Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luonnokset, tekovaiheet ja suunnittelu => Topic started by: Markku Myllymäki on 30.07.2004 klo 00:05:35
-
(http://koti.mbnet.fi/~mmyllyma/sivu01.gif)
Tässä on ensimmäinen sivu tarinasta. Jos tarina alkaa näin, lukisitko eteenpäin? Vai pitääkö olla hillitön mättö alussa? Toiminnasta on hyvä aloittaa, mutta jotenkin tällainen selittely alussa on minun mieleeni -- Valerianeista opittua luulisin...
Siis: jos käteesi osuisi lehti, jonka tarina alkaa näin, lukisitko eteenpäin? ???
-
Vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Tarinan puolesta siis luultavasti jatkaisin seuraavallekin sivulle.
Sivun asettelu taas voisi pistää miettimään. Se on vähän liian väljä. Ruutujen välillä on ainakin sentti ja puhekuplat ovat ehkä liian hajallaan.
Sanoisin, että sivun yläpuolisko on hyvä ja alempi on liian hajanainen.
Kuitenkin tarina ja kuvitus on selkeää ja mielenkiintoista.
Toi eka ruutu muuten tuo mieleen Kari Leppäsen kuvituksen erittäin hyvällä tavalla.
-
Toi eka ruutu muuten tuo mieleen Kari Leppäsen kuvituksen erittäin hyvällä tavalla.
Leppäsen tyyli on hienoa, pidän siitä kovasti, mutta räjähtävässä planeetassa matkin Cam Kennedyä...
-
No varmasti lukisin! Semper sentään, kun näyttää hyvältä!!! Pistä tekstit vielä aikalailla pienemmällä ja se on siinä! Olet kasvanut kaksimetriseksi sitten viime näkemän. Olen ällistynyt! On se niin komiaa. Ja oman tyylistäkin vielä.
EDIT: Mitä asetteluun tulee niin luulin tämän olevan jonkinlainen esittelysivu...
LISÄÄ!!!
8)
-
Mikä etten lukisi. Lukisinpa hyvinkin.
Kommenttina: Kahdessa jälkimmäisessä ruudussa on unohtunut käyttää väriä. Eri juttu jos tulee värilliseksi...
-
Hmmmm...tutun oloinen tarinan alku...
Kyllä kai tuota lukisi.
-
Miksipä en lukisi. Teksteissä tosin häiritsee anglismi.
-
Minäkin lukisin. Oikeanpuoleisten ruutujen reunat saisivat olla linjassa. Jarmo on oikeassa, alempiin ruutuihin kannattaisi laittaa mustaa, esimerkiksi hahmojen taustalle alhaalle, missä ei ole mitään yksityiskohtia. Tällaisenaan sivu on yläpainoisen näköinen.
Teksteissä tosin häiritsee anglismi.
Ehkä auttaisi, jos sanoisit hieman tarkemmin. Tarkoitatko viimeisen ruudun epäluonnollista lauseenvastiketta? ("ovat [...] mestareita, pyrkien [...]")
Tosin nyt kun tuijotin tekstejä, rupesin huomaamaan kaikenlaista häiritsevää: "he ovat muovanneet kehonsakin konemaiseksi" -> konemaisiksi, koska kehoja on monta. Kolmen pisteen ja ajatusviivan käytöstä -- Stan Lee ei ehkä kiinnittänyt tällaisiin asioihin huomiota -- suosittelisin, että jos käyttää molempia, niin kolmella pisteellä merkitään virkkeen jatkuminen laatikosta toiseen (tai lauseen loppuminen enteilevästi...), ja ajatusviivalla sivuhuomautus. Eli:
... kuten tiedettä palvovat mekit -- he ovat muovanneet kehonsakin konemaisiksi --
... tai kuten luontoa palvovat biot -- he ovat biologian ja genetiikan mestareita, jotka pyrkivät harmoniaan muovaamalla luontoa ja itseään.
EDIT: Tai ehkä ensimmäisen laatikon pitäisi päättyä kolmeen pisteeseen, mutta käytin ajatusviivaa, koska yhtenäiseksi virkkeeksi kirjoitettuna siinä pitää olla se. Viimeinen ajatusviiva ei näy vahvennettuna, mutta korvasin sillä pisteen, jotta teksti olisi symmetrisempi ("mekit -- he ovat", "biot -- he ovat").
-
Just, tarkoitin juuri noita Rautkorven täsmentämiä kielioppifeeluja. "He ovat biologian ja genetiikan mestareita, jotka itseään ja luontoa muokkaamalla tavoittelevat harmoniaa". Tuohon tyyliin siis. Ei englannin rakenteita suomenkieliseen tekstiin, kiitos.
Minua myös hieman häiritsee kahden eri aikamuodon rinnakkainen käyttö. Imperfektin vaihdos preesensiin yrittää kai viestittää, missä vaiheessa kerronta siirtyy menneessä tapahtuneen kuvailusta "tähän hetkeen". Tykkäisin kuitenkihn enemmän, jos käytettäisiin johdonmukaisesti samaa aikamuotoa koko ajan.
Mutta itse tarina on ihan lupaava. Kunnon avaruusoopperaa on mukava kiva lukea sarhakuvabaarissa.
-
Uuuuuuhhhh...odotan jo pelolla koska RR huomaa puuttua minun - tosin täysin aiheellisesti ;D - paljon käyttämiini ajatusviivoihin ja kolmipisteisiin (: what the heck)... :P
-
Minua myös hieman häiritsee kahden eri aikamuodon rinnakkainen käyttö. Imperfektin vaihdos preesensiin yrittää kai viestittää, missä vaiheessa kerronta siirtyy menneessä tapahtuneen kuvailusta "tähän hetkeen". Tykkäisin kuitenkihn enemmän, jos käytettäisiin johdonmukaisesti samaa aikamuotoa koko ajan.
Minua tuo ei häirinnyt. Miten tuo sitten mielestäsi pitäisi muotoilla?
"Suomalaiset jakaantuivat punaisiin, jotka tekivät sitä ja valkoisiin, jotka tekivät tätä."
"Suomalaiset jakaantuivat eri heimoihin, joista savolaiset ovat kieroja ja hämäläiset ovat hitaita."
-
Mieluummin mennyt aikamuoto koko ajan: "tiedettä palvovat mekit muovasivat kiehonsakin konemaisiksi". Mutta tämä lienee puhdas makuasia. Tärkeintä on että aikamuotojen läytössä on jonkin logiikka, kuten MM trekstissä kyllä näyttäisi olevan.
Muut kielioppinillitykset olisi kuitenkin syytä ottaa huomioon (ei koske pelkästään Markku Myllymäkeä vaan monta muutakin sarjakuvaharrastaa ;)).
-
Ja perkele, täytyy jaksaa kirjautua jatkossa, että voi siistiä kirjoitusvirheet jälkikäteen pois omista teksteistään... läytössä...treksteissä...sarjakuvaharra staa...:P
Koskee siis monta muutakin sarjakuvaharrastajaa tuo kielioppinillitys ja MM:n teksteissä näyttää kuitenkin olevan oma johdonmukaisuutensa aikamuotojen käytössä.
-
Lukisi? Kyllä. Ostaisi? Enpä tiedä.
Kyllä noista aineksista varmaan kelpo jutun saa aikaiseksi, mutta harkitsisin vielä tuota aloitusta. Voisi olla mielenkiintoista, jos lukija ei heti alussa tiedä, mitä on tapahtunut ja miten kuvauksesi kaltaiseen tilanteeseen on päädytty. Tiedonmurusia voisi sitten ripotella lukijalle pitkin tarinaa esim. takautumien muodossa, niin että kokonaiskuva selviää pikkuhiljaa.
Ydinsota voi olla paljon tehokkaampi käytettynä, jossakin sivulauseessa ikäänkuin ohimennen sanottuna, kuin heti ensimmäisessä ruudussa kaiken selittävänä.
Älä kuitenkaan varauksetta usko minua vaan tee niin kuin itse parhaaksi näet.
-
Lukisi? Kyllä. Ostaisi? Enpä tiedä.
No herranen aika sentään, en minä uskaltaisi edes tätä vielä kenellekään kaupatakaan ;D . Siis tärkeää oli vain se että alkaako tarina järkevästi vai pistänkö kuvakäsikseni taas alusta uusiksi... ;D
Tämä toki on harjoitustarina, ei mitään josta uskaltaisi rahaa teuhata. ;)
...ja koetan kiinnittää kriittikkiin huomiota. Kritiikki ja vaste on ollut niin myönteistä, että taidatte joutua kärsimään seuraavankin sivun, kun saan sen tussattua... ;D
-
Mieluummin mennyt aikamuoto koko ajan: "tiedettä palvovat mekit muovasivat kiehonsakin konemaisiksi". Mutta tämä lienee puhdas makuasia.
Ei ole, minä kerron nyt objektiivisen totuuden.
Koska alemmat ruudut kuvaavat tämänhetkistä (siis vuoden 2232) tilannetta, preesens ja perfekti ovat oikeat aikamuodot niihin. Tämä ulottuu toisen ruudun alla olevaan laatikkoon, koska se aloittaa virkkeen, joka jatkuu alemmissa laatikoissa. Käytetään perfektiä:
Siirtokuntien väki on jakaantunut moniin ryhmiin...
Nyt aikamuodon muutos edelliseen laatikkoon nähden saa tämän lauseen tuntumaan irralliselta. Tehdään aikasuhteita selventävä lisäys:
Vuosien saatossa siirtokuntien väki on jakaantunut moniin ryhmiin...
Ydinsota voi olla paljon tehokkaampi käytettynä, jossakin sivulauseessa ikäänkuin ohimennen sanottuna, kuin heti ensimmäisessä ruudussa kaiken selittävänä.
Mutta kyse ei ollut vain ydinsodasta, vaan kuudesta ydinsodasta. Se viestii tehokkaasti siitä, että tuntemamme maailma on mennyttä, ja nyt on kyse jostain aivan muusta. Toisaalta tämän scifi-fantasiamaailman kytkeminen meidän maailmaamme heti alussa mahdollistaa joidenkin tuttujen asioiden mukaan tuomisen myöhemmin, ilman että lukijasta tuntuu, että häntä on jotenkin huijattu.
-
Jos tarinassa kerran käy ilmi, että nämä ihmiset asuvat asteroideilla ja jakautuvat näihin kahteen leiriin, niin eikö se ole jo selkeä merkki siitä, että tuntemamme maailma on mennyttä ja kyse on jostain aivan muusta. Ja jos kyse kuitenkin on ihmisistä niin ei kai tuttujen asioiden mukaan tuominen ole mitenkään poisuljettua, vaikka ei kaikkea ei heti kerrottaisikaan. Lukija kuitenkin tietää mistä ollaan lähtöisin.
Makuasioita nämäkin tietysti, mutta liika alleviivaaminen tuntuu minusta aina jotenkin liian helpolta ja b-elokuvamaiselta ratkaisulta. (ellei siihen sitten tietoisesti pyritä)
Olkoonkin, että kyse on kuudesta ydinsodasta ja luultavasti vain taustatiedosta ja kehyksestä varsinaiselle tarinalle, joka voi sitten kehittyä mihin suuntaan tahansa. Ainakin minua lukijana kiinnostaa enemmän lukea eteenpäin ja nyppiä tiedonmurusia sieltä täältä, kuin saada ne kaikki kerralla.
Ääh, tulipa taas sanottua sama asia moneen kertaan.
-
Lukisin. Riippuen miltä jatko näyttäisi niin voisin jopa jotain maksaa lukukokemuksesta.
Aloitus on toimiva. Muitakin tapoja toki on aloittaa tällainen tarina mutta tällainen taustojen esittelykin toimii. Sanoisin että tuo on riittävän mielenkiintoinen aloitus ja se miten hyvä tuo aloituksena riippuu myös siitä millainen itse tarina lopulta on mutta tuosta on hyvä lähteä liikkeelle.
-
Kari Leppänenhän tuosta mieleen ensimmäisenä tulee. Miehen työt eivät tosin ole minulle koskaan kolahtaneet, mutta mainiolta old-school- scifiltähän tuo vaikuttaa. Perinteet kunniaan :D
Ruutujen sijoittelua korjaisin kuitenkin raskaalla kädellä. Hieman rautalankamainen tyylisi toimii mainiosti, mutta suuret välit ruutujen välillä tuovat jotenkin tyhjän kokonaiskuvan. Tietokoneella piirretyt ruudut ovat hieman turhan... öh... koneelliset.
Mutta hyvää työtä jokatapauksessa!
-
Varmasti lukisin. Hyvältä näyttää. Paitsi vuosiluku. Kahdensadan vuoden kuluttua? Tuskin. Itse sioittaisin tapahtumat vähintään 2500-luvulle. Kun ajattelee, miten nykyinen kehitys on mennyt eteenpäin kahdessasadassa vuodessa, ja jatkaa mielessään samaa tahtia parisataa vuotta eteenpäin, ei ihan päästä tuohon.
Paitsi jos lähivuosina planeettamme kokee jonkun tieteellisen läpimurron, joka sysää tieteen jälleen nopeaan kehitykseen. Kuten höyrykone joku aika sitten?
Pah. Unohtakaa äskeinen. Hyvä tuo on noinkin
-
Kyllähän tätä lukisi, ja varmasti ostaisi, vähintäänkin sen vuoksi että en ole vielä yhtään suomalaista sarjakuvaa hankkinut. :) (Pitäisi ruveta tilailemaan suomalaisia omakustanteita jostain...)
Tyyli on kyllä vähän liian pelkistettyä makuuni, mutta enpähän tykännyt Herrasmiesliigan kuvituksestakaan ennen kuin ostin (ja onneksi ostinkin) kakkosläpyskän matkalukemiseksi.. Tosin mukavan tasainen tyyli sinulla kuitenkin.
Aihekin vaikuttaa tarpeeksi mielenkiintoiselta. Kunnon kikkeliscifiä sen olla pitää, hähää. :D Mitä mahtipontisempi, sen parempi.
-
Nuo tekkien ja biojen esittelyruudut tuntuvat vähän "virallisilta". Voisi olla kiinnostavampaa, jos niissä näytettäisiin mies-nainen-arkkitehtuuri-kaavan sijaan esim. jokin kulttuurien piirteitä kuvaava "kohtaus" tyyliin mekkejä suunnittelemassa jotain kyberjuttuja, ja bioja... ööh... halaamassa puita tai jotain.
Muuten on sanottava, että kallistun samaan suuntaan Jukan kanssa. Minusta on mielenkiintoisempaa, kun hahmojen ja maailmojen taustat ujutetaan osaksi kerrontaa sen sijaan, että ne tarjoillaan "sellaisenaan".
Esimerkiksi tähän tyyliin: Bio-tyttö herää, ja biokulttuuri esitellään lukijalle tämän aamutoimien kautta. Sitten aamupalalle, ja perheenjäsenet vaihtavat muutaman sanan päivän suunnitelmistaan: "Minä en kyllä yhtään tykkää siitä, että sinä pyörit niiden tekkien porukoissa" "Minähän tapaan ketä haluan! Ette te minua määräile!" "Etkö sinä tyttö tajua, että tekit tuhosivat koko Maapallon! Teknologia on syöpä joka <jne>" "Mutta minä rakastan Dirkiä!" <juoksee itkien puutarhaan>
Näin Romeo/Julia -juonirakennelma on alustettu, biokulttuuri esitelty ja bio/tek -konflikti tuotu esille, ja samalla juoni etenee koko ajan. Seuraavassa kohtauksessa esitellään tekit, ja kulttuurien ja historian detaljeja tarkennetaan sitä mukaa, kun tarina niitä vaatii.
Toinen jekku, jolla ekspositio voi olla vähän suorempaakin, on ns. "tyhmä päähenkilö"-strategia: päähenkilö tulee menneisyydestä/ tulevaisuudesta/ muusta kulttuurista tai kärsii muistinmenetyksestä tms. Näin hän on yhtä pihalla ympäröivästä maailmasta kuin lukijakin, ja hänelle pitää koko ajan selittää, miten homma toimii. Samalla päähenkilöstä voi helposti tehdä salaperäisen hahmon, jonka taustoja paljastellaan vähän kerrallaan, ja lukijoiden mielenkiinto säilyy. Harry Potter on tästä hyvä esimerkki.
Muutenkin se, että aina ei paljasteta kaikkea kerralla jättää kertojan hihaan ässiä, joita voi lätkiä pöytään aina kun tahti tuntuu vähän hidastuvan.
-
Jesh! Kyllä tässä tuli niin paljon hyvää palautetta, että pistän projektin telakalle ja katsotaan uudestaan! Tussausta ja layoutia olen nyt parantelemassa, taidan sitten pistää juonenkuljetuksenkin uusiksi... ;D
Kiitos!
-
Jesh! Kyllä tässä tuli niin paljon hyvää palautetta, että pistän projektin telakalle ja katsotaan uudestaan! Tussausta ja layoutia olen nyt parantelemassa, taidan sitten pistää juonenkuljetuksenkin uusiksi... ;D
Kiitos!
Hyvä, että otat kommentit noin. Ehdin jo miettiä, että tulikohan tuossa säikäytettyä lupaava tekijä liiallisella kritiikillä...
Muista, että sinun teoksesi ovat sinun teoksiasi. Aina tulee olemaan ihmisiä, joiden mielestä jokin asia pitäisi tehdä toisin, mutta lopulliset päätökset teet sinä itse.
-
Muuten on sanottava, että kallistun samaan suuntaan Jukan kanssa. Minusta on mielenkiintoisempaa, kun hahmojen ja maailmojen taustat ujutetaan osaksi kerrontaa sen sijaan, että ne tarjoillaan "sellaisenaan".
Esimerkiksi tähän tyyliin: Bio-tyttö herää, ja biokulttuuri esitellään lukijalle tämän aamutoimien kautta. Sitten aamupalalle, ja perheenjäsenet vaihtavat muutaman sanan päivän suunnitelmistaan: "Minä en kyllä yhtään tykkää siitä, että sinä pyörit niiden tekkien porukoissa" "Minähän tapaan ketä haluan! Ette te minua määräile!" "Etkö sinä tyttö tajua, että tekit tuhosivat koko Maapallon! Teknologia on syöpä joka <jne>" "Mutta minä rakastan Dirkiä!" <juoksee itkien puutarhaan>
Näin Romeo/Julia -juonirakennelma on alustettu, biokulttuuri esitelty ja bio/tek -konflikti tuotu esille, ja samalla juoni etenee koko ajan. Seuraavassa kohtauksessa esitellään tekit, ja kulttuurien ja historian detaljeja tarkennetaan sitä mukaa, kun tarina niitä vaatii.
Esittelyihinhän on useita eri tekniikoita. Joskus on ihan kiintoisaa lukea ensin hahmoesittelyt, jotta sitten pääsee tarina suoraan käyntiin ja siinä on heti mukana. (Tokihan esittelyt ovat tässäkin tapauksessa jo osa tarinaa, mutta eivät kuitenkaan ihan kaikilla tasoilla.)
Minä yleensä pidän siitä, että hahmoihin tutustutaan tarinan edetessä. Näin on hyvin vahvasti tilanne animesarjan Soul Takerin kanssa, jota nyt olen alkanut katsomaan. Siinä aloitetaan suoraan toiminnasta, eikä tosiaankaan selitellä sen enempää kuin luonnolliseen dialogiin kuuluisi.
Eniten minua on yleensä ärsyttänyt sellaiset tarinat, joissa hahmo kerrallaan tekee jotain ja sitten "pysähdytään hetkeksi" kertomaan hahmon esittely tavalla tai toisella. "Mick kääntyi baaritiskillä katsomaan pöytäseuruettaan. Täys kahvikuppi kädessä hän oli tyypillinen perämietsien mies, jonka kasvoilta oli nähtävissä hänen kahden poikansa kuolema vuosia sitten ja vaimonsa katoaminen. Nyt hän eli vain [...jne, jne, jne...]. Mickin paikalle kutsuma Janiel Escobar istui pöydän vastakkaisella puolella odottamassa, että kaikki istuutuisivat paikoilleen. Hän [...jne.]"
Tuommoinen pakoitta lukijan lukemaan esittelyn, koska tarinan ensimmäiset sekunnit ja keskustelujen avaukset tapahtuvat sen aikana. Etenkin jos esittely on puisevaa ja pitkäpiimäistä, tuo on tuskaista. Tällainen esittely toimii parhaiten elokuvissa, joissa heitetään aikajäädytys ja siirrytään pikaesittelyyn. Tokihan sen moisessakin voi ryssiä ja on liiaksi käytettynä pahasta.
Sarjakuvassa tämä voisi toimia siten, että tarina etenee omissa ruuduissa, mutta ensimmäisillä sivuilla on jokaisella yhden henkilöhahmon tai muun esittely omassa ruudussaan, josta sitten on puhekuplamainen osoitin ko. henkilöön itse tarinassa jossain ruudussa.
Jos esittely tungetaan mukaan dialogiin, on vaara siitä, että lukija ihmettelee, miksi hahmot selittävät toisilleen asioita, jotka ovat näille itsestäänselvyyksiä. "Kerrataanpa nyt vielä tämä meidän tilanteemme", on klishee, jolle alan olla allerginen.
-
Kyllä hän tuota vois lukea. Teksti vois olla lennokaampaa vähän tietosana kirjamaista.
Pakko kommentoida tuota kieli oppi sontaa .... kielioppi pilkut vain pillaa hyvän tarinan. ;D
-
Jäi kesällä pälkäneen willen divariautosta käteen Moran&Cordonan "Gigantik , rautahanskan vangit" joteskin tutun näköisen oloisesti piirretty avaruussukkahousuooppera . Mahtaako kuulua Myllymäkien kotikirjastoon ?
-
Jäi kesällä pälkäneen willen divariautosta käteen Moran&Cordonan "Gigantik , rautahanskan vangit" joteskin tutun näköisen oloisesti piirretty avaruussukkahousuooppera . Mahtaako kuulua Myllymäkien kotikirjastoon ?
Kyllä kuuluu ;D !
Ja paljon muuta saman tyylistä. Itse asiassa Gigantikin puhdas ja viaton (vanhanaikainen) tyyli on jotain, jota tahtoisin itse tekemiini sarjakuviin (sitten joskus kun saan jotain valmiiksi).
-
Mitenkäs tämä jäi huomaamatta? Ei hullumpi, tee ihmeessä lisää.