Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvien ostaminen ja keräily => : Joonatan 25.06.2008 klo 16:30:09
-
Eli otsikossahan tuo tulikin tuo kysymys.
-
Ehkä jos tekijä on Carl Barks tai joku muu vastaavan kaliiberin tekijä. Ei taida muuten lisätä.
-
Ehkä jos tekijä on Carl Barks tai joku muu vastaavan kaliiberin tekijä. Ei taida muuten lisätä.
Mulla olis Will Eisnerin nimmari albumissa.Mites tuo onko minkään arvoinen.
-
Omistuspiirros lisännee arvoa, varsinkin jos se ei ole mikään 15 sekunnin sutaisu.
Itselläni on Morriksen sutaisu huonokuntoisessa "Daltonin muori" -albussa. En usko, että omistuspiirros paljoakaan nostaa tämän albumin arvoa.
Olen nähnyt Ebayllä hienoja omistuspiirroksia, joista voisi hieman extraakin maksaa.
-
Kiitos vastauksista.Ostin albumin aikanaan divarista ja muistaakseni nimmari oli saatu albumiin kun Eisner on käynnyt jossain sarjis tapahtumassa Suomessa.En kyl tiedä onko ees käynnyt.
-
Koska sarjispiirtäjät jakelevat nimmareitaan niin paljon, kiertävät festareita jne., nimmarilla sinänsä yleensä ei kovin kummoista rahallista arvoa ole. Kuten sanottu, pitää sitten olla joko tosi kova nimi (Franquin, Goscinny, Herge, Pratt, Schulz...), sarjakuvan ylintä mestarikaartia, ja/tai sitten kovin harvinainen (Watterson, Larson, Moore, Ditko). Mutta tämän tason nimiä ei tosiaan ole kovin montaa. Muutaman euron lisähintaa nimmarista voi saada, mutta ei kovin paljon. (Laskisin myös Eisnerin tähän kategoriaan. Mutta Tertsi: Morris on kyllä sitten jo kovempi juttu!)
Yleisohjeena on aina: enemmän tunne- kuin rahallista arvoa - kannattaa säilyttää eikä myydä, koska tulos on todennäköisesti vain pettymys.
(Tai, luettuani uudelleen otsikon sanamuodon: KERÄILYarvoa se lisää kyllä, mutta ei niinkään RAHALLISTA arvoa. Se tarkoittaa sitä, että monet ihmiset sanovat kohteen nähdessään "tämä on varmaan tosi arvokas" - mutta kukaan ei ole valmis maksamaan siitä oikeasti rahaa).
-
Minusta Morriksen omistuspiirrosten taloudellista- ja tunnearvoa laskee se, että hän on varmaan piirtänyt jokaiselle pyytäjälle tismalleen samanlaisen Lucky Luken profiilin. Ainakin silloin Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla.
Morrishan toteutti tuotannossaan oivallisesti periaatetta:
Viisas pääsee vähemmällä.
-
Minusta Morriksen omistuspiirrosten taloudellista- ja tunnearvoa laskee se, että hän on varmaan piirtänyt jokaiselle pyytäjälle tismalleen samanlaisen Lucky Luken profiilin.
Tunnearvoakin? Totta on, että Morris piirsi aina saman kuvan: minulla on vuonna 1997 tehty piirros Minä Lucky Luke -kirjassa, jossa on valokuva Morriksen Suomen vierailusta vuonna 1981 ja siinä hän piirtää fläppitaululle TÄSMÄLLEEN samaa kuvaa, huivin laskosten viivanvetoja myöten. (Tämä taulukuvahan on nyt näytillä Akateemisen seinällä).
Mutta kyllä minusta silti tuntuu kivalta omata semmoinen! Ja monta muuta vastaavaa, joista tiedän, että muilla on samanlaisia!
(Siinä on taiteelliselta kannalta semmoinenkin juttu, että vaikka ainutkertainen luonnos on omaperäisempi, saattaapi olla, että se tulee paljon haparoivammin tehdysti, kuin se monesti toistettu, jonka piirtäjä on ainakin rutinoitunut tekemään hyvin - tuli väistämättä tämä havainto tehtyä, kun kerran seurasin erästäkin Don Rosaa piirtelemässä faneille).
-
Luin joskus nimikirjoituksien keräilystä, ettei niiden rahallista arvoa oikein voi määrittää ja kukin määrittelee sen itse: joidenkin mielestä nimikirjoitus kun on vain ylimääräinen tuhru harvinaisessa ja hyväkuntoisessa lehdessä, levyssä tai urheilukortissa.
Eksentrisen Eki-sedän nimikirjoituskokoelma myytiin muistaakseni huutokaupassa hänen kuoltuaan, eivätkä kohteiden hinnat käsittääkseni nousseet kovin korkeiksi, vaikka joukossa oli the Beatlesin jäseniä ja muuta sellaista. Se johtui ainakin siitä, että osa niistä oli sutaistu vain jollekin satunnaiselle kuittipaperille tai muulle epämääräiselle lapulle, ja osan alkuperästä tai aitoudesta ei puolestaan ollut minkäänlaista todistetta.
Nimikirjoitus on minulle enemmän kiva muisto kuin mikään sijoituskohde, ja kyllähän niitä tulee pyydettyä edelleenkin festareilta ja muista sarjakuvatapahtumista, mikäli tekijä kohdalle osuu.
Joskus olen saanut pari ihan komeaa omistuspiirrosta, mikä tuntuu aina jotenkin henkilökohtaisemmalta ja kivemmalta lahjalta: esimerkiksi Manu Larcenet piirsi Helsingin sarjakuvafestivaaleilla komean savuketta polttelevan miehen "Pieniä voittoja" -albumin nimiösivulle. Se taisi olla yksi noin viidestä tai kuudesta kuvavariaatiosta, joita hän piirteli signeereuksen hakijoille. Myös Ville Rannan sateenvarjoa pitelevä omakuva "Sade" -albumin alussa on aika kiva, Anne Muhosen omakuvasta tai Tilsan Kesäjänis-piirroksesta nyt puhumattakaan.
En osaa oikein sanoa, tuottaisiko minkäänlaista riemua omistaa sarjakuvalehteä, jossa lukee "Rakkaudella Johannalle*, t. Alan Moore" tai jotain muuta vastaavaa. No, toisaalta omistan kyllä Anna Järvisen "Jag Fick Feeling" -levyn, joka on omistettu Martille. Anna kuuli kaiketi nimeni väärin Pakkahuoneen metelissä. :P
En siis itse maksaisi nimikirjoituksesta rahaa, paitsi jos joku omistaa ylimääräisen Charles M. Schultzin nimikirjoituksen, niin sellaista saa toki tarjota...
-
Koska sarjispiirtäjät jakelevat nimmareitaan niin paljon, kiertävät festareita jne., nimmarilla sinänsä yleensä ei kovin kummoista rahallista arvoa ole. Kuten sanottu, pitää sitten olla joko tosi kova nimi (Franquin, Goscinny, Herge, Pratt, Schulz...), sarjakuvan ylintä mestarikaartia, ja/tai sitten kovin harvinainen (Watterson, Larson, Moore, Ditko). Mutta
Watterson kävi lähikirjakaupassaan laittamassa salaa nimmareitaan hyllyssä oleviin alppareihinsa, mutta kun signeeratuilla kirjoilla alettiin käydä jälleenmyyntikauppaa, mies lopetti koko touhun. Sittemmin nimikirjoituksia taisi saada lähinnä fanikirjeiden vastauksissa.
-
Eikös todistettavasti ihka oikea Walt Disneyn nimmari oli se "graalinmalja", jota monet etsivät vaan eivät löydä. En tosin tajua moista, sillä onhan se jokaisen Aku Ankan kannessa?!?!?
-
Jos omistuspiirros on hyvin tehty, niin kyllä mä olen tietyissä tapauksissa valmis maksamaan albusta vaikkapa 10 euroa extraa.
Kuten vaikkapa tämmöisestä:
(http://www.france5.fr/bd/IMG/cache-880x660/artoff383-880x660.jpg)
Tämän tapaisia piirroksia Conrad piirteli vuosi sitten tammikuussa Brysselissä
sarjakuvakauppa Brüselissä. Mua ennen oli noin kymmenen ihmistä ja Conradin piirros/jutteluvauhti oli kymmenisen minuuttia per piirros. En jaksanut odotella.
Nyt harmittaa.
A propos
Eikös Gir tehnyt aika komeita piirroksia faneille viimeksi Kemissä ollessaan?
Muistan, että joku olisi esitellyt semmoista jossain päin nettiä.
-
Watterson kävi lähikirjakaupassaan laittamassa salaa nimmareitaan hyllyssä oleviin alppareihinsa, mutta kun signeeratuilla kirjoilla alettiin käydä jälleenmyyntikauppaa, mies lopetti koko touhun. Sittemmin nimikirjoituksia taisi saada lähinnä fanikirjeiden vastauksissa.
Ei nyt sentään ihan NIIN salaa, kyllä kaupan pitäjät toki olivat asiasta tietoisia... ;-) Osasivat vielä laittaa kirjojen kanteen tarran "by a local author". Mutta ilmeisesti Watterson oli pyytänyt, ettei asiaa mainostettaisi. Teki tätä sekä asuessaan New Mexicossa että Ohiossa.
Aito Wattersonin nimmari on kyllä kohtuu vaikea hankkia, vaihtoehtoja on vain muutama:
1) Ihan ensimmäisinä vuosina hän vastasi joihinkin fanikirjeisiin. Tätä ei ilmeisesti jatkunut kovin kauaa. Kirjeet on allekirjoitettu muodossa "WB Watterson".
2) Watterson teki julisteen erään gallerian poliittisten pilapiirrosten näyttelylle. Kuvassa on karikatyyri maanisen näköisenä huutavasta Ronald Reaganista. Tästä on olemassa 50 kappaleen signeerattu painos.
3) Mainitut lähikaupan kirjat. Albumeissa on kannessa tarrat "by a local author" ja "signed copy". Kirjat näyttäisi olevan yleensä signeerattu sinisellä huopiksella - mutta koska nimmari on kirjoitettu milteipä pölkkykirjaimin, on tässä kyllä väärennyskynnys pelottavan alhaalla.
4) Virallisia signeerattuja Lassi ja Leevi -tuotteita on vain kaksi. Pitäessään sapattivapaan 1992 Wattersonin syndikaatti lähetti sarjan julkaisua jatkaville sanomalehdille kiitokseksi signeeratun ja numeroidun litografin, jossa L&L laskevat kärryllä metsäpolkua. Kuva on kirjakokoelmien kansien tyyliin tehty vesivärityö.
Näitä on tehty tuhat numeroitua kappaletta. (Hinta ebayllä on keikkunut kahden tuhannen dollarin liepeillä). Sama toistui sarjan loppuessa: ainakin joillekin lehdille lähetettiin signeerattu vedos viimeisestä sunnuntaisarjasta. Näitä ei ole numeroitu, joten lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa.
Kärrykuvat on signeerattu musteella "Watterson", sunnuntaisarjat sinisellä "Bill Watterson".
Niin että tämä seikkaperäinen luento ehkä esimerkiksi siitä, että jos joku kohde on tosiaan näin harvinainen, että sen kaikki esiintymismuodot on mahdollista näin tarkasti eritellä, niin silloin todella puhutaan sellaisesta nimmarista, jolla voi olla myöskin rahallista arvoa.
(Mainitsin esimerkkinä myös Steve Ditkon, jonka luulisin kuuluvan samaan kategoriaan. Ditkohan on käynyt sarjakuvafestivaaleilla kerran - niillä kaikkein ensimmäisillä New Yorkissa vuonna 1966. En tiedä, nimmaroiko hän siellä mitään: sen jälkeen niitä ei ole ainakaan herunut. Hänhän ei ole sittemmin esiintynyt lainkaan julkisuudessa, hänestä ei ole edes valokuvia. Ainoat mahdolliset nimmarit olisivat silloin hänen kirjoittamissaan kirjeissä, joita hänen sentään tiedetään joskus lähetelleen. Mutta tällaista en ole koskaan nähnyt edes ebayllä - ja se on kyllä sitten jo aika harvinaista).
-
Ei nyt sentään ihan NIIN salaa, kyllä kaupan pitäjät toki olivat asiasta tietoisia... ;-) Osasivat vielä laittaa kirjojen kanteen tarran "by a local author". Mutta ilmeisesti Watterson oli pyytänyt, ettei asiaa mainostettaisi. Teki tätä sekä asuessaan New Mexicossa että Ohiossa.
Aito Wattersonin nimmari on kyllä kohtuu vaikea hankkia, vaihtoehtoja on vain muutama:
1) Ihan ensimmäisinä vuosina hän vastasi joihinkin fanikirjeisiin. Tätä ei ilmeisesti jatkunut kovin kauaa. Kirjeet on allekirjoitettu muodossa "WB Watterson".
Nojoo, täsmennys paikallaan :)
Yksi harvoista suomalaisista Wattersonin signeerauksen haltioista lienee Puupää-Juntunen, joka olisi aikoinaan tahtonut ostaa strippiorginaalin Wattersonilta. Watterson ei myynyt, mutta muistaakseni kuitenkin lähetti signeerauksella varustetun Juntuselle tehdyn Lassi&Leevi-piirroksen.
Korrekt mi, if aim vrong.
-
Googlen kuvahaulla löytyy helposti Ditkon kuva.
Täällä vaikkapa. (http://makeitsomarketing.tripod.com/popularcultureblog/index.blog/1812812/props-on-latest-lost-tv-show-episode-included/)
(http://members.tripod.com/makeitsomarketing/PICSTEVEDITKOFORBLOG.jpg)
-
Googlen kuvahaulla löytyy helposti Ditkon kuva.
Mjoo, täsmennetäänpä sitten taas; tästä oli paljon keskustelua jenkkipalstoilla, kun ensimmäinen Spider-Man elokuva tuli. Ditkosta tiedetään yhteensä kuusi tai seitsemän valokuvaa, mutta tuo ohessa oleva taitaa olla niistä tuorein. Eli siis viimeisen n. 40 vuoden ajalta hänestä ei tunneta yhtään valokuvaa.
Silloin muistaakseni sanoivat asiasta tietävät, että peräti nuo kaikki valokuvat olisi kätketty jonnekin mukaan Spider-Man ykköseen. Että siitä vaan sitten pysäytyskuvia kelaamaan: mitä kätkeytyykään taustan seinille ja pöydille?
(Ihan elokuvan peruskatsomisella ei kyllä yhtään sattunut silmään).
-
(Siinä on taiteelliselta kannalta semmoinenkin juttu, että vaikka ainutkertainen luonnos on omaperäisempi, saattaapi olla, että se tulee paljon haparoivammin tehdysti, kuin se monesti toistettu, jonka piirtäjä on ainakin rutinoitunut tekemään hyvin - tuli väistämättä tämä havainto tehtyä, kun kerran seurasin erästäkin Don Rosaa piirtelemässä faneille).
Minulla taas on aivan päinvastaisia kokemuksia; kun itse olen pyytänyt Rosaa piirtämään, jonkin hieman harvemmin pyydetyn hahmon, niin hän on oikein luonnostellut sen ensin ja tussannut sitten. Toisin kuin jos olen halunnut piirroksen esim. iloisesta Akusta niin tulos on ollut melkoisen hutaistu.
-
Kun tuo Don Rosa näköjään on otettu puheeksi, mietin tässä, kuinkahan paljon kehtaisi pyytää Don Rosan kirjan nahkakantisesta versiosta? (Esim. Tuo Temppeliherrojen kätketty kruunu -kirja?) Hyvässä kunnossa kyllä, ja mustavalko kuvalla. Mitähät herrasväki sanoo? Maksoivat tuolloin sitä n. 1000 markkaa.
-
Kun tuo Don Rosa näköjään on otettu puheeksi, mietin tässä, kuinkahan paljon kehtaisi pyytää Don Rosan kirjan nahkakantisesta versiosta? (Esim. Tuo Temppeliherrojen kätketty kruunu -kirja?) Hyvässä kunnossa kyllä, ja mustavalko kuvalla. Mitähät herrasväki sanoo? Maksoivat tuolloin sitä n. 1000 markkaa.
250 tarjottu
-
Kiitoksia vain.
Olen ensisijaisesti myymässä serkulleni, joka tästä oli jo tarjonnut omat hintansa. Vastasi nyt itse maksavansa hiukan runsaammin, joten oletettavasti se lähtee "sukuun". Kiitoksia kuitenkin.
-
" Lisääkö tekijän nimikirjoitus sarjiksen keräilyarvoa?"
Vastaus: EI! Paitsi jos se on harvinainen. Mutta, palaan:
Keräilyarvo on yleensä ja aina toissijainen sisältöön nähden. Keräilyarvolla ei ole koskaan ollut tekemistä oikean arvon kanssa. Siis sarjakuvan SISÄLLÖN. Kaikki muu on toissijaista. Sisältö olisi kaikkein kivintä kaikessa, mutta: harvinaisuus ja/tai joku muu semmoinen määrää yleensä hinnan sarjakuvissa tai postimerkeissä. Postimerkin ja sarjakuvan ero on, tai sen pitäisi olla: sarjakuvassa on kertomus. Postimerkissä on vain hampaat. mastus, eli maste.
Timo
-
Harmillista kun serkullensa myy. Minäkin olisin voinut tarjota sellaiset 270 euroa, ja siitä tulikin mieleeni, että taidan aloittaa nahkakantisen Rosan metsästyksen. Hyvä alku olisi Divari osiossa?
Niin, ja tuo nimikirjoitus. Kyllä se lisää keräilyarvoa, mutta ei aina rahallista-arvoa. Tietysti jos kyseessä on Carl Barks tai jonkin muu todella kuuluisa henkilö. (Kirjoissa J.K. Rowlingin signeeraamalla kirjalla voisi saada 30 000 puntaa....) Mutta jos nimi ei ole niin suuri, allekirjoitus voi listä tunnearvoa omistajalle, mutta harvemmin rahallista arvoa. Sarjakuvien keräily on hankala aihe. Keräilijöitä kyllä on, mutta hinnat ovat sopimattomia. Joskus jokin maksaa mitä maksaa, joskus taas ei.
-
Omistuskirjoitus/piirros lisää kyllä tuotteen keräilyarvoa minulle juuri siinä kirjassa johon sen nimmarin on saanut pyydettyä, muille omistetuista teoksista ei viitsi juuri ylimääräistä maksaa ellei niissä ole sitten erityisen hieno kuva.
Muuten nuo vaatimattomatkin kuvat kyllä saavat aina iloiselle mielelle kun albumin aukaisee. Olisiko näitä nimmareita/piirroksia nyt noin 10kpl eri albumeissa, mitään erityistä keräilyä niihin ei liity, toki jos pidän teoksesta niin jaksan kyllä sitä nimmaria jonottaa pidemmänkin tovin, kuten esim. Blacksadin tapauksessa.
Omassa Pieniä voittoja-albumissa on tämmöinen sutaisu.
-
Minulta löytyy hyllystä Aku Ankan parhaat -kirja omistuskirjoituksella ja Don Rosan nimikirjoituksella. Mahtaakohan lisätä rahallista arvoa? No, ainakin tunnearvoa lisää. :)
-
Kyllä itse väittäisin nimmarin lisäävän vähän kirjan arvoa, tietysti itselle (jos on nimmarin itse hankkinut) sillä on suurin tunnearvo mutta aina noista muutaman euron voi pyytää myynnissä enenmmän.
Ja tietysti muut "efektit" voi olla kanssa hienoja. Mulla on se vanha Crumbin Pilajuttuja ja piirroksia Robert Crumbin nimmarilla ja veritahralla varustettuna :-)
(PS. Veritahra oli muistaakseni ? jo ennen nimmaria joten se ei valitettavasti ole alkuperäistä Crumbia).
-MTT
-
(PS. Veritahra oli muistaakseni ? jo ennen nimmaria joten se ei valitettavasti ole alkuperäistä Crumbia).
"Kerään sarjakuviini tekijöiden nimikirjoituksen, sormenjäljet ja dna-näytteen". :D
-
Saisinko nimmarin, DNA-näytteen, sylkinäytteen, hilsettä, hiuskiehkuran, sormenjäljen, hikipisaran, JA jos se ei ole liikaa pyydetty, niin pikku pikku piirroksen?
T
-
Saisinko nimmarin, DNA-näytteen, sylkinäytteen, hilsettä, hiuskiehkuran, sormenjäljen, hikipisaran, JA jos se ei ole liikaa pyydetty, niin pikku pikku piirroksen?
Kun Jippes piipahti Suomessa ensikerran, kävin tietenkin pyytämässä nimmarin kavereitteni kanssa. Myöhemmin kun vertailimme signeerauksia keskenämme, kirjani välistä, signeerauksen vierestä, putosi Jippesille kuulunut viiksikarva (oletettavasti). Olisikohan pitänyt laittaa talteen? :)
-
Viiksikarva saattaisi aika helposti hävitä kirjan välistä. Enkä minä nyt ainakaan pyytäisi mitään muuta kuin nimmarin, ja jos mahdollista niin piirroksen. Toki jotkut voi haluta jotain muutakin, esim. hiuksen tai jotain. Se vaan tuntuu minusta vähän oudolta.
-
Katsoin taannoin ebayltä mm. signeerattuja Frank Millereitä ja sanoisin, että nimikirjoitus vaikutti lisäävän ainakin pyyntihintaa. Toisaalta myös ilman signeerausta tulleista kovakantisista ja numeroiduista DD Visionaries opuksista pyydettiin järjettömiä hintoja. (sulkeutuneissa kohteissa oli vähän maltillisempia hintoja)
-
Minulta löytyy Roope Ankan Elämä ja Teot-albumit kumpainenkin, samasta pahvikotelosta, ja kummassakin on Rosan nimikirjoitukset. Tuskin on sen kummallisempaa arvoa?
-
Minulta löytyy Roope Ankan Elämä ja Teot-albumit kumpainenkin, samasta pahvikotelosta, ja kummassakin on Rosan nimikirjoitukset. Tuskin on sen kummallisempaa arvoa?
Toki ne on plussaa mutta jos raapustetaan tyyliin kerta vuoteen täällä nimmarii niin ei se kovin harvinainenkaan ole piirroksenkanssa juu.
Q=<>
-
Mulla on John Byrnen nimmari. Vielä kaudelta, jolloin hän piirsi sitä kuulua runiaan X-Menissä. Oikein sertifikaatin kanssa.
Sain tuon ostaessani kasan lehtiä. Siis ihan vahingossa. Voi sitä riemun päivää!
Onko Veli Loposella, kai kvaakin suurimmalla Byrne-fanilla, Byrnen nimmaria?
-
Voidaan sanoa että kyllä nimikirjoitus lisää sarjakuvaalbumin arvoa merkittävästikin, mutta samalla totean, että tyhmä maksaa! ;)
Minulla on 2 albumissa Jean "Moebius" Giraudin signeeraus eikä se ainakaan minulle lisää albumin kulutus arvoa millään tasolla. Mutta ymärrän kyllä keräilijöitä, jotka "metsästävät" nimmareita.
Kautta historian ihmisiä on palvottu mitä erikoisimmin tavoin, kunniamerkein, suosionosoituksin jne. Siitähän loppujenlopuksi tässäkin on kysymys kun miettii asiaa todella syvällisesti. Suitsutetaan ihmisen kykyjä eikä muisteta, kenen ansiosta meillä on kaikki tämä lahjakkuus. Toisella toinen ja toisella toinen.
-
Sertifikaatti lämmitti, eihän noista koukeroista muuten tiedä, onko nimmari aito vai harmillinen jäynä, jolloin lehti olisi arvottomampi kuin onkaan. Itse asiassa moinen olisi lähinnä harmittanut... vaikka en mikään oikea keräilijä olekaan. Kyllä kai sertifikaatilla varustetusta Byrnen lehdestä saisi pari euroa enemmän kuin ilman moista (jenkkilehdistä saattaa nykyään saada a euro,kaksi, läjittäin myyden hinta pyörii senttipuolella). Tuskin juuri tuosta Byrnen nimmaroimasta konsanaan luovun.
Sitten mulla on Kingdom Come-sarjaa, joissa on mark Waidin kraapustamat nimmarit kannessa. Ilman sertifikaattia. Nuo kraapustukset lähinnä harmittavat...pilaavat hienot kannet.
-
Oho, oli menny ohi tää:
Onko Veli Loposella, kai kvaakin suurimmalla Byrne-fanilla, Byrnen nimmaria?
Ei taida olla. Ihan varma en kuitenkaan ole, kun oon jonkun verran mm. eBaylta ostellu lehtiä. Mut mä en hirveesti ookkaan nimmareitten perään. Originaalia oon harkinnut, mutta vielä ei ole tullut vastaan sopivan hintaista ja tarpeeksi miellyttävää sivua.
-
Päteekö keräilyyn jonkinlainen porttiteoria? Eli tuo originaalien jahtaus olisi jo viimeinen aste, tai sitten todella originallien, eli nimmari ja sketch yhdessä? Vai rinnastuuko tuo täysin mintin kappaleen metsästykseen?
Itse olen kai alimmalla portaalla, vain nähnyt satunnaisesti tuon nimmariportaan.
En kyllä vasiten haluaisi tekijän nimmaria, saati ns. oikean kirjailijan. Ja hankkimani lehdetkin saavat olla luettuja. Mulle sisältö on kai tärkein.
-
Ei kun viimeinen aste olis kai idolisaatio pyhäinjäännösartefaktien tasolla. Vrt. Lennonin hammas joka joskus muinoin huutokaupattiin, samaten oli Lennonin vessapaperia joskus kaupattu ja ostettukin (ks. Iltiksen Beatles -spesiaali).
Miksei joku vois haluta Barksin täytekynän, kuulokojeen, tai jotain semmoista. Tai Byrnen partakarvan. ;D
Timo
-
Ei kun viimeinen aste olis kai idolisaatio pyhäinjäännösartefaktien tasolla. Vrt. Lennonin hammas joka joskus muinoin huutokaupattiin, samaten oli Lennonin vessapaperia joskus kaupattu ja ostettukin (ks. Iltiksen Beatles -spesiaali).
Miksei joku vois haluta Barksin täytekynän, kuulokojeen, tai jotain semmoista. Tai Byrnen partakarvan. ;D
Timo
Ja seuraavaksi Byrne vangiksi kellariin että se voi tehdä siellä sarjakuvia vain minulle.
-
Ja seuraavaksi Byrne vangiksi kellariin että se voi tehdä siellä sarjakuvia vain minulle.
Tää taitaa kyllä mennä jo tuon "keräilyn viimeisen asteen" yli ja kovaa
-
Eikös tuo jo tehnyt IDWn kautta yhden sarjan jonka joku fani oli tilannut siltä?
Mulle nimmari on kiva lisä, mutta en montaa ropoa lisää rupea maksamaan nimmaroidusta tuotteesta. Sen sijaan itse haetut nimmarit ovat kiva muisto tekijän kohtaamisesta.
-
Joo. Fx oli sen nimi. Kakkos osakin tuli. Siinä ei Byrneä ole.
-
Ja seuraavaksi Byrne vangiksi kellariin että se voi tehdä siellä sarjakuvia vain minulle.
Tuohan oli Stephen Kingin yhden kirjan perusta? Tuosta pahemmaksi on paha pistää.
-
Päteekö keräilyyn jonkinlainen porttiteoria? Eli tuo originaalien jahtaus olisi jo viimeinen aste, tai sitten todella originallien, eli nimmari ja sketch yhdessä? Vai rinnastuuko tuo täysin mintin kappaleen metsästykseen?
Voin sangen vahvalla kokemuksen äänellä sanoa, että kyllä toimii. :-[
Ja addiktioksi asian voi huomata esim. siinä vaiheessa, kun huomaa oman käytön lisäksi diilaavansa tavaraa myös muille...
-
Voin sangen vahvalla kokemuksen äänellä sanoa, että kyllä toimii. :-[
Ja addiktioksi asian voi huomata esim. siinä vaiheessa, kun huomaa oman käytön lisäksi diilaavansa tavaraa myös muille...
Ihan hauskaa; muistin näet jossain (myöhemmässä)vaiheessa juuri sinun kertomat hienot tarinat keräilystäsi.
Tarkoitushan oli alussa pohtia vain terveitä puolia keräilyssä. Sitten Timo(Ronkainen) pisti koneen käyntiin, ja loppu on kvaak-historiaa.
Mutta oikeassahan Timo oli. Mania, ahneus! Ne vaanivat jo alimmilla keräilyportailla.Noita puolia nauran joskus itsessäni. Silloin harvoin, kun olen rehellinen itselleni, itsestäni. :laugh: