Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Nettisarjakuvat
Kryptotaide (NFT)
Reima Mäkinen:
Eihän se lohkoketjulaskenta tekniikkana mihinkään katoa, varsinkin kun aihe ponnahtelee pinnalle milloin missäkin. Nytkin El Salvador meni ja hyväksyi Bitcoinin viralliseksi valuutaksi, jotenkin USDollariin sidottuna tosin, mutta kumminkin.
Hyvä vaan jos kupla on puhjennut taiteen osalta jo näinkin nopeasti. Bitcoin ja Ethereum -louhinta varmaan kuitenkin jatkaa omana teollisuudenalanaan niin kauan kuin ahneutta maailmassa riittää.
Oma perstuntuma on että sekalainen seurakunta nörttejä jää puuhastelemaan aiheen pariin ja lopulta tekniikalle löytyy jotain asiallistakin tarvetta ja käyttöä. Se on kuitenkin niin oleellinen osa tätä verkottumisen ja pilvipalveluiden megatrendiä (joka siis ei osoita hiipumisen merkkejä - päin vastoin). Kuten kaveri totesi: NFT on mainio yhdistelmä luovuutta ja tekniikkaa.
Ansaintakeinona tokenien lyöminen taiteeseen on kyllä arveluttavaa (enkä sellaista tavoittelekaan) mutta niin on minun mielestäni joukkorahoitukset ja patreon-tyyppiset ratkaisutkin. Ennustaminen on tosi vaikeaa, esimerkiksi mikromaksaminen ja nettiraha oli kaikkien huulilla jo 1995 ja ennustekonsensuksen mukaan todellisuutta muutamassa vuodessa (kuten VR:kin), mutta eihän nuo ole vieläkään oikein toteutuneet.
Jarkko Sikiö:
Kryptoteknologialle ja lohkoketjuille on paljon käyttökohteita ja mikäli ympäristöhaittojen eliminointi on mahdollista niin sitten haittapuoliin lähinnä lukeutuvat ihmisten suorittamat väärinkäytökset.
En pysty täysin muodostamaan yksiselitteistä kantaa virtuaalivaluuttoihin, mutta ilman Dogecoinia voisin sanoa kryptotaiteen olleen sen äärimmäinen ilmentymä, nyt se lienee enää vahingollisin.
Verottaja ja valtiovalta voivat suhtautua joukkorahoitukseen ja Patreoniin vaihtelevasti ajankohdasta ja maasta riippuen, mutta ei niihin liity NFT:n tavoin ympäristöä ja ihmisiä vahingoittavaa luonnetta tai moraalikysymyksiä.
Todennäköisesti tulevaisuus jälleen ratkaisee ongelmia ratkaisuihin ja nykytoteutusten pohjalta syntyy jotain uutta, mitä nyt ei voi kuvitellakaan. Toivon mukaa myös terveemmälle pohjalle – ja terveemmin.
echramath:
En enää ymmärrä mitään nykymaailmasta mitään, siirryn luolaan ja alan muistelemaan 80-lukua, mutta NFT-apinat osoittautuivat koijaukseksi, joku otti rahat ja juoksi.
Jarkko Sikiö:
David Lynch riensi osoittamaan, ettei höynäyksille ole tiedossa loppua.
Suurimpia hyötyjiä eivät suinkaan ole hiipuvat tähdet, vaan rahanpesijät. Sikäli kuin rahanpesu ei koskaan ole ollut mitään tähtitiedettä, niin nyt voi myytävän asian repäistä tyhjästä ilmasta, ja sitten ei tarvita edes kavereita, riittää kun samaa ilmaa myydään ja ostetaan itse itselle.
Jarkko Sikiö:
Twitterin perusteella varkaiden lisäksi suuri ahdistuksen lähde ovat itse varastettua taidetta kauppaavat alustat. On ilmeisesti mahdollista automatisoida taiteen varastaminen ja sen näytille asettaminen, mutta sen sijaan varkauden raportointi täytyy taiteilijan tehdä jokaiselle työlle erikseen, käsityönä. Tämä jo yksistään kertoo, millaisella moraalisella pohjalla nämä alustat seisovat, mutta raportoidut väärinkäytökset eivät nekään kommenttien perusteella tunnu johtavan mihinkään.
Kaikella on hintansa, ja NFT:n korkein hinta maksetaan todennäköisesti mielenterveydessä, nuorten tekijöiden kokeman ahdistuksen muodossa. Sääli ihmistä.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta