiillisten kokemusten kuvaamiseen
Liiallisuutta, nurinkääntämistä ja rajojen rikkomista : Kati Kovácsin sarjakuvateokset Vihreä rapsodia, Karu selli ja Kuka pelkää Nenian Ahnavia? kertomuksina ruumiillisuudesta on ensimmäinen väitöskirja, joka syventyy kotimaiseen sarjakuvaan ja Suomessa sekä ulkomailla menestyneen sarjakuvataiteilijan teoksiin.
Analysoimalla kolmea pitkää sarjakuvakertomusta väitöskirja pyrkii ymmärtämään, millaisia keinoja sarjakuva käyttää inhimillisten kokemusten ja tuntemusten kuvaamiseen. Lisäksi väitöskirja tutkii, kuinka Kovácsin sarjakuvat kommentoivat ihmiskehoon, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä normeja, käsityksiä ja odotuksia. Väitöskirjassa analysoidaan kuvan ja sanan vuorovaikutuksen muotoja, tilankäyttöä ja henkilöhahmojen kuvaustapoja.
Kovács aloitti sarjakuvien tekemisen jo 1980-luvulla, ja hänen uransa on tunnustettu lukuisin palkinnoin – mukaan lukien ensimmäinen sarjakuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2014. Taiteilijan teoksia on luonnehdittu liiallisiksi, sillä ne ovat usein täynnä henkilöhahmoja, symboleja, metaforia ja eriskummallisia tapahtumia. Niiden on myös esitetty sisältävän groteskia kuvastoa, jossa toistuvat ruumiintoimintojen ja erilaisten muodonmuutosten kuvaukset. Taiteilijan sarjakuvat hyödyntävät liiallisuutta, nurinkääntämistä ja rajojen rikkomista, joita pidetään groteskin ydinalueena.
Groteski kuvasto osallistuu Kovácsin teoksissa ruumiillisuuteen liittyvien aiheiden, kuten seksuaalisen väkivallan, sukupuoliroolien, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli- ja ruumisnormien sekä patriarkaalisen sukupuolijärjestyksen, käsittelyyn. Teokset kommentoivat erityisesti naisen ulkonäköön, ruumiin kokoon, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä käsityksiä ja odotuksia, mutta eivät tee sitä suorasanaisesti, vaan liioiteltujen, rajoja hämmentävien ja nurinkääntämiseen perustuvien hahmojen avulla. Lisäksi Kovácsin sarjakuvat hyödyntävät lukuisia visuaalisia metaforia ja symboleja välittämään hankalasti sanallistettavia kokemuksia.
Väitöskirja keskittyy henkilökertojaa hyödyntäviin sarjakuviin, joissa muodostuu jännitteitä sanallisesti kerrotun ja kuvallisesti esitetyn välille. Kuvan ja sanan vuorovaikutuksen avulla Kovácsin sarjakuvat esimerkiksi jättävät monitulkintaiseksi sen, kuinka paljon kuvat välittävät kertojan ironisuutta, asenteita ja mielipiteitä. Käyttämällä erilaisia kieltämiseen ja pyörtämiseen perustuvia kuvan ja sanan vuorovaikutuksen tapoja ne myös tuottavat epävarmuutta tarinan tapahtumien tulkintaan.
Väitöskirjan tuottaman tiedon avulla sarjakuva on mahdollista ymmärtää peräkkäisiä kuvia monimutkaisempana kertomusmuotona, joka voi hyödyntää sivun, aukeaman ja koko teoksen tilaa henkilöhahmojen ruumiillisten kokemusten kuvaamiseen. Henkilöhahmon ja ruutujen sommittelulla kuvataan Kovácsin teoksissa esimerkiksi henkilöhahmon ruumiinkontrollin menettämistä ja ajatusten kehämäisyyttä. Sivun kääntämiseen perustuvalla rytmillä puolestaan tuotetaan shokeeraavaa yllätyksellisyyttä, joka tukee tarinan tapahtumien dramaattisuutta.
Väitöskirjan teoreettinen kehys muodostuu kirjallisuuden-, sarjakuvan- ja kulttuurintutkimuksen teorioista ja käsitteistä. Narratologian eli kertomuksentutkimuksen käsitteitä ja teorioita sovelletaan kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa rakentuvan kerronnan analysoimisessa. Tieteidenvälisen lähestymistavan avulla yhtäältä ymmärretään sarjakuvakerronnan monipuolisuutta ja toisaalta tuotetaan välineitä sen analysoimiseen.
******
Leena Romun väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2409, Tampere University Press, Tampere 2018. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1919, Tampere University Press 2018 (http://tampub.uta.fi/handle/10024/104240).
Väitöksestä pikku-uutinen etusivulla (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2560).
-
Laura Antola väittelee tänään Turussa.
Supersankarit ovat yksi 2000-luvun suurimmista populaarikulttuurin ilmiöistä. FM Laura Antolan tuore sarjakuvien historiaa valottava väitöskirja kertoo, kuinka supersankareita tehtiin tutuksi suomalaiselle yleisölle 1960-luvulta 1990-luvulle.
Millaisia olivat amerikkalaisten supersankarisarjakuvien suomalaiset versiot 1980- ja 1990-luvuilla?
Tähän perehtyi Turun yliopiston väitöskirjatutkija, FM Laura Antola mediatutkimuksen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan. Itse sarjakuvien lisäksi Antola tutki sarjakuvalehtien kirjepalstoja.
Tutkimuksessa selvisi, että Suomessa julkaistujen Hämähäkkimies- ja Ryhmä-X-sarjakuvien toimittaja teki monenlaisia muutoksia yhdysvaltalaisen Marvel-kustantamon alkuperäisiin sarjakuviin.
Lehtiä vertaillessaan Antola huomasi, että Suomessa julkaistuista lehdistä puuttui sivuja ja jopa kokonaisia kohtauksia tai sivujuonia alkuperäisiin amerikkalaisiin lehtiin verrattuna. Yhden suomalaisen sarjakuvalehden sisältö on koottu yhdistelemällä useamman alkuperäisen lehden sisältöjä.
– Populaarikulttuurin tuotteet, joiden ajattelemme toistuvan samanlaisina maasta toiseen, saavat uuden muodon ja uuden yleisön ylittäessään kansallisia ja kielellisiä rajoja, Antola sanoo.
Tarkemmin täällä (https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/nain-suomalaistoimittajat-juurruttivat-amerikkalaiset-supersankarisarjakuvat).