Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : KalleH 03.09.2009 klo 15:44:59
-
Kulttuurilehtien laatupalkinnot jaettiin torstaina Hiidenkivelle, Ikarokselle, Photo Raw’lle sekä Sarjainfolle. 10000 euron suuruiset laatupalkinnot jaettiin nyt ensimmäistä kertaa.
Opetusministeriö myöntää laatupalkinnot kuultuaan kulttuurilehtilautakuntaa.
– Suomessa kulttuurilehdet ovat yleisesti ottaen erittäin laadukkaita. Kulttuurilehden toimittaminen pienessä maassa ei ole helppoa. Tilaajakuntaa on pienellä kielialueella vaikea kasvattaa kannattavaksi. Erityisen hankalassa asemassa ovat vähemmistökulttuureja edustavat lehdet. Monikulttuurisuus on rikkautta, mutta valitettavasti ei kuitenkaan vielä kulttuurilehtien julkaisijoille, valtiosihteeri Marcus Rantala sanoi.
Perustelut Sarjainfon palkitsemisesta
Vuodesta 1972 ilmestyneen Sarjainfon merkitys pitkään syrjityn sarjakuvan vakiinnuttamisessa osaksi taiteen ja kulttuurin kenttää on arvaamattoman suuri. Suomen sarjakuvaseuran julkaisema lehti on vähistä resursseistaan huolimatta ilmestynyt sinnikkäästi, etsinyt ketterästi sarjakuvaan uusia näkökulmia ja liittänyt sen laajasti muuhun taiteeseen. Lähinnä talkootyönä tehtävä lehti on säilyttänyt vuosikymmeniä kiinnostavuutensa muuallakin kuin oman taiteenalan tuntijoiden joukossa.
-
Onneksi olkoon!
-
Ja oikein telkkariin oli päästy, uutisiin! Lycka till! Hienoa.
-
Loistava uutinen! Ja ansaittu.
-
Jep!
Sarjainfo on hyvä lehti.
-
Onnea Sarjainfon tekijävoimille!
On hienoa saada tunnustusta tekemästään työstä – ansaitusti, vieläpä.
-
Ja kun eilen selasin uusia Sarjainfoja läpi, niin aikas monessa jutussa viitattiin tyyliin että "Kvaakissa on keskusteltu" melkein asiasta kuin asiasta.
-
No laitetaan tännekin nyt sitten: no on se ihan hyvä lehti, onnea sano!
-
Loistavaa. Lehti tosiaan on kovatasoinen, monipuolinen, ja palkintonsa ansainnut. Onnittelut syyllisille.
-
Sarjainfo hakee päätoimittajaa
Onnittelut - ja kiitos VesaK:lle hyvästä työstä, samoin kuin koko toimituskunnalle. Erityisesti Jyrki Vainion artikkeleita olen odottanut aina kieli pitkällä.
-
Kiitos kaikille, erityisesti avustajille, joita en nyt lähde nimiltä kaikkia listaamaan - lisääkin otetaan kyllä vastaan! Tämä vuosikerta kun saadaan pakettiin, niin aikansa kutakin - nyt olisi tarvetta uudelle päätoimittajalle.
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1280