Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Välineet ja oppaat => Aiheen aloitti: Reima Mäkinen - 07.12.2009 klo 15:01:54
-
GIMPin ystäville: 2.6.6 on kyllä sitten niin hyvä, että tussaan sillä nyt vallan. Ominaisuuksista joita voisi sarjakuvantekijä hyödyntää saisi jo kirjan.
Kommenttina edelliseen (Gimp-ketjun postaukseen) ja Euro-ja manga-alueiden spekulointiketjuista innostuneena ajattelin avata vielä tällaisen ketjun aiheesta, joka on sattuneesta syystä askarruttanut itseäni pitkin syksyä.
Jotensakin tuntuu siltä että sekä tietokirja että opaskirja alkavat formaatteina olla tiensä päässä. Sarjakuviinkin tämä liittyy esimerkiksi piirustusoppaiden näkökulmasta. Perusteluja:
- Oppaiden ja tieokirjojen tekeminen on hidasta ja siten myös kallista.
- Kohderyhmät pienenevät nopeasti. Siis niiden ihmisten määrä, jotka mieluummin katsova kirjasta kuin netistä (kysyvät foorumilta).
Loppuun vielä yksi hyvin subjektiivinen huomio: laatimani Mangan värit -tietokirja on niittänyt lähes pelkästään positiivista kritiikkiä, mutta alan foorumeilla teos ei tunnu herättävän minkäänlaista keskustelua.
Onko kyse pelkästään siitä että Nemon julkaisemat (Christopher Hartin kirjoittamat) oppaat ovat saturoineet markkinan, vai onko oppaiden aika todellakin ohi?
Mistä sarjakuviin liittyvästä aiheesta sinä haluaisit lukea tai kirjoittaa oppaan tai tietokirjan?
-
Ei ole oppaiden aika ohi. Niistä on ollut huutavaa pulaa, mikä on korjaantunut vasta viime vuosina, hassusti kyllä lähes yksinomaan mangavetoisesti.
Luulen että nyt oppaiden potentiaalinen lukijakunta alkaa havahtua siihen, mikä oli kyllä jo alun alkaenkin tiedossa: opas pöydällä ei sinänsä saa aikaan sarjakuvaa. Kirja ei ota kynää käteensä ja ala piirtää. On itsetutkiskelun vuoro.
-
NIin.....onko oppaiden aika ohi? Kysymys on hyvin syvälle luotaava joka toisaalta luotaa aikamme henkeä. Elämme teknistyneessä maailmassa jossa tietoteknikka jatkaa voimakasta kasvua. Hyvin harva nuorisosta jaksaa rahautua kirjastoon ja etsiä piirros oppaita tai muuta vastaavaa. Tai jaksaa lukea muuta kuin Aku Ankkaa koska voimat kuluvat Iternetin data maailmassa. Heidän elämänsä sisältö on surffailla irkku gallerioissa, face-bookissa ja muissa vastaavissa, joita Internetti tarjoaa.
Toisaalta sarjakuvan tekijöitä, joille kyseisiä oppaita julkaistaan ja suunnitellaan- heitä on Suomessa suhteelisen vähälukuinen joukko. Siksi minusta oppaiden aika on auttamattomasti ohi ja on aikansa elänyttä. Vanhaan kunnon aikaan 1980-luvulla asiat olivat toisin kun ei ollut nettiä edes keksitty. On aivan turhaa kustantaa kalliita oppaita, koska potentiaalista ostaja kuntaa ei ole. Parempi olisi julkaista Internetissä sivustoja, joihin pääsisi sisään kirjautumalla ja maksamalla korvauksen sivuston ylläpitäjille. Korvaus heidän tuottamasta aineistosta. Sivustoilla voisi olla oppaita ja muuta sarjakuvan maailmaan liittyvää.
Enkä jaksa uskoa, että tulevaisuudessa suunta muuttuu paremmaksi. Uhkana on edelleen jatkuvasti voimistuva data maailma uusine innovaatioineen. Luulen, ettei sarjakuvaa juuri jukaista nykyiseen verrattuna parinkymmenen vuoden kuluttua tai jopa aikaisemmin jo. Useissa maissa sarjakuvien myynti on hiipunut parhaista vuosista. Tästä esimerkkina Mangan myynti tilastot. En ole ehtinyt seuraamaan kuinka Marvelin ja DCC:n nimekkeet myyvät, mutta uskon suuntauksen olevan sama kuin Mangan suhteen.
Kaikki van muuttuu. Meidän täytyy vain seurata valtavirtaa ja toivoa parasta.
-
Digitaalisella puolella opetuksen tarve on enemmänkin "miten SÄ teet ton"-tapaista, eli parilla tutoriaalilla saa irti paljon enemmän kuin kyseinen henkilö vääntäis hirveen perustavanlaatuisen oppaan. Kuitenkin yksin Photarilla saa todella monipuolista jälkeä, niin mitä ihmeen järkeä olisi tehdä Photarin perusteiden opettelusta niin montaa kirjasta?*
Tämän takia itse olen päätynyt usein ostamaan digitaalista piirtämistä käsitteleviä lehtiä enemmin kuin kirjoja, koska kirjoissa todennäköisesti ajan kuluminen näkyy herkemmin. Myös sekin, että lehtiin useimmiten otetaan myös asiansa osaavia ammattilaisia. Oppaissa tahtoo olla sekin ongelma, että pienen tekijätiimin takia täytyy joko valita todellakin sellainen aihe, mistä tietää paljon, tai sitten tehdä päällisin puolin pintaraapaisukirjanen. Pintaraapaisukirjaset ovat näemmä yleisempiä, koska kohderyhmä erikoisosaamisesta on niin perin pieni. Myös tämän takia osa oppaista kärsii hirveistä uskottavuus ongelmista, koska osaamattomuutta on jouduttu joko paikkaamaan toisten osaamisella tai sitten yritetty väkisin jotain hirveää vääntää (valitettavasti olen tätä koulukuntaa, että kyllä sitä nyt pitää osata tehdä siitä, mistä puhuukin, tai sitten osoittaa muualta se, että todella tietää mistä puhuu). Tämän takia itse olen tökkinyt Mangan värit-opusta pitkällä tikulla jonnekin kauas, koska ne esimerkkikuvat "näin teet tämän" on vaan jotenkin...kyseenalaisia.
Se, millaisia oppaita todella tarvittaisiin omasta mielestäni, olisi juuri näitä erikoisosaamiseen keskittyvien oppaita, koska perusteoksia tarvitaan vain tiettyyn pisteeseen asti aktiivisesti (toki niihin tulee aina välillä palattua, kun sormi menee suuhun). Esmes teini-iästä on jäänyt mieleen esmes just Ray Smithin tekemät kirjat...johonkin sarjaan, ainakin häneltä oli mielenkiintoisimpia oppaita perinteisistä menetelmistä. Eräässäkin kirjassa näytettiin aika hyvin ja perusteellisesti, mitä kaikkea guassilla ja vesiväreillä oli tehty.
*Ymmärrän kyllä, että jokainen Photariversio on tuonut jotain uutta ohjelmaan, mutta vasta seuraava CS5 näyttää tuovan jotain uutta piirtämiseen itsessään, muutoin nykyinen systeemi on pysynyt saman jostain...6/7-versiosta lähtien?
-
valitettavasti olen tätä koulukuntaa, että kyllä sitä nyt pitää osata tehdä siitä, mistä puhuukin, tai sitten osoittaa muualta se, että todella tietää mistä puhuu). Tämän takia itse olen tökkinyt Mangan värit-opusta pitkällä tikulla jonnekin kauas.
No ei se Reima nyt ihan kädetön ole, vaikket tyylistään pitäisikään.
:-\
Mitä tulee piirtämisoppaisiin, niin ainakin mulla on sellainen kokemus, että sarjakuvakursseilla oppilaat haluaa edelleen piirtämisoppaansa kirjoina, mm sen takia että harva lapsi saa olla koneella kauempaa kuin muutamat määrätunnit päivässä, vaikka kone olisikin. Ja koska kirja kulkee mukana, sitä voi näyttää kavereille ja siitä voi kopioida kuvia oppituntien aikana. Toistaiseksi ei vielä kännykän näyttöresoluutio riitä kummoisiinkaan mallikuviin.
Tietysti saattaa olla ja onkin, että ne halutut kirjat on enemmänkin tuossa How To Draw Manga -sarjassa. Niiden pitää olla lauantaiaamun piirretyistä ja mangapokkareista tuttua kamaa. Pelkkä vetävä nimi ei riitä.
Arvelee tää.
-
*Kelvottomien* oppaiden aika on ohi.
Sekä oppimisen kannalta että asiasisältönsä kannalta hyvien oppaiden aika ei ole koskaan kunnolla tullutkaan. (Minun hyllyissäni lienee yli sata opasta, tuota Harttiakin varmaan kymmeniä...)
Reiman oppaat ovat oikein hyviä. Juuri tässä taannoin pohdiskelin muutamiakin juttuja ja löysin Reiman uudemmasta väriopuksesta ihan hyödyllistä tietoa.
Oikeasti, sarjakuvan tuottaminen ei ole kovin teknologiavetoista. Uskoakseni ne suurimmat kompastuskivet ovat ne osat, jotka miltei kaikki opukset joko ohittavat kokonaa tai kuittaavat hyvin ohimenevällä maininnalla:
- Aivan alku, ideointi ja tarinan, juonen ja teeman suunnittelu
- Millaisessa muodossa työ tuotetaan, jotta lopputulos on hyvä (originaalikoot, pienentämisen huomiointi)
- Aivan loppu, miten homma saadaan painokuntoon (OK, *tämä* on nykyään teknologiavetoista)
Kempin Janne ja muutama Kvaakin asiantuntija voitaisiin sulkea johonkin muutamaksi kuukaudeksi, kunnes saisimme *johonkin formaattiin* opuksen, joka vastaisi edes peruskysymyksiin edes suhteellisen kattavasti.
-
Uskoakseni ne suurimmat kompastuskivet ovat ne osat, jotka miltei kaikki opukset joko ohittavat kokonaa tai kuittaavat hyvin ohimenevällä maininnalla:
- Aivan alku, ideointi ja tarinan, juonen ja teeman suunnittelu
- Millaisessa muodossa työ tuotetaan, jotta lopputulos on hyvä (originaalikoot, pienentämisen huomiointi)
- Aivan loppu, miten homma saadaan painokuntoon (OK, *tämä* on nykyään teknologiavetoista)
Vastaan piruuttanikin, enkä siksi ettetkö tietäisi itsekin, vaan saattaahan olla että joku epätietoinen osuu lukemaan...
1) Ha, eipä vähät mitään. Jo ensinmainittuun kun vastaa, niin jo on edessä riski, että pitää alkaa kehitellä itselleen uutta toimintamallia blokin uhatessa. Aristoteleen 'Runousoppi' on ehdoton, siihen perustuvat aivan kaikki tarinat sen julkaisemisesta aina 1920-luvulle ekspressionismin ja montaasikerronnan syntyyn. Siinä sanotaan että "tarinalla on alku keskikohta ja loppu" ja tästä on hyvä lähteä.
2) Toiseen kohtaan sen verran, että puolet pienempi on noin 71% ja tuplaten isompi noin 142%, ei 50 eikä 200. Originaalikoko on vapaa mutta prosentin saa aina jakamalla julkaisukoon originaalikoolla ja kertomalla lopputuloksen sadalla. Oikea originaalikoko on sellainen, että kun otat ison arkin ja alat piirtää sen keskelle samalla kynällä kuin muutenkin piirtäisit, rajaamatta ruutuja, niin sellaisten hahmojen täytyy mahtua ruutuun puhekuplineen. Älä ihmettele, jos tulee iso arkki.
3) Sarjakuvapiirtäjä ei ole galleriataiteilija. Aivan sama, miltä originaalisi näyttää, kunhan se toistuu painossa. Mustavalko-originaalin pitää toimia skannattuna julkaisukokoon 800dpi 1-bittisenä TIFFinä, värioriginaalin 8-bittisenä 300dpi CMYK-tiffinä.
Mun viisipenniseni,
;)
Kivi
-
Nyt on jotenkin deja vu olo....
Myös tämän takia osa oppaista kärsii hirveistä uskottavuus ongelmista, koska osaamattomuutta on jouduttu joko paikkaamaan toisten osaamisella tai sitten yritetty väkisin jotain hirveää vääntää (valitettavasti olen tätä koulukuntaa, että kyllä sitä nyt pitää osata tehdä siitä, mistä puhuukin, tai sitten osoittaa muualta se, että todella tietää mistä puhuu). Tämän takia itse olen tökkinyt Mangan värit-opusta pitkällä tikulla jonnekin kauas, koska ne esimerkkikuvat "näin teet tämän" on vaan jotenkin...kyseenalaisia.
Millä lailla kyseenalaisia? Oppaan kannesta ei saa hyvää kuvaa koska ihmishahmo näyttää enemmän emalinukelta jota on raahattu auton perässä.
mutta vaikka näin onkin on asiatieto teoksessa kohdillaan.
ja niin perinteisellä kuin digitaalisella puolella.
Mutta siis asiaan: oppaiden aika ei ole ohi, koska yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä sarjakuvaa™ EI ole mutta aivan samoin kuin autonhuolto ja sisätautikirurgia niistä on paljon apua.
Toki niitä jotka pitävät pään hakkaamisesta seinään turhaan on.
Internet mahdollistaa sarjakuvantekowiki (http://www.sarjakuvanteko.fi/wiki/index.php?title=Etusivu)n kaltaiset monipolviset oppaat joista on hyötyä niille joille sarjakuvan kerrontamekanismit eivät ole tuttuja ja niille joille ovat.
Oppaiden suurin anti on antaa mahdollisuus tehdä virheitä koska haluaa tehdä virheitä, ei koska ei tiedä tekevänsä virheitä.
tämän:
Ei ole oppaiden aika ohi. Niistä on ollut huutavaa pulaa, mikä on korjaantunut vasta viime vuosina, hassusti kyllä lähes yksinomaan mangavetoisesti.
Luulen että nyt oppaiden potentiaalinen lukijakunta alkaa havahtua siihen, mikä oli kyllä jo alun alkaenkin tiedossa: opas pöydällä ei sinänsä saa aikaan sarjakuvaa. Kirja ei ota kynää käteensä ja ala piirtää. On itsetutkiskelun vuoro.
voi allekirjoittaa täysin, ihan joka kohdan.
Uskoakseni ne suurimmat kompastuskivet ovat ne osat, jotka miltei kaikki opukset joko ohittavat kokonaa tai kuittaavat hyvin ohimenevällä maininnalla:
- Aivan alku, ideointi ja tarinan, juonen ja teeman suunnittelu
tämä ei ole ollut ongelma ja kyllä jopa tähän tarjotaan oppaita, muitakin kuin Runousoppi.
-
Nyt on jotenkin deja vu olo....
Millä lailla kyseenalaisia? Oppaan kannesta ei saa hyvää kuvaa koska ihmishahmo näyttää enemmän emalinukelta jota on raahattu auton perässä.
mutta vaikka näin onkin on asiatieto teoksessa kohdillaan.
ja niin perinteisellä kuin digitaalisella puolella.
No suurin osa kuvista, jotka on tehty kirjaa varten, näyttää sellaisilta, että ne on äärimmäisen nopeasti ja viimeistelemättömästi tehty. Se ei ainkaan anna takeita mulle siitä, että teksti olisi mitenkään sen enempää mietittyä, vaan myös räiskitty samalla tavalla kuin kuvatkin. Lisäksi tätä luuloa vahvistaa juuri se fakta, että piirtäjä ja kirjan kirjoittaja ovat yksi ja sama henkilö. Tämä on se vaikutelma, minkä minä saan joka kerta, kun kirjan näen. Kutsukaa minua rauhassa kusipääksi tämän takia, mutta jos selailulla ei saa selvää siitä, voisiko siitä kirjasta oppia jotain enemmän, mitä tähän mennessä on oppinut, niin ei se hirveemmin houkuttele ostamaan/lainaamaan sitä.
-
Vastaan piruuttanikin, enkä siksi ettetkö tietäisi itsekin, vaan saattaahan olla että joku epätietoinen osuu lukemaan...
...
Juuri tällaista tietoa tarvitaan, mutta kyllä sen täytyy olla melko pitkälle pureskeltua, jotta se kaikille selviää. Te wanhat mestarit olette kaiken kantapään kautta jo oppineet, mutta te olette jo sillä tasolla ("unconscious competence"), että ette enää *tiedä* mitä tiedätte, joten ette osaa/muista/viitsi joka yksityiskohtaa aloittelijoille kertoa, koska "nehän nyt näkee otsallaankin". Meillä alemmilla olennoille ei ole teidän jumalten kaltaisia otsia... ;D
Minä en oikeasti ymmärrä mistään mitään, mutta arvelen, että iso osa Suomessa tehdystä harrastelijasarjakuvasta kärsii sellaisista ongelmista, jotka olisi kohtuuvaivalla korjattavissa. Sarjakuvan tekemisessä saattaa olla ihan valtava parannus, kun muutamaan yksityiskohtaan kiinnittää huomiota. Itselläni piirtäminen siirtyi ihan uuteen laatutasoon, kun luin huolella muutaman Rauhalan Anssin viestin.
Tällainen asiallisen tiedon saaminen suomeksi tuottaisi taas niitä ammattinsa osaavia sarjakuvantekijöitä jotka sitten *saattaisivat* käynnistää jonkinlaisen Suomalaisen sarjakuvan renesanssin... (OK, otan rauhoittavia.) Mutta paljon tarvitaan, että saadaan kertomukset ja kuvat kuntoon, eli vaikka sille tasolle kuin Tarmo Koivisto, Kari T. Leppänen tai Joonas ovat esittäneet.
Mutta uskotte tai ette, jakakaa tietoa. Missä ihmeen formaatissa sitten vaan, kunhan jaatte.
Joo, piti vielä sanoa, että Sarjakuvantekowiki on yritys täsmälleen oikeaan suuntaan.
-
*Kelvottomien* oppaiden aika on ohi.
Sekä oppimisen kannalta että asiasisältönsä kannalta hyvien oppaiden aika ei ole koskaan kunnolla tullutkaan. (Minun hyllyissäni lienee yli sata opasta, tuota Harttiakin varmaan kymmeniä...)
En ole aivan täysin samaa mieltä, nopeasti perinteisen piirtämisen puolelta tulee mieleen useita hyviä oppaita joista jotkut on kirjotettu jo vuosikymmeniä sitten mutta asiasisältö on täyttä rautaa, toisaalta asiat on niissä esitetty ehkä hieman vanhahtavaan tyyliin enkä ole varma onko modernimpi ihminen valmis opettelemaan asioita kuten esim. Hogarth, Loomis ja Bargue perinpohjaisesti esittävät (kaikki mulle heti ;P.) Kirjoissa esitetty teoria ja harjoitukset kun tunnetusti ovat erittäin yksityiskohtaisia ja keskittymistä vaativia (esim. Barguen laattojen kopioiminen saattaa kestää oikein tehtynä viikkoja.) En ota tässä kantaa onko realismiin pyrkiminen automaattinen tie onneen, mutta ainakin aluksi mielestäni perusteiden tulisi olla kondiksessa ennen kun lähtee sohimaan täysin omia teitään.
Monella tiensä alussa olevalla piirtämisen harrastajalla (minut mukaanlukien) tuntuu olevan tärkeämpää tietää minkä vahvuisella kynällä ihailemansa taiteilija piirtää, tai montako karvaa siveltimestä löytyy, kuin se mikä logiikka sitä välinettä liikuttaa. Mielestäni syvempään oppimiseen ei todellakaan ole oikoteitä, pitää olla valmis tekemään töitä eikä se todella ole aina herkkua ja jostainhan muusta se oman taidon kartuttamiseen kulutettava aika on myös pois (ehkä kuitenkin mielummin pleikkarin peluusta kuin kavereiden tapaamisesta ;).)
Oppaiden kanssa voi toki opetella piirtämään, mutta itse pitäisin niitä mielummin lisänä kuin ainoana tiedonlähteenä. Monet kansanopistot pitävät kivoja kursseja joissa voi harrastaa yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa ja samalla voi vertailla miten muut ihmiset näkevät asioita. Jos ei osallistuminen kursseille ei ole mahdollista voihan sitä pistää vaikka kaverien kanssa piirtopiirin pystyyn ja oppia yhdessä.
Yksi asia joka mielestäni on jäänyt nykyisissä oppaissa vähäisemmälle huomiolle on mahdollisuus erillaisten multimediasisältöjen tuomat mahdollisuudet. Olen ostanut muutaman maalaukseen liittyvän dvd-n ja mielestäni niissä tekniikoiden esittäminen on tajuttavammassa muodossa kuin sanallisesti kuvattuna. esim. Conceptart.orgin tuottamat opetusvideot on todella kovalaatuisia ja nykyisellä dollarin kurssilla ei hinnat päätä huimaa. Muutenkin ajatus että voi ostaa vaikka vähän pienemmällä rahalla johonkin tarvitsemaansa osa-aluueeseen oppaan kuulostaa mielekkäältä, Olisiko tällaisen sisällön tuottaminen mahdollista myös sarjakuvan parissa? tyyliin vaikka "pienlehden teko" kesto x minuuttia hinta 5€ lataus tai streami.
-
En ota tässä kantaa onko realismiin pyrkiminen automaattinen tie onneen, mutta ainakin aluksi mielestäni perusteiden tulisi olla kondiksessa ennen kun lähtee sohimaan täysin omia teitään.
Täsmälleen.
Oppaiden kanssa voi toki opetella piirtämään, mutta itse pitäisin niitä mielummin lisänä kuin ainoana tiedonlähteenä. Monet kansanopistot pitävät kivoja kursseja joissa voi harrastaa yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa ja samalla voi vertailla miten muut ihmiset näkevät asioita. Jos ei osallistuminen kursseille ei ole mahdollista voihan sitä pistää vaikka kaverien kanssa piirtopiirin pystyyn ja oppia yhdessä.
Joskus, melko useinkin, kaikki nuo muut mahdollisuudet puuttuvat, joten se opas on se johon saa tyytyä.
Conceptart.orgin tuottamat opetusvideot on todella kovalaatuisia
Nimiä ja arvosteluja kehiin! ;D
"pienlehden teko" kesto x minuuttia hinta 5€ lataus tai streami.
Prkl... Ottaen huomioon, paljonko tuohon on jo tullut törsättyä softat ja opukset huomioiden, maksaisin vaikka 100€ jos saisin sen tiedon mitä oikeasti tarvitsen sellaisessa muodossa että ymmärrän sen.
Voin olla yksin tässä mutta hiukan epäilen... (Vieressä Cityoffsetin edustajan esitelmä aiheesta, sekään ei kata edes taitto-ongelmia.)
-
Nimiä ja arvosteluja kehiin! ;D
Saamasi pitää :) Alla olevat jorinat perustuvat siis omiin kokemuksiin ostamistani dvd-levyistä, muista ei ole kokemusta. :) youtuben ihmemaasta löytyy esikatseluversioita noista allamainituista pätkistä ja kandee googletella muutenkin noita heppuja. Esim. tolla Shawn Barberilla on todella tiukkoja maalauksia saitillaan muutenkin (tattooed portraits rock!)
Shawn Barber- Foundation Painting
(http://media.massiveblack.com/images/mockup_shawn2.jpg)
Shawn Barber käy dvd-levyllä alusta alkaen läpi maalausasetelman maalaamisen maalauspohjan valmistamisesta loppuvernissaamiseen. Tämä tais olla ensimmäinen dvd jonka tuolta ostin, nyttemin tosta voi ostaa ladattavan quicktime tiedoston ettei tarvitse odotella kustin polkevan rapakon takaa. Sisältö oli mielestäni aika rautainen, ehkä ois toivonu hieman perinpohjaisempaa selitystä eri tekovaiheista, mutta aihepiirin laajuuden takia on ymmärrettävää ettei kaikkea ehdi yksinkertaisesti käydä siinä ajassa läpi.
Mielestäni tämän levyn parasta antia oli taiteilijan osuvat kommentit omasta tekemisestään sekä mielenkiintoiset ajatukset oman polkunsa etsimisestä ja oppimisesta ylipäänsä sekä tietenkin se että sai seurata yhtä kovimmista kuvittajista tekemisen parissa alusta loppuun.
http://media.massiveblack.com/downloads.html#shawn
dan dos santos Book cover illustration
(http://media.massiveblack.com/images/dossantos/dossantos_description.jpg)
Kuvittajana kannuksensa ansainnut Dan Dos Santos kertoo tässä dvd-ssä todella kattavasti kaikki vaiheet jotka kirjan kannen kuvittamiseen alkuperäisestä kontaktista asiakkaaseen, luonnosten tekemiseen, valokuvareferenssien ottamiseen ja itse maalausprosessiin. Tässä dvd-ssä oli mielestäni todella positiivista jaetun tiedon määrä, Dos Santos käy läpi avoimesti myös mm. omia hinnoitteluperiaatteitaan sekä kuvittajien palveluja välittävä agentti Irene Gallo komppa myös mielenkiintoisilla bisnekseen liittyvilä vinkkeillä (en sit tiedä miten hyvin toimis suomen markkinoilla) Tämä oli mielestäni todella hyvä ostos, kestoakin on monta tuntia täynnä tiedon kultahippuja.
http://media.massiveblack.com/downloads.html#dossantos
donato giancola"The Mechanic"
(http://media.massiveblack.com/images/donato/donato_description.jpg)
Tässä dvd-ssä huippukuvittaja Donato Giancola käy läpi oman prosessinsa ja horisee samalla omasta urastaan ja näkemyksistään kuvittamisesta sekä alasta ylipäänsä. Mielenkiintoisia oivalluksia, muttei ehkä opetuksellisesti yhtä kattava kuin tuo Dos Santosin pätkä. Katselin kyllä suurella mielenkiinnolla ja voin suositella myös tätä jos ala kiinnostaa ja alansa huippukastiin kuuluvan Hepun mietteet kuvan tekemisestä.
http://media.massiveblack.com/downloads.html#donato
El coro alla prima portraiture
(http://media.massiveblack.com/images/coro/alla_prima/coro_description.jpg)
Massive Blackin AD ja läppämies Justin "El Coro" Kauffman maalaa tässä vajaan kahden tunnin pätkässä mallin muotokuvan Alla Prima -tekniikalla. läpän tasosta voi olla montaa mieltä, mutta ihan ok ostos oli tämäkin, hintaa on 20 taalaa jolle varmasti saa vastinetta tästä. Muutamia hyviä oivalluksia ja kakkahuumoria vielä samaan hintaan. Jeppiskamaa :)
http://media.massiveblack.com/downloads.html#coro_alla
-
Osaatko vielä sanoa, onko noissa DVD:ssä region-koodia? NTSC taitaa sulkea perussoittimen pois, mutta jos niissä on region 1, taitaa sulkea PC:n asematkin... (Eääh, tuon takia en viitsi firmwarea rikkoa.)
-
Osaatko vielä sanoa, onko noissa DVD:ssä region-koodia? NTSC taitaa sulkea perussoittimen pois, mutta jos niissä on region 1, taitaa sulkea PC:n asematkin... (Eääh, tuon takia en viitsi firmwarea rikkoa.)
mulla on ainakin pelittänyt PlayStation3:lla ja pc:llä ilman mitään ongelmia eikä noissa koteloissakaan mainita erikseen että olisi region koodattu. Uskaltaisin väittää että ei ole.
-
Sarjakuvablogit (http://www.sarjakuvanteko.fi/wiki/index.php?title=Suomalaisia_sarjakuvablogeja) on ilmiö joka todistaa suomalaisen sarjakuvan renesanssista. Eritasoiset piirtäjät tarttuvat kepeällä kynällä rankimpaan haasteeseen, oman todellisuutensa välittämiseen piirtämällä. Niitä on paljon. Parhaimmillaan ne ovat - yhtenä toisiaan kommaavana yhteisönä - Suomen kirjallisuuden parasta ja vilpittömintä osiota. Alkeellisimmillaankin blogisarjisksita välittyy jonkinlaista hilpeää rohkeutta, mikä puuttui vielä edellisen sukupolven esikuvauskollisista rankisteluista.
Muutamassa vuodessa sarjakuvakouluista on tullut satoja tekijöitä jotka ovat pitäneet sarjakuvataitoja satsauksen arvoisena, vaikka vanhemmat mieluummin tukisivat lääkäri- tai putkimiesopintoja. Ja itse koulutuksetkin ovat kehittyneet.
Arvaisin että parissa vuodessa tämmöinen alkaa näkyä.
-
Opetan sarjakuvaa nykyään lähinnä erityisryhmille ja amk-opiskelijoille (kuvallinen viestintä & kuvataide). Useimmiten kyseessä ovat viikon-kahden alkeiskurssit. Minusta hyvä opas ei keskity tekniikkaan, vaan ideointiin ja kuvakerrontaan, sarjakuvan kieleen. Se ei myöskään edusta mitään tiettyä tyylisuuntaa tai ainakin nousee sisällöllään laajemmaksi. Tämä näkökulma perustuu tietenkin omiin tarpeisiini: ne porukat, joita opetan, joko osaavat jo piirtää tai eivät osaa sitä ollenkaan. Kummassakin tapauksessa se mitä kaivataan, on (omat/omaperäiset) ideat ja kuvakerronnan, siis kuvilla kertomisen opettaminen. Piirtämistä voi harjoitella itsekseenkin ja siihen hommaan on opastusta helpommin saatavilla. Sen opettamisesta riittää viikon kurssilla siis vaan osoittaa, että tuossa on välineitä, harjoittele ja kokeile niillä. Ideointia ja sarjakuvakerrontaa ei sen sijaan opeteta minkään muun aineen sisällä, joten lyhyessä ajassa on keskityttävä niihin.
Lapsille yms. tarvitaan tietysti toisenlaisia kirjoja. Summa summarum, oppaita tarvitaan paljon ja erilaisia, koska tekijöitä, pyrkimyksiä ja lähtökohtia on paljon ja erilaisia.
Mun suosikkeja yllämainitun valossa:
Abel & Madden: Drawing words, writing pictures
Erittäin monipuolinen ja perusteellinen opas, jossa esimerkit edustavat sarjakuvan eri tyylisuuntia tasapuolisesti. Hyvin konkreettisia harjoituksia ja vinkkejä. Kirjaa voi käyttää yksin, opintopiirissä tai opettajana. Ainoa kritiikki minulta tulee piirustus- & tussausvaiheen opettamisesta: minusta sarjakuvia ei tarvitse piirtää "kuoliaaksi" kolmeen kertaan luonnostelemalla ennen tussaamista. Mutta jos luonnostelet ennen tussausta, sekään ei haittaa! Paras opas tällä hetkellä, koska monipuolisin ja monikäyttöisin.
Mari Ahokoivu: Sarjakuvantekijän opas (BTJ)
Gunnar Krantz: Seriemagi (Optimal)
Nämä molemmat edustavat rennon piirtämisen koulukuntaa, jonka takia iso osa potentiaalisista lukijoista varmasti hylkää ne ensiselailulla. Sisältö on kumminkin aivan rautaa. Hyviä ja innostavia oppaita sen omanlaisen sarjakuvan tekemiseen (vaikka se olisi hiotumpaakin kuin oppaiden tekijöiden oma jälki). Tärkeintä on tuottaa luettavia tarinoita, ne ikuisen hinkkauksen takia keskeneräisenä pöytälaatikkoon jäävät sivut eivät vie tekijänä eteenpäin.
Maailman sarjakuvien kursseilla opetetaan piirtämisen ja sarjakuvan perusasiat lyhyessä ajassa ihmisille, joilla on sanottavaa, mutta usein hyvin vähän aiempaa piirustuskokemusta. Kurssimetodi on äärimmäisen hiottu, testattu ja toimiva. www.worldcomics.fi -sivuilta voi tilata ilmaisen englanninkielisen opaskirjan sarjakuvien piirtämiseen konkreettisin esimerkein. Ohjeet löytyvät myös nettisivuilta. Ruohonjuurisarjakuvassa sarjakuvaa käytetään viestintävälineenä, mutta useat opit pätevät kyllä yleisemminkin sarjakuvan tekemiseen: luettavuus, selkeys, sen miettiminen, mitä haluan sanoa ja miten ilmaisen sen kirkkaimmin, niin että lukijakin ymmärtää.
Luotettavat tahot ovat myös kehuneet Scott McCloudin Making Comicsia. Itse en ole jaksanut lukea sitä loppuun enkä kykenisi tekemään yhtään sarjakuvaa niin monimutkaisesti. Mutta onneksi minun ei tarvitsekaan.
Ketjun aiemmille kirjoittajille suosittelisin Abel&Maddenia ja Will Eisnerin Visual storytellingiä. Se on niin sekavasti taitettu, että saan siitä päänsärkyä, mutta asia siinä on asiaa.
-
No suurin osa kuvista, jotka on tehty kirjaa varten, näyttää sellaisilta, että ne on äärimmäisen nopeasti ja viimeistelemättömästi tehty. Se ei ainkaan anna takeita mulle siitä, että teksti olisi mitenkään sen enempää mietittyä, vaan myös räiskitty samalla tavalla kuin kuvatkin.
Tämä oli erittäin hienoa palautetta. Taas yksi osoitus siitä miten eri tavalla ihmiset voivat järkeillä asioita (ja siitä, miten haasteellista minkä tahansa oppaan tekeminen on). Toki kävi mielessä että mallikuvat pitäisi ehkä tehdä huolellisemmin, mutta en tajunnut että niiden merkitys on noin suuri.
Oppaiden kuvilla on muuten nähädäkseni sama mielenkiintoinen piirre kuin sarjakuvien kuvilla. Niiden tyyli jakaa ja valikoi yleisöä, siis ihan riippumatta siitä mikä on tekstin sisältö, kuvien miellyttävyys vaikuttaa paljon ostopäätökseen. Hyvin harva ostaa mielestään tyhmän näköistä tai rumaa, ja nämä ovat juuri makuasioita. Silloin myöskään hyvin/huolellisesti tehty kuva ei riitä jos tyyli on väärä (siis vaikka japanista ammentava jos joku sitä inhoaa...).
Kirjan lopun tutoriaaliaaleissa ei todellakaan ollut tarkoitus näyttää miten tehdään coolin näköinen kuva. Tarkoitus oli kertoa tietokoneohjelmien perustyökaluista ja esittää ne työvaiheet joiden kautta esim. tietokoneväritys syntyy. Idea oli se että jokainen tekee oman näköisiään sarjakuvia ja se on ihan sama mitä mallikuvassa on kunhan siinä on joku hahmo, joka pitää värittää...
Yksinkertainen kuva (jossa huomio ei kiinnity sen sisältöön) toimii mielestäni työvaiheiden esittämisessä parhaiten. Ajatus oli kiinnittää lukijan huomio pikemminkin ohjelman käyttöliittymään ja siihen mitä tehdään kuvan "ulkopuolella".
Uskoin että otsikointi olisi toiminut selaajalle riittävänä viitteenä siitä onko sisältö itselle tärkeää. Tekstiä taas voi arvioida lukemalla sitä kaupassa. Tämä toiki vaatii hieman keskittymistä, mutta silti. Ja tämän sanottuani tajuan nyt että kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. :)
Mangan värit ei siis todellakaan ole Christopher Hart -tyylinen juttu jossa on ideana opetella piirtämistä kopioimalla mallikuvia tai toistamalla tutoriaalien työvaiheita (vaikka näitä onkin muutama mukana). Mutta jos yleisö on tottunut siihen että niin oppaat toimivat, onko yleisö oikeassa ja muunlainen lähestymistapa väärä? Vähintään kaupallisesti on todellakin tyhmää yrittää muuta.
Tässä ketjussa on ollut tosi hyviä huomioita. Video-oppaat ovat todellakin hyvin tehtynä mainioita, mutta niissä ehkä hämääntyy entisestään se vaivan ja ajattelun määrä mitä helpon näköisen tuotteen taustalle vaaditaan. Siis kaikki suunnittelu ja käsikirjoittaminen. Ja jos oppaat ovat netissä, montako sellaista lopulta tarvitaan? Tulevaisuus on selkeästi juuri tällaisten oppaiden joissa joku huipputekijä avaa oman tekniikkansa. Ne ovat kyllä mielenkiintoisia. Haasteena on kuitenkin se täälläkin mainittu juttu että osaako lahjakas ihminen avata sitä tekemistään analyyttisesti, siis niin että muut ymmärtäisivät miksi hän tekee asiat niin kuin tekee. (Kuitenkin esimerkissä puhutaan aina yhdestä tai muutamasta kuvasta, eikä kukaan kai halua oppia vain tekemään YHTÄ kuvaa hyvin.)
How to draw manga -oppaat (suomeksi Manga Studio) ovat kyllä esimerkki siitä miten ihan yksinkertaisiakin asioita voidaan käydä läpi myös hyvin seikkaperäisesti. Siellä tekstipaljouden seassa on sitten aina jossain jotain mitä itse ei ehkä ole tullut ajatelleeksi. Minusta on vaan surullista että ennen näitä "hyvia oppaita" on julkaisti 20 huonoa (lue pintapuolisempaa) opasta, niin että aiheesta kiinnostuneella on jo valmiiksi hylly täynnä huteja ja kynnys vielä yhden oppaan ostamiseen aika iso. (Sama koskee muuten myös jälleenmyyjiä eli kirjakauppoja)
Itse olen huono jaksamaan tutoriaaleja, vaikka niitä onkin mielenkiintoista katsoa, askel askeleelta juttuja on tuskaista seurata tekemällä. Minua kiinnostavat ne perusteet ja lainalaisuudet joihin kuvanteko nojaa, sekä tietenkin välineiden mahdollisuudet. Loput tykkään kokeilla itse. Välineitäkin voi tietenkin käyttää "väärin" halutun jäljen aikaansaamiseksi, mutta useimmiten on tärkeää tietää mikä on minkäkin välineen "ilmaisuskaala".
Sarjakuvaa taas pidän aika pitkälle kielenä tai äänenä joka on ja saa olla kullekin tekijälle oma ja ominainen. Mitä kauemmin sitä on opettanut ja tehnyt, sitä enemmän on korostunut ajatus siitä että perusteiden (ruutu, puhekupla, tekstaus, lukemisen järjestys)oppimisen jälkeen jokainen on siinä omillaan. Ihan mitä tahansa sarjakuvia (analyyttisesti tai tosi paljon) lukemallahan oppii riittävät perusteet aiheesta.
-
Abel & Madden: Drawing words, writing pictures
Mari Ahokoivu: Sarjakuvantekijän opas (BTJ)
Luotettavat tahot ovat myös kehuneet Scott McCloudin Making Comicsia. Itse en ole jaksanut lukea sitä loppuun enkä kykenisi tekemään yhtään sarjakuvaa niin monimutkaisesti. Mutta onneksi minun ei tarvitsekaan.
Ketjun aiemmille kirjoittajille suosittelisin Abel&Maddenia ja Will Eisnerin Visual storytellingiä. Se on niin sekavasti taitettu, että saan siitä päänsärkyä, mutta asia siinä on asiaa.
Kommentoin, että Abel-Madden ei saanut opiskelijoita lämpenemään ja harjoitukset maistuivat keinotekoisilta.
Ahokoivun kirja toimii kohderyhmälleen.
McCloudia on käyty läpi kolme vuotta ja se on toistaiseksi paras tapa näyttää mistä sarjakuvasta on ja voi olla kysymys. Mitään monimutkaista siinä en havaitse ellei sitten se että sarjakuvattavissa on loputtoman yltäkylläinen todellisuus ja sepite. ;D
Eisnerin kaksi kirjaa olivat aikonaan korvaamattoman arvokkaita mutta kovin eisnerläisiä.
Oppikirjamuodoksi toimii enää netti. Koko ajan sarjakuvaan, niin kerrontaan, käyttötapoihin kuin tekniikkapuolellekin tulee uutta. Moni arvokas tieto on eliniältään rajallinen nippelivinkki, joita on mahdoton kooa kansien väliin, joten rekisteröitykää sarjauvantekowikiin (http://www.sarjakuvanteko.fi/wiki/index.php?title=Etusivu) ja viekää viisaus sinne. Siinä on sekin hyvä puoli että sen ei ole tarkoituskaan olla oikeassa.
-
Toki kävi mielessä että mallikuvat pitäisi ehkä tehdä huolellisemmin, mutta en tajunnut että niiden merkitys on noin suuri.
Ehkei kaikille olekaan. Jos mallikuva on "liian hyvä", palveleeko se tarkoitustaan, eikö se herätä lannistunutta ihailua aloittelijassa? Olen ainakin huomannut että jos näkee luonnosmaisen jutun, tulee hinku itse kehitellä sitä omaan suuntaan.
Mutta topakasta palautteesta ollaan aina kiitollisia, se on niin harvinaista ja arvokasta.
-
Itse olen huono jaksamaan tutoriaaleja, vaikka niitä onkin mielenkiintoista katsoa, askel askeleelta juttuja on tuskaista seurata tekemällä. Minua kiinnostavat ne perusteet ja lainalaisuudet joihin kuvanteko nojaa, sekä tietenkin välineiden mahdollisuudet. Loput tykkään kokeilla itse.
Sama vika. Uutta ohjelmaa opetellessakin tykkään ennemmin lukea 500 sivua manuaalia ajatuksen kanssa läpi, kuin katsoa kymmenen minuuttia jotain opetusvideota. Valitettavasti tiedän olevani vähemmistössä tässä; yritän juuri opetella käyttämään Final Cut Prota, ja manuaalista ei edes aina käy ilmi mistä eri funktiot löytyvät, kun kerran oletetaan että ihmiset katsovat mieluummin ne opetusvideot (joita sitten onkin ihan kiitettävästi mukana).
:(
Veikkaan että tässä on takana juuri oma henkilökohtainen vastenmielisyys siihen, että tutoriaaleissa näytetään millaista kuvaa ollaan luomassa, minua kiinnostavat ne työvälineet ja haluan hakea niiden rajat mieluummin itse.
Tuo hyvin tehtyjen versus raakileiden kuvien käyttö on mielenkiintoinen pointti. Scott McCloudin kirjat ovat ansioistaan huolimatta kieltämättä alitajuisesti mielessäni huonompia kuin Busceman ja Stan Leen kaavamainen Marvel Way To Draw, lähinnä siitä syystä että McCloud ei millään mittapuulla ole kovin hyvä sarjakuvantekijä, enkä osaa kuvitella että kukaan haluaisi julkaista sellaista McCloudin sarjakuvaa joka ei kertoisi sarjakuvan tekemisestä. Sen sijaan Buscema ja Lee todistettavasti ylittävät julkaisukynnyksen ja vaikuttavat sarjakuvanörttien elämään päivittäin. Uskottavuuskysymys?
Mä olen Rojun kanssa samaa mieltä siitä, että tärkeintä on innostaa, vaikka sitten rennollakin kädellä tehtyihin töihin. Varsinaisessa siltä pohjalta kurssittamisessa mulla on kuitenkin osin eri kanta: on ok jos Roju, jolla on vahva piirtämisen hallinta takana ja joka oikeasti osaa piirtää, haluaa luoda tyylinsä kyseenalaistamalla sitä, mitä tavallisesti pidetään hyvänä piirtämisenä. Jälki toimii ja on mielenkiintoista. Sen sijaan musta on aivan käsittämättömän pelottavaa, että kurssilaiset jotka eivät osaa piirtää, alkavat kehitellä tyyliään sääntöjen rikkomisen pohjalta nähdessään että sillä kohdalla aita on matalin. Se on vähän sama kuin huono puuseppä nimittäisi muotopuolia tekeleitään veistoksiksi.
Liian varhain luotu tyyli on paljon pahempi asia kuin ettei olisi tyyliä ollenkaan, ja jos se yhdistyy harjoittelun välttelemiseen (kukapa aina jaksaa treenata?) siitä on pitkässä juoksussa enemmän haittaa. Mikä on tietysti samantekevää, jos kunnianhimo sarjakuvantekijänä on täyttää omaa luonnoskirjaa, mutta avaamalla yhdenkin numeron suosittua ruotsalaista Galago-lehteä on helppo havaita mihin se voi pahimmillaan johtaa, pelkkiin taiteellisiin maneereihin pohjautuvaan ammattilaisuuteen ja pakonomaiseen itsetutkisteluun jotta saadaan teemoihin kaivattua omakohtaisuutta.
Tästä voisi olla kiinnostavaa jatkaa lisääkin.
K
-
rekisteröitykää sarjauvantekowikiin (http://www.sarjakuvanteko.fi/wiki/index.php?title=Etusivu) ja viekää viisaus sinne. Siinä on sekin hyvä puoli että sen ei ole tarkoituskaan olla oikeassa.
Hyvä huomio tuokin. Oppaaltahan nimen omaan odotetaan että se on oikeassa. Ja kun sen päivitysmahdollisuudet ovat mitä ovat... Mistä tulikin mieleen että Sarjakuvantekowiki vaati sekin sisällön kasvattamisen lisäksi sen päivittämistä. Eli nettijulkaiseminen on vähän kuin puutarhan hoitoa (jos sitä tekee harrastukseksi). Ammatikseen jos tekee niin päivittämiseen ja muuhun teknikkaan kuluu koko ajan kasvava määrä pätäkkää (toisin kuin printissä, jossa kulukertymä pysähtyy painatus- ja markkinointivaiheen jälkeen).
Itse kyllä erottaisin piirustusoppaan ja oppikirjan toisistaan. Siis itseopiskelumatskun ja opettajan antamaa tukea laajentavan matskun.
Tarkentaisin myös otsikon kysymystä koskemaan nimen omaan painettuja sarjakuvapiirustusoppaita.
Tästä voisi olla kiinnostavaa jatkaa lisääkin.
Aika hyvin osasit pukea sanoiksi sen mitä itse olen joskus yrittänyt änkyttää. Aiheestahan on puhuttu Kvaakissa osatolla: Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia, muutamassakin ketjussa. Ongelma tuossa vain on se että ilman esimerkkejä juubailu on turhan abstraktia ja esimerkkien kera menee ehkä hieman liikaakin henkilökohtaisuuksiin.
-
Ehkei kaikille olekaan. Jos mallikuva on "liian hyvä", palveleeko se tarkoitustaan, eikö se herätä lannistunutta ihailua aloittelijassa?
Tästä on varmasti eri mielipiteitä. Sama kuva saatttaa jopa lannistaa tai innostaa riippuen siitä millä päällä satut olemaan! Mutta voiko (oppaan) kuva olla neutraali? :) Ja jos ihan oppimista ajatellaan niin senhän voisi vaikka jakaa näin:
1. Sivusta katsomalla, matkimalla ja lukemalla oppiminen
2. Tutkimalla oppiminen eli yritys ja erehdys menetelmään, johon sisältyy myös omaa ajattelua
3. Mestari-kisälli -systeemi, joka mahdollistaa henkilökohtaisen opastuksen ja kysymisen kokeneemmalta.
Sitten voi miettiä että millainen opas, tallenne tai interaktiivinen palvelu tukee mitäkin oppimistapaa? Ja millainen oppiminen sopii kellekin? Multimedian parhauttahan on sen alkuajoista asti perusteltu nimen omaan sillä että se mahdollistaa interaktiivisuuden (ks. kohta 2.) paremmin kuin painettu kuvan ja tekstin yhdistelmä. Toisin kuin luullaan, interaktiivinen multimedia ei kuitenkaan liene se tehokkain oppimistapa sillä se ei mielestäni voi korvata elävää opettajaa. Tietenkin on eroja siinä millaisia eri opettajat (mestarit) ovat ja miten eri oppijat osaavat hyödyntää kohtien 2. ja 3. mahdollisuuksia.
-
...arvelen, että iso osa Suomessa tehdystä harrastelijasarjakuvasta kärsii sellaisista ongelmista, jotka olisi kohtuuvaivalla korjattavissa...
Harrastelijasarjakuvan ongelma on se, ettei ole useinkaan mietitty, mitä halutaan kertoa ja miten se tulisi tehokkaimmin kerrottua. Lisäksi lopullinen piirrostyö muistuttaa useimmiten storyboardia tai parhaimmillaankin luonnosta, viimeistely jää uupumaan. Täälläkin näkyy niitä, jotka suoltavat kiireellä uusia sivuja galleriaan, ikään kuin määrä korvaisi laadun. Jo niinkin yksinkertaisella asialla kuin tekstausjälkeen panostamalla tulos olisi paljon viimeistellymmän oloista.
Voiko tilannetta sitten parantaa oppaita lukemalla? Ehkä jonkin verran, mutta mielestäni vain johonkin rajaan asti. Joko tekijällä on näkemystä tai sitten ei, ei sitä oppaita lukemalla saa. Pikemminkin oppii sarjakuvia lukemalla, tuijottamalla mestarien ruutujakoja, kuvakulmia, kerrontaa, jaksotusta jne. Ja jos mahdollista vertaamalla lopullista työtä luonnoksiin ja työvedoksiin.
-
Juuri tällaista tietoa tarvitaan, mutta kyllä sen täytyy olla melko pitkälle pureskeltua, jotta se kaikille selviää.
---
tuottaisi taas niitä ammattinsa osaavia sarjakuvantekijöitä jotka sitten *saattaisivat* käynnistää jonkinlaisen Suomalaisen sarjakuvan renesanssin...
Kiitän kauniista sanoista mutta kiistän vanhuuden ja mestariuden. Joonas on vanha mestari, me muut ollaan vielä ikuisesti nuoria, tai no, Koiviston Tarmo nyt on kyllä ajatellut sarjakuvan teoreettista ilmaisua aika aikuisesti jo nuorella iällä, mutta Kunnasta, Wallua tai Timppa Mäkelää on vaikea ajatella ainakaan ihan täysin aikuisina, iästä riippumatta. Kuitenkin tää sarjakuva on siitä hauska ammatti, että koko ajan on uutta opittavaa ja aina välillä tulee vastaan sellaisia sarjakuvia jotka palauttaa oman nöyryyden tekemisiin. Ja sittenkin joka ikisen tarinan kohdalla on pakko oppia jotain uutta, jos ei työstä niin ainakin aiheesta ja ihmisluonnosta.
Sikäli kuin mä ymmärrän, niin suomalaisen sarjakuvan renessanssi on ollut käynnissä 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Kaivattaisiinko nyt enemmänkin suomalaisen sarjakuvan prerafaeliitteja, kaipuuta siihen viattoman sarjakuvan aikaan ennen Prattia, Comesia, Crepaxia ja Crumbia? Tästä on ollut merkkejä ilmassa.
Sarjakuvawiki on hieno asia, mutta saattaisi tosiaan olla, että painetullekin sarjakuvan oppikirjalle olisi tilausta. Tää ajatus onkin ollut korvan takana ja satunnaisissa baarikeskusteluissa vasta 15 vuotta, kun olen ajatellut, ettei sitä tilausta ehkä sittenkään riittäisi (ja jos riittäisikin, niin en ehkä osaisi laittaa sanaa Manga otsikkoon), mutta ei kai se mahdoton ajatus olisi. Pitää katsoa, kuka ehtii ensin.
;D
Palataan,
Kivi
-
Tuo hyvin tehtyjen versus raakileiden kuvien käyttö on mielenkiintoinen pointti. Scott McCloudin kirjat ovat ansioistaan huolimatta kieltämättä alitajuisesti mielessäni huonompia kuin Busceman ja Stan Leen kaavamainen Marvel Way To Draw, lähinnä siitä syystä että McCloud ei millään mittapuulla ole kovin hyvä sarjakuvantekijä, enkä osaa kuvitella että kukaan haluaisi julkaista sellaista McCloudin sarjakuvaa joka ei kertoisi sarjakuvan tekemisestä. Sen sijaan Buscema ja Lee todistettavasti ylittävät julkaisukynnyksen ja vaikuttavat sarjakuvanörttien elämään päivittäin. Uskottavuuskysymys?
Et sitten ole ZOTtiasi lukenut?
McCloud kyllä osaa asiansa siinä mitään, ketjussa mainittuja oppaita on kaikkia tullut luettua ja nostaisin McCloudin ja Eisnerin ylös Abel-Madden on kädettömän apinan taittama eikä sisällä mitään kovin uutta tai erikoista mutta ajaa asiansa, Ahokoivun on rajatumpi mutta moninkertaisesti hallitumpi.
Fyysinen opas on käyttöliittymältään ylivertainen verrattuna digitaaliseen.
Ei koska "sisältää sen yhden totuuden" vaan koska on liki aina äärispesifi tutoriaali tai komiteamietintö.
Eikä kirja vaadi sähköä tai ole alisteinen modernin tekniikan oikuille " ai, se kaatui?"
Sarjakuvaa taas pidän aika pitkälle kielenä tai äänenä joka on ja saa olla kullekin tekijälle oma ja ominainen. Mitä kauemmin sitä on opettanut ja tehnyt, sitä enemmän on korostunut ajatus siitä että perusteiden (ruutu, puhekupla, tekstaus, lukemisen järjestys)oppimisen jälkeen jokainen on siinä omillaan. Ihan mitä tahansa sarjakuvia (analyyttisesti tai tosi paljon) lukemallahan oppii riittävät perusteet aiheesta.
jaan kantasi, mutta minulle tärkeää ei ikinä ole äänenväri tai oikea kielioppi vaan sisältö. Mutta mikäli ääni poistaa maalin seinistä tai iavan jokiaianaine lasue nop vräin krinjoitejtu und med different lingo снова, niin saattapi olla että hieno ja älykäskin sisältö katoaa tai jää löytämättä.
Piirustusoppaiden tarkoitus sarjakuvaopetuksessa on tukea opetusta, niin että on tilaisuus omalla ajalla kokeilla "neuvottuna" ja saada lisää informaatiota joka on juuri opettajan kädenjäljen, tietojen tai mielenkiinnon ulkopuolella tai parhaimmillaan niin että saa opettajan palautteen niiden pohjalta.
Sarjakuvanteonoppaissa käsikirjoittaminen on liki aina, johtuen mahdollisuuksien ja suuntausten laaja-alaisuudesta, tyystin lapsipuolen asemassa.
Voimme aina lohduttautua ettei opasongelma ole yksin sarjakuvapuolella. Vann aivan kaikissa oppaissa.
Hyvä opas on kuin hyvä opettaja: uhanalainen harvinaisuus ja kultaa ja muita materialistisia hapatuksia arvokkaampi.
-
Rakastan painettuja opaskirjoja. Harmi vain, että niistä on vaikea enää löytää mitään uutta. Suurin osa toistaa sen saman kaavan. Minä haluaisin sellaisia HC-opuksia, joista pidempään tehneet saisivat vastauksia jokapäiväisiin käytännön ongelmiinsa (sarjakuvanteossa). Kässäristä, kuvakulmista, sommittelusta, tekstinasettelusta, pensseliotteesta, yms. detaljeista. Ei vain yhden lauseen ohjeita, vaan kunnon analyysiä jokaisesta työvaiheesta. Vaikka viisitoista sivua siitä, mihin se kupla on järkevintä asettaa ja miksi. Ehkä kahjoa, mut sellaisen ostaisin heti.
Pakko kyl myöntää, et netin myötä opaskirjojen ostamisen tarve on vähentynyt radikaalisti. Kun jää jumiin, netistä saa nopeammin avun kuin mitä menisi aikaa kirjakauppareissuun. Netissä sama info irtoaa ilmaiseksi, joka kirjoissa maksaa. Se vaan pitää onkia eri paikoista.
edit. typos...
-
jaan kantasi, mutta minulle tärkeää ei ikinä ole äänenväri tai oikea kielioppi vaan sisältö.
Sarjakuvanteonoppaissa käsikirjoittaminen on liki aina, johtuen mahdollisuuksien ja suuntausten laaja-alaisuudesta, tyystin lapsipuolen asemassa.
Tietenkin sisältö on tärkeä. Sisältöä ei vaan voi niin helposti opettaa. Paras neuvo käsikirjoittajalle on edelleenkin mielestäni (hieman muokattuna)se että pitää vain elää semmoinen elämä joka tarjoaa riittävästi vaikutteita, ideoita ja rakennuspuita tarinointiin. ...Ja toisaalta jos tekee genresarjista, niin mainiosti riittää sekin kun tuntee sen genrensä ja varioi vain sen teemoja. :)
Sisältöä (ja kuvia) voi toki analysoida, mutta kun ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa analyysia. Esimerkiksi menestyskaavan voi kirjoittaa auki tai preparoida menestysteoksen, mutta se on vaan se yks juttu eikä siinä ole (minulle) mitään järkeä että jokainen sitten toistaisi sitä samaa kaavaa omassa teoksessaan (vaikka Hollywoodissa ja Bollywoodissa näin tehdäänkin). Sitäpaitsi näitäkin kirjoja on jo pilvin pimein. Ei sarjakuva tarinamielessä edellytä tai tarvitse tässä mitään omaa lähestymistapaa (opasta).
Käsikirjoitusopas toimi(s)i parhaiten genrekohtaisesti. Siinäkin on kuitenkin haasteensa. Esimerkikisi suosituin "genre", huumori on mahdoton avattavaksi. Naurusta, komediasta ja huumorista on kirjoitettu jokunen kirja, mutta niiden tarjoamat kaavat tai oivallukset ovat hyvin rajalliset (lue: nopeasti toistettu oppaassa).
Harmi vain, että niistä on vaikea enää löytää mitään uutta. Suurin osa toistaa sen saman kaavan.
Tähän on vissi syynsä, raha.
Minä haluaisin sellaisia HC-opuksia, joista pidempään tehneet saisivat vastauksia jokapäiväisiin käytännön ongelmiinsa (sarjakuvanteossa). Kässäristä, kuvakulmista, sommittelusta, tekstinasettelusta, pensseliotteesta, yms. detaljeista. Ei vain yhden lauseen ohjeita, vaan kunnon analyysiä jokaisesta työvaiheesta. Vaikka viisitoista sivua siitä, mihin se kupla on järkevintä asettaa ja miksi. Ehkä kahjoa, mut sellaisen ostaisin heti.
Luulen että jäät tässä vähemmistöön. Sitä paitsi kuvailemasi opus on jo niin vahvasti "filosofinen" että se on saman tien myös isolta osin huuhaata (ja silkkaa viihdettä). Itse olen erilaisten kaavojen, rakenteiden ja analyysien (spekulaatioiden) vankka kannattaja, vaikka samaan aikaan ymmärrän miten totaalisen turhia ne ovat.
Edit:lainausmerkkien korjaus
-
Luulen että jäät tässä vähemmistöön. Sitä paitsi kuvailemasi opus on jo niin vahvasti "filosofinen" että se on saman tien myös isolta osin huuhaata (ja silkkaa viihdettä). Itse olen erilaisten kaavojen, rakenteiden ja analyysien (spekulaatioiden) vankka kannattaja, vaikka samaan aikaan ymmärrän miten totaalisen turhia ne ovat.
Ei välttämättä vain filosofinen (filosofia ei ole huuhaata!). Mainitsemasi kaavat, rakenteet ja analyysit sopii kyllä ajatukseeni oikein hyvin. Niitä pitäisi vaan soveltaa tarpeeksi syvällisesti eri työvaiheisiin. Mutta ymmärrän kyl ettei toiveeni tule toteutumaan. Kirjat kannattaa kirjoittaa isommalle ostajakunnalle :)
-
Filosofiasta puheenollen, kyllä jo aiemmin esille tullutta Aristoteleen Runousoppia pitäisi ihan pokkana tarjota sarjakuvakursseilla pakolliseksi luettavaksi siinä missä Scott McCloudia ja anatomiaoppaitakin. Se ei ole edes kovin paksu kirja. Sen luettua tiedostaa kuinka vanha juttu tämä länsimainen alku-keskikohta-loppu -tarinankerronta on, ja kuinka paljon samoja 2500 -vuotiaita kerronnallisia metodeja edelleen käytetään sarjakuvissa, näytelmissä, kirjallisuudessa ja elokuvissa, ja tämän kaiken tiedostettuaan voi sitten parhaansa mukaan rimpuilla sitä perintöä vastaan.
-
Useisiin puheina oleviin olen tutustunut ja ja moni niistä on hyllyssäkin mutta enimmäkseen pölyttymässä. Tärkeimmäksi on jäänyt Kutila-Ahlqvist -opus: "Piirrä sarjakuvaa".
.....
Itse haluaisin lukea kirjan johon olisi koottu 10 - 20 suomalaista tekijää. Strippi tai sarja jokaiselta ja oma selostus sarjan synnysta lähtien ideoinnista ja hahmoista. Kuvia suttupapereista, luonnoksista, tekstauksesta muutoksineen + työjärjestyksestä ja -vaiheista yleensä. Samoin käytetyt välineet tarkkaan eriteltyinä ja perusteltuina.
-
Useisiin puheina oleviin olen tutustunut ja ja moni niistä on hyllyssäkin mutta enimmäkseen pölyttymässä. Tärkeimmäksi on jäänyt Kutila-Ahlqvist -opus: "Piirrä sarjakuvaa".
.....
Itse haluaisin lukea kirjan johon olisi koottu 10 - 20 suomalaista tekijää. Strippi tai sarja jokaiselta ja oma selostus sarjan synnysta lähtien ideoinnista ja hahmoista. Kuvia suttupapereista, luonnoksista, tekstauksesta muutoksineen + työjärjestyksestä ja -vaiheista yleensä. Samoin käytetyt välineet tarkkaan eriteltyinä ja perusteltuina.
Erinomainen ajatus. Olen mukana.
Kivi
-
Itse haluaisin lukea kirjan johon olisi koottu 10 - 20 suomalaista tekijää. Strippi tai sarja jokaiselta ja oma selostus sarjan synnysta lähtien ideoinnista ja hahmoista.
Juu, tämäntyyppisille kirjoille voisi olla jonkinlainen tilauskin, kunhan Suomeen vain syntyisi ensin tuo 20kpl tähtipiirtäjiä. Tusinatekijöiden omaehtoisia tilityksiä on netti väärällään, enkä usko että niitä monikaan jaksaa (vaikka saisi ilmaiseksi) lukea.
käytetyt välineet tarkkaan eriteltyinä ja perusteltuina.
Usein perustelu kuitenkin on se että "tähän nyt vaan olen jämähtänyt, tai oli vähän kiire ja tällä sai kätevästi jälkeä aikaan." Nämä "väärät" perustelut pitäisi kirjan toimittajan osata sitte vielä kauniisti kiertoilmaista. :)
-
Käsikirjoitustekniikoista olisi aina kiinnostava lukea. Itse en juuri pidä McCloudin Making Comicsin lähtökohdasta, että käytetään jonkinlaista sattumanvaraistavaa "mitäs seuraavaksi tapahtuisi" -lähtökohtaa. Kyllä sillä tarina syntyy, jos ei ole sen kummempaa ideaa mielessä, mutta entä jos mielessä on jokin idea, jonka haluaa saada mahdollisimman tehokkaasti kerrottua? Entä jos tarinan lähtökohtana on yleinen teema vs. henkilökuvaus?
Valmiita vastauksia ja kaavoja tällaiseen ei edes tarvita, mutta näiden asioiden pohdintaa olisi kiva lukea siten, että esimerkkeinä on käytetty eri tavalla kerrottuja sarjakuvia, tekijöiden selostaessa prosessiaan ja metodejaan ideasta valmiiseen sarjakuvaan.
-
Usein perustelu kuitenkin on se että "tähän nyt vaan olen jämähtänyt, tai oli vähän kiire ja tällä sai kätevästi jälkeä aikaan." Nämä "väärät" perustelut pitäisi kirjan toimittajan osata sitte vielä kauniisti kiertoilmaista. :)
Hmm, ettei kyseessä sittenkin olis se, ettei tekijä vaan osaa kertoa miksi on päätynyt johonkin tiettyyn terään? Kyllä siihen yleensä syynsä on, miksi johonkin kynään vain palaa.
Itse aloitin aikoinaan kokeilemalla kaikkien piirustusvälineiden rajoja ja joskus jopa rikkomalla kyniä saadakseni uutta jälkeä. Näin jälkeenpäin ajatellen siitä tuli vähän liian itsetarkoituksellista, ja albumeistani Kytkijät harmittaa mua nyt eniten, vaikka se oli todella hauska tehdä, roiskia värejä, hieroa grafiittia ja tupakkapurua muovikalvoon ja valokopioda se, piirtää saman kuvan sisällä siveltimellä, terällä, vahaliidulla, alkydimaalilla ja retussilla, piirtää erilaisille pahvi- puu ja kartonkipinnoille jne...
Sitten vuoden 1992 mun työvälineeni on olleet aina samat (lukuunottamatta yhden paperitehtaan ja yhden sivellinvalmistajan katalaa vetäytymistä markkinoilta), ja kokeilut on sijoitettu yksittäisiin "fiiliskuviin" kuten Parkkipaikka Auringossa -albumin soittokohtauksiin. Käyn silti vuosittain maailman isoja taidetarvikeliikkeitä läpi ja ostan kaikki kiinnostavat kynät ja siveltimet.
Teen niillä sitten vaikka sitä taidetta.
:-D
K
-
Juu, tämäntyyppisille kirjoille voisi olla jonkinlainen tilauskin, kunhan Suomeen vain syntyisi ensin tuo 20kpl tähtipiirtäjiä. Tusinatekijöiden omaehtoisia tilityksiä on netti väärällään, enkä usko että niitä monikaan jaksaa (vaikka saisi ilmaiseksi) lukea.
Ihan totta, mutta en silti jaksa uskoa etteikö Suomesta löytyisi tarvittavaa määrää taitavia ja monipuolisia tekijöitä. Ja keitä tuollaiseen kirjaan sitten valitsisikin, eivät valinnat kuitenkaan miellyttäisi kaikkia.
Se on kyllä totta että moni piirtäjä ei osaa kovinkaan henkevästi perustella miksi on käyttänyt jotain välinettä tai päätynyt tiettyyn ratkaisuun.
-
Tuli mieleen, että Blacksadin tekijän sketchfiles oli vähän jotain sinne päin mistä tässä o puhuttu (vaikka ei piirustusopas olekaan). Siinä on suunnitelmia, kuvakäsis, sketsejä ja värisommitelmia. Mies vielä kertoo yksityiskohtia sivujen tekemisestä ja löytyypä messevä haastattelukin kyseisen sarjakuvan tekemisestä. Aivan huippu!
-
Tuli mieleen, että Blacksadin tekijän sketchfiles oli vähän jotain sinne päin mistä tässä o puhuttu
Totta, mainio lätty, mutta en minä sitä enää oikein oppaaksi miellä. Se on pikemminkin sen sarjakuvan jatke tai ekstra.
-
Käsikirjoitustekniikoista olisi aina kiinnostava lukea.
...
entä jos mielessä on jokin idea, jonka haluaa saada mahdollisimman tehokkaasti kerrottua? Entä jos tarinan lähtökohtana on yleinen teema vs. henkilökuvaus?
Kirja Elokuvan runousoppi on minusta huono. Käytännössä se on helvetin hyvä, koska jään mielessäni väittelemään tekijöiden kanssa siitä mitä ne väittävät. Se on myös monipuolinen. Luulen että siitä on apua juuri tarkoittamiisi päämääriin.
Aion kyllä jonain päivänä saada aikaan jotain joka liittyy sarjakuvan käsikirjoittamiseen ja sarjakuvan kerrontakeinoihin. Tai siis luen aiheesta juttuja joka päivä mutta vaikutelmien ja oivallusten edelleenvälittäminen onkin jo työläämpi homma.
-
Ihan totta, mutta en silti jaksa uskoa etteikö Suomesta löytyisi tarvittavaa määrää taitavia ja monipuolisia tekijöitä. Ja keitä tuollaiseen kirjaan sitten valitsisikin, eivät valinnat kuitenkaan miellyttäisi kaikkia.
Se on kyllä totta että moni piirtäjä ei osaa kovinkaan henkevästi perustella miksi on käyttänyt jotain välinettä tai päätynyt tiettyyn ratkaisuun.
Löytyy varmasti tarpeeksi mielenkiintoisia tekijöitä.
Eikä valintojen nyt tarvitse ketään miellyttää. Ei mitään niin huonoa ole etteikö siitä jotain oppisi.
Perusteiden kiskomisen voisi hoitaa tosiaan toimittaja.
-
Kirja Elokuvan runousoppi on minusta huono. Käytännössä se on helvetin hyvä, koska jään mielessäni väittelemään tekijöiden kanssa siitä mitä ne väittävät.
Voisin tsekata. Itsekin aina väittelen mielessäni tekijöiden kanssa kun luen tällaisia teoksia, kuten esimerkiksi kun joskus perehdyin parin kirjan verran näytelmien kirjoittamisen mysteereihin tai lukiessani McCloudin juonigeneraattorista.
-
Kirja Elokuvan runousoppi on minusta huono.
Broidi suositteli sen tilalle teosta Aristoteles Hollywoodissa. Kannattanee tsekata, tosin itsellä se on jostain syystä jäänyt lukematta, vaikka hyllyssäkin on.
Pakko tunnustaa että kävin uteliaisuudesta katsomassa tuota sarjakuvawikiä, mutta jo avaussivu sisäänlyötyine hampaineen ja käärmeineen aiheutti sellaisen "jaa, tämmöistä" -fiiliksen, enkä sitten lähtenyt katsomaan linkkejä pidemmälle, kun tuli vähän huono olokin siitä grafiikasta. Keijo sinne näytti paljon kirjoitelleen, katsoin päivityshistoriasta (kun se vaikutti olevan sellainen vakavasti otettava sivu), että eiköhän siihen joskus tule tutustuttua, ehkä ulkonäköuudistuksen jälkeen..? Eli kaikki mitä ko. Wikistä sanon on teoriaa, ei aavistustakaan mitä siellä on, mutta kannatettava ajatus joka tapauksessa.
Anteeksi. Ei vaan pysty. Se on vähän niinkuin että jotkut designit on vaan liian rankkoja, pakko paeta.
Kivi
PS. Miksei sarjakuvawiki löydy googlettamalla 'sarjakuvawiki'?
-
PS. Miksei sarjakuvawiki löydy googlettamalla 'sarjakuvawiki'?
Löytyy enemmä jos hakee sarjakuvantekowikiä.
-
Broidi suositteli sen tilalle teosta Aristoteles Hollywoodissa. Kannattanee tsekata, tosin itsellä se on jostain syystä jäänyt lukematta, vaikka hyllyssäkin on.
Olin tosta kans innoissani kun se tuli, mutta lopulta kirjasta jäi aika vähän käteen. Suositellaan varsinkin niille jotka pitivä elokuvasta Poika ja ilves. :) Samaa tasoa, tai parempi on:
Dramaturgioiota (http://kirjakauppa.yliopistopaino.fi/product_catalog.php?kustantaja=37)
Tekijät: Reitala Heta, Heinonen Timo (toim.)
ISBN: 951-45-9730-3
Julkaisuvuosi: 2003
Tuo on näkökylmiltaan laajempi, mutta kuitenkin melkoisen raskaslukuinen. Enemmän vielä tykkäsin tästä:
Sanoista eläviä kuvia
käsikirjoittajan opas
Tomi Leino
OTAVA 2003
...Joka oli mielestäni eniten käsikirjamainen ja konkreettisin näistä, sopien ehkä parhaiten Runousopin rinnalle (joka siis kannattaa tosiaankin lukea).
-
Gunnar Krantz: Seriemagi (Optimal)
Sebastian Aho lukia ja arvioi Gunnarin teoksen (http://www.sarjakuvanteko.fi/wiki/index.php?title=Krantz_Gunnar:_Seriemagi).