Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Lännensarjakuvat => Aiheen aloitti: Gothicus - 15.08.2009 klo 16:28:46
-
Kertokaahan willeristit mikä on mielestänne Tex Willer -sarjakuvan kultainen vuosikymmen? Eli miltä jo kuluneelta, tai parhaillaan kuluvalta, vuosikymmeneltä löytyvät ne mielestänne parhaat Willer-sarjakuvat? Pystyttekö osoittamaan perustellusti, että jollekin tietylle vuosikymmenelle olisi osunut muita vuosikymmeniä suurempi määrä erityisen korkeatasoisia Willereitä? Perusteluiksi kelpaavat tietysti kaikki sellaiset perustelut, jotka ovat riittäneet itse kullekin henkilökohtaisiksi perusteluiksi jatkaa Tex Willerin seikkailujen seuraamista vuodesta ja kenties vuosikymmenestä toiseen.
Olen tähän ikään mennessä lukenut vain noin polvenkorkuisen nipun Texejä, enkä siis todellakaan ole vihkiytynyt asialle. Lännenleffojen ystävänä ja Kvaakin Willer-palstojen innostamana, kiinnostukseni Tex Willer -sarjakuvia kohtaan on kuitenkin kasvanut. Jos asiaa on jo käsitelty joissakin aikaisemmissa Tex-säikeissä, tai aloittamassani uudessa aiheessa ei ole muuten tolkkua, niin sen voi poistaa turhaa roikkumasta.
-
1970-luku. Helposti voisin sanoa, että syyt omalla kohdallani ovat nostalgiset. Silloin olen Texiä alkanut lukea. Mutta ei se pelkästään sitä ole. G.L. Bonelli oli tuolloin edelleen huippuvireessä ja ehkä kunnianhimoisimmillaan. Tex-talliin oli saatu 1960-70-luvun vaihteessa liuta aivan mahtavia piirtäjiä, jotka tuolloin olivat siis vielä Tex-uransa alussa ja myös parhaimmillaan.
-
Pakko peesata edellistä kirjoittajaa. Luin kaikki Texit läpi (pari vuotta meni) ja 70-luku on nostalgialisä poisjättäenkin ylivoimainen.
-
Pitempään fundeerattuani yllätyin itsekin... 2000-luku! Läpi lyijytuulen ja luotituiskun sai minut sitten poikavuosien palaamaan Texin pariin.
Myös jättialbumit ovat niin kuvallisesti kuin kerronnallisesti olleet parasta lankkupihviä. Sitten sellaiset normiteksien tarinat kuin Punaiset sudet ja Colorado Belle ovat olleet hienointa, mitä Bonellin saluunasta saa tilata.
Että näin.
-
Itsekin helposti voisin sanoa että 70-luku, vaikka se mielestäni taitaa ollakin 80-luku. Ja vaikka viimeksi mainitun vuosikymmenen puolvälissä ei niin tiheään kovin erikoisia tarinoita ja piirtäjiä tullutkaan niin silti siinäkin seassa oli sellaisiakin helmiä kuin Mormonikopla 84, Synkkiä enteitä 85, Punaiset muurahaiset 1985, Fort apache 85 sekä samana vuonna ilmestynyt Suuri vehkeily, sekä Sierra Madren salaisuus 86. Vuosikymmenen alku 80-83 sekä loppuvuodet 87-89 olivatkin sitten miltein kokoajan huipputarinoita huipputarinoiden perään. Hieno vuosikymmen.
Ja mielestäni 1990-luvun paras vuosi on 1990. Vaikkei sitä kysyttykään, niin kerron sen silti.
-
Kasarihan se on!
Tämähän on tietysti mielipidekysymys joten mikään ei voi olla ylitse muiden.
-
Omasta mielestäni 80-luku. Aloitin lukemaan noita 80-luvun texejä ja niistä parhaiten ja päällimmäisenä on jäänyt mieleen Yama seikkailut. Monia todella loistavia tarinoita.
-
Makuasiahan tämä on mutta omalla kohdalla texiin tutustuminen tapahtui 80-luvulla, joten sympatiat sinne. 90-luvulta löytyy erittäin monta hienoa tarinaa. Samaten 70-luvulta, joista osa tosin on lukematta, koska en omista jokaista texin numeroa.
Ehkä paras "vuosikymmen" voisi olla 10 vuotta välillä 1975 ja 1985. Perusteluina Mefisto sekä Yama, Great falls, Kaksi lippua jne..
-
Jotenkin olen vain jumittunut siihen että koin kaikken merkittävän Texin kanssa jo 70-luvulla jolloin lähes kaikki oli uutta. Myöhemmät vuosikerrat ovat olleet enemmän tai vähemmän silloin tapahtuneen toistoa. Toki positiivisia poikkeuksiakin on mutta ei niin merkittävissä määrin että 70-luvun hohto ja tuoreus himmenisi.
-
Itse kallistun 90-luvun kannalle, osittain nostalgiasyistä ja varsinkin siksi, että se pitää sisällään lukuisia todellisia huipputarinoita. Nizzi oli tuolloin Tex-uransa hurjimmassa vireessä (varsinkin 90-luvun 1. puoliskolla) eikä kollega Bosellinkaan tuotoksia voi yhtään moittia. Decio Canzion ainokainen oma tarina Klaatun kulta on myös napakymppi.
Pitää myöntää, että 80-lukukin on yllättävän hyvä. Alkupuolella pappa Bonellin kynässä riitti vielä lyijyä ja Nolitta tehtaili myös tukun loistavia tarinoita. 2000-luvulla ei ollakaan nähty montaa huipputarinaa, vaikka piirrokset ovat olleet poikkeuksetta korkeatasoisia. Tai no, Letterin viimeisille kuvituksille ei voi paljon käsiä taputtaa. Mutta uudet piirtäjät (ja käsikirjoittajatkin) ovat olleet päteviä ja eteviä.
-
2000-luvulla ei ollakaan nähty montaa huipputarinaa, vaikka piirrokset ovat olleet poikkeuksetta korkeatasoisia.
Tämän hetken taaperot inttävät kivenkovaan, että nyt elämme Texin kovinta aikaa. Sitä paitsi, olen sitä mieltä, että tälle(kin) vuosikymmenelle osuu monta huipputarinaa.
-
olen sitä mieltä, että tälle(kin) vuosikymmenelle osuu monta huipputarinaa.
Olen Jannen kanssa tästä asiasta täysin samaa mieltä. Niin perussarjassa kuin maxissakin, kuten Lurkenin mainitsemassa Läpi lyijytuulen ja luotituiskun, tarinassa.
Sekä se Gatling juttu. Kalkkarot ja pahemmat käärmeet yms....
Perussarjassa 2000-luvulla on ollut Ennusmerkkiä, Härkätaistelijaa, Custerin salaliittoa, Kauhun naamiota, Punaisia susia, Vihan Laaksoa, Colorado Belleä, Redvillen junia, Surma sumussa, Ehkä myös Puhveli sotilaat viime vuoden puolelta ja mahtava Bourbon Streetin murhat kuluvalta vuodelta jne... Siinä nyt ensihätään mitä mieleen sattui juolahtamaan. Joukkoon lisättynä vielä monta hienoa suuralbumia.
Lisäsin myös Kauhun naamionkin listaan, sillä se sattuu olemaan ainakin allekirjoittaneen yksistä suosikki tarinoista 2000-luvun saralla. Osa syynä on varmaan Ortizin luoma mahtava tunnelma.
-
Meinasin antaa ääneni 70-luvulle..
Mut hei, jos tässä haetaan kultaisinta vuosikymmentä, niin mikä muu se voisi olla kuin 2000-luku...?
Oliko 70-luvulla kronikoita, maxeja, suuralbumeita, novelleja, kovakantisia jne. jne. Jos nyt ei eletä Texin kulta-aikaa niin milloin sitten.? Eikö Willeresteille riitä mikään?
-
Ei määrä, vaan laatu ;).
-
Mutta tällä vuosikymmenellä ovat tulleet uusintoina, ja monesti jopa ekaa kertaa, ne vanhatkin vuosikymmenet...
-
Mutta tällä vuosikymmenellä ovat tulleet uusintoina, ja monesti jopa ekaa kertaa, ne vanhatkin vuosikymmenet...
Aivan. Perusteltua on myös sanoa, että on parempi pitää uusinnat edelleen seitsemänkymmentäluvun materiaalina tässä vertailussa. Silti kallistun minäkin 2000-luvun puoleen, sillä keskimääräinen piirtojälki on huomattavasti parempaa kuin aikaisemmin, tarinaa pukkaa hyvällä tahdilla ja määrään mahtuu myös huikeita tarinoita. Lisäksi erikoisjulkaisujen määrä kruunaa 2000-luvun voiton muista vuosikymmenistä. Nostalgisesti viisikymmentäluku on liuskoineen legendaarista historianhavinaa, mutta kyllä Tex on nyt parhaassa vedossa kuusikymppisenä sarjakuvana, kasvukivut jättäneenä lännensankarina.
-
Tosiaan, jos tarkastellaan pelkästään Tex Willereiden kuvituspuolta, niin nyky-Tex peitonnee 70-luvun ja ehkä vielä 80-luvunkin (saati tuota vanhemmat) Tex-sarjakuvat aika helposti. Huikea kuvitus paikkaa, tiettyyn rajaan asti, myös mahdolliset pienet satunnaiset puutteet tarinassa. Lukunautinto säilyy, vaikka tarina ei itsessään olisikaan sitä kovinta Texiä.
-
2000-luvulle melkein itsekin kallistuisin. Piirrosjälki on parantunut todella paljon ja kuvien atmosfääri on paikka paikoin huomattavasti aiempaa synkempää. Tarinat eivät ehkä ole niin kaksisia olleet, mutta menevät peruswesternin nälkään paljon paremmin kuin typerät rinnakkaistodellisuustarinat 70-80 luvuilta. Julkaisumäärät ovat myös hyvällä tolalla, vielä kun Aku Ankka ohitetaan näissä niin hyvin menee. Tottakai pidän Texin tarinoista joka vuosikymmeneltä aina klassikkosarjoihin asti, mutta jos haluan lukea kunnon lännensarjakuvaa, niin se sijoittuu kyllä pääosin muualle kuin 70-80 luvuille. El Moriscot, Yamat, Mefistot, hirmuliskot, viikingit, beduiinit, meteoriitit, ihmissudet ja vastaavat ovat vain jotakin ihan muuta, kelpo tarinoita, mutta eivät varsinaisia länkkäreitä.
-
Minulle kulta-aikaa on 60-luku ja kaikkiaan liuska-texien aika. Tuo oli se aika jolloin ahmin Texejä ja se on pitkälle myös määrittänyt sitä mitä odotan Texin olevan. Sitten tulee 70- ja 80-luku, josta varsinkin 70-luvulta muistan suunnilleen ulkoa kaikki Tex-seikkailut. Näissä myös törmäsin uusin Texin piirtäjiin, joista kaikkiin ei oikein vieläkään meinaa sopeutua. Ticci oli heti alusta ok, mutta Letteri vaati jo vähän enemmän totuttelua; kumpikin tosin nykyään lempipiirtäjiä.
Kuluva 2000-luku taas on toisessa mielessä kulta-aikaa, tarjonta on ollut aivan mielettömän hienoa. Erityisesti mieltä on lämmittänyt klassikkoseikkailujen julkaisut joko maxeissa tai normisarjoissa. Merihevosen mysteeri ja Dodge city ovat useimmin olleet kädessä aamupalaa syödessä (yhä uudestaan ja uudestaan), pitäis varmaan ostaa niistä uudet kappaleet jos vain jostain löytyy.
Eli: aika vaikea on löytää "kultaista kymmenlukua", minun laskuissani ainoastaan 90-luku olisi tippumassa pois, mutta sieltäkin löytyy vaikka mitä.
-
Merihevosen mysteeri ja Dodge city ovat useimmin olleet kädessä aamupalaa syödessä (yhä uudestaan ja uudestaan)...
Aamupalalla?! Tex pitäisi saada Hesariin, värillisenä!
(Fingerpori marraskuussa 2007.)
-
Itse olen aloittanut Texien keräilyn pikkupoikana 80-luvulla ja jatkanut sitä tähän päivään saakka. Pokkarit löytyvät kaikki, samoin maxit, juhlakirjat, kovakantiset, kronikat ym. myynnissä olleet 2000-luvun texit.
2000-luvulla on siis tehty paljon upeita erikoistexejä ja jo 90-luvun lopulla kaksi ekaa suuralbumia/juhlakirjaa.
Kuitenkin mielestäni Texin kultainen vuosikymmen on se 70-luku 8] Paljon hyviä seikkailuja, kuten mm. Tahrittu tinatähti (1972), Karjakuninkaan kuolema (1972), Texin menneisyys (1973), Luurankoylänkö (1974), Suuri kuningas (1974), Timantti-Jimin kosto (1974), Luvattu maa (1975-1976), Traaginen risti (1976), El Morisco (1976), Kahden lipun välillä (1977), Ihmismetsästystä (1977), El Muerto (1977), Kiinalaiskortteli (1978), Kristallitoteemi (1978), Tehtävä Great Fallsissa (1979) jne.
Ehkä taso oli 70-luvulla tasaisempi kuin 80-luvulla, jolloin oli todella mestarillisia seikkailuja, mutta myös vähemmän huippuja. 90-luvulla ja 2000-luvulla on jatkunut sama meno.
Itselleni 70-luku on myös hohdokas varmaankin siitä syystä, että ne ovat ne vanhimmat Texini - liuskoja kun ei ole....
-
Hyllytilan puute pakotti siirtämään Texejä osittain vähän syrjemmälle. >:D
70 luku ei liikahtanut mihinkään....... ;)
-
aika laaja aihe,paras tex vuosikymmen?visainen pulma,sama kun kysyisi mikä paras vuosikymmen rockissa,se kun se keksittiin,vai se kun sitä "laajennettiin" ,nykyisin kun rock on aika laidasta laitaan,oisko Elvis paras,vai rolling stones,vai R.E.M. vai mikä,lähdin lähestymään pulmaa,, mielessäni ruksailin tex vuosikymmeniä huonoimmasta päästä (jos niitä on) ja jäljelle jäi 70-luku,samaten kuin 70 luvun rokkia notkuu hyllyssä, mielestäni asia on että kun kuitenkin puhutaan sarjaKUVASTA, mikään muu vuosikymmen ei ole tarjonnut läheskään samaa kaliiberia olevia piirtäjiä,Galepia uudessa vedossa= Uriah Heep , Nicolo= CCR , Ticci =Rolling Stones, Letteri = Santana , Fusco = Bad Company. minusta niin musassa ja Texissä on sama ilmiö havaittavissa,nykyään uusintajulkaisuja ja vanhan kierrätystä,rahastusta,oikeastaan ainoa hyvä asia on kronikat ja Civitelli ja Font ja Rossi,( Zaniboni suuralbumissa,what a joke,70 luvulla ois ollu jonon hännillä,minne kuuluukin)ja lopuksi EI väri texeille!! ,my humble opinion,,dont get mad,,get even
-
On vaikea sanoa toisaalta, mikä vuosikymmen on ollut paras, sillä jokainen lukija kokee tarinat omalla persoonallisella tavalla ja löytää elementtejä, jotka juuri sinuun tai minuun vetoavat.
Siksi voidaankin sanoa, että jokaisella vuosikymmenellä on ollut erinomaisia tarinoita sekä tekstillisesti että graafisesti. Tässä yhteydessä ilmeisesti käsitellään hieman laajempaa kokonaisuutta, jossa kuvaan mukaan tulevat sekä tarina että taide. Nämä kaksi asiaa ovat keskenään tasapainottavia tekijöitä.
Kun mennään henkilökohtaiselle tasolle, niin minusta myös 70-luku oli jollain tavalla erilainen-erottuva. Tuolloin tosiaan ilmestyi tässä topikissa mainittuja erinomaisia tarinoita, jotka olivat suorastaan loistokkaita tektuuria ajatellen- siis tarinat syvällisiä ja kiinnostavia. Tähän soppaan kun tuli mukaan joukko loistavia piirtäjiä, niin ei ihme, että monista lukijoista tuntuu siltä, että 1970-luku oli parasta aikaa Tex Willerin historiassa.
Mutta emme totuuden nimessä voi unohtaa muitakaan vuosikymmeniä. 1980-luvulla ja 1990-luvulla tuli myös erinomaisia tarinoita, kun uusia kyvykkäitä kirjoittajia ja taiteilijoita astui Texin kiehtovaan maailmaan luoden unohtumattomia elämyksiä, jotka vieläkin uudelleen luettaessa tuntuvat yhtä tuoreilta kadottamatta mitään loistokkuudestaan. Toki mukaan mahtuu myös vuosia. jolloin taso ei ollut kovin mairittelevaa. Minä koen, että mimuun vaikutti eniten myös 1970-luvun tarinat. Ehkä osasyynä tähän saattaa olla mestari piirtäjä Giovanni Ticcin erinomainen taiteellinen panos tarinoihin. Mutta se ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä tarinat kuten aikaisemmin jo mainitsin olivat mestarillisia.
-
Hyvä kysymys!
Piti oikein tarkastella tilastoja jotten puhuisi palturia. Yhdeksänkymmentäluvulle mahtuu eniten huipputarinoita joten lienee se sitten ykkönen. Tosin taso kääntyi laskuun vuoden -98 alkusarjojen jälkeen ja 2000 luku jäi pahasti jalkoihin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. 2010 luku on lähtenyt käyntiin melkoisena vuoristoratana ja seuraavat kahdeksan vuotta näyttävät mihin suuntaan vuosikymmen tulee etenemään.
-80 luku tulee kakkosena, mutta -70 ei juurikaan häviä luvulle 80. Oikeastaan on jopa väärin sanoa, että -80 luku olisi parempi. Sanotaan siis että 70 ja 80 luku jakavat kakkos paikan. Jos Maxi julkaisut olisivat vuosikymmen, se jäisi 2000 luvun taakse. Juhlakirjat sijoittuu luvun 2000 ja maxien väliin. Juhlakirjoissa ihmetyttää se, että normisarjan pokkareita on suurennettu albumeihin, tai oikeastaan tämä ei ihmetytä, vaan se, että albumeihin on onnistuttu valitsemaan normisarjojen paskimmat julkaisut.
-
Juhlakirjoissa ihmetyttää se, että normisarjan pokkareita on suurennettu albumeihin
Ei, ei. Juuri päinvastoin eli Suomen normisarjaan on supistettu Italiassa alkujaan suuralbumeina julkaistut tarinat. Ovatko ne sitten paskimmat, on makuasia, mutta suuralbumeissa on uskallettu kokeilla vähän erityylisiä kuvittajia.