Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => Aiheen aloitti: JV - 16.05.2004 klo 13:42:07
-
Ajattelin, että olisi kiinnostava kuulla ihmisten suosituksia ja suosikkeja tuoreemman, tai vaikka vähän vanhemmankin, sarjakuvan piiristä.
Ehkä mieluummin jotain vähän vähemmälle huomiolle tai vähemmän tunnettua, ettei tarvitse välttämättä jotain Lasseja ja Leevejä tai Aku Ankkoja kehua, vaan mieluummin jotain tämän viestiketjun lukijoille uutta.
Oli se sitten kotimaisia albuumeita, ulkomaisia lehtiä tai kotimaisia pienlehtiä.
Minä voisin aloittaa suosittelemalla Chris Waren Jimmy Corrigan - the smartest kid on earth -albumia. Se on koottuna Corrigan -sarjoja pidemmältä aikaa täydellisen kauniiseen kirjaan, jotain suunnattoman hienoa sarjakuvakerronnan saralla. Päähenkilö on semmoinen rassukka, jolla ei mitään kovin jännittävää elämää ole, mutta Waren kerronta on tarkkanäköistä ja mielikuvituksellista että pienetkin asiat muuttuvat kiinnostavaksi sarjakuvaksi.
Sitten kehuisin myös viime vuosien Daredeviliä, jota ovat tehneet sellaiset herrat kuin Brian Michael Bendis ja Alex Maleev. Ei mitään tavallista superssankarimeininkiä. Bendis kirjoittaa aika tekstipainotteisia sarjoja, jotka ovat idearikkaita ja kiinnostavia, Maleevin kaunis kuvankäyttö tekee lukukokemuksesta nautinnon. Heidän yhteistyöstään syntyy mielestäni jokseenkin aika omintakeinen keitos, joka tuo sarjakuvaan ilmaisumuotona jotain uutta...
Ville Tietäväisen Linnut ja meret on varmasti näillä sivuilla saanut huomiota, mutta mainitaan se nyt silti. Kiinnostavaa, ammattitaitoista, graafista sarjakuvaa.
Ja vielä jenkkisarjakuvista kiinnostuneille, Ultimates, uusi Hulk ja New X-men, joita suomeksikin julkaistaan, ovat nostaneet supersankarisarjisten tasoa kyllä rankasti, ja sopivat vähän vanhemmillekin pikkupojille ja -tytöille.
-
Omalta osaltani voisin suositella Bryan O'Malleyn albumia Lost at Sea.
Olen jo pitkään ollut O'Malleyn omilla kotisivuillaan (http://www.radiomaru.com/) julkaistujen lyhyiden sarjakuvien fani, ja muutaman mutkan kautta sain tilattua itselleni Lost at Sean Kanadasta. Se kannatti. :D
Juoni lyhyesti kuten se on Oni Pressin (http://www.onipress.com/graphicnovels/gn.php?id=71) sivuilla kerrottu: Raleigh doesn't have a soul. A cat stole it. Or that's what she'd tell people if she told people anything. How did such a shy, weird girl end up in a car with three hooligans on a cross-country trip? The answer isn't important, but maybe this crazy caravan will show her what is.
Tarinan kaikki neljä henkilöä ovat tavallisia kanadalaisia/amerikkalaisia nuoria, jotka ovat kasvaneet kauneutta, trendikkyyttä, rahaa ja kiireistä elämäntyyliä tulvivassa, televisio-ohjelmilla ja videopeleillä kyllästetyssä maailmassa. Vaikka O'Malley satirisoikin näitä nuoria, hän kuitenkin pohjimmiltaan ymmärtää, että ei ole heidän syynsä että he ovat kasvaneet maailmassa, joka korostaa ulkokuoren vaalimista, mutta ei opeta kuinka käsitellä tunteita ja ihmissuhteita. He ovat silti ihmisiä ja vain yrittävät tulla toimeen parhaansa mukaan. Lost at Sea on samalla kyynisen hauska, täynnä kekseliästä dialogia, että koskettava ja silti toiveikas, käsitellen hyvin kipeitä aiheita.
Tarinan ensimmäisessä puoliskossa matkustetaan autolla pysähdellen identtisissä moteleissa ja pikaruokaravintoloissa, esitellään henkilöt, käydään läpi Rachelin tähänastista historiaa ja jauhetaan loistavasti kirjoitettua small talkia. Viimeisessä kolmanneksessa tarina huipentuu nimettömän pikkukaupungin yöhön sijoittuvassa loistavassa jaksossa, jossa etsitään Rachelin sielun varastanutta kissaa. Tarinassa on täten kissoihin liittyvä mystinen elementti; kissat vainoavat Rachelia, mutta onneksi O'Malley ei käytä sitä oikotienä liian helppoon loppuratkaisuun.
"How do you know which cat has your soul?"
"I thought I'd stare them in the eye and the soul'd pass back to me."
"Ok, cool."
Bryan O'Malley piirtää söpöllä chibi-tyylillä, joka vaatii hieman totuttelua, mutta istuu tarinaan loistavasti. Taustat ovat paikoin hyvinkin pelkistettyjä, mutta silti tunnelmallisia, korostaen Pohjois-Amerikan pikkukaupunkien, motellien, moottoriteiden ja pikaruokaravintoloiden luomaa yhdennäköistä maisemaa.
Tässä on yksi netissä erillään albumista julkaistu näyte. (http://www.radiomaru.com/comics/lost_at_sea_color_special.jpg)
Ja täältä löytyy lisää. (http://www.radiomaru.com/comics/)
-
Strippisarjakuvista Frank Chon Liberty Meadows eli Turvatarha.
Jostain syystä miehellä tuntuu olevan sensuurin kanssa hankaluuksia... :)
-
Työjärjestyspuheenvuoro.
Eikös tuo Ajankohtaisuuksia -jatkumo esim
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=3;action=display;threadid=1116;start=15
ole juuri tätä? Ihmiset suosittavat ja haukkuvat viimeksi lukemiaan.
-
Strippisarjakuvista Frank Chon Liberty Meadows eli Turvatarha.
Jostain syystä miehellä tuntuu olevan sensuurin kanssa hankaluuksia... :)
Frankki on hyvä ja Turvatarha lipsahtelee välillä aikuissarjakuvan puolelle. ;D
edit. Siis ei nyt ihan aikuissarjakuvaa, mutta alapähuumoria ja vihjauksia joita tekopyhät jenkkiläiset ei sulata. Niin ja lisäksi vielä Frank "rippaa" surutta muita sarjiksia.
Täältä löytyy niitä sensuroimattomia pätkiä
http://www.libertymeadows.com/index.html
-
http://www.iboxpublishing.com/
Thieves & Kings. Olen sitä aiemminkin mainostanut, mutta on se vaan niin hyvä, että kehtaa lisääkin sarjan loistavuutta julistaa! Käykää sivulta katsomassa ja ostakaa sitten.
-
Enpä ole kovinkaan törmännyt nyt suomalaisiin tai suomeksi käännettyihin.
Itse kun oeln mennyt enimmäkseen New X-Menin jenkki lehtien mukaan, niin olen huomannut, että New X-Men on kaikkein synkin lehti verrattuna X-Treme X-Meniin ja Uncanny X-Meniin.
Eli nyt alussa NXM on suoraan sanoen surkea. Jopa itse idea siinä on aika kökkö.
UNX lopetettiin hetkeksi suomesta, mutta ei se kauaa, kestä kun se tulee taas, kun jenkeissä ollaan menossa jo numerossa #444, whee olemme taas jäljessä.
X-Treme X-Men piristi jollakin tavalla sitä, kun uncanny potkittiin väliaikaisesti pois.
Mutta sitten sanomalehdissä olevat Lassi ja Leevi menettelee vielä, sekä Viivi ja Wagner, mutta niitäkin tulee koko ajan "uusintana" mikä on sisnänsä harmittavaa, eli sarjis puoli on jäänyt pahasti tuohon Rx kohdalle.
-
Luin koko ensimmäisen Sleeper-tarinakokonaisuuden (lehdet 1-10) kokoomassa "Out in the Cold". Hienoa kerrontaa kunnon vakoilu/rikos/supersankarityyliin, varsinainen eri genrejen ristisiitos joka vie mukanaan vaikka ensi selaukselta lehti voikin vaikuttaa jotenkin harmaalta ja luotaantyöntävältä. Vaatii kunnon perehtymisen ja lukuhetken.
Harmillista että irtonumerot Hgin sarjisliikkeissä menevät niin nopeasti että aina jää numeroita välistä. Onneksi tätäkin ilmestyy nyt kokoomana kohtuuvauhdilla.
Brubaker on mielestäni tämän hetken ykköskirjoittaja Jenkkilän puolella. Mies ei tee liian psykedeelista (kuten Ellis, Morrison) eikä liian kaavamaista (suurin osa nk. supersankarisarjakuvista) tavaraa vaan pysyttelee siinä minkä osaa eli perusdekkarijunaelmassa johon heittää oman annoksensa mielikuvitusta mukaan. Todella miellyttävää lukea Brubakerin tuotoksia.
Ah, aivan, hankin ja luin myös "käärme syö omaa häntäänsä"-tyyppisen kehätarinamaisen Sleeperin esiosan kokoomana - tosin en saa nyt nimeä päähäni - jossa "Sleeper" hahmo esiteltiin. Tosin pääosassa on Wildcatsin Grifter - tai oikeammin Cole Cash (vai mikä sen hemmon nimi olikaan). Todella omalaatuinen muoto tarinassa. Piirtäjänä Suomessa lähinnä yhdestä Tex-kokoomasta (ja Bluberryakin piirtänyt???) tuttu Colin Wilson.
-
Brian Azzarellon sarjakuvat on kaikki ollut mielestäni erittäin mielenkiintoisia, hänen 6 osanen Batman tarina "Broken City" oli mielenkiintoinen, ja hänen ja Jim Leen juuri alkanut "Superman:For Tomorrow" tarina vaikuttaa parhaalta Teräsmieheltä sitten Jeph Loebin "Superman For All Seasons" miniin joka julkaistiin 90-luvun lopulla.
-
Ruotsin tuomisina Pantheonin julkaisema Kim Deitchin The Boulevard of Broken Dreams - pirullisen Waldo-kissan seikkailuja animaation alkuvaiheilla ja Lynda Barryn One hundred devils. Onko täällä muita Barry-faneja? Barry on mm. Matt Groeningin mielestä about maailman paras sarjakuvailija. Kyllä munkin top-kolmosessa varmaan. Kustantajansa (Sasqueatch books) takia ei löytyne ihan joka sarjakuvakaupasta, mutta hyvin varusteillusta kirjakaupoista se sijaan kyllä. Ainakin ulkomaan maissa. Raw:ssa oli joksus jotain ja verkosta löytyy aika hyvin kanssa, mut ne puudelijutut on aika boooring.
Nämä valittiin muuten kahden vuoden takaisessa Comics Journalissa vuoden parhaiksi sarjakuviksi. (Sen huomasin vasta kirjat ostettuani, en sen kummemmin noista arvosteluista perusta mutta ehkä pitäis alkaa perustaa kun osuu maku noin hyvin yksiin!)
-
Aika vähän tulee seurattua uusia tuulia (tai edes vanhoja) mutta Lobo the Duck upposi kuin kuuden tuuman naula. Tätä lisää ja tähän pyritään.
Tällä hetkellä kesken myös Arrowsmith ja Battle Chasers (parempi myöhään kuin ei silloinkaan). Molemmat loistavia, joskin vähemmän hauskoja.
-
The Complete Peanuts 1950-1952 (Fantagraphics) ilmestyi viimein. Sarjassa ilmestyy kovissa kansissa ja viimesen päälle hyvin toimitettuna kaikki Tenavat-stripit alusta loppuun, kaksi kirjaa vuodessa. Parasta (sanomalehti)sarjakuvaa ikinä! Kyllä oon onnellinen vuonna 2017 kun koko setti on valmis. On jotain minkä vuoksi kannattaa elää...
Juu, ja Transmetropolitankin on kokonaisuudessaan nyt saatavilla kooste-albumeina. One more time sisältää numerot 55-60. Hirtehistä mediameininkiä, suorastaan aikaansa edellä olevaa. Todellisuus toistaa fiktiota. "And now... sports."
-
Hmmm... heikosta rahatilanteesta johtuen on sarjakuvat jäänyt vähiin... :P
Itse pidin kovasti Spider-Manissa uudesta Venom-tarinasta. Ei parasta Hämistä, mutta mielestäni kuitenkin tasokkaasti kuvitettua ja kerrottua supersankarioopperaa.
Bendis/Maleev tiimin DD:t ovat vallan riemastuttavia. Suunnilleen yhtä laadukasta, kuin Miller parhaimmillaan. Kova haastaja Guardian Devilillekin.
Ja sellaisiin vähän vanhempiin teoksiinkin (no siis ei nyt ihan viime viikolta ainakaan) tuli tutustuttua, kuin Killing Joke ja Rose. Molemmat oman genrensä mestariteoksia.
-
Nuo Transmetropolitanin viimeiset numerot eivät kyllä ole enää juonellisesti tai taiteeltaankaan enää alku- ja keskipään tasolla. Jää sellainen "tässäkö tämä nyt oikeasti oli?"- olo. Voisin samaan hengenvetoon tosin suositella Ellisin ja Colleen Doranin Orbiteria (ilmestyi ihan alunperin yhtenä 100- sivuisena möhkäleenä), joka on vähän kuin avaruuslentoihailijan optimistinen versio Event Horizon- elokuvasta. Kadonneeksi luultu avaruusalus palaa vuosien jälkeen maahan sisällään vain pilotti, joka vaikuttaa kajahtaneelta. Avaruusalusta peittää jonkinlainen iho. Lukekaa loput itse.
Muuta: 30 Days of Night- ja Dark Days- vampyyrimätöistä vastannut tiimi Steve Niles ja Ben Templesmith jatkavat kauhun saralla Criminal Macabre- sarjallaan (ilmestyi juuri koottuna), jossa yliluonnollisuuksien yksityisetsivä Cal McDonald selvittää vampyyrien, ihmissusien yms. sekavaa sotimista. Ei lainkaan niin tyhmä miltä kuulostaa. Päihittää ainakin juuri ennen lukemista katsoneeni Underworld- elokuvan 10-0. Tosin se ei ole vaikeaa, mutta kuitenkin. Toivottavasti sama tiimi tekee sarjakuvia jatkossakin, eivät aivan tyypillisimmästä päästä veristä kauhua.
Mitähän muuta...ai niin, ostin divarista 80- luvun King Kong- pokkareita 9 kappaletta nostalgiahengessä. Iso KK- robotti joka on hyvä taistelee arkkivihollistaan, pahaa Goljatti- robottia (ja kaikkea muuta ilkeää) vastaan. Mielettömän pöhköä! Ja ainakin yhden pokkarin jälkeen tyydyttävää niin nostalgisesti kuin yleisen hassuudenkin kannalta. Ääniefektit ainakin loistavia; King Kongia sattuu ja kirjoittaja sekä suomentaja tekevät taikojaan: "Sattuu! Eläin auugh!"
-
Jalavahan lopetti numeroon 30 muistaakseni.
Pikkasen ihmetyttää, että Dreddkään ei Suomessa myy, vaikka missä muodossa yrittäis.
Mutta se ei ole aiheenamme tänään: Garth Ennisin Marvelin MAX-linjalla nykyään peuhiva Punisher on aika hupsua sarjakuvaa. MicroChip tuotu takaisin jostain menneisyyden kalmoista ja Punisher yrmympi kuin koskaan. Juoni mahtuu yhdelle A4selle, mutta huihai, kunhan ammutaan tehdään reikiä. Pitäisi vissiin kirjottaa kansanedustajalle, että "ei noin rujoa väkivaltaa saa olla näkyvissä".
-
Uudemmista voisi suositella Peter Milliganin ja Mike Allredin X-Statixia (ent. X-Force). Hieman erilaista Marvelin mutanttimenoa. Nyt on juuri meneillään hyvä story arc jossa vastassa on kostajat. Kannattaa tsekata ainakin ensimmäinen kokooma albumi (alk. x-force #116).
Myös Marvelin NYX on iskenyt. Uusinta numeroa (#4) on tosin saanut odottaa jo kohta puoli vuotta, on tosin juuri ilmestynyt.
Ja Joss Whedonin kirjoittamaa Astonishing X-Meniä odotan mielenkiinnolla. Siitäkin on juuri ensimmäinen numero ilmestynyt.
Mangapuolelta voisi suositella Love Hinaa johon olen jäänyt totaalisen koukkuun. Meininki samantyylistä kuin suosikkimangassani Maison Ikkokussa, mitä nyt vielä hieman hullumpaa.
Suomipuolelta Jussi Salakan omakustanne Otto 1000 on ihan kuningas. Nyt on ilmestynyt 4 osaa. Vuoden kohokohta on kun saa sarjisfestareilla uuden Otto 1000:n käsiinsä. :) Joka numeron mukana tulee mös plärättävä animaatio. Huippua!
Vanhemmista sarjoista voisi suositella Sam Kiethin The Maxx:ia. Loistavan hämärä sarja! Myös muihin Kiethin tuotoksiin kannattaa tutustua (mm. Zero Girl vol1 ja 2, Four women). Maxxin ensimmäisestä tarinakokonaisuudestahan on myös animaatio joka tuli aikoinaan MTV:ltä. (Jokos olet muuten kohta Ilja katsonut kasettini? ;) )
Strangers in Paradisen kokoelmat kannattaa myös lukea ainakin Child of Rageen asti. Yksi suosikkisarjoistani.
-
(Jokos olet muuten kohta Ilja katsonut kasettini? ;) )
Alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä että voit tulla sen joskus hakemaan kuolinpesästäni edelleen katsomattomana...
Ei sen luulisi olevan niin vaikeaa. Mutta tuntuu se olevan.
Tästä ihmeellisestä vammaisuudestani huolimatta suosittelen myös The Maxxia.
-
Eikö kukaan oikeasti lue sarjakuvia muilla kielillä kuin englanniksi ja suomeksi? Pelkällä englannilla saa säälittävän yksipuolisen kuvan mistä tahansa taiteenalasta ja varsinkin sarjakuvasta.
-
Kuten monet ovat jo huomauttaneetkin, niin Bendisin Alias ja Daredevil ovat tosiaan tosi hyviä.
Itse en oikeastaan seuraa jatkuvista sarjoista muita kuin Lucifer'ia tai 100 Bullets'ia (Vertigolta kumpikin). Niin, ja Mooren Prometheaa ja Tom Strongia (kokoelmina). Tomorrow Stories ja Top10 olivat myös herkkua.
Itse aloin vasta lukemaan Kabukia, mutta en osaa vielä sanoa siitä oikein mitään. David Mack on tehnyt ainakin muuten hienoa sarjakuvaa... Kabukin jälkeen viimein Invisibles.
-
Sarjakuvat ovat itselleni vain yksi harrastus monien joukossa joten englanniksi ja suomeksi riittää aivan mainiosti jo sinällään lukemista. Muuten pitäisi opetella jo kieliä lisää (ok, osaan jotenkuten saksaa ja ruotsia mutta kärsivällisyys ei riitä lukemaan niillä kielillä mitään). Jos aikoo saada aikansa ylipäätään riittämään sarjakuvien lukemiseen muiden joukossa niin parempi ainakin henk.koht. minun pitäytyä osaamissani kielissä. Aika jaettava mm. näiden kesken: sarjakuvat, kirjat, elokuvat, työ, sukulaiset, yleinen sluibailu :D
Ja sen takiahan sarjakuvia suomennetaan koska harvat sitä muilla kielillä juuri lukevat kuin suomeksi - ja vielä harvemmat englanniksi. Paitsi ilmeisestikin KVAAK:in hardcoreharrastajat ;D
-
Jepjep. Laitan tänne linkin tästä DC Comicsin (uhka?)yrityksestä julkaista laadukasta eurooppalaista sarjakuvaa Jenkkilässä enklannin kielellä:
http://www.dccomics.com/features/humanoids/index.html
Mietin tässä että toivottavasti rantautuvat tännekin GF:ään/Fennicaan. Voivat (ja varmaan ovatkin) olla tietysti pienempien kustantamoiden julkaisemina enklanniksi heidän hyllyissään myös...
On se vaan hyvä että tällaista sielläkin (siis Jänkkilässä) yritetään saada esiin. Ja suurelta kustantamolta.
-
Dork Tower
www.dorktower.com
Johnny, The homicidal maniac ja Squee. Siinä kaikki.
-
Helsingin Akateemisessa Jim Holdawayn piirtämä, alkuperäiskielinen (siis englanniksi), Modesty Blaise -albumi myytävänä. Kolme seikkailua: La Machine, The Long Lever, The Gabriel Set-up ja Prologi.
Tekijöiden esittely, Holdawayn muutama luonnos.
Tyylikäs ulkoasu. Strippejä ei silvottu. ERINOMAINEN painojälki!!
Suosittelen!!
jatkoa tulossa kesällä: Albumi: Mister Sun
-
Gabriel Set-upissa on yksi kaikkien aikojen suosikkikohtaukseni.
Se missä Modesty saa kuulla Willien lähteneen itsemurhaiskuun Gabrielin miehiä vastaan luullessaan näiden tappaneen Modestyn.
Modestyn järkytys ja selkäpiitä pitkin menevät kylmät väreet on Holdaway kuvannuut hienovaraisesti eli upeasti. Monessa aiemmassa albumissa kyseinen kohtaus on sössitty huonon painojäljen tai sivutaiton takia.
Mutta ei tässä. Hienoa grafiikkaa.
Siksi ostin tän albun.
Ja muste on ihanan mustaa ja paperi hohtavan valkoista, joka tukee Holdawayn mv-tyyliä hyvin.
-
Italiasta löysin sellaisen sarjakuvan kuin Blacksad. Tsekatkaa osoite: http://www.dargaud.com/site_blacksad/ jos kiinnostaa.
Kyseessä on eläinsarjakuva, dekkari, jonka päähenkilönä toimii Blacksad niminen kissa, etsivä. Toimintaa ja suuria tunteita on mukana eurooppalaiseen tyyliin, tarinankerronta on varsin elokuvamaista, ja piirrostyyli kadehdittavaa. Eläinhahmoista on saatu kaikki irti. Eri persoonallisuuksia heijastelevat niin liskot, jääkarhut kuin hylkeetkin. Myös ilmeitä ja eleitä on liioiteltu taidokkaasti.
Sarjakuva on toteutettu käsittääkseni tussilla ja vesi/akryyliväreillä. Tunnelma on tiivis ja etenkin värimaailma ja valojen ja varjojen hallinta on erinomaista.
Muitakin loistavia sarjakuvia on tässä tullut vastaan, mutta eiväthän ne nyt tule mieleen... Vasta sitten kun koittaa saada unen päästä kiinni..
-
Tätä on mainostettu jo jossain säikeessä täällä Kvaakissa.
Mutta hieno teos kyseessä, ainakin visuaalisesti, joten lisäpuffaus ei ole pahasta.
Ykkösalbumia löytyy kuulemma myös enklanniksi.
-
The Filth. Grant Morrison -sedän aivoitusten uudempi kokonaisuushan on keväällä ilmestynyt albumimuodossa, ja nyt kun viimeinkin olin rahoissani, kannoin turkulaisesta Alfasta - ihana sekainen puoti - albumin kotiin.
Tyylikäshän tuo on ulkoasultaan, kuten The Invisibles parhaimmillaan (erityisesti Say You Want A Revolution ulkoasullisesti oli tosi hieno). Ja entäpä sisältö?
Täyttä rautaa, varsinkin The Invisibles -fanille. Morrison jossakin haastattelussa sanoi hyvin, että jos The Invisibles on ikään kuin tarina toiminnasta 'järjestäytyneisyyttä vastaan', The Filth taas kertoo järjestäytyneisyyden puolustuksesta - vähän kuin kolikon kääntöpuoli.
13-numeroinen The Filth on vaikea sarjakuva, joka kuitenkin palkitsee lukijansa - olettaen, että sen jaksaa kahlata ajatuksella läpi. Pikaselailuun siitä ei ole; Morrisonin visiot alkavat tuntua vain kovin hapokkailta äkkiä ajateltuna. Ja pidempäänkin luettua sitä kysyy mielellään, että mitä se Morrison-setä on nappaillut, ja mistä samoja aineita saa.
Invisibles-faneille täyttä rautaa. Viisi tähteä tyylikkäästi. Morrisonia tuntemattomille ja konventionaalisemman sarjakuvan ystäville voisi ehkä The Invisibles olla parempi aloituskohde. Helppo kun The Filth ei ole.
-
Minäkin pidin Invisiblesista mutta Filth vain rasitti.
Luin juuri aivan kummallisen sarjakuvan aivan ex-tempore-fiiliksellä. Peter Davidin (Hulk ym.) Fallen Angel. Omituinen punaiseen viittaan pukeutuva nainen joka auttaa (jos auttaa) apua pyytäviä Bete Noire nimisessä kaupungissa.
Ensimmäinen alpparikokooma täynnä mitä friikeimpiä hahmoja (mm. saksalainen luultavastikin ex-natsi tai joku vastaava kapakanpitäjä, Boxer niminen körmy, Slate niminen Henh-mies jne...) ja aika mielenkiintoisia juonenkäänteitä - lukuunottamatta viimeisen tarinan todella tylsää irviötä.
Hassu pikku teos. Taidanpa jatkaa tämän lukemista...
-
Tässäpä Peter Davidin haastattelu tämän vähälle huomiolle jääneen sarjakuvan tiimoilta:
http://newsarama.com/forums/showthread.php?s=&threadid=13982
Jaksaisinkohan odotella seuraavaa kokoomaa vai pitäisiköhän alkaa irtonumero-ostajaksi, kas siinä kysymys?
-
Siirsin keskustelun The Filthistä omaan ketjuunsa: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=3;action=display;threadid=1255.
-
Mä luin Fallen Angelia jotai kaheksan numeroa, oli kiva mutta ei siihe jää koukkuun. Siinä ei ole huumoria, jota Peter Davidilta olen alkanut odottamaan.
Mielenkiintoisen sarjasta tekee se, että netissä liikkuu huhuja, että Angeli olisi Linda Danvers, eli entinen Terästyttö, joka oman lehtensä viimeisessä numerossa (jonka kirjoitti kanssa Peter David) lähettää pukunsa postissa Clarkille (uskoen että ei ole sen arvoinen) ja lähtee etsimään paikkaansa maailmassa.
-
Niin, Davidin Terisnainen taisi loppua alkuunsa. Tai jotain. Kun en ole perehtynyt.
Ei huumoria vai? Kyllä minusta ainakin oli, esim. Asian hinku päästä petiin Leen/Fallen Angelin kanssa, ne loputtomat keskisormen näytöt (ihastuttavan puberteettista), Slaten Henh-hönkäilyt (mitä ihmettä niiden on tarkoitus ilmaista?) jne.
Ja koko sarjakuva saattaa olla Yksi Suuri Vitsi.
-
Olen lukenut muuten viime aikoina taas monia muitakin sarjakuvia - mutta en nyt saa millään päähäni että mitä!
Kummallista.
-
Viime aikoina olen lukenut taas Enrique Sánchez Abulín
ja Jordi Bernetin loistavia Torpedo 1936 tarinoita.
Siinä on niin mustanpuhuvaa huumoria, että oksat pois.
Jim Thompsonia on myös tullut luettua. Sopivan viilentävää kesälukemista sekin, sanoisin. Kokeilkaa vaikka kirjaa nimeltä Pimeän tultua rakkaani.
Unohtamatta tietenkään ja Munozin ja Sampayon Alack Sinneriä.
Ei ole klassikoiden voittanutta.
-
Ei ole DC-Universumia ei mutta siihen viittasin tuolla "isolla vitsillänikin" oikeastaan että hauskahko idea jos ajattelee että Terisnainen "siirtyi" Fallen Angeliksi. Äh, osaa oikein selittää tätä.
-
Luin eilen ajatuksella Dan Clowesin David Boringin. Kerrassaan mainio juttu, jotenkin jäänyt aiemmin huomiomatta. Ilmeisesti luin lehdet silloin kun ne ilmestyivät ja kokonaiskuva jäi saamatta.
Tony Millionairen Maakies -stripit ovat myös silkkaa parhautta. Kolmas kokoelma ilmestyi juuri.
-
Niin, Davidin Terisnainen taisi loppua alkuunsa. Tai jotain. Kun en ole perehtynyt.
Peter David taisi kirjoittaa Supergirliä yli 80 numeroa. Ja mies on kertonut että Fallen Angel ei ole DC-universumia.
75. Yksi syy siihen että Terästyttö jätti virkansa niinkuin teki, oli se että hän siirtyi kymmeneksi vuodeksi toiseen universumiin, joka muistutti paljon 60-luvun Teris-tarinoita. Siellä oli mm. vaaleanpunainen kryptoniitti, joka tekee Teriksestä homon rajoitetuksi ajaksi. Siellä hän meni myös Teriksen kanssa naimisiin ja sai vauvan, juuri ennen kuin siinä aikavirrassa Kriisi yllättää ja Linda joutuu jättämään vauvansa taakseen.
Luin juuri ne tarinat jotka olin jäänyt jälkeen, ensimmäisen vuoden loppuun. Kai se on sitten ihan hauska, mutta ei siihen todellakaan jää koukkuun.
-
vaaleanpunainen kryptoniitti, joka tekee Teriksestä homon rajoitetuksi ajaksi.
Ei kai, Terishän vain kehui kuinka upealta Jimmy näyttää rusetissaan.
Ja hän oli vaaleanpunaisen kryptoniitin vaikutuksen alla. Käsittääkseni PD olisi antanut tämän selityksen jossain haastattelussa, mutta väärässäkin voin olla.
-
Luin juuri Sam Kiethin uuden minisarjan Scratch ensimmäisen osan ja ei voi muuta kuin suositella. Ihmissusi tarina johon Batmankin jossain vaiheessa ilmeisesti liittyy. Kieth on kyllä edelleen yksi suosikki taiteilijoistani.
Grant Morrisonin uusi Seaguy minisarja on myös ihan tutustumisen arvoinen. Suhteellisen pimeää meininkiä. Mickey Eye!