Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen => Topic started by: Timett on 25.01.2010 klo 16:24:58
-
Olen pohdiskellut tietoverkkojen maailmaa.
En ole varmasti ainoa. Viime vuosikymmenten teknologinen rynnistys on ollut melkoisen raisu. Vasta joulunaikaan jutustelin 80-kymppisen mummoni kanssa, joka lähti sotien jälkeen maailman toiselle laidalle Porvooseen varakkaan säätyläisperheen piiaksi. Se antoi suhteellisuudentajua omaan elämään, joka kelluu teknologiaa hyödyntävässä todellisuudessa kuin kala vedessä.
Internet ilmestyi meidänkin konservatiiviseen perheeseen ennen vuosituhannen vaihdetta. Hyvin pian löysin fantasian harrastajien suosimat paikat: risingshadowin ja tonttumetsän. Niiden kautta löysin sitten DeviantArtin, jonka käyttäjä olen vieläkin.
Motivaation ja kehittymisen kannalta internet on ollut hyvin tärkeä. Palaute ja mittariin kertyvä vierailijaluku kannusti jatkamaan ja kokeilemaan uutta – sen mukaan millaisista aiheista huomasi tulevan paljon suosikointeja.
Tiedon ja vaikutteiden leviämiseen ei parempaa kanavaa olekaan. Vaikutteilla voi kuitenkin olla kahtalainen vaikutus. Jos kaikki vaikuttuvat samoista elementeistä pian aiheita ei erota toisistaan ja populaarikulttuuri jyrää koko voimallaan. Olin vahvasti taipuvainen sinne päin. Uskon, että parhaimmillaan internet antaa vahvistusta taiteilijuudelle. Se tarkoittaa lisääntyvää tietoa ja tehokasta keskustelun kanavaa, verkostoitumista.
Mitä verkottuminen on merkinnyt teille? Onko internetin yhteisöllisyys avannut uusia sfäärejä elämään, taiteeseen ja sarjakuviin. Vai oletteko ehkä pettyneitä?
Vanhojen partojen ajatukset on tervetulleita. Ehkä olet pompannut jo varhaisessa vaiheessa rekeen mukaan, mutta objektiivisemmin silmin kuin teini-ikäiset.
Tämä kaikki on seurausta kiusallisesta tehtävästä, johon opinnot velvoittavat. Jos vastaat, saatan käyttää kommenttiasi tutkielmassani. Anonymiteetti taataan. Toukokuussa laitan ketjun lopuksi linkin valmiiseen työhön.
-Timo
-
Ensisijaisesti kysyn tätä tekijöiltä.
EDIT: Alkup. viesti siirretty tänne toiselta alueelta - Reima
-
Mitä verkottuminen on merkinnyt teille? Onko internetin yhteisöllisyys avannut uusia sfäärejä elämään, taiteeseen ja sarjakuviin. Vai oletteko ehkä pettyneitä?
Vanhojen partojen ajatukset on tervetulleita. Ehkä olet pompannut jo varhaisessa vaiheessa rekeen mukaan, mutta objektiivisemmin silmin kuin teini-ikäiset.
Mun näkökulmani 60-luvulla syntyneenä on tietenkin toinen kuin jonkun jolle tietokone on ollut lapsuudesta asti luonnollinen asia. Näin tietokoneen koulussa ensi kertaa lukion toiseksi viimeisenä vuonna, eli vasta täysi-ikäisenä, jolloin olin jo piirtänyt sarjakuvia iät ja ajat ja päättänyt tehdä siitä ammatinkin. Se oli muistaakseni Vic20, ja sitä pidettiin lukittuna erillisessä huoneessa johon me oppilaat emme tietenkään saaneet mennä, ATK-opetus hoidettiin sillä lailla, että jokainen kirjoitti ruutuvihkoon lyhyen BASIC-ohjelman tyyliin
10 print HEI
20 add $+1
30 if $ 100 end else goto 10
tjsp.
Tämän jälkeen opettaja kävi syöttämässä ohjelman koneeseen, ja käytävästä käsin sai tähystellä tuliko ruudulle 99 kertaa "hei". Nastaa siis, eikun kaljalle.
Seuraava vaihe olikin juuri ennen kotoa muuttoa, kun tietokoneisiin höyrähtänyt kaverini (jolla ei tietenkään ollut omaa konetta, ei kenelläkään ollut, paitsi joillakin ammattikirjailijoilla kuten äitini) toi puuhakkaasti juuri siihen äidin .086 -koneeseen muistaakseni 1600 baudin modeemin kokeillakseen erilaisia tietokoneisiin liittyviä ideoita joita hän oli kirjoittanut ehkä PASCALilla, FORTRANilla tai KOBOLilla ruutuvihot täyteen. Siihen aikaan puhelut laskutettiin per puhelu vaikka se olisi kestänyt viisi päivää, ja muistan että monen tunnin uurastamisella saatiin viriteltyä yliopistojen FUnet ja Yhdysvaltain armeijan ARPAnet niin suotuisiksi, että päästiin virtuaalisesti Massachusettsiin mahdollisesti pelaamaan Empireä, jos oikein muistan. Tai jotain. Internetiä ei ollut, eikä netissä ollut juurikaan hupia saati nykyisen kaltaista tietomaailmaa. Yhtä nettipelisiirtoa suunniteltiin koko vuorokausi paperilla, päivitys kun tapahtui kerran 24 tunnissa, mikä oli ihan riittävää, ei sen useammin voinut päästä internetiin.
C tai C++ oli ensimmäinen kieli jolla saattoi jo jotain tehdäkin, mutta grafiikkaohjelmien kirjoittaminen (tietysti ne piti ensin itse kirjoittaa, ei niitä kaupastakaan saanut) oli hidasta hommaa - ohjelmapätkä yhdellä lerpulla, käyttöjärjestelmä toisella ja konekielikäännin eli Overlay Linker kolmannella. Uskoon mä yritin luoda sarjakuvatehosteita siirtelemällä kursoria Hercules Monochrome -näytöllä nuolinäppäimin ja printtaamalla syntyneen taiteen matriisiprintterillä ulos samalla kun kaveri kirjoitti mulle grafiikkaohjelmaan lisää toimintoja.
Kyllä mä siihen hommaan aika lailla petyin, mutta olin toisaalta innoissani kun alettiin puhua Internetistä, uudesta rajattomasta yhteiskunnasta joka kenties lupasi romuttaa ainakin totalitaariset valtiomuodot. Ja olisikin ehkä romuttanut, jos NSA ja sen Echelon-verkko eivät olisi olleet Amerikalle tärkeämpiä kuin perustuslain lupaama vapaus ja Pretty Good Privacy.
Sitten menikin 10 vuotta takkuillessa Pinen ja vastaavien unix-pohjaisten ohjelmien kanssa se vähä mitä netistä tiesin, vaan eipä ollut väliksikään kun puhelin, faksi tai kirje voitti sähköpostin joka tilanteessa. Kiinteän nettiyhteyden hankin työhuoneelle joskus 90-luvun lopulla ja kotiin vasta joskus 2000-luvulle tultaessa, kun tuli ilmeiseksi että vastaisuudessa työt piti skannata itse ja lähettää netillä asiakkaalle. Siihen asti netti ei mitenkään olennaisesti kuulunut tietokoneeseen; mitä tietoa piti siirtää, pakattiin korpuille tai IOmega ZIP -levyille ja laitettiin kuoreen ja postimerkki päälle, originaalit tietysti lähetettiin suojapaperiin käärittyinä reproon kuvattavaksi filmille. Valideja ohjelmia läpi 90-luvun olivat Photoshop 3.1 ja sen kilpailija, kevyempi Photostyler joka sitten taidettiin pakottaa markkinoilta, vektoripuolella CorelDraw jolla minäkin uskoon yritin värittää sarjakuvia ja vääntää grafiikkaa, vaan arvuupeliähän se oli silloisilla vga-resoluutioilla.
Netti on mulle edelleen sähköposti, pari muihin töihini liittyvää (ei-sarjakuvallista) ammattilaisten saittia joilla tulee vietettyä enemmän aikaa, ja nettisanakirja + wikipedia. Taannoin yhdessä Pariisissa seikkaillessamme Karstein Volle yritti selittää mulle jostain Flickr'istä ja DeviantArtista, mutta ei mua toden sanoakseni kiinnostanut. Jos mä haluan puhua sarjakuvasta, menen mieluummin baariin istumaan ja soitan kaverit mukaan. Nyt ulkomailla asuessa on tosin tullut lipsuttua tännekin juttelemaan, ihan vaan että saa vähän useammin käyttää suomen kieltä.
Se vähä mitä netistä olen sarjakuvaharrastamiseen törmännyt, on "manga sitä" ja "manga tätä" mikä saa mut tuntemaan itseni Willie Dixoniksi, mieheksi joka kirjoitti kasan kovimpia blueseja ja vasta 80-vuotiaana julkaisi omissa nimissään esikoislevynsä jolla laulettiin: "They called it boogie-woogie, now they call it Rock'n'Roll, what happened to my Blues?" Olisko se niin mahdotonta kutsua sitä sarjakuvaksi vaikka vaikutteet tulevatkin nykyään Japanin kautta?
Mulla on niin Facebook- kuin MySpace-ystävissäni lähes ainoastaan ihmisiä jotka tunnen myös elävässä elämässä ja joita pääsääntöisesti myös näen livenä jopa useammin kuin netissä. Muutamia poikkeuksia on. Mutta Internet ei ole merkinnyt mulle verkostoitumista, mulla on valmiiksi tuhansia (! jep, sosiaalinen minä) ystäviä ja tuttavia kaikkialla maailmassa, jotkut heistä sattuvat olemaan myös Internetissä.
En ole mitenkään varauksettoman innostunut nyky-yhteiskunnan siitä puolesta jota voidaan kutsua verkostoitumiseksi. Aika iso osa siitä on pelkkää hypeä, jokainen kun näemmä haluaa luoda saitin jossa on paljon liikennettä, ja sitten myydä sen jollekin tämän maailman Rupert Murdocheista. Onneksi ihan kaikki roska ei menesty, varsinkin erilaisia nenänkaivuu-wikejä on niin paljon ettei ketään kohta kiinnosta oikaista nettiin joutuvaa väärän luulon tulvaa niistä luotettavimmistakaan lähteistä.
Mutta antaa nyt markkinoinnin pyöriä, kun vielä on isot rahat jauhettavana. Mielenkiinnolla tarkkailen sivusta, mikä on seuraava product placement naamioituna satunnaiseksi kännykkävideoksi. Sen verran ajattelin olla mukana, että jos sopivaa ilmaista sisältöä tulee luotua niin sen voi ladata nettiin. Ehkä. Tietäsi vaan millä seuraavaksi; MySpace oli niin 2005, bloggaaminen niin 2006 ja Facebook niin 2007, 2008 tais olla jo LinkedIn, mitäs sitten tuli...
;)
Kivi Larmola
sarjakuvantekijä, puupää
-
Palaute ja mittariin kertyvä vierailijaluku kannusti jatkamaan ja kokeilemaan uutta – sen mukaan millaisista aiheista huomasi tulevan paljon suosikointeja.
Oisko kuitenkin niin että sitä on aika heikoilla jäillä jos noinden mukaan menee?
Tiedon ja vaikutteiden leviämiseen ei parempaa kanavaa olekaan. Vaikutteilla voi kuitenkin olla kahtalainen vaikutus. Jos kaikki vaikuttuvat samoista elementeistä pian aiheita ei erota toisistaan ja populaarikulttuuri jyrää koko voimallaan. Olin vahvasti taipuvainen sinne päin.
Vaikutushan on just se maapalloistumista voimistava. Pallon joka kolkalla on samat kotkotukset etkä ole enää missään ulkopuolinen. Vierasta kulttuuria on yhä vaikeampi löytää. Tiedon tulvassa huhut ja väärät uskomukset ovat usein samassa asemassa kuin se oikeampi informaatio. Tehokkuus saavutetaan vasta sitten kun tiedon laatu paranee ja eikä ylimääräinen huttu ulosmittaa nopeuden kasvua.
Se mistä vaikutteita ottaa on ihan sama. Barks ammensi aikanaan National Geographicsista (eikä käynyt koskaan missään) ja ihan hyviä stooreja tuli. Populaarikulttuuri jyrää myös radiossa ja televisiossa. Taiteilija voi näissä mennä helpon kautta tai sitten etsiä epätoivoisesti jotain omaa. Joku keskitie olis varmaan kuitenkin paras, eikä netti tätä mitenkään miksikään muuta.
Uskon, että parhaimmillaan internet antaa vahvistusta taiteilijuudelle. Se tarkoittaa lisääntyvää tietoa ja tehokasta keskustelun kanavaa, verkostoitumista.
Aivan, se tarjoaa uusia mahdollisuuksia näihin. Netti tarjoaa myös mahdollisuuden verestellä vanhoja tuttavuuksa, mikä oli ennen nettiä paljon työläämpää. Samanmielisten tuki on ihmiselle tärkeää.
Mitä verkottuminen on merkinnyt teille? Onko internetin yhteisöllisyys avannut uusia sfäärejä elämään, taiteeseen ja sarjakuviin.
Sfääreistä puhuminen on ehkä vähän liioittelua. No ehkä jos olisin suuntautunut johonkin virtuaalimaailman mahdollistamaan ammattiin tai duuniin. Ulkomaansuhteita on kuitenkin huomattavasti helpompi solmia ja ylläpitää kuin ennen nettiä. (Tämäkin on sellainen juttu jota nuorempi polvi ei voi edes kuvitella.) Se mitä iloa tai hyötyä näistä ulkomaansuhteista sitten on, on eri asia.
Vai oletteko ehkä pettyneitä?
Netin lunastamattomat lupaukset on pikemminkin sarja (kotisivubisnes, nettiraha, markkinoinnin ja tuotemyynnin vallankumous, ubiikkiteknologia+GPS) jonka päättymiseen en usko. Enkä ole sitten -90 luvun jaksanut juuri pettyäkään. Hypetys nousi netin keksimisen myötä aivan omiin sfääriehinsä ja sellaista aikaa nyt sit vaan eletään. Uusiin kotkotuksiin voi mennä mukaan jos huvittaa, mutta ei niiden varaan mitään kannata laskea. Ihan niinku IRL, myös netissä se on aika pitkälle tuurista kiinni mitä duuneja saa tai mahdollisuuksia tulee eteen.
P.S. Nyt väliaikaisesti kun olen ilman nettikännykkää, huomasin että mun kotihan on siellä missä on mun nettiyhteys. Että on se netti sittenkin aika merkittävä. Toisaalta en pidä itseäni riippuvaisena. Uskoisin kyllä pärjääväni ilmankin, eikä esm. viikko-pari off-line aikaa tunnu oikein missään.
P.S. 2. Vielä pitää sanoa, että koen jossain määrin rasittavaksi sen että mikään ei enää koskaan ole valmis vaan aina netistä löytyy uusi "valmiimpi" päivitys. Mielellään sitä "pysäyttää ajan" esim. työvälineiden kanssa aina silloin tällöin ja harjoittaa päivittämistä vain jonkinasteisen pakon edessä.
-
Tämän kysymyksen innoittajina alettiin eilen illalla miettiä, missä kohdassa tietokone ja verkkoyhteys oikeastaan yhdistyivät ihmisten mielissä.
Mikä oli ensimmäinen sosiaalinen palvelu? Joskus 1998-2000 nää varsinaiset keskustelusaitit otti tulta, sitä ennen netti oli sitä kotisivuntekoa ja vastaavaa, tarjontaan perustuvaa muttei interaktiivista toimintaa.
Minkä ikäinen kysyjä on? En kysy ikärasismilla, vaan siltä pohjalta että asiat ovat muuttuneet viime aikoina huimaa vauhtia, ja sellainen historia joka Reimalle tai mulle on itsestään selvää, ei sitä nuoremmalle ehkä olekaan.
Se naapurin pikkutyttö joka kyläillessään näki kirjoituskoneen, naputti sillä viestin kaverilleen ja kysyi "mistä tää lähettää" luullen ilmeisesti kyseessä olevan jonkinlaisen steampunk-kännykän on jo kaksikymppinen. Aikuinen.
Pystyykö nuori harrastaja ymmärtämään että yli 10 vuotta sitten tavallisella tietokoneella käsitelty kuva ei useinkaan ollut resoluutioltaan julkaisukelpoinen, ja jos olikin, sen piti mahtua 1,44M korpulle?
Ja muita kysymyksiä,
Kivi
-
Pystyykö nuori harrastaja ymmärtämään että yli 10 vuotta sitten tavallisella tietokoneella käsitelty kuva ei useinkaan ollut resoluutioltaan julkaisukelpoinen, ja jos olikin, sen piti mahtua 1,44M korpulle?
Ja muita kysymyksiä,
Kivi
Minäpä vastaan omasta kokemuksestani. Tunnen muuten taas valtavaa tarvetta lohkaista tästä oma ketju vaikkapa yleisiin ketjuihin, koska tämä aihe on erittäin kiinnostava.
Kyllä kai tuon esimerkin pystyy aika hyvin kuvittelemaan. Luulen että suurempi ongelma on kuvitella yleisesti tuo "mennyt maailma" ennen 2000-luvun tietoyhteiskuntaa. Kännykkä, tietokone ja sen tuomat palvelut ja supernopea kommunikaatio ovat nykyään itsestäänselvyyksiä. Minulle tuon menneen maailman kuvittelu on yhtä vaikeaa kuin kuvitella aika ilman vesijohtovettä, autoja, sähköä tai muuta nykyajan itsestäänselvyyttä.
Onko se sitten vaikeaa? Kyllähän me menneisyyteen sijoittuvia romaaneja lukiessamme voimme eläytyä menneisyyden maailmaan, tai historiallisia elokuvia katsoessamme. Mutta kuvitella itsensä ihan omassa päässä tuollaiseen maailmaan ja sen kommunikaation lainalaisuuksiin ilman vaikkapa romaanin apua, voi olla vaikeaa.
-
Tämän kysymyksen innoittajina alettiin eilen illalla miettiä, missä kohdassa tietokone ja verkkoyhteys oikeastaan yhdistyivät ihmisten mielissä.
Kai ne yhdistyivät silloin kun ihmiset pääsivät koneella nettiin. Niitä kasvu- eli penetraatiokäppyröitähän julkaistiin innokkaasti 90-luvulla. Ite surffasin ekan kerran Lynxillä joskus -93 ja olihan se ihmeellistä. Pitkään netin hallitseva ominaisuus oli kuitenkin se että se näytti olevan rikki eli yhteyden saaminen oli epävarmaa. Siitä on peruja into kaiken maailman tuplavarmistuksiin. Edelleenkään en luota siihen että netti toimii 100%. Vertailun vuoksi kerrottakoon että lankapuhelimeen sentään jostain syystä luotin täysin koko sen ajan jolloin sitä käytin (n. 1972-2005).
Mikä oli ensimmäinen sosiaalinen palvelu? Joskus 1998-2000 nää varsinaiset keskustelusaitit otti tulta, sitä ennen netti oli sitä kotisivuntekoa ja vastaavaa, tarjontaan perustuvaa muttei interaktiivista toimintaa.
Sosiaalinen palvelut on tosiaan oma juttunsa. Tietyllä tapaa sitä tehostamista tai turhuutta, näkökulmasta riiippuen. Ainakin mulle nyyssit ja sen jälkeen postituslistat oli alusta asti ihan samassa asemassa sosiaalisuuden suhteen kuin mitä tällaiset foorumit on nyt.
Hillitön innovaatio ja onni oli sekin kun joskus loppuvuodesta -94 keksin kysyä (ja sain) apua käsikirjoitusongelmaan jostain uutisryhmästä.
historia joka Reimalle tai mulle on itsestään selvää, ei sitä nuoremmalle ehkä olekaan.
Kännykätön aika on erittäin vaikea kuvitella. Ja harva Wordin käyttäjä tajuaa tai uskoo miten paljon kätevämpi/nopeampi (kuin wysiwyg-softat) kirjoitusohjelma DOSin WP5.1 oli osaavissa käsissä.
Pystyykö nuori harrastaja ymmärtämään että yli 10 vuotta sitten tavallisella tietokoneella käsitelty kuva ei useinkaan ollut resoluutioltaan julkaisukelpoinen, ja jos olikin, sen piti mahtua 1,44M korpulle?
Aivan, ja tästä peruna on edelleen lähes kiusallinen tietoisuus eri tiedosto- ja pakkausfromaattien, sekä kuvatilan ja resoluution vaikutuksesa kuvaan. Luulen että nuorempi normikäyttäjä (ja tuskin kukaan nainen) uhraa näille puolta ajatusta... ennen kuin eteen tulee ongelma. Vähän sama koskee mustesuihku ja laserprintterin eroa. Kun on aloittanut harrastukse lämpökirjoittimen ja/tai matriisikirjoittimen kanssa ja sekoilut sen jälkeen sublimaatiotulosteiden kanssa niin kyllä tätä nykyistä helppoutta osaa arvostaa.
Värit tuli nettiin pikku hiljaa (vrt. webbipaletti) . Ekana oli tyyliin 8 tai 16 (koska monitorit ja niiden kuvatilakin oli hieman rajoittuneita) ja sitten jo pian 216 ja lopulta jpg: miljoonat värit. Niin, unohtamatta sitä että linkit ja kuvat tuli tekstipohjaiseen nettiin kai -93 ja siitä sitten pikku hiljaa muutkin digitaaliset tiedostomuodot. (Pahoittelen tarkentavien teknisten termien puutetta tekstissä)
Tein muuten minäkin ite basicilla piirustusohjelman joskus -81 tai 82. Siinä ohjattiin kursoria joysticillä. Ongelmana oli vaan se että sovelluksessa ei pystynyt tallentamaan eikä nostamaan kynää paperista. :) Ekan sarjakuvani tein koneella (Vic-20) vuonna 1982 ja se julkaistiinkin sitten Sarjarissa. Ruutu kerrallaan printattuna matriisikirjoittimella.
Vähän sen jälkeen Kokkilan Timo teki kanssa ohjelmoimalla jotain 3D-tsydeemiä koulunsa hieman järeämmällä tietokoneella ja plotterilla. Koskelan Ilpo oli ensimmäinen joka meillä teki ja julkaisi suurin piirtein sarjakuvan näköistä sarjakuvaa joskus vajaa 25 vuotta sitten.
-
Olikos jo modeemi-purkeissa (eli BBS) (http://fi.wikipedia.org/wiki/BBS) joitain sarjakuvayhteisöjä? En tunne näitä, vaikka "vanha" jo olenkin (42), sillä tietokonesovellukset, joita grafiikan yhteydessä 1980-luvulla näin, olivat järjestään aika kehnoja ja puutteellisia, enkä kiinnostunut missään vaiheessa tietokoneista kunnolla (ihmettelin vaan miten tommosista voi innostua ;D). Vasta noin kymmenen vuotta sitten konetehot ja ohjelmat alkoivat olla kunnollisella tasolla. syksyllä 98 hankinkin sitten ekan koneeni ja pääsin oikeasti kotoa käsin nettiinkin.
Timo
Edit: lisäsin wiki-linkin ja taas korjasin taas ihme typoja.
-
Postituslistat olivat ennen hyvin suosittuja. Niissä käytiin vilkasta keskustelua listalaisten kesken. Se oli hyvin sosiaalista. Postituslista oli yhteisö. Listalle liityttiin lähettämällä postipalvelimelle subscribe-viesti. On niitä varmaan vieläkin.
Silloin ei ollut edes graafista käyttöliittymää...
-
Sanoisin että oli. En vaan ite käyttänyt modeemeja tuolloin eikä ollut edes konetta (1984-1993). Mutta ekat digisarjikset levisi käsittääkseni juuri zip ja lzw -peketteina purkkien kautta. Varmaan oli myös jonkin verran digitoitua matskua lehdistä (piraatteja). Ja purkeissa käytiin erilaisia fanikeskusteluja - myös sarjiksista. Melko huonosti tuota aikaa on kuitenkaan dokumentoitu. Tosin tätä kuvapuolen toimintaa haittas se et graffa oli parhaimmillaan sellaista 8-256-väristä.
-80 luvulla ja -90 alkuun Win 3:n julkistukseen asti käytännössä ammattimaisemmat graffat tehtiin Macilla. Vektorigrafiikka ruletti (Freehand) ja puhuttiin Desk toop publishingista. Kuka tahansa saattoi "julkaista" suoraan omalta työpöydältään!
Pc:llä (ja Amigalla) jengi kyllä yritti pikseligraffaakin, mutta hyvin karkeaa se oli. Ja sen saaminen paperille oli heppoisissa kantimissa. Vielä ekoissa wintoosissakin vektorit (Corel ja Micrographix Draw, joka oli mun eka softa, ja jolla esim. Sarjainfon kansi on tehty) oli aika hyvä valinta. Sitten pikku hiljaa Fotari alkoi voittaa alaa. Windowsin yleistyttyä graffasoftatkin alkoivat kehittyä. Winin ansiosta saatiin nimittäin ohjelmiin suht yhtenäinen käyttöliittymä (mikä on kans yks näistä nykypäivän itsestäänselvyyksistä).
Hassua, miten teidän muistelot ei vois mua vähempää kiinnostaa.
Eräänlaista nostalgiaa tuo kai on. No, jotkin asiat historiassa ovat kiinnostavia, jotkut eivät.
Eikä tarvikaan kiinnostaa. Jossain vaiheessa olin tekemässä digisarjakuvan historiaa (lue se on nyt puolitekoinen), mutta just tosta syystä olen hylännyt projektin. Se ei ole kovin oleellinen asia eikä nykyään edes ole mitään järkeä erottaa konetta jotenkin erityiseksi työvälineeksi. Nyt se on vain yksi väline muiden joukossa. Ennen se vaikutti hyvin paljon lopputulokseen. Sitäpaitsi onhan ne ekat tietokonesarjikset aika hellyyttäviä katsella.
PS. Luulen että ihan nykyajan Notepad on yhtä kätevä ja nopea kuin se Reiman.. mikä olikaan ohjelma. Ei sitä wysiwyg-ohjelmaa ole pakko käyttää. Vaihtoehtojakin on.
Ite käytän suurin piirtein fifty fifty notepadia ja wordia. Tarpeesta riippuen. Wordilla yleensä sit tarkistelen tekstiä. Yritin äsken viitata hiirikäyttöliittymän ja näppiskäyttöliittymän eroon, mutta tein sen turhan kömpelösti. Ja kannattaa muistaa että luulo ei ole tiedon väärti. :)
-
Hassua, miten teidän muistelot ei vois mua vähempää kiinnostaa.
Siis en tarkota pahalla,
Kuule, nulikka (ei millään pahalla), sun kaikista viesteistäsi paistaa läpi, että sä ajattelet että maailma on olemassa viihdyttämässä sua, ja sun mielipiteesi kaikesta on ratkaiseva, tai ainakin kiinnostaa muita.
Mä todella toivon, että sä olet miljonääri-yksinhuoltajan ainoa lapsi, silloin voin ajatella että se ei ole sun omaa syytäsi, että sut vain on lellitelty piloille. Jos kuitenkin olet ihan tavallisesta kodista, pieni reality check olis paikallaan. Lyö vaikka vasaralla sormeesi, ja katso tekikö se kipeää.
Ei millään pahalla edelleenkään. Räkänokka.
>:(
Kivi
PS.
PS. Luulen että ihan nykyajan Notepad on yhtä kätevä ja nopea kuin se Reiman.. mikä olikaan ohjelma. Ei sitä wysiwyg-ohjelmaa ole pakko käyttää. Vaihtoehtojakin on.
Nyt pitää pitää erillään ammattimaiseen kirjoittamiseen ja pelkkään tekstinsyöttämiseen tarkoitetut ohjelmat. WP51 oli nimenomaan ammattimaisen tekstintuottamisen työkalu, hyvä ja nopea sellainen, ilman kaikkea Wordin oletusautomatiikkaa ja muotoilua joka on ammattimaiselle tekstille kauhistus (koska taittajan ajasta valtaosa menee yllättäen nykyään Wordin muotoilujen poistamiseen että tekstin pääsee valuttamaan). Notepad puolestaan ei sovi ammattimaiseen kirjoittamiseen jo rajallisten toimintojensa ja tiedoston pituusrajoitteen vuoksi.
Mä käytän Wordia koska kirjoittaminen on mulle iso osa työtä ja sillä maksan niin vuokrat kuin (2 hengen) ruuat niinä aikoina kun pelkkä sarjakuva ei tuota tarpeeksi, mutta joudun jatkuvasti copy+pasteamaan tekstiä Notepadin kautta poistaakseni muiden tekemät muotoilut tekstistä. Word kun ottaa heti käyttöön kaikki idioottimaiset asetukset joita joku dokumenttiinsa on sattunut syöttämään, omia asetuksiaan kyllä joutuu sitten taas latailemaan pala kerrallaan.
K
-
Kuule, nulikka (ei millään pahalla), sun kaikista viesteistäsi paistaa läpi, että sä ajattelet että maailma on olemassa viihdyttämässä sua, ja sun mielipiteesi kaikesta on ratkaiseva, tai ainakin kiinnostaa muita.
Mä todella toivon, että sä olet miljonääri-yksinhuoltajan ainoa lapsi, silloin voin ajatella että se ei ole sun omaa syytäsi, että sut vain on lellitelty piloille. Jos kuitenkin olet ihan tavallisesta kodista, pieni reality check olis paikallaan. Lyö vaikka vasaralla sormeesi, ja katso tekikö se kipeää.
Ei millään pahalle edelleenkään. Räkänokka.
>:(
Kivi
Mitenkäs tuohon vastaisi? Jos olet noin vahvan mielikuvan minusta jo luonut, niin minkäs sille mahtaa.
Viestini pointti oli oma huomioni siitä, mikä ei kiinnosta minua. Tavallaan näin sen kiinnostavana asiana, omana huomiona itsestäni, tarkkailijan asemassa. En tarkoittanut että asiat itsessään olisivat turhia. En tarkoittanut että oma epäkiinnostukseni liittyisi paskaakaan asian tärkeyteen. Lähinnä vain noteerasin juuri oman reaktioni.
Mutta sinä luit sen niin, että tarkoitukseni oli loukata, tyyliin "ei vois vittu vähempää kiinnostaa".
En todellakaan tarkoittanut sitä niin.
Tällaisilla viesteillä on hankala ilmaista itseään niinkuin tarkoittaa ilmaista, hankala välittää pointti sellaisena kuin sen itse ajattelee. Tuonhan voi lukea ihan suorana vittuiluna, tyhmän teinin kommenttina. No, tyhmä teini olenkin, mutta luit kuitenkin kommentin hyvin eri tavalla kuin sen tarkoitin.
Olen sitä mieltä että ymmärsit pointtini täysin eri tavalla kuin sen tarkoitin. Ja olen pahoillani että olen antanut sinulle tuollaisen kuvan itsestäni.
Jos miettii IRL elämääni, niin en kyllä vastaa kuvaustasi yhtään. Olen tavallisesta perheestä, en mikään lellitty kusipää. Eikä elämäni tai käytökseni vastaa kuvaustasi. Miksi sä haluat nähdä mut tuollaisten lasien läpi?
-
Olen sitä mieltä että ymmärsit pointtini täysin eri tavalla kuin sen tarkoitin. Ja olen pahoillani että olen antanut sinulle tuollaisen kuvan itsestäni.
No, tämä mielikuvahan on syntynyt hyvin monen kirjoituksen tuloksena, avainasemassa ehkä ne tuolla turhemman keskustelun puolella jossa kerroit millainen tämän paikan pitäisi olla miellyttääkseen juuri sinua, etkä suinkaan siinä sävyssä että se mikä sinua miellyttää ei olisi parhaaksi muillekin.
Olet ollut hyvin aktiivinen kirjoittaja viime aikoina. Suosittelen lukemaan kirjoittamiasi viestejä sen ajatuksen kanssa, millaisen kuvan ne sinusta voisivat antaa.
K
-
Olikos jo modeemi-purkeissa (eli BBS) (http://fi.wikipedia.org/wiki/BBS) joitain sarjakuvayhteisöjä?
Itse ilmestyin mukaan purkkimaailmaan sen liitukaudella joskus 1995 tai 1996. MBNettiä lähinnä käytin, parissa muussakin purkissa kyllä kävin. Kyllähän siellä sarjakuvanlukijoiden keskustelua oli, varmasti tällainen 90-lopun sarjislukijoiden yleissivistys esim. sen ajan amerikkalaiseen sarjakuvaan levisi sieltäkin kautta.
Melkoinen itse tekemisen meininkihän siellä myös levisi, mutta kuten mainittu, sen ajan kotitietokoneet sopivat aika heikosti sarjakuvan tekoon. Sen sijaan kun amatöörien käsiin annettiin viimein helppokäyttöisiä (luetaan: ei pitänyt välttämättä koota koko hökötystä assemblerilla) ammattimaisia ohjelmointivälineitä ja nämä pääsivät kyselemään toisiltaan neuvoja ja ryhmittymään syntyi melkoinen kasa omatekoisia pelejä, osa hyviä, osa nyt sitten vähän mitä sattuu. Suomalaiset erikoistuivat erityisesti luolalentelypelien genressä.
Åkesoft-niminen ryhmä pääsi vieläpä otsikoihin laitettuaan pilapeliinsä vallan oikein yrityksen puhelinnumeron, josta kuulemma saisi anaaliseksiä. Oikeusjuttuhan siitä nousi.
Samaten jo Amigalla onnistui ihan järkevästi tekemään musiikkia, kunhan vain hankki sopivan ohjelman (jotka nekin olivat harrastelijoiden tekemiä trackereita) ja äänitti/varasti sopivia sampleja ja valta-aseman siirryttyä PC:lle nämäkin ohjelmat kehittyivät. Joka toinen musiikin teoriaa hallinnut ja turhan moni jolla ei ollut siitä mitään käsitystä väkersi omaa teknoa tai syntikkapoppia.
Eikä pidä toki unohtaa demoskeneä, joka syntyi toki niin alkeellisissa oloissa, että harrastavat joutuivat soittelemaan toisilleen ihan puhelimella ja lähettelemään lerppuja postitse.
-
No, tämä mielikuvahan on syntynyt hyvin monen kirjoituksen tuloksena, avainasemassa ehkä ne tuolla turhemman keskustelun puolella jossa kerroit millainen tämän paikan pitäisi olla miellyttääkseen juuri sinua, etkä suinkaan siinä sävyssä että se mikä sinua miellyttää ei olisi parhaaksi muillekin.
Olet ollut hyvin aktiivinen kirjoittaja viime aikoina. Suosittelen lukemaan kirjoittamiasi viestejä sen ajatuksen kanssa, millaisen kuvan ne sinusta voisivat antaa.
K
Olet oikeassa. Kirjoittelen aika paljon tänne nykyään, enkä ole kauheasti miettinyt antamaani kuvaa, vaan sitä ajatusta jonka itse näen viesteissäni. Pitäisi muistaa että se ajatus ei välity, vaan ainoastaan ne kirjaimet. Ja lukija voi ajatella niistä ihan muuta.
IRL osaan jo pitää turpani kiinni, ja miettiä asioita tältä kannalta. Netissä en kai oikein osaa.
Se, mitä ajattelen itsestäni, vaihtelee, mutta itse jotenkin tiedän millainen ihminen olen. Se tietysti vaikuttaa siihenkin, mitä tarkoitan viesteilläni. Muut eivät tietenkään osaa suhteuttaa viestejäni siihen.
Täytyypä mennä itseeni.
-
Eräänlaista nostalgiaa tuo kai on. No, jotkin asiat historiassa ovat kiinnostavia, jotkut eivät. Ei minua kiinnosta myöskään automobiilien kehitys, lähinnä kiinnostaa se, että pääsee autolla vaikka maalle jos haluaa. :D
Aivan ja sinua kiinnostaa myös lyijykynäviivojen skannaus (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12170.msg288444.html#msg288444).
Näkisin että on kaksi tapaa opetella näitä asioita. Joko opettelee sen että mistä napista missäkin ohjelmassa painetaan että saavutetaan haluttu lopputulos, tai sitten opettelee perusteet eli miksi mitäkin asioita tehdään ja mitä nämä käskyt tiedostoihin vaikuttavat (jolloin osaa käyttää mitä ohjelmaa hyvänsä). Itse olen vanhan koulun miehiä eli minua kiinnostaa tekemisen perusteet siinä kuin niiden komentojen löytäminen ohjelmasta. Historia on osa (ei ehkä kovin merkittävä osa, mutta kuitenkin) näitä perusteita.
Tekniikan armoille heittäytyminen on tietyllä tapaa kauhistus ja haluan potkia sitä tutkainta vastaan. Mutta ymmärrän senkin että nykytekniikan edessä ihminen ei voi kuin nostaa kädet pystyyn (sen jälkeen kun on tarkistanut että virtapiuha on seinässä). Taikuuttahan nämä kännykät ja netit lähinnä muistuttaa, ei niitä enää maalaisjärjellä tai käsin kosketellen korjailla.
-
Näkisin että on kaksi tapaa opetella näitä asioita. Joko opettelee sen että mistä napista missäkin ohjelmassa painetaan että saavutetaan haluttu lopputulos, tai sitten opettelee perusteet eli miksi mitäkin asioita tehdään ja mitä nämä käskyt tiedostoihin vaikuttavat (jolloin osaa käyttää mitä ohjelmaa hyvänsä). Itse olen vanhan koulun miehiä eli minua kiinnostaa tekemisen perusteet siinä kuin niiden komentojen löytäminen ohjelmasta.
Tämäpä juuri on sarjakuvantekemisen oppimisessakin olennaista. On nopea tapa: opetella piirtämään Karvisia edestäpäin ja Aku Ankkoja sivustapäin, jolloin voi nopeasti oppia hyväksi piirtäjäksi edellyttäen että se mitä halutaan piirtää on Karvinen edestäpäin tai Aku Ankka sivustapäin.
Tai sitten voi viettää 10 vuotta croquis-tunneilla ja opetella piirtämään kaiken näkemänsä, jolloin osaa piirtää ihan kaiken mitä mieleen tulee, myös ne Karviset ja Ankat.
Olen ehdottomasti jälkimmäisen tavan kannattaja, ja mun on myös vaikea kuvitella että omistaisin auton josta en avaisi konepeltiä, katselisi ja vähän purkaisikin moottoria nähdäkseni miten se toimii, ja tarvittaessa tekisi sellaisia pikkujuttuja kuin kaasuttimen tai starttimoottorin vaihto itse, vaikka kadun varressa, ryömien auton alla ja konetilassa. Itse asiassa vaihdoin startin Chevyyni viimeksi alle vuosi sitten, ja olen myös aikoinaan tehnyt kaikki sylinterinkansien tiivistykset ja muut mitä kulloinenkin autonromuni on vaatinut, itse, vaikka keskellä Mannerheimintietä jos tarvis. Enkä ole mikään autoharrastaja, minua vain kiinnostaa juuri se miten kaikki toimii, olipa kyse keskuslämmityksestä tai puhelimen sisuksista.
Tekniikan armoille heittäytyminen on tietyllä tapaa kauhistus ja haluan potkia sitä tutkainta vastaan. Mutta ymmärrän senkin että nykytekniikan edessä ihminen ei voi kuin nostaa kädet pystyyn (sen jälkeen kun on tarkistanut että virtapiuha on seinässä). Taikuuttahan nämä kännykät ja netit lähinnä muistuttaa, ei niitä enää maalaisjärjellä tai käsin kosketellen korjailla.
Itse asiassa kuulemma hyvinkin korjaillaan. Eräskin työtoverini harrastaa vanhojen käsipuhelimien ostamista halvalla, ja muuttaa ne sitten tiesmiksi laitteiksi, navigaattoreiksi tai melkein miksi vain. Pahin ongelma on sama kuin uusissa autoissa - ei ole tarkoitus että niitä voisi korjata, ja siksi laitteet onkin naamioitu pelottavan näköisiksi sisältäpäin. Mutta kun sen moottorin painevaletun valekannen saa kerran auki, siellä on alla ihan tuttuja osia, generaattori (laturi), diodisilta, starttimoottori, polttoainepumppu jne.
Kivi
-
Olen ehdottomasti jälkimmäisen tavan kannattaja, ja mun on myös vaikea kuvitella että omistaisin auton josta en avaisi konepeltiä, katselisi ja vähän purkaisikin moottoria nähdäkseni miten se toimii...
Mulla se kyllä nykyään on jäänyt tähän (ja nesteiden tarkkailuun). Ekan autoni -72 Opel Kadettin moottoria tuli kyllä purettua ja ihmeteltyä enemmänkin, vaikka en minäkään itseäni minään automiehenä pidä.
Pahin ongelma on sama kuin uusissa autoissa - ei ole tarkoitus että niitä voisi korjata, ja siksi laitteet onkin naamioitu pelottavan näköisiksi sisältäpäin. Mutta kun sen moottorin painevaletun valekannen saa kerran auki, siellä on alla ihan tuttuja osia, generaattori (laturi), diodisilta, starttimoottori, polttoainepumppu jne.
Niin varmaan. Toisaalta kun on takuu ja tietokoneohjattu suihkutusmoottori (http://www.ehow.com/about_5082250_car-computer-history.html) niin siinä tekee äkkiä enemmän vahinkoa kuin hyvää, jos lähtee itse roplaamaan. Täytyy vain toivoa, että huoltoa yms. säällistä toimintaa löytyy ulkoistettuna ennen takuun umpeutumista. :)
Mutta palaisin vielä niihin sarjiksiin. Tässä on näyte mainitusta sarjastani, sen ASCII-graffasta, joka on printattu ekana näytölle ja sitten matriisikirjoittimelle (Sarjari 9). Timo Kokkilan näyteruutu on Kannus numero 32:sta. Samaan aikaan amerikassa tehtin kuitenkin macilla jo hieman siedettävämpää jälkeä. Tosin tuo Shatter on väritetty jotenkin perinteisesti eikä koneella.
Netin vaikutuksesta tuli mieleen myös kysymys tiedon hakemisesta ja lähteistä. Minulla on sellainen näkemys että netti on tehnyt ihmiset tässä suhteessa jotenkin kärsimättömiksi. Ellei ekalla googlauksella jotain löydy niin sitten postataan kysymys jonnekin (monesti vielä useammalle foorumille). Toisaalta nopeus voittaa aina, eli tiedon/lähteiden tarkistaminen tai eriävät mielipiteet eivät aina jaksa kiinnostaa. On kuitenkin luksusta jos pystyy käyttämään nettiä vain yhtenä lähteenä. Odotan mielenkiinnolla sitä hetkeä milloin voisin sanoa että nyt netistä löytyy suurin piirtein kaikki mielestäni oleellinen tieto. Toisaalta epäilen että josko koskaan?
EDIT: linkki oli väärin tehty...
-
Heh, kiitos Reima. Tuo Kannus 32:n näyte on siis vuodelta 1987. Tampereen teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolle tuli tietokonepääte noin 1986. Se oli yhteydessä keskustietokoneeseen Hervannassa, ja parin asiasta enemmän perillä olevan kaverin kanssa teimme sillä lyhyen animaatiopätkän ja tuon sarjakuvan. Niihinkin liittyy pitkä tarina, mutta se ei kuulu tähän.
Tietokonetta käytin ollessani edistyksellisessä arkkitehtitoimistossa töissä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. Silloin ei ollut vielä mitenkään selvää, että arkkitehdit olisivat tietokoneeseen koskeneetkaan. Vuoden 1995 nurkilla kai hankin ekan oman koneen. En koskaan valmistunut, ja työtkin loppuivat sen edellisen laman seurauksena. Ajauduin sarjakuvantekijäksi ja kuvittajaksi. En ole koskaan ollut niin kiinnostunut itse koneesta, enemmänkin siitä mitä sillä voi tehdä.
Internet-yhteys modeemin kautta tuli kai 1997 tai -98 ja pian tein omat nettisivuni. Olin tehnyt Reima Mäkisen kanssa Minä Peräsmies CD-rompunkin ennen kuin nettiyhteyttä itselläni oli. Modeemin kautta jotain tiedostoja siirrettiin, mutta yleensä vain läheteltiin korppuja postissa. Skanneriakaan itselläni ei aluksi ollut, joten lähetin piirrokset Reimalle skannattavaksi, ja Reima postitti ne takaisin korpulla.
Netti on itseäni hyödyttänyt lähinnä kotisivun toisinaan tuomina piirroskeikkoina. Kuvien lähettäminen lehtiin on nopeutunut ja helpottunut, mutta toisaalta siirtänyt monia työvaiheita piirtäjän kontolle, kun ennen niitä teki lehden taittaja tai graafikko. Verkostoituminen on mukavaa, mutta työn kannalta itselleni ei loppujen lopuksi niin kovin tärkeää. Kyllä homma toimi ihan puhelimitsekin. En ole niin kovin seurallinen, joten netitse on helppo olla edes vähän yhteydessä ihmisiin. Verkostoituminen on enemmän hupia kuin työasioita. Kvaak on sinänsä mainio yhteisö, nuorena olisin varmasti ollut aktiivisempi tämmöisessä systeemissä, vaikka saattaisin kyllä nykyään katua sanomisiani.
Internet on hyvä tapa hankkia tietoa aiheesta kuin aiheesta, mallikuvia piirroksia varten, tapa markkinoida tekemisiään, ja pitää yhteyttä tuttuihin. Siinäpä se. Kun siihen on tottunut on vaikea kuvitella elämää ilman nettiä, mutta oikeasti on tietysti hyvin vähän asioita, mitä en voisi tehdä ilmankin. Netti myös syö paljon aikaa muulta tekemiseltä, kuten nytkin kun tätä kirjoitan...
Piirrän edelleen käsin, mutta kokoan sivut koneella ja väritän myös. En ole kovin hyvä värittäjä, joten siinä kone on kätevä. Toisaalta, ennen tietokoneaikaa oli varsin harvinaista edes päästä julkaisemaan värillisiä piirroksia, jotka ovat nykyään lähes sääntö.
Netin tuoma palaute on niin hämärä käsite, että siihen en paljon luottaisi. Onhan netti luonut lukemattomia ilmiöitä, mutta siihen runsauteen myös turtuu ja yksi hype katoaa nopeasti toisen tieltä. Vaikea sinne(kään) on luoda mitään kovin kestävää.
-
Tartun tuohon "netin tuottaman palautteen" käsitteeseen. Eihän netti itsessään olekaan mikään riippumaton vieras voima, joka antaa arvonlisää töille ja tekemisille. Se on kanava, jonka kautta ilmaistaan oma kiinnostus asiaa (nyt sarjakuvaa) kohtaan.
On selvää, että päämme ovat rajallisia rakkineita. Ts. sisään mahtuu vain muutama ajatus kerrallaan. Ajastamme kilpailee laumoittain harrasteita ja siten niihin liittyviä ajatuksia. Mitä nuo ajatukset ovat ratkaisee sen mitkä kiinnostuksen kohteet vahventuvat. Kvaakin kaltaisen väylän olemassaolo merkitsee minulle, että käytän muutamia hetkiä elämästäni enemmän sarjakuvan parissa. Tähän voisi tietysti sanoa edelläkirjoittaneen tavoin, että sekin aika on pois sarjakuvien tekemiseltä.
Mielestäni pelkkä tekemisen riemu harvoin riittää. Intohimon puuskat kulkee aallottain ja kvaakin lueskelu auttaa kuljettamaan kiinnostuksen vuodenkin mittaisten taukojen yli.
---> Jaa. Matkamies suunnittelee taas uutta projektia. Mitähän lähteitä sillä on? Miksi en minäkin. Vasta luin niistä mustanmeren kreikkalaisista ja skyyteistä. Eikö niistä jotain saisi...
Ainakin unelmat saavat eväitä ja teoreettinen apparaatti kehittyy. Suuri valaistuksen hetki oli kun sain tietää comic sansin auttamattoman kuraisuuden. Niin syvällä ihminen voi olla.
Millaisia kokemuksia teillä on kvaakkilaisuudesta?
-Timo
-
Millaisia kokemuksia teillä on kvaakkilaisuudesta?
Uskoisin että ne piirtäjät jotka jakavat mielipiteesi ovat jatkaneet täällä roikkumista. Ne taas jotka ovat sydämistyneet palautteesta tai palautteen moderoinnista koettavat välttää Kvaakia. :)
Itse asiassa tämän kysymyksen käsittelylle voisi olla oikeampikin osoite. Kvaakin Palauteosiossa on jo kourallinen ketjuja jotka liittyvät kvaakin käyttöön piirrosten esittelyssä, lähnnä siis asiaa Kvaak Galleriasta. Muutenkin Palauteosioon voisi laittaa lisää positiivista palautetta, jos siltä tuntuu. Kvaakin kehumisketjuja siellä taitaa nimitäin olla vain yksi. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5473.0.html) :)
Hieman laajemmin aihetta (netin ja uusien välineiden vaikutusta tulevaisuudessa) on käsitelty ketjussa: Piirtäjän osa mediamurroksessa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11348.0.html). Siellä siis voi jatkaa ja spekulointia.