Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Amerikkalaiset sarjakuvat

Alberto ja Enrique Breccia

(1/8) > >>

Jarkko Sikiö:
Alberto Breccia ja poikansa Enrique ovat kiistatta sarjakuvan suuria mestareja.

Olen katsonut viime aikoina Breccian haastattelua ja työskentelyä ja eräällä niistä vanha mestari käsittelee partaveistä ja mainitsee käyttävänsä tarpeen mukaan saippuaa sivuilla.

Koska en ole lukenut Brecciaa koskevaa kirjallisuutta, minulle järisyttävä oivallus oli hänen kertoessaan lapsena aloittaneensa hiilellä (siis ihan poltetun puun hiilen palasillla) ja totta vieköön, kun sen kuulee niin kyllä ne 50-luvun alkupuolen työt tosiaan vaikuttavat erityisesti kasvojen ääriviivojen tapauksessa sellaisilta hiilipiirroksen pyyhkäisyiltä!

Carlos Trillon ja Guillermo Saccomanon mukaan (Historieta Argentina, Récord, 1980) kuvaa Breccian todellisen uran alkaneen 1957 hänen siirryttyään jo aiemmin tiivistä yhteistyötä tehneen Héctor Oesterheldin perustamaan kustantamoon Frontera. Käsikirjoitusten lisäksi entistä suurempi taiteellinen vapaus loivat tilaa Breccian kehittää myöhemmän tyylinsä.

Breccia kuvitti poikansa Enriquen kanssa Oesterheldin kirjoittaman teoksen Vida del Che Guevara (1968) siten, että toinen teki menneisyyteen sijoittuvat ja toinen nykyhetkeen ajoittuvat sivut. Teos hävitettiin poltettamalla sotilasdiktatuurin johdosta. Sen toimittanut Carlos Pérez teloitettiin kiväärikomppanian edessä 1976. Oesterheld vangittiin 1977 ja häntä uskotaan kohdanneen sama seuraavan vuoden puolella. Taustalla on tietysti suurempi peronistitoimittajien ja vasemmiston militanttien vaino eikä henki yksin sarjakuvien vuoksi heiltä mennyt.

Breccia ei myöskään joutunut töistään vaikeuksiin, poliittisesti hän oli anarkisti joka ei koskaan edes äänestänyt ja Enrique liittyi Guardia de Hierroon, joka oli sotilasjunttaa myötäillyt uusperonistinen oikeistolaita.

Trillo ja Saccomano ovat melkoisia veijareita, koska he aloittivat El Eternautan vuoden 1969 tynkäversion kokoelmajulkaisun julkaisemalla esipuheen, joka kokosi Brecciaa haukkuvia lukijakirjeitä sekä kustantaja Carlos Fontanarrosan sarjan päätteeksi julkaisemansa kirjoituksen, jossa toteaa päätösnumerossa katuvansa annettuaan tilan Breccian ”käsittämättömälle” taiteelle. Trillo ja Saccomano toteavat siihen, että näin loppui syntymässä ollut, maanosan tärkein sarjakuva.

Onneksi meillä on tietysti alkuperäinen El Eternauta, jonka 1957–1959 kuvitti Francisco Solano López. Se oli vähällä päätyä Solanon sijaan Breccian kuvittamaksi, mutta Oesterheld valitsi toisin. Breccia oli suuri mies, joka todellisen gentlemannin tavoin videolla 1993 ennen kuolemaansa toteaa kuulleensa Eternautista Oesterheldin kanssa Hugo Prattin kotona ensi kertaa vieraillessaan. Hän toteaa olleensa vain tyytyväinen Solanon puolesta, jonka sanoi olleen häntä suurempi taiteilija.

Talousvaikeuksista kärsineelle Oesterheldin leskelle Breccia palautti Oesterheldiltä ostamansa tekijänoikeudet kaikkiin töihinsä tekemättä asiasta minkäänlaista numeroa huolimatta siitä, että Oesterheld itse oli suhtautunut viimeiset vuodet jäätävästi ystäväänsä Enriquen poliittisesta suuntautumisesta johtuen.

Jarkko Sikiö:
Enrique Breccia kertoo (espanjaksi, kuvanäytteet ovat hienoja) isänsä kanssa kuvittamastaan Che Guevaran viimeisistä vuosista kertovasta teoksestaan Vida del Che (1968). Alberto ja poikansa jakoivat työn keskenään siten, että yksi teki nykyaikaan ja toinen menneisyyteen ajoittuvat kohtaukset.

Argentiinan sotilasjuntta hävitti julkaisun lehtihyllyiltä ja painosta. Sen toimittanut Carlos Pérez kohtasi loppunsa kiväärikomppanian teloittamana toukokuussa 1976 ja käsikirjoittaja Héctor Oesterheldin uskotaan kuolleen varhain vuoden 1978 puolella.

Osin tästä syystä opus on legendaarinen ja levisi piraattijulkaisuina mm. Francon Espanjassa. Hieman väsyneen oloisena Enrique oikoo vanhoja väärinkäsityksiä siitä, että julkaisu olisi vaikuttanut käsikirjoittajan kohtaloon. Oesterheld oli vasemmiston militantti ja peronistitoimittaja, ja Argentiinassa "likaisen sodan" ts. vuosien 1976–1983 aikana kumpikin yksin olisi ollut vaarallista.

Sarjakuvaväen perättömiin uskomuksiin Enrique suhtautuu ärtyneesti painottaen niiden "vievän arvon Oesterheldin ja tyttäriensä uhraukselta".

Sitä en tiennyt, ettei julkaisua ole koskaan sallittu Kuubassa. Sen sijaan olen useissa yhteyksissä lukenut Oesterheldin kritiikin Enriquea kohtaan (maaseudun väestö oli hänen mielestään kuvattu kasvoiltaan liian "brutaalisti"), mutta sen sijaan en muista vastausta ("en minä piirrä mitään länkkäriä, missä kaikki ovat siloposkia")...

Sampsa Kuukasjärvi:
Kiitos, Jarkko: hyödyllistä ja kiinnostavaa taustatietoa täällä Suomessa vähän tuntemattomammista, mutta kansainvälisesti hyvin vaikutusvaltaisista tekijöistä. Alberto Breccian piirrosjälkeä on saatettu nähdä suomenkielisessä Agentti 13 -lehdessä.

A. Breccia muuten vilahtaa kolmella sivulla Ken Parker -tarinassa Sankarien maa (La terra degli eroi), joka on julkaistu paksussa pokkarissa. Skannaan tähän sivun, jolla häntä näkyy eniten ja jolla hän tapaa Kenin käsikirjoittajan Giancarlo Berardin (seuraavalla sivulla hän tapaa myös Kenin piirtäjän Ivo Milazzon). Kyseisessä erikoisessa tarinassa Ken seikkailee tekijöidensä kanssa, ja siinä esiintyy myös useita kuuluisia edesmenneitä näyttelijöitä, elokuvaohjaajia ja sarjakuvasankareita.

En olisi itse tunnistanut hahmoa Brecciaksi pelkän Alberto-nimen perusteella. Hänen esiintymisensä mainitseminen osui googletellessa silmiini italialaiselta nettisivulta, jota valitettavasti en enää löydä sekä portugalinkielisestä blogista täällä. Tarkistin vielä kuvahaustakin, että kyseessä tosiaan on oikea Alberto.

Jarkko Sikiö:

--- Lainaus käyttäjältä: Sampsa Kuukasjärvi - 01.06.2021 klo 20:21:41 ---A. Breccia muuten vilahtaa kolmella sivulla Ken Parker -tarinassa Sankarien maa (La terra degli eroi), joka on julkaistu paksussa pokkarissa.

--- Lainaus päättyy ---

Kiitos myös sinulle! Kuka tietää, mistä suomalaisista julkaisuista Brecciaa löytyy, niin kiinnostaa kovasti.

Mort Cinder -sarjan päähenkilöä ei vaimonsa juuri menettänyt Breccia kyennyt luomaan ja pyysi Oesterheldiä siirtämään tämän ensiesiintymisen vasta toiseen numeroon. Lopulta Breccia perusti hahmon ulkonäön omaan peilikuvaansa. Ennastaan surumielinen hahmo näyttää tämän jälkeen sydäntäsärkevältä.

Jarkko Sikiö:
Fantagraphics on julkaissut viime vuosina varsin mukavasti Alberto Brecciaa.

Alberto Breccia Library -sarjasta ei kannessa näy merkintää, mutta järjestyksessään ensimmäisenä julkaistu Mort Cinder on 1960-luvun ensimmäisten vuosien tuotantoa, sen toinen puolestaan lähes tarkkaan kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaistu Perramus ja kolmas on The Eternaut 1969. Arvatkaa alkuperäinen julkaisuvuosi.

Sanatonta Draculaa ei ilmeisesti lasketa enää sarjaan, ainakin Fantan sivuilla se on erillään kyseisestä sarjasta. En itse sitä tunne, mutta kyse on Perramusta edeltävästä teoksesta.

Juan Sasturainin kirjoittama Perramus on Breccian merkittävimpiä töitä, joka syntyi Argentiinan viimeisen sotilasjuntan otteen jo alkaessa livetä. Sisältö on sen verran raskasta, että oli pakko siirtää syrjään, kun aikanaan sitä koetin lukea. Oli pakko muutaman raskaamman opuksen jälkeen lukea väliin jotain hilpeämpää. Ellei käsikirjoitus olisi riittävän raskasta ja Sasturainin ääni synkkääkin synkeämpi, tarinan hahmoilla on pääkallo pään paikalla.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu