Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvamarkkinat => Tapahtumat, näyttelyt ja koulutus => Aiheen aloitti: Reijo Valta - 23.10.2011 klo 12:57:59
-
"PÄÄ PYÖRÄLLÄ! Sarjakuvataidetta Pohjois-Savosta
Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kuopion taidemuseo haluaa tuoda esille pohjoissavolaisten sarjakuvataiteilijoiden tuotantoa. Pää pyörällä! -näyttelyn taiteilijat ovat Jyrki Heikkinen (Kuopio), Reijo Kärkkäinen (Kuopio), Jyrki Nissinen (s. Vieremä), Pentti Otsamo (Maaninka), Jope Pitkänen (Suonenjoki) ja Petteri Tikkanen (Iisalmi). Alueen sarjakuvataiteilijat ovat ansioituneita ja palkittuja tekijöitä. Heidän teoksiaan on nähty niin valtakunnallisissa kuin kansainvälisissä alan tapahtumissa.
Vuonna 2010 julkaistu sarjakuva-albumi Minna & miehet (Pohjois-Savon taidetoimikunta ja Asema Kustannus) on ollut näyttelyn lähtökohtana, mutta teema on laajentunut sisältämään tekijöiden muitakin sarjakuvaruutuja. Sarjakuvaoriginaalien lisäksi näyttelyssä on esillä mm. luonnoksia, kuvasuurennoksia ja sarjakuva-albumeita. Näyttelyyn liittyvistä oheistapahtumista tiedotetaan myöhemmin.
Näyttelyn sarjakuvataiteilijoiden albumeja myytävänä museokaupassa."
http://taidemuseo.kuopio.fi/nayttelyt (http://taidemuseo.kuopio.fi/nayttelyt)
-
Juttua (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1667) näyttelystä.
-
Kävin katsomassa tuon näyttelyn ja olihan siellä mielenkiintoisia teoksia. Harmi vain, että teoksia oli niin vähän esillä. Olisi noita jaksanut useammankin katsoa. Hyvä juttu oli, että tekijöiden teoksia oli museokaupassa myynnissä. Itse siellä lankesin, toivottavasti moni muukin. Joululoman aikaan museo oli suorastaan surullisen hiljainen, Minun lisäkseni siellä taisi olla vain yksi kiertelijä. Häntäkään en nähnyt, kuulin vain kenkien kopinan.