Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : Juha Kouvalainen 19.05.2003 klo 12:17:32
-
Korkataanpa tämä alue nyt hieman keinotekoisen oloisella viestillä. Jostain kuitenkin on tarpeen aloittaa joten olkoon se vaikka tämä:
Kerro mielisarjakuvasi tai lukemasi sarjakuvat, jotka sykähdyttivät tai jäivät mieleen. Mikä sarjassa oli erikoista? Vieläkö kyseinen sarjakuva on itselläsi tallessa?
Jostakin syystä nostalgisinta vetovoimaa tunnen lapsuudessani lukemiini vanhoihin ankkapokkareihin - nimenomaan ne alkupään numerot, kun vielä oltiin ensimmäisellä sadalla menossa kolahtavat eniten. Ehkäpä osasyynä tuohon lienee, että tuolloin 80-luvulla tämä herra ei paljon muista sarjakuvista ollut kuullutkaan.
Nimen omaan Romano Scarpan mestarilliset Roope- ja Akutarinat, kuten vaikkapa Jaettu vuori (nro 96), Marco Polon matkat (kolme tarinaa nrossa 116), Roope-sedän mikrosetelit (nro 86), Roope-setä ja kullan kirous (nro 83), Mestarihöpläyttäjä (nro 97) ym. monet vastaavat tekivät vaikutuksen nerokkailla ideoillaan ja lennokkaalla mutta persoonallisen sujuvalla piirrosjäljellään. Parhaita nimenomaan olivat nuo Roopen ja Kroisos pennosen välisestä kilpailuista seuraavat seikkailut, joissa kilpailuparin muodostivat Roope, Aku ja veljenpojat sekä Kroisos Pennonen sihteereineen ja yleensä vielä Karhukoplan kera.
Tarinat olivat käsittämättömän viihdyttäviä ja verrattuna siihen jöötiin, jota esimerkiksi pokkareiden esinäytöksissä ja väkinäisissä tarinoiden välisissä aasinsilloissa esiintyi, Scarpan laadukas kynänjälki vain korostui. Toki eihän Scarpa suurinta osaa tarinoista yksin kirjoittanut, mutta ne ovat kyllä silti loistokamaa ja osoitus Romano Scarpan mestarillisuudesta. Sellaista viihdyttävyyttä ja yksinkertaista mutta klassisen toimivaa juonenkulkua ei nykypäivänä näe Ankoissa lukuunottamatta Barksin uusintajulkaisuja ja Don Rosan teoksia.
Myös vanhemmat tarinat, kuten numerosta 41 löytyvät Taikaviitta vauhdissa ja Taikaviitta iskee taas (eivätkös nämä olleet juuri ne taikaviitan syntytarinat, joissa Aku löytää autiosta kartanosta taikaviitan välineet ja saa lisätekniikka Pellen keksimista vimpaimista) ovat edelleen niitä harvalukuisia parhaita taskaritarinoita.
Romano Scarpan rennon sutjakka kynänjälki ja tarinoiden ideat olivat parhaimmillaan juuri noissa 60-80 lukujen tarinoissa. Ne muutamat myöhemmät harvalukuiset 90-luvulla tehdyt eivät enää oikein kolahtaneet.
Toki myöhemmin myös moniin muihin loistaviin sarjakuviin on tullut tutustuttua ja ihastuttua, mutta Scarpa on eittämättä niiden Aku-tarinoiden veistäjä, joiden ansiosta oma kiinnostus sarjakuvien tekemiseenkin polvenkorkuisena heräsi.
Kerro omat suosikkisarjakuvasi, sarjakuviin liittyvät lapsuusmuistosi tai vaikka mielipiteesi siitä, mikä on kaikkien aikojen paras Scarpa-tarina.
-
minulle merkittävin sarjakuva ja -hahmo on julia vuoren sika. törmättyäni sikaan kerran kirjastossa Rakastuin sarjakuvaan. aiempi sarjakuvien lukemiseni oli ollut aika vähäistä, lähinnä tinttiä, asterixia ja lucky lukea. sika johdatti minut maailmoihin, joista en edes tiennyt vaikka kuvataiteet aina sydäntä lähellä on olleetkin. ja nyt olen jopa opintojeni työssäoppimiseen sisältyen pitänyt ala-asteella sarjakuvapajan 3-6 luokkalaisille. josta siis kiitos sialle ja vuorelle, vaikka ei tietenkään voi väheksyä riitta uusitaloa ja katja tukiaista ja muita jotka ovat saaneet minut kuvillaan ja tarinoillaan hyppimään seinille.
-
Söpömpiä vesi/peitevärimaalattuja eläinhahmoja en ole koskaan nähnytkään kuin Julia Vuoren Sika-albumissa on. Ideapuolella meno on taas sen verran psykedeelistä mättöä, että välillä tipahdin kerran jos toisenkin kyydistä. Loistomatskua!
-
Kyllä muistan vieläkin miten pitelin vapisevissa käsissäni ensimmäistä kertaa Hugo Prattin Corto Maltesea Etelämerellä. Siitä lähti taju. Tietysti muutkin Corto Malteset ovat ainetta josta unelmat on tehty, mutta elävimmin muistan punninneeni tuota aika raskasta opusta kädessäni kirjakaupassa ja tehneeni ostopäätöksen.
Nyt vanhempana nostaisin samaan kastiin myös muuta Prattin tuotantoa. Sandmanit ja 100 bullets sarjan.
-
John Byrnen The Man of Steel, Teräsmies 1-4/1987.
En ole oikein varma, miksi se silloin iski niin kovaa. Niihin aikoihin luin Lucky Lukea, Asterixia ja Tinttiä, ja Teräsmies oli varmaan ensimmäinen lukemani vakava sarjakuva (eipäs tirskuta siellä!). Pikkupojan näkökulmasta se prologi, "Vihreän aamunkoiton hämärästä", oli puhdasta hardcore scifiä (vaikka en sitä silloin olisi noin ilmaissutkaan).
Mutta ei siinä välttämättä ollut kyse pelkästään jostain uutuudenviehätyksestä. Olin selvästi Byrnen kanssa samalla aaltopituudella. Nimittäin muutama vuosi sitten törmäsin jossain divarissa ensimmäisen osan alkuperäisjulkaisuun, ja ihan huvikseni ostin sen. Mukana oli John Byrnen kirjoitus hänen omista Teräsmiestä koskevista lapsuudenmuistoistaan. Byrne mainitsi, että hän ei aluksi edes ollut tajunnut, että Teräsmiehen tunnuksessa oli S-kirjain. Hän näki vain ne keltaiset osat jonkinlaisina abstrakteina kuvioina. Ja kuinka ollakaan, lukiessani Byrnen Teräsmiehiä, minä havaitsin sen täsmälleen samalla tavalla.
-
En osaa päätyä yhteen, mutta kolme eniten vaikuttavinta ovat:
Conanit, etenkin vuosien 84-85 mustavalkoiset lehdet. Lähinnä nykyään nostalgia-arvonsa takia.
Avaruusagentti Valerianin Seikkailut, hienon universumin tähden, mukavia ötököitä, Laureline, jne.. ;)
Viimeisenä muttei vähäisimpänä on Sokalin Ankardot. Aivan hillitöntä huumoria, välillä ronskia renttuilua ja menoa, ja varsinkin alkuaikojen albumit ja Tapiirissa julkaistut pätkät ovat aivan hulvattomia. Juuri tällaista kaipaisin ja haluaisin löytää lisää.
-
Prattin Corto Maltese Etelämerellä on kyllä minulle elämää suurempi albumi. Luin juuri Aavikon Skorpionit uudestaan, en muistanutkaan kuinka hienosti hän siinäkin käsittelee sotaa, kertoo kiehtovia tarinoita ja esittelee toinen toistaan loistavampia henkilöitä.
Verkkosarjakuvista löytyy muutamia, jotka ovat olleet hyvin tärkeitä minulle viime vuosina, kuten:
Faith Hicksin Demonology 101
http://faith.rydia.net/ (http://faith.rydia.net/)
Bryan O'Malleyn angstiset sarjakuvat:
http://www.radiomaru.com/ (http://www.radiomaru.com/)
-
Itse asiassa nyt täällä tulee jo sellaista matskua, että minunkin täytyy täydentää listaani. Myöhempien aikojen huippukokemuksia antoivat mm. seuraavat tekijät ja sarjakuvat:
Regis Loisel: Peter Pan (http://www.bdparadisio.com/intervw/loisel/loisel.htm) (osin mustanpuhuva uudelleensovitus) - Onko tätä julkaistu niitä kolmea osaa albumia pidemmälle Suomessa?
Jeff Smith: Bone (Luupäät) - erityisesti pari ensimmäistä alpparia tykitti lujaa tajuntaan
Totta kai Jean-Claude Mézièresin ja Pierre Christinin Valerian (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/valerian.html) on edelleenkin yksi maailman parhaista albumisarjoista. Eikös tätä futuristista maailmaa lainattu lentävien autojen ja jumalattomien futurististen pilvenpiirtäjien osalta Luc Benssonin Fifth Elementiin?
Phiolippe Francqin ja Jean van Hammen Largo Winch oli myös aika vaikutus. Tältä istumalta en saa taas enempää mieleen - myöhemmin lisää..
-
Minä muistan elävästi kun löysin mummolasta ensimmäisen Ryhmä-X:ni, olisiko ollu joku vuoden -86 lehti. Siitä alkoikin pitkä rakkaustarina Ryhmiksen kanssa, joka on kyllä nykyisin hiipumassa. :'(
-
Aku Ankan parissa opin lukemaan, ja vanhat taskukirjat ovat edelleen sydäntä lähellä. Erityisesti mestari Scarpan työt lämmittävät sydäntä. Barksia ja Rosaa toki unohtamatta.
Hieman vanhempana Alan Mooren upea, täydellinen Watchmen sitten oli sen luokan tajunnanräjäyttäjä, että ei paremmasta väliä. Muistan myös Mausin vaikuttaneen.
Vaan onhan noita erilaisia kokemuksia, noissa kolmessa vain pyörinee suurimmat wau-elämykset.
-
Kyllä ne Akut suomalaista taitavat viehättää.
Minua sen lisäksi Ryhmä-X, Witchblade/Darkness ja ERITYISESTI Pinien ElfQuestit ja Luupäät. Kylläkyllä. Tahtoo. Kaikki. Joskus tuli tavattua kaikki mahdolliset BattleAngel Alita:t läpi ja jos tähän saa vielä mainita, että se anime oli tosi pettymys. Niisk.
-
Kimmo Lakoman sivujen mukaan ei ole: http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/loisel.html (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/loisel.html)
No voihan itku. Löytyisiköhän noita nelos- ja vitososia englanniksi käännettyinä edes mistään?
Saisipa jokin kustantamo Suomessa ottaa nuo kaksi viimeisintä ilman muuta listoillensa.
-
Hmm...Uusin ostos, Ihmesarja 2, oli mukavaa luettavaa. Myös joku aika sitten ostin Lab Rats #1-6 ja ne löivät suorastaan ällikällä. Eli olen Byrne-fani.
Mutta mikä olisi mielisarjakuvani? Enpä osaa sanoa. Useimmiten, varsinkin nykyään, se tuntuu olevan se, jonka olen viimeksi lukenut.
-
Lähes neljänkymmenen vuoden aikana on jäänyt erilaisia suosikkeja eri ajoilta.
70-luku:
Aku Ankan eri läpysköistä jäivät Barks, Gottfredson, Scarpa.
Zoomista Valerian ja Blueberry.
Ruudusta/Non Stopista Piko & Fantasio ja Corto Maltese.
Albumeista Asterix, Tintti ja Lucky Luke.
80-luku:
Kielitaidon kartuttua löytyivät ensin englanninkieliset lehdet Spirit ja Heavy Metal - ja sitä kautta suosikkeihin tulivat Eisner, Bilal&Christin-yhteistyöt, Caza ja Moebius. Ruotsinkielen myötä löytyivät Tardi ja Epix sisarlehtineen ja niiden sivuilta Chaland, Baru ja Cabanes. 80-luvun lopulla löytyivät Neat Stuff ja Love&Rockets.
90-luku:
Love&Rockets, Hate, Eightball, Luupäät. 95 löytyi suosikkistrippi verkosta eli Robotman (nyk. Monty).
Nykypäivä:
Aivan viime vuosien ehdoton suosikki on Lewis Trondheim, mutta vasta vuosien kuluttua näkee mitä viime vuosien juttuja tulee luettua vielä 15-20 vuoden kuluttua. Paljon muutakin hyvää sarjakuvaa on vuosien aikana tullut luettua, mutta näitä tulee luettua aina vaan uudelleen. Eikä tietenkään sovi unohtaa jossain välissä suosikkeihin liittyneitä underground-miehiä Crumb, Shelton, Holmes.
-
Eri aikakausilta on omat sarjakuvansa, jotka ovat olleet tärkeitä lähtien Aku-Ankasta ja Action Forcesta.
Nykyisin ne suosikit löytyvät Vertigolta (HellBlaze, 100 Bullets), Siriukselta (Poison Elves, Mosaic) ja edesmenneeltä Chaos! comicsilta (Evil Ernie, Lady Death ym.). Lisäksi on tullut innostus Marvelin Essential julkaisuihin.
-
Ei mitenkään yleistäen, mutta voisi sanoa että kaikki. Sarjakuva on nektaria joka mediana kosteuttaa leipäni.
2000AD julkaisuista ehkä eniten miellyttää, Preacher tavanomaisista lehdistä (Garth Ennis rulettaa ehkä vähän), Hämähäkkimies (varsinkin JRJRn kynäilemänä) sankareista sankarein, Hugo Pratt jos haluan olla fiksu (tai sitten Didier Comes), Tex Willer (tai Ken Parker) jos halua länkkäröityä.... pitkän pitkän listan saisin aikaiseksi.
-
Tein kerran pitkän listan suosikki sarjakuvista erästä toista boardia varten, mutta eiköhän se sovi ihan hyvin nyt myös tähänkin. :)
Kotimaisia suosikkejani ovat esimerkiksi Kari T. Leppäsen, Petri Hiltusen & Ami Hauhion fantasia- & scifisarjakuvat. Hiltusen olen tavannut Ropecon roolipeli/fantasia-tapahtumassa kerran livenäkin ja oli oikeastaan aika mukavan oloinen sälli.
Ulkolaisten lista onkin jo paljon pitempi.. Ei ole mitään sen kummempaa järjestystä. Kirjoitan nimiä vain siinä järjestyksessä kun tekijöitä muistuu mieleen. (Toisin sanoen katson tuosta hyllystä albumien päätyjä)
-Sarjat
Enki Bilalin sarjakuvat.. Etenkin 'Nikopol trilogia'
Judge Dredd sarjakuva-albumit.. Useita eri tekijöitä
Myös muut 2000-AD sarjakuvat.. Esim. Judge Anderssonit. (Nemesikset mainitaan tässä myöhemmin)
Bourgeonin neliosainen 'Hämärän matkamiehet' sarja. Sumumetsien lumous jne.
Francois Craenhalsin 'Ritari Ardent'.. Ilmestynyt suomessa ainakin 4 osaa
Robert Grumbin eri albumit.. hieman kieroutunutta underground tavaraa
Hunt Emersonin parodia-sarjikset
Jean Giraudin eli Moebiuksen albumit. Esim. 'Moebius' ja 'Jerry Corneliuksen ilmatiivis autotalli' sarjat.
Neil Gaimanin Sandman ja Books of Magic sarjakuvat
Jodorowskyn & Arnon Alef-Thau sarja
Hans Kressen 'Punanahka' sarja 6 osaa
Lawrence & Dunn kaksikon upeasti kuvitettu Storm-trilogia
Winsor McCayn 'Pikku Nemo' sarjat
Jacques Martinin 'Alix' sarjakuvat
Maxin 'Peter Pank' albumit
Frank Millerin sarjat.. Esim. 'Hard boiled'
Mills & O'Neill kaksikon 'Nemesis' sarja
Vicente Segrellesin 'El mercenario' sarja. Suomessa on ilmestynyt yksi osa nimellä 'Pyhän tulen kansa' (..Ihan uskomattoman hienoa jälkeä, Voittaa jopa ne Stormitkin. Onneksi olen löytänyt useita Amerikan markkinoille kustannettuja The Mercenary albumeita eräästä divarista. Harmi vaan kun niissä oli sensuroitu joitakin pimun kuvia aika tökerösti)
Serpierin Druuna albumit.. Suomessa tullut ainakin 3.
Shelton & Sheridan kaksikon 'Läski Freddyn kissa' sarja
Mills & Bisley kaksikon sarjat.. esim. Slaine, Lobo jne.
Jeremiah albumit.. Suomessa ilmestynyt ainakin 2. Piirtäjä taisi olla Hermann
Katsuhiro Otomon Akira-sarja
Loiselin 'Peter Pan' albumit
-Yksittäiset albumit:
Kaikki Jodorowskyn käsikirjoittamat albumit. Esim. Hannibal Viisi -kymmenen naista ennen kuolemaa & Musta Incal -John Difoolin seikkailuja
Manaran & Prattin 'Intiaanikesä' albumi
Frank Millerin 'Iso heppu ja Rusty robottipoika'
J. O'Barrin 'Crow' albumi
Chester Brownin 'Ed iloinen klovni' (ei mitään lasten kamaa)
Chauvelin & Simonin loistava 'Kiskot', joka on melkein kuin kirja sarjakuvamuodossa.
Liberatore - Tamburini kaksikon 'RanXerox New Yorkissa '
Loiselin 'Hämärän juhlat'
Frank Millerin 'Elektra elää'
Kaipa tuosta ainakin muutama unohtui.. Niitä hyviä sarjoja/albumeita on niin uskomattoman monia.
Sarjakuvalehtiä en edes jaksanut alkaa luettelemaan, mutta pidän ainakin Conan sarjakuvista ja monista muistakin hieman harvinaisemmista 70-80 luvun sarjoista. Esim. John Carter, Flash Gordon, Apinoiden Planeetta, Shokki, Vampirella, Urho Epäonnen soturi.. jne. sarjoista. Kerään myös useita Marvelin/Imagen/DC:n/DarkHorsen/TopCown viime aikoina ilmestyneitä lehtiä. Esim. Spawn, Witchblade/Darkness & Magic Fantasy jne.
Tintti, Lucky Luke, Asterix, Aku Ankka lehti ja ne taskukirjat jne. merkitsivät hyvin paljon joskus nuorempana, mutta nykyään luen siis hyvin toisenlaisia sarjakuvia.
-
Mainitaan nyt vielä Peter Bagge. Bagge on suuri! Haluaisin osata kirjoittaa niinkuin Bagge. Loistavaa kamaa! *Huokaus!*
-
Ei pysty kyllä luettelemaan kaikkia niitä. Pitäydytään siis yhdessä... Ken Parker: Koira ja Metsämies.
Silloin natiaisena kolahti tuo pokkari melkoisen kovaa. Tuli samalla opittua, ettei Ken ollut kuka tahansa Tex Willeri. Luin vasta uudestaan tuon tarinan ja kolahtaa edelleenkin.
Hienolla tavalla käsittämätöntä, että kaikkien Willereiden, Korkkareiden ja Lännenteiden ohella suomessa julkaistiin jotain noin käsittämättömän laadukasta kamaa.
-
Hmmm...Preacher, Sandman, Nemesis, Cerebus, Cages, Invisibles ja Grant Morrisonin jutut ylipäänsä nyt ainakin.
Nykyään ilmestyvistä Automatic Kafka, Hellspawn, The Filth, Savage Dragon sekä Poison Elves.
Marvelit olivat intohimo nuorempana.
-
Ei tässä riitä netti jos alkaa luettelemaan kaikki. Mutta jos nyt jotakin..
Tenavat
Ensirakkaus on aidoin.
Carl Barksin Akut
Mykistäviä parhaimmillaan. Kuinka, kuinka joku pystyi Disney-formaatissa tekemään mitään näin upeaa!
Hugo Pratt
No tietysti. Angoulemessä (ja Pariisin sarjiskaupoissa - joita on paljon!) oli Corto-kamaa krääsäksi asti. Mutta mitkä hinnat! Auuuhhh! Luottokorttiin sattuu vieläkin.
Mämmilä
Tämä on arvokkaampi sarja kuin uskoisikaan. Sellaista oli elämä Suomessa 70-80-90 (ja 00?) -luvulla.
Rene Goscinny
Nero, ja hänen kohdallaan tämä adjektiivi on aivan just paikallaan.
Alan Moore
Häntä matkivat kaikki, Neil Gaimanista Wachowskin Matriisiveljeksiin. Mutta Moorea on vain yksi.
Patrick McDonnel
Tämä mies visiitille Suomeen heti! Kamut on hauska ja kaunis eläinsarjakuva. Pelastaa paljon, kun Bill Watterson on keskittynyt sarjakuvien sijaan tähtitieteeseen tai johonkin. Tänään sain uuden albbarin I want to be a kitty käsiini. Loistavaa miten niin vähillä viivoilla voi saada aikaan näin paljon.
Darby Conley - Get Fuzzy!
Unelma toteutui, pääsen suomentamaan sarjakuvaa, ja se on tämä "älykäs Karvinen". www.getfuzzy.com
Anteeksi kaikille tekijöille, jotka unohdin...
-
Tuo oli minullakin ongema, ei niitä suosikkeja edes saa läheskään kaikkia mieleen, nytkin unohtui tuo Moore pois, samoin Wattersonin Lassit ja Leevit.
-
Vanhana - ja hiton kyynisenä - kääkkänä, kun (lähes) mikään ei tunnu enää miltään, sitä antaa arvoa yhä enemmän sille, mikä vielä jotenkin liikuttaa.
Siispä, kun sarjakuva onnistuu useammankin lukukerran jälkeen saamaan nyyhkintää aikaan, sen täytyy merkitä jotain:
- Barksin "Takaisin Klondikeen"; Äkkirikastunut Kultu Kimallus ja Roope krotiilinkyynelineen loppukohtauksessa... vuosisadan suuria rakkaustarinoita! ;)
- Don Rosan "Roope Ankan elämä ja teot"; useammassakin kohtaa, mutta erityisesti luvussa, jossa Roope sisarineen lähtee Skotlannista takaisin Amerikkaan ja kuoleva/kuollut isä vilkuttaa jälkeläisilleen kotilinnan ikkunasta...
-Spiegelmanin "Maus I"; loppujakso, jossa Art-poika toteaa äidin päiväkirjat hävittäneestä isästään: "Murhaaja."
- Koiviston "Mämmilä"-saagasta varhaisempi jakso, jossa Lepolan Jalmari kuolee terveyskeskuksen odotushuoneeseen.
- Edelleen Koiviston uutukaisesta "www.mammila.fi"-albumista loppu, jossa Jalmarin vanha kiista- ja kilpakumppani, kaikkien kääkkien isä, Toivo Rönkä nukkuu pois.
-Bilalin "Metsästysretken" viimeiset sivut; kunnes kuolema heidät taas yhdistää...
-Bilalin "Hirviön uni"; vollotuttaa alusta loppuun, aina.
Ne naurattavat tai muuten vain merkitsevät sarjikset täytyy jättää toiseen kertaan. Nyt täytyy niistää jo välillä... *nyyh*
-
Nuorempana Marvelit olivat ehdottomasti se kovin juttu. Nykyisin eniten arvostamani sarjakuvan tekijä on Frank Miller ja erityisesti hänen Sin City tarinansa. Viime vuosina ei ole kylläkään sarjakuvamaailmaa tullut seurattua kovinkaan aktiivisesti, mutta siihen olisi tarkoitus nyt saada muutos. Ehkäpä tämä foorumikin osaltaan auttaa elvyttämään sarjakuva-innostustani. :) Nyt pitäisi sitten vaan löytää paljon uutta laatusarjakuvaa, mutta vaikeaa se on kun nuo Marvelit eivät todellakaan enää nappaa (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), mutta toisaalta eurooppalainen taidesarjakuva suuntauskaan ei kiinnosta pätkääkään.
"Huumorisarjakuvan" puolelta Lassi ja Leevi on oikeastaan ainoa joka on enemmän kolahtanut, mutta se sitten sitäkin enemmän.
-
Tyhmä sanoa näin yksinkertaisesti, mutta Carl Barksin ankat. Myös vanhat Naket.
-
varmaan korrektia vastata tähän ensimmäisenä postauksena. olen Non Stop - sukupolvea eli Tintti, Asterix, Franquinin Piko, Valerian, nämä tavalliset.
Hugo Pratt on myös minulle puolijumala. Tardi ja Bilal olivat merkittäviä mutta kummallakin saattavat parhaat päivät olla takanapäin. Moore, Gaiman, Viivi ja Wagner joka päivä Hesarista, taidan olla melko tylsä. ai niin, ostin juuri kirpputorilta tällaisen Vuosisadan Ankat - kirjan, jossa on Barksin omia suosikkeja. ei kovin radikaali suosikki tämäkään mutta ne on edelleen yhtä hyviä kuin silloin joskus pienenä.
-
Pitää kyllä minunkin mainita tuo Sin City, ja sitten vielä Akira. Milloinkahan se Akira 8 mahtanee ilmestyä?
-
No Aku Ankka tietysti. Barks, Carpa, Rosa ja Vicar etunenässä tekijäkaartissa.
Marvelitikin tietysti.
Tintti & Asterix. Lucky Lukesta en ole niin kauhiasti välittänyt vaikka kyllä sitäkin hyllystä löytyy.
Corto Maltese Etiopiassa. Tämä oli ensimmäinen ja vielä tällä hetkellä ainut Pratt mitä olen lukenut, mutta pidin oikein paljon. Tuli mieleen jotkut 60-70-luvun seikkailuleffat. Kyllä pitäisi ostaa lisääkin Prattia, mutta ovat vain aika hintavia.
-
No, sillä tavalla merkittäviä oli ainakin Barksin sarjat, että niiden innoittamana tein ensimmäiset sarjakuvayritelmäni. Vanhan linnan salaisuus on ensimmäisiä näistä ja ehkä juuri sen avulla opin lukemaankin. Kuusivuotiaan silmissä todella jännittävä seikkailu. Edelleen yksi Barks-suosikeistani. Sen rinnalle sitten tuli muita Barks-juttuja myöhemmin, Takaisin klondikeen jne. Don Rosan Roopen elämänkerta on nykyisistä Disneysarjoista vaikuttavin.
Muuta varhaislukemistoa olivat tietysti Tintit, Asterixit, Lucky Luket, Alixit, Tenavat ja mitä näitä on. Tintitnkin innoittamana piirsin joitakin sarjakuvia.
Corto Maltese tuli sitten hiukan myöhemmin, Non Stopissa se ei vielä kolahtanut vaikka jäikin mieleen mystisen ilmapiirinsä vuoksi.
Peter Baggeen tutustuin Suuren Kurpitsan sivuilta ja samoin Joakim Piriseen. Hienoa tavaraa! Bagge jaksaa yhä nykyäänkin tehdä melko hyvää kamaa, mutta Pirinen tuntuu väsähtäneeltä. Sokeri Sakari oli kova ja ylittämätön. Tietysti pitää muistaa mainita Crumb.
Mitähän vielä. Kotimaisista Mannisen Kapteeni Kuolio jaksaa useimmiten ihastuttaa. Mäkisen Reima teki jänniä Zippo-lehtiä. Samoin oli tämä Jii Styrman ja Kadonneet pojat -omakustanne. Niin sitten tietysti on Juntunen! Olipa hyvä että saatiin Juntusen sarjat koottua Natsisurffaaja-alppariksi.
Mämmilää seurasin ME-lehdestä aivan alusta (1976)lähtien ja olihan se huimaa löytää tämmöinen suomalainen arkirealismi mielenkiintoisesti esitettynä sarjakuvissa. Talteen leikkasin kaikki.
Ja sitten Kunnaksen Nyrok City! Sen kävin aina lukemassa Suosikista lehtipisteessä. Ei siinä muuta luettavaa ollutkaan. Kultaturbo tai ei.
Ja varmasti unohdinkin jotain tästä. Jos mieleen juolahtaa jotain erityisen tärkeää, palaan kiusaamaan teitä.
-
Jos mieleen juolahtaa jotain erityisen tärkeää, palaan kiusaamaan teitä.
Will Eisnerin romaanimittaiset sarjat!
Timo
-
Kaksi kovinta:
Terry Mooren Strangers in Paradise, sekä
Rumiko Takashin Maison Ikkoku
ja heti perässä tulee Sam Kiethin The Maxx
Maison Ikkokun nostaisin jopa parhaaksi sarjaksi koskaan. SiP on hieman löystynyt, mutta alkupään albumit ovat aivan loistavia.
Muita hyviä X-statix (ent. X-force), Grant Morrisonin New X-men, Ranma ½, Freak Brothers
Itsellänikin vanhin rakkaus ovat juuri Marvelin tuotanto, josta löytyy suuret läjät suomennetuista n. vuoteen 96 asti. Strippisarjiksien eliittiä ovat Far Side ja Lassi&Leevi
Täydellisiä settejä itseltäni löytyy mm. suomennetut ryhmä-x:t, X-force/X-statix, The Maxx, SiP.
Loistavia sarjakuvia on nyt ihan liikaa. :)
-
Joo, pakko on meikäläisenkin vielä lisätä todella epätrendikäs vaikuttaja vuosien takaa.
Buster -lehti!
Vaikka taso ei ollutkaan mitään maailman ykkösluokkaa, niin kyllä niitä sen verran tuli luettua, että kyllä Pullalla, Super Macilla ja Futis Ihmekaverilla (voi jeesus mikä nimi! ) on ollut ainakin jonkilainen vaikutus meikäläisen sarjisintoiluun.
Olihan siinä se Dynamite Dan (vai mikä se nyrkkeilysarja olikaan). Siinähän oli sellainen aika expressionistinen ote... Tosin ei mitään Munoz & Sampayo osastoa ollut, mutta silti. Johnny Puma oli peräaukosta, mutta se intiaanihan onkin noissa Tony Halmeen hommissa... :P
-
Kaksi kovinta:
Alan Mooren Strangers in Paradise, sekä
Rumiko Takashin Maison Ikkoku
Eikös se ole Terry Moore?
Joka tapauksessa piirrosjälki on ihan kivan näköistä, vaikka olenkin katsastanut vain sen Suomeksi julkaistun albumin. USA:ssahan sitä on kait ilmestynyt yli 50 numeroa?
-
Kiitos korjauksesta, nyt meni mooret itsellä sekaisin. :)
eli sarjaa on ilmestynyt vol 1. 1-3
vol 2. 1-14
vol 3. 1-
vol 3:ssa ollaan nyt menossa yli numero 50:nen.
Suomessa julkaistu Uneksin sinusta tpb (I dream of you) kokoaa kasaan vol 2:sen ekat 9 lehteä. Eli se on järjestyksessä toinen SiP kokoelma. Sarja oli aivan loistava vol 3:sen numeroon 38 asti, jonka jälkeen taso on hieman laskenut. Erinomaista sarjakuvaa se on kyllä vieläkin. Suosittelen kyllä kaikille tutustumista alkupään tarinoihin.
-
Lapsuuden sarjakuvista merkittävimpiä ovat luultavasti monenmoiset Marvel-tarinat (jotenkin ehkä tärkeimpänä on jäänyt mieleen Hurjapään massiivinen soolotarina Marvel-lehdessä). Sitten teini-iässä tulivat Sandmanit ja Moore, Comés, Bagge, Crumb ja Pratt. Tärkeitä olivat myöskin suomalaisten sarjakuvantekijöitten työt eli tärkeimpinä Kivi Larmolan ja Sami Hynnisen jutut. Viime aikoina on tullut eniten innostuttua verkkosarjakuvista (When I Am King!) ja Jeff Smithin Luupäät-sarjasta.
-
Tuossa edellä tulikin jo muutama suomalainen mainittua. Minun on pakko listata muutama lisää, sillä kotomaiset kollegat ovat usein olleet kaikkein eniten innoittamassa ja vaikuttamassa omaankin tuotantoon.
Tilsa tietysti oli se joka innoitti aikoinaan eniten ja nimenomaan itsekin tekemään. Sittemmin olen varsin upeiksi huomannut muunmuassa Juhani Styrmanin kotikutoisen vähäeleiset sarjakuvat. Mies lienee turhankin monelle täysin outo tuttavuus. Iso sääli. Pienimuotoiset, koskettavat tarinat ja omintakeinen piirustustyyli tekevät Styrmanista ehdottoman helmen.
Vaan jos jonkun harteille pitäisi neron viittaa asetella, niin minun valintani olisi kyllä Jarkko Lehto. Äijä on tehnyt käsittämättömän hauskoja ja älykkäitä juttuja, mutta kevyesti köykäinen kynänjälki on varmaan saanut monen potentiaalisen fanin pitämään pientä hajurakoa herran tuotantoon. Jälleen sääli.
Olikos muuten kukaan muistanut ulkomaisista tekijöistä mainita Schulzia? Tenavat ovat kyllä aikoinaan vaikuttaneet aikamoisesti.
-
Niin Tenavat! Todellakin. Tenavien kulta-aika sijoittuu minusta 50-luvun loppuun ja 60-luvun alkuun, sunnuntaisarjat vuosilta 1958-1961 (kokoelma 42, Lepopäivän ratoksi) ovat mielestäni aivan verrattomia.
Sen sijaan 70, 80, 90-lukujen jutut ovat mielestäni huomattavasti heikompia. Jostain syystä en ole koskaan voinut sietää Piparminttu Pipsaa tai Kaustista.
Muut sarjakuvat jotka ovat merkinneet paljon... Tintti, erityisesti Sininen lootus, Mustan saaren salaisuus ja Salaperäinen tähti.
Will Eisnerin Spirit sai luultavasti aikaan sen, että piirrän mieluiten siveltimellä. Eisnerin pidemmät jutut sitä vastoin eivät ole koskaan kiinnostaneet. En tiedä miksi, se on itse asiassa aika outoa.
Älli ja Tälli (ja Timo Tiikeri) sekä Cocco Bill olivat yhteen aikaan hyvin tärkeitä juttuja. Kaikki tuli kerättyä ja ovat tallella edelleen.
Kramppeja ja nyrjähdyksiä Christerin piirtämänä oli se sarjakuva, joka sai uskomaan että ehkä siinä kuvien ja tekstin yhdistämisessä voi sittenkin olla jotain perää.
Uudemmista albumeista tärkeimpiä ovat Lewis Trondheimin Approximativement ja Dupuyn ja Berberianin Päiväkirja albumista. Sethin It's a Wonderful Life If You Don't Weaken. Suurimman vaikutuksen viime vuosina on tehnyt vähän aikaa sitten lukemani kanadalaisen Michel Rabagliatin loistava Paul Has a Summer Job. Hieno, hieno, hieno sarjakuva, erinomaisesti kerrottu, loistavasti piirretty. Koskettava kuin jokin koskettava asia. Kaikin puolin täydellinen sarjakuva-albumi. Drawn&Quarterlyltä, sen saa tilattua esimerkiksi Suomalaisen nettikaupan kautta.
Vähemmän ilmeinen on sitten esimerkiksi Bob de Moorin Barelli. Monikaan ei sitä ymmärrä, mutta minä pidin siitä kovasti, pidän edelleenkin. de Moor on monien Hergé-kollaboraattoreiden (E.P. Jacobs) tapaan aliarvostettu (tosin Roger Leloup on sitä aivan syystäkin).
Ja Teräsnyrkki (http://www.internationalhero.co.uk/stclaw.htm) on tietty maailman paras salainen agentti.
terv.
mika
-
Ensimmäisinä mieleen tulivat Hämähäkkimies 10/82 ja Mail-Manin albumit n:o 2, jossa seikkailee Hulk. Näistä sisällöllisesti merkittävä on vain jälkimmäisen julkaisun huikea ja hyytävä tarina "Verta janoaa Wendigo". Muuten nämä kaksi lehteä ovat merkityksellisiä, koska aloittaessani aikoinani järjestelmällisen Marvel-lehtien keräilyn, ne olivat ainoat, jotka sillä hetkellä löytyivät kaapistani ja jäivät siksi vahvasti mieleeni. Kyseisen Wendigo-tarinan suhteen voin tunnustautua faniksi. Onkohan minulla tämän suhteen hengenheimolaisia? Luin hyvin pitkään sarjakuvia lähinnä kuvia selaillen, en jaksanut lukea puhekuplia ja selitteitä (arvatkaa oliko uskomaton järkytys tajuta, että Asterix onkin Obelix ja Obelix Asterix). Tämä tarina saattoi olla taitekohta, piti alkaa tutkia mistä muusta tässä on kyse kuin vihreän, oranssin ja valkoisen jättiotuksen tappelusta talvisessa erämaisemassa. On se hiton komeata kun isot puut ryskyy poikki, kivet murskaantuu kappaleiksi ja lopulta Hulkin ja Sasquatchin yhteistyön tuloksena Wendigo lysähtää hankeen. Ja merkittävää on myös se, että Bannerin muuttuminen hulkiksi tapahtuu tässä ensi kertaa hänen oman mielensä käskystä ja hän säilyttää Bannerin mielen Hulkin muodossa.
Kitty Pryden ja Wolverinen seikkailu japanissa (vuodelta -87) on jäänyt vahvasti mieleen Marvelin lehdistä. Varmaan luin sitä sairaalassa ollessani tai jotain.
Non Stopin Khena ja Skrahilpari -seikkailu Ison Karhun Taikuri teki vaikutuksen jo varsin pienenä, ennen noita Marvel-keräilyhömpötyksiä. Muodonmuutokset ja eläimenpäiset hahmot on aina kivoja.
Millerin ja Darrow'n Hard Boiled -trilogia oli ensimmäinen ostamani sarjakuva, jossa luki kannessa 'aikuisille'. Enkä ollut tuolloin vielä ihan aikuinen (mikäli se on sama kuin täysi-ikäinen) ja pohdin kovasti saanko ostaa sen vai vaatiiko myyjä todistamaan ikäni :).
Toivosen ja Varpion OM oli ihan käsittämätön ja on vieläkin. Nyt teosta ajatellessani tuli David Lynch mieleen.
Ostin Bourgeonin Hämärän Matkamiehet -sarjan kun siinä näytti olevan ajoittain kiva meininki, paljasta pintaa tai jotain muuta, ehkä pinnalliseksi jäävää, mikä vetosi silloiseen minuun. Erinäisten lukukertojen jälkeen luin sen hyvin hitaasti ja tarkkaavaisesti, kun aiemmista kerroista oli alkanut jäädä sellainen olo, että tässä on nyt paljon sellaista mitä en ole onnistunut saamaan selville tai vaivautunut tutkimaan. Ja kylläpä sitä syvyyttä sitten löytyikin. Tämä on todella taidokkaasti kerrottu juttu, ei pelkästään taidokkaasti piirretty. Ja luullakseni löydän seuraavalla luennalla taas jotain uutta, niin kuin hyvästä sarjakuvasta usein löytää.
Alef Thaun seikkailut. Tämän tarinan seuraaminen on nyt vähän hyytynyt, näitä ei kaiketi ole suomennettu kuin muutama ja eikös tuo piirtäjäkin kuollut ja työ jäi kesken.
Varmaan näitä olisi vielä lisääkin.
-
Tuosta edellisestä tuli mieleen: Khena ja Skrahilpari erkanivat sittemmin toisistaan, Skrahilparille taisi tapahtua ns. smurffiutuminen tai tässä tapauksessa pikemminkin ewokkiutuminen, keskityttiin söpöjen alien-eläinten seikkailuihin ja Khena sai jäädä.
Alef-Thaun piirtäjä, suomensukuinen Arno todellakin kuoli vain 36-vuotiaana. Albumeita suomennettiin kai vain yksi, myöhäis-Tapiirissa oli joitakin keskinkertaisia Arnon novellijuttuja.
-
Itselläni sarjakuvainnostus alkoi kunnolla tietysti luettuani ensi kerran Hämähäkkimiestä. Ja suosikkinani on pysynyt siitä lähtien kaikki Marvelin lehdet. Ryhmä-X tuntui nuorempana liian sekavalta mutta se on sittemmin kivunnut suosikikseni Hulkin ohella. Muitakin sarjakuvia tekisi mieleni lukea mutta aina tulee kuitenkin ostettua Marvelin tuotantoa. Muiden kustantamojen lehdistä pidän mm. Sandmanista.
Tähän asti itselleni merkittävin sarjakuva on ollut Marvelin Earth X sekä Paradise X (sekä varmasti kolmas ja viimeinen osa jota ei ole vielä albumina julkaistu). Näissähän kerrotaan taas kerran yhdestä mahdollisesta tulevaisuudesta Marvel universumissa ja selitetään hahmojen taustoja ja alkuperiä. On vähän vaikea selittää mutta säväytti allekirjoittanutta ainakin kovasti...
-
Jostain lapsuudesta on jäänyt päälle se, että jaksan lukea innolla lähinnä vain humoristista seikkailusarjakuvaa.
Ensinnä mielikuvitusta kiihottivat Barksin legendaarisen ankkaseikkailut, joissa kierrettiin eksoottisissa paikoissa aarteita etsimässä.
Ensimmäiset taskarit, joissa oli Taikaviittaa olivat mieleenpainuvia (nro 41 etenkin). Otin nämä varsin vakavasti pikkupoikana, Batman-parodia jäi huomaamatta, mutta nykyään näissä vanhoissa taskareissa viehättää juuri se.
Sitten Tintti vei sydämeni pysyvästi. Jumalainen kerronta, kauniit kuvat, upeat ilmeet (pelkästään Haddockin kasvojen seuranta saa repeämään täysin.).
Nykyään arvostan Rosan ankkasarjoja, jotka vievät aikamatkalle Barksin sarjoihin, mutta lisäävät hiukan aikuismaisempaa huumoria.
Hans Kressen Punanahka oli ja on sen verran vaikuttava kerronnallisesti ja kuvallisesti, että pitää yrittää puuttuvat albumit divariesta metsästää.
Aikuismaisempaan kerrontaan pitäisi tutustua enemmän, kun vaan saisi aikaiseksi. Häpeäkseni Pratt, Gaiman, Crumb, Moore, Eisner ja monet muut virtuoosit on jäänet miltei kokonaan katsastamatta.
-
keskityttiin söpöjen alien-eläinten seikkailuihin ja Khena sai jäädä.
Nyt taidat sekoittaa tuon johonkin toiseen sarjaan. Sarjan nimeksi lyheni tosin jossakin vaiheessa "Le Scrameustache", mutta Khena on ollut kaikissa albumeissa mukana.
Lause jäi kesken, aivot pätkii. Piti olla: Khena sai jäädä sivuhenkilöksi. Ainakin niissä albbareissa mitä Ranskassa käydessä selailin.
-
Alef-Thauta tuli kaksi albumia suomeksi Kustannus Oy Kersalta, Jalava julkaisi yhden muun albumin. En muista nimiä tähän hätään.
Tynkälapsi ja Käsipuoli Prinssi ovat nuo suomennetut Alef-Thaut. Olen kyllä kuullut huhun komannestakin, ellei sillä sitten tarkoitettu tuota Jalavan albumia.
-
Käsipuoli prinssin takakannessa oli muistaakseni mainos kolmannesta osasta, mutta kyseistä albumia ei ilmestynyt koskaan kustantajan konkurssin takia tjms.
Mistään jalavan albumista en ole ikinä kuullutkaan.
-
Minulle tärkeitä olivat (ja ovat edelleen) akkarit niitten kanssa opin lukemaan oikein kunnolla.Erityisesti pidin Carl Barksin klassikkojen toiveuusinnoista.Taskareita ei sillon tullut luettua mutta nyt ostan jokaisen numeron ja lyen tietysti ;)
-
John Byrnen The Man of Steel, Teräsmies 1-4/1987.
En ole oikein varma, miksi se silloin iski niin kovaa. Niihin aikoihin luin Lucky Lukea, Asterixia ja Tinttiä, ja Teräsmies oli varmaan ensimmäinen lukemani vakava sarjakuva (eipäs tirskuta siellä!). Pikkupojan näkökulmasta se prologi, "Vihreän aamunkoiton hämärästä", oli puhdasta hardcore scifiä (vaikka en sitä silloin olisi noin ilmaissutkaan).
Mutta ei siinä välttämättä ollut kyse pelkästään jostain uutuudenviehätyksestä. Olin selvästi Byrnen kanssa samalla aaltopituudella. Nimittäin muutama vuosi sitten törmäsin jossain divarissa ensimmäisen osan alkuperäisjulkaisuun, ja ihan huvikseni ostin sen. Mukana oli John Byrnen kirjoitus hänen omista Teräsmiestä koskevista lapsuudenmuistoistaan. Byrne mainitsi, että hän ei aluksi edes ollut tajunnut, että Teräsmiehen tunnuksessa oli S-kirjain. Hän näki vain ne keltaiset osat jonkinlaisina abstrakteina kuvioina. Ja kuinka ollakaan, lukiessani Byrnen Teräsmiehiä, minä havaitsin sen täsmälleen samalla tavalla.
Minulla kesti aikanaan ainakin neljä-viisi vuotta älytä "S" Teriksen rinnassa!
-
Corto Maltese on kirjallisuutta, ei sarjakuvaa sinällään kuin sarjakuvista yleisesti ajatellaan. Aivan uskomaton kyky kertoa tarinoita ja saada lukija mukaan Corton ihmeelliseen ja nostalgiseen maailmaan. Maailmaan jota ei enää ole. Seikkailijoita, onnenonkijoita, sotilaita, mielipuolia, alkuasukasheimoja, selkäänpuukotuksia, kiperiä tilanteita, salaliittoja...uskomatonta, kertakaikkiaan järjettömän hienoa.
Dark Knight Returnsin luen ainakin pari kertaa vuodessa uudelleen. Jylhä ja megalomaaninen Battis jolla on jo vuosien legenda yllään mutta vielä pitäisi sedän jaksaa heilua. "Babtism"!
Sandman Mystery Theatre yhdisti minut ja Guy Davisin (ja myöhemmin sain kahlattua läpi hankalamuotoisen mutta antoisan Marquisin), tuon omalaatuisella "sekasotkumaisella" viivalla piirtävän miekkosen. Kiehtovaa jälkeä. Ja ne tarinat! vanha Sandman on ihkaoikea dekkari ja stoorit täynnä yhteiskunnallista sanomaa ja dekadenssia. Ällistyttää aina.
Starman, supersankarien Corto Maltese. Tippa tulee aina linssiin näitä stooreja lukiessa, harmi kun sarjani on epätäydellinen.
Kingdom Come oli hienosti taiteiltu ja julma tarina Dark Knight Returnsin hengessä.
Hellblazer on aivan ehtaa emmentaalia. John Constantine on tupakoivista sarjissankareista - ja mitä hittoa, kaikista! - coolein. Itsekeskeinen, onnettomuutta läheisilleen tuova antiantianti"sankari". Ouch, taas sitä sattui heh.
100 Bullets löi ällikällä muutama vuosi takaperin silkalla vimmallaan ja inhalla maailmankuvallaan. Nyttemmin meno on hieman laantunut mutta kyseinen sarjakuva elää edelleen omassa maailmassaan sarjakuvien joukossa.
Ken Parkereista innostuin vastikään, jo melkein liian myöhään, näitä ekologisia länkkäreitä löytyy kovin huonosti ja melkoisiin hintoihin nykyisin. Italialaisen sarjakuvan aatelia.
-
Meilläpäs on yhteneväinen sarjakuvamaku. Mutta:
myöhemmin sain kahlattua läpi hankalamuotoisen mutta antoisan Marquisin
Kiinnostaisi tietää, millä tavalla koit Marquisin hankalamuotoiseksi? Mielestäni se oli aika suoraviivainen. Vai mitä tarkoitit?
Kannattaa tsekata myös Davisin kuvittama "Deadline" Marvelilta. Itse odottelen Davisin ja Sturmin yhteistyönä tekemää "Unstable Moleculesia" albumina.
-
Niin siis Marquis oli hieman vaikea aloittaa. Syitä:
1) tekstaus oli pientä ja ja haparoivaa joten tällaisen näkövammaisen täytyi oikein tihrustaa.
2) Kieli oli melkoisen krumeluuria ja jossain määrin itseään toistavaa.
3) Kuvitus oli toisaalta pikkutarkkaa ja toisaalta - Davisin tyyliin - melko noh, sekasotkumaista. En nyt keksi parempaakaan sanaa.
Eli toisin sanoen kyseinen teos vaati hieman keskittymistä normaaliin standardisarjakuvaan nähden. Mutta o'boy että se oli kuitenkin loppujen lopuksi sen vaivan arvoista...
-
Johan oli juttu se Teriksen S-tunnuksesta! en mäkään sitä tajunut kun vasta joskus 10 vuotiaana, aina kuin piirsin teräsmiehestä kuvia niin näin itsekin vaan sen keltasen niinkuiin jonain outona S-kirjaimena (tai T kirjaimena).
No asiaan kuitenkin, tietysti Akkarit on lähellä sydäntä, mutta en muista tiettyjä tarinoita noin, sitten Batman tarina jossa Robinia ammutaan ja uusi Robin(Jason) varastaa lepakko-auton renkaat on jäänyt mieleen :), Samoin Hämis tarina jossa joku suuri rakennus syttyi tuleen ja muuttui Kullaksi :).
Omia lempitarinoita on sitten tietysti koko Millerin Batman tuotanto, varsinkin Ensimmäinen Vuosi. Ja Byrnen Teris on kuuluu myös suosikkeihin.
-
Ah, niin juu:
Miller/Macchuzelli-kaksikon harvat (2) tuotokset ovat myös aivan loistavia. Macchuzellihan on "oikea" taiteilija joka "eksyi" sarjakuvien pariin hetkeksi. Niin ja ne kaksihan ovat Batmanin Ensimmäinen Vuosi ja DD:n "mikäs sen ja stoorin nimi olikaan missä se Kingpini laittaa DD:n pummin tasolle"...
-
Huuh, Aku Ankan parissa opin lukemaan ennen peruskoulua, joten kyllähän se merkitsee aika paljon. Barksin töistä pidän eniten niistä 40-luvun "pihapiiri"-jutuista, joissa naapurukset Tulppu&Ankka jyräävät talonsa viimeisen päälle! Entäs erään tarinan loppu kun he patsastelevat kittiin jähmettyneenä; aivan loistavaa..
Myös Akun kärhämät veljenpoikien, variksien ym. kanssa ovat mieleenpainuneita.
Rosa on insinööritasoa, mutta häntäkin korkeammalle noteeraan Al Taliaferron Aku Ankka-vitsisarjat: ajattomia naurupommeja, joiden seuraan palaan uudestaan ja uudestaan. Yksi kesän kohokohtia onkin uuden Päivästä päivään-opuksen ilmestyminen! Myös muut yksisivuiset, Hessu ja Pluto etunenässä, ovat muodostuneet minulle rakkaammiksi kuin sinänsä loistavat pitkät seikkailukertomukset. Vanhat Mustakaapu-tarinat ovat näistä ykkösiä, jep jep.
Marvelin universumi on myös varsin tuttu paikka ja onkin yllättävän vaikea miettiä tärkeimpiä juttuja sieltä. Claremont-Byrne-Austinin Ryhmä-X, Ikuisuuden Rautahanska, JR JR:n tuotokset, Roy Thomaksen Kostajat, Hulk ...puuh, lista on pitkä. Tärkein taitaa kuitenkin olla Salatut Sodat, sillä ensimmäisten sarjisteni joukossa oli Hämähäkkimies 9/87 ja nimenomaan ko. sodan alku sai minut innostumaan näistä lehdistä.
Olen aina ollut huono (=laiska) kirjoittelemaan perusteluja, joten tyydyn listaamaan loppuja suosikkejani: Conan, Aliens, Luupäät, Blueberry, Judge Dredd, Nemesis, Sandman, Batman, Lassi ja Leevi, vuosien 78-83 Karviset (eipäs naureta!)..
Lukemattomat jutut odottavat, joten sayonara!
-
Huikeita sarjiksia:
Barksin ankat
Jerry Siegelin ja Joe Shusterin sekä Wayne Boringin Teräsmies
Ditkon (&Leen) Hämis
Kirbyn (&Leen) Ihmeneloset
Frank Hampsonin Dan Dare
George Herrimanin Krazy Kat
Yksittäisiä teoksia:
Art Spiegelman: Maus
David B: Epileptic
Keiji Nakazawa: I saw it (Hiroshiman poika)
Raymond Briggs: Minne tuuli kuljettaa
Lisäksi: Hergén, Jacques Tardin, Moebiuksen, Jack Colen, Robert Crumbin, Brian Bollandin ja Kevin O'Neillin ja Alan Mooren koko tuotanto
Uudemmista sarjakuvista pitää mainita: 100 Bullets, Calvin& Hobbes, Luupäät (Bone) sekä Chris Waren ja Chester Brownin tuotanto
Kotimaisista minulle suurimpia nimiä ovat (satunnaisessa järjestyksessä): Tarmo Koivisto, Kari Leppänen, Markus Majaluoma, Usko Laukkanen, Mauri Kunnas, Jukka Tilsa ja Jarkko Lehto. Muitakin on - paljon, mutta jonnekin se raja pitää vetää, kun kyse on kumminkin all time favoriiteista.
Tutkaimen alla ovat tällä hetkellä mm.: Rumiko Takahashin, Nell Brinkleyn, Ingrid Vang-Nymanin, Walt Kellyn ja Harold Fosterin työt. Joista kolme viimeistä on olleet minulle aivan liian kauan unohduksissa.
Noiden lisäksi vois mainita vielä parikyt nimeä, mut sit pitäisi ehkä mainita vielä parikyt lisää, jne. Koko tolta listalta pystyn nostamaan kolme nimeä yli muiden, eli: Barks, Kirby ja Hergé. Kaikki suuria kertojia ja loistavia piirtäjiä - mutta kuka niista on mahtavin ja vaikuttavin... Jaa a? Joitakin rakastaa, joitakin ihailee muuten vaan ja jotkut suorastaan mykistää neroudellaan.
Naisia on tuossa listassa harmittavan vähän, mutta toisaalta, jos jatkaisin luettelemista, niin naisten määrä kasvaisi äkkiä...
-
No ainakin tällaiset ovat minun sarjakuvahyllyssäni hyvin korkeilla paikoilla, tuskin tässä listassa enää mitään uutta on.
Moore&Cambell: Helvetistä
Moore&Gibbons: Watchmen
+ yleensäkin kaikki herra Mooren päänsisällä syntynyt
Moebius: Jerry Corneliuksen ilmatiivisautotalli
Spiegelman: Maus
Eisnerin Spiritit
Morrisonin Invisibles
Gaimanin Sandman
Gaiman&Mckean: Signal to Noise
Hergen Tintit
Bilalin tuotanto
Sokalin Ankardot
Crumb! Crumb!
Fellini & Manara: Matka Tulumiin
Pratt: Corto Malteset
Lee&Kirby: Ihmeneloset
Waterson: Lassit ja Leevit
ja onhan noita muitakin hyviä vaikka millä mitalla...
-
En oikeastaan tiennyt mihin osioon tämä kuuluu mutta...
Muistaako kukaan sellaista Daredeviliä aikoinaan 1980-1990 luvulla käsikirjoittanutta naista kuin Ann Nocenti? Jos muistaa niin nyttemmin kyseinen henkilö on tämän mielenkiintoisen indie-elokuvasivuston (satunnais?)toimittajana:
http://www.filmmakermagazine.com/summer2003/index.html
Sarjassamme hassuja yhteensattumia.
-
Itse asiassa Nocentin Daradevilit saivat minut kiinnostumaan supersankareista uusiksi.
Alunperinhän minulle merkittävimpiä sarjakuvia olivat juuri Supersankarit. Lähinnä sen takia etten niitä juurikaan päässyt lukemaan! Äiti ilmeisesti piti niitä liian väkivaltaisina tai jotain. Luin sarjakuvia lähinnä kirjastoista, josta myöhemmällä iällä löysin mm. Ankardot ja Jumalattoman näytelmän..
se saattoi äitiä vähän harmittaakin.
-
En oikeastaan tiennyt mihin osioon tämä kuuluu mutta...
Muistaako kukaan sellaista Daredeviliä aikoinaan 1980-1990 luvulla käsikirjoittanutta naista kuin Ann Nocenti?
Ann Nocentin tarinat olivat mielenkiintoisia ja huomaankin usein harmittelevani ettei nykyään vastaavaa supersankarisarjakuvaa julkaista Suomessa.
Nocentin DD:ä löytyy (muistaakseni) seuraavista:
Sarjakuvalehti 1,3,5,7,9,10/91, 2,4,8,10/92
-
Muistaako kukaan sellaista Daredeviliä aikoinaan 1980-1990 luvulla käsikirjoittanutta naista kuin Ann Nocenti?
Nocenti oli paikoin erinomaisen fiksu, mutta välillä hän kyllä takoi teemoja lukijan päähän isolla vasaralla. Muistatteko pahan suuryrityksen kätyrin, joka upotti aktivisteja saastesäiliöihin? Entäpä geenimanipuloidun supertyttöystävän? Tai lihansyöntiä vastaan hyökkäävän episodin?
Hyviä arvoja, muttei kovinkaan hienovaraisesti esitettyinä.
On vihjattu, että Nocenti saa kirjoitettavakseen "Ultimate Daredevil" -lehden tulevaisuudessa. Katsotaan.
-
Toivosen ja Varpion OM oli ihan käsittämätön ja on vieläkin. Nyt teosta ajatellessani tuli David Lynch mieleen.
Totta!
Tuo Om on käsittämättömän hieno teos. Kipin kapin kirjastoon nuoremmat sitä lukemaan!
Samalla mietin että onhan noita sarjakuvia kamalasti, mutta olis mukava kuulla ihan konkreettisia asioita niistä. Eli mikä ajatus jostain sarjakuvasta on todella kolahtanut. Onko ideologioita poimittu sarjakuvista. Elämänasennetta muokattu ruutujen avulla. Itse en keksi kovinkaan konkreettisia ajatuksia, mutta tunnustan että ajatusmaailmaani ovat voimakkaasti muokanneet monetkin sarjakuvat. Olkaa te rohkeampia ja kertokaa yksityiskohtia:)
-
Mistään jalavan albumista en ole ikinä kuullutkaan.
Arno - Bocquet: Anton Six, suom. Jalava 1990.
Ei kai tuo mikään harvinaisuus ole.
Hmm.. No eihän tuo Anton Six liity oikeasti mitenkään siihen Alef-Thau scifi/fantasia-sarjaan.. Ainoastaan piirtäjä on sama, mutta tuossa on juonena lähinnä jonkinlainen vakoilutarina 1940-luvun puolassa..
-
Jaa.. No mulle kävi pikku väärinkäsitys.
Heh.. Ostin tuon Anton Six albumin yhdestä divarista tänään töiden jälkeen, ja oikeastaan ainoa syy siihen oli juuri tuo aikaisempi kommenttisi.
Ja täytyy kyllä myöntää, että sehän olikin oikeasti aika mainio albumi ;D (hintakin oli vain kolme egeä)
Joten kiitoksia vinkistä..
-
Kaikki tärkeimmät henkilöt/sarjakuvat on nimetty tällä palstalla sataan kertaan, paitsi yksi:
Ralf König, tuo saksan lahja sarjakuville!!
Tottakai hän piirtää hyvin ja juonetkin ovat mielestäni "kutkuttavia", mutta parasta hänen sarjiksissaan on ns.elämä.
Hän piirtää mielestäni huikeita pottunenäisiä ukkoja, joilla kaikkilla on reipas elämän maku.
Ja JOS pitää mainita yksi hänen teoksista, niin se on "Vasemmalla kädellä"!!(ei tosin olisi tarvinnut mainita, sillä ei moni muukaan ole laittanut.)
Muut hyvät sarjakuvat, ilman kitinöitä, ovatkin Sin city, 100 Bullets, Lassi ja Leevi, Hate, Tank Girl. ym.ym.
-
Arno eli Arnaud Dombre (1961-1996) oli varsin mielenkiintoinen persoona, jos kohta hänen omat käsikirjoituksensa eivät niin häikäiseviä ole. Hänen äitinsä oli suomalainen ja isänsä ranskanopettaja. Vieraili Kemissä 1988, samana vuonna kuin Alejandro Jodorowsky... harmi ettei tullut oltua paikalla..
Arnosta lisää: http://www.lambiek.net/arno.htm
-
Kaikki tärkeimmät henkilöt/sarjakuvat on nimetty tällä palstalla sataan kertaan, paitsi yksi:
Ralf König, tuo saksan lahja sarjakuville!!
Joo. König kunniaan. Sonninpallit ainakin mullisti mun suhtautumiseni seksuaalivähemmistöihin:)
-
Königiltä on tullu saksassa vain yks albumi, jossa Paul ja Konrad esiintyvät. Sen nimi on Super Paradise. Ehkä vakavin König tarina ikinä. en spoilaa, mutta suosittelen tutustumaan, mikäli vain kielitaito riittää.
Muuta hieman humoristisempaa tavaraa on ainakin kaksi suomentamatonta albumia. (toinen oli espanjaksi Noche mas loca, eli hulluin yö, villein yö tms. Se on aika hauska tarina turvaseksistä, ja siitä miten homoyhteisön elämä mullistuu aidsin myötä.) Pottunokkien kohellus on hassua, mutta samalla König käsittelee hyvinkin hienovaraisesti kipeitä aiheita ja ennakkoluuloja.
-
Pitää kyllä minunkin mainita tuo Sin City, ja sitten vielä Akira. Milloinkahan se Akira 8 mahtanee ilmestyä?
Hei,
Niin Akira 8 kuin uusin Sin Citykin tulevat (lopulta!) ulos syyskuussa: www.likekustannus.fi/syksy03.htm
terveisin
Nora Varjama
LIKE
-
En jaksanut lukea koko viestiketjua läpi, joten en tiedä onko kukaan maininnut vielä sellaista kotimaista helmeä kuin Kramppeja ja nyrjähdyksiä?
Itselleni se on yksi tärkeimmistä sarjakuvista mihin olen tutustunut. Joskus erinäisiä vuosia sitten teininä ko. sarjan löysin. En alkuun pitänyt siitä järin paljon, huumori tuntui kuivakalta ja kertomuksissa mainitut bändit ja muut jutut olivat vieraita. Nuutisen piirrosjäljestä kyllä pidin, mutta kokonaisuus ei iskenyt. Sittemmin aloin sarjasta pitämään, ensin "helpommista" jutuista, ja myöhemmin kolahtikin sitten toden teolla. Sittemmin alkoi tuntumaan, että päähenkilön toilaukset kertovat suoraan meikäläisen elämästä; sellaista inhimillistä koheltamista, välillä ollaan iloisia ja välillä murheen alhossa. Sydänsuruihin löytyy yleensä jotain apua Kramppi-albumeista... =)
-
Tällä hetkellä ehdottomasti tärkein: Hitoshi Ashinano: Yokohama kaidashi kikou. Hän on piirtänyt yli kahdeksan vuotta tätä ajan ulkopuolella, myyttisessä spekulatiivisessa tulevaisuuden Japanissa sijaitsevaa maailmaa, johon voi uppoutua pitkiksi toveiksi. Hiljaisuus, pienten asioiden äärimmäisen suuri merkitys, ja sitä kautta arjen runollisuus ovat leimaa antavia piirteitä Ashinanon teokselle, joka luvun 103 antamien viitteiden perusteella tulisi jatkumaan vielä vähintään kuusi vuotta.
-
Mikäs Ralfille on tullut kun ei enää tule mitään uutta? Vanhoja albumeita on kyllä vielä suomentamattakin mutta ei niitäkään heru.
Kyselin itse joskus useastikin Likeltä, että tuleeko uusia suomennoksia Königistä ja mitään vastausta en ole saanut!
Luulisi, että sarjakuvantekijä jonka teokset myyvät hyvin, olisi kannattava teko, mutta, mutta...
Ruotsiksi luin taannoin Zitronenröllchen-albumin jossa oli vallan mainio Asterix-parodia. "Tietäjä ei anna meille hinteille taikajuomaa".
Olisi kiva lukea hänen sarjiksia, mutta näyttää siltä, että eng tai swe on ne kielet jolla herran uusiin teoksiin on tutustuttava.(en osaa saksaa).
-
Kyllä se vaan on niin tytöt ja pojat, että Asterix on se ykkönen minulle. Näin.
-
Kyselin itse joskus useastikin Likeltä, että tuleeko uusia suomennoksia Königistä ja mitään vastausta en ole saanut!
Ei mitään vastausta vaikka soitit puhelimella? Piinaava hiljaisuus laskeutui aina langan toiseen päähän kun tuli puhe Königistä? Eikun oikeastihan tietenkin kannattaa soittaa puhelimella tuollaiset tärkeät asiat niin ainakin jonkinlaisen vastauksen saa. Lisäksi huomaavat että König-fanit ovat tosissaan koska oikein henkilökohtaisesti ottavat yhteyttä.
-
Heavy Metal merkitsi minulle joskus aika paljon. Sarjainfossa oli 80-luvun ihan alussa juttu amerikkalaisesta Heavy Metal -lehdestä ja sehän piti heti tilata. Ja olihan se järisyttävää tutustua Moebiukseen, Richard Corbeniin ja vastaaviin tuolloin herkässä teini-iässä. Tuli tilattua sitten kokonaisia vuosikertojakin amerikoista ja hassua oli että jokainen paketti oli avattu tullissa ja jokaisesta puuttui säännöllisesti aina vähintään yksi numero, yleensä se jonka kannessa oli esiteltiin makoisimmat tissit. Sai olla robottinaisenkin tissit, tullin pojille kyllä kelpasi. Heh!
-
Länsimaalaisista sarjakuvista kyllä Pikon ja Fantasion seikkailut vievät voiton. Mielestäni niissä on jotenkin sellainen lämmin henki, mutta kumminkin niissä sekkaillaan ja ratkotaan mysteereitä.
Japanilaiset sarjakuvat ovat lähellä sydäntäni myöskin. Mangoissa on upeaa taidetta ja mielenkiintoisia aiheita! ;D
-
Tapiiri ilmestyi siihen aikaan kun aloin tajuamaan, että on muitakin sarjakuvia kuin Disney. Tapiiriin tutustuin Pahkasian kautta. Pahkasiassa oli toisinaan Ari Pirttisalon kipeitä sarjoja jotka ovat yhä edelleen loistavia. Niilo Pielinen ja Mämmilä ovat myös merkittäviä.
Ehkä kuitenkin Gilbert Sheltonin tuotanto on vaikuttanut eniten.
-
En nyt tiedä eniten, mutta Simon Bisleyn piirtämä (En nyt saa päähäni käsikirjoittajaa) Lobon joulumankeli oli aikanaan valtaisa elämys. Ostin sen muistaakseni R-kioskilta vuonna 95. Siinä lahdataan niin tonttuja kuin lapsiakin ja päälle päätteeksi vielä joulupukki.
Nyt kun tuntuu, että jokainen kauppojen hyllyille ilmestyvä sarjakuva on moralistien suurennuslasin alla, on niin mitähän he olisivat kyseisestä mestariteoksesta olleet mieltä.
Muutenkin Bisleyn jutut kolahtavat. Onko sellaisessa jutussa muuten mitään perää, että Bisley olisi jossakin vaiheessa piirtämässä Wolverinea?
-
Eniten minulle merkitsee Niilo Pielinen.
Franquinin parhaiden aikojen viiva (Pielofoni, Sininen pakokaasu, kissa juoksee mustetta tossuissaan ympäri toimitusta, Rakastaa-ei rakasta kaktuksella, käsinojatuoli, kissa Pappensjköldin selässä, tikka ja sopimukset rekan kyljessä, "kuka on pannut lehmän pään kuuseen?") on puhdasta magiaa(moni on yrittänyt jäljitellä, onko kukaan onnistunut?). Neron edessä lasken aseeni ja olen nöyränä hiljaista poikaa.
Ja Franquinin ideat ovat myös kymmeniä vuosia edellä kaikkia muita aikalaisiaan. Lassi ja Leevi ehkä ohittivat Pielisen ideoiden lennokkuudessa, mutta siihen kului 30 vuotta!! Ja sanoin "ehkä". Watterson piirtää hyvin ja nopeasti, Franquin piirtää hyvin ja huolellisesti!
Muut merkittävät tekijät meikäläiselle ovat Gir ja Walthéry.
Walthéry vain on vajonnut niin kovin alas nykyään!
No, ainoa tie on ylöspäin!!
-
Varmaankin Korkkarit. Niillä sai hyvää taustatietoa joskus yläasteen sota-aiheisiin kokeisiin. Niistä oppi Maginot-linjasta ja muusta vastaavasta.
Enää ei jaksa korkeajännitys niin innostaa, mutta joskus tulee sitäkin luettua.
-
Blade of the Immortal. Olin käynyt SF-bokhandelissa aika masentuneessa mielentilassa hakemassa läjän uusia manga-sarjoja, ja odottelin sisäänpääsyä leffasalonkiin (Stockholms Filmfestival, muistaakseni vuosimallia 2001, vuorossa Takashi Miiken yakuzaleffa 'Agitator'). Avasin eka osan, ja se oli kuin isku palleaan. Vetäisin henkeä useaan otteeseen, ja mietin kuumeisesti koko elokuvan ajan kuinka tarina jatkuisi. Elokuvan jälkeen juoksin takaisin kauppaan ja ostin kaikki siihen asti ilmestyneet osat, jotka luin samalta istumalta kunnes silmät lähestulkoon vuosivat verta. En ollut kokenut samanlaista trippiä sitten FF VII:n...
Sarjakuva pisti pääni aivan sekaisin sekä kerronnallaan, henkilökuvauksellaan että taistelumandaloillaan.
-
Ruutu, Non-Stop ja Zoom ovat varmaan ne jotka eniten ovat sarjakuvista minuun vaikuttaneet. Mutta eiköhän ne ole hyvin pitkälle meillä Suomessa vetäneet sellaisen latu-uran jota on vaikea olla huomaamatta.
Jos yksittäistä nimikettä täytyy kaivaa niin on se ehdottomasti Todellisen Brittiläisen Herrasmiehen eli Bryan Talbotin tajunnan räjäyttävä ja käsittämättömän moniulotteinen The Adventures of Luther Arkwright. joka lukukerralla siitä löytää aina vaan uusia asioita.
Sivuraitelle mennään mutta mainitaan vielä pari vahvaa tekijää (vaikka kaikkiaan niitä olisi niin kovin monia):
Joakim Pirinen, jonka Sokeri Sakari ja Myrsky hiekkalaatikossa ovat vaan NIIN tolkuttoman hienoja ja viihdyttäviä teoksia että oksat pois!
Penskana ei Jack Kirbyn kuvitus kuuri iskenyt kun se oli sillee jotensakin kummallisen ja rujon näköistä eikä riittävän kaunista jälkeä. Sittemmin on kyllä oppinut arvostaan Kuninkaan voimaa pursuavaa jälkeä. Etenkin hänen Ihmeneloset on vaan niin dynaamista ja jykevää tavaraa että pesee edelleen mennen tullen liki kaikki supersankarisarjakuvat mennen tullen.
Mutta kuten sanottu, hyviä tekijöitä ja nimikkeitä voisi luetella maailman tappiin. Tuossa nyt vaan muutama.
-
Kerro mielisarjakuvasi tai lukemasi sarjakuvat, jotka sykähdyttivät tai jäivät mieleen. Mikä sarjassa oli erikoista? Vieläkö kyseinen sarjakuva on itselläsi tallessa?
Mäkin vastaan vuosikymmenittäin:
70-luku:
-Opin lukemaan Aku Ankasta. Nykyään ei Ankkoja enää tuu kahlattua - jälkikasvu hoitaa sitä osastoa meidän taloudessa
-Shokki - ehdottoman kova juttu alta kymmenvuotiaalle natiaiselle! Niitä tuli jossain vaiheessa hommattua jonkun verran uusiksi, alunperin mulla olleita ei taida olla yhtään jäljellä.
-Valerian - tykkään vieläkin
-Satunnaiset albumit; Asterix, Lucky Luke, Ahmed Ahne, Autopartio 525 jne.
-Lepakkomies
80-luku:
-Pahkasika, jota kautta Tapiiri ja eurooppalainen taidesarjakuva laajemmin.
-Friikkilän Veljekset
-Mad - tää jäi kuvioista aika nopeasti.
-Korkeajännitykset - varsinkin Ilmojen ja Avaruuden Korkkarit; nostalgiamielessä tulee joskus pläräiltyä. Oman korkkarikokoelmani kuitenkin hukkasin jo 80-luvun puolivälin kieppeillä.
-Joakim Pirinen - fanitan vieläkin!
- 80-luvun lopulla silloiset "aikuisemmat" Batmanit
-Judge Dredd
90-luku
-Scott McCloud: Sarjakuva - näkymätön taide; todella mielenkiintoinen opus edelleen mielestäni
-Will Eisneriä rupesin muistaakseni diggaamaan oikein toden teolla joskus tuolloin
-Neil Gaiman
-Ralf König
-keräilin tuolloin suomeksi ilmestyneet Star Wars-lehdet ja vanhat Avaruusmatkat, silloinen nostalgiatrippi - pitääkin kaivaa ne hyllystä ja testata toimisivatko kaksoisnostalgiana
-Moore; varsinkin Helvetistä (kävin Lontoossa kävelemässä ruumiiden löytymispaikat läpi)
Plus aika monta muuta joita nyt en hoksannut laittaa. Näköjään aika paljon on ollut sellaisia kulmakiviä, joiden myötä olen alkanut ajatella sarjakuvia uudella tavalla, tai jotka ovat muuten vaan kolahtaneet aivan järjettömän kovaa.
-
Yksi tunne-elämys on ylitse muiden, se, kun 12-vuotiaana luin serkkuni luona ensimmäisen kerran Action Forcea. Aku ankat sun muut olivat jo alkaneet vähän kyllästyttää, ja tämä oli ensi kosketukseni jatkuvajuonisen sarjakuvan pariin. Vieläkin muistan, kuinka hidas aika oli numeron 12/89 ja 1/90 välillä, tuo edellinen siis ensimmäinen itse ostamani lehti, ja sehän tuli luettua kai kaksisataa kertaa ennen seuraavan ilmestymistä.
Kyllä kiksejä sai myös siitä, kun löysi tiensä Action Forcen kautta Ryhmä-X:n pariin, oppi metsästämään divareista vanhoja numeroita jne... mutta eka kertahan se aina on se aivan erityinen.
-
En oikeastaan tiennyt mihin osioon tämä kuuluu mutta...
Muistaako kukaan sellaista Daredeviliä aikoinaan 1980-1990 luvulla käsikirjoittanutta naista kuin Ann Nocenti? Jos muistaa niin nyttemmin kyseinen henkilö on tämän mielenkiintoisen indie-elokuvasivuston (satunnais?)toimittajana:
http://www.filmmakermagazine.com/summer2003/index.html
Sarjassamme hassuja yhteensattumia.
Kiitos linkistä!
Ann Nocentin Tyfoidi Mary -tarinat pistivät silmään 90-luvun taitteen Sarjakuvalehden Daredevil-seikkailuista ja taisinpa tuo tuolloin ymmärtää arvostaa sitä, että naisetkin ovat tekemässä näitä lehtiä... :)
-
Kyllä ne on kaikki sarjakuvat jotka ovat ilmestyneet vuonna 1987
-
Enkö minä ole vastannut tähän vielä? :o Hmmm, siis sarjakuvia, jotka ovat merkinneet minulle eniten...
Tietysti Tintti on ihan ykkösenä. Näitä luin jo pienenä, ja aina näihin jaksaa palata yhä uudestaan. Ei ole ajan hammas syönyt. Varmaan eniten vaikutteita olen omaankin sarjakuvakerrontaani ottanut juuri Tintistä. Ja voi kun se kapteeni Haddock on niin ihana!
Vanhemmillani oli kotona joidenkin puhkiluettujen Tinttien lisäksi vain kaksi muuta albumia ns. "aikuisten sarjakuvaa". Nämä albumit olivat Claire Bretecherin Turha joukko 1 ja 2. Näitä sitten jo joskus 7-vuotiaana pirpanana lueskelin ja sain pahoja vaikutteita. ;) Bretecheriä ei kovin usein tule mainittua omissa suosikeissani, mutta kai silloin jo ensimmäistä kertaa jäi päähän, että sarjakuva voi olla jotain tällaistakin. Pitäisi kai käydä pöllimässä nämä itselleni...
Kunnolla sarjakuvien maailma avautui teini-iässä kahden erilaisen sarjakuvan myötä: ensimmäinen oli Kramppeja ja nyrjähdyksiä ja toinen Sandman. Krampeista ja nyrjähdyksistä sain potkua tutustua muuhunkin suomalaiseen sarjakuvaan, Sandmanin innoittamana taas uskaltauduin erilaisiin mystisiin alan liikkeisiin sisälle ja ostoksille.
Merkittävimmät sarjakuvat olivatkin siinä. Listaa voisi tietysti lisäillä: Crumb, Ghostworld, Mämmilä jne. Kaipa näitä jossain ketjussa olen kuitenkin jo listannut.
-
Kyllä ne on kaikki sarjakuvat jotka ovat ilmestyneet vuonna 1987
Tämä oli todella hieno rajaus. Ehkä vähän järjetön, mutta silti.
Minäkin kyllä vannon Sandmanin nimeen, ja tarkemmin vielä Season of Mists on minulle Se Suuri Sarjakuva. Yksittäisinä esineinä tosin Gaimanin signaamat Nukketalot ovat ehkä kovempia. Marvel-kokoelma oli ennen pyhä myös sisällön puolelta, nykyään voisi luopua valtaosasta, mutta eihän sitä nyt omaa lasta myydä hyväänkään perheeseen.
-
Kiitos linkistä!
Ann Nocentin Tyfoidi Mary -tarinat pistivät silmään 90-luvun taitteen Sarjakuvalehden Daredevil-seikkailuista ja taisinpa tuo tuolloin ymmärtää arvostaa sitä, että naisetkin ovat tekemässä näitä lehtiä... :)
Nocentin DD:t olivat kerrassaan erinomaisia, niiden moraalinen ja valistava aspekti saattaa tuntua hieman kornillekin näin jälkeenpäin, mutta kaikkinensa DD:n toinen kultaaika, ennen tätä viimesintä.
Nocenti v. 1998 haastattelussa:
A few years ago I was hired to write a treatment and first issue for a comic called "The Darkness" for the cats at Top Cow. They used my work, but never paid me, never credited me. That experience turned me off to comics quite a bit, and I'm afraid stories like that are typical of the business these days. But hopefully comics are on the rise again, and I'll be able to be part of that.
-
Minusta tuntuu vakaasti, etten selviäisi ilman X-men ja elfquest sarjakuvia. Kaikki yliluonnolliset ja fantasia sarjakuvat kyllä kiinnostavat, mutta nämä kaksi ovat kyllä ylimmät ykköset!
Lady Justice meinasi unohtua! Sekin tuntuu jo muokkautuneen yhdeksi suosikeista. Pulma onkin se, mistä kyseistä sarjakuvaa löytyisi. Ei tunnu olevan kauhean suosittu sarjis suomessa...
-
Prattin albumeista ei pääse mihinkään, kun ne aikanaan olivat ensikosketus "aikuistensarjakuvaan". Lassit ja Leevit sitten sitä edeltävältä ajalta.
Nykysuosikeissa hilluu edelleen Dave McKean/Neil Gaiman-duon tuotanto, ja tietysti Phoebe Gloacknerin(ei varmaan kirjoteta noin?) Child`s life and other stories, jonka bongasin kirjastosta äskettäin.
-
Kyllä se taitaa olla Kalma numerosta 2/1991 eteenpäin. Vaikka esim. Alan Mooren työhön oli tutustunutkin mm. Tappavan Pilan myötä, tuntui että eteen aukesi aivan uusi maailma Kalman julkaisemien mestarikirjoittajien myötä. Siis Gaiman, Morrison, Moore samassa julkaisussa. Uskomatonta. Grant Morrisonin Doom Patrolista nousi aivan erityinen suosikkini ja se on edelleen parasta supersankarisarjakuvaa mitä tiedän.
Kalman julkaisu oli erittäin hieno teko ja sen loppuminen aikoinaan todellinen shokki. Kovasti kyselin vielä viimeisen numeron jälkeen lähidivarista että onko sitä Kalmaa tulossa divarimyyntiin (kuten viimeisen numeron palstalla oli spekuloitu) mutta turhaan. Joskus puolen vuoden jälkeen lopetin kyselyn. Jonkun verran tuli sitten tilailtua Kalman tarinoiden jälkeisiä Swamp Thingejä ja Doom Patroleja, mutta ne on jo aikoja sitten hukattu.
-
Kyllä se on Hämähäkkimies 4/87 mikä muutti minun elämän suunnan täysin, olin jo muutaman vuoden ostanut Teräsmiestä mutta ei se saanut samaa vaikutusta aikaan kuin tämä "haavoittuva" sankari. Luonnollisesti Ryhmä-x seurasi perästä numerosta 6/87 alkaen, ja Teris jäi taka-alalle (oli jäämässä jo muutenkin).
Nyt jo kaksikymmentä vuotta Marvel-lehtiä keränneenä ei voi kuin miettiä mihin sitä olisi joutunut ilman sarjiksien hamsteerausta. Olisinko lukenut koulussa myös läksyjä? Saanut sitä kautta kunnon ammatin? Sen jälkeen hyvin palkattuun työhön?
No kaikkiin kysymyksiin ei onneksi saa vastausta. Mutta What if..?
-
Muutamia yksittäisiä numeroita on jäänyt mieleen. Ihmesarja nro 31, joka oli ensimmäinen lukemani Marvel-julkaisu 70-luvun loppuvuosina (aikaan jolloin vielä Ihmesarjaa löytyi divareista).
Toinen on Hämähäkkimies 1/1986, jonka posti oli kantanut kotiin odottamaan sinä päivänä, kun katkaisin ranteeni lätkätreeneissä.
Merkityksellisiä ovat myös Fantastic Four vol.1 # 303 - 314, jotka olivat ensimmäiset Marvelilta tilatut lehdet (tosin Rautakirjan kautta).
Enkä muista nauraneeni sarjakuvan huumorille niin paljoa, kun luin ensimmäisen kerran Max Cannonin Raakaa Lihaa 1:sen. Hauskempi kuin Niilo Pielinen. :D
-
Aikoinaan suosiossani olleet Hämähäkki-mies ja spawn. Ne ovat melkoisia lapsuuden suosikkeja. Tove Janssonin piirtämät Muumipeikko albumit Larsin vain naurattavat eikä niissä ole muisto arvoa.
Uudempana suosikkinani Ankardo se on niin säällittävä tyyppi ja Ankardot muutenkin pursuavat hyviä hahmoja.
Kati Kovacsin Karu selli ankea tarina jolla onnellinen loppu... en tiedä ihan tarkkaan miksi tämä on niin tärkeä vaikka en ymmärrä päähenkilöä?
Onhan näitä enemmän mutta tärkeimpiä.
-
Edelleenkin jaksan lukea Julia Vuoren Sikaa uudestaan ja uudestaan, olen saanut sen lahjana joten sillä on jo esineenä tunnearvoa. Sian pehmeän vaaleanpunainen olemus ja elämänfilosofiat sulattavat kyynisenkin sydämen. Luen Sikaa aina kun olen allapäin, se auttaa muistuttamaan elämän pienistä iloista. Ja jostain syystä sen jälkeen tulee aina uni hyvin.