Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Omakustanteet ja underground => : Kreegah Bundolo 12.05.2011 klo 09:29:29
-
1. Sarjakuvapienkustantajien arki Suomessa
Suomalaiselle sarjakuvapienkustantajalle ovat koittaneet vaikeat ajat. Kirjojen tekeminen on edullista, osaavia tekijöitä on paljon, mutta kirjoilla on hyvin rajallisesti ostajia ja vielä rajallisemmin jälleenmyyjiä. Akateeminen kirjakauppa on tärkein myyntikanava laatusarjakuvaa marginaaliyleisölle julkaiseville kustantajille. Suomalainen kirjakauppa, Infot, Kipat ja Q-kirjakaupat eivät ole kiinnostuneita kotimaisesta sarjakuvasta kuin kustantajalle maksullisen Näytevaraston kautta jos silloinkaan. Kymmenen yksityistä pientä kirjakauppaa ja taideliikettä ympäri Suomen ovat Akateemisen kirjakaupan muutamien toimipisteiden ohella ainoat paikat myydä pienkustantajien sarjakuvia. Näistä hyvin vähäisistä pienkustantajien sarjakuville myötämielisistä liikkeistä on puolen vuoden aikana lopettanut toimintansa kaksi, minkä lisäksi myötämielisyys lopahti kahdessa muussa kirjakaupassa. Vähiin käyvät ennen kuin loppuvat, jälleenmyyntimahdollisuudet kaltaiselleni kustantajalle.
Kirjan aktiivinen myyntisesonki Suomessa on kolmisen kuukautta. Siinä ajassa pitäisi saada kirjaan sijoitetut rahat takaisin ja mahdollisesti voittoakin. Rajallisten myyntimahdollisuuksien takia valtakunnan ykköslehdessä ja muutenkin mediassa ylistetty kirja voi pahimmassa tapauksessa odottaa vain sadan kappaleen myyntiä oli millainen tunnustettu mestariteos tahansa. Siihen päälle kirjastojen alati pienenevät hankinnat niin 120 kirjan myynnin jälkeen on optimistisesta tuhannen kappaleen painoksesta jäljellä vielä 880 kirjaa jotka seisovat pahvilaatikossa jonkun yksityisyrittäjän nurkissa.
Tämän alustuksen jälkeen lukija ehkä kysyy mielessään kaksi kysymystä. Onko pakko julkaista jos kukaan ei halua kirjoja lukea ja miksi pitää ottaa niin isoja painoksia?
Ensimmäiseen en osaa antaa suoraa vastausta, mutta painosmäärän on oltava ainakin viisisataa kappaletta jotta hankkeessa olisi mitään järkeä. Jos räätälöisi painokset sen mukaan mitä kirjoja menee helposti vilkkaimman myyntisesongin aikana, olisivat kappalekohtaiset tuotantokustannukset sitä luokkaa että kirjan hinta muodostuisi mahdottomaksi. Toisaalta olisi turha kustantajan odottaa edes pientä voittoa ja taiteilijan vartoilla rojalteja. Tusina tuhannen kappaleen painoksella olevaa kirjaa vuodessa ja kohtalainen myynti pitäisi pienkustantajan varmasti leivän syrjässä kiinni. Mutta jo viidensadan kappaleen myyntiä voi Suomessa isokin kustantaja pitää sarjakuvan alalla hyvänä saavutuksena. Tiedän että monet pienkustantajat ovat siirtymässä tuhannen kappaleen painoksista juuri viiden sadan kappaleen painoksiin. Sen voi hyvällä onnella olettaa myyvänsä ja kappalekohtaiset painatuskulut pysyvät edelleen (ulkomailla painettaessa) jotakuinkin järkevinä.
Eli jos ajatellaan painoksen olleen viisisataa kappaletta ja siitä on kirjakauppoihin ja kirjastoihin myyty 120 kappaletta, on varastossa siis vielä 380 kirjaa ja myynti hyytyy päivä päivältä. Sarjakuvafestivaaleilla Tampereella, Kemissä ja Helsingissä voi olettaa saavansa kasan kirjoja kaupaksi ja joku kirjakauppa voi yllättää lisätilauksella. Kirjoja on puoli vuotta ilmestymisen jälkeen, ahkeran päivittäisen myyntityön seurauksena jäljellä vaikkapa puolet painoksesta. Tämä 250 kappaleen varasto hupenee tästä eteenpäin muutaman kirjan kuukausivauhtia, mutta julkaisutoiminnan jatkuvuuden onneksi on vihdoin saavutettu nollapiste eli ainakin painokustannukset on nyt saatu takaisin.
Mutta mitä tehdä 250 kirjalle? Moni kustantaja panttaa kirjojaan puoli vuosikymmentä, mutta ennemmin tai myöhemmin alkavat kirjalaatikot ahdistaa ja niitä aletaan kaupitella kirjakaupoille huippuedulliseen hintaan. On vastassa sama seinä kuin kirjan ilmestymisen aikoihin eli että oli hinta mikä tahansa, jälleenmyyjiä on hyvin rajallisesti. Vaihtokauppaa muiden kustantajien kanssa voi tehdä, siten pääsee eroon taas muutamasta kirjasta. Pari sarjakuvapienkustantajaa on keksinyt lahjoittaa varastojaan Suomen kirjastoille pelkillä postikuluilla ja päässyt näin eroon sadoista kirjoista. Toiselle jäteastia on se paras vaihtoehto.
Koska jälleenmyyjien puuttuminen on pienkustantajien ongelmien keskiössä ja pahenee koko ajan, pitäisi keksiä uusia myyntikanavia. Itselleni ei ole vaikea kuvitella tilannetta, jossa Akateemisen kirjakaupan sisäänostaja vaihtuu ja uusi ostaja päättää lakata tyystin hoivaamasta pienkustantajia hankintarahoillaan. Samalla kun pari kirjakauppaa lopettaa tai myydään Suomalaiselle kirjakaupalle, ollaan tilanteessa jossa pienkustantajat yrittävät myydä viidensadan kappaleen painoksiaan pelkästään omien nettisivujensa kautta.
Mitä tehdä ylimääräisille kirjoille joiden myynti perinteisten myyntikanavien kautta on hyytynyt tyystin?
2. Kirpputorit myyntikanavana
Olen puhunut kirpputorimyynnistä monen suomalaisen pienkustantajan kanssa ja asenne on yleensä ollut kielteinen. Kirpputoreilla käydään etsiskelemässä retrovaatteita ja vanhoja designtuotteita, mutta oman kustantamon kirjat nähdään taidegallerian hyllyssä ja Helsingin Akateemisen kirjakaupan ikkunassa, ei missään nuhjuisella kirppiksellä jossain pienessä kylässä.
Kirpputorimyynti kuitenkin kelpaa esimerkiksi markkinajohtajalle Arktiselle Banaanille. Suomen lähes jokaisella kirpputorilla on vähintään yksi jäännöseriin erikoistunut ammattilaisen pöytä jossa on laatikkokaupalla edullisia Arktisen Banaanin ylimitoitettujen painosten jämiä. Vaikea kuvitella yhdellekään pienkustantajalle sellaista menestystä että olisi taidesarjakuvaa marketin hyllyssä Fingerporin vieressä, mutta kirpputoreilla se on mahdollista. Kolmisenkymmentä euroa viikossa ja on samanlaiset mahdollisuudet ellei jopa paremmat kuin markkinajohtajalla.
Itselläni on tällä hetkellä neljä kirpputoripöytää. Niissä myynnissä toki paljon muutakin kuin pienkustantajien sarjakuvia. Myynti on kaikissa sellaisissa pöydissä, joita ylläpidän aktiivisesti, ollut hyvää. Puhutaan yli kymmenen tuhannen euron liikevaihdosta vuodessa per pöytä. Muiden myyntiartikkelien ohessa ovat myös pienkustanteet tehneet hyvin kauppansa. Edullinen hinta toki edesauttaa ostajan löytymistä, mutta se ei ole välttämätöntä. Moni nettikauppani valikoimassa pari vuotta seissyt kirja on mennyt kirpputorilta kaupaksi samaan eli lähes täyteen hintaan muutamassa päivässä.
Pyöritin pientä kirjakauppaa Tampereella vuoden päivät ja asiakkaita oli parhaimmillaankin vain muutama päivässä. Asiakkaiden vähäisyyteen kyllästyttyäni lopetin liikkeen ja otin myyntipöydän kirpputorilta vain muutaman korttelin päässä kirjakaupastani. Myynti oli välittömästi parempi ja on pysynyt tasaisesti vähintään viisinkertaisena siihen verrattuna mitä kirjakaupassa parhaimmillaan. Jokainen kirpputorilla kävijä tuskin on kiinnostunut valikoimastani, mutta muutaman asiakkaan sijaan minikirjakauppani ohi kulkee kirpputorilla päivittäin tuhat ihmistä, heidän joukossaan monta potentiaalista kirjan ystävää. Parasta kirpputorimyynnissä on ettei tarvitse olla paikalla kahdeksaa tuntia päivässä vaan riittää tilitysten hakeminen ja pöydän järjestely pari kertaa viikossa. Vähemmän työtä, enemmän palkkaa.
Kirpputorimyynnissä on toki omat ongelmansa kirjakauppaan verrattuna. Varkauksia tapahtuu, kirjoja ruhjoutuu. Muutaman edullisen kirjan katoaminen pöydästä tuskin kuitenkaan ajaa ketään vararikkoon. 40 euron kirjoja ei kirpputorille kannata viedä eikä pienkustantajien kirjoja kannata varastaa, koska niistä saa divarissa huonosti käteistä. (Jos saisi paremmin, olisi tämän tekstin kirjoittaminen tarpeetonta.)
Monella on ennakkoasenteita kirpputorimyyjistä ja kirpputoreista yleensä. Netistä löytyy paljon keskusteluja kirppisjobbareista, jotka ostavat kaiken hyvän halvalla ja myyvät sitten omassa pöydässään tai antiikkiliikkeessä kalliilla. Kuin nälkäiset eläimet he kyhjöttävät tupakalla kirpputorin ovella odottamassa uusia myyjiä ja iskevät avaamattomiin laatikoihin ja tunkeutuvat jo autoa pysäköidessä takakonttiisi etsimään edullisia aarteita. Kirpputorit moni näkee epäsiisteinä kaatopaikkoina joissa sama tavara seisoo vuodesta toiseen ja vaikeasti hengitettävä ilma sisätiloissa on outo yhdistelmä hometta ja pölyä. Yllä kirjoitettu pitää toki jossain määrin paikkansa mutta kirpputoreja ja jobbareita on monenlaisia.
Ykköskirpputorini Tampereella on siisti kirpputori lähellä yliopistoa ja juna-asemaa. Kirppiksellä käy paljon opiskelijoita, taiteilijoita ja muuta väkeä jotka ovat kiinnostuneita muustakin kuin Mitä Suomi lukee-listan kirjoista. Tampereella on pari muutakin vastaavaa kirppistä, joista minulla on kaikista vain hyviä kokemuksia.
Pienkustantajan ylimielinen asenne kirpputorimyyntiä kohtaan on sikäli virhe, että väittäisin monen pienkustannesarjakuvia harrastavan asioivan useammin kirpputoreilla kuin Akateemisen kirjakaupan sarjakuvahyllyllä. Sama tyyppi joka etsiskelee kirpputoreilta kaihoilemiaan vinyylejä ja vanhoja leluja saattaa hyvinkin napata mukaansa läjän sarjakuvia ihan ohjevähittäishintaan. Etenkin jos samassa kaupungissa tai edes sadan kilometrin säteellä ei vastaavia sarjakuvia kaupittele kukaan muu. Eivät kaikki kiinnostuneet jaksa tilata netistä tai käydä sarjakuvafestivaaleilla.
Kirpputorien myyntipotentiaalista kertoo seuraava pieni anekdootti. Sain viime vuonna ilmestynyttä sarjakuvauutuuttani myytyä muutaman kappaleen antikvaarisiin kirjakauppoihin Tampereella ja Jyväskylässä. Tampereen liike laittoi yhden kappaleen oikein näyteikkunaan vilkkaan kadun varrella. Samaan aikaan oli molemmissa kaupungeissa myös omat kirpputoripöydät, joissa samaa kirjaa oli sentilleen samaan hintaan kuin antikvariaateissa. Siihen mennessä kun sain Tampereen antikvariaatista tekstiviestin että yksi kirja oli mennyt kaupaksi, oli kirpputorien kautta mennyt kymmenen. Myynti on sittemmin hieman hiljentynyt mutta mainituista antikvariaateista on edelleen myyty vain yksi tai kaksi siinä missä kirpputorien kautta parikymmentä. Kirpputoripöydän kautta olen myynyt myös sarjakuva-aiheisia ranskalaisia silkkipainovedoksia täyteen hintaan kuusi samassa ajassa mitä netin kautta meni vain yksi. Yhtä seriä myydessä piti ensin suomentaa kaikki kuvassa olevat tekstit ostoaikeissa olevalle vanhalle rouvalle ja selittää kuvan syvempi merkitys ennen kuin kaupat saatiin syntymään.
3. Kirpputorit osaratkaisuna pienkustantajien ongelmiin
Suomalaisten sarjakuvapienkustantajien kirjoista kirjoitetaan hyvin lehdissä, puhutaan radiossa, vilautellaan uutisissa, mutta monesti käy niin että jos arvostelu julkaistaan lehdessä Kuopiossa, on lähin kirjaa myyvä liike 200 kilometrin päässä tai kauempana. Juttu voi näyttää leikekirjassa kivalta, mutta myynnin edistämiseksihän lehtiin arvostelukappaleita oikeasti lähetellään. Myyntiä on kuitenkin hankala edistää jos tuotetta ei ole saatavilla helposti.
Pöytiä vuokraavia kirpputoreja on jokaisessa Suomen isoista kaupungeista useita. Varmasti löytyy Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Turusta, Oulusta, Lahdesta, Kuopiosta sekä muista väkiluvultaan suurimmista Suomen kaupungeista kirpputori, joka on siisti ja miellyttävä. Kävelymatkan päässä yliopistosta tai taidealan oppilaitoksesta. Monen enemmän kuin potentiaalisen sarjakuvaharrastajan kantapaikka ja opintotukien loppusijoituspaikka.
Minulla on unelma (luetaan värisevällä äänellä kättä teatraalisesti vispaten) että jokaisessa niistä on säännöllisesti järjestelty ja taajaan päivitetty kirpputoripöytä josta voi edulliseen hintaan ostaa kaikkia niitä kirjoja joita saman paikkakunnan Suomalainen kirjakauppa ei halua hyllyynsä.
Ryhtyisin hankkeeseen tietenkin itse sillä pidän kirpputoreista, kirjoista ja rahasta, mutta koska menestyvän kirpputorioperaation ytimessä on säännöllinen järjestely ja valikoiman vaihtuminen, keskityn niihin kirpputoreihin joita pystyn ylläpitämään bussi-jopo-yhdistelmäni turvin pari kertaa viikossa. Eli en ole avaamassa haarakonttoria Joensuuhun. Mutta jos tämän tekstin lukee joku joka haluaa sen tehdä, mielelläni neuvon kuinka kirpputorioperaatio laitetaan pystyyn. Muutaman sadan euron alkuinvestoinnilla saa jo kohtalaisen valikoiman pienkustantajien tuotteita ja monilla isommillakin kustantajilla on alennuslistat olemassa ihan tätä tarkoitusta varten. Etupäässä toivoisin kiinnostusta niiltä jotka tällaisen verkoston syntymästä eniten hyötyisivät eli muut Suomen pienkustantajat siellä jossakin.
-
Yleensä en näin tee, koska tällainen kommentointi on usein turhaa. Nyt on pakko.
Erittäin hyvä teksti. Kiitos.
-
1. Kirjoitus on mielestäni väärässä Kvaakin osastossa, pitäisi olla Julkaisu, markkinointi, tekijänoikeudet ja palkkiot-osastossa, mutta Herra Bundolon ohella asiasta päättää tietenkin Ylläpito.
2. Komppaan maziwappia. Erittäin asiallisesti tuossa sanat ja asiat laitettu. Kaavailin itsekin hieman vastaavaa (joskus -80 luvulla) systeemiä lähinnä divareiden varaan. Silloinhan tilanne oli myös synkkä. Homma jäi kuitenkin alkutekijöihinsä koska kunnon verkostoa (lue: löytynyt sopivia ihmisiä eri kaupungeissa) ei syntynyt.
Periaatteessahan jos kyse olisi pienkustantajista, voisi tuotteiden hankkiminen hoitua johonkin mittaan asti ihan "lehtivaihtona".
Bundolo on jo pitkään tätä tehnyt ja tietää mistä puhuu. Mutta muutama käytännön kysymys vielä.
3. Miten on verojen kanssa? Hommaan, jos se todella olisi kaavailluissa mitoissa, tarvittaisiin taustalle joko jokaiselle mukanaolijalle oma yritys tai sitten jokin osuuskuntatyyppinen ratkaisu, jolla huolehdittaisiin toiminnan laillisuudesta (jatkuvuudesta).
4. Olisiko pöytiä/myyntiä järkevä brändätä ja olisiko siten mahdollista myös mainostaa näitä myyntipaikkoja jotenkin keskitetysti? Bundolon huomio siitä että tärkeintä on sijainti (esim. sopivan oppilaitoksen tai matkakeskuksen lähellä) ja ohi kulkevien asiakkaiden määrä, osuu oikeaan.
Divari/pienkirjakauppamyynnin nihkeyttä näiden tuotteiden kanssa en ole lakannut ihmettelemästä. Onko kyse siitä että divarinpitäjät pikemminkin jemmaavat tiskin alle kuin suosittelevat tämäntyyppistä tavaraa?
Mutta... tosiaan jotain tarttis tehdä. Muuten näen uhkana että sarjakuvajulkaisut kuolee tykkänään poies. :( ...Ehkä jollain festareilla voisi aiheesta järkätä myös workshoppia eli keskustelutilaisuutta pienkustantajille. Ettei pelkästään jauheta tyhjää netissä.
-
3. Miten on verojen kanssa? Hommaan, jos se todella olisi kaavailluissa mitoissa, tarvittaisiin taustalle joko jokaiselle mukanaolijalle oma yritys tai sitten jokin osuuskuntatyyppinen ratkaisu, jolla huolehdittaisiin toiminnan laillisuudesta (jatkuvuudesta).
4. Olisiko pöytiä/myyntiä järkevä brändätä ja olisiko siten mahdollista myös mainostaa näitä myyntipaikkoja jotenkin keskitetysti? Bundolon huomio siitä että tärkeintä on sijainti (esim. sopivan oppilaitoksen tai matkakeskuksen lähellä) ja ohi kulkevien asiakkaiden määrä, osuu oikeaan.
Veroista. Ne pienkustantajat jotka toimivat samassa melko pienessä mittakaavassa mutta silti varsin tosissaan kuten itse toimin, ovat joko yrityksiä tai muuten ALV-rekisterissä. Hesarissahan kirjoiteltiin jossakin vaiheessa ja edelleen törmää paheksuvaan asenteeseen että kirpputoreilla vaan kaupitellaan eikä mitään veroja makseta. Viitisentuhatta euroa tai niillä main on muistaakseni raja minkä jälkeen kirpputorin harrastepuuhastelu muuttuu verottajan silmissä yritystoiminnaksi. Tämä ei siis sataprosenttista faktaa vaan muistinvaraisesti. Verottaja ei automaattisesti saa kirpputoreilta mitään yhteenvetoja pöytävuokraajien myynneistä ja moni ihan ammatikseen kirpputoreilla myyskentelevä kiertää veroja. Itse olen kiltisti maksanut verot kaikesta myynnistä vaikka osa tavarasta onkin ollut ihan omaani eikä firman.
Kai tollaista voisi tehdä sivutuloverokortillakin? Joskus kävin verotoimistossa ennen yrityksen perustamista kysymässä asiasta ja käskivät unohtaa koko asian. Kiinnostuneempia olivat siitä että olin julkaissut jonkun omakustannelehden...
Firma on toki hyödyllinen tällaisessa. Arvonlisäverojen ja muiden vähennysten tekeminen on yksi tapa hyötyä. Kirjojen ALV on 9 prosenttia, pöytävuokra 23. Siinä saa kirjanpitäjän kanssa sumpliessa parhaassa tapauksessa rahaa takaisin verottajalta. Toisaalta voi olla että moni isompi firma ei myy alelistoiltaan muille kuin yrittäjille. Eräs tuttavani jolla on pienimuotoista kirppisbisnestä on tosin saanut perusteltua puuhailunsa kustantajille ja saanut alennettuun hintaan tavaraa. Mitään yritystä hänellä ei ole.
Mainonnasta sen verran että vaikka ammattilaisten pöytiä moni paheksuukin niin käsittääkseni Bonuskirppiksen pöydällä 54 on hyvä maine ja sana kiirii Tampereella jos olen isomman satsin vienyt sinne kirjoja. Moni käy säännöllisesti tarkastamassa onko jotain uutta tullut tarjolle. Facebookissa on fanisivu, jossa mainostaminen on monesti tuonut myyntipiikkejä kirpputoripöydälle.
-
Lisään vielä jos se ei tullut tuosta alkuperäisestä tekstistä selville niin en usko että pelkällä vaihtoehtosarjistarjonnalla voi kirpputorilla menestyä ainakaan kovin pitkään. On oltava jotain muutakin. Itselläni on sarjakuvien ohella jonkin verran käytettyjä kirjoja ja runsaasti Liken ja Sammakon alelistoilta poimittuja hyviä kirjoja, joiden saatavuus kirjakaupoista on huono eli olematon.
-
Mutta jos tämän tekstin lukee joku joka haluaa sen tehdä, mielelläni neuvon kuinka kirpputorioperaatio laitetaan pystyyn.
Kiinnostava näkökulma kaiken kaikkiaan. Ja miksei K. Bundolo voisi kirjoittaa jonkinlaista kirpputorikirjamyynnin ABC:ta vaikka tänne? Kiinnostuneita saattaisi löytyä.
-
Kiinnostava näkökulma kaiken kaikkiaan. Ja miksei K. Bundolo voisi kirjoittaa jonkinlaista kirpputorikirjamyynnin ABC:ta vaikka tänne? Kiinnostuneita saattaisi löytyä.
Jos sitä haluaa ns. tuottavasti tehdä niin eiköhän know how siitä mitä kannattaa ostaa, eli mikä myy, ole aika olennainen asia? Siis sama kuin kaikessa busineksessa. Sitä on vaikea kellekään opettaa. :) Pitää tuntea alaa. Harrastustoiminnalla en usko tässä olevan paljon saumaa. Pitää olla intoa joko kustantamiseen tai myymiseen, mieluummin molempiin.
Ottamatta kantaa "ammattilaismyyjiin" kirppispaikoissa, olen vaan niin samaa mieltä siitä että joku jakelukanava jostain on löydyttävä, taikka muuten hukka perii.
Kaiken kaikkiaan näkökulma tai oivallus siitä että on olemassa paljon (kaiken laista) potentiaalista kamaa, mitä Suomalainen kirjakauppa vieroo on huomionarvoinen. Ihan bisnesmielessäkin. Kuluttajan näkökulmasta kuitenkin (helppo)saatavuus ja hinta (joka ei saa olla liian kova) ovat ne olennaisimmat asiat ja tässä konseptissa kumpikin kilpailutekijä tuntuisi olevan kohdillaan. :)
Toiminnan yritystaustan puolesta taas puhuu se että saisi kulut (joita tulee) täysimittaisena vähennyksiin.
-
Mitä tehdä ylimääräisille kirjoille joiden myynti perinteisten myyntikanavien kautta on hyytynyt tyystin?
Netistä löytyy paljon keskusteluja kirppisjobbareista, jotka ostavat kaiken hyvän halvalla ja myyvät sitten omassa pöydässään tai antiikkiliikkeessä kalliilla.
Useinhan käy niin että painoksen loputtua alkaa käytettyjen kappaleiden hinnat nousemaan. Miksei siis tavallaan edesauttaisi tuota ja kuorisi itse kermoja päältä?
Eli kun normimyynti alkaa takkuamaan niin alemyyntien ja tuotteen arvostuksen alasajon sijaan loota tai pari syrjään ja loput takansytykkeiksi tms. Odotellaan riittävän pitkään että jälleenmyyjiltä menee tuote loppuun jonka jälkeen pistetään pienissä määrin noita myyntiin vaikkapa huuto.netin kautta ja antaa markkinoiden määritellä onko noista tullut keräilykamaa vai ei.
Joo, harmaalla aleueella liikutaan, mutta minusta niin kauan kun itse ei ala pistämään rasvaisia hintavaraukuksia tuotteille ei tässä ole ongelmaa.
Niin, ja KB kirjoitus oli minusta kaikkiaan erinomaisen hyvä!
-
Viitisentuhatta euroa tai niillä main on muistaakseni raja minkä jälkeen kirpputorin harrastepuuhastelu muuttuu verottajan silmissä yritystoiminnaksi.
Pakollisen YEL-vakuutuksen tuloraja on vähän päälle 5000,-
ALV-raja 8000,- ja rapiat.
YEL- rajan alle jos jää, niin Y-tunnusta ei tarvitse. Paljon jos jää alle ,ei välttämättä edes saa sellaista pitää.
( ALV-rekisteriin ei jouduta, vaan päästään )
-
Useinhan käy niin että painoksen loputtua alkaa käytettyjen kappaleiden hinnat nousemaan. Miksei siis tavallaan edesauttaisi tuota ja kuorisi itse kermoja päältä?
Eipä taida olla montaa kotimaisen tekijän kirjaa, jolle näin kävisi. Tuo ei toimi kuin kaupallisessa käyttösarjakuvassa ja siinäkin heikosti. Tekijöiden intressissä on saada teoksilleen lukijoita, siinäkin mielessä olisi hulluutta tuhota suurin osa painoksesta. Sitäpaitsi perimmäinen ajatushan oli lisätä myyntiä parantamalla saatavuutta. Kuten KB mainitsi se on aika nihkeä juttu että vaikka teos saisi medianäkyvyyttä juuri kukaan ei voi kävellä kauppaan ostamaan (tai ainakaan selata kirjaa ennen ostamista) sitä koska kustantaja ei ole saanut sitä minnekään myyntiin.
Näytekappalevaraston idea ei vaan ole (enää) tästä maailmasta. Kukaan ei mene kirjakauppaan ronkumaan että tilatkaa mulle tämä sarjis kun vähemmällä vaivalla sen olis ite jo tilannut moneen kertaan ja tod. näk. saannut halvemmalla kotiin kannettuna. Kirppari taas on hyvä heräreostosten paikka.
-
Vaikka Kreegahn kirjoitus on asiallinen ja ottaa esiin paljon hyviä pointteja, en kuitenkin usko että kirpputorit olisivat osaratkaisu pienkustantajille kolmesta syystä.
1. liian pieni valikoima
Pienkustantajilla on yleensä aika pieni määrä nimikettä myytävänä. Nykykauppa-alalla kaupan pitää tarjoa mahdollisimman suuri ja laaja valikoima kirjoja jos se haluaa pysyä pystyssä. Liian vähän tavaraa tarkoittaa yksinkertaisesti vähemmän myyntiä. Kreegah unohti mainitsemaan kuinka iso osuus myynnistä tulee nimenomaan omasta kirjoista. Koska Kreegah laittaa kirpputorille paljon muuta kirjoja ja tuotteita myytävänä, sitten koko touhu osoittaa kannatavaksi. En usko että joku pieni kustantoma, jolla on esimerkeksi vaan 15 kirjaa ulos, saa tarpeeksi kirjoja myyty että pöytävuokra on joka kuukausi katettu
2. liian staatinen
Menestyvässä kirpputoripöydässä myyntitavaraa vaihtelee koko ajan, tai ainakin pari kertaa kuukaudessa. Heti kun tavaranvaihto vähenee, myynti hyytyy. Kun pienkustantamot julkaiseva korkeantaan vaan 2 kertaa vuodessa uudet kirjat, niin on se kirpputoripöydä aika samalainen 10 kuukautta vuodessa, ja ehkä vähän säälittävän näköistä.
3. missä myydään?
Suomessa vaihtoehtosarjakuvamyynti on minun mielestäni vaan mahdollista Helsingissä ja Tampereella (ehkä myös Turussa tai Oulussa mutten ole varmaa). Helsingissä kuitenkin ei ole samankaltaisia itsepalvelukirpputoreja kun Bonuskirppis tai Ykköskirppis Tampereella. Ehkä Isoroban tai Kurvin Fidat ovat ainoat melkein hyvät kirppikset keskustassa mutta siellä ei voi tuoda omat tavarat. Helsingissä kirpputorimyynti tapahtuu viikonloppuisin Valtterissa tai (kesäisin) Hietalahdentorilla. Missä Helsingissä voidaan sitten myydään itsepalvelumenetelmässä? En oikein keksi missä. Tampereella on jo Kreegahn kirpputoripöytiä. Mitä sitten jää muille? Kuopio? Mikkeli? Ei kovin paljon mahdollisuuksia, sanon minä.
Nostan hatun Hansille koska hän on varmasti melkein ainoa Suomessa joka pysty elättää itsensä vaihtoehtosarjakuvamyynnillä. Minä en koskaan pystynyt siihen vaikka kuinka yritin.
-
1. liian pieni valikoima
Pienkustantajilla on yleensä aika pieni määrä nimikettä myytävänä. Nykykauppa-alalla kaupan pitää tarjoa mahdollisimman suuri ja laaja valikoima kirjoja jos se haluaa pysyä pystyssä. Liian vähän tavaraa tarkoittaa yksinkertaisesti vähemmän myyntiä. Kreegah unohti mainitsemaan kuinka iso osuus myynnistä tulee nimenomaan omasta kirjoista. Koska Kreegah laittaa kirpputorille paljon muuta kirjoja ja tuotteita myytävänä, sitten koko touhu osoittaa kannatavaksi. En usko että joku pieni kustantoma, jolla on esimerkeksi vaan 15 kirjaa ulos, saa tarpeeksi kirjoja myyty että pöytävuokra on joka kuukausi katettu
2. liian staatinen
Menestyvässä kirpputoripöydässä myyntitavaraa vaihtelee koko ajan, tai ainakin pari kertaa kuukaudessa. Heti kun tavaranvaihto vähenee, myynti hyytyy. Kun pienkustantamot julkaiseva korkeantaan vaan 2 kertaa vuodessa uudet kirjat, niin on se kirpputoripöydä aika samalainen 10 kuukautta vuodessa, ja ehkä vähän säälittävän näköistä.
3. missä myydään?
Suomessa vaihtoehtosarjakuvamyynti on minun mielestäni vaan mahdollista Helsingissä ja Tampereella (ehkä myös Turussa tai Oulussa mutten ole varmaa). Helsingissä kuitenkin ei ole samankaltaisia itsepalvelukirpputoreja kun Bonuskirppis tai Ykköskirppis Tampereella. Ehkä Isoroban tai Kurvin Fidat ovat ainoat melkein hyvät kirppikset keskustassa mutta siellä ei voi tuoda omat tavarat. Helsingissä kirpputorimyynti tapahtuu viikonloppuisin Valtterissa tai (kesäisin) Hietalahdentorilla. Missä Helsingissä voidaan sitten myydään itsepalvelumenetelmässä? En oikein keksi missä. Tampereella on jo Kreegahn kirpputoripöytiä. Mitä sitten jää muille? Kuopio? Mikkeli? Ei kovin paljon mahdollisuuksia, sanon minä.
Nostan hatun Hansille koska hän on varmasti melkein ainoa Suomessa joka pysty elättää itsensä vaihtoehtosarjakuvamyynnillä. Minä en koskaan pystynyt siihen vaikka kuinka yritin.
1. Äläpäs lannista! En tiedä ilmaisinko asian huonosti vai onko kyse kielimuurista, mutten väittänyt että olisi kannattavaa pienkustantamon ottaa myyntipöytä kirpputorilta ja myydä siinä pelkästään omia kirjojaan vuodesta toiseen ja menestyä sillä. Ei tule tapahtumaan. Just näpyttelen kirjanpitoon tämän viikon myyntejä kirppikseltä ja ne ovat käyttämättömien sarjistuotteiden osalta seuravanlaiset:
1 Robert Crumb: Genesis (engl.)
4 Daadan kirjaa (2 pullapeltoa, Huora Hoo ja Der Round)
3 Huuda huudan kirjaa (Glömp X, Apinatarha, Eläimiä)
1 Amatlan Baudoin (ransk.) !!!
1 Sammakon sarjis
1 Julie Doucet Lady Pep
1 Aseman kirja (Uusissa maisemissa)
1 Jalavan alesarjis (Manara)
1 Jason: The last musketeer
Yhtään oman kustantamoni kirjaa ei mennyt kaupaksi. Joskus menee ja joskus ei. Liken ja sammakon proosapokkareita meni tusinan verran ja kourallinen postikortteja. Pelkkä artsu-fartsu-postikorttimyynti on itselläni riittänyt monena viikkona kattamaan pöytävuokran ja kaikki kirjamyynti on ollut sitten pelkkää plussaa.
2. Jälleen kerran, lue tekstini tarkemmin. Suomessa on pari jobbaria joilla on kustantamoiden jäännöseriä kaikilla Suomen kirpputoreilla. Sama tavara seisoo vuodesta toiseen, uutta tulee hyvin harvoin, kukaan ei järjestele pöytää. Homma ei tosiaankaan toimi. Satuin kerran hakemaan tilitystä samaan aikaan kuin Tampereella vaikuttavan vastaavan tahon asiamies haki omaansa ja ihan naurettava pieni tili tuli, murto-osa omastani joka oli viikon tili ja hänellä kuukauden. Kirpputorihomma vaatii aktiivisuutta ja innostusta. Oma mielipiteeni kuitenkin on että on parempi sijoittaa puoli tuntia kaksi kertaa viikossa kirpputoripöydän ylläpitämiseen ja toiset pari puolituntista kuukaudessa uuden tavaran tilailemiseen kuin esimerkiksi mennä kirjamessuille Helsinkiin ja olla siellä ympäri vuorokauden viikon ajan ja saada tasan saman verran myyntiä kuin mitä pöytävuokra on ollut. Aktiivisesti ylläpidetyn kirpputoripöydän kautta menee enemmän tavaraa, sijoitus pöytävuokraan on vuositasolla samaa luokkaa kuin viikko kirjamessuilla.
En väitä että tämä olisi jokaiselle tekstin lukevalle oikea homma, tämä vaatii tietynlaista bisnesvaistoa ja intoa tekemiseen. Mutta toisaalta: Kirppisbisneksen ylläpitämisen ei tarvitse olla yhtään sen vaikeampaa ja aikaavievempää kuin mitä haluaa.
3. Kirppiksen sijainti on olennainen tässä. Minulla oli yhteistyökumppanin kanssa kirppispöytä Jyväskylän suurimmalla kirppiksellä puolisen vuotta eikä se ollut kovinkaan kannattavaa. Meni pitkään tajuta että koska kirpputori on niin kaukana keskustasta teollisuusalueella että sinne tulevat etupäässä henkilöautolla perheelliset ostamaan lapsille vaatteita ja muuta käyttötavaraa. Ei voisi joku Jyrki Nissisen Borgtron vähempää kiinnostaa heitä. Lopetin Jyväskylässä myymisen mutta yhteistyökumppani siirtyä valikoimineen (sarjispuolella myynnissä mm. Huuda huuda, omat kirjani ja Daada) pikkiriikkiselle pöydälle Jyväskylän keskustassa olevalla kirppiksellä ja siellä porskuttaa kolmatta vuotta.
On tärkeää löytää SE kirpputori jonne potentiaaliset asiakkaat pääsevät helposti. Jättikirppis kymmenen kilometrin päässä ydinkeskustasta ei toimi pienkustanteiden myyntipaikkana.
Itse olen muuttamassa Lahteen ensi viikolla ja pitää katsastaa tilanne. Jotain kokemusta minulla on pienkustanteiden myynnistä Lahdessa, mutta vain yhdeltä kirpputorilta ja sielläkin etämyyntinä eli kävin ylläpitämässä pöytää vain kerran kuukaudessa, mikä vaikutti nihkeyttävästi myynteihin. Lahden keskustassa oli vielä kymmenen vuotta sitten muutamia kirppiksiä jotka soveltuisivat tarkoituksiini, mutta skene on siellä muuttunut aika radikaalisti.
Vaihtoehtosarjisten myynti kirpputorilla Helsingin tapaisessa paikassa ei ehkä ole mielekästä koska siellä on Akateeminen, Rosebudit ja Kulkukatin poika, joista saa melkein mitä vaan. Saatavuusongelmat ja myyntipotentiaali lyövät iloisesti kättä ainoastaan Suomen keskisuurissa kaupungeissa.
-
Kun nyt asiaa tarkemmin ajattelen niin EI OLE MITÄÄN TOIVOA PIENKUSTANAJILLE!
-
Vaihtoehtosarjisten myynti kirpputorilla Helsingin tapaisessa paikassa ei ehkä ole mielekästä koska siellä on Akateeminen, Rosebudit ja Kulkukatin poika, joista saa melkein mitä vaan.
... Fantsu, Kiasman kauppa, sarjisfestarit, sarjakuvakeskus ja Suomalaisten kirjakauppojen valikoimat keskivertoa paremmat. Kukunor ei taida enää paljon myydä sarjiksia, ainakaan hyllytavarana.
Saatavuusongelmat ja myyntipotentiaali lyövät iloisesti kättä ainoastaan Suomen keskisuurissa kaupungeissa.
Meinaa aina unohtua Fantasiapelit, joka myy sarjiksia (etupäässä mangaa) aika laajasti: Helsinki , Joensuu, Jyväskylä , Lappeenranta, Oulu, Tampere, Turku. Jotenkin voisi kuvitella että näissä kaupungeissa olisi ainakin jotain potentiaalia.
Kun nyt asiaa tarkemmin ajattelen niin EI OLE MITÄÄN TOIVOA PIENKUSTANAJILLE!
Niin, se on vähän että millä fiiliksillä sitä miettii. Eihän sitä toivoa ole koskaan ollut kovin paljon, siinä mielessä tilanne ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Eihän sitä esimerkiksi tiedä vaikka sähkökirjat avaisivat pitkässä juoksussa enemmän mahdollisuuksia sarjakuvien kaltaisille paperituotteille?
-
Kun nyt asiaa tarkemmin ajattelen niin EI OLE MITÄÄN TOIVOA PIENKUSTANAJILLE!
No huh! Ehdin jo säikähtää!
-
Helsingissä kuitenkin ei ole samankaltaisia itsepalvelukirpputoreja kun Bonuskirppis tai Ykköskirppis Tampereella.
Helsingissä on ainakin yksi itsepalvelukirppis suht keskustassa. Stadionin lähellä Manskulla (siinä ratikkahallin toisella puolella) on yksi.
-
Helsingissä on ainakin yksi itsepalvelukirppis suht keskustassa. Stadionin lähellä Manskulla (siinä ratikkahallin toisella puolella) on yksi.
Pienehköjä vuokrahyllykirppiksiä on myös Flemarilla ja Aleksis Kiven kadulla, sieltä Flemarin kirppikseltä olen joskus ostanutkin käytettyjä sarjiksia.
Joskin ovat ehkä hiukka nuhjuisia enkä tiedä kuinka hyvin siellä tavara yleensä liikkuu...
-
Kuten sanottua, näen tällaisella operaatiota potentiaalia keskisuurissa kaupungeissa joissa vastaavaa tarjontaa ei ole kirjakauppojen eikä antikvariaattien hyllyssä. Helsinki on mielestäni hyvin katettu.
-
Kuten sanottua, näen tällaisella operaatiota potentiaalia keskisuurissa kaupungeissa joissa vastaavaa tarjontaa ei ole kirjakauppojen eikä antikvariaattien hyllyssä. Helsinki on mielestäni hyvin katettu.
Sastamala on pieni kaupunki. Mutta mikäs minua estää, pöytä pystyyn vain. Koitan saada viikonlopun aikan tehtyä, ilmoittelen tännekin sitten miten käy.
Joskin aion turvata selustani ainakin aluksi laittamalla sinne muutakin kuin omia lehtiä ja albumeita. Jos ei muuta niin pääsisi tuosta tupla-numeroiden kasasta eroon.
-
Joskin aion turvata selustani ainakin aluksi laittamalla sinne muutakin kuin omia lehtiä ja albumeita.
Tämä on fiksua.
Lisään vielä kun moni ei tunnu tajuavan tätä että yhden pienen kustantamon rajallisella katalogilla ei pysty menestyvää kirpputoripöytää pitämään. Pitää olla paljon kaikenlaista, ehkä myös jotain vähän kaupallisempaakin että touhu kannattaa ja sitä jaksaa. Yhtä nimikettä menee joku kymmenen kappaletta vuodessa per pöytä. Joitakin menee paremmin ja on myös kirjoja joita ei osta kukaan oli hinta mikä tahansa.
Ajatukseni ydin on siis siinä että jos tällaisia useiden kustantajien tuotteita myyviä pöytiä olisi Suomessa vaikkapa kymmenen ja kaikissa olisi satoja eri nimikkeitä edullisesti niin se olisi sekä 1) kannattavaa myyjälle että 2) hyvä keino päästä eroon pienten kustantajien hankalista varastokertymistä.
-
Ajatukseni ydin on siis siinä että jos tällaisia useiden kustantajien tuotteita myyviä pöytiä olisi Suomessa vaikkapa kymmenen ja kaikissa olisi satoja eri nimikkeitä edullisesti niin se olisi sekä 1) kannattavaa myyjälle että 2) hyvä keino päästä eroon pienten kustantajien hankalista varastokertymistä.
Mutta se tarkoittaa myös että tämä koko idea on kirjoitettu myyjille ei kustantomoille. Tai no, kustantajat saa tietysti yrittää myydä kirpputoreilla mutta onnistuisivat siinä vain jos ne myisivät toisten kirjoja...
Tilanne ei ole kuitenkin toivotonta. Olen huomanut että aina kun Huudalla on oma ständi jossain ei-sarjakuvatapahtumassa kiinnostus on yleensä iso ja se tavallinen kulttuurikuluttaja (keski-ikäinen tai vähän nuorempi nainen) ostaa mielellään meidän kirjoja. Hyvä esimerkki on Taikin joulumyyjäiset jotka ovat varmasti meidän kannalta parhaat tapahtumat taloudellisesti.
Uskon myös että jos laittaisin meidän kirjat luettavaksi jossain opettajanhuoneessa Vantaan koulussa, varmaan puolet opettajista tykkäsivät meidän kirjoista. Harmi vaan että se on miltei mahdotonta saada juuri nämä ihmiset tietämään suomalaisista sarjakuvista ilman että pitää työntää ne nenän eteen.
-
Mutta se tarkoittaa myös että tämä koko idea on kirjoitettu myyjille ei kustantomoille. Tai no, kustantajat saa tietysti yrittää myydä kirpputoreilla mutta onnistuisivat siinä vain jos ne myisivät toisten kirjoja...
Oletko kuullut talkoohengestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta? Itse olen myynyt muiden pienkustantajien kirjoja tasan siitä päivästä lähtien kun julkaisin ensimmäisen omakustanteeni vuonna 1992. Tämä siis jo kauan ennen kuin olen alkanut myydä kirjoja tosissani. Monesti muiden kustantajien tuotteiden myyminen ei ole hyödyttänyt minua millään tavalla, mutta jotenkin olen ajatellut että näin kuuluu tehdä, yrittää auttaa muita pärjäilemään.
Mietin että tilanteesta ruikuttaminen lehtien sivuilla ja netissä tuskin ovat parantaneet asioita millään tavalla tai lisänneet jälleenmyyjien myötämielisyyttä. Ehkä jopa päinvastoin.
Tämä nyt vaan oli tällainen idealistinen ajatus. Ajatus joka on toiminut itselläni sekä myyjänä että kustantajana. Ja on toiminut tuntemillani kirppismyyjillä ja on myös toiminut tuntemillani kustantajilla. Toiminta vaan on niin pienimuotoista että jos tilaan kirpputoripöytääni 400 eurolla kirjoja Huuda huudalta vuodessa, se tuskin vaikuttaa teidän tekemisiinne millään tavalla. Mutta jos samanlaisia myyntipöytiä ja jobbareita (olivat sitten kiinnostuneet myynnistä tai kustantajakollegoita jotka yhdessä rakentavat myyntiverkostoa kirpputoreille, yhteistä hyvää ajatellen niinku) olisi kymmenenkin niin myynti olisi silloin jo tuntuvaa.
-
Ymärrän hyvin sun pointti ja siinä on tosi paljon järkeä. En vaan näe miten se voisi tapahtua todelisuudessa.
Itse voisin varmasti helposti pyörittää kirpputoripöydän täällä Helsingissä koska a) minulla on vielä jotain vaatteita, levyjä ja sarjiksia jäljellä (ns Pitkämiehen kuolinpesä) b) voisin myydä Huuda Huudan kirjojen lisäksi meidän vaihtokirjat mutta lopetin oman yrityksen.
p.s. jos ajattelaan miten paljon asiakkaita Bonus ja Ykköskirpputorit yhteensä saavat päivittäin se on varmasti ennemän kun mikä muu kauppa Helsingissä (Akateeminen lukuunottamatta) ja ovat nimenomaan juuri vaihtoehtosarjakuvien kuluttajia
p.p.s. nyt ajattelin sitä tarkemmin, ehkä pitäisi kuitenkin ottaa kirpputoripöydän pariksi viikoksi kokeilun vuoksi..
-
Tsemppiä, toivottavasti onnaa.
Minun mielestäni Hanskin malli ainakin kuulostaa toimivalta.
Ja eri mukava nähdä että ei niin mahdottomalla vaivalla saa tavaraa liikkumaan ja jopa tehtyä jonkinmoista tiliä.
Ja vielä mukavampaa on se että joku jaksaa omaa kivirekeään vetäessään jeesata vielä kavereitakin!
-
Ja vielä mukavampaa on se että joku jaksaa omaa kivirekeään vetäessään jeesata vielä kavereitakin!
Komppaan tätä. erittäin hienoa meininkiä.
Tiedän muutaman divarinpitäjän jotka jaksavat aina manata kirpputorien kuolinkelloja antikvariaateille, mutta hassua kyllä näillä molemmilla kovaäänisimmällä voivottelijalla on kirpputoreilla omat myyntipöydät.
Lienee todiste menetelmän toimivuudesta.
Toivottavasti onnaa ja antaa pien- ja omakustantajille uuden myyntikanavan.
-
Mahtavaa Hans että teet tätä ja käyt keskustelua. Nykyisessä jakelutilanteessa kaikki mahdolliset kanavat sarjakuvien levittämiseen pitää pyrkiä käyttämään. Olisi mahtavaa jos tämän keskustelun pohjalta käytäntö yleistyisi ja sitä myötä sarjakuvan saatavuus kaikenkokoisilla paikkakunnilla parantuisi.
Helsingin kirpputorikenttä poikkeaa muista isoista kaupungeista melkoisen paljon. Isot perinteiset viikonloppukirpputorit jylläävät ja itsepalvelukirpputorit tuntuvat pysyvän pystyssä korkeintaan vuoden. Pelkästään omassa korttelissani Kalliossa on jatkuvasti useampi yrittäjä, mutta homma ei vain onnistu. Suuntaa tämän hetkisestä tilanteesta löytyy täältä http://www.kirpputorihaku.com/kirpputori/helsinki (http://www.kirpputorihaku.com/kirpputori/helsinki), mutta muutostahti on kyllä niin nopea että mitään ajantasaista listaa ei kyllä löydy mistään. Valtterin naapurissa asuessa, ei voi kuin ihmetellä sitä ihmismäärää jonka kirpputori joka viikonloppu vetää.
-
Viikonloppu meni, mutta tänään vein pöydän täyteen tavaraa. Paino on tottakai MKKEntertainmentin lehdillä, ja Sotakirjaston albumeilla, mutta on siellä muutakin.
Lisäksi yhteensä joku 50 kappaletta Marvelin, Hämähäkkimiehen, Ryhmä-x:n ja Sarjakuvalehden tuplakappaleitani. Plus vähän Star Wars-krääsää, ja muutama dvd.
Sastamalan, eli Vammalan Tähtikirppiksellä, jos täällä joku sellaisen tietää.
Tilanneanalyysiä tulee.
Edit: Meinasin laittaa mukaan Seittienkin tuotantoa, mutta kun osasta oli pelko että en saisi uusia tilalle.
-
Mulla on ollut vuosien ajan pöytä Manhattanin Kirppis-Centerillä, joka on Turun paras kirpputori. Parhaiten siellä tienaa kesällä (turistit) ja joulun alla, muuten on hiljaisempaa. En muista että olisin myynyt sieltä ikinä yhtään Borgtronia (tarjolla on koko ajan), sen sijaan esim. Banaanin ja Jalavan halpoja albumeita menee jatkuvasti. Marginaalisempi kama ei valitettavasti liiku.
Olen kokeillut pöydän pitämistä myös toisella hyllykirppiksellä Turun Länsikeskuksessa sekä Salossa Suurkirppiksellä. Länsikeskuksen kirpparilta ei mennyt kuukaudessa käytännössä yhtään mitään. Salossa homma pyöri niukasti omillaan mutta mitään ei jäänyt käteen kun ottaa huomioon polttoainekulut.
Bonus-kirppis Tampereella on siinä(kin) mielessä sopiva sarjakuvien myyntiin, että siellä ei käytetä liimallisia hintalappuja. Alentaa ostokynnystä jos ostaja tietää että hintalapun saa irti. Täälläpäin kaikkialla on liimalaput. Tein aiemmin niin että laitoin sarjikset muovin sisään ja lapun siihen päälle. Ei toiminut kun asiakkaat eivät päässeet selaamaan albumeita. Sitten otin muovit pois ja lätkäisin tarran takakanteen. Toimi paremmin, vaikka itseäni harmitti.
-
Helsingissä on ainakin yksi itsepalvelukirppis suht keskustassa. Stadionin lähellä Manskulla (siinä ratikkahallin toisella puolella) on yksi.
DoM-kirpputori (http://www.kirpputoridom.fi/)
Eipä voi tätäkään verrata esim. Manhattaniin kooltaan tai muuten.
Moni alppari ja kirja on jäänyt ostamatta juurikin hintalappujen takia. En tiedä auttaisko siinä sen länttääminen vaikkapa etu- tai takasisäkanteen - olispa edes vähän piilossa eikä tuhoa poisrevittäessä kuvapinta-alaa.
Timo
-
Moni alppari ja kirja on jäänyt ostamatta juurikin hintalappujen takia. En tiedä auttaisko siinä sen länttääminen vaikkapa etu- tai takasisäkanteen - olispa edes vähän piilossa eikä tuhoa poisrevittäessä kuvapinta-alaa.
Mä lätkin ne yleensä ensin vaatteisiini ja sitten vasta kirjaan. Silloin ne YLEENSÄ saa irtikin.
-
Kirpputorien hintalappuihin ratkaisu on apteekeista löytyvä puhdistettu bensiini. Pikkupensselillä sivellään tarran pinta pariin kertaan ja irrotetaan; oikein sitkeissä tapauksissa tökitään tarraa reunasta pensselillä (tähän soveltuu parhaiten karkea lyhytkarvainen jäykkä sivellin). :)
-
Kirpputorien hintalappuihin ratkaisu on apteekeista löytyvä puhdistettu bensiini.
Haiseeko se yhtä pahalle kuin autobensa? Tai jättääkö jälkiä lehtiin, albumeihin, kirjoihin?
Timo
-
Kirkasta ja aika hajutonta. Haihtuu nopeasti, joten ei jätä jälkiä. Joitakin muovipintoja saattaa kuulemma harmaannuttaa (itse en ole havainnut), mutta ei tärpätin lailla (tämä havaittu).
-
Kirpputorien hintalappuihin ratkaisu on apteekeista löytyvä puhdistettu bensiini.
Itse olen käyttänyt tähän isopropanolia eli isopropyylialkoholia. Haihtuu nopeasti, haisee viinalta. Liuottaa liimajäljet hyvin, ei turmele kansia.
-
Meillä tuli pöytään kahdenlaisia lehtiä, noin niinkuin kansimateriaalin puolesta. Vaihtoehtoja oli kaksi, lappu kiinni palasella teippiä, joka toimi hienosti kiiltävämpi-kantisiin. Lähti helposti, ei mitään ongelmia.
Mattapintaisiin laitoin laput yksinkertaisesti paperiliittimellä.
-
Kuten todettua, ilmoitan miten meni.
Ei mennyt hyvin. Juuri ja juuri pääsin voitolle, mutta yksikään omakustanne-lehti tai -albumi ei mennyt kaupaksi. Mutta, koska pääsin voitolle myymällä krääsää, jota edelleen on nurkat täynnä, kokeilen vielä toisen viikon.
-
Nyt testaan Lahden tilanteen. Ainoa potentiaalinen kirpputori keskustassa on Femmatori (Rautatienkatu 13). Siellä pöytä 46 (jos jotakuta kiinnostaa tsekata).
-
Täytyy munkin tämä viikko kokeilla.
Hauhon kirkonkylän kirpputori Lahti-Tampere-tien puolessa välissä. 400m SEOn liittymästä suoraan eteenpäin. Pöytä 9.
Tukkuhinnat. Myös jälleenmyyjille.
-
Hauhon kirppis! Mahtava kirppis, monta hyvää löytöä. Myyntipotentiaalia jaksan epäillä kuitenkin. Viimeksi kun seisoskeltiin siinä parkkipaikalla Marko Turusen kanssa, joku ukko tuli myymään meille taulutelevisioita auton takakontista. Jäi harmikseni telsu ostamatta.
Lahden tilanteesta sellainen väliaikatieto että otin pöydät sekä Lanttilasta että keskustan Femmatorilta. Viime viikko oli todella huono johtuen siitä että Juhannus vei parhaat myyntipäivät eli viikonlopun olivat ovet kiinni. Sitä edeltävät viikot etenkin Femmatorilla olleet tuottoisat. Mennyt mm. koko Daadan tuotanto ainakin kahteen kertaan muutaman viikon sisällä. Tämä sikäli merkityksellistä että Daadan kirjoja on aiemmin ollut Lahdessa myynnissä vain muutamassa paikassa ja niissä myynti vuosien aikana vähemmän kuin kirppiksellä yhdessä viikossa.
Oma huomioni on että kesällä on kirjamyynti kirppiksillä melko hiljaista, kesä-heinäkuulle osuu useita tilityksiä joiden jälkeen miettii koko touhun mielekkyyttä. Sitten taas lähtee nousuun. Edullisen lomalukemisen osalta kesäisin havaittavissa piikki mutta lomalukeminen = roskakirjallisuutta, jota en omissa myyntipöydissäni pahemmin harrasta. Ehkä pitäisi, voisi tienata jonkun roposen myymällä lomalaisille viihdekirjoja.
-
Eräs asia josta haluan edelleen muistuttaa on että keskeinen pointti tekstissäni on:
Kirpputorit ovat oiva keino myydä pienkustantajien heikosti saatavia mutta myynnillisesti potentiaalisia kirjoja keskisuurissa kaupungeissa.
Ja olennaista on että on useiden kustantamojen kirjoja, iso valikoima. Tässä keskustelussa minua nimittäin surettaa se että myydään pikkukaupungeissa (vähäinen ostovoima oudommille jutuille) vain omaa varsin rajallista valikoimaa (ei ehkä kiinnosta ketään) ja vedetään siitä sitten sellainen johtopäätös että esittämäni toimintamalli ei toimi.
-
Pohdintana myös että miten noissa pöydissä kulkee myyntikehitys ajan kanssa, onko tasaista vai alussa myyntipiikkejä jota seuraa hiljaisempi kausi vai alussa hiljaisempaa kunnes sana kulkee että kirpparilta saa hyviä sarjiksia ja pöydälle mahdollisesti vakituisia seuraajia.
Hans taisi mainostaa pöytiään facebookissa yms. jos en väärin muista?
-
Facebookissa on tosiaankin oma ryhmä pöydällä 54:
http://www.facebook.com/home.php?#!/group.php?gid=355229303606
Hupimielessä vaimoni perustamana tosin mutta yllättäen siihen on liittynyt ihmisiä joita en tunne.
Pöytä numero 54 on omasta mielestäni sikäli onnistunut että vaihtuvuus on hyvä että kyse ei ole ammattilaisen pöydästä jossa seisoo sama tavara vuodesta toiseen. Että sikäli on pöydässäni asioiville mielekästä tulla toistekin katsomaan mitä on myynnissä.
Samalla tavalla kun saisi opetettua lahtelaiset uusien pöytieni asiakkaiksi.
Pitkäaikainen kirppispöydän pitäminen tuo sekä etuja että haittoja. Uutuudenviehätyksellä saa tavaraa liikkumaan, sitten tasaantuu kun vakkarit ohittavat pöydän sitä tutkimatta. Pikku hiljaa sitten alkaa kasvaa se ryhmä ihmisiä jotka tietävät että siitä ja siitä pöydästä löytää hyviä juttuja.
Kirppisbisneksessä on vähän sama kuin ammattimaisessa totoamisessa että yhden viikon tuotoilla tai tappiolla ei sikäli ole merkitystä vaan sillä onko touhusta hyötyä pitkässä juoksussa.
-
Täytyy munkin tämä viikko kokeilla.
Tulipa tämäkin nähtyä.
Omiani ei mennyt yhtään.
Kuitenkin yksi täysihintainen Kompastuskivi yllättäen kelpasi.
Varsinainen artikkeli, eli muuttokuormani ylijäämäroina, kävi kuitenkin kaupaksi niin huonosti, etten toista viikkoa viitsi maksaa tästä harrastuksesta.
-
Minä jaksan edelleen mainostaa ja markkinoida kirppispöytiä otsikon mukaisesti osaratkaisuksi pienkustantajien ongelmiin.
Juuri luin sittemmin Arktisen banaanin ykkösmiehenä tunnetun Harto Pasosen haastattelun kahdenkymmenen vuoden takaa. Siinä hän purnasi tasan samoista asioista (Alpha-lehden tiimoilta) joista valittavat kaikki pienkustantajat vuonna 2013. Hyvin harva asia on muuttunut etenkään kustanteiden jakelun osalta. Paitsi huonompaan. Jutussa mainittiin pienkustantajan ystävinä antikvariaatit. Muistan nuo vuodet jolloin Oskun divari vielä oli olemassa ja suurin osa antikvariaateista lyhyen kitinän jälkeen otti myyntiin melkein mitä tahansa. Kopiokoneella monistettua lehtistä oli suht vaivaton saada myyntiin divareihin ja niitä sieltä joskus jopa ostettiinkin. Yritäpä tarjota omakustannettasi divariin tänään. Pasonen kiersi Alpha-lehtineen kaikki Suomen divarit ja sai lehteään hirveät määrät kaikkiin kaupunkeihin. Monissa pienempien paikkakuntien divareissa on edelleen laatikollinen Alphaa jossain nurkassa. Eikä se edes ollut mikään huono, rahanhimoissaan tehty lehti. Nykystandardien mukaan korkeatasoista kamaa Klaus Haapaniemen viimeisistä sarjakuvista aina Hernandezin veljeksiin.
Tässä ketjussa ovat muutamat kokeilleet viedä kustanteitaan kirpputoripöytään ja pettyneet. Olennaista on monipuolisuus ja määrä. Omissa pöydissäni on omien kustanteideni ohella myös muiden pienkustantajien laatusarjakuvia sekä isojen kustantamojen tarjoustavaraa ja käytettyjä. Jokainen pöytä notkuu niin täynnä tavaraa kuin siihen mahtuu. Oman kustantamoni kirjoja menee vain muutamia viikossa. Pari oman kustantamon kirjaa viikossa kertaa 52 viikkoa vuodessa on yli sata kirjaa vuodessa. Harva kustantamoni harvoista jälleenmyyjistä pääsee samanlaisiin myyntilukuihin. Tämä siis muutamalla kirppispöydällä Tampereella. Muiden kustantajien kirjoja menee vastaavaa tahtia. Joitakin jopa paremmin.
Tällaisia monen sadan tuotteen pöytiä kun saisi muihinkin Suomen isoihin kaupunkeihin! Alkaisi tavara liikkumaan!
Tänään tuli juuri joulukuun myynneistä tilitykset parista eri pöydästä Tampereelta ja pelkästään postikortteja oli mennyt yli 400 kappaletta joulukuun aikana. Kortit olivat etupäässä Joonas Rinta-Kannon Fok_It-aiheisia kortteja. Niillä on useita jälleenmyyjiä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla mutta yksikään myyjä ei päässyt lähellekään tällaisia korttimyyntejä. Myös Fok_It-kirjoja meni joulukuussa parikymmentä kappaletta parin kirppispöydän kautta. Jälleen kerran: samaa luokkaa ellei jopa parempi myynti kuin aktiivisimman jälleenmyyjän kautta.
-
Kyllä pienkustantajilla ongelmia riittää. Nisseenin Hansu esimerkiksi ei vieläkään osaa kirjoittaa 'Arktista Banaania' oikein, vaikka muinoin oli kyseisen firman osakas.